HE 213/2016

1Johdanto

Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen ohjausvastuu siirtyi helmikuun alusta 2015 alkaen opetus- ja kulttuuriministeriöltä sosiaali- ja terveysministeriölle. Siirron yhteydessä jätettiin työryhmäraportti koulutuksen kehittämissuunnista. Raportin esitysten mukaan yliopiston roolia erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen sisältö- ja laatukysymyksissä tulisi vahvistaa. Lisäksi erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen järjestäminen on helmikuusta 2015 alkaen ollut yliopistojen lakisääteinen tehtävä, johon sosiaali- ja terveysministeriön tulee osoittaa rahoitus. Tämän toteuttamiseksi erikoistumiskoulutuksen koulutuskorvaus laajennettaisiin koskemaan myös yliopistoja.

2Nykytila

Terveydenhuollon opetus- ja tutkimustoiminnan järjestämisestä säädetään terveydenhuoltolain 7 luvussa. Sen mukaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle, jossa on yliopistollinen sairaala, korvataan valtion varoista kustannuksia, jotka aiheutuvat lääkärien ja hammaslääkärien perus- ja erikoistumiskoulutuksesta. Peruskoulutuksen korvaus lasketaan lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksen aloittaneiden opiskelijoiden lukumäärän ja suoritettujen tutkintojen lukumäärän keskiarvon perusteella. Erikoistumiskoulutuksen korvaus perustuu suoritettujen koulutusten lukumäärään ja koulutuksesta määrättyyn korvaukseen.

Suoritettujen koulutusten lukumäärään perustuvaa koulutuskorvausta ei kuitenkaan suoriteta terveydenhuollon erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkäritutkinnosta eikä liikuntalääketieteen, työterveyshuollon ja yleislääketieteen erikoislääkärin koulutuksista. Jos tällaista koulutusta annetaan yliopistollisessa sairaalassa, sitä ylläpitävälle kuntayhtymälle suoritetaan valtion varoista korvausta koulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin toteutuneiden koulutuskuukausien määrän perusteella.

Terveydenhuoltolaki sisältää myös säännökset siitä, miten koulutuksesta aiheutuneet kustannukset korvataan sekä perus- että erikoistumiskoulutuksen osalta muulle terveydenhuollon toimintayksikölle kuin yliopistolliselle sairaalalle.

Koulutuskorvausten suuruudet määritellään vuosittain annettavalla valtioneuvoston asetuksella. Aluehallintovirastot maksavat korvaukset hakemuksesta.

Erikoislääkärikoulutus oli vuodesta 1986 ja erikoishammaslääkärikoulutus vuodesta 1984 yliopistojen tutkintomuotoista koulutusta. Valtioneuvoston asetus erikoislääkärin ja erikoishammaslääkärin tutkinnoista (420/2012) sisälsi säännökset yliopistolaissa (558/2009) tarkoitetuissa yliopistoissa suoritettavista erikoislääkärin ja erikoishammaslääkärin tutkinnoista, jotka olivat yliopistojen ammatillisia jatkotutkintoja. Koulutusvastuun tarkemmasta jakautumisesta yliopistojen kesken ja koulutusohjelmista sekä siitä, mitä koulutusohjelmia kussakin yliopistossa on, säädettiin yliopiston esityksestä opetusministeriön asetuksella. Kyseinen valtioneuvoston asetus erikoislääkärin ja erikoishammaslääkärin tutkinnoista kumottiin 1 päivänä helmikuuta 2015.

Valtioneuvosto päätti 15 päivänä joulukuuta 2011 hyväksyessään Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman 2011—2016 siirtää erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen ohjauksen opetus- ja kulttuuriministeriöstä sosiaali- ja terveysministeriöön sekä selkeyttää koulutuksen rahoitusta osana lääkäreiden ja hammaslääkäreiden valtion koulutuskorvausrahoituksen uudistamista, jotta sosiaali- ja terveysministeriön mahdollisuudet ohjata erikoistumiskoulutusta ja sen mitoitusta vahvistuvat. Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen ohjauksen siirtoa valmisteltiin sosiaali- ja terveysministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön asettamassa työryhmässä.

Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutus ei ole enää helmikuun alusta 2015 lähtien ollut tutkintoon johtavaa koulutusta. Nykyisin erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksesta säädetään terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) sekä sen nojalla annetussa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa (56/2015) , jonka sisältö vastaa aikaisempaa valtioneuvoston asetusta erikoislääkärin ja erikoishammaslääkärin tutkinnoista. Muutokset tulivat voimaan 1 päivänä helmikuuta 2015.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on aikaisemmin rahoittanut erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutusta osana yliopiston perusrahoitusta. Opetus- ja kulttuuriministeriön yliopistoille myöntämässä rahoituksessa ei kuitenkaan ole ollut laskennallisena elementtinä erikoistumiskoulutusta. Lääketieteen tutkinto-ohjelmien saama kallisalakompensaatio ei myöskään ole perustunut erikoistumiskoulutusvelvollisuuteen. Rahoitus tulee pääasiassa tohtorin tutkinnoista, perustutkinnoista, julkaisuista ja täydentävästä rahoituksesta.

Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen järjestämisessä yliopistojen tehtävänä on vastata koulutuksen sisällöstä ja laadusta koulutuksen valtakunnallisen ohjausvastuun ollessa sosiaali- ja terveysministeriöllä ja sen asettamalla Terveydenhuollon ammattihenkilöiden neuvottelukunnan yhteydessä toimivalla Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen sekä yleislääketieteen erityiskoulutuksen koordinaatiojaostolla. Käytännössä erikoistuminen tapahtuu palvelujärjestelmässä työskentelemällä erikoistuvan lääkärin tai hammaslääkärin virassa tai muissa vastaavissa tehtävissä.

Erikoistumisopintojen järjestämisvastuuseen kuuluen yliopistot vastaavat esimerkiksi erikoistumiskoulutuksen pysyväismääräysten ja opetussuunnitelman valmistelusta, hyväksymisestä ja toimeenpanosta, koulutussuunnitelmien tekemisestä yhdessä erikoistujan kanssa, erikoistujan ohjaamisesta, osaamisen arvioinnista, teoreettisen kurssimuotoisen koulutuksen etukäteishyväksynnästä, jossain määrin teoreettisen kurssimuotoisen koulutuksen järjestämisestä, erikoistumiskoulutukseen kuuluvan lähijohtajakoulutuksen järjestämisestä, erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikuulustelusta (kolmesti vuodessa), tenttikirjallisuuden hankkimisesta yliopiston kirjastoon, koulutuspaikkasopimusten tekemisestä palvelujärjestelmässä olevien koulutuspaikkojen kanssa, kouluttajien hyväksymisestä, hakuneuvonnasta, opiskelijaksi ottamisesta ja opinto-oikeuden myöntämisestä, opintoneuvonnasta, erikoistumiskoulutukseen todistushakemusten tarkistamisesta sekä todistusten myöntämisestä. Jokaisella erikoistumisalalla on yliopiston nimeämä koulutuksen vastuuhenkilö, joka pääsääntöisesti on yliopiston professori tai kliininen opettaja. Koulutuksen vastuuhenkilöllä on erityisesti sairaalaerikoisaloilla lisäksi usein sivuvirka yliopistollisessa sairaalassa.

Vaikka koulutusvastuu on virallisesti yliopistoilla, käytännössä erikoistumiskoulutuksen ohjaaminen tapahtuu tällä hetkellä merkittäviltä osin palvelujärjestelmässä sen ehdoin. Tämän seurauksena koulutus on hajanaista ja koulutusajat pitkiä. Käytännössä koulutus kestää keskimäärin kahdeksasta kymmeneen vuotta lääkäriksi tai hammaslääkäriksi valmistumisten jälkeen koulutusohjelmien pituuksien ollessa hammaslääkärien kahden vuoden työkokemusvaatimus huomioiden viisi tai kuusi vuotta. Tämän lisäksi vastikään sekä alueellisesti että valtakunnallisesti tehtyjen selvitysten mukaan lääkärit ja hammaslääkärit ovat jakautuneet eri erikoisaloille ja eri alueille palvelujärjestelmän kokonaisuuden näkökulmasta epätarkoituksenmukaisella tavalla. Näistä syistä sosiaali- ja terveysministeriössä on tällä hetkellä valmistelussa erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen toimenpideohjelma, jonka tarkoituksena on löytää keinoja koulutuksen parantamiseen.

Tutkintomuotoisuuden poistumisen jälkeen erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutukset ovat yliopistojen tutkintojen jälkeistä ammatillista jatkokoulutusta. Yliopistot vastaavat jatkossakin koulutuksen sisällöstä ja sen kehittämisestä. Tarkoituksena on jatkossa lisätä yliopistojen roolia näissä kysymyksissä, mikä olisi tarkoituksenmukaista toteuttaa koulutusrahoituksen kautta.

3Ehdotetut muutokset

Esityksessä ehdotetaan, että lakiin lisättäisiin uusi 59 a § koulutuskorvauksen maksamisesta yliopistolle. Pykälän mukaan erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutusta järjestävälle yliopistolle korvattaisiin valtion varoista korvausta erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksesta aiheutuvista kustannuksista. Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen korvaus perustuisi koulutuksen suorittaneiden lääkärien ja hammaslääkärien lukumäärään ja koulutuksesta määrättyyn korvaukseen.

