HE 190/2014

Perustuslaki

Perustuslain 16 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä. Perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta annetun hallituksen esityksen ( HE 309/1993 vp ) perustelujen mukaan julkisen vallan toimet, joilla edistetään yksilön mahdollisuuksia kehittää itseään, liittyvät paitsi opetukseen myös liikunnan ja muun ruumiinkulttuurin harjoittamiseen. Julkinen valta luo edellytyksiä yksilön mahdollisuudelle kehittää itseään muun muassa siten, että se ylläpitää ja tukee liikuntalaitoksia ja avustaa liikunnan harjoittamista. Lisäksi perustuslain 19 §:n 3 momentissa säädetään julkisen vallan velvollisuudesta turvata jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja velvollisuus edistää väestön terveyttä.

Liikuntalaki ja -asetus

Liikuntalaki (1054/1998) tuli voimaan vuoden 1999 alusta. Laissa säädetään valtion ja kuntien tehtävistä liikuntatoiminnan edistämiseksi, valtion liikuntaneuvostosta, valtionosuudesta kunnan liikuntatoimeen, alueellisen liikuntatoimen rahoituksesta sekä valtakunnallisten ja alueellisten liikuntajärjestöjen valtionavustuksista, liikuntapaikkojen valtionavustuksista sekä muihin liikuntaa edistäviin tarkoituksiin myönnettävistä valtion- avustuksista ja niiden yleisistä perusteista.

Lain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on edistää liikuntaa, kilpa- ja huippu-urheilua sekä niihin liittyvää kansalaistoimintaa, edistää väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä tukea lasten ja nuorten kehitystä liikunnan avulla. Lisäksi tarkoituksena on liikunnan avulla edistää tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä tukea kulttuurien moninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä.

Lain 2 §:ssä säädetään liikuntaa koskevista valtion keskushallinnon, aluehallinnon ja kuntien tehtävistä sekä liikuntajärjestöjen vastuusta liikunnan järjestämisessä. Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa liikuntatoimen yleisestä johdosta, kehittämisestä ja yhteensovittamisesta liikunnan yhteistyössä valtionhallinnossa. Kunnan tulee luoda edellytyksiä kuntalaisten liikunnalle kehittämällä paikallista ja alueellista yhteistyötä sekä terveyttä edistävää liikuntaa, tukemalla kansalaistoimintaa tarjoamalla liikuntapaikkoja sekä järjestämällä liikuntaa ottaen huomioon myös erityisryhmät.

Lain 3 §:ssä säädetään alueellisesta liikuntatoimesta, jolla tarkoitetaan aluehallintovirastoa ja maakunnan liittojen asettamia alueellisia liikuntaneuvostoja.

Lain 4 §:n mukaan ministeriön asiantuntijaelimenä lain mukaisissa tehtävissä on valtion liikuntaneuvosto, jonka valtioneuvosto asettaa eduskunnan toimikaudeksi. Liikuntaneuvoston ja sen jaostojen tehtävänä on seurata liikunnan kehitystä, tehdä esityksiä ja aloitteita liikunnan kehittämiseksi, tehdä esityksiä ja antaa lausuntoja toimialansa liikuntamäärärahojen käytöstä sekä arvioida valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutusta liikunnan alueella.

Neuvostossa on kolme lakisääteistä jaostoa, jotka ovat liikuntapolitiikan jaosto, liikuntatieteen jaosto sekä erityisryhmien liikunnan jaosto. Neuvostolla voi olla myös muita jaostoja. Viimeisten toimikausien aikana on asetettu rakentamisjaosto ja toimikaudella 2007—2011 arvioinnin ohjausryhmä. Valtioneuvosto määrää lakisääteisten jaostojen puheenjohtajat liikuntaneuvoston jäsenistä. Muut jäsenet, joita voi olla enintään kahdeksan, kutsuu ministeriö. Jaostot valmistelevat liikuntaneuvoston käsittelyyn tulevia asioita.

Lain 5—10 §:ssä säädetään valtionosuudesta kunnan liikuntatoimeen, alueellisen liikuntatoimen rahoituksesta, valtakunnallisten ja alueellisten liikuntajärjestöjen valtionavustuksista, liikuntapaikkojen valtionavustuksista, valtionavustuksista muihin liikuntaa edistäviin tarkoituksiin ja valtionapuviranomaisesta.

Lain 5 §:ssä tarkoitettu valtionosuus kunnan liikuntatoimen käyttökustannuksiin tulee käyttää lain 2 §:n 3 momentin mukaisiin tarkoituksiin. Lain 6 §:n mukaan ministeriö myöntää vuosittain alueellisen liikuntatoimen toimintamäärärahat aluehallintovirastoille. Lain 8 §:n mukaan liikuntapaikkojen valtionavustuksilla edistetään erityisesti laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin tarkoitettuja liikuntapaikkoja ja avustusta myönnetään ensisijaisesti kunnalle tai kuntayhtymälle sekä niiden määräämisvallassa olevalle yhteisölle. Lain 9 §:n mukaan liikuntajärjestön valtionavustuksen määrää harkittaessa otetaan huomioon se, miten järjestö toimii lain tarkoituksen toteuttamiseksi. Lisäksi avustusta myönnettäessä otetaan huomioon järjestön toiminnan laatu ja laajuus sekä toiminnan yhteiskunnallinen merkitys.

Lain 11 §:ssä säädetään, että laissa tarkoitetut valtionosuudet ja -avustukset rahoitetaan ensisijaisesti veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroista ja 12 §:ssä on viittaussäännös valtionavustuksiin muutoin sovellettavasta valtionavustuslaista (688/2001) . Lakia sovelletaan ministeriön liikunnan edistämiseen tarkoitettuihin valtionavustuksiin yleislakina. Valtionavustuslaissa säädetään niistä perusteista ja menettelyistä, joita noudatetaan myönnettäessä valtionavustuksia. Lisäksi laissa on säännöksiä valtionavustuslajeista, valtionavustuspäätöksestä sekä valtionavustuksen maksamisesta, käytöstä ja valvonnasta samoin kuin valtionavustuksen myöntämisessä muun kuin saajan toiminnan tai hankkeen avustamiseen.

Liikunta-asetuksella (1055/1998) säädetään tarkemmin muun muassa alueellisen liikuntatoimen tehtävistä ja alueellisten liikuntaneuvostojen asettamisesta, kokoonpanosta ja tehtävistä, valtion liikuntaneuvoston tehtävistä sekä asettamisesta, kokoonpanosta ja toimikaudesta sekä valtakunnallisten ja alueellisten liikuntajärjestöjen edellytyksistä päästä valtionavustusta saavaksi järjestöksi.

Muu lainsäädäntö

Aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009) 4 §:n (932/2013) mukaan aluehallintovirastot hoitavat niille erikseen säädettyjä tehtäviä liikuntatoimen toimialalla. Aluehallinnon liikuntatoimen tehtävät on siirretty elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista aluehallintovirastoihin 1 päivästä tammikuuta 2014.

Kuntalaissa (365/1995) säädetään kuntien itsehallinnosta ja tehtävistä. Lain 1 §:n 3 momentin mukaan kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Terveydenhuoltolain (1326/2010) 2 §:ssä säädetään, että lain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää väestön terveyttä ja hyvinvointia, työ- ja toimintakykyä sekä sosiaalista turvallisuutta.

Kuntalain 2 a §:n 1 momentin (626/2013) mukaan kunnan hoitaessa tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla sen on annettava tehtävä osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi (yhtiöittämisvelvollisuus). Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan kunta ei hoida tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla ainakaan, jos kunta tuottaa lain perusteella omana toimintanaan palveluja kunnan asukkaille ja muille, joille kunnan on lain perusteella järjestettävä palveluja. Mainitun 2 momentin rajauksissa ei ole lueteltu kunnan yksittäisiä tehtäviä, vaan määritelty tehtävätyypit yleisesti. Luettelon lisäämistä ei ole kuntalain muuttamisesta annetun hallituksen esityksen ( HE 32/2013 vp ) perusteluissa pidetty johdonmukaisena, koska se voisi myös herättää kysymyksen siitä, onko mainituissa palveluissa tarkoitus tulkita ”kilpailutilannetta markkinoilla” toisin kuin muissa tehtävissä. Kuntien tehtävistä liikuntapalvelujen järjestämisen osalta säädetään liikuntalain 2 §:n 3 momentissa.

Kilpailulaissa (984/2011) säädetään terveen ja taloudellisen kilpailun turvaamisesta vahingollisilta rajoituksilta. Lakiin lisättiin vuonna 2013 säännökset kilpailun tasapuolisesta turvaamisesta julkisen ja yksityisen elinkeinotoiminnan välillä. Samalla lakiin lisätyllä 30 a §:llä laajennettiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimivaltaa puuttua kilpailua vääristävään toimintaan julkisessa elinkeinotoiminnassa. Poikkeuksena tästä kilpailulain 30 b §:ssä säädetään, että 30 a §:ää ei sovelleta, jos menettely tai toiminnan rakenne seuraa välittömästi lainsäädännöstä taikka jos soveltaminen estäisi merkittävän kansalaisten hyvinvointiin, turvallisuuteen tai muuhun sellaiseen yleiseen etuun liittyvän tehtävän hoitamisen. Lain perusteluiden ( HE 40/2013 vp ) mukaan säännösten tavoitteena on kilpailun neutraalisuuden turvaaminen taloudellisessa toiminnassa. Tämä tarkoittaa sitä, että toiminta, joka ei ole luonteeltaan taloudellista jää lain soveltamisalan ulkopuolelle, (ks. Esimerkiksi KHO:2002:4). Edelleen perusteluissa todetaan, että markkinaehtoisen toiminnan tunnusmerkit eivät välttämättä täyty kuntien erityistoimialaan kuuluvien tehtävien hoitamisessa. Erityistoimialaan kuuluvia tehtäviä on muun muassa liikuntalaissa tarkoitetut tehtävät.

Kuntalain 8 a §:ssä (1375/2007) säädetään peruspalveluohjelmamenettelystä, jolla tarkoitetaan peruspalveluohjelmaa sekä peruspalvelubudjettia. Peruspalveluohjelmamenettely on osa valtion ja kuntien neuvottelumenettelyä ja valtion talousarvion valmistelua. Peruspalveluohjelmassa arvioidaan kuntien toimintaympäristön ja palvelujen kysynnän muutokset, kuntatalouden kehitys ja kuntien tehtävien muutokset sekä tehdään ohjelma tulojen ja menojen tasapainottamisen edellyttämistä toimenpiteistä. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain (169/2007) 11 §:ssä säädetään peruspalveluohjelmasta osana valtion ja kuntien välistä neuvottelumenettelyä.

