HE 39/2014

2.1.1Vakavaraisuusvaatimukset ja muut luottolaitoksen taloudellista asemaa koskevat vaatimukset

Luottolaitosten vakavaraisuusvaatimuksista ja muista luottolaitoksen taloudelliselle asemalle asetetuista vaatimuksista säädetään luottolaitoslain 6 luvussa. Näiden vaatimusten noudattamisen valvonnasta säädetään luottolaitoslain lisäksi Finanssivalvonnasta annetussa laissa (878/2008) . Laissa säädettyjä vakavaraisuusvaatimuksia sekä muita luottolaitoksen taloudellista asemaa, hallintoa ja riskienhallintaa koskevia säännöksiä sovelletaan sijoituspalvelulain (747/2012) 6 luvun säännösten nojalla myös sijoituspalveluyrityksiin. Mitä tässä esityksessä sanotaan luottolaitoksesta, koskee siten myös sijoituspalveluyrityksiä, ellei toisin ole mainittu.

Luottolaitoslaki tuli voimaan 15 päivänä helmikuuta 2007. Lakia on sen jälkeen useaan otteeseen muutettu muun muassa luottolaitostoimintaa koskevien direktiivien myöhempien muutosten johdosta. Lakiin on lisätty muun muassa säännökset, joilla rajoitetaan luottolaitoksen varojen arvopaperistamista ja tulospalkkioiden maksamista, sekamuotoisten pääomainstrumenttien lukemista luottolaitoksen omiin varoihin sekä toiseen luottolaitokseen kohdistuvan asiakasriskin enimmäismäärää.

Lain mukaan luottolaitoksella on oltava laissa tarkemmin määriteltyjä omia varoja määrä, joka vastaa 8 prosenttia luottolaitoksen riskipainotetuista varoista ja taseen ulkopuolisista sitoumuksista.

Säännökset perustuvat luottolaitosten liiketoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2006/48/EY sekä sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten omien varojen riittävyydestä annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2006/49/EY. Direktiivit ovat luonteeltaan minimiharmonisointia ja ne on pantu Suomessa täytäntöön direktiivien vähimmäisvaatimusten mukaisesti.

Luottolaitoksen vakavaraisuuspääoma, josta käytetään laissa nimitystä omat varat, jaetaan kolmeen osaan. Ylemmät ensisijaiset omat varat käsittävät lähinnä osake- ja osuuspääoman, ylikurssirahaston ja jakamattomat voittovarat. Alemmat ensisijaiset omat varat käsittävät lähinnä laissa tarkemmin säädetyt ehdot täyttävät pääomalainat ja muut vastaavat sekamuotoiset pääomainstrumentit. Toissijaiset varat käsittävät lähinnä arvonkorotusrahaston, uudelleenarvostusrahaston ja käyvän arvon rahaston sekä vähintään viiden vuoden pituiset huonompietuoikeuksiset lainat ja sekamuotoiset pääomainstrumentit, jotka eivät täytä ensisijaisille omille varoille asetettuja vaatimuksia. Luottolaitoksen ensisijaisten omien varojen kokonaismäärästä vähintään 50—65 prosenttia on oltava ylempiä ensisijaisia omia varoja, riippuen alempien ensisijaisten omien varojen luonteesta. Luottolaitoksen kaikista omista varoista vähintään 50 prosenttia on oltava ensisijaisia omia varoja.

Omilla varoilla on katettava laissa ja sen nojalla annetuissa Finanssivalvonnan määräyksissä tarkemmin määritellyt luottoriskit, toiminnalliset riskit, valuutta- ja hyödykeriskit sekä arvopapereiden kaupankäyntivarastoon liittyvät riskit. Lisäksi luottolaitoksella saa olla yhteen asiakaskokonaisuuteen kohdistuvaa vastapuoliriskiä ( asiakasriski ) pääsääntöisesti enintään määrä, joka vastaa 25 prosenttia luottolaitoksen omista varoista. Luottolaitos ei myöskään saa sijoittaa sellaisiin, muuta kuin luottolaitokselle sallittua liiketoimintaa pääasiallisena toimintanaan harjoittavan yrityksen, osakkeisiin tai osuuksiin, joista luottolaitos omistaa yli 10 prosenttia ( huomattava omistusosuus ), suurempaa määrää kuin mikä vastaa 15 prosenttia luottolaitoksen omista varoista. Luottolaitoksella olevien tällaisten huomattavien omistusosuuksien yhteenlaskettu määrä ei myöskään saa ylittää 65 prosenttia luottolaitoksen omista varoista.

Lain mukaan luottoriskin, toiminnallisen riskin ja arvopapereiden kaupankäyntivarastoon liittyvien riskien pääomavaatimus saadaan laskea joko direktiiviin perustuvalla lain ja valtiovarainministeriön asetuksen mukaisella kaavamaisella tavalla tai, jos Finanssivalvonta on antanut luottolaitokselle siihen luvan, käyttäen luottolaitoksen sisäisiä malleja. Sisäisille malleille asetettavat yksityiskohtaiset vaatimukset perustuvat direktiiviin ja nämä vaatimukset on Suomen lainsäädännössä pantu täytäntöön Finanssivalvonnan yksityiskohtaisilla määräyksillä.

Laissa säädetään määrällisten omien varojen vaatimusten (niin kutsuttu Pilari I) lisäksi riskien laadulliselle hallinnalle asetetuista vaatimuksista, joista käytetään yleisesti nimitystä Pilari II. Pilari II -vaatimukset käsittävät luottolaitoksen sisäisen vakavaraisuuden hallintaprosessin, Finanssivalvonnan velvollisuuden tarkastaa vuosittain tämä luottolaitoksen sisäinen vakavaraisuudenhallintaprosessi sekä Finanssivalvonnan oikeuden asettaa luottolaitokselle harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus, jos luottolaitoksen sisäisessä vakavaraisuudenhallintaprosessissa ilmenee puutteita.

Lakiin ja sen nojalla annettuihin Finanssivalvonnan määräyksiin sisältyy niin ikään direktiivin mukaiset yksityiskohtaiset säännökset luottolaitoksen velvollisuudesta julkistaa vakavaraisuuttaan ja sen osatekijöitä koskevat tiedot (niin kutsuttu Pilari III).

Luottolaitosten taloudellista asemaa koskevia vaatimuksia sovelletaan sekä yksittäisen luottolaitoksen tasolla että luottolaitoksen konsolidoidun taloudellisen aseman perusteella. Laissa säädetään konsolidointiryhmän käsitteestä ja velvollisuudesta yhdistellä konsolidointiryhmään kuuluvien yritysten taloudellista asemaa koskevat tiedot noudattaen pääosin, mitä konsernitilinpäätöksen laatimisesta on säädetty. Luottolaitoksen konsolidointiryhmään luetaan konsolidointiryhmän emoyrityksenä luottolaitos tai sen omistusyhteisö sekä omistusyhteisön tai emoluottolaitoksen tytäryrityksinä olevat rahoituslaitokset ja palveluyritykset.

Lisäksi laissa säädetään, että luottolaitoksen kiinteistöomistukset eivät saa ylittää 13 prosenttia luottolaitoksen omista varoista. Vastaavasti konsolidoidut kiinteistöomistukset eivät saa ylittää mainittua prosenttiosuutta konsolidoiduista omista varoista. Rajoitukset perustuvat yksinomaan kansalliseen sääntelyyn.

2.1.2Maksuvalmiusvaatimukset

Luottolaitoksille ei nykyisessä laissa ole säädetty määrällisiä maksuvalmiusvaatimuksia. Laissa säädetään ainoastaan yleisesti, että luottolaitoksen maksuvalmiuden on oltava luottolaitoksen toiminnan laatuun nähden riittävästi turvattu. Lisäksi Finanssivalvonta voi antaa direktiivin 2006/48/EU V liitteen mukaisia tarkempia määräyksiä maksuvalmiuden hallinnalle asetettavista laadullisista vaatimuksista lain 93 §:n nojalla.

2.1.3Hallinto- ja ohjausjärjestelmiä sekä riskienhallintajärjestelmiä koskevat vaatimukset

Voimassa olevan luottolaitoslain 49 § sisältää yleissäännöksen riskienhallinnasta. Säännös on osaksi kansallista perua, osaksi se perustuu direktiivin 2006/48/EU 22 artiklaan. Vuoden 1990 talletuspankkilaki ja vuoden 1993 luottolaitoslaki sisälsivät luottolaitokselle yleisen velvoitteen olla ottamatta niin suurta riskiä, että se aiheuttaisi vaaraa laitoksen vakavaraisuudelle tai maksuvalmiudelle, mitä sittemmin on täydennetty velvollisuudella ylläpitää riittävää riskienvalvontajärjestelmää ja sisäistä valvontaa.

Lainkohtaan lisättiin direktiivin 2006/48/EU muutosdirektiivin mukaisesti lailla 1357/2010 yleinen vaatimus siitä, että palkitsemisjärjestelmien on oltava tehokasta riskienhallintaa tukevia. Valtiovarainministeriö on antanut direktiivin täytäntöön panemiseksi asetuksen luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten palkitsemisjärjestelmistä (1372/2010) .

Riskienhallintaa koskevan 49 §:n 2 momentin mukaan luottolaitoksella on oltava tehokkaan riskienhallinnan mahdollistava luotettava hallinto. Lain 40 §:ssä, joka koskee luottolaitoksen ja omistusyhteisön johtamista, säädetään luottolaitoksen hallituksen, toimitusjohtajan ja muuhun ylimpään johtoon kuuluvan henkilön velvollisuudesta johtaa luottolaitosta ammattitaitoisesti sekä terveiden ja varovaisten liikeperiaatteiden mukaisesti. Säännös sisältää lisäksi vaatimukset hallintoelinten ja muun ylimmän johtoon kuuluvan henkilökohtaisesta luotettavuudesta, mutta siinä ei muuten säännellä luottolaitoksen hallinnointi- ja ohjausjärjestelmiä.

2.1.4Seuraamusjärjestelmä

Luottolaitoksia ja niiden johtoa koskevista seuraamuksista säädetään nykyisin luottolaitoslain 11 luvussa sekä Finanssivalvonnasta annetun lain 4 luvussa. Luottolaitoslain 11 luku sisältää säännökset vahingonkorvausvelvollisuudesta ja eräiden tekojen rikosoikeudellisesta rangaistavuudesta. Rangaistussäännökset käsittävät luottolaitosrikoksen (168 §), salassapitovelvollisuuden rikkomisen (169 §), luottolaitoksen osakkeiden ja osuuksien hankintaa ja luovutusta koskevien säännösten rikkomisen (170 §), luottolaitoksen selvitystilaa koskevien säännösten rikkomisen (171 §), luottolaitoksen kirjanpitorikkomuksen (172 §) sekä luottolaitoksen varojen jakamista koskevien säännösten rikkomisen (173 §). Luottolaitoslain rangaistussäännöksiin ei sovelleta oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevia rikoslain säännöksiä, koska ne ovat rikoslain ulkopuolisia kriminalisointeja, joihin ei yleisen lainsäädäntökäytännön mukaisesti uloteta oikeushenkilön rangaistusvastuuta.

Finanssivalvonnasta annetun lain 4 luku sisältää lisäksi yleiset säännökset hallinnollisista seuraamuksista. Näistä seuraamuksista rikemaksu ja julkinen varoitus voidaan antaa tai määrätä myös luottolaitoslakia koskevien säännösten rikkomisesta. Sen sijaan seuraamusmaksua ei nykyisin voi soveltaa luottolaitoslakia koskeviin rikkomuksiin. Finanssivalvonnasta annetun lain 3 luku sisältää lisäksi eräitä toimivaltuuksia, joita voidaan soveltaa myös luottolaitoksiin. Tällaisia ovat esimerkiksi toimiluvan peruuttaminen, toimiluvan mukaisen toiminnan rajoittaminen, johdon toiminnan määräaikainen rajoittaminen, osakkeisiin ja osuuksiin perustuvien oikeuksien rajoittaminen, toimeenpanokielto ja oikaisukehotus.

2.1.5Ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivuliikkeiden valvonta

Sivuliikkeisiin sovelletaan direktiivin 2006/48/EU mukaan lähtökohtaisesti kotivaltion lainsäädäntöä. Direktiivin mukaan sivuliikkeen sijaintivaltio (jäljempänä isäntävaltio ) voi kuitenkin soveltaa niin kutsutun yleisen edun edellyttämiä isäntävaltion lainsäädännön vaatimuksia myös sivuliikkeeseen. Lakiin vuonna 2010 tehtyjen lisäysten jälkeen ulkomaisen luottolaitoksen Suomessa olevaan sivuliikkeeseen sovelletaan lain 10 b luvun nojalla muun muassa seuraavia vaatimuksia:

- yleisvaatimus riittävästä riskienhallinnasta ja maksuvalmiudesta;

- vaatimus riittävistä asiakastietojärjestelmistä;

- markkinointia ja sopimusehtoja koskevien Suomen lain säännösten noudattaminen;

- asiakkaiden tunnistamista ja vaitiolovelvollisuutta koskevien Suomen lain säännösten noudattaminen;

- poikkeusoloihin varautumista koskevien Suomen lain säännösten noudattaminen;

- velvollisuus pitää yleisön saatavilla luottolaitoksen tilinpäätös;

- sivuliikkeen johtajan kelpoisuutta koskevat vaatimukset.

Finanssivalvonnasta annetun lain mukaan Finanssivalvonta voi kieltää sivuliikettä jatkamasta toimintaansa Suomessa, jos sivuliike ei täytä näitä vaatimuksia eikä luottolaitoksen kotivaltion valvontaviranomainen ole ryhtynyt riittäviin toimiin asiantilan korjaamiseksi.

2.2.1Yleistä

Nykyinen luottolaitosdirektiivi korvataan uudella direktiivillä, jossa säädetään pääosin nykyistä direktiiviä vastaavasti oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa sekä luottolaitosten hallinnolle ja valvonnalle asetettavista vaatimuksista. Direktiivi on luonteeltaan pääosin minimiharmonisointia.

Nykyisestä direktiivistä poiketen luottolaitoksen taloudellista asemaa koskevista vaatimuksista säädetään erillisellä suoraan sitovalla EU:n vakavaraisuusasetuksella lukuun ottamatta jäljempänä tarkemmin selostettavia lisäpääomavaatimuksia, joita koskevat määräykset sisältyvät direktiiviin. Asetus on luonteeltaan pääosin maksimiharmonisointia.

Nykyisen EU-lainsäädännön rakennetta vastaavasti luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten taloudellista asemaa, hallintoa ja riskienhallintaa sekä niiden valvontaa koskevia säännöksiä sovelletaan samalla tavalla sekä pankkeihin ja muihin luottolaitoksiin että sijoituspalveluyrityksiin, lukuun ottamatta eräitä pieniä tai rajoitettua toimintaa harjoittavia sijoituspalveluyrityksiä. Mitä jäljempänä sanotaan luottolaitoksista, sovelletaan siten myös sijoituspalveluyrityksiin, jollei toisin erikseen sanota. Oikeudesta harjoittaa sijoituspalveluyrityksen toimintaa säädetään edelleen rahoitusvälineiden markkinoista annetussa direktiivissä (2004/39/EY).

YVM-asetusta sovelletaan kaikkien euroalueen luottolaitosten ja yhteiseen valvontamekanismiin liittyneiden jäsenvaltioiden luottolaitosten valvontaan. EKP:n välitön valvonta kohdistuu asetuksessa määritellyt kynnysarvot ylittäviin luottolaitoksiin ja ryhmittymiin. Kansalliset valvontaviranomaiset osallistuvat kuitenkin näiden luottolaitosten valvontatehtäviin yhteistyössä EKP:n kanssa, minkä lisäksi kansalliset viranomaiset vastaavat pääasiassa kaikkien muiden luottolaitosten valvonnasta, kuten tähänkin asti. Asetuksen johdosta Finanssivalvonnan toimivalta tehdä suurimpia suomalaisia luottolaitoksia ja luottolaitosryhmiä koskevia valvontapäätöksiä lakkaa näiltä osin eräitä asetuksessa yksilöityjä poikkeuksia lukuun ottamatta. Asetus ei vaikuta Finanssivalvonnan oikeuteen tarkastaa kaikkia suomalaisia luottolaitoksia ja luottolaitosryhmiä ja saada niiltä suoraan tietoja.

2.2.2EU:n vakavaraisuusvaatimukset

Vakavaraisuuspääoman määritelmä ja rakenne

Uudessa EU:n vakavaraisuusasetuksessa omien varojen määritelmää muutetaan paremmin tappioita kattavaksi erityisesti tiukentamalla sekä määrällisiä että laadullisia vaatimuksia, jotka koskevat sekamuotoisten pääomainstrumenttien (mukaan lukien niin sanotut pääomalainat ) ja debentuurilainojen hyväksymistä vakavaraisuuspääomaksi. Varsinaisella osake- tai osuuspääomalla ja siihen rinnastuvilla pääomaerillä (jäljempänä ydinpääoma ) on jatkossa katettava vähintään 4,5 prosenttia riskipainotetusta taseesta, kun nykyisin tämä osuus on 2 prosenttia. Vastaavasti sekamuotoisen pääoman ja debentuurilainojen suurinta sallittua osuutta vakavaraisuuspääomasta vähennetään (erityisesti asetuksen 92 artikla ).

Lisäksi asetetaan tiukempia vaatimuksia muun muassa:

- vakavaraisuuspääomaan luettavien instrumenttien voitonjaolle (erityisesti asetuksen 28.1(h) artikla );

- vakavaraisuuspääoman takaisinlunastamiseen (erityisesti asetuksen 77 ja 78 artikla ), jolle on aina saatava valvontaviranomaisen erillinen suostumus riippumatta jäljelle jäävän vakavaraisuuspääoman määrästä;

- omista varoista tehtäviin vähennyksiin muun muassa vähemmistöosuuksien osalta (erityisesti asetuksen 81—88 artikla ).

Osa sekamuotoisesta pääomasta on muutettava osake- tai osuuspääomaksi tilanteessa, jossa osakepääoman määrä tappioiden johdosta alittaa asetuksessa tarkemmin säädettävän rajan (asetuksen 54 artikla ) tai käytettävä tappioiden kattamiseen. Pääoma on mahdollista palauttaa sijoittajille ainoastaan EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetyin ehdoin.

Luottolaitoksen ydinpääomaan saadaan lukea lähinnä osake- ja osuuspääoma ja niihin liittyvä ylikurssirahasto sekä kertyneet voittovarat. Osake- ja osuuspääoman on kuitenkin täytettävä asetuksessa säädetyt yksityiskohtaiset laadulliset vaatimukset esimerkiksi kaikkien osakkeiden tai osuuksien ja niille maksettavan tuoton yhtäläisestä etuoikeusasemasta.

Määrälliset vakavaraisuusvaatimukset

Varsinainen riskipainotetun taseen perusteella laskettava minimipääomavaatimus säilyy ennallaan 8 prosentin tasolla. Nykyisen sääntelyn yksityiskohtia kiristetään kuitenkin muun muassa asettamalla EU:n vakavaraisuusasetuksessa ei-vakioiduille johdannaissopimuksille nykyistä ankarampi pääomavaatimus.

Kokonaispääomavaatimusta kiristetään lisäksi asettamalla direktiivissä luottolaitoksille jäljempänä tarkemmin selostettava kiinteä lisäpääomavaatimus. Sen lisäksi asetetaan niin ikään jäljempänä tarkemmin selostettava muuttuva lisäpääomavaatimus. Näiden vaatimusten lisäksi rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille asetettaisiin niiden merkityksestä riippuen vielä erillinen lisäpääomavaatimus.

Luottolaitosten tulee uuden luottolaitosdirektiivin mukaan täyttää nykyisestä poiketen minipääomavaatimuksen lisäksi 2,5 prosentin suuruinen kiinteä lisäpääomavaatimus (niin kutsuttu pääomaa säilyttävä puskuri ) ja kansantalouden suhdannetilanteesta riippuen 0—2,5 prosentin suuruinen muuttuva lisäpääomavaatimus (niin kutsuttu vastasyklinen puskuri ). Näiden lisäksi direktiivin mukaisesti määritellyillä maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävillä luottolaitoksilla tulisi olla 1—3,5 prosentin suuruinen lisäpääomavaatimus (niin kutsuttu G-SII -puskuri ) ja muilla koko rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävillä luottolaitoksilla vastaavasti enintään 2 prosentin suuruinen lisäpääomavaatimus (niin kutsuttu O-SII -puskuri ).

Lisäksi jäsenvaltioilla on oikeus halutessaan asettaa edellä mainittujen pääomavaatimusten lisäksi niin kutsuttu järjestelmäriskipuskuri, jonka suuruus on eräin rajoituksin kunkin jäsenvaltion itsensä päätettävissä.

Kaikki mainitut lisäpääomavaatimukset on katettava ydinpääomalla, jolloin ydinpääoman määrää koskevaksi yhteenlasketuksi vähimmäisvaatimukseksi muodostuu Euroopan unionin lainsäädännön pakottavien säännösten nojalla maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille 8—13 prosenttia, muille rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille 7—11,5 prosenttia sekä muille luottolaitoksille 7—9,5 prosenttia luottolaitoksen EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisesti lasketusta kokonaisriskin määrästä. Kokonaisriskillä tarkoitetaan EU-asetuksessa asetuksen mukaisesti riskipainotettujen tase-erien ja taseen ulkopuolisten erien yhteenlaskettua määrää lisättynä asetuksen mukaisesti lasketulla operatiivisen riskin määrällä.

Lisäpääomavaatimukset tulevat sovellettaviksi, kuten muutkin vakavaraisuusvaatimukset, myös sijoituspalveluyrityksiin, kuitenkin direktiivissä tarkemmin määriteltyjä pieniä ja keskisuuria sijoituspalveluyrityksiä lukuun ottamatta. Soveltamisalan ulkopuolelle jääviä sijoituspalveluyrityksiä olisivat yritykset, joilla ei ole oikeutta harjoittaa muuta liiketoimintaa kuin käydä kauppaa omaan lukuun, tarjota omaisuudenhoitopalveluja tai sijoitusneuvontaa taikka järjestää rahoitusvälineiden liikkeeseenlaskua. Lisäksi jäsenvaltio voi jättää soveltamatta lisäpääomavaatimuksia pieniin sijoituspalveluyrityksiin, jotka eivät muodosta uhkaa rahoitusmarkkinoiden vakaudelle. Pienellä sijoituspalveluyrityksellä tarkoitetaan direktiivissä sijoituspalveluyritystä, joka täyttää pieniä ja keskisuuria yrityksiä koskevan komission suosituksen 2003/36/EY mukaisen pienen tai keskisuuren yrityksen määritelmän.

Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten lisäpääomavaatimus määräytyisi siten, että valvontaviranomainen sijoittaa tällaiset luottolaitokset direktiivissä tarkemmin määriteltyjen periaatteiden mukaisesti vähintään viiteen luokkaan. Vaatimus määräytyisi neljässä ensimmäisessä luokassa lineaarisesti puolen prosenttiyksikön välein sen perusteella, mihin luokkaan luottolaitos on sijoitettu. Vaatimus voisi olla ylimmässä viidennessä luokassa enintään 3,5 prosenttia. Muiden järjestelmäriskin kannalta merkittävien luottolaitosten pääomavaatimuksesta päättäisi valvontaviranomainen direktiivissä säädettyjen perusteiden mukaisesti ja vaatimus voisi olla enintään 2 prosenttia. Kuhunkin luottolaitokseen kohdistuva lisäpääomavaatimus olisi tarkistettava vuosittain.

Kuten luottolaitosdirektiivin määräykset muutenkin, lisäpääomavaatimukset ovat luonteeltaan lähtökohtaisesti minimiharmonisointia. Jäsenvaltiot voivat siten kansallisessa lainsäädännössään asettaa lisäpääomavaatimuksen tason edellä mainittuja prosenttiosuuksia korkeammiksi, kuitenkin siten, että neuvosto voi määräenemmistöpäätöksellä kieltää korkeamman kiinteän lisäpääomavaatimuksen soveltamisen.

Lisäpääomavaatimusten määrä lasketaan kaikkien vaatimusten osalta lähtökohtaisesti laskemalla luottolaitoksen kokonaisriskin määrä noudattaen, mitä yleisen minimipääomavaatimuksen laskemisesta EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetään, ja kertomalla tämä määrä edellä mainitulla prosenttiluvulla. Muuttuvan lisäpääomavaatimuksen laskennassa on kuitenkin otettava huomioon myös luottovastuiden maantieteellinen sijainti siten, että vaatimuksen taso määräytyy niissä maissa sovellettavien tasojen painotettuna keskiarvona, joissa yhtiön tase-erät tai taseen ulkopuoliset erät sijaitsevat. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin päättää, että tällaiseen toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevaan erään sovelletaan enintään 2,5 prosentin pääomavaatimusta.

Kiinteä ja muuttuva lisäpääomavaatimus on laskettava sekä yksittäisen luottolaitoksen että konsolidoidulla tasolla. Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen lisäpääomavaatimus lasketaan ainoastaan luottolaitoksen ylimmän ETA-emoyrityksen konsolidoidulla tasolla. Muun rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen lisäpääomavaatimus voidaan laskea ylimmän ETA-emoyrityksen sekä yksittäisen luottolaitoksen tasolla. Viimeksi mainittujen luottolaitosten osalta luottolaitoksen ja sen emoyrityksen kotivaltion valvontaviranomainen tekee omalta osaltaan päätöksen siitä, onko konsolidointiryhmää tai sen kansallista alakonsolidointiryhmää taikka yksittäistä luottolaitosta pidettävä kyseissä jäsenvaltiossa tällaisena luottolaitoksena tai luottolaitosryhmänä. Jos luottolaitoksen emoyritykseen sovelletaan sen konsolidoidun taloudellisen aseman perusteella maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän tai muun rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen lisäpääomavaatimusta, luottolaitokseen sovellettava muun kuin rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen lisäpääomavaatimus voi kuitenkin olla enintään 1 prosentti tai emoyritykseen sovellettava maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän tai muun rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen konsolidoitu lisäpääomavaatimus, riippuen siitä kumpi näistä on suurempi.

Jos luottolaitokseen tulee sen konsolidoidun taloudellisen aseman perusteella sovellettavaksi molemmat rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille asetettavat lisäpääomavaatimukset, sovelletaan sitä vaatimusta, joka on näistä korkeampi. Jos jommankumman tai molempien mainittujen lisäpääomavaatimusten lisäksi on asetettu konsolidointiryhmää koskeva järjestelmäriskipuskurivaatimus, sitä sovelletaan ainoastaan, jos se on korkeampi kuin kumpikaan edellä mainituista lisäpääomavaatimuksista. Poikkeuksena tähän on tilanne, jossa jäsenvaltio soveltaa järjestelmäriskipuskuria ainoastaan kotivaltiossaan sijaitseviin tase-eriin ja taseen ulkopuolisiin eriin, mutta ei toisessa jäsenvaltiossa sijaitseviin eriin. Tällöin vaatimuksia olisi sovellettava kumulatiivisesti.

Kiinteä ja muuttuva lisäpääomavaatimus poikkeavat muista direktiivissä ja EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetyistä pääomavaatimuksista, mukaan lukien luottolaitoskohtainen harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus, siinä, että ensiksi mainittujen lisäpääomavaatimusten täyttämättä jättämisestä seuraisi ainoastaan voitonjakokielto, kun taas kaikkien muiden pääomavaatimusten täyttäminen on, kuten nykyisinkin minimipääomavaatimuksen osalta, toimiluvan säilymisen edellytys. Lisäksi kiinteän ja muuttuvan lisäpääomavaatimuksen alittumisesta seuraisi velvollisuus laatia viiden päivän, tai Finanssivalvonnan luvalla 10 päivän, kuluessa alituksen toteamisesta suunnitelma siitä, miten luottolaitos voi saattaa vakavaraisuuspääomansa vaatimusten mukaiseksi.

EKP:n yhteyteen perustetulla Euroopan järjestelmäriskikomitealla (jäljempänä ESRB ) on oikeus luottolaitosdirektiivin mukaan antaa sitä koskevassa asetuksessa (EU) N:o 1092/2010 säädettyjen yleisten periaatteiden mukaisesti suosituksia muuttuvan lisäpääomavaatimuksen määrittämisestä. Suositukset voivat koskea muun pääomavaatimuksen määrää, suhdannesyklien määrittelyä, luottokannan ja bruttokansantuotteen välisen suhteen trendipoikkeamien laskemista, makrovakausriskien määrittelyssä käytettäviä muuttujia ja muita pääomavaatimuksen asettamiseen ja purkamiseen vaikuttavia tekijöitä. ESRB:n on säännöllisesti arvioitava antamiaan suosituksia ja tarkistettava niitä tarvittaessa direktiivin soveltamisesta saatujen kokemusten ja kansainvälisesti sovittujen käytäntöjen perusteella. Mainitusta asetuksesta seuraa, että direktiivin säännökset eivät rajoita suositusten antamista vaan direktiivin säännöksiä voidaan näiltä osin pitää vain esimerkkiluettelona. Suositukset eivät nimensä mukaisesti ole jäsenvaltioita tai kansallisia valvontaviranomaisia sitovia, mutta ne tulee muiden seikkojen ohessa ottaa huomioon kansallisessa päätöksenteossa.

Muuttuvan lisäpääomavaatimuksen tulee perustua luottosykleihin ja luottokannan kasvuun jäsenvaltiossa. Lähtökohtaisena perusteena tulee olla makrovalvontaviranomaisen neljännesvuosittain laskema luottokannan ja bruttokansantuotteen välisen suhteen poikkeama sen pitkäaikaisesta trendistä. Lisäksi vaatimuksen laskemisessa voitaisiin käyttää kansallisten viranomaisten tarkoituksenmukaisina pitämiä muita tekijöitä. Näitä mahdollisia muita tekijöitä ei ole luottolaitosdirektiivissä tarkemmin yksilöity vaan niistä voidaan päättää kansallisesti. Niiden määrittämisessä on kuitenkin kiinnitettävä huomiota mahdollisiin ESRB:n suosituksiin.

Toimivaltaisen viranomaisen tulee luottolaitosdirektiivin mukaan neljännesvuosittain tehdä päätös muuttuvan lisäpääomavaatimuksen tason muuttamisesta tai pitämisestä ennallaan. Päätöksen tulee perustua edellä mainittuun lainakanta/BKT-tunnuslukuun, ESRB:n suosituksiin sekä mihin tahansa muihin indikaattoreihin, jotka voivat varoittaa järjestelmäriskien muutoksista.

Muuttuvan lisäpääomavaatimuksen korottamisesta tai alentamisesta päättäessään viranomaisen on samalla päätettävä vaatimuksen voimaantuloajankohta, joka vaatimusta korotettaessa ei pääsääntöisesti saa olla aikaisemmin kuin vuoden kuluttua päätöksen tekemisestä. Alennettaessa vaatimusta viranomaisen on esitettävä arvio siitä ajanjaksosta, jonka kuluessa korotusta ei ole odotettavissa. Viranomaisten on verkkosivuillaan neljännesvuosittain ilmoitettava kulloinkin voimassa oleva vaatimuksen taso ja muut luottolaitosdirektiivin mukaiset vaatimusta koskevat tiedot.

Luottolaitosdirektiivissä säädettäisiin myös erikseen muuttuvan lisäpääomavaatimuksen alueellisesta ulottuvuudesta. Tämä on tarpeen, koska kunkin jäsenvaltion viranomaisten toimivalta kohdistuu lähtökohtaisesti koko kyseisessä valtiossa toimiluvan saaneeseen luottolaitokseen riippumatta siitä, toimiiko luottolaitos useamman jäsenvaltion alueella. Vaatimuksen luonteesta toisaalta johtuu, että sen kulloinenkin määrä perustuu kunkin jäsenvaltion suhdannetilanteen perusteella riippumatta siitä, kuinka paljon kyseisessä jäsenvaltiossa on ulkomaisia pankkeja. Tämän vuoksi direktiivissä säädetään jäsenvaltion viranomaisten velvollisuudesta laskea vaatimus soveltaen kunkin tase-erän tai taseen ulkopuolisen erän osalta sen jäsenvaltion soveltamaa pääomapuskuriprosenttia, jossa erään liittyvä riski sijaitsee. Jäsenvaltio ei ole kuitenkaan velvollinen soveltamaan tällaiseen toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevaan riskiin sijaintivaltion kansallisessa lainsäädännössä mahdollisesti säädettyä direktiivin mukaista vähimmäistasoa (2,5 prosenttia) korkeampaa tasoa. Tarkemmat määräykset riskin sijaintimaan yksilöinnistä on tarkoitus antaa Euroopan pankkiviranomaisen teknisellä sääntelystandardilla.

Luottolaitosdirektiivissä annetaan lisäksi jäsenvaltioille mahdollisuus asettaa kiinteän ja muuttuvan lisäpääomavaatimuksen lisäksi erillinen kiinteä lisäpääomavaatimus järjestelmäriskin huomioonottamiseksi. Vaatimuksen taso on lähtökohtaisesti kansallisessa harkinnassa, mutta tason nostamisesta yli kolmen prosentin (vuodesta 2015 alkaen yli viiden prosentin) on ilmoitettava komissiolle. Luottolaitoksen kotivaltion asettaman vaatimuksen laskemisessa voidaan ottaa huomioon myös luottolaitoksen toisessa jäsenvaltiossa olevat riskit. Järjestelmäriskiä koskeva lisäpääomavaatimus voidaan asettaa sekä yksittäisen luottolaitoksen että konsolidoidulla tasolla ja siihen sovellettaisiin samoja pieniä ja keskisuuria sijoituspalveluyrityksiä koskevia poikkeuksia kuin kiinteään ja muuttuvaan lisäpääomavaatimukseen. Järjestelmäriskiä koskeva lisäpääomavaatimus voitaisiin asettaa myös jäsenvaltion määrittelemälle osalle luottolaitoksia.

Kaikkia lisäpääomavaatimuksia on ryhdyttävä soveltamaan asteittain viimeistään vuodesta 2016 alkaen siten, että täysimääräisinä niitä on sovellettava viimeistään vuonna 2019.

YVM-asetuksen mukaan kansallinen viranomainen päättää lähtökohtaisesti muuttuvan pääomavaatimuksen asettamisesta myös EKP:n välittömässä valvonnassa oleville luottolaitoksille. EKP voi kuitenkin kansallisen lainsäädännön asettamissa rajoissa asettaa muuttuvan lisäpääomavaatimuksen korkeammaksi kuin mitä kansallinen viranomainen on asettanut.

Luottolaitosdirektiivissä ja EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetään lisäksi eräistä muista uusista säännöksistä, joiden tarkoituksena on erityisesti järjestelmäriskien huomioonottaminen.

Luottolaitosdirektiivin 103 artiklan mukaan valvontaviranomainen voisi määrätessään yksittäiselle luottolaitokselle harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen sen vuoksi, että luottolaitoksen vakavaraisuuspääoma ei riittävästi kata joitakin yksilöityjä, esimerkiksi tiettyyn toimialaan tai maahan kohdistuvia riskejä, samalla asettaa lisäpääomavaatimuksen muillekin sellaisille luottolaitoksille, joilla on vastaavia kattamattomia riskejä.

EU:n vakavaraisuusasetuksen 124 ja 164 artiklassa asetetaan valvontaviranomaisille velvollisuus seurata kiinteistömarkkinoiden riskejä sekä oikeus asettaa seurannan perusteella tarvittaessa asetuksen mukaista harmonisoitua pääomavaatimusta korkeampi pääomavaatimus kiinteistövakuudellisille luotoille.

Asetuksen 458 artiklan mukaan jäsenvaltion valvontaviranomainen voi lisäksi pyytää komissiolta lupaa soveltaa kansallisesti asetusta ankarampia vaatimuksia artiklassa yksilöidyiltä osin. Jos komissio ei anna jäsenvaltiolle tällaista lupaa, asia menisi neuvoston päätettäväksi.

Harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen asettaminen

Valvontaviranomaisten oikeutta asettaa yksittäiselle luottolaitokselle lakisääteisten pääomavaatimusten lisäksi harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus laajennetaan (luottolaitosdirektiivin 102 artikla ). Lisäpääomavaatimus voidaan nykyisestä poiketen asettaa paitsi tilanteessa, jossa luottolaitos ei täytä sen sisäiselle hallinnolle, sisäiselle valvonnalle tai riskienhallintajärjestelmälle direktiivissä asetettuja laadullisia vaatimuksia, myös sellaisessa tilanteessa, jossa valvontaviranomainen arvioi, että luottolaitos ei tulevaisuudessa todennäköisesti kykene täyttämään sen taloudelliselle asemalle asetettuja taloudellisia vaatimuksia, vaikka nämä vaatimukset vielä arviointihetkellä täyttyisivätkin. Tällaisessa tilanteessa valvontaviranomainen voi muun muassa vaatia korkeampaa minimipääomavaatimusta, kieltää voitonjaon tai rajoittaa luottolaitoksen toimintaa. Lisäksi ehdotetaan vastaavantyyppistä oikeutta asettaa asetuksessa säädettyjä maksuvalmiusvaatimuksia tiukempia harkinnanvaraisia lisävaatimuksia (luottolaitosdirektiivin 105 artikla ).

Maksuvalmiusvaatimukset

Luottolaitoksille asetetaan EU:n vakavaraisuusasetuksessa sitova lyhyen aikavälin maksuvalmiusvaatimus, jonka sisältöä ei kuitenkaan tässä vaiheessa asetuksessa yksilöidä (asetuksen 412 ja 414 artikla ). Sen sijaan asetetaan suhteellisen yksityiskohtainen, Basel III -uudistuksen mukaista sitovaa maksuvalmiusvaatimusta vastaava raportointivelvollisuus, jonka mukaan likvidien varojen määrän tulee riittää seuraavan kuukauden aikana erääntyviin suorituksiin, mukaan lukien mahdollinen talletuspako (erityisesti asetuksen 415—425 artikla ). Asetus jättää siten epäselväksi erityisesti sen, mikä on sitovan lyhyen aikavälin maksuvalmiusvaatimuksen ja yksityiskohtaisen raportointivelvollisuuden suhde. Niin ikään raportointivelvollisuuden sisältö jää eräiltä osin tässä vaiheessa epäselväksi, koska likvidien varojen määritelmä on jätetty eräiltä hyvin keskeisiltä osiltaan Euroopan pankkivalvontaviranomaisen myöhemmin antamien teknisten sääntelystandardien varaan.

Toisella EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetyllä tunnusluvulla pyritään varmistumaan siitä, että luottolaitoksen taserakenne on pidemmällä aikavälillä (1 vuosi) maksuvalmiuden kannalta riittävässä tasapainossa. Tätä tunnuslukua sovelletaan kuitenkin ainakin toistaiseksi yksinomaan seurantatunnuslukuna ilman, että se olisi sitova vaatimus (asetuksen 427 ja 428 artikla ).

Nykyiseen EU-lainsäädäntöön ei sisälly lainkaan määrällisiä maksuvalmiusvaatimuksia, mutta direktiivin minimiharmonisointiluonteesta seuraa, että jäsenvaltiot voivat halutessaan asettaa tällaisia vaatimuksia kansallisessa laissa mukaan lukien Basel III:n mukaisten vaatimusten voimaantulon aikaistaminen.

Isäntävaltion oikeudesta valvoa sivuliikkeen maksuvalmiutta luovutaan vuoden 2014 jälkeen. Sitä vastoin koti- ja isäntävaltion välistä yhteistyötä sivuliikkeiden valvonnassa tehostetaan sekä isäntävaltion tietojensaantioikeutta kotivaltion viranomaisilta lisätään. Lisäksi isäntävaltion viranomaisten oikeudesta kriisitilanteissa turvata sivuliikkeen tallettajien asema säädetään nykyistä tarkemmin (erityisesti luottolaitosdirektiivin 40, 43 ja 50 artikla ).

Vähimmäisomavaraisuusaste

Valvontaviranomaisille asetetaan EU:n vakavaraisuusasetuksessa velvollisuus seurata osana luottolaitosten vakavaraisuuden laadullista valvontaa Baselin pankkivalvontakomitean asettamaa vähimmäisomavaraisuusastetta ( Leverage Ratio ) kuvaavaa tunnuslukua, jonka Baselin suosituksen mukaan tulee olla vähintään 3 prosenttia. Suhdeluvun tavoitteena on valvoa yksinkertaisella tunnusluvulla luottolaitosten oman ja vieraan pääoman välistä suhdetta finanssisektorin hallitsemattoman kasvun ja velkaantumisen rajoittamiseksi. Tunnusluku lasketaan luottolaitoksen ydinpääoman ja ensisijaisen lisäpääoman yhteenlasketun määrän ja taseen loppusumman suhteen perusteella ottaen lisäksi huomioon asetuksessa tarkemmin säädettävällä tavalla taseen ulkopuoliset sitoumukset (asetuksen 429 ja 430 artikla ).

Euroopan pankkiviranomaisen on vuonna 2016 arvioitavat tunnusluvun sopivuutta sitovaksi rajoitukseksi. Komission on vuoden 2016 loppuun mennessä annettava Euroopan neuvostolle ja Euroopan parlamentille raportti tunnuslukua koskevan sitovan sääntelyn tarpeellisuudesta tarvittavine lainsäädäntöehdotuksineen. Niin kauan kuin asiasta ei säädetä sitovasti Euroopan unionin lainsäädännössä, jäsenvaltiot voivat halutessaan säätää sitovasta vähimmäisomavaraisuusasteesta kansallisessa lainsäädännössään.

Taloudellisen aseman valvonta

Luottolaitosdirektiivissä asetetaan nykyistä laajempia vaatimuksia valvontaviranomaisen valvontaprosessille. Direktiivissä säädetään nykyisestä poiketen muun muassa kuormituskokeiden tekemisestä sekä valvontaviranomaisen velvollisuudesta laatia valvontaohjelma ja valvoa jatkuvasti sisäisten menetelmien käyttöä luottolaitosten vakavaraisuuslaskennassa.

2.2.3Hallinto- ja ohjausjärjestelmiä sekä riskien hallintajärjestelmiä koskevat vaatimukset

Luottolaitosdirektiivin tarkoituksena on parantaa luottolaitoksen hallinto- ja ohjausjärjestelmien sekä riskienhallintajärjestelmien laatua, mukaan luettuna liiketoiminnan johtamisen valvonta sekä taloudellisia toimintaedellytyksiä koskevien vaatimusten noudattamisen sisäinen valvonta. Näitä koskevia vaatimuksia on uudessa direktiivissä merkittävästi lisätty ja täsmennetty. Riskienhallintajärjestelmiä koskevat säännökset sisältyvät luottolaitosdirektiivin 73—87 artiklaan , hallinto- ja ohjausjärjestelmiä koskevat säännökset 88 artiklaan ja palkitsemista koskevat säännökset 89—96 artiklaan. Näiden lisäksi säädetään luottolaitoksille velvollisuus pitää internetsivustollaan direktiivissä ja EU:n vakavaraisuusasetuksessa tarkemmin yksilöityjä tietoja yleisön saatavilla.(direktiivin artiklat 89, 90 ja 96 sekä asetuksen artiklat 431—455 ).

Direktiivi korostaa luottolaitoksen hallituksen roolia ja vastuuta sekä luottolaitoksen riskien hallinnassa että yleensä laitoksen toimivan johdon valvonnassa. Uudet säännökset korostavat myös pätevän hallituksen ja tehokkaan hallitustyöskentelyn tärkeyttä. Maailmanlaajuisen finanssikriisin jälkeen havaittiin, että luottolaitosten hallintoelimillä tai johdolla ei ole välttämättä ollut kokonaiskuvaa yhtiöön kohdistuvista ja luottolaitoksen ottamista riskeistä tai niiden muutoksista ei ollut raportoitu hallitukselle tai johdolle oikein ja riittävästi.

Direktiivin lisäksi EU:n vakavaraisuusasetukseen sisältyy eräitä luottolaitoksen riskienhallintaa ja siihen liittyviä hallintoelinten ja ylimmän johdon velvollisuuksia tarkentavia suoraan sovellettavia säännöksiä.

2.2.4Seuraamusjärjestelmä

Luottolaitosdirektiivi sisältää säännökset hallinnollisista seuraamuksista ja toimenpiteistä, joita jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten tulee määrätä, jos EU:n vakavaraisuusasetuksen tai direktiivin täytäntöönpanemiseksi annettuja kansallisia säännöksiä ei noudateta. Direktiivissä luetellaan ne direktiivin ja EU:n vakavaraisuusasetuksen artiklat, joiden vastaiseen toimintaan direktiivissä säädettyjä seuraamuksia on vähintään sovellettava ( 66—67 artikla ). Seuraamusmaksun enimmäismäärän tulisi olla oikeushenkilöille vähintään 10 % konsernin kokonaisliikevaihdosta sekä luonnollisille henkilöille vähintään viisi miljoonaa euroa. Kyseisistä enimmäismääristä riippumatta, seuraamusmaksun enimmäismäärän tulisi kuitenkin aina olla vähintään kaksi kertaa suurempi kuin rikkomuksesta saatu taloudellinen hyöty, jos se on määritettävissä. Jäsenvaltiot voivat säätää myös direktiivissä säädettyä ankarammista seuraamuksista. Direktiivi sisältää myös säännökset seuraamusten julkistamisesta ( 68 artikla ), seuraamuksia koskevien tietojen vaihdosta ( 69 artikla ) sekä seuraamusten tehokkaasta soveltamisesta ( 70 artikla ). Lisäksi direktiivissä ( 71 artikla) säädetään luottolaitoksen velvollisuudesta luoda luottolaitoksen henkilöstöön sovellettava järjestelmä rikkomusten ilmoittamiseksi sekä toimivaltaiselle valvontaviranomaiselle että luottolaitoksen sisäisesti ( Whistleblowing –järjestelmä).

Luottolaitosdirektiivin lisäksi Euroopan komissio on antanut useita muitakin rahoitusmarkkinoita koskevia direktiivi- ja asetusehdotuksia, jotka sisältävät vastaavia hallinnollisia seuraamussäännöksiä. Tällaisia ovat esimerkiksi komission ehdotus markkinoiden väärinkäyttöasetukseksi (2011/0295(COD)) sekä ehdotukset rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin (2011/0298(COD)), avoimuusdirektiivin (2011/0307 (COD)), sijoitusrahastodirektiivin (2012/0168 (COD)) sekä vakuutusedustusdirektiivin (2012/0175 (COD)) muuttamiseksi. Kyseisten direktiivien ja asetusten sisältämien seuraamussäännösten täytäntöönpanon yhteydessä kansallisia seuraamussäännöksiä on edelleen tarkistettava.

Myös YVM-asetus sisältää hallinnollisia seuraamuksia koskevia säännöksiä ( 18 artikla ). Asetuksen mukaan EKP:lla on oikeus määrätä hallinnollisia seuraamuksia sen välittömässä valvonnassa oleville luottolaitoksille sellaisten Euroopan unionin lainsäädäntöön sisältyvien suoraan sovellettavien säännöksien rikkomisesta, joiden valvonta kuuluu EKP:lle. EKP:n toimivaltaan kuuluvien säännösten valvonta ilmenee lain 3 §:n 2 momentista, jonka mukaan lain 5—14 luvun säännösten noudattamisen valvonta kuuluu EKP:lle niiden luottolaitosten osalta, joiden valvonta kuuluu YVM-asetuksen mukaan EKP:lle. Seuraamusta määrätessään EKP noudattaa sekä YVM-asetuksen säännöksiä että kansallisen lainsäädännön mukaan toimivaltaiselle viranomaiselle kuuluvia seuraamusvaltuuksia. Sen sijaan sellaisten EKP:n toimivaltaan kuuluvien säännösten rikkomisen osalta, jotka on saatettu kansallisesti voimaan direktiivien perusteella, EKP voi pyytää kansallista toimivaltaista viranomaista aloittamaan menettelyt hallinnollisten seuraamusten määräämiseksi. Toimivaltainen viranomainen noudattaa hallinnollisia seuraamuksia määrätessään direktiivien voimaan saattamiseksi annettuja kansallisia säännöksiä. Seuraamusvaltuuksia käytettäessä EKP ja kansallinen toimivaltainen viranomainen toimivat yhteistyössä. Finanssivalvonta voi määrätä Finanssivalvonnasta annettuun lakiin sisältyviä hallinnollisia seuraamuksia siltä osin, kuin päätöksentekoa ei ole siirretty EKP:lle YVM-asetuksessa säädetyin tavoin.

2.2.5Luottolaitosten valvonta

YVM-asetuksen mukaan euroalueeseen kuuluvien jäsenvaltioiden ja yhteiseen valvontamekanismiin osallistuvien jäsenvaltioiden suurimpien luottolaitoslaitosten ja luottolaitosryhmien välitön valvonta siirtyy EKP:lle. Asetuksen 6 artiklan mukaan EKP:n välittömään valvontaan siirtyvät luottolaitokset, joiden taseen loppusumma on vähintään 30 miljardia euroa taikka vähintään 20 prosenttia luottolaitoksen kotivaltion bruttokansantuotteesta, jos tämä määrä on vähintään viisi miljardia euroa. Lisäksi EKP voi yksittäistapauksittain päättää ottaa valvontaansa muunkin luottolaitoksen ja merkittävän ryhmittymän. Toimiluvan myöntämisen ja peruuttamisen sekä omistajavalvonnan osalta EKP:n toimivalta koskee kuitenkin kaikkia luottolaitoksia.

EKP:n välittömään valvontaan siirtyvät näin ollen määritellyt kynnysarvot täyttävät luottolaitokset ja ryhmittymät sekä rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetussa laissa (699/2004) tarkoitettujen rahoituspainotteisten ryhmittymien omistusyhteisöt. Tämän lisäksi EKP suorittaa rahoitus- ja vakuutusryhmittymien lisävalvontaa edellytysten täyttyessä. Suomessa EKP:n välittömän valvontaan siirtyisivät Nordea Pankki Suomi Oyj, OP-Pohjola-ryhmä ja Danske Bank Oyj.

EKP:n valvontatehtävät kattavat myös muut kuin sen välittömään valvontaan siirtyvät luottolaitokset, kuitenkin siten, että kansalliset viranomaiset lähtökohtaisesti hoitavat käytännön valvontatehtävät asetuksessa säädetyssä laajuudessa. YVM-asetus sisältää säännökset valvontatehtävien ja valvontavastuun jaosta EKP:n ja kansallisten viranomaisten kesken.

Asetuksen noudattamisen ja yhteisen valvontakäytännön luomiseksi asetuksessa EKP:lle annetaan oikeus antaa valvontamenettelyjä täydentäviä säännöksiä sekä ohjeistaa kansallisia toimivaltaisia viranomaisia näiden ensisijaiselle valvontavastuulle kuuluvien toimijoiden osalta. Asetuksen johdosta kansallista lainsäädäntöä on tarpeen tarkistaa muun muassa siten, että mitä Finanssivalvonnasta säädetään, ei sovelleta asetuksen mukaisesti EKP:n välittömään valvontaan siirtyneisiin luottolaitoksiin tai ryhmittymiin siltä osin kuin EKP:lle on asetuksessa säädetty valvontatehtäviä.

EKP:n toimivalta koskee käytännössä luottolaitosdirektiivissä ja EU:n vakavaraisuusasetuksessa sekä rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvontaa koskevassa direktiivissä (2002/87/EY) säädettyjen vaatimusten valvontaa. Siltä osin kuin yllä mainitut vaatimukset sisältyvät direktiiviin, EKP on velvollinen soveltamaan kansallista lainsäädäntöä, jolla direktiivi on jäsenvaltiossa pantu täytäntöön. EKP:lla on käytössään pääosin samat tarkastus-, tietojensaanti- ja sanktiointioikeudet kuin kansallisella valvontaviranomaisella. YVM-asetuksen 4 artiklassa on lueteltu ne tehtävät, jotka EKP:lle on valvonnan osalta annettu kaikkien euroalueeseen kuuluvien jäsenvaltioiden pankkien osalta.

Euroalueen ulkopuoliset jäsenvaltiot voivat asetuksen tultua voimaan liittyä asetuksella perustettuun yhteiseen valvontamekanismiin asetuksen 7 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti.

Asetuksen 6 artiklan , joka sisältää perussäännöksen yhteisen valvontamekanismin käsittämästä finanssivalvojien järjestelmästä, mukaisesti EKP vastaa yhteisen valvontamekanismin tehokkaasta ja johdonmukaisesta toiminnasta kuitenkin siten, että EKP suorittaa valvontatehtäväänsä yhteistyössä kansallisten viranomaisten kanssa. Tämän lisäksi kansallisten viranomaisten suoritettavaksi on osoitettu nimenomaisia tehtäviä. Artiklassa säädetään tarkemmin viranomaisten välisestä vastuunjaosta tehtävien hoitamisessa. Asetuksen voimaantulon jälkeenkin Finanssivalvonnalla säilyy oikeus saada itsenäisesti tietoja kaikilta suomalaisilta luottolaitoksilta ja tarkastaa niitä, kuten tähän asti.

Asetuksesta seuraa, että EKP:n välittömään valvontaan siirtyvät ensisijaisesti isot ja merkittävät laitokset. Kansalliset viranomaiset hoitaisivat kuitenkin myös niiden osalta käytännön valvontatehtäviä ja valmistelisivat niitä koskevia päätöksiä. Tästä pääjaosta poiketen toimiluvan myöntämisen ja peruuttamisen sekä omistajavalvonnan osalta EKP:n toimivalta koskee kuitenkin kaikkia euroalueeseen kuuluvan jäsenvaltion pankkeja niiden koosta tai merkittävyydestä riippumatta ( 6 artiklan 4 kohta ). Toimilupien myöntämistä ja peruuttamista koskeva menettely on yksityiskohtaisesti säännelty asetuksen 14 artiklassa. Valvontatoimia koskevat päätösluonnokset valmistellaan pääosin kansallisen viranomaisen toimesta, mutta päätösvalta kuuluu EKP:lle.

Mainitusta pääjaosta poiketen oikeus asettaa luottolaitoksille muuttuva lisäpääomavaatimus kuuluu 5 artiklan mukaan pääsääntöisesti kansallisille viranomaisille kaikkien luottolaitosten osalta, mutta artiklan 2 kohdan mukaisesti EKP voi harkintansa mukaan kansallisen lainsäädännön puitteissa korottaa kansallisen viranomaisen asettamaa muuttuvaa lisäpääomavaatimusta niin ikään kaikkien luottolaitosten osalta.

Toimivalta hallinnollisten seuraamusten antamisen osalta on niin ikään jaettu asetuksen 18 artiklassa , jonka mukaan EKP antaa seuraamuspäätökset suoraan sovellettavan asetuksen säännösten rikkomisesta tai laiminlyönnistä, kun taas direktiivin säännösten vastaisesta menettelystä sanktiopäätökset tekevät kansalliset viranomaiset. Asetus sisältää lisäksi säännökset muun muassa valvontaneuvostosta, oikaisulautakunnasta, henkilökunnasta sekä tavasta, jolla valvontatehtävät on eriytettävä rahapoliittisesta päätöksenteosta EKP:ssa. Lisäksi asetuksessa säädetään raportoinnista Euroopan parlamentille ja kansallisille parlamenteille.

Asetuksen 30 artiklan nojalla EKP:lla on oikeus periä vuosittaisia valvontamaksuja euroalueelle sijoittautuneilta luottolaitoksilta sekä sivuliikkeiltä, jotka euroalueeseen osallistumattomiin jäsenvaltioihin sijoittautuneet luottolaitokset ovat perustaneet siihen osallistuviin jäsenvaltioihin. EKP ei ole toistaiseksi julkistanut valvontamaksuja koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä. EKP:n perimät valvontamaksut eivät poista kansallisen viranomaisen oikeutta periä valvontamaksuja. Kansallista lainsäädäntöä joudutaan mahdollisesti tältä osin kuitenkin myöhemmin tarkistamaan, kun yhteinen valvontamekanismi otetaan käyttöön.

3.1.1Yleisarviointi

Nykyistä lakia on tarpeen muuttaa luottolaitosdirektiivin täytäntöön panemiseksi ja EU:n vakavaraisuusasetuksesta seuraavien muutosten huomioonottamiseksi Suomen lainsäädännössä. Koska luottolaitosten taloudellista asemaa koskevista vaatimuksista säädetään pääosin EU:n vakavaraisuusasetuksessa, joka on sellaisenaan toimialaa suoraan velvoittavaa lainsäädäntöä, vastaavat tai ristiriitaiset lainsäädännössä olevat säännökset on tarpeen kumota.

Luottolaitoksiin EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetyn minimipääomavaatimuksen lisäksi sovellettavia lisäpääomavaatimuksia koskevat määräykset sisältyvät luottolaitosdirektiiviin. Tämän vuoksi lakiin on tarpeen sisällyttää direktiivin edellyttämät säännökset näistä lisäpääomavaatimuksista. Vastaavia säännöksiä ei sisälly nykyiseen lainsäädäntöön. Samalla on tarpeen arvioida myös muuta finanssimarkkinoiden makrovakauden valvontaa koskevan lisäsääntelyn tarvetta erityisesti niiden suositusten johdosta, joita muun muassa Baselin pankkivalvontakomitea, Euroopan järjestelmäriskikomitea sekä Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ovat antaneet finanssimarkkinoiden makrovakauden valvonnan tehostamiseksi. Makrovakauden valvonnalla tarkoitetaan tässä esityksessä sellaisten rahoitusjärjestelmässä syntyvien tai vahvistuvien järjestelmäriskien ehkäisyä, jotka toteutuessaan aiheuttaisivat merkittäviä kokonaistaloudellisia kustannuksia.

Maksuvalmiutta koskevat täysharmonisoidut EU-vaatimukset on tarkoitus antaa vuoteen 2015 mennessä. Direktiivi ja EU:n vakavaraisuusasetus mahdollistavat kansallisten maksuvalmiussäännösten säilyttämisen ja käyttöönottamisen siihen asti, kunnes Euroopan unionissa määritellään ja otetaan täysimääräisesti käyttöön maksuvalmiusvaatimuksia koskevat sitovat vähimmäisvaatimukset vuoden 2018 alusta lähtien. Nykyisestä laista poikkeavien maksuvalmiusvaatimuksien säätämiselle pelkästään kyseiseksi siirtymäajaksi ei kuitenkaan ole nähtävissä riittäviä perusteita. Tämä johtuu erityisesti siitä, että tulevan EU-tason maksuvalmiussääntelyn yksityiskohtainen sisältö ei ole vielä tiedossa eikä suomalaisten pankkien maksuvalmiuden hallinnassa ole toisaalta ilmennyt sellaisia puutteita, että nykyistä lainsäädäntöä pitäisi kiireellisesti muuttaa. Lisäksi direktiivi edellyttää, että valvontaviranomaiselle on annettava joka tapauksessa oikeus asettaa määrällisiä maksuvalmiusvaatimuksia luottolaitokselle, joka valvontaviranomaisen arvion mukaan ei todennäköisesti seuraavan kahdentoista kuukauden aikana täytä toimilupaedellytyksiä.

EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaan komission tulee viimeistään vuonna 2016 antaa ehdotus siitä, tulisiko Basel III -uudistuksen mukainen vähimmäisomavaraisuusaste säätää sitovaksi. Vaikka asetus mahdollistaa vaatimuksen säätämisen sitovaksi kansallisella lainsäädännöllä jo ennen sen mahdollista säätämistä sitovaksi EU-tasolla, tätä ei ole muun muassa tasapuolisten kilpailuedellytysten turvaamisen näkökulmasta pidetty tarkoituksenmukaisena ennen kuin sitovasta sääntelystä on sovittu kansainvälisellä tasolla.

Uudessa luottolaitosdirektiivissä asetetaan nykyistä yksityiskohtaisempia laadullisia vaatimuksia luottolaitosten riskinhallinnalle ja valvontaviranomaisen velvollisuudelle laatia säännöllisesti sitä koskeva arvio. Laissa on siten tarpeen säätää nykyistä yksityiskohtaisemmin luottolaitosten ja Finanssivalvonnan tähän liittyvistä velvollisuuksista. Nykyisen lain soveltamisessa ei toisaalta ole ilmennyt sellaisia ongelmia, joiden vuoksi lakia olisi tarpeen muuttaa muuten kuin direktiivin vähimmäisvaatimusten edellyttämällä tavalla.

Muilta osin ei ole tarpeen arvioida luottolaitosten vakavaraisuutta ja maksuvalmiutta koskevan sääntelyn muutostarpeita. Tämän vuoksi tässä yhteydessä on tarpeen tarkemmin arvioida ainoastaan sitä, miten direktiivin edellyttämät lisäpääomavaatimukset on tarkoituksenmukaista saattaa voimaan kansallisessa lainsäädännössä.

3.1.2Kiinteä lisäpääomavaatimus sekä järjestelmäriskin kannalta merkittävien luottolaitosten lisäpääomavaatimukset

Lakiin on tarpeen lisätä direktiivin täytäntöönpanon edellyttämät kiinteää lisäpääomavaatimusta sekä rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten lisäpääomavaatimusta koskevat säännökset.

Rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävillä luottolaitoksilla tarkoitetaan tässä esityksessä sekä jäljempänä tarkemmin määriteltäviä maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäviä luottolaitoksia että muita rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäviä luottolaitoksia.

Kiinteä lisäpääomavaatimus perustuisi yksinomaan lakiin ja sen olisi oltava vähintään 2,5 prosenttia. Jäljempänä tarkemmin selostettavista syistä ei ole tarkoituksenmukaista säätää tätä korkeampaa vaatimusta ainakaan tässä vaiheessa.

Rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille asetettavan lisäpääomavaatimuksen säätämiseen liittyy kansallista harkintaa erityisesti toimivaltaisen viranomaisen osalta. Näiltä osin direktiivi edellyttää, että joko luottolaitosten valvonnasta vastaava viranomainen tai makrovakauden valvontaa varten nimettävä muu viranomainen vastaa tämän vaatimuksen soveltamisen edellytyksenä olevasta luottolaitosten jakamisesta direktiivin mukaisesti eri luokkiin. Koska viranomaiselta edellytettävä harkintavalta vastaa luonteeltaan muuttuvan lisäpääomavaatimuksen asettamista koskevaa harkintavaltaa, on tarkoituksenmukaista, että näiden vaatimusten asettamisesta vastaa sama viranomainen.

Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävät luottolaitokset määritellään käytännössä kansainvälisellä tasolla Baselin pankkivalvontakomiteassa ja Euroopan pankkiviranomaisen teknisillä sääntelystandardeilla, minkä vuoksi niitä ei ole tässä vaiheessa mahdollista tarkemmin määritellä laissa. Sitä vastoin muun rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen määrittelyyn liittyy enemmän kansallista harkintaa. Tämän vuoksi lakiin on tarpeen sisällyttää muun rahoitusjärjestelmä kannalta merkittävän luottolaitoksen mahdollisimman objektiivinen määritelmä, josta viranomaisen tulisi kuitenkin voida poiketa, jos luottolaitos ei muuten täytä tällaisen luottolaitoksen kriteerejä.

3.1.3Muuttuva lisäpääomavaatimus ja muu makrovakauden valvonta

Yleiset lähtökohdat

Direktiivin täytäntöönpano edellyttää, että makrovakauden valvonta säädetään Finanssivalvonnan tai muun kansallisen viranomaisen tehtäväksi. Lisäksi direktiivi edellyttää, että makrovakauden valvonnasta vastaavalle viranomaiselle annetaan oikeus direktiivissä säädetyin edellytyksin asettaa luottolaitoksille edellä mainittu muuttuva lisäpääomavaatimus. Direktiivissä ei säädetä muista pakollisista makrovakausvalvonnan välineistä. Euroopan järjestelmäriskikomitean suosituksen mukaan jäsenvaltioilla on oltava riittävät valtuudet toteuttaa tarvittavat makrovakauspoliittiset toimenpiteet kansallisen rahoitusjärjestelmän vakautta uhkaavien järjestelmäriskien torjumiseksi. Tällaisia valtuuksia saatetaan tarvita etenkin kotitalouksien ja yritysten liiallisen velkaantumisen ja varallisuushintojen liiallisen nousun jarruttamiseksi tarvittaessa. Erityisesti saattaa olla tarpeen varmistaa, että talouteen ei pääse muodostumaan epätervettä hinnanmuodostusta, mikä reaalihintojen kääntyessä laskuun voisi pahimmillaan aiheuttaa yleisen finanssikriisin. Suomen viranomaisilla ei ole tällä hetkellä sellaisia erityisiä keinoja tai valtuuksia, jotka on tarkoitettu nimenomaisesti finanssimarkkinoiden makrovakauden turvaamiseksi. Tämä on otettu huomioon myös hallitusohjelmassa, jonka mukaan Finanssivalvonnalle tulee varmistaa toimivaltuudet makrovakauspoliittisten välineiden käyttöönottoon muun muassa yritysten ja kotitalouksien liiallisen velkaantumisen hillitsemiseksi.

Finanssimarkkinoiden makrovakausvalvonnan keinovalikoima ei ole toisaalta vielä kansainvälisestikään vakiintunut ja keinojen käytöstä on toistaiseksi melko vähän käytännön kokemusta. Lisäksi vuoden 2014 alusta lukien asteittain kiristyvä luottolaitosten yleinen EU:n vakavaraisuussääntely omalta osaltaan vahvistaa finanssijärjestelmän kykyä kestää ulkoisia ja sisäisiä shokkeja. Näistä syistä on perusteltua suhtautua nykytilanteessa maltillisesti kansallisessa harkinnassa olevien lisävaatimusten asettamiseen.

Makrovakausvalvonnan tarpeen on katsottu ensisijaisesti kohdistuvan pankkisektoriin. Viime aikoina on kuitenkin kiinnitetty kasvavaa huomiota myös niin kutsuttuun varjopankkitoimintaan, jolla tarkoitetaan luottolaitossääntelyn ulkopuolelle jäävää osaa yhteiskunnan rahoituksenvälitysmekanismista. Varjopankkitoiminnan määrittely ja sen sääntelytarpeen arviointi on kuitenkin vielä kansainvälisestikin kesken. Etenkään Suomen markkinoilla ei ole tunnistettavissa sellaisia niin merkittäviä ei-säänneltyjä rahoituksenvälittäjiä, että sääntelyn ulottaminen nykyistä laajemmalle olisi perusteltua ainakaan tässä vaiheessa. Tämän vuoksi makrovakauden valvonnan kehittämisessä voidaan pitäytyä nykyisessä lainsäädännössä tarkoitettujen luottolaitosten sääntelyyn ja valvontaan.

Makrovakauden valvonnalle asetettavia vaatimuksia on tarkemmin arvioitu valtiovarainministeriön asettaman työryhmän muistiossa ”Finanssimarkkinoiden makrotaloudellisten vaikutusten sääntely ja valvonta” (Valtiovarainministeriön julkaisuja 32/2012).

Muuttuva lisäpääomavaatimus

Vähimmäisvaatimuksena finanssimarkkinoiden makrovakauden valvonnan kehittämiselle Suomessa on luottolaitosdirektiivin mukaisen muuttuvan lisäpääomavaatimuksen sisällyttäminen osaksi Suomen lainsäädäntöä.

Luottolaitosdirektiivin vaatimusten mukaisesti muuttuvan lisäpääomavaatimuksen asettamisen ja purkamisen lähtökohtana tulee olla luottokannan ja bruttokansantuotteen välisen suhteen poikkeaminen kullakin vuosineljänneksellä tämän suhteen pitkäaikaisesta trendistä. Empiiristen selvitysten mukaan vaatimuksen asettaminen ja purkaminen yksinomaan tällä perusteella vaikuttaa kuitenkin epätarkoituksenmukaiselta. Tämän vuoksi makrovakauden valvonnasta vastaavalla viranomaisella olisi oltava mahdollisuus käyttää myös muita perusteita, kuten tiettyjen varallisuuserien, esimerkiksi kiinteistöjen tai osakkeiden markkinahintojen huomattavaa nousua, tai tiettyjen velallisryhmien velkaantumisasteen kasvua. Tällaisia muita perusteita ei kuitenkaan näytä olevan ainakaan toistaiseksi mahdollista yksiselitteisesti määritellä, saati muodostaa niistä kvantitatiivisia muuttujia, jotka voitaisiin ottaa osaksi vaatimuksen laskentakaavaa. Tämän vuoksi asettamisesta ja purkamisesta on perusteltua säätää ainoastaan suhteellisen yleisellä tasolla tavoite- ja periaatepohjaisesti.

Erityistä huomiota on tarpeen kiinnittää muuttuvan lisäpääomavaatimuksen lähtökohtana olevan luottokantakäsitteen määritelmään, koska eri luotonantosektorit saattavat käyttäytyä samassa suhdannetilanteessa eri tavoin. Niin ikään huomiota on kiinnitettävä siihen, että myöskään suhdannevaihe ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä vaan esimerkiksi eri luotonsaajaryhmät saattavat olla tiettynä ajankohtana eri suhdannevaiheessa. Näistä syistä on tarpeen tunnistaa ne luotonannon sektorit ja varallisuusryhmät, jotka ovat finanssimarkkinoiden makrovakauden kannalta keskeisiä. Muuttuvan lisäpääomavaatimuksen asettamiseen liittyy lisäksi merkittäviä tilastotietojen luotettavuuteen ja ajantasaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Tämä puoltaa osaltaan sitä, ettei vaatimuksen asettaminen voi perustua mekaanisesti yhteen tai edes useaan ennalta määrättyyn tunnuslukuun.

Muuttuvan lisäpääomavaatimuksen asettamisessa on lisäksi otettava huomioon se, että EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaan kansallisten valvontaviranomaisten tulee seurata kotivaltionsa kiinteistömarkkinoiden kehitystä ja tarvittaessa asettaa asunto- ja liikekiinteistövakuudellisille luotoille asetuksen mukaista vähimmäisvaatimusta korkeampi riskikerroin. Tämä valtuus perustuu valvontaviranomaisia suoraan sitovaan asetukseen eikä sen käyttämistä voida sen vuoksi säännellä kansallisella lainsäädännöllä. Tämä mahdollisuus on kuitenkin otettava huomioon päätettäessä muuttuvan lisäpääomavaatimuksen asettamisesta ja lisäksi sitä koskevaan päätöksentekojärjestelmään on tarkoituksenmukaista soveltaa samoja periaatteita kuin muuttuvan lisäpääomavaatimuksen asettamiseen. Korkeampien riskikertoimien asettamisella, ainakaan jos korotukset eivät ole huomattavan suuria, ei kuitenkaan arvioida olevan niin suurta merkitystä, että ne voisivat merkittävästi korvata muuttuvan lisäpääomavaatimuksen asettamista.

Yleisten vakavaraisuusvaatimusten korottaminen

Niissä maissa, joissa finanssisektorin suhteellinen osuus bruttokansantuotteesta on suuri, kuten esimerkiksi Iso-Britanniassa, Sveitsissä ja Ruotsissa, on pidetty finanssimarkkinoiden makrovakauden kannalta tärkeänä mahdollisuutta asettaa kansallisessa lainsäädännössä EU-lainsäädännön vähimmäisvaatimuksia korkeampia vakavaraisuusvaatimuksia.

Koska luottolaitosdirektiivi perustuu minimiharmonisointiperiaatteeseen, sekä kiinteä että muuttuva lisäpääomavaatimus voidaan kansallisessa lainsäädännössä asettaa direktiivissä säädettyä vähimmäistasoa korkeammaksi. Lisäksi voidaan asettaa erillinen järjestelmäriskiä koskeva lisäpääomavaatimus.

Suomen finanssimarkkinat ovat säilyneet 1990-luvun alun pankkikriisin jälkeen verrattain vakaina. Suomen finanssimarkkinoiden suhteellinen koko ei myöskään ole yhtä suuri kuin edellä viitatuissa maissa, joissa luottolaitoksille on haluttu asettaa kansainvälisiä vaatimuksia korkeampia pääomavaatimuksia. Suomen Pankin tilastojen mukaan Suomen koko rahoitussektorin osuus, sisäiset erät eliminoituina, oli 361 prosenttia bruttokansantuotteesta vuoden 2012 lopussa, ja vastaavasti suomalaisten luottolaitosten suhteellinen osuus nimellisestä bruttokansantuotteesta 282 prosenttia vastaavana ajankohtana. Tämän vuoksi makrovakauden valvontaa koskevan sääntelyn lähtökohdaksi on perusteltua ottaa tässä vaiheessa EU-lainsäädännön vähimmäisvaatimukset. Tätä puoltaa osaltaan myös se, että etenkin kiinteiden pääomavaatimusten korottamisella voi olla myös kielteisiä reaalitaloudellisia vaikutuksia, jos luottolaitokset eivät voi hankkia uutta vakavaraisuuspääomaa markkinoilta vaan joutuvat suhdannetilanteesta riippumatta rajoittamaan luotonantoaan.

Makrovakauden valvontaa koskevassa sääntelyssä on lisäksi tarpeen ottaa huomioon, että EU:n vakavaraisuusasetuksen 458 artiklan mukaan jäsenvaltion makrovakauden valvonnasta vastaava viranomainen voi esittää komissiolle, että jäsenvaltiossa sovellettaisiin lakisääteisiä vaatimuksia ankarampia luottolaitosten taloudellista asemaa koskevia vähimmäisvaatimuksia. Neuvosto tai, jos neuvosto ei tee päätöstä, asianomainen jäsenvaltio voisi mainitussa artiklassa tarkemmin säädettävin edellytyksin tehdä päätöksen tällaisten ankarampien vaatimusten soveltamisesta kyseisessä jäsenvaltiossa.

Sitova enimmäisluototussuhde

Kansainvälisessä ja kotimaisessa keskustelussa on yhtenä tärkeänä keinona pankkijärjestelmästä syntyvien kokonaistaloudellisten riskien hillitsemiseksi esitetty asiakkaalle asunnon hankkimiseksi myönnettävän luoton määrän rajoittamista suhteessa luoton vakuudeksi annettavan, luotolla hankittavan omaisuuden arvoon (niin kutsuttu enimmäisluototussuhde tai ”lainakatto”, englanniksi Loan to Value Ratio ). Nykyiseen lakiin ei sisälly enimmäisluototussuhdetta koskevia säännöksiä.

Enimmäisluototussuhteella voidaan hillitä erityisesti kotitalouksien liiallista velkaantumista ja vaimentaa niiden liiallisen velkaantumisen ja asuntojen hintojen liiallisen nousun toisiaan vahvistavaa haitallista kierrettä. Samalla tavoin sillä voidaan hillitä myös muiden kiinteistömarkkinoiden ja arvopaperimarkkinoiden ylikuumenemista. Näistä syistä ja eräistä muista maista saatujen viimeaikaisten kokemusten valossa sitovan enimmäisluototussuhteen käyttöönotolle myös Suomessa on nähtävissä painavia perusteita. Tällaisella rajoituksella voitaisiin erityisesti ehkäistä luotonannon kasvun ja vakuutena olevien omaisuusryhmien markkinahintojen kasvun välistä kierrettä. Tämän vuoksi on perusteltua sisällyttää lakiin sitovaa enimmäisluototussuhdetta koskevat vaatimukset yhtenä makrovakausvalvonnan välineenä EU-lainsäädännöstä johtuvien pakottavien vaatimusten lisäksi.

Enimmäisluototussuhdetta koskevia rajoituksia olisi tarkoituksenmukaista käyttää erityisesti asuntomarkkinoiden ylikuumenemisen hillitsemiseksi niiden suuren kokonaistaloudellisen merkityksen vuoksi. Muun vakuudellisen luotonannon osalta ei ole nähtävissä samanlaista tarvetta.

Ennustettavuuden näkökulmasta olisi perusteltua harkita enimmäisluototussuhteen pysyvää lakisääteistä rajoittamista. Tällainen pysyvä rajoitus olisi kuitenkin tarkoituksenmukaista säätää suhteellisen lieväksi, koska se tulisi sovellettavaksi suhdannetilanteesta riippumatta. Pysyvää rajoitusta tulisi kuitenkin voida tiukentaa poikkeuksellisissa tilanteissa, kun asuntohintojen nousu tai muiden asuntomarkkinoihin liittyvien riskien kasvu on erityisen voimakasta.

Pysyvä enimmäisluototussuhdetta koskeva rajoitus olisi perusteltua säätää lievemmäksi ensiasunnon hankkimista koskevien lainojen osalta, koska enimmäisluototussuhde olisi omiaan rajoittamaan erityisesti ensiasunnon hankintaa.

Harkittaessa sitovan enimmäisluototussuhteen säätämistä on tarpeen arvioida myös sitä, olisiko sääntelyn tavoitteiden kannalta perusteltua sallia asiakkaalla mahdollisesti olevien muiden vakuuksien kuin luotolla hankittavan omaisuuden huomioon ottaminen enimmäisluototussuhdetta laskettaessa. Tämä olisi perusteltua sen edellä todetun tavoitteen kannalta, että enimmäisluototussuhteen rajoittamisen keskeisenä makrovakaudellisena tavoitteena on hillitä kotitalouksien liiallista velkaantumista ja vaimentaa kotitalouksien liiallisen velkaantumisen ja asuntojen hintojen (liiallisen) nousun toisiaan vahvistavaa haitallista kierrettä. Arvioinnissa on kuitenkin toisaalta otettava huomioon myös se, että tällaisten lisävakuuksien huomioon ottaminen heikentäisi sääntelyn yleistä tavoitetta vaimentaa luotonannon kasvun vaikutusta asuntohintojen yleiseen nousuun.

Enimmäisluototussuhteen tehokkuutta liiallisen velanoton hillitsemisessä heikentäisi, jos vakuudellinen luotonanto siirtyisi sellaisten ulkomaisten luottolaitosten Suomessa oleville sivuliikkeille, joita tällaiset rajoitukset eivät koske. Tämän vuoksi on tarpeen ulottaa samanlainen sääntely myös ulkomaisten luottolaitosten Suomessa oleviin sivuliikkeisiin. Tämä puolestaan edellyttää, että tällaisen sääntelyn voidaan katsoa kuuluvan isäntävaltion toimivaltaan niin sanotun yleisen edun ( general good ) käsitteen nojalla.

Enimmäisluototussuhteen haittoja ja hyötyjä sekä tehokkaalle enimmäisluototussuhteen sääntelylle asetettavia vaatimuksia on arvioitu tarkemmin työryhmämuistiossa valtiovarainministeriön asettaman työryhmän muistiossa ”Finanssimarkkinoiden makrotaloudellisten vaikutusten sääntely ja valvonta” (Valtiovarainministeriön julkaisuja 32/2012).

Makrovakausvalvonnan hallinnollinen järjestäminen

Luottolaitosdirektiivi edellyttää, että jäsenvaltioiden on kansallisessa lainsäädännössä määrättävä muuttuvan lisäpääomavaatimuksen asettamisesta vastaava toimivaltainen viranomainen. Hallitusohjelmassa omaksutun lähtökohdan mukaisesti makrovakausvalvonnan tulee kuulua Finanssivalvonnalle. Tämän vuoksi kansallisen lainsäädännön lähtökohdaksi on perusteltua ottaa se, että direktiivissä tarkoitettuna toimivaltaisena viranomaisena toimii Finanssivalvonta.

Kansainvälisesti omaksuttujen yleisten periaatteiden mukaisesti finanssimarkkinoiden valvonnasta vastaavan viranomaisen tulee olla valvontatoiminnassaan riippumaton. Ottaen huomioon sen, että direktiivi ei edellytä että kansallisesti toimivaltainen viranomainen makrovakausvalvonnan osalta on sama kuin luottolaitosten valvonnasta vastaava viranomainen, makrovakauden valvontaa koskeva päätöksentekojärjestelmä voidaan järjestää tässä suhteessa joustavammin kuin varsinainen finanssimarkkinoiden valvonta.

Finanssimarkkinoiden vakaudesta vastaavat osaltaan myös valtiovarainministeriö, Suomen Pankki ja sosiaali- ja terveysministeriö. Nämä tahot ovat myös oikeutetut nimeämään edustajansa Finanssivalvonnan johtokuntaan. Tämän vuoksi vaikuttaa tarkoituksenmukaisimmalta vaihtoehdolta, että muuttuvan lisäpääomavaatimuksen asettamisesta ja purkamisesta, samoin kuin enimmäisluototussuhteen harkinnanvaraisesta kiristämisestä, päättäisi Finanssivalvonnan johtokunta.

Koska Finanssivalvonnan ohella myös mainitut muut viranomaiset vastaavat osaltaan finanssimarkkinoiden vakaudesta eikä Finanssivalvonnan itsenäisyys aseta samanlaisia rajoitteita makrovakauden valvontaa koskevalle päätöksenteolle kuin Finanssivalvonnan muu valvontatoiminta, päätösten valmistelu voidaan järjestää Finanssivalvonnan muusta päätöksenteosta poikkeavalla tavalla. Päätöksenteon valmistelussa on erityisesti varmistettava, että siinä otetaan huomioon edellä mainittujen viranomaisten näkemykset laajemminkin kuin näiden tahojen Finanssivalvonnan johtokuntaan nimeämien henkilöjäsenten kautta. Lainsäädännöllisenä vähimmäisvaatimuksena on tämän vuoksi pidettävä, että mainituilla muilla viranomaisilla on lakisääteinen oikeus tulla kuulluksi ennen muuttuvan lisäpääomavaatimuksen asettamista tai purkamista koskevien päätösten tekemistä. Lisäksi on tarpeen varmistaa, että näillä viranomaisilla on itsenäinen aloiteoikeus makrovalvontavälineiden käyttöä koskevassa päätöksenteossa. Tällaisen lakisääteisen yhteistoiminnan lisäksi on tarpeen huolehtia näiden viranomaisten riittävästä tietojenvaihdosta ja muusta epävirallisesta yhteistyöstä myös makrovälineiden käyttöä koskevan muodollisen päätöksentekoprosessin ulkopuolella. Sitä vastoin erillisen lakisääteisen toimielimen perustamiselle makrovakausvälineiden käyttöä koskevan päätöksenteon valmistelua varten ei ole toistaiseksi nähtävissä perusteita.

3.1.4Sitova vähimmäisomavaraisuusaste

EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaan Euroopan pankkiviranomaisen tulee seuraavan kolmen vuoden ajan seurata Basel III-uudistuksen mukaisen kolmen prosentin vähimmäisomavaraisuusasteen soveltuvuutta sitovaksi rajoitukseksi, jonka jälkeen komission tulee antaa asiasta lainsäädäntöehdotus.

Tämän johdosta tunnusluvun laskemista koskevat yksityiskohdat todennäköisesti tänä aikana jonkin verran muuttuvat. Lisäksi on todennäköistä, että useimmissa jäsenvaltioissa ei oteta tänä aikana käyttöön sitovaa vähimmäisomavaraisuusastetta, jolloin tällaisen rajoituksen käyttöönotosta ennen sääntelyn harmonisointia koituisi suomalaisille luottolaitoksille kilpailuhaittaa. Näistä sekä edellisessä kappaleessa mainituista syistä ei vaikuta perustellulta sisällyttää Suomen lainsäädäntöön sitovaa vähimmäisomavaraisuusastetta koskevaa vaatimusta ennen kuin siitä säädetään harmonisoidusti EU-tasolla.

Edellä todetusta huolimatta on kuitenkin tarpeen varautua Basel III-uudistuksen mukaisen vähimmäisomavaraisuusvaatimuksen muuttumiseen sitovaksi lähivuosina. Sitovalle vähimmäisomavaraisuusasteelle on nähtävissä vahvoja perusteita erityisesti globaalien finanssimarkkinoiden näkökulmasta esimerkiksi sen johdosta, että valtioiden niiden omassa valuutassa liikkeeseen laskemille velkasitoumuksille ei ehdotetussa uudessakaan EU-lainsäädännössä asetettaisi mitään pääomavaatimusta.

4.2.1Lainsäädännön rakenne

Nykyinen luottolaitoslaki ehdotetaan korvattavaksi uudella samannimisellä lailla. Laki vastaisi pääosin nykyistä lakia lukuun ottamatta luottolaitoksen vakavaraisuutta ja muuta taloudellista asemaa koskevia säännöksiä, mukaan lukien luottolaitoksen taloudellista asemaa koskevien tietojen julkistaminen, joista pääosin säädetään suoraan sitovalla EU:n vakavaraisuusasetuksella. Vakavaraisuussääntelyn osalta lakiin ehdotetaan kuitenkin lisättäväksi luottolaitosdirektiivin edellyttämät säännökset luottolaitoksille asetettavista lisäpääomavaatimuksista.

Euroopan unionin asetuksen oikeudellisesta luonteesta seuraa, että lain tai sen nojalla annettujen alemmanasteisten säädösten tai määräysten ollessa ristiriidassa EU:n vakavaraisuusasetuksen tai sen nojalla annetun alemman asteisen suoraan velvoittavan sääntelyn kanssa asetuksen ja alemmanasteisen säädöksen säännökset syrjäyttäisivät kansalliset säännökset ja määräykset.

Lain rakenteen selkeyttämiseksi lain luvut ehdotetaan jaettavaksi erillisiin osastoihin ja kunkin luvun pykälät ehdotetaan numeroitavaksi nykyisestä poiketen lukukohtaisesti.

Luottolaitoksen toimilupahakemukseen sisällytettävistä tiedoista sekä luottolaitoksen omistajavalvontaan liittyvästä ilmoitusvelvollisuudesta säädettäisiin tarkemmin, kuten nykyisinkin, valtiovarainministeriön asetuksella. Nykyisestä poiketen valtiovarainministeriön asetuksella annettaisiin tarkemmat määräykset myös lisäpääomavaatimusten asettamisesta ja julkistamisesta. Lisäksi ehdotetaan, että EU:n vakavaraisuusasetuksessa tarkoitettuna toimivaltaisena viranomaisena eräiden suurten asiakasriskien sääntelyyn liittyvien kysymysten osalta toimisi valtiovarainministeriö. Tämän mukaisesti asetukseen sisältyvien sääntelyvaihtoehtojen valinnasta näiltä osin päätettäisiin niin ikään, kuten nykyisinkin, valtiovarainministeriön asetuksella.

EU:n vakavaraisuusasetuksen sitovan luonteen vuoksi Finanssivalvonnan oikeus antaa tarkempia määräyksiä rajoittuisi käytännössä merkittävästi. Laissa säädettäisiin kuitenkin edelleen nykyistä lakia vastaavasti Finanssivalvonnan oikeudesta antaa luottolaitosdirektiivin ja EU:n vakavaraisuusasetuksen täytäntöönpanon edellyttämiä tarkempia määräyksiä. Käytännössä nämä määräykset voisivat koskea lähinnä lisäpääomavaatimusten laskemista ja julkistamista sekä niitä seikkoja, joissa asetukseen sisältyy sellaisia sääntelyoptioita, joiden valinta on asetuksessa säädetty toimivaltaisen viranomaisen tehtäväksi eikä ehdotetussa laissa ole erikseen säädetty tällaisen toimivallan kuulumisesta valtiovarainministeriölle.

4.2.2Luottolaitoksen taloudellisen aseman valvonta

Kiinteä sekä järjestelmäriskin kannalta merkittäviin luottolaitoksiin sovellettava lisäpääomavaatimus

Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi direktiivin edellyttämät pakolliset säännökset kiinteästä lisäpääomavaatimuksesta sekä rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille asetettavista lisäpääomavaatimuksista. Viimeksi mainitut lisäpääomavaatimukset asetettaisiin direktiivin mukaisesti erikseen maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille ja muille rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille. Ensiksi mainituilla tarkoitetaan luottolaitoksia, joiden maksukyvyttömyys olisi uhka koko maailman rahoitusmarkkinoiden vakaudelle, ja viimeksi mainituilla luottolaitoksia, jotka saattaisivat vastaavasti aiheuttaa uhkaa Suomen tai EU:n rahoitusmarkkinoiden vakaudelle.

Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten lisäpääomavaatimusta ei ole tarpeen erikseen tarkemmin määritellä, koska käytännössä tällaiset luottolaitokset ja niihin sovellettavat lisäpääomavaatimukset yksilöidään kansainvälisellä tasolla. Sitä vastoin muut rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävät luottolaitokset on tarpeen määritellä objektiivisin kriteerein lain riittävän ennustettavuuden varmistamiseksi ja viranomaisen harkintavallan rajaamiseksi perustuslain vakiintuneen tulkinnan kannalta riittävällä tavalla. Tämän vuoksi muulla rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävällä luottolaitoksella tarkoitettaisiin lähtökohtaisesti luottolaitosta, jonka taseen loppusumma, tai jos tällaiseen luottolaitokseen sovelletaan konsolidoitua valvontaa, sen ylimmän suomalaisen emoyrityksen tasolla konsolidoidun taseen loppusumma on vähintään miljardi euroa. Finanssivalvonta voisi kuitenkin määrätä rajan ylittävällekin luottolaitokselle 0 prosentin pääomavaatimuksen, jos luottolaitos ei muuten täytä kansainvälisesti vakiintuneiden periaatteiden mukaisesti määritellyn rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen kriteerejä.

Kiinteä lisäpääomavaatimus olisi direktiivin vähimmäisvaatimuksen mukaisesti 2,5 prosenttia luottolaitoksen EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisesti lasketun kokonaisriskin määrästä. Vaatimusta sovellettaisiin sekä yksittäisen luottolaitoksen että konsolidoidulla tasolla.

Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille asetettavan lisäpääomavaatimuksen asettamiseksi toimivaltaisen viranomaisen olisi Euroopan pankkiviranomaisen antaman teknisen standardin mukaisia periaatteita noudattaen luokiteltava tällaiset luottolaitokset viiteen luokkaan. Luokitus perustuisi direktiivin mukaisiin periaatteisiin. Laissa säädettäisiin siitä, että alimpaan luokkaan sovellettaisiin 1,0 prosentin lisäpääomavaatimusta ja kuhunkin seuraavaan luokkaan edelliseen luokkaan sovellettavaa lisäpääomavaatimusta 0,5 prosentilla korotettuna, lukuun ottamatta ylintä luokkaa. Ylimpään luokkaan sovellettava lisäpääomavaatimus olisi 3,5 prosenttia. Toimivaltaiseksi viranomaiseksi ehdotetaan tältä osin Finanssivalvontaa. Samoin kuin muuttuvan lisäpääomavaatimuksen osalta, päätös olisi tehtävä Finanssivalvonnan johtokunnassa ja ennen päätöksen tekemistä olisi kuultava muita rahoitusmarkkinaviranomaisia.

Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille asetettavaa pääomavaatimusta sovellettaisiin ainoastaan konsolidointiryhmän ylimmän ETA-alueella olevan emoyrityksen konsolidoidulla tasolla.

Muille rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille asetettaisiin 0—2 prosentin suuruinen lisäpääomavaatimus, jonka taso määräytyisi laissa tarkemmin säädettävien perusteiden nojalla käyttäen vastaavantyyppistä luokittelua kuin maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten lisäpääomavaatimuksen määrittelyssä. Vaatimusta sovellettaisiin luottolaitokseen, jonka konsolidoidusta valvonnasta Finanssivalvonta vastaa, riippumatta siitä onko tällainen konsolidointiryhmä toisessa ETA-valtiossa olevan konsolidointiryhmän alakonsolidointiryhmä.

Edellä mainittujen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille asetettavien lisäpääomavaatimusten yhteensovittamiseksi säädettäisiin direktiivin mukaisesti, että jos luottolaitokseen tai sen konsolidointiryhmään tulisi sovellettavaksi molemmat lisäpääomavaatimukset, näistä sovellettaisiin ainoastaan korkeampaa vaatimusta.

Sekä kiinteä lisäpääomavaatimus että järjestelmäriskin kannalta merkittävien luottolaitosten lisäpääomavaatimus olisi direktiivin edellyttämällä tavalla katettava yksinomaan EU:n vakavaraisuusasetuksen 26—40 artiklassa määritellyllä ydinpääomalla.

Kiinteän ja muuttuvan lisäpääomavaatimuksen sekä rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäviin luottolaitoksiin sovellettavan lisäpääomavaatimuksen täyttämättä jättämisestä seuraisi direktiivin mukaisesti ainoastaan laissa tarkemmin säädettävä voitonjakorajoitus.

EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaan omien varojen vähimmäismäärää koskevia vaatimuksia sovellettaisiin ainoastaan sijoituspalveluyrityksiin, jotka toteuttavat arvopaperikauppatoimeksiantoja asiakkaan lukuun, antavat sijoitusneuvontaa taikka hoitavat asiakkaan omaisuutta tai muuten säilyttävät asiakkaiden varoja. Tämän mukaisesti ehdotetaan, että myöskään lisäpääomavaatimuksia ei sovellettaisi tällaisiin yrityksiin, vaikka siitä ei EU:n vakavarisuusasetuksessa eikä direktiivissä nimenomaisesti säädetäkään. Lisäksi ehdotetaan direktiiviin mukaisesti, että lisäpääomavaatimuksia ei sovellettaisi muihinkaan sijoituspalveluyrityksiin, joiden henkilöstön määrä on vähemmän kuin 250 tai joiden taseen loppusumma on enintään 250 000 euroa.

Rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten lisäpääomavaatimuksia sovellettaisiin myös sijoituspalveluyrityksiin, mutta käytännössä sijoituspalveluyritykset jäisivät Suomessa näiden vaatimusten ulkopuolelle.

Vakavaraisuus- ja maksuvalmiusriskien hallinnalle asetettavat laadulliset vaatimukset

Lakiin ehdotetaan lisättäväksi luottolaitosdirektiivin edellyttämät säännökset Finanssivalvonnan velvollisuuksista laatia valvottavia koskeva säännöllinen arvio ( valvonta-arvio ) sekä Finanssivalvonnan valtuuksista puuttua sellaisen valvottavan toimintaan, jonka riskien hallinta ei täytä lain ja EU:n vakavaraisuusasetuksen vaatimuksia. Myös näiltä osin ehdotettu laki vastaisi pääosin nykyistä lakia.

Nykyisestä laista poiketen lakiin sisällytettäisiin yksityiskohtaiset säännökset edellä mainittuun arvioon sisällytettävistä seikoista. Lisäksi lakiin lisättäisiin säännökset Finanssivalvonnan velvollisuudesta vahvistaa vuosittainen valvontaohjelma sekä valvontaohjelman vähimmäissisällöstä. Niin ikään nykyisestä laista poiketen laissa säädettäisiin myös Finanssivalvonnan velvollisuudesta tehdä tarvittaessa luottolaitoksille kuormituskokeita sekä tarkistaa säännöllisesti luottolaitosten vakavaraisuuslaskennassaan käytettävien sisäisten menetelmien asianmukaisuus.

Finanssivalvonnan valtuuksista puuttua sellaisen valvottavan toimintaan, jonka riskien hallinta ei täytä lain ja EU:n vakavaraisuusasetuksen vaatimuksia, säädettäisiin luottolaitosdirektiivin edellyttämällä tavalla nykyistä laajemmin. Finanssivalvonnalle annettaisiin muun muassa oikeus rajoittaa tällaisissa tilanteissa tulospalkkioiden maksamista luottolaitoksen johdolle, vaatia tiheämpää ja yksityiskohtaisempaa raportointia ja asettaa määrällisiä vaatimuksia maksuvalmiudelle. Lisäksi lakiin sisällytettäisiin nykyistä yksityiskohtaisemmat säännökset seikoista, jotka Finanssivalvonnan on otettava huomioon harkitessaan luottolaitoskohtaisen lisäpääomavaatimuksen asettamista sellaiselle luottolaitokselle, jonka riskien hallinnassa on havaittu puutteita. Lakiin ehdotetaan lisäksi sisällytettäväksi direktiivin mukainen säännös Finanssivalvonnan velvollisuudesta antaa laissa tarkemmin määritellyissä kriisitilanteissa tietoja ulkomaan viranomaisille.

Määrälliset maksuvalmiusvaatimukset

Lakiin ei ehdoteta sisällytettäväksi EU:n vakavaraisuusasetuksen mahdollistamia määrällisiä maksuvalmiusvaatimuksia. Näiden vaatimusten on määrä tulla voiman suoraan asetuksen nojalla vuonna 2015, mutta asetus mahdollistaa vastaavien kansallisten vaatimusten säätämisen jo ennen pakottavan sääntelyn voimaantuloa. Kansalliset säännökset kumoutuisivat kuitenkin asetuksen tullessa tältä osin voimaan.

Ottaen huomioon sitovien maksuvalmiusvaatimusten keskeneräisyyden kansainvälisellä tasolla ja mahdollisen kansallisen lainsäädännön lyhyen voimassaoloajan, määrällisiä maksuvalmiusvaatimuksia ei ole pidetty tässä vaiheessa perusteltuna esittää. Finanssivalvonta voisi sille ehdotettujen lisävaltuuksien nojalla kuitenkin asettaa tällaisia vaatimuksia sellaiselle luottolaitokselle, jonka maksuvalmiusriskien hallinta ei täytä sille asetettuja laadullisia vaatimuksia.

4.2.3Makrovakauden valvonta

Muuttuva lisäpääomavaatimus

Lakiin ehdotetaan lisättäväksi luottolaitosdirektiivin edellyttämät säännökset muuttuvasta lisäpääomavaatimuksesta. Muuttuvasta lisäpääomavaatimuksesta ehdotetaan säädettäviksi pääosin direktiivin vähimmäisvaatimusten mukaisesti.

Muuttuva lisäpääomavaatimus olisi enintään 2,5 prosenttia luottolaitoksen EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisesti lasketusta kokonaisriskistä. Direktiivin vähimmäisvaatimuksista poiketen toisessa ETA-valtiossa sijaitseviin eriin sovellettaisiin kuitenkin muuttuvan lisäpääomavaatimuksen osalta sijaintivaltiossa kulloinkin sovellettavaa lisäpääomavaatimusta.

Muuttuvaa lisäpääomavaatimusta sovellettaisiin sekä yksittäisen luottolaitoksen tasolla että konsolidoidulla tasolla.

Muuttuva lisäpääomavaatimus olisi direktiivin edellyttämällä tavalla katettava yksinomaan EU:n vakavaraisuusasetuksen 26—40 artiklassa määritellyllä ydinpääomalla.

Muuttuvan lisäpääomavaatimuksen määräämisen lähtökohtana olisi direktiivin mukaisesti kultakin vuosineljännekseltä laskettavan luottokannan ja bruttokansantuotteen välisen suhteen poikkeama tämän suhteen pitkäaikaisesta trendistä. Suhteen laskemisesta ehdotetaan säädettäväksi tarkemmin valtiovarainministeriön asetuksella.

Koska edellä mainittu luottokannan ja bruttokansantuotteen suhde ei kaikissa tapauksissa yksinään ole riittävä muuttuvan lisäpääomavaatimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi, lisäpääomavaatimuksen asettamisessa voitaisiin ehdotettujen säännösten mukaan käyttää myös muita suhdannetilannetta kuvaavia muuttujia. Tällaisia olisivat erityisesti rahoitusjärjestelmän vakauden kannalta merkittävien varallisuushintojen nousu ja vakauden kannalta merkittävien toimialojen velkaantuneisuuden kasvu. Laissa ei kuitenkaan määriteltäisi tällaisia rinnakkaisia muuttujia tyhjentävästi vaan niiden käyttö jäisi kussakin tilanteessa lisäpääomavaatimuksen asettamisesta vastaavan viranomaisen harkintaan.

Lisäpääomavaatimuksen täyttäminen ei muista pääomavaatimuksen poiketen olisi toimilupaedellytys vaan vaatimuksen alittumisesta seuraisi ainoastaan direktiivin mukainen voitonjakorajoitus, jonka suuruus määräytyisi direktiivin mukaisesti suhteessa alituksen määrään. Voitonjakorajoituksen lisäksi luottolaitokselle, joka ei täytä lisäpääomavaatimusta, asetettaisiin velvollisuus laatia suunnitelma toimenpiteistä, joihin luottolaitos aikoo ryhtyä täyttääkseen vaatimuksen.

Lisäpääomavaatimuksen asettamista, purkamista tai ennallaan pitämistä koskeva päätös olisi tehtävä ja julkistettava perusteluineen neljännesvuosittain.

Suhdannevaihteluja tasoittavien pääomapuskurien käytöstä makrovakauden valvonnassa ei ole toistaiseksi kertynyt kokemusta. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon sen, että finanssisektorin suhteellinen koko Suomessa ei ole erityisen suuri ja suomalaiset luottolaitokset ovat kansainvälisesti katsoen varsin vakavaraisia, tässä vaiheessa ei ehdoteta sisällytettäväksi lainsäädäntöön muita lisäpääomavaatimuksia kuin edellä mainitut direktiivin edellyttämät vähimmäislisäpääomavaatimukset. Myöskään Baselin pankkivalvontakomitean suosituksen mukaista kolmen prosentin vähimmäisomavaraisuusastetta ei ehdota sisällytettäväksi Suomen lainsäädäntöön ennen kuin siitä säädetään harmonisoidusti EU-tasolla.

EU-säännösten mukaan lisäpääomavaatimusta koskeva päätös on tarkistettava vähintään neljännesvuosittain. Tämän lisäksi on katsottu tarpeelliseksi sisällyttää lakiin erityiset säännökset myös valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin oikeudesta saattaa makrovakausvalvontaa koskeva asia Finanssivalvonnan johtokunnan käsiteltäväksi milloin tahansa, jotta tarvittavien toimenpiteiden valmistelu voidaan aloittaa riittävän ajoissa. Ehdotetut säännökset eivät estäisi Finanssivalvontaa oma-aloitteisesti käsittelemästä lisäpääomavaatimusten tarkistamista lakisääteisistä määräajoista riippumatta. Lisäpääomavaatimusten mahdollisimman oikea-aikaisen asettamisen varmistamiseksi lakiin ehdotetaan lisättäväksi myös säännös siitä, että ESRB:n makrovakauden valvontaan liittyvät suositukset ja varoitukset on viipymättä saatettava Finanssivalvonnan johtokunnan käsiteltäväksi siltä osin kuin ne ovat Suomen kannalta merkityksellisiä.

Finanssivalvonnan lakisääteisiä tehtäviä koskevaa säännöstä ehdotetaan täydennettäväksi lisäämällä viittaus makrovakauden valvontaa koskevien, laissa erikseen säädettyjen välineiden käyttöä koskeviin päätöksiin. Ehdotettujen muutosten ei ole katsottu edellyttävän muita Finanssivalvonnan toimintaa ja sen tavoitteita koskevien yleissäännösten muuttamista erityisesti sen johdosta, että Finanssivalvonnan lakisääteisenä tehtävänä on jo nykyisin seurata ja arvioida finanssimarkkinoiden ja finanssimarkkinoilla toimivien toimintaympäristön ja muiden yleisten toimintaedellytysten kehitystä. Myös EU:n vakavaraisuusasetuksen 124 ja 164 artiklassa tarkoitetut päätökset kiinteistövakuudellisiin saamisiin sovellettavan pääomavaatimuksen asettamisesta asetuksessa säädettyä tasoa korkeammaksi olisi tehtävä Finanssivalvonnan johtokunnassa, koska nämä päätökset liittyvät keskeisesti finanssimarkkinoiden makrovakauden valvontaan.

Sijoituspalvelulakiin lisättäisiin säännös siitä, että lisäpääomavaatimuksia koskevia säännöksiä ei sovelleta laissa tarkemmin määriteltäviin pieniin ja keskisuuriin sijoituspalveluyrityksiin. Koska sijoituspalveluyrityksillä ei ole arvioitu oleman Suomessa makrovakauden valvonnan kannalta suurta merkitystä, lakia ehdotetaan sovellettavaksi tältä osin luottolaitosdirektiivin vähimmäisvaatimusten mukaisesti, jotka määräytyvät EU:n pienten ja keskisuurten yritysten määritelmää koskevan Euroopan komission suosituksen 2003/36/EY perusteella.

Muut makrovakauden valvonnan välineet

EU-lainsäädännön edellyttämän pakollisen muuttuvan pääomavaatimuksen lisäksi ehdotetaan että Suomen lainsäädäntöön sisällytettäisiin myös sitovaa enimmäisluototussuhdetta koskevat säännökset. Ehdotuksen mukaan asunnon hankintaa varten myönnettävä laina ei saisi ylittää 90 prosenttia luoton vakuudeksi annettavien vakuuksien arvosta kuitenkin siten, että ensiasuntoa hankittaessa sovellettaisiin lievempää 95 prosentin enimmäisluototussuhdetta. Rajoituksia ei ehdoteta koskemaan muuta vakuudellista luotonantoa tällaisen muun luotonannon suhteellisen vähäisen makrotaloudellisen merkityksen vuoksi. Enimmäisluototussuhdetta koskevat rajoitukset tulisivat sovellettaviksi vain tilanteissa, joissa luoton käyttötarkoituksena on asunto-osakkeiden tai asuinkiinteistön hankkiminen ja joissa luotolla hankittava asunto annetaan vakuudeksi.

Lisäksi ehdotetaan, että pysyvää lakisääteistä enimmäisluototussuhdetta voitaisiin harkinnanvaraisesti tiukentaa, jos se on tarpeen rahoitusvakauteen kohdistuvien riskien poikkeuksellisen kasvun rajoittamiseksi esimerkiksi asuntohintojen poikkeuksellisen nousun tai muiden asuntomarkkinoihin liittyvien riskien voimakkaan kasvun johdosta. Sitovan enimmäisluototussuhteen tiukentamisesta päättäisi Finanssivalvonta samalla tavoin kuin muuttuvasta lisäpääomavaatimuksesta.

Erityisesti ensiasunnon hankkimisen helpottamiseksi ehdotetaan, että enimmäisluototussuhteen laskemisessa saataisiin ottaa huomioon myös asiakkaalla olevat muut vakuudet kuin luotolla hankittava asunto, henkilötakauksia lukuun ottamatta. Tällaisten vakuuksien hyväksyminen ei myöskään tosiasiallisesti heikentäisi sääntelyn yhtenä tavoitteena olevaa kotitalouksien velkaantumisen hillitsemistä. Finanssivalvonta voisi lisäksi päättäessään edellä tarkoitetulla tavalla enimmäisluototussuhteen tiukentamisesta rajoittaa huomioon otettavien vakuuksien määritelmää siten, että vakuuksiksi hyväksyttäisiin vain esinevakuudet, mutta ei esimerkiksi luotto- tai rahoituslaitoksen tai julkisyhteisön myöntämää takausta eikä vakuutusyhtiön myöntämää lainaturvavakuutusta. Henkilötakaukset ehdotetaan kaikissa tapauksissa jätettäväksi huomioon ottamatta muun muassa sen vuoksi, että lainsäädännössä ei ole aikaisempien kriisien aikana saatujen kokemusten johdosta syytä luoda kannustimia henkilötakauksien käytölle vakuuksina.

Lakiin ei ehdoteta sisällytettäväksi muita kansallisessa harkinnassa olevia makrovakauden valvonnan välineitä, kuten luoton määrän suhdetta asiakkaan tuloihin koskevaa rajoituksia. Tällaisia muita valvontakeinoja on tarkoituksenmukaista arvioida myöhemmin, kun nyt ehdotettujen valvontavälineiden käytöstä on saatu riittävästi kokemusta.

Makrovakauden valvonnan hallinnollinen järjestäminen

Direktiivin edellyttämäksi makrovakauden valvonnasta vastaavaksi viranomaiseksi ehdotetaan Finanssivalvontaa. Muuttuvan lisäpääomavaatimuksen asettamista ja purkamista tai enimmäisluototussuhteen tiukentamista koskevien päätösten ei ole arvioitu olevan luonteeltaan tai laajuudeltaan sellaisia, että niiden vuoksi olisi tarpeen perustaa uusi viranomainen tai luoda uusia viranomaisten lakisääteisiä yhteistyöelimiä.

Muuttuvan lisäpääomavaatimuksen asettamista, purkamista ja ennallaan pitämistä sekä enimmäisluototussuhdetta koskevat päätökset olisi tehtävä Finanssivalvonnan johtokunnassa, jonka jäseninä ovat kahden riippumattoman edustajan lisäksi valtiovarainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön ja Suomen Pankin nimeämät jäsenet. Koska mainitut viranomaiset eivät kuitenkaan muodollisesti ole itse edustettuina johtokunnassa, lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi nimenomainen säännös Finanssivalvonnan velvollisuudesta valmistella nämä päätökset yhdessä valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin kanssa sekä pyytää näiltä viranomaisilta samoin kuin sosiaali- ja terveysministeriöltä lausunto ennen päätöksen tekemistä.

4.2.4Hallinto- ja ohjausjärjestelmiä ja riskien hallintajärjestelmiä koskevat vaatimukset

Riskien hallintajärjestelmiä koskevat vaatimukset

Luottolaitoksen riskienhallintajärjestelmiä koskevat velvollisuudet, joista säädetään direktiivin 74—87 artiklassa, ehdotetaan säädettäviksi direktiivin mukaisina ja sisällytettäväksi lain 9 lukuun. Sääntely tarkentuu voimassa olevaan sääntelyyn verrattuna siten, että yleissäännöksen lisäksi lain tasolla säädettäisiin erikseen kutakin riskilajia koskevista yksityiskohtaisemmista vaatimuksista nykyisten Finanssivalvonnan määräysten sijasta.

Riskienhallinta olisi järjestettävä siten, että luottolaitoksen hallitus voi saada kokonaiskuvan laitoksen sekä raportointihetken riskeistä että tulevista riskeistä. Merkittävän luottolaitoksen olisi perustettava hallituksen jäsenistä koostuva riskivaliokunta avustamaan hallitusta riskejä koskevissa asioissa. Merkittävällä luottolaitoksella tarkoitettaisiin laissa tarkemmin määriteltävää maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävää luottolaitosta sekä muuta rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävää luottolaitosta, joille voitaisiin laissa ehdotetulla tavalla asettaa myös erityinen lisäpääomavaatimus.

Luottolaitoksella olisi joka tapauksessa oltava erityinen liiketoiminnoista riippumaton riskien valvontatoiminto, jonka johtajan asema olisi luotava vahvaksi luottolaitoksen organisaatiossa. Luottolaitoksen on ylläpidettävä riittävästi omia voimavaroja luottoriskien arvioimiseksi eikä se saa enää luottaa kaavamaisesti tai mekaanisesti ulkopuolisiin luottoluokituksiin. Merkittävien luottolaitosten on pyrittävä käyttämään sisäisen luottoluokituksen menetelmiä omien varojen ja olennaisten suurten luottoriskien arvioimiseen. Maksuvalmiuden ylläpitämistä — mukaan luettuina niitä koskevat kuormitustestit ja maksuvalmiuden palauttamissuunnitelman ylläpitovelvollisuus — koskevat aiempaa tarkemmat vaatimukset. Luottolaitoksen on myös arvioitava riskienhallintajärjestelmiään vuosittain.

Hallinto- ja ohjausjärjestelmät

Direktiivi sisältää aiempaa tarkempia hallinto- ja ohjausjärjestelmiä koskevia keskeisiä periaatteita, kuten hallituksen tehtäviä, kokoonpanoa, jäsenten osaamista sekä hallitustyöskentelyn laatua koskevia velvollisuuksia. EU:n vakavaraisuusasetuksen 422 artiklan mukaan luottolaitoksen on julkistettava sekä riskienhallintapolitiikan sekä hallinto- ja ohjausjärjestelmien sisältö.

Muun muassa hallinto- ja ohjausjärjestelmiä yleisesti koskeva direktiivin 88 artikla ja hallituksen jäsenille asetettavia vaatimuksia koskeva 91 artikla ovat uusia ja niitä vastaavat säännökset on tarpeen sisällyttää lakiin. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi myös säännökset nimitysvaliokunnasta, tarkastusvaliokunnasta ja luottolaitoksen johdon ajankäytöstä.

Palkitseminen

Palkitsemisjärjestelmiä koskevat ehdotetut säännökset perustuvat direktiivin 92—96 artiklaan ja pysyvät asiallisesti lähes muuttumattomina. Voimassa oleva sääntely ehdotetaan kuitenkin selvyyden vuoksi siirrettäväksi valtiovarainministeriön asetuksesta (1372/2010) lakiin. Muuttuvia palkkioita koskevat direktiivin periaatteet tarkentuvat kuitenkin jonkin verran. Kiinteän ja muuttuvan palkkion välisten perusteiden on selkeästi erotuttava toisistaan. Muuttuvan palkkion enimmäismääräksi säädettäisiin 100 % henkilölle maksettavan kiinteän palkkion kokonaismäärästä. Yhtiökokouksen päätöksellä olisi mahdollista hyväksyä muuttuva palkkio, joka on enintään 200 % kiinteästä palkkiosta. Kuten nykyään, luottolaitoksen on EU:n vakavaraisuusasetuksen 435 artiklan nojalla tulevaisuudessa edelleen julkistettava keskeiset tiedot palkitsemisjärjestelmistään.

Ainoa palkitsemisjärjestelmiä koskeva direktiivin artiklakohta, jota ei pidetä tarpeellisena panna täytäntöön kansallisesti, on 94 artiklan 1 kohdan g alakohdan (iii) luetelmakohta, joka koskee muuna kuin rahana maksettaviin muuttuviin palkkioihin sovellettavaa diskonttokorkoa. Mikäli artiklakohta pantaisiin täytäntöön, se kasvattaisi käytännössä muuttuvien palkkioiden sallittua enimmäismäärää.

Luottolaitoksen hallintoelin, johto ja toimiva johto

Laissa ehdotetaan hallintoon ja ohjaukseen liittyvissä säännöksissä käytettäväksi yläkäsitteenä termiä luottolaitoksen ”johto”. Se olisi laajempi kuin osakeyhtiölain ja osuuskuntalain 6 luvun käsite, jonka mukaan ”johdolla” tarkoitetaan vain hallitusta, hallintoneuvostoa ja toimitusjohtajaa. Luottolaitoksen ”johtoon” ehdotetaan siten sisältyväksi alaryhmänä myös laissa erikseen määriteltävä ”toimiva johto”. Sillä tarkoitettaisiin toimitusjohtajaa sekä kaikkia toimitusjohtajan välittömässä alaisuudessa toimivia henkilöitä, jotka ovat luottolaitoksen ylimmissä johtotehtävissä tai tosiasiallisesti johtavat luottolaitoksen toimintaa.

Finanssivalvonnan määräyksissä käytetään tällä hetkellä vastaavaa terminologiaa (1.3 Luotettava hallinto ja toiminnan järjestäminen, kohta 5.2 ”Toimiva johto”). Termi ”toimiva johto” palvelee luottolaitoksia koskevaa sääntelyä, sillä useat velvollisuudet – esimerkiksi hallituksen valvontatehtävä sekä johdon ammattitaitoa ja luotettavuutta koskeva, niin kutsuttu ” fit and proper ” –sääntely, kohdistuu myös yhtiöoikeudellisen johdon ulkopuolisiin henkilöihin.

4.2.5Seuraamusjärjestelmä

Luottolaitosdirektiivin sisältämät hallinnolliset seuraamusäännökset ehdotetaan sisällytettävän luottolaitostoiminnasta annetun lain 22 lukuun. Sijoituspalvelulain 15 lukuun ehdotetaan sisällytettävän vastaavat seuraamussäännökset sellaisten luottolaitostoiminnasta annetun lain ja EU:n vakavaraisuusasetuksen säännösten rikkomisten osalta, joita sovelletaan myös sijoituspalveluyrityksiin. Luottolaitosdirektiivin edellyttämät taloudelliset seuraamukset ehdotetaan sisällytettäviksi Finanssivalvonnasta annetun lain mukaisen seuraamusmaksun soveltamisalaan. Muiden kuin seuraamusmaksun soveltamisalaan ehdotettujen säännösten ja määräysten laiminlyönnistä tai rikkomisesta voitaisiin edelleen määrätä rikemaksu Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:n soveltamisedellytysten täyttyessä taikka antaa julkinen varoitus Finanssivalvonnasta annetun lain 39 §:n perusteella. Hallinnollisten seuraamusten keskinäinen suhde ehdotetaan järjestettävän arvopaperimarkkinalain kokonaisuudistuksessa omaksutuin tavoin. Julkinen varoitus olisi siten ensisijainen seuraamus kaikkien muiden kuin Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:ssä säädetyn rikemaksun ja lain 40 §:ssä säädetyn seuraamusmaksun soveltamisalaan kuuluvien säännösten tai määräysten rikkomisen osalta. Rikemaksun sijaan voitaisiin myös poikkeuksellisesti määrätä seuraamusmaksu. Tämä edellyttäisi teon tai laiminlyönnin erityistä moitittavuutta. Seuraamusmaksun soveltamisalaan ehdotettujen säännösten rikkomisesta voitaisiin Finanssivalvonnasta annetun lain 42 §:ssä säädetyin edellytyksin antaa seuraamusmaksun sijaan julkinen varoitus.

Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan rikemaksu voidaan määrätä sille, joka laiminlyö tai rikkoo velvollisuuden toimittaa Finanssivalvonnalle 18 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitettuja tietoja taikka muita tietoja, jotka on säädetty tai määrätty säännöllisesti toimitettavaksi Finanssivalvonnan laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi. Kyseisen säännöksen perusteella rikemaksua voidaan siten soveltaa myös kaikkien sellaisten luottolaitoslain ja EU:n vakavaraisuusasetuksen sekä niiden nojalla annettujen säännösten ja määräysten rikkomiseen, joissa on asetettu säännöllinen raportointivelvollisuus Finanssivalvonnalle. Tästä syystä ei ole tarpeen sisällyttää luottolaitostoiminnasta annettuun lakiin erillistä rikemaksua koskevaa säännöstä, jossa tyhjentävästi lueteltaisiin kaikki ne raportointivelvollisuudet, joiden rikkominen kuuluisi rikemaksun soveltamisalaan. Jos Finanssivalvonnalle säännöllisesti toimitettavia tietoja koskevien ja siten lähtökohtaisesti rikemaksun soveltamisalaan kuuluvien säännösten tai määräysten laiminlyönti tai rikkominen olisi erityisen moitittavaa, voitaisiin Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:n 4 momentin perusteella rikemaksun sijaan määrätä poikkeuksellisesti seuraamusmaksu. Lisäksi tietyt säännöllisen raportointivelvollisuuden rikkomukset voivat jo lähtökohtaisesti sisältyä seuraamusmaksun soveltamisalaan, jolloin seuraamusmaksu olisi pääsääntöinen seuraamus.

Nykyisen lain säännös luottolaitosrikoksena rangaistavista teoista ehdotetaan säilytettäväksi pääosin ennallaan, kuten myös nykyiset rangaistussäännökset salassapitovelvollisuuden rikkomisesta ja laittomasta varojen jakamisesta. Kyseisten tekojen moitittavuuden vuoksi ne ehdotetaan säilytettävän kriminalisoituina. Teot voivat kohdistua useisiin eri henkilöihin ja aiheuttaa laajamittaista taloudellista vahinkoa. Ne ovat myös omiaan huomattavasti heikentämään luottamusta luottolaitosten toimintaan. Luottolaitosrikoksena rangaistavien tekojen rikosoikeudellista luonnetta voidaan puoltaa lisäksi sillä, että niissä ei rajoiteta tekijöinä kysymykseen tulevien henkilöiden piiriä. Tekoon voivat syyllistyä ketkä tahansa henkilöt, eivätkä pelkästään Finanssivalvonnan valvottavat tai muut finanssimarkkinoilla toimivat, joihin kohdistuvat Finanssivalvonnan toimivaltuudet ovat yleisesti laajemmat. Kyseisten tekojen säilyessä kriminalisoituina, voisivat myös poliisiviranomaiset tarvittaessa riittävän tehokkaasti selvittää kyseisiä rikoksia.

Luottolaitosrikoksena ja laittomana varojen jakamisena säädettyjen tekojen osalta ehdotetaan kuitenkin, että rikosoikeudellisen seuraamuksen lisäksi oikeushenkilölle voitaisiin määrätä samasta teosta myös hallinnollinen seuraamusmaksu siltä osin kuin kyseiset teot sisältyvät myös seuraamusmaksusäännöksen soveltamisalaan. Tätä perustellaan sillä, että direktiivi edellyttää seuraamusten säätämistä sekä oikeushenkilöille että luonnollisille henkilöille. Suuri osa edellä mainittujen rangaistussäännösten säännöksistä on sellaisia, joiden rikkomiseen on voitava soveltaa direktiivissä määriteltyjä seuraamuksia. Kyseisten rangaistussäännösten eräät säännökset ovat kuitenkin sellaisia, joiden rikkomista direktiivi ei edellytä sanktioitavan. Näiltä osin säännösten ulottaminen rangaistussäännösten ohella myös seuraamusmaksusäännöksen soveltamisalaan perustuisi kansalliseen harkintaan.

Muiden kuin edellä mainittuihin rangaistussäännöksiin sisältyvien säännösten osalta sovellettaisiin ainoastaan luottolaitosdirektiivissä säädettyjä hallinnollisia seuraamuksia. Suurin osa hallinnollisen seuraamusmaksun soveltamisalaan ehdotetuista teoista ja laiminlyönneistä perustuu direktiivin täytäntöönpanoon. Lisäksi eräät seuraamusmaksusäännöksen soveltamisalaan ehdotetut teot ja laiminlyönnit ovat sellaisia, joita koskevat nykyiset rangaistussäännökset ehdotetaan dekriminalisoitavan. Nykyisen lain rangaistussäännöksistä ehdotetaan dekriminalisoitavan velkasitoumusten tarjoamisesta yleisölle koskevien säännösten rikkominen (168 §:n 2 momentti), luottolaitoksen osakkeiden ja osuuksien hankintaa ja luovutusta koskevien säännösten rikkominen (170 §), luottolaitoksen selvitystilaa koskevien säännösten rikkominen sekä luottolaitoksen kirjanpitorikkomus (172 §). Kyseisten säännösten rikkomisesta voitaisiin määrätä seuraamusmaksu.

Hallinnollinen seuraamusmaksu voitaisiin määrätä joko oikeushenkilölle tai luonnolliselle henkilölle. Direktiivin edellyttämällä tavalla seuraamusmaksu voitaisiin määrätä myös oikeushenkilölle määrättävän seuraamusmaksun lisäksi tai sen sijasta sellaiselle oikeushenkilön johtoon kuuluvalle, jonka velvollisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on.

Ehdotuksessa on rikosoikeudellisten rangaistussäännösten osalta edelleen poikettu rikosoikeuden kokonaisuudistuksen yhteydessä noudatetusta keskittämisperiaatteesta, joka edellyttää vankeusuhkaisten rikosten siirtämistä rikoslakiin. Kyseisten rangaistussäännösten sisällyttämistä luottolaitostoimintaa koskevaan erillislakiin, kuten myös sijoituspalvelulakiin ja säästöpankkilakiin on säännösten luonteen ja kohderyhmän vuoksi pidetty tarkoituksenmukaisempana.

Nykyisen lain vahingonkorvausvelvollisuutta koskeviin säännöksiin ei ehdoteta merkittäviä muutoksia. Säännösten soveltamisalaa ehdotetaan kuitenkin laajennettavan niin, että korvausvelvollisuus koskisi eräiltä osin myös EU:n vakavaraisuusasetuksen sekä EU:n vakavaraisuusasetuksen tai luottolaitosdirektiivin perusteella annettujen komission asetusten ja päätösten vastaista menettelyä.

Finanssivalvonnasta annettuun lakiin tehtäisiin direktiivin edellyttämät muutokset seuraamusmaksun enimmäismääristä sekä seuraamusmaksun määräämisessä huomioon otettavista seikoista. Direktiivin edellyttämiä seuraamusmaksun korkeampia enimmäismääriä ehdotetaan sovellettavan vain direktiivin täytäntöönpanoon perustuviin rikkomuksiin. Laissa myös täsmennettäisiin seuraamusten julkistamista koskevaa säännöstä.

Luottolaitoslain hallinto- ja ohjausjärjestelmiä koskevaan lukuun lisättäisiin uusi pykälä rikkomuksista ilmoittamisesta. Ehdotetun säännöksen mukaan luottolaitoksella olisi oltava menettelytavat, joita noudattamalla luottolaitoksen palveluksessa olevat voisivat ilmoittaa sisäisesti riippumattoman kanavan kautta finanssimarkkinoita koskevien säännösten ja määräysten epäillystä rikkomisesta. Vastaava säännös lisättäisiin sijoituspalvelulakiin. Kyseisten luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten sisäisiä vihje- tai ilmoituskanavia koskevien säännösten lisäksi Finanssivalvonnasta annetun lain 8 lukuun lisättäisiin uusi 71 a §, joka koskisi epäiltyjen rikkomusten ilmoittamista Finanssivalvonnalle. Ehdotetun säännöksen mukaan Finanssivalvonnan olisi ylläpidettävä järjestelmää, jonka kautta se voisi vastaanottaa ilmoituksia finanssimarkkinoita koskeviin säännöksiin liittyvistä väärinkäytösepäilyistä.

Sijoituspalvelulain seuraamus- ja rangaistussäännöksiin ehdotetaan tehtävän pääosin luottolaitoslakiin tehtyjä muutoksia vastaavat muutokset. Luottolaitoslakiin ehdotettujen muutosten tavoin ehdotukset perustuvat pääosin direktiivin täytäntöönpanoon.