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut yliopistoille tehtäväksi erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen käytännön toteuttamisen sekä koulutuksen sisältöön ja laatuun liittyvät kysymykset. Yliopistoilla on lakiin perustuva velvoite järjestää erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutusta. Sosiaali- ja terveysministeriön vastuulla on osoittaa yliopistoille tehtävän toteuttamiseen riittävät resurssit, joista esitetään huolehdittavaksi mahdollistamalla valtion koulutuskorvauksen maksaminen myös yliopistoille. Yliopistoilla olisi näin ollen nykyistä parempi mahdollisuus ohjata ja kehittää tällä hetkellä hajanaista ja laadultaan epätasaista lääkärien ja hammaslääkärien erikoistumiskoulutuksen kokonaisuutta. Tällä hetkellä valmistelussa olevassa erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen toimenpideohjelmassa yliopistojen uusiksi tehtäviksi erikoistumiskoulutuksessa on kaavailtu muun muassa aidon opiskelijavalinnan kehittämistä ja järjestämistä erikoistumiskoulutukseen sekä siihen liittyvää hakuneuvontaa ja uravalinnan ohjausta, valtakunnallisen erikoistumiskoulutuksen laatu- ja seurantajärjestelmän kehittämistä ja käyttöönottoa, erikoistujien osaamisen karttumisen jatkuvaa arviointia ja dokumentointia sekä yhteistyössä palvelujärjestelmän kanssa erikoistujien niin sanottujen koulutusputkien valmistelua. Näillä toimenpiteillä olisi mahdollista lyhentää tällä hetkellä pitkiä koulutusaikoja ja parantaa koulutuksen sisältöä ja laatua sekä epätasapainossa olevaa erikoislääkärien ja erikoishammaslääkärien erikoisalakohtaista ja alueellista jakautumista. Nykytilanteeseen verrattuna kyseessä olisi tosiasiallisesti osittainen tehtävänsiirto palvelujärjestelmältä yliopistoille. Tämä olisi myös palvelujärjestelmän etu.

Koulutuskorvausta koskevia pykäliä on esitetty jatkossa siirrettäväksi valmistelussa olevaan lakiin sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä. Kyseessä olevan lain valmistelun yhteydessä on tarkoitus uudistaa koko koulutuskorvausjärjestelmä ja muun muassa laajentaa se koskemaan kaikkia sosiaali- ja terveysalan yliopistotasoisia erikoistumiskoulutuksia. Samassa yhteydessä tarkoituksena on laajentaa koulutuskorvausta koskemaan myös yliopistoja. Ottaen huomioon erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen valtakunnallisessa ohjauksessa tapahtuneet muutokset sekä koulutuksen kehittämishaasteet, on kuitenkin tarpeellista tehdä erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutusta koskeva muutos korvauksen maksamisesta yliopistoille jo ennen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä koskevan lain voimaantuloa.

Lisäksi muutoksen johdosta tehtäisiin teknisluonteisia muutoksia 59 §:ään, 63 §:n 1 momenttiin ja 64 §:n 1 momenttiin. Muutokset liittyvät korvausten maksatukseen.

4Esityksen vaikutukset

5Asian valmistelu

Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä. Valmistelun aikana on pyydetty lausunnot sairaanhoitopiireiltä, kunnilta, perusterveydenhuollosta vastaavilta kuntayhtymiltä lääkärikoulutusta antavilta yliopistoilta sekä alan järjestöiltä. Lausuntoja saatiin yhteensä 67 kappaletta. Lausunnonantajista 7 oli ministeriöitä tai valtion virastoja, 8 sairaanhoitopiirejä, 41 kuntia tai kuntayhtymiä, 5 järjestöjä ja 6 muita.

Lausunnonantajista 82 prosenttia kannatti erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen koulutuskorvauksen laajentamista koskemaan myös yliopistoja. Samalla myös nähtiin huolenaiheeksi palvelujärjestelmän rahoituksen väheneminen, koska palvelujärjestelmän tehtävät eivät kuitenkaan merkittävästi vähene. Kokonaisuutena arvioiden valtion koulutuskorvauksen määrä koettiin liian pieneksi todellisiin kustannuksiin verrattuna. Lausunnoissa esitettiin myös huoli siitä, että sote-uudistuksen yhteydessä lisättävän valinnanvapauden myötä koulutuksen järjestäminen voi jatkossa heikentää siihen osallistuvien palvelujen tuottajien asemaa kilpailluilla markkinoilla, mikäli koulutuksen järjestämisestä maksettava korvaus ei ole riittävällä tasolla. Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä yliopistojen lausunnoissa todettiin, että rahoituksen tulisi vastata suuruudeltaan todellisia kustannuksia, koska yliopistojen saamaa perusrahoitusta ei tulisi käyttää erikoistumiskoulutuksen rahoittamiseen.

Hallituksen esitysluonnoksesta on käyty kuntalain (410/2015) 11 §:n mukainen valtion ja kuntien välinen neuvottelu ja kuntatalouden ja -hallinnon neuvottelukunta on käsitellyt esityksen.

6Riippuvuus muista esityksistä

Esitys liittyy valtion vuoden 2017 täydentävään talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

7Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017.

59 §Valtion korvaus koulutuksesta yliopistolliselle sairaalalle

59 a §Koulutuskorvaus yliopistolle

63 §Koulutuskorvauksen ja tutkimusrahoituksen maksaminen

64 §Tietojenantovelvollisuus