Arpajaislain (1047/2001) 17 §:n 1 momentin mukaan raha-arpajaisten sekä veikkaus- ja vedonlyöntipelien tuotto käytetään urheilun ja liikuntakasvatuksen, tieteen, taiteen ja nuorisotyön edistämiseen. Tuoton jakamisesta näiden käyttötarkoitusten kesken säädetään raha-arpajaisten sekä veikkaus- ja vedonlyöntipelien tuoton käyttämisestä annetussa laissa (1054/2001) . Liikuntalaissa tarkoitettuihin valtionavustuksiin käytetään urheiluun ja liikuntakasvatukseen tarkoitettuja veikkausvoittovaroja, jotka on otettu valtion talousarvioon. Arpajaislain 17 §:n 2 momentin ja raha-automaattiavustuksista annetun lain (1056/2001) 1 §:n mukaan raha-automaattien, kasinopelien ja pelikasinotoiminnan tuotto käytetään terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen.

Kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle taikka valtion liikelaitokselle käyttökustannuksiin ja perustamishankkeisiin myönnettävästä valtionavustuksesta sekä muusta rahoituksesta säädetään opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa (1705/2009) . Lakia sovelletaan liikuntalaissa säädettyyn toimintaan.

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetussa laissa (1704/2009) säädetään kunnan peruspalveluiksi katsottavien tehtävien valtionosuuksista. Liikuntalain mukaisia veikkausvoittovaroista maksettavilla valtionosuuksilla rahoitettavia liikuntalaissa tarkoitettuja tehtäviä ei ole säädetty mainitun lain mukaisiksi peruspalveluiksi.

Miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) 4 §:n mukaan viranomaisten tulee kaikessa toiminnassaan edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti sekä luoda ja vakiinnuttaa sellaiset hallinto- ja toimintatavat, joilla varmistetaan naisten ja miesten tasa-arvon edistäminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Lain 4 a §:n mukaan valtion toimielimissä sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Yhdenvertaisuuslain (21/2004) 4 §:n mukaan viranomaisten tulee kaikessa toiminnassaan edistää yhdenvertaisuutta tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti sekä vakiinnuttaa sellaiset hallinto- ja toimintatavat, joilla varmistetaan yhdenvertaisuuden edistäminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Lain 6 §:ssä säädetään syrjinnän kiellosta.

Valtion keskushallinto

Opetus- ja kulttuuriministeriö toimii liikunnan keskushallinnon viranomaisena. Liikunta-asiat kuuluvat ministeriössä liikuntayksikölle. Liikuntapolitiikan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet ovat liikuntaan ja urheiluun osallistuminen, koko väestön liikunnan edistäminen sekä liikunnan osaaminen ja tietopohja. Tätä kokonaisuutta ministeriö toteuttaa informaatio-ohjauksella, tulosohjauksella sekä rahoittamalla erilaista liikuntaa edistävää toimintaa.

Ministeriön asiantuntijaelimenä liikunnan alueella toimii valtion liikuntaneuvosto, jonka valtioneuvosto asettaa eduskunnan toimikautta vastaavaksi ajaksi kuultuaan keskeisiä liikunnan toimijoita. Neuvostossa on kolme lakisääteistä jaostoa.

Liikuntaneuvoston tehtävissä on painottunut määrärahalausuntojen antaminen. Merkittävimmät vuosittaiset lausunnot liikuntaneuvosto antaa liikuntajärjestöjen toiminta-avustuksista, järjestöjen valtionapukelpoisuudesta, liikuntapaikkojen perustamishankkeista sekä liikuntapaikkojen nelivuotisista rahoitussuunnitelmista. Lisäksi neuvosto lausuu liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristien ja -mitalien jaosta. Neuvosto on lisäksi antanut lausunnon vuosittain valtion talousarvioon otettavista liikuntamäärärahoista sekä ministeriön toiminta- ja taloussuunnitelmasta. Liikuntaneuvosto tekee myös aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja liikuntapolitiikkaa, liikuntatiedettä ja erityisliikuntaa koskevissa asioissa.

Liikuntatieteen jaosto antaa ministeriölle lausunnon liikuntatieteelliseen tutkimukseen, tiedonvälitykseen ja liikuntalääketieteelliseen toimintaan myönnettävistä avustuksista toimikauden alussa sovitun menettelyn mukaisesti. Jaosto on tuottanut toimikausittain strategia-asiakirjan liikuntatieteellisen tutkimuksen painotuksista.

Neuvostolle säädettiin 1998 arviointitehtävä, joka koskee koko valtionhallinnon toimenpiteiden vaikuttavuutta liikunnan alueella. Arviointityötä vahvistettiin neuvoston toimikaudella 2007—2011 asettamalla arvioinnin ohjausryhmä ja tilaamalla arviointimalli ulkopuolisilta asiantuntijoilta. Arvioinnin koordinoinnista vastaa liikuntapolitiikan jaosto, joka aiemmin toimi valmistelevana elimenä liikuntaneuvostolle määrärahalausunnoissa.

Erityisryhmien liikunnan jaoston työssä keskeistä on ollut erityisliikunnan kouluttajatapaamisten ja erityisliikunnan neuvottelupäivien järjestäminen sekä kuntien erityisliikuntatoiminnan arviointi toimikausittain.

Liikuntaneuvostolla on ollut usean toimikauden ajan rakentamisjaosto. Rakentamisjaosto on nykyisin ennen kaikkea strateginen asiantuntijaryhmä, joka valmistelee liikunta- neuvostolle liikuntapaikkarakentamisen valtionohjausta linjaavan suunta-asiakirjan.

Toimikaudella 2011—2015 neuvosto on suunnannut toimintaansa muiden hallinnonalojen toimenpiteiden seuraamiseen ja antanut lausuntoja muun muassa perusopetuksen tuntijakouudistuksesta, liikennepoliittisesta selonteosta, lukio-, ammattikorkeakoulu- ja varhaiskasvatuslakiuudistuksista sekä toteuttanut seurantakyselyn eri ministeriöille liikunnan edistämisestä.

Liikuntaneuvostolla on sihteeristö, jonka ministeriö on nimittänyt neuvoston toimikauden ajaksi.

Liikunnan aluehallinto

Vuonna 2010 toteutetun aluehallintouudistuksen yhteydessä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksien hoidettaviksi annettiin kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimen tehtävät sekä oppilaitosrakentamiseen liittyvät tehtävät. Opetustoimen tehtävistä suurin osa annettiin uudistuksessa aluehallintovirastojen tehtäviksi. Aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009, muutos 932/2013) muutoksella vuoden 2014 alusta valtion aluehallinnolle kuuluvien opetus- ja kulttuuritoimen tehtäviä koottiin uudelleen yhteen siirtämällä tehtävät aluehallintovirastoille.

Siirrettävät tehtävät muodostavat aluehallintovirastoissa aikaisemmin hoidettujen opetustoimen tehtävien kanssa tarkoituksenmukaisen toiminnallisen ja hallinnollisen kokonaisuuden. Liikunnan aluehallinto on 1 päivästä tammikuuta 2014 aluehallintovirastojen yhteydessä.

Liikunnan aluehallinto sovittaa yhteen valtion liikuntapolitiikkaa alueellaan erityisesti kuntien liikuntapoliittisiin tavoitteisiin ja liikuntapalvelujen tarjontaan. Liikunnan aluehallinto edistää liikunnallista elämäntapaa, hyvinvointia, terveyttä, työ- ja toimintakykyä sekä osallisuutta. Liikunnan toimialalla ei ole keskusvirastoja, joten aluehallintovirastot toteuttavat opetus- ja kulttuuriministeriön poliittista ja strategista liikuntapoliittista ohjausta alueilla. Aluehallinnolle delegoidaan päätöksentekovaltaa valtionavustusten määrärahojen mukana. Valtionapuviranomaisena toimiminen tarkoittaa myös ohjaus- ja neuvontapalvelua ja keskusteluyhteys kuntien ja liikunnan kansalaistoiminnasta vastaavien kanssa on toiminnassa keskeistä.

Aluehallintovirasto tekee säädettynä tehtävänä liikunnan peruspalvelujen arviointia.

Kuntien tehtävät

Kunnan keskeisimpiä tehtäviä on asukkaidensa hyvinvoinnin edistäminen ja sen edellyttämistä palveluista huolehtiminen käytettävissä olevilla voimavaroilla. Kunnalla on päävastuu esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon, opetuksen, kulttuurin ja vapaa-ajan peruspalvelujen saatavuudesta. Kunnan keskeinen tehtävä on aktivoida kuntalaiset liikkumaan ja edistämään hyvinvointiaan liikunnan avulla. Kunta toteuttaa tätä tehtävää järjestämällä erilaisia liikuntaolosuhteita ja -palveluja asukkailleen ja liikuntaa järjestäville yhdistyksille. Liikuntaa ei ole säädetty kunnan varsinaiseksi peruspalveluksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetussa laissa. Liikunnan on katsottu olevan kuntien lakisääteinen peruspalvelun luonteinen tehtävä.

Noin neljäsosa valtion liikuntamäärärahoista osoitetaan kuntien liikuntatoimintaan. Valtionosuus on keskimäärin kolme prosenttia kuntien liikuntaan osoittamista käyttömenoista ja sen merkitys vaihtelee erikokoisissa kunnissa. Pienten kuntien liikuntatoiminta on riippuvaisinta valtionosuuksista. Vaikka valtionosuuden määrä kuntien kokonaiskäyttömenoista on marginaalinen, luo se perustan kunnallisen liikuntatoiminnan olemassaololle sekä liikunnan peruspalveluluonteen tunnustamiselle. Liikunnan toimialan osuus kuntien käyttömenoista on noin 1,8 prosenttia. Liikuntatoiminta on kunnissa järjestetty eri tavoin kunnan koko ja muut seikat huomioon ottaen. Tilastotietoa kuntien liikuntatoimintaan saaman valtionosuuden jyvityksestä tai kuntien järjestämien liikuntapalvelujen laajuudesta ei ole kerätty.

Vuonna 2008 tehtiin kaksi valtioneuvoston periaatepäätöstä liikunnasta. Niiden tavoitteena oli, että liikunta sisältyy peruspalveluna kuntien hyvinvointipolitiikkaan. Tätä kehitystä on vahvistettu sosiaali- ja terveysministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteisissä vuonna 2013 tehdyissä terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan linjauksissa, joissa todetaan liikunnan olevan kunnan asukkaan perusoikeus, ja sille pitää rakentaa vahvat perusteet kuntakohtaisiin hyvinvointi-, terveys- ja liikuntastrategioihin. Yhtenä keskeisenä tavoitteena on, että liikunnan asema kunnissa vahvistuu osana asukkaiden hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuutta. Kuntia kannustetaan nostamaan liikunnan edistäminen kunnan strategiseksi valinnaksi ja tukemaan liikunnasta vastaavan toimialan koordinaatiovastuuta kunnan poikkihallinnollisessa liikunnan edistämisessä.