4.2.6Ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivuliikkeiden sääntely

Ehdotetut säännökset vastaavat pääosin nykyistä lakia. Lakiin lisättäisiin kuitenkin direktiivin mukaisesti säännös Finanssivalvonnan oikeudesta tehdä oma-aloitteisesti tarkastuksia ulkomaisen luottolaitoksen Suomessa olevassa sivuliikkeessä. Lisäksi talletuspankkien toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä annettuun lakiin lisättäisiin direktiivin mahdollistamat säännökset ulkomaisen ETA-sivuliikkeen toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä. Säännöksen tarkoituksena on osaltaan estää talletuspaon leviämistä suomalaisiin pankkeihin Suomessa toimivan ulkomaisen luottolaitoksen joutuessa maksuvalmiusvaikeuksiin. Edellä kappaleessa 3.5 mainituista syistä ei ole pidetty mahdollisena tai tarpeellisena ehdottaa muita ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivuliikkeiden sääntelyä koskevia säännöksiä.

4.2.7Luottolaitosten valvonta

Luottolaitostoiminnasta annettuun lakiin, Finanssivalvonnasta annettuun lakiin, talletuspankkien yhteenliittymästä annettuun lakiin ja rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annettuun lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi säännökset, joiden mukaan Finanssivalvonta valvoo luottolaitoksia, talletuspankkien yhteenliittymää ja rahoitus- ja vakuutusryhmittymiä ainoastaan, jollei YVM-asetuksesta muuta johdu. Käytännössä Finanssivalvonnan osallistuminen EKP:n välittömässä valvonnassa olevien luottolaitosten valvontaan jäisi riippumaan EKP:n päätöksistä. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan Finanssivalvonnan on internetsivuillaan selkeästi ilmoitettava, mikä sen tehtävä ja toimivalta on kunkin suomalaisen luottolaitoksen valvonnassa.

YVM-asetuksen soveltamisalasta seuraa, että asetusta ei sovellettaisi miltään osin sijoituspalveluyrityksiin.

Lisäksi laista ehdotetaan kumottavaksi säästöpankkitarkastusta koskevat säännökset. Nykyinen säästöpankkitarkastus olisi joka tapauksessa järjestettävä uudestaan sen johdosta, että valtaosa säästöpankeista on ilmoittanut liittyvänsä säästöpankkien yhteenliittymään. Vastaavasta syystä laista on aiemmin kumottu vastaavat osuuspankkitarkastusta koskevat säännökset. Uutta lainsäädäntöä, jossa perustettavalle yksityisoikeudelliselle oikeussubjektille annettaisiin julkisen vallan muuten hoitamia tehtäviä, ei ole pidetty perusteltuna.

4.2.8Menettelytavat

Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi säännös luottolaitoksen velvollisuudesta noudattaa hyvää pankkitapaa. Hyvällä pankkitavalla tarkoitettaisiin paitsi toimialan itsensä itsesääntelyllä määrittelemää hyvää pankkitapaa myös toimialalla yleisesti noudatettuja parhaita käytäntöjä, joista luottolaitos ei saisi olennaisesti poiketa asiakkaan vahingoksi. Lakiin ei ehdoteta sisällytettäväksi hyvän pankkitavan määritelmää, koska asian määrittelyä riittävän kattavasti etukäteen ei ole pidetty mahdollisena.

Vastaavaa säännöstä ei sisälly nykyiseen lakiin. Säännöstä on kuitenkin pidettävä perusteltuna erityisesti kuluttaja-asiakkaiden asiakkaansuojan vahvistamiseksi.

I OSA OIKEUS HARJOITTAA LUOTTOLAITOSTOIMINTAA

1 luku Yleiset säännökset

1 §. Lain tarkoitus. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaisivat nykyisen lain 1 §:ää.

Pykälän 3 momentissa todettaisiin selvyyden vuoksi, että tätä lakia sovelletaan osittain myös sijoituspalvelulaissa tarkoitettuihin sijoituspalveluyrityksiin, siltä osin kuin ne kuuluvat EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisen sijoituspalveluyrityksen määritelmän piiriin. Mainitun lain 6 luvun 2 §:ssä yksilöidään ne tämän lain säännökset, jotka tulevat sovellettaviksi määritelmän piiriin kuuluviin luottolaitoksiin.

2 §.Muu luottolaitostoimintaa koskeva lainsäädäntö. Pykälän 1 momentissa viitattaisiin EU:n vakavaraisuusasetukseen sekä sen ja luottolaitosdirektiivin nojalla annettuihin teknisiin standardeihin, jotka tulisivat sovellettaviksi tämän lain ohella. EU-asetus ja tekniset standardit korvaisivat pääosin nykyiseen lakiin ja sen nojalla annettuihin valtiovarainministeriön asetuksiin ja Finanssivalvonnan määräyksiin sisältyvät luottolaitoksen vakavaraisuutta, suuria asiakasriskejä ja elinkeinoyhteisöjen omistamista koskevia rajoituksia, taloudellista asemaa koskevien tietojen julkistamista sekä omaisuuserien arvopaperistamista koskevat säännökset ja määräykset. Momentissa viitatut EU-säädökset tulisivat sovellettaviksi ensisijaisina silloinkin, kun ne mahdollisesti poikkeavat Suomen laista. Momentissa tarkoitetut tekniset standardit perustuisivat Euroopan pankkiviranomaisen valmisteluun ja ne annettaisiin muodollisesti komission asetuksena tai päätöksenä.

Pykälän 2—6 momentti vastaisi asiasisällöltään nykyistä pykälää.

3 §.Valvonta. Pykälän 1 momentti vastaisi nykyisen 3 §:n 1 momenttia.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyisen lain 3 §:stä poiketen, että Finanssivalvonta valvoisi luottolaitoksia ainoastaan siltä osin, kuin YVM-asetuksesta ei muuta johdu. Mainitun asetuksen mukaan EKP:n välittömään valvontaan siirtyvät syksyllä 2014 kaikki luottolaitokset, joiden taseen loppusumma on vähintään 30 miljardia euroa taikka 20 prosenttia luottolaitoksen kotivaltion bruttokansantuotteesta, jos tämä määrä on vähintään 5 miljardia euroa. Lisäksi EKP voisi tehdä päätöksen muunkin luottolaitoksen tai ryhmän ottamisesta välittömään valvontaansa. Asetuksen estämättä Finanssivalvonnalla säilyisi nykyisen lain mukainen tarkastus- ja tietojensaantioikeus myös EKP:n välittömässä valvonnassa olevissa luottolaitoksissa.

Finanssivalvonnan ja EKP:n välinen työnjako EKP:n välittömässä valvonnassa olevien luottolaitosten valvonnassa määräytyisi YVM-asetuksen ja sen nojalla annettujen EKP:n päätösten perusteella. EKP:n ja Finanssivalvonnan välinen työn- ja vastuunjako sekä menettelytavat tulee keskeisiltä osin julkistaa Finanssivalvonnan internetsivustolla. Siltä osin kuin tässä ja seuraavissa momenteissa todetaan EKP:n ja Finanssivalvonnan välinen työnjako, säännökset olisivat puhtaasti informatiivisia, koska EKP:n toimivalta perustuu suoraan YVM-asetukseen eikä siitä voida säätää Suomen laissa.

Ehdotetussa 3 momentissa todettaisiin, että EKP valvoisi, että edellä tarkoitetut luottolaitokset noudattavat, mitä tämän lain 3 ja 6—11 luvussa säädetään. EKP vastaisi siten EKP:n välittömään valvontaan kuuluvien luottolaitosten hallinnolle ja riskienhallinnalle asetettujen laadullisten vaatimusten, palkitsemisjärjestelmien sekä taloudellisen aseman ja konsolidoidun taloudellisen aseman valvonnasta. EKP:lla olisi näiltä osin myös oikeus asettaa hallinnollisia seuraamuksia niin kuin ehdotetussa 20 luvussa säädetään, sekä käyttää Finanssivalvonnasta annetussa laissa Finanssivalvonnalle annettuja muita valvontavaltuuksia.

Toimiluvan myöntämisen ja peruuttamisen sekä omistajavalvonnan osalta EKP:n toimivalta koskee YVM-asetuksen mukaan kaikkia luottolaitoksia. Finanssivalvonnalla säilyy kuitenkin päätösten valmisteluun liittyvät tehtäviä. Tämän vuoksi Finanssivalvonnan ja EKP:n välinen tehtävänjako omistajavalvonnassa ja toimiluvan myöntämisessä todettaisiin ehdotetun 3 momentin mukaan erikseen näissä luvuissa.

Lisäksi EKP voisi korottaa Finanssivalvonnan ehdotetun luottolaitostoiminnasta annetun lain 10 luvun 4 §:n mukaista muuttuvaa lisäpääomavaatimusta mainitun lain asettamissa rajoissa, mutta EKP:lla ei olisi muuta makrovakauden valvontaan liittyvää toimivaltaa. Tämän vuoksi Finanssivalvonnan ja EKP:n välisestä tehtävänjaosta myös muuttuvan pääomavaatimuksen asettamisessa säädettäisiin 3 momentin mukaan erikseen asianomaisessa luvussa.

Ehdotetun 4 momentin mukaan EKP:lle kuuluisivat myös tässä laissa koti- ja isäntävaltion valvontaviranomaiselle säädetyt tehtävät YVM-asetuksen mukaisesti.

Pykälän 5 momentti vastaisi nykyisen pykälän 2 momenttia. Momentista poistettaisiin kuitenkin viittaus säästöpankkitarkastukseen, koska säästöpankkitarkastusta koskevat säännökset ehdotetaan kumottavaksi säästöpankkilaista.

Pykälän 6 momentissa todettaisiin selvyyden vuoksi, että Finanssivalvonnan yhteistyöstä Euroopan pankkiviranomaisen kanssa säädetään erikseen. Tällaisia säännöksiä sisältyy muun muassa tämän lain 1 lukuun, Finanssivalvonnasta annetun lakiin, EU:n vakavaraisuusasetukseen ja Euroopan pankkiviranomaisesta annettuun asetukseen.

Pykälän 7 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi ilmoitettava internetsivuillaan ne Suomessa toimiluvan saaneet luottolaitokset ja niiden emoyritykset sekä merkittävät ryhmät, joiden valvonnasta tai konsolidoidusta valvonnasta EKP vastaa, sekä ne luottolaitokset ja niiden emoyritykset, joiden valvonnasta tai konsolidoidusta valvonnasta Finanssivalvonta vastaa. Lisäksi internetsivuilta olisi käytävä ilmi yhteistyöjärjestelyt, joilla valvontatehtäviä on jaettu EKP:n ja Finanssivalvonnan kesken.

4 §.Konsolidoitu valvonta. Konsolidoidun valvonnan sisällöllisestä ja alueellisesta ulottuvuudesta säädetään EU:n vakavaraisuusasetuksessa. Tämän vuoksi pykälän 1 momenttiin sisällytettäisiin ainoastaan viittaus mainittuun asetukseen. Emoyrityksen ja tytäryrityksen määritelmästä säädetään mainitun asetuksen 4 artiklassa.

Mainitusta asetuksesta seuraa, että emoyrityksenä ei, kuten nykyisinkään, pidettäisi luottolaitosta, joka on suomalaisen luottolaitoksen tai omistusyhteisön tytäryritys. Nykyistä lakia vastaavasti emoyrityksenä pidettäisiin asetuksen nojalla kuitenkin luottolaitosta, jonka tytär- tai omistusyhteysyrityksenä tai emoyrityksenä olevan omistusyhteisön tytär- tai omistusyhteysyrityksenä on vähintään yksi sellainen ulkomainen luottolaitos, sijoitusrahastolaissa (48/1999) tarkoitettuun rahastoyhtiöön rinnastettava ulkomainen yritys tai rahoituslaitos, joka sijaitsee Euroopan talousalueeseen kuulumattomassa valtiossa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyistä lakia vastaavasti siitä, mihin ryhmittymään kuuluvista luottolaitoksista sovelletaan konsolidoituja vaatimuksia silloin, kun emoyritys on omistusyhteisö. Omistusyhteisöllä tarkoitettaisiin laissa EU:n vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 20 kohdassa tarkoitettua rahoitusalan omistusyhteisöä sekä, jollei 3 momentista muuta johdu, asetuksen 4 artiklan 21 kohdassa tarkoitettua rahoitusalan sekaomistusyhteisöä. Nykyisestä laista poiketen emoyrityksenä pidettäisiin luottolaitosdirektiivin 108 artiklan 4 kohdan mukaisesti myös sellaista suomalaisen alakonsolidointiryhmän emoyritystä, jolla on tytäryritys tai osakkuusyritys Euroopan talousalueen ulkopuolisessa valtiossa olevassa luottolaitoksessa, sijoituspalveluyrityksessä, rahastoyhtiössä tai vaihtoehtoisessa sijoitusrahaston hoitajassa. Osakkuusyrityksellä tarkoitettaisiin EU:n vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 35 kohdassa tarkoitettua omistusyhteyttä.

Pykälän 3 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi luottolaitosdirektiivin 119 artiklan mukaisesti päättää 1 tai 2 momentissa tarkoitetun emoyrityksen hakemuksesta, että jos emoyritys on asetuksessa tarkoitettu rahoitusalan sekaomistusyhteisö, joka on samalla rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetussa laissa tarkoitettu rahoitus- ja vakuutusryhmittymän omistusyhteisö, tällaista emoyritystä ei pidettäisi konsolidointiryhmän emoyrityksenä vaan ainoastaan rahoitus- ja vakuutusryhmittymän omistusyhteisönä. Päätöksen edellytyksenä olisi, että rahoitus- ja vakuutusryhmittymään sovelletaan vastaavia säännöksiä kuin konsolidoituun valvontaan. Voimassa olevasta rahoitus- ja vakuutusryhmittymistä annetusta laista seuraa, että konsolidoitu vakavaraisuusvaatimus ja konsolidoituja suuria asiakasriskejä koskevat rajoitukset voitaisiin laskea ainoastaan rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetun lain mukaisesti. Lain asiasisältö ei tältä osin muuttuisi.

Pykälän 4 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi kuten nykyisinkin sopia toisen ETA-valtion valvontaviranomaisen kanssa siitä, että tämä valvontaviranomainen ottaa vastatakseen luottolaitoksen konsolidoidusta valvonnasta. Valvontatehtävän siirtämisestä säädettäisiin tarkemmin 11 luvun 13 §:ssä.

Määritelmät

5—14 §. Pykälät vastaisivat pääosin nykyisen lain 4, 7—11 ja 13—14 §:ää. Nykyisestä 13 §:stä poiketen rahoituslaitoksen määritelmään luettaisiin EU:n vakavaraisuusasetuksessa olevan rahoituslaitoksen määritelmän mukaisesti myös rahastoyhtiö. Mainitusta määritelmästä seuraa niin ikään, että sijoituspalveluyritys ei enää sisälly rahoituslaitoksen määritelmään. Ehdotetun 14 §:n mukaan palveluyrityksen määritelmää tarkistettaisiin kuitenkin poistamalla nykyinen määritelmä ja korvaamalla se viittauksella EU:n vakavaraisuusasetukseen. Pykälän asiasisältö ei kuitenkaan muuttuisi vaan ehdotetussa laissa palveluyrityksenä pidettäisiin edelleen suomalaista tai ulkomaista yritystä, joka pääasiallisena toimintanaan tuottaa palveluja yhdelle tai useammalle luottolaitokselle tai ulkomaiselle luottolaitokselle omistamalla, hallitsemalla tai hoitamalla kiinteistöjä tai joka tuottaa tietojenkäsittelyyn liittyviä palveluita taikka muita vastaavia luottolaitoksen tai ulkomaisen luottolaitoksen pääasialliseen toimintaan liittyviä palveluita yhdelle tai useammalle luottolaitokselle.

15 §.Omistusyhteisö. Pykälä korvaisi nykyisen lain 15 §:n. Pykälän 1 momentissa ei nykyisestä laista poiketen erikseen määriteltäisi omistusyhteisöä, koska se on määritelty EU:n vakavaraisuusasetuksessa. Pykälän 2 ja 3 momentti vastaisivat nykyistä lakia.

16 §.Konsolidointiryhmä. Määritelmä vastaisi nykyistä lakia. Määritelmä ei koskisi EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaan luottolaitoksen konsolidoituun taloudelliseen asemaan laskennallisesti sisältyvien yritysten määrittelyä vaan tämä määräytyisi yksinomaan asetuksen perusteella.

17 §.Ydinpääoma. Pykälässä määriteltäisiin luottolaitoksen ydinpääoma. Ydinpääomalla tarkoitettaisiin EU:n vakavaraisuusasetuksen 26 artiklassa tarkoitettuja omien varojen eriä. Niitä olisivat käytännössä luottolaitoksen kirjanpidolliseen omaan pääomaan luettavat erät.

18 §.Ulkoistaminen. Pykälä vastaisi nykyisen lain 16 a §:ää.

19 §.Euroopan pankkiviranomainen, Euroopan pankkikomitea ja Euroopan järjestelmäriskikomitea. Pykälä vastaisi nykyisen lain 16 c §:ää.

20 §.Johto ja toimiva johto. Määritelmä olisi uusi. Laissa on tarpeen määritellä 9—11 luvuissa käytetyt käsitteet, etenkin kuin ne poikkeavat yhtiölainsäädännössä vakiintuneista käsitteistä. Hallinto- ja ohjausjärjestelmiä koskevissa säännöksissä ehdotetaan käytettäväksi yläkäsitteenä termiä ”johto”, joka olisi laajempi kuin osakeyhtiölaissa ja osuuskuntalaissa tarkoitettu yläkäsite ”johto”. Osakeyhtiö- ja osuuskuntalain 6 luvun yläkäsitteestä poiketen, tässä laissa ”johtoon” ehdotetaan sisältyväksi alaryhmänä myös niin kutsuttu ”toimiva johto”.

”Toimiva johto” ( Senior Management ) tarkoittaa direktiivin 3 artiklan 1 kohdan 7 alakohdan mukaan ”henkilöitä, jotka vastaavat laitoksen päivittäisestä johtamisesta ja ovat siitä tili- ja vastuuvelvollisia ylimmälle hallintoelimelle”. Näitä olisivat esimerkiksi johtoryhmän jäsenet tai keskeisiä liiketoimintoja johtavat henkilöt, vaikka eivät poikkeuksellisesti kuuluisikaan johtoryhmään. Riippuen luottolaitoksen toiminnasta tällainen henkilö voisi olla esimerkiksi arvopaperikaupankäynnistä vastaava johtaja, tietojärjestelmistä tai olennaisesta maantieteellisestä alueesta vastuussa oleva johtaja. Osakeyhtiölain (624/2006) 6 luvun 2 §:n mukaan ”johdolla” tarkoitetaan vain hallitusta, hallintoneuvostoa ja toimitusjohtajaa. Toimitusjohtaja kuuluu toimivaan johtoon siitä huolimatta, että hänellä on yhtiöoikeuden mukaan muun muassa valvontavastuu toimivaltaansa kuuluvasta juoksevasta hallinnosta kuten kirjanpidon lainmukaisuudesta ja varainhoidon luotettavuudesta. Toimitusjohtajan tehtävät muodostavat keskeisimmän osan laitoksen operatiivisesta johtamisesta.

2 luku Oikeus luottolaitostoimintaan ja muuhun varainhankintaan yleisöltä

1—4 §. Pykälät vastaisivat nykyisen lain 17 ja 19—21 §:ää. Ehdotettua 4 §:n 1 momenttia täsmennettäisiin lisäksi siten, että oikeus ”pankki” –sanan käyttöön koskisi toiminimen lisäksi myös toimintaa yleisesti, jolloin muussa yritystoiminnassa ei saisi harhaanjohtavasti viitata pankkitoimintaan. Säännös on perusteltu pankkitoimintaa kohtaan tunnetun yleisen luottamuksen turvaamiseksi.

3 luku Oikeus omistaa luottolaitoksen osakkeita ja osuuksia

1 §.Osakkeiden ja osuuksien hankintaa koskeva ilmoitusvelvollisuus . Pykälä vastaisi nykyisen lain 42 §:ää. Pykälässä säädetty menettely vastaisi, mitä nykyisessä laissa on säädetty lukuun ottamatta 5 momenttia, jota muutettaisiin nykyiseen lakiin verrattuna lisäämällä momenttiin direktiivin 26 artiklan 1 kohdan mukainen velvollisuus toimittaa momentissa tarkoitetut tiedot myös Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle silloin, kun luottolaitoksen tai omistusyhteisön arvopapereilla käydään kauppaa säännellyillä markkinoilla.

2 §.Osakkeiden ja osuuksien hankintaa koskeva rajoitus. Pykälä vastaisi nykyisen lain 43 §:ää, Sitä tarkistettaisiin kuitenkin YVM-asetusta vastaavasti siten, Finanssivalvonta tekisi ainoastaan osakkeiden tai osuuksien hankintaa koskevan päätösehdotuksen EKP:lle, jonka tehtävänä on YVM-asetuksen mukaan tehdä asiassa lopullinen päätös kaikkien luottolaitosten osalta.

4 luku Toimiluvan myöntäminen ja peruuttaminen sekä liiketoiminnan rajoittaminen

1—9 §. Pykälät vastaisivat nykyisen lain 22—28 §:ää. Luvun 1 ja 2 §:ää tarkistettaisiin kuitenkin YVM-asetusta vastaavasti siten, että lopullisen päätöksen toimiluvan myöntämisestä tekisi Finanssivalvonnan ehdotuksen perusteella EKP. Finanssivalvonnan olisi tehtävä ehdotus EKP:lle neljän kuukauden kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta. Lisäksi ehdotettu 4 § poikkeaisi nykyisestä laista direktiivin 14 artiklan mukaisesti siten, että pykälässä tarkoitettuun omistajien luotettavuuden arviointiin sovelletaan samoja periaatteita kuin 3 luvussa tarkoitettuun omaisuuden hankintaan. Muilta osin toimilupamenettely vastaisi, mitä nykyisessä laissa on säädetty.

5 luku Liiketoimintaa koskevat yleiset edellytykset

Sallittu liiketoiminta

1—3 §. Pykälät vastaisivat nykyisen lain 30, 31 ja 33 §:ää.

4 §.Konsolidoitua kiinteistönomistusta koskeva rajoitus. Pykälä vastaisi nykyisen lain 81 §:ää.

5 §.Rahalainan antamista koskevien osuuskuntalain säännösten soveltaminen. Pykälä vastaisi asiasisällöltään nykyisen lain 34 §:ää.

6 §.Omien ja konserniyritysten osakkeiden, osuuksien, pääomalainojen ja debentuurien hankinnan rahoittaminen ja pantiksi ottaminen. Pykälä vastaisi nykyisen lain 35 §:ää. Säännös ei vaikuttaisi niihin edellytyksiin, joilla pykälässä tarkoitetut pääomainstrumentit saadaan lukea omiin varoihin. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 7 momentti, jossa todettaisiin selvyyden vuoksi, että ehdotettu pykälä ei vaikuttaisi EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaiseen omien varojen määritelmään .

7 §.Arvopaperistettujen omaisuuserien hankintaa koskevat rajoitukset. Nykyisen lain 35 a § korvattaisiin viittauksella EU:n vakavaraisuusasetukseen, koska pykälässä tarkoitetuista rajoituksista säädetään yksinomaan mainitussa asetuksen 404—410 artiklassa.

Toiminnan yleinen valvottavuus

8 §.Liiketapahtumien kirjaaminen. Lakiin lisättäisiin luottolaitosdirektiivin 4 artiklan 6 kohdan edellyttämä säännös siitä, että luottolaitoksen on kuvattava kirjanpito- ja muut tietojärjestelmänä sekä kirjattava liiketapahtumansa niin, että Finanssivalvonta voi tarvittaessa todentaa sille ilmoitettavien tietojen oikeellisuuden. Vaatimus koskisi kaikkea lakiin ja sen nojalla annettaviin alemmanasteisiin säädöksiin ja määräyksiin perustuvaa tiedonantovelvollisuutta, mukaan lukien EU:n vakavaraisuusasetukseen ja Euroopan pankkiviranomaisen teknisiin sääntely- ja täytäntöönpanostandardeihin perustuva raportointi.

Mainitun artiklan 4 kohdan mukaisista hallinnon ja sisäisen valvonnan kuvauksille asetettavista vaatimuksista säädettäisiin 7 luvussa.

9—11 §. Pykälät vastaisivat nykyisen lain 36, 36 a, 36 b ja 37 §:ää.

12 §.Luottolaitoksen sidonnaisuus. Pykälä vastaisi asiasisällöltään nykyisen lain 37 §:ää. Nykyisestä laista poiketen laissa ei kuitenkaan määriteltäisi merkittävää sidosta, koska se on määritelty EU:n vakavaraisuusasetuksessa.

13 §.Määräysvallan hankkiminen ulkomaisessa yrityksessä. Pykälä vastaisi asiasisällöltään nykyisen lain 38 §:ää. Pykälän terminologiaa tarkistettaisiin vastaamaan muualla laissa käytettyä terminologiaa.

14 § . Luottolaitoksen kuuluminen ulkomaiseen konsolidointiryhmään tai ulkomaiseen rahoitus- ja vakuutusryhmittymään. Pykälä vastaisi nykyisen lain 39 §:ää.

15 §.Sisäiset liiketoimet. Pykälä vastaisi nykyisen lain 51 §:ää.

Varautuminen poikkeusoloihin

16 ja 17 §. Pykälät vastaisivat nykyisen lain 123 ja 124 §:ää. Varautumisvelvollisuutta koskevista 17 ja 18 §:stä poistettaisiin kuitenkin lainsäädännön rakenteen selkeyttämiseksi viittaus rahoituslaitoksiin, koska pykälissä tarkoitettuihin rahoituslaitoksiin tulevat sovellettaviksi maksulaitoslain (297/2010) säännökset. Vastaavat säännökset ehdotetaan sisällytettäväksi maksulaitoslakiin.

6 luku Sivuliikkeen perustaminen, palvelujen tarjoaminen Suomeen ja kotipaikan siirto ulkomaille

1—6 § . Pykälät vastaisivat nykyisen lain 161—166 §:ää.

II OSA HALLINTO- JA OHJAUS

7 luku Hallinto- ja ohjausjärjestelmät

1 §.Hallinto- ja ohjausjärjestelmiä koskevat yleiset vaatimukset. Säännöksen 1 momentti perustuu direktiivin 88 artiklan 1 kohdan a ja d alakohtiin ja 2 momentti b ja c alakohtiin. Direktiivin 88 artikla edellyttää luottolaitoksen hallituksen vastaavan siitä, että laitoksella olisi oltava hallinto- ja ohjausjärjestelmät ( governance arrangements ), joilla varmistettaisiin luottolaitoksen johtaminen tehokkaasti ja varovaisten liikeperiaatteiden mukaisesti. Mainittu artikla, erityisesti sen d alakohta, korostaa hallituksen velvollisuutta valvoa luottolaitoksen toiminnallista johtoa, mistä syystä luottolaitoksen hallitukselle asetettaisiin sen kokoonpanoa ja työskentelyä koskevia riippumattomuus- ja pätevyysvaatimuksia.

Pykälän 1 momentin ensimmäinen virke korvaisi voimassa olevan luottolaitoslain 40 §:n ensimmäisen virkkeen. Ehdotetun momentin toiseen virkkeeseen sisältyisi suhteellisuusperiaatteen vaatimus, joka perustuu direktiivin 74 artiklan 2 kohtaan. Kyseinen artiklakohta koskee paitsi 9 luvussa, myös tässä luvussa täytäntöön pantavia säännöksiä.

Direktiivin 88 artikla alakohtineen on pääosin yhtenäinen osakeyhtiö- ja osuuskuntalaeissa säädetyn hallintoelinten välisen työnjaon kanssa. Kyseiset tehtävät sisältyvät osakeyhtiölain ja osuuskuntalain 6 luvun 2 §:n mukaiseen hallituksen velvollisuuksiin ja yleistoimivaltaan. Artiklan 1 kohdan 2 kappaleen b ja c alakohdat , jotka ehdotetaan pantavaksi täytäntöön 2 momentissa , sisältävät hallituksen keskeisimmät tehtävät. Hallituksen olisi huolehdittava keskeisten sisäisten valvontajärjestelmien luotettavuudesta. Artiklakohdassa tarkoitetut luotettavat valvontajärjestelmät sisältävät velvollisuuden ylläpitää ja noudattaa ainakin lainkohdassa mainittuja sisäisiä toimintaperiaatteita ja menettelytapoja sekä järjestää niiden noudattamisen valvonta. Artiklan c alakohdan mukaan hallituksen vastuulla on valvoa myös laitoksen tiedonanto- ja julkistamisprosesseja. Niillä tarkoitetaan luottolaitoksesta sekä Finanssivalvonnalle että julkisuuteen, esimerkiksi laitoksen internetsivustolla, annettavaa informaatiota. Direktiivin 74 artiklan 1—3 kohtien mukainen riskienhallinnan hallinto- ja ohjausjärjestelmää koskeva yleissäännös ehdotetaan pantavaksi täytäntöön lain 9 luvussa, jossa ovat muut riskienhallintaa koskevat säännökset. Riskienhallintajärjestelmät muodostavat osan luottolaitoksen hallinto- ja ohjausjärjestelmien kokonaisuutta.

Direktiivin 88 artiklan 1 kohdan johdantokappaleen mukaisesti 3 momentissa säädettäisiin, että johtamisessa ja toiminnassa tehtävät olisi eriytettävä siten, että eturistiriidat voitaisiin välttää. Toimenkuvien eriyttäminen koskee paitsi johdon toimenkuvia myös sellaisia henkilöstön toimenkuvia, joiden päällekkäisyyteen liittyy pykälässä tarkoitettujen haitallisten eturistiriitojen vaara. Tämä on osa sisäisten prosessien luotettavuutta. Päällekkäiset tehtävänkuvat ovat omiaan hämärtämään päätöksenteon, vastuunjaon ja valvonnan laatua. Eriyttäminen koskisi kaikkia toimenkuvia, jotka voivat vaarantaa laitoksen johtamisen tehokkaasti ja varovaisten liikeperiaatteiden mukaisesti. Esimerkiksi sisäisten valvontatoimintojen sekä niissä työskentelevien henkilöiden riittävästä riippumattomuudesta olisi huolehdittava.

Kyseisen artiklan 1 kohdan toisen kappaleen c alakohdan mukaisesti momentin toisessa virkkeessä säädetään, ettei laitoksen hallituksen puheenjohtaja saisi ilman Finanssivalvonnan lupaa hoitaa samanaikaisesti saman luottolaitoksen toimitusjohtajan tehtävää. Säännös korostaa organisaation hallinto- ja ohjausjärjestelmien riippumattomuutta toimivasta johdosta. Virkkeen loppuosaan sisältyy kansallinen tarkennus: jos luottolaitoksella on hallintoneuvosto, jolle on annettu tehtäväksi hoitaa tässä luvussa hallitukselle säädetyt tehtävät, hallituksen puheenjohtaja voisi tällaisessa tilanteessa olla luottolaitoksen myös toimitusjohtaja. Säännös on direktiivin mukainen, sillä direktiivi kieltää toimitusjohtajan toimimisen valvontatehtävää hoitavan hallintoelimen puheenjohtajana, mutta ei luottolaitoksen toiminnallisesta johtamisesta vastaavan elimen puheenjohtajana. Kaksiportaisessa hallintomallissa valvontatehtävää hoitaa hallintoneuvosto, ja hallitus johtaa luottolaitosta. Poikkeusta ei kuitenkaan voida soveltaa, jossa hallintoneuvosto vain osittain huolehtii tämän luvun mukaisista valvonnan ja riskienhallinnan tehtävistä, esimerkiksi päättää vain toimivan johdon palkitsemisesta taikka tilinpäätöksen hyväksymisestä, jos tehtävät muilta osin kuuluvat hallitukselle.

Pykälän 4 momentti perustuu direktiivin 88 artiklan 1 kohdan 3 kappaleeseen ja sisältää luottolaitoksen hallituksen velvollisuuden arvioida säännöllisesti hallinto- ja ohjausjärjestelmien tehokkuutta sekä korjata mahdolliset puutteet. Erityisen tärkeää on tunnistaa luottolaitoksen liiketoiminnassa tai toimintaympäristössä tapahtuvista muutoksista johtuvat muutostarpeet.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että tässä luvussa hallitukselle säädettyjä tehtäviä voisi hoitaa laitoksen hallintoneuvosto, jos sille on yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen mukaan annettu tässä luvussa säädetyt tehtävät. Jokaisessa lainkohdassa ei ole siten tarpeen todeta tätä erikseen. Säännös on kansallinen. Jos hallintoneuvosto toimii luottolaitoksen valvontaelimenä, tämän luvun hallitusta koskevat säännökset, kuten hallituksen jäseniä, hallituksen kokoonpanoa, ja työskentelyä koskevia säännökset koskevat hallintoneuvostoa.

Ehdotetussa 6 momentissa säädettäisiin luvun soveltamisesta luottolaitoksen konsolidointiryhmän emoyritykseen ja konsolidointiryhmässä.

2 §.Luottolaitoksen hallituksen kokoonpanoa ja työskentelyä koskevat vaatimukset. Pykälä sisältää hallituksen pätevyyttä koskevat yleiset vaatimukset. Pykälän 1 momentin 1 virke perustuu uuden 91 artiklan 1 kohtaan , jossa viitataan saman artiklan kohtiin (2—8), sekä kyseisen artiklan 7 kohtaan. Ehdotetun momentin mukaan hallitusta on tarkasteltava paitsi yksittäisten jäsenten ammattitaidon ja kokemuksen näkökulmasta, myös jäsenten ammattitaidon summana. Hallituksen jäsenillä voisi siten olla erilaisia vahvuuksia ja osaamista. Direktiivi ei sisällä hallitukseen kokonaisuutena kohdistuvia muodollisia riippumattomuusvaatimuksia. Riippumattomuusvaatimukset kohdistuvat kuitenkin nimitys-, palkitsemis- ja riskivaliokunnan jäseniin, joten käytännössä hallituksen jäsenten riippumattomuus on uuden sääntelyn lähtökohtana. Asiaa käsitellään jäljempänä asianomaisten pykälien yhteydessä.

Momentin toinen virke perustuu 91 artiklan 9 kohtaan , jossa asetetaan luottolaitokselle velvollisuus huolehtia hallituksen jäsenten riittävästä perehdyttämisestä tehtäviinsä. Artiklakohdan mukaan perehdytykseen olisi käytettävä riittävästi taloudellisia ja henkilöstövoimavaroja. Tämä voisi merkitä käytännössä esimerkiksi perehdytyksen ja koulutuksen antamista mahdollisimman asiantuntevien henkilöiden toimesta taikka käyntejä eri toimipisteissä ja eri liiketoimintoihin tutustumista käytännössä sekä perehdytyksen ja koulutuksen päivittämistä liiketoiminnan tai sääntelyn muuttuessa. Periaate on sopusoinnussa tässä pykälässä säädettyjen hallituksen yleisten pätevyysvaatimusten ja seuraavassa pykälässä säädettyjen ajankäyttövaatimusten kanssa.

Pykälän 2 momentin ensimmäisessä virkkeessä säädettäisiin 91 artiklan 10 kohdan mukaisesti, että hallituksen olisi laadittava luottolaitokselle toimintaperiaatteet, joilla edistetään hallituksen monimuotoista kokoonpanoa. Hallituksen uusien jäsenehdokkaiden hankintaa olisi suunniteltava pitkäjänteisesti ja siten, että kyseisen laitoksen kannalta kulloinkin tarpeellinen osaaminen olisi edustettuna hallituksessa. Momentin toisessa virkkeessä säädetään direktiivin 88 artiklan 2 kohdan a alakohdan jälkimmäisen kappaleen mukaisesti siitä, että hallituksen olisi asetettava luottolaitokselle tavoite sukupuolten tasapuolisesta edustuksesta laitoksen hallituksessa sekä laadittava toimintaperiaatteet, joilla tavoite saavutetaan ja ylläpidetään. Momentissa säädetyt molemmat toimintaperiaatteet on mahdollista yhdistää, minkä vuoksi niistä ehdotetaan säädettäväksi samassa lainkohdassa. Molemmat direktiivikohdat asettavat velvollisuuden nimitysvaliokunnalle. Jos laitoksella on nimitysvaliokunta, se voisi valmistella asian hallituksen päätettäväksi.

Pykälän 3 momentin ensimmäisessä virkkeessä säädettäisiin direktiivin 88 artiklan 2 kohdan kolmannessa kappaleen mukaisesti hallituksen työn järjestämisestä siten, ettei yksi jäsen tai jäsenten pieni ryhmä voisi vallita hallintoelimen päätöksentekoa koko yhtiön edun vastaisesti. Velvoite sisältyy artiklan uuteen, nimitysvaliokuntaa koskevaan alakohtaan. Velvollisuus ei Suomen oikeuden mukaan kuitenkaan sovellu säädettäväksi vain nimitysvaliokunnan tyyppiselle hallituksen osajoukolle, minkä vuoksi artiklakohta ehdotetaan pantavaksi täytäntöön koko hallituksen työskentelyä koskevaan pykälässä. Nimitysvaliokunnankin olisi tehtäviään hoitaessaan huomioitava pykälässä ilmaistu periaate esimerkiksi suunnitellessaan hallituksen ja sen valiokuntien kokoonpanoa. Periaatetta on noudatettava jo osakeyhtiölain 1 luvun 7 §:n yhdenvertaisuusperiaatteen ja 8 §:n johdon tehtävää koskevien yleisten periaatteiden nojalla. Hallituksen päätökseksi tulee osakeyhtiölain 6 luvun 3 §:n nojalla enemmistön mielipide, ellei yhtiöjärjestyksessä tai säännöissä edellytetä määräenemmistöä. Epäasiallinen ”pienen vähemmistön harjoittama dominointi” olisi mahdollista, jos tällainen ryhmä esimerkiksi estäisi epäasiallisesti tai yhtiön edun vastaisesti hallituksessa määräenemmistöpäätöksen syntymisen. Tosiasiallinen haitallinen vaikuttaminen on estettävissä esimerkiksi siten, ettei toimitusjohtaja olisi hallituksen jäsen, tai esimerkiksi huolehtimalla hallituksen ja sen mahdollisten valiokuntien tasapainoisesta ja intressiristiriitoja välttävästä kokoonpanosta. Lisäksi haitallista vaikuttamista voitaisiin ehkäistä noudattamalla hyvää kokoustapaa, kuten jakamalla hallitukselle tuleva informaatio tasapuolisesti ja ajoissa.

Momentin toinen virke perustuu direktiivin 91 artiklan 8 kohtaan. Kullakin hallituksen jäsenellä on velvollisuus toimia tehtävässä riippumattomasti. Artiklakohdan mukaan hallituksen jäsenen olisi toimittava itsenäisesti ja hänen olisi oltava kykenevä tarvittaessa arvioimaan ja kyseenalaistamaan toimivan johdon toiminta sekä valvomaan johdon päätöksentekoa hallituksen yleistoimivallan mukaisesti. Yhtiöoikeudellisesti hallituksen jäsenyys on henkilökohtainen tehtävä ja jäsenen on toimittava yhtiön ja sen kaikkien osakkeenomistajien etujen mukaisesti.

3 §.Nimitysvaliokunta. Säännös on uusi ja perustuu direktiivin 88 artiklan 2 kohdan 1 kappaleeseen.

Pykälän 1 momentti asettaisi merkittäville luottolaitoksille velvollisuuden perustaa hallituksen jäsenistä tai osakkaanomistajien nimeämistä henkilöistä koostuva nimitysvaliokunta. Merkittävä luottolaitos määriteltäisiin tämän lain 10 luvun 7 ja 8 §:ssä. Momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin poikkeuksesta, joka koskee merkittävään konsolidointiryhmään tai talletuspankkien yhteenliittymään kuuluvaa luottolaitosta. Säännös ei estäisi nimitysvaliokunnan perustamista muissakin kuin pykälässä tarkoitetuissa luottolaitoksissa. Säännös ei myöskään asettaisi estettä sille, että nimitysvaliokunta käyttäisi työssään tai että työskentelyyn osallistuisi muitakin kuin luottolaitoksen hallituksen jäseniä, kuten ulkopuolisia rekrytointialan konsultteja tai merkittävien osakkeenomistajien edustajia.

Direktiivin 88 artiklan 2 kohdan 5 kappaleessa todetaan, ettei artiklaa tarvitse panna täytäntöön, jos hallituksella ei ole jäsenvaltion lain mukaan kelpoisuutta valita jäseniään. Suomen yhtiöoikeudellinen järjestelmä on lähtökohtaisesti tällainen: hallintoelin ei täydennä itse itseään eikä toimiva johto itseään. Ehdotettu lainkohta ei kuitenkaan syrjäyttäisi osakeyhtiö- ja osuuskuntalain mukaista, yhtiöjärjestyksessä, säännöissä tai hallituksen työjärjestyksessä määrättyä valinta- tai nimitysmenettelyä. Säännöksen mukaan nimitysvaliokunta avustaisi hallitusta tai vastaavasti muuta valitsevaa elintä, esimerkiksi hallintoneuvostoa taikka yhtiökokousta, ehdollepanoa ja valintaa koskevissa asioissa.

Osakkeenomistajat valitsevat hallituksen jäsenet, ellei muussa laissa, yhtiöjärjestyksessä tai säännöissä tehtävää ole määrätty muulle elimelle, esimerkiksi hallintoneuvostolle. Toimitusjohtajan nimittäminen kuuluu hallitukselle, ellei yhtiöjärjestyksessä tai säännöissä ole tästä poikkeavia määräyksiä. Muun toimivan johdon nimittämisestä päättää myös lähtökohtaisesti hallitus tai toimitusjohtaja. Hallituksen yhtiöoikeudelliseen yleistoimivaltaan voidaan kuitenkin katsoa kuuluvan toimitusjohtajaa koskevien tehtävien lisäksi myös hallituksen omaa kokoonpanoa koskeva valmistelu ja suunnittelu. Tehtävä on yhtiön ja sen omistajien edun mukainen, ja voi huonosti hoidettuna haitata yhtiön liiketoimintaa. Sen vuoksi on perusteltua lisätä lakiin direktiivin mukaisesti vaatimus nimitysvaliokunnan perustamisesta avustavaksi elimeksi. Valiokunnan avulla prosessista voidaan tehdä sidosryhmien kannalta laadukkaampi ja läpinäkyvämpi. Nimitysvaliokunnan on sopivalla tavalla raportoitava valintaa juridisesti suorittaville tahoille työstään. Yhtiöiden hallitukset suunnittelevat – esimerkiksi osakkeenomistajien edustajien tai konsulttien avustuksella – käytännössä jo nykyään omaa kokoonpanoaan sekä toimivaa johtoa koskevia nimitysasioita pitkäjänteisesti. Nimitysvaliokunnan tehtävänkuva antaa mahdollisuuden ylläpitää esimerkiksi johdon ja muiden avainhenkilöiden rekrytointi- ja palkitsemisasioiden laadukasta valmistelua ja nivoa yhteen hallituksen ja valinnan suorittavan tahon tehtävät.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valiokunnan yleisestä tehtävänkuvasta. Nimitysvaliokunnan jäsen ei saisi toimi- tai palvelussuhteessa osallistua sellaisen luottolaitoksen tai yrityksen päivittäiseen johtamiseen, jonka asiat kuuluvat valiokunnan tehtäviin. Momentti perustuu artiklan 88 artiklan 2 kohtaan.

Pykälän 3 momenttiin sisältyvät direktiivin 88 artiklan 2 kohdan 2 kappaleen a—d alakohtiin perustuvat nimitysvaliokunnan tehtävät. Tehtävät kuuluvat yhtiöoikeudellisesti hallituksen tai yhtiökokouksen yleistoimivaltaan. Nimitysvaliokunnan rooli on siten valmisteleva, ellei hallitus päätä muodollisesti delegoida asiaa nimitysvaliokunnalle tai, ellei luottolaitoksessa päätetä käsitellä kyseisiä asioita koko hallituksen voimin pykälän 4 momentissa ehdotetun mukaisesti.

Momentin 1 kohdan mukaan, joka perustuu direktiivin 88 artiklan 2 kohdan a alakohtaan, nimitysvaliokunnan olisi arvioitava hallituksen tarvitsemia ja sen yksittäisille jäsenille asetettavia vaatimuksia, jäsenyyden edellyttämää ajankäyttöä sekä etsiä hallitukselle uusia jäsenehdokkaita. Hallituksen parasta kokoonpanoa olisi suunniteltava juuri kyseisen laitoksen toiminnan kannalta, arviointihetkellä ja tulevaisuudessa. Vaatimukset voivat muuttua esimerkiksi yhtiön liiketoiminnan muutosten ja hallituksen jäsenten vaihtumisen takia. Jäseniin kohdistettavia vaatimuksiakin olisi siten säännöllisesti päivitettävä.

Nimitysvaliokunnan tehtäviin kuuluu 3 momentin 2 kohdan mukaan hallituksen työskentelyn laadun arviointi. Kohta perustuu direktiivin 88 artiklan 2 kohdan b ja c alakohtiin Vastaava arviointiprosessi on vakiintunut käytännöksi jo nykyisin pörssiyhtiöiden hallituksissa: Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (2010) suosituksen n:o 7 mukaan hallituksen on arvioitava työskentelyään vähintään vuosittain.

Momentin 3 kohta koskee luottolaitoksen toimivan johdon valintakriteereiden ja -menettelyn arviointia. Kohta perustu 88 artiklan 2 kohdan d alakohtaan , jossa viitataan toimivan johdon valintaan ( senior management ). On tarkoituksenmukaista sisällyttää toimivan johdon valintaan liittyvät tehtävät samaan pykälään: toimivaan johtoon kuuluvista toimitusjohtaja on osakeyhtiö- ja osuuskuntalain mukaista ”johtoa” ja hänen valintansa ja arviointinsa kuuluu siten lähtökohtaisesti hallituksen tehtäviin. Muunkin toimivan johdon valintamenettelyt ovat luottolaitoksen toiminnan ja sen valvonnan kannalta niin keskeisiä, että ne kuuluvat luottolaitoksen hallituksen yleistoimivallan piiriin, vaikka muuhun toimivaan johtoon kuuluva juridisesti olisi työsuhteessa luottolaitokseen. Momentin 4 kohta liittyy 88 artiklan 2 kohdan 2 kappaleen a alakohdan jälkimmäisessä kappaleessa mainittuun monimuotoisuus- ja tasa-arvotavoitteeseen, josta säädettäisiin tämän luvun 2 §:n 2 momentissa.

Pykälän 4 momentin mukainen vuosittainen arviointivelvollisuus perustuu direktiivin 88 artiklan 2 kohdan 2 kappaleen b ja c alakohtiin sekä säännöllinen arviointivelvollisuus saman artiklan d alakohtaan. Harvempi uudelleenarviointi (1 ja 3 kohdat) voi olla riittävää esimerkiksi tilanteessa, jossa johdon kokoonpano on arvioitu hyväksi, se ei ole muuttunut eikä laitoksen liiketoiminta tai toimintaympäristökään ole muuttunut tavalla, johon olisi vastattava. Artiklan 2 kohdan 4 kappaleen mukaan nimitysvaliokunnan olisi voitava käyttää työssään tarpeellisiksi katsomiaan voimavaroja, myös ulkopuolisia. Tästä ei ole tarpeen ottaa nimenomaista mainintaa säännökseen, sillä hallituksella on muutenkin tämä oikeus laissa säädettyjen velvollisuuksiensa täyttämiseksi.

Pykälän 5 momentin mukaan pykälässä tarkoitetut tehtävät kuuluisivat, jos nimitysvaliokuntaa ei ole, hallitukselle tai, jos laitoksella on hallintoneuvosto, hallintoneuvostolle siinä laajuudessa kuin sille on yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen mukaan annettu nämä tehtävät.

4 §.Luottolaitoksen johdon luotettavuus- ja pätevyysvaatimukset. Pykälä sisältäisi luottolaitoksen hallitukselta ja toimivalta johdolta edellytettävät henkilökohtaiset kelpoisuus- ja pätevyysvaatimukset. Säännöksen 1 momentti perustuu direktiivin 91 artiklan 1 kohtaan ja sisältäisi myös tarkempaa kansallista sääntelyä. Säännös olisi osittain uusi ja korvaisi osittain voimassa olevan luottolaitoslain 40 §:n. Nyt ehdotettu säännös olisi kuitenkin tätä laajempi: se käsittää paitsi hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan tehtävät, myös muun toimivan johdon tehtävät. Rikosnimikkeet ovat sittemmin myös muuttuneet ja luottolaitoksia koskeva sääntely on lisääntynyt. Esimerkkejä tärkeistä arviointiperusteista ovat luottolaitoksia koskevien säännösten toistuvaan ja tahalliseen rikkomiseen myötävaikuttaminen eli niin kutsuttu. ” non-compliance ”, luottolaitoksen maineriski sekä johdolta edellytettävät hyvät toimintatavat.

Pykälän 1 momentissa olisivat johdon kelpoisuusvaatimukset, jotka koskevat henkilön luotettavuutta ja hyvämaineisuutta. Ehdotetun 1 luvun 20 §:n mukaisesti lainkohdassa käytettäisiin termiä ”johto” tarkoittamaan hallitusta ja mahdollista hallintoneuvostoa, jos sille on annettu tässä laissa tarkoitettuja tehtäviä sekä luottolaitoksen toimivaa johtoa.

Pykälän 2 momentissa olisivat kansalliset kriteerit, joiden täyttyessä henkilöä ei olisi pidettävä luotettavana luottolaitoksen johtotehtävän. Kohdat vastaisivat asiasisällöltään voimassa olevan luottolaitoslain 40 §:n 2 momenttia ja sijoituspalvelulain 6 luvun 16 §:ää.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin nykyisestä luottolaitoslain 40 §:n 3 momenttia vastaavasti 1 momentissa tarkoitetun henkilön oikeudesta jatkaa tehtävässään siihen saakka, kunnes mahdollinen häntä koskeva tuomio on saanut lainvoiman. Momentin ensimmäinen virke sisältäisi nyt myös määräajan laskentatavan. Luottolaitoksen on tehtävä oma arvio siitä, voiko henkilö jatkaa johtotehtävässä ennen kuin mahdollinen tuomio on lainvoimainen.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin luottolaitoksen johtoon kuuluvalta vaadittavasta henkilökohtaisesta osaamisesta ja kokemuksesta. Momentti vastaa direktiivin 91 artiklan 7 kohtaa kanssa ja sisältää sekä hallituksen jäsenet että toimivan johdon. Tämän luvun 2 § koskee hallitusta kokonaisuutena sekä hallituksen jäsenten osaamista erityisesti osana hallituksen ja sen työskentelyn kokonaisuutta.

Pykälän 5 momentin mukaan luottolaitoksen on ilmoitettava Finanssivalvonnalle luottolaitoksen johtoa koskevista muutoksista. Säännös korvaisi voimassa olevan lain 27 §:n ja vastaisi direktiivin 5 artiklan 5 kohdan yleissäännöksen, jonka mukaan jäsenvaltion on varmistettava, että valvontaviranomainen saa valvontaansa varten kaikki tarpeelliset tiedot

5 §.Luottolaitoksen johdon ajankäyttö. Säännöksen 1 momentti perustuu direktiivin 91 artiklan 2 kohtaan. Direktiivin 91 artiklan 2 kohta edellyttää, että luottolaitoksen johtoon kuuluva käyttäisi riittävästi aikaa tehtäviensä hoitamiseen. Säännös koskee myös muuta toimivaa johtoa kuin toimitusjohtajaa. Toimivan johdon tehtävät olisivat joko päätoimisia tai osa-aikaisia. Jos ne eivät ole päätoimisia, johtajan tehtävänkuva olisi järjestettävä siten, että henkilö kykenisi suoriutumaan vastuualueestaan 1 momentin yleisäännöksen mukaan vaikeuksitta. Momentin toisen virkkeen mukaan henkilön johtotehtävien enimmäislukumäärän ja hänen muiden tehtäviensä määrän arvioinnissa olisi otettava huomioon sekä johtajan henkilökohtaiset olosuhteet että kyseessä olevan luottolaitoksen toiminnan laatu, laajuus ja monimuotoisuus. Euroopan pankkivalvontaviranomaisella on direktiivin 91 artiklan 12 kohdan mukaan oikeus antaa suosituksia muun muassa johtoon kuuluvan henkilön riittävästä ajankäytöstä suhteessa henkilön henkilökohtaisiin olosuhteisiin ja luottolaitoksen toiminnan laatuun, laajuuteen ja monimuotoisuuteen.

Tämän lain 10 luvun 7 ja 8 §:ssä tarkoitettujen merkittävien luottolaitosten hallituksen jäseniä ja toimitusjohtajiin sovellettaisiin 2 momentin mukaan johtotehtävien enimmäislukumäärää koskevia vaatimuksia. Momentti perustuu, direktiivin 91 artiklan 3 kohtaan.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin direktiivin 91artiklan 4 kohdan mukaisesti siitä, milloin johtotehtävät katsotaan yhdeksi tehtäväksi. Momentin 1 kohdan mukaan tehtävät samaan konsolidointiryhmään tai talletuspankkien yhteenliittymään kuuluvassa useammassa yrityksessä katsotaan yhdeksi tehtäväksi, samoin 2 kohdan mukaan yrityksissä, joissa luottolaitoksella on EU:n vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 36 kohdassa tarkoitettu huomattava omistusosuus.

Pykälän 4 momentin mukaan, jonka ensimmäinen virke perustuu 91 artiklan 3 kohtaan, pykälän 2 ja 3 momenttia ei sovellettaisi hallituksen jäseneen, joka on valittu luottolaitoksen hallituksen jäseneksi valtion edustajana. Yhtiöoikeudellisesti hallituksen jäsenyys on aina henkilökohtainen tehtävä eikä ”valtion edustaminen” siten ole yhtiöoikeudellisesti mahdollinen Suomen oikeudessa. Pykälässä tarkoitetaankin tilannetta, jossa valtiollinen taho on oikeutettu nimeämään henkilön tehtävään. Kyseinen poikkeussäännös koskeekin käytännössä tilanteita, joissa luottolaitos on valtion tuen tai kriisitoimenpiteiden piirissä. Pykälän 2 ja 3 momenttia ei sovelleta direktiivin 91 artiklan 5 kohdan mukaan johtotehtävään yhtiössä tai yhteisössä, jonka pääasiallinen tarkoitus on muu kuin voiton tuottaminen osakkeenomistajille. Poikkeusta voidaan kuitenkin soveltaa vain, jos tehtävät eivät vaaranna 1 momentin periaatteiden noudattamista.

Lainkohdan 5 momentin mukaan pykälän 1—3 momenttia ei sovellettaisi hallituksen jäseneen, joka on henkilöstön edustuksesta yrityksen hallinnossa annetussa laissa (725/1990) tarkoitettu henkilöstön edustaja.

Lainkohdan 6 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi antaa luvan yhteen lisätehtävään vain, jos se ei vaarantaisi 1 momentissa säädettyjen periaatteiden noudattamista. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti Finanssivalvonnan olisi kiinnitettävä huomiota esimerkiksi tehtävien vaatimaan aikaan sekä perusteeseen, jonka vuoksi tehtävä halutaan pitää. Voi olla esimerkiksi kohtuullista sallia toimitusjohtajuus tai hallituksen jäsenyys henkilön tai hänen lähipiirinsä oman varallisuuden hoitamista varten perustetussa yhtiössä, jonka toiminta on suppeaa.

6 §.Rikkomuksista ilmoittaminen. Direktiivissä säädetyn mukaisesti lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi rikkomusten ilmoittamista koskeva säännös. Direktiivin 71 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on edellytettävä, että laitoksilla on käytössään asianmukaiset menettelyt työntekijöitään varten, jotta nämä voivat ilmoittaa asetuksen ja direktiivin säännöksiä koskevista rikkomuksista sisäisesti erityisen riippumattoman kanavan kautta. Kyseisiin ilmoituksiin sovellettaisiin samoja suojasäännöksiä, kuin direktiivin 71 artiklan 2 kohdan alakohdissa b, c ja d on säädetty viranomaiselle tehtävien ilmoitusten osalta. Direktiivin 71 artiklan 2 kohdan b alakohta velvoittaa säätämään laitosten sellaisten työntekijöiden asianmukaisesta suojelusta ainakin kostotoimia, syrjintää ja muuta epäoikeudenmukaista kohtelua vastaan, jotka raportoivat laitoksessa tehdyistä rikkomuksista. Säännöksen c alakohdassa säädetään henkilötietojen suojaamisesta sekä rikkomuksista ilmoittavan että ilmoituksen kohteena olevan luonnollisen henkilönä osalta direktiivin 95/46/EY mukaisesti. Säännöksen d alakohdassa asetetaan vaatimus selkeistä säännöistä, joilla varmistetaan, että luottamuksellisuus suhteessa laitoksessa tehdyistä rikkomuksista ilmoittajaan taataan kaikissa tapauksissa, jollei ilmaisemista edellytetä kansallisessa lainsäädännössä myöhempien tutkimusten tai oikeuskäsittelyjen yhteydessä.

Pykälän 1 momentin mukaan luottolaitoksella olisi oltava menettelytavat, joita noudattamalla luottolaitoksen palveluksessa olevat voivat ilmoittaa luottolaitoksen sisäisesti riippumattoman kanavan kautta finanssimarkkinoita koskevien säännösten ja määräysten epäillystä rikkomisesta. Ilmoituksen tekijän ja ilmoituksen kohteena olevan henkilön henkilötiedot ovat salassa pidettäviä, ellei laissa toisin säädetä.

Vaikka direktiivin artikla kohdistuu vain luottolaitoslain ja EU:n vakavaraisuusasetuksen säännösten vastaisiin epäiltyihin rikkomuksiin, ehdotettu säännös mahdollistaisi epäiltyjen rikkomusten raportoinnin laajemminkin, sillä se koskisi yleisesti finanssimarkkinoita koskevia säännöksiä. Useat muutkin komission direktiivi- ja asetusehdotukset, kuten esimerkiksi MiFID-direktiivi- ehdotus, UCITS V –direktiiviehdotus sekä markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskeva ehdotus sisältävät vastaavan säännöksen. Rikkomusten raportointimahdollisuutta ei ole tarkoituksenmukaista rajoittaa ainoastaan luottolaitoslain ja EU:n vakavaraisuusasetuksen säännöksiä koskeviin epäiltyihin rikkomuksiin.

Säännös velvoittaisi ilmoituskanavan olemaan avoin ainoastaan luottolaitoksen palveluksessa olevalle henkilöstölle, mutta luottolaitos voisi tarjota sen myös muiden tahojen, kuten esimerkiksi luottolaitoksen ulkoisten sidosryhmien käyttöön. Ilmoitukset tulisi voida tehdä erityisen riippumattoman kanavan kautta. Ilmoitusten vastaanottajatahoina voisi siten olla epäilystä ja ilmoituksen kohteena olevasta henkilöstä riippuen esimerkiksi esimies, sisäinen tarkastus, säännösten noudattamisen valvontatoiminnosta vastaava henkilö, lakiasiainosasto, toimiva johto tai hallituksen tarkastusvaliokunta. Vastaanottajia voisi olla asioiden riippumattoman tutkinnan ja järjestelmän joustavuuden varmistamiseksi vaihtoehtoisesti useampia. Säännöksessä ei yksilöitäisi tai rajoitettaisi ilmoitusten teossa käytettäviä raportointikanavia.

Järjestelmän toimivuus edellyttää, että menettelytavoista on selkeät ohjeet ja että järjestelmä on helposti käytettävä. Luottolaitoksen ohjeissa voidaan käsitellä muun muassa ilmoittajan ja ilmoituksen kohteena olevan henkilön oikeuksia ja velvollisuuksia, ilmoitusten sisältöä, ilmoitusten käsittelyssä ja tutkinnassa noudatettavia menettelyjä ja mahdollisia muita toimenpiteitä. Luottolaitoksen on myös varmistettava rikkomusepäilyistä ilmoittavien henkilöiden suojelu ja taattava se, että he eivät ilmoitusten vuoksi joudu syrjinnän tai muun epäasiallisen toiminnan kohteeksi. Direktiivin 71 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettuun työntekijöiden asianmukaiseen suojeluun kostotoimilta, syrjinnältä ja muun tyyppiseltä epäoikeudenmukaiselta kohtelulta voisivat tulla sovellettavaksi työsopimuslain säännökset.

Pykälän 1 momentin mukaan ilmoituksen tekijän ja ilmoituksen kohteena olevan henkilön henkilötiedot olisivat salassa pidettäviä, ellei laissa toisin säädetä. Säännös madaltaisi osaltaan kynnystä ilmoittaa havaituista väärinkäytösepäilyistä työnantajalle. Säännös myötävaikuttaisi siihen, että henkilöt, joilla on mahdollisen rikkomuksen ilmitulon ja selvittämisen kannalta olennaista tietoa, voisivat ilmaista tiedon luottamuksellisesti työnantajalleen. Säännös ei edellyttäisi, että ilmoitus on voitava tehdä nimettömästi. Pääsy ilmoituksen tekijän ja ilmoituksen kohteena olevan henkilön henkilöllisyyttä sekä ilmoituksen sisältöä koskeviin tietoihin olisi rajattava niihin henkilöihin, joille kyseinen tieto on välttämätöntä asian selvittämiseksi. Luottolaitosta ja sen toiminnassa mukana olevia henkilöitä koskevan salassapitovelvollisuuden estämättä, tietojen ilmaiseminen voisi olla mahdollista myös esimerkiksi asian myöhemmässä viranomaistutkinnassa ja oikeuskäsittelyn yhteydessä.

Järjestelmän ylläpito asettaisi luottolaitoksille velvollisuuden noudattaa henkilötietojen käsittelyssä myös henkilötietolakia (523/1999) . Luottolaitos olisi henkilötietolaissa tarkoitettu rekisterinpitäjä. Rekisteriin talletettaisiin luottolaitoksen palveluksessa olevien tai muiden henkilöiden ilmoittamia tietoja epäillyistä rikkomuksista liittyen finanssimarkkinoita koskeviin säännöksiin tai määräyksiin. Kyseisiä tietoja voitaisiin käyttää luottolaitoksen suorittamiin sisäisiin selvityksiin mahdollisista väärinkäytöksistä. Tarvittaessa kyseisiä tietoja voitaisiin hyödyntää myös luovuttamalla niitä viranomaisille, kuten Finanssivalvonnalle tai poliisille, niiden laissa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi. Henkilötietolain mukaisesti rekisteriin talletettaisiin vain väärinkäytösepäilyjen selvittämiseksi tarpeellista tietoa. Tietojen oikeellisuus olisi pyrittävä varmistamaan tietoja käytettäessä.

