HE 119/2013

2.1Lainsäädäntö ja käytäntö

Hyönteisten ja sienitautien aiheuttamat metsätuhot alkoivat herättää Suomessa laajempaa yhteiskunnallista huomiota 1970-luvun loppupuolella. Ruotsin ja Norjan kuusivaltaisia metsiä olivat koetelleet koko vuosikymmenen ajan kirjanpainajatuhot, jotka saivat alkunsa vuoden 1969 laajoista myrskytuhoista. Kirjanpainajat lisääntyivät tuulenkaadoissa niin voimakkaasti, että ne kykenivät iskeytymään myös terveisiin puihin laajentaen tuhoaluetta vuosi toisensa jälkeen. Tilannetta pahensivat 1970-luvun puoliväliin osuneet kuivat kaudet, jotka altistivat kuusia kaarnakuoriaisille. Lopullisesti Skandinavian kirjanpainajatuhojen katsottiin olevan ohi vasta 1980-luvun puolivälissä. Suomessa ei esiintynyt vastaavanlaisia tuhoja. Maa- ja metsätalousministeriö asetti kuitenkin 31.5.1978 toimikunnan laatimaan ehdotusta metsätuhojen torjumiseksi tarvittavista lainsäädännöllisistä ja muista toimenpiteistä. Toimikunnan mietintö valmistui vuoden 1979 lopussa ja siihen sisältyi ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi metsätuhojen torjunnasta. Toimikunnan ehdotus ei kuitenkaan johtanut heti jatkotoimenpiteisiin.

Huoli metsien terveydentilasta kasvoi entisestään 1980-luvun puolivälissä. Keski-Euroopassa metsien terveydentilan oli havaittu heikentyneen erityisesti ilmansaasteiden vaikutuksesta. Keski-Euroopan teollisuusalueiden läheisyydessä tapahtuneiden metsäkuolemien pelättiin olevan mahdollisia myös Suomessa. Metsätuhojen riskiä katsottiin lisänneen myös hakkuumäärien kasvaminen, koneellistuneen puunkorjuun muuttuminen ympärivuotiseksi sekä raakapuun ja metsänviljelyaineiston tuonnin lisääntyminen. Tuolloin hyönteis- ja sienituhojen torjunta oli metsätaloudessa vapaaehtoista. Metsähallitus oli antanut hallinnassaan olevien metsien osalta ohjeita metsätuhojen estämiseksi. Suurimmat metsäyhtiöt noudattivat joko omia tai omistamansa kehittämis- ja tutkimustoimintaa tekevän Metsäteho Oy:n suosituksia metsiensä hoidossa ja hakkuissa. Yksityismetsien osalta oli toimittu lähinnä siten, että puukaupan osapuolet olivat yhteisesti sopineet hyönteistuhojen torjuntaa ja kuorellisen puutavaran varastointia koskevista kysymyksistä puukauppasopimuksia tehtäessä. Näillä suosituksilla ja ohjeilla ei kuitenkaan ollut sitovaa vaikutusta, eikä metsätuhojen jättämistä niiden varaan voitu enää pitää riittävänä.

Suomessa esiintyvien metsätuhojen torjuntaa ja ennaltaehkäisyä koskevan lainsäädännön tarpeellisuus otettiin uudelleen harkintaan 1980-luvun lopulla. Lopputuloksena annettiin laki metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta (263/1991) , joka tuli voimaan 1.7.1991. Lain sisältö pohjautui pitkälti metsätuhotoimikunnan yli kymmenen vuotta aiemmin valmistelemaan ehdotukseen. Lakia täydentävinä säädöksinä annettiin asetus metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta (1046/1991) , asetus metsätuhoja aiheuttavien kasvitautien ja tuhoeläinten seurannasta (1045/1991) sekä maa- ja metsätalousministeriön päätös metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta (1397/1991) .

Metsäpolitiikan painotukset muuttuivat oleellisesti 1990-luvun alkupuolella. Metsätalouden keskeinen lainsäädäntö uudistettiin 1990-luvun aikana vastaamaan metsätalouden ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden vaatimuksia. Metsälakiin (1093/1996) ja lakiin kestävän metsätalouden rahoituksesta (1094/1996) sisällytettiin säännöksiä, joiden tarkoituksena oli turvata metsäluonnon monimuotoisuutta talousmetsissä.

Metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annettujen säädösten sisältö on pysynyt lähes alkuperäisessä muodossaan. Lakiin tehtiin vuonna 1996 uhkasakkoa, teettämisuhkaa ja muutoksenhakua koskevia muutoksia. Vuonna 1998 lain soveltamisalaa ja puutavaran pitkäaikaista varastointia koskevia säännöksiä selvennettiin. Vuonna 2003 lakiin tehtiin muutoksenhakumenettelyä koskeva tekninen muutos. Vuonna 2007 lakia muutettiin niin, että metsäkeskuksille osoitetut sellaiset tehtävät, joihin sisältyi merkittävää julkisen vallan käyttämistä, siirrettiin Maaseutuviraston tehtäväksi. Viimeisin muutos on vuodelta 2010, jolloin lakiin lisättiin uusi 7 a §, jonka perusteella maa- ja metsätalousministeriö voi oikeuttaa maanomistajan omalla kustannuksellaan toteuttamaan ministeriön hyväksymät biologisen kasvinsuojeluaineen lentolevitystä koskevat toimenpiteet. Muutoksella parannettiin maanomistajan mahdollisuuksia torjua erityisesti ruskomäntypistiäistuhoja, joita voidaan torjua tehokkaasti ainoastaan lentolevittämällä metsiin biologista torjunta-ainetta.

Vuonna 2003 valmistui maa- ja metsätalousministeriön asettaman Metsätuhotyöryhmän mietintö. Työryhmän tarkoituksena oli muun muassa selvittää toimenpiteitä, joiden avulla voidaan varautua nykyistä paremmin myrskyjen aiheuttamiin metsätuhoihin sekä selvittää metsän hyönteis- ja sienituhojen torjuntaa koskevan lainsäädännön muutostarpeita. Työryhmä esitti, että metsän hyönteis- ja sienituhojen torjuntaa koskevissa säädöksissä annettuja vahingoittuneiden havupuiden poistolle asetettuja kynnysarvoja tarkistetaan tutkimusten perusteella. Työryhmä esitti myös, että lakiin lisätään menettely, jonka nojalla maanomistajan on mahdollista jättää metsään säädösten kynnysarvot ylittäviä määriä vahingoittuneita puita kohteille, joiden tarkoituksena on edistää metsäluonnon monimuotoisuutta. Työryhmä katsoi kuitenkin, että talousmetsien käsittelyssä yleisenä periaatteena on edelleen suositeltavaa, että myrskyn, lumen tai muun tuhonaiheuttajan vahingoittamat havupuut poistetaan metsästä, jos niistä todennäköisesti leviää metsän terveydelle ja elinvoimalle sekä puutavaran tekniselle laadulle haitallisia hyönteisiä tai sienitauteja. Metsäluonnon monimuotoisuuden lisäämiseen tähtäävät toimenpiteet tulisi työryhmän mukaan suunnitella ja toteuttaa siten, ettei metsien terveyttä eikä kestävää puuntuotantoa vaaranneta.

Maa- ja metsätalousministeriön asettama työryhmä laati vuonna 2003 kansallisen kasvinsuojelustrategian vuosille 2004–2013. Työryhmä korosti, että lakia metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta ja sen nojalla annettuja säädöksiä tarkistettaessa tulee huolehtia siitä, etteivät metsien monimuotoisuuden edistämiseen tähtäävät toimenpiteet vaaranna metsien terveyttä. Työryhmä totesi myös, että metsien biologisen monimuotoisuuden edistämiseksi tehtävissä toimenpiteissä on aina otettava huomioon niiden vaikutus metsien terveyteen. Koska tiedot monimuotoisuuden edistämisen vaikutuksista ovat riittämättömät, tarvitaan työryhmän mukaan lisää tutkimustietoa metsien monimuotoisuuden edistämiseksi jo tehtyjen toimenpiteiden aiheuttamista sieni- ja hyönteistuhoista.

Kansallisessa metsäohjelmassa 2015, joka hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä 16.12.2010, todetaan, että metsien hiilinieluvaikutusta ja metsien sopeutumista ilmastonmuutokseen edistetään muun muassa huolehtimalla metsien kasvukunnosta, myrsky- ja muiden metsätuhojen ehkäisystä sekä tutkimuksen rahoituksesta. Kansallisen metsäohjelman 2015 mukaan metsien hoitosuosituksia tarkistetaan siten, että ne auttavat lisäämään metsien elinvoimaisuutta myös muuttuvissa ilmasto-oloissa.

Osana Kansallisen metsäohjelman 2010 ekologisen kestävyyden tavoitteiden toteuttamista valtioneuvosto asetti vuonna 2000 Etelä-Suomen metsien suojelutoimikunnan. Valtioneuvosto teki toimikunnan ehdotuksen pohjalta periaatepäätöksen toimintaohjelmasta Etelä-Suomen, Oulun läänin länsiosan ja Lapin läänin lounaisosan metsien monimuotoisuuden turvaamiseksi. METSO-ohjelmasta 27.3.2008 annetussa valtioneuvoston periaatepäätöksessä todetaan, että maa- ja metsätalousministeriö selvittää Metsäntutkimuslaitoksen avulla paljonko vahingoittunutta havupuuta voidaan jättää metsään ilman merkittävää tuhoriskiä. Lisäksi periaatepäätöksessä mainitaan, että maa- ja metsätalousministeriö selkeyttää metsän hyönteis- ja sienituhojen torjuntaa koskevan lain ja metsälain välistä suhdetta metsien monimuotoisuuden turvaamiseksi pitäen kuitenkin lähtökohtana sitä, että lahopuun lisäämiseen tähtäävät toimenpiteet tulee suunnitella ja toteuttaa siten, ettei metsien terveyttä vaaranneta. METSO-periaatepäätöstä ollaan tällä hetkellä päivittämässä.

2.2Lainsäädäntö ja käytäntö eri maissa

2.3Nykytilan arviointi

3.1Tavoitteet

Lain metsätuhojen torjunnasta, jäljempänä metsätuholaki , tavoitteena on turvata hyvä metsien terveydentila. Puutavaran, muiden rungonosien ja vahingoittuneiden puiden poistamisella metsästä ja välivarastosta pyritään pitämään pahimpien tuhohyönteisten määrä sellaisella tasolla, että terveiden puiden kuolemaan johtavia joukkoesiintymiä ei pääse syntymään eikä kasvaville puille aiheudu vakavia kasvutappioita. Kantojen varastoimisella nostoajankohdasta riippuen enintään kahden vuoden tai kahden vuoden ja kuuden kuukauden ajan hakkuupaikalla tai välivarastossa pyritään pienentämään niiden aiheuttamaa juurikääpäriskiä. Lisäksi tavoitteena on mahdollistaa edelleen laajojen metsätuhojen torjunta valtion varoin.

3.2Toteuttamisvaihtoehdot

Esityksen tavoitteet olisi ollut mahdollista saavuttaa muuttamalla voimassa olevaa lakia metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta. Lakiin olisi kuitenkin ollut tarve tehdä hyvin paljon muutoksia. Muutostarpeet aiheutuvat muun muassa perustuslain asettamista vaatimuksista säätää lain tasolla seikoista, joista tällä hetkellä säädetään lakia alemman tasoisissa säädöksissä. Muutosten suuren määrän takia on tarkoituksenmukaista säätää uusi laki. Myös lain nimen yksinkertaistaminen on katsottu tarkoituksenmukaiseksi.

Metsätuhojen torjuntaa koskevat säännökset olisi voitu ottaa myös metsälakiin. Metsätuhojen torjunta on kuitenkin selvästi oma kokonaisuutensa, jota koskevat säännökset on jatkossakin tarkoituksenmukaista koota erilliseen lakiin.

Puutavaran ja vahingoittuneen puun poiskuljettamista koskevat säännökset olisi voitu muotoilla niin, että poiskuljetus tulisi toteuttaa jo keväällä ennen hyönteisten parveilua. Tämä olisi kuitenkin aiheuttanut metsäteollisuudelle merkittäviä logistisia ongelmia.

Metsätuholakia valmistelevassa työryhmässä harkittiin juurikäävän torjunnan säätämistä pakolliseksi. Torjunta päätettiin kuitenkin ehdottaa jätettäväksi edelleen vapaaehtoiseksi. Juurikäävän torjunta on investointina sen luontoinen, että maanomistaja ei yleensä itse pääse omistusaikanaan sen tuloksista hyötymään. Lisäksi juurikäävän torjunnalla ehkäistään kolmannelle osapuolelle mahdollisesti aiheutuvia vahinkoja. Tällä hetkellä juurikäävän torjuntaan on mahdollista saada kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain mukaista tukea ja menettelyä on tarkoitus jatkaa.

Metsätuholakia valmistelevassa työryhmässä oli esillä myös vaihtoehto, jonka mukaan ehdotetun lain säännökset eivät koskisi lainkaan mäntyä. Tätä harkittiin sen vuoksi, että männyn tuhohyönteiset aiheuttavat lähinnä kasvutappiota. Metsien taloudellisen merkityksen vuoksi on kuitenkin tärkeää, että myös kasvutappiota pyritään estämään.

Lain valvonta olisi voitu järjestää myös siten, että lain valvonta olisi suoritettu pelkästään Suomen metsäkeskuksen toimesta kuten aiemminkin ilman toimijoille säädettävää omavalvontavelvollisuutta. Valvontaa on kuitenkin tarpeen kehittää vaikuttavammaksi ja kustannustehokkaammaksi.

3.3Keskeiset ehdotukset

Lakiehdotuksen tarkoituksena on torjua Suomessa esiintyvien tuhohyönteisten aiheuttamia tuhoja ja estää niiden leviäminen. Laki olisi voimassa metsälain soveltamisalueilla. Lailla ei ole kuitenkaan tarkoitus torjua riistaeläinten aiheuttamia tuhoja, sillä tähän on olemassa erillinen järjestelmä.

Ehdotetussa laissa säilytettäisiin velvoite kuljettaa tuore mänty- ja kuusipuutavara, muut rungonosat ja vahingoittuneet puut pois hakkuupaikalta ja välivarastosta. Metsätuhoja aiheuttavien hyönteisten esiintymisen ja lämpösumman perusteella maa jaettaisiin puutavaran poistamisen määräaikojen asettamista varten aiemman kahden alueen sijasta kolmeen alueeseen. Aluejaosta säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Poiskuljettamisen määräaikoja on tarkoitus aikaistaa muutamia viikkoja kuusen osalta. Poistovelvoite ei kuitenkaan koskisi hakkuupaikalla tai välivarastossa sijaitsevaa yksittäistä mäntypuutavaraerää, jonka tilavuus on enintään 20 kiintokuutiometriä. Kirjanpainajan toisen sukupolven aiheuttamaa riskiä torjuttaisiin ottamalla lakiin uusi velvoite poistaa kesäaikana Etelä-Suomessa kaadettu kuusipuutavara kuukauden sisällä.

Lakiin ehdotetaan otettavaksi nimenomaiset säännökset puutavaran ja vahingoittuneen puun poistamiselle vaihtoehtoisista toimenpiteistä.

Vahingoittuneiden puiden määrän raja-arvo, jonka ylimenevä osuus tulee poistaa metsästä ja välivarastosta, ilmoitettaisiin kiintokuutiometreinä hehtaaria kohden entisen kappalemäärän ja prosenttiosuuden sijasta. Männylle ja kuuselle esitetään erilaisia vahingoittuneen puun määrän raja-arvoja. Poistovelvoite syntyisi, jos hehtaarilla olisi enemmän kuin 10 kiintokuutiometriä vahingoittunutta kuusta tai 20 kiintokuutiometriä mäntyä. Metsälain alaisilla luontokohteilla ja metsälain soveltamisalaan kuuluvilla Natura 2000 -verkostoon kuuluvilla alueilla, joilla lahopuun tuottaminen voi tulla kyseeseen, saisi maanomistaja päättää, poistaako hän vahingoittuneiden havupuiden raja-arvot ylittävän osuuden puista vai ei.

Lakiin ehdotetaan otettavaksi säännökset kantojen poiskuljettamisesta. Hakkuualalla tai välivarastossa varastoidut kannot olisi kuljetettava pois nostoajankohdasta riippuen viimeistään kahden vuoden tai kahden vuoden 6 kuukauden kuluessa nostosta.

Ehdotetussa laissa säilytettäisiin maa- ja metsätalousministeriöllä oikeus laajan metsätuhon leviämisen tai syntymisen estämiseksi määrätä maanomistajat tai Suomen metsäkeskus poistamaan metsästä puita tai suorittamaan muita tarvittavia toimenpiteitä. Toimenpiteiden toteuttamisesta aiheutuneet kustannukset ja syntynyt vahinko korvattaisiin tällaisissa katastrofiluontoisissa tapauksissa valtion varoista. Lisäksi säädettäisiin nykyistä yksityiskohtaisemmin puutavaran omistajan, maanomistajan ja valtion korvausvastuun edellytyksistä ja korvattavasta vahingosta.

Ehdotetussa laissa säilytettäisiin Metsäntutkimuslaitoksen tehtävänä Suomen metsäkeskuksen avustuksella seurata metsätuhoja aiheuttavien kasvitautien ja tuhoeläinten esiintymistä ja leviämistä. Metsäntutkimuslaitoksen olisi myös ennakoitava metsätuhojen esiintymistä ja leviämistä, tutkittava tuhojen syy- ja seuraussuhteita sekä tuhojen taloudellista merkitystä. Mikäli seurannoissa tai muun toiminnan yhteydessä ilmenee löydöksiä vaarallisista kasvintuhoojista, olisi Metsäntutkimuslaitoksen viipymättä ilmoitettava asiasta Elintarviketurvallisuusvirastolle.

Ehdotettuun lakiin otettaisiin nimenomainen säännös Suomen metsäkeskuksen oikeudesta suorittaa lain valvontaa varten tarkastuksia metsissä, hakkuupaikoilla, väli-, terminaali- ja tehdasvarastossa ja muulla pysyvällä puun jalostus- tai varastointipaikalla. Lisäksi Suomen metsäkeskuksella olisi oikeus tarkastaa puutavaran varastokirjanpitoa.

Ehdotettuun metsätuholakiin otettaisiin uutena asiana ammattimaisen toiminnanharjoittajan omavalvontavelvollisuutta koskevat säännökset. Ammattimaisen toiminnanharjoittajan tulisi valvoa 3 §:ssä tarkoitettua puutavaran poistamista, 4 §:ssä tarkoitettua vaihtoehtoisten toimenpiteiden suorittamista, 6 §:ssä tarkoitettujen männyn ja kuusen rungonosien ja kantojen poistamista sekä 8 §:ssä tarkoitettua puutavaran varastointia terminaalivarastossa ja tehdasvarastossa. Ammattimaisen toiminnanharjoittajan olisi nimettävä omavalvonnan vastuuhenkilö, joka huolehtisi omavalvonnan toteuttamisesta.

