HE 135/2013

1.1Laki metsänhoitoyhdistyksistä

Metsänhoitoyhdistyksistä annetun lain (534/1998, jäljempänä metsänhoitoyhdistyslaki ) 1 §:n mukaan metsänhoitoyhdistys on metsänomistajien yhteenliittymä, jonka tarkoituksena on edistää metsänomistajien harjoittaman metsätalouden kannattavuutta ja heidän metsätaloudelleen asettamiensa muiden tavoitteiden toteutumista. Yhdistysten tarkoituksena on myös edistää taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää metsien hoitoa ja käyttöä. Lain 3 §:n mukaan yhdistyksen tehtävänä on tarjota jäsenilleen ja muille toimialueensa metsänomistajille palveluja, joita nämä tarvitsevat metsätalouden harjoittamisessa, ja järjestää metsänomistajien käytettäväksi sitä varten tarvittavaa ammattiapua. Metsänomistajille annettava neuvonta- ja muut palvelut sekä ammattiapu kattavat käytännössä kaikki toimenpiteet puun kasvatuksesta puun markkinointiin.

Metsänhoitoyhdistyksillä on lain 1 §:n 2 momentin mukaan oikeus saada tarkoituksensa toteuttamiseksi metsänomistajilta metsänhoitomaksuja. Lain 9 §:n mukaan maksua ei kuitenkaan määrätä maksettavaksi, jos metsänomistajan metsätalouteen käytettävän maan pinta-ala on entisen Lapin läänin alueella alle 12 hehtaaria, entisen Oulun läänin alueella alle seitsemän hehtaaria ja muualla maassa alle neljä hehtaaria.

Lain 6 §:n mukaan metsänhoitoyhdistyksen jäseniä ovat kaikki metsänomistajat, joilla on hallintaoikeus yhdistyksen toimialueella sijaitsevaan metsään ja jotka ovat velvollisia suorittamaan yhdistykselle metsänhoitomaksun. Myös muilla metsänomistajilla on oikeus liittyä sen yhdistyksen jäseneksi, jonka toimialueella heidän metsänsä sijaitsee. Metsänhoitoyhdistyksissä on nykyisin noin 300 000 jäsentä.

Metsänhoitomaksu muodostuu lain 8 §:n mukaan metsänomistajakohtaisesta perusmaksusta sekä hehtaarikohtaisesta maksusta. Perusmaksun suuruus on 70 prosenttia koko maan kolmen edellisen kalenterivuoden puukuutiometrin keskikantohinnan aritmeettisesta keskiarvosta. Hehtaarikohtaista maksua varten maa on jaettu neljään vyöhykkeeseen. Vyöhykkeestä riippuen hehtaarikohtaisen maksun suuruus voi olla enintään 1,5 – 11 prosenttia edellä sanotusta keskiarvosta. Maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa keskikantohinnan vuosittain asetuksella Metsäntutkimuslaitoksen esityksestä. Metsänhoitoyhdistys päättää metsänomistajilta kannettavan hehtaarikohtaisen maksun suuruuden.

Lain 12 §:n mukaan metsänhoitoyhdistyksen on käytettävä metsänhoitomaksuvarat ensi sijassa toimialueensa metsänomistajien metsänhoidolliseen ja metsätaloutta yleisesti edistävään neuvontaan, koulutukseen ja tiedotukseen sekä metsänhoitoyhdistyksen hallinnollisiin tehtäviin. Varoja saa käyttää metsien kestävän hoidon ja käytön edistämiseen sekä metsien biologisen monimuotoisuuden edellytysten turvaamiseen. Tällaisia metsänhoitoyhdistysten tarjoamia palveluja ovat muun muassa puunmyyntisuunnitelmien laadinta, puunmyynti metsänomistajan toimeksiannosta, metsän uudistaminen, taimien ja siementen välitys, metsäluonnon hoito, metsäsuunnitelmien laadinta, metsätuhojen arviointi sekä henkilökohtainen neuvonta, koulutus ja työnopastus.

Lain mukaan metsänhoitomaksuvarat on tarkoitettu erityisesti puuntuotannon kannalta tärkeiden toimenpiteiden edistämiseen. Metsänhoitoyhdistyksistä annetun asetuksen (1227/1998, jäljempänä metsänhoitoyhdistysasetus ) 2 §:n mukaan tällä tarkoitetaan pienillä metsikkökuvioilla toteutettavien metsänhoitotöiden keskimääräistä huomattavasti korkeampien yleiskustannusten tasaamista.

Lain mukaan metsänhoitomaksuja ei saa käyttää metsänhoitoyhdistyksen antaman työpalvelun varsinaisiin työkustannuksiin eikä muutenkaan sellaisella tavalla, joka merkitsisi olennaista kilpailun vääristymistä. Metsänhoitomaksua ei myöskään saa käyttää puukaupalliseen toimintaan, lukuun ottamatta puunmyyntisuunnitelmien laatimista.

Metsänhoitoyhdistykset rahoittavat toimintansa pääasiassa metsänhoitomaksuilla sekä liiketoiminnasta saamillaan tuotoilla. Vuonna 2011 metsänhoitoyhdistysten tuotot olivat kaikkiaan noin 240 miljoonaa euroa. Metsänhoitomaksut muodostivat metsänhoitoyhdistyksen tuotoista noin 27 miljoonaa euroa ja liiketoiminnan tuotot noin 210 miljoonaa euroa.

Metsänomistaja voi kieltäytyä metsänhoitoyhdistyksen jäsenyydestä ilmoittamalla siitä yhdistykselle kirjallisesti. Tämä ei kuitenkaan poista metsänomistajan velvollisuutta maksaa metsänhoitomaksua. Metsänhoitomaksuvapautusta voi hakea Suomen metsäkeskukselta, ja se voidaan myöntää enintään kymmeneksi vuodeksi kerrallaan. Vapautumisen edellytyksistä säädetään lain 10 §:ssä. Metsänhoitomaksusta on vapautettu noin 6 700 metsänomistajaa, joiden omistuksessa on yhteensä noin kuusi miljoonaa hehtaaria metsää. Metsähallitus ja isot metsäyhtiöt omistavat valtaosan metsänhoitomaksusta vapautetuista hehtaareista. Yksityisistä metsänomistajista pääosa maksaa metsänhoitomaksua.

Lain 13 §:n mukaan Verohallinto laskee kunkin metsänomistajan suoritettavaksi tulevan metsänhoitomaksun sekä kantaa ja tilittää maksut metsänhoitoyhdistyksille. Lain 11 §:n mukaisesti Verohallinnolle tilitetään tästä korvauksena kaksi prosenttia maksuista.

Suomen metsäkeskus vahvistaa hakemuksesta metsänhoitoyhdistyksen toimialueen rajat, ratkaisee metsänhoitomaksusta vapautumista koskevat hakemukset sekä valvoo metsänhoitomaksuvarojen käyttöä ja metsänhoitoyhdistysten muuta toimintaa. Metsäkeskus voi antaa lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä rikkovalle kirjallisen huomautuksen ja tietyin edellytyksin myös velvoittavan määräyksen. Metsäkeskuksen esityksestä Maaseutuvirasto voi asettaa määräyksen tehosteeksi uhkasakon.