Ilmoituksen tekijällä ei tarvitsisi olla erityistä näyttöä rikkomusepäilyn tueksi, vaan perusteltu epäily riittäisi. Sen sijaan vahingoittamistarkoituksessa tehtyihin selkeästi perusteettomiin ilmoituksiin työnantaja voisi puuttua esimerkiksi työturvallisuuslain 18 §:n ja 28 §:n tarkoittamana häirintänä ja epäasiallisena kohteluna työpaikalla. Ääritapauksissa sovellettavaksi voisi tulla myös esimerkiksi rikoslain 24 luvun 9 §:n säännös kunnianloukkauksesta. Tällaisissa tapauksissa raportoijan henkilöllisyys voitaisiin myös tarvittaessa selvittää, mikäli yhtiöllä on käytössä anonyymi ilmoitusjärjestelmä.

Säännöksessä ei asetettaisi työnantajalle erityistä velvollisuutta raportoida epäillyistä tai havaituista sääntörikkomuksista toimivaltaiselle valvontaviranomaiselle. Finanssivalvonnan valvottavilla voi kuitenkin olla muista lain säännöksistä johtuvia velvollisuuksia kyseisten rikkomusten raportoimiseksi Finanssivalvonnalle. Esimerkiksi arvopaperimarkkinalain 14 luvun 5 § sisältää sijoituspalvelun tarjoajia koskevan ilmoitusvelvollisuuden epäillystä markkinoiden väärinkäytöstä Finanssivalvonnalle. Lisäksi tilanteissa, joissa henkilö itse voisi joutua hallinnollisen seuraamuksen kohteeksi, henkilön yhteistyö Finanssivalvonnan kanssa rikkomuksen selvittämiseksi voitaisiin ottaa huomioon seuraamuksen suuruutta arvioitaessa Finanssivalvonnasta annetun lain 41 §:n 2 momenttia koskevan muutosehdotuksen mukaisesti.

Pykälän 2 momentin mukaan luottolaitoksen olisi säilytettävä viiden vuoden ajan edellä 1 momentissa tarkoitetut tarpeelliset tiedot. Tiedot olisi poistettava viiden vuoden kuluttua ilmoituksen tekemisestä, jollei tietojen edelleen säilyttäminen olisi tarpeen rikostutkinnan, vireillä olevan oikeudenkäynnin, viranomaistutkinnan taikka ilmoituksen tekijän tai ilmoituksen kohteena olevan henkilön oikeuksien turvaamiseksi. Tietojen edelleen säilyttämisen tarpeellisuus olisi tutkittava viimeistään kolmen vuoden kuluttua edellisestä tietojen säilyttämisen tarpeellisuuden tarkistamisesta. Tarkistamisesta olisi tehtävä merkintä. Vääriksi tai tarpeettomiksi osoittautuneet tiedot olisi kuitenkin henkilötietolain mukaisesti poistettava rekisteristä mahdollisimman nopeasti. Ehdotettu säännös olisi samankaltainen, kuin rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetun lain 23 §:n 4 momentti tietojen säilyttämisestä.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin rajoituksia rekisteröidyn tarkastusoikeuteen. Ilmoituksen kohteena olevalla rekisteröidyllä henkilöllä ei olisi tarkastusoikeutta 1 ja 2 momentissa tarkoitettuihin tietoihin. Tietosuojavaltuutettu voisi rekisteröidyn pyynnöstä tarkastaa 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen, rekisteröityä koskevien tietojen lainmukaisuuden. Tarkastusoikeuden rajaaminen on perusteltua siksi, että tarkastusoikeus voisi henkilötietolain 27 §:ssä tarkoitetulla tavalla haitata rikosten ehkäisemistä tai selvittämistä. Rekisteröidyn tarkastusoikeus voisi kuitenkin lisäksi haitata rikosoikeudellisiin rangaistuksiin rinnastettavien finanssimarkkinoita koskevien väärinkäytösten ehkäisemistä tai selvittämistä. Tästä syystä pelkkää henkilötietolain 27 §:ssä määriteltyä yleistä tarkastusoikeuden rajoitusta ei voida pitää riittävänä. Tietosuojavaltuutetulla olisi kuitenkin oikeus rekisteröidyn pyynnöstä tarkastaa 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen, rekisteröityä koskevien tietojen lainmukaisuus.

Ehdotetun pykälän 4 momentti sisältäisi säännöksen siitä, että luottolaitoksen tulisi toteuttaa asianmukaiset ja riittävät toimenpiteet ilmoitusten tekijöiden suojelemiseksi. Säännöksessä tarkoitettuja toimenpiteitä olisivat esimerkiksi henkilötietojen salassa pitämistä ja syrjinnän kohteeksi joutumisen ehkäisemistä koskevat toimenpiteet ilmoitusten tekijöiden suojelemiseksi. Vastaavan tyyppinen säännös sisältyy rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetun lain 34 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan ilmoitusvelvollisen tulee toteuttaa asianmukaiset ja riittävät toimenpiteet niiden työntekijöiden suojelemiseksi, jotka tekevät kyseisessä laissa tarkoitetun ilmoituksen.

Ehdotetun pykälän 5 momentti sisältäisi määräyksenantovaltuuden Finanssivalvonnalle. Säännöksen mukaan Finanssivalvonta voisi antaa tarkempia määräyksiä edellä 1 momentissa tarkoitettujen ilmoitusten tekemisestä ja niiden käsittelystä luottolaitoksessa.

7 §.Tietojen saatavilla pito internetissä. Pykälässä säädetään luottolaitoksen velvollisuudesta pitää saatavilla internetsivustollaan selostus siitä, miten luottolaitos noudattaa tämän luvun säännöksiä. Avoimuusvelvollisuus perustuu direktiivin 96 artiklaan. Vastaava säännös sisältyy 8 luvun 15 §:ään.

8 luku Palkitseminen

1 § . Säännösten soveltaminen . Pykälän 1 momentti perustuu direktiivin 92 artiklan 2 kohdan johdantokappaleen viimeiseen virkkeeseen ja ilmaisee tämän luvun säännösten tulkintaa koskevan suhteellisuusperiaatteen. Säännös vastaisi asiasisällöltään voimassa olevaa sääntelyä. Suhteellisuusperiaatteen merkitystä korostaa muun ohessa se, että luvun säännöksiä sovellettaisiin 11 ja 12 §:ää lukuun ottamatta muidenkin kuin sellaisten henkilöiden palkitsemisjärjestelmiin, joiden toiminnalla on olennainen vaikutus luottolaitoksen riskiasemaan

Pykälän 2 momentin mukaan tämän luvun säännöksistä 11 ja 12 § koskevat vain direktiivin 92 artiklan 2 kohdan johdantolauseen mukaista henkilöryhmää. Momentin 1—4 alakohdissa luetellaan henkilöt, joiden ammattimaisella toiminnalla olisi olennainen vaikutus luottolaitoksen riskiasemaan. Momentin 1 kohdassa käytetään uutta 1 luvun 20 §:ssä määriteltyä toimivan johdon käsitettä. Direktiivi käyttää näistä termiä ”riskinottoa edellyttävissä tehtävissä toimivat” (key risk takers), jäljempänä ”riskinottajat”. Heihin kuuluu luonnollisesti myös luottolaitoksen johto.

Luvun soveltamisala ehdotetaan säilytettäväksi voimassa olevan sääntelyn mukaisena. Tätä puoltavat sääntelyn sisältö sekä sen soveltamisen selkeysnäkökohdat. Direktiivin 92 artiklan 2 kohdan mukaan artiklan palkitsemissääntelyä olisi sovellettava vain laitoksen riskinottajiin, ei koko henkilöstöön. Käytännössä voi kuitenkin olla mahdotonta erottaa direktiivin tarkoittamat riskinottajat muista henkilöstöistä. Myös palkitsemisohjelmien hallinnointia voi olla käytännössä vaikea erotella tämän perusteen mukaan. Tämän lain muista säännöksistäkin johtuu, ettei minkään henkilöryhmien palkitsemisessa olisi sallittua toimia vastoin hyvää riskienhallintaa taikka laiminlyödä kyseisten palkitsemisjärjestelmien huolellista hallinnointia. Finanssivalvonta voisi antaa ohjeita säännösten soveltamisesta.

Pykälän 3 momentin mukaan luottolaitoksen olisi pidettävä luetteloa 2 momentissa tarkoitetuista riskinottajista. Säännös vastaisi voimassa olevaa valtiovarainministeriön asetusta 1372/2010 palkitsemisesta. Luettelon ylläpitämisvelvollisuus merkitsee, että luottolaitoksen on itsensä tehtävä arvio siitä, ketkä ovat ”riskinottajia”.

Pykälän 4 momentissa todettaisiin tämän luvun 14 §:ää sovellettavan direktiivin 93 artiklan mukaisesti ainoastaan valtion tukea saavaan luottolaitokseen.

Pykälän 5 momentin mukaan tämän luvun säännöksiä sovellettaisiin myös luottolaitoksen konsolidointiryhmän emoyritykseen sekä konsolidointiryhmään. Talletuspankkien yhteenliittymästä annetun lain 18 §:n nojalla luvun säännöksiä sovellettaisiin myös talletuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisöön.

Pykälän 6 momentin mukaan luvun 7 ja 8 §:n säännökset yhtiökokouksesta koskisivat myös muuta ylintä päätösvaltaa käyttävää elintä sekä sellaisen jäsentä.

Pykälän 7 momentissa olisi viittaus hallintoneuvoston tehtäviin, jos luottolaitoksella on hallintoneuvosto.

2 §.Määritelmät. Lainkohdassa säädettäisiin luvussa käytetyistä määritelmistä. Ne vastaisivat asiasisällöltään voimassa olevaa sääntelyä palkitsemisasetuksessa.

3 § . Palkitsemisjärjestelmiä koskevat yleiset vaatimukset. Säännös perustuu direktiivin 92 artiklan 2 kohdan a—b alakohtiin ja vastaisi asiasisällöltään voimassa olevaa sääntelyä.

4 §.Palkitsemisjärjestelmien valvonta. Säännöksen 1 momentti perustuu direktiivin 92 artiklan 2 kohdan c alakohtaan ja vastaisi asiasisällöltään voimassa olevaa sääntelyä.

Pykälän 2 momentti perustuu direktiivin 92 artiklan 2 kohdan b alakohtaan ja vastaisi voimassa olevaa sääntelyä. Palkitsemisjärjestelmiä olisi hallinnoitava siten, että mahdolliset intressiristiriidat pystytään välttämään. Esimerkkinä tästä voidaan mainita palkitsemista koskevat esitys- ja päätöksentekoprosessit.

Pykälän 3 momentti perustuu 92 artiklan 2 kohdan d alakohtaan ja vastaisi voimassa olevaa sääntelyä muuten paitsi siten, että direktiivin kyseisessä artiklakohdassa liiketoiminnoista riippumattoman toiminnon valvontavelvollisuus olisi muutettu ”säännöllisestä” ”vähintään kerran vuodessa" tapahtuvaksi. Muutos merkitsee esimerkiksi sitä, että kun kannustinpalkkiot ja muut muuttuvat palkanosat yleensä päätetään tai suoritetaan joka vuosi yleensä kerran, sisäisen valvonnan olisi todennettava vuosittain säännösten ja laitoksessa päätettyjen sisäisten menettelytapojen noudattaminen.

Lainkohdan 4 momentti sisältäisi viittauksen mahdolliseen hallintoneuvostoon. Säännös olisi vastaava kuin 9 luvun 3 §:n 3 momentissa.

Direktiivin 75 artiklan 2 kohdan mukaan Euroopan pankkivalvontaviranomaisella on oikeus antaa suosituksia direktiivin 92—95 artiklan tarkoittamista terveistä palkitsemisjärjestelmistä.

5 §.Palkitsemisvaliokunta. Säännöksen 1 momentti perustuu direktiivin 95 artiklan 1 ja 2 kohtiin ja vastaisi voimassa olevaa sääntelyä. Lain 10 luvun 7 ja 8 §:ssä tarkoitetun rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen tai niiden konsolidointiryhmän emoyrityksen olisi nimettävä keskuudestaan koko hallitusta avustava palkitsemisvaliokunta palkitsemisjärjestelmien hallinnointia varten. Momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin poikkeuksesta, joka koskee merkittävään konsolidointiryhmään tai talletuspankkien yhteenliittymään kuuluvaa luottolaitosta. Myös muiden luottolaitosten olisi suositeltavaa perustaa palkitsemisvaliokunta ja määrätä sen kokoonpanosta ja työskentelystä sen mukaan kuin kyseisen luottolaitoksen toiminnan laatuun ja laajuuteen nähden on oikeasuhteista. Jos palkitsemisvaliokuntaa ei ole, koko hallitus vastaa kyseisten tehtävien suorittamisesta.

Direktiivin 95 artiklan 2 kohdan mukaan palkitsemisvaliokunnan on valmisteltava ne palkitsemisjärjestelmiin liittyvät asiat, joista hallituksen on päätettävä, erityisesti ne, päätökset, jotka voivat vaikuttaa luottolaitoksen riskeihin ja riskienhallintaan. Hallinnointiin kuuluvat esimeriksi palkitsemisperiaatteista, -prosesseista ja niiden valvontajärjestelmistä päättäminen. Palkitsemisvaliokunnan tulisi erityisesti valvoa toimivan johdon sekä riskinottajien palkitsemista. Luottolaitoksen hallitus voisi antaa valiokunnalle muitakin näihin liittyviä tehtäviä, esimerkiksi palkitsemisen suunnittelua, seurantaa ja muita strategisia henkilöstöasioita.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valiokunnan työskentelystä. Se perustuu direktiivin 95 artiklan 1 kohtaan. Artiklakohdan mukaan palkitsemisvaliokunnan kokoonpano olisi järjestettävä niin, että valiokunta voisi arvioida palkitsemisjärjestelmien, -käytäntöjen sekä hyvää riskienhallintaa edistäviä kannusteita mahdollisimman pätevästi ja riippumattomasti. Momentin toisessa virkkeessä säädetään 95 artiklan 2 kohdan mukaan siitä, että valiokunnan olisi suorittaessa tehtäviään otettava huomioon osakkeenomistajien, sijoittajien ja muiden sidosryhmien pitkän aikavälin edut sekä yleinen etu. Valiokunnan jäseniä koskeva toimintaperiaate on muuten sopusoinnussa osakeyhtiö- ja osuuskuntalain mukaisten hallituksen velvollisuuksien kanssa, kuitenkin niin, että palkitsemista koskevissa asioissa hallituksen olisi lisäksi otettava huomioon muut sidosryhmät ja myös yleinen etu, joita ei yksiselitteisesti voida johtaa osakeyhtiö- ja osuuskuntalaista. Muiden sidosryhmien etujen huomioon ottaminen on yleensä perustettava muihin velvoitteisiin, esimerkiksi sopimusvelvoitteisiin tai erityislainsäädännön säännöksiin, esimerkiksi tämän lain perusteella velvollisuus luottolaitoksen johtaminen tehokkaasti ja varovaisten liikeperiaatteiden mukaisesti. Tähän liittyy myös momentissa säädetty jäsenten riippumattomuusvaatimus: valiokunnan puheenjohtaja ja jäsenet eivät saa palvelussuhteessa osallistua sellaisen laitoksen päivittäiseen johtamiseen ( executive function ), jonka asiat kuuluvat valiokunnan tehtäviin. Momentin viimeisessä virkkeessä säädetään saman artiklakohdan mukaisesti velvollisuudesta valita palkitsemisvaliokuntaan vähintään yksi henkilöstön edustaja, jos hallituksessa on sellaisia

Pykälän 3 momentin mukaan pykälän mukaiset tehtävät kuuluisivat, jos nimitysvaliokuntaa ei ole tai, jos valiokunta ei hoida tehtävää, hallitukselle tai, jos laitoksella on hallintoneuvosto, hallintoneuvostolle siinä laajuudessa kuin sille yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen mukaan kuuluvat nämä tehtävät.

6 §.Valvontatoiminnossa työskentelevien henkilöiden palkitseminen. Lainkohta perustuu 92 artiklan e ja f alakohtiin ja vastaisi voimassa olevaa sääntelyä. Luottolaitoksen sisäisiin valvontatoimintoihin kuuluvat 9 luvun 8 §:ssä ja 7 luvun 1 §:ssä tarkoitetut toiminnot.

Kyseisen artiklan f alakohdan mukaan valvontatoiminnossa vastuullisessa asemassa olevien henkilöiden ( senior officers ) palkitsemisesta ja palkitsemisen valvonnasta vastaisi hallitus tai, jos se haluaa delegoida asian mahdolliselle palkitsemisvaliokunnalle, jälkimmäinen.

Pykälän 2 momentin , joka perustuu artiklan e alakohtaan , mukaan valvontatoiminnoissa työskentelevien henkilöiden palkitsemisen tulisi määräytyä riippumattomasti niiden liiketoimintayksiköiden menestyksestä, joita he valvovat. Palkitseminen voisi sen sijaan määräytyä koko yrityksen menestyksen mukaan kuitenkin niin, että se on sopusoinnussa muiden tässä laissa ilmaistujen palkitsemisedellytysten kanssa, jotka koskevat riskinottajia, esimerkiksi hyvän riskienhallinnan ja sääntelyn noudattamisen kanssa.

7 §.Kiinteiden ja muuttuvien palkkioiden välinen suhde. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin periaatteet, joiden mukaan kiinteiden ja muuttuvien palkkioiden perusteiden olisi erotuttava toisistaan. Säännös olisi uusi ja perustuisi direktiivin 92 artiklan 2 kohdan g alakohtaan.

Myös pykälän 2 momentti perustuu direktiivin 94 artiklan 1 kohdan g alakohtaan ja se vastaisi voimassa olevaa sääntelyä. Lainkohdassa säädettäisiin, mistä muuttuvia palkkioiden määriin liittyvistä seikoista luottolaitoksen olisi päätettävä ja, mitkä piirteet olisi siten sisällyttävä palkitsemisjärjestelmään, joissa maksetaan muuttuvia palkkioita. Sääntelyn syynä on huoli siitä, että muuttuvat palkkiot voisivat nousta hallitsemattoman korkeiksi sekä se, että palkkiorakenne nojaa niin vahvasti muuttuviin palkkioihin, että muuttuvien palkkioiden maksamista palkkionsaajille jatkettaisiin kevyin perustein. Sääntelyn tarkoitus ei kuitenkaan ole, että suoritustavoitteiden jäädessä toteutumatta kokonaan, palkkionsaajalle maksettaisiin vain kiinteä palkkio, joka olisi hänen tehtävänsä laatu ja vastuu huomioon kohtuuttoman alhainen.

Pykälän 3 momentti perustuu direktiivin 94 artiklan 1 kohdan g alakohdan ensimmäiseen ja toiseen luetelmakohtaan. Siinä säädettäisiin muuttuvien palkkioiden enimmäisosuudesta ja yhtiökokouksen toimivallasta päättää 100 prosenttia ylittävästä muuttuvan palkkion enimmäisosuudesta kuitenkin siten, että osuus ei saisi olla suurempi kuin 200 prosenttia.

8 §.Muuttuvien palkkioiden suurta enimmäisosuutta koskeva yhtiökokouksen päätöksenteko. Lainkohta perustuu direktiivin 94 artiklan 1 kohdan g alakohdan 2 kappaleen johdantolauseeseen sekä sen luetelmakohtiin , joihin sisältyvät yhtiökokouksen päätöksenteolta edellytettävät menettelyt. Säännös olisi uusi.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin hallituksen päätösesityksen vähimmäissisällöstä, joka perustuu artiklakohdan ensimmäiseen luetelmakohtaan. Asiasta olisi mainittava yhtiökokouskutsussa. Päätöksentekoon sovellettaisiin muuten asianomaista yhtiölakia, yhtiöjärjestystä tai sääntöjä, elleivät ne ole ristiriidassa tämän säännöksen kanssa.

Pykälän 2 momentin mukaan luottolaitoksen olisi ilmoitettava Finanssivalvonnalle yhtiökokoukselle tehtävästä ehdotuksesta. Käytännössä hallitus tekee itse kyseiset ehdotukset yhtiökokoukselle, mutta sen voisi tehdä myös osakkeenomistaja tai, sen mukaan kuin yhtiöjärjestyksessä tai säännöissä on säädetty, muu taho.

Pykälän 3 momentti perustuu artiklakohdan toiseen luetelmakohtaan ja sisältää enemmistövaatimukset, jotka yhtiökokouksen päätöksen olisi vähintään täytettävä ollakseen pätevä. Direktiivin säännös on osakeyhtiölain 5 luvun 26—27 §:n säännöksiä ankarampi, sillä siinä annetaan merkitystä kokouksessa edustettuna olevalle osakemäärälle. Toisaalta äänestettäessä päätöksen syntymiseen riittää määräosuus annetuista äänistä eikä osuutta edustettuna olevasta osakemäärästä tarvitse laskea. Säännös syrjäyttäisi siten erityislakina osakeyhtiölain enemmistövaatimukset ja mahdolliset tätä pykälää lievemmät, mutta osakeyhtiölakia ankarammat yhtiöjärjestysmääräykset.

Pykälän 4 momentti perustuu g alakohdan viimeiseen luetelmakohtaan ja sisältää erityisen esteellisyyssäännöksen, joka olisi ankarampi kuin osakeyhtiölain 15 luvun 14 §:n mukainen esteellisyyssäännös. Osakkeenomistaja tai hänen asiamiehensä ei pykälän mukaan saisi äänestää muuttuvia palkkioita koskevassa asiassa, jos hän olisi päätöksen piirissä paitsi, jos kaikki osakkeenomistajat ovat sitä. Jälkimmäisessä tapauksessa esteellisyys kumoutuisi. Näin palkkionsaajat tai heidän asiamiehensä eivät käytännössä saisi osallistua päätöksentekoon lukuun ottamatta tilannetta, jossa luottolaitoksen koko omistus on keskittynyt laitoksen avainhenkilöille, joiden palkitsemisesta on kyse.

Pykälän 5 momentti sisältäisi velvollisuuden ilmoittaa yhtiökokouksen päätöksestä Finanssivalvonnalle, jonka olisi ilmoitettava asiasta Euroopan pankkivalvontaviranomaiselle. Jälkimmäisen olisi kerättävä kyseisiä tietoja jäsenvaltioista tilastointitarkoituksiin ja julkaistava ne summatasolla jäsenvaltioittain.

9 §.Muuttuvia palkkioita koskevat vaatimukset. Pykälässä säädettäisiin edellytyksistä, joita luottolaitoksen olisi noudatettava voidakseen maksaa palkitsemisjärjestelmään perustuvan muuttuvan palkkion. Pykälä perustuu direktiivin 94 artiklan 1 kohtaan ja se vastaisi voimassa olevaa sääntelyä lukuun ottamatta 6 momenttia , joka olisi uusi. Momentti perustuu artiklan n alakohdan 3 kappaleeseen ja sisältää vaatimuksen siitä, että muuttuva palkkio voitaisiin jättää maksamatta ja periä takaisin muun muassa, jos palkkionsaaja olisi menetellyt luottolaitosta velvoittavan sääntelyn, sisäisten toimintaperiaatteiden tai menettelytapojen vastaisesti. Lisäksi artiklan alakohtaa c , johon pykälän 4 momentti perustuu, ei pantu täytäntöön vuonna 2010 aiemman direktiivin kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä. Momentin mukaan muuttuvan palkkion maksamisvelvollisuutta ei voi syntyä, jos luottolaitos tarvitsee varat pääomapohjansa vahvistamiseen.

10 §.Palkitseminen siirtymätilanteissa. Pykälän 1 momentti perustuu 94 artiklan 1 kohdan d ja e alakohtiin ja 2 momentti saman artiklakohdan i alakohtaan.

Pykälän 2 momentti olisi kokonaan uusi. Luottolaitoksen oikeutta sitoutua taatun muuttuvan palkkion maksamiseen on jonkin verran tiukennettu verrattuna voimassa olevaan sääntelyyn. Aiemmasta tehtävästä periytyvää muuttuvaa palkkiota ei saisi maksaa arvioimatta, miten se sitouttaa uudessa tehtävässä.

Pykälän 3 momentti perustuu saman artiklakohdan h alakohtaan ja vastaa muuten voimassa olevaa sääntelyä, mutta direktiivi mainitsee erityisesti moitittavan menettelyn tekijänä, jonka tulee pienentää muuttuvaa palkkiota joko ennen maksamista tai takaisinperinnän kautta.

11 §.Muuttuvien palkkioiden maksamisen lykkääminen. Pykälä perustuu direktiivin 94 artiklan 1 kohdan m alakohtaan ja vastaa voimassa olevaa sääntelyä. Keskeistä olisi lykkäysajalla saavutettava pidempi sitouttaminen laitoksen tulokseen sekä palkkion yhteys mahdollisten tappioriskien toteutumiseen, johon palkkionsaajan toiminta on liittynyt. Artiklakohdassa tarkoitetun lykkäysajan pituus on kirjoitettu joustavaksi, mikä ottaa huomioon erilaiset luottolaitokset ja erilaisen liiketoiminnan asettamat vaatimukset. Keskeistä on, ettei säännös salli etupainotteista maksamista lykkäysaikojen puitteissa, vaan edellyttää vähintään tasasuhtaista taikka jälkipainoista kertymistä valitun kokonaislykkäysajan puitteissa.

12 §.Muuttuvien palkkioiden maksaminen muuna kuin rahana ja odotusajan asettaminen. Pykälässä säädettäisiin muuttuvien palkkioiden maksamisesta muuna kuin rahana ja näin maksettavaan palkkioon kohdistuvista vallintarajoituksista niin kutsuttuna odotusaikana. Lainkohta perustuu direktiivin 94 artiklan 1 kohdan 1 kappaleeseen (i) ja (ii) luetelmakohtineen sekä saman alakohdan 2 kappaleeseen. Säännös vastaisi muuten voimassa olevaa sääntelyä, mutta muuna kuin rahana maksettavien rahoitusvälineiden käyttövaatimusta on laajennettu. Sellaisten käyttövaatimus ei enää liity siihen, että luottolaitos on julkisesti noteerattu. Sen sijaan osakkeita tai osakesidonnaisia rahoitusvälineitä edellytetään käytettäväksi vain, jos luottolaitoksen osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla. Euroopan Pankkiviranomaisella on velvollisuus antaa ohjeita siitä, millaiset rahoitusvälineet tulevat kyseeseen.

Pykälän 2 momentti perustuu mainitun direktiivikohdan l alakohdan toiseen kappaleeseen ja vastaa voimassa olevaa sääntelyä.

13 §.Kielletyt menettelyt. Säännöksen 1 momentti perustuu direktiivin 94 artiklan 1 kohdan q alakohtaan , 2 momentti p alakohtaan ja ne vastaavat voimassa olevaa sääntelyä. Kolmas momentti perustuu saman artiklan l alakohdan toiseen kappaleeseen ja on uusi. Momentti sisältäisi Finanssivalvonnalle uuden toimivaltuuden kieltää tai rajoittaa tietyn rahoitusvälineen tai järjestelyn käyttämisen muuttuvan palkkion maksamiseen, jos sitä voidaan pitää tämän luvun säännösten vastaisena.

14 §.Palkitseminen valtion tukea saavissa luottolaitoksissa. Pykälä perustuu direktiivin 93 artiklaan , jota ei pantu täytäntöön aiemman direktiivin kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä vuonna 2010. Pykälä tulisi sovellettavaksi vain valtion tukea saaviin luottolaitoksiin.

Pykälän 1 momentti perustuu kyseisen artiklan a alakohtaan. Kansallisesti ehdotetaan, että luottolaitoskohtaisesti määriteltävän enimmäisosuuden määräisi luottolaitoksen hallituksen ehdotuksesta valtiovarainministeriö.

Pykälän 2 momentti perustuu artiklan b ja c alakohtaan. Momentin mukaan valtiovarainministeriö voisi rajoittaa johdolle maksettavaa palkitsemista tai kieltää kokonaan muuttuvien palkkioiden maksaminen. Direktiivi ei sisällä tarkkoja perusteita kieltää muuttuvien palkkioiden maksaminen kokonaan. Kansallisesti ehdotetaan, että ministeriön olisi kieltoa harkitessaan otettava huomioon luottolaitoksen ja yleinen etu ja arvioitava niitä kokonaisuutena.

15 §.Tietojen saatavilla pito internetissä. Pykälässä säädettäisiin luottolaitoksen velvollisuudesta pitää saatavilla internetisivustollaan selostus siitä, miten luottolaitos noudattaa tämän luvun säännöksiä. Säännös perustuu direktiivin 96 artiklaan. Säännös ei sisällä tarkempia määräyksiä siitä, miten internetsivuston ylläpito on järjestettävä taikka siitä, millä tavalla noudattamisesta on kerrottava. Finanssivalvonta voisi antaa tarkempia ohjeita annettavien tietojen sisällöstä ja internetsivuston ylläpidosta, joiden pohjalta luottolaitos voi julkaista tiedot parhaaksi katsomallaan tavalla ja sillä rakenteella, jolla ne julkaisevat muutenkin tietoja taloudellisesta asemasta sekä hallinto- ja ohjausjärjestelmistään. Vastaava säännös sisältyy 7 luvun 7 §:ään.

16 §.Finanssivalvonnan tehtävät palkitsemisjärjestelmien valvonnassa. Säännös olisi uusi ja perustuu direktiivin 75 artiklan 1 ja 3 kohtaan. Finanssivalvonnalle asetetaan yksilöityjä palkitsemisjärjestelmiä koskevia valvonta- ja tiedonkeruuvelvollisuuksia. Euroopan pankkivalvontaviranomaiselle on annettu kyseisen artiklan 2 kohdan mukaan velvollisuus antaa suosituksia terveistä palkitsemisjärjestelmistä ja sen edellytetään kehittävän suositeltavat palkitsemisperiaatteet myös sijoituspalveluyritysten henkilöstölle yhteistyössä Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen kanssa. EU:n vakavaraisuusasetuksen 450 artiklassa on yksityiskohtaiset palkitsemisjärjestelmiä koskevat luottolaitoksen tiedonantovelvollisuudet, joita valvontaviranomainen voi hyödyntää valvonnassaan ja välittäessään tietoja Euroopan pankkivalvontaviranomaiselle.

III OSA TALOUDELLINEN ASEMA

9 luku Riskien hallinta

1 §.Sisäisen pääoman riittävyyden arviointi. Säännös sisältäisi luottolaitoksen yleisen velvollisuuden huolehtia sisäisen pääoman riittävyydestä ja jakautumisesta oikein luottola itokseen ja sen toimintaan kohdistuvien riskien kesken. Lainkohta perustuu direktiivin 73 artiklaan ja vastaisi asiasisällöltään pääosin voimassa olevan luottolaitoslain 54 §:ää. Pykälän 1 momentin toinen virke on kansallinen ja vastaa voimassa olevan lain 49 §:n 1 momenttia

Pykälän 2 momentti sisältäisi artiklan 2 kohdan mukaisen velvollisuuden arvioida säännöllisesti sisäisen pääoman riittävyyttä koskevia luottolaitoksen strategiaa ja menettelytapoja. Momentti korvaisi voimassa olevan luottolaitoslain 54 §:n 2 momentin.

Pykälän 3 momentin mukaan luvun säännöksiä sovellettaisiin nykyistä lakia vastaavasti myös luottolaitoksen konsolidointiryhmän emoyritykseen ja konsolidointiryhmään kuuluviin muihin yrityksiin sekä konsolidointiryhmän riskienhallintaan.

Lainkohdan 4 momentti vastaisi asiasisällöltään voimassa olevan lain 78 §:n 3 momenttia. Siinä säädetään Finanssivalvonnan mahdollisuudesta myöntää lupa poiketa pykälän 1 ja 2 momentin soveltamisesta yksittäiseen, konsolidointiryhmään kuuluvaan luottolaitokseen. Säännös on direktiivin 108 artiklan mukainen. Momentissa tarkoitettu poikkeuslupa luo edellytykset 5 momentissa tarkoitetun poikkeuksen soveltamiselle.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin direktiivin 108 artiklan mukaisista soveltamisalapoikkeuksista. Jos Finanssivalvonta on myöntänyt EU:n vakavaraisuusasetuksen 10 artiklan mukaisen luvan jättää soveltamatta vakavaraisuutta koskevia säännöksiä yksittäisen konserniin kuuluvan luottolaitoksen tasolla, sama poikkeus koskisi myös tässä luvussa tarkoitettuja laadullisia vaatimuksia. Jos Finanssivalvonta on myöntänyt EU:n vakavaraisuusasetuksen 15 artiklan mukaisen poikkeuksen konsolioidusta valvonnasta, myöskään tämän luvun säännöksiä ei tarvitsi soveltaa konsolidointiryhmän tasolla vaan ainoastaan yksittäisten yritysten tasolla mainitun artiklan mukaisesti.

2 §.Riskienhallintajärjestelmille asetettavat yleiset vaatimukset. Pykälä perustuu luottolaitosdirektiivin 74 artiklaan.

Pykälän 1 momentti vastaisi asiasisällöltään nykyisen luottolaitoslain 49 §:ää ja perustuu direktiivin 74 artiklaan.

Pykälän 2 momentissa todetaan mainitun artiklan 2 kohdan mukaisesti, että järjestelmiltä edellytettäisiin kattavuutta sekä oikeasuhteisuutta, esimerkiksi laitoksen liiketoimintamalliin ja toimintaan nähden. Artiklan mukaan riskienhallintajärjestelmien olisi täytettävä direktiivin 76—95 artikloissa olevat vaatimukset. Kyseiset artiklat ehdotetaan pantaviksi täytäntöön pääosin tämän lain 8 ja 9 luvuissa.

3 §.Hallituksen tehtävät riskien hallinnassa. Säännös perustuu luottolaitosdirektiivin 76 artiklan 1 ja osaksi 2 kohtaan. Säännös korvaisi voimassa olevan luottolaitoslain 49 §:n. Luottolaitoslain 49 §:ään verrattuna artikla edellyttää säädettävän nimenomaisesti, että hallitus hyväksyy luottolaitoksen riskejä koskevat strategiat ja toimintaperiaatteet. Kyseinen velvollisuus sisältyy 1 momenttiin. Artiklakohta mainitsee riskeihin kuuluvan myös luottolaitoksen makrotaloudellisesta toimintaympäristöstä johtuvat riskit suhteutettuina luottolaitoksen liiketoimintasykliin. Riskejä koskeviin strategioihin ja toimintatapoihin kuuluvat esimerkiksi riskinottoa, riskien rajoittamista, seurantaa sekä riskien hallintaa koskevat asiakokonaisuudet. Artiklakohdan mukaisesti 1 momentissa säädettäisiin, että hallitukselle on raportoitava kaikista olennaisista riskeistä sekä sisäisestä ohjeistuksesta ja niiden olennaisista muutoksista.

Lainkohdan 2 momentti sisältää direktiivin 76 artiklan 2 kohtaan perustuvan vaatimuksen, että hallituksen olisi käytettävä riittävästi aikaa riskejä koskevien asioiden käsittelyyn. Hallituksen olisi myös varmistuttava siitä, että luottolaitoksella on riittävät voimavarat riskien hallintaa koskevien säädettyjen tehtävien täyttämiseen. Kyseisistä tehtävistä artiklakohta mainitsee esimerkkeinä varojen arvostamiseen liittyvien ulkopuolisen luottoluokituksen ja sisäisen mallintamisen käyttämisen.

Pykälän 3 momentissa olisi 7 luvun 1 §:n 5 momenttia vastaava viittaus luottolaitoksen mahdolliseen hallintoneuvostoon.

4 §.Riskivaliokunta. Säännös olisi uusi ja perustuu luottolaitosdirektiivin 76 artiklan uuteen 3 kohtaan. Riskivaliokunnan perustamisvelvollisuus koskee ehdotetun lainkohdan mukaan kaikkia 10 luvun 7 tai 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla merkittäviä luottolaitoksia. Momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin poikkeuksesta, joka koskee merkittävään konsolidointiryhmään tai talletuspankkien yhteenliittymään kuuluvaa luottolaitosta. Laki ei asettaisi muille luottolaitoksille velvollisuutta perustaa riskivaliokunta, mutta sellaisen perustaminen on suositeltavaa jokaisessa luottolaitoksessa.

Pykälän mukaan riskivaliokunnan jäseninä olevat hallituksen jäsenet eivät saisi toimi- tai palvelussuhteessa osallistua sellaisen laitoksen päivittäiseen johtamiseen ( executive function ), jonka asiat kuuluvat valiokunnan tehtäviin. Direktiivi mainitsee kiellettynä tehtävänä toimivaan johtoon kuulumisen, mutta myös työsuhteet tai muut toimisuhteet luottolaitokseen tai sen konsolidointiryhmään voivat olla haitallisia jäsenen riippumattomuuden kannalta.

Riskivaliokunnan olisi osallistuttava aktiivisesti laitoksen riskistrategian luomiseen ja sen päivittämiseen, jotta se pysyy laitoksen toiminnan kannalta kattavana. Mainitun direktiivikohdan 3 kohdan toinen kappale mainitsee nimenomaan sekä nykyisen että tulevan riskistrategian ja riskinoton määrän. Valiokunnan olisi avustettava hallitusta sen valvomisessa, että toimiva johto ja muu organisaatio noudattaa luottolaitokselle päätettyä riskistrategiaa. Kokonaisvastuu riskienhallinnasta olisi kuitenkin koko hallituksella.

Lainkohdan 2 momentissa säädetään tarkemmin direktiivin 76 artiklan 3 kohdan toisen kappaleen mukaisesti riskivaliokunnan tehtävistä.

Pykälän 3 momentissa säädetään 76 artiklan 4 kohdan 2 kappaleen mukaisesti valiokunnan velvollisuudesta arvioida luottolaitoksen palkitsemisjärjestelmät erityisesti siltä kannalta, kannustavatko ne ottamaan huomioon riskienhallinnan vaatimukset.

Pykälän 4 momentissa todettaisiin, että pykälässä mainitut tehtävät kuuluvat, jos nimitysvaliokuntaa ei ole tai sille ei anneta tässä pykälässä kuuluvia tehtäviä, hallitukselle tai, jos laitoksella on hallintoneuvosto, hallintoneuvostolle siinä laajuudessa kuin sille on yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen mukaan annettu nämä tehtävät.

5 §.Tarkastusvaliokunta. Pykälässä säädettäisiin tarkastusvaliokunnan pakollisuudesta 10 luvun 7 tai 8 §:ssä tarkoitetuissa merkittävissä luottolaitoksissa. Säännös olisi uusi ja se perustuu tilintarkastusdirektiivin 2006/43(EY) 41 artiklaan , jota ei ole aiemmin pantu kansallisesti täytäntöön. Tilintarkastusdirektiivin 2 artiklan 13 alakohdassa määritellään ”yleisen edun kannalta merkittävä yhteisö”, johon 41 artiklaa on sovellettava. Näihin kuuluvat luottolaitokset. Kyseisen artiklan 5 kohdan sekä 6 kohdan a—c alakohtien sallimalla tavalla ehdotetaan säännöksen soveltaminen rajattavaksi siten, että merkittävään konsolidointiryhmään ja merkittävään talletuspankkien yhteenliittymään kuuluvissa luottolaitoksissa emoyhtiön tai keskusyhteisön tarkastusvaliokunta on riittävä. Sama poikkeus ehdotetaan säädettäväksi tässä laissa muistakin hallituksen valiokunnista. Momentin viimeisessä virkkeessä oleva poikkeus perustuu 41 artiklan 6 kohdan d alakohtaan. Se koskee virkkeessä kuvatuin rajoituksin luottolaitosta, jonka osakkeet eivät ole kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla, mutta joka on laskenut liikkeeseen velka-arvopapereita.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tarkastusvaliokunnan pätevyysvaatimuksista ja 3 momentissa tarkastusvaliokunnan tehtävistä. Pätevyysvaatimukset vastaavat tilintarkastusdirektiivin 41 artiklan 2 kohdan tehtäväluetteloa. Momentissa ehdotetaan säädettäväksi riippumattomuusvaatimuksesta muista hallituksen valiokunnista 7 ja 8 luvussa sekä tässä luvussa säädettyä vastaavasti, lukuun ottamatta momentin viimeistä virkettä. Momentti perustuisi tilintarkastusdirektiivin 41 artiklan 1 kohtaan, kuitenkin siten täsmennettynä, että riippumattomuudella tarkoitetaan riippumattomuutta sekä luottolaitoksesta että sen merkittävistä osakkeenomistajista. Tätä vaatimusta ei aseteta muille hallituksen valiokunnille.

Ehdotetussa 3 momentissa oleva tehtäväluettelo perustuu tilintarkastusdirektiivin 41 artiklan 2 kohdan a—d alakohtiin. Momentin 3 kohdassa mainittu tilintarkastuksen seuraaminen sisältää tilintarkastajan raportoinnin vastaanottamisen hallitusta varten. Momentin 4 kohdassa oleva tilintarkastajan riippumattomuuden seuraaminen sisältää artiklakohdan mukaan erityisesti tilintarkastajan tarjoamat oheispalvelut. Samassa kohdassa mainittu tilintarkastajan valinnan valmistelu perustuu 41 artiklan 3 kohtaan.

Pykälän 4 momentissa säädetään hallituksen ja hallintoneuvoston välisestä työnjaosta samalla tavalla kuin ehdotetaan säädettäväksi 7, 8 ja tässä luvussa muista hallituksen valiokunnista.

6 §.Yhdistetty riski- ja tarkastusvaliokunta. Säännös perustuu direktiivin 76 artiklan 3 kohdan neljänteen kappaleeseen ja koskee vain muita kuin 10 luvun 7 ja 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla merkittäviä luottolaitoksia. Yhdistetyllä valiokunnalla tarkoitetaan, että valiokunta hoitaa molemmille kuuluvia tehtäviä ja että jäsenten enemmistö koostuu samoista henkilöistä. Kyseisen artiklakohdan mukaan mahdollisen yhdistetyn riski- ja tarkastusvaliokunnan jäsenten asiantuntemuksen tulee täyttää molempien valiokuntien tehtävien asettamat vaatimukset.

7 §.Riskivaliokunnan jäsenten tiedonsaantioikeus. Säännös perustuu 76 artiklan 4 kohtaan. Säännöksessä luetellut toimintatavat korostavat riskivaliokunnan asiantuntijatehtävää, oma-aloitteisuutta ja riippumattomuutta. Pykälän viimeisessä virkkeessä säädettäisiin saman artiklakohdan mukaisesti siitä, että riskivaliokunnalla tulisi myös olla oikeus käyttää tarpeellisessa määrin ulkopuolisia asiantuntijoita luottolaitoksen omien voimavarojen lisäksi. Tämän luvun 4 §:n mukaisesti tiedonsaantioikeus ja muut tämän pykälän mukaiset tehtävät voivat kuulua hallitukselle tai hallintoneuvostolle.

8 §.Liiketoiminnoista riippumaton riskien valvontatoiminto ja muut valvontatoiminnot. Säännös perustuu direktiivin 76 artiklan 5 kohdan 1—5 kappaleisiin.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin luottolaitoksen sisäisistä, liiketoiminnoista riippumattomista valvontatoiminnoista. Liiketoiminnasta riippumattomia valvontatoimintoja olisivat ainakin riskien valvontatoiminto, sisäinen tarkastus ja ns. compliance-toiminto, joka valvoo luottolaitosta koskevan sääntelyn ja laitoksen sisäisten toimintaperiaatteiden noudattamista. Valvontatoiminnot perustuvat vaatimuksiin ylläpitää tehokkaita riskienhallintajärjestelmiä tämän luvun 2 §:n mukaisesti sekä luotettavia sisäisiä valvontajärjestelmiä 7 luvun 1 §:n mukaisesti. Tämän lain 8 luvun 6 §:ssä säädetään valvontatoiminnoissa työskentelevien henkilöiden palkitsemista koskevista vaatimuksista.

Riskien valvontatoiminnon tehtävänä on 2 momentin mukaan riskien ja riskienhallinnan valvonta. Direktiivi käyttää termiä ”riskienhallintatoiminto”, mutta kohdassa tarkoitetaan nimenomaan liiketoiminnoista riippumatonta toimintoa, minkä vuoksi lainkohdassa ehdotetaan käytettävän termiä ”riskien valvontatoiminto” (risk control). Riskienhallinnasta on ensisijaisesti huolehdittava kunkin operatiivisen liiketoiminnon sisällä. Direktiivin mukaisesti säädettäisiin, että riskien valvontatoiminto osallistuisi aktiivisesti luottolaitoksen riskistrategian sekä muihin olennaisiin riskejä ja riskienhallintaa koskevien päätösten valmisteluun. Riskien valvontatoiminnon olisi kyettävä luomaan hallitukselle kokonaiskuva luottolaitoksen riskeistä, jotka liittyvät eri liiketoimintoihin, taseeseen ja toimintaympäristöön tarkasteluhetkellä ja tulevaisuudessa.

Pykälän 3 momentin ensimmäisessä virkkeessä säädettäisiin direktiiviin 76 artiklan 5 kohdan 1, 4 ja 5 kappaleiden mukaisesti siitä, että valvontatoiminnoille tulee antaa riittävä hallinnollinen asema, toimivaltuudet ja voimavarat. Momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin direktiivin 76 artiklan 5 kohdan kolmannen ja viidennen kappaleen mukaisesti valvontatoiminnon johtajan velvollisuudesta raportoida normaalien kanavien ohitse suoraan hallitukselle. Näin on tehtävä, jos hallitus ei normaalien raportointiprosessien kautta saisi riittäviä tietoja taikka kokonaiskuvaa luottolaitoksen riskiasemasta tai uusista riskeistä. Suora raportointimahdollisuus laitoksen johdolle varmistaa direktiivin artiklakohdan vaatimuksen noudattamisen, että valvontatoiminto voi tuoda kielteisiä tai kriittisiäkin näkökohtia hallituksen ja toimivan johdon, jotka kantavat kokonaisvastuun luottolaitoksen liiketoiminnasta, tietoon. Momentin kahdessa viimeisessä virkkeessä säädettäisiin riskien valvonta-toiminnon johtajan päätoimisuudesta sekä siitä, että toiminnon johtajan voi erottaa vain luottolaitoksen hallitus. Muiden valvontatoimintojen johtajaan ei liittyisi päätoimisuuden lähtökohtaa.

Direktiivin 76 artiklan 5 kohdassa mainitun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti 4 momenttiin sisältyy luottolaitokselle oikeus poiketa liiketoiminnoista riippumattoman riskienhallinnan valvontatoiminnon perustamista ja toiminnon johtajan päätoimisuutta koskevista vaatimuksista tietyin edellytyksin. Direktiivin 76 artiklan 5 kohdassa viitataan sijoituspalveludirektiivin täytäntöönpanodirektiivin (2006/73/EY) 7 artiklan 2 kohdan mukaiseen suhteellisuusperiaatteeseen. Kyseisen artiklakohdan mukaan sijoituspalveluyrityksen on, vaikka riskien valvontatoiminnon riippumattomuutta ei edellytettäisi, "pystyttävä osoittamaan, että riskienhallintaperiaatteet ja -menettelyt, jotka se on vahvistanut artiklan 1 kohdan mukaisesti, täyttävät kyseisessä kohdassa asetetut vaatimukset ja ovat jatkuvasti tehokkaita". Momentin mukaan luottolaitos voi poiketa muidenkin valvontatoimintojen perustamisesta, mikäli se on suhteellisuusperiaatteen mukaan perusteltua.

9 §.Luottoriskin arvioiminen sisäisin arviointimenetelmin. Pykälässä säädettäisiin luottoriskien arvioimista koskevista perusvaatimuksista direktiivin 77 artiklan 1—3 kohdan mukaisesti.

Pykälän 1 momentin mukaan luottolaitos ei saisi luottaa yksinomaan tai kaavamaisesti vastapuolta tai rahoitusvälinettä koskevaan ulkopuoliseen luottoluokitukseen. Velvollisuutta tulee tulkita suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Säännös perustuu direktiivin 77 artiklan 2 kohtaan, joka on uusi. Luottolaitoksen on riippumatta siitä, onko kohteella ulkopuolista luottoluokitusta vai ei, kaikissa tapauksissa arvioitava muitakin asiaan vaikuttavia tietoja riittävän sisäisen pääoman kohdistamiseksi kyseiselle riskille. Luottoluokituksella tarkoitetaan asetuksessa (EU) No 1060/2009 tarkoitettua luottoluokitusta.

Lainkohdan 2 momentti perustuu direktiivin 77 artiklan 1 ja 3 kohtaan, joka on voimassa olevaan direktiivin verrattuna uusi. Artiklakohdan mukaan merkittävien luottolaitosten olisi pyrittävä käyttämään sisäisen luottoluokituksen menetelmiä ns. ”IRB-menetelmiä” vaadittavien omien varojen laskemisessa sekä olennaisten luottoriskiensä arvioimisessa. Artiklakohdan toisessa kappaleessa viitataan EU:n vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan, IV osaston, 5 luvun jaksoissa 1—5 säädettyihin kriteereihin.

10 §.Luotto- ja vastapuoliriski. Säännöksen 1 momentti perustuu direktiivin 79 artiklan a alakohtaan.

Lainkohdan 2 momentti perustuu 79 artiklan b alakohtaan. Siinä edellytetään luottolaitokselta omaa arviointia ja omia menetelmiä luotto- ja vastapuoliriskien vaatiman sisäisen pääoman (omien varojen) laskemiseksi ja kohdistamiseksi eri varallisuus- ja velkaerille. Artiklakohdan mukaan arviointi on tehtävä myös yksittäisistä luotonottajista, arvopapereista tai vastapuolista aiheutuvasta luottoriskistä sekä salkkutasolla. Luottoriskin arviointiin kuuluvat myös käytettävissä olevan vakuuden ja muiden riskiä vähentävien järjestelyjen arviointi.

Lainkohdan 3 momentti perustuu 79 artiklan c ja d alakohtaan. Niiden mukaan luottolaitoksen on hallittava tehokkain järjestelmin esimerkiksi ongelmaluottoja koskevia prosessejaan sekä huolehdittava siitä, että sen luottosaatavat pidetään luottolaitoksen strategian mukaisesti hajautettuina.

11 §.Jäännösriski. Pykälässä asetettu velvollisuus varautua luottolaitoksen itse hyväksymän riskitason odottamattomaan kasvamiseen perustuu direktiivin 80 artiklaan.

12 §.Keskittymäriski. Pykälässä asetettu velvollisuus varautua luottolaitoksen riskien keskittymisestä aiheutuvan riskin toteutumiseen perustuu direktiivin 81 artiklaan.

13 §.Arvopaperistamiseen liittyvä riski. Pykälässä asetettu velvollisuus varautua riskeihin, joita liittyy arvopaperistamisjärjestelyihin, perustuu direktiivin 82 artiklaan. Artiklan 1 kohdassa todetaan, että luottolaitoksella voi arvopaperistamisessa olla erilaisia rooleja, kuten alullepanija ( originator ), sijoittaja, markkinatakaaja tai järjestäjä ( sponsor ). Lainkohdan 1 momentissa säädetään lisäksi velvollisuudesta ylläpitää riskien hallintaa koskevat dokumentoidut toimintaperiaatteet ja menettelytavat

Lainkohdan 2 momentin mukainen velvollisuus suunnitella ja ylläpitää rittävää maksualmiussuunnitelmaa koskisi vain luottolaitoksia, jotka ovat uusiutuvan arvopaperistamisjärjestelyn alullepanijoita.

14 §.Markkinariski. Pykälässä asetettu velvollisuus hallita luottolaitoksen markkinariskiä perustuu direktiivin 83 artiklaan.

Pykälän 1 momentti perustuu artiklan 1 kohtaan, jota kansallisesti täsmennetään mainitsemalla dokumentoidut toimintaperiaatteet ja menettelytavat. Artiklakohta mainitsee varautumisvelvollisuuden koskevan kaikkia olennaisia markkinariskin aiheuttajia ja -vaikutuksia.

Pykälän 2 momentin ensimmäinen virke perustuu artiklan 2 kohtaan. Artiklakohta mainitsee nimenomaisesti maksuvalmiustarpeen epäsuhtatilanteessa, jossa luottolaitoksen on suoritettava ennen kuin se itse saa suorituksen eli lyhyt positio erääntyy ennen pitkää positiota. Momentin toinen virke perustuu 3 kohdan ensimmäiseen kappaleeseen.

Pykälän 3 momentti käsittelee markkinapositioiden nettouttamista ja rahoitusasemiin liittyvään maksuvalmiustarpeeseen varautumista. Momentti perustuu direktiivin 83 artiklan 3 kohdan toiseen kappaleeseen. Lainkohdan 4 momentti perustuu saman artiklakohdan kolmanteen kappaleeseen.

15 §.Rahoitustaseen korkoriski. Pykälässä asetettu velvollisuus hallita rahoitustaseen korkoriskiä perustuu direktiivin 84 artiklaan , jota kansallisesti täsmennetään mainitsemalla dokumentoidut toimintaperiaatteet ja menettelytavat.

16 §.Operatiivinen riski. Pykälässä asetettu velvollisuus hallita operatiivista riskiä perustuu direktiivin 85 artiklaan , jota kansallisesti täsmennetään mainitsemalla 1 momentissa vaatimus dokumentoiduista toimintaperiaatteista ja menettelytavoista.

Pykälän 2 momentin mukaan luottolaitoksen olisi osana operatiivisen riskin hallintaa varmistettava, että sillä on riittävät, turvalliset ja toimintavarmat tietojärjestelmät. Säännöksessä mainittaisiin esimerkkeinä maksujenvälitysjärjestelmät, arvopaperien selvitys- ja säilytysjärjestelmät sekä muut tietojärjestelmät, joiden turvallisuudelle ja toimintavarmuudelle asetettaisiin korkeat vaatimukset. Turvallisena ja toimintavarmana voitaisiin lähtökohtaisesti pitää ainakin alan parhaita käytänteitä vastaavia vaatimuksia esimerkiksi tietojen varmuuskopioinnista ja varmuuskopioiden turvallisesta säilyttämisestä, tietojenkäsittelyn varajärjestelmistä sekä tietojärjestelmien suojaamisesta niihin murtautumista vastaan.

Lainkohdan 3 momentissa säädettäisiin direktiivin 85 artiklan 2 kohdan mukaisesti velvollisuutta ylläpitää varautumis- ja jatkuvuussuunnitelmia vakavien häiriötilanteiden varalta.

17 §.Maksuvalmiusriski. Pykälässä asetettu velvollisuus hallita maksuvalmiusriskiä perustuu direktiivin 86 artiklan 1—5 kohtaan.

Pykälän 1 momentissa , joka perustuu artiklan 1 ja 3 alakohtiin, edellytetään yleisesti tehokkaita ja luottavia strategioita ja järjestelmiä. Järjestelmät sisältävät yläkäsitteenä paitsi tietotekniset järjestelmät, myös kaikenlaiset toiminnalliset ja toimintaa ohjaavat periaatteet, menettelytavat ja prosessit.

Pykälän 2 momentti perustuu artiklan 2 kohtaan ja osittain 3 kohtaan, jossa viitataan nimenomaisesti riskiprofiilia koskevan järjestelmän oikeasuhteisuuteen ja tehokkuuteen. Momentin kolmannessa virkkeessä on kansallinen täsmennys toimintaperiaatteiden ja menettelytapojen dokumentoimisesta, joka on sopusoinnussa 86 artiklan 1 kohdassa mainittujen vaatimusten kanssa. Lainkohdan 3 momentti perustuu artiklan 4 kohtaan ja 4 momentti 5 kohtaan.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin direktiivistä seuraavien vaatimusten lisäksi kiinnityspankkitoimintaa harjoittavalle muulle luottolaitokselle kuin kiinnitysluottopankille velvollisuus asettaa määrällinen enimmäistavoite kiinnitysluottopankkitoiminnan suhteelliselle osuudelle luottolaitoksen koko liiketoiminnasta. Jos Finanssivalvonta tehdessään 11 luvun 2 §:ssä tarkoitettua valvonta-arvioita katsoo, että momentissa mainittu enimmäistavoite on niin suuri, että se voi vaarantaa luottolaitoksen muun liiketoiminnan kuin kiinnitysluottopankkitoiminnan jälleenrahoituksen, Finanssivalvonta voi ryhtyä 11 luvun 9 §:ssä säädettyihin toimenpiteisiin enimmäistavoitteen rajoittamiseksi.

18 §.Varojen ja velkojen siirrot liiketoimintayksiköiden välillä. Lainkohta perustuu direktiivin 86 artiklan 6 kohtaan.

19 § . Maksuvalmiusriskin vähentämismenetelmät. Lainkohdassa, joka perustuu direktiivin 86 artiklan 7 kohtaan , mainitaan eräitä esimerkkejä menetelmistä, joita luottolaitoksen olisi syytä käyttää osana maksuvalmiusriskin hallintaa.

20 §.Maksuvalmiusasemaa koskevien vaihtoehtoisten toteutumisnäkymien säännöllinen tarkastelu. Lainkohta perustuu direktiivin 86 artiklan 8—10 kohtaan.

Pykälän 1 momentissa säädetään 8 kohdan mukaisesti, että luottolaitoksen on tarkasteltava maksuvalmiusasemaa koskevia vaihtoehtoisia toteutumisnäkymiä ja arvioitava niissä käyttämiään oletuksia vähintään vuosittain. Artiklakohdassa mainitaan esimerkkeinä tarkasteltavista riskikohteista taseen varojen ja velkojen kassavirtojen lisäksi taseen ulkopuoliset vastuut, jotka liittyvät arvopaperistamista varten perustettuihin tai muihin erillisyhtiöihin. Artiklan 8 kohta mainitsee nimenomaisesti arvopaperistamisjärjestelyt, joissa luottolaitos toimii järjestäjänä tai joiden likviditeettiä se olennaisesti tukee. Erillisyhtiöistä säädetään EU:n vakavaraisuusasetuksen 83 artiklassa.

Pykälän 2 momentissa säädetään artiklan 8 ja 9 kohdan mukaisesti luetellen vaihtoehtoisten skenaarioiden tarkastelun tietyt vähimmäiskriteerit.

Pykälän 3 momentissa , joka perustuu saman artiklan 10 kohtaan, edellytetään, että luottolaitos kulloinkin mukauttaa strategiansa, toimintatapansa ja maksuvalmiuslimiittinsä sekä maksuvalmiutta koskevat palautumissuunnitelmansa vaihtoehtoisten toteutumisnäkymien mukaisiin tuloksiin.

21 §.Maksuvalmiuden heikkenemiseen liittyvä palauttamissuunnitelma. Lainkohdan 1 momentti perustuu direktiivin 86 artiklan 11 kohtaan. Maksuvalmiuden heikkenemiseen liittyvät palauttamissuunnitelmat on testattavan vähintään kerran vuodessa ja tarvittaessa päivitettävä 20 §:ssä tarkoitettujen maksuvalmiusasemaa koskevien toteutumisnäkymien ja niiden muutosten edellyttämällä tavalla. Suunnitelmasta tulee ilmetä luottolaitoksen strategia maksuvalmiuden palauttamiseksi. Siihen on myös sisällyttävä riittävän tarkat ja selkeät operatiiviset toimintaohjeet, jotka mahdollistavat suunnitelman panemisen toimeen välittömästi. Mainitun direktiivikohdan mukaan suunnitelmassa on huolehdittava siitä, että luottolaitoksella on hallussa riittävästi keskuspankkivakuudeksi kelpaavaa omaisuutta, tarvittaessa sellaisen toisen valtion valuutassa, johon luottolaitoksella liittyy valuuttariski. Mainitun artiklakohdan mukaan tällaista keskuspankkikelpoista vakuutta on lisäksi säilytettävä kyseisessä valtiossa, jos sen on tarpeen vakuuden käyttämiseksi kyseisessä valtiossa.

Lainkohdan 2 momentti sisältää palauttamissuunnitelman päivittämisvelvollisuuden direktiivin 86 artiklan 11 ja 8 kohtien mukaisesti.

22 §.Liiallisen velkaantumisen riski. Lainkohdan 1 momentti perustuu direktiivin 87 artiklan ensimmäiseen kohtaan ja sisältää velvollisuuden ylläpitää menetelmiä, joilla luottolaitos tunnistaa, hallitsee ja seuraa liiallisen velkaantumisen riskiä. Artiklakohdassa viitataan yhtenä tunnuslukuna EU:n vakavaraisuusasetuksen 429 §:ssä säädettyyn vähimmäisomavaraisuusasteeseen.

Pykälän 2 momentti perustuu saman artiklan toiseen kohtaan ja sisältää velvollisuuden ottaa huomioon lisääntynyt riski liiallisesta velkaantumisesta, jos luottolaitoksen omat varat vähenevät joko arvioitujen tulevien tappioiden tai toteutuneiden tappioiden seurauksena. Kyseinen arvio on riippuvainen tappioiden kirjanpitokäsittelystä ja niiden jaksotuksesta.

23 §.Laskelmista ja menetelmistä ilmoittaminen Finanssivalvonnalle. Pykälässä säädetään luottolaitoksen velvollisuudesta ilmoittaa Finanssivalvonnalle sisäisen luokituksen menetelmillä tehtyjen laskelmien tulokset ja laskemisessa käytetyt sisäiset menetelmät. Lainkohta koskee vain menetelmiä, joiden käyttämiseen luottolaitos on saanut EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisen luvan ja liittyy 11 luvun 5 §:n mukaiseen Finanssivalvonnan valvontavelvollisuuteen. Säännös perustuu direktiivin 78 artiklan 1 kohtaan.

24 §.Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus. Pykälässä säädettäisiin Finanssivalvonnan oikeudesta antaa tarkempia määräyksiä eräistä tässä luvussa säädetyistä velvollisuuksista, joista Finanssivalvonnan on välttämätöntä antaa tarkempia ja teknisluonteisia sitovia määräyksiä.

10 luku Taloudellista asemaa koskevat vaatimukset

Omien varojen määrää koskevat yleiset vaatimukset

1 §.Omien varojen vähimmäismäärä. Nykyisestä laista poiketen laissa ei enää säädettäisi omien varojen ja konsolidoitujen omien varojen vähimmäismäärää koskevista vaatimuksista, koska ne sisältyvät pääosin EU:n vakavaraisuusasetukseen. Tämän vuoksi pykälän 1 momenttiin sisällytettäisiin ainoastaan viittaus mainittuun asetukseen ja tässä luvussa säädettäviin lisäpääomavaatimuksiin. Omien varojen vähimmäismäärää koskevista vaatimuksista säädetään EU:n vakavaraisuusasetuksen 3 osassa.