Luonnonsuojelualueelta tai luonnonsuojelun toimeenpanoon varatulta alueelta levinneiden metsätuhojen korvaamista koskevat tehtävät siirrettäisiin maa- ja metsätalousministeriöltä ympäristöministeriölle.

4.1Taloudelliset vaikutukset

Metsätuhojen taloudellisesta merkityksestä ei ole laadittu yksityiskohtaista selvitystä. Koska useat tuhonaiheuttajat ovat useimmissa tapauksissa joko samanaikaisesti tai toistensa seurauksena vaikuttamassa metsässä ilmenevien vahinkojen syntyyn, yksittäisen tuhonaiheuttajan osuutta aiheutuneista metsätuhoista ei varmuudella tiedetä. Metsätuhojen merkitystä arvioitaessa on myös huomattava, että tuhojen määrä vaihtelee vuosittain ja alueittain lähinnä ilmastollisista seikoista johtuen. Lakiehdotus koskisi vain elollisten tekijöiden, kuten hyönteisten ja sienien joko välittömästi tai välillisesti aiheuttamia tuhoja. Näiden aiheuttamilla vahingoilla on suuressa määrin merkitystä vain havupuiden osalta. Tässä suhteessa merkittävimpiä metsätuhoja aiheuttavia ovat juurikääpä sekä hyönteisistä kirjanpainaja ja pystynävertäjä. On arvioitu, että juurikäävän aiheuttama kuusen tyvilaho aiheuttaa maanomistajille ja teollisuudelle vuosittain 40–45 miljoonan euron tappiot. Männyn tyvitervastauti puolestaan aiheuttaa tappioita noin 5 miljoonan euron arvosta vuosittain. Kirjanpainajasta johtuva tuhoriski on viime vuosien aikana kasvanut erityisesti vuoden 2010 ja 2011 myrskytuhoalueilla sekä yleisesti Etelä-Suomessa korjaamatta jääneiden myrskypuiden sekä kirjanpainajan tuottaman toisen sukupolven vuoksi. Esimerkiksi Ruotsissa myrskyjen jälkeen kasvanut kirjanpainajakanta aiheutti arvioiden mukaan viime vuonna jo lähes neljän miljoonan kiintokuutiometrin puustokuolemat. Jos vastaavanlainen tuho pääsee Suomessa leviämään, se aiheuttaa kymmenien miljoonien eurojen vahingot. Kun kirjanpainajatuho leviää laajalle alueelle, sitä on vaikea pysäyttää.

Jos mäntypuutavaraa varastoidaan metsässä kesäaikaan, voi ympäristössä kasvaville männyille aiheutua huomattavia kasvutappiota. Varastoitaessa tuoretta mäntypuutavaraa kolmena vuonna peräkkäin samalla paikalla kesäaikaan, voivat pystynävertäjätuhot aiheuttaa jopa 70 prosentin tilavuuskasvun menetyksen. Kasvutappiot voivat tällaisissa tapauksissa jatkua 5–6 vuoden ajan. Jos varastointi on jatkuvaa, ovat metsätuhotkin todennäköisesti jatkuvia. Maanomistaja saa tuhojen estämisestä taloudellista hyötyä puuston kasvu- ja laatutappioiden pienentymisenä ja puutavaran omistaja puutavaran laatua heikentävien hyönteis- ja sienivahinkojen vähenemisenä.

4.2Vaikutukset valtiontalouteen ja valtion talousarvioon

Laajan metsätuhon torjumiseksi määrätyistä toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset korvattaisiin jatkossakin valtion varoista. Tällaisten tapausten laajuutta ja lukumäärää ja niistä aiheutuvien valtion varoista korvattavien vahinkojen ja kustannusten määrää on hyvin vaikeaa ennakoida. Vuodesta 1991 lähtien on maa- ja metsätalousministeriön määräyksestä torjuttu valtion varoin laajoja metsätuhoja kolme kertaa. Vuonna 2008 toteutettiin ruskomäntypistiäisen torjunta Uudessakaupungissa ja vuonna 2011 ja 2012 torjuttiin Yyterin alueella tähtikudospistiäistuhoja. Ruskomäntypistiäisen torjunta 700 hehtaarin alueella maksoi noin 115 000 euroa. Tähtikudospistiäisen torjuntaan käytettiin valtion varoja vuonna 2011 noin 75 000 euroa ja vuonna 2012 noin 130 000 euroa. Edellä mainituissa tapauksissa torjuntaan käytettiin biologista torjunta-ainetta ja ne onnistuivat hyvin. Torjunnan maksaminen valtion varoin tulee kysymykseen vain katastrofiluontoisissa metsätuhoissa, joissa on vaarana laajat puuston kuolemat. Tällaisten tapausten esiintyminen on hyvin sattumanvaraista. Kun kustannusten määrä voi vaihdella merkittävästi tuhonaiheuttajasta riippuen, ei tarkoitukseen tarvittavien varojen määrää voida tarkkaan arvioida. Tämän vuoksi on tarkoituksenmukaista, että laajojen metsätuhojen torjuntaan on budjetoitu valtion talousarviossa tietty perusmääräraha ja tarvittaessa määrärahaa on mahdollista myös lisätä.

Esityksen toteuttaminen lisää valtion korvausvastuuta vähäisessä määrin, koska luonnonsuojelualueilta levinneiden metsätuhojen lisäksi korvausvastuu laajentuisi myös luonnonsuojelutarkoitukseen hankituilta valtion alueilta taikka muilta valtion omistamilta alueilta, joita hoidetaan Metsähallituksen tai valtion maata hallinnoivan viranomaisen suojelupäätöksen mukaisesti, levinneiden metsätuhojen aiheuttamiin vahinkoihin. Luonnonsuojelualueelta levinneen metsätuhon aiheuttamaa vahinkoa ei ole korvattu valtion varoista kertaakaan metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun lain voimassaoloaikana. Tapauksia, joissa metsätuho on suurella todennäköisyydellä levinnyt luonnonsuojelualueelta tai luonnonsuojeluun varatulta alueelta talousmetsään, on tullut maa- ja metsätalousministeriön tietoon muutamia. Eri syiden vuoksi maanomistajat eivät ole hakeneet korvauksia tai valtion ei ole katsottu vastaavan vahingoista. On luultavaa, että luonnonsuojelualueiden määrän lisääntyessä valtion korvausvastuun edellytykset täyttyvät aiempaa useammin.

Korvauksen myöntämisestä ja maksamisesta vastaisi jatkossa maa- ja metsätalousministeriön sijasta ympäristöministeriö. Tarkoitus on, että ympäristöministeriön pääluokkaan kuuluvan valtion talousarvion momentin 35.10.63 (Luonnonsuojelualueiden hankinta- ja korvausmenot) päätösosaa täydennettäisiin siten, että momentin määrärahaa voitaisiin käyttää metsätuholakiin perustuvien valtion vahingonkorvausten maksamiseen. Esitys itsessään ei edellytä valtion varoista maksettaviin vahingonkorvauksiin tarkoitettujen määrärahojen lisäämistä.

4.3Vaikutukset alaisen hallinnon toimintaan

Esityksen toteuttaminen ei varsinaisesti merkitse uusia tehtäviä lakia valvovalle Suomen metsäkeskukselle. Tällä hetkellä voimassa olevan lain noudattamista koskeviin tarkastuksiin on käytetty koko Suomen alueella yhteensä noin 1,5 henkilötyövuotta. Valvontaa on tehty koko Suomen alueella otantaan pohjautuen ilman riskiperusteista harkintaa. Tämä valvontatapa on ollut suhteellisen tehotonta valvonnan kustannuksiin nähden. Valvonnan järjestäminen pääsääntöisesti ammattimaisten toiminnanharjoittajien omavalvontana tehostaa toimintaa ja tuo Suomen metsäkeskukselle kustannussäästöjä. Uuden lain voimaantulon jälkeen Suomen metsäkeskuksen tehtävät lisääntyisivät jonkin verran siltä osin, että metsäkeskus olisi velvollinen neuvomaan ammattimaisia toiminnanharjoittajia omavalvonnan toteuttamisessa. Omavalvonnan valvontaa voitaisiin tehdä pistetarkastuksina ja kohdentaa riskiperusteisesti. Kun systemaattisista pinotarkastuksista luovuttaisiin, voitaisiin vahingoittuneiden puiden poistamisen valvontaan osoittaa tarvittaessa resursseja.

Metsäntutkimuslaitoksen tehtävänä olisi edelleen Suomen metsäkeskuksen avustuksella seurata metsätuhoja aiheuttavien kasvitautien ja tuhoeläinten leviämistä. Metsäntutkimuslaitoksen tehtävää laajennettaisiin siten, että sen tulisi tutkia myös tuhojen syy- ja seuraussuhteita sekä tuhojen taloudellista merkitystä. Kyseisiä tehtäviä voidaan jo tällä hetkellä pitää Metsäntutkimuslaitoksen perustehtäviin kuuluvina. Maa- ja metsätalousministeriön ja Metsäntutkimuslaitoksen välisessä tulossopimuksessa sovittaisiin tarkemmin metsätuhoja koskevasta tutkimus- ja seurantatoiminnasta. Maaseutuvirastolle ei lakiehdotuksessa esitetä uusia tehtäviä.

4.4Vaikutukset metsäteollisuuden ja korjuuyrittäjien toimintaedellytyksiin

Lainsäädäntöön otetut puutavarapinojen poiskuljettamisen määräajat aiheuttavat puunhankintaketjulle kustannuksia, koska ne osaltaan lisäävät puun korjuun ja kuljetuksen kausivaihtelua. Kotimaisen puun käytön kilpailukykyä heikentää jo tällä hetkellä voimakas kausivaihtelu puun korjuun ja kuljetuksen työmäärissä. Kausivaihtelun perussyynä on se, että suuri osa hakkuista on mahdollista toteuttaa vain talviaikaan, jolloin jäätynyt maapohja kantaa hakkuukoneita ja metsätraktoreita. Toinen merkittävä syy puutavaran korjuun ja kuljetuksen kausivaihteluun on alempiasteiselle tieverkolle asetetut liikennöintirajoitukset, jotka rajoittavat korjuukaluston siirtoa ja puutavaran autokuljetuksia. Tiestön heikko kantavuus sulkee merkittäviä metsäalueita korjuu- ja kuljetustoiminnan ulkopuolelle erityisesti kelirikkoaikaan huhti–kesäkuussa. Suurin puunkorjuukaluston tarve ajoittuu talvikuukausille tammi–maaliskuulle. Puunhankintaa rasittavia lisäkustannuksia aiheutuu, kun henkilö- ja kalustoresursseista on talvella suuri kysyntä ja sama resurssi on kesällä vajaakäytössä. Talvikorjuusta kertyy puuta merkittävästi enemmän kuin mitä tuotantolaitokset tarvitsevat välittömästi raaka-aineeksi. Tämän vuoksi puuta on varastoitava kesäkauden käyttöä varten. Käytännön varastointitoimenpiteet, varastoihin sitoutunut pääoma ja puun laadun heikkeneminen varastoinnin aikana aiheuttavat myös puuta käyttävälle teollisuudelle lisäkustannuksia.

Metsäteho Oy:n tekemän tutkimuksen mukaan puutavaran korjuun ja kuljetuksen kausivaihtelu aiheuttaa teollisuudelle vuosittain noin 100 miljoonan euron suuruusluokkaa olevat lisäkustannukset verrattuna siihen vaihtoehtoon, että puuhuolto olisi mahdollista järjestää tasaisesti ympäri vuoden. Tämä ei Suomen luonnonoloista johtuen kuitenkaan ole tosiasiallisesti mahdollista.

Jotta kesäkuukausien ajaksi metsävarastoihin ei jää liikaa puutavaraa, talvikauden aikana on pystyttävä korjaamaan ja kuljettamaan riittävä määrä puuta terminaali- ja tehdasvarastoihin. Puutavaran poiskuljettamisen määräaikojen aikaistaminen merkitsee sitä, että entistä suurempi määrä puutavaraa on kuljetettava pois metsistä ja välivarastoista ennen kelirikkorajoitusten alkamista. Kun puutavaran hakkuut, kuljetus ja varastointi on järjestettävä lainsäädäntöön otettujen vaatimusten mukaan, mainittuja toimenpiteitä ei voida toteuttaa kysynnästä ja optimaalisesta logistisesta ohjauksesta johdettujen tarpeiden mukaisesti. Myös puutavaraa jalostavien tuotantolaitosten seisokkijakso kesäkaudella voi pidentyä. Puutavaran poiskuljetuksen sijaan voidaan metsätuhojen ehkäisemiseksi toteuttaa vaihtoehtoisia toimenpiteitä, jotka myös aiheuttavat kustannuksia. Koska kevään tulo ja siihen kytkeytyvä kelirikon päättyminen on kuitenkin aikaistunut, kuusen poiskuljettamisen määräaikojen aikaistamisen ei voida katsoa oleellisesti vaikeuttavan puutavarakuljetusten toteuttamista.

Puutavaraa ja vahingoittunutta puuta koskevat poistovelvoitteet sisältyvät jo tällä hetkellä voimassa olevaan lainsäädäntöön. Ammattimaisesti puutavaran korjuuta ja jalostusta harjoittavilla toimijoilla on jo nyt olemassa puutavaran poiskuljettamisen seurantajärjestelmät. Esityksen mukaan uutena asiana ammattimaisen toiminnanharjoittajan tulisi valvoa lain noudattamista omavalvontana ja siihen olisi nimettävä vastaava henkilö. Kun otetaan huomioon voimassa olevaan lainsäädäntöön sisältyvät velvoitteet, omavalvonnan käyttöönoton ei voida katsoa aiheuttavan ammattimaiselle toiminnanharjoittajalle merkittäviä lisäkustannuksia. Suomen metsäkeskuksen suorittamasta puutavaran poiskuljettamisen valvonnasta ei ole aiheutunut puutavaraa korjaaville ja jalostaville yrityksille kustannuksia. Ympäristönsuojelullisista syistä olisi tarkoituksenmukaista säilyttää maksuttomuus myös jatkossa.

Varastoidun puutavaran omistaja olisi jatkossa velvollinen korvaamaan terminaali- tai tehdasvarastosta toisen metsään levinneet tuhot. Vastaavansisältöinen säännös sisältyy voimassa olevaan lainsäädäntöön. Nykylainsäädännössä korvaukset on rajattu koskemaan vain merkittäviä tuhoja, joten varastoidun puutavaran omistajalle voi tästä aiheutua lisäkustannuksia nykytilanteeseen verrattuna. Voimassa olevaa sääntelyä voidaan kuitenkin pitää epätarkoituksenmukaisena, sillä kyseisissä tapauksissa yksityinen maanomistaja joutuu sietämään jatkuvaluonteisesta, laajamittaisesta elinkeinonharjoittamisesta aiheutuvia vahinkoja.

4.5Vaikutukset maanomistajiin ja kansalaisiin

Metsätuholailla pyritään ylläpitämään metsien hyvää terveydentilaa ja torjumaan metsätuhoja. Suomessa on yli 700 000 metsänomistajaa, jotka yksin tai yhdessä omistavat metsätilan. Metsätuhojen syntymisen ja leviämisen torjunta vaikuttaa myönteisesti metsätilainvestointien arvon pysyvyyteen. Ehdotetun lain myötä maanomistajalle ei aiheutuisi lisäkustannuksia nykytilanteeseen verrattuna.

Metsillä on huomattava virkistyskäyttöarvo, sillä yli kaksi kolmesta suomalaisesta ulkoilee luonnossa viikoittain. Metsien terveydentilan säilyminen hyvänä voidaan katsoa parantavan metsien virkistyskäyttömahdollisuuksia.

4.6Ympäristövaikutukset

Metsätuholain tavoitteena on turvata hyvä metsien terveydentila. Puutavaran, muiden rungonosien ja vahingoittuneiden puiden poistamisella pyritään pitämään pahimpien tuhohyönteisten määrä metsässä alhaisella tasolla ja metsätuhojen riski suhteellisen pienenä ja siten säilyttämään metsät terveinä ja elinvoimaisina. Lailla ei kuitenkaan kyetä estämään kaikkia metsätuhoja.

Metsätuholakia sovelletaan pääsääntöisesti alueella, johon sovelletaan myös metsälakia. Talouskäytössä olevia metsiä tulee hoitaa ja käyttää siten, että turvataan yleiset edellytykset metsien biologisen monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen säilymiselle. Koska luonnon monimuotoisuuden lisäämisessä on otettava huomioon metsätuhoriskit, ei talousmetsiin voida jättää kerralla poikkeuksellisen suuria määriä havupuuta lahoamaan, vaikka lahopuulla edesautettaisiin monimuotoisuuden lisääntymistä. Metsätuholakia sovellettaisiin myös metsälaissa tarkoitetuilla erityisen tärkeillä elinympäristöillä. Lakiin ehdotetaan kuitenkin otettavaksi vahingoittuneiden puiden poistamista koskeva erityissäännös. Maanomistaja voisi jättää vahingoittuneita puita metsälaissa tarkoitetulle erityisen tärkeälle elinympäristölle ja metsälain soveltamisalaan kuuluvalle Natura 2000 -verkostoon kuuluvalle alueelle enemmän kuin metsätuholain mukaan on sallittu ilmoittamalla siitä Suomen metsäkeskukselle.

Kun vahingoittuneiden puiden poiskuljettamisvelvollisuus on tarkoitus määrittää kiintokuutiometreinä hehtaaria kohden kappalemäärän tai prosenttiluvun sijaan, tarkoittaa se sitä, että poiskuljetusvelvollisuus tiukentuisi pienissä, pinta-alaltaan alle hehtaarin kokoisissa metsiköissä, joihin on aiemmin voinut jättää 20 kappaleen puuryhmän. Tämän vuoksi lakiin esitetään poikkeusta, jonka mukaan pinta-alaltaan alle hehtaarin kokoisiin metsiköihin sovellettaisiin kuuselle 10 kiintokuutiometrin raja-arvoa ja männylle 20 kiintokuutiometrin raja-arvoa.

Puiden poistamisen sijasta voidaan toteuttaa myös vaihtoehtoisia toimenpiteitä tuhojen estämiseksi. Vahingoittuneet puut voidaan esimerkiksi peittää lehtipuukerroksella tai pieniläpimittaisella havupuulla, jolloin tuhohyönteiset eivät pääse lisääntymään puissa ja puut voidaan näin haluttaessa jättää paikalleen lahoamaan. Peittävä kerros voidaan myöhemmin poistaa.