1.2Kansainvälinen kehitys sekä ulkomaiden ja EU:n lainsäädäntö

1.3Nykytilan arviointi

Julkistaloudelliset vaikutukset ja vaikutukset viranomaisten tehtäviin

Metsänhoitoyhdistyslakiin esitetyt muutokset vähentäisivät hallinnon tehtäviä. Metsänhoitomaksuvapautuksiin ja metsänhoitoyhdistysten valvontaan liittyvien tehtävien poistuminen vähentäisi Suomen metsäkeskuksen resurssitarvetta arviolta 2–4 henkilötyövuotta eli noin 120 000–240 000 euroa vuodessa. Lainmuutoksen seurauksena osa metsänomistajakunnasta jättäytyy oletettavasti yhdistystoiminnan ulkopuolelle, mikä lisännee metsäkeskuksen tarjoaman neuvonnan kysyntää. Vuoden 2014 valtion talousarvioesitykseen ei sisälly lakiesityksen johdosta tehtäviä määräraha- tai muita muutoksia. Metsäkeskuksen määrärahatarve arvioidaan valtiontalouden kehyksen 2015–2018 yhteydessä.

Verohallinnolta poistuisivat metsänhoitomaksun kantoon ja tilittämiseen liittyvät tehtävät. Verohallinto on saanut näiden tehtävien hoitamiseksi metsänhoitomaksujen kantopalkkiona metsänhoitoyhdistyslain 11 §:n nojalla noin 540 000 euroa vuodessa. Tietojärjestelmä-, postitus- ja muiden vastaavien kustannusten lisäksi kantopalkkio on kattanut henkilöstökustannuksia, jotka ovat aiheutuneet metsänhoitomaksun perusteena olevien tietojen ylläpidosta osana verotusta varten rekisteröitäviä kiinteistötietoja. Muutos alentaa Verohallinnon vuotuisia kustannuksia, mikä otetaan myöhemmässä vaiheessa huomioon vähennyksenä Verohallinnon määrärahatasossa.

Lisäksi maa- ja metsätalousministeriöllä, Metsäntutkimuslaitoksella ja Maaseutuvirastolla on eräitä lain täytäntöönpanoon kuuluvia tehtäviä, jotka myös poistuisivat.

Esityksellä voidaan arvioida olevan vähäinen valtion verotuloja lisäävä vaikutus. Metsänhoitomaksu on metsätalouden tuloverotuksessa vähennyskelpoinen menoerä. Ehdotetuilla muutoksilla metsänhoitomaksu korvautuisi yhdistysten perimällä jäsenmaksulla, joka olisi vähennyskelpoinen menoerä, jos sen voidaan katsoa liittyvän jäsenen tulonhankkimistoimintaan. Jäsenmaksujen kokonaiskertymän voidaan kuitenkin arvioida laskevan, kun jäsenmaksun määräytymisperusteet muuttuvat verrattuina metsänhoitomaksun perusteisiin. Myös metsänhoitoyhdistysten jäsenmäärän oletetaan laskevan ainakin muutoksen alkuvaiheessa. Ehdotetut muutokset olisivat myös omiaan lisäämään sekä metsänhoitoyhdistysten että muiden palvelutarjoajien taloudellista toimintaa ja sitä kautta kasvattamaan valtion verotuloja.

Metsänhoitoyhdistykset ovat veroluonteiseen maksuun perustuvasta toimintansa rahoituksensa huolimatta yksityisoikeudellisia yhteisöjä. Yhdistykset vastaavat taloudestaan kaikilta osin itse valtion siihen osallistumatta. Ehdotus ei muuta tätä valtion ja metsänhoitoyhdistysten suhdetta, eikä valtiolle aiheudu velvoitteita niistä mahdollista vaikutuksista, joita ehdotuksella on yhdistysten taloudellisiin toimintaedellytyksiin.

Vaikutukset metsänhoitoyhdistysten toimintaan

Esityksen mukaan metsänhoitoyhdistysten toimintaa koskevia alueellisia ja sisällöllisiä rajoituksia purettaisiin. Tämä parantaisi yhdistysten mahdollisuuksia kehittää palvelujaan muun muassa erikoistumisen ja verkostomaisen toiminnan avulla sekä laajentamalla palvelujen tarjontaa esimerkiksi puukauppaan ja metsätalouskiinteistöjen välitykseen. Toisaalta muutos vaatisi yhdistyksiä arvioimaan toimintaansa uudelleen ja kehittämään uusia yhteistyömalleja.

Metsänhoitoyhdistysten rahoituksessa keskeisin muutos olisi lakisääteisen metsänhoitomaksun poistaminen. Yhdistysten nykyinen veroluonteinen ja varma maksutulo muuttuisi yhdistyksiin vapaaehtoisesti kuuluvien jäsenten jäsenmaksuksi. Metsänhoitomaksun poistuessa metsänhoitoyhdistysten keräämien jäsenmaksujen kokonaismäärän voidaan arvioida laskevan verrattuna nykyiseen kokonaiskertymään, koska metsänhoitoyhdistysten jäsenten määrä vähentynee. Viime vuosina tehdyissä kyselytutkimuksissa noin kaksi kolmasosaa metsäomistajista on arvioinut jatkavansa metsänhoitoyhdistyksen jäsenenä, jos jäsenmaksu säilyy samansuuruisena kuin nykyinen metsänhoitomaksu. Kokonaiskertymän vähentymistä metsänhoitoyhdistykset voisivat kompensoida tehostamalla toimintaansa, mukauttamalla jäsenilleen tarjottavaa palveluvalikoimaa ja kehittämällä liiketoimintaan kuuluvia palveluja.

Metsänhoitoyhdistysten velvoitteiden poistaminen antaisi yhdistyksille mahdollisuuden muuttaa palvelutarjontaansa. Osa yhdistyksistä säilyttäisi todennäköisesti nykyisen palveluvalikoimansa, osa taas voisi laajentaa palvelutarjontaa tai esimerkiksi kohdentaa palvelujaan jäsenten päättämällä tavalla tiettyihin erityisalueisiin.

Ehdotettujen muutosten vaikutukset metsänhoitoyhdistyksiin vaihtelisivat sen mukaan, millainen rahoitusrakenne yhdistyksellä on. Metsänhoitomaksutulojen poistumisella voidaan arvioida olevan vähäinen vaikutus etenkin suurissa metsänhoitoyhdistyksissä, jotka saavat tulonsa pääasiassa asiakasrahoitteisista palveluista. Osalle metsänhoitoyhdistyksistä metsänhoitomaksut ovat sen sijaan keskeinen tulonlähde. Nämä yhdistykset joutuisivat järjestämään palvelutarjontansa uudella tavalla, jos jäsenet edellyttäisivät nykyisen palvelutason säilyttämistä. Lisäksi muutos todennäköisesti edistäisi yhdistysten fuusioita, ja pienten yhdistysten määrä vähenisi.

Esityksen mukaan metsänhoitoyhdistysten toimintarajoitteet puukaupassa poistuisivat. Muutoksen seurauksena metsänhoitoyhdistykset voisivat laajentaa toimintaansa esimerkiksi siten, että metsänhoitoyhdistys perustaisi oman puukaupalliseen toimintaan keskittyvän yhtiön tai että metsänhoitoyhdistys olisi osakkaana puuta omaan lukuunsa ostavassa yhtiössä. Puukaupalliseen toimintaan sisältyy kuitenkin merkittävästi enemmän taloudellisia riskejä. Suurten metsänhoitoyhdistysten etuina puukaupallisessa toiminnassa pienempiin verrattaessa on puunhankinnan toimitusvarmuus ja neuvotteluvoima.

