HE 76/2013

1.1Yleistä kiinteistöverosta

Kiinteistövero määrätään kiinteistöverolain (654/1992) nojalla kiinteistön verotusarvon ja kunnassa sovellettavan kiinteistöveroprosentin perusteella. Kiinteistövero määrätään erikseen rakennuksen ja maapohjan osalta. Kiinteistövero suoritetaan kiinteistön sijaintikunnalle. Verovelvollisia ovat kiinteistön omistaja ja omistajan veroinen haltija.

Kunnanvaltuuston on määrättävä kunnassa sovellettava yleinen kiinteistöveroprosentti ja vakituisten asuinrakennusten veroprosentti vuosittain etukäteen ennen verovuoden alkua kiinteistöverolaissa säädettyjen enimmäis- ja vähimmäisveroprosenttien rajoissa. Yleisen kiinteistöveroprosentin vaihteluväli on 0,60—1,35 prosenttia ja vakituisten asuinrakennusten 0,32—0,75 prosenttia. Kunta voi kuitenkin määrätä erikseen kiinteistöveroprosentin muussa kuin vakituisessa asuinkäytössä olevalle asuinrakennukselle, voimalaitoksen ja ydinpolttoaineen loppusijoituslaitokseen kuuluville rakennuksille ja rakennelmille, yleishyödyllisen yhteisön omistamalle rakennukselle ja sen maapohjalle sekä rakentamattomille rakennuspaikoille.

Muussa kuin vakituisessa asuinkäytössä olevan asuinrakennuksen veroprosentti voi olla enintään 0,6 prosenttiyksikköä vakituiseen asuinrakennukseen sovellettavaa kiinteistöveroprosenttia korkeampi. Kunnat ovat pääsääntöisesti määränneet erillisen veroprosentin näille tyypillisesti vapaa-ajan käytössä oleville asuinrakennuksille.

Yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja maapohjan veroprosentin kunta voi määrätä yleistä kiinteistöveroprosenttia alhaisemmaksi tai nollaksi, jos kiinteistöllä sijaitseva rakennus on pääasiallisesti yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä.

1.2Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöverotus

Rakentamattoman rakennuspaikan korotettua kiinteistöveroprosenttia koskeva kiinteistöverolain 12 a § tuli voimaan vuoden 2000 alusta. Pykälän mukaan kunnanvaltuusto voi määrätä asuntorakentamiseen kaavoitetulle rakentamattomalle rakennuspaikalle erityisen kiinteistöveroprosentin, joka voi olla 1,00—3,00 prosenttia.

Rakentamattoman rakennuspaikan erityisen veroprosentin käyttöönoton syynä oli asuntomarkkinoiden tilanne. Erityisesti kasvukeskuksissa asuntojen kysyntä oli kasvanut voimakkaasti muuttoliikkeen vuoksi, ja varsinkin pääkaupunkiseudulla asuntotuotantoon soveltuvan rakennusmaan tarve oli huomattava. Kysyntään nähden pääkaupunkiseudulla oli kaavoitettuja rakennuspaikkoja tarjolla hyvin vähän. Tarjonnan vähäisyys oli nostanut tonttihintoja ja vaikeuttanut sitä kautta muun muassa työvoiman liikkuvuutta. Korotetun kiinteistöveroprosentin tavoitteena oli edistää kaavoittamista sekä kaavoitetun tonttimaan rakentamista. Muutoksen arvioitiin voivan tuoda markkinoille useita tuhansia rakennuskelpoisia rakennuspaikkoja, jos kunnat käyttäisivät veron ohjaavaa vaikutusta hyväkseen.

Rakennuspaikalla mainitussa 12 § a §:ssä tarkoitetaan asemakaavan mukaista kiinteistörekisteriin merkittyä tonttia tai muuta rakennuspaikkaa, asemakaavan mukaista sitovan tai ohjeellisen tonttijaon mukaista rakennuspaikkaa ja asemakaavaan merkittyä korttelia. Edellytyksenä korotetun veroprosentin soveltamiselle on, että asemakaava on ollut voimassa vähintään vuoden ennen kalenterivuoden alkua, asemakaavan mukaisen rakennuspaikan rakennusoikeudesta yli puolet on kaavoitettu asuntotarkoitukseen, rakennuspaikalla ei ole asuinkäytössä olevaa asuinrakennusta eikä rakentamista ole aloitettu ennen kalenterivuoden alkua. Edellytyksenä on lisäksi, että rakennuspaikalle pääsemiseksi on käyttökelpoinen tie tai mahdollisuus sellaisen järjestämiseen ja että rakennuspaikka on liitettävissä yleiseen vesijohtoon ja viemäriin. Rakennuspaikka ei saa olla rakennuskiellossa. Rakennuspaikaksi ei katsota kuitenkaan sellaista tonttia, joka on eri omistajien hallinnassa.