Valtakunnan metsien 11. inventoinnin mukaan Suomessa metsien keskimääräinen puuston vuotuinen kasvu on 4,6 kiintokuutiota hehtaaria kohden. Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntien alueella kasvu on keskimäärin 2,7 ja Etelä-Suomessa keskimäärin 6,4 kiintokuutiometriä hehtaaria kohden. Keskimääräinen puuston kasvu sisältää sekä havupuuston että lehtipuuston kasvun. Ehdotetun metsätuholain mukaan maanomistaja voisi jättää vahingoittuneita kuusipuita hehtaarille vuosittain 10 kiintokuutiometriä ja mäntypuita 20 kiintokuutiometriä ja tähän määrään luettaisiin vain tyviläpimitaltaan yli 10 senttimetriä olevat havupuut. Edellä esitetyn perusteella voidaan todeta, että ehdotettu metsätuholaki ei estä lahopuun tuottamista metsissä. Käytännössä ehdotettu vahingoittuneiden puiden poistovelvollisuus tulee sovellettavaksi yleensä vain tilanteessa, jossa myrsky tai puihin kertynyt lumikuorma katkoo tai kaataa merkittävässä määrin puita.

4.7Muut vaikutukset

Esityksellä ei voida katsoa olevan muita mainittavia vaikutuksia.

5.1Valmisteluvaiheet ja -aineisto

Maa- ja metsätalousministeriö asetti 7.3.2011 työryhmän valmistelemaan ehdotus uudeksi metsätuhojen torjuntaa koskevaksi lainsäädännöksi. Työryhmän työn tavoitteena oli 1) uudistaa ja saattaa metsätuholainsäädäntö ajan tasalle, 2) edistää metsien sopeutumista muuttuvaan ilmastoon turvaamalla (uudistetulla lainsäädännöllä) talousmetsien hyvä terveydentila, 3) huomioida energiapuun korjuun vaikutukset metsien terveyteen, 4) selkeyttää metsätuholainsäädännön suhdetta monimuotoisuuden turvaamiseen, 5) tarkistaa metsätuholainsäädäntöön liittyvien vahinkojen korvaamisen perusteet sekä 6) valmistella luonnokset tarvittaviksi alemmanasteisiksi säädöksiksi. Työryhmä sai työnsä päätökseen ja luovutti muistionsa 29.2.2012 (MMM:n työryhmämuistio 2012:4). Hallituksen esitys pohjautuu työryhmän esitykseen ja sen jatkovalmistelu on tehty virkatyönä maa- ja metsätalousministeriössä.

5.2Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen

Esitysluonnoksesta pyydettiin lausunnot oikeusministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, ympäristöministeriöltä, Maaseutuvirastolta, Elintarviketurvallisuusvirastolta, Metsäntutkimuslaitokselta, Suomen metsäkeskukselta, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiolta, Metsähallitukselta, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:ltä, Metsäteollisuus ry:ltä, Suomen Sahat ry:ltä, Koneyrittäjien liitto ry:ltä, Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:ltä, Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC rf:ltä, Etämetsänomistajien Liitto ry:ltä, Suomen luonnonsuojeluliitto ry:ltä, Kasvinsuojeluteollisuus ry:ltä ja Pohjois-Suomen yhteismetsien yhdistys ry:ltä.

Maa- ja metsätalousministeriölle toimitettiin 24 lausuntoa. Pyydettyjen lausuntojen lisäksi lausunnon toimittivat Birdlife Suomi ry, Luonto-Liitto ry, Suomen ympäristökeskus (SYKE), WWF Suomi ja Kasvinsuojeluseura ry. Ministeriölle ehdotuksen hallituksen esitykseksi valmistelleen työryhmän esitys ei ollut kaikista asioista yksimielinen, mikä näkyi myös lausunnoissa. Kappalemääräisesti eniten lausunnoissa kiinnitettiin huomiota lain 6 §:n mukaiseen vahingoittuneen puun poistamisvelvoitteeseen (10 kpl) sekä 20 §:n vahingonkorvausvelvollisuuteen metsälain alaisilla kohteilla (7 kpl).

Yleisesti ottaen lain tarkoitus ja tavoite torjua laajoja metsätuhoja nähtiin hyvänä. Puutavaran ja vahingoittuneen puun poiskuljettamisen määräaikojen aikaistaminen kuusen osalta Etelä- ja Keski-Suomessa nähtiin tarpeellisena ja perusteltuna muutoksena. Oikeusministeriö kiinnitti huomiota siihen, että puutavaran poistamista koskeva metsätuholain 3 §:n sääntely jää perustuslain 80 §:n kannalta tarpeettoman väljäksi, kun määräajoista ja alueista esitettiin säädettävän tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Asian jatkovalmistelussa pykälää muutettiin siten, että poiskuljettamisen määräaikoja koskevat säännökset ja alueiden määräytymisperusteet otettiin lakiin.

Lausunnoissa pidettiin uutta esitystä kantojen poiskuljetusvelvoitteesta juurikääpätuhojen torjumiseksi perusteltuna. Neljä lausunnonantajaa esitti kuitenkin harkittavaksi, että juurikäävän torjunta säädettäisiin pakolliseksi kesähakkuissa juurikäävän riskialueilla sen aiheuttamien merkittävien taloudellisten tappioiden vähentämiseksi ja leviämisen estämiseksi. Menettelyä ei kuitenkaan ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi, koska juurikäävän torjuntaan on mahdollista saada kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain mukaista tukea ja tätä menettelyä on tarkoitus jatkaa.

Ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus, Metsähallitus, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, Metsäteollisuus ry sekä ympäristöjärjestöt katsoivat, että esitysluonnoksessa vahingoittuneiden puiden poistamista koskeva raja-arvo 10 kuutiometriä hehtaarilla on liian tiukka. Esille nousi myös se, että raja-arvon esittäminen kuutiomääräisenä tiukentaa poistovelvollisuutta erityisesti pienissä, alle hehtaarin kokoisissa metsiköissä. MTK ry kuitenkin muistutti, että esimerkiksi Ruotsissa poiskuljetusvelvoitteen raja on 5 kuutiometriä hehtaarilla. Useat tahot, kuten Metsäntutkimuslaitos, esittivät männylle ja kuuselle asetettavan eri raja-arvot. Useissa lausunnoissa esitettiin, että metsätuholain säännöksiä ei tulisi soveltaa metsälain soveltamisalaan kuuluvilla luontokohteilla, kuten lain 10 §:ssä tarkoitetuilla erityisen tärkeillä elinympäristöillä ja metsälain nojalla toteutettavilla Natura 2000 -verkostoon kuuluvilla alueilla. Lisäksi erityisesti ympäristöhallinto ja luontojärjestöt nostivat esiin sen, että vahingoittuneen puun määritelmää ei tulisi muuttaa.

Vahingonkorvausvelvollisuuden raja-arvon muuttamista metsälain soveltamisalaan kuuluvilla alueilla kuutiomääräiseksi prosentuaalisten määrien sijaan vastustivat Metsäteollisuus ry ja luontojärjestöt. Kyseiset tahot pitivät myös ehdotettua vahingonkorvauksen kynnysarvoa liian matalana. Jatkovalmistelussa raja-arvoa nostettiin. Metsäteollisuus ry kritisoi varastoidun puutavaran omistajalle asetettavaa ankaraa vastuuta terminaali- tai tehdasvarastosta toisen metsään levinneestä metsätuhosta. Tuottamuksesta riippumaton vastuu on kuitenkin katsottu tarkoituksenmukaiseksi, sillä kyseisissä tapauksissa yksityinen maanomistaja joutuu sietämään jatkuvaluonteisesta, laajamittaisesta elinkeinonharjoittamisesta aiheutuvia vahinkoja.

Oikeusministeriö ehdotti vahingonkorvauksia koskeviin pykäliin täsmennyksiä ja tiivistämistä esimerkiksi viittaamalla enemmän suoraan vahingonkorvauslakiin (412/1974) . Lisäksi oikeusministeriö esitti lukuisia teknisiä tarkistuksia ehdotettuihin pykäliin.

Valtiovarainministeriö esitti varauksensa siihen, että ehdotetun metsätuholain 21 §:n mukaista valtion korvausvastuuta laajennettaisiin myös muilta kuin varsinaisilta suojelualueilta levinneisiin tuhoihin.

Metsäntutkimuslaitos ehdotti, että metsäntutkimuksellisista syistä voitaisiin hyväksyä tietylle kohteelle jätettävän laissa esitetyn raja-arvon ylittävä määrä vahingoittunutta puuta. Jatkovalmistelussa asia otettiin huomioon siten, että lakiehdotuksessa esitetään Suomen metsäkeskukselle oikeutta hyväksyä tällainen poikkeus valtion maalla.

Valvontajärjestelmän muuttamista omavalvontaperusteiseksi kannatti Suomen metsäkeskus ja sitä vastustivat puolestaan Metsäteollisuus ry ja Suomen sahat ry. Jatkovalmistelussa omavalvonnan toteuttamista koskevaa esitystä muutettiin siten, että ammattimaisen toiminnanharjoittajan ei tarvitsisi tehdä Suomen metsäkeskukselle toimitettavaa kirjallista omavalvontasuunnitelmaa.

Lausunnoissa esitetyt muutosesitykset pyrittiin soveltuvin osin ottamaan huomioon hallituksen esityksen jatkovalmistelussa. Jatkovalmistelu koski erityisesti monimuotoisuuden ja lahopuun tuottamisen ottamista paremmin huomioon sekä vahinkojen korvaamista koskevien säännösten tarkistamista. Lausunnoissa esitettyjä teknisiä tarkennusehdotuksia on myös huomioitu esityksen jatkovalmistelussa.

1.1Laki metsätuhojen torjunnasta

1 §.Lain soveltamisala. Ehdotetussa 1 §:ssä säädettäisiin metsätuholain tarkoituksesta ja soveltamisalasta. Pykälän 1 momentin mukaan lain tarkoituksena olisi metsien hyvän terveydentilan ylläpitäminen ja metsätuhojen torjuminen. Ehdotettu laki metsätuhojen torjunnasta on valmisteltu suojaamaan talousmetsien puuston terveyttä ja edistämään kestävää metsätaloutta. Metsätuhojen ennaltaehkäisy ja leviämisen estäminen ovat keskeisiä keinoja metsien hyvän terveydentilan ylläpitämisessä.

Pykälän 2 momentissa todettaisiin lakia sovellettavan metsässä ilmeneviin metsätuhoihin, terminaali- ja tehdasvarastoihin sekä alueen sijainnista riippumatta puutavaran hakkuupaikkoihin ja välivarastoihin. Yleiset säännökset metsien hoidosta ja käytöstä sisältyvät metsälakiin. Metsätuholakia sovellettaisiin alueisiin, jotka ovat metsälain soveltamisalan piirissä. Metsätuholain tavoitteena on metsien hyvän terveydentilan ylläpitäminen ja metsätuhojen torjuminen. Suhteessa metsälakiin metsätuholaki on erityislaki. Tämän vuoksi metsätuholain säännöksiä sovellettaisiin myös metsälaissa tarkoitetuilla monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeillä elinympäristöillä. Hakkuita on mahdollista tehdä myös metsälain ulkopuolisilla alueilla, kuten esimerkiksi sähkö- tai tielinjoilla tai poikkeustapauksissa luonnonsuojelualueilla. Metsätuholaki koskee myös tällaisilta alueilta hakattua puutavaraa.

Metsätuhojen torjunnan kannalta tuhot ovat varsin erilaisia. Elottomien tekijöiden aiheuttamat tuhot saattavat syntyä joko ihmistoiminnan seurauksena, kuten metsäpalot tai luonnonvoimien vaikutuksesta, kuten tuuli-, pakkas- ja lumituhot. Metsäpalojen leviämisen estämistä tarkoittavat säännökset on jo sijoitettu palo- ja pelastustointa koskevaan lainsäädäntöön. Edellä mainituista seikoista johtuen lakiehdotusta ei ole ulotettu koskemaan elottomien tekijöiden välittömästi aiheuttamien metsätuhojen torjuntaa. Laki ei myöskään koskisi hirvieläinten aiheuttamien tuhojen torjuntaa tai niihin liittyviä korvauksia, koska niistä säädetään riistavahinkolaissa. Tämä käy myös välillisesti ilmi laissa tarkoitettuja määritelmiä koskevasta 2 §:stä, jossa metsätuholla tarkoitettaisiin hyönteisten, muiden selkärangattomien eliöiden, sienten, bakteerien ja virusten metsässä kasvaville puille aiheuttamia sellaisia tauteja ja puiden kasvun tai laadun heikkenemistä, joista aiheutuu taloudellista vahinkoa.

Ehdotetulla metsätuholailla tavoitellaan vain kasvaviin puihin kohdistuvien metsätuhojen estämistä. Eräät sienet ja hyönteiset aiheuttavat kuitenkin vahinkoa kaadettuun puutavaraan. Koska kaadetun puutavaran suojeleminen sieni- ja hyönteisvahingoilta on katsottava puutavaran omistajan asiaksi, ei metsätuholakia ole ulotettu koskemaan tällaisia tapauksia. Metsässä kasvavaa puustoa voi kohdata hyönteis- tai sienituho, jonka aiheuttaja on peräisin kaadetusta puutavarasta. Tämän vuoksi metsätuholakiin esitetään säännöksiä, jotka koskevat kaadettujen puiden, puutavaran ja kantojen poistamista hakkuupaikalta sekä välivarastosta.

Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan otettavaksi viittaus kasvinterveyden suojelemisesta annettuun lakiin sen selventämiseksi, että kyseistä lakia sovelletaan Suomessa ennen esiintymättömiin vaarallisiin kasvintuhoojiin.

2 §.Määritelmät. Pykälään ehdotetaan otettavaksi laissa käytettyjä määritelmiä koskevat säännökset. Pykälän 1 kohdan mukaan metsällä tarkoitettaisiin aluetta, johon sovelletaan metsälakia. Pykälän 2 kohdassa tarkoitettaisiin metsätuholla hyönteisten, muiden selkärangattomien eliöiden, sienten, bakteerien ja virusten metsässä kasvaville puille aiheuttamia sellaisia tauteja ja puiden kasvun tai laadun heikkenemistä, joista aiheutuu taloudellista vahinkoa. Merkittävimmät elollisista tekijöistä johtuvat metsätuhot aiheutuvat hyönteisistä ja sienistä.

Metsätuho ilmenee tyypillisesti puiden kuolemisena, kasvun vähentymisenä tai puun laadun heikkenemisenä ja taloudellinen haitta edellä mainituista seikoista johtuvana metsänomistajan varallisuusaseman heikentymisenä. Metsässä kasvavissa puissa on aina jossain määrin hyönteisiä ja sienitauteja, jotka aiheuttavat puun kasvun vähenemistä. Sellaista metsää, joka olisi tässä suhteessa täysin terve, tuskin on olemassa. Jotta kyseessä olisi metsätuholaissa tarkoitettu metsätuho, aiheutuneiden vahinkojen tulee ylittää metsäelinympäristössä tavanomaisesti ilmenevä elävien puiden heikkeneminen.

Pykälän 3 kohtaan ehdotetaan otettavaksi puutavaraa koskeva määritelmä. Puutavaralla tarkoitettaisiin tässä laissa tyviläpimitaltaan yli 10 senttimetriä olevaa kuorellista puutavaralajeiksi valmistettua kuorellista raakapuuta puutavaran käyttötarkoituksesta riippumatta. Puutavaralajeiksi katsottaisiin tässä laissa kuitu-, tukki- ja energiapuu tai muu vastaavankaltainen teollisuuden tai kotitarvekäyttöön tarkoitettu puutavara.

Kaarnoittuneella mäntypuutavaralla tarkoitettaisiin pykälän 4 kohdan mukaan mäntypuutavaraa, jonka pituudesta vähintään yksi neljäsosa on hilseilemättömän, kovan kaarnan peitossa.

Pykälän 5 kohtaan ehdotetaan otettavaksi vahingoittuneen puun määritelmä. Vahingoittuneella puulla tarkoitettaisiin sellaista vaurioitunutta mänty- tai kuusipuuta, josta metsätuhoja aiheuttavat hyönteiset voivat levitä. Vahingoittunut puu voi olla joko kaatunut, katkennut, latvansa menettänyt, voimakkaasti taipunut tai muuten vastaavalla tavalla vioittunut. Metsätuhoja aiheuttavat hyönteiset voivat käyttää tällaisia puita lisääntymisalustanaan. Vioittumisen on voinut aiheuttaa tuuli, lumi, metsäpalo, kuivuus, hyönteislaji, sienitauti, eläin, ihmisen toiminta tai muu vastaavankaltainen tuhonaiheuttaja. Vahingoittuneesta puusta ei ole saatavissa käypää arvoa. Vahingoittumisen tai vioittumisen tulisi olla pysyvää. Vahingoittuneeksi puuksi ei tämän vuoksi katsottaisi sellaista puuta, joka on mäntypistiäisten tai muun neulastuholaisen syönnin takia menettänyt neulasiaan, ja joka todennäköisesti toipuu neulasten syönnistä. Vahingoittuneeksi puuksi katsottaisiin myös puu, johon kirjanpainaja on iskeytynyt, vaikka muut vahingoittuneen puun kriteerit eivät täyttyisi. Vahingoittuneena puuna ei pidettäisi täysin kuollutta tai lahonnutta puuta.

Taimikkovaiheen puustolla tarkoitettaisiin pykälän 6 kohdan mukaan puustoa, jonka kasvatuskelpoisten puiden keskipituus on enintään 1,3 metriä, kun puun pituus määritettäisiin syntypisteestä tai maanpinnan tasosta latvan huippuun. Kuluvana vuonna istutetut tai kylvetyt taimikot luokiteltaisiin tässä laissa tarkoitetuksi taimikoksi. Taimikkovaiheen puuston määritelmä poikkeaa eduskunnan käsiteltäväksi annetun metsälain muuttamista koskevan lakiehdotuksen sisältämästä metsälain edellyttämästä taimikosta. Eroavuus perustuu siihen, että metsälain määrittely on laadittu maanomistajan uudistamisvelvollisuuden arvioimista varten, kun taas metsätuholaissa taimikon määritelmä liittyy korvausvelvollisuuden sisältöön.

Puun tyviläpimitalla tarkoitettaisiin pykälän 7 kohdan mukaan kuoren päältä kohtisuorassa puun pituusakselia vasten mitattua läpimittaa. Tyviläpimitta mitattaisiin puutavaran tyvestä eli yleensä paksummasta päästä ja pystypuun juurenniskasta.