Kunnissa on noin 32 000 liikuntapaikkaa, joista kuntien omistuksessa on noin 75 prosenttia. Liikuntapaikkojen hinnoittelu vaihtelee kunnasta toiseen, mutta usein liikuntapaikat tarjotaan käyttöön subventoiduin hinnoin. Kuntien omat ohjatun liikunnan palvelut täydentävät muuta paikallista liikuntatarjontaa. Kunnat turvaavat liikuntamahdollisuuksia sellaisille henkilöille ja väestöryhmille, jotka eivät kuulu järjestötoiminnan piiriin tai joille yhdistykset eivät kykene järjestämään toimintaa tai joita liikuntayritysten palvelut eivät tavoita. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi vammaiset, ikääntyneet ja maahanmuuttajat. Hinnoittelultaan kohtuullisia kuntien palveluja voivat käyttää myös vähävaraiset henkilöt ja lapsiperheet.

Liikunta on terveyttä ja hyvinvointia lisäävä ja edistävä tekijä. Erityisesti liikunnan terveysnäkökulma korostaa kunnan kaikkien toimialojen merkitystä edellytysten luomisessa liikunnalle kaikille kuntalaisille. Väestön ikä- ja sukupuolirakenteen muutokset muuttavat palvelutarpeita ja vaikuttavat palveluiden organisoimiseen. Liikuntatoimi tekee kunnissa yhteistyötä sosiaali- ja terveystoimen, opetustoimen, nuoriso- ja kulttuuritoimen sekä liikenne-, ympäristö- ja kaavoitustoimen kanssa luodessaan edellytyksiä kuntalaisten liikunnalle. Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut kunnan toimialojen yhteistyön tueksi suositukset liikunnan edistämiseksi kunnissa (STM 2010:13).

Kunnan velvoitetta luoda edellytyksiä kuntalaisten liikunnalle voidaan toteuttaa myös palveluiden hankinnalla. Liikunta- ja urheiluseurojen, liikuntayritysten ja muiden paikallisten ja alueellisten toimijoiden panos voidaan ottaa huomioon järjestämisvelvoitteen täyttämisessä.

Kuntalain 2 a §:ssä säädetty yhtiöittämisvelvollisuus edellyttää, että kunnan hoitaessa tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla sen on annettava tehtävä osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi. Hallituksen esityksestä laiksi kuntalain muuttamisesta ( HE 32/2013 vp ) antamassa hallintovaliokunnan mietinnössä (HaVM 10/2013 vp) todetaan kunnan liikuntapalveluiden olevan luonteeltaan lakisääteisiä ja kunnan tehtäväalaan kuuluvia palveluja, mutta kunnilla on harkintavalta päättää, missä laajuudessa ja millä tavoin palveluja järjestetään. Valiokunta painottaa, että kunta ei hoida tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla ainakaan, jos toiminnassa on kysymys liikuntatoimen lakisääteisestä tai lakiin perustuvasta vapaaehtoisesta tehtävästä, johon ei liity liiketoiminnallisia piirteitä.

Kilpailuvirasto, opetus- ja kulttuuriministeriö, Kuntaliitto ry ja Suomen Yrittäjät ry ovat antaneet vuonna 2005 yhteisen suosituksen (KiVi 981/71/2005) elinkeinonharjoittamista edistävistä käytännöistä liikuntapalveluiden järjestämisessä. Suosituksen mukaan kunnan tulee määritellä mahdollisimman selkeästi liikuntalaissa tarkoitetut palvelut ja saattaa nämä alan toimijoiden tietoon. Keskeistä on, että yksityiset yritykset ja yhdistykset pystyvät ennakoimaan, mitä liikuntapalveluja kunta tulee vastaisuudessa tarjoamaan. Kuntien tulisi myös liikuntapalvelutarjontaansa kehittäessään ottaa huomioon alueensa elinkeinotoiminnan ja sen tulevaisuudensuunnitelmat. Lakisääteisten tehtävien selkeällä määrittelyllä kunta voi estää epäselvän kilpailutilanteen syntymisen kunnallisten liikuntapalvelujen ja yksityisten palveluntarjoajien välillä.

Liikuntajärjestöt

Liikuntajärjestöihin kuuluu Suomessa noin 1,1 miljoonaa jäsentä. Urheiluseuratoimintaan osallistuu noin puolet lapsista ja nuorista eli noin 500 000. Vaikka urheiluseurat liikuttavat erityisesti lapsia ja nuoria, samanaikaisesti nuorten omatoiminen liikkuminen on myös lisääntynyt, erityisesti niin sanottujen trendilajien parissa (skeittaus, skuuttaus, parkour).

Liikunta- ja urheiluseurojen määrä on 2000-luvulla jonkin verran kasvanut. Kunnallisten avustusjärjestelmien piirissä on noin 6 000—7 000 seuraa. Yhdistysrekisterin tietojen mukaan maassa on kaikkiaan noin 20 000 liikuntatoimintaan liittyvää yhdistystä. Yhdistysautonomian periaatteen mukaisesti liikuntajärjestöt päättävät itsenäisesti sääntöjensä puitteissa hallinnostaan ja toiminnastaan sekä niissä noudatettavista käytännöistä.

Vapaaehtoistyön määrä 2000-luvulla on pysynyt suurin piirtein ennallaan. Suomalaisista 7—17 prosenttia tekee vapaaehtoistyötä urheilun ja liikunnan parissa. Helmikuussa 2014 julkaistun Eurobarometrin mukaan 13 prosenttia suomalaisista osallistuu urheilun ja liikunnan vapaaehtoistyöhön. Edelliseen vuonna 2009 tehtyyn Eurobarometritutkimukseen verrattuna pudotusta on viisi prosenttiyksikköä.

Aikuisväestöstä seuratoiminnan piirissä liikkuu noin 15 prosenttia. Ikäihmisistä urheiluseuroista liikkuu vain muutama prosentti. Pojat ja miehet osallistuvat tyttöjä ja naisia useammin urheiluseuratoimintaan. Organisoituun liikuntaan osallistumisessa sukupuolten ero on kuitenkin viime vuosina kaventunut. Liikuntajärjestöt ja urheiluseurat vastaavat kilpa- ja huippu-urheilusta Suomessa. Osa niistä on laajentanut toimintaansa myös ilman kilpailutavoitteita tapahtuvaan terveyttä edistävään liikuntaan.

Lajien harrastamisessa sukupuolten välillä on selkeitä eroja ja osa lajeista on sukupuolittuneita. Liikunnan päätöksenteossa ja johtotehtävissä miehet ovat enemmistönä. Valtakunnallisten liikuntajärjestöjen hallituksen jäsenistä hieman alle 30 prosenttia on naisia, ja puheenjohtajista hieman alle 15 prosenttia sekä toiminnanjohtajista noin neljännes. Kuntien johtavista liikunnan viranhaltijoista 31 prosenttia on naisia. Liikuntaa käsittelevien lautakuntien kokoonpanoissa naisia on 48 prosenttia. Naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain vaikutuksesta naisten määrä on lisääntynyt kuntien päätöksenteossa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää liikuntalain 7 §:n mukaisesti valtionavustuksia valtakunnallisille liikuntajärjestöille. Vuonna 2014 harkinnanvaraista valtionavustusta sai 120 järjestöä. Järjestöjen vuoden 2012 tilinpäätöstietojen mukaan valtionavustuksen kohteena olevan toiminnan hyväksyttävät menot olivat yhteensä noin 140 miljoonaa euroa, josta valtionavustus kattaa keskimäärin 30 prosenttia.

Vakiintuneen käytännön mukaan liikuntajärjestöt on ryhmitelty kahteen pääryhmään; valtakunnallisiin urheilun lajiliittoihin ja muihin valtakunnallisiin liikuntajärjestöihin. Viimeksi mainitut liikuntajärjestöt on edelleen ryhmitelty alaryhmiin, joita ovat erityisryhmien liikuntajärjestöt, koululais- ja opiskelijaliikuntajärjestöt, Suomen Työväen Urheiluliitto ry, Finlands Svenska Idrott FSI rf, Suomen Latu ry, Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliitto ry, muut liikuntajärjestöt, urheilun palvelu- ja toimialajärjestöt sekä liikunnan palvelujärjestöjen alueelliset yhteisöt. Urheilun palvelujärjestö on Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio VALO ry ja toimialajärjestöjä ovat Suomen Olympiakomitea ry, Suomen Paralympiakomitea ry sekä Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry.

Valtakunnallisten liikuntajärjestöjen valtionavustusten myöntämisen perusteena käytetään liikuntalain 7 §:n 1 momentin nojalla rakennettua tulosperusteista järjestelmää. Järjestöjen saavuttamia tuloksia seurataan yhteisillä mittareilla, joissa on otettu huomioon toiminnan määrä ja laatu sekä yhteiskunnallinen merkitys. Lisäksi on pyritty huomioimaan järjestöjen erilainen luonne, erilaiset toimintaedellytykset sekä avustamisen tarve. Lajiliitoille, koululais- ja opiskelijaliikuntajärjestöille, erityisliikuntajärjestöille sekä liikunnan palvelujärjestöjen alueellisille yhteisöille on luotu omat tulosperusteiset avustusjärjestelmät. Palvelu- ja toimialajärjestöjen kanssa käydään säännölliset tuloskeskustelut.

Vuoden 2014 valtion talousarviossa osoitetaan liikunnan kansalaistoimintaan yhteensä 41,71 miljoonaa euroa, josta valtakunnallisten ja alueellisten liikuntajärjestöjen toiminta-avustuksiin on tarkoitettu 36,71 miljoonaa euroa. Liikuntajärjestöjen lisäksi määrärahasta on tuettu paikallisen seuratoiminnan kehittämistä sekä huippu-urheiluyksikön toimintaa ja ohjelmia. Seuratukeen on vuonna 2014 varattu viiden miljoonan euron määräraha. Terveyttä edistävän liikunnan kehittämiseen on osoitettu 3,8 miljoonaa euroa, josta määrärahasta myös kansanterveysjärjestöt voivat saada erityisavustuksena hankekohtaisia valtionavustuksia.