Sen lisäksi, mitä EU-vakavaraisuusasetuksessa ja tässä luvussa säädetään, Finanssivalvonta voi asettaa 11 luvun 6 §.ssä tarkoitetun harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen mainitussa pykälässä säädetyin edellytyksin

Pykälän 2 momenttiin sisällytettäisiin selvyyden vuoksi viittaus mainitussa asetuksessa olevaan omien varojen määritelmään sekä siihen, että myös konsolidoidut omat varat määräytyvät yksinomaan asetuksen mukaisesti.

Pykälän 3 momentin mukaan kokonaisriskin määrällä tarkoitettaisiin tässä luvussa EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua kokonaisriskin määrää, joka sisältää mainitun asetuksen mukaisesti riskipainotettujen tase-erien ja taseen ulkopuolisten erien yhteenlasketun määrän ja mainitun asetuksen mukaisesti lasketun operatiivisen riskin pääomavaatimuksen.

2 §.Vähimmäispääoma. Pykälä vastaisi nykyisen lain 44 §:ää. Pykälän 2 momentin mukaan luottolaitoksella olisi oltava jatkuvasti omia varoja vähintään 1 momentissa säädetty määrä.

Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti , jonka mukaan pykälän 2 momentin vaatimusta ei sovellettaisi, jos vaatimuksen täyttymättä jääminen johtuu luottolaitoksiin sovellettavien säädösten tai määräysten muuttumisesta. Luottolaitos ei kuitenkaan saisi alentaa osake- tai osuuspääomaa tai kantarahastoa eikä jakaa niille tuottoa, ennen kuin luottolaitos täyttää 2 momentin mukaiset vaatimukset.

Lisäpääomavaatimukset

3 §.Lisäpääomavaatimuten määrä. Pykälässä säädettäisiin luottolaitosdirektiivin 129 ja 130 artiklassa tarkoitetuista lisäpääomavaatimuksista. Direktiivin 129 artiklassa tarkoitetusta pääomaa säilyttävästä pääomapuskurista ( Capital Conservation Buffer ) käytettäisiin laissa nimitystä kiinteä lisäpääomavaatimus ja 130 artiklassa tarkoitetusta vastasyklisestä pääomavaatimuksesta ( Countercyclical Buffer ) nimitystä muuttuva lisäpääomavaatimus. Ehdotetut säännökset perustuvat direktiivin vähimmäisvaatimuksiin. Direktiivin 131 artiklassa säädetään maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten ( global systemically important institutions, G-SII) ja muiden rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten (other systemically important institutions, O-SII ) lisäpääomavaatimuksista

Pykälän 1 momentissa todettaisiin, että luottolaitoksen vähimmäispääomavaatimus käsittää sekä EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetyn täysharmonisoidun vähimmäispääomavaatimuksen että tämän luvun mukaiset lisäpääomavaatimukset. Kokonaispääomavaatimus olisi kaikkien edellä mainittujen pääomavaatimusten yhteenlaskettu määrä. Tässä luvussa säädettävien lisäpääomavaatimusten alittumisesta seuraisi kuitenkin EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisesta vähimmäispääomavaatimuksesta ja 11 luvun 6 §:ssä tarkoitetusta harkinnanvaraisesta pääomavaatimuksesta poiketen ainoastaan tämän luvun 10 §:ssä tarkemmin säädettävä voitonjakorajoitus.

Pykälän 2 momentissa todettaisiin, että luvussa tarkoitettu lisäpääomavaatimus käsittää sekä 3 momentin mukaisen kiinteän lisäpääomavaatimuksen, 4 momentin mukaisen muuttuvan lisäpääomavaatimuksen että 5 momentin mukaisen maailmanlaajuisen tai muun rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen lisäpääomavaatimuksen.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kiinteän lisäpääomavaatimuksen määrästä. Ehdotetun momentin mukaan kiinteä lisäpääomavaatimus olisi direktiivin vähimmäisvaatimuksen mukaisesti 2,5 prosenttia 1 §:n 3 momentissa tarkoitetusta luottolaitoksen kokonaisriskin määrästä. Kiinteä pääomavaatimus määräytyisi suoraan lain nojalla ja olisi jatkuvasti voimassa, joten sen määräämisestä ei ole tarpeen säätää tarkemmin. Kiinteä pääomavaatimus olisi katettava ydinpääomalla.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin muuttuvan lisäpääomavaatimuksen määrittämisestä. Muuttuva lisäpääomavaatimus laskettaisiin ehdotettujen 4—6 §:n mukaisesti siten, että sen enimmäismäärä olisi direktiivin vähimmäisvaatimuksen mukaisesti 2,5 prosenttia luottolaitoksen kokonaisriskin määrästä. Myös muuttuva lisäpääomavaatimus olisi katettava ydinpääomalla.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin maailmanlaajuisen tai muun rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen lisäpääomavaatimuksen määrittämisestä. Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen lisäpääomavaatimus määräytyisi 7 §:n mukaisesti ja voisi olla enintään 3,5 prosenttia kokonaisriskin määrästä. Muun rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen lisäpääomavaatimus määräytyisi 8 §:n mukaisesti ja voisi olla enintään 2,0 prosenttia kokonaisriskin määrästä. Pykälän 6 momentin mukaan pykälässä säädettyjä lisäpääomavaatimuksia sovellettaisiin sekä yksittäisen luottolaitoksen tasolla että konsolidoidulla tasolla. Konsolidointia koskevista periaatteista säädetään EU:n vakavaraisuusasetuksen 1 osassa. Asetuksesta seuraa, että muiden vakavaraisuusvaatimusten tavoin lisäpääomavaatimusta sovellettaisiin pääsääntöisesti ylimmän suomalaisen emoyrityksen tasolla. . Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen konsolidoitua lisäpääomavaatimusta sovellettaisiin kuitenkin direktiivin 131 §:n mukaisesti ainoastaan luottolaitoksen ylimmän ETA-valtiossa olevan emoyrityksen tasolla.

4 §.Muuttuvan lisäpääomavaatimuksen määrääminen. Pykälässä säädettäisiin muuttuvan lisäpääomavaatimuksen määräämistä koskevista yleisistä periaatteista.

Pykälän 1 momentin mukaan muuttuvan lisäpääomavaatimuksen määräisi Finanssivalvonta. Päätös olisi tehtävä neljännesvuosittain riippumatta siitä, muutetaanko pääomavaatimusta vai pidetäänkö se ennallaan. Pääomavaatimuksen muuttamisella tarkoitettaisiin pääomavaatimuksen nostamista ja laskemista, mukaan lukien pääomavaatimuksen asettaminen tilanteessa, jossa pääomavaatimusta ei ole lainkaan voimassa, sekä aiemmin asetetun pääomavaatimuksen poistaminen kokonaan. Finanssivalvonnan olisi tehtävä päätös viimeistään kolmen kalenterikuukauden kuluessa kunkin vuosineljänneksen päättymisestä.

Momentin mukaan lisäpääomavaatimusta koskeva päätös olisi valmisteltava yhteistyössä valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin kanssa noudattaen, mitä jäljempänä ehdotetun Finanssivalvonnasta annetun lain 3 §:n 2 momentin 12 kohdan osalta jäljempänä sanotaan.

Pykälän 2 momentin mukaan lisäpääomavaatimuksen asettamista tai muuttamista koskeva asia olisi otettava viivytyksettä käsiteltäväksi 1 momentissa säädetyistä määräajoista riippumatta, jos valtiovarainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö tai Suomen Pankki sitä vaatii taikka jos Euroopan järjestelmäriskikomitea on antanut Suomen finanssimarkkinoiden kannalta merkittävän suosituksen tai varoituksen.

Pykälän 3 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi ennen 1 momentissa tarkoitetun päätöksen tekemistä kuultava valtiovarainministeriötä, sosiaali- ja terveysministeriötä ja Suomen Pankkia. Käytännössä kuuleminen tarkoittaisi näille viranomaisille tehtävää lausuntopyyntöä tai näiden viranomaisten edustajille järjestettävää kuulemistilaisuutta sen lisäksi, että asiasta keskustellaan Finanssivalvonnan johtokunnassa. Lisäksi 1 momentin mukaisesta yhteistyövelvoitteesta seuraa, että lisäpääomavaatimuksen asettamista tulisi valmistella yhdessä valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin kanssa jo ennen muodollista kuulemismenettelyä.

Pykälän 4 momentin mukaan Finanssivalvonnan tässä pykälässä tarkoitettu päätös tulisi direktiivin edellyttämällä tavalla voimaan kahdentoista kuukauden kuluttua päätöksen tekemisestä, jollei Finanssivalvonta erityisestä syystä päätä aikaisemmasta voimaantuloajankohdasta. Lisäpääomavaatimuksen alentaminen voisi tulla voimaan välittömästi.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin direktiivin edellyttämällä tavalla pykälässä tarkoitetun päätöksen sisällöstä ja 6 momentissa Finanssivalvonnan velvollisuudesta julkistaa päätös.

Pykälän 7 momentin mukaan tarkemmat säännökset päätökseen liitettävissä tiedoista ja päätöksen julkistamisesta annettaisiin valtiovarainministeriön asetuksella. Asetuksella on tarkoitus panna täytäntöön ne direktiivin määräykset, joita ei ole sisällytetty lakiin.

Pykälän 8 momentissa todettaisiin selvyyden vuoksi siitä, että Euroopan keskuspankilla on YVM-asetuksen mukainen oikeus korottaa Finanssivalvonnan asettamaa muuttuvaa lisäpääomavaatimusta. EKP olisi kuitenkin velvollinen noudattamaan päätöksessään tämän luvun säännöksiä sekä pääomavaatimuksen enimmäismäärän että päätöksen tekemisessä noudatettavan menettelyn osalta.

5 §.Muuttuvan lisäpääomavaatimuksen määräämisen perusteet. Pykälässä säädettäisiin seikoista, jotka Finanssivalvonnan on otettava huomioon tehdessään 4 §:ssä tarkoitettua päätöstä

Pykälän 1 momentin mukaan muuttuvan lisäpääomavaatimuksen määräämisen ensisijaisena perusteena tulisi olla luottokannan ja bruttokansantuotteen välisen suhteen poikkeama tämän suhteen pitkäaikaisesta kehityksestä. Finanssivalvonnan olisi siten jatkuvasti seurattava tämän tunnusluvun kehittymistä siten, että se on ajantasaisesti Finanssivalvonnan käytettävissä sen päättäessä muuttuvan lisäpääomavaatimuksen kulloisestakin tasosta. Lakia ei kuitenkaan ole tarkoitettu sovellettavaksi siten, että lisäpääomavaatimus määrättäisiin mekaanisesti pelkästään tämän tunnusluvun perusteella. Finanssivalvonnan olisi kuitenkin jäljempänä ehdotetun mukaisesti erikseen esitettävä perustelu sille, miksi tätä tunnuslukua ei ole voitu käyttää lisäpääomavaatimusta koskevan päätöksen pääasiallisena perusteena.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin edellä sanotun mukaisesti mahdollisuudesta soveltaa myös muita kuin 1 momentissa tarkoitettuja perusteita lisäpääomavaatimusta asetettaessa. Näitä vaihtoehtoisia perusteita ei ole pidetty tarkoituksenmukaisena yksilöidä laissa mutta ehdotetun momentin mukaan niiden olisi direktiivin edellyttämällä tavalla kuitenkin aina perustuttava luottolaitostoimialan kehityksen ja kansantalouden tai sen jonkin osan kehityksen väliseen suhteeseen. Perusteita voisi olla samanaikaisesti useampia ja niitä voitaisiin soveltaa eri tavoin kansantalouden eri sektoreiden tai maan eri osien osalta. Tällaisten vaihtoehtoisten perusteiden käyttö olisi kuitenkin aina erikseen perusteltava niin kuin jäljempänä säädetään.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta ottaa huomioon lisäpääomavaatimuksen asettamista koskevassa päätöksenteossa myös Euroopan järjestelmäriskikomitean antamat suositukset ja varoitukset siltä osin kuin ne koskevat Suomen finanssimarkkinoita. Finanssivalvonnan olisi kunkin suosituksen osalta arvioitava, onko se sillä tavoin merkityksellinen Suomen finanssimarkkinoiden kannalta, että se tulisi ottaa päätöksenteossa huomioon. Myös tämän perusteen käyttö olisi erikseen perusteltava päätöksessä.

Pykälän 4 momentin mukaan muuttuvan lisäpääomavaatimuksen määräämisen perusteista säädettäisiin tarkemmin valtiovarainministeriön asetuksella. Asetuksessa voitaisiin säätää tarkemmin erityisesti 1 momentissa tarkoitetun trendipoikkeaman laskemisesta.

6 §.Ulkomaisten erien huomioon ottaminen muuttuvan lisäpääomavaatimuksen määräämisessä. Pykälässä säädettäisiin muuttuvan lisäpääomavaatimuksen alueellisesta ulottuvuudesta. Pykälää sovellettaisiin luottolaitoksiin, joilla on muualla kuin Suomessa sijaitsevia tase-eriä tai taseen ulkopuolisia eriä. Erien sijaintipaikka määräytyisi Euroopan pankkiviranomaisen teknisten sääntelystandardien mukaisesti. Pykälää sovellettaessa toisessa valtiossa sijaitsevaan tase-erään rinnastettaisiin sivuliikkeen osuus luottolaitoksen operatiivisen riskin pääomavaatimuksesta.

Ulkomailla sijaitsevaan erään sovellettaisiin erän sijaintivaltiossa sovellettavaa pääomavaatimustasoa. Sijaintivaltion lainsäädännön mukaista tasoa sovellettaisiin siitä riippumatta, ylittääkö se direktiivin mukaisen vähimmäistason. Luottolaitoksen kokonaislisäpääomavaatimus saataisiin kertomalla kunkin valtion osalta laskettu lisäpääomavaatimus kyseisessä maassa sijaitsevien erien suhteellisella osuudella luottolaitoksen kaikkien erien yhteismäärästä ja laskemalla kaikkien sijaintivaltioiden näin saadut pääomavaatimusosuudet yhteen.

Jos luottolaitoksella on tase-eriä tai taseen ulkopuolisia eriä sellaisessa muussa kuin ETA-valtiossa, jossa ei ole säädetty tässä pykälässä tarkoitetusta lisäpääomavaatimuksesta, lisäpääomavaatimus laskettaisiin kaikilta osin Suomen lain mukaisesti. Säännöstä sovellettaessa tulisi kuitenkin ottaa huomioon Euroopan järjestelmäriskikomitean asiaa koskevat mahdolliset suositukset.

7 §.Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäviä luottolaitoksia koskeva lisäpääomavaatimus. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 131 artiklassa tarkoitetuista maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille asetettavasta lisäpääomavaatimuksesta. Pykälässä tarkoitettua lisäpääomavaatimusta sovellettaisiin edellä tässä luvussa säädettyjen lisäpääomavaatimusten lisäksi.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin pykälän soveltamisalasta siten, että pykälä tulisi sovellettavaksi ainoastaan luottolaitoksiin, joiden arvioidaan oleman maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäviä. Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävää luottolaitosta ei direktiivissä määritellä vaan valvontaviranomaisen tulee direktiivissä säädettyjen perusteiden mukaisesti arvioida, onko luottolaitos maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävä. Käytännössä säännös tulee sovellettavaksi Baselin pankkivalvontakomitean yksilöimiin monikansallisiin pankkiryhmittymiin. Koska soveltamisala käytännössä määräytyy kansainvälisen yhteistyön perusteella, lakiin ei ehdoteta tarkempaa määritelmää.

Pykälän 3 momentin mukaan lisäpääomavaatimus laskettaisiin ainoastaan ylimmän ETA-valtiossa sijaitsevan emoyrityksen konsolidoidun taloudellisen aseman perusteella. Yksittäisen luottolaitoksen tasolla lisäpääomavaatimusta sovellettaisiin 2 momentin mukaisesti ainoastaan silloin, kun luottolaitoksella ei ole edellä tarkoitettua emoyritystä. Vaatimus olisi muiden lisäpääomavaatimusten tavoin katettava ydinpääomalla ja se laskettaisiin muiden pääomavaatimusten tavoin prosenttiosuutena riskipainotettujen tase-erien ja taseen ulkopuolisten erien yhteenlasketusta määrästä.

Ehdotetun 4 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi luokiteltava pykälässä tarkoitettu tällaiset luottolaitokset kuuteen luokkaan siten, että alimpaan luokkaan ei sovelleta lainkaan lisäpääomavaatimusta ja seuraavan luokkaan sovelletaan1,0 prosentin lisäpääomavaatimusta. Kuhunkin seuraavaan luokkaan, ylintä luokkaa lukuun ottamatta, sovelletaan 0,5 prosenttia korkeampaa vaatimusta kuin lähinnä edelliseen luokkaan.

Pykälän 5 momentissa säädetään direktiivin mukaisesti Finanssivalvonnan velvollisuudesta julkistaa internetsivuillaan kunkin pykälässä tarkoitetun luottolaitoksen osalta siihen tämän pykälän nojalla sovellettavat kertoimet sekä siitä seuraava lisäpääomavaatimus 4 momentissa tarkoitettuna prosenttiosuutena. Säännös ei rajoittaisi Finanssivalvonnan oikeutta julkistaa tietoja laajemminkin.

Pykälän 6 momentin mukaan pykälän täytäntöönpanosta säädettäisiin tarkemmin Euroopan komission asetuksella.

Tässä pykälässä tarkoitetun päätöksen tekisi jäljempänä Finanssivalvonnasta annettuun lakiin ehdotettavan muutoksen mukaisesti Finanssivalvonnan johtokunta.

8 §.Muita rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäviä luottolaitoksia koskeva lisäpääomavaatimus. Pykälässä säädettäisiin niin ikään direktiivin 131 artiklan mukaisesti muiden kuin 7 §:ssä tarkoitettujen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten lisäpääomavaatimus. Lisäpääomavaatimus laskettaisiin vastaavien periaatteiden mukaisesti kuin 7 §:ssä tarkoitettu lisäpääomavaatimus.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin pykälän soveltamisalasta siten, että pykälä tulisi sovellettavaksi ainoastaan luottolaitoksiin, joiden taseen loppusumma olisi vähintään miljardi euroa ja joiden arvioitaisiin olevan Suomen tai Euroopan unionin muun jäsenvaltion rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävä.

Pykälän 2 ja 3 momentin mukaan lisäpääomavaatimus laskettaisiin samalla tavoin kuin 7 §:ssä tarkoitettu lisäpääomavaatimus, kuitenkin siten että vaatimusta sovellettaisiin myös toisen ETA-valtion valvonnassa olevan konsolidointiryhmän suomalaiseen alakonsolidointiryhmään.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin 7 §:n 4 momenttia vastaavasti pykälässä tarkoitettujen luottolaitosten luokittelusta. Luottolaitokset olisi jaettava viiteen luokkaan siten, että alimmassa luokassa lisäpääomavaatimus on 0 prosenttia ja sen jälkeen 0,5 prosentin välein siten, että korkeimmassa luokassa lisäpääomavaatimus olisi 2,0 prosenttia.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin direktiivin mukaisista perusteista, joiden nojalla 4 momentissa tarkoitettu luokittelu on tehtävä. Momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi direktiivin vaatimusten mukaisesti määriteltävä kullekin perusteelle kvantitatiivinen mittari, jonka avulla luottolaitos luokiteltaisiin. Momentti on tarkoitettu sovellettavaksi Euroopan pankkiviranomaisen antamien tarkempien ohjeiden mukaisesti.

Pykälän 6 momentissa säädettäisiin luokitusten julkistamisesta samalla tavoin kuin 7 §:n 5 momentissa.

Pykälän 7 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta erillisellä päätöksellä vahvistaa mahdollinen 4 momentin mukaisen luokituksen muutos sekä se, kuuluuko laitos pykälän soveltamisalaan 1 momentissa olevan määrällisen rajan perusteella. Jos laitokseen kohdistuvat vaatimukset päätöksen johdosta kiristyvät, Finanssivalvonnan olisi päätöksessä määrättävä vähintään kuuden kuukauden siirtymäaika, jonka kuluessa vaatimukset on täytettävä. Siirtymäaika koskisi myös niiden 7—9 luvun säännösten soveltamista, joiden soveltamisala on sidottu tämän pykälän soveltamisalaan.

9 §.Rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten lisäpääomavaatimusten yhteensovittaminen. Pykälässä säädettäisiin 7 ja 8 §:ssä tarkoitettujen lisäpääomavaatimusten yhteensovittamisesta. Vaatimukset on tarpeen sovittaa yhteen erityisesti sellaisessa tilanteessa, jossa koko konsolidointiryhmän valvonnasta vastaava toisen ETA-valtion valvontaviranomainen on asettanut koko konsolidointiryhmälle 7 §:ssä tarkoitetun lisäpääomavaatimuksen ja Finanssivalvonta lisäksi tällaisen konsolidointiryhmän suomalaiselle alakonsolidointiryhmälle 9 §:ssä tarkoitetun pääomavaatimuksen. Tällaisessa tilanteessa sovellettaisiin ainoastaan korkeampaa näistä lisäpääomavaatimuksista.

10 §.Lisäpääomavaatimuksen alittuminen. Lisäpääomavaatimuksen alittumiseen olisi 1 momentin mukaan ehdotetusta 11 luvun 8 §:stä poiketen sovellettava tämän pykälän mukaista voitonjakorajoitusta.

Ehdotetun 2 momentin mukaan voitonjakorajoitus määräytyisi momentissa olevan taulukon perusteella sen mukaan, mikä on lisäpääomavaatimuksen ja luottolaitoksella sen kattamiseksi olevan ydinpääoman erotuksen suhteellinen määrä.

Ehdotetussa 3 momentissa säädettäisiin luottolaitoksen velvollisuudesta laatia suunnitelma siitä, mihin toimenpiteisiin luottolaitos aikoo ryhtyä havaittuaan, että se ei täytä lisäpääomavaatimusta. Suunnitelma olisi toimitettava Finanssivalvonnalle viiden arkipäivän, tai Finanssivalvonnan luvalla kymmenen arkipäivän, kuluessa siitä, kun luottolaitos on havainnut alituksen. Suunnitelmaan sovellettaisiin muuten, mitä 11 luvun 7 §:ssä säädetään.

Ehdotetun 4 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi määrätä luottolaitokselle 11 luvun 6 §:ssä tarkoitetun lisäpääomavaatimuksen, jos luottolaitos ei ole 3 momentissa säädetyssä määräajassa toimittanut Finanssivalvonnalle momentissa tarkoitettua suunnitelmaa, joka täyttää momentissa säädetyt edellytykset. Momentissa tarkoitettu lisäpääomavaatimus ei saisi ylittää määrä, joka riittää täyttämään luottolaitoksen EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisen vähimmäispääomavaatimuksen ja tämä luvun mukaisesti lasketun lisäpääomavaatimuksen yhteenlasketunmäärän.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan määräystenanto-oikeudesta. Finanssivalvonta voisi antaa tarkemmat määräykset 2 momentissa tarkoitetusta omien varojen kartuttamisvelvollisuudesta ja sen valvonnan kannalta tarpeellisten tietojen ilmoittamisesta Finanssivalvonnalle sekä 3 momentissa tarkoitetun suunnitelman sisällölle asetettavista vaatimuksista. Ehdotetusta 11 luvun 14 §:stä seuraa, että määräysten olisi rajoituttava siihen, mikä on tarpeen direktiivin määräysten täytäntöön panemiseksi.

Muut taloudellista asemaa koskevat vaatimukset

11 §.Asiakasriskit. Nykyisestä laista poiketen laissa ei enää säädettäisi suuria asiakasriskejä koskevista rajoituksista, koska niistä säädetään EU:n vakavaraisuusasetuksessa. Tämän vuoksi pykälän 1 momenttiin sisällytettäisiin ainoastaan viittaus mainittuun asetukseen.

Mainitun EU:n vakavaraisuusasetuksen 493 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat artiklassa sanotun siirtymäajan aikana päättää artiklassa tarkoitettujen poikkeusten soveltamisesta. Tämän mukaisesti 2 momentissa säädettäisiin nykyistä lakia vastaavasti mahdollisuudesta säätää poikkeuksista valtiovarainministeriön asetuksella. Asetus olisi voimassa siihen saakka, kunnes EU:n vakavaraisuusasetusta tältä osin mahdollisesti muutetaan EU:n vakavaraisuusasetuksen 507 artiklan mukaisen tarkistuslausekkeen perusteella, kuitenkin viimeistään 2.1.2029 saakka.

Pykälän 3 momentissa asetettaisiin kuitenkin mainitun artiklakohdan c-alakohdan soveltamiselle erityinen lisävaatimus sen lisäksi, mitä poikkeuksen edellytyksistä säädetään 2 momentissa tarkoitetussa valtiovarainministeriön asetuksessa. Mainittu kohta koskee konsolidointiryhmän sisäisiä eriä, jotka mainitun artiklakohdan mukaan saadaan jättää suuria asiakasriskejä koskevien rajoitusten ulkopuolelle. Momentissa edellytettäisiin tältä osin erillistä, yksittäistapauksittain harkittavaa Finanssivalvonnan lupaa, jos tällainen sisäinen asiakasriski kohdistuu muuhun konsolidointiryhmään kuuluvaan yrityksen kuin rajoituksen kohteena olevan luottolaitoksen tytäryritykseen. Tytäryrityksen emoyritykseen tai emoyrityksen toiseen tytäryrityksiin kohdistuviin asiakasriskeihin saattaa olla tarpeen soveltaa tiukempia vaatimuksia erityisesti rajat ylittävissä konsolidointiryhmissä, joissa suomalaisella luottolaitoksella on ulkomaisiin konsolidointiryhmän yrityksiin koskevia asiakasriskejä. Tällaisessa tilanteessa Finanssivalvonnan mahdollisuudet valvoa asiakasriskiä ovat merkittävästi heikommat kuin kotimaisiin konsolidointiryhmän yrityksiin kohdistuvien asiakasriskien osalta.

12 §.Taloudellista asemaa koskevien tietojen julkistaminen. Nykyisestä laista poiketen laissa ei enää pääsääntöisesti säädettäisi taloudellista asemaa koskevien tietojen julkistamisvelvollisuudesta, koska niistä säädetään EU:n vakavaraisuusasetuksessa. Tämän vuoksi pykälään 1 momenttiin sisällytettäisiin ainoastaan viittaus mainittuun asetukseen. Tietojen julkistamisvelvollisuudesta säädetään mainitun asetuksen 8 osassa.

Pykälän 2 momentissa säädetään direktiivin 89 artiklan mukaisesti luottolaitoksen velvollisuudesta julkistaa maakohtaiset tiedot toiminnastaan, henkilöstömäärästään, tuotoistaan, liikevoitostaan sekä maksetuista veroista ja vastaanotetusta julkisesta tuesta. Pykälässä tarkoitetut tiedot olisi ilmoitettava joko tilinpäätöksen liitetietoina, toimintakertomuksessa tai tilinpäätökseen liitettävässä erillisessä liitteessä. Pykälässä tarkoitetut tiedot olisi direktiivin mukaisesti sisällytettävä tilintarkastukseen samalla tavalla kuin tilinpäätös ja sen liitetiedot. Momentti on tarkoitettu sovellettavaksi siihen saakka, kunnes asiasta mahdollisesti säädetään kirjanpitolaissa tai EU-asetuksessa.

Pykälän 3 momentin mukaan liiketoiminnan tuottoja ja liikevoittoa tai –tappiota koskevat tiedot olisi ilmoitettava kunkin maan osalta konsernitasolla noudattaen soveltuvin osin konsernitilinpäätöksen laatimisessa noudatettavia periaatteita.

Pykälän 4 momentissa säädetään direktiivin 90 artiklan mukaisesti luottolaitoksen velvollisuudesta julkistaa vuosikertomuksessaan tiedot sen taseen tuotosta (niin kutsuttu ROA-tunnusluku ), joka laskettaisiin mainitussa artiklassa säädetyllä tavalla.

Pykälän 5 momentin mukaan Finanssivalvonnan on ilmoitettava 2 momentissa tarkoitetut tiedot vuosittain komissiolle.

Tarkemmat määräykset

13 §.Finanssivalvonnan määräystenanto-oikeus. Pykälässä säädettäisiin Finanssivalvonnan oikeudesta antaa tarkempia määräyksiä tässä luvussa tarkoitetun lisäpääomavaatimuksen laskemisesta ja lisäpääomavaatimusta koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta sekä 12 §:ssä tarkoitettujen tietojen tarkemmasta määrittelystä. Muilta osin luottolaitoksen taloudellista asemaa koskevasta säännöllisestä raportoinnista säädetään EU:n vakavaraisuusasetuksessa.

11luku Taloudellisen aseman valvonta

Taloudellisten toimintaedellytysten seuranta

1 §.Ilmoitusvelvollisuus. Pykälä vastaisi nykyisen lain 84 §:ää. Nykyisestä laista poiketen laissa ei enää säädettäisi omien varojen vähimmäismäärää ja suuria asiakasriskejä koskevasta raportointivelvollisuudesta, koska siitä säädetään EU:n vakavaraisuusasetuksessa. Pykälä tulisi siten sovellettavaksi ainoastaan 10 luvun 3 §:ssä tarkoitettuihin lisäpääomavaatimuksiin.

2 §.Vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden hallinnan valvonta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin direktiivin 97 artiklaa vastaavasti ja pääosin nykyisen lain 85 §:n 1 momenttia vastaavasti Finanssivalvonnan velvollisuudesta laatia valvottavista niiden taloudellista asemaa ja riskien laadullista hallintaa koskeva arvio (jäljempänä valvonta-arvio ). Nykyisestä laista poiketen valvonta-arviota ei olisi laadittava kaikista valvottavista vuosittain vaan arvioinnin tiheys määräytyisi valvottavan toiminnan laadun, laajuuden ja monimuotoisuuden perusteella sekä sen perusteella, miten merkittävä luottolaitos on rahoitusjärjestelmän vakauden kannalta. Luottolaitoksen merkitystä rahoitusjärjestelmän kannalta olisi arvioitava ottaen huomioon muun ohessa ottaen huomioon, mitä Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen) perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen, jäljempänä Euroopan pankkivalvonta-asetus , 23 artiklassa säädetään Euroopan pankkiviranomaisen velvollisuudesta määritellä yhteistyössä Euroopan järjestelmäriskineuvoston kanssa finanssimarkkinoiden vakauden kannalta merkittävät riskit.

Pykälän 2 momentti vastaisi direktiivin 98 artiklaa ja pääosin nykyisen lain 85 §:n 2 ja 3 momenttia.

Momentin 1 kohdassa säädettäisiin mainitun artiklan 1 kohdan (a) ja (g) alakohtien mukaisesti luottolaitokselle tehtyjen kuormituskokeiden huomioon ottamisesta valvonta-arviossa. Momentti koskisi EU:n vakavaraisuusasetuksen 177 artiklan nojalla tehtyjä kuormituskokeita sellaisille luottolaitoksille, jotka käyttävät luottoriskin pääomavaatimuksessa Finanssivalvonnan hyväksymää sisäistä menetelmää. Lisäksi momentti koskisi niitä luottolaitoksia, jotka laskevat kaupankäyntivarastoon liittyvän, pääomavaatimuksen mainitun asetuksen 3 osan IV luvun 5 kappaleen mukaisesti käyttäen mainitussa kappaleessa tarkoitettua sisäistä menetelmää. Kohta vastaisi nykyistä lakia.

Momentin 2 kohdassa säädettäisiin mainitun 98 artiklan 1 kohdan (b), (f) ja (h) alakohtien mukaisesti Finanssivalvonnan velvollisuudesta sisällyttää valvonta-arvioon vastapuolikohtaisten ja alueellisten riskikeskittymien arviointi, mukaan lukien riskien hajauttamisen vaikutus ja sen huomioon ottaminen keskittymisriskien mittaamisessa. Kohta vastaisi nykyistä lakia.

Momentin 3 kohdassa säädettäisiin mainitun artiklan 1 kohdan (c) alakohdan mukaisesti luottoriskin vähentämismenetelmien käytöstä aiheutuvan jäännösriskin ja sen hallintaa koskevien periaatteiden sisällyttämisestä valvonta-arvioon. Kohta vastaisi nykyistä lakia.

Momentin 4 kohdassa säädettäisiin mainitun artiklan 1 kohdan (d) alakohdan ja 3 kohdan mukaisesti omaisuuserien arvopaperistamiseen liittyvien riskien sisällyttämisestä valvonta-arvioon. Arviossa olisi kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, miten tehokkaasti arvopaperistamisella on tosiasiallisesti kyetty siirtämään riskiä pois luottolaitokselta ja missä määrin luottolaitokselle jää edelleen välillistä vastuuta siirronsaajaa kohtaa. Kohta vastaisi nykyistä lakia.

Momentin 5 kohdassa säädettäisiin mainitun artiklan 1 kohdan (e) alakohdan mukaisesti maksuvalmiusriskien huomioon ottamisesta valvonta-arviossa. Momentissa tarkoitetuissa periaatteissa tulee ottaa huomioon muun ohessa erilaiset riskiskenaariot ja maksuvalmiusriskien vähentämiskeinot kuten maksuvalmiusreservin koko ja koostumus. Nykyisestä laista poiketen arviossa olisi otettava huomioon muun ohessa se, mikä vaikutus maksuvalmiusriskien toteutumiseen olisi toisissa ETA-valtioissa.

Momentin 6 kohdassa säädettäisiin mainitun artiklan 4 kohdan mukaisesti, että valvonta-arvioon olisi sisällytettävä arvio siitä, onko kaupankäyntivarasto arvostettu riittävän varovasti, jotta luottolaitokselle ei aiheudu merkittäviä tappioita sen joutuessa nopeasti myymään tai suojaamaan kaupankäyntivarastoon kuuluvia eriä. Kohta vastaisi nykyistä lakia.

Momentin 7 kohdassa säädettäisiin mainitun artiklan 6 kohdan mukaisesti, että valvonta-arvioon olisi sisällytettävä arvio taseen kokonaisriskistä vähimmäisomavaraisuusasteen ja mahdollisten muiden taseriskiä kuvaavien mittareiden perusteella. Vähimmäisomavaraisuusasteella tarkoitettaisiin EU:n vakavaraisuusasetuksen 429 artiklassa tarkoitettua suhdelukua. Vastaavaa vaatimusta ei sisälly nykyiseen lakiin.

Momentin 8 kohdassa säädettäisiin mainitun artiklan 1 kohdan (i) alakohdan mukaisesti, että valvonta-arvioon on sisällytettävä arvio luottolaitoksen liiketoimintamallista. Vastaavaa vaatimusta ei sisälly nykyiseen lakiin.

Momentin 9 kohdassa säädettäisiin mainitun artiklan 7 kohdan mukaisesti, että valvonta-arvioon on sisällytettävä arvio luottolaitoksen hallintoa koskevista 7 luvussa säädettyjen vaatimusten täyttämisestä sekä hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan edellytyksistä suoriutua tehtävistään. Vastaavaa vaatimusta ei sisälly nykyiseen lakiin.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin direktiivin 98 artiklan 5 kohtaa ja nykyistä lakia vastaavasti, että Finanssivalvonnan olisi ryhdyttävä tarpeellisiin 6 tai 10 §:ssä tarkoitettuihin toimiin, jos korkoriskin toteutumisesta voisi seurata luottolaitoksen omien varojen alentuminen vähintään 20 %:lla. Momentissa säädettäisiin nykyisestä laista poiketen, että mainittua omien varojen alentumismahdollisuutta olisi arvioitava sellaiseen tilanteen perusteella, jossa korot laskevat äkillisesti vähintään 200 peruspistettä.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta edistää luottolaitosten sisäistä asiakkaiden luottokelpoisuuden arviointia ja sisäisten luottoluokitusten käyttämistä luottolaitoksen vakavaraisuuden hallinnassa sekä sisäisten mallien käyttöä maksuvalmiuden hallinnassa. Momentti vastaisi vakavaraisuuden hallinnan osalta direktiivin 77 artiklaa ja maksuvalmiuden hallinnan osalta 98 artiklan 2 kohtaa. Vakavaraisuuden hallinnan osalta artiklan tarkoituksena on pyrkiä erityisesti vähentämään ulkoisten luottoluokitusten käyttöä luottolaitoksissa.

Laissa ei suoraan velvoitettaisi luottolaitoksia kehittämään pykälässä tarkoitettuja sisäisiä menetelmiään. Finanssivalvonnan tulisi kuitenkin pykälässä tarkoitetussa arviossa kiinnittää huomiota muun muassa siihen, onko luottolaitosten sisäinen luottokelpoisuuden arviointijärjestelmä riittävän kehittynyt, jotta luottolaitos ei ole liian riippuvainen ulkoisista luottoluokituksista, ja vastaavatko luottolaitoksen sisäiset menetelmät vastaavantyyppisessä toiminnassa toimialalla yleisesti omaksuttuja parhaita käytänteitä.

Lakiin ei ehdoteta sisällytettäväksi erikseen direktiivin 110 artiklan säännöstä siitä, että mainittua artiklaa sovellettaessa Finanssivalvonnan olisi erikseen vuosittain tehtävä poikkeuksen alaisesta sijoituspalveluyrityksestä tässä pykälässä tarkoitettu arvio, koska velvollisuus laatia mainittu arvio seuraa suoraan ehdotetusta 1 momentista.

3 § . Valvontaohjelma. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 99 artiklaa vastaavasti Finanssivalvonnan velvollisuudesta laatia vuotuinen valvontaohjelma. Vastaavaa säännöstä ei sisälly nykyiseen lakiin.

Pykälän 1 momentin mukaan ohjelmasta olisi käytävä ilmi ne luottolaitokset, jotka Finanssivalvonta aikoo tarkastaa kyseisen vuoden aikana. Ohjelmasta olisi erikseen käytävä ilmi luottolaitoksen ulkomaisten sivuliikkeiden ja tytäryritysten sisällyttäminen tarkastukseen sekä se, miltä osin luottolaitokseen kohdistetaan 3 momentissa tarkoitettua tehostettua valvontaa. Sitä vastoin valvontaohjelmaan ei tarvitsisi sisällyttää mainintaa säännölliseen raportointiin perustuvasta valvonnasta.

Pykälän 2 momentin mukaan vuotuiseen valvontaohjelmaan olisi aina sisällytettävä momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut luottolaitokset. Sitä vastoin muiden luottolaitosten sisällyttäminen kultakin vuodelta laadittavaan valvontaohjelmaan jäisi Finanssivalvonnan omaan harkintaan.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin niistä erityisistä valvontatoimista, johon Finanssivalvonnan tulisi ryhtyä niiden luottolaitosten osalta, joiden on 1 momentissa tarkoitetussa valvontaohjelmassa katsottu vaativan tehostettua valvontaa. Finanssivalvonta voisi momentissa tarkoitetuissa tapauksissa käyttää yhtä tai useampaa momentissa mainituista valvontakeinoista.

4 §.Kuormituskokeet. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 100 artiklaa vastaavasti Finanssivalvonnan velvollisuudesta tehdä luottolaitoksissa kuormituskokeita eli niin kutsuttuja stressitestejä, milloin se on tarpeen 2 §:ssä tarkoitetun valvonta-arvion tueksi. Käytännössä stressitestien tekemistä ja siinä käytettävää metodologiaa ohjaisivat pitkälti Euroopan pankkiviranomaisen antamat ohjeet.

5 §.Sisäisten menetelmien käytön jatkuva valvonta. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 78 ja 101 artiklaa vastaavasti Finanssivalvonnan velvollisuudesta valvoa luottolaitosten sisäisten menetelmien käyttöä. Pykälä koskisi sellaisia menetelmiä, joiden käytölle on EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaan haettava ennen menetelmän käyttöön ottoa lupa Finanssivalvonnalta.

Finanssivalvonnan olisi ehdotetun 1 momentin mukaan säännöllisesti tarkistettava, että luottolaitos edelleen täyttää luvan myöntämisen edellytykset. Finanssivalvonnan olisi pykälää soveltaessaan kiinnitettävä erityistä huomiota tilanteisiin, joissa luottolaitoksen liiketoiminta tai tuotevalikoima on merkittävästi muuttunut luvan myöntämisen jälkeen. Finanssivalvonnan on lupaedellytysten täyttämisen lisäksi valvottava, että menetelmä on muutenkin riittävä ja ajanmukainen. Menetelmän riittävyyden arvioinnissa on muun ohessa otettava huomioon, että menetelmä kattaa riittävästi kaikki luottolaitoksen riskit direktiivin 101 artiklan 1—3 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Jos luottolaitoksen käyttämä menetelmä ei täytä lupaehtoja tai ole muuten riittävä tai vaatimusten mukainen, Finanssivalvonnan tulisi mukaan vaatia luottolaitosta 2 momentin tekemään menetelmään Finanssivalvonnan vaatimat muutokset ja asetettava muutosten toteuttamiselle määräaika. Jos luottolaitos ei määräajan jälkeenkään täytä menetelmälle asetettuja vaatimuksia, Finanssivalvonnan olisi peruutettava lupa. Lisäksi Finanssivalvonnan olisi vaadittava muutoksia, jos menetelmän soveltaminen 3 momentissa tarkoitettuun viiteportfolioon osoittaa, että menetelmän soveltaminen johtaa muista luottolaitoksista merkittävästi poikkeaviin tuloksiin. Direktiivin 78 artiklan 5 kohdan mukaisesti pykälässä säädettäisiin, että Finanssivalvonnan olisi arvioinnissa otettava huomioon sisäisten menetelmien käytön yleiset tavoitteet. Mainitun direktiivikohdan mukaan tästä seuraa erityisesti, että Finanssivalvonta ei saisi vaatia luottolaitoksia yhdenmukaistamaan menetelmiään eikä säännöksen soveltaminen saisi aiheuttaa markkinoiden laumakäyttäytymistä eikä luoda luottolaitoksille vääränsuuntaisia kannusteita.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin direktiivin 78 artiklan mukaisesti luottolaitoksen velvollisuudesta laskea luottolaitoksen soveltamia sisäisiä menetelmiä noudattaen riskipainotettujen erien pääomavaatimus Euroopan pankkiviranomaisen määrittelemälle viiteportfoliolle. Mainitun artiklan mukaan Euroopan pankkiviranomaisen olisi annettava viiteportfolion määrittelemistä koskevat tarpeelliset tekniset sääntelystandardit. Säännöksen tarkoituksena olisi auttaa valvontaviranomaista arvioimaan luottolaitoksen soveltamien sisäisten menetelmien luotettavuutta osana 1 momentissa tarkoitettua sisäisten menetelmien jatkuvaa valvontaa.

Finanssivalvonta antaisi 16 §:n nojalla tarpeelliset määräykset pykälässä tarkoitettujen tietojen ilmoittamisesta. Siltä osin kuin ilmoitusvelvollisuudesta määrätään Euroopan pankkiviranomaisen mainitun artiklan perusteella antamissa teknisistä standardeista, Finanssivalvonta ei kuitenkaan voisi antaa näistä standardeista poikkeavia määräyksiä.

Pykälän 4 momentin mukaan pykälää ei sovellettaisi operatiivisen riskin laskemiseen käytettäviin sisäisiin menetelmiin.

6 § . Harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus. Pykälässä säädettäisiin pääosin nykyisen lain 86 §:ää vastaavasti Finanssivalvonnan oikeudesta asettaa luottolaitokselle harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus. Säännös perustuisi direktiivin 102, 104 ja 142 artiklaan.

Pykälässä tarkoitetun lisäpääomavaatimuksen tulisi, kuten nykyisinkin, perustua Finanssivalvonnan 2 §:n nojalla tekemään valvonta-arvioon. Nykyistä lakia vastaavasti lisäpääomavaatimus saataisiin asettaa kerrallaan enintään kolmeksi vuodeksi, jonka jälkeen lisäpääoman tarve viimeistään on arvioitava uudelleen. Pykälässä tarkoitettu lisäpääomavaatimus olisi katettava ydinpääomalla. Finanssivalvonnan olisi arvioitava lisäpääomavaatimuksen asettamisen tarvetta hallinnon yleisen suhteellisuusperiaatteen mukaisesti siten, että lisäpääomavaatimus voitaisiin asettaa, jos luottolaitoksen omien varojen riittävyyttä ei voida varmistaa luottolaitokselle vähemmän kustannuksia aiheuttavalla tavalla.

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan lisäpääomavaatimus voitaisiin asettaa ensinnäkin silloin, jos luottolaitoksen omien varojen määrä alittaa luottolaitoksen 10 luvun 9 §:n nojalla asettaman sisäisen pääomatavoitteen tai se on arvioitu virheellisesti tai puutteellisesti luottolaitoksen hallinnossa, sisäisessä valvonnassa tai riskien hallinnassa olevien puutteiden johdosta. Kohdat vastaisivat direktiivin 104 artiklan 2 kohdan a alakohtaa. Nykyisestä laista poiketen lisäpääomavaatimus voitaisiin asettaa myös silloin, kun luottolaitos ei täytä EU:n vakavaraisuusasetuksen 393 artiklassa suurten asiakasriskien hallinnalle asetettuja vaatimuksia ja luottolaitoksella ei sen vuoksi ole riittävästi omia varoja suurten asiakasriskien kattamiseen. Kohta kattaisi myös direktiivin 101 artiklan vaatimukset, joiden mukaan valvontaviranomainen voi asettaa lisäpääomavaatimuksen tilanteissa, joissa luottolaitoksen vakavaraisuuslaskennassa käyttämät luvanvaraiset sisäiset mallit eivät täytä lupaehtoja tai mallit muuten osoittautuvat merkittävästi virheellisiksi tai puutteellisiksi. Kohta kattaisi niin ikään direktiivin 101 artiklan 4 kohdan edellyttämällä tavalla tilanteet, joissa Finanssivalvonta on 2 §:n 6 kohdan nojalla arvioinut, että luottolaitoksen kaupankäyntivarasto ei ole riittävän varovaisesti arvostettu. Kohdan soveltamisen olisi perustututtava 2 §:ssä tarkoitettuun valvonta-arvioon tai muuhun etukäteen vahvistettuihin periaatteisiin perustuvaan arvioon.

Momentin 2 kohdassa säädettäisiin direktiivin 102 artiklan mukaisesti, että Finanssivalvonta voi asettaa pykälässä tarkoitetun lisäpääomavaatimuksen myös siinä tapauksessa, että Finanssivalvonnalla on 4 §:ssä tarkoitetun kuormituskokeen perusteella tai muuten painavia syitä arvioida, että luottolaitoksen omien varojen määrä seuraavan 12 kuukauden aikana todennäköisesti alittaa luottolaitoksen lakisääteisen omien varojen vähimmäismäärän. Lakisääteisellä omien varojen vähimmäismäärällä tarkoitettaisiin tämän lain 10 luvun mukaisia lisäpääomavaatimuksia, EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaista minimipääomavaatimusta sekä aikaisemmin mahdollisesti asetettua tässä pykälässä tarkoitettua harkinnanvaraista pääomavaatimusta. Kohta kattaisi myös direktiivin 104 artiklan 2 kohdan f alakohdass a tarkoitetun tilanteen. Mahdollisuus asettaa tämän pykälän mukainen lisäpääomavaatimus on kuitenkin katsottu tarkoituksenmukaiseksi ulottaa myös muihin kuin mainitussa kohdassa tarkoitettuun tilanteisiin, joissa kuormituskokeen tulokset puoltavat lisäpääomavaatimuksen asettamista. Koska kaikissa kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa on kyse tulevien tappioiden todennäköisyyden arvioinnista, arvioinnin kohteena oleva ajanjakso on tarkoituksenmukaista rajata 102 artiklassa mainittujen tilanteiden lisäksi kaikkien tässä kohdassa tarkoitettujen tilanteiden osalta 12 kuukauteen.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin direktiivin 104 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti, että harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus voitaisiin asettaa myös, jos luottolaitoksen tase-eriin tai taseen ulkopuolisiin eriin sisältyy sellaisia riskejä, joita EU:n vakavaraisuusasetus ja tämä laki eivät lainkaan kata tai jotka on katettu ilmeisen riittämättömästi. Ottaen huomioon luottolaitokselle sallitun liiketoiminnan 5 luvussa säädetyt rajoitukset ja nykyisen lainsäädännön kattavuus, kohta voisi tulla sovellettavaksi ainoastaan hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa esimerkiksi silloin, kun luottolaitoksen tytäryrityksenä oleva rahoituslaitos pääasiallisen toimintansa ohella ottaa luottolaitoksen konsolidoidun taloudellisen aseman kannalta merkittäviä taloudellisia riskejä esimerkiksi hyödykemarkkinoilla taikka laissa ja EU-asetuksessa säädetyt pääomavaatimukset ovat niitä laadittaessa perustuneet nykyhetken valossa olennaisesti virheellisille oletuksille. Pääomavaatimuksen asettamisen tai korottamisen edellytyksenä on tällöin, että tällaiset riskit voidaan paitsi luotettavasti tunnistaa myös mitata sillä tavoin luotettavasti, että asetettavan pääomavaatimuksen kohtuullisuutta voidaan arvioida.

Valvontaviranomaisen harkintavallan laajuutta koskevista yleisistä periaatteista seuraa, että direktiivin 104 artiklan 2 kohdan c ja e alakohdan sisällyttämistä sellaisenaan Suomen lakiin on pidetty ongelmallisena. Tämän vuoksi ehdotetaan nykyistä lakia vastaavasti, että mainitun c alakohdan mukaista kriteeriä, jonka mukaan lisäpääomavaatimus voitaisiin asettaa edellä mainituista muista kriteereistä riippumatta pelkästään sillä perusteella, että pääoman riittävyyttä ei voida muuten turvata, ei sovellettaisi. Sen sijaan tämä periaate otettaisiin pykälässä huomioon nykyistä lakia vastaavasti muiden kriteerien soveltamista koskevana yleisenä rajoitteena. Pykälässä tarkoitettu lisäpääomavaatimus voitaisiin siten asettaa vain, jos muut valvontakeinot kuten luottolaitoksen velvoittaminen muuttamaan sisäisiä mallejaan, tai sellaisen liiketoiminnan kieltäminen, jonka riskejä luottolaitos ei kykene hallitsemaan, eivät riitä varmistamaan luottolaitoksen pääoman riittävyyttä. Edellä viitattua e alakohtaa, jonka mukaan lisäpääomavaatimus voitaisiin määrätä aina, kun oman pääoman riittävyys on todennäköisesti aliarvioitu, ei ehdoteta sisällytettäväksi lakiin, koska se tekisi käytännössä tarpeettomiksi pykälässä mainitut erityiset perusteet. Mainittu kohta tulisi siten käytännössä sovellettavaksi osana momentin 1 kohdan soveltamista siinä mainittujen periaatteiden mukaisesti.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin nykyistä lakia vastaavasti, että pykälässä tarkoitettu lisäpääomavaatimus voidaan asettaa pykälässä säädetyin perustein myös luottolaitoksen konsolidoidun taloudellisen aseman perusteella.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin direktiivin 104 artiklan 3 kohdan mukaisesti seikoista, jotka Finanssivalvonnan on otettava huomion määrätessään pykälässä tarkoitetun lisäpääomavaatimuksen. Pykälästä seuraa, että Finanssivalvonnan olisi lisäpääomavaatimuksen määräämistä koskevassa päätöksessään voitava perustella päätös vähintään yhdellä momentissa mainituista perusteista.

7 §.Omien varojen kartuttamisvelvollisuus. Pykälä vastaisi pääosin nykyisen lain 87 §:ää. Nykyisestä laista poiketen luottolaitoksen olisi esitettävä Finanssivalvonnalle erityinen elvytyssuunnitelma, jossa todetaan ne toimenpiteet, joiden toteuttamisella luottolaitos aikoo saattaa taloudellisen asemansa lain vaatimalle tasolle. Pykälässä tarkoitettu suunnitelma vastaisi direktiivin 74 artiklassa tarkoitettua elvytyssuunnitelmaa siihen saakka, kunnes elvytyssuunnitelmasta säädetään tarkemmin valmisteilla olevassa luottolaitosten elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivissä.

8 §.Omien varojen määrästä johtuvat voittovarojen käytön rajoitukset. Pykälä vastaisi nykyisen lain 88 §:ää. Ehdotetussa 10 luvun 10 §:ssä säädettäisiin kuitenkin tästä pykälästä poiketen direktiivin 141 artiklan mukaisesti mainitussa artiklassa tarkoitetusta suhteellisesta voitonjakorajoituksesta tilanteessa, jossa luottolaitos alittaa ainoastaan mainitussa luvussa tarkoitetun yhteenlasketun lisäpääomavaatimuksen.

9 §.Maksuvalmiutta koskevat lisävaatimukset. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 105 artiklan mukaisesti Finanssivalvonnan oikeudesta asettaa vaatimuksia luottolaitoksen maksuvalmiudelle sen lisäksi, mitä EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetään.

Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonnalla olisi velvollisuus asettaa lisävaatimuksia luottolaitoksen maksuvalmiudelle, jos sitä ei voida muuten riittävästi varmistaa. Vaatimukset voisivat koskea joko maksuvalmiuden hallintaprosessia tai määrällistä maksuvalmiuspuskuria. Pykälän soveltamisen edellytyksenä olisi, että Finanssivalvonnan 2 §:ssä tarkoitetun arvioinnin perusteella luottolaitoksen maksuvalmiuden hallinnassa on havaittu sellaisia puutteita, jotka vaarantavat luottolaitoksen kyvyn vastata sitoumuksistaan.

Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi ehdotettua 6 §:ää vastaavasti vähintään kolmen vuoden välein arvioitava pykälässä tarkoitettujen lisävaatimusten tarpeellisuus.

Pykälän 3 momentin mukaan pykälässä tarkoitetut lisävaatimukset voitaisiin asettaa myös luottolaitoksen konsolidoidun taloudellisen aseman perusteella, jos pykälässä säädetyt yleiset edellytykset täyttyvät.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin 6 §:ää vastaavasti seikoista, joihin Finanssivalvonnan tässä pykälässä tarkoitetun päätöksen tulee perustua.

10 §.Finanssivalvonnan muu erityinen toimivalta vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden valvonnassa. Pykälässä säädettäisiin muista kuin edellä säädetyistä toimivaltuuksista, joita Finanssivalvonnalla tulee direktiivin 104 artiklan 1 kohdan nojalla olla. Viranomaisen harkintavallan laajuudelle ja erityisten toimivaltuuksien tarkkarajaisuudelle asetettavien yleisten vaatimusten vuoksi Finanssivalvonta voisi käyttää pykälässä tarkoitettuja toimivaltuuksia ainoastaan 6 §:n 4 momentin mukaisin perustein. Tämän mukaisesti toimivaltuuksien käytön olisi perustuttava 2 §:ssä tarkoitetussa arvioissa ilmenneisiin puutteisiin luottolaitoksen hallinnossa, sisäisessä valvonnassa, riskienhallinnassa taikka vakavaraisuuden, suurten asiakasriskien tai maksuvalmiuden hallintaprosessissa, ottaen huomioon puutteista rahoitusmarkkinoiden vakaudelle seuraavat riskit.

Pykälän 1 kohdassa säädettäisiin nykyistä lakia vastaavasti Finanssivalvonnan oikeudesta rajoittaa luottolaitoksen maksamia palkkioita. Momentti perustuisi direktiivin 104 artiklan 1 kohdan g alakohtaan.

Pykälän 2 kohdassa säädettäisiin mainitun direktiivikohdan j alakohdan mukaisesti Finanssivalvonnan oikeudesta vaatia tiheämpää ja yksityiskohtaisempaa säännöllistä raportointia, kuin mihin luottolaitos muuten olisi velvollinen.

Mainitun direktiivikohdan k alakohdan mukaisesta Finanssivalvonnan oikeudesta asettaa määrällisiä ja laadullisia vaatimuksia luottolaitoksen maksuvalmiudelle säädettäisiin 9 §:ssä.

Pykälän 4 kohdassa säädettäisiin mainitun direktiivikohdan l alakohdan mukaisesti Finanssivalvonnan oikeudesta asettaa luottolaitokselle sen taloudellista asemaa koskevien tietojen julkistamista koskevia ankarampia vaatimuksia kuin mitä EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetään.

Laissa ei erikseen säädettäisi 104 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista muista kuin edellä tässä luvussa säädetyistä erityisistä valvontavaltuuksista.

Mainitun artiklakohdan b alakohdan mukainen oikeus vaatia laadullisia parannuksia luottolaitoksen hallintoon, sisäiseen valvontaan tai riskienhallintaan sisältyy osin tämän luvun 4 §:ään ja osin Finanssivalvonnasta annetun lain 33 §:ään, jossa säädetään toimeenpanokiellosta ja oikaisukehotuksesta. Mainitun kohdan d ja h alakohdassa tarkoitettu toimivalta sisältyisi, kuten nykyisinkin tämän pykälän mukaiseen toimivaltaan asettaa lisäpääomavaatimus. Kohdan e ja f alakohta sisältyvät osin Finanssivalvonnasta annetun lain 28 §:n säännökseen toimiluvan mukaisen toiminnan rajoittamisesta ja osin edellä mainittuun 33 §:ään ja i alakohta ehdotettuun 5 §:ään.

11 §.Toimivaltuuksien soveltaminen samanaikaisesti useampaan luottolaitokseen. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 103 artiklan mukaisesti mahdollisuudesta soveltaa harkinnanvaraista lisäpääomavaatimusta ja muita tässä luvussa säädettyjä erityisiä toimivaltuuksia samanaikaisesti useampaan luottolaitokseen ilman, että se perustuu niistä jokaisesta laadittuun 2 §:ssä tarkoitettuun valvonta-arvioon. Pykälän mukaan yhteen luottolaitokseen 2 §:n mukaisen valvonta-arvion perusteella kohdistetut toimenpiteet voidaan kohdistaa myös muihin sellaisiin luottolaitoksiin, joiden liiketoiminta ja riskit ovat samanlaisia kuin ensiksimainitussa luottolaitoksessa. Käytännössä momentti tulisi sovellettavaksi lähinnä niissä tilanteissa, joissa yhdelle luottolaitokselle on asetettu lisäpääomavaatimus 6 §:n 2 momentin 4 kohdan nojalla sen vuoksi, että kyse on sellaisesta riskityypistä, jolle ei ole muualla laissa säädetty pääomavaatimusta. Pykälässä tarkoitettu vaatimus voitaisiin asettaa 16 §:ssä tarkoitetulla Finanssivalvonnan määräyksellä.

Valvonnan julkisuus ja yhteistyö valvonnassa

12 §.Valvontaperiaatteiden ja sovellettavien säännösten julkistaminen. Pykälä vastaisi nykyisen lain 89 §:ää.

13 §.Taloudellisen aseman valvontaa koskeva yhteinen päätöksenteko. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 113 artiklaa vastaavasti sellaisissa tilanteissa noudatettavasta menettelyistä, joissa valvontaviranomaisten on pyrittävä yhteisymmärrykseen lain soveltamisesta. Pykälä koskisi tämän luvun 2 §:ssä tarkoitetun arvion laatimista ja 3 §:ssä säädetyn pääomavaatimuksen asettamista tai muita arvion johdosta toteutettavia valvontatoimia. Pykälä vastaisi nykyisen lain 90 §:n 3—6 momenttia.

14 §.Tietojenvaihto kriisitilanteissa. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 114 artiklan mukaisesti Finanssivalvonnan tiedonantovelvollisuudesta Euroopan pankkiviranomaisen perustamisesta annetun asetuksen 18 artiklassa tarkoitetuissa kriisitilanteissa, silloin kun Finanssivalvonta toimii konsolidoidusta valvonnasta vastaavana viranomaisena. Mainitun artiklan mukaisesti Finanssivalvonnan olisi. jos mahdollista, käytettävä vakiintuneita tietojenvaihtokanavia.

15 §.Konsolidoitua valvontaa koskevien tehtävien siirtäminen toiselle valvontaviranomaiselle. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 111 artiklan 5 ja 6 kohdan ja 115 artiklan 2 kohdan mukaisesti konsolidoitua valvontaa koskevien tehtävien siirtämisestä toisen ETA-valtion valvontaviranomaiselle.

Tarkastustehtävien siirtämisestä ulkomaan viranomaiselle säädetään Finanssivalvonnasta annetun lain 67 §:ssä.

Nykyisestä laista poiketen konsolidoitu valvonta voitaisiin siirtää myös Euroopan pankkiviranomaiselle Euroopan pankkiviranomaisen perustamisesta annetun asetuksen 28 artiklan nojalla. Lisäksi pykälässä tarkoitettu valvontapöytäkirja olisi aina annettava tiedoksi myös Euroopan pankkiviranomaiselle. Pykälän 2—4 momentti vastaisivat muilta osin nykyisen lain 91 §:ää. Nykyisestä laista poiketen myös yksittäisen luottolaitoksen valvonta voitaisiin ehdotetun 1 momentin nojalla siirtää Euroopan pankkiviranomaiselle taikka konsolidoidusta valvonnasta vastaavan ulkomaan ETA-valvontaviranomaisen vastuulle 4 momentissa säädetyin edellytyksin.

Tarkemmat määräykset

16 §.Finanssivalvonnan määräystenantovaltuus. Pykälä vastaisi nykyisen lain 92 §:ää. Koska tarkemmat määräykset EU:n vakavaraisuusasetuksen soveltamisesta annettaisiin Euroopan pankkiviranomaisen teknisillä sääntelystandardeilla, Finanssivalvonta voisi antaa EU:n vakavaraisuusasetuksen täytäntöönpanon edellyttämiä tarkempia määräyksiä ainoastaan siltä osin kuin asetukseen sisältyy sellaisia sääntelyoptioita, joiden valinta on asetuksessa säädetty toimivaltaisen viranomaisen tehtäväksi. Pykälässä tarkoitettu määräystenantovaltuus koskisi myös Euroopan pankkiviranomaisen teknisten standardien täytäntöönpanoa siltä osin kuin näissä standardeissa annetaan valvontaviranomaisille oikeus antaa tarkempia määräyksiä teknisen standardin täytäntöönpanosta.

12 luku Tilinpäätös, osavuosikatsaus ja tilintarkastus

1—15 §. Pykälät vastaisivat nykyisen lain 146—160 §:ää.

13 luku Vakuusrahastosuoja

1-10 §. Pykälät vastaisivat nykyisen lain 113—122 §:ää

IV OSA ASIAKKAANSUOJA JA MENETTELYTAVAT ASIAKASLIIKETOIMINNASSA

14 luku Talletussuoja

1—21 §. Pykälät vastaisivat nykyisen lain 95—112 f §:ää, lukuun ottamatta nykyistä 109 §:n 1 momenttia vastaavaa 12 §:n 1 momenttia. Momenttiin sisältyvää lainanottorajoitusta lievennettäisiin siten, että lainanoton edellytyksenä ei olisi, että rahaston omat varat on käytetty. Säännös on tarkoitettu sovellettavaksi erityisesti sellaisessa tilanteessa, jossa rahastolla on tilapäinen rahoitustarve ja varojen myynti olisi markkinatilanteen vuoksi liiketaloudellisesti kannattamatonta verrattuna lainanottoon.