Biologisella kasvinsuojeluaineella tarkoitettaisiin pykälän 8 kohdan mukaan luonnossa eristetyistä organismeista tuotettua valmistetta, jota käytetään kasvien tai kasvustojen käsittelyyn kasvitautien, tuhoeläinten tai rikkakasvien torjumiseksi tai kasvunsääteenä.

Metsiköllä tarkoitettaisiin pykälän 9 kohdan mukaan kasvupaikaltaan ja puustoltaan pääsääntöisesti yhtenäistä metsän osaa. Metsikön puusto voi olla epäyhtenäistä esimerkiksi sellaisissa tapauksissa, kun metsänkasvatustavaksi on valittu eri-ikäismetsikön kasvatus tai uudistaminen pienaukkohakkuilla.

Pykälän 10–13 kohdissa määriteltäisiin metsätuholaissa tarkoitetut puutavaravarastot. Välivarastolla tarkoitettaisiin pykälän 10 kohdan mukaan paikkaa, johon puun korjuun yhteydessä tilapäisesti varastoidaan puutavaraa kaukokuljetusta varten. Välivarasto muodostuu yleensä metsäkuljetuksen jälkeen varastoitavasta puutavarasta paikkaan, joka sijaitsee tavallisesti kaukokuljetusreitin varressa hakkuupaikan läheisyydessä. Välivarastossa ei varastoida puutavaraa pysyvästi. Välivarasto voi sijaita myös luonnonsuojelulain mukaisella suojelualueella tai valtiolle luonnonsuojelutarkoitukseen hankitulla alueella. Terminaalivarastolla tarkoitettaisiin pykälän 11 kohdan mukaan kaukokuljetusreitin varrella olevaa pysyväisluonteista paikkaa, jolle varastoidaan puutavaraa. Tyypillisiä terminaalivarastoja ovat esimerkiksi autokuljetuksen puskurivarastot, rautatien lastauspaikkojen ja uittokuljetuksen varastot, satamavarastot ja mittausasemien varastot. Tehdasvarastolla tarkoitettaisiin pykälän 12 kohdan mukaan tuotantolaitoksen yhteydessä kaukokuljetusvaiheen lopussa olevaa paikkaa, jolle varastoidaan puutavaraa.

Ammattimaisella toiminnanharjoittajalla tarkoitettaisiin metsätuholaissa pykälän 13 kohdan mukaan puutavaran omistajaa tai hakkuuoikeuden haltijaa, joka harjoittaa puutavaran korjuuta ja joka ammattimaisesti hankkii puutavaraa tai hakkuuoikeuksia jalostusta tai välittämistä varten. Toiminnanharjoittajan toimialana voi olla joko metsätalouden harjoittaminen, puunkorjuu tai muu toimiala. Ammattimaisena toiminnanharjoittajana ei pidettäisi sellaista yhteismetsän osakaskuntaa ja yhteisaluelaissa (758/1989) tarkoitetun yhteisen alueen osakaskuntaa, jonka osuuksista vähintään puolet on luonnollisten henkilöiden omistuksessa.

3 §.Puutavaran poistaminen hakkuupaikalta ja välivarastosta. Ehdotettu pykälä sisältää perussäännökset velvollisuudesta poistaa havupuutavara hakkuupaikalta ja välivarastosta.

Voimassa olevan metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun lain mukaan puutavaran omistaja on velvollinen huolehtimaan, että syyskuun alun ja toukokuun lopun välisenä aikana kaadettu ainespuun mittavaatimukset täyttävä mäntypuutavara kuljetetaan pois hakkuupaikalta tai välivarastosta lakkautettujen Oulun ja Lapin läänien alueella viimeistään 15 päivänä heinäkuuta ja muualla maassa viimeistään 1 päivänä heinäkuuta. Lisäksi puutavaran omistajan on huolehdittava, että syyskuun alun ja kesäkuun lopun välisenä aikana kaadettu ainespuun mittavaatimukset täyttävä kuusipuutavara kuljetetaan pois hakkuupaikalta tai välivarastosta lakkautettujen Oulun ja Lapin läänien alueella viimeistään 15 päivänä elokuuta ja muualla maassa viimeistään 1 päivänä elokuuta.

Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan maa jaettaisiin metsätuhoja aiheuttavien hyönteisten esiintymisen ja lämpösumman perusteella kolmeen alueeseen, joille säädettäisiin puutavaran poiskuljettamisen määräajat. Ehdotetun 2 momentin 1 kohdan mukaan puutavaran omistajan olisi huolehdittava, että edellisen vuoden syyskuun 1 päivän ja kuluvan vuoden toukokuun 31 päivän välisenä aikana kaadettu kuusipuutavara kuljetetaan pois hakkuupaikalta ja välivarastosta A-alueella viimeistään 15 päivänä heinäkuuta, B-alueella viimeistään 24 päivänä heinäkuuta ja C-alueella viimeistään 15 päivänä elokuuta. Ehdotetun 2 momentin 2 kohdan mukaan puutavaran omistajan olisi huolehdittava, että edellisen vuoden syyskuun 1 päivän ja kuluvan vuoden toukokuun 31 päivän välisenä aikana kaadettu kaarnoittunut mäntypuutavara kuljetetaan pois hakkuupaikalta ja välivarastosta A- ja B-alueella viimeistään 1 päivänä heinäkuuta ja C-alueella viimeistään 15 päivänä heinäkuuta. Ehdotetun pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan puutavaran omistajan olisi myös huolehdittava, että kuluvan vuoden kesäkuun 1 päivän ja elokuun 31 päivän välisenä aikana kaadettu kuusipuutavara kuljetetaan pois hakkuupaikalta tai välivarastosta A-alueella 30 päivän kuluessa hakkuuhetkestä.

Kaarnakuoriaiset ovat pieniä kovakuoriaisia, jotka iskeytyvät lisääntymään yleensä elinvoimaltaan heikentyneisiin puihin. Erityisen sopivia kaarnakuoriaisten lisääntymispaikkoja ovat näin ollen tuore kuorellinen puutavara, hakkuutähteet sekä myrskyn ja lumen tai muun tuhonaiheuttajan vahingoittamat puut. Kuusella elävä kirjanpainaja kykenee iskeytymään myös elinvoimaisiin pystypuihin ja aiheuttamaan puuston joukkokuolemia, jos tuholaiskanta pääsee kasvamaan riittävän suureksi. Männyllä elävät ytimennävertäjät, joista pystynävertäjä on yleisin, eivät yleensä aiheuta elinvoimaisten pystypuiden joukkokuolemia. Ytimennävertäjät aiheuttavat elävälle puustolle kasvutappioita vioittamalla männyn vuosikasvaimia ravintosyönnillään kasvainten sisällä. Metsätuhojen torjunnan kannalta on tärkeää, että kaarnakuoriaiskannat pidetään mahdollisimman pieninä, jolloin ne eivät pääse vahingoittamaan ainakaan elinvoimaisia, kasvavia puita. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää poistaa metsästä sellainen puutavara ja vahingoittuneet puut, johon kaarnakuoriaiset ovat iskeytyneet ennen kuin uudet aikuiset poistuvat puusta.

Jos hakkuu on aloitettu ennen syyskuun ensimmäistä päivää ja jatkuu kyseisen ajankohdan yli, eikä puita ole eroteltu hakkuuajan mukaan, olisi kaikki kyseisen toimenpiteen aikana hakattu puutavara kuljetettava pois määräaikoihin mennessä. Jos hakkuu on aloitettu ennen toukokuun 31 päivää ja jatkuu kyseisen ajankohdan jälkeen, eikä puita ole eroteltu hakkuuajan mukaan, olisi kaikki kyseisen toimenpiteen aikana hakattu puutavara kuljetettava pois.

Kaarnakuoriaisten aiheuttamat metsätuhot ovat hyönteistuhoista taloudellisesti merkittävimmät. Puuhun tunkeutuminen tapahtuu keväällä varsin lyhyen ajan kuluessa. Pystynävertäjät iskeytyvät mäntyihin, kun lämpötila nousee yli 10 celsiusasteeseen, mikä tapahtuu yleensä suunnitellulla A-alueella maalis- huhtikuussa, B-alueella huhtikuussa ja C-alueella huhti-toukokuussa. Kirjanpainajat aloittavat parveilunsa ja iskeytyvät kuusiin, kun lämpötila nousee yli 20 celsiusasteeseen, mikä tapahtuu suunnitellulla A-alueella tavallisesti toukokuussa ja muualla touko-kesäkuussa. Kehitys munasta aikuiseksi kestää lajista ja lämpötiloista riippuen kuukaudesta kahteen kuukautta. Pystynävertäjien poistuminen puusta tapahtuu yleensä suunnitellulla A-alueella kesäkuun loppupuolelta alkaen, B-alueella heinäkuun alusta alkaen ja C-alueella heinäkuun puolivälistä alkaen. Kun kirjanpainajat ovat saaneet syömäkuvionsa valmiiksi ja munineet, osa niistä voi iskeytyä toisen kerran ja munia toisen niin sanotun sisarussukupolven. Tämä tapahtuu tyypillisesti kesä-heinäkuun vaihteen tienoilla. Kirjanpainajat aikuistuvat Etelä-Suomessa heinäkuun alusta alkaen, mutta pysyvät usein lisääntymispuissaan myöhäiskesään asti. Osa niistä talvehtii puissa, joissa ovat syntyneet. Kuumina ja kuivina kesinä kuusten kuoret kuivuvat ja pakottavat nuoret aikuiset jättämään synnyinpuunsa. Tällöin ne voivat iskeytyä kuusiin heinäkuun lopulta alkaen. Jotta kirjanpainajien lisääntymistä voitaisiin rajoittaa ja estää kirjanpainajan sisarussukupolvien ja toisen sukupolven aiheuttamat tuhot, tulisi myös kesäaikaan kaadettu kuusipuutavara poistaa metsästä ja välivarastosta Etelä-Suomessa kuukauden kuluessa hakkuusta.

Hakkuupaikalla tarkoitettaisiin aluetta, jossa puu on kaadettu. Pykälän säännökset koskisivat näin ollen kaikkia hakkuupaikkoja eikä yksinomaan metsätaloudellisessa tarkoituksessa suoritettujen hakkuiden alueita. Esimerkiksi rakennuspaikalla taikka sähkö- tai tielinjalla kaadetut puut olisi kuljetettava ehdotetussa pykälässä tarkoitettuihin määräaikoihin mennessä pois tai poiskuljettamisen sijaan suoritettava 4 §:ssä tarkoitettuja vaihtoehtoisia toimenpiteitä. Poikkeustapauksessa myös luonnonsuojelualueella voidaan toteuttaa hakkuu ja ehdotettua 3 §:ää sovellettaisiin tällaisella hakkuualueelta kaadettuun puutavaraan.

Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös puutavaramäärästä, jota pienempää määrää poiskuljettamisvelvollisuus ei koskisi. Ehdotetun säännöksen mukaan 2 momentissa tarkoitettua pääsääntöä ei sovellettaisi 20 kiintokuutiometriä pienempään yksittäiseen hakkuupaikalla tai välivarastossa sijaitsevaan puutavara- tai energiapuupinoon, joka on mäntyä. Tällä tavalla pienten mäntypuutavaraerien kallis kerääminen kaukokuljetusvaiheessa voitaisiin toteuttaa kustannustehokkaammin ilman aikarajoista syntyviä merkittäviä lisäkustannuksia. Samalla kuljetuskaluston käyttö voidaan kohdentaa suurempien erien poiskuljetukseen määräaikoihin mennessä. Pino katsottaisiin yksittäiseksi, jos se sijaitsee vähintään 200 metrin päässä muista vastaavista pinoista.

Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan otettavaksi lähinnä korjattua energiapuuta koskeva poikkeussäännös. Ehdotetun säännöksen mukaan puutavaran poiskuljettamista koskeva velvoite ei koskisi puutavarapinoa, jonka tilavuudesta on enintään puolet tyviläpimitaltaan yli 10 senttimetrin paksuista mänty- tai kuusipuutavaraa. Kirjanpainajat hyödyntävät lähinnä paksumpiläpimittaista eli yli 10 senttimetriä tyviläpimitaltaan olevaa kuusipuuta. Toisaalta pystynävertäjät kykenevät lisääntymään jopa kolmen senttimetrin paksuisessa paksukaarnaisessa männyssä. Jos pinosta on puolet tai vähemmän paksumpiläpimittaista puutavaraa, ei metsätuhojen riski ole suuri. Energiakäyttöön tarkoitettua puutavaraa on myös usein tarve kuivattaa hakkuupaikalla tai sen läheisyydessä läpi kesän.

Pykälän 5 momenttiin ehdotetaan otettavaksi valtuussäännös, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin puutavaran poiskuljettamisen A-, B- ja C-alueista. Kaavailtu A-alue muodostuisi Etelä-Karjalan, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueista ja B-alue Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Savon, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Satakunnan maakuntien alueista. Kaavailtu C-alue muodostuisi loppuosasta Manner-Suomea. Puutavaran poiskuljettamista koskevien aluejakojen säätäminen valtioneuvoston asetuksella on tarpeellista, jotta ilmeneviin metsätuhoihin kyettäisiin reagoimaan ja tuhojen leviämiseen varautumaan riittävän nopeasti tarvittaessa aluejakoja muuttamalla.

4 §.Vaihtoehdot puutavaran poistamiselle. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi toimenpiteistä, jotka puutavaran omistajan on tehtävä metsätuhojen estämiseksi, jos puutavaran omistaja ei poista puutavaraa siten kuin ehdotetun lain 3 §:n 2 momentissa säädetään.

Metsätuhojen leviämisen estämisen kannalta ei voida pitää riittävänä sitä, että kuorellinen havupuutavara kuljetetaan pois hakkuupaikalta, jos se varastoidaan hyönteistuhojen leviämisen kannalta otollisena aikana välivarastoon metsään tai metsän läheisyyteen. Tästä välivarastosta hyönteistuhot voivat levitä ympäröivään metsään ja metsätuho voi syntyä. Puutavaran kerääminen hakkuupaikoilta välivarastoihin merkitsee kuitenkin hyönteisten ja leviämispesäkkeiden lukumäärän vähenemistä ja vastaavasti hyönteistuhovaaran pienenemistä. Kun kaarnakuoriaiset iskeytyvät varastojen osalta lähinnä vain puutavarapinon pintakerrokseen, merkitsee välivarastointi, varsinkin jos varastot ovat suuria, jo sinänsä kaarnakuoriaisten lisääntymisedellytysten heikentymistä. Käytännössä välivarastot ovat kuitenkin usein varsin pieniä ja etenkin jos niitä on useita, on niistä leviävien metsätuhoja aiheuttavien hyönteisten riski ympäröivälle metsälle ilmeinen.

Käytännössä ei ole mahdollista, että puutavara voitaisiin edellä sanotun mukaisesti kuljettaa pois jokaiselta hakkuupaikalta tai välivarastoista. Metsään tai sen lähellä sijaitsevaan välivarastoon jäävä puutavara voidaan kuitenkin käsitellä sillä tavoin, etteivät kaarnakuoriaiset kykene lisääntymään siinä tai pääse siitä leviämään. Näistä käsittelytavoista voidaan mainita esimerkkeinä puutavaran kasteleminen esimerkiksi sadettamalla, kuoriminen, peittäminen ja käsittely kasvinsuojeluaineilla. Välivaraston perustamisvaiheessa voidaan ottaa metsänsuojelunäkökohdat huomioon myös esimerkiksi siten, että mäntypuutavarapino sijoitetaan riittävän kauaksi samaa puulajia olevasta metsästä. Kuusen pahimman tuholaisen kirjanpainajan torjumiseen tämä menetelmä ei kuitenkaan ole sovelias, sillä kirjanpainajat pystyvät lentämään pitkiäkin matkoja. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan otettavaksi luettelo toimenpiteistä, joilla puutavaran kuljettaminen pois voitaisiin korvata. Luettelon viimeinen kohta on avoin ja sen mukaan muukin kuin laissa todettu toimenpide on mahdollinen, jos sillä merkittävästi estetään tuhohyönteisten leviämistä. Puutavaran omistajan, joka puutavaran poiskuljettamisen sijaan toteuttaisi muita kuin ehdotetun lain 4 §:n 1 momentin 1–8 kohdissa tarkoitettuja toimenpiteitä, tulisi huolellisesti varmistua siitä, että valittu toimenpide ehkäisee metsätuhojen syntymistä.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi asetuksenantovaltuus, jonka mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin vaihtoehtoisista toimenpiteistä.

5 §.Männyn ja kuusen rungonosien ja kantojen poistaminen metsiköstä ja välivarastosta. Pykälään ehdotetaan otettavaksi säännökset hakkuunjälkeisestä velvollisuudesta poistaa metsiköstä ja välivarastosta rungonosat ja kannot. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan yli 10 kiintokuutiometriä hehtaarilla ylittävä osa 3 §:n 2 momentin 1 tai 3 kohdassa tarkoitettuina aikoina suoritetuista hakkuista jääneistä yli 10 senttimetriä tyviläpimitaltaan olevista kuusen rungonosista olisi kuljetettava pois hakkuupaikalta ja välivarastosta 3 §:n 2 momentin 1 ja 3 kohdassa säädetyissä määräajoissa.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että yli 20 kiintokuutiometriä hehtaarilla ylittävä osa 3 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna aikana suoritetuista hakkuista jääneistä yli 10 senttimetriä tyviläpimitaltaan olevista kaarnoittuneista männyn rungonosista olisi kuljetettava pois hakkuupaikalta ja välivarastosta 3 §:n 2 momentin 2 kohdassa säädetyssä määräajassa.

Rungonosien poiskuljetusvelvollisuutta arvioitaisiin metsiköittäin. Metsikkö määriteltäisiin ehdotetun 2 §:n 9 kohdassa ja sillä tarkoitettaisiin kasvupaikaltaan ja puustoltaan pääsääntöisesti yhtenäistä metsän osaa. Siten esimerkiksi, jos hakkuu suoritettaisiin 0,5 hehtaarin laajuisessa metsikössä, poiskuljetusvelvollisuus muodostuisi, jos metsikköön jäisi säännöksessä tarkoitettuja kuusen rungonosia yli viisi kiintokuutiometriä. Poiskuljetusvelvollinen olisi rungonosien omistaja. Kaadettu puu ei ole kiinteistön ainesosa, jolloin kiinteistön omistaja ei välttämättä omista rungonosia. Viime kädessä hakkuun jälkeen metsään jääneiden rungonosien omistaja ratkaistaisiin esimerkiksi hakkuuoikeuden luovutusta koskevan sopimuksen ehtojen mukaan. Ehdotettua 1 ja 2 momenttia sovellettaessa männyn ja kuusen rungonosilla ei tarkoitettaisi kantoja, joiden poistamisesta säädettäisiin 4 momentissa.