Liikuntapaikkarakentaminen

Suomessa on noin 32 000 liikuntapaikkaa, jotka ovat pääosin (n. 75 %) kuntien omistamia ja hoitamia. Luonnossa tapahtuvan liikkumisen kanssa ne tarjoavat väestön liikuntaharrastuksille kansainvälisestikin arvioiden hyvät edellytykset. Liikuntapaikkojen jälleenhankinta-arvo on arviolta 14,5 miljardia euroa.

Vuosina 1980—2013 valtio on tukenut noin 5 000 perustamishankkeen toteuttamista yhteensä noin 430 miljoonalla eurolla. Aluehallinto on myöntänyt vuodesta 1987 avustukset pieniin alle 700 000 euron liikuntapaikkojen rakentamishankkeisiin. Liikuntapaikkarakentamisen koko rahoituksesta valtionrahoituksen osuuden arvioidaan olevan noin viidennes. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallinnon ohella liikuntapaikkarakentamista ovat tukeneet työllisyysperusteisesti työministeriö ja lähinnä matkailun yritystukijana kauppa- ja teollisuusministeriö/elinkeino- ja työministeriö. Opetus- ja kulttuuri- ministeriö on myöntänyt investointiavustusten lisäksi tukea myös liikuntapaikkarakentamista koskeviin tutkimuksiin ja selvityksiin, viime vuosina 800 000 euroa vuodessa.

Valtion avustamat liikuntapaikat luovat edellytyksiä valtion liikuntapolitiikalle asetettujen vaikuttavuustavoitteiden toteutumiselle. Liikuntalain nojalla myönnetty tuki on suunnattu pääosin laajoja käyttäjäryhmiä palvelevien sisäliikuntatilojen, kuten uimahallien, liikuntasalien ja -hallien, jäähallien, ulkokenttien ja lähiliikuntapaikkojen rakentamiseen ja peruskorjaamiseen.

Liikunta Suomessa

Liikunnan käsitettä on 2000-luvulla laajennettu kohti kokonaisvaltaista fyysistä aktiivisuutta. Huomiota kiinnitetään erityisesti terveytensä kannalta riittämättömästi liikkuviin. Fyysisen aktiivisuuden väheneminen on osa yhteiskunnallisten olosuhteiden suurta muutosta. Liikunnallisen elämäntavan edistäminen ja väestön terveyttä edistävän liikunnan kehittäminen edellyttää useiden toimialojen yhteistyötä.

Terveyttä edistävän liikunnan poikkihallinnollisen yhteistyön lisäämiseksi valtioneuvosto on 2000-luvulla tehnyt sekä sosiaali- ja terveysministeriön että opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan liittyviä periaatepäätöksiä. Lisäksi muut ministeriöt edistävät toimialoillaan väestön liikuntaa.

Sosiaali- ja terveysministeriössä terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan kehittäminen kuuluu terveyden edistämisen kokonaisuuteen osana muihin elintapoihin vaikuttamista. Erityisesti korostetaan arkiliikunnan ja arjen fyysisen aktiivisuuden lisäämistä kaikissa ikä- ja väestöryhmissä. Liikenne- ja viestintäministeriön tavoitteena on terveellisiin liikkumistapoihin kannustavan arkiympäristön kehittäminen sekä etenkin kävelyn ja pyöräilyn aseman parantaminen. Ympäristöministeriön tehtävänä on luonnon virkistyskäytön edistäminen. Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa muun muassa työllisyydestä ja työhyvinvoinnin lisäämisestä sekä alueiden kehittämisestä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö julkaisivat lokakuussa 2013 yhteiset valtakunnalliset linjaukset terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan 2020. Linjaukset ovat (1) arjen istumisen vähentäminen elämänkulussa, (2) liikunnan lisääminen elämänkulussa, (3) liikunnan nostaminen keskeiseksi osaksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä sekä sairauksien ehkäisyä, hoitoa ja kuntoutusta ja (4) liikunnan aseman vahvistaminen suomalaisessa yhteiskunnassa. Linjausten toimeenpanoa koordinoi sosiaali- ja terveysministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen terveyttä edistävän liikunnan ohjausryhmä. (Muutosta Liikkeellä! Valtakunnalliset yhteiset linjaukset terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2013:10).

Liikunta on tärkeää yksilön kokonaisvaltaiselle fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille sekä terveelliselle ja turvalliselle kasvulle ja kehitykselle. Liikunnan avulla voidaan parantaa monia sairauksia ja sen rooli sairauksien ehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa on merkittävä.

Suomalaiset harrastavat liikuntaa aktiivisesti vapaa-ajallaan. Arkiliikunta kaikissa ikäryhmissä on vähäistä. Jo päivähoidossa lapset ovat paikallaan 60 prosenttia ajastaan ja aikuisväestö 80 prosenttia valveillaoloajastaan. Suositusten mukaisen fyysisen aktiivisuuden toteutumisessa on suuria väestö- ja ikäryhmäkohtaisia eroja. Kokonaisuudessaan lapsista ja nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi noin puolet. Sukupuolten välinen ero on merkittävä. Tytöt liikkuvat kaikissa ikäryhmissä poikia vähemmän. Eroja on liikunnan määrässä, useudessa ja intensiteetissä. Nuoruusiässä sukupuolten erot alkavat tasoittua ja aikuisena naiset ovat aktiivisempia kuin miehet. Ikääntyessä erot jälleen tasaantuvat.

Liikunta-aktiivisuus laskee huomattavasti 15 ikävuoteen tultaessa, jolloin pojista vain 15 prosenttia ja tytöistä yhdeksän prosenttia täyttää liikuntasuositukset. Ammattiin opiskelevien liikunta- ja terveystottumukset ovat pääosin heikommat kuin samanikäisillä lukio-opiskelijoilla. Korkeakouluopiskelijoista 24 prosenttia harrastaa kuntoliikuntaa riittävästi. Työikäisistä runsas kymmenesosa liikkuu terveysliikunnan suositusten mukaisesti ja eläkeikäisistä vain muutama prosentti. Maahanmuuttajien liikunta-aktiivisuus poikkeaa kantaväestöstä liikuntakertojen määrän osalta. Vain 15 prosenttia liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Päinvastoin kuin kantaväestön keskuudessa, maahanmuuttajataustaiset miehet liikkuvat enemmän kuin naiset.

Erityisryhmien liikunta tai soveltava liikunta on terveyttä tai toimintakykyä edistävää liikuntaa, joka on tarkoitettu henkilöille, joiden on vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan vamman, sairauden, muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteensa vuoksi. Yli miljoona suomalaista kuuluu liikunnan erityisryhmiin korkean iän, sairauden tai vamman vuoksi. Osa heistä käyttää yleisiä liikuntapalveluja, osa tarvitsee kohderyhmän tarpeet huomioivaa soveltavaa liikuntaa, jossa vaaditaan erityisosaamista. Nykyisin ohjatussa erityisliikunnassa on mukana noin 250 000 henkilöä. Erityisryhmille soveltuvaa liikuntaa järjestävät etenkin kunnat, erityisryhmien liikuntajärjestöt, sosiaali- ja terveydenhuollon laitokset sekä koulut. Myös lajiliitot ja urheiluseurat osallistuvat erityisliikunnan järjestämiseen tekemällä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Keskeinen tekijä erityisryhmien liikuntaa järjestettäessä on liikuntatilojen ja liikuntaympäristöjen esteettömyys. Erityisryhmien huippu-urheilu lasketaan mukaan erityisliikuntaan.

Sosioekonomiset erot ovat lisääntyneet myös liikunnassa. Liikuntaharrastamisen kustannukset urheiluseuroissa ovat kallistuneet huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja lasten ja nuorten liikuntaharrastukset vaihtelevat perheen sosioekonomisen aseman mukaan. Ammattiaseman mukaiset liikuntaerot ovat miehillä suuremmat kuin naisilla.

Maahanmuutto on merkittävä väestötekijä Suomessa, vaikka luvut kansainvälisessä vertailussa ovat varsin pieniä. Suuri osa maahanmuuttajista on lapsia ja nuoria. Kuten kantaväestön myös maahanmuuttajataustaisten keskuudessa liikunta on suosittu harrastus. Liikunnan positiiviset fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset vaikutukset tukevat kotoutumis- prosessia sekä ehkäisevät syrjäytymistä.

Liikuntaan liittyvät yleiset trendit, jotka osin eriarvoistavat ja polarisoivat liikkujia, ovat myös vähemmistöjen yhdenvertaisuusongelmia. Urheiluseuratoiminnassa, liikuntapaikoilla sekä koulu- ja opiskelijaliikunnassa ilmenee etniseen taustaan, seksuaaliseen suuntautumiseen ja uskontoon perustuvaa syrjintää.

Liikunta kansantaloudessa

Euroopan komission tilaaman tutkimuksen urheilun vaikutuksista talouskasvuun ja työllisyyteen EU:ssa (SportsEconAustrian johtaman konsortion loppuraportti, 2012) mukaan urheilun tuottama lisäarvo EU:ssa on 1,76 prosenttia. Urheilualaan liittyvän työllisyyden osuus EU:ssa on 2,12 prosenttia. Jos kerrannaisvaikutukset otetaan huomioon, urheilun osuus kohoaa jopa 2,98 prosenttiin EU:n koko bruttoarvonlisäyksestä. Joka kuudeskymmenes EU:ssa tuotettu ja ansaittu euro liittyy urheiluun.

Suomessa ei ole erillistä niin sanottua satelliittitilinpitoa, jolla voitaisiin kerätä tilastotietoja nimenomaisesti liikunnan ja huippu-urheilun taloudellisista ja työllistävistä vaikutuksista. Tietoja voidaan kuitenkin kerätä muista tilastoista. Liikunnassa ja huippu-urheilun taloudellinen merkitys on vuositasolla noin 3 miljardia euroa. Kotitaloudet käyttävät liikuntaan noin 1,8 miljardia euroa. Kuntien liikuntatoimien yhteenlasketut käyttökustannukset ja investointimenot vuositasolla ovat noin 750 miljoonaa euroa, ja kuntien liikuntapalveluissa työskentelee noin 5 000 henkilöä.

Liikunta- ja urheilupalveluja tarjoavat myös urheiluseurat ja -järjestöt, jotka työllistivät vuonna 2011 noin 4 600 henkilöä. Suurin osa seuroista toimii kuitenkin vapaaehtoistyön varassa. Seurojen palkattoman vapaaehtoistyön laskennallinen arvo on yli 1,1 miljardia euroa.

