HE 80/2012

2.1Euroopan unionin lainsäädäntö

Yleissopimus kuuluu EU:n yksinomaiseen toimivaltaan siltä osin kuin se koskee sosiaaliturvan koordinaatiota. Yleissopimus sisältää myös jaetun toimivallan alaan kuuluvia määräyksiä.

EU ei ole ILOn jäsen eikä voi ratifioida sen yleissopimuksia. Tästä syystä EU:n neuvosto antoi 7 päivänä kesäkuuta 2007 neuvoston päätöksen (2007/431/EY), jäsenvaltioiden valtuuttamisesta ratifioimaan, Euroopan yhteisön edun vuoksi, merityötä koskeva Kansainvälisen työjärjestön vuoden 2006 yleissopimus. Neuvoston päätöksen mukaan jäsenvaltiot valtuutetaan ratifioimaan yleissopimus ja tallettamaan ratifiointikirjansa ILOn pääjohtajalle mieluimmin 31 päivään joulukuuta 2010 mennessä.

EU:n yleinen työlainsäädäntö voi perussopimuksen mukaan sisältää yleensä ainoastaan vähimmäistason harmonisointia. Pääosa näistä direktiiveistä soveltuu myös merityöhön, muun muassa neuvoston direktiivi (94/33/EY) nuorten työntekijöiden suojelusta, neuvoston direktiivi (2000/78/EY) yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista, neuvoston direktiivi (2000/43/EY) rodusta tai etnisestä alkuperästä riippumattoman yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta sekä neuvoston direktiivi (91/533/ETY) työnantajan velvollisuudesta ilmoittaa työntekijöille työsopimuksessa ja työsuhteessa sovellettavista ehdoista.

Lisäksi EU on hyväksynyt erityisesti merenkulkijoita koskevia direktiivejä, kuten neuvoston direktiivi 89/391/ETY toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä sekä neuvoston direktiivi 92/29/ETY terveydelle ja turvallisuudelle asetettavista vähimmäisvaatimuksista aluksilla tapahtuvan sairaanhoidon parantamiseksi.

Euroopan yhteisön kansallisten varustamoyhdistysten keskusjärjestö (ECSA) ja Euroopan unionin kuljetusalojen ammattiliitto (FST) tekivät 30 päivänä syyskuuta 1998 merenkulkijoiden työajan järjestämistä koskevan sopimuksen. Sopimus saatettiin jäsenvaltioita sitovaksi neuvoston direktiivillä 1999/63/EY.

Euroopan yhteisön kansallisten varustamoyhdistysten keskusjärjestö (ECSA) ja Euroopan kuljetustyöntekijöiden liitto (ETF) tekivät maaliskuussa 2008 ILOn merityöyleissopimuksesta sopimuksen. Sopimus ei kuitenkaan kata yleissopimuksen niitä osia, joissa työmarkkinaosapuolilla ei ole toimivaltaa. EU:n tasolla työmarkkinaosapuolten välinen sopimus on pantu voimaan neuvoston direktiivillä 2009/13/EY. Tällä neuvoston direktiivillä on myös muutettu yleissopimuksen määräyksiä vastaavaksi mainittujen järjestöjen vuonna 1998 tekemä merenkulkijoiden työaikoja koskeva sopimus (joka on toimeenpantu neuvoston direktiivillä 1999/63/EY). Direktiivi tulee voimaan samaan aikaan kuin ILOn merityöyleissopimus. Direktiivin 2009/13/EY liitesopimuksen johdantokappaleessa todetaan, että direktiivin on tarkoitus antaa jäsenvaltioille mahdollisuus panna täytäntöön sen kattamat oikeudet ja periaatteet merityöyleissopimuksen VI artiklan 3 ja 4 kohdassa määrätyllä tavalla (olennaisen vastaavuuden periaate).