Rungonosien poiskuljettamisen sijasta omistaja voisi suorittaa rungonosille 4 §:ssä tarkoitettuja vaihtoehtoisia toimenpiteitä. Tätä koskeva säännös ehdotetaan otettavaksi pykälän 3 momenttiin.

Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että hakkuupaikalla tai välivarastossa varastoidut männyn tai kuusen kannot olisi kuljetettava pois metsästä tai välivarastosta, jos varastoituja kantoja olisi enemmän kuin 10 kiintokuutiometriä. Varastoidut kannot tulisi kuljettaa pois kahden vuoden sisällä nostosta, jos nosto on tehty heinäkuussa tai sitä ennen. Poistovelvoite ei koskisi hakkuussa tarkoituksellisesti nostamatta jätettyjä kantoja. Elokuussa tai sen jälkeen nostetut kannot tulisi kuljettaa pois kahden vuoden ja kuuden kuukauden kuluessa nostosta. Jos kantojen nosto on aloitettu heinäkuussa ja se jatkuu elokuun puolelle, eikä kantoja ole eroteltu nostoajan mukaan, olisi ne kuljetettava pois kahden vuoden sisällä nostosta. Säännöstä sovellettaisiin sekä hakkuualalta että muualta nostettuihin kantoihin, jotka on varastoitu hakkuualalle tai välivarastoon. Kantojen poiskuljetusvelvollisuus olisi 1 ja 2 momentissa tarkoitettuja velvoitteita kattavampi, koska se koskisi kaikkia hakkuupaikalla tai välivarastossa olevia nostettuja kantoja, jos niiden määrä ylittäisi 10 kiintokuutiometriä. Säännös on tarpeellinen, koska juurikäävän itiölevinnän rajoittamiseksi on tärkeää, että hakkuualalta nostettuja kantoja ei säilytetä välivarastossa nostoajankohdasta riippuen yli kahta vuotta tai kahta vuotta ja kuutta kuukautta. Juurikääpä leviää tehokkaasti kantokasasta vaikka kasan ylin osa kuljetettaisiin pois. Tapauksissa, joissa kantojen nosto on tehty niin, että kahden vuoden aikaraja päättyy syksyllä, voidaan kantoja varastoida tienvarsivarastossa seuraavaan kevääseen ilman sieni-itiöiden merkittävää leviämisvaaraa. Juurikäävän itiöiden leviämisen estämiseksi nostetuista kannoista ei ole olemassa muita tehokkaita keinoja kuin rajoittaa varastointiaikaa metsässä ja välivarastossa.

6 §.Vahingoittuneiden puiden poistaminen metsiköstä ja välivarastosta. Pykälään ehdotetaan otettavaksi säännökset velvollisuudesta poistaa metsiköstä ja välivarastosta vahingoittuneet puut. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan yli 10 kiintokuutiometriä hehtaarilla ylittävä osa yli 10 senttimetriä tyviläpimitaltaan olevista vahingoittuneista kuusipuista olisi poistettava metsiköstä ja välivarastosta viimeistään 3 §:n 2 momentin 1 ja 3 kohdassa säädettyihin määräaikoihin mennessä. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi vastaavankaltainen säännös koskien vahingoittuneita mäntypuita. Sen mukaan yli 20 kiintokuutiometriä hehtaarilla ylittävä osa yli 10 senttimetriä tyviläpimitaltaan olevista vahingoittuneista, kaarnoittuneista mäntypuista olisi poistettava metsiköstä ja välivarastosta viimeistään 3 §:n 2 momentin 2 kohdassa säädettyihin määräaikoihin mennessä. Lumen, tuulen tai muun tuhonaiheuttajan vahingoittamat havupuut ovat kirjanpainajan ja muiden tuhohyönteisten leviämisen kannalta erittäin merkittäviä. Vahingoittuneet puut voivat aiheuttaa metsätuhoriskin myös välivarastossa, minkä vuoksi niiden poistaminen metsiköstä ei ole riittävä toimenpide metsätuhojen estämiseksi.

Lakiehdotuksen 2 §:n 5 kohdan mukaan metsätuholaissa tarkoitettuja vahingoittuneita puita olisivat sellaiset vaurioituneet puut, joista metsätuhoja aiheuttavat hyönteiset voivat levitä. Vahingoittuneiden puiden poistamisvelvoite ei koskisi lehtipuita eikä jo kuolleita tai lahonneita mänty- ja kuusipuita.

Vahingoittuneiden puiden poiskuljetusvelvollisuutta arvioitaisiin yhdenmukaisesti 5 §:n kanssa metsiköittäin. Jotta vahingoittuneiden puiden poistovelvoite ei kuitenkaan tiukentuisi oleellisesti nykyisestä pienissä, alle hehtaarin kokoisissa metsiköissä, ehdotetaan pykälän 3 momentissa säädettäväksi poikkeus, jonka mukaan tällaisissa metsiköissä sovellettaisiin pykälän 1 ja 2 momentissa säädettyjä kiintokuutiometrirajoja riippumatta metsikön pinta-alasta.

Velvoite poistaa metsiköstä ja välivarastosta vahingoittuneet puut koskisi puiden omistajaa. Kasvava puu kuuluu kiinteistön ainesosana kiinteistöön ja on siten maanomistajan omaisuutta. Puutavaraa myydään tavanomaisesti niin, että maanomistaja luovuttaa korvausta vastaan ostajalle sopimuksessa yksilöidyn oikeuden hakata metsässä kasvavia puita. Metsänhakkuuoikeuden luovutus ei vielä itsessään merkitse sopimuksessa yksilöityjen puiden omistusoikeuden siirtymistä. Metsänhakkuuoikeuden luovutus kuitenkin rajoittaa maanomistajan oikeutta päättää sopimuksen kohteena olevaa metsikköä koskevista toimenpiteistä. Tämän vuoksi 4 momenttiin ehdotetaan otettavaksi selventävä säännös, jonka mukaan maanomistajan tulisi etukäteen ilmoittaa vahingoittuneiden puiden poistamisesta hakkuuoikeuden haltijalle.

Jos puiden omistaja ei kuljeta 1 ja 2 momentissa tarkoitettuja vahingoittuneita puita pois metsiköstä ja välivarastosta, hänen olisi toimittava siten kuin 4 §:ssä säädetään. Tätä koskeva säännös ehdotetaan otettavaksi pykälän 5 momenttiin.

Pykälän 6 momentissa ehdotetaan säädettäväksi poikkeus, joka mahdollistaisi maanomistajan omalla päätöksellään jättämään metsälain 10 §:ssä tarkoitetulla erityisen tärkeällä elinympäristöllä ja metsälain soveltamisalaan kuuluvalla Natura 2000 -verkostoon kuuluvalla alueella, jolla lahopuun lisääminen voi olla tarkoituksenmukaista, vahingoittuneita puita alueelle enemmän kuin 1, 2 ja 3 momentin mukaan olisi sallittu. Maanomistajan tulisi ilmoittaa vahingoittuneiden puiden poistamatta jättämisestä Suomen metsäkeskukselle. Ilmoituksessa maanomistajan tulisi todeta hänen olevan tietoinen puiden jättämisestä mahdollisesti aiheutuvista metsätuhoriskeistä sekä siitä, että hän on korvausvastuussa tästä toimenpiteestä mahdollisesti aiheutuvista metsätuhoista. Suomen metsäkeskuksen olisi seurattava elinympäristöjä ja alueita, joille vahingoittuneita puita jätetään, niiden lahopuumääriä sekä alueelta mahdollisesti leviäviä metsätuhoja.

7 §.Ylivoimainen este, erityisen poikkeukselliset olosuhteet ja kohtuuton taloudellinen tilanne. Pykälä sisältää säännökset tilanteista ja olosuhteista, joiden vallitessa maanomistajalla ja puutavaran omistajalla ei ole velvollisuutta suorittaa metsätuhojen syntymisen tai laajenemisen ehkäisemiseksi tarpeellisia toimenpiteitä.

Ehdotetun pykälän mukaan yleinen peruste, jonka vallitessa maanomistaja ja puutavaran omistaja vapautuisi noudattamasta metsätuholain 3–6 §:ssä tarkoitettuja velvollisuuksia olisi ylivoimainen este. Ylivoimaisella esteellä tarkoitettaisiin ennalta arvaamatonta poikkeuksellista tapahtumaa, joka estää velvoitteen täyttämisen. Myös velvoitteen täyttämisen estävä viranomaisen toimi, kuten takavarikko, on ylivoimainen este.

Ylivoimaiseksi esteeksi voitaisiin katsoa puutavaran korjuuseen ja kuljetukseen vaikuttava pitkäkestoinen lakko, puutavaran omistajan, hakkuuoikeuden haltijan tai muun erityisen oikeuden haltijan äkillinen kuolema tai pitkäaikainen työkyvyttömyys tai muu vastaavankaltainen olosuhde. Ylivoimainen este -käsitteen käyttö ei rajoitu pelkästään täydelliseen mahdottomuuteen, vaan sen on ymmärrettävä tarkoittavan puutavaran omistajan, hakkuuoikeuden haltijan tai muun erityisen oikeuden haltijan kontrollin ulkopuolella olevia epätavallisia olosuhteita, joita ei olisi voinut välttää asianmukaisella huolellisuudella tai ilman liiallisia taloudellisia uhrauksia.

Maanomistajalla ja puutavaran omistajalla ei olisi myöskään puutavaran, rungonosien, kantojen tai vahingoittuneiden puiden poistamista koskevaa velvollisuutta, jos erityisen poikkeukselliset olosuhteet estävät puutavaran korjuun ja kuljetuksen järjestämisen. Epätavallisten luonnonolosuhteiden voitaisiin joissain tapauksissa katsoa muodostavan säännöksessä tarkoitetut erityisen poikkeukselliset olosuhteet. Keliolosuhteet ovat erityisen poikkeuksellisia olosuhteita vain, jos ne ovat ennalta arvaamattomia ja huomattavan epätavallisia vuodenaikaan ja maantieteelliseen sijaintiin nähden. Se, että esimerkiksi Etelä-Suomessa maahan ei muodostu puutavaran kuljetusta helpottavaa routaa useaan vuoteen, on ennalta arvattavissa. Tilanteen, joka on toistunut viimeisen 10 vuoden aikana useamman kerran, ei voida katsoa olevan erityisen poikkeuksellinen olosuhde. Ylivoimaisen esteen tai poikkeuksellisten olosuhteiden päättymisen jälkeen maanomistajan ja puutavaran omistajan tulee täyttää lain 3–6 §:ssä tarkoitetut velvollisuudet.

Ehdotetun pykälän 2 momentin mukaan maanomistajalla ei olisi 4 ja 6 §:ssä tarkoitettua velvollisuutta, jos vaihtoehtoisten toimenpiteiden suorittamista tai vahingoittuneiden puiden poistamista voidaan pitää taloudellisesti kohtuuttomana. Tilannetta voitaisiin pitää maanomistajalle taloudellisesti kohtuuttomana, jos 6 §:ssä tarkoitetun vahingoittuneiden puiden korjuun tai kuljetuksen kulut olisivat moninkertaisia tavanomaiseen nähden. Esimerkiksi puutavaran sijainti saaressa jonne ei ole siltaa, kantamattomat turvemaat tai poikkeuksellisen pitkä lähikuljetusmatka voivat yksittäistapauksessa muodostaa tilanteen, jolloin velvoitteiden täyttämistä voidaan pitää maanomistajan kannalta kohtuuttomana.

Puutavaran kuljettamiseen vaikuttava lakko ei pääsääntöisesti estä suorittamasta puutavarapinoille 4 §:ssä tarkoitettuja vaihtoehtoisia toimenpiteitä. Myrskytuhossa kaatuneille metsässä laajalla alueella hajallaan sijaitseville puille, joita ei ylivoimaisen esteen tai poikkeuksellisen olosuhteen vuoksi kyetä poistamaan metsiköstä, ei lähtökohtaisesti kyetä suorittamaan vaihtoehtoisiakaan toimenpiteitä. Vetoaminen ylivoimaiseen esteeseen, poikkeuksellisiin olosuhteiden tai toimenpiteiden taloudelliseen kohtuuttomuuteen ei poistaisi maanomistajan, hakkuuoikeuden haltijan tai muun erityisen oikeuden haltijan tai puutavaran omistajan vahingonkorvausvelvollisuutta.

8 §.Puutavaran varastointi terminaalivarastossa ja tehdasvarastossa. Pykälässä säädettäisiin puutavaran omistajan velvollisuudesta ryhtyä toimenpiteisiin estääkseen metsätuhoja aiheuttavien hyönteisten merkittävä leviäminen varastoidusta puutavarasta.

Metsätuhoriskin torjunnassa on olennaista vähentää puutavaran määrää metsässä eli välivarastossa kesäaikaan. Määräaikojen avulla puun kuljetuksia ohjataan niin, että puutavara siirretään välivarastosta joko suoraan tehdasvarastoihin tai kaukokuljetusreitin varteen terminaalivarastoihin. Havupuutavaran varastointi on pysyvällä varastointipaikalla mahdollisuuksien mukaan järjestettävä siten, että metsätuhoja aiheuttavia hyönteisiä ei merkittävästi leviä toisen metsään. Säännöksen ensisijaisena tarkoituksena on naapurimaanomistajien etujen turvaaminen ja perustuslain 15 §:n 1 momentissa säädetyn omaisuudensuojan toteutuminen. Kun pysyvien varastojen on sijaittava asianomaisen tehtaan tai kuljetustavan vaihtamista palvelevien kiinteiden laitteiden välittömässä läheisyydessä, ei vaihtoehtoisia ratkaisumahdollisuuksia pysyvien varastojen järjestämiselle useinkaan ole.

Kaarnakuoriaistuhot kuorellisen havupuutavaran tehdasvarastojen läheisyydessä saattavat ulottua kilometrien päähän. Tyypilliset vahingot ovat pääosin pystynävertäjän aiheuttamia kasvutappiota männiköissä. Tehdasvarastojen ohella tällaisia pysyviä varastoja on muun muassa rautateiden lastauspaikoilla ja jossain määrin myös maantiekuljetusten varastopaikoilla.

Terminaalivarastossa tai tehdasvarastossa olevan puutavaran omistaja olisi velvollinen ryhtymään 4 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin ja muihin kohtuullisiin metsätuhojen syntymisen estämistä koskeviin toimenpiteisiin. Muita kohtuullisia toimenpiteitä olisivat esimerkiksi puutavaravaraston materiaalikierron hallinnan ja mahdollisen kastelun toteuttaminen tavalla, joka pitää tuhoriskin alhaisena. Kohtuullisuutta arvioitaessa tulisi ottaa huomioon myös mahdolliset häiriötekijät tuotantolaitosten puutarpeessa tai säästä johtuvat poikkeusolosuhteet, jotka voivat estää normaalin toiminnan. Ammattimaisella toimijalla voidaan kuitenkin lähtökohtaisesti katsoa olevan varsin hyvät edellytykset tuhojen estämistä tarkoittavien toimenpiteiden toteuttamiseen.

9 §.Laajojen metsätuhojen torjunta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin toimenpiteistä, jotka olisivat tarpeen laajojen katastrofiluonteisten metsätuhojen torjumiseksi ja leviämisen ehkäisemiseksi. Asiasisällöltään vastaava säännös sisältyy voimassa olevan metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun lain 6 §:ään.

Pykälän tavoitteena on, että katastrofitilanteessa maa- ja metsätalousministeriöllä olisi edelleen mahdollisuus hallintopäätöksellä määrätä laajan metsätuhon estämiseksi tai leviämiseksi välttämättömistä toimenpiteistä. Maa- ja metsätalousministeriö voisi määrätä maanomistajat poistamaan puita tai ryhtymään muihin välttämättömiin toimenpiteisiin, joiden avulla tuhon leviäminen voidaan ehkäistä. Ministeriö voisi määrätä myös puiden poistamisen ajankohdasta, puumäärästä ja poistettavien puiden käsittelystä. Lisäksi ministeriö voisi määrätä Suomen metsäkeskuksen ryhtymään nopeita toimia vaativaan torjuntaan. Katastrofitapauksessa on kysymys jo siinä määrin huomattavasta tuhosta, että sillä on erittäin laajoja taloudellisia vaikutuksia ja sen torjumista on pidettävä yleisen edun vaatimana. Katastrofiluonteisena tapauksena ei voitaisi pitää tuhoa, josta aiheutuu lähinnä kasvutappioita ja vain vähäisissä määrin puiden kuolemia. Biologisten ja mekaanisten torjuntakeinojen ensisijaisuus perustuu komission päättämiin maa- ja metsätalousalan valtiontuen suuntaviivoihin.

Pykälän 1 momentissa tarkoitettu maa- ja metsätalousministeriön päätös olisi valituskelpoinen hallintopäätös. Siihen haettaisiin muutosta hallintolainkäyttölain (586/1996) mukaisesti valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan laajan metsätuhon vaaran ilmetessä Suomen metsäkeskuksen tulisi tehdä maa- ja metsätalousministeriölle esitys tarpeellisista toimenpiteistä ja niiden suorittamisen ajankohdasta. Esityksestä tulisi käydä ilmi myös arvio tuho- tai vaara-alueesta sekä torjuntatoimenpidealueen maanomistajien yhteystiedot. Lisäksi esitykseen tulisi sisällyttää muut ministeriön päätöksenteossa tarpeelliset selvitykset, kuten arvio esitettävien toimenpiteiden kustannuksista ja siitä, miltä osin kustannukset jäisivät valtion korvattaviksi. Jos esitettäviin torjuntatoimenpiteisiin sisältyisi muita kuin mekaanisia tai biologisia toimenpiteitä, ne tulisi erityisesti perustella.

Jotta tarpeellisten torjuntatoimenpiteiden toteuttaminen ei viivästyisi, pykälän 3 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan Suomen metsäkeskus vastaisi tuho- tai vaara-alueen maanomistajien kuulemisesta. Momentin mukaan Suomen metsäkeskuksen tulisi ilmoittaa 2 momentissa tarkoitetusta esityksestä maanomistajille siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään. Maanomistajan tulisi 14 vuorokauden kuluessa esityksen tiedoksisaannista antaa huomautuksensa esityksen johdosta Suomen metsäkeskukselle, joka puolestaan lähettäisi annetut huomautukset ja niitä koskevat lausunnot edelleen maa- ja metsätalousministeriölle. Pykälän 4 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriö voisi antaa päätöksensä tiedoksiannon Suomen metsäkeskuksen tehtäväksi.