Puukaupallisen toiminnan voidaan arvioida kiinnostavan metsänhoitoyhdistyksiä ja niiden jäseniä, sillä onnistuessaan puukaupallisessa toiminnassa metsänhoitoyhdistys voisi tuottaa jäsenilleen merkittävästi lisäarvoa. Metsänhoitoyhdistysten hallituksille tehdyn kyselyn mukaan noin 30 metsänhoitoyhdistystä olisi kiinnostunut ostamaan puuta itsenäisesti omaan lukuunsa. Vaihtoehtoisesti tai täydentävänä toimintana yli 40 metsänhoitoyhdistystä olisi kiinnostunut toimimaan osakkaana yhtiössä, joka ostaa puuta omaan lukuunsa.

Metsänhoitoyhdistykset eivät ole voittoa tavoittelevia yhteisöjä. Puukaupassa mahdollisesti saavutettava lisäarvo voitaisiin kuitenkin siirtää metsänhoitoyhdistysten jäsenille joko kantohinnassa tai alentamalla jäsenille tarjottavien palvelujen hintaa. Puukaupallisen toiminnan laajentuminen metsänhoitoyhdistyksissä riippuisi lisäksi siitä, miten laajasti puuta käyttävä teollisuus olisi halukas yhteistyöhön puunhankinnan toteuttamisessa. Tämä muutos voi luoda uusia toimintamalleja yritysten puunhankintaan ja tehostaa puumarkkinan toimivuutta.

Ehdotuksen mukaan metsänhoitoyhdistysten toimialuerajat poistettaisiin, jolloin useat metsänhoitoyhdistykset voisivat halutessaan toimia ja kilpailla metsäpalvelujen tarjonnassa samalla alueella. Kilpailun lisääntyessä toimintaa tehostettaisiin, jolloin sen kokonaiskustannukset pienenisivät ja yhdistysten ja metsäpalveluyritysten käytössä olevat hyvät käytännöt otettaisiin nykyistä laajemmin käyttöön. Tällöin myös metsänhoitoyhdistysten palvelujen keskimääräisen hintatason voidaan arvioida laskevan.

Esitetyt muutokset mahdollistaisivat metsänhoitoyhdistyksen toiminnan laajentamisen esimerkiksi puunjalostukseen. Metsänhoitoyhdistyksellä voisi olla yhtiömuodossa esimerkiksi omaa sahaustoimintaa, jolloin se voisi lisätä puun kysyntää omilta jäseniltään. Metsänhoitoyhdistysten toiminnan laajeneminen puunjalostukseen ei kuitenkaan ole todennäköistä lyhyellä aikavälillä. Sen sijaan erilaiset kumppanuudet puuta jalostavan teollisuuden kanssa saattavat lisääntyä.

Metsänhoitoyhdistysten palveluksessa on nykyisin noin 900 toimihenkilöä ja noin 1 140 metsuria, joista puolet on vakinaisia ja puolet työskentelee osa- tai määräaikaisessa työsuhteessa. Palvelutoiminnan kehittämisen ja toiminnan tehostamisen seurauksena toimihenkilöiden tarve metsänhoitoyhdistyksissä saattaisi vähentyä jonkin verran. Toisaalta laajeneva palvelutarjonta voi myös luoda uusia työpaikkoja metsänhoitoyhdistyksiin. Metsäpalveluyrityksissä toimihenkilöiden määrän voidaan arvioida lisääntyvän. Muutosten ei arvioida vaikuttavan metsänhoitotöitä varten tarvittavan henkilöstön määrään.

Yritysvaikutukset ja vaikutukset elinkeinoelämään

Esitetyt muutokset sääntelyn purkamiseksi monipuolistaisivat metsäpalvelumarkkinoita. Muutokset lisäisivät kilpailuneutraliteettia ja muuttaisivat metsänhoitoyhdistysten asemaa metsäpalvelumarkkinoilla lähemmäksi muita alan toimijoita. Palvelujen kilpailutus yleistyisi metsänomistajien keskuudessa, ja palvelujen tarjonta muuttuisi kaiken kaikkiaan markkinaohjautuvammaksi.

Esitetyt muutokset turvaisivat nykyisten metsänhoitoyhdistysten muodostaman verkoston säilymisen ja siten metsänhoitoyhdistysten keskeisen roolin puukaupan toteuttamisessa. Esityksellä ei arvioiden mukaan ole merkittäviä välittömiä vaikutuksia puumarkkinoiden toimintaan. Vaikka puukaupan rajoitteiden poisto mahdollistaisi esimerkiksi puuta käyttävän teollisuuden ja metsänhoitoyhdistysten uudenlaiset yhteistyömuodot, puukaupan käytännöt eivät todennäköisesti merkittävästi muutu lyhyellä ajalla. Metsänhoitoyhdistysten toiminta puukaupassa tarjoaisi kuitenkin puuta jalostavalle teollisuudelle enemmän valinnanmahdollisuuksia puuhuollon järjestämisessä.

Hallitus seuraa esitettyjen muutosten vaikutusta metsäalan palveluntarjoajien toimintaan ja kilpailuneutraliteetin toteutumiseen sekä arvioi erityislain säilyttämisen tarvetta viiden vuoden siirtymävaiheen jälkeen.

Vaikutukset metsänomistajiin

Metsänomistajien näkökulmasta esityksen merkittävin muutos olisi laissa säädetyn metsänhoitomaksun poistaminen. Metsänhoitomaksun periminen on sitonut metsänomistajia metsänhoitoyhdistyksiin, vaikka he eivät käyttäisikään yhdistysten palveluja. Metsänomistajat pysyisivät jatkossa metsänhoitoyhdistysten jäseninä, jos he kokisivat, että jäsenille tarjottavat palvelut ovat kilpailukykyisiä ja vastaavat heidän tarpeitaan. Metsänhoitoyhdistysten toiminta ja palvelujen tarjonnan sisältö määräytyisivät nykyistä selvemmin kysynnän perusteella. Asiakaslähtöisyyden lisääntyminen tukisi metsänomistajien tavoitteiden toteutumista metsien hoidossa ja käytössä.

Toiminnan tehostumisen ansiosta metsänhoitopalvelujen keskimääräisen hintatason voidaan arvioida kehittyvän maltillisemmin kuin ilman esitettyjä muutoksia. Ehdotuksen voidaan siten arvioida vähentävän metsätalouden kustannuksia ja vaikuttavan osaltaan positiivisesti metsätalouden kannattavuuteen.

Metsänhoitoyhdistysten tarjoamien palvelujen hinnoittelu perustuisi todennäköisesti nykyistä tarkemmin todellisiin kustannuksiin, elleivät metsänhoitoyhdistykset itse haluaisi tukea jäseniään liiketoiminnan tuotoilla. Metsänhoitomaksuvaroilla voidaan nykyisen metsänhoitoyhdistysasetuksen mukaisesti tasata pienillä metsikkökuvioilla toteutettavien metsänhoitotöiden yleiskustannuksia. Pienille käsittelyalueille tehtävien metsänhoitotöiden hinnat voivat siten uudistuksen seurauksena nousta nykyisestä, vaikka hinnat keskimäärin laskisivat. Toisaalta lisääntyvä kilpailu voi alentaa palvelujen hintatasoa.