Rakentamattoman rakennuspaikan korotettu kiinteistövero ei kohdistu vajaasti rakennettuihin rakennuspaikkoihin, kuten tyypillisesti väljästi rakennettujen niin sanottujen rintamamiestalojen rakennuspaikkoihin, vaan ainoastaan asuntorakentamiseen kaavoitettuihin rakennuspaikkoihin, joilla ei ole asuinkäytössä olevaa rakennusta. Jos kuitenkin asuntotarkoitukseen kaavoitetusta kiinteistörekisteriin merkitystä vajaasti rakennetusta tontista tai muusta rakennuspaikasta muodostetaan yksi tai useampia asuinkäyttöön kaavoitettuja erillisiä rekisteriyksiköitä tai jos tontille vahvistetaan sitova tai ohjeellinen tonttijako, eikä näin muodostetuilla rakennuspaikoilla ole asuinkäytössä olevaa rakennusta, kyseessä on kiinteistöverolaissa tarkoitettu rakennuspaikka. Siihen voidaan nykyisten säännösten mukaan soveltaa korotettua kiinteistöveroprosenttia, jos sen soveltamisedellytykset muutoin täyttyvät.

Kuntien on kiinteistöverolain 20 a §:n 1 momentin mukaan vuosittain ilmoitettava verotuksen toimittamista ja muutoksenhakua varten Verohallinnolle korotetun kiinteistöveroprosentin piiriin kuuluvat rakennuspaikat.

1.3Rakentamattoman rakennuspaikan korotettu kiinteistöveroprosentti pääkaupunkiseudulla

Monet kunnat hyödynsivät mahdollisuutta soveltaa rakentamattomaan rakennusmaahan korotettua veroprosenttia. Saatujen kokemusten mukaan kiinteistöveron korotus kannusti maanomistajia tonttimaan myyntiin.

Pääkaupunkiseudun suurimmissa kunnissa ei kuitenkaan hyödynnetty korotetun kiinteistöveron mahdollisuutta, vaikka asunto- ja tonttipula voimistuivat entisestään. Kasvaneeseen kysyntään vaikuttivat matala korkotaso sekä kotitalouksien valmius lainanottoon myönteisiksi koettujen talousnäkymien vuoksi. Kysyntään nähden liian vähäistä tarjontaa selittävät maanomistajien odotukset hintojen nousun jatkumisesta, kaavoitukseen tarvittavan ajan pituus sekä se, että voimakkaimmin kasvaneet kunnat eivät olleet varautuneet kaavoitusohjelmissaan niin suureen kysynnän kasvuun.

Asuntotuotannon lisäämiseksi pääkaupunkiseudun ja kehysalueen kunnat velvoitettiin vuoden 2006 alusta voimaan tulleella muutoksella määräämään rakentamattomalle rakennuspaikalle erityinen kiinteistöveroprosentti. Lakiin lisätyn 12 b §:n mukaan korotetun veroprosentin on oltava vähintään yhden prosenttiyksikön kunnan soveltamaa yleistä kiinteistöveroprosenttia korkeampi, kuitenkin enintään kolme prosenttia. Säännös koskee Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten, Kirkkonummen, Nurmijärven, Vihdin, Mäntsälän, Pornaisten, Tuusulan, Järvenpään, Keravan, Hyvinkään ja Sipoon kuntia.

Lain 12 b §:n 2 momentin mukaan korotettua veroprosenttia ei sovelleta sellaiseen rakentamattomaan rakennuspaikkaan, joka rajoittuu saman omistajan omistamaan rakennuspaikkaan, jolla sijaitsee omistajan omassa vakituisessa asuinkäytössä oleva asuinrakennus. Jos omistajalla on useita tällaisia rakentamattomia rakennuspaikkoja, korotettu vero jätetään soveltamatta niistä pinta-alaltaan pienimpään. Rajoitus koskee vain luonnollisten henkilöiden omistamia alueita.

Kunta voi 12 b §:n 3 momentin nojalla kuitenkin määrätä, että korotettua kiinteistöveroprosenttia sovelletaan myös 2 momentin mukaisiin rakennuspaikkoihin.

Kuntien on vuosittain ilmoitettava verotuksen toimittamista ja muutoksenhakua varten Verohallinnolle 12 a ja 12 b §:ssä säädetyt edellytykset täyttävät rakentamattomat rakennuspaikat.