10 §.Korvaukset laajojen metsätuhojen torjunnasta aiheutuneista kustannuksista ja vahingoista. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykyisen lain kaltaisesti menettelystä, jolla valtion määräämistä toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset sekä puuston kasvunmenetys korvattaisiin maanomistajalle valtion varoista. Puuston uudistamisen ajankohtana kasvunmenetystä määriteltäessä käytettäisiin metsänhoitosuosituksissa annettuja uudistamisajankohtia. Valtion korvausvastuu kattaisi vain säännöllisen metsänhoidon tai tavanomaisen puutavaran korjuun ylittävistä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset. Esimerkiksi tilanteessa, jossa päätehakkuuikäistä metsää uhkaa sellainen metsätuho, jonka torjumiseksi maa- ja metsätalousministeriö määrää puuston poistettavaksi, ei välttämättä synny valtion korvausvastuun piiriin kuuluvia kustannuksia. Momenttiin otettaisiin myös selventävä säännös taimikkovaiheen puuston korvaamisesta. Ehdotetun säännöksen mukaan torjuntatoimien takia tuhoutuneesta taimikkovaiheen puustosta korvattaisiin uudistamiskustannukset. Säännös on perusteltu, koska taimikkovaiheen aikana puusto voi tuhoutua usean eri syyn, kuten esimerkiksi lumen, jään, kuivuuden tai hirvieläinten taikka myyrien vuoksi.

Laajan metsätuhon leviämisen tai syntymisen ehkäisemiseksi maa- ja metsätalousministeriö saattaisi antaa määräyksiä sellaisista toimenpiteistä, jotka eivät lainkaan merkitse puiden kaatamista. Tällaisesta toiminnasta esimerkkinä voidaan mainita hyönteisiä feromoneilla houkuttelevien pyydysten käyttö. Tällaisessa tapauksessa valtion varoista korvattaisiin pyydysten hankinnasta ja käytöstä aiheutuvat kustannukset.

Laajan metsätuhon torjumiseksi määrätyistä toimenpiteistä aiheutuu maanomistajalle yleensä muutakin vahinkoa kuin lisäkustannuksia. Yksittäistapauksissa saattavat tällaiset vahingot olla taloudellisesti varsin suuret. Perustuslain 15 §:n nojalla jokaisen omaisuus on turvattu. Asianmukaista on, että tilanteessa, jossa valtion viranomainen merkittävällä tavalla puuttuu yksityisen omaisuuden käyttöön ja jopa velvoittaa omistajan tiettyjen toimenpiteiden suorittamiseen, valtio vastaa määräämiensä toimenpiteiden suorittamisesta aiheutuneista kustannuksista tai korvaa niiden toteuttamisesta aiheutuneet vahingot. Huomattavan metsätuhon torjumista, jolla olisi laaja-alaisia vaikutuksia, voidaan pitää yleisen tarpeen mukaisena. Korvausta ei maksettaisi tai sen määrää alennettaisiin, jos korvaukseen oikeutettu olisi tahallaan tai huolimattomuudesta jättänyt noudattamatta metsätuhojen torjunnasta annettua lakia taikka lain nojalla annettuja säännöksiä, määräyksiä tai viranomaisen päätöksiä taikka korvaukseen oikeutettu olisi laiminlyönyt hänelle määrättyjen toimenpiteiden suorittamisen ja ne olisi jouduttu teettämään 24 §:n mukaisesti. Pykälän 1 momentissa tarkoitettu maa- ja metsätalousministeriön korvauspäätös olisi valituskelpoinen hallintopäätös. Siihen haettaisiin muutosta hallintolainkäyttölain mukaisesti valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Tarkoituksena ei ole luoda menettelyä, jonka mukaan valtion varoista yleensä korvattaisiin laajoista metsätuhoista aiheutuneet puuston vahingot. Metsätalouden harjoittamiseen liittyy aina maanomistajan kannettavaksi jäävä tuhoriski. Varsinaisten metsätuhojen varalta metsänomistajan on mahdollista ottaa vakuutus. Vakuutuksia saa muun muassa myrskyn, tulipalon, salamaniskun, myyrän, lumen, tulvan, hyönteisten ja sienitautien aiheuttamien vahinkojen varalle.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi korvauksen hakemista koskeva säännös. Ehdotettu momentti vastaa pääasialliselta sisällöltään voimassa olevaa lainsäädäntöä. Määräaika, jonka kuluessa maanomistajan tulisi hakea korvauksia, pidennettäisiin 30 päivästä 90 päivään.

Ehdotetun lain 9 §:n 1 momentissa tarkoitetun päätöksen noudattamisesta aiheutuneet kustannukset ja taimikkovaiheen ohittaneen puuston kasvunmenetys korvattaisiin valtion varoista. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan otettavaksi voimassa olevaa lakia vastaava säännös, jonka mukaan valtio maanomistajana rajattaisiin pykälässä tarkoitettujen korvausten ulkopuolelle.

11 §.Biologisen kasvinsuojeluaineen lentolevitystä koskeva erityissäännös. Ehdotettu pykälä vastaa asiasisällöltään voimassa olevan metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun lain 7 a §:ää.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin maanomistajan mahdollisuudesta omalla kustannuksellaan toteuttaa vapaaehtoinen biologisen kasvinsuojeluaineen lentolevitys tilanteessa, jossa maa- ja metsätalousministeriö ei ole määrännyt toimenpiteitä ehdotetun lain 9 §:n nojalla. Menettely pysyisi ennallaan siltä osin, että 9 §:n mukaiset toimenpiteet määrätään toteutettaviksi katastrofiluontoisissa tilanteissa, joissa yleinen etu niitä vaatii. Maa- ja metsätalousministeriö voisi päätöksellään oikeuttaa maanomistajan toteuttamaan ministeriön hyväksymät torjuntatoimenpiteet. Tätä päätöstä tehdessä maa- ja metsätalousministeriöllä tulisi olla käytettävissään asian ratkaisemiseksi tarvittavat tiedot, joita olisivat esimerkiksi arvio metsätuhojen syntymisen ja leviämisen aiheuttamista kasvutappioista, tiedot niistä maanomistajista, jotka toimenpiteitä tekisivät, tiedot maanomistajan tai maanomistajien tilalla tai tiloilla lentolevityksellä toteutettavista torjuntatoimenpiteistä sekä torjuntatoimenpiteiden suorittamisajankohta. Lisäksi maanomistajan tai maanomistajien tulisi allekirjoittamalla asiaa koskeva asiakirja sitoutua vastaamaan kasvinsuojeluaineen lentolevityksestä aiheutuvista kaikista kustannuksista silloin, jos valtion kustannusvastuu ei niitä koske. Maa- ja metsätalousministeriö harkitsisi tapauskohtaisesti, onko tilanne ja ovatko suunnitellut torjuntatoimenpiteet sellaisia, että lupa olisi tarkoituksenmukaista myöntää. Pykälän tarkoituksena on lisätä maanomistajan omia mahdollisuuksia vapaaehtoisesti toimia tilanteessa, jota valtion korvausvastuu ei kata.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin maa- ja metsätalousministeriön tekemän päätöksen edellytyksistä. Torjuntatoimenpiteiden suorittamatta jättämisestä aiheutuvina huomattavina kasvutappioina tai taloudellisina menetyksinä voidaan pitää esimerkiksi 3–4 vuoden kasvun menetystä kymmenen vuoden sisällä. Maanomistajan tulisi sitoutua omalla kustannuksellaan vastaamaan torjunnan toteuttamisesta aiheutuvista maa- ja metsätalousministeriön myönteisen päätöksen jälkeisistä sekä metsäkeskuksen että lentolevityksen käytännön järjestämisen kustannuksista. Toimenpiteiden tulisi olla sen mukaisia mitä kasvinsuojeluaineista annetussa laissa (1563/2011) sekä muissa asiaa koskevissa säädöksissä säädetään.

Pykälän 3 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriö tekisi 1 momentissa tarkoitetun päätöksen Suomen metsäkeskuksen esityksestä. Suomen metsäkeskus tekisi esityksensä maanomistajan tai maanomistajien hakemuksen perusteella. Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös Suomen metsäkeskuksen esityksen sisällöstä.

Pykälän 5 momenttiin ehdotetaan otettavaksi valtuussäännös, jonka mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä Suomen metsäkeskuksen esityksen ja maanomistajan hakemuksen sisällöstä.

12 §.Metsätuhojen seuranta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Metsäntutkimuslaitoksen tehtävästä seurata ja ennakoida Suomen metsäkeskuksen avustuksella metsätuhoja aiheuttavien kasvitautien ja tuhoeläinten esiintymistä ja leviämistä. Asiallisesti vastaava tehtävä on Metsäntutkimuslaitokselle annettu metsätuhoja aiheuttavien kasvitautien ja tuhoeläinten seurannasta annetulla asetuksella (1045/1991) . Mainittu asetus on annettu kumottavaksi esitetyn metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun lain nojalla, minkä vuoksi asetuksen säännökset ehdotetaan otettavaksi lakiin. Metsäntutkimuslaitoksen tehtävää laajennettaisiin siten, että tutkimuslaitoksen tulisi ennakoida metsätuhoja aiheuttavien kasvitautien ja tuhoeläinten esiintymistä ja leviämistä sekä tutkia myös tuhojen syy- ja seuraussuhteita sekä tuhojen taloudellista merkitystä. Ehdotettuja tehtäviä voidaan pitää jo tällä hetkellä Metsäntutkimuslaitoksen perustehtäviin kuuluvina. Maa- ja metsätalousministeriön ja Metsäntutkimuslaitoksen välisessä tulossopimuksessa sovittaisiin tarvittaessa tarkemmin metsätuhoja koskevasta tutkimus- ja seurantatoiminnasta.

Ehdotetun pykälän 2 momentti vastaa voimassa olevaa metsätuhoja aiheuttavien kasvitautien ja tuhoeläinten seurannasta annetun asetuksen 2 §:n 2 momenttia. Momentin mukaan Metsäntutkimuslaitoksen tulisi ilmoittaa asiasta Suomen metsäkeskukselle, jos seurannan yhteydessä ilmenee sellaista, joka edellyttäisi ryhtymistä 9 §:n mukaisiin toimenpiteisiin.

Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös Elintarviketurvallisuusvirastolle tehtävästä ilmoituksesta. Säännöksen mukaan Metsäntutkimuslaitoksen tulisi viipymättä ilmoittaa asiasta Elintarviketurvallisuusvirastolle, jos seurannan tai muun toiminnan yhteydessä löydetään kasvinterveyden suojelemisesta annetussa laissa tai sen nojalla annetuissa säädöksissä tarkoitettuja vaarallisia kasvintuhoojia. Kasvinsuojeluyleissopimuksen, jonka Suomi on ratifioinut, artikla IV kohta 2 b) velvoittaa jäsenvaltioiden kasvinsuojeluorganisaatioita tuhokartoituksiin luonnonvaraisen kasviston osalta. Kansallinen kasvinsuojeluviranomainen Suomessa on Elintarviketurvallisuusvirasto, jonka tulisi olla tietoinen tällaisista löydöksistä.

Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan otettavaksi voimassa olevaa lainsäädäntöä vastaava säännös Metsäntutkimuslaitoksen velvollisuudesta toimittaa vuosittain maa- ja metsätalousministeriölle selvitys seurannan tuloksista.

13 §.Valvonta. Pykälä sisältää voimassa olevaa metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annettua lakia vastaavat säännökset lain valvonnasta. Ehdotetun 1 momentin mukaan lain täytäntöönpanon yleinen ohjaus ja valvonta kuuluisivat maa- ja metsätalousministeriölle.

Pykälän 2 momentin mukaan Suomen metsäkeskus vastaisi lain täytäntöönpanosta sekä sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisen valvonnasta ja valvonnan järjestämisestä. Suomen metsäkeskuksessa ehdotetun lain mukaiset tehtävät kuuluvat julkisen palvelun yksikölle.

Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan otettavaksi valtuussäännös, jonka mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä Suomen metsäkeskukselle tämän lain nojalla kuuluvien tehtävien suorittamisesta.

14 §.Valvonnan järjestämisen yleiset periaatteet. Pykälään ehdotetaan otettavaksi säännökset laissa tarkoitetun valvonnan järjestämisen yleisistä periaatteista, kuten tasapuolisuudesta, säännöllisyydestä ja tarkoituksenmukaisuudesta sekä valvonnan kohdentamisesta. Säännös koskisi sekä Suomen metsäkeskukselle kuuluvaa lain 3–6 §:ää sekä 8 §:ssä tarkoitettujen velvoitteiden ja toimenpiteiden valvontaa että 19 §:ssä tarkoitetun ammattimaisen toiminnanharjoittajan omavalvonnan valvontaa. Säännöksillä pyritään varmistamaan valvonnan oikeudenmukainen ja oikeasuhteinen kohdistaminen. Suomen metsäkeskuksen on tarvittaessa annettava toiminnanharjoittajille tarpeellisia ohjeita ja kehotuksia ehdotetun metsätuholain vaatimusten noudattamisesta.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin puutavaran poistamisen valvonnasta hakkuupaikalta ja välivarastosta. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vahingoittuneiden puiden, rungonosien ja kantojen poistamisen valvonnasta. Valvontaan käytettyjen resurssien määrä ja laatu tulisi suhteuttaa metsätuhojen syntymisen riskiin, kuten esimerkiksi metsässä olevien vahingoittuneiden puiden määrään. Siten esimerkiksi valvontaa tulisi tehostaa sellaisilla alueilla, joilla on edellisenä talvena esiintynyt runsaasti lumituhoja tai alueilla, joilla myrskyt ovat kaataneet puita. Talvihakkuiden seurauksena välivarastoissa on keväällä ennen kelirikkokauden alkamista tyypillisesti paljon puutavaraa. Tavanomaista on, että keväällä puutavara kuljetetaan käytettävissä oleva kalusto, kelirikon kesto ja puutavaraa käyttävien ja jalostavien laitosten puuntarve huomioon ottaen terminaali- ja tehdasvarastoihin tasaisesti niin, että edellisenä talvena hakattua havupuutavaraa ei poiskuljettamisesta koskevan määräpäivän jälkeen ole metsässä tai välivarastossa. Tarkoituksenmukaista olisi, että valvontaa suoritettaisiin erityisesti puutavaran poiskuljettamisen määräpäivien lähestyessä. Ehdotetun lain 17 §:ssä tarkoitetussa Suomen metsäkeskuksen valvontasuunnitelmassa tulisi ottaa kantaa valvonnan kohdentamiseen.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä valvonnan järjestämisestä.

15 §.Tarkastusoikeus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi Suomen metsäkeskuksen valtuuksista sen suorittaessa lain valvonnan edellyttämiä tarkastuksia. Pykälän 1 momentin mukaan Suomen metsäkeskuksella olisi oikeus suorittaa valvontaa varten tarkastuksia metsissä, hakkuupaikoilla, väli-, terminaali- ja tehdasvarastossa ja muulla pysyvällä puun jalostus- ja varastointipaikalla. Hallintolain 39 §:n mukaan tarkastuksen toimittavan viranomaisen on ilmoitettava tarkastuksen aloittamisajankohdasta asianosaiselle, jollei ilmoittaminen vaaranna tarkastuksen tarkoituksen toteutumista. Suomen metsäkeskus on tarkastanut metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun lain mukaista puutavaran poiskuljetusvelvollisuutta tyypillisesti siten, että tarkastusta suorittavat toimihenkilöt ovat ajaneet tietyn otannan mukaan valituille karttaruuduille sijoittuvat metsäautotiet läpi ja tehneet havaintoja tuoreista havupuupinoista. Puutavarapinojen lähialueella on useissa tapauksissa tarkastettu varsinainen hakkuukohde. Ennalta ilmoittaminen tämän tyyppisestä massatarkastuksesta aiheuttaisi Suomen metsäkeskukselle kohtuuttomia hankaluuksia. Tämän vuoksi ja jotta varmistetaan erityisesti terminaalivarastojen ja tehdasvarastojen osalta tarkastuksen tarkoituksen toteutuminen, ehdotetaan, että tarkastukset voitaisiin toteuttaa ennakolta ilmoittamatta.

Suomen metsäkeskuksella olisi lisäksi oikeus tarkastaa puutavaran varastokirjanpitoa. Valtuus on tarpeellinen, koska sen perusteella saadaan selville puutavaran hakkuuajankohta. Hakkuuajankohtaan puolestaan on kytketty puutavaran poiskuljetusvelvollisuus. Varastokirjanpidon tarkastusta voidaan pitää myös metsäteiden varsilla tehtävää tarkastusta huomattavasti kustannustehokkaampana. Selvyyden vuoksi momentissa kiellettäisiin tarkastuksen suorittaminen tiloissa, joita käytetään pysyväisluonteiseen asumiseen.

Pykälän 2 momentin mukaan tarkastettavan ja valvottavan tulisi Suomen metsäkeskuksen pyynnöstä antaa tarkastuksen asianmukaiseksi suorittamiseksi ja valvonnan toteuttamiseksi välttämättömät tiedot ja asiakirjat.

16 §.Tiedonsaantioikeus. Ehdotettu pykälä sisältäisi säännökset lain mukaisten tarkastusten ja valvonnan edellyttämästä Suomen metsäkeskuksen tiedonsaantioikeudesta. Oikeus olisi rajattu valvontaa varten välttämättömiin tietoihin ja asiakirjoihin, jotka olisi pyydettäessä annettava Suomen metsäkeskukselle. Tiedonsaantioikeus ulottuisi myös salassa pidettäviin tietoihin. Suomen metsäkeskuksella olisi oikeus saada tarkastusta ja valvontaa varten välttämättömät tiedot maksutta.

17 §.Suomen metsäkeskuksen valvontasuunnitelma. Pykälään ehdotetaan otettavaksi säännökset Suomen metsäkeskuksen valvontasuunnitelmasta. Säännöksillä pyritään edistämään myös valvonnan pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta sekä avoimuutta elinkeinonharjoittajien ja metsänomistajien suuntaan.

Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan Suomen metsäkeskuksen tulisi laatia metsätuholain valvontaa koskeva valvontasuunnitelma. Valvontasuunnitelmasta tulisi käydä tarkemmin ilmi viranomaisvalvontaan liittyvät valvontakohteet, tarkastukset, riskien arviointi ja tarkastustiheydet. Valvonnan järjestämisen yleisten periaatteiden mukaisesti valvonnan tulee olla tasapuolista ja säännöllistä. Yksittäisen valvontakohteen osalta arvioitaisiin pääsääntöisesti kohteen riskiä, jossa otetaan huomioon ensisijaisesti kohteessa harjoitettavan toiminnan luonne ja laajuus. Toisaalta tavoitteena on, että toimiva valvontasuunnitelma toimisi ennalta ehkäisevästi riskikohteiden määrää vähentäen ja vähentäisi viranomaisvalvonnan tarvetta. Valvontasuunnitelman tavoitteena olisi metsätuhojen ennalta ehkäiseminen. Valvontasuunnitelma tulisi laati siten, että suunnitelman mukainen valvonta olisi vaikuttavaa ja kustannustehokasta. Maa- ja metsätalousministeriön ohjaavaa ja valvovaa roolia korostaisi se, että ministeriö hyväksyisi valvontasuunnitelman.