Tätä järjestöjen sopimusta vuodelta 2008 sovelletaan pääsääntöisesti kaikkiin merenkulkijoihin. Sopimus kattaa valtaosan yleissopimuksen sisällöstä, kuten yleissopimuksessa käytetyt käsitteet (toimivaltainen viranomainen, bruttovetoisuus, merenkulkija, merenkulkijan työsopimus, alus ja varustamo). Sopimus kattaa myös merenkulkijoiden vähimmäisikää (sääntö 1.1 ja normi A1.1), merenkulkijoilta edellytettävää lääkärintodistusta (sääntö 1.2) sekä koulutusta ja pätevyyttä koskevat säännöt (sääntö 1.3). Lisäksi se kattaa sääntöjä ja normeja merenkulkijoiden työsopimuksesta (sääntö 2.1 ja normi A2.1), irtisanomisajan määräytymisestä, kotimatkaoikeudesta (sääntö 2.5 ja normi A2.5), työ- ja lepoajoista (sääntö 2.3), lomaoikeudesta (sääntö 2.4), merenkulkijan oikeudesta korvaukseen aluksen menetyksen tai haaksirikkoutumisen johdosta (sääntö 2.6 ja normi A2.6), alusten miehityksestä (sääntö 2.7.) sekä merenkulkijoiden uran ja ammattitaidon sekä työllistymismahdollisuuksien edistämisestä (sääntö 2.8 ja normi A2.8). Edelleen se sisältää määräyksiä aluksen asuintiloista ja virkistysmahdollisuuksista (normi A3.1) ja ruokahuollosta (sääntö 3.2 ja normi A3.2), sairaanhoidosta (sääntö 4.1. ja normi A4.1), laivanvarustajan velvollisuudesta korvata kustannuksia ja maksaa palkkaa, kun merenkulkija on sairastunut tai hänelle on sattunut tapaturma, sekä vastata työntekijän kuoltua hautauskustannuksista (sääntö 4.2 ja normi A4.2). Sopimus kattaa myös terveyden ja turvallisuuden suojelua ja tapaturmien torjuntaa (sääntö 4.3 ja normi A4.3). Jäsenvaltioiden edellytetään huolehtivan merenkulkijoiden terveyden ja turvallisuuden suojelusta sekä siitä, että aluksen työ-, asuin- ja harjoitteluolosuhteet ovat turvalliset ja terveelliset. Jäsenvaltioiden tulee myös edistää merimiespalvelulautakuntien perustamista, jotka jatkuvasti valvovat, että merimiespalvelut vastaavat merenkulkijoiden tarpeissa tapahtuneita muutoksia, jotka johtuvat merenkulkualan teknisestä, operatiivisesta ja muusta kehityksestä (sääntö 4.4 ja normi A4.4). Myös yleissopimuksen noudattamista ja täytäntöönpanon valvontaa säännellään (sääntö 5.1.5 ja normi A5.1.5).

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi satamavaltioiden suorittamasta valvonnasta (2009/16/EY), jäljempänä satamavalvontadirektiivi, sisältää määräykset unionin satamissa kolmansien maiden aluksille tehtävistä tarkastuksista sen varmistamiseksi, että aluksilla noudatetaan keskeisiä kansainvälisiä merenkulun yleissopimuksia. Satamavalvontadirektiivin tavoitteena on muun muassa ILOn vuodelta 1976 olevan kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa koskevassa yleissopimuksessa (nro 147) katettujen seikkojen tarkastaminen satamavaltiossa. Direktiivin liitteessä on lueteltu aluksen pysäyttämisen perusteina muun ohessa ILOn yleissopimuksen alaan kuuluvia asioita. Pysäyttämisperusteita ovat muun muassa se, että elintarvikkeet tai juomavesi eivät riitä seuraavaan satamaan asti, asuintiloissa ei ole lämmitystä, vaikka alus liikennöi alueilla, joissa lämpötila voi laskea hyvin alhaiseksi, aluksen asuintilojen ilmanvaihto on riittämätön, olot aluksella ovat erittäin epähygieeniset, tilat ovat jätteiden, varusteiden tai lastin tukkimia tai olosuhteet eivät muutoin ole turvallisia tai että vahtihenkilöstö ja muu päivystyshenkilöstö ei ole saanut riittävästi lepoa.

Komissio antoi 23.3.2012 ehdotuksen kyseisen direktiivin ajantasaistamiseksi eli ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi Euroopan yhteisön kansallisten varustamoyhdistysten keskusjärjestön (ECSA) ja Euroopan kuljetustyöntekijöiden liiton (ETF) merityötä koskevasta yleissopimuksesta, 2006, tekemän sopimuksen täytäntöönpanosta ja direktiivin 1999/63/EY muuttamisesta annetun neuvoston direktiivin 2009/13/EY täytäntöönpanoon liittyvistä lippuvaltion velvollisuuksista (KOM(2012) 134). Komissio ehdottaa merityöyleissopimuksen sisältämien merityösertifikaattia ja merityöehtojen noudattamista koskevien säännösten lisäämistä direktiiviin.

3.1Esityksen tavoitteet

Merityöyleissopimuksen tarkoituksena on merenkulkualan tasapuolisten toimintaehtojen ja kilpailuedellytyksien varmistaminen ja työvoiman polkumyynnin estäminen maailmanlaajuisesti. Tätä varten lippuvaltioiden on luotava tarkastuksiin ja todistuksiin perustuva valvontajärjestelmä, jossa kansainvälisessä liikenteessä oleville aluksille, joiden bruttovetoisuus on vähintään 200, annetaan merityösertifikaatti osoitukseksi siitä, että aluksen työ- ja elinolot täyttävät yleissopimuksen vaatimukset. Merityösertifikaattiin on liitettävä merityöehtojen noudattamista koskeva ilmoitus, jossa luetellaan ne kansalliset säännökset, jotka vastaavat yleissopimuksen vaatimuksia ja jossa laivanvarustaja sitoutuu noudattamaan niitä jatkuvasti.