1.4Tuulivoimalaitosten kiinteistöverotus

Kiinteistöverolain 14 §:n 1 momentin mukaan kunnanvaltuusto voi määrätä erikseen enintään 2,85 prosentin suuruisen veroprosentin, jota sovelletaan voimalaitokseen kuuluviin rakennuksiin ja rakennelmiin. Kunnat ovat pääsääntöisesti määränneet voimalaitoskiinteistöille lain salliman enimmäisprosentin.

Myös tuulivoimalat ovat kiinteistöverolaissa tarkoitettuja voimalaitoksia. Kiinteistöverolain 14 §:n 2 momentin mukaan vesi- ja tuulivoimalaitokseen, jonka nimellisteho on enintään kymmenen megavolttiampeeria, sovelletaan kuitenkin yleistä kiinteistöveroprosenttia. Kaikkien Suomen tuulivoimaloiden nimellisteho jää selvästi rajan alapuolelle, joten niihin sovelletaan yleistä kiinteistöveroprosenttia. Tuulivoimalaitoksena on lainkohdan perustelujen ( HE 145/2005 vp ) mukaan pidettävä yhtä itsenäisesti toimimaan kykenevää tuulivoimalaa silloin, kun samalla alueella sijaitsee useita voimaloita.

Rakennuksen, rakennelman ja vesivoimalaitoksen arvoksi katsotaan varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain (1142/2005) 30 §:n 1 momentin mukaan jälleenhankinta-arvo vähennettynä momentissa säädetyillä ikäalennuksilla. Jälleenhankinta-arvon laskemisesta säädetään tarkemmin valtiovarainministeriön asetuksessa rakennusten jälleenhankinta-arvon perusteista ja valtiovarainministeriön asetuksessa vesivoimalaitoksen ja sen rakenteiden jälleenhankinta-arvon perusteista. Ensiksi mainitussa asetuksessa on määritelty jälleenhankinta-arvo erikseen asuin-, toimisto-, myymälä- ja teollisuusrakennuksille sekä muille rakennuksille ja rakennelmille. Tuulivoimalaitos on rakennelma, jollaisten jälleenhankinta-arvona asetuksen 21 §:n 1 momentin mukaan pidetään 70 prosenttia rakennuskustannuksista. Jälleenhankinta-arvosta tehtävä ikäalennus määräytyy varasto- ja muuta rakennelmaa koskevan varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 30 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan ja on 10 prosenttia. Soveltamiskäytäntö ei ole täysin yhdenmukaista, ja joissakin kunnissa on tiettävästi sovellettu myös neljän prosentin ikäalennusta.

Varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 30 §:n 4 momentissa on rajoitettu ikäalennusten enimmäismäärää siten, että käytössä olevan rakennuksen tai rakennelman arvoksi katsotaan vähintään 20 prosenttia rakennuksen tai rakennelman jälleenhankinta-arvosta. Vesi- ja ydinvoimalarakennusten ja -rakennelmien arvo on kuitenkin vähintään 40 prosenttia niiden jälleenhankinta-arvosta.

Rakennelmana, jonka rakennuskustannusten perusteella jälleenhankinta-arvo lasketaan, pidetään tuulivoimalan perustuksia ja runkoa konehuoneineen, ei sen sijaan roottoria lapoineen, vaihdelaatikkoa, generaattoria ja muuta laitteistoa, jotka ovat luonteeltaan irtaimistoa.

Voimalaitosrakennusten ja -rakennelmien, kuten muidenkin rakennusten ja rakennelmien, jälleenhankinta-arvoa tarkistetaan vuosittain rakennuskustannusindeksin muutosta vastaavasti.

1.5Kiinteistöjä koskevien tietojen antaminen kunnille

Verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain (1346/1999) 14 §:n 2 momentin mukaan Verohallinto voi pyynnöstä antaa kunnan viranomaisille lakisääteisten tehtävien hoitamista varten lain 6 §:n 1 kohdassa tarkoitetut kiinteistöverotuksen julkiset tiedot samoin kuin tiedot kiinteistön verotusarvosta verovelvollista koskevine tunnistetietoineen. Kiinteistöverotuksen julkisia tietoja ovat 6 §:n 1 kohdan mukaan kiinteistötunnus, kiinteistön laskennallinen kiinteistövero ja kiinteistöverovelvollisen nimi. Tiedot voidaan luovuttaa kunnalle esimerkiksi kiinteistörekisterin ylläpitoa, maakauppojen valmistelua sekä maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaisten korvausten käsittelyä varten.

Verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain 14 a §:n mukaan kunnalla, seurakunnalla ja Kansaneläkelaitoksella on oikeus saada pyynnöstä ne verotusta koskevat tiedot, jotka ovat välttämättömiä näiden hoitaessa laissa säädettyä veronsaajan oikeudenvalvontaan liittyvää tehtävää.