Valvontasuunnitelma voisi olla määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva. Jos metsätuhojen seurannassa tai muutoin havaittaisiin metsätuhojen lisääntyvän tai riski niiden lisääntymiselle olisi ilmeinen, Suomen metsäkeskuksen tulisi ryhtyä toimenpiteisiin valvontasuunnitelman tarkistamiseksi tai uuden valvontasuunnitelman laatimiseksi. Suomen metsäkeskuksen valvontasuunnitelmaa ei ole tarkoitettu velvoittavaksi valvonnan toteuttamista koskevaksi asiakirjaksi, minkä vuoksi kiireellisiin valvontatoimenpiteisiin tulisi ryhtyä ennen kuin valvontasuunnitelman tarkistus tai uusi suunnitelma olisi hyväksytty.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös valvontasuunnitelman vähimmäissisällöstä. Valvontasuunnitelman tulisi sisältää vähintään riskien arviointi, tarkastuskohteiden sisällön määrittely, valvontakohteiden tarkastustiheys ja valvontasuunnitelman toteutumisen arviointi. Tarkastuskohteista tulisi mainita kuinka monta omavalvontavelvollista on tavoitteena tarkastaa, minne kohdistetaan vahingoittuneiden puiden poiston valvonta sekä arvio valvontasuunnitelman toteutumisesta.

Ehdotetun 3 momentin mukaan valvontasuunnitelma olisi tarkistettava vuosittain. Valvontasuunnitelmaa tarkistettaessa tulisi ottaa huomioon yleinen metsätuhotilanne sekä omavalvontasuunnitelmissa ja ammattimaisten toiminnanharjoittajien ilmoituksissa sekä muutoin esiin tulleet riskit.

Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan otettavaksi valvontasuunnitelmaa koskeva asetuksenantovaltuus. Momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä valvontasuunnitelman sisällöstä, valvontasuunnitelman mukaisista tarkastuksista, valvontakohteitten tarkastustiheydestä, näytteenotosta, raportoinnista ja valvontasuunnitelman toteutumisen arvioinnista.

18 §.Omavalvontavelvollisuus. Ehdotetun pykälän mukaan ammattimaisen toiminnanharjoittajan tulisi järjestää toimintansa omavalvonta. Omavalvonnan tavoitteena on parantaa metsätuholain alaan kuuluvan toiminnan suunnitelmallisuutta ja valvontaa ja toisaalta keventää viranomaisvalvontaa. Kun omavalvonta koskisi ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan ammattimaista toiminnanharjoittajaa, omavalvonnan pääpaino kohdistuisi puutavaran poistamiseen hakkuupaikalta ja välivarastosta sekä puutavaran varastointiin terminaali- ja tehdasvarastossa. Ammattimaisilla toiminnanharjoittajilla on jo pääsääntöisesti olemassa järjestelmät, joilla ne pystyvät seuraamaan puutavaravarastojen sijaintia tarkasti kullakin hetkellä. Omavalvontaan kuuluvat omavalvonnan suunnittelu, toteuttaminen ja toteuttamisen seuranta.

Pykälän 2 momentin mukaan ammattimaisen toiminnanharjoittajan olisi nimettävä omavalvonnan vastuuhenkilö. Vastuuhenkilö huolehtii omavalvontakokonaisuuden järjestämisestä. Toiminnanharjoittajan olisi huolehdittava siitä, että puutavaran käsittelyyn osallistuvat henkilöt ovat tietoisia metsätuholaissa säädetyistä puutavaran, vahingoittuneen puun, männyn ja kuusen rungonosien ja kantojen poistamiseen sekä puutavaran varastointiin liittyvistä velvollisuuksista ja että velvollisuuksia noudatetaan. Suomen metsäkeskus valvoisi ammattimaisten toiminnanharjoittajien omavalvontaa riskinarviointiin ja satunnaisotantaan perustuen valvontasuunnitelmansa mukaisesti. Suomen metsäkeskus olisi velvollinen antamaan neuvoja omavalvonnan toteuttamisessa.

19 §.Ammattimaisen toiminnanharjoittajan ilmoitusvelvollisuus. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan ammattimaisen toiminnanharjoittajan tulisi ilman aiheetonta viivytystä ilmoittaa Suomen metsäkeskukselle 7 §:ssä tarkoitetuista tilanteista ja olosuhteista, joiden vuoksi 3–6 §:ssä säädettyjen velvollisuuksien noudattaminen voi estyä. Suomen metsäkeskuksen olisi ilmoituksen perusteella selvitettävä ja harkittava onko kyseessä 7 §:ssä tarkoitettu olosuhde tai tilanne. Säännös on tarpeellinen, jotta Suomen metsäkeskus voi varautua kasvaneeseen metsätuhoriskiin ja tarvittaessa kohdentaa valvontaa vastaamaan muuttuneeseen riskiin.

Pykälän 2 momentin mukaan säännökset ammattimaisen toiminnanharjoittajan omavalvontailmoituksen tietojen tarkemmasta sisällöstä annettaisiin tarvittaessa maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.

20 §.Vahingonkorvausvastuu. Voimassa olevan metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun lain 13 §:n mukaan puutavaran omistaja tai maanomistaja on korvausvelvollinen, jos hän laiminlyö poistaa puutavaran hakkuupaikalta tai välivarastosta, vahingoittuneet puut metsästä taikka laiminlyö laajan hyönteis- tai sienituhon leviämisen tai syntymisen estämiseksi annetun määräyksen mukaisesti poistaa metsästä tarpeellisen määrän puita tai suorittaa muita toimenpiteitä. Korvausvastuun edellytyksenä on lisäksi se, että toisen metsän jonkin metsikön puuston kasvu on vähentynyt vähintään 30 prosenttia tai 20 prosenttia metsikön muodostavista puista on kuollut.

Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan puutavaran omistaja tai maanomistaja olisi velvollinen korvaamaan kokonaisuudessaan vahingon, joka aiheutuu lain 3–6 §:ssä tarkoitettujen velvollisuuksien laiminlyönnistä tai 9 §:n nojalla annettuun päätökseen perustuvan velvollisuuden laiminlyönnistä, jos tämän seurauksena toisen maanomistajan jonkin metsikön puustoa kuolee 20 kiintokuutiometriä hehtaaria kohden tai puuston kasvu vähenee yli 10 kiintokuutiometriä hehtaaria kohden enintään viiden vuoden aikana. Ehdotettu säännös vastaa pääperiaatteeltaan voimassa olevaa lakia. Korvausvastuu olisi tuottamusperusteinen ja edellyttäisi laissa säädettyjen toimenpiteiden laiminlyöntiä.

Voimassa olevassa laissa korvausvastuun syntyminen on kytketty kuolleen puuston prosentuaaliseen määrään ja puuston kasvun prosentuaaliseen vähentymiseen. Tämä on vahingon arvioinnissa koettu ongelmalliseksi, minkä vuoksi esityksessä korvausvastuu kytkettäisiin kiinteään kuolleiden puiden tai kasvun vähentymisen tilavuusmäärään hehtaaria kohden. Kytkemällä korvausvelvollisuus kiinteään kuolleiden puiden tai puuston kasvun vähentymistä koskevaan kuutiometrimäärään maanomistajan sietovelvoite ei riipu hänen omistamansa metsän puuston määrästä. Vahingon korvaaminen edellyttäisi, että puutavaran omistaja tai maanomistaja on syyllistynyt laiminlyöntiin. Jotta korvausvastuu syntyisi, ehdotettu 20 kiintokuutiometrin määrä puustoa pitäisi kuolla viiden vuoden aikana. Vastaavasti kasvun vähentyminen 10 kiintokuutiometrillä tulisi tapahtua viiden vuoden aikana. Tämä on perusteltua, koska maanomistaja on myös itse velvollinen toimimaan aktiivisesti estääkseen omassa metsässä leviävän tuhon edelleen leviämistä poistamalla vahingoittuneet puut. Esimerkiksi ytimennävertäjätuhot voivat aiheuttaa kasvutappioita metsikössä tutkimusten mukaan jopa viiden vuoden ajan, vaikka varsinainen tuhoa levittävä puutavara tai vahingoittunut puu olisi jo poistettu.

Ehdotetun pykälän 2 momentin mukaan maanomistajan jättäessä 6 §:n 6 momentin mukaisesti metsälain 10 §:ssä tarkoitetulle erityisen tärkeälle elinympäristölle tai metsälain soveltamisalaan kuuluvalle Natura 2000 -verkostoon kuuluvalle alueelle vahingoittuneita puita enemmän kuin 6 §:n 1, 2 ja 3 momentin mukaan on sallittu, on maanomistaja velvollinen korvaamaan toisen metsään levinneestä metsätuhosta aiheutuneen vahingon. Koska kyseessä on tietoinen valinta puiden poistamatta jättämisestä lahopuun tuottamiseksi korvausvastuu on tuottamuksesta riippumaton.

Ehdotetun pykälän 3 momentin mukaan varastoidun puutavaran omistaja olisi velvollinen korvaamaan terminaali- tai tehdasvarastosta toisen metsään levinneestä metsätuhosta aiheutuneen vahingon. Vastaavansisältöinen säännös sisältyy voimassa olevaan lainsäädäntöön. Terminaali- ja tehdasvarastosta levinneistä metsätuhoista maanomistaja saisi korvauksen tuottamuksesta riippumatta. Voimassa olevassa laissa metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta korvausvastuu on rajattu koskemaan vain merkittäviä tuhoja. Voimassa olevaa sääntelyä voidaan pitää epätarkoituksenmukaisena, sillä kyseisissä tapauksissa yksityinen maanomistaja joutuu sietämään jatkuvaluonteisesta, laajamittaisesta elinkeinonharjoittamisesta aiheutuvia vahinkoja.

Ehdotetun pykälän 2 ja 3 momentin mukaan vahingonkärsijä olisi oikeutettu täyteen korvaukseen. Pykälän 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa vahingonkärsijä olisi oikeutettu momentissa tarkoitettujen kuolleen puuston tai puuston kasvun vähenemistä koskevien kuutiomäärien ylittyessä täyteen korvaukseen.

Ehdotetun 4 momentin mukaan vahingon korvaamisessa sovellettaisiin muutoin vahingonkorvauslakia. Säännös vastaa voimassa olevaa lainsäädäntöä.

21 §.Valtion vahingonkorvausvastuu. Pykälään ehdotetaan otettavaksi perussäännökset valtion vahingonkorvausvelvollisuudesta metsätuhoissa. Voimassa olevan metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun lain 13 §:n mukaan luonnonsuojelulain mukaiselta suojelualueelta tai luonnonsuojelulain nojalla toimenpidekieltoon asetetulta alueelta levinneiden hyönteis- tai sienituhojen aiheuttamat vahingot korvataan valtion varoista. Ehdotettu 1 momentti vastaa asiasisällöltään voimassa olevaa lakia. Ehdotetun 1 momentin mukaan valtio korvaisi luonnonsuojelulain (1096/1996) 10 §:n mukaiselta luonnonsuojelualueelta, 23 §:n mukaisesti rauhoitetun luonnonmuistomerkin alueelta, 25 §:n mukaisesti määräaikaisesti suojellulta alueelta, 29 §:n mukaiselta alueelta, josta on tehty päätös 30 §:n mukaisesti, 47 §:n mukaiselta uhanalaisen lajin esiintymispaikalta, 55 §:n mukaisesti toimenpidekieltoon asetetulta alueelta, valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin hankitulta alueelta ja muulta valtion omistamalta alueelta, jota hoidetaan Metsähallituksen tai valtion maata hallinnoivan viranomaisen suojelupäätöksen mukaisesti, todennäköisesti levinneiden metsätuhojen aiheuttamat vahingot.

Ehdotettua metsätuholakia sovellettaisiin pääsääntöisesti metsälain soveltamisalaan kuuluvilla alueilla. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys metsälain muuttamisesta. Esityksen mukaan metsälakia ei sovellettaisi luonnonsuojelulain nojalla muodostetuilla suojelualueilla tai valtion luonnonsuojelutarkoitukseen hankkimilla alueilla, taikka muilla valtion omistamilla alueilla, joita hoidetaan Metsähallituksen tai valtion maata hallinnoivan viranomaisen suojelupäätöksen mukaisesti. Luonnonsuojelulain mukaisilla suojelukohteilla metsän hakkuu on yleensä kielletty. Kun luonnonsuojelun toimeenpanon on pääsääntöisesti katsottu edellyttävän suojelualueiden säilyttämistä koskemattomina, ei kyseisillä alueilla voida yleensä suorittaa tarpeellisia toimenpiteitä metsätuhojen torjumiseksi. Kun metsätuhot toisaalta voivat levitä valtion toimenpitein suojelluilta alueilta rauhoittamattomiin lähimetsiin aiheuttaen maanomistajalle vahinkoa, on maanomistajalle aiheutuva vahinko lähtökohtaisesti korvattava valtion varoista. Käytännössä on usein hyvin vaikeaa saada täyttä näyttöä metsätuhon aiheuttamisesta. Yksittäisen vahingonkärsijän on monesti lähes mahdotonta osoittaa luonnonsuojelun toimeenpanon ja siitä seuranneen metsätuhon välistä syy-yhteyttä, koska asiaan liittyy monimutkaisia ja vaikeasti selvitettäviä luonnontieteellisiä seikkoja. Vaikka luonnonsuojelulain nojalla suojellun alueen häiriön ja metsätuhon välillä olisi syy-yhteys, on usein mahdotonta kiistattomasti todistaa, kuinka suuren osuuden tuhosta luonnonsuojelualueelta levinneet tuhonaiheuttajat ovat aiheuttaneet. Näissä suhteissa metsätuhovahingot eroavat monista muista vahinkotilanteista. Sanotuista syistä vahingonkärsijän näyttövelvollisuutta on tarpeellista lieventää. Säännöksessä ehdotetaan, että metsätuhojen aiheuttamat vahingot korvattaisiin valtion varoista, jos vahingonkärsijä voisi osoittaa, että vahinko on todennäköisesti aiheutunut ehdotetun lain 21 §:n 1 momentissa tarkoitetulta alueelta levinneestä metsätuhosta.

Luonnonsuojelualueen sijainti metsätuhon läheisyydessä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että valtio olisi asiassa vahingonkorvausvelvollinen. Korvauksen saaminen edellyttää sitä, että talousmetsässä on saman tuhonaiheuttajan tuhoja kuin luonnonsuojelualueellakin on, tai että talousmetsien tuhot ovat seuraustuhoja, joita luonnonsuojelualueella esiintyvä tuholainen aiheuttaa. Korvauksen saaminen edellyttäisi myös, että eri alueilla aiheutuneet tuhot olisivat syntyneet ajallisesti oikeassa järjestyksessä. Pääsääntöisesti tuhojen olisi esiinnyttävä suojelualueen välittömässä läheisyydessä, mutta arvioitaessa tuhojen etäisyyttä luonnonsuojelualueen ja talousmetsän välillä olisi huomioitava myös tuhonaiheuttajan potentiaali siirtyä paikasta toiseen sekä tuhojen poikkeuksellisuus paikallisiin olosuhteisiin nähden. Esimerkiksi kirjanpainaja voi siirtyä pitkiäkin matkoja paikasta toiseen.

Ilmaisulla, jonka mukaan syy-yhteyden on oltava todennäköinen, on tarkoitus lieventää näyttövelvollisuutta siten, ettei korvausvastuun syntyminen edellytä täyttä näyttöä syy-yhteydestä. Syy-yhteyden todennäköisyys tarkoittaisi tässä korkea-asteista todennäköisyyttä, joka matemaattisesti ilmaistuna merkitsee selvästi yli 50 prosentin suuruista varmuutta.

Syy-yhteyden todennäköisyyttä arvioitaessa tulisi kiinnittää huomiota muun ohella vahingon laatuun ja vahingon mahdollisiin muihin syihin. Tämä voisi merkitä esimerkiksi sen arvioimista, miten tyypillisiä metsätuhot ovat kysymyksessä olevan alueen läheisyydessä. Vastatodistelulla todennäköisenä pidetyn aiheuttajan vastuu voitaisiin sulkea pois. Syy-yhteyttä selviteltäessä saatetaan joutua tilanteeseen, jossa saman vahingon syntyminen voidaan selittää useilla eri tavoilla. Tällöin näitä eri selityksiä joudutaan vertaamaan toisiinsa ja valitsemaan niistä todennäköisin.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi tavanomainen vahingonkärsijän myötävaikutusta vahingon korvaamisessa koskeva säännös. Ehdotetun momentin mukaan korvaus voitaisiin evätä tai sitä voitaisiin alentaa, jos vahingonkärsijä on myötävaikuttanut korvaushakemuksessa tarkoitetun vahingon laajenemiseen taikka ilman hyväksyttävää perustetta kieltänyt sellaisten toimenpiteiden suorittamisen, joilla olisi voitu estää vahingon laajeneminen.

Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös metsätuhoa koskevasta korvaushakemuksesta. Korvaushakemus jätettäisiin nykyistä käytäntöä vastaavasti toimivaltaiselle Suomen metsäkeskuksen alueyksikölle. Alueyksikkö toimittaisi hakemusasiakirjat korvauksen suuruutta ja myöntämisen edellytyksiä koskevalla lausunnolla täydennettynä ympäristöministeriölle. Ehdotettu menettely on tarkoituksenmukainen, koska Suomen metsäkeskuksen alueyksiköllä on parhaat edellytykset arvioida korvauksen myöntämisen edellytyksiä sekä vahingon laajuutta ja määrää. Voimassa olevan lain mukaan maa- ja metsätalousministeriö ratkaisee metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun lain mukaan valtion varoista maksettavaa vahingonkorvausta koskevan asian. Kun valtion vahingonkorvausvastuu ehdotetun 21 §:n mukaan perustuu luonnonsuojelulaissa tarkoitetulta tai valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin hankitulta alueelta levinneeseen metsätuhoon, valtion korvausvastuuta koskevat asiat siirrettäisiin ympäristöministeriön ratkaistavaksi.

Ehdotetun 4 momentin mukaan vahingon korvaamisessa sovellettaisiin muutoin vahingonkorvauslakia.