22 §.Salassapitovelvollisuus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi talletussuojarahaston tehtäviä hoitavaa henkilöä koskevasta salassapitovelvollisuudesta ehdotetun Finanssivalvonnasta annetun lain 71 §:n 1 momentin uuden 13 kohdan johdosta, jonka mukaan Finanssivalvonnalla olisi oikeus salassapitosäännösten estämättä luovuttaa tietoja muun muassa talletussuojarahastolle sen tehtävien hoitamiseksi. Ehdotetun 22 §:n mukaan henkilö, joka lain talletussuojaa koskevassa luvussa tarkoitettuja talletussuojarahaston tehtäviä suorittaessaan saisi esimerkiksi tietää talletuspankin liike- tai ammattisalaisuuden tai talletuspankin asiakkaan yksityisen olosuhteen tai seikan, ei saisi sitä ilmaista tai muuten paljastaa eikä käyttää hyväksi. Salassapitovelvollisuus jatkuisi senkin jälkeen, kun henkilö on lakannut hoitamasta mainittua tehtävää. Salassapitovelvollisuuden säätäminen erikseen on tarpeen, koska talletussuojarahastoon ei sen oikeudellisesta luonteesta johtuen sovelleta lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) ja lainkohdassa tarkoitettu henkilö todennäköisesti tulisi saamaan tietoa, joka muuten olisi salassa pidettävää.

Pykälän 2 momentin mukaan Finanssivalvonnan oikeudesta luovuttaa tietoja säädettäisiin Finanssivalvonnasta annetussa laissa.

15 luku Menettelytavat asiakasliiketoiminnassa

1 §.Hyvä pankkitapa. Ehdotetun pykälän mukaan pankin olisi noudatettava hyvää pankkitapaa. Vastaavaa säännöstä ei sisälly nykyiseen lakiin.

Hyvää pankkitapaa ei laissa erikseen määriteltäisi, koska hyvä pankkitapa on käsitteenä laaja ja sitä saattaa olla eri aikoina tarpeen tulkita eri tavoin finanssipalveluissa ja pankkiasioinnissa tapahtuvien muutosten vuoksi. Hyvä pankkitapa käsittäisi ensinnäkin hyvän pankkitavan sellaisena kuin toimiala on sen itse etukäteen kirjallisesti määritellyt taikka toimialan oma tulkintaelin yksittäistapauksessa asiaa arvioi. Pykälä ei kuitenkaan ole tarkoitettu sovellettavaksi pelkästään toimialan itsensä määrittelemiin menettelytapoihin. Yksittäistapauksessa hyvän pankkitavan noudattamisen arviointi jäisi Finanssivalvonnan ja, valitettaessa Finanssivalvonnan päätöksestä, hallintotuomioistuimen päätettäväksi.

Hyvää pankkitapaa olisi lisäksi arvioitava ensinnäkin toimialalla yleisesti noudatettujen vakiintuneiden käytäntöjen valossa siten, että jos luottolaitos poikkeaa tällaisesta yleisistä käytännöistä olennaisesti asiakkaan vahingoksi ilman perusteltua syytä, se voitaisiin katsoa ehdotetun säännöksen vastaisesti. Hyvän pankkitavan vastaisena voitaisiin pitää esimerkiksi sitä, että luottolaitos ei realisoidessaan pantinhaltijana asiakkaan panttia anna asiakkaalle tämän pyynnöstäkään asiakkaan oikeusturvan kannalta riittäviä tietoja pantin realisoinnista, mukaan lukien realisointitapa, realisointikustannukset ja määrä, jolla kutakin asiakkaan luottoa lyhennetään vakuuksista. Samoin hyvän pankkitavan vastaisena voitaisiin pitää esimerkiksi sitä, että luottolaitos pitää hallussaan sellaista ilmeistä ylivakuutta, josta asiakkaaseen kohdistuvan vastapuoliriskin ylittävä osa olisi palautettavissa asiakkaalle tämän pyynnöstä ilman koko vakuuden realisointia.

Jos Finanssivalvonta arvioi, että luottolaitos ei toiminnassaan noudata säännöksen edellyttämää hyvää pankkitapaa eikä Finanssivalvonnan kehotuksesta oikaise menettelyään, Finanssivalvonnalla olisi käytettävissään Finanssivalvonnasta annetun lain 3 luvun ja tämän lain 22 luvun mukaiset valtuudet, kuten mahdollisuus tehdä päätös toimeenpanokiellosta ja oikaisukehotuksesta sekä tehostaa niitä uhkasakolla. Säännöksen rikkomisesta voitaisiin määrätä myös Finanssivalvonnasta annetun lain 4 luvussa tarkoitettu hallinnollinen seuraamus.

210 §. Pykälät vastaisivat nykyisen lain 125, 126 ja 132—138 §:ää.

11 §.Enimmäisluototussuhde. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi asuntolainan enimmäismäärästä suhteessa lainan vakuuksien määrään. Myönnettävän lainan ja sen vakuudeksi annettavien vakuuksien suhteesta käytettäisiin laissa nimitystä luototussuhde. Vastaavia säännöksiä ei sisälly nykyiseen lakiin. Pykälän estämättä Finanssivalvonta voisi edelleen ylläpitää pykälässä säädettyjä vaatimuksia tiukempia enimmäisluototussuhdetta koskevia suosituksia.

Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin säännöksen soveltamisala. Säännöstä sovellettaisiin luonnollisen henkilön ja siihen rinnastuvan yrityksen ottamaan lainaan, jonka tarkoituksena on asunto-osakeyhtiön osakkeiden tai asuinkiinteistön hankkiminen. Luonnolliseen henkilöön rinnastettavalla yrityksellä tarkoitettaisiin laissa yritystä, jonka tarkoitus on luonnollisen henkilön varallisuuden sijoittaminen. Säännöstä sovellettaisiin asunto-osakkeiden ja asuinkiinteistön hankintaan riippumatta siitä, onko hankittava asunto tarkoitettu luotonhakijan omaan käyttöön vai ei.

Pykälä 2 momentissa säädettäisiin enimmäisluototussuhteen laskemisessa huomioon otettavista vakuuksista. Hyväksyttäviä vakuuksia olisivat muut vakuudet kuin henkilötakaukset. Henkilötakauksella tarkoitettaisiin yhden tai useamman luonnollisen henkilön antamaa takausta. Luonnolliseen henkilöön rinnastettaisiin edellä 1 momentissa tarkoitettu yritys.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin muun kuin ensiasunnon hankintaa varten otettavan luoton enimmäismäärästä, joka olisi 90 prosenttia edellä tarkoitettujen vakuuksien yhteenlasketusta käyvästä arvosta luoton myöntämishetkellä.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin ensiasunnon hankintaa varten otettavan luoton enimmäismäärästä, joka olisi 95 prosenttia edellä tarkoitettujen vakuuksien yhteenlasketusta käyvästä arvosta luoton myöntämishetkellä.

Pykälän 5 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi poikkeuksellisissa tilanteissa tiukentaa 3 ja 4 momentin mukaista enimmäisluototussuhdetta enintään 10 prosenttiyksiköllä. Enimmäisluototussuhde voisi siten olla ensiasunnon hankintaa varten otettavan lainan osalta enintään 85 prosenttia ja muiden asuntolainojen osalta 80 prosenttia.

Momentti on tarkoitettu sovellettavaksi tilanteissa, joissa asuntomarkkinat uhkaavat ylikuumentua tavalla, joka vaarantaa rahoitusmarkkinoiden ja kokonaistaloudellisen vakauden. Keskeinen mittari markkinoiden ylikuumenemiselle olisi asuntohintojen nousu suhteessa yleiseen ansiotasokehitykseen. Muita huomioon otettavia perusteita momentin soveltamiselle olisivat erityisesti asuntolainojen määrän merkittävä kasvu suhteessa kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin sekä asuntomarkkinoihin vaikuttavat kokonaistalouden kehitykseen kohdistuvat merkittävät uhat.

Finanssivalvonta voi edellisessä kappaleessa kuvattujen riskien torjumiseksi päättää myös rajoittaa muiden kuin esinevakuuksien osalta niiden vakuuksien määritelmää, jotka saadaan ottaa huomioon momentissa tarkoitettua luototussuhdetta laskettaessa. Esinevakuudella tarkoitettaisiin momentissa kiinteään tai irtaimeen omaisuuteen vahvistettua kiinnitystä taikka panttioikeutta asunto-osake yhtiön osakkeisiin, säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteena oleviin arvopapereihin, pankkitalletukseen tai muihin sellaiseen pankkitoiminnassa vakuutena tavanomaisesti käytettäviin varallisuusesineisiin. Momentissa tarkoitettu oikeus rajoittaa hyväksyttävän vakuuden määrää koskisi siten luottovakuutuksia tai takauksia myöntävän yrityksen tai julkisyhteisön myöntämiä takauksia ja vakuutuksia ja niihin rinnastettavia vakuuksia. Tällaiset vakuudet kuuluisivat normaalitilanteissa hyväksyttävän vakuuden määritelmän piiriin, mutta Finanssivalvonta voisi kokonaan tai osittain kieltää tällaisten vakuuksien huomioon ottamisen, jos se on perusteltua momentissa mainittujen rahoitusvakauteen kohdistuvien riskien rajoittamiseksi.

Finanssivalvonnan olisi ehdotetun momentin mukaan julkistettava periaatteet, joita se noudattaa tämän momentin soveltamisessa. Momentissa tarkoitettu päätös olisi tehtävä jäljempänä Finanssivalvonnasta annettuun lakiin ehdotettujen muutosten mukaisesti Finanssivalvonnan johtokunnassa. Päätös olisi valmisteltava yhteistyössä Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön kanssa noudattaen, mitä ehdotetussa10 luvun 4 §:ssä säädettäisiin muuttuvan pääomavaatimuksen valmistelusta. Lisäksi Finanssivalvonnan olisi ennen päätöksen tekemistä pyydettävä yleisten hallintoperiaatteiden mukaisesti toimialan lausunto.

Pykälän 6 momentin mukaan Finanssivalvonnan 5 momentissa tarkoitettu päätös, jolla enimmäisluototussuhdetta kiristetään, voisi tulla voimaan aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua päätöksen tekemisestä. Päätöstä, jolla vaatimusta lievennetään, voisi tulla voimaan välittömästi.

Pykälän 7 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi antaa tarkempia määräyksiä tämän pykälän täytäntöönpanosta. Määräyksillä voitaisiin tarkentaa esimerkiksi kullekin hyväksyttävälle vakuuslajille asetettavia tarkempia vaatimuksia ja vakuuden käyvän arvon määrittelyä. Määräyksellä ei sen sijaan voitaisi rajoittaa niiden vakuuslajien huomioon ottamista luototussuhteen laskemisessa, jotka pykälän mukaan saadaan ottaa huomioon. Lisäksi Finanssivalvonnan määräyksissä tulisi määritellä poikkeustilanteet, joissa luottolaitos voisi poiketa 3 ja 4 momentin mukaisista rajoituksista. Säännös on tältä osin tarkoitettu sovellettavaksi erityisesti asunnon rakentamisvaiheessa tai peruskorjausta varten annettaviin luottoihin, asunnon vaihdon yhteydessä myönnettävään lyhytaikaiseen välirahoitukseen tai näihin rinnastettaviin tilanteisiin.

12—18 §. Pykälät vastaisivat nykyisen lain 139—145 §:ää.

V OSA ULKOMAISEN LUOTTOLAITOKSEN TOIMINTA SUOMESSA

16 luku Ulkomaisen ETA-luottolaitoksen sivuliikkeen perustaminen ja palvelujen tarjoaminen Suomeen

1—4 §. Pykälät vastaisivat nykyisen lain 29 a—29 d §:ää.

17 luku Kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen perustaminen ja edustuston avaaminen Suomeen

1—7 §. Pykälät vastaisivat nykyisen lain 29 e—29 k §:ää.

18 luku Ulkomaisia luottolaitoksia koskevat erityissäännökset

1—13 §. Pykälät vastaisivat nykyisen lain 166 j—166l v §:ää. Ehdotettuun 6 §:ään lisättäisiin kuitenkin viittaus 15 luvun 11 §:än mukaiseen enimmäisluototussuhdetta koskevaan vaatimukseen, jota sovellettaisiin myös sivuliikkeeseen.

19 luku Ulkomaisen luottolaitoksen tervehdyttäminen ja purkaminen

1—9 § . Pykälät vastaisivat nykyisen lain 166 a—166 i §:ää.

VI OSA SEURAAMUKSET

20 luku Hallinnolliset seuraamukset

1 §.Seuraamusmaksu. Pykälään ehdotetaan sisällytettävän ne luottolaitoslain ja EU:n vakavaraisuus-asetuksen säännökset sekä niiden nojalla annetut tarkemmat säännökset ja määräykset, joiden rikkomiseen olisi lähtökohtaisesti sovellettava Finanssivalvonnasta annetussa laissa säädettyä seuraamusmaksua. Ehdotettu pykälä perustuu pääosin direktiivin 65—67 artiklaan.

Ehdotetun seuraamusmaksusäännöksen soveltamisalaan kuulumattomien säännösten ja määräysten laiminlyönnistä tai rikkomisesta voitaisiin joko määrätä rikemaksu Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:n soveltamisedellytysten täyttyessä tai antaa julkinen varoitus kyseisen lain 39 §:n perusteella. Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:n 1 momentti sisältää yleisen säännöksen, jonka mukaan rikemaksu voidaan määrätä sille, joka laiminlyö tai rikkoo velvollisuuden toimittaa Finanssivalvonnalle 18 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitettuja tietoja taikka muita tietoja, jotka on säädetty tai määrätty säännöllisesti toimitettavaksi Finanssivalvonnan laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi. Niissä tilanteissa, joissa Finanssivalvonnalle säännöllisesti toimitettava tietoja koskevien säännösten tai määräysten laiminlyönti tai rikkominen olisi erityisen moitittavaa, voitaisiin rikemaksun sijaan myös poikkeuksellisesti määrätä seuraamusmaksu Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:n 4 momentin perusteella. Vastaavasti seuraamusmaksun soveltamisalaan ehdotettujen säännösten rikkomisesta voitaisiin Finanssivalvonnasta annetun lain 42 §:ssä säädetyin edellytyksin perusteella antaa seuraamusmaksun sijaan ainoastaan julkinen varoitus.

Pykälän 1 momentti sisältää luettelon niistä Finanssivalvonnasta annetun lain 40 §:n 1 momentissa tarkoitetuista lain säännöksistä ja päätöksistä, joiden laiminlyönnistä tai rikkomisesta tulisi lähtökohtaisesti määrätä seuraamusmaksu. Momentissa säädettyjen säännösten ulottaminen seuraamusmaksu-säännöksen soveltamisalaan perustuu kansalliseen harkintaan. Tietyt momentissa tarkoitetut säännökset (kohdat 1, 2 ja 6) ovat sellaisia, joita koskevat nykyiset kriminalisoinnit ehdotetaan pidettävän myös voimassa. Loput säännöksistä (kohta 3, 4, 5 ja 7) sen sijaan ovat sellaisia, joita koskevat nykyiset rangaistussäännökset ehdotetaan dekriminalisoitavan. Viimeksi mainittuihin kohtiin sisältyy kuitenkin myös osakeyhtiölain ja osuuskuntalain rangaistussäännöksiin sisältyviä säännöksiä, joiden rikkomisen osalta tulisi ensisijaisesti määrätä luottolaitoksille seuraamusmaksu. Lakiin ei kuitenkaan ehdoteta otettavan nimenomaista säännöstä siitä, että osakeyhtiölain osakeyhtiörikkomusta (OYL 25:2) ja osuuskuntalain osuuskuntarikkomusta (OKL 27:2) koskevia säännöksiä ei sovellettaisi luottolaitoksiin.

Momentin 1 kohdan mukaan Finanssivalvonnan olisi määrättävä seuraamusmaksu ensinnäkin sille, joka rikkoo lain 1 luvun 9 §:n 2 momentin säännöstä ”talletus” –sanan käytöstä markkinoinnissa. Lisäksi Finanssivalvonnan olisi momentin 1 kohdan mukaan määrättävä seuraamusmaksu sille, joka rikkoo 2 luvun 4 §:n säännöstä ”pankki” –sanan käytöstä toiminimessä tai muutoin toiminnassa. Kyseiset kiellot on nykyisin kriminalisoitu luottolaitoslain 168 §:n 1 momentin 3 kohdassa luottolaitosrikoksena. Luottolaitosdirektiivi ei edellytä kyseisten säännösten vastaisen menettelyn sisällyttämistä hallinnollisten taloudellisten seuraamusten soveltamisalaan. Kyseisten säännösten rikkominen ehdotetaan kuitenkin muiden nykyisin luottolaitosrikoksena rangaistavien menettelyjen tavoin siirrettävän myös seuraamusmaksun soveltamisalaan. Tätä perustellaan sillä, että seuraamusmaksua voisi usein pitää kyseisten tekojen osalta riittävänä ja tarkoituksenmukaisena seuraamuksena. Luottolaitoslain rangaistussäännökset ehdotetaan kuitenkin pidettävän myös voimassa moitittavimpia tekoja varten. Kyseisten, 1 kohdassa tarkoitettujen kieltojen rikkomisesta, voitaisiin ehdotetun Finanssivalvonnasta annetun lain 40 §:n 3 momentin perusteella määrätä seuraamusmaksu pääsäännön mukaan ainoastaan oikeushenkilölle, koska kyseisten säännösten vastainen menettely on myös kriminalisoitu lain 21 luvun 2 §:ssä luottolaitosrikoksena. Oikeushenkilölle määrättävän seuraamusmaksun lisäksi teoista vastuussa oleviin luonnollisiin henkilöihin voitaisiin soveltaa luottolaitosrikosta koskevaa rangaistussäännöstä.

Momentin 2 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka rikkoo 5 luvun 1 §:n säännöstä talletuspankille sallitusta liiketoiminnasta ja 2 §:n säännöstä luottoyhteisölle sallitusta liiketoiminnasta. Kyseiset velvollisuudet on nykyisin kriminalisoitu luottolaitoslain 168 §:ssä luottolaitosrikoksena. Kohdassa tarkoitettujen säännösten rikkomisen seuraamukset perustuvat kansalliseen harkintaan. Kyseiset rikkomukset on 1 kohdassa säädettyjen tekojen tavoin katsottu tarkoituksenmukaiseksi sisällyttää sekä seuraamusmaksusäännöksen soveltamisalaan että säilyttää niitä koskevat kriminalisoinnit luottolaitosrikoksina. Finanssivalvonnasta annetun lain 40 §:n 3 momentin sisältämän rajoitussäännöksen vuoksi seuraamusmaksu voitaisiin 1 kohdan tavoin määrätä pääsääntöisesti ainoastaan oikeushenkilöille.

Momentin 3 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka rikkoo 5 luvun 13 §:n säännöstä määräysvallan hankkimisesta ulkomaisessa yrityksessä. Säännös on kansallinen ja sen vastainen menettely on nykyisin kriminalisoitu luottolaitoslain 170 §:ssä luottolaitoksen osakkeiden ja osuuksien hankintaa ja luovutusta koskevien säännösten rikkomisena. Kyseinen säännös ehdotetaan dekriminalisoitavan.

Momentin 4 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka rikkoo lain 2 luvun 3 §:n 2 momentin ja 12 luvun, osakeyhtiölain 8 luvun ja osuuskuntalain 8 luvun säännöksiä tilinpäätöksen, toimintakertomuksen, konsernitilinpäätöksen ja osavuosikatsauksen laatimisesta ja julkistamisesta. Kyseisten säännösten rikkominen on nykyisin kriminalisoitu luottolaitoslain 168 §:n 2 momentissa velkasitoumusten tarjoamisesta yleisölle koskevien säännösten rikkomisena sekä luottolaitoslain 172 §:n 1 momentin 1—3 kohdassa luottolaitoksen kirjanpitorikkomuksena. Ehdotetun säännöksen mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä myös sellaisten osakeyhtiölain ja osuuskuntalain säännösten rikkomisen perusteella, joita sovelletaan luottolaitoksiin. Säännös selkeytyisi tältä osin nykyisestä, koska luottolaitostoiminnasta annetun lain mukaan luottolaitosten tilinpäätösten laadintaan sovelletaan luottolaitostoiminnasta annetun lain lisäksi joko osakeyhtiölain tai osuuskuntalain kyseisiä säännöksiä. Luottolaitoksille voitaisiin siten määrätä kyseisten säännösten rikkomisesta seuraamusmaksu sen sijaan, että menettelyyn sovellettaisiin osakeyhtiölaissa ja osuuskuntalaissa säädettyjä yleisiä yksilövastuuseen perustuvia rangaistussäännöksiä osakeyhtiörikkomuksesta ja osuuskuntarikkomuksesta.

Momentin 5 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka rikkoo luottolaitoksen sulautumista, jakautumista ja selvitystilaa koskevan lopputilityksen antamista koskevia osakeyhtiölain, osuuskuntalain ja säästöpankkilain säännöksiä, luottolaitoksen selvitystilaa ja konkurssia koskevia osakeyhtiölain 20 luvun, liikepankeista ja muista osakeyhtiömuotoisista luottolaitoksista annetun lain 6 luvun, säästöpankkilain 8 luvun, osuuskuntalain 23 luvun, osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista annetun lain 7 luvun säännöksiä ja hypoteekkiyhdistyksestä annetun lain 5 luvun säännöksiä. Momentin 5 kohdan säännökset on nykyisin kriminalisoitu, luottolaitoksen kirjanpitorikkomuksena lain 172 §:n 1 momentin 4 kohdassa ja luottolaitoksen selvitystilaa koskevien säännösten rikkomisena lain 171 §:ssä. Luottolaitoksen tilintarkastajan lausunnon laatimista koskevia osakeyhtiö-lain, säästöpankkilain ja osuuskuntalain säännöksien rikkomista ei ehdoteta seuraamusmaksusäännöksen soveltamisalaan. Kyseisten säännösten vastainen menettely on kuitenkin kriminalisoitu osakeyhtiölain 25 luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdassa osakeyhtiörikoksena ja osuuskuntalain 27 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa osuuskuntarikoksena. Säästöpankkilakiin ehdotetaan kyseisiä kriminalisointeja vastaavaa rangaistussäännöstä.

Edellä 4 ja 5 kohdassa mainitut luottolaitoslain rangaistussäännökset velkasitoumusten tarjoamisesta yleisölle koskevien säännösten rikkomisesta, luottolaitoksen kirjanpitorikkomuksesta ja luottolaitoksen selvitystilaa koskevien säännösten rikkomisesta ehdotetaan dekriminalisoitavan kokonaisuudessaan. Vaikka direktiivi ei sitä edellytäkään, ehdotetaan kyseisten säännösten vastainen menettely ulotettavan kuitenkin edellä esitetyllä tavalla seuraamusmaksusäännöksen soveltamisalaan. Säännösten merkittävyyden vuoksi niiden rikkomisen osalta on oltava riittävän tehokkaat seuraamukset. Tarkoituksenmukaisena ja riittävänä voidaan pitää menettelyä, jossa Finanssivalvonta voisi rikosprosessin sijaan määrätä seuraamusmaksun kyseisten säännösten rikkomisen osalta. On kuitenkin huomattava, että Finanssivalvonnan tulisi tehdä Finanssivalvonnasta annetun lain 3 c §:n edellyttämällä tavalla tutkintapyyntö poliisille esimerkiksi silloin, kun se epäilisi rikoslain 30 luvussa säädettyä kirjanpitorikosta. Finanssivalvonta voisi näissä tilanteissa yhdessä esitutkinta- ja syyttäjäviranomaisten kanssa myös arvioida, tulisiko rikkomus saattaa miltä osin rikosoikeudelliseen menettelyyn.

Momentin 6 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka rikkoo lain 5 luvun 6 §:n säännöksiä omiin varoihin kuuluvien rahoitusvälineiden hankinnan rahoittamisesta ja pantiksi ottamisesta sekä Finanssivalvonnan Finanssivalvonnasta annetun lain 30 §:n nojalla antamaa päätöstä varojen jakamisen rajoittamisesta. Kyseiset kansalliseen harkintaan perustuvat säännökset ehdotetaan sisällytettävän seuraamusmaksusäännöksen soveltamisalaan sekä säilytettävän kriminalisoituna luottolaitostoiminnasta annetun lain 21 luvun 3 §:ssä.

Momentin 7 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka jättää noudattamatta 15 luvun 11 §:ssä säädettyä enimmäisluototussuhdetta koskevaa vaatimusta;

Momentin 8 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka jättää noudattamatta 18 luvun 4 §:n 2 momentin säännöstä, jonka mukaan kolmannen valtion luottolaitoksen sivuliikkeellä on oltava Suomessa varoja vähintään viisi miljoonaa euroa.

Momentin 9 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka rikkoo kohdassa mainittuja säästöpankkilain, osuuskuntalain tai osakeyhtiölain säännöksiä. Tällaisia olisivat säästöpankkilain säännökset kantarahastotodistuksen, optiotodistuksen, väliaikaistodistuksen ja kantarahastoantotodistuksen antamisesta sekä kantarahasto-osuus- ja kantarahasto-osuusomistajaluettelon pitämisestä ja niiden nähtävänä pitämisestä, osuuskuntalain säännökset osuuskunnan tai edustajiston kokouksen pöytäkirjan nähtävinä pitämisestä sekä jäsen- ja omistajaluettelon pitämisestä ja nähtävänä pitämisestä sekä osakeyhtiölain säännökset osake- tai osakasluettelon pitämisestä taikka niiden nähtävänä pitämisestä, yhtiökokouksen pöytäkirjan nähtävänä pitämisestä sekä 18 luvun 2 §:n 1 momentin säännöstä lunastusoikeuden ja –velvollisuuden ilmoittamisesta yhtiölle.

Kohdassa tarkoitettujen säästöpankkilain säännösten rikkominen on nykyisin kriminalisoitu säästö-pankkirikkomuksena. Kyseinen rangaistussäännös ehdotetaan kumottavan. Ehdotuksen mukaan kyseisten velvoitteiden rikkomiseen tulisi siten sovellettavaksi seuraamusmaksusäännös. Samoin seuraamusmaksusäännöksen soveltamisalaan ehdotetaan siirrettävän myös osuuskuntalain osuuskuntarikkomukseen sekä osakeyhtiölain osakeyhtiörikkomukseen sisältyviä tekoja ja laiminlyöntejä. Kyseisiin vähäisempiin rikkomussäännöksiin voitaisiin luottolaitosten osalta soveltaa jatkossa ensisijaisesti hallinnollista seuraamusmaksua. Momentin 4 kohdan tavoin myös 9 kohdassa tarkoitetuista säännöksistä osa olisi siten sellaisia, joiden rikkomiseen voisi kuitenkin yhä tulla sovellettavaksi myös osakeyhtiölain osakeyhtiörikkomusta (OYL 25:2) ja osuuskuntalain osuuskuntarikkomusta (OKL 27:2) koskevat rangaistussäännökset. Luottolaitosten osalta kyseisten säännösten rikkomiseen tai laiminlyöntiin olisi kuitenkin ensisijaisesti sovellettava ehdotettua seuraamusmaksusäännöstä, eikä osakeyhtiölakiin ja osuuskuntalakiin sisältyviä rangaistussäännöksiä. Hallinnollista seuraamusmaksua voitaisiin pääsään-töisesti pitää riittävänä ja tarkoituksenmukaisena seuraamuksena. Lakiin ei kuitenkaan ehdoteta otettavan nimenomaista säännöstä siitä, että osakeyhtiölain osakeyhtiörikkomusta (OYL 25:2) ja osuuskuntalain osuuskuntarikkomusta (OKL 27:2) koskevia säännöksiä ei sovellettaisi luottolaitoksiin.

Ehdotetussa 2 momentissa lueteltaisiin 1 momentin tavoin säännöksiä ja päätöksiä, joiden laiminlyönnistä tai rikkomisesta olisi myös määrättävä seuraamusmaksu. Edellä 1 momentista poiketen, ehdotetussa 2 momentissa tarkoitettujen säännösten sisällyttäminen seuraamusmaksun soveltamisalaan perustuisi lähes kaikilta osin direktiivin täytäntöönpanoon. Kyseisten säännösten vastaiseen menettelyyn tulisi sovellettavaksi myös direktiivin mukaiset seuraamusmaksun korkeammat enimmäismäärät.

Ehdotetun 2 momentin 1 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka rikkoo 2 luvun 1 §:n säännöstä luottolaitostoiminnan luvanvaraisuudesta ja 2 §:n säännöstä luottolaitoksen yksinoikeudesta takaisinmaksettavien varojen vastaanottamiseen sekä Finanssivalvonnasta annetun lain 26 ja 27 §:n nojalla tehtyä päätöstä toimiluvan peruuttamisesta tai sen rajoittamisesta. Kyseiset velvollisuudet on nykyisin kriminalisoitu luottolaitoslain 168 §:ssä luottolaitosrikoksena. Momentin 1 kohtaan ehdotetaan kuitenkin lisättävän luottolaitosrikosta koskevan tunnusmerkistön tavoin toimiminen vastoin Finanssivalvonnasta annetun lain 26 ja 27 §:n nojalla tehtyä päätöstä toimiluvan peruuttamisesta tai sen rajoittamisesta. Momentin 1 kohdassa mainittujen säännösten vastaisen menettelyn seuraamukset perustuvat luottolaitosdirektiivin 66 artiklan 1 kohdan a ja b alakohtaan. Direktiivin 67 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan direktiivissä säädettyjä seuraamuksia ja toimenpiteitä tulee voida soveltaa myös tilanteessa, jossa toimilupa on saatu antamalla virheellisiä tietoja tai muutoin säännösten vastaisella menettelyllä. Tällaisen menettelyn osalta olisi perusteltua Finanssivalvonnasta annetun lain 26 ja 27 §:n edellytysten täyttyessä joko peruuttaa valvottavan toimilupa tai rajoittaa määräajaksi toimiluvan mukaista toimintaa. Käytännössä totuudenvastaisten tai harhaanjohtavien tietojen antaminen Finanssivalvonnalle voi täyttää myös rikoslain 16 luvun 8 §:ssä säädetyn väärän todistuksen antamista viranomaiselle koskevan tunnusmerkistön. Tästä syystä seuraamusmaksua ei ehdoteta sovellettavan edellä mainittuun menettelyyn. Edellä sanottu soveltuu myös 4 luvun 1 §:n 4 momentin rikkomiseen eli tilanteeseen, jossa toimiluvan myöntämisen jälkeen ei anneta tietoja tapahtuneista olennaisista muutoksista toimiluvan myöntämisen edellytyksenä olevista ehdoista.

Ehdotetun 2 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka rikkoo 3 luvun 1 §:n säännöstä osakkeiden ja osuuksien hankintaa ja luovutusta koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta sekä Finanssivalvonnasta annetun lain 32 a §:n nojalla tehtyä päätöstä omistusosuuden hankinnan kieltämisestä ja 32 c §:n nojalla tehtyä päätöstä osakkeisiin ja osuuksiin perustuvien oikeuksien rajoittamisesta. Kohdassa mainitut säännökset on viimeksi mainittua Finanssivalvonnasta annetun lain 32 c §:n nojalla tehdyn päätöksen rikkomista lukuun ottamatta kriminalisoitu nykyisin luottolaitoslain 170 §:ssä luottolaitoksen osakkeiden ja osuuksien hankintaa ja luovutusta koskevien säännösten rikkomisena. Osakkeiden ja osuuksien hankintaa ja luovutusta koskevan ilmoitusvelvollisuuden rikkomisen sanktiointi perustuu luottolaitosdirektiivin 66 artiklan 1 kohdan c ja d alakohtaan sekä 67 artiklan 1 kohdan b ja c alakohtaan. Finanssivalvonnasta annetun lain 32 a §:n ja 32 c §:n nojalla tehtyjen päätösten vastaisen menettelyn sanktiointi perustuu luottolaitosdirektiivin 66 artiklan 1 kohdan c alakohtaan. Ehdotuksen mukaan seuraamusmaksu tulisi siten määrätä myös silloin, kun ilmoitusvelvollinen hankkii säännöksessä tarkoitettuja osakkeita tai osuuksia ennen kuin EKP on tehnyt omistusosuuden hankintaa koskevan Finanssivalvonnasta annetun lain 32 a §:ssä tarkoitetun päätöksen. Vastaavasti seuraamusmaksu olisi määrättävissä niissä tilanteissa, joissa ilmoitusvelvollinen hankkisi omistusosuuden vastoin Finanssi-valvonnasta annetun lain 32 a §:n nojalla annettua nimenomaista kieltopäätöstä. Käytännössä Finanssivalvonnan ja EKP:n käytettävissä on edellä mainituissa tilanteissa muitakin valvonta- ja toimivaltuuksia, joita voidaan käyttää seuraamusmaksun sijasta tai sen ohella. Erityisesti Finanssivalvonnasta annetun lain 32 c § sisältää nimenomaisen valtuuden kieltää osakkeiden tai osuuksien omistajalta oikeuden äänivallan käyttöön määräajaksi, jos omistusosuuden hankintaa koskevaa ilmoitusvelvollisuutta tai EKP:n antamaa kieltopäätöstä on rikottu. Kyseisen äänivallan käyttöön kohdistuvan kieltopäätöksen rikkominen ehdotetaan ulotettavan myös seuraamusmaksun soveltamisalaan. Seuraamusmaksu voitaisiin siten määrätä tilanteessa, jossa joko omistaja itse tai joku toinen omistajan välikätenä käyttäisi äänivaltaa luottolaitoksessa vastoin Finanssivalvonnasta annetun lain 32 c §:n perusteella annettua kieltoa. Osakeyhtiölain 25 luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdassa ja osuuskuntalain 27 luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdassa on myös kriminalisoitu toisen välikätenä toimiminen äänioikeuden rajoittamista koskevien tiettyjen säännösten ja määräysten kiertämiseksi. Kyseiset kriminalisoinnit eivät kuitenkaan kata Finanssivalvonnasta annetun lain 32 c §:n nojalla annetun päätöksen vastaista menettelyä. Finanssivalvonnalla, mahdollisesti yhteistyössä EKP:n kanssa, olisi siten harkintavaltaa sen arvioimiseksi, mikä seuraamus tai toimenpide kussakin yksittäistapauksessa olisi tarkoituksenmukaisin ja oikeasuhteisin.

Momentin 3 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka rikkoo 7 luvun 1—5 §:n ja 6 §:n 1 momentin säännöksiä hallinto- ja ohjausjärjestelmistä, 8 luvun 3—14 §:n säännöksiä palkitsemisesta ja 9 luvun 2—21 §:n säännöksiä riskien hallinnasta. Säännös on uusi. Säännös perustuu pääosin luottolaitosdirektiivin 67 artiklan 1 kohdan d ja p alakohtaan. Kyseisessä d alakohdassa viitataan niihin kansallisiin säännöksiin, joilla direktiivin 74 artiklassa tarkoitettu laitosten hallinto- ja ohjausjärjestelmiä koskeva yleinen periaatesäännös on saatettu kansallisesti voimaan. Direktiivin 74 artiklan 2 kohdan mukaan säännösten kansallisessa täytäntöönpanossa on otettava huomioon direktiivin 76—95 artiklassa asetetut vaatimukset. Direktiivin kyseiset artiklat on saatettu voimaan 3 kohdassa tarkoitetuissa lain luvuissa. Ainoastaan rikkomusten ilmoittamista koskevan 7 luvun 6 §:n 1 momentin sisällyttäminen seuraamusmaksun soveltamisalaan perustuu kansalliseen harkintaan. Kyseistä säännöstä on muiden 3 kohdassa tarkoitettujen säännösten tavoin pidettävä väärinkäytösten ehkäisemisen sekä rahoitusmarkkinoiden luotettavan toiminnan kannalta niin keskeisenä, että sen vastainen menettely on tarkoituksenmukaista ulottaa seuraamusmaksusäännöksen soveltamisalaan.

Momentin 4 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka rikkoo lain 11 luvun 8 §:n, osakeyhtiölain, osuuskuntalain, liikepankeista ja muista osakeyhtiömuotoisista luottolaitoksista annetun lain, osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista annetun lain, säästöpankkilain ja hypoteekkiyhdistyksistä annetun lain säännöksiä luottolaitoksen varojen jakamisesta koskevia säännöksiä. Säännökset perustuvat direktiivin 67 artiklan 1 kohdan n alakohtaan. Kyseisten säännösten vastainen menettely ehdotetaan myös säilytettävän kriminalisoituna lain 21 luvun 3 §:ssä tarkoitettuna luottolaitoksen varojen jakamista koskevien säännösten rikkomisena.

Momentin 5 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka rikkoo 15 luvun 17 §:n säännöstä asiakkaan tuntemisesta.

Momentin 6 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin sille, joka rikkoo rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetun lain 6—9 ja 17—21 §:n säännöksiä asiakkaiden tuntemisesta, 10 §:n säännöstä asiakkaan tuntemistietojen säilyttämisestä sekä 23 ja 24 §:n säännöksiä ilmoitusvelvollisuudesta.

Momentin 5 ja 6 kohdassa tarkoitettujen säännösten vastaisen menettelyn ulottaminen seuraamusmaksun soveltamisalaan perustuu direktiivin 67 artiklan 1 kohdan o alakohtaan.

Finanssivalvonnasta annetun lain 40 §:n 3 momentin rajoitussäännöksen vuoksi seuraamusmaksua ei pääsääntöisesti voitaisi säännöksen 4 kohdan tavoin määrätä myöskään 6 kohdassa tarkoitettujen säännösten rikkomisen osalta luonnolliselle henkilölle, sikäli kun kyseisten velvoitteiden rikkominen on säädetty rangaistavaksi luottolaitoslain 21 luvun 3 §:ssä luottolaitoksen varojen jakamista koskevien säännösten rikkomisena tai rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetun lain 40 §:ssä tuntemisvelvollisuuden rikkomisena tai 42 §:ssä rahanpesun ilmoitusrikkomuksena. Luonnollisten henkilöiden osalta vastuu säilyisi siten edelleen lähtökohtaisesti rikosoikeudellisena.

Ehdotetun 3 momentin mukaan seuraamusmaksua ei voisi määrätä 1 momentin 4, 5 ja 9 kohdan sekä 2 momentin 4 ja 6 kohdan nojalla muille, kuin luottolaitokselle ja sen kanssa samaan konsolidointiryhmään kuuluvalle yritykselle sekä sellaiselle kyseisen oikeushenkilön johtoon kuuluvalle henkilölle, jonka velvollisuuksien vastainen edellä tässä pykälässä säädetty teko tai laiminlyönti on. Kyseinen seuraamusmaksun soveltamista rajaava säännös on tarpeen siitä syystä, että kyseisissä kohdissa tarkoitetut säännökset kohdistuvat myös muihin tahoihin kuin luottolaitoksiin ja niiden johtoon kuuluviin henkilöihin. Oikeushenkilön johtoon kuuluvilla henkilöillä tarkoitettaisiin lain 1 luvun 20 §:ssä määriteltyä johtoa ja toimivaa johtoa.

Pykälän 4 momentti sisältää luettelon niistä EU:n vakavaraisuusasetuksen artikloista, jotka kuuluvat seuraamusmaksun soveltamisalaan. Ehdotus perustuu luottolaitosdirektiivin 67 artiklan 1 kohdan e—m alakohtiin. Säännöksen mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä sille, joka laiminlyö tai rikkoo EU:n vakavaraisuusasetuksen 99 artiklan 1 kohtaa omia varoja koskevien vaatimusten ilmoittamisesta, 101 artiklaa kansallisia kiinteistömarkkinoita koskevien tietojen ilmoittamisesta, 394 artiklan 1 kohtaa suurta asiakasriskiä koskevien tietojen ilmoittamisesta, 395 artiklan 1 kohdan ja 3—8 kohdan rajoitusta suuresta asiakasriskistä, 405 artiklan edellytyksiä arvopaperistettuun omaisuuserään liittyvän luottoriskin yhteydessä, 412 artiklaa maksuvalmiutta koskevasta vaatimuksesta, 415 artiklan 1 ja 2 kohtaa maksuvalmiutta koskevien tietojen ilmoittamisesta, 430 artiklan 1 kohtaa vähimmäisomavaraisuusastetta koskevien tietojen ilmoittamisesta sekä 431 artiklan 1—3 kohdan ja 451 artiklan 1 kohdan julkistamisvaatimuksia. Edellä mainittujen säännösten rikkominen tai laiminlyönti voisi ilmetä myös puutteellisten tai harhaanjohtavien tietojen ilmoittamisella. Edellä mainittujen rikkomusten ja laiminlyöntien osalta olisi määrättävä lähtökohtaisesti seuraamusmaksu, vaikka menettelyn voitaisiin katsoa sisältyvän myös Finanssivalvonnasta annetun lain 38 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetyn rikemaksun soveltamisalaan.

Ehdotettu 5 momentti sisältää viittauksen niihin 1, 2 ja 4 momentissa tarkoitettuja säännöksiä koskeviin tarkempiin säännöksiin ja määräyksiin, jotka kuuluvat vastaavasti seuraamusmaksun soveltamisalaan. Näihin kuuluvat myös luottolaitosdirektiivin ja EU:n vakavaraisuusasetuksen perusteella mahdollisesti annetut Euroopan komission asetusten ja päätösten säännökset, joissa täsmennetään kyseisiä 1, 2 ja 4 momentissa tarkoitettuja säännöksiä.

Ehdotetun 6 momentin mukaan seuraamusmaksu voidaan määrätä oikeushenkilölle määrättävän seuraamuksen lisäksi tai sen sijasta sellaiselle oikeushenkilön johtoon kuuluvalle, jonka velvollisuuksien vastainen edellä tässä pykälässä säädetty teko tai laiminlyönti on. Lähtökohtana on, että seuraamus-maksu määrättäisiin sille, johon luottolaitoslain tai EU:n vakavaraisuusasetuksen velvollisuus kulloinkin kohdistuu. Kyseiset velvollisuudet koskevat lähes poikkeuksetta luottolaitoksia ja muita oikeushenkilöitä yhteisöinä. Hallinnollinen seuraamusvastuu kohdistuisi siten pääsääntöisesti kyseisiin oikeushenkilöihin. Luottolaitosdirektiivin 65 artiklan 2 kohta kuitenkin edellyttää jäsenvaltioiden varmistavan sen, että direktiivin ja EU:n vakavaraisuusasetuksen velvoitteiden koskiessa oikeushenkilöitä, seuraamuksia voidaan soveltaa myös ylimmän hallintoelimen jäseniin ja muihin luonnollisiin henkilöihin, jotka ovat kansallisen lainsäädännön mukaan vastuussa rikkomuksesta, ottaen huomioon kansallisessa lainsäädännössä vahvistetut edellytykset. Henkilökohtaisen vastuun toteuttamiselle on näin jätetty kansallista harkintavaltaa. Tämän artiklakohdan perusteella momenttiin ehdotetaan mahdollisuutta määrätä seuraamusmaksu myös oikeushenkilön johtoon kuuluvalle luonnolliselle henkilölle, vaikka lakiin tai asetukseen sisältyvä velvollisuus lähtökohtaisesti kohdistuisikin oikeushenkilöön. Oikeushenkilön johtoon kuuluvilla henkilöillä tarkoitettaisiin lain 1 luvun 20 §:ssä määriteltyä johtoa ja toimivaa johtoa.

Seuraamusjärjestelmän riittävän ennaltaehkäisevyyden voidaan katsoa edellyttävän myös yksilövastuun mahdollisuutta. Yksilövastuuta voi perustella myös sillä, että Finanssivalvonnalla on jo nykyisin oikeus Finanssivalvonnasta annetun lain 28 §:ssä säädetyin tavoin määräajaksi kieltää toimilupavalvottavan johtoon kuuluvaa henkilöä toimimasta tehtävässään, jos tämä on esimerkiksi osoittanut tehtävässään taitamattomuutta tai varomattomuutta. Näin ollen on perusteltua, että Finanssivalvonta voisi määrätä kyseisille johtohenkilöille myös muita seuraamuksia, kuten seuraamusmaksun, jota on pidettävä huomattavasti lievempänä seuraamuksena, kuin johtohenkilön toiminnan määräaikaista rajoittamista. Toiseksi, Finanssivalvonnalla on oikeus määrätä seuraamusmaksuja kenelle tahansa henkilölle esimerkiksi sisäpiirintiedon väärinkäytöstä tai markkinoiden vääristämisestä. Näin ollen olisi perusteltua, että seuraamusmaksu voitaisiin määrätä myös luottolaitosten johtoon kuuluville henkilöille, jos he rikkovat heitä luottolaitoksen toiminnassa velvoittavia säännöksiä.

Yksilövastuun toteutuminen edellyttää, että seuraamusmaksu voitaisiin määrätä myös luonnollisille henkilöille sellaisten tekojen ja laiminlyöntien osalta, joita ei ole kriminalisoitu. Direktiivin edellyttämällä tavalla ehdotettu 20 luvun 1 §:n 6 momentti mahdollistaisi sen, että vaikka laissa asetettu velvollisuus lähtökohtaisesti kohdistuisikin oikeushenkilöön, voitaisiin seuraamusmaksu määrätä myös sellaiselle oikeushenkilön johtoon kuuluvalle luonnolliselle henkilölle, jonka velvollisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on. Säännöksessä ei siten rajoitettaisi seuraamusmaksun määräämistä luonnolliselle henkilölle Finanssivalvonnasta annetun lain 40 §:n aiempien perustelujen ( HE 32/2012 s. 277—278) tavoin ainoastaan sellaisiin tilanteisiin, joissa henkilö on menetellyt häntä luonnollisena henkilönä velvoittavien säännösten vastaisesti. Seuraamusmaksu voitaisiin sen sijaan määrätä myös tilanteissa, joissa henkilö on menetellyt häntä yhteisön toiminnassa velvoittavien säännösten vastaisesti. Yleisten rikosvastuun kohdentamista koskevien säännösten tavoin myös hallinnollinen seuraamusvastuu voitaisiin näin kohdistaa yhteisöjen toiminnassa tapahtuneista teoista ja laiminlyönneistä niihin henkilöihin, joiden velvollisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on ja jotka ovat tosiasiassa kyseisen rikkomuksen tehneet. Vastuun kohdentamisharkinnassa olisi huomioitava asianomaisen asema, hänen tehtäviensä ja toimivaltuuksien laatu ja laajuus sekä muutenkin hänen osuutensa lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen. Vastuun kohdentamisessa tulisi huomioida myös lainsäädännössä, Finanssivalvonnan määräyksissä sekä yhteisön sisäisissä työjärjestyksissä ja toimintaohjeissa asetetut säännökset ja ohjeet tehtävien ja vastuiden jaosta.

Ehdotetun säännöksen mukaan oikeushenkilön johtoon kuuluvalle henkilölle voitaisiin määrätä seuraamusmaksu joko oikeushenkilölle määrättävän seuraamusmaksun lisäksi tai sen sijasta. Yksilövastuun toteuttamista yhteisövastuun sijasta voitaisiin pitää perusteltuna silloin, kun rikkomus tai laiminlyönti on katsottava pikemminkin yhteisön johtoon kuuluvan henkilön, kuin yhteisön syyksi. Kyse olisi tällöin tilanteesta, jossa lainvastaisen menettelyn syntyminen voitaisiin selkeämmin kohdistaa vain yhtiön tiettyyn tai tiettyihin johtohenkilöihin. Tietyn laissa asetetun velvollisuuden täyttäminen on esimerkiksi voitu yhtiön sisäisessä työnjaossa vastuuttaa tietyn yksittäisen johtohenkilön tehtäväksi. Mikäli lainvastainen menettely tai laiminlyönti aiheutuu tällöin kyseisen henkilön toiminnan seurauksena ilman, että muun johdon voidaan katsoa laiminlyöneen valvonta- tai huolellisuusvelvollisuutensa, voi olla perustellumpaa kohdistaa vastuu kyseiseen henkilöön yhteisön sijasta. Yksilövastuu voisi lisäksi olla perusteltua yhteisövastuun sijasta myös silloin, kun yksittäinen henkilö ei tosiasiassa ole toiminut yhtiön puolesta tai yhtiön hyväksi, vaan motiivina on pikemminkin ollut henkilökohtaisen hyödyn tavoittelu. Kyseiseen menettelyyn voi liittyä myös toimivallan ylitys.

Ehdotettu säännös mahdollistaisi myös sen, että yksilövastuu toteutettaisiin yhteisövastuun lisäksi. Säännöksen mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä oikeushenkilölle määrättävän seuraamusmaksun lisäksi samasta teosta myös oikeushenkilön johtoon kuuluvalle henkilölle. Kyse olisi tällöin tilanteesta, jossa pelkkää yhteisövastuuta ei voitaisi pitää riittävänä ja tarkoituksenmukaisena seuraamuksena.

Säännöksen mukaan kyseiselle oikeushenkilön johtoon kuuluvalle henkilölle määrättävän seuraamusmaksun edellytyksenä olisi kuitenkin aina se, että henkilö olisi merkittävällä tavalla myötävaikuttanut lainvastaiseen tekoon tai laiminlyöntiin. Yksilövastuu voitaisiin kussakin yksittäistapauksessa kohdistaa niihin johtohenkilöihin, jotka ovat tosiasiassa merkittävällä tavalla osallistuneet tai myötävaikuttaneet rikkomukseen johtaneeseen päätöksentekoon tai menettelyyn. Laiminlyöntien osalta vastuu voitaisiin puolestaan kohdistaa niihin johtohenkilöihin, joiden vastuulle kyseisen velvollisuuden täyttäminen kuului.

2 §.Hallinnollisten seuraamusten määrääminen, julkistaminen ja täytäntöönpano. Pykälä sisältäisi viittaussäännöksen Finanssivalvonnasta annetun lain 4 lukuun, jossa säädettäisiin hallinnollisten seuraamusten määräämisestä, julkistamisesta, täytäntöönpanosta ja käsittelystä markkinaoikeudessa. Pykälä perustuu osittain direktiivin 68 artiklaan.

21 luku Vahingonkorvaus- ja rangaistussäännökset

1 §.Vahingonkorvausvelvollisuus. Vahingonkorvaussäännöksen soveltamisalaan ehdotetaan tehtävän muutos, jonka mukaan 2 momentissa tarkoitettu vastuu voisi syntyä myös rikkomalla EU:n vakavaraisuusasetusta, EU:n vakavaraisuusasetuksen tai luottolaitosdirektiivin perusteella annettuja komission asetuksia ja päätöksiä. Muilta osin säännös vastaa voimassa olevan lain 167 §:n säännöstä. Ulkomaisen luottolaitoksen sivuliikkeen johtajan vahingonkorvausvelvollisuudesta ehdotetaan säädettävän nykyiseen tapaan ulkomaisia luottolaitoksia koskevassa erityissäännöksessä lain 18 luvun 12 §:ssä.

2 §.Luottolaitosrikos. Pykälä vastaa pääosin nykyisen lain 168 §:n säännöstä luottolaitosrikoksesta. Nykyinen rangaistussäännös edellyttää syyksiluettavuudelta tahallisuutta. Tältä osin säännöstä ehdotetaan muutettavan niin, että rangaistusvastuu koskisi myös törkeästä huolimattomuudesta tehtyjä tekoja ja laiminlyöntejä. Tätä voidaan perustella sillä, että luottolaitosrikoksena kriminalisoidut teot voivat aiheuttaa laajamittaista taloudellista vahinkoa useille eri henkilöille ja huomattavasti heikentää luottamusta rahoitusmarkkinoiden toimintaan kokonaisuudessaan. Lisäksi luottolaitosrikosta vastaava sijoituspalvelulain 16 luvun 2 §:n säännös sijoituspalvelurikoksesta edellyttää syyksiluettavuudelta jo nykyisin joko tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta. Lisäksi luottolaitosrikoksen enimmäisrangaistusta ehdotetaan korotettavan nykyisestä kuuden kuukauden vankeusrangaistuksesta yhden vuoden vankeusrangaistukseen. Muutoksen seurauksena rangaistusasteikko vastaisi muun muassa sijoituspalvelurikoksen, osuuskuntarikoksen ja osakeyhtiörikoksen rangaistusasteikkoja. Luottolaitosrikoksena säädettyjen tekojen ja laiminlyöntien moitittavuutta ei voida pitää kyseisiä kriminalisointeja vähäisempänä.

Pykälän 1 momentin 1 kohdassa kriminalisoidaan sanan ”talletus” käyttäminen markkinoinnissa vastoin 1 luvun 9 §:n 2 momentin säännöstä ja sanan ”pankki” käyttäminen toiminimessä tai muutoin toiminnassa vastoin 2 luvun 4 §:n säännöstä, 2 kohdassa luottolaitostoiminnan harjoittaminen ilman 2 luvun 1 §:n mukaista toimilupaa tai Finanssivalvonnasta annetun lain 26 §:ssä tarkoitetun toimiluvan peruuttamista tai 27 §:ssä tarkoitetun toimiluvan mukaisen toiminnan rajoittamista koskevan päätöksen vastaisesti, 3 kohdassa vaadittaessa takaisinmaksettavien varojen vastaanottaminen yleisöltä vastoin 2 luvun 2 §:n säännöstä, 4 kohdassa toimiminen vastoin 5 luvun 1 §:n säännöstä talletuspankille sallitusta liiketoiminnasta ja 2 §:n säännöstä luottoyhteisölle sallitusta liiketoiminnasta. Kyseisistä kriminalisoinneista vain toimiminen vastoin 5 luvun 1 §:n säännöstä talletuspankille sallitusta liiketoiminnasta olisi uusi. Lisäksi 2 kohdan tunnusmerkistö on muutettu vastaamaan sijoituspalvelulain 16 luvun 2 §:ssä säädettyä sijoituspalvelurikoksen tunnusmerkistöä. Nykyisen lain 168 §:n 2 momentin kriminalisointi velkasitoumusten tarjoamisesta yleisölle koskevien säännösten rikkomisesta ehdotetaan dekriminalisoitavan ja siirrettävän yksinomaan seuraamusmaksun soveltamisalaan.

3 §.Luottolaitoksen varojen jakamista koskevien säännösten rikkominen. Pykälä vastaa pääosin nykyisen luottolaitoslain 173 §:n rangaistussäännöstä. Ehdotettu uusi rangaistussäännös ei kuitenkaan sisällä viittausta pääomalainaa koskevien säännösten rikkomiseen, koska pääomalainasta ei enää säädetä luottolaitoslaissa.

4 §.Salassapitovelvollisuuden rikkominen. Pykälä vastaa sisällöltään pääosin nykyistä luottolaitoslain 169 §:n rangaistussäännöstä. Rangaistussäännökseen ehdotetaan kuitenkin lisättävän 7 luvun 6 §:n 1 momentissa säädetyn salassapitovelvollisuuden rikkominen, joka koskee rikkomuksista ilmoittamista koskevaan säännökseen liittyvää henkilötietojen salassapitovelvollisuutta. Lisäksi säännöksessä selkeyden vuoksi viitattaisiin myös 18 luvun 7 §:ssä säädettyyn salassapitovelvollisuuden rikkomiseen.

22 luku Valvontavaltuudet

1 §.Kielto- ja oikaisupäätös. Pykälään ehdotetaan sisällytettävän säännös kielto- ja oikaisupäätöksestä, jonka perusteella Finanssivalvonta voisi kieltää sitä, joka toimii luottolaitostoiminnasta annetun lain vastaisesti, jatkamasta tai uudistamasta lain vastaista menettelyä. Finanssivalvonta voisi samalla velvoittaa menettelyn peruttavaksi, muutettavaksi tai oikaistavaksi, jos sitä olisi pidettävä tarpeellisena finanssimarkkinoiden valvonnalle säädettyjen tavoitteiden toteutumiseksi. Säännös perustuu direktiivin 66 artiklan 2 kohdan b alakohtaan. Finanssivalvonnasta annetun lain 33 § sisältää jo nykyisin säännökset toimeenpanokiellosta ja oikaisukehotuksesta mutta kyseisiä säännöksiä voidaan soveltaa vain Finanssivalvonnan valvottaviin ja muihin finanssimarkkinoilla toimiviin. Ehdotettua uutta säännöstä voitaisiin sen sijaan soveltaa kaikkiin henkilöihin, jotka toimivat luottolaitostoiminnasta annetun lain vastaisesti. Tällaisia säännöksiä voisivat olla esimerkiksi lain 1 luvun 9 §:n 2 momentin säännös ”talletus” –sanan käytöstä markkinoinnissa, 2 luvun 4 §:n säännös ”pankki” –sanan käytöstä toiminimessä tai 2 luvun 1 §:n säännös luottolaitostoiminnan luvanvaraisuudesta taikka 2 §:n säännös luottolaitoksen yksinoikeudesta takaisinmaksettavien varojen vastaanottamiseen.

2 §.Uhkasakko. Finanssivalvonta voisi ehdotetun 2 §:n mukaan tehostaa 1 §:ssä tarkoitetun kiellon tai päätöksen noudattamista uhkasakolla. Uhkasakkoa koskevaan asiaan sovellettaisiin, mitä uhkasakkolaissa säädetään.

VII OSA ERINÄISET SÄÄNNÖKSET

23 luku Voimaantulo

1 §.Voimaantulo. Pykälässä säädettäisiin lain voimaantulopäivämäärästä sekä nykyisen luottolaitostoiminnasta annetun lain kumoamisesta uuden lain voimaantulosta lukien. EU:n vakavaraisuusasetusta olisi sovellettava sen voimaantulosta lukien riippumatta tämän lain voimaantulosta myös siltä osin, kuin tämän lain säännökset poikkeavat asetuksen säännöksistä.

2 §.Kiinteää ja muuttuvaa lisäpääomavaatimusta sekä rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten lisäpääomavaatimusta koskevat siirtymäsäännökset. Pykälän 1 ja 2 momentissa säädettäisiin direktiivin 160 artiklasta poiketen, että 10 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja kiinteään ja muuttuvaan lisäpääomavaatimukseen sovellettavia siirtymäsäännöksiä olisi sovellettava täysimääräisesti 1.1.2015 lukien.

Poikkeuksena 1 ja 2 momentin pääsääntöön olisi kuitenkin ehdotetun 3 momentin mukaan EU:n vakavaraisuusasetuksen 49 artiklan 1 kohdassa säädetyt edellytykset täyttävän vakuutusyhtiöomistuksen vähentämistä omista varoista koskevaa vähennykseen sovellettava erityinen siirtymäaika. Momentissa tarkoitettu vähennys tulisi tehtäväksi portaittain vuoden 2016 alusta lukien siten, että vähennys olisi tehtävä täysimääräisesti vuoden 2019 alusta lukien.

Pykälän 4 momentin mukaan maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäviin luottolaitoksiin sovellettava 10 luvun 8 §:n mukainen lisäpääomavaatimus olisi direktiivin 162 artiklan mukaisesti täytettävä asteittain pykälässä tarkemmin säädetyllä tavalla siten, että vaatimuksia sovellettaisiin täysimääräisesti vuoden 2019 alusta lukien. Muuta rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävää luottolaitosta koskevaa lisäpääomavaatimusta sovellettaisiin mainitun artiklan mukaisesti vuoden 2016 lukien.

3 §.Muut siirtymäsäännökset. Säännöksen 1 momentin mukaan taloudellista asemaa koskevien tietojen julkistamista koskevaa säännöstä sovellettaisiin 1 päivästä tammikuuta 2015 lukien.

Palkitsemisjärjestelmiä koskeva ehdotettu 2 momentti perustuu direktiivin 162 artiklan 3 kohtaan. Artiklakohdassa viitataan 94 artiklan g alakohtaan, joka ehdotetaan pantavaksi täytäntöön 8 luvun 7 §:n 3 momentissa ja 8 §:ssä. Säännös tarkoittaa käytännössä sitä, että ennen lain voimaantuloa käyttöön otettuun palkitsemisjärjestelmään perustuva muuttuvan palkkion maksettavaa määrää joudutaan joko alentamaan tai hyväksyttämään se yhtiökokouksella. Näin on esimerkiksi tilanteessa, jossa muuttuva palkkion todellinen määrä määritetään tai erääntyy vasta lain voimaan tulon jälkeen ja ansaintajaksoon sisältyy lain voimaan tulon jälkeistä aikaa. Vastaavasti, jos työnantaja on poikkeuksellisesti sitoutunut muuttuvan palkkion maksamiseen etukäteen, palkitsemisasetuksen 6 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaisesti ennen lain voimaan tuloa, palkkiota voidaan maksaa enintään uuden enimmäisrajan mukaisesti siltä osin kuin etukäteen luvatun palkkion ansaintajaksoa osuu lain voimaantulon jälkeiseen aikaan.

Pykälän 3 momentin mukaan 15 luvun 11 §:ssä säädettyä enimmäisluototussuhdetta koskevaa rajoitusta alettaisiin soveltaa 1 päivästä heinäkuuta 2016 lukien.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin kumottavan lain nojalla annettujen Finanssivalvonnan määräysten voimassa olon jatkamisesta lain kumoamisen jälkeen. Siirtymäsäännös on tarkoitettu sovellettavaksi siihen saakka, kunnes Finanssivalvonta ehtii korvata määräykset uuden lain nojalla annettavilla määräyksillä.

Tässä laissa säädetään oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa sekä tällaiselle toiminnalle asetettavista vaatimuksista ja niiden noudattamisen valvonnasta. Laissa säädetään lisäksi oikeudesta harjoittaa muuta liiketoimintaa, jossa yleisöltä hankitaan takaisinmaksettavia varoja.

Ulkomaisen luottolaitoksen oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa Suomessa ja tällaiselle toiminnalle asetettavista vaatimuksista säädetään tämän luvun 12 §:ssä, 2 luvun 2 §:n 2 momentissa ja 16—19 luvuissa.

Tämän lain soveltamisesta sijoituspalvelulaissa (747/2012) tarkoitettuun sijoituspalveluyritykseen säädetään sijoituspalvelulain 6 ja 8 luvussa.

Luottolaitoksen taloudelliselle asemalle asetettavista vaatimuksista säädetään luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 575/2013, jäljempänä EU:n vakavaraisuusasetus , sekä siinä tarkoitetuissa Euroopan komission asetuksella tai päätöksellä annetuissa teknisissä standardeissa. Luottolaitosta koskevia säännöksiä on lisäksi oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2013/36/EU, jäljempänä luottolaitosdirektiivi , tarkoitetuissa Euroopan komission asetuksella tai päätöksellä annetuissa teknisissä standardeissa.