Liikunta-alan yrittäjyyden merkitys terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan kehittämisessä ja tarjonnassa koko elämänkulussa on kasvanut 2000-luvulla. Liikunta-ala on yksi yritystoiminnan kasvusektoreista ja nykyisin Suomessa on arvioitu olevan noin 5 000 erilaista alan yritystä. Liikunta-alan yrittäjien palvelut täydentävät julkisia sekä järjestöjen tarjoamia palveluja, ja liikunta-alan yrittäjillä on tärkeä rooli monipuolisten ja laadukkaiden palveluiden tarjoajana liikkuvassa yhteiskunnassa. Vuonna 2011 liikuntapalveluja tuottavat yritykset työllistivät noin 8 100 henkilöä.

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaiseman selvityksen mukaan (TEM raportteja 20/2014) liikunta-alalla on enemmän nuoria kasvuyrityksiä kuin muilla aloilla ja lamasta huolimatta ala on ollut jo useita vuosia voimakkaassa nousussa. Liikuntaliiketoiminnan, eli liiketoiminnan, jonka yritystoiminnan sisällöllinen lähtökohta on liikunta ja urheilu, toimialan koko on Suomessa vähintään 5,5 miljardia euroa.

Aikuiset liikkuvat enemmän omatoimisesti ja käyttävät yksityisiä liikuntapalveluja, ja naiset käyttävät miehiä enemmän yksityisten yritysten liikuntapalveluita.

Tietoa liikunnan ja terveyden välisistä yhteyksistä on tuotettu paljon, mutta liikkumattomuuden ja terveydenhuollon kustannusten yhteyttä kansantalouden merkitykseen on tarkasteltu hyvin vähän. Tieteellistä näyttöä liikunnan ja etenkin liikunnan edistämiseksi tehtyjen toimenpiteiden kustannusvaikuttavuudesta puuttuu. Väestön liian vähäisen liikunnan kansantaloudellisen vaikutuksen on arvioitu olevan miljardiluokkaa.

Yhdistyneet kansakunnat

Suomi osallistuu liikunta-alan hallitustenväliseen yhteistyöhön Yhdistyneiden kansakuntien (YK) kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestössä (Unesco). Terveyttä edistävän liikunnan osalta tärkeä yhteistyöfoorumi on YK:n alainen Maailman terveysjärjestö (WHO) ja erityisesti sen puitteissa toimiva Euroopan terveysliikunnan verkosto (HEPA Europe).

Unescossa liikuntakasvatuskysymyksiä käsitellään epäsäännöllisin väliajoin järjestettävissä urheiluministerikokouksissa (MINEPS) sekä virkamieskomiteassa (CIGEPS).

Kansainvälinen dopingin vastainen yleissopimus

Suomi on ratifioinut kansainvälisen dopingin vastaisen yleissopimuksen (SopS 4/2007), jäljempänä UNESCOn yleissopimus. Suomi on sitoutunut UNESCOn yleissopimuksessa tukemaan Maailman Antidopingtoimisto WADAa ja siihen, että Suomessa noudatetaan WADAn hyväksymää Maailman antidopingsäännöstöä. Suomen antidopingsäännöstö perustuu Maailman antidopingsäännöstöön.

Lapsen oikeuksien yleissopimussopimus

Lapsen oikeuksien yleissopimus on kaikkia alle 18-vuotiaita koskeva ihmisoikeussopimus, ellei lapseen soveltuvien lakien mukaan lapsi ole saavuttanut täysi-ikäisyyttä aiemmin. Suomi on ratifioinut sopimuksen 31 päivänä toukokuuta 1991 (SopS 60/1991).

Lapsen oikeuksien yleissopimuksen yleisperiaatteet, jotka tulee ottaa huomioon kaikkien sopimuksen artiklojen tulkinnassa, ovat lapsen edun ensisijaisuus, lapsen oikeus syrjimättömyyteen, lapsen oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi ikänsä ja kehitystasonsa edellyttämällä tavalla sekä lapsen oikeus elämään sekä henkiinjäämiseen ja kehittymiseen mahdollisimman täysimääräisesti. Liikuntaa ja urheilua ei mainita nimenomaisesti lapsen oikeuksien sopimuksessa. Keskeisiä oikeuksia tältä osin ovat kuitenkin 31 artiklan mukainen oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, hänen kehitystasonsa mukaiseen leikkimiseen ja virkistystoimintaan sekä vapaaseen osallistumiseen kulttuurielämään ja taiteisiin sekä 24 artiklan mukainen lapsen oikeus nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta sekä sairauksien hoitamiseen ja kuntoutukseen tarkoitetuista palveluista.

Lapsen oikeuksien komitea on julkaissut 31 artiklaa koskevan yleiskommentin (GRC/C/GC/17) huhtikuussa 2013. Yleiskommentissa todetaan, että virkistystoimintaan kuuluu muun muassa urheilu, pelit ja retkeily. Komitea on painottanut, että toiminnan on oltava lapselle vapaaehtoista, jotta sitä voitaisiin pitää lapsen edun mukaisena virkistystoimintana.

Vammaisten henkilöiden oikeuksista tehty yleissopimus

Suomi on allekirjoittanut 30.3.2007 vammaisten henkilöiden oikeuksista tehdyn yleissopimuksen. Sopimuksen ratifiointi on kesken.

Yleissopimuksen tarkoituksena on edistää, suojella ja taata vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet sekä edistää vammaisten henkilöiden ihmisarvon kunnioittamista.

Yleissopimuksen liikkumis- ja toimimisesteisten henkilöiden liikkumista ja liikunnanharrastamista koskevan 30 artiklan 5 kohta koskee osallistumista kulttuurielämään, virkistys- ja vapaa-ajan toimintaan ja urheiluun. Sopimuspuolten edellytetään toteuttamaan asianmukaiset toimet, joilla muun muassa kannustetaan ja edistetään vammaisten henkilöiden mahdollisimman laajaa osallistumista kaikille suunnattuun urheilutoimintaan kaikilla tasoilla, varmistetaan mahdollisuus järjestää vammaisille erityistä urheilutoimintaa sekä osallistua siihen, varmistetaan vammaisten henkilöiden pääsy urheilupaikkoihin, varmistetaan vammaisten lasten mahdollisuus osallistua yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa urheilutoimintaan sekä varmistetaan urheilupalvelujen saatavuus vammaisille henkilöille.

Euroopan neuvosto

Euroopan neuvoston perustehtävä, demokratiakehityksen ja ihmisoikeuksien edistäminen, on kansalaistoimintaan perustuvan liikunnan kannalta tärkeä toiminta-ala. Liikunta-alan yhteistyö perustuu Euroopan neuvoston kulttuuriyleissopimukseen (SopS 6/1970), Eurooppalaisen urheilun peruskirjaan sekä Urheilun eettiseen koodiin. Liikunta-alan yhteistyötä järjestössä on vuodesta 2007 tehty urheilun laajennetun osittaissopimus EPAS:n puitteissa, jonka jäsen Suomi on. Se on tarjonnut kanavan myös hallitusten ja kansalaisyhteiskunnan yhteistyölle urheilun alalla. Lisäksi urheilun alalla on tehty katsomoväkivallan, dopingin ja urheilukilpailujen manipuloinnin vastaiset yleissopimukset.

Euroopan neuvoston katsomoväkivaltasopimus

Katsojien väkivaltaa ja sopimatonta käyttäytymistä urheilutilaisuuksissa koskeva eurooppalainen yleissopimus hyväksyttiin vuonna 1985. Suomi on ratifioinut sopimuksen vuonna 1987 (SopS 9/1987). Sopimus luettelee useita keinoja väkivallan ehkäisemiseksi: poliisin läsnäolo stadioneilla ja sinne vievillä reiteillä, eri joukkueiden kannattajien erottaminen, lipunmyynnin valvonta, aikaisemmin häiritsevästi käyttäytyneiden porttikiellot, alkoholin myynnin kieltäminen, turvatarkastukset, selkeä vastuunjako ottelun järjestäjien ja poliisin välillä sekä katsomoiden turvallinen rakentaminen. Sopimusta valvoo kansainvälinen komitea, jossa ovat edustettuina eurooppalaisten ja koko maailman jalkapalloliittojen kattojärjestöt UEFA ja FIFA.

Dopingin vastainen yleissopimus

Dopingin vastaisen yleissopimus (SopS 23/1990), jäljempänä Euroopan neuvoston yleissopimus pyrkii edistämään reilua, tasa-arvoista ja puhdasta urheilua. Yleissopimus edellyttää, että Suomen valtio ja urheilujärjestöt järjestävät antidopingtoimintansa sopimusten edellyttämällä tavalla.

Urheilukilpailujen manipuloinnista tehty yleissopimus

Suomi on allekirjoittanut 18.9.2014 urheilukilpailujen manipuloinnista tehdyn yleissopimuksen. Sopimuksen ratifiointi on kesken.

Yleissopimuksen tarkoituksena on sopia urheilukilpailujen manipuloinnin vastaisista toimista urheilun integriteetin suojelemiseksi urheilun autonomia huomioon ottaen. Yleissopimuksen tavoitteena on urheilukilpailujen manipuloinnin estäminen, tutkiminen ja seuraamusten varmistaminen kansallisissa ja rajat ylittävissä tapauksissa.

Euroopan unioni

EU:n toimivalta urheilun alalla perustuu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 165 artiklaan, jonka mukaan unioni vaikuttaa Euroopan urheilun edistämiseen ottaen huomioon sen erityispiirteet, vapaaehtoisuuteen perustuvat rakenteet sekä yhteiskunnallisen ja kasvatuksellisen tehtävän.

EU:n toiminnalla pyritään kehittämään urheilun eurooppalaista ulottuvuutta edistämällä urheilukilpailujen rehellisyyttä ja avoimuutta sekä urheilusta vastaavien järjestöjen välistä yhteistyötä samoin kuin suojelemalla urheilijoiden, erityisesti kaikkein nuorimpien urheilijoiden, fyysistä ja henkistä koskemattomuutta. EU:n toimivaltaan ei kuulu jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistaminen urheilun alalla. Urheilun toimialan yhteistyön prioriteeteista sovitaan tarkemmin unionin neuvoston työsuunnitelmassa. Ensimmäisellä työsuunnitelmakaudella 2011—2014 ministerineuvosto on antanut kuudet päätelmät sekä suosituksen monialaisesta terveyttä edistävän liikunnan lisäämisestä.

EU:n alue- ja rakennepolitiikalla lisätään jäsenvaltioiden taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta sekä vähennetään alueiden välisiä kehityseroja tukemalla heikommin kehittyneitä ja taantuvia alueita. Unionin rakennerahastoista tuettavaa alue- ja rakennepolitiikkaa toteutetaan rakennerahasto-ohjelmien kautta. Suomessa liikuntapaikkarakentaminen sekä valtakunnalliset ja alueelliset liikuntatoiminnot ovat saaneet rahoitusta unionin rakennerahasto-ohjelmista.