22 §.Valtion varoista maksettavan korvauksen suuruus. Pykälään ehdotetaan otettavaksi valtion varoista maksettavan vahingonkorvauksen määrää koskevat säännökset. Suomen vahingonkorvausoikeudessa noudatetaan rikastumiskiellon periaatetta. Sen mukaan vahingon kärsijää ei tule saattaa vahingonkorvauksella parempaan taloudelliseen asemaan, kuin missä hän oli ennen vahinkotapahtumaa. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan valtion varoista maksettava korvaus kattaisi lain 21 §:n 1 momentissa tarkoitetulta alueelta levinneiden metsätuhojen kohteena olevan puuston metsätaloudellisen arvon. Taimikkovaiheen ohittaneelle puustolle aiheutuneen vahingon osalta maanomistajalle korvattaisiin puuston kasvunmenetys siltä osin kuin vahinko ylittää säännöllisestä metsänhoidosta tai tavanomaisesta puutavaran korjuusta aiheutuneet kustannukset. Tuhoutuneesta taimikkovaiheen puustosta korvattaisiin uudistamiskulut. Taimikkovahingon korvaamista koskeva rajoittava säännös on perusteltu, koska taimikkovaiheen aikana puusto voi tuhoutua usean eri syyn, kuten esimerkiksi lumen, jään, kuivuuden tai hirvieläinten taikka myyrien vuoksi. Säännöksen nojalla ei korvattaisi metsävahingosta mahdollisesti aiheutuvan maisemallisen arvon tai virkistyskäyttöarvon menetystä.

Ehdotetun pykälän 2 momentti sisältää vahingon arvioinnista aiheutuvien kustannusten korvaamisesta koskevan säännöksen. Momentin mukaan korvattaisiin myös vahingon selvittämisen kannalta tarpeelliset ja kohtuulliset vahingon arviointikulut, jos hakemuksessa tarkoitettu vahinko korvataan. Arviointikustannuksilla tarkoitettaisiin esimerkiksi Suomen metsäkeskuksen perimää maksua maastotarkastuksen suorittamisesta ja vahingon arvioinnista.

Pykälän 3 momentin mukaan maksettavasta korvauksesta vähennettäisiin vakuutuksen perusteella vahinkotapahtumasta saatava korvaus. Varsinaisten metsätuhojen varalta metsänomistajan on mahdollista ottaa vakuutus. Vakuutuksia on saatavissa muun muassa myrskyn, tulipalon, salamaniskun, myyrän, lumen, tulvan, hyönteisten ja sienitautien aiheuttamien vahinkojen varalle.

23 §.Hakkuuta koskeva erityissäännös. Eduskunnan käsiteltäväksi annetun metsälain muuttamista koskevan hallituksen esityksen mukaan metsälain 5 ja 5 a §:ssä säädettäisiin kasvatus- ja uudistushakkuusta ja niihin liittyvästä uudistamisvelvollisuudesta. Metsälain 5 b §:ssä säädettäisiin hakkuusta erityiskohteessa. Kun metsätuholaki olisi metsien hyvän terveydentilan ylläpitämistä ja metsätuhojen torjuntaa koskeva erityislaki, sen säännöksiä sovellettaisiin ristiriitatilanteessa metsälain sijasta. Pykälään ehdotetaan otettavaksi selventävä säännös, jonka mukaan lain 9 §:n nojalla annetun päätöksen mukainen hakkuu saataisiin toteuttaa metsälain 5, 5 a ja 5 b §:stä sekä niiden nojalla annetuista säännöksistä poiketen. Metsälain mukaisesta velvollisuudesta uuden puuston aikaansaamiseksi tulisi kuitenkin huolehtia. Momentti vastaa nykyisin voimassa olevaa lainsäädäntöä.

Ehdotetun pykälän 2 momentin mukaan Suomen metsäkeskus voisi metsäntutkimukseen liittyvistä painavista syistä hyväksyä valtion maalla toteutettavan tutkimusjärjestelyn, jossa poiketaan 3, 5 tai 6 §:ssä säädetystä. Metsähallituksesta annetun lain (1378/2004) 5 §:n mukaan Metsähallituksen tulee toiminnassaan ottaa huomioon tutkimustoimintaa koskevat maankäyttötarpeet. Ehdotettu säännös mahdollistaisi muun muassa sen, että Metsäntutkimuslaitos voisi harjoittaa metsätuhoja koskevaa tutkimusta ja toteuttaa siihen liittyviä kokeita. Tutkimusjärjestelyissä olisi mahdollisuuksien mukaan vältettävä aiheuttamasta metsätuhoriskejä, jotka kohdistuvat yksityisen maanomistajan metsään.

24 §.Uhkasakko ja teettämisuhka. Ehdotetun metsätuholain 3 §:n mukaan puutavaran omistajan on poistettava mainitussa säännöksessä tarkoitettu puutavara hakkuupaikalta ja välivarastosta. Ehdotetun lain 4 §:n mukaan puutavaran omistaja voi puutavaran poistamisen sijaan suorittaa metsätuhojen estämiseksi vaihtoehtoisia toimenpiteitä. Ehdotetun lain 5 §:n mukaan puutavaran omistajan on kuljetettava pois mainitussa säännöksessä tarkoitetut männyn ja kuusen rungonosat tai suoritettava niille muita ehdotetun lain 4 §:n mukaisia toimenpiteitä. Myös hakkuualalla tai välivarastossa varastoidut havupuiden kannot on kuljetettava pois määräajassa. Ehdotetun lain 6 §:n mukaan vahingoittuneiden puiden omistaja on velvollinen poistamaan mainitussa säännöksessä tarkoitetut 10 kiintokuutiometriä ylittävät vahingoittuneet kuusipuut ja 20 kiintokuutiometriä ylittävät vahingoittuneet mäntypuut metsiköstä ennen 3 §:ssä puutavaran poistamiselle annettuja määräaikoja. Ehdotetun lain 9 §:n mukaan maa- ja metsätalousministeriö voi metsätuhon syntymisen tai leviämisen estämiseksi määrätä vaara-alueen maanomistajat poistamaan metsästä tarpeellisen määrän puita ja määrätä poistettavien puiden käsittelystä.

Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan, jos joku laiminlyö lain 3–6 §:ssä säädetyn tai 9 §:n nojalla annettuun päätökseen perustuvan velvollisuutensa, Suomen metsäkeskus voisi päätöksellään velvoittaa hänet suorittamaan tarvittavat toimenpiteet. Maaseutuvirasto voisi Suomen metsäkeskuksen esityksestä asettaa Suomen metsäkeskuksen päätöksen tehosteeksi uhkasakon tai uhan, että toimenpiteet tehdään laiminlyöjän kustannuksella. Toimenpiteiden teettämiskustannusten takaisinperinnästä valtiolle vastaisi Suomen metsäkeskuksen esityksestä Maaseutuvirasto.

Arvioitaessa lakiehdotuksen mukaista Suomen metsäkeskuksen toimivaltaa puuttua yksilön perusoikeuksiin voidaan todeta, että puutavaran, rungonosien, kantojen tai vahingoittuneiden puiden poistamisvelvoite tai velvoite ryhtyä muihin toimenpiteisiin metsätuhojen leviämisen tai syntymisen estämiseksi eivät koskisi toimenpiteitä, joiden osalta velvollisuuksien noudattaminen estyisi ylivoimaisen esteen vuoksi tai jos erityisen poikkeukselliset olosuhteet estäisivät korjuun ja kuljetuksen järjestämisen. Velvollisuutta poistaa vahingoittuneet puut metsiköstä tai toteuttaa lain 4 §:ssä tarkoitettuja vaihtoehtoisia toimenpiteitä ei myöskään olisi, jos tilanne olisi maanomistajalle tai puutavaran, rungonosien tai kantojen omistajalle taloudellisesti kohtuuton.

Koska ehdotetun lain 3, 5 ja 6 §:ssä tarkoitetut toimenpiteet eivät voi säännösten mukaan muodostua kohtuuttomiksi, ei niitä koskevalla velvoittavalla päätöksellä puututa merkittävästi yksilön perustuslailla turvattuun omaisuudensuojaan. Puutavaran pois kuljettamista ei ylipäätään voida pitää kovin merkittävänä velvoitteena, sillä hakattu puutavara kuljetettaisiin joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin pois metsästä tai sen läheisyydestä. Suomen metsäkeskuksen velvoittavaa päätöstä koskeva itsenäinen harkintavalta liittyisi puutavaran poistamiselle vaihtoehtoisten toimenpiteiden arviointiin sekä ylivoimaisen esteen, korjuun ja kuljetuksen estävien poikkeuksellisten olosuhteiden tai vahingoittuneiden puiden poistamisen taikka vaihtoehtoisten toimenpiteiden suorittamisen taloudelliseen kohtuuttomuuteen. Edellä todetuilla perusteilla voidaan katsoa, että ehdotetun lain 24 §:n mukaiseen Suomen metsäkeskuksen velvoittavaan päätökseen ei liity merkittävää julkisen vallan käyttöä.

Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan Maaseutuvirasto voisi Suomen metsäkeskuksen esityksestä asettaa Suomen metsäkeskuksen päätöksen tehosteeksi uhkasakon tai uhan, että toimenpiteet tehdään laiminlyöjän kustannuksella. Toimenpiteiden teettämiskustannusten takaisinperinnästä valtiolle vastaisi Maaseutuvirasto. Uhkasakon ja teettämisuhan tuomitseminen on hallintomenettelyä, johon liittyy seuraamusten määräämisen vuoksi tuomiovallan piirteitä. Esille nousevat korostetusti asianosaisen oikeusturvatakeet. Uhkasakon ja teettämisuhan asettamisen ja tuomitsemisen on katsottava olevan toimintaa, johon sisältyy merkittävää julkisen vallan käyttämistä. Tämän vuoksi ehdotetaan, että Suomen metsäkeskuksen päätöksen tehosteeksi mahdollisesti asetettavan uhkasakon tai teettämisuhan asettaisi Maaseutuvirasto Suomen metsäkeskuksen esityksestä. Uhkasakkoon ja teettämisuhkaan sovellettaisiin uhkasakkolakia. Tämä tarkoittaisi muun ohella sitä, että teettämiskustannukset maksettaisiin etukäteen valtion varoista. Ehdotettu metsätuholain 24 § vastaa asiallisesti voimassa olevaa metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun lain 9 §:ää, joka on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (PeVL 45/2006 vp).

25 §.Metsätuhojen torjunnasta annetun lain säännösten rikkominen. Ehdotettu pykälä sisältää säännöksen lakiehdotuksen säännösten rikkomisesta tuomittavista rangaistuksista. Rangaistusseuraamus tulisi kysymykseen 3–6 tai 18 §:ään perustuvan velvollisuuden laiminlyömisestä sekä 9 §:n nojalla annettuun päätökseen perustuvan velvollisuuden laiminlyömisestä. Ehdotetun rikoksen nimeke olisi metsätuhojen torjunnasta annetun lain säännösten rikkominen ja sen seuraamuksena olisi sakko. Ehdotetulla säännöksellä voitaneen riittävästi puuttua niihin tilanteisiin, joissa rangaistussäännöksiä tarvitaan hallinnollisen valvonnan ja siihen liittyvien pakkokeinojen apuna.

26 §.Valtion saamisen perintä. Ehdotetun pykälän 1 momentti sisältää säännöksen valtion saamisen perintään sovellettavasta laista. Momentin mukaan tässä laissa tarkoitettu valtion saaminen on suoraan ulosottokelpoinen. Valtion saaminen voitaisiin periä ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain (706/2007) mukaisessa järjestyksessä.

Pykälän 2 momentin mukaan silloin, jos takaisin maksettavia valtion saamista tai sen osaa ei maksettaisi määräajassa takaisin, maksettavalle pääomalle perittäisiin korkolain (633/1982) 4 §:ssä tarkoitetun korkokannan mukaista viivästyskorkoa kunkin erän erääntymisestä lukien.

Pykälän 3 momentin mukaan Maaseutuvirasto vastaisi kaikkien metsätuholakiin perustuvien valtion saamisten perinnästä. Perustuslain 124 §:ssä säädetyn mukaisesti merkittävää julkista valtaa sisältäviä tehtäviä voidaan antaa vain viranomaiselle. Suomen metsäkeskus ei ole viranomainen vaan välillisen valtionhallinnon organisaatio. Julkisoikeudellista saatavaa koskevan pakkoperinnän luonne huomioon ottaen perintätehtävät tulee osoittaa viranomaisen tehtäväksi. Esitetty pykälä vastaa voimassa olevan metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun lain 9 a §:ää.

27 §.Muutoksenhaku. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan muutoksenhaku 24 §:n 1 momentissa tarkoitetusta Suomen metsäkeskuksen päätöksestä tapahtuisi valittamalla hallinto-oikeuteen. Muutoksen hakemisesta säädetään hallintolainkäyttölaissa (586/1996) . Toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyisi sen mukaan, minkä hallinto-oikeuden tuomiopiirissä pääosa kyseessä olevasta alueesta sijaitsee. Hallintolainkäyttölain 7 §:n mukaan maa- ja metsätalousministeriön päätökseen haetaan muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Pykälän 1 ja 2 momentin mukaan Suomen metsäkeskus ja maa- ja metsätalousministeriö voisivat määrätä, että niiden tekemää päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta. Suomen metsäkeskuksen tekemän päätöksen osalta edellytyksenä olisi lisäksi se, että metsäkeskuksen määräämien toimenpiteiden suorittamista ei voida lykätä.

Pykälän 3 momentti sisältää säännöksen Suomen metsäkeskuksen valitusoikeudesta. Hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentin mukaan viranomaisella on mahdollisen asianosaisaseman lisäksi valitusoikeus, jos laissa niin säädetään tai jos valitusoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen. Ehdotetun momentin mukaan Suomen metsäkeskuksella olisi oikeus valittaa Maaseutuviraston ja hallinto-oikeuden metsätuholain nojalla tekemästä päätöksestä, jos Maaseutuviraston päätös poikkeaa Suomen metsäkeskuksen esityksestä tai jos hallinto-oikeus muuttaa metsäkeskuksen tai Maaseutuviraston päätöstä taikka kumoaa sen. Ehdotettu pykälä vastaa voimassa olevaa metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun lain 11 §:ää.

28 §.Voimaantulo. Säännös sisältää tavanmukaisen voimaantulosäännöksen. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2014.

Ehdotetun lain 10 § sisältää säännökset laajojen metsätuhojen torjunnasta aiheutuneiden kustannusten ja vahinkojen korvaamisesta. Koska mainitun säännöksen nojalla suoritettavaan korvaukseen voi sisältyä Euroopan Unionin toiminnasta annetun sopimuksen 107 artiklassa tarkoitettua valtion tukea, ehdotettu valtion korvausvastuu on tarkoitus notifioida komissiolle. Tämän vuoksi ehdotetaan, että lain 10 § tulisi voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana. Lain 10 §:n voimaantuloa koskeva valtioneuvoston asetus annettaisiin sen jälkeen, kun komissio olisi hyväksynyt korvausten maksamisen valtion varoista.

Metsätuholailla kumottaisiin metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annettu laki. Koska laajojen metsätuhojen torjuntaan liittyvien kustannusten ja vahinkojen korvaamista koskeva ehdotetun lain 10 § tulisi voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohta, ehdotetaan, että samaa asiakokonaisuutta koskevaa kumottavan lain 7 §:ää sovellettaisiin siihen saakka, kunnes ehdotetun lain 10 § tulee voimaan.

Ehdotetun pykälän 3 momentin mukaan lain 8 §:ää sovelletaan varastointipaikkaan, jonne varastointi on aloitettu ennen 1 päivää heinäkuuta 1991 vain, jos varastointi luonteeltaan tai laajuudeltaan olennaisesti muuttuu tämän lain tultua voimaan. Asiasisällöltään vastaava säännös sisältyy voimassa olevan metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun lain 16 §:ään.

Ehdotetun pykälän 4 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa suoritetuista hakkuista jääneisiin rungonosiin, kaadettuun mänty- ja kuusipuutavaraan, vahingoittuneisiin puihin ja nostettuihin kantoihin sovellettaisiin kumottavaa metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annettua lakia ja sen nojalla annettu säännöksiä.

Kumottavan lain 13 §:n 1 ja 2 momentti sisältää perussäännökset metsätalouskäyttöön tarkoitetulta alueelta levinneen metsätuhon korvaamisesta. Vaikka mainitut säännökset eivät merkittävästi poikkea ehdotetun lain vahinkojen korvaamista koskevista säännöksistä, ehdotetaan pykälän 5 momentissa selvyyden vuoksi todettavaksi, että kumottavan lain 13 §:n 1 ja 2 momenttia sovellettaisiin ennen lain voimaantuloa syntyneiden vahinkojen korvaamiseen. Ehdotettu säännös merkitsisi myös sitä, että luonnonsuojelualueelta ja luonnonsuojeluun varatulta alueelta levinneet metsätuhot korvattaisiin ehdotetun metsätuholain mukaisesti.

1.2Laki Suomen metsäkeskuksesta

8 §.Metsäkeskuksen tehtävät. Suomen metsäkeskuksesta annetun lain (418/2011) 8 §:ssä säädetään metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön tehtävistä. Pykälän 1 momentin mukaan metsäkeskuksen keskusyksikön tehtävänä on muun muassa metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetussa laissa metsäkeskukselle annettujen tehtävien hoitamisen ohjaaminen ja valvonta. Pykälän 2 momentin mukaan metsäkeskuksen alueyksikön tehtävänä on muun muassa hoitaa metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetussa laissa metsäkeskukselle annetut tehtävät. Pykälää ehdotetaan teknisesti tarkistettavaksi niin, että maininta metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetusta laista korvattaisiin lailla metsätuhojen torjunnasta.

Kirkkolain (1054/1993) muutos (1011/2012) , jonka voimaantuloon kirkkojärjestyksen (1055/1993) 15 lukuun tehtyjen muutosten voimaantulo on kytketty, on tullut voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013. Alueyksiköltä pyydettävästä metsäsuunnitelmaa koskevasta lausunnosta ei enää määrätä mitään. Tästä johtuen 1 ja 2 momentista poistettaisiin viittaus kirkkojärjestykseen.

1.3Laki kasvinsuojeluaineista

20 §.Kasvinsuojeluaineen lentolevitys. Kasvinsuojeluaineista annetun lain 20 §:ssä on säännökset kasvinsuojeluaineen lentolevityksestä. Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan maa- ja metsätalousministeriö voi päättää Suomen metsäkeskuksen alueyksikön esityksestä kasvinsuojeluaineen lentolevityksestä metsässä kasvaviin puihin kohdistuvien laajojen metsätuhojen torjumiseksi samalla, kun se päättää toimenpiteistä metsätuhon leviämisen tai syntymisen estämiseksi siten kuin metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetussa laissa säädetään, jos metsätuhoja ei voida muulla tavoin tehokkaasti kohtuudella estää. Pykälää ehdotetaan teknisesti tarkistettavaksi niin, että maininta metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetusta laista korvattaisiin lailla metsätuhojen torjunnasta.