Osakeyhtiömuotoisesta luottolaitoksesta säädetään tämän lain lisäksi liikepankeista ja muista osakeyhtiömuotoisista luottolaitoksista annetussa laissa (1501/2001) , säästöpankista säästöpankkilaissa (1502/2001) , osuuskuntamuotoisesta luottolaitoksesta osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista annetussa laissa (423/2013) sekä hypoteekkiyhdistyksestä hypoteekkiyhdistyksistä annetussa laissa (936/1978) .

Luottolaitoksen oikeudesta harjoittaa kiinnitysluottopankkitoimintaa säädetään kiinnitysluottopankkitoiminnasta annetussa laissa (688/2010) .

Luottolaitoksen velvollisuudesta kuulua sijoittajien korvausrahastoon säädetään sijoituspalvelulaissa.

Taloudellisiin vaikeuksiin joutuneen talletuspankin toiminnan turvaamisesta säädetään valtion vakuusrahastosta annetussa laissa (379/1992) sekä talletuspankin toiminnan väliaikaisesta keskeyttämisestä annetussa laissa (1509/2001) .

Sijoituspalvelulain soveltamisesta sijoituspalveluja tarjoavaan luottolaitokseen säädetään sijoituspalvelulain 1 luvun 4 §:ssä.

Tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista valvoo Finanssivalvonta.

Poiketen siitä, mitä 1 momentissa ja 4 §:ssä säädetään, 3 ja 6—11 luvun säännösten ja niiden nojalla annettujen säädösten noudattamista valvoo Euroopan keskuspankki, jäljempänä EKP , vakavaraisuusvalvontaan liittyvää politiikkaa koskevien erityistehtävien antamisesta Euroopan keskuspankille annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1024/2013, jäljempänä YVM-asetus, nojalla niissä luottolaitoksissa, joiden valvonta on YVM-asetuksen mukaisesti siirretty EKP:lle. Finanssivalvonnan ja EKP:n toimivallan jaosta 3 luvussa tarkoitetussa luottolaitoksen osakkeen- ja osuudenomistajien sopivuuden arvioinnissa, 4 luvun mukaisessa toimiluvan myöntämisessä ja 10 luvun 4 §:n mukaisessa muuttuvan lisäpääomavaatimuksen asettamisessa sekä EKP:n oikeudesta määrätä 20 luvussa tarkoitettuja hallinnollisia seuraamuksia EU:n vakavaraisuusasetuksen rikkomisesta säädetään YVM-asetuksessa.

Mitä tässä laissa säädetään Finanssivalvonnan tehtävistä toisen ETA-luottolaitoksen Suomessa olevan sivuliikkeen valvonnassa ja Finanssivalvonnan tehtävistä, jotka liittyvät luottolaitoksen toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa ( ETA-valtio ) olevaan sivuliikkeeseen, sovelletaan EKP:iin, jos ulkomaisen ETA-luottolaitoksen tai luottolaitoksen valvonta on 2 momentissa tarkoitetulla tavalla siirretty EKP:lle.

Yhteenliittymän keskusyhteisön valvontatehtävistä talletuspankkien yhteenliittymän jäsenluottolaitoksien valvonnassa säädetään talletuspankkien yhteenliittymästä annetussa laissa (599/2010) .

Finanssivalvonnan yhteistyöstä Euroopan pankkivalvontaviranomaisen kanssa luottolaitosten valvonnassa säädetään erikseen.

Finanssivalvonnan internetsivuilta on selkeästi käytävä ilmi ne luottolaitokset ja niiden emoyritykset, joiden valvonnasta tai konsolidoidusta valvonnasta EKP ja vastaavasti Finanssivalvonta vastaa YVM-asetuksen mukaisesti. Internetsivuilta on lisäksi käytävä selkeästi EKP:n ja Finanssivalvonnan välillä sovitut yhteistyöjärjestelyt luottolaitosten valvonnassa ja konsolidoidussa valvonnassa.

Finanssivalvonta valvoo luottolaitosta, joka on konsolidointiryhmän emoyritys, sen konsolidoidun taloudellisen aseman perusteella niin kuin EU:n vakavaraisuusasetuksessa ja jäljempänä tässä laissa säädetään. Talletuspankkien yhteenliittymän valvonnasta yhteenliittymän konsolidoidun taloudellisen aseman perustella säädetään talletuspankkien yhteenliittymästä annetussa laissa.

Mitä 1 momentissa säädetään, sovelletaan lisäksi luottolaitokseen, jonka emoyrityksenä olevan omistusyhteisön kotipaikka on:

2) toisessa ETA-valtiossa ja:

Finanssivalvonta voi 1 momentissa tarkoitetun luottolaitoksen tai 15 §:n 1 momentissa tarkoitetun omistusyhteisön hakemuksesta päättää, että 2 momentissa tarkoitettuna emoyrityksenä ei pidetä tätä lakia ja EU:n vakavaraisuusasetusta sovellettaessa omistusyhteisöä, joka on samalla rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetun lain (699/2004) 2 §:n 1 momentin 12 kohdassa tarkoitettu ryhmittymän omistusyhteisö, siltä osin kuin ryhmittymän taloudelliselle asemalle asetetut vaatimukset vastaavat tätä lakia ja EU:n vakavaraisuusasetusta. Finanssivalvonnan on ennen tässä momentissa tarkoitettua päätöstä pyydettävä asiasta lausunto muilta rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetun lain 2 §:n 1 momentin 14 kohdassa tarkoitetuilta keskeisiltä valvontaviranomaisilta.

Mitä tässä pykälässä säädetään, ei myöskään sovelleta, jos Finanssivalvonta on sopinut 11 luvun 13 §:n nojalla muiden konsolidointiryhmään kuuluvien ulkomaisten luottolaitosten valvonnasta vastaavien viranomaisten kanssa siitä, että toisen ETA-valtion toimivaltainen viranomainen vastaa luottolaitoksen konsolidoidusta valvonnasta.

Luottolaitostoiminnalla tarkoitetaan tässä laissa liiketoimintaa, jossa yleisöltä vastaanotetaan takaisinmaksettavia varoja sekä tarjotaan omaan lukuun luottoja tai muuta rahoitusta.

Edellä 1 momentissa tarkoitettuna rahoituksena ei pidetä tavaroiden tai palvelujen myyjän ostajalle myöntämää maksuaikaa eikä rahoitusta yksinomaan sellaisille samaan konserniin kuuluville yrityksille, jotka eivät liiketoimintanaan tarjoa 1 momentissa tarkoitettua rahoitusta.

Takaisinmaksettavilla varoilla tarkoitetaan tässä laissa liiketoiminnassa velaksi otettuja varoja.

Vaadittaessa takaisinmaksettavilla varoilla tarkoitetaan tässä laissa muita kuin määräaikaisia takaisinmaksettavia varoja, jotka velkoja voi sopimusehtojen mukaan irtisanoa maksettaviksi heti tai enintään 30 päivän pituisen irtisanomisajan kuluttua, sekä määräaikaisia takaisinmaksettavia varoja, joiden laina-aika on enintään 30 päivää tai jotka velkoja voi irtisanoa ennen eräpäivää myös muissa kuin sopimusehdoissa erikseen mainituissa poikkeuksellisissa tilanteissa.

Luottolaitos on yritys, jolla on 4 luvun mukainen toimilupa luottolaitostoimintaan. Luottolaitos voi olla talletuspankki tai luottoyhteisö.

Ulkomaisella luottolaitoksella tarkoitetaan tässä laissa ulkomaista yritystä, joka harjoittaa pääasiassa luottolaitostoimintaa ja jota valvotaan vastaavalla tavalla kuin luottolaitosta tämän lain nojalla.

Ulkomaisella ETA-luottolaitoksella tarkoitetaan tässä laissa ulkomaista luottolaitosta, jolla on sääntömääräinen kotipaikka muussa ETA-valtiossa kuin Suomessa ja tämän valtion toimivaltaisen viranomaisen myöntämä toimilupa luottolaitostoimintaan.

Kolmannen maan luottolaitoksella tarkoitetaan tässä laissa ulkomaista luottolaitosta, jolla on sääntömääräinen kotipaikka muussa kuin ETA-valtiossa ja tämän valtion toimivaltaisen viranomaisen myöntämä toimilupa luottolaitostoimintaan.

Talletuspankki on luottolaitos, jonka toimilupa oikeuttaa vastaanottamaan yleisöltä talletuksia.

Talletuspankki voi olla osakeyhtiö, osuuskunta tai säästöpankki.

Talletuspankin on kuuluttava 14 luvussa tarkoitettuun talletussuojarahastoon.

Talletuksella tarkoitetaan tässä laissa sellaisia takaisinmaksettavia varoja, jotka on kokonaan tai osittain korvattava 14 luvun 8 §:n mukaisesti talletussuojarahastosta.

Ainoastaan 1 momentissa tarkoitetuista rahavaroista saadaan markkinoinnissa käyttää sanaa "talletus" joko sellaisenaan tai yhdysosana. Markkinoinnissa, joka koskee muiden takaisinmaksettavien varojen hankkimista yleisöltä, ei saa muutenkaan menetellä tavalla, joka voi vaikeuttaa talletusten erottumista muista takaisinmaksettavista varoista.

Luottoyhteisö on luottolaitos, joka voi vastaanottaa yleisöltä muita takaisinmaksettavia varoja kuin talletuksia.

Luottoyhteisö voi olla osakeyhtiö, osuuskunta tai hypoteekkiyhdistys.

Rahoituslaitoksella tarkoitetaan tässä laissa EU:n vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 26 alakohdassa tarkoitettua rahoituslaitosta.

Kotivaltiolla tarkoitetaan tässä laissa valtiota, jossa ulkomaisella luottolaitoksella on sääntömääräinen kotipaikka ja jonka toimivaltainen viranomainen on myöntänyt luottolaitokselle toimiluvan luottolaitostoimintaan.

Sivuliikkeellä tarkoitetaan tässä laissa muussa kuin kotivaltiossa sijaitsevaa luottolaitoksen tai ulkomaisen luottolaitoksen toimipaikkaa, joka on oikeudellisesti osa luottolaitosta tai ulkomaista luottolaitosta ja josta käsin harjoitetaan luottolaitostoimintaa tai muuta luottolaitokselle sallittua liiketoimintaa.

Palveluyrityksellä tarkoitetaan tässä laissa EU:n vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 18 alakohdassa tarkoitettua oheispalveluyritystä.

Omistusyhteisöllä tarkoitetaan tässä laissa EU:n vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 20—21 alakohdassa tarkoitettuja yhteisöjä.

Finanssivalvonnan on saatuaan tiedon siitä, että muusta yrityksestä kuin luottolaitoksesta tai sijoituspalveluyrityksestä on tullut luottolaitoksen emoyritys, tehtävä viipymättä päätös siitä, onko yritystä pidettävä omistusyhteisönä.

Finanssivalvonta pitää luetteloa omistusyhteisöistä, jotka ovat sellaisen konsolidointiryhmän emoyrityksiä, jota Finanssivalvonta tämän lain mukaan valvoo. Finanssivalvonnan on toimitettava luettelo ja siihen tehdyt muutokset tiedoksi muille toimivaltaisille ETA-valvontaviranomaisille, Euroopan komissiolle ja Euroopan pankkiviranomaiselle.

Konsolidointiryhmällä tarkoitetaan tässä laissa konsernia, jonka muodostavat konsernin emoyritys, joka on luottolaitos tai ulkomainen luottolaitos, tällaisen luottolaitoksen emoyrityksenä oleva muu omistusyhteisö kuin sijoituspalveluyritys (konsolidointiryhmän emoyritys) sekä emoyrityksen tytäryritykset, jotka ovat luottolaitoksia tai ulkomaisia luottolaitoksia, sijoituspalveluyrityksiä tai sijoituspalveluyritykseen rinnastettavia ulkomaisia yrityksiä, rahoituslaitoksia tai palveluyrityksiä (konsolidointiryhmän tytäryritys). Konsernilla, emoyrityksellä ja tytäryrityksellä tarkoitetaan tässä laissa kirjanpitolaissa (1336/1997) tarkoitettua konsernia, emoyritystä ja tytäryritystä sekä niihin rinnastettavaa ulkomaista konsernia, emoyritystä ja tytäryritystä.

Ydinpääomalla tarkoitetaan tässä laissa EU:n vakavaraisuusasetuksen 26 artiklassa tarkoitettua ydinpääomaa.

Ulkoistamisella tarkoitetaan tässä laissa luottolaitoksen toimintaan liittyvää järjestelyä, jonka perusteella muu palvelun tarjoaja tuottaa luottolaitokselle toiminnon tai palvelun, jonka luottolaitos olisi muuten itse suorittanut.

Euroopan pankkiviranomaisella tarkoitetaan tässä laissa Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen) perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta ja komission päätöksen 2009/78/EY kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1093/2010, jäljempänä Euroopan pankkivalvonta-asetus , tarkoitettua Euroopan pankkiviranomaista.

Euroopan pankkikomitealla tarkoitetaan tässä laissa Euroopan pankkikomitean perustamisesta tehdyssä komission päätöksessä 2004/10/EY tarkoitettua Euroopan pankkikomiteaa.

Euroopan järjestelmäriskikomitealla tarkoitetaan tässä laissa finanssijärjestelmän makrotason vakauden valvonnasta Euroopan unionissa ja Euroopan järjestelmäriskikomitean perustamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1092/2010 tarkoitettua Euroopan järjestelmäriskikomiteaa.

Johdolla tarkoitetaan tässä laissa luottolaitoksen hallitusta ja, jos laitoksella on hallintoneuvosto, hallintoneuvostoa, toimitusjohtajaa sekä kaikkia toimitusjohtajan välittömässä alaisuudessa toimivia, jotka ovat luottolaitoksen ylimmissä johtotehtävissä tai tosiasiallisesti johtavat luottolaitoksen toimintaa.

Toimivalla johdolla tarkoitetaan tässä laissa luottolaitoksen toimitusjohtajaa sekä kaikkia toimitusjohtajan välittömässä alaisuudessa toimivia, jotka ovat luottolaitoksen ylimmissä johtotehtävissä tai tosiasiallisesti johtavat luottolaitoksen toimintaa.

Luottolaitostoimintaa ei saa harjoittaa ilman tässä laissa tarkoitettua toimilupaa.

Muu kuin luottolaitos ei saa harjoittaa liiketoimintaa, jossa yleisöltä vastaanotetaan takaisinmaksettavia varoja muulla tavoin kuin laskemalla liikkeeseen arvopaperimarkkinalain (746/2012) 2 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja arvopapereita, jollei tämän luvun 3 §:ssä toisin säädetä.

Mitä 1 momentissa säädetään luottolaitoksesta, koskee myös ulkomaista ETA-luottolaitosta sekä kolmannen maan luottolaitoksen Suomessa olevaa sivuliikettä, jolla on tämän lain mukainen toimilupa harjoittaa luottolaitostoimintaa Suomessa.

Mitä 2 §:ssä säädetään, ei rajoita:

Osakeyhtiö ja osuuskunta saavat lisäksi 2 §:n estämättä hankkia yleisöltä takaisinmaksettavia varoja tarjoamalla muita kuin vaadittaessa takaisinmaksettavia velkasitoumuksia. Jos tällaisia velkasitoumuksia tarjotaan yleisölle muulla tavoin kuin laskemalla yleiseen liikkeeseen arvopaperimarkkinalaissa tarkoitettuja arvopapereita, osakeyhtiön tai osuuskunnan on laadittava ja julkistettava osavuosikatsaus, tilinpäätös ja tilinpäätöstiedote noudattaen arvopaperimarkkinalain 7 luvun 5-13 §:ää. Poikkeamiseen tässä pykälässä säädetystä tiedonantovelvollisuudesta sovelletaan arvopaperimarkkinalain 7 luvun 18 §:ää.

Ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen, rahastoyhtiön, vakuutusyhtiön ja maksulaitoksen oikeudesta tarjota Suomessa toimilupaansa sisältyviä palveluja säädetään erikseen.

Muu kuin talletuspankki, Suomen Pankki tai Pohjoismaiden Investointipankki saa toiminimessään tai muutoin toiminnassaan käyttää sanaa "pankki" ainoastaan, jos on ilmeistä, että sanan käyttäminen ei viittaa harhaanjohtavasti talletuspankin toimintaan.

Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, yritys saa käyttää toiminimessään viittausta sen kanssa samaan konserniin tai talletuspankkien yhteenliittymään kuuluvan talletuspankin toiminimeen.

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, sovelletaan vastaavasti aputoiminimeen ja toissijaiseen tunnukseen.

Ulkomaisen luottolaitoksen toiminimen käytöstä Suomessa säädetään lisäksi 18 luvun 9 §:ssä.

Sen, joka aikoo suoraan tai välillisesti hankkia luottolaitoksen osakkeita, osuuksia, sijoitusosuuksia tai kantarahasto-osuuksia, on ilmoitettava siitä etukäteen Finanssivalvonnalle, jos hänen omistuksensa:

Jos 1 momentissa tarkoitettua omistusta aiotaan lisätä siten, että omistus hankinnan johdosta olisi vähintään 20, 30 tai 50 prosenttia luottolaitoksen osake- tai osuuspääomasta taikka kantarahastosta tai omistus vastaisi samansuuruista osuutta kaikkien osakkeiden tai osuuksien tuottamasta äänimäärästä taikka luottolaitoksesta tulisi tytäryritys, myös tästä hankinnasta on ilmoitettava etukäteen Finanssivalvonnalle

Laskettaessa 1 ja 2 momentissa tarkoitettua omistusosuutta ja ääniosuutta sovelletaan arvopaperimarkkinalain 2 luvun 4 §:ää ja 9 luvun 4—7 §:ää. Tätä momenttia sovellettaessa ei oteta huomioon osakkeita ja osuuksia, jotka ilmoitusvelvollinen on enintään vuoden ajaksi hankkinut järjestämänsä arvopapereiden liikkeeseenlaskun yhteydessä tai markkinatakauksen nojalla ja joiden nojalla ilmoitusvelvollisella ei ole oikeutta käyttää yhteisössä äänivaltaa eikä muuten vaikuttaa yhteisön johdon toimintaan.

Edellä 1 tai 2 momentissa tarkoitettu ilmoitus on tehtävä myös, jos omistettujen osakkeiden tai osuuksien määrä laskee jonkin 1 tai 2 momentissa säädetyn omistusrajan alapuolelle tai luottolaitos lakkaa olemasta ilmoitusvelvollisen tytäryritys.

Luottolaitoksen ja sen omistusyhteisön on ilmoitettava Finanssivalvonnalle vähintään kerran vuodessa 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen omistusosuuksien omistajat ja omistusten suuruudet sekä ilmoitettava viivytyksettä tietoonsa tulleet omistusosuuksien muutokset. Sellaisesta yrityksestä, jonka arvopaperit ovat kaupankäynnin kohteena kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetun lain (748/2012) 1 luvun 2 §:n 6 kohdassa tarkoitetuilla säännellyillä markkinoilla, on lisäksi ilmoitettava tässä momentissa tarkoitetut tiedot arvopaperimarkkinalain 2 luvun 13 §:ssä tarkoitetulle Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle.

Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetusta ilmoituksesta on käytävä ilmi tarpeelliset tiedot ja selvitykset:

Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettuihin ilmoituksiin liitettävistä tiedoista annetaan tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.

Finanssivalvonnan oikeudesta esittää EKP:lle tämän luvun 1 §:ssä tarkoitetun omistusosuuden hankinnan kieltämistä säädetään Finanssivalvonnasta annetun lain (878/2008) 32 a §:ssä ja kieltopäätöksen antamista koskevasta menettelystä mainitun lain 32 b §:ssä.

Ilmoitusvelvollinen ei saa hankkia 1 §:ssä tarkoitettuja osakkeita tai osuuksia ennen kuin EKP on tehnyt 1 momentissa tarkoitetun päätöksen tai päätöksen tekemiselle Finanssivalvonnasta annetun lain 32 b §:ssä säädetty määräaika on päättynyt, ellei asian käsittelyssä toisin määrätä.

Luottolaitoksen toimiluvan myöntää Finanssivalvonnalle tehtävästä hakemuksesta EKP niin kuin YVM-asetuksessa, sen nojalla annetuissa EKP:n asetuksissa ja päätöksissä sekä tässä luvussa säädetään. Toimilupa voidaan antaa talletuspankin tai luottoyhteisön toimintaan. Toimilupahakemukseen liitettävistä selvityksistä säädetään valtiovarainministeriön asetuksella.

Talletuspankin toimilupahakemuksesta on pyydettävä talletussuojarahaston lausunto. Toimilupahakemuksesta on lisäksi pyydettävä sijoituspalvelulaissa tarkoitetun sijoittajien korvausrahaston lausunto, jos luottolaitos voi yhtiöjärjestyksensä tai sääntöjensä mukaan tarjota sijoituspalveluja.

Jos toimilupaa hakeva yhteisö on toisessa ETA-valtiossa toimiluvan saaneen ulkomaisen luottolaitoksen, sijoituspalveluyritykseen rinnastettavan ulkomaisen yrityksen tai vakuutusyhtiöön rinnastettavan ulkomaisen yrityksen tytäryritys tai ulkomaisen luottolaitoksen tai muun edellä tarkoitetun ulkomaisen yrityksen emoyrityksen tytäryritys, hakemuksesta on pyydettävä tuon valtion asianomaisen valvontaviranomaisen lausunto. Lausunto on pyydettävä myös, jos toimilupaa hakevassa yhteisössä määräämisvalta on samoilla luonnollisilla tai oikeushenkilöillä kuin ulkomaisessa luottolaitoksessa tai muussa edellä tarkoitetussa ulkomaisessa yrityksessä. Tässä momentissa tarkoitetussa lausuntopyynnössä lausunnonantajaa on pyydettävä erityisesti arvioimaan osakkeenomistajien sopivuutta sekä saman ryhmän toisen yrityksen johtamiseen osallistuvien johtajien mainetta ja kokemusta sekä ilmoittamaan edellä mainittuja seikkoja koskevat tiedot, joilla on merkitystä toimiluvan myöntämisen tai luottolaitoksen valvonnan kannalta.

Jos toimiluvan myöntämisen edellytyksenä olevissa, 1 momentissa tarkoitetuissa tiedoissa tapahtuu toimiluvan myöntämisen jälkeen olennainen muutos, luottolaitoksen on ilmoitettava muutoksista Finanssivalvonnalle. Finanssivalvonta antaa tarkemmat määräykset ilmoituksen antamisesta ja sisällöstä.

Finanssivalvonnan on annettava luottolaitoksen toimilupaa koskeva päätösehdotus EKP:lle neljän kuukauden kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta tai, jos hakemus on puutteellinen, siitä kun hakija on antanut asian ratkaisemista varten tarvittavat asiakirjat ja selvitykset. Toimilupaa koskeva päätös on kuitenkin aina tehtävä 12 kuukauden kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta.

Finanssivalvonnalla on oikeus toimiluvan hakijaa kuultuaan sisällyttää toimilupaehdotukseen luottolaitoksen liiketoimintaa koskevia, valvonnan kannalta välttämättömiä rajoituksia ja ehtoja. Finanssivalvonta voi toimiluvan myöntämisen jälkeen luottolaitoksen hakemuksesta ehdottaa EKP:lle toimiluvan ehtojen muuttamista.

Jos toimilupaa koskevaa päätösehdotusta ei ole annettu 1 momentissa säädetyssä määräajassa, hakija voi tehdä valituksen. Valitus tehdään ja käsitellään, kuten hakemuksen hylkäämistä koskeva valitus tehdään ja käsitellään. Tällaisen valituksen voi tehdä, kunnes päätösehdotus tai kielteinen päätös on annettu. Finanssivalvonnan on ilmoitettava päätösehdotuksen tai kielteisen päätöksen antamisesta muutoksenhakuviranomaiselle, jos päätös on annettu valituksen jälkeen. Tässä momentissa tarkoitetun valituksen tekemisestä ja käsittelystä säädetään muilta osin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) .

Toimilupa on myönnettävä, jos saadun selvityksen perusteella voidaan varmistua, että luottolaitoksen omistajat ja perustajat täyttävät 4 §:ssä säädetyt vaatimukset ja luottolaitos luottolaitoksen toiminnalle ja taloudelliselle asemalle 5 ja 10 luvussa säädetyt vaatimukset. Toimilupa voidaan myöntää myös perustettavalle luottolaitokselle ennen sen rekisteröimistä.

Sen, joka suoraan tai välillisesti omistaa vähintään kymmenen prosenttia luottolaitoksen osakepääomasta tai osuuden, joka tuottaa vähintään kymmenen prosenttia sen osakkeiden tuottamasta äänivallasta, sekä luottolaitoksen perustajan on oltava luotettava

Luotettavana ei pidetä sitä, jota Finanssivalvonnasta annetun lain 32 a §:n 1 momentissa säädettyjen perusteiden nojalla voidaan kieltää hankkimasta luottolaitoksen osakkeita tai osuuksia.

Toimilupa myönnetään myös sellaiselle ETA-valtiossa vastaavan luvan saaneelle eurooppayhtiön (SE) säännöistä annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 2157/2001, jäljempänä eurooppayhtiöasetus, tarkoitetulle eurooppayhtiölle, joka aikoo siirtää kotipaikkansa Suomeen asetuksen 8 artiklan mukaisesti. Lupahakemuksesta on pyydettävä kyseisen valtion rahoitusmarkkinoita valvovan viranomaisen lausunto. Sama koskee eurooppayhtiön perustamista sulautumalla siten, että vastaanottava yhtiö, jonka kotipaikka on toisessa valtiossa, rekisteröidään eurooppayhtiönä Suomessa. Mitä tässä pykälässä säädetään eurooppayhtiöstä, sovelletaan myös eurooppaosuuskunnan (SCE) säännöistä annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1435/2003, jäljempänä eurooppaosuuskunta-asetus, tarkoitettuun eurooppaosuuskuntaan.

Finanssivalvonnan on ilmoitettava toimilupa rekisteröitäväksi. Toimiluvan myöntämisestä on lisäksi ilmoitettava Euroopan pankkiviranomaiselle. Perustettavalle yritykselle ja kotipaikan Suomeen siirtävälle eurooppayhtiölle myönnetty toimilupa rekisteröidään samalla kun yritys rekisteröidään.

Talletuspankin toimilupa on lisäksi ilmoitettava tiedoksi 14 luvussa tarkoitetulle Talletussuojarahastolle ja sijoituspalveluja tarjoavan luottolaitoksen toimilupa sijoituspalvelulaissa tarkoitetulle Sijoittajien korvausrahastolle.

Luottolaitos voi aloittaa toimintansa, jollei toimiluvan ehdoista muuta johdu, välittömästi sen jälkeen, kun toimilupa on myönnetty ja luottolaitos on toimittanut Finanssivalvonnalle 2 momentissa tarkoitetut tiedot sekä, jos toimilupa on myönnetty perustettavalle yritykselle, yritys on rekisteröity.

Luottolaitos ei saa aloittaa toimintaansa ennen kuin se on toimittanut Finanssivalvonnalle:

Jos 2 momentissa mainitussa tiedossa tapahtuu muutos, uusi tieto on viipymättä ilmoitettava Finanssivalvonnalle.

Toimiluvan peruuttamisesta ja toiminnan rajoittamisesta säädetään Finanssivalvonnasta annetun lain 26 ja 27 §:ssä. Finanssivalvonnan on ilmoitettava toimiluvan peruuttaminen rekisteröitäväksi. Toimiluvan peruuttaminen on lisäksi ilmoitettava Euroopan komissiolle, Euroopan pankkiviranomaiselle, talletussuojarahastolle sekä tämän lain 13 luvussa tarkoitetulle vakuusrahastolle ja sijoittajien korvausrahastolle, jos luottolaitos on rahaston jäsen.

Poiketen siitä, mitä Finanssivalvonnasta annetun lain 26 §:ssä säädetään, päätöksen toimiluvan peruuttamisesta tekee EKP YVM-asetuksen nojalla. Toimiluvan peruuttamiseen sovelletaan lisäksi Finanssivalvonnasta annetun lain 26 §:ää.

Finanssivalvonnan on ilmoitettava Euroopan komissiolle ja Euroopan pankkiviranomaiselle tämän luvun ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaiset vaatimukset toimiluvan myöntämisestä. Ilmoitusvelvollisuudesta EKP:lle säädetään YVM-asetuksessa ja sen nojalla annetuissa asetuksissa ja päätöksissä.

Talletuspankille sallittua liiketoimintaa on:

Talletuspankki saa lisäksi hoitaa postipalveluja postitoimiluvan haltijan kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti sekä tarjota talletuspankin kanssa samaan konserniin tai talletuspankkien yhteenliittymään kuuluvalle yritykselle sen hallintoon liittyviä palveluja.

Talletuspankin yhtiöjärjestyksessä tai säännöissä on mainittava, tarjoaako talletuspankki sijoituspalvelulain 1 luvun 11 §:ssä tarkoitettuja sijoituspalveluja.

Luottoyhteisö saa harjoittaa tämän luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettua liiketoimintaa lukuun ottamatta talletusten hankkimista yleisöltä. Luottoyhteisö saa vastaanottaa yleisöltä muita vaadittaessa takaisinmaksettavia varoja kuin talletuksia vain maksupalveluiden tarjoamisen ja sähköisen rahan liikkeeseenlaskun yhteydessä. Luottoyhteisö voi harjoittaa kiinnitysluottopankkitoimintaa. Kiinnitysluottopankkitoiminnasta säädetään kiinnitysluottopankkitoiminnasta annetussa laissa.

Luottoyhteisön yhtiöjärjestyksessä tai säännöissä on mainittava, tarjoaako luottoyhteisö sijoituspalvelulain 1 luvun 11 §:n mukaisia sijoituspalveluja.

Luottoyhteisön maksupalvelun tarjoamista varten tilille vastaanottamiin vaadittaessa takaisinmaksettaviin varoihin sovelletaan, mitä 15 luvun 6—10 §:ssä säädetään talletuksesta.

Luottolaitos saa sijoittaa kiinteistöihin sekä kiinteistöyhteisöjen osakkeisiin ja osuuksiin enintään määrän, joka vastaa 13 prosenttia luottolaitoksen taseen loppusummasta. Luottolaitoksen omistamiin kiinteistöyhteisöjen osakkeisiin ja osuuksiin rinnastetaan edellä tarkoitettua osuutta laskettaessa luottolaitoksen kiinteistöyhteisölle antamat luotot ja sen puolesta antamat takaukset samassa suhteessa kuin luottolaitoksen omistamat kiinteistöyhteisön osakkeet tai osuudet ovat kiinteistöyhteisön osake- tai osuuspääomasta.

Edellä 1 momentissa tarkoitettua suhdelukua laskettaessa ei oteta huomioon kiinteistöjä eikä kiinteistöyhteisön osakkeita tai osuuksia, jotka:

Finanssivalvonta voi erityisestä syystä määräajaksi myöntää luvan poiketa 1 momentissa säädetystä vaatimuksesta.

Luottolaitoksen on ilmoitettava Finanssivalvonnalle tiedot, jotka ovat tarpeen tässä pykälässä säädetyn rajoituksen valvomiseksi. Finanssivalvonta voi antaa valvonnan kannalta tarpeellisia määräyksiä ilmoitusvelvollisuuden sisällöstä ja siitä, kuinka usein ilmoitus on tehtävä.

Konsolidointiryhmän emoyrityksen ja konsolidointiryhmän tytäryritysten yhteenlaskettu 3 §:ssä tarkoitettu kiinteistönomistus ei saa ylittää määrää, joka on 13 prosenttia emoyrityksen konsolidoidun taseen loppusummasta.

Laskettaessa 1 momentissa tarkoitettua konsolidoitua suhdelukua siihen ei sisällytetä luottolaitoksen konsolidointiryhmään kuuluvalle kiinteistöyhteisölle annettuja luottoja eikä tällaisen kiinteistöyhteisön puolesta annettuja takauksia, jos kiinteistöyhteisö yhdistellään konsolidoituun taseeseen.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu luottolaitoksen konsolidoitu tase laaditaan konsolidointiryhmän emoyrityksen ja konsolidointiryhmän tytäryritysten taseiden yhdistelmänä noudattaen, mitä kirjanpitolaissa ja 12 luvun 10 §:ssä säädetään konsernitilinpäätöksen laatimisesta.

Finanssivalvonta voi erityisestä syystä määräajaksi myöntää poikkeuksen 1 momentin vaatimuksista.

Konsolidointiryhmän emoyrityksen tai 1 luvun 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun luottolaitoksen on ilmoitettava Finanssivalvonnalle tiedot, jotka ovat tarpeen tässä pykälässä säädetyn rajoituksen valvomiseksi. Finanssivalvonta voi antaa valvonnan kannalta tarkempia määräyksiä tämän pykälän mukaisen ilmoitusvelvollisuuden sisällöstä ja siitä, kuinka usein ilmoitukset on tehtävä.

Osuuskuntalain (421/2013) 16 luvun 11 §:ää ei sovelleta luottolaitokseen eikä sen konsolidointiryhmään kuuluvaan rahoituslaitokseen.

Luottolaitos saa antaa lainaa omien ja emoyrityksensä osakkeiden ja osuuksien hankkimiseen sekä ottaa niitä pantiksi 2—4 momentissa säädetyin rajoituksin. Vakuuden asettaminen luottolaitoksen varoista edellä tarkoitetun lainan maksamisesta rinnastetaan lainan antamiseen.

Luottolaitos ja sen kanssa samaan konsolidointiryhmään kuuluva rahoituslaitos saa, jollei 3 momentista muuta johdu, osakeyhtiölain (624/2006) 13 luvun 10 §:n 1 momentin, osuuskuntalain 16 luvun 11 §:n 1 momentin sekä velkakirjalain (622/1947) 34 §:n 3 momentin estämättä antaa lainaa omien tai emoyrityksen osakkeiden ja osuuksien hankkimiseksi ja ottaa niitä pantiksi, jos ne ovat kaupankäynnin kohteena kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetun lain 1 luvun 2 §:n 6 kohdassa tarkoitetulla säännellyllä markkinalla, jos lainan antaminen tai pantin ottaminen kuuluu luottolaitoksen tai sen kanssa samaan konsolidointiryhmään kuuluvan rahoituslaitoksen tavanomaiseen liiketoimintaan ja jos laina on annettu taikka pantti otettu luotto- tai rahoituslaitoksen toiminnassa noudatetuin tavanomaisin ehdoin.

Luottolaitos saa ottaa pantiksi omia ja emoyrityksen osakkeita ja osuuksia niiden merkinnän rahoittamiseksi annetun lainan vakuudeksi enintään määrän, joka vastaa nimellisarvoltaan 10 prosenttia lainan antaneen yrityksen, tai jos pantiksi on otettu lainan antaneen yrityksen emoyrityksen osakkeita tai osuuksia, emoyrityksen sidotusta pääomasta.

Luottolaitos ei saa antaa luottoa samaan konsolidointiryhmään kuulumattomalle konserniyritykselle konsolidointiryhmään kuuluvan yrityksen osakkeiden tai osuuksien hankkimiseksi.

Mitä tässä pykälässä säädetään luottolaitoksesta, sovelletaan myös luottolaitoksen konsolidointiryhmään kuuluvaan muuhun yritykseen.

Mitä tässä pykälässä säädetään osakkeista ja osuuksista, sovelletaan myös kantarahasto-osuuksiin, sijoitusosuuksiin, pääomasijoituksiin, pääomalainoihin, debentuureihin ja muihin sitoumuksiin, joilla on huonompi etuoikeus kuin liikkeeseenlaskijan muilla veloilla.

Luottolaitoksen rahoittamien tai vakuudeksi ottamien omien tai samaan konsolidointiryhmään kuuluvien rahoitusvälineiden lukemisesta luottolaitoksen omiin varoihin säädetään EU:n vakavaraisuusasetuksen 28, 52 ja 63 artiklassa.

Luottolaitos saa hankkia arvopaperistettuja omaisuuseriä ainoastaan EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetyin rajoituksin.

Luottolaitoksella on oltava sellainen kirjanpitojärjestelmän ja muiden tietojärjestelmien kuvaus ja luottolaitoksen on kirjattava liiketapahtumansa siten, että Finanssivalvonta voi riittävästi todentaa niiden tietojen oikeellisuuden, jotka luottolaitoksen on lain ja sen nojalla annettujen säädösten ja määräysten mukaan ilmoitettava Finanssivalvonnalle.

Luottolaitoksella on oltava Suomessa pääkonttori ja vähintään yksi kiinteä toimipaikka.

Luottolaitos voi harjoittaa liiketoimintaansa asiamiehen välityksellä tai muuten ulkoistaa liiketoimintansa kannalta merkittäviä toimintojaan, jos se ei haittaa luottolaitoksen riskien hallintaa, sisäistä valvontaa eikä muuten merkittävästi luottolaitoksen liiketoiminnan hoitamista.

Toiminto on luottolaitoksen liiketoiminnan kannalta merkittävä, jos virhe tai puute sen suorittamisessa voi haitata olennaisesti luottolaitoksen toimintaa koskevien lakien tai niiden nojalla annettujen säännösten tai määräysten taikka luottolaitoksen toimiluvan ehtojen noudattamista, luottolaitoksen taloudellista asemaa tai liiketoiminnan jatkuvuutta.

Merkittävän toiminnon ulkoistamisesta on tehtävä kirjallinen sopimus, josta käy ilmi toimeksiannon sisältö ja sopimuksen voimassaoloaika.

Luottolaitoksen, joka toimiluvan myöntämisen jälkeen aikoo harjoittaa liiketoimintaa asiamiehen välityksellä tai muuten ulkoistaa liiketoimintansa kannalta merkittävän toiminnon muulle kuin samaan konsolidointiryhmään tai talletuspankkien yhteenliittymään kuuluvalle, on ilmoitettava ulkoistamisesta etukäteen Finanssivalvonnalle. Luottolaitoksen ja ulkoistettua toimintaa hoitavan välisessä sopimussuhteessa tapahtuvista merkittävistä muutoksista on ilmoitettava Finanssivalvonnalle. Finanssivalvonta voi antaa tarkempia määräyksiä ilmoituksen sisällöstä.

Edellä 4 momentissa tarkoitettua ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos asiamies tai muu ulkoistettua toimintaa hoitava kuuluu luottolaitoksen kanssa samaan konsolidointiryhmään tai talletuspankkien yhteenliittymästä annetussa laissa tarkoitettuun yhteenliittymään.

Luottolaitoksen tarjoamien sijoituspalvelujen ulkoistamisesta säädetään sijoituspalvelulaissa.

Luottolaitoksen on huolehdittava siitä, että se saa ulkoistettua toimintaa hoitavalta jatkuvasti luottolaitoksen viranomaisvalvonnan, riskien hallinnan ja sisäisen valvonnan edellyttämät tarpeelliset tiedot, sekä siitä, että sillä on oikeus luovuttaa tiedot edelleen Finanssivalvonnalle ja talletuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisölle, jos luottolaitos on keskusyhteisön valvonnassa.

Luottolaitoksella ei saa olla merkittävää sidosta sellaiseen luonnolliseen henkilöön tai oikeushenkilöön, johon sovellettavat Euroopan talousalueeseen kuulumattoman valtion lait, asetukset tai hallinnolliset määräykset estävät luottolaitoksen tehokkaan valvonnan, eikä muuhunkaan tahoon, jos merkittävä sidos on muuten omiaan estämään luottolaitoksen tehokasta valvontaa.

Merkittävällä sidoksella tarkoitetaan EU:n vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 38 alakohdassa tarkoitettua läheistä sidonnaisuutta.

Luottolaitos tai sen kanssa samaan konsolidointiryhmään kuuluva yritys ei saa hankkia kirjanpitolain 1 luvun 5 §:ssä tarkoitettua määräysvaltaa muussa ulkomaisessa yrityksessä kuin ulkomaisessa ETA-luottolaitoksessa, ulkomaisessa ETA-sijoituspalveluyrityksessä, ulkomaisessa ETA-maksulaitoksessa, ulkomaisessa ETA-rahastoyhtiössä, ulkomaisessa ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajassa tai ulkomaisessa ETA-vakuutusyhtiössä, ellei yritys ole ilmoittanut siitä etukäteen Finanssivalvonnalle taikka jos Finanssivalvonta on ilmoituksen saatuaan kieltänyt hankinnan 2 momentissa säädetyssä ajassa.

Finanssivalvonta voi kolmen kuukauden kuluessa 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen vastaanottamisesta kieltää 1 momentissa tarkoitetun hankinnan, jos hankinnan kohteena olevaan yritykseen sovellettavat lait, asetukset tai hallinnolliset määräykset olennaisesti vaikeuttaisivat luottolaitoksen tai sen konsolidointiryhmän tehokasta valvontaa.

Jos luottolaitos kuuluu sellaiseen konsolidointiryhmään, jonka ylin emoyritys sijaitsee muussa kuin ETA-valtiossa, luottolaitoksen toimiluvan edellytyksenä on, että:

Finanssivalvonnan on tehtävä päätös siitä, täyttääkö luottolaitos 1 momentin mukaiset vaatimukset, jos luottolaitoksella ei ole emoyritystä toisessa ETA-valtiossa ja luottolaitoksen taseen loppusumma on suurempi kuin luottolaitoksen emoyrityksen minkään toisen sellaisen ulkomaisen tytärluottolaitoksen tai suomalaiseen sijoituspalveluyritykseen rinnastettavan ulkomaisen tytäryrityksen taseen loppusumma, jonka kotipaikka on toisessa ETA-valtiossa.

Finanssivalvonnan on ennen 2 momentissa tarkoitetun päätöksen tekemistä pyydettävä siitä lausunto 1 momentissa tarkoitettuun konsolidointiryhmään kuuluvien, toisessa ETA-valtiossa säänneltyjen ulkomaisten luottolaitosten tai suomalaiseen sijoituspalveluyritykseen rinnastettavien ulkomaisten yritysten valvonnasta vastaavilta ulkomaan viranomaisilta ja Euroopan pankkiviranomaiselta. Finanssivalvonnan on lisäksi tehtyään päätöksen ilmoitettava siitä näille viranomaisille, Euroopan komissiolle ja, jos konsolidointiryhmään kuuluu suomalaiseen sijoituspalveluyritykseen rinnastettava ulkomainen yritys, jonka kotipaikka on toisessa ETA-valtiossa, Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle.

Mitä 1 momentissa säädetään, ei sovelleta luottolaitokseen, jonka konsolidoidusta valvonnasta vastaa toisen ETA-valtion valvontaviranomainen, jos tämä viranomainen on katsonut, että konsolidointiryhmä täyttää 1 momentissa säädetyt edellytykset.

Mitä 1 ja 3 momentissa säädetään konsolidointiryhmästä ja konsolidoidusta valvonnasta, sovelletaan vastaavasti rahoitus- ja vakuutusryhmittymään ja sen valvontaan.

Luottolaitoksen on ilmoitettava Finanssivalvonnalle sellaisista liiketoimista, joissa yhtenä osapuolena on luottolaitos ja toisena osapuolena on:

Edellä 1 momentissa tarkoitettu ilmoitus on tehtävä vähintään neljännesvuosittain sellaisista liiketoimista, joiden arvo tai, jos keskenään samanlajisia liiketoimia on tehty tässä momentissa tarkoitettuna ajanjaksona useita, niiden yhteenlaskettu arvo ylittää miljoona euroa tai viisi prosenttia liiketoimen osapuolena olevan luottolaitoksen omista varoista, jollei Finanssivalvonta hyväksy korkeampaa ilmoitusrajaa.

Tässä pykälässä tarkoitettuja liiketoimia ei saa tehdä ehdoin, jotka poikkeavat toisistaan riippumattomien osapuolten välillä samanlaisissa liiketoimissa yleisesti noudatetuista ehdoista. Mitä tässä momentissa säädetään, ei sovelleta konserniyritysten tarvitsemien hallinnollisten palvelujen hankkimiseen konserniin kuuluvalta yritykseltä eikä emoyrityksen tytäryritykselle myöntämiin pääoma- ja debentuurilainoihin, jotka ovat tarpeen tytäryrityksen pääomarakenteen vahvistamiseksi, eikä muuhunkaan tytäryrityksen rahoittamiseen silloin, kun tytäryritys on samaan konsolidointiryhmään kuuluva yritys tai samaan rahoitus- ja vakuutusryhmittymään kuuluva rahoitus- tai vakuutusalan yritys ja emoyritys huolehtii yleisesti konsolidointiryhmän tai ryhmittymän varainhallinnasta.

Finanssivalvonta voi antaa valvonnan kannalta tarpeellisia tarkempia määräyksiä tässä pykälässä tarkoitettujen liiketoimien ilmoittamisesta.

Luottolaitoksen tulee varmistaa tehtäviensä mahdollisimman häiriötön hoitaminen myös poikkeusoloissa osallistumalla rahoitusmarkkinoiden valmiussuunnitteluun ja valmistelemalla etukäteen poikkeusoloissa tapahtuvaa toimintaa sekä muilla toimilla.

Jos 16 §:stä aiheutuvat tehtävät edellyttävät sellaisia toimenpiteitä, jotka selvästi poikkeavat tavanomaisena pidettävästä luottolaitoksen toiminnasta ja joista aiheutuu olennaisia lisäkustannuksia, tällaiset kustannukset voidaan korvata huoltovarmuuden turvaamisesta annetussa laissa (1390/1992) tarkoitetusta huoltovarmuusrahastosta.

Luottolaitoksen, joka aikoo perustaa sivuliikkeen muuhun ETA-valtioon, on ilmoitettava siitä etukäteen Finanssivalvonnalle. Ilmoitukseen on liitettävä tiedot harjoitettavaksi aiotusta toiminnasta sekä sivuliikkeen hallintoon liittyvät tiedot. Sijoituspalveluja tarjoavan luottolaitoksen on ilmoitettava, miten sen muualla kuin Suomessa olevan sivuliikkeen asiakkaina olevien sijoittajien saamiset on turvattu.

Finanssivalvonnan on kolmen kuukauden kuluessa 1 momentissa tarkoitettujen tietojen vastaanottamisesta ilmoitettava ne edelleen asianomaisen valtion vastaavalle valvontaviranomaiselle sekä samalla ilmoitettava tiedot luottolaitoksen omien varojen määrästä, vakavaraisuussuhteesta, tallettajien suojana olevasta vakuusjärjestelmästä, sijoittajien suojaksi tarkoitetusta suojajärjestelmästä tai sen puuttumisesta sekä muut tiedot, jotka ovat tarpeen sivuliikkeen toiminnan aloittamiseksi. Ilmoituksesta on annettava tieto luottolaitokselle.

Finanssivalvonnan on kieltäydyttävä 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen tekemisestä, jos se havaitsee, että luottolaitoksen taloudellinen tilanne ja hallinto eivät täytä luottolaitokselle tässä laissa säädettyjä vaatimuksia. Sivuliikettä ei voida perustaa, jos Finanssivalvonta on kieltäytynyt tekemästä ilmoitusta. Finanssivalvonnan on ilmoitettava kieltäytymistä koskevasta päätöksestä Euroopan komissiolle ja Euroopan pankkiviranomaiselle.

Luottolaitoksen on ilmoitettava Finanssivalvonnalle ja 1 momentissa tarkoitetun ETA-valtion valvontaviranomaiselle kirjallisesti 1 momentissa tarkoitettujen tietojen muutoksista vähintään kuukautta ennen niiden toteuttamista.

Luottolaitoksen, joka aikoo perustaa sivuliikkeen muuhun kuin ETA-valtioon, on haettava lupa sivuliikkeen perustamiseen Finanssivalvonnalta. Lupa on myönnettävä, jos sivuliikkeen valvonta on riittävästi järjestettävissä ja jos sivuliikkeen perustaminen ei luottolaitoksen hallinto ja taloudellinen tila huomioon ottaen ole omiaan vaarantamaan luottolaitoksen toimintaa. Lupahakemuksesta on pyydettävä Suomen Pankin lausunto. Finanssivalvonnalla on oikeus luvan hakijaa kuultuaan asettaa lupaan sivuliikkeen toimintaa koskevia, valvonnan kannalta tarpeellisia rajoituksia ja ehtoja.

Lupahakemukseen liitettävistä selvityksistä säädetään valtiovarainministeriön asetuksella.

Sivuliikkeen toiminnan rajoittamisesta ja kieltämisestä säädetään Finanssivalvonnasta annetun lain 27 ja 57 §:ssä.

Luottolaitoksen, joka aikoo tarjota 5 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuja palveluita jonkin muun ETA-valtion alueella perustamatta sivuliikettä, on ilmoitettava etukäteen Finanssivalvonnalle, mitä palveluita se tarjoaa.

Finanssivalvonnan on kuukauden kuluessa 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen vastaanottamisesta toimitettava tieto asiasta 1 momentissa tarkoitetun valtion valvontaviranomaiselle sekä liitettävä mukaan oma ilmoituksensa siitä, kattaako luottolaitoksen toimilupa Suomessa kyseiset palvelut.

Luottolaitoksen kanssa samaan konsolidointiryhmään kuuluva suomalainen rahoituslaitos voi täytettyään ETA-valtiossa sivuliikkeen perustamiselle tai palvelujen tarjoamiselle asetetut edellytykset perustaa sivuliikkeen tai muutoin tarjota palveluja ETA-valtioon. Sivuliikkeen perustamisessa ja palvelujen tarjoamisessa noudatetaan 1 ja 4 §:ää.

Finanssivalvonnan on tarkastettava 1 momentissa tarkoitettujen edellytysten täyttyminen ja rahoituslaitoksen täyttäessä edellytykset annettava asiasta todistus.

Rahoituslaitoksen on ilmoitettava Finanssivalvonnalle, jos rahoituslaitoksen olosuhteissa tapahtuu 1 momentissa tarkoitettuihin edellytyksiin vaikuttavia muutoksia. Finanssivalvonnan on ilmoitettava asianomaisen valtion valvontaviranomaiselle, jos rahoituslaitos ei enää täytä 1 momentissa tarkoitettuja edellytyksiä.

Jos luottolaitos aikoo siirtää kotipaikkansa toiseen ETA-valtioon siten kuin eurooppayhtiöasetuksen 8 artiklassa tai eurooppaosuuskunta-asetuksen 7 artiklassa säädetään, luottolaitoksen on lähetettävä Finanssivalvonnalle jäljennös eurooppayhtiöasetuksen 8 artiklan 2 ja 3 kohdassa tai eurooppaosuuskunta-asetuksen 7 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitetusta siirtosuunnitelmasta ja selonteosta viipymättä sen jälkeen, kun luottolaitos on ilmoittanut suunnitelman rekisteröitäväksi.

Jos luottolaitos aikoo kotipaikan siirron jälkeen jatkaa luottolaitostoimintaa Suomessa, siihen sovelletaan, mitä ulkomaisen luottolaitoksen toiminnasta Suomessa säädetään.

Rekisteriviranomainen ei saa antaa eurooppayhtiölain (742/2004) 9 §:n 5 momentissa tai eurooppaosuuskuntalain (906/2006) 9 §:n 5 momentissa tarkoitettua todistusta, jos Finanssivalvonta on ilmoittanut rekisteriviranomaiselle ennen eurooppayhtiölain 9 §:n 2 momentissa tai eurooppaosuuskuntalain 9 §:n 3 momentissa tarkoitetun luvan myöntämistä, että luottolaitos ei ole noudattanut kotipaikan siirtoa tai Suomessa tapahtuvan toiminnan jatkamista tai toiminnan lopettamista koskevia säännöksiä. Luvan saa antaa ennen osakeyhtiölain 16 luvun 6 §:n 2 momentissa tai osuuskuntalain 20 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitettua määräpäivää vain, jos Finanssivalvonta on ilmoittanut, ettei se vastusta kotipaikan siirtoa.

Luottolaitoksella on oltava sen toiminnan laatuun, laajuuteen ja monimuotoisuuteen nähden kattavat ja oikeasuhteiset hallinto- ja ohjausjärjestelmät, joilla varmistetaan luottolaitoksen johtaminen tehokkaasti ja varovaisten liikeperiaatteiden mukaisesti sekä se, että luottolaitoksen hallitus voi tehokkaasti valvoa luottolaitoksen johtamista. Hallituksen on hyväksyttävä luottolaitoksen riskistrategia ja muut strategiset tavoitteet sekä huolehdittava siitä, että niiden noudattamista valvotaan luotettavasti.

Hallituksen on huolehdittava siitä, että luottolaitoksen sisäiset valvontajärjestelmät ovat luotettavia. Näihin kuuluvat ainakin taloudellista raportointia, taloutta, toimintaa, luottolaitosta koskevan sääntelyn ja sisäisten toimintaperiaatteiden sekä luottolaitoksen tiedonantovelvollisuuden täyttämistä koskevat menettelytavat, niiden noudattaminen ja valvonta. Luottolaitoksen riskinoton ja riskienhallintajärjestelmien on täytettävä 9 luvun vaatimukset.

Luottolaitoksen johtamisessa ja toiminnassa tehtävät on eriytettävä siten, että eturistiriidat, jotka voivat vaarantaa laitoksen johtamisen tehokkaasti ja varovaisten liikeperiaatteiden mukaisesti, vältetään. Luottolaitoksen hallituksen puheenjohtaja ei saa ilman Finanssivalvonnan lupaa olla samanaikaisesti saman luottolaitoksen toimitusjohtaja, ellei luottolaitoksella ole hallintoneuvostoa, jonka tehtäväksi on yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen mukaan annettu muuten hallitukselle kuuluvat tehtävät.

Hallituksen on arvioitava säännöllisesti luottolaitoksen hallinto- ja ohjausjärjestelmien tehokkuutta ja ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin puutteiden korjaamiseksi.

Jos luottolaitoksella on hallintoneuvosto, tämän luvun säännökset hallituksesta koskevat hallintoneuvostoa siinä laajuudessa, kuin sille on yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen mukaan annettu muuten hallitukselle kuuluvia tehtäviä.

Mitä tässä luvussa säädetään luottolaitoksesta ja sen hallinto- ja ohjausjärjestelmistä, sovelletaan luottolaitoksen konsolidointiryhmän emoyritykseen, sen konsolidointiryhmään kuuluvaan muuhun yritykseen sekä luottolaitoksen konsolidointiryhmän hallinto- ja ohjausjärjestelmiin.

Luottolaitoksen hallituksella on oltava sen tehtävien kannalta riittävästi ja monipuolisesti osaamista ja kokemusta luottolaitoksen liiketoiminnasta ja toimintaan liittyvistä riskeistä. Luottolaitoksen on käytettävä riittävästi voimavaroja hallituksen jäsenten perehdyttämiseen tehtäväänsä.

Hallituksen on hyväksyttävä luottolaitokselle toimintaperiaatteet, joilla edistetään hallituksen kokoonpanon monimuotoisuutta. Hallituksen on hyväksyttävä luottolaitokselle tavoite sukupuolten tasapuolisesta edustuksesta hallituksessa sekä laadittava toimintaperiaatteet, joilla tavoite saavutetaan ja ylläpidetään.

Hallituksen työ on järjestettävä siten, ettei hallituksen yksittäinen jäsen tai jäsenten vähemmistö epäasianmukaisesti tai luottolaitoksen edun vastaisesti vallitse hallituksen päätöksentekoa. Hallituksen yksittäisen jäsenen on toimittava tehtävässään siten, että hallitus voi täyttää tehtävänsä ja riippumattomasti valvoa toimivan johdon toimintaa.

Luottolaitoksella, joka on 10 luvun 7 tai 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävä, on oltava hallituksen jäsenistä tai osakkeenomistajien nimeämistä henkilöistä koostuva nimitysvaliokunta. Jos luottolaitos kuuluu konsolidointiryhmään tai talletuspankkien yhteenliittymään, joka on edellä mainitulla tavalla merkittävä, vain konsolidointiryhmän emoyrityksellä ja talletuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisöllä on oltava nimitysvaliokunta.

Nimitysvaliokunnan tehtävänä on avustaa hallitusta tai hallituksen jäsenet valitsevaa elintä jäsenten sekä toimivan johdon ehdollepanoa ja valintaa koskevissa asioissa. Valiokunnan jäsen ei saa toimi- tai palvelussuhteessa osallistua sellaisen luottolaitoksen tai yrityksen päivittäiseen johtamiseen, jonka asiat kuuluvat valiokunnan tehtäviin.

Nimitysvaliokunnan on avustettava hallitusta tai muuta hallituksen jäsenet valitsevaa elintä ainakin seuraavissa asioissa:

Edellä 3 momentin 1—3 kohdassa tarkoitetut arvioinnit on tehtävä säännöllisesti, 2 kohdassa tarkoitettu arviointi kuitenkin vähintään kerran vuodessa.

Jos nimitysvaliokuntaa ei ole tai sille ei anneta hoidettaviksi tässä pykälässä säädettyjä tehtäviä, niistä vastaa hallitus tai hallintoneuvosto siinä laajuudessa kuin nämä tehtävät yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen mukaan kuuluvat hallintoneuvostolle.

Luottolaitoksen hallituksen jäsenen ja toimivaan johtoon kuuluvan tulee olla luotettava ja hyvämaineinen henkilö, joka ei ole konkurssissa taikka liiketoimintakiellossa, ja jonka toimikelpoisuutta ei ole muutenkaan rajoitettu.

Luotettavana ja hyvämaineisena ei pidetä sitä, joka on:

Edellä 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu määräaika on laskettava tuomion lainvoimaiseksi tulosta tehtävän vastaanottohetkeen. Jos tuomio ei ole saanut lainvoimaa, tuomittu voi kuitenkin jatkaa luottolaitoksen johtoon kuuluvan päätösvallan käyttämistä, jos sitä on hänen aikaisempi toimintansa, tuomioon johtaneet olosuhteet ja muut asiaan vaikuttavat seikat kokonaisuutena arvioiden pidettävä ilmeisen perusteltuna.

Luottolaitoksen hallituksen jäsenellä ja toimivaan johtoon kuuluvalla tulee olla luottolaitoksen liiketoiminnasta, siihen liittyvistä keskeisistä riskeistä sekä johtamisesta sellainen osaaminen ja kokemus kuin henkilön tehtävään sekä luottolaitoksen toiminnan laatuun, laajuuteen ja monimuotoisuuteen nähden on tarpeen.

Luottolaitoksen on ilmoitettava viipymättä Finanssivalvonnalle 1 momentissa tarkoitettua johtoa koskevista muutoksista.

Luottolaitoksen hallituksen jäsenen, toimitusjohtajan ja muun toimivaan johtoon kuuluvan on käytettävä riittävästi aikaa tässä laissa säädettyjen ja muiden tehtävään kuuluvien velvollisuuksiensa hoitamiseen. Hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan hallituksen jäsenyyksien enimmäismäärän ja heidän muiden tehtäviensä arvioinnissa on otettava huomioon ainakin jäsenen ja toimitusjohtajan henkilökohtaiset olosuhteet sekä luottolaitoksen toiminnan laatu, laajuus ja monimuotoisuus.

Jäljempänä 10 luvun 7 tai 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävään luottolaitokseen päätoimisessa toimi- tai palvelussuhteessa oleva hallituksen jäsen taikka toimitusjohtaja saa pitää enintään kaksi muunlaista hallituksen jäsenyyttä ja muussa kuin päätoimisessa toimi- tai palvelussuhteessa oleva hallituksen jäsen enintään neljä hallituksen jäsenyyttä.

Yhdeksi johtotehtäväksi lasketaan hallituksen jäsenyydet tai toimitusjohtajuudet:

Mitä 2 ja 3 momentissa säädetään, ei sovelleta hallituksen jäseneen, joka on valittu luottolaitoksen johtoon valtion edustajana eikä hallituksen jäsenyyteen tai toimitusjohtajuuteen asunto-osakeyhtiössä, asunto-osakeyhtiölain (1599/2009) 28 luvun 2 §:ssä tarkoitetussa keskinäisessä kiinteistöosakeyhtiössä, aatteellisessa tai taloudellisessa yhdistyksessä tai muussa sellaisessa yrityksessä, jonka pääasiallinen tarkoitus on muu kuin voiton tuottaminen osakkeen- tai osuudenomistajille, jos tehtävä ei vaaranna 1 momentissa säädettyjen periaatteiden noudattamista.

Mitä 1—3 momentissa säädetään, ei sovelleta hallituksen jäseneen, joka on henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetussa laissa (725/1990) tarkoitettu henkilöstön edustaja.

Finanssivalvonta voi antaa luvan hallituksen jäsenelle ja toimitusjohtajalle vastaanottaa yhden lisäjäsenyyden 2 momentissa säädettyjen enimmäismäärien lisäksi, jos se ei vaaranna 1 momentissa säädettyjen periaatteiden noudattamista. Finanssivalvonnan on ilmoitettava antamastaan poikkeusluvasta Euroopan pankkiviranomaiselle.

Luottolaitoksella on oltava menettelytavat, joita noudattamalla luottolaitoksen palveluksessa olevat voivat ilmoittaa luottolaitoksen sisällä riippumattoman kanavan kautta finanssimarkkinoita koskevien säännösten ja määräysten epäillystä rikkomisesta. Ilmoituksen tekijän ja ilmoituksen kohteena olevan henkilön henkilötiedot on salassa pidettäviä, jollei laissa toisin säädetä.

Luottolaitoksen on säilytettävä edellä 1 momentissa tarkoitettua ilmoitusta koskevat tarpeelliset tiedot. Tiedot on poistettava viiden vuoden kuluttua ilmoituksen tekemisestä, jollei tietojen edelleen säilyttäminen ole tarpeen rikostutkinnan, vireillä olevan oikeudenkäynnin, viranomaistutkinnan taikka ilmoituksen tekijän tai ilmoituksen kohteena olevan henkilön oikeuksien turvaamiseksi. Tietojen edelleen säilyttämisen tarpeellisuus on tutkittava viimeistään kolmen vuoden kuluttua edellisestä tarkistamisesta. Tarkistamisesta on tehtävä merkintä.

Ilmoituksen kohteena olevalla rekisteröidyllä henkilöllä ei ole tarkastusoikeutta 1 ja 2 momentissa tarkoitettuihin tietoihin. Tietosuojavaltuutettu voi rekisteröidyn pyynnöstä tarkastaa 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen, rekisteröityä koskevien tietojen lainmukaisuuden.

Luottolaitoksen tulee toteuttaa asianmukaiset ja riittävät toimenpiteet ilmoitusten tekijöiden suojelemiseksi.

Finanssivalvonta voi antaa tarkempia määräyksiä 1 momentissa tarkoitettujen ilmoitusten tekemisestä ja niiden käsittelystä luottolaitoksessa.