Esityksen tarkoituksena on, että Suomi voisi ratifioida yleissopimuksen mahdollisimman pian, sillä merityösertifikaatilla ja merityöehtojen noudattamista koskevalla ilmoituksella alukset voivat välttää usein aikaa vievän satamavaltiotarkastuksen. Tarkastus- ja todistusjärjestelmällä voidaan hillitä alikuntoisten alusten käyttämisestä johtuvaa kilpailua, koska yleissopimus edellyttää, että aluksia, joiden lippuvaltio ei ole ratifioinut yleissopimusta, ei saa kohdella satamavaltiotarkastuksissa yleissopimuksen ratifioineita valtioita suopeammin. Yleissopimuksen ratifioineet jäsenvaltiot voivat myös edellyttää, että niiden satamissa poikkeavien alusten työ- ja elinolot vastaavat yleissopimuksen standardeja riippumatta siitä, ovatko niiden lippuvaltiot ratifioineet yleissopimuksen vai ei. Näin ollen yleissopimuksen pikainen ratifiointi tukee Suomen kauppalaivaston kansainvälistä kilpailukykyä.

Myös ILOn ja EU:n tavoitteena on saattaa yleissopimus voimaan mahdollisimman pian. Koska yleissopimuksessa on määräyksiä, jotka kuuluvat unionin yksinomaiseen toimivaltaan, neuvosto on antanut päätöksen, jolla jäsenmaat valtuutetaan ratifioimaan yleissopimus ja tallettamaan ratifiointikirjansa ILOn pääjohtajalle mieluiten viimeistään 31 päivään joulukuuta 2010 mennessä.

3.2Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi merityöyleissopimuksen siltä osin kuin yleissopimus kuuluu Suomen toimivaltaan. Samalla eduskunnalle annetaan hyväksyttäväksi laki merityötä koskevan vuoden 2006 yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.

Laki merityötä koskevan vuoden 2006 yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti kuin merityöyleissopimus tulee Suomen osalta voimaan. Lailla ehdotetaan kumottavaksi myös niiden yleissopimusten voimaansaattamissäädökset, jotka merityöyleissopimus voimaantullessaan korvaa. Yksi yleissopimuksista on saatettu voimaan lailla ja asetuksella, kun taas muut pelkästään asetuksentasoisina.

1.1Yleiset velvoitteet

Yleissopimuksen I artiklan 1 kohdan mukaan sopimuspuolten on varmistettava, että merenkulkijoilla on yleissopimuksen mukaisesti oikeus ihmisarvoiseen työhön. Myös III artikla koskee perusoikeuksien ja -periaatteiden noudattamista. Suomi on ratifioinut kaikki ILOn työelämän perusperiaatteita ja -oikeuksia koskevat yleissopimukset eli yleissopimukset, jotka koskevat ammatillista järjestäytymisvapautta ja -oikeutta (nrot 87 ja 98), pakkotyön kieltoa (nrot 29 ja 105) sekä lapsityön (nrot 138 ja 182) ja syrjinnän poistamista sekä sukupuolten samanarvoista palkkaa (nrot 100 ja 111). Suomen lainsäädännön ja käytännön on katsottava täyttävän niiden edellyttämän tason.

Myös yleissopimuksen määritelmät sopivat yhteen Suomen lainsäädännön kanssa. Lähtökohtaisesti yleissopimusta sovelletaan II artiklan mukaan kaikkiin merenkulkijoihin. Mahdollisista henkilöllistä soveltamisalaa koskevista tulkintakysymyksistä neuvotellaan laivanvarustajien ja merenkulkijoiden järjestöjen kesken ennen kuin jäsenvaltio ratkaisee soveltamisalaa koskevan kysymyksen. Epäselvissä tilanteissa otetaan huomioon ILOn päätöslauselma ammattiryhmiä koskevista tiedoista, joka on hyväksytty 94. työkonferenssissa.

Yleissopimus koskee lähtökohtaisesti kaikkia aluksia, jotka harjoittavat kaupallista toimintaa, ei kuitenkaan kalastusaluksia, perinteisesti rakennettuja aluksia, sota-aluksia sekä laivaston apualuksia. Myös tästä soveltamisalakysymyksestä on neuvoteltava laivanvarustajien ja merenkulkijoiden järjestöjen kesken ennen kuin jäsenvaltio ratkaisee soveltamisalaa koskevan kysymyksen.