Kilpailun lisääntymisen voidaan arvioida lisäävän metsäpalvelujen markkinointia. Tehokkaampaan markkinointiin liittyvä neuvonta voi osaltaan parantaa metsänomistajien tietoisuutta metsänhoitotöiden tarpeellisuudesta ja aktivoida heitä toteuttamaan tarpeellisia metsänhoitotöitä ajallaan.

4.1Valmisteluvaiheet ja -aineisto

Maa- ja metsätalousministeriön johdolla on toiminut työryhmä, jossa ministeriön lisäksi ovat olleet edustettuina Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry ja Metsäteollisuus ry. Työryhmä on selvittänyt mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja voimassa olevan metsänhoitoyhdistyslain uudistamiseksi. Työryhmä antoi ensimmäisen ehdotuksensa 31.1.2012, jonka pohjalta käytiin alan sidosryhmien kanssa keskusteluja kevään 2012 aikana. Työryhmä tarkensi esityksen yksityiskohtia 8.2.2013 antamassaan ehdotuksessa, josta ministeriö järjesti 20.3.2013 sidosryhmäkuulemisen. Hallituksen esitys on valmisteltu virkatyönä ehdotuksen ja siitä sidosryhmäkuulemisessa esitettyjen kannanottojen pohjalta.

4.2Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen

Ehdotuksesta ovat antaneet lausuntonsa oikeusministeriö, valtiovarainministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Verohallinto, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Maaseutuvirasto, Metsähallitus, Suomen metsäkeskus, Metsäntutkimuslaitos, Bioenergia ry, Eläkekassa Verso, Energiateollisuus ry, Etämetsänomistajien Liitto ry, Koneyrittäjien liitto ry, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, METO – Metsäalan Asiantuntijat ry, Metsäalan kuljetusyrittäjät ry, Metsänhoitajaliitto ry, metsänhoitoyhdistykset Etelä-Pohjanmaa, Ilmajoki, Kihniö-Parkano, Metsäpohjanmaa ja Sodankylä, metsänomistajien liitot Etelä-Suomi, Järvi-Suomi, Länsi-Suomi ja Pohjois-Suomi, Metsäteollisuus ry, Puu- ja erityisalojen liitto, Suomen Sahat ry ja Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC rf. Patentti- ja rekisterihallitus on ottanut ehdotukseen kantaa jatkovalmistelun aikana.

Valtaosa lausunnonantajista on pitänyt ehdotuksen tavoitteita kannatettavina ja tavoitteiden ehdotettua toteuttamistapaa pääosin perusteltuna. Lausunnoissa on pidetty kuitenkin tarpeellisena arvioida tarkemmin muun muassa uusien metsänhoitoyhdistysten rekisteröimiskynnystä, puukaupallisen toiminnan tarkoituksenmukaista ja kilpailun kannalta neutraalia järjestämistapaa sekä metsänhoitoyhdistyslain, yhdistyslain ja metsänhoitoyhdistysten taloudellisen toiminnan suhdetta. Lausunnoissa on myös katsottu, ettei metsänhoitoyhdistyksistä olisi enää tarpeen säätää erityislailla.

Metsänhoitoyhdistysten lausunnoissa on korostettu, että lain muutos vaikuttaisi voimakkaasti yhdistysten toimintamuotoihin ja myös niiden työntekijöiden määrään. Yhdistysten toiminnan sopeuttamiseksi metsänhoitomaksua tulisi kantaa koko sen ajan, kun nykyinen laki on voimassa. Vararahastojen ja metsänhoitomaksujen käyttöä koskevat rajoitukset tulisi poistaa heti uusien säännösten tullessa voimaan. Ehdotuksen mukainen siirtymäaika on metsänhoitoyhdistysten mukaan muutoinkin liian lyhyt, ja lain voimaantuloa tulisi siirtää vuoteen 2016.

Lausuntojen perusteella hallituksen esityksen yksityiskohtaisia perusteluja on täydennetty erityisesti metsänhoitoyhdistysten taloudellisen toiminnan ja metsänhoitoyhdistyslain ja yleisen yhdistyslain suhteen selventämiseksi.

Vararahastojen ja metsänhoitomaksujen käyttörajoituksia on jatkovalmistelussa lievennetty siten, että rajoitukset päättyisivät jo vuoden 2015 lopussa.

Ehdotukseen on lisätty säännös, joka koskee tietojen luovuttamista metsänhoitoyhdistykselle Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä. Säännös olisi tarpeen, jotta metsänhoitoyhdistys ei lakisääteisestä asemastaan huolimatta saisi tietoja luovutettaessa parempaa asemaa verrattuna muihin metsäalan palveluja tarjoaviin yksityisiin toimijoihin.

Ehdotuksen siirtymäsäännöksiä on Verohallinnon esittämällä tavalla täydennetty viivästyneinä kannettavien metsänhoitomaksujen osalta siten, että joulukuun 2015 kausitilityksen jälkeen maksut tilitettäisiin valtiolle. Menetetty maksukertymä korvattaisiin yhdistyksille alentamalla Verohallinnon metsänhoitomaksuista perimä kantopalkkio nykyisestä kahdesta prosentista 1,4 prosenttiin joulukuusta 2014 alkaen.

1.1Laki metsänhoitoyhdistyksistä

1 §.Metsänhoitoyhdistyksen tarkoitus ja tehtävät. Ehdotuksen mukaan metsänhoitoyhdistykset säilyisivät erityislakiin perustuvina yksityisoikeudellisina yhdistyksinä. Metsänhoitoyhdistysten tehtävänä olisi kuten nykyisinkin edistää jäsentensä harjoittaman metsätalouden kannattavuutta ja muita jäsenten tärkeänä pitämiä metsätalouden tavoitteita sekä taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää metsien hoitoa ja käyttöä. Yhdistysten tarkoitusta koskevaan säännökseen lisättäisiin selvyyden vuoksi jäsenten edunvalvonta, mikä kuvaisi nykyistä tarkemmin yhdistysten tosiasiallista toimintaa. Metsänhoitoyhdistykset valvovat jäsentensä ja voimassa olevan lain mukaan myös toimialueensa muiden metsänomistajien etua esimerkiksi alueiden käytön suunnittelua ja metsäsertifiointia koskevissa asioissa.

Metsänomistajan määritelmä säilyisi laissa ennallaan. Voimassa olevan lain 2 §:n mukaan metsänomistajalla tarkoitetaan luonnollista tai oikeushenkilöä, joka kalenterivuoden alkaessa omistaa metsätalouteen käytettävissä olevaa maata käsittävän kiinteistön. Metsänomistajaa koskevia säännöksiä sovelletaan eräin rajoituksin myös muun muassa niihin, joilla on pysyvä hallintaoikeus metsään.

Voimassa olevan pykälän 1 momentissa käytetty yleiskäsite metsänomistajien yhteenliittymä korvattaisiin yhdistyslain (503/1989) 2 §:n 2 momentin mukaisesti käsitteellä yhteisö. Muutos ei vaikuttaisi lain soveltamiseen.