Vuonna 2014 käynnistyvä EU:n koulutus-, nuoriso- ja urheiluohjelma Erasmus+ mahdollistaa rahoituksen ohjelman mukaiseen toimintaan liikunnan alalla. Ohjelmassa painotetaan erityisesti ruohonjuuritason urheilua ja urheilutoimintojen tavoitteena ovat urheilun integriteettiin kohdistuvien rajat ylittävien uhkien, urheilun hyvän hallinnon ja urheilijoiden kaksoisurien edistäminen. Lisäksi tavoitteina on edistää vapaaehtoistyötä sekä sosiaalista osallisuutta, yhtäläisiä mahdollisuuksia ja tietoisuutta terveyttä edistävän liikunnan merkityksestä.

EU:n valtiontukisääntöjä koskevat puitteet määritellään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artikloissa 107—109. Valtiontukisäännöt koskevat toimenpiteitä, joissa julkinen sektori myöntää yrityksille tukea tai muuta etua. Valtiontukisääntöjen soveltaminen edellyttää, että kaikki artiklan 107 kohdan 1 mukaiset tukitoimenpiteen tunnusmerkit täyttyvät. EU:n valtiontukisääntöjen soveltuminen liikuntaan ja huippu-urheiluun myönnettävien avustusten osalta tulee harkittavaksi tapauskohtaisesti.

Pohjoismaat

Muissa Pohjoismaissa ei ole säädetty Suomen liikuntalakia vastaavaa liikuntalakia. Tanskassa on säädetty huippu-urheilutoiminnasta lailla vuodesta 1985 lähtien sekä dopingin vastaisista toimista. Ruotsissa lailla on määritelty valtakunnallisen Sveriges Riksidrottsförbund (RF) – järjestön julkishallinnollinen asema urheilun valtionavustusten hallinnoijana. Norjassa urheilua koskevaa lainsäädäntöä ei ole doping-lainsäädäntöä lukuun ottamatta. Muissa Pohjoismaissa ei myöskään ole perustettu valtion liikuntaneuvostoa vastaavia parlamentaarisia asiantuntijaelimiä. Säädöspohjan eroavaisuuksista huolimatta pohjoismainen liikunta- ja urheilukulttuuri perustuu yhteisiin arvoihin. Kaikissa Pohjoismaissa vapaaehtoistyö ja paikalliset urheiluseurat ovat liikunnan ja urheilun ydin. Yhteistyö niin paikallis-, alue- kuin valtakunnan tason järjestöjen välillä on aktiivista.

Ruotsissa liikunta ja urheilu nähdään vahvasti valtiosta itsenäisenä kansalaisjärjestötoimintana. Päävastuu liikunnan ja urheilun järjestämisestä on valtakunnallisella Sveriges Riksidrottsförbund (RF) -järjestöllä, jonka jäsenjärjestöjä lajiliitot ovat. Oikeudellisesti RF on valtiosta itsenäinen oikeushenkilö. Sen lisäksi Ruotsin olympiakomitealla (SOK) ja vammaisurheilulla (SHIF) on omat keskusorganisaationsa. Valtion budjetista ohjataan urheilun saama osuus suoraan RF:lle, jonka tehtävänä on jakaa avustukset edelleen liitoille ja muille toimijoille, Ruotsin Olympiakomitealle sekä valtakunnallisille urheilulukioille urheilujärjestöjen avustamisesta annetun asetuksen (1999/1177) mukaisesti. Vuonna 2013 urheilun osuus valtion budjetista oli 1,7 miljardia kruunua eli noin 196 miljoonaa euroa.

Kunnilla ei ole velvollisuutta liikunnan järjestämiseen eivätkä ne myöskään saa valtiolta rahoitusta tähän tehtävään. Useat kunnat kuitenkin tarjoavat asukkailleen liikuntapalveluja. Liikuntapaikkarakentamisesta vastaavat kunnat ja järjestöt. Alueilla ei ole toimivaltaa urheilussa. Kansallinen Antidopingtoimisto toimii urheiluliikkeen sisällä yhdistysmuotoisena toimijana.

Tanskassa valtion tehtävä liikunnassa ja urheilussa on toimialan lainsäädännön valmistelu ja hyväksyminen. Valtion ja kuntien tehtävät on määritetty lainsäädännössä. Tanskassa ei ole liikuntalakia vastaavaa yleislakia, mutta liikuntaa ja urheilua koskevia säännöksiä sisältyy useisiin erityislakeihin kuten huippu-urheilua, antidopingtoimintaa ja lastensuojelua koskeviin säädöksiin. Myös rahapelien tuotoista kansallisille urheilujärjestöille maksettavien avustusten jakautumisesta säädetään erityislaissa (696/2010) .

Koulutusta koskevassa lainsäädännössä on säännökset kuntien myöntämien avustusten jakautumisesta paikallisille urheiluseuroille. Kunnilla on velvollisuus toiminta-avustusten myöntämiseen seuroille sekä liikuntapaikan tarjoamiseen urheiluseurojen käyttöön, jos sellainen on kuntaan rakennettu. Kunnilla ei kuitenkaan ole velvoitetta liikuntapaikkojen rakentamiseen. Liikuntapaikkarakentamisen kehittämiseksi ja tukemiseksi on perustettu itsenäinen julkisoikeudellinen säätiö, joka jakaa vuosittain noin 10 miljoonaa euroa liikuntapaikkarakentamiseen.

Tanskassa on kolme valtakunnallista urheilun kattojärjestöä. Paikallisia urheiluseuroja on noin 16 000 ja ne kuuluvat pääosin yhteen tai useampaan kattojärjestöön. Järjestöjen vastuut ja tehtävät on määritetty kulttuuriministeriön kanssa tehtävässä puitesopimuksessa.

Norjassa liikunta- ja urheilupolitiikan lähtökohtana on turvata jokaiselle mahdollisuus osallistua liikuntaan. Valtion tuesta liikunnalle ja urheilulle säädetään rahapeleistä annetussa laissa (103/1992) . Lain mukaan rahapeleistä saatava tuotto käytetään ensisijaisesti liikuntapaikkojen kehittämiseen, urheilun kattojärjestön Norges Idrettsforbundin toimintaan ja tehtäviin sekä muihin ministeriön tarpeellisiksi katsomiin tehtäviin ja tarkoituksiin. Vuonna 2014 urheilun osuus kansallisen rahapelimonopolin Norsk Tipping AS:n tuotosta on 56 %. Tarkemmasta tuotonjaosta päättää maan hallitus kulttuuriministeriön esityksestä.

Liikunta ei kuulu Norjassa kuntien lakisääteisiin tehtäviin. Kunnat kuitenkin tukevat paikallista liikunta- ja urheilutoimintaa sekä rakentavat ja ylläpitävät liikuntapaikkoja. Useat kunnat myöntävät myös avustuksia paikallisille urheiluseuroille. Urheiluseuroja Norjassa on arviolta 12 000.

Liikunta-aktiivisuuden lisääminen

Suomalaiset harrastavat nykyisin melko aktiivisesti liikuntaa vapaa-ajallaan. Tämä ei kuitenkaan riitä turvaamaan terveyden kannalta riittävää päivittäistä fyysistä aktiivisuutta, koska arkiliikunta on liian vähäistä. Liiallinen istuminen on terveysriski. Työikäisten terveyttä liiallinen istuminen vaarantaa myös: Suomessa 46 prosenttia naisista ja 51 prosenttia miehistä istuu päivittäin vähintään 6 tuntia. Liikkumattomuuden hinta yhteiskunnalle on korkea. Vähäisestä fyysisestä aktiivisuudesta aiheutuu suoria kustannuksia terveydenhuollolle ja epäsuoria kustannuksia erityisesti työnantajille. Liikkumattomuuden aiheuttamien kustannusten ennustetaan kasvavan voimakkaasti lähitulevaisuudessa. Liikuntaa lisäämällä voidaan saavuttaa huomattavia säästöjä, kun yksinomaan liikkumattomuuden kustannukset esimerkiksi diabeteksen kokonaiskustannuksista arvioitiin Suomessa vuonna 2007 olleen yli 700 miljoonaa euroa. Tärkeässä roolissa on eri ikä- ja väestöryhmien kanssa työskentelevän terveydenhoito- ja sosiaalisektorin henkilöstön tietoisuus liikunnan merkityksestä välineenä kuntoutumiseen ja terveyden ylläpitoon.

Liikunnalla on keskeinen rooli työ- ja toimintakykyä uhkaavien tai heikentävien sairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Työntekijöiden liikunta-aktiivisuuden on todistettu olevan yhteydessä vähentyneisiin sairauspoissaoloihin ja terveydenhuoltokuluihin, lisääntyneeseen tehokkuuteen ja pidempiin työuriin.

Ihminen tarvitsee liikuntaa ja fyysistä kuormitusta pysyäkseen terveenä. Liikunnalla on todettu olevan positiivisia vaikutuksia myös ihmisten aivoterveyteen.

Tarve liikunnan poikkihallinnolliselle edistämiselle on tunnustettu jo vuosikymmeniä ja sitä on määrätietoisesti pyritty edistämään. Liikunnasta ei ole tullut kaikilta osin keskeinen osa kuntien hyvinvointipolitiikkaa, vaikka myös myönteistä kehitystä on tapahtunut. Haasteita yhteistyön tekemiselle muodostavat henkilöstö- ja talousresurssien vähäisyys, sektoreiden väliset raja-aidat sekä eri toimijoiden liian sektorikohtaiset näkökulmat. Yksittäisten viranhaltijoiden innovatiivinen ote ja strateginen osaaminen saavat aikaan merkittäviä edistysaskeleita poikkihallinnollisen työn osalta. Poikkihallinnolliselle työlle on kasvava tarve tulevaisuudessa. Liikunnan harjoittamiseen ja liikunnan edellytyksiin suoraan tai välillisesti vaikuttava valmistelu, toimenpiteet ja päätöksenteko eivät tapahdu pelkästään opetus- ja kulttuuriministeriössä. Eri hallinnonalojen toimien yhteen sovittamista ja tiedonkulkua on tehostettava ja tässä työssä opetus- ja kulttuuriministeriöllä on keskeinen rooli.

Liikunnan toimintaympäristön muuttuessa ja eri toimialojen yhteistyön käydessä entistä ilmeisemmäksi myös liikuntakulttuurin käsitteistö muuttuu. Liikunnan käsitettä on 2000-luvulla laajennettu kohti kokonaisvaltaista fyysistä aktiivisuutta.