Jäsenvaltio voi myös katsoa mainittujen osapuolten kanssa neuvoteltuaan, että joidenkin yleissopimuksen VI artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ohjeiston määräysten soveltaminen tiettyihin aluksiin, jotka ovat bruttovetoisuudeltaan alle 200 ja joita ei käytetä kansainvälisiin matkoihin, ei olisi kohtuullista tai käytännössä mahdollista.

Päätös siitä, että ohjeiston määräyksiä ei sovelleta joko henkilöllisen soveltamisalan tai tiettyjen alusten osalta, siltä osin kuin asiasta on säädetty toisin kansallisessa lainsäädännössä, työehtosopimuksissa tai muutoin, on ilmoitettava ILOn pääjohtajalle, jonka on tiedotettava asiasta muille jäsenvaltioille.

Merityösopimuslain 1 luvun 2 §:ssä säädetään poikkeuksia tämän lain soveltamisalasta. Pääsääntöisesti lakia ei sovelleta työhön, jota tehdään vain aluksen ollessa satamassa, tilapäiseen tarkastus-, huolto-, luotsaus- tai muuhun näihin rinnastettavaan työhön eikä uittokalustolla tai puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen aluksissa tehtävään työhön.

Merityösopimuslain eräiden säännösten soveltamisalaa laajennettiin 1.4.2012 lukien (muutos 139/2012) vastaamaan merityöyleissopimuksen soveltamisalaa. Merityösopimuslain 13 luvun 17 a §:ssä säädetään lain eräiden säännösten, kuten kirjallista työntekoa koskevaa sopimusta, kotimatkaa sekä sairaanhoitoa aluksella ja maissa soveltamisesta myös muuhun kuin työsopimuksen perusteella tehtävään työhön.

Laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella annetun lain soveltamisalaa koskevassa 2 §:n 2 momentissa todetaan, että lakia ei sovelleta puolustus- ja merivartiotehtäviin käytettävään valtion alukseen, kantosiipi-, ilmatyyny- ja perinnealukseen eikä kalastusalukseen, jonka pituus on alle 24 metriä.

Yleissopimuksen IV artiklassa turvataan jokaiselle merenkulkijalle oikeudet ohjeiston mukaiseen turvalliseen työympäristöön, oikeudenmukaisiin työsuhteen ehtoihin, ihmisarvoisiin työ- ja elinoloihin aluksella sekä terveydensuojeluun ja sairaanhoitoon, merimiespalveluihin ja muuhun sosiaalisen suojelun muotoihin. Jäsenvaltioiden on varmistettava yleissopimuksen määräysten toimeenpano lailla, määräyksillä tai työehtosopimuksilla tai muutoin.

Yleissopimuksen V artiklan mukaan jäsenvaltioiden tulee myös valvoa yleissopimuksen noudattamista sekä järjestää lainsäädäntönsä mukaiset säännölliset tarkastukset, raportointi ja oikeudelliset menettelyt. Jäsenvaltion tulee varmistaa, että sen lipun alalla purjehtivilla aluksilla on yleissopimuksen mukainen merityösertifikaatti ja merityöehtojen noudattamista koskeva ilmoitus. Alus voidaan tarkastaa myös, kun se on toisen valtion satamassa. Jäsenvaltioiden tulee käyttää lainkäyttövaltaansa ja valvoa alueellaan harjoitettavaa työvoiman rekrytointia ja työnvälityspalveluja.

Aikaisemmin ratifioinnin esteenä ollut yleissopimuksen V artiklan 6 kohdan edellyttämien sanktioiden puuttuminen on korjaantunut, kun merityösopimuslakiin, merityöaikalakiin, laivaväen lääkärintarkastuksista annettuun lakiin, laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella annettuun lakiin, aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annettuun lakiin, laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annettuun lakiin sekä alusturvallisuuden valvonnasta annettuun lakiin on sisällytetty sanktiot niiden vastaisesta toiminnasta yleissopimuksen edellyttämällä tavalla. Lisäksi vakavimmista rikoksista säädetään merilaissa (674/1994) ja rikoslaissa (39/1889) .

Yleissopimukseen liittyy myös muistio, jossa selvitetään yleissopimuksen artiklojen, sääntöjen ja ohjeiston sitovuutta.

Ohjeiston A-osa

1 osasto.Aluksella työskentelevien merenkulkijoiden työtä koskevat vähimmäisvaatimukset

Sääntöjen ja ohjeiston 1 osaston säännöt ja niiden täytäntöönpanoa ohjaavat normit koskevat merenkulkijoiden työhön liittyviä vähimmäisvaatimuksia, kuten vähimmäisikää (1.1), lääkärintodistusta (1.2), merenkulkijan koulutusta ja pätevyyttä (1.3) sekä työnvälitystä (1.4).