Pykälän nykyisen 2 momentin mukaan metsänhoitoyhdistyksillä on tarkoituksensa toteuttamiseksi oikeus saada metsänomistajilta lakisääteisesti perittäviä veroluonteisia metsänhoitomaksuja. Yhdistykset saavat vuosittain metsänhoitomaksuja yhteensä noin 27 – 28 miljoonaa euroa. Maksun veroluonteisuuden vuoksi metsänhoitoyhdistysten on katsottu saavan epäoikeutettua kilpailuetua muihin toimijoihin nähden, jotka tarjoavat vastaavia metsäomaisuuden hoitoon ja käyttöön tarkoitettuja palveluja markkinapohjaisesti. Metsänhoitomaksuista saatuja varoja voi metsätalouden edistämistoiminnan lisäksi ohjautua myös erilaisen liiketoiminnan rahoittamiseen, mikä on edelleen omiaan vääristämään kilpailua. Euroopan unionin komissio on myös kiinnittänyt huomiota tähän kilpailun vääristymiseen ja edellyttänyt Suomen valtiolta toimenpiteitä palvelumarkkinan tasapuolistamiseksi lainsäädäntöä muuttamalla.

Esityksen mukaan lakisääteisestä metsänhoitomaksusta luovuttaisiin tasapuolisten kilpailuolosuhteiden luomiseksi eri toimijoiden välillä. Tämän vuoksi yhdistysten oikeutta metsänhoitomaksuihin koskeva 1 §:n 2 momentti samoin kuin muut metsänhoitomaksuja koskevat nykyisen lain säännökset ehdotetaan kumottaviksi. Ehdotuksen mukaan metsänhoitoyhdistysten oikeus metsänhoitomaksuihin lakkaisi 1 päivänä tammikuuta 2014, ja metsänhoitomaksu kannettaisiin siten viimeisen kerran vuodelta 2013. Metsänhoitomaksua koskevan säännöksen sekä lain eräiden muiden säännösten kumoamisesta ennen muun uudistuksen voimaan tuloa säädettäisiin erillisellä lailla. Kysymystä käsitellään tarkemmin jäljempänä kumoamisesta annettavan lakiehdotuksen perusteluissa.

Metsänhoitoyhdistyksen tehtävistä säädetään voimassa olevan lain 3 §:ssä. Tehtäviä koskeva sääntely ehdotetaan siirrettäväksi lain 1 §:ään sen uudeksi 3 momentiksi. Voimassa olevan lain mukaan metsänhoitoyhdistyksen yleisenä tehtävänä on tarjota metsänhoitopalveluja ja tarvittavaa ammattiapua kaikille toimialueensa metsänomistajille. Ehdotuksen mukaan metsänhoitoyhdistyksille ei kuitenkaan määrättäisi enää toimialueita, vaan yhdistykset voisivat hankkia jäsenensä ja siten myös tarjota palvelujaan ilman nykyisiä maantieteellisiä rajoituksia. Myös lakisääteisestä metsänhoitomaksusta luovuttaisiin. Tämän vuoksi pykälää muutettaisiin niin, että se koskisi metsänhoitoyhdistyksen palvelujen tarjoamista yhdistyksen jäsenyyden perusteella. Lisäksi säännöstä täydennettäisiin siten, että yhdistyksen tehtävänä olisi tarjota jäsenilleen paitsi metsätalouden harjoittamiseen myös metsän omistamiseen liittyviä palveluja.

Jäsenille suunnatun toiminnan lisäksi metsänhoitoyhdistys voisi tarjota metsänhoitopalveluja myös muille metsänomistajille ja harjoittaa muuta taloudellista toimintaa siten, kuin yhdistyslaissa säädetään. Yhdistyslain 5 §:n mukaan yhdistys saa harjoittaa vain sellaista elinkeinoa tai ansiotoimintaa, josta on määrätty sen säännöissä. Säännöissä määrätyn toiminnan lisäksi yhdistys voi harjoittaa elinkeinoa tai ansiotoimintaa, joka liittyy välittömästi sen tarkoituksen toteuttamiseen tai jonka taloudellinen arvo on vähäinen.

Yhdistykselle sallittavan taloudellisen toiminnan laatuun ja laajuuteen voivat yhdistyslakia koskevan hallituksen esityksen mukaan (HE 64/1988 vp) vaikuttaa muun muassa yhdistyksen jäsenmäärä, yhdistyksen aatteellisen toiminnan laajuus sekä toiminnan alueellinen ulottuvuus. Se, missä määrin yhdistys voi harjoittaa taloudellista toimintaa menettämättä asemaansa yhdistyslain mukaisena aatteellisena yhteisönä, määräytyy yhdistyslain soveltamisalaa koskevan 2 §:n 1 momentin perusteella. Yhteisöä ei pidetä aatteellisena yhdistyksenä, jos sen tarkoituksena on aatteellisten päämäärien lisäksi voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille taikka jos sen tarkoitus tai toiminnan laatu muuten on pääasiassa taloudellinen.

Metsänhoitoyhdistyslain ehdotetun 1 §:n 3 momentin mukaisesti metsänhoitoyhdistys voisi tarjota nykyiseen tapaan aatteellisena yhdistyksenä toimien metsän omistamiseen ja metsätalouden harjoittamiseen liittyviä palveluja kuten neuvontaa ja koulutusta, metsänviljelyä, taimikonhoitoa, leimikkosuunnitelmien laadintaa ja puunkorjuupalveluja. Palvelun järjestämiseksi yhdistys voisi tarvittaessa hankkia puutavaraa jäseniltään vastikkeellisesti ja samoin luovuttaa sitä vastikkeellisesti eteenpäin ilman, että toimintaa voitaisiin yksinomaan tällä perusteella pitää pääasiallisesti taloudellisena. Varsinainen elinkeino- tai ansiotoiminta metsänhoitoyhdistyksen olisi sen sijaan järjestettävä tällaista toimintaa varten tarkoitetussa yhteisömuodossa kuten osakeyhtiönä. Liiketoiminnan erottaminen yhdistyksen toiminnasta olisi tarpeen myös liiketoimintaan taloudellisten riskien hallinnan sekä toiminnan läpinäkyvyyden kannalta.

3 §.Metsänhoitoyhdistyksen perustaminen ja rekisteröinti. Metsänhoitoyhdistykset voivat nykyisin toimia vain metsäkeskuksen vahvistamilla toimialueilla. Lain mukaan yhdistyksen toimialue on tullut vahvistaa kooltaan sellaiseksi, että yhdistyksen on mahdollista alueelta kertyvien metsänhoitomaksujen ja muiden tulojen avulla hankkia riittävä henkilöstö ja muut voimavarat tarkoituksensa ja tehtäviensä toteuttamiseksi. Vastaavasti yhdistyksen velvollisuus tarjota metsänomistajille palveluja ei perustu yhdistyksen jäsenyyteen, josta metsänomistaja voi myös halutessaan kieltäytyä, vaan metsänomistajien yhdistykselle maksamiin pakollisiin metsänhoitomaksuihin. Edellä 1 §:n perusteluissa selostetuista syistä metsänhoitomaksusta ja sen myötä metsänhoitoyhdistysten lakisääteisesti vahvistettavista toimialueista luovuttaisiin. Sekä nykyiset että perustettavat uudet metsänhoitoyhdistykset voisivat hankkia jäsenensä ja tarjota palvelujaan ilman lakiin perustuvia maantieteellisiä rajoituksia.

Metsänhoitoyhdistyksiä koskevaa sääntelyä purettaessa tulee varmistaa, että siirtymä uuteen järjestelmään voidaan toteuttaa hallitusti ja että muutokset nykyisten yhdistysten toimintaympäristössä voidaan riittävästi ennakoida. Metsänhoitoyhdistykset ovat noin 60 vuoden aikana pitkäjänteisellä toiminnallaan luoneet alalle metsänomistajien palvelujen ja edunvalvonnan toimintamallin, jota arvostetaan ja jonka tunnettavuudella voidaan katsoa olevan myös brändiarvoa. Yhdistysten toiminnan ylläpitäminen on tärkeää sekä laajan metsänomistajakunnan etujen että hyvän metsänhoidon, häiriöttömän puukaupan ja puun tarjonnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Osana metsänhoidon edistämistehtävien hoitoa yhdistyksille on lisäksi kertynyt merkittäviä taloudellisia vastuita muun muassa henkilöstönsä eläke-eduista ja niiden vaatiman rahoituksen turvaamisesta vuosiksi eteenpäin.