Luottolaitoksen on pidettävä saatavilla internetsivustollaan selostus siitä, miten se noudattaa tämän luvun 1—5 §:n säännöksiä.

Tämän luvun säännöksiä sovellettaessa on otettava huomioon luottolaitoksen ja sen konsolidointiryhmän koko, oikeudellinen ja hallinnollinen rakenne sekä toiminnan laatu, laajuus ja monimuotoisuus sekä kunkin palkkionsaajan tehtävät ja vastuut.

Tämän luvun 11 ja 12 §:n säännöksiä sovelletaan ainoastaan sellaisia henkilöitä koskeviin palkitsemisjärjestelmiin, joiden ammatillisella toiminnalla on olennainen vaikutus luottolaitoksen riskiasemaan. Tällaisia henkilöitä ovat:

Luottolaitoksen on ylläpidettävä luetteloa 2 momentissa tarkoitetuista henkilöistä.

Tämän luvun 14 §:ää sovelletaan palkitsemiseen vain valtion vakuusrahastosta annetussa laissa (379/1992) tarkoitettua valtion tukea saavassa luottolaitoksessa.

Mitä tässä luvussa säädetään luottolaitoksesta, sovelletaan myös luottolaitoksen konsolidointiryhmän emoyritykseen ja sen konsolidointiryhmään kuuluvaan muuhun yritykseen sekä talletuspankkien yhteenliittymään ja sen keskusyhteisöön.

Mitä tämän luvun 7 ja 8 §:ssä säädetään yhtiökokouksesta sovelletaan myös muuhun luottolaitoksessa ylintä päätösvaltaa käyttävään toimielimeen ja sen jäseneen.

Jos luottolaitoksella on hallintoneuvosto, tässä luvussa säädetyistä hallituksen tehtävistä vastaa hallintoneuvosto siinä laajuudessa, kuin hallintoneuvostolle on yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen mukaan annettu hallitukselle kuuluvia tehtäviä.

Tässä luvussa tarkoitetaan

Luottolaitoksen palkitsemisjärjestelmien tulee olla laitoksen ja sen konsolidointiryhmän liiketoimintastrategian, tavoitteiden ja arvojen mukaisia sekä vastata laitoksen ja sen konsolidointiryhmän pitkän aikavälin etua. Palkitsemisjärjestelmien tulee olla sopusoinnussa laitoksen ja sen konsolidointiryhmän hyvän ja tehokkaan riskienhallinnan kanssa ja edistää sitä.

Palkitsemisjärjestelmät eivät saa kannustaa riskinottoon, joka ylittää laitoksen ja sen konsolidointiryhmän riskinkantokyvyn perusteella päätetyn tai muuten kestävän riskitason.

Luottolaitoksen hallituksen on päätettävä laitoksessa sovellettavien palkitsemisjärjestelmien yleiset periaatteet laitoksen toimivaa johtoa ja koko henkilöstöä varten sekä säännöllisesti valvottava ja arvioitava palkitsemisjärjestelmien toimivuutta ja päätettyjen toimintaperiaatteiden ja menettelytapojen noudattamista. Luottolaitoksen konsolidointiryhmän emoyrityksen hallituksen on valvottava, että palkitsemisjärjestelmiä koskevia tämän luvun säännöksiä noudatetaan koko konsolidointiryhmässä.

Palkitsemisjärjestelmiä on hallinnoitava siten, että voidaan välttää sellaiset eturistiriidat, jotka voivat vaarantaa laitoksen tai sen konsolidointiryhmän liiketoiminnan hoitamisen tehokkaasti ja varovaisten liikeperiaatteiden mukaisesti.

Laitoksen tai sen konsolidointiryhmän sisäisen, liiketoiminnoista riippumattoman valvontatoiminnon on vähintään kerran vuodessa todennettava, että hallituksen päättämiä palkitsemisjärjestelmiä on noudatettu.

Luottolaitoksella, joka on 10 luvun 7 tai 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävä on oltava hallituksen jäsenistä koostuva palkitsemisvaliokunta, jonka tehtävänä on avustaa luottolaitoksen hallitusta palkitsemisjärjestelmien hallinnointia ja ohjausta koskevissa päätöksissä. Jos luottolaitos kuuluu konsolidointiryhmään tai talletuspankkien yhteenliittymään, joka on edellä mainitulla tavalla merkittävä, vain konsolidointiryhmän emoyrityksellä ja talletuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisöllä on oltava palkitsemisvaliokunta.

Valiokunnan kokoonpano ja työskentely on järjestettävä niin, että valiokunta kykenee riippumattomasti arvioimaan palkitsemisjärjestelmien kannusteita ja muita vaikutuksia riskien, pääoman ja maksuvalmiuden hallintaan. Valiokunnan on suorittaessaan tehtäviään otettava huomioon osakkeenomistajien, sijoittajien ja luottolaitoksen muiden sidosryhmien pitkän aikavälin etu sekä yleinen etu. Palkitsemisvaliokunnan puheenjohtaja ja jäsenet eivät saa palvelussuhteessa osallistua sellaisen luottolaitoksen tai yrityksen päivittäiseen johtamiseen, jonka asiat kuuluvat valiokunnan tehtäviin. Jos hallituksen jäseninä on henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetussa laissa tarkoitettuja henkilöstön edustajia, vähintään yksi heistä on nimettävä palkitsemisvaliokunnan jäseneksi.

Jos palkitsemisvaliokuntaa ei ole tai sille ei anneta hoidettaviksi tässä pykälässä mainittuja tehtäviä, niistä vastaa hallitus tai hallintoneuvosto siinä laajuudessa kuin nämä tehtävät yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen mukaan kuuluvat hallintoneuvostolle.

Luottolaitoksen sisäisissä valvontatoiminnoissa vastuullisessa asemassa olevien henkilöiden palkitsemista valvoo luottolaitoksen tai, jos se kuuluu konsolidointiryhmään, konsolidointiryhmän emoyrityksen hallitus tai palkitsemisvaliokunta.

Valvontatoiminnossa työskentelevän henkilön palkitsemisen tulee määräytyä valvontaa varten määriteltyjen tavoitteiden toteutumisen perusteella eikä saa olla riippuvainen sen liiketoimintayksikön tuloksesta, jota henkilö valvoo.

Kiinteän ja muuttuvan palkkion määräytymisperusteiden on selvästi erotuttava toisistaan. Kiinteän palkkion on ensisijaisesti määräydyttävä henkilön ammatillisen kokemuksen, tehtävänkuvan ja vastuun perusteella. Muuttuvan palkkion tulee heijastaa luottolaitoksen kestävää ja riskipainotettua tulosta sekä palkkionsaajan henkilökohtaista suoritusta, joka ylittää hänen tehtävänmukaisen normaalin suoritustasonsa.

Luottolaitoksen on määrättävä kiinteiden ja muuttuvien palkkioiden välinen kohtuullinen suhde sekä se, kuinka suuriksi muuttuvat palkkiot voivat nousta. Palkitsemisjärjestelmän ehtojen on oltava sellaiset, että luottolaitos voi päättää muuttuvan palkkion jättämisestä maksamatta joko kokonaan tai osittain tässä luvussa tai palkitsemisjärjestelmässä määritellyillä muilla edellytyksillä sekä päättää palkkion maksamisesta 12 §:ssä tarkoitetuilla rahoitusvälineillä ja lykätä palkkion maksamista 11 §:ssä tarkoitetuilla tavoilla. Palkkionsaajan kiinteän palkkion on oltava riittävän suuri, jotta muuttuvan palkkion mahdollinen maksamatta jättäminen ei muodostu palkkionsaajalle kohtuuttomaksi.

Muuttuvan palkkion osuus ei saa ylittää 100 prosenttia kunkin palkkionsaajan kiinteän palkkion kokonaismäärästä, ellei luottolaitoksen yhtiökokous toisin päätä. Yhtiökokous ei kuitenkaan saa hyväksyä suurempaa muuttuvien palkkioiden osuutta kuin 200 prosenttia kiinteän palkkion kokonaismäärästä.

Yhtiökokoukselle 7 §:n 3 momentissa tarkoitettua päätöstä varten tehtävän ehdotuksen on oltava riittävästi yksilöity ja siinä on perusteltava, miksi korkeampi muuttuvien palkkioiden enimmäisosuus olisi hyväksyttävä. Ehdotuksessa on selostettava ainakin se, mikä on päätöksen piiriin kuuluvien henkilöiden lukumäärä ja vastuualueet sekä päätöksen vaikutus luottolaitoksen vakavaraisuuteen. Tässä pykälässä tarkoitetusta ehdotuksesta on mainittava yhtiökokouskutsussa.

Luottolaitoksen on ilmoitettava Finanssivalvonnalle yhtiökokoukselle tehtävästä ehdotuksesta viipymättä sen jälkeen, kun ehdotuksen tekemisestä on päätetty tai ehdotus on tullut luottolaitoksen tietoon. Luottolaitoksen hallituksen on viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta tai viipymättä sen jälkeen, kun ehdotus on tullut luottolaitoksen tietoon, annettava Finanssivalvonnalle lausunto siitä, onko ehdotuksen hyväksyminen sen mielestä ristiriidassa EU:n vakavaraisuusasetuksen ja erityisesti riittäviä omia varoja koskevien vaatimusten kanssa.

Jos luottolaitoksen yhtiökokouksessa on edustettuna vähintään puolet yhtiön kaikista osakkeista, yhtiökokouksen päätökseksi tulee mielipide, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Jos yhtiökokouksessa on edustettuna vähemmän kuin puolet yhtiön kaikista osakkeista, yhtiökokouksen päätökseksi tulee mielipide, jota on kannattanut vähintään kolme neljäsosaa annetuista äänistä.

Osakkeenomistaja, jota tässä pykälässä tarkoitettu päätös koskee, tai hänen asiamiehensä, ei saa äänestää asiassa, paitsi jos päätös koskee luottolaitoksen kaikkia osakkeenomistajia.

Luottolaitoksen on ilmoitettava Finanssivalvonnalle viipymättä tässä pykälässä tarkoitetusta yhtiökokouksen päätöksestä. Finanssivalvonnan on ilmoitettava päätöksestä Euroopan pankkivalvontaviranomaiselle.

Luottolaitoksen on noudatettava muuttuvan palkkion määräytymisessä ja maksamisessa tässä pykälässä olevia vaatimuksia.

Muuttuvan palkkion on perustuttava kokonaisarvioon palkkionsaajan ja asianomaisen liiketoimintayksikön suorituksesta sekä luottolaitoksen ja, jos laitos kuuluu konsolidointiryhmään, konsolidointiryhmän, kokonaistuloksesta ja sen kehittymisestä; suoritusta arvioitaessa on otettava huomioon taloudelliset ja muut tekijät sekä se, miten suoritus tai tulos on toteutunut pitkällä aikavälillä;

Suoritusarvioon perustuvien palkkioiden maksaminen palkkionsaajille on jaksotettava siten, että maksaminen on sopusoinnussa luottolaitoksen liiketoimintasyklin ja liiketoimintariskien kanssa. Maksettavien palkkioiden määrissä on otettava huomioon ainakin arviointihetkellä tiedossa olevat sekä tulevat riskit, pääomakustannukset ja tarpeellinen maksuvalmius;

Luottolaitoksen maksettavaksi tulevien palkkioiden kokonaismäärä ei saa olla niin suuri, että se rajoittaa laitoksen pääomapohjan vahvistamista;

Palkkionsaajalle voi syntyä oikeus muuttuvaan palkkioon ja muuttuva palkkio voidaan maksaa hänelle ainoastaan, jos maksaminen ei vaaranna luottolaitoksen ja sen konsolidointiryhmän EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaista riittävää omien varojen määrää, ja että maksaminen on luottolaitoksen ja sen konsolidointiryhmän, palkkionsaajan liiketoimintayksikön tuloksen sekä palkkionsaajan henkilökohtaisen suorituksen kannalta kokonaisuutena arvioiden perusteltua;

Oikeus muuttuvaan palkkioon voi syntyä palkkionsaajalle ja se voidaan maksaa hänelle vain, jos palkkionsaaja ei ole menetellyt luottolaitosta velvoittavien säännösten, ohjeiden tai luottolaitoksen määrittelemien toimintaperiaatteiden ja menettelytapojen vastaisesti taikka teollaan tai laiminlyönnillään myötävaikuttanut tällaiseen menettelyyn. Muuttuva palkkio on myös voitava jättää maksamatta tai periä takaisin, jos kyseinen menettely tulee luottolaitoksen tietoon vasta palkkion määräytymisen tai maksamisen jälkeen. Määrittäessään ja soveltaessaan palkitsemisjärjestelmissään tässä momentissa olevia rajoituksia, luottolaitoksen on erityisesti otettava huomioon, onko palkkionsaajan menettely myötävaikuttanut merkittävien taloudellisten tappioiden syntymiseen ja onko palkkionsaajan menettely luottolaitoksen johtoa koskevien luotettavuus- ja pätevyysvaatimusten vastainen.

Luottolaitos voi sitoutua ehdottomaan muuttuvan palkkion maksamiseen ainoastaan erityisen painavista syistä ja edellyttäen, että luvattu palkkio kohdistuu ainoastaan palkkionsaajan palvelussuhteen ensimmäiseen vuoteen. Kyseisen sitoutumisen ja palkkion maksamisen tulee kuitenkin olla sopusoinnussa laitoksen terveen ja vahvan pääomarakenteen sekä palkkionsaajan henkilökohtaisen suoritusvaatimuksen kanssa. Sitoumuksessa tarkoitettu palkkio tulee selkeästi erottaa harkinnanvaraisesta palkitsemisjärjestelmästä.

Luottolaitos saa sitoutua palkkionsaajan aiempaan palvelussuhteeseen perustuvaan tai sen kaltaiseen palkitsemisjärjestelmään vain, jos se on sopusoinnussa luottolaitoksen pitkän aikavälin etujen kanssa. Edellytyksen täyttymistä arvioitaessa luottolaitoksen on otettava huomioon uuden palvelussuhteen kannalta ainakin vanhan järjestelmän sitouttamisvaikutus sekä tämän luvun mukaiset maksamisen lykkäämistä ja takaisinmaksamista koskevat vaatimukset.

Palkkionsaajalle maksettavan erorahan ja muun vastaavan korvauksen, joka maksetaan, jos palvelussuhde päättyy ennenaikaisesti, maksamisessa on otettava huomioon tässä luvussa säädetyt edellytykset ja maksamisperusteet on laadittava muutenkin sellaisiksi, ettei korvaus johda epäonnistuneen suorituksen tai moitittavan menettelyn palkitsemiseen.

Merkittävä osa, vähintään 40 prosenttia määritellystä muuttuvan palkkion kokonaismäärästä on lykättävä sekä maksettava aikaisintaan 3—5 vuoden kuluessa ansaintajakson päättymisestä. Edellä tarkoitetun lykkäysajan pituutta määrätessään luottolaitoksen on otettava huomioon sen liiketoimintasykli, liiketoiminnan luonne, riskit sekä kyseisen palkkionsaajan tehtävät ja vastuu. Jos muuttuvan palkkion osuus kiinteän ja muuttuvan palkkion kokonaismäärästä on erityisen suuri, vähintään 60 prosenttia muuttuvasta palkkiosta on lykättävä vastaavalla tavalla. Jos lykättävä palkkio maksetaan eri lykkäysajoin useammassa erässä, palkkionsaajalle voi kertyä oikeus lykättävän palkkion yhteismäärään aikaisintaan portaittain, samassa kokonaislykkäysajan kulumista vastaavassa suhteessa.

Vähintään puolet määritellystä muuttuvasta palkkiosta on maksettava muuna kuin käteissuorituksena. Siihen on käytettävä tasapainoisesti osakkeita tai, jos luottolaitoksen osakkeet eivät ole kaupankäynnin kohteena kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetun lain 1 luvun 2 §:n 6 kohdassa tarkoitetulla säännellyllä markkinalla, muita niihin rinnastettavia luottolaitoksen liikkeeseen laskemia EU:n vakavaraisuusasetuksen 52 ja 63 artiklassa tarkoitettuja rahoitusvälineitä, jotka ovat vaihdettavissa ydinpääomaksi tai joiden kirjanpitoarvoa voidaan alentaa. Käytettyjen rahoitusvälineiden arvon on heijastettava luottolaitoksen tai sen konsolidointiryhmään kuuluvan yrityksen oman pääoman tai luottokelpoisuuden muutoksia.

Maksettaessa muuttuvia palkkioita tässä pykälässä tarkoitetuin rahoitusvälinein, niihin on liitettävä odotusaika, jonka pituus on sopusoinnussa 11 §:n mukaisesti määrättyjen lykkäysaikojen kanssa.

Luottolaitos ei saa maksaa muuttuvia palkkioita tavalla, jonka vaikutus rinnastuu tämän luvun säännösten vastaiseen menettelyyn.

Luottolaitoksen on vaadittava palkkionsaajaa sitoutumaan siihen, ettei hän käytä rahoitusvälineitä, vakuuttamista tai muita niihin rinnastuvia keinoja tässä luvussa tarkoitettuun palkitsemisjärjestelmään liittyvältä palkkionsaajan henkilökohtaiselta riskiltä suojautumiseen.

Finanssivalvonta voi rajoittaa tai kieltää tietyn rahoitusvälineen tai järjestelyn käyttämisen muuttuvien palkkioiden maksamiseen riippumatta siitä, sisältyykö se lykättyyn osuuteen vai ei, jos menettelyä voidaan pitää tämän luvun säännösten vastaisena.

Jos muuttuvien palkkioiden maksaminen olisi ristiriidassa luottolaitoksen terveen ja vahvan pääomapohjan sekä valtion tuen nopean takaisinmaksamisen kanssa, luottolaitos saa maksaa muuttuvina palkkioina yhteensä vain enintään määrän, joka vastaa määrättyä osuutta laitoksen nettotuotoista. Enimmäisosuudesta päättää luottolaitoksen hallituksen ehdotuksesta valtiovarainministeriö tilikaudeksi kerrallaan luottolaitoksen vahvistetun tilinpäätöksen perusteella.

Valtiovarainministeriö voi valtion tuen saamisen ehtona edellyttää, että luottolaitos muuttaa palkitsemisjärjestelmiään siten, että ne ovat sopusoinnussa 1 momentissa tarkoitettujen vaatimusten lisäksi luottolaitoksen hyvän riskienhallinnan ja kestävän taloudellisen aseman kanssa. Valtiovarainministeriö voi vastaavasti myös edellyttää, että luottolaitos rajoittaa luottolaitoksen johdolle maksettavia palkkioita ja kieltää kokonaan muuttuvien palkkioiden maksaminen luottolaitoksen johdolle, jos maksaminen ei täytä tässä pykälässä säädettyjä edellytyksiä tai jos palkkioiden maksaminen ei ole luottolaitoksen ja yleisen edun kannalta kokonaisuutena arvioiden perusteltua.

Luottolaitoksen on pidettävä saatavilla internetsivustollaan selostus siitä, miten se noudattaa tämän luvun säännöksiä.

Finanssivalvonnan on seurattava luottolaitosten palkitsemisjärjestelmien kehitystä ja niiden noudattamia käytäntöjä sekä annettava palkitsemista koskevia tietoja Euroopan pankkivalvontaviranomaiselle tämän määräämässä muodossa. Finanssivalvonnan on vaadittava valvottaviltaan sen lisäksi, mitä EU:n vakavaraisuusasetuksen 450 artiklassa säädetään, tiedot:

Finanssivalvonta voi antaa tarkempia määräyksiä tässä pykälässä tarkoitettujen tietojen ilmoittamisesta.

Luottolaitoksen on huolehdittava siitä, että sillä on jatkuvasti riittävä määrä omia varoja kattamaan luottolaitokseen kohdistuvat ja sen ulkoiseen toimintaympäristöön liittyvät riskit siten, kuin tässä laissa ja EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetään. Luottolaitos ei saa toiminnassaan ottaa niin suurta riskiä, että siitä aiheutuu olennaista vaaraa luottolaitoksen vakavaraisuudelle tai maksuvalmiudelle. Tämän varmistamiseksi luottolaitoksella on oltava terveet, kattavat ja tehokkaat strategiat ja menettelytavat, joiden avulla se arvioi, seuraa ja ylläpitää sisäisen pääoman määrää, laatua ja jakautumista.

Luottolaitoksen on arvioitava säännöllisesti 1 momentissa tarkoitettuja strategioita ja menettelytapoja, jotta ne pysyvät luottolaitoksen liiketoiminnan laatuun, laajuuteen ja monimuotoisuuteen nähden kattavina ja oikeasuhteisina.

Mitä tässä luvussa säädetään luottolaitoksesta ja sen riskienhallinnasta, sovelletaan myös luottolaitoksen konsolidointiryhmän emoyritykseen ja sen konsolidointiryhmään kuuluvaan muuhun yritykseen ja luottolaitoksen konsolidointiryhmän riskienhallintaan.

Finanssivalvonta voi luottolaitoksen hakemuksesta myöntää luvan poiketa 1 ja 2 momentin soveltamisesta konsolidointiryhmään kuuluvaan luottolaitokseen. Lupa on myönnettävä, jos kullekin konsolidointiryhmään kuuluvalle yritykselle on asetettu riittävä omien varojen tavoite yrityksen liiketoiminnan kullekin osa-alueelle, lukuun ottamatta konsolidoidun valvonnan tavoitteiden kannalta vähäisiä yrityksiä ja liiketoiminta-alueita. Luvan myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että luvan myöntäminen ei vaaranna luottolaitoksen vakavaraisuutta tai vakavaraisuuden valvontaa.

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään luottolaitoksesta, ei sovelleta EU:n vakavaraisuusasetuksen 10 artiklassa tarkoitetun poikkeuksen alaiseen luottolaitokseen. Mitä 3 momentissa säädetään konsolidoidusta riskienhallinnasta, ei sovelleta EU:n vakavaraisuusasetuksen 15 artiklassa tarkoitetun poikkeuksen alaiseen konsolidointiryhmään.

Luottolaitoksella on oltava tehokkaat ja luotettavat sekä kirjallisesti kuvatut hallinto- ja ohjausjärjestelmät luottolaitokseen ja sen toimintaan kohdistuvien nykyisten ja tulevien riskien tunnistamiseksi, hallitsemiseksi, rajoittamiseksi, seuraamiseksi ja riskeistä raportoimiseksi. Näihin kuuluvat:

Edellä 1 momentissa tarkoitettujen järjestelmien on oltava laitoksen toiminnan laatuun, laajuuteen ja monimuotoisuuteen nähden kattavia ja oikeasuhteisia.

Luottolaitoksen hallituksen on hyväksyttävä luottolaitokseen ja sen toimintaan kohdistuvia riskejä koskevat strategiat ja menettelytavat sekä säännöllisesti arvioitava niitä. Kaikki olennaiset riskit, riskienhallintaa koskevat ohjeet sekä näiden muutokset on raportoitava hallitukselle.

Luottolaitoksen hallituksen on käytettävä riittävästi aikaa luottolaitoksen riskejä koskevien asioiden käsittelyyn sekä varmistuttava siitä, että luottolaitoksella on riittävät voimavarat riskien hallintaa koskevien tässä laissa ja EU:n vakavaraisuusasetuksessa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseen.

Jos luottolaitoksella on hallintoneuvosto, tässä luvussa säädetyistä hallituksen tehtävistä vastaa hallintoneuvosto siinä laajuudessa, kuin sille on yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen mukaan annettu hallitukselle kuuluvia tehtäviä.

Luottolaitoksella, joka on 10 luvun 7 tai 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävä, on oltava hallituksen jäsenistä koostuva riskivaliokunta, joka raportoi koko hallitukselle. Jos luottolaitos kuuluu konsolidointiryhmään tai talletuspankkien yhteenliittymään, joka on edellä mainitulla tavalla merkittävä, vain konsolidointiryhmän emoyrityksellä ja talletuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisöllä on oltava riskivaliokunta. Riskivaliokunnan jäsen ei saa toimi- tai palvelussuhteessa osallistua sellaisen luottolaitoksen tai yrityksen päivittäiseen johtamiseen, jonka asiat kuuluvat valiokunnan tehtäviin. Riskivaliokunnan jäsenellä tulee olla tarpeellinen luottolaitoksen riskinottokykykyyn ja riskistrategiaan liittyvä asiantuntemus.

Riskivaliokunnan on avustettava hallitusta luottolaitoksen riskistrategiaa ja riskinottoa koskevissa asioissa sekä sen valvomisessa, että luottolaitoksen toimiva johto noudattaa hallituksen päättämää riskistrategiaa. Riskivaliokunnan on arvioitava, vastaavatko laitoksen pääomaa sitovista palveluista perimät hinnat laitoksen liiketoimintamallia ja riskistrategiaa sekä jos näin ei ole, valmisteltava hallituksen hyväksyttäväksi suunnitelma asian korjaamiseksi.

Riskivaliokunnan on myös avustettava hallituksen palkitsemisvaliokuntaa terveiden palkitsemisjärjestelmien luomisessa ja arvioitava, kannustavatko palkitsemisjärjestelmät ottamaan huomioon laitoksen riskit, pääoma- ja maksuvalmiusvaatimukset sekä tuottojen jaksotuksen ja tuottojen kertymistodennäköisyyden.

Jos riskivaliokuntaa ei ole tai sille ei anneta hoidettavaksi tässä pykälässä mainittuja tehtäviä, niistä vastaa hallitus taikka hallintoneuvosto siinä laajuudessa kuin nämä tehtävät yhtiöjärjestyksen tai yhteisön sääntöjen mukaan kuuluvat niille.

Luottolaitoksella, joka on 10 luvun 7 tai 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävä, on oltava hallituksen jäsenistä koostuva tarkastusvaliokunta, joka raportoi koko hallitukselle. Jos luottolaitos kuuluu konsolidointiryhmään tai talletuspankkien yhteenliittymään, joka on edellä mainitulla tavalla merkittävä, vain konsolidointiryhmän emoyrityksellä ja talletuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisöllä on oltava tarkastusvaliokunta. Mitä edellä säädetään, ei koske luottolaitosta, jonka osakkeet eivät ole kaupankäynnin kohteena kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetun lain 1 luvun 2 §:n 6 kohdassa tarkoitetulla säännellyllä markkinalla ja joka on laskenut liikkeeseen ainoastaan velkasitoumuksia, joiden yhteenlaskettu nimellisarvo on alle 100 000 000 euroa, julkaisematta arvopapereista arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta esitteestä ja direktiivin 2001/34/EY muuttamisesta annetun direktiivin 2003/71/EY mukaista esitettä.

Tarkastusvaliokunnalla tulee olla riittävä asiantuntemus laskentatoimesta, kirjanpidosta, taloudellisesta raportoinnista ja tilinpäätöskäytännöistä sekä sisäisestä tarkastuksesta. Tarkastusvaliokunnan jäsen ei saa toimi- tai palvelussuhteessa osallistua sellaisen luottolaitoksen päivittäiseen johtamiseen, jonka asiat kuuluvat valiokunnan tehtäviin. Valiokunnan jäsenistä vähintään yhden on oltava luottolaitoksesta ja sen merkittävistä osakkeenomistajista riippumaton, jolla on riittävä asiantuntemus laskentatoimesta tai tilintarkastuksesta.

Tarkastusvaliokunnan on avustettava hallitusta ainakin seuraavien asioiden seuraamisessa, valvomisessa ja valmistelussa:

Jos tarkastusvaliokuntaa ei ole tai sille ei anneta hoidettavaksi tässä pykälässä mainittuja tehtäviä, niistä vastaa hallitus taikka hallintoneuvosto siinä laajuudessa kuin nämä tehtävät yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen mukaan kuuluvat hallintoneuvostolle.

Muulla kuin 10 luvun 7 tai 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävällä luottolaitoksella, jolla on tarkastusvaliokunta, voi olla sen hallituksen jäsenistä koostuva yhdistetty riski- ja tarkastusvaliokunta. Valiokunnan jäsenillä on oltava asiantuntemus hoitaa kummankin valio-kunnan tehtäviä.

Hallituksen riskivaliokunnan jäsenten tulee saada käyttöönsä riittävät tiedot luottolaitoksen riskeistä. Riskivaliokunnan on määriteltävä sille ilmoitettavien tietojen sisältö ja muoto. Riskivaliokunnan tulee pitää säännöllisesti yhteyttä 8 §:ssä tarkoitettuun riskien valvontatoimintoon. Valiokunnalla on oikeus käyttää tarpeellisessa määrin myös ulkopuolisia asiantuntijoita.

Luottolaitoksella on oltava luottolaitoksen liiketoiminnoista riippumattomat riskien valvontatoiminto, säännösten ja sisäisten toimintaperiaatteiden noudattamista valvova toiminto, sisäinen tarkastus sekä muut tarpeelliset valvontatoiminnot.

Riskien valvontatoiminnon tehtävänä on huolehtia siitä, että luottolaitoksen olennaiset riskit tunnistetaan, mitataan ja raportoidaan hallitukselle. Valvontatoiminnon on osallistuttava aktiivisesti laitoksen riskistrategian luomiseen ja kaikkien olennaisten riskienhallintaa koskevien päätösten tekemiseen sekä huolehdittava siitä, että hallitus saa kokonaiskuvan luottolaitokseen kohdistuvista riskeistä.

Tässä pykälässä tarkoitetuille valvontatoiminnoille on annettava niiden tehtävien hoitamiseksi riittävä hallinnollinen asema, toimivalta ja voimavarat. Jos hallitus ei saa muulla tavalla riittäviä tietoja laitoksen olennaisista riskeistä tavanomaisten raportointiprosessien kautta, riskien valvontatoiminnon ja muiden valvontatoimintojen johtajalla tulee olla mahdollisuus saattaa tehtäviinsä kuuluvia asioita suoraan hallituksen tietoon. Valvontatoiminnoissa työskentelevien tulee olla riippumattomia niistä liiketoimintayksiköistä, joita he valvovat. Riskien valvontatoiminnon johtajan tehtävän on oltava päätoiminen. Hänen vapauttamisestaan tehtävistään päättää luottolaitoksen hallitus.

Luottolaitos voi poiketa tässä pykälässä säädetyistä vaatimuksista, jotka koskevat liiketoiminnoista riippumattomien valvontatoimintojen perustamista sekä riskien valvontatoiminnon johtajan tehtävän päätoimisuutta, jos se on perusteltua ottaen huomioon luottolaitoksen toiminnan laatu, laajuus ja monimuotoisuus. Riskien valvontatoiminnon johtajan mahdollisten muiden tehtävien tulee kuitenkin aina olla liiketoiminnoista riippumattomia eivätkä ne muutoinkaan saa aiheuttaa eturistiriitaa valvontatoiminnon tehtävien kanssa.

Luottolaitoksella on oltava luotto- ja vastapuoliriskin arvioimista varten omat luottolaitoksen toiminnan laadun, laajuuden ja monimuotoisuuden kannalta riittävät sisäiset arviointimenetelmät, jotka eivät saa perustua yksinomaan tai kaavamaisesti vastapuolta tai rahoitusvälinettä koskevaan ulkopuoliseen luottoluokitukseen.

Luottolaitoksen, joka on 10 luvun 7 tai 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla merkittävä, on pyrittävä käyttämään sisäisen luokituksen menetelmiä omien varojen vaatimuksen laskemiseen ja ainakin sellaisten olennaisen suurten luottoriskien arvioimiseen, joihin liittyy samanaikaisesti suuri määrä merkittäviä vastapuolia, sekä kaupankäyntivarastossa oleviin velkarahoitusvälineisiin liittyvän olennaisen suuren vastapuoliriskin arvioimiseen, jos vastapuoliriski kohdistuu suureen määrään eri vastapuolia.

Luotonannon on perustuttava terveisiin ja selkeästi määriteltyihin perusteisiin. Luottojen myöntämistä, luottoehtojen muuttamista, luottojen uudistamista ja jälleenrahoitusta koskevista prosesseista on oltava selkeät ja dokumentoidut toimintaperiaatteet ja menettelytavat.

Luottolaitoksella on oltava sisäiset menetelmät, joilla se voi arvioida yksittäisiä luotto- ja vastapuoliriskejä. Se ei saa arviointimenetelmissään tukeutua yksinomaan tai kaavamaisesti ulkopuoliseen luottoluokitukseen. Jos luottolaitoksen omia varoja koskevat laskelmat perustuvat ulkopuoliseen luottoluokitukseen tai siihen, että luokitusta tietystä luottoriskistä ei ole, luottolaitoksen on lisäksi itse arvioitava kyseiseen riskiin kohdistettavan omien varojen vaatimuksen määrä.

Luottolaitoksen on hallinnoitava ja seurattava luottoriskejä sisältäviä varallisuus- ja velkaeriä jatkuvasti tehokkain järjestelmin. Sillä on oltava prosessit, joilla se tunnistaa ja hallitsee ongelmaluottoja sekä tekee niistä riittävät arvonalennuskirjaukset ja tappiovaraukset. Luottosaatavat on pidettävä riittävästi hajautettuina luottolaitoksen kohdemarkkinoiden ja luottolaitoksen hallituksen hyväksymän luotonantostrategian mukaisesti.

Luottolaitoksen on varauduttava siihen, että sen käyttämät riskienhallinnan sekä luottoriskien vähentämismenetelmät epäonnistuvat. Sillä on oltava jäännösriskiä koskevat dokumentoidut toimintaperiaatteet ja menettelytavat.

Luottolaitoksen on varauduttava riskien keskittymisestä aiheutuvan riskin toteutumiseen. Sillä on oltava asiaa koskevat dokumentoidut toimintaperiaatteet ja menettelytavat. Keskittymäriskiä hallittaessa vastapuolina on otettava huomioon ainakin OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut keskusvastapuolet, luottolaitoksen 15 luvun 13 §:ssä tarkoitettuun lähipiiriin kuuluvat, samalla toimialalla tai samalla maantieteellisellä alueella toimivat sekä samoja hyödykkeitä tuottavat vastapuolet. Lisäksi sen on otettava huomioon luottoriskien vähentämismenetelmistä aiheutuva riski sekä suuret välilliset luottoriskit kuten yhden vakuudenantajan vakuuskeskittymä.

Luottolaitoksen on varauduttava varojen tai velkaerien arvopaperistamiseen liittyviin riskeihin. Kyseisten riskien hallinnassa on riittävästi varmistuttava siitä, että riskien arviointi ja niitä koskevat päätökset perustuvat riskien todelliseen arvoon ja luonteeseen. Sillä on oltava arvopaperistamiseen liittyvän riskin hallintaa koskevat dokumentoidut toimintaperiaatteet ja menettelytavat.

Luottolaitoksella on oltava alulle panemistaan uusiutuvista arvopaperistamisjärjestelyistä suunnitelma, jonka mukaan sillä on riittävä maksuvalmius huolehtia järjestelyihin liittyvistä sopimuksenmukaisista ja ennenaikaisista takaisinmaksuista.

Luottolaitoksella on oltava menetelmät olennaisten markkinariskien tunnistamiseen, mittaamiseen ja hallitsemiseen. Sillä on oltava markkinariskin hallintaa koskevat dokumentoidut toimintaperiaatteet ja menettelytavat.

Sen on varauduttava riittävästi lyhyiden ja pitkien markkinapositioiden epäsuhdasta johtuvaan maksuvalmiustarpeeseen. Luottolaitoksella on oltava riittävä sisäinen pääoma kattamaan nekin olennaiset markkinariskit, joihin ei ole kohdistettava omia varoja.

Jos luottolaitos on laskiessaan markkinapositioriskin kattamiseksi vaadittavien omien varojen määrää EU:n vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan, IV osaston 2 luvun mukaisesti nettouttanut yhden tai useamman osakeindeksiin sisältyvän osakkeen position yhden tai useamman osakeindeksifutuurin tai muun osakeindeksituotteen position kanssa, luottolaitoksella on oltava riittävä sisäinen pääoma kattamaan kyseisestä positiosta aiheutuva tappioriski siitä, että futuurin tai muun johdannaisrahoitusvälineen arvonmuutokset eivät täysin noudata sen kohde-etuusosakkeiden arvonmuutoksia. Luottolaitoksen on toimittava näin myös silloin, kun sillä on hallussaan vastakkaissuuntaisia positioita sellaisista osakeindeksifutuureista, joiden maturiteetit tai koostumus eivät täysin vastaa toisiaan.

Jos luottolaitos noudattaa EU:n vakavaraisuusasetuksen 345 artiklan mukaista käsittelyä, laitoksen on huolehdittava siitä, että sillä on riittävä sisäinen pääoma tappioriskin kattamiseen, joka sillä on merkintäsitoumuksen antamisajankohdan ja seuraavan arkipäivän välisenä aikana.

Luottolaitoksella on oltava menetelmät tunnistaa, arvioida ja hallita korkotason vaihteluun liittyvät riskit, jotka vaikuttavat laitoksen rahoitustaseeseen. Sillä on oltava rahoitustaseen korkoriskin hallintaa koskevat dokumentoidut toimintaperiaatteet ja menettelytavat.

Luottolaitoksella on oltava menetelmät operatiivisten riskien tunnistamiseksi, arvioimiseksi ja hallitsemiseksi. Sen on varauduttava ainakin mallintamisriskin sekä harvoin tapahtuvien, vakavien riskitapahtumien toteutumiseen. Laitoksen täytyy selkeästi kuvata, mitä se pitää operatiivisina riskeinä. Sillä on oltava operatiivisen riskin hallintaa koskevat kirjalliset toimintaperiaatteet ja menettelytavat.

Luottolaitoksella on oltava riittävät, turvalliset ja toimintavarmat maksu-, arvopaperi- ja muut tietojärjestelmät.

Luottolaitoksella on oltava varautumis- ja jatkuvuussuunnitelmat liiketoiminnan vakaviin häiriöihin varautumiseen, toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen sekä häiriötilanteissa aiheutuvien vahinkojen rajoittamiseen.

Luottolaitoksella on oltava tehokkaat ja luotettavat strategiat ja järjestelmät, joilla se tunnistaa, mittaa, hallitsee ja seuraa maksuvalmiusriskiä, päivänsisäistä riskiä ja riskiprofiilia tarkoituksenmukaisin aikavälein riittävän maksuvalmiuden ja maksuvalmiuspuskurien ylläpitämiseksi. Maksuvalmiusriskin hallinnan on oltava sopusoinnussa luottolaitoksen eri liiketoiminta-alueisiin, valuuttoihin, luottolaitoksen sivuliikkeisiin ja sen konsolidointiryhmään kuuluviin oikeushenkilöihin liittyvän maksuvalmiusriskin kanssa. Maksuvalmiusriski sekä sen kustannukset ja hyödyt on riittävin menetelmin pystyttävä kohdentamaan.

Edellä 1 momentissa tarkoitettujen strategioiden ja järjestelmien on oltava tehokkaat ja oikeassa suhteessa laitoksen liiketoiminnan laajuuteen ja monimuotoisuuteen, riskiprofiiliin sekä laitoksen hallituksen vahvistamiin maksuvalmiusriskin sietorajoihin. Niiden on myös oltava oikeassa suhteessa laitoksen tärkeyteen kussakin ETA-valtiossa, jossa se toimii. Strategioita ja järjestelmiä koskevat toimintaperiaatteet ja menettelytavat on dokumentoitava. Laitoksen on huolehdittava siitä, että kunkin liiketoiminta-alueen johto ja henkilöstö tuntevat laitoksenmaksuvalmiusriskin hyväksytyt rajat.

Luottolaitoksella on oltava menetelmät rahoitusasemiensa tunnistamiseksi, mittaamiseksi, hallitsemiseksi ja seuraamiseksi. Menetelmiin on sisällyttävä sekä tarkasteluhetken että tulevat olennaiset kassavirrat varoista, veloista, taseen ulkopuolisista eristä, ehdollisista sitoumuksista sekä mahdolliset maineriskin toteutumisen vaikutukset.

Luottolaitoksen on eriteltävä pantattuna tai muutoin vakuutena oleva ja vakuusoikeuksista vapaa omaisuus, joka on käytettävissä luottolaitoksen vastuiden katteena. Sen on myös pystyttävä erittelemään, mille oikeudelliselle yksikölle mikin omaisuuserä oikeudellisesti kuuluu, missä valtiossa omaisuuserä on oikeudellisesti rekisteröity tai kirjattu ja miten nopeasti omaisuus voidaan käyttää luottolaitoksen vastuiden katteeksi.

Luottolaitoksen, joka on kiinnitysluottopankkilain 10 §:n nojalla saanut luvan kiinnitysluottopankkitoimintaan tai hakee tällaista lupaa, on asetettava määrällinen tavoite kiinnitysluottopankkitoiminnan suhteelliselle osuudelle koko luottolaitoksen liiketoiminnasta. Tavoite on asetettava siten, että se ei vaaranna luottolaitoksen muun liiketoiminnan kuin kiinnitysluottopankkitoiminnan jälleenrahoitusta.

Luottolaitoksen on otettava huomioon oikeudelliset ja operatiiviset rajoitukset, jotka liittyvät mahdollisiin helposti rahaksi muutettavan sekä vakuusoikeuksista vapaan omaisuuden siirtoihin luottolaitoksen eri oikeudellisten yksiköiden välillä sekä ETA-alueella että sen ulkopuolella.

Luottolaitoksen on pyrittävä käyttämään riittävästi limiittijärjestelmiä, maksuvalmiuspuskureita ja muita maksuvalmiusriskin vähentämismenetelmiä voidakseen kestää laajasti erilaisia kuormitustapahtumia sekä pyrittävä ylläpitämään riittävän monipuolista rahoitusrakennetta ja rahoituslähteitä. Sen on arvioitava käyttämiään menetelmiä säännöllisesti.

Luottolaitoksen on tarkasteltava säännöllisesti, kuitenkin vähintään vuosittain, maksuvalmiusasemaansa koskevia vaihtoehtoisia toteutumisnäkymiä ja riskiä vähentäviä tekijöitä sekä arvioitava oletuksia, joiden perusteella se tekee rahoitusasemaansa koskevat päätökset.

Vaihtoehtoisia toteutumisnäkymiä tarkastellessaan luottolaitoksen on otettava huomioon taseen varojen ja velkojen kassavirtojen lisäksi ainakin taseen ulkopuoliset erät ja muut ehdolliset velat, jotka liittyvät arvopaperistamista varten perustettuihin ja muihin erillisyhtiöihin. Eri toteutumisnäkymien mahdollisia vaikutuksia on tarkasteltava luottolaitoskohtaisesti, markkinakohtaisesti ja näiden piirteiden yhdistelminä. Erilaiset aikajänteet ja kuormitustilanteiden erilaiset vakavuusasteet on otettava huomioon.

Luottolaitoksen on kulloinkin mukautettava strategiansa, toimintatapansa ja maksuvalmiuslimiittinsä sekä maksuvalmiutta koskevat palautumissuunnitelmansa eri toteutumisnäkymien mukaisiin tuloksiin.

Luottolaitoksella on oltava maksuvalmiuden palauttamissuunnitelma, jolla se varautuu maksuvalmiuden heikkenemiseen, kuten toiseen jäsenvaltioon perustetun sivuliikkeen maksuvalmiuskriisiin. Palauttamissuunnitelmaan on sisällyttävä riittävät strategiat ja toimivan johdon hyväksymät toimintaohjeet, joiden mukaisesti suunnitelma on pantavissa toimeen välittömästi. Niihin on sisällyttävä ainakin sellaisen keskuspankkivakuuskelpoisen omaisuuden hallinta, joka on tarvittaessa vastaanottavan jäsenvaltion tai kolmannen maan valuuttana tai sijaitsee kolmannessa maassa.

Luottolaitoksen on testattava palauttamissuunnitelma ja tarvittaessa päivitettävä se 20 §:ssä tarkoitettujen toteutumisnäkymien ja niiden muutosten perusteella vähintään vuosittain.

Luottolaitoksella on oltava menetelmät, joilla se tunnistaa, hallitsee ja seuraa liiallisen velkaantumisen riskiä. Sen on käytettävä tunnuslukuina EU:n vakavaraisuusasetuksen 429 artiklan mukaista vähimmäisomavaraisuusastetta sekä muutenkin seurattava varojen ja vastuiden välistä epätasapainoa. Sillä on oltava liiallisen velkaantumisen riskin hallintaa koskevat dokumentoidut toimintaperiaatteet ja menettelytavat.

Luottolaitoksen on varottava liiallista velkaantumista ja otettava huomioon velkaantumisriskin mahdollinen lisääntyminen, jos luottolaitoksen omat varat vähenevät arvioitujen tai toteutuneiden tappioiden johdosta.

Luottolaitoksen, joka on saanut EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisen luvan käyttää sisäisen luokituksen menetelmiä riskipainotettujen vastuuerien tai omien varojen vaatimuksen laskemiseen, on ilmoitettava Finanssivalvonnalle laskelmien tulokset viiteportfoliossa olevista vastuueristä tai positioista, lukuun ottamatta operatiivista riskiä, sekä laskemisessa käytetyt sisäiset menetelmät säännöllisesti, kuitenkin vähintään kerran vuodessa.

Finanssivalvonta voi antaa tarkempia määräyksiä 9 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetuista luottoriskien arviointimenetelmistä, 10 §:ssä tarkoitetusta luotto- ja vastapuoliriskistä, 14 §:ssä tarkoitetusta markkinariskistä, 16 §:ssä tarkoitetusta operatiivisesta riskistä, 17 §:ssä tarkoitetusta maksu-valmiusriskistä ja 21 §:ssä tarkoitetusta suunnitelmasta.

Luottolaitoksella on jatkuvasti oltava omia varoja ja konsolidoituja omia varoja vähintään EU:n vakavaraisuusasetuksessa sekä tässä luvussa säädetty määrä. Finanssivalvonta voi lisäksi asettaa luottolaitokselle harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen niin kuin 11 luvun 6 §:ssä säädetään.

Omilla varoilla tarkoitetaan tässä luvussa EU:n vakavaraisuusasetuksen 4 artiklan 1 kohdan 118 alakohdassa tarkoitettuja omia varoja. Konsolidoitujen omien varojen määrä lasketaan niin kuin mainitussa asetuksessa säädetään.

Kokonaisriskin määrällä tarkoitetaan tässä luvussa EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua kokonaisriskin määrää.

Luottolaitoksen osakepääoman, osuuspääoman tai peruspääoman on oltava vähintään viisi miljoonaa euroa. Pääoman on oltava kokonaan merkitty toimilupaa myönnettäessä.

Luottolaitoksella on jatkuvasti oltava omia varoja vähintään 1 momentissa säädetty määrä, jollei 3 momentista muuta johdu.

Jos luottolaitoksen omien varojen määrä vähenee lain, asetuksen tai viranomaismääräyksen muuttumisen johdosta, luottolaitoksella on 2 momentista poiketen oltava omia varoja vähintään määrä, joka sillä oli välittömästi ennen lain, asetuksen tai viranomaismääräyksen voimaantuloa, kuitenkin vähintään miljoona euroa. Luottolaitos, johon tätä momenttia sovelletaan, ei saa jakaa varoja osakkeen- tai osuudenomistajalle niin kauan kuin omien varojen määrä alittaa 1 momentissa säädetyn määrän.

Luottolaitoksella on oltava ydinpääomaa ja konsolidoitua ydinpääomaa sen lisäksi, mitä EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetään, määrä, joka kattaa tässä luvussa säädetyt lisäpääomavaatimukset ja konsolidoidut lisäpääomavaatimukset.

Kokonaislisäpääomavaatimus koostuu kiinteästä lisäpääomavaatimuksesta, kokonaistaloudellisten muuttujien perusteella määrättävästä muuttuvasta lisäpääomavaatimuksesta sekä rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen lisäpääomavaatimuksesta.

Kiinteä lisäpääomavaatimus on 2,5 prosenttia luottolaitoksen kokonaisriskin määrästä.

Muuttuva lisäpääomavaatimus määrätään noudattaen, mitä 4—6 §:ssä säädetään. Muuttuva lisäpääomavaatimus saa olla enintään 2,5 prosenttia luottolaitoksen kokonaisriskin määrästä.

Rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen pääomavaatimus määrätään noudattaen, mitä 7—9 §:ssä säädetään. Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen lisäpääomavaatimus saa olla enintään 3,5 prosenttia ja muun rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen lisäpääomavaatimus enintään 2,0 prosenttia luottolaitoksen kokonaisriskin määrästä.

Mitä 2—4 momentissa säädetään, koskee myös konsolidoitua lisäpääomavaatimusta. Mitä EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetään luottolaitoksen velvollisuudesta täyttää konsolidoidun vähimmäispääomavaatimus, koskee vastaavasti luottolaitosten velvollisuutta täyttää konsolidoitu kiinteä pääomavaatimus ja konsolidoitu muuttuva lisäpääomavaatimus sekä 8 §:ssä tarkoitettu muun rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen konsolidoitu lisäpääomavaatimus. Jäljempänä 7 §:ssä tarkoitetun luottolaitoksen velvollisuudesta täyttää konsolidoitu maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen lisäpääomavaatimus säädetään mainitussa pykälässä.

Muuttuvan lisäpääomavaatimuksen määrää Finanssivalvonta. Finanssivalvonnan on yhteistyössä valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin kanssa neljännesvuosittain arvioitava, onko tarpeen asettaa muuttuva lisäpääomavaatimus, muuttaa voimassa olevaa vaatimusta tai pitää se ennallaan. Päätös asiasta on tehtävä kolmen kalenterikuukauden kuluessa kunkin vuosineljänneksen päättymisestä.

Finanssivalvonnan on sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, otettava viivytyksettä käsiteltäväksi muuttuvan lisäpääomavaatimuksen asettamista tai muuttamista koskeva asia, jos valtiovarainministeriö tai Suomen Pankki vaatii sitä taikka jos Euroopan järjestelmäriskikomitea on antanut Suomen finanssimarkkinoiden kannalta merkittävän suosituksen tai varoituksen.

Finanssivalvonnan on ennen 1 momentissa tarkoitetun päätöksen tekemistä kuultava valtiovarainministeriötä, sosiaali- ja terveysministeriötä ja Suomen Pankkia.

Muuttuva lisäpääomavaatimus tulee voimaan kahdentoista kuukauden kuluttua päätöksen tekemisestä, jollei Finanssivalvonta erityisestä syystä päätä aikaisemmasta voimaantuloajankohdasta.

Tässä pykälässä tarkoitetusta päätöksestä on käytävä ilmi päätöksen voimassaoloaika, kokonaislisäpääomavaatimuksen määrä ja sen mahdollinen muutos edellisestä päätöksestä, päätöksen perusteet, mahdolliset erityiset syyt muutoksen aikaistetulle voimaantulolle sekä muut tarpeelliset tiedot.

Finanssivalvonnan on julkistettava tässä pykälässä tarkoitettu päätös internetsivustollaan.

Tässä pykälässä tarkoitettuun päätökseen liitettävistä tiedoista ja päätöksen julkistamisesta annetaan tarkempia säännöksiä valtiovarainministeriön asetuksella.

EKP:n oikeudesta asettaa tämän pykälän mukaisesti määrättyä lisäpääomavaatimusta korkeampi muuttuva lisäpääomavaatimus säädetään YVM-asetuksessa.

Muuttuvan lisäpääomavaatimuksen määräämisen ensisijaisena perusteena on luottokannan ja bruttokansantuotteen välisen suhteen poikkeama tämän suhteen pitkäaikaisesta kehityksestä.

Edellä 1 momentissa tarkoitetun perusteen lisäksi tai erityisestä syystä sen sijasta muuttuvan lisäpääomavaatimuksen määräämisen perusteeksi voidaan ottaa yksi tai useampi muu luottolaitostoimialan kehityksen ja kansantalouden tai sen jonkin osan kehityksen väliseen suhteeseen perustuva seikka.

Sen lisäksi, mitä edellä tässä pykälässä säädetään, lisäpääomavaatimusta määrättäessä on otettava huomioon Euroopan järjestelmäriskikomitean antamat suositukset ja varoitukset siltä osin kuin ne koskevat Suomen finanssimarkkinoita.

Muuttuvan lisäpääomavaatimuksen määräämisen perusteista annetaan tarkempia säännöksiä valtiovarainministeriön asetuksella.

Jos luottolaitoksella on useammassa valtiossa kokonaisriskiin luettavia eriä, kokonaisriskin määrä lasketaan erikseen kunkin tällaisen valtion osalta ja kunkin valtion näin laskettuun osuuteen kohdistuva lisäpääomavaatimus lasketaan erikseen kunkin tällaisen osuuden osalta kyseisen valtion lainsäädännön perusteella.

Sovellettaessa tätä pykälää luottolaitoksen muuttuva lisäpääomavaatimus on 1 momentin mukaisesti laskettujen maakohtaisten pääomavaatimusten yhteenlaskettu määrä.

Jos luottolaitoksella on kokonaisriskiin luettavia eriä sellaisessa muussa kuin ETA-valtiossa, jossa ei ole säädetty tässä pykälässä tarkoitetusta lisäpääomavaatimuksesta, lisäpääomavaatimus määrätään tämän lain mukaisesti.

Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävällä luottolaitoksella tarkoitetaan tässä pykälässä luottolaitosta, jonka maksukyvyttömyys voi vaarantaa maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän vakauden.

Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävällä luottolaitoksella on oltavaydinpääomaa, sen lisäksi, mitä muualla säädetään tässä pykälässä säädetty määrä, jos luottolaitos ei sisälly sellaisen luottolaitoksen konsolidoituun valvontaan, josta Finanssivalvonta tai toisen ETA-valtion valvontaviranomainen vastaa.

Muulla kuin 2 momentissa tarkoitetulla maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävällä luottolaitoksella on oltava konsolidoitua ydinpääomaa, sen lisäksi, mitä muualla säädetään, i tässä pykälässä säädetty määrä, jos Finanssivalvonta vastaa luottolaitoksen konsolidoidusta valvonnasta ja luottolaitos ei ole sellaisen luottolaitoksen tai omistusyhteisön tytäryritys, jonka konsolidoidusta valvonnasta emoyrityksen tasolla vastaa toisen ETA-valtion valvontaviranomainen.

Finanssivalvonnan on jaettava 1 momentissa tarkoitetut luottolaitokset kuuteen luokkaan, joiden lisäpääomavaatimus lasketaan seuraavan taulukon mukaisesti prosenttiosuutena luottolaitoksen kokonaisriskin määrästä:

Finanssivalvonnan on internetsivustollaan julkistettava tämän pykälän soveltamista koskevat periaatteet, luottolaitokset, joihin tätä pykälää sovelletaan, sekä kuhunkin tällaiseen luottolaitokseen tämän pykälän nojalla sovellettava lisäpääomavaatimus 4 momentissa mainittuna prosenttiosuutena.

Tämän pykälän täytäntöönpanosta säädetään tarkemmin Euroopan komission asetuksella.

Muulla rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävällä luottolaitoksella tarkoitetaan tässä pykälässä muuta kuin 7 §:ssä tarkoitettua luottolaitosta, jonka taseen loppusumma on vähintään miljardi euroa ja jonka maksukyvyttömyys vaarantaisi Suomen tai Euroopan unionin muun jäsenvaltion rahoitusmarkkinoiden vakauden.

Muulla rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävällä luottolaitoksella on oltava ydinpääomaa, sen lisäksi, mitä muualla säädetään, tässä pykälässä säädetty määrä, jos luottolaitos ei sisälly sellaisen luottolaitoksen konsolidoituun valvontaan, josta Finanssivalvonta vastaa.

Muulla kuin 1 momentissa tarkoitetulla rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävällä luottolaitoksella on oltava konsolidoitua ydinpääomaa, sen lisäksi, mitä muualla säädetään, tässä pykälässä säädetty määrä, jos Finanssivalvonta vastaa luottolaitoksen konsolidoidusta valvonnasta.

Finanssivalvonnan on jaettava 1 momentissa tarkoitetut luottolaitokset viiteen luokkaan, joiden lisäpääomavaatimus lasketaan seuraavan taulukon mukaisesti prosenttiosuutena luottolaitoksen kokonaisriskin määrästä:

Finanssivalvonnan on jaettava 1 momentissa tarkoitetut luottolaitokset yhteen tai useampaan 4 momentissa tarkoitetuista luokista seuraavien perusteiden nojalla:

Finanssivalvonnan on internetsivuillaan julkistettava tämän pykälän soveltamista koskevat periaatteet, luottolaitokset, joihin tätä pykälää sovelletaan, sekä kuhunkin tällaiseen luottolaitokseen tämän pykälän nojalla sovellettava lisäpääomavaatimus 4 momentissa mainittuna prosenttiosuutena.

Finanssivalvonnan on vuosittain tarkistettava tämän pykälän mukaisesti kullekin luottolaitokselle laskettu lisäpääomavaatimus. Jos luottolaitos ylittää tai alittaa 1 momentissa säädetyn rajan tai luottolaitoksen tässä pykälässä tarkoitettu pääomavaatimus muuttuu, Finanssivalvonnan on tehtävä siitä päätös. Jos laitokseen sovellettavat vaatimukset päätöksen johdosta kiristyvät, Finanssivalvonnan on päätöksessä määrättävä vähintään kuuden kuukauden pituinen aika, jonka kuluessa laitoksen on täytettävä päätöksestä seuraavat vaatimukset.

Jos luottolaitokseen voitaisiin soveltaa sekä 7 että 8 §:ssä tarkoitettua lisäpääomavaatimusta, luottolaitoksen on täytettävä näistä vaatimuksista ainoastaan korkeampi.

Poiketen siitä, mitä 11 luvun 8 §:ssä säädetään, luottolaitos, joka jättää täyttämättä ainoastaan tässä luvussa tarkoitetun pääomavaatimuksen on velvollinen kartuttamaan omia varojaan rajoittamalla voitonjakoa 2 momentissa säädetyllä tavalla.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu omien varojen kartuttamiseen vaadittava vähimmäismäärä lasketaan kertomalla voitonjakokelpoisten varojen määrä seuraavan taulukon mukaisella kertoimella. Lisäpääomavaatimuksen alittuessa alituksen suhteellinen osuus lisäpääomavaatimuksesta määrää kertoimen, jolla voitonjakokelpoiset varat kerrotaan pääomien kartuttamisen vähimmäismäärän määrittämiseksi. Kerroin määräytyy seuraavasti:

Edellä 1 momentissa tarkoitetun luottolaitoksen on viiden arkipäivän, tai Finanssivalvonnan luvalla 10 arkipäivän, kuluessa siitä, kun se on havainnut, ettei se täytä lisäpääomavaatimusta, laadittava ja toimitettava Finanssivalvonnalle 11 luvun 7 §:ssä tarkoitettu suunnitelma siitä, mihin toimenpiteisiin luottolaitos aikoo ryhtyä lisäpääomavaatimuksen täyttämiseksi.

Jos luottolaitos ei ole määräajassa toimittanut Finanssivalvonnalle suunnitelmaa, Finanssivalvonta voi määrätä luottolaitokselle 11 luvun 6 §:ssä tarkoitetun lisäpääomavaatimuksen. Tässä momentissa tarkoitettu lisäpääomavaatimus ei saa ylittää määrää, jolla luottolaitoksen 1 §:ssä tarkoitetut omat varat alittavat EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisen vähimmäispääomavaatimuksen ja 3 §:ssä tarkoitetun lisäpääomavaatimuksen sekä mahdollisen 11 luvun 6 §:n nojalla aikaisemmin asetetun lisäpääomavaatimuksen yhteenlasketun määrän.

Finanssivalvonta antaa tarkemmat määräykset 1 momentissa tarkoitetusta omien varojen kartuttamisvelvollisuudesta ja sen valvonnan kannalta tarpeellisten tietojen ilmoittamisesta Finanssivalvonnalle sekä 3 momentissa tarkoitetun suunnitelman sisällölle asetettavista vaatimuksista.

Mitä tässä pykälässä säädetään omista varoista ja pääomavaatimuksesta, koskee myös konsolidoitua lisäpääomavaatimusta ja konsolidoituja omia varoja.

Luottolaitoksen asiakasriskien ja konsolidoitujen asiakasriskien ilmoittamisesta, asiakasriskejä ja konsolidoituja asiakasriskejä koskevista rajoituksista ja asiakasriskien ja konsolidoitujen asiakasriskien hallinnalle asetettavista laadullisista vaatimuksista säädetään EU:n vakavaraisuusasetuksessa.

Asiakasriskeistä, jotka saadaan EU:n vakavaraisuusasetuksen 493 artiklan 3 kohdan nojalla jättää lukematta asiakasriskeihin, säädetään valtiovarainministeriön asetuksella.

EU:n vakavaraisuusasetuksen 400 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitettua poikkeusta voidaan soveltaa asiakasriskiin, joka kohdistuu luottolaitoksen emoyritykseen tai emoyrityksen toiseen tytäryritykseen, ainoastaan Finanssivalvonnan luvalla.

Luottolaitoksen on julkistettava taloudellista asemaansa koskevat tiedot niin kuin EU:n vakavaraisuusasetuksen kahdeksannessa osassa säädetään.

Sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, luottolaitoksen on, jollei vastaavasta velvollisuudesta säädetä muualla laissa, ilmoitettava tilinpäätöksensä yhteydessä jokaisen ulkomaan osalta, jossa luottolaitoksella tai sen omistusyhteisöllä on sivuliike tai tytäryritys:

Jos luottolaitoksella tai sen omistusyhteisöllä on 2 momentissa tarkoitetussa sijaintivaltiossa vähintään yksi sivuliike ja yksi tytäryritys tai vähintään kaksi tytäryritystä, 2 momentin 2 ja 4 kohdassa tarkoitetusta yhteismäärästä on vähennettävä sijaintivaltiossa toimivien konserniyritysten keskinäisistä liiketoimista aiheutuneet merkittävät tuotot ja kulut.

Sen lisäksi, mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, luottolaitoksen on, jollei vastaavasta velvollisuudesta säädetä muualla laissa, toimintakertomuksessaan vuosittain ilmoitettava taseen tuottosuhde.

Finanssivalvonnan on ilmoitettava 2 momentissa tarkoitetut tiedot Euroopan komissiolle viivytyksettä jokaisesta 8 §:ssä tarkoitetusta luottolaitoksesta.

Finanssivalvonta antaa tarkemmat määräykset tämän luvun 4—10 ja 12 §:n täytäntöönpanosta.

Luottolaitoksen on ilmoitettava neljännesvuosittain Finanssivalvonnalle 10 luvun 3 §:ssä säädettyä lisäpääomavaatimusta koskevat tiedot, jollei tämän luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitetusta tehostetusta valvonnasta tai 10 §:n 2 kohdassa tarkoitetusta laajennetusta velvollisuudesta antaa tietoja muuta johdu. Muilta osin velvollisuudesta antaa tietoja säädetään EU:n vakavaraisuusasetuksessa.