Sääntö 1.1 ja normi A1.1 — Vähimmäisikä

Sääntö uudistaa ja korvaa vuodelta 1920 olevan meripalveluksessa työskentelevien lasten alinta ikärajaa koskevan yleissopimuksen nro 7. Suomi on ratifioinut tämän yleissopimuksen vuonna 1925, mutta se on korvautunut vuonna 1976 Suomen ratifioitua vuodelta 1973 olevan työhön pääsemistä koskevaa vähimmäisikää koskevan yleissopimuksen (nro 138). Sääntö uudistaa ja korvaa myös vuodelta 1936 olevan merityöhön käytettävien lasten minimi-iän määräämistä koskevan yleissopimuksen nro 58, jota Suomi ei ole ratifioinut.

Sääntö 1.1 vahvistaa aluksella työskentelevien henkilöiden vähimmäisiäksi 16 vuotta. Sen täytäntöönpanoon liittyvän normin A1.1 mukaan alle 18-vuotiaiden yötyö on tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta kielletty. Myös työ, joka saattaa vaarantaa heidän turvallisuutensa tai terveytensä, on kielletty. Normi A1.1 kieltää yötyön teettämisen alle 18-vuotiailta. Merityösopimuslaissa tarkoitettuun työhön voidaan lain 1 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan palkata henkilö, joka on työn aloittaessaan vähintään 16-vuotias. Aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyydestä annetussa valtioneuvoston asetuksessa on säädetty laivakokin työhön pääsyn edellytykseksi 18 vuoden ikä (36 §). Yleissopimuksen määräystä alle 18-vuotiaiden merenkulkijoiden yötyön kiellosta vastaa merityöaikalain 9 b §. Sen mukaan nuorille työntekijöille on annettava vähintään yhdeksän tunnin yhtämittainen vuorokautinen lepoaika eikä heitä saa pitää työssä kello 24 ja kello 05 välisenä aikana, ellei kysymys ole koulutukseen liittyvästä harjoitusohjelmasta. Yleissopimuksen määräystä vaarallisen työn kiellosta vastaa merityösopimuslain 2 luvun 3 §:ssä säädetty työnantajan velvollisuus huolehtia työntekijän työturvallisuudesta työturvallisuuslain (738/2002) mukaisesti. Mainittu lainkohta edellyttää työnantajan huolehtivan turvallisuudesta ja terveydestä työssä ottaen huomioon työhön, työolosuhteisiin ja muuhun työympäristöön liittyvien seikkojen ohella työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin liittyvät seikat. Lakia täydentää nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä annettu valtioneuvoston asetus (475/2006) sekä nuorille työntekijöille vaarallisten töiden esimerkkiluettelosta annettu sosiaali- ja terveysministeriön asetus (188/2012) .

Edellä esitetyillä perusteilla Suomen lainsäädäntö vastaa säännön 1.1 ja siihen liittyvän normin A1.1 määräyksiä.

Sääntö 1.2 ja normi A1.2 — Lääkärintodistus

Sääntö 1.2 ja sitä täydentävä normi uudistavat ja korvaavat vuodelta 1946 olevan merenkulkijain lääkärintarkastusta koskevan yleissopimuksen nro 73, jonka Suomi ratifioi vuonna 1956.

Sääntö 1.2 pyrkii varmistamaan, että merenkulkija kykenee terveydentilansa puolesta laivatyöhön. Säännön mukaan aluksella ei tule tietyin poikkeuksin työskennellä merenkulkijoiden, joilla ei ole lääkärintodistusta siitä, että heidän terveydentilansa ei ole esteenä laivatyön tekemiselle.

Säännön täytäntöönpanoa koskevan normin A1.2 määräykset liittyvät lääkärintodistuksen esittämisvelvollisuuteen, lääkärintarkastuksen ja -todistuksen sisältöön, antajaan, voimassaoloaikaan ja olosuhteisiin, joissa säännön määräyksistä voidaan poiketa.

Normin A1.2 mukaan se ei vaikuta vuodelta 1978 olevan kansainvälisen merenkulkijoiden koulutusta, pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa koskevan yleissopimuksen, jota on muutettu vuonna 1995, (jäljempänä STCW-yleissopimus ) soveltamiseen. STCW-yleissopimuksen edellyttämä lääkärintodistus vastaa säännön 1.2 mukaista lääkärintodistusta.

Laivaväen lääkärintarkastuksista annettua lakia sovelletaan suomalaisella aluksella työskentelevään laivaväkeen. Lain tarkoituksena on edistää merenkulun turvallisuutta säätämällä laivaväelle tehtävistä lääkärintarkastuksista. Laki sisältää yleissopimuksen edellyttämät säännökset lääkärintodistuksen pakollisuudesta ja todistuksen sisällöstä.