Liikunnan peruspalveluluonteen vahvistaminen

Peruspalvelukäsitettä on erityisesti sektorikohtaisessa lainsäädännössä käytetty varsin vähän. Liikunnan määritteleminen kunnalliseksi peruspalveluksi on tarpeen liikuntalaissa, koska liikunnan peruspalveluluonne ei kaikissa kunnissa ole riittävän tunnettu. Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa edellytetään liikunnan peruspalveluluonteen vahvistamista. Alexander Stubbin hallitusohjelmassa todetaan, että Kataisen hallituksen ohjelma vaalikaudelle 2011—2015 ja sen tavoitteet ovat edelleen voimassa. Valtioneuvoston 11 päivänä joulukuuta 2008 tehdyssä periaatepäätöksessä liikunnan edistämisen linjoista asetettiin kohdassa 6 tavoitteeksi, että liikunta sisältyy peruspalveluna kuntien hyvinvointipolitiikkaan. Liikunnan määrittely peruspalveluksi ei vaikuta, eikä ole tarkoitettu vaikuttamaan siihen, millä tavalla kunnat priorisoivat palveluja eri toimialojen kesken. Se ei vaikuta myöskään liikuntatoimen valtionosuuksiin tai kunnan ja valtion väliseen kustannusten jakoon.

Koko väestön liikunnallisen elämäntavan edistämistä ja liikunnan saavutettavuutta tuetaan etenkin kuntien liikuntatoimen valtionosuuksilla. Kunnat järjestävät liikuntapalveluja, luovat olosuhteita ja tukevat paikallista seura- ja kansalaistoimintaa. Hyviä tuloksia on saavutettu terveyttä edistävän liikunnan alalla myös kuntien ja seurojen yhteistyöllä. Valtionosuus on keskimäärin kolme prosenttia kuntien liikuntaan osoittamista käyttömenoista ja se vaihtelee merkittävästi erikokoisissa kunnissa. Pääsääntöisesti valtionosuuden prosentuaalinen osuus kuntien liikuntatoimen käyttökustannuksista kasvaa kuntakoon pienentyessä. Kuntaliitokset ovat vähentäneet valtionosuuksista riippuvaisimpien pienten kuntien määrää. Vaikka valtionosuuden määrä kuntien kokonaiskäyttömenoista on marginaalinen, se luo perustan kunnallisen liikuntatoiminnan olemassaololle sekä liikunnan peruspalveluluonteen tunnustamiselle. Kuntien liikuntaan osoitetun valtionosuuden kohdentaminen paikalliseen seuratoimintaan vahvistaisi paikallisia liikuntajärjestöjä. Kunnan tehtävänä on kuitenkin huolehtia laaja-alaisesti koko väestönsä liikuttamisesta elämänkulun eri vaiheissa huomioiden myös eri väestöryhmien omatoiminen liikkuminen. Paikallista seuratoimintaa voidaan edelleen avustaa valtion talousarvioon otettavasta määrärahasta.

Palvelujen tarjonnan järjestämisessä ja kuntakohtaisessa painottumisessa on kuntien välillä eroja. Terveydenhuoltolain 12 §:n mukaan kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Tehtävän mukaisesti kunnan tulee seurata kuntalaisten liikunta-aktiivisuutta yhtenä merkittävänä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvänä tekijänä. Terveydenhuoltolain velvoite on osoitus poikkihallinnollisesta yhteistyöstä kuntatason eri toimialoille kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.

Valtion liikuntaneuvoston tehtävien uudistaminen

Valtion liikuntaneuvoston työ on nykyisen lainsäädännön aikana kehittynyt yhä enemmän valtionhallinnon toimenpiteiden arviointiin liikunnan alalla. Liikuntakulttuurin, väestön liikuntakäyttäytymisen muutos sekä liikunnan tietohallinnan kehittämisen tarpeet edellyttävät liikuntaneuvoston tehtävien ja rakenteen uudistamista. Arviointitieto ja analyysi liikuntaa edistävien toimenpiteiden vaikutuksista, vaikuttavuudesta ja tehokkuudesta on edelleen vähäistä ja tiedon kokonaishallinta puutteellista. Liikuntaneuvoston tehtäviä tulee suunnata enenevästi yhteensovittamaan muiden hallinnonalojen lainsäädäntöä ja linjauksia sekä niiden vaikutusten arviointia liikunnan edistämisen näkökulmasta, sillä liikunnan kannalta olennaisia päätöksiä tehdään muun muassa sosiaali- ja terveys-, opetus-, liikenne- ja nuorisotoimialoilla.

Erityisliikunnan integraatiokehitys on edelleen kesken. Liikkumis- ja toimintaesteisten liikunnan sekä laajemmin liikunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysymysten näkökulmasta on tarve suunnata neuvoston työtä niin, että edellä tarkoitetut kysymykset integroituvat vahvemmin osaksi yleistä liikuntapoliittista keskustelua ja pohjautuvat vahvaan seuranta- ja arviointitietoon. Vuonna 2013 ministeriö teki sopimuksen Suomen Akatemian kanssa tutkimushankkeiden arvioinnista. Tiedejaoston toimenkuva on tältä osin muuttumassa ja kohdentuu tieteellisen arvioinnin sijaan hankkeiden sovellettavuuden arviointiin ja jatkohakemusten käsittelyyn. Liikuntatieteellisen tutkimuksen ja päätöksenteon välistä vuorovaikutusta ja liikuntatieteellisen tutkimuksen yleistä edistämistä yhteiskunnassa tulee vahvistaa.

Liikuntaneuvoston ja sen jaostojen asettaminen on koettu pääosin toimivaksi. Neuvoston sihteeristö on nimitetty toimikausittain, mikä hankaloittaa neuvoston suunnitelmallista toimintaa ja strategista kehittämistä.

Liikuntajärjestöjen valtionavustukset

Liikunnan ja urheilun kentässä tapahtuu muutoksia. Lajit, jotka perinteisesti ovat olleet harrastetuimpia suomalaisia menestyslajeja, menettävät harrastajia ja uusia lajeja ilmaantuu nopeasti lajivalikoimaan. Osa uusista lajeista saavuttaa suosiota lasten ja nuorten keskuudessa, joistakin lajeista tulee aikuisväestön suosimia. Muutoksiin pitäisi pystyä reagoimaan myös ministeriön tasolla. Valtion liikuntahallinnon informaatio- ohjauksella on pyritty siihen, että valtakunnalliset liikuntajärjestöt ja urheiluseurat keskittäisivät toimintaansa harrasteliikuntaan sekä niihin, jotka liikkuvat terveytensä kannalta riittämättömästi. Liikuntajärjestöjen toimialaselvityksen (Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2012:6) mukaan valtion heikon ohjauspolitiikan johdosta järjestöjen toiminta ei kuitenkaan ole muotoutunut yhteiskunnallisten toiveiden mukaiseksi.

Liikuntajärjestöjen avustamisen tulosperusteisen arvioinnin toteuttaminen on osittain vaikeaa, kun arvioinnissa otetaan huomioon järjestöjen erilaisuus. Arvioinnin mittareiden ja pisteytysten antamaa tietoa on käytetty ensisijaisesti pohja-aineistona päätöksenteossa. Tulosperusteinen arviointijärjestelmä on käytännössä painottunut enemmän tulosten määrään kuin laatuun. Tästä johtuen järjestelmä palkitsee enemmän toiminnan määrässä kuin laadussa tapahtuneita muutoksia. Toiminnan laadun ja yhteiskunnallisen merkityksen arvioinnin mittareita joudutaan jatkossa tarkentamaan.

Valtion toiminta-avustusta urheilujärjestöille myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna1924. Avustusten myöntämisperusteet ovat vuosien aikana vaihdelleet paljon. Avustettavien liikuntajärjestöjen määrän lisääntyminen ja järjestöjen erilaisuus vaikeuttaa yhtenäisten avustuskriteerien ja myöntämisperusteiden laatimista. Liikunnan aluejärjestöt ovat nykyisin asemaltaan rinnastettavissa valtakunnallisiin liikuntajärjestöihin. Muille alueellisille liikuntajärjestöille ei ole myönnetty valtionavustusta vuoden 1994 liikuntajärjestömuutosten jälkeen.

Nykyisen liikuntalain 7 §:n mukaisia valtionavustuskelpoisuuden perusteita on tarkistettava. Nykyiset säännökset eivät mahdollista avustettavien järjestöjen toiminnassa tapahtuvien muutosten riittävää huomioon ottamista. Nykyisessä laissa ei ole säännöstä sellaisen järjestön valtionapukelpoisuuden peruuttamisesta, joka ei enää täytä valtionapukelpoisuuden edellytyksiä. Liikuntalain perusteella avustuksen piiriin kuuluvien järjestöjen avustuskelpoisuuden määrittelyä tulee selkeyttää siten, että toiminta-avustusta myönnetään ainoastaan niille järjestöille, joiden tarkoitus on liikunnan edistäminen.

Voimassaolevan liikuntalain perusteella avustettavat liikuntajärjestöt on ryhmitelty valtakunnallisiin lajiliittoihin ja muihin valtakunnallisiin liikuntajärjestöihin sekä liikunnan alueellisiin järjestöihin. Järjestöjen toimintakulut vaihtelevat noin 7 800 eurosta noin 19 miljoonaan euroon. Toiminnassa mukana olevien tai kilpailuihin osallistuvien lukumäärä vaihtelee puolestaan muutamasta kymmenestä noin 145 000 lisenssinhaltijaan ja lähes 300 000 harrastajaan. Valtakunnallisuuden edellytyksenä on ollut toiminnan maakunnallinen kattavuus ja se, että järjestöllä on kattavasti jäsenyhdistyksiä ja niissä jäseniä sekä harrastajia. Valtakunnallisuuden edellytyksenä on myös ollut, että järjestöllä on vähintään 30 jäsenyhdistystä, joissa on vähintään 1000 jäsentä tai harrastajaa.

Liikuntajärjestöjen valtionapukelpoisuus tulee voida arvioida ja määrittää uudestaan. Tämä mahdollistaa liikuntakulttuurissa tapahtuvien muutosten joustavamman huomioon ottamisen ja mahdollistaa järjestöjen valtionapukelpoisuuden arvioinnin, jos toiminnassa tapahtuu muutoksia valtionapukelpoisuuskriteerien osalta.