Kiinteistöverolain 19 §:n 1 momentin nojalla Verohallinnolla on oikeus toimittaa tarvittaessa kiinteistörekisterinpitäjän, kiinteistön sijaintikunnan rakennusviranomaisen tai kunnan muun viranomaisen tarkastettavaksi kiinteistöä koskevia tietoja mukaan lukien sen omistajan tunnistetiedot. Asianomainen viranomainen on pykälän 2 momentin nojalla velvollinen tarkastamaan tietojen paikkansapitävyyden sikäli kuin se ilmenee viranomaisen hallussa olevista tiedoista.

2.1Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöverotus

Pula asuintonteista on kuluvan vuosikymmenen aikana entisestään lisääntynyt pääkaupunkiseudulla. Asuntojen ja tonttimaan kysyntää on lisännyt sekä maan sisäinen muuttoliike että ulkomailta pääkaupunkiseudulle suuntautunut muuttoliike. Tontteja on aikaisemmista toimenpiteistä huolimatta tarjolla vähän.

Niukalla rakennusmaan tarjonnalla on kansantalouden kannalta monia kielteisiä vaikutuksia. Tarjonnan niukkuus nostaa hintoja, on merkittävä inflaatiotekijä ja kasvattaa asumisen kustannuksia. Monille uusille asuntomarkkinoille tulijoille hintataso on liian korkea. Tonttipula heikentää myös työmarkkinoiden toimivuutta. Korkeat asumiskustannukset pakottavat perheitä asumaan kauempana työpaikoista, jolloin työssäkäyntimatkat pitenevät ja yhdyskuntarakenne hajautuu. Ilmeinen seuraus tästä on liikennemäärien kasvaminen ja ympäristöhaitat.

Valtioneuvosto on 3 päivänä toukokuuta 2012 tehnyt periaatepäätöksen valtioneuvoston asuntopoliittiseksi toimenpideohjelmaksi vuosille 2012—2015. Asuntopoliittinen ohjelma keskittyy sellaisiin rakenteellisiin toimenpiteisiin, joilla voidaan lisätä asuntotarjontaa ja kohtuullistaa asumismenoja erityisesti kasvukeskuksissa parantaen siten edellytyksiä työvoiman liikkuvuudelle, talouden kasvulle ja kansantalouden yleiselle kilpailukyvylle. Asuntopoliittisen ohjelman yhtenä tavoitteena on tonttimaan saatavuuden turvaaminen ja yhdyskuntarakenteen eheyttäminen. Muiden toimenpiteiden ohella tavoitteeseen pyritään vahvistamalla kiinteistöveron ohjaavaa vaikutusta, jonka odotetaan lisäävän asuntotonttien tarjontaa ja kaavoittamista.

Asuntopoliittisessa ohjelmassa esitetään, että rakentamattoman rakennusmaan korotetun kiinteistöveron alarajaa nostetaan nykyisestä Helsingin seudulla. Korotettu kiinteistövero laajennetaan koskemaan kaikkia rakentamattomia tontteja, mukaan lukien niitä, jotka rajoittuvat omaan vakituiseen asuinrakennukseen.

Verovuonna 2012 rakentamattoman rakennuspaikan erityinen veroprosentti oli käytössä 145 kunnassa. Siten noin puolet kaikista kunnista käyttää mahdollisuutta soveltaa yleistä kiinteistöveroprosenttia korkeampaa verokantaa rakentamattomaan rakennuspaikkaan.

Kuntien yleinen kiinteistöveroprosentti ja rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti pääkaupunkiseudun ja kehysalueen kunnissa ilmenevät alla olevasta taulukosta. Pääkaupunkiseudun ja kehysalueen kunnista Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa sekä Tuusulassa rakentamattomaan rakennuspaikkaan sovellettu kiinteistöveroprosentti on vain noin yhden prosenttiyksikön yleistä kiinteistöveroa korkeampi. Korkeinta mahdollista kiinteistöveroprosenttia soveltavat Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo ja Vihti. Suurin ero kunnan yleiseen kiinteistöveroprosenttiin verrattuna, 2,33 prosenttiyksikköä, on Kirkkonummella.

Vain Mäntsälässä ja Vihdissä korotettua kiinteistöveroa sovelletaan myös niille rakentamattomille rakennuspaikoille, jotka rajoittuvat saman omistajan asuttamaan tonttiin.