Laivaväen lääkärintodistus on voimassa kaksi vuotta ja alle 18-vuotiaiden osalta yhden vuoden. Värinäköä koskeva todistus on voimassa kuusi vuotta. Jos voimassaoloaika päättyy matkan aikana, on uusintatarkastus tehtävä ensimmäisessä poikkeamissatamassa, kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden aikana.

Mainitun lain 13 §:n mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto voi hakemuksesta sallia henkilön työnteon aluksella, vaikka häntä ei ole alkutarkastuksessa tai uusintatarkastuksessa todettu työhön sopivaksi. Edellytyksenä on, että siihen on erityisen painava syy tai että erityisestä syystä voidaan sallia henkilön jatkavan ammattiaan työssä, vaikka häntä ei uusintatarkastuksessa ole todettu siihen soveltuvaksi. Ennen asian ratkaisemista Liikenteen turvallisuusviraston on pyydettävä asiasta työterveyslaitoksen lausunto. Hallituksen esityksessä laiksi laivaväen lääkärintarkastuksista ( HE 102/2010 vp ) todetaan, että poikkeuslupa-asiaa ratkaistessaan Liikenteen turvallisuusviraston tulisi arvioida, onko poikkeusluvan hakija aistitoiminnoissa havaituista puutteistaan, sairaudestaan tai vammastaan huolimatta kykenevä toimimaan työssä aluksella. Liikenteen turvallisuusvirasto voi päätöstä tehdessään ottaa huomioon tapauskohtaisesti yksilöllisiä laivatyökelpoisuuteen vaikuttavia tekijöitä, kuten muun muassa merimiehen tehtävät aluksella, aluksella harjoitettavan merenkulun luonne, liikennealue sekä sairaanhoidon mahdollisuudet.

Edellä esitetyillä perusteilla Suomen lainsäädäntö vastaa säännön 1.2 ja siihen liittyvän normin määräyksiä.

Sääntö 1.3 — Koulutus ja pätevyys

Sääntö uudistaa ja korvaa vuodelta 1936 olevan kauppa-alusten päällystön ammattipätevyyden minimivaatimusta koskevan yleissopimuksen nro 53, jonka Suomi ratifioi vuonna 1947 sekä vuodelta 1946 olevan matruusien pätevyystodistuksia koskevan yleissopimuksen nro 74, jota Suomi ei ole ratifioinut.

Sääntö 1.3 edellyttää, että merenkulkijalla on asianmukainen koulutus tai työn edellyttämä pätevyys. Koulutukseen on sisällyttävä turvallisuuskoulutus. Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMOn) pakollista koulutusta koskevien standardien mukainen koulutus vastaa säännön 1.3 vaatimuksia.

Merimiehet osoittavat pätevyytensä Liikenteen turvallisuusviraston myöntämällä pätevyyskirjalla, jonka saamiseen tarvitaan koulutuksen ohella riittävä kokemus. Pätevyyskirjoista säädetään laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetussa laissa. Sen mukaan aluksella työskentelevällä henkilöllä on oltava sanotun lain ja sen nojalla annettujen säännösten edellyttämä pätevyys. Lain 17 §:n 3 momentin mukaan tarkempia säännöksiä pätevyysasiakirjoista on annettu aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyydestä annetussa valtioneuvoston asetuksessa.

Merenkulkuun liittyvää koulutusta tarjotaan Suomessa yhteensä 20 oppilaitoksessa ja organisaatiossa. Koulutus noudattaa merenkulkijoiden vähimmäiskoulutuksesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2008/106/EY. Siihen sisältyy myös osio, jossa käsitellään pelastautumista, palonsammutusta, ensiapukoulutusta, työsuojelua ja alusta sosiaalisena ympäristönä.

Edellä esitetyillä perusteilla Suomen lainsäädäntö ja käytäntö vastaavat säännön 1.3 määräyksiä.

Sääntö 1.4 — Työnvälityspalvelut

Sääntö 1.4 uudistaa ja korvaa vuodelta 1920 olevan merenkulkijoiden työnvälitystä koskevan yleissopimuksen nro 9, jonka Suomi on ratifioinut vuonna 1922. Tuo yleissopimus korvautui Suomen osalta sittemmin vuonna 2000, kun Suomen ratifiointi vuodelta 1996 olevan merenkulkijoiden työnvälitystä koskevan yleissopimuksen (nro 179) osalta tuli voimaan. Nyt merityöyleissopimus uudistaa ja korvaa myös yleissopimuksen nro 179.