Esityksen yhtenä tarkoituksena on paitsi edistää olemassa olevien yhdistysten toimintaa myös luoda edellytyksiä uusien yhdistysten muodostamiselle metsänomistajien tarpeiden mukaan. Sekä uusille että nykyisille metsänhoitoyhdistyksille tulee lainsäädäntöä muutettaessa varmistaa yhtäläiset toimintaedellytykset. Toimintaansa aloittavat yhdistykset olisivat kuitenkin jossain määrin edullisemmassa kilpailuasemassa sen vuoksi, ettei niillä olisi vastattavanaan edellä todettuja olemassa olevien yhdistysten taloudellisia velvoitteita. Epäsuhtainen kilpailuasema korostuisi, jos kaikki metsäpalveluja tarjoavat organisaatiot voisivat halutessaan rekisteröityä metsänhoitoyhdistyksiksi ja siten hyödyntää nykyisten metsänhoitoyhdistyksen asemaa ja toiminnan tunnettuutta jäsenhankinnassaan ja palveluja tarjotessaan.

Edellä sanotuin perustein laissa säädettäisiin edelleen vähimmäisvaatimuksista, jotka metsänhoitoyhdistyksen ja sen toiminnan laajuuden tulisi täyttää. Ehdotuksen mukaan yhdistys voisi toimia laissa tarkoitettuna metsänhoitoyhdistyksenä, jos sen jäseninä olisi vähintään 300 metsänomistajaa. Lisäksi edellytettäisiin, että yhdistyksen jäsenten hallinnassa olisi lain 2 §:ssä tarkoitettua metsätalouteen käytettävissä olevaa maata yhteensä vähintään 10 000 hehtaaria joko omistusoikeuden tai pysyvän hallintaoikeuden perusteella. Vaatimuksia määriteltäessä on pyritty ottamaan huomioon paitsi edellä todettu tarve turvata olemassa olevien metsänhoitoyhdistysten toiminta järjestelmän muutostilanteessa myös se, etteivät laissa säädetyt vaatimukset muodostaisi sellaista kynnystä uusien metsänhoitoyhdistysten perustamiselle,jonka voitaisiin katsoa rajoittavan alan toimijoiden kilpailua. Kilpailuoikeuden näkökulmasta metsänhoitoyhdistysten rekisteröinnille asetettavat rajoitukset sääntelisivät ainoastaan metsänhoitoyhdistys- tai metsäreviirinimen käyttöä yhdistysmuotoisessa metsäalan toiminnassa. Rajoituksilla ei olisi vaikutusta yritysten tai muiden toimijoiden mahdollisuuteen päästä markkinoille ja tarjota samoja tai muita metsätalouden palveluja. Rajoitukset eivät vaikuttaisi myöskään mahdollisuuteen muodostaa muita aatteellisia yhteisöjä metsänomistajien edunvalvontaa varten.

Laissa säädettyjen vaatimusten tulisi täyttyä ennen yhdistyksen muodostamista lain mukaiseksi metsänhoitoyhdistykseksi. Yhdistyksellä olisi toisaalta oltava perustamisensa jälkeen riittävästi aikaa koota lain vaatimukset täyttävä jäsenkunta. Tämän vuoksi laissa säädettäisiin, että jäsenmäärää ja jäsenten hallinnassa olevia metsäalueita koskevat vaatimukset olisi täytettävä viimeistään silloin, kun yhdistys hakee rekisteröintiä.

Ehdotetun 3 §:n 2 momentin mukaan yhdistyksen olisi liitettävä Patentti- ja rekisterihallitukselle toimitettavaan rekisteröintihakemukseen Suomen metsäkeskuksen lausunto siitä, että pykälän 1 momentissa säädetyt rekisteröimisen edellytykset täyttyvät. Metsäkeskukselta on saatavissa ajantasaisin tieto luonnollisista ja oikeushenkilöistä, jotka omistavat metsätalouteen käytettävää maata, sekä alueiden pinta-aloista. Metsäkeskuksella ei kuitenkaan ole tietoja niistä tahoista, joilla omistusoikeuden sijaan on metsänhoitoyhdistyslaissa tarkoitettu hallintaoikeus metsään. Yhdistyksen olisi näiden jäsenten osalta toimitettava rekisteriviranomaiselle muu luotettava selvitys.

Ehdotuksen mukaan olisi riittävää, että metsänhoitoyhdistys täyttäisi laissa säädetyt vaatimukset rekisteröinnistä päätettäessä. Yhdistyksellä ei olisi velvollisuutta ilmoittaa rekisteriviranomaiselle yhdistyksen jäsenmäärän tai jäsenille kuuluvan metsämaan kokonaispinta-alan muuttumisesta, vaikka nämä muutosten jälkeen alittaisivat rekisteröintivaatimusten vähimmäisrajat. Ilmoittamisvelvollisuudesta ja sen edellyttämästä viranomaisvalvonnasta aiheutuva hallinnollinen taakka ei olisi järkevässä suhteessa sääntelyn tarkoitukseen.

Ehdotetun 3 §:n 3 momentin mukaan rekisteröidyn metsänhoitoyhdistyksen nimeen liitettäisiin sana "metsänhoitoyhdistys", "metsäreviiri", "skogsvårdsförening" tai "skogsrevir". Vastaava säännös sisältyy voimassa olevan lain 19 §:ään. Muilla rekisteröidyillä tai rekisteröimättömillä yhdistyksillä ei olisi oikeutta käyttää itsestään nimitystä metsänhoitoyhdistys tai metsäreviiri. Nimen väärään käyttöön voitaisiin puuttua esimerkiksi silloin, jos muu yhdistys käyttäisi metsänhoitoyhdistyksen nimeä markkinoidessaan yhdistystoimintaansa tai tarjoamiaan metsänhoitopalveluja.

Ehdotetun pykälän 3 momentin mukaan metsänhoitoyhdistyksen perustamisesta ja rekisteröinnistä olisi muutoin voimassa, mitä yhdistyslaissa säädetään. Vaikka metsänhoitoyhdistyslain nykyinen 20 § ja siihen sisältyvä yleissäännös lain suhteesta yhdistyslakiin säilytettäisiin, myös yhdistyksen perustamista ja rekisteröimistä koskevaan 3 §:ään otettaisiin selvyyden vuoksi erillinen viittaus yhdistyslakiin. Sovellettaviksi tulisivat esimerkiksi yhdistyksen perustamiskirjaa ja perusilmoitusta koskevat yhdistyslain säännökset.

Käytettävissä olevien tietojen mukaan muutama nykyisistä metsänhoitoyhdistyksistä ei mahdollisesti täyttäisi laissa säädettäviä rekisteröinnin edellytyksiä. Tällä ei kuitenkaan olisi merkitystä, koska lain siirtymäsäännösten mukaan kaikki nykyiset metsänhoitoyhdistykset katsottaisiin sellaisinaan 3 §:n mukaisesti rekisteröidyiksi yhdistyksiksi uusien säännösten tullessa voimaan.