Pääkaupunkiseudun ja kehysalueen kunnissa

sovellettavat kiinteistöveroprosentit vuonna 2012

2.2Tuulivoimaloiden kiinteistöverotus

Kiinteistöverotusta koskevissa kiinteistöverolain ja varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain säännöksissä tai rakennusten jälleenhankinta-arvon perusteista annetussa valtiovarainministeriön asetuksessa ei ole erikseen otettu huomioon tuulivoimaloita, vaan niihin sovelletaan edellä esitetyn mukaisesti rakennelmaa koskevia säännöksiä. Kiinteistöveron käyttöönottovuonna 1992 tuulivoimaloita oli maassa vajaat kymmenen. Vuoden 2012 loppuun mennessä lukumäärä oli noussut runsaaseen 160:een.

Rakennelmaa koskevien säännösten soveltaminen tuulivoimaloihin ei johda taloudellisesti perusteltuun lopputulokseen. Rakennuskustannuksiin perustuvasta jälleenhankinta-arvosta tehtävä kymmenen prosentin vuotuinen ikäalennus alentaa tuulivoimalan verotusarvon minimiin 20 prosenttiin jo kahdeksantena vuonna tuulivoimalan valmistumisesta. Ikäalennuksen määrä ei ole johdonmukaisessa suhteessa tuulivoimalarakennelmien käyttöikään, joksi on yleisesti arvioitu 20—30 vuotta.

Ero on suuri erityisesti muihin voimalaitoksiin verrattuna. Ikäalennukset on pyritty määrittämään rakennustyypeittäin niiden teknis-taloudellisen käyttöiän huomioon ottaen. Vesivoimalaitosrakennuksilla ja -rakennelmilla, joiden taloudellinen käyttöikä on varsin pitkä, ikäalennus on yksi prosentti. Ydinvoimalarakennuksiin ja -rakennelmiin on sovellettu 2,5 prosentin ikäalennusta vuoden 1995 alusta. Siihen asti ydinvoimaloihin oli sovellettu kivisiin tehdasrakennuksiin ja niihin verrattaviin rakennuksiin sovellettavaa neljän prosentin ikäalennusta. Muutosta perusteltiin ydinreaktorin arvioidulla käyttöiällä ja ydinvoimalaitosrakennusten muusta rakentamisesta poikkeavalla tasolla. Samassa yhteydessä ydinvoimalarakennusten ja -rakennelmien vähimmäisarvo nostettiin 20 prosentista vesivoimaloihin jo sovellettuun 40 prosenttiin.

Tuulivoimalan verotusarvon nopean alenemisen myötä voimalan sijaintikunnan kiinteistöverot vähenevät vastaavasti nopeasti. Verotulojen nopea aleneminen on omiaan vähentämään kuntien halukkuutta edistää tuulivoiman lisärakentamista alueellaan. Kunnille on kannattavampaa pyrkiä saamaan alueelleen muunlaisia energiantuotantomuotoja, joiden alueelliset työllistävät vaikutukset tai vaikutukset kuntien yhteisöverotuloihin tai kiinteistöverotuloihin ovat suuremmat. Tilanne heikentää edellytyksiä saavuttaa hallituksen tavoitteena oleva tuulienergian osuuden kasvattaminen sähköntuotannossa. Tavoitteena oleva kuuden terawattitunnin tuotanto vuonna 2020 edellyttää noin 2 500 megawatin tuulivoimakapasiteettia ja arviolta runsaat 800 tuulivoimalaitosta. Vuoden 2010 lopussa Suomessa oli tuulivoimakapasiteettia 197 megawattia.

2.3Kiinteistöjä koskevien tietojen antaminen kunnille

Kunnat eivät ole käytännössä pyytäneet Verohallinnolta kiinteistöverotuksen julkisia tietoja. Tiedot kiinteistöjen verotusarvosta on merkitty kiinteistöluettelolle, jonka Verohallinto on toimittanut kunnille vuosittain kiinteistöverolain 19 §:n 1 momentin mukaisesti kiinteistöä koskevien tietojen tarkastamista varten. Luettelolla on kiinteistön yksilöintitietoina kiinteistötunnus, kiinteistön nimi ja osoite sekä kiinteistöverovelvollisen yksilöintitietona henkilö- tai y-tunnus. Kiinteistöluettelo sisältää kaavoitusta, rantaoikeutta, tonttityyppiä, maapohjan pinta-alaa, rakennusoikeutta ja tonttitehokkuutta koskevia tietoja sekä maapohjan verotusarvon laskentaan vaikuttavia hintatietoja. Kiinteistöluettelo sisältää lisäksi puolisoiden omistusosuutta, vuokraamista, rakennustyyppiä ja rakennuksen ominaisuustietoja, kuten pinta-alaa, tilavuutta ja valmistumisvuotta, koskevia tietoja sekä maapohjan ja rakennuksen käyttötarkoitusta koskevat tiedot. Kiinteistöluettelolla ei ole veron määrää koskevaa tietoa.