Liikuntapaikkarakentaminen

Liikkumisympäristöissä on tapahtunut muutos viime vuosikymmeninä. Nykyään liikuntaa harrastetaan usein varta vasten rakennetussa liikuntaympäristössä. Käytetyimpiä liikuntapaikkoja ovat kevyen liikenteen väylät, lähiulkoilureitit ja metsät. Rakennetuista liikuntapaikoista käytetään eniten uimahalleja sekä liikunta- ja kuntosaleja. Eläkeikäiset liikkuvat eniten luontoympäristössä. Valtion liikuntapaikkojen avustuspolitiikan tavoitteena on luoda edellytykset kansalaisten aktiiviselle ja säännölliselle liikunnalle. Liikuntapaikat rakennetaan voimassa olevan liikuntalain mukaan laajoja käyttäjäryhmiä palveleviksi, mielellään myös muunneltavuus huomioon ottaen. On tärkeää avustaa myös muiden liikuntamuotojen olosuhteita, kuten esimerkiksi nuorisokulttuurin liikuntamuotoja tai liikuntalajeja, jotka liikuttavat ihmisiä arjessa. Myös monet pienemmät, kansainvälistäkin huippu-urheilumenestystä saavuttaneet lajit ansaitsevat olosuhteiden kehittämisen ja sen tukemisen. Rakentamisen ohjauksen tavoitteena on edistää hyvän ja käyttäjien tarpeita palvelevan, terveellisen, turvallisen ja viihtyisän sekä sosiaalisesti toimivan ja esteettisesti tasapainoisen elinympäristön aikaansaamista. Lisäksi tavoitteena on edistää rakentamista, joka perustuu elinkaariominaisuuksiltaan kestäviin ja taloudellisiin, sosiaalisesti ja ekologisesti toimiviin sekä kulttuuriarvoja luoviin ja säilyttäviin ratkaisuihin.

Uimahallit, jää- ja liikuntahallit, ulkokentät ja lähiliikuntapaikat ovat olennainen edellytys organisoidulle liikunnalle ja urheilulle. Rakennetun liikuntaympäristön lisäksi luonto jokamiehen oikeuksineen luo monipuoliset mahdollisuudet myös omaehtoiselle liikunnalle ja ulkoilulle. Ulkoilumahdollisuuksia on yleisesti ottaen kunnissa paljon. Suuresta osasta kuntia löytyy monipuolisesti liikuntaolosuhteita ja perusliikuntapaikkaverkosto on pääosin rakennettu. Haasteita liikuntaolosuhteiden kokonaisuudelle aiheuttavat kuntien heikko taloustilanne ja osin siitä seurauksena oleva mittava peruskorjausvelka ja liikunta- paikkojen heikentyvä ylläpito. Osassa kuntia liikuntaolosuhteiden rakentaminen, kunnossapito ja olosuhteiden strateginen kehittäminen on ymmärretty perustella osaksi kunnan hyvinvointipolitiikkaa, mikä on edesauttanut olosuhteiden resursointia.

Työryhmä

Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 1.2.2013 työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia hallituksen esityksen muotoon laadittu ehdotus liikuntalain ja siihen liittyvän lainsäädännön uudistamiseksi. Työryhmän tuli työssään ottaa huomioon hallitusohjelmakirjaus, jonka mukaan uudistamisella edistetään koko liikuntajärjestelmän rakennemuutosta. Työryhmän tuli myös huomioida muut hallitusohjelman liikunnan toimialaa koskevat kirjaukset.

Lisäksi työryhmän tuli käydä työnsä aikana parhaaksi katsomallaan tavalla kattavaa vuoropuhelua liikuntalain uudistamiseen kohdistuvista odotuksista, tarpeista ja ratkaisumalleista eri sidosryhmien kanssa sekä seurata aiheeseen liittyviä tutkimustuloksia ja hyödyntää näitä työnsä tukena soveltuvin osin.

Pääministeri Kataisen hallituksen ohjelman mukaan liikuntalain uudistamisella edistetään koko liikuntajärjestelmän rakennemuutosta. Hallitusohjelman toteuttamissuunnitelmaan on liikuntalakia koskevien tavoitteiden osalta kirjattu mm. seuraavaa:

– Liikuntajärjestöjen valtionavustusjärjestelmää kehitetään osana liikuntalain uudistamista.

– Liikuntalain uudistamisella vahvistetaan liikunnan asemaa peruspalveluna.

– Osana liikuntalain uudistamista selvitetään mahdollisuudet kohdentaa kuntien valtionosuuksia paikallisen seuratoiminnan edistämiseen.

Työryhmän puheenjohtajaksi määrättiin johtaja Harri Syväsalmi opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Työryhmän jäseniksi nimettiin oikeustieteen kandidaatti Erkki Norbäck sekä opetus- ja kulttuuriministeriöstä kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen, kulttuuriasiainneuvos Satu Heikkinen, ylitarkastaja Hannu Tolonen, ylitarkastaja Sari Virta, ylitarkastaja Mauri Peltovuori, pääsihteeri Minna Paajanen ja erityisavustaja Jussi Saramo. Työryhmän jäseniksi määrättiin lisäksi ylitarkastaja Kirsti Laine ja ylitarkastaja Heidi Sulander opetus- ja kulttuuriministeriöstä, jotka määrättiin myös työryhmän sihteereiksi.

Työryhmän pysyviksi asiantuntijoiksi määrättiin ylijohtaja Riitta Kaivosoja opetus- ja kulttuuriministeriöstä, urheiluoikeuden professori Antti Aine Helsingin yliopistosta, johtaja Taru Koivisto sosiaali- ja terveysministeriöstä, yksikön päällikkö Ismo Myllyaho Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta (tammikuusta 2014 Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto), erityisasiantuntija Kari Sjöholm Suomen Kuntaliitosta, järjestölakimies Petri Heikkinen Valo ry:stä, valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Leena Harkimo valtion liikuntaneuvostosta ja toimitusjohtaja Esko Ranto valtion liikuntaneuvostosta.

Työryhmän kokoonpanoa muutettiin joulukuussa 2013 siten, että työryhmän jäseneksi kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalaisen sijalle tämän virkavapaan ajaksi määrättiin kulttuuriasianneuvos Ulla Silventoinen ja työryhmän sihteeriksi ylitarkastaja Kirsti Laineen sijalle tämän virkavapaan ajaksi määrättiin ylitarkastaja Sari Virta. Lisäksi työryhmän pysyväksi asiantuntijaksi määrättiin urheiluoikeuden professori Olli Norros Helsingin yliopistosta ja todettiin, että dosentti Antti Aine Turun yliopistosta jatkaa työryhmän pysyvänä asiantuntijana.

Yleistä

Työryhmä kuuli työnsä aikana FT, LitL. Arto Tiihosta, kulttuuriasiainneuvos Hannu Sulinia opetus- ja kulttuuriministeriöstä, nuorisoasiainneuvos Kimmo Aaltosta, toiminnanjohtaja Anne Taulua Soveltava Liikunta Soveli ry:stä, pääsihteeri Teemu Japissonia Valo ry:stä, yksikön johtaja Kaarlo Lainetta Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKESistä, tutkimuspäällikkö Arttu Juutia Kilpailu- ja kuluttajavirastosta, toiminnanjohtaja Riitta Hämäläinen-Bisteriä Suomen kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistys SKY ry:stä, pääsihteeri Pirjo Ruutua ADT ry:stä, laki- ja henkilöstöasiainjohtaja Pekka Ilmivaltaa Veikkauksesta ja asiantuntija Leena Paavolaista Olympiakomitean huippu-urheiluyksiköstä. Lisäksi työryhmä on saanut kirjalliset lausunnot Aivoliitto ry:ltä, Hengitysliitto ry:ltä ja Suomen Sydänliitto ry:ltä, Opiskelijoiden liikuntaliitto ry:ltä, Soveltava Liikunta Soveli ry:ltä, Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:ltä, valtion liikuntaneuvoston erityisliikunnan jaostolta, Olympiakomitean huippu-urheiluyksiköltä, Liikuntatieteellinen Seura ry:ltä, työterveyslääkäri Esa Ruoholalta ja Mannerheimin Lastensuojeluliitolta.

Kuulemisten lisäksi liikuntalain uudistamista on käsitelty useissa eri tilaisuuksissa. Työryhmän työn alkuvaiheessa järjestettiin Helsingin yliopistossa 11.4.2013 julkinen kuulemistilaisuus, jossa osallistujilla oli mahdollisuus esittää näkemyksiään voimassa olevasta liikuntalaista ja sen muutostarpeista. Lisäksi työryhmä järjesti keskustelutilaisuuden liikuntapolitiikan ja kulttuurin käsitteistä 16.4.2013. Liikuntalain uudistamista on käsitelty muun muassa myös ELY-päivillä Torniossa 22.—24.5.2013, liikuntatieteenpäivillä Helsingissä 12.—13.6.2013, valtion liikuntaneuvoston laajassa kokouksessa Kisakalliossa

20.8.2013, järjestöpäivillä Vierumäellä 23.—24.9. sekä urheilujuridiikan päivässä Helsingissä 23.10.2013. Liikuntalakia on käsitelty myös: Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaarissa 12.—13.9, Itä-Suomen liikuntaviranhaltijoiden tapaamisessa 30.—31.10. sekä Suurimmat kunnat 15+ -tapaamisessa 5.11.

Verkkokuuleminen otakantaa.fi -palvelussa

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti julkisen kyselyn otakantaa.fi- palvelussa 9.9.—28.10.2013. Kyselyyn saatiin noin 300 vastausta. Enemmistö piti liikuntalain uudistamista tarpeellisena ja erityisesti liikunnan peruspalveluluonnetta pidettiin tarpeellisena vahvistaa. Kyselyyn vastanneiden mukaan valtion roolina tulisi ensisijaisesti olla valtionosuuksien jakaminen kunnille, valtionavustuksien jakaminen liikuntapaikkarakentamiseen sekä järjestöille. Kunnan tärkeimmäksi tehtäväksi nähtiin vastata paikallisista olosuhteista kuntalaisten liikunnan mahdollistamiseksi, edistää fyysisen aktiivisuuden lisäämistä monipuolisesti erilaisilla toimintatavoilla sekä rakentaa erilaisia suorituspaikkoja. Väestön liikunnallisen elämänkulun vahvistaminen ja omaehtoisen liikunnan tukeminen nähtiin tärkeinä lain tasolla. Lain haluttiin myös kannustavan yhteistoimintaan yli sektori- ja lajirajojen, niin valtion ja kunnan kuin seura- ja järjestötasolla.

Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen

Luonnos hallituksen esitykseksi lähetettiin lausuntokierrokselle ja julkaistiin opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla 4 päivänä huhtikuuta 2014. Luonnoksesta saatiin lausunnot yhteensä 64 lausunnonantajalta. Annetuista lausunnoista on laadittu yhteenveto, joka on julkaistu opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla. Hallituksen esityksen valmistelussa on pyritty huomioimaan lausunnoissa esitetyt kannanotot.

Muu valmistelu

Luonnosta hallituksen esitykseksi liikuntalaiksi on käsitelty kunnallistalouden- ja hallinnon neuvottelukunnassa 10.6.2014.