Voimassa olevan lain 3 §:ää vastaava säännös metsänhoitoyhdistysten tehtävistä otettaisiin edellä todetuin tavoin lain 1 §:ään sen uudeksi 3 momentiksi.

6 §.Jäsenyys metsänhoitoyhdistyksessä. Voimassa olevan lain mukaan kaikilla metsänhoitoyhdistyksen toimialueeseen kuuluvilla metsänomistajilla on oikeus liittyä yhdistyksen jäseneksi. Oikeuden perusteena on metsänomistajan velvollisuus maksaa alueensa yhdistykselle metsänhoitomaksua. Kun yhdistysten oikeus metsänhoitomaksuun poistettaisiin, metsänhoitoyhdistykset voisivat muiden yhdistysten tavoin itse päättää jäseneksi ottamisesta yhdistyslain mukaisesti.

Laissa tarkoitetun metsänhoitoyhdistyksen jäseneksi voitaisiin ehdotuksen mukaan hyväksyä vain lain 2 §:ssä määritellyt metsänomistajat. Jäsenyyden peruste ei siten tältä osin muuttuisi. Vaikka 2 §:n määritelmä kattaa myös yhteisesti omistetun metsän osaomistajat itsenäisesti ja toisistaan riippumatta, jäsenyyttä koskevaan 6 §:ään otettaisiin edelleen selvyyden vuoksi tätä koskeva säännös.

Ehdotuksen mukaan metsänhoitoyhdistyksen jäseninä voisivat olla myös yhdistyksen jäseneksi hyväksytyn yhteismetsälaissa (109/2003) tarkoitetun yhteismetsän osakaskiinteistöjen omistajat. Omistajien niin halutessa jäsenyys seuraisi suoraan yhteismetsän jäsenyydestä eikä siten edellyttäisi yhdistyksen hyväksyntää. Jäsenyyden avulla voitaisiin parantaa osakkaiden tiedonsaantia sekä lisätä heidän kiinnostustaan ja vaikutusmahdollisuuksiaan yhteismetsän hoitoon. Koska jokaisella omistusyksiköllä olisi ehdotetun 15 §:n 1 momentin mukaan vain yksi yhteinen ääni kuten nykyisinkin, yhteismetsän osakkaan jäsenyyteen ei sisältyisi äänivaltaa.

Yhdistyksen kannatusjäseneksi voitaisiin hyväksyä kuka tahansa metsänomistuksesta riippumatta. Myöskään kannatusjäsenellä ei olisi äänivaltaa yhdistyksen päätöksenteossa.

Jäsenyyden alkamisesta ja päättymisestä ei olisi enää tarpeen säätää laissa erikseen, vaan metsänhoitoyhdistykseen sovellettaisiin näiltä osin yhdistyslain yleisiä säännöksiä. Jäsenyys metsänhoitoyhdistyksessä alkaisi, kun yhdistyksen hallitus olisi hyväksynyt jäsenilmoituksen, jollei yhdistyksen säännöissä toisin määrättäisi. Jos yhdistystä ei olisi vielä rekisteröity esimerkiksi jäsenhankinnan ollessa kesken, jäsenyys varsinaisessa metsänhoitoyhdistyksessä alkaisi yhdistyksen tultua rekisteröidyksi.

7 §.Tietojen saaminen Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä. Metsänhoitoyhdistykset voivat saada käyttöönsä tietoja Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä. Tietojen luovuttamisen perusteista säädetään Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä annetussa laissa (419/2011) . Luovuttamiseen sovelletaan, mitä viranomaisesta säädetään viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) . Metsänhoitoyhdistykset pitävät jäsenistään ja asiakkaistaan henkilörekistereitä, joihin sovelletaan henkilötietolakia (523/1999) . Koska metsänhoitoyhdistysten tehtävistä säädettäisiin jatkossakin lailla, metsätietojärjestelmän tietojen luovutuksen perusteena voisi olla henkilötietolain 8 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu laissa säädetty tehtävä. Jos metsänhoitoyhdistys voisi saada metsätietojärjestelmän henkilötietoja käyttöönsä mainitulla perusteella, se olisi tietojen luovutusten osalta paremmassa asemassa verrattuna muihin metsäalan palveluja tarjoaviin yksityisiin toimijoihin. Koska lakiehdotuksen keskeisenä tavoitteena on luoda tasapuoliset kilpailuedellytykset eri toimijoille metsäpalvelujen tarjonnassa, pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, ettei metsänhoitoyhdistyksellä olisi oikeutta saada henkilötietoja käyttöönsä henkilötietolain 8 §:n 1 momentin 4 kohdan perusteella.

15 §.Päätöksenteko metsänhoitoyhdistyksessä. Voimassa olevan lain tavoitteena on ollut muun muassa kasvattaa metsänhoitoyhdistysten kokoa ja siten tehostaa yhdistysten toimintaa. Lakia säädettäessä yhdistysten päätöksentekomenettelyä yksinkertaistettiin, jotta eri metsänomistajaryhmillä olisi paremmat mahdollisuudet osallistua varsinkin metsänhoitoyhdistysten yhdistämistä koskevaan päätöksentekoon. Tämän vuoksi lain 15 §:n 1 momentissa säädetään, että metsänhoitoyhdistysten pakollisina toimieliminä ja päätösvallan käyttäjinä toimivat jäsenten valitsemat valtuustot. Pykälän voimassa olevan 3 momentin mukaan päätös metsänhoitoyhdistyksen yhdistymisestä voidaan yhdistyslain yleisten säännösten estämättä tehdä yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Nämä metsänhoitoyhdistyksen päätöksentekomenettelyä ja yhdistysten yhteenliittymistä edistävät säännökset säilyisivät ennallaan. Nykyisen lain aikana metsänhoitoyhdistysten määrää on onnistuttu vähentämään lakia säädettäessä toimineista 265 yhdistyksestä 96 yhdistykseen, ja yhteenliittymisiä tulisi edelleen jatkaa.

Voimassa olevan lain mukaan yhdistyksen hallituksen jäsenet on valittava siten, että he edustavat riittävästi yhdistyksen toimialueen eri osia sekä jäseninä olevaa metsänomistajakuntaa. Jälkimmäisellä tarkoitetaan sekä toimialueen ulkopuolella asuvia metsänomistajia että erilaisia metsänomistajaryhmiä, kuten maanviljelijät ja toisaalta muut aktiivityöelämässä olevat. Ehdotuksen mukaan yhdistyksille ei enää vahvistettaisi toimialueita. Ehdotuksen mukaan ei olisi olemassa muutakaan perustetta sille, että yhdistyksen hallituksen edustavuudesta säädettäisiin laissa, vaan yhdistys päättäisi hallituksen kokoonpanoa koskevista vaatimuksista säännöissään. Hallituksen kokoonpanossa voitaisiin tarvittaessa ottaa huomioon esimerkiksi suur- ja pienmetsänomistajat, institutionaaliset ja henkilöomistajat taikka maaseutuelinkeinoja harjoittavat ja muulla tavalla toimeentulonsa hankkivat jäsenet.