Kiinteistöluettelo valmistettiin alun perin verotoimistojen käyttöön verotuksen toimittamista varten. Verotoimistojen käyttöön luetteloa ei ole valmistettu enää vuoden 2012 jälkeen, koska tiedot ovat kiinteistöverotusta varten käytettävissä sähköisessä muodossa suoraan Verohallinnon tietojärjestelmästä. Verohallinto on toimittanut vuonna 2012 kiinteistöluettelon tiedot sähköisesti sellaisille kunnille, joiden on oletettu voivan tarkistaa kiinteistöluettelon tietoja.

Kiinteistöverotuksen toimittamisessa käytetään hyväksi muiden viranomaisten Verohallinnolle verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) viranomaisen yleistä tiedonantovelvollisuutta koskevan 18 §:n nojalla toimittamia tietoja. Keskeisiä tietojen toimittajia ovat kunnat, Maanmittauslaitos ja Väestörekisterikeskus. Kunnat toimittavat tietoja hallussaan olevista kiinteistö-, rakennus- ja kaavatiedoista, Maanmittauslaitos toimittaa kiinteistöjä koskevia tietoja ja Väestörekisterikeskus kuntien väestötietojärjestelmään ilmoittamia rakennustietoja.

Verohallinnon keskeisin tietolähde esimerkiksi rakennustietojen osalta on Väestörekisterikeskus. Kunnat ovat velvollisia toimittamaan maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaan luvanvaraisia rakennushankkeita koskevat tiedot Väestörekisterikeskukselle. Koska kuntien lupakäytännöt vaihtelevat maankäyttö- ja rakennuslain salliman väljyyden vuoksi, kaikkia kiinteistöveron piiriin kuuluvia rakennuksia ja rakennelmia ei ilmoiteta Väestörekisterikeskuksen rakennus- ja huoneistorekisteriin. Puuttuvien tietojen saaminen Verohallinnolle jää verovelvollisten ilmoittamisvelvollisuuden varaan.

Kunnilla on tarve saada nykyistä kattavammin ja tehokkaammin Verohallinnon kiinteistötietokannan tietoja kiinteistö- ja rakennustietoja sisältävien kunnan rekisterien ylläpitoa varten. Tiedot, joiden luovuttamisesta kunnille niiden lakisääteisten tehtävien hoitamista varten säädetään verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain 6 §:ssä ja 14 §:n 2 momentissa eivät ole tuohon tarkoitukseen riittävät. Olisi myös tarkoituksenmukaista, että kunnat voivat käyttää alueellaan olevia kiinteistöjä koskevia hallussaan olevia tietoja myös oikeudenvalvonnassaan tarvitsematta pyytää niitä erikseen tuohon tarkoitukseen.

Voimassa oleva lainsäädäntö ei siten käytännössä vastaa kunnan viranomaisten tietotarpeita eikä nykymuotoinen tietojen tarkistuttaminen kunnissa myöskään vastaa verotuksen tarpeita. Sääntely ei myöskään kaikilta osin vastaa perustuslain (731/1999) 10 §:ssä säädetyn henkilötietojen suojan laintasoisen sääntelyn vaatimuksia.

3.1Kiinteistöverolaki

3.2Laki varojen arvostamisesta verotuksessa

Tuulivoimaloiden kiinteistöverotuksessa käytetyn verotusarvon yhdenmukaistamiseksi muiden voimaloiden verotusarvon kanssa varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 30 §:n 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tuulivoimalaitoksen rakennelmien ikäalennus on 2,5 prosenttia. Asiasta säädettäisiin 30 §:n 1 momenttiin lisättävässä uudessa 6 kohdassa.

Lisäksi ehdotetaan varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 30 §:n 4 momenttia muutettavaksi siten, että käytössä olevan tuulivoimalan vähimmäisarvo olisi muiden voimaloiden tapaan 40 prosenttia jälleenhankinta-arvosta.

Ehdotettu 2,5 prosentin ikäalennus alentaa verotusarvon 40 prosenttiin jälleenhankinta-arvosta 24 vuodessa, mikä on perusteltua tuulivoimalan taloudelliseen käyttöaikaan nähden, joksi on edellä esitetyn mukaisesti arvioitu 20—30 vuotta.

Eri voimalaitosten verotusarvojen yhdenmukaistamisen lisäksi tavoitteena on kannustaa kuntia edistämään tuulivoimarakentamista alueellaan. Ehdotukset vastaavat selvitysmies Lauri Tarastin selvityksessään ”Tuulivoimaa edistämään” 13 päivänä huhtikuuta 2012 tekemiä ehdotuksia. Työ- ja elinkeinoministeriö tilasi selvityksen ehdotuksiksi, joilla voidaan vähentää tuulivoiman rakentamiseen liittyviä esteitä ja rajoitteita sekä sovittaa yhteen eri ministeriöiden hallinnonalojen tavoitteita.

Ehdotettuja muutoksia sovellettaisiin myös jo rakennettuihin voimalaitoksiin.

3.3Laki verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta

Verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annettua lakia muutettaisiin siten, että Verohallinto voisi antaa kunnan viranomaisille nykyistä kattavammat tiedot kiinteistöistä ja kiinteistöverotuksen perusteista.

Kiinteistötietojen luovuttamista kunnalle koskevan 14 §:n 2 momenttia muutettaisiin siten, että Verohallinto voisi luovuttaa kunnan viranomaisille pyynnöstä tiedot kunnan kiinteistöverovelvollisista yksilöintitietoineen sekä kiinteistöverotuksen perusteena olevat tiedot kiinteistöjen maapohjasta ja rakennuksista mukaan lukien verotusarvoa ja kiinteistöveron määrää koskevat tiedot. Tiedot vastaisivat pääosin niitä tietoja, jotka Verohallinto lähettää kiinteistöverolain 16 §:n mukaisesti verovelvolliselle tietojen tarkistamista ja korjaamista varten.

Tiedot luovutettaisiin 14 §:n 2 momentin johtolauseen mukaisesti kiinteistötietoja sisältävien kunnan rekisterien ylläpitoa ja veronsaajien oikeudenvalvontaa varten. Kiinteistötiedoilla säännöksessä tarkoitettaisiin sekä maapohjaa että rakennuksia koskevia tietoja. Tiedot säilyisivät kunnan viranomaisilla salassa pidettävinä siltä osin kuin laissa ei kunnan viranomaisten tietojen julkisuudesta ole toisin säädetty. Esimerkiksi oikeudenvalvontatehtävässä käytettävät tiedot säilyisivät salassa pidettävinä myös kunnassa. Sen sijaan kunnan kiinteistörekistereiden ylläpitoon käytettävät tiedot tulisivat julkisiksi kunnan kiinteistörekistereitä koskevien erityissäännösten tai verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain mukaisesti

Kiinteistöverovelvollisen yksilöintitietoina voitaisiin 14 §:n 2 momentin nojalla luovuttaa kiinteistöverovelvollisen nimi ja henkilö- tai y-tunnus. Kiinteistön maapohjaa ja rakennuksia koskevat tiedot yksilöitäisiin säännöksessä tietotyypeittäin. Kiinteistön maapohjaa koskevina tietoina kunnalle luovutettaisiin kiinteistön yksilöintitiedot, joilla tarkoitetaan kiinteistö- ja määräalatunnusta sekä vuokra-alueen numeroa. Muita luovutettavia tietoja olisivat kaavatyyppiä, pinta-alaa, rakennusoikeutta ja käyttötarkoitusta koskevat tiedot. Verotusarvon laskennan perusteena käytetyillä maapohjaa koskevilla muilla tiedoilla tarkoitettaisiin esimerkiksi aluehintaa, laskentaperustetta ja omistusosuutta koskevia tietoja. Luovutettaviin tietoihin sisältyisivät myös maapohjan samoin kuin vesivoiman verotusarvoa ja kiinteistöveroa koskevat tiedot.

Rakennusta koskevina tietoina luovutettaisiin rakennuksen yksilöintitiedot, rakennuksen verotusarvon laskennan perusteena käytetyt tiedot sekä rakennuksen verotusarvoa, käyttötarkoitusta ja kiinteistöveroa koskevat tiedot. Rakennuksen yksilöintitiedoilla tarkoitettaisiin rakennusnumerointia. Verotusarvon laskennan perusteena käytettävillä tiedoilla tarkoitettaisiin muun muassa rakennuksen valmistumisvuotta, peruskorjauksia ja huomattavia korjaustoimenpiteitä, rakennustyyppiä, rakennuksen tilavuutta ja kokonaispinta-alaa koskevia tietoja. Rakennustyypeittäin vaihtuvina tietoina luovutettaisiin muun muassa rakennuksen varustetasoa koskevat tiedot.