Sääntö 1.4 edellyttää, että jäsenvaltioissa on tehokas, riittävä, luotettava, hyvin järjestetty ja maksuton työnvälitysjärjestelmä. Jäsenvaltion tulee edellyttää laivanvarustajan varmistavan, että sen lipun alla purjehtivilla aluksilla noudatetaan ohjeiston vaatimuksia silloinkin, kun työvoimaa on rekrytoitu sellaisissa maissa tai alueilla, joissa yleissopimusta ei sovelleta.

Normin A1.4 mukaan jäsenvaltion alueella mahdollisesti toimivien yksityisten työnvälityspalvelujen on perustuttava yhtenäiseen säädeltyyn lupaa tai todistusta edellyttävään tai muuhun säänneltyyn järjestelmään, jonka perustaminen, uudistaminen tai muuttaminen edellyttää laivanvarustajien ja merenkulkijoiden järjestöjen kuulemista. Normi sisältää tarkemmat määräykset yksityisten työnvälitysten toiminnan sääntelystä. Normi edellyttää myös mahdollisuutta valittaa työnvälityspalveluista.

Suomessa julkinen ja yksityinen työnvälitys perustuvat julkisesta työvoimapalvelusta annettuun lakiin (1295/2002) ja samannimiseen valtioneuvoston asetukseen (1344/2002) , joita sovelletaan myös merialan työnvälitykseen.

Yksityisen työvoimapalvelun tarjoaja on velvollinen tekemään toiminnastaan julkiseen kaupparekisteriin perusilmoituksen. Mainitun lain mukaan työllistymiseen suoranaisesti tähtäävistä työnvälityspalveluista ei saa periä maksua henkilöasiakkaalta. ILOn yleissopimusten lisäksi myös Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2008/104/EY) vuokratyöstä, jäljempänä vuokratyödirektiivi , edellyttää työntekijältä perittävän välitysmaksun kiellosta sääntelemistä vuokratyön osalta.

Maksukiellon rikkomisen seuraamuksista säädetään rikoslain 47 luvun 6 §:ssä. Mainitun lainkohdan mukaan se, joka perii maksun työllistymiseen suoranaisesti tähtäävistä työnvälityspalveluista henkilöasiakkaalta tai työnvälityksestä merenkulkijoille, on tuomittava työnvälitysrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Lisäksi julkisista työvoimapalveluista annetun lain 4 luvun 8 §:ssä, joka koskee yksityisiä työvoimapalveluita, edellytetään, että palveluissa on noudatettava tasapuolisuutta eikä niihin saa sisältyä alaikäisen työvoiman tarjoamista työhön, johon sen ottaminen nuorista työntekijöistä annetun lain (998/1993) mukaan on kielletty.

Merityösopimuslain 2 luvun 8 §:ssä säännellään vähimmäistyöehtojen määräytymistä vuokratyössä, vaikkakaan vuokratyö ei Suomessa ole tavanomainen työntekomuoto merialalla. Vuokratyödirektiivin käyttäjäyritysperiaatteen mukaisesti vuokratyöntekijän työsuhteen ehdot määräytyvät samoin perustein kuin käyttäjäyrityksen työntekijöiden työsuhteen ehdot. Työsuhteeseen sovelletaan käyttäjäyritystä koskevaa työehtosopimusta. Työsuojeluviranomaiset valvovat vuokratyöntekijöiden työsuhteen ehtojen toteutumista samoin kuin muidenkin työntekijöiden työehtoja.

Myös vuoden 2007 alusta voimaan tullut tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annettu laki (1233/2006) koskee erityisesti vuokratyövoimaa käyttäviä yrityksiä. Tilaajan selvitysvelvollisuus koskee sitä, onko työvoimaa välittävä yritys merkitty ennakkoperintälain (1118/1996) mukaiseen ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin ja arvonlisäverolain (1501/1993) mukaiseen arvonlisävelvollisten rekisteriin. Lisäksi käyttäjäyrityksen on hankittava työvoimaa välittävältä yritykseltä todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus tai selvitys siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty sekä todistus eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkemaksuja koskeva maksusopimus on tehty. Selvitysvelvollisuus kattaa myös selvityksen työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista. Ulkomaisen sopimuspuolen on annettava käyttäjäyritykselle edellä tarkoitettuja selvityksiä ja todistuksia vastaavat tiedot. Työsuojeluviranomaiset valvovat tämänkin lain noudattamista. Selvitysvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta tilaajalle voidaan määrätä maksettavaksi laiminlyöntimaksu, joka on vähintään 1 600 euroa ja enintään 16 000 euroa.