Metsänhoitoyhdistyksillä on voimassa olevan 15 §:n 4 momentin mukaan oikeus saada Verohallinnolta tiedot niistä metsänomistajista, joilla on velvollisuus suorittaa metsänhoitomaksu. Tietojen perusteella metsänhoitoyhdistyksen vaalitoimikunnan tulee perustaa ja asettaa nähtäville äänioikeusrekisteri yhdistyksen jäsenistä ja muista yhdistyksen toimialueen metsänomistajista, joilla on oikeus äänestää yhdistyksen valtuuston vaaleissa. Metsänhoitomaksun poistuessa Verohallinto ei enää kokoaisi näitä tietoja. Vaikka Verohallinnolla on metsäverotusta varten tarvittavat tiedot metsänomistajista, tietoja ei voitaisi enää luovuttaa metsänhoitoyhdistyksille nykyiseen tarkoitukseen. Yhdistyksillä ei olisi esityksen mukaan myöskään toimialueita, joiden perusteella yhdistyksen vaaleissa äänioikeutetut metsänomistajat voitaisiin rajata, vaan äänioikeus määräytyisi yhdistyksen jäsenyyden perusteella. Lain muutoksen jälkeen yhdistykset saisivat tarvitsemansa tiedot metsänomistajista Suomen metsäkeskuksen ylläpitämästä rekisteristä. Metsäkeskuksen tehtävänä on ylläpitää metsänomistajarekisteriä ja metsävaratietoja sekä aktivoida metsänomistajia metsätalouden harjoittamiseen. Metsänhoitoyhdistykset tarvitsisivat tietoja jäsentensä metsänomistuksesta paitsi vaalien yhteydessä myös silloin, kun uusi yhdistys hakisi rekisteröintiä. Lisäksi yhdistykset voisivat tarvita metsänomistajatietoja jäsenhankintaan ja palvelujensa markkinointiin. Yhdistykset voisivat pyytää tietoja Suomen metsäkeskukselta samoin ehdoin kuin muutkin toimijat.

Nykyisen lain 15 §:n 4 momentissa säädetään lisäksi, että metsänhoitoyhdistyksen valtuusto asettaa vaalitoimikunnan, joka vastaa vaalien toimeenpanosta. Vaalien järjestämistavasta ei olisi enää tarpeen säätää laissa, vaan se voitaisiin jättää yhdistyksen päätettäväksi.

Tarkemmat säännökset metsänhoitoyhdistyksen päätöksentekojärjestyksestä annettaisiin tarvittaessa edelleen valtioneuvoston asetuksella.

1.2Laki metsänhoitoyhdistyksistä annetun lain eräiden säännösten kumoamisesta

Metsänhoitoyhdistyslain muutosten on tarkoitus tulla voimaan 1 päivänä tammikuuta 2015. Ehdotuksen mukaan metsänhoitoyhdistysten oikeus metsänhoitomaksuun poistettaisiin kuitenkin vuotta aikaisemmin eli vuoden 2014 alussa. Tämän vuoksi lain 1 §:n 2 momentti ehdotetaan kumottavaksi erillisellä lailla.

Ehdotuksen tarkoituksena on, ettei yhdistyksille kertyisi samanaikaisesti sekä nykyisiä veroluonteisia metsänhoitomaksuvaroja että uudistuksen jälkeen perittäviä yksityisoikeudellisia jäsenmaksuvaroja. Metsänomistajilta perittäisiin näin ollen metsänhoitomaksu viimeisen kerran vuodelta 2013. Tätä maksua koskevat päätökset tehtäisiin metsänhoitoyhdistysten kokouksissa vuoden 2013 lopulla. Verohallinto kantaisi maksut vuoden 2013 verotuksen yhteydessä vuonna 2014 ja tilittäisi ne metsänhoitoyhdistyksille pääosin vuoden 2014 lopussa.

Ehdotuksen mukaan metsänhoitoyhdistyksellä olisi metsänhoitomaksua koskevan säännöksen kumoamisen jälkeen edelleen oikeus saada ne metsänhoitomaksut, jotka kohdistuisivat aikaan ennen 1 päivää tammikuuta 2014. Yhdistykset säilyttäisivät siten oikeutensa aiempiin maksuihin riippumatta siitä, milloin Verohallinto kantaisi maksut metsänomistajilta ja tilittäisi ne yhdistyksille. Metsänhoitoyhdistyslain muuttamisesta annettavaan lakiin otettaisiin kuitenkin siirtymäsäännös maksujen tilittämisestä joulukuun 2015 jälkeen.

Samanaikaisesti metsänhoitomaksun poistamisen kanssa kumottaisiin myös metsänhoitomaksusta vapauttamista koskeva lain 10 §. Ne maksuvapautusta koskevat hakemukset, joista metsäkeskus ei olisi antanut päätöstä viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2013, raukeaisivat.

Ehdotuksen mukaan metsänhoitoyhdistysten oikeus metsänhoitomaksuun poistettaisiin ennen kuin yhdistykset voisivat aloittaa uusien säännösten mukaisen toimintansa ja siihen kuuluvan jäsenmaksuvarojen hankinnan. Maksun poistamisella etukäteen ei kuitenkaan olisi yhdistyksille taloudellista merkitystä, koska yhdistys voisi aloittaa jäsenmaksujen keräämisen heti viimeisten metsänhoitomaksujen saamisen jälkeen vuoden 2015 alusta.

Lisäksi yhdistykset voisivat ehdotuksen mukaan ottaa lakisääteiset vararahastonsa käyttöön vuoden 2014 alusta. Voimassa olevan lain 14 §:n mukaan metsänhoitoyhdistyksellä on oltava vararahasto, jonka varat vastaavat vähintään kolmen edellisen vuoden keskimääräistä metsänhoitomaksukertymää. Metsänhoitoyhdistysten taseissa on tällä hetkellä yhteensä noin 35 miljoonaa euroa vararahastoihin merkittyä varallisuutta. Yhdistykset saavat voimassa olevan lain mukaan käyttää vararahaston vähimmäismäärään kuuluvia varoja edellyttäen, että erityiset syyt sitä vaativat ja että metsäkeskus myöntää varojen käyttöön luvan. Ehdotuksen mukaan myös lain 14 § kumottaisiin 1 päivänä tammikuuta 2014, minkä jälkeen yhdistykset voisivat käyttää rahastovaroja ilman erityistä syytä ja tarvitsematta hakea käytölle lupaa metsäkeskukselta.

Vararahastovarojen käyttöä koskisivat samat rajoitukset kuin nykyisiä metsänhoitomaksuvarojakin. Ehdotuksen mukaan vararahastovarojen käyttöön ja käytön valvontaan sovellettaisiin samoja nykyisen lain säännöksiä kuin metsänhoitomaksuvaroihin. Yhdistysten vararahastoissa voi olla metsänhoitomaksuista peräisin olevien varojen lisäksi myös esimerkiksi yhdistysten liiketoiminnalla hankittuja varoja. Koska vararahastot on voimassa olevan lain mukaan tarkoitettu turvaamaan yhdistysten metsänhoitomaksuilla rahoittaman toiminnan jatkuvuutta, myös siirtymävaiheen käyttörajoitukset koskisivat koko rahastoa varojen alkuperästä riippumatta. Rajoitukset koskisivat myös niitä varoja, jotka yhdistys saisi esimerkiksi rahastoon kuuluvaa varallisuutta realisoimalla. Rajoitukset olisivat voimassa kahden vuoden ajan rahastojen vapauttamisen jälkeen eli 31 päivään joulukuuta 2015 saakka. Määräajan jälkeen jäljellä olevat vararahastovarat ja rahastoihin sisältyvä omaisuus olisivat normaalisti yhdistysten käytettävissä.