Lain 14 §:ään lisättävässä uudessa 3 momentissa säädettäisiin siitä, että 2 momentin mukaiset kiinteistöverotuksen tiedot luovutettaisiin kunnan viranomaisille teknisen käyttöyhteyden avulla tai muutoin sähköisesti. Tiedot on tarkoitus luovuttaa kunnan viranomaisille sähköisesti kerran vuodessa sen jälkeen, kun kiinteistöverotus on päättynyt. Käytännössä tiedot luovutettaisiin syyskuussa. Tiedot luovutettaisiin kiinteistöverotuksen päättymishetken mukaisina.

4.1Rakentamattomien rakennuspaikkojen kiinteistöverotus

4.2Tuulivoimaloiden kiinteistöverotus

Tuulivoimaloita koskevien ehdotusten vaikutus niistä kertyvän kiinteistöveron määrään on hyvin vähäinen. Vuoden 2012 lopussa käytössä olevia tuulivoimaloita oli runsaat 160 ja niiden rakennelmien jälleenhankinta-arvo hyvin karkean arvion mukaan 30—40 miljoonaa euroa. Valtaosa tuulivoimalaitoksen hankintamenosta aiheutuu roottorin lavoista, säätölaitteista, generaattorista ja muusta, kiinteistöverotuksen veropohjan ulkopuolelle jäävästä laitteistosta.

Tuulivoimaloiden yhteenlaskettu verotusarvo vuoden 2012 lopussa oli arviolta 15—25 miljoonaan euroa ja niistä kertyvän kiinteistöveron määrän suuruusluokaltaan 110 000—180 000 euroa, jos niihin sovellettava keskimääräinen veroprosentti on sama kuin kuntien yleisen kiinteistöveroprosentin keskiarvo eli 0,72. Ehdotettujen muutosten johdosta kuntien tulot nykyisin käytössä olevista tuulivoimaloista kasvaisivat vajaalla 100 000 eurolla.

Käytettävissä olevien tietojen mukaan uusien tuulivoimaloiden rakentamiskustannukset ovat aiempaa korkeammat, joten tuuli-voimaloiden merkitys kuntien kiinteistöverojen tulolähteenä on kasvava rakentaminen huomioon ottaen merkittävästi nousemassa.

Kiinteistöverorasituksen nousulla ei ole mainittavaa vaikutusta tuulivoiman tuotantokustannuksiin.

4.3Kiinteistötietojen luovuttaminen kunnille

Poiketen siitä, mitä 12 a §:ssä säädetään, Espoon, Helsingin, Hyvinkään, Järvenpään, Kauniaisten, Keravan, Kirkkonummen, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon, Tuusulan, Vantaan ja Vihdin kunnanvaltuustojen on määrättävä rakentamattomalle rakennuspaikalle veroprosentti, joka on vähintään 1,5 prosenttiyksikköä yleistä kiinteistöveroprosenttia korkeampi, kuitenkin enintään 3,0 prosenttia.

Tätä lakia sovellettaessa kiinteistön arvona pidetään varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain (1142/2005) 5 luvun ja sen nojalla annettujen säännösten ja päätösten mukaisesti laskettavaa arvoa kiinteistöveron määräämisvuotta edeltävältä kalenterivuodelta. Yritysvarallisuuteen kuuluvan kiinteistön arvo määrätään samojen perusteiden mukaan.

Rakennuksen, rakennelman ja vesivoimalaitoksen arvoksi katsotaan jälleenhankinta-arvo vähennettynä seuraavilla vuotuisilla ikäalennuksilla:

Valtiovarainministeriön asetuksella säädetään tarkemmin jälleenhankinta-arvon laskemisesta.

Jos rakennus tai rakennelma on vaurioitunut tai muutoin menettänyt arvoaan enemmän kuin ikäalennukset edellyttävät, jälleenhankinta-arvoa vähennetään arvon alenemista vastaavalla määrällä. Jos rakennuksessa tai rakennelmassa on sen valmistumisen jälkeen suoritettu perusparannuksia tai huomattavia kunnossapitotöitä, on ikäalennusta harkinnan mukaan alennettava.

Käytössä olevan rakennuksen tai rakennelman arvoksi katsotaan 1 momentin säännösten estämättä vähintään 20 prosenttia rakennuksen tai rakennelman jälleenhankinta-arvosta. Edellä 1 momentin 4—6 kohdassa tarkoitettujen rakennusten ja rakennelmien arvoksi katsotaan kuitenkin aina vähintään 40 prosenttia niiden jälleenhankinta-arvosta.

Verohallinto voi salassapitosäännösten estämättä pyynnöstä antaa kunnan viranomaisille kiinteistötietoja sisältävien kunnan rekisterien ylläpitoa ja veronsaajien oikeudenvalvontaa varten tarpeelliset

Edellä 2 momentissa tarkoitetut tiedot voidaan luovuttaa teknisen käyttöyhteyden avulla tai muutoin sähköisesti.