Yksityisiä työvoimapalveluja koskevasta tietojenantovelvollisuudesta annettu valtioneuvoston asetus (1349/2002) velvoittaa yksityisten työvoimapalvelujen tarjoajan pyynnöstä antamaan tiedot: ammattiryhmittäin työhön välitettyjen henkilöiden määrästä samoin kuin työvoiman vuokrauksen perusteella välitettyjen henkilöiden määrästä, vuokrattujen henkilöiden määrästä ja vuokratyösuhteiden keskimääräisestä kestosta; sekä työnvälityspalveluja käyttäneiden ja työvoimaa vuokranneiden asiakkaiden määrästä. Työvoimaviranomaisen on määräajoin julkaistava tiedot.

Työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan parhaillaan työvoimapalvelulainsäädännön kokonaisuudistusta. Tässä yhteydessä on tarkoitus säätää nykysääntelyä vastaavasti yksityisiä työvoimapalveluita tarjoavien tahojen tietojenantovelvollisuudesta sekä yksityisten työvoimapalveluiden kehityksen seurantaan liittyvästä kolmikanta- ja muusta yhteistyöstä.

Merialalla yksityisen työnvälityksen rooli on suhteellisen merkityksetön johtuen muun muassa siitä, että Suomen Varustamot ry:n ja Suomen Merimies-Unioni SMU ry:n ulkomaanliikenteen matkustaja-alussopimus edellyttää pääsääntöisesti julkisen työnvälityksen käyttämistä. EU:n ulkopuolisen työvoiman osalta Suomen Konepäällystöliitto ry:n, Suomen Laivanpäällystöliitto ry:n, Suomen Merimies-Unioni SMU ry:n ja Suomen Varustamot ry:n välisessä ammattitaitoisen alushenkilökunnan saatavuuden turvaamista koskevassa sopimuksessa edellytetään, että varustamo ja mainitut ammattiliitot sopivat hyvissä ajoin etukäteen siitä, minkä STCW/ITF -miehitystoimistojen tai -välittäjien kautta varustamo hankkii EU:n ulkopuolelta olevat työntekijänsä.

Yleissopimuksen edellyttämä mahdollisuus valittaa työnvälityspalveluista tarkoittanee mahdollisuutta valittaa yksityisten työvälitystoimistojen toimista lähinnä yksityisiä työnvälitystoimistoja koskevan yleissopimuksen nro 181 määräysten edellyttämällä tavalla. Koska yksityisen merialan työnvälityksen osuus on tällä hetkellä merkitykseltään melko olematon, välitöntä käytännön tarvetta nykyistä laajempaan valitusmenettelyyn merisektorin osalta ei näyttäisi tässä vaiheessa olevan. Toisaalta yksityisiä työvoimapalveluja käyttävä henkilö, joka kokee tulleensa syrjityksi, voinee vedota naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) , yhdenvertaisuuslain (21/2004) tai rikoslain syrjinnän torjuntaa koskevaan sääntelyyn. Työehtoja koskeva syrjintä samoin kuin alaikäisten työhön ottamista koskevat rikkomukset kuuluvat työsuojeluviranomaisten valvonnan piiriin. Näin ollen henkilöllä on mahdollisuuksia saada oikeussuojaa yksityisen työvoimapalvelun tarjoajan menetellessä moitittavasti ilman nimenomaista valitusoikeuttakin.

Yksityisen merivälityksen osuus työvoiman rekrytoinnissa on Suomen lipun alalla purjehtivissa aluksissa ollut perinteisesti vähäistä. Mahdollista tarvetta yksityistä työnvälitystä koskevan sääntelyn tarkentamiseen arvioidaan uudelleen parhaillaan käynnissä olevan työvoimapalvelulainsäädännön uudistamisen yhteydessä.

2 osasto.Työsuhteen ehdot

Sääntöjen ja ohjeiston 2 osasto koskee työsuhteen ehtoja. Osaston velvoittavat säännöt ja niihin liittyvät normit koskevat työsopimusta (sääntö 2.1 ja normi A2.1), palkkaa (sääntö 2.2 ja normi A2.2), työ- ja lepoaikoja (sääntö 2.3 ja normi A2.3), lomaoikeutta (sääntö 2.4 ja normi A2.4), kotimatkaoikeutta (sääntö 2.5 ja normi A2.5) haaksirikon tai aluksen menettämisen johdosta maksettavaan korvausta (sääntö 2.6 ja normi A2.6), aluksen miehitystä (sääntö 2.7 ja normi A2.7) sekä ammattitaidon, uran ja työllisyyden edistämistä (sääntö 2.8 ja normi A2.8).

Sääntö 2.1 ja normi A2.1 — Merenkulkijoiden työsopimus

Sääntö 2.1 uudistaa ja korvaa vuodelta 1926 olevan merimiesten työsopimusta koskevan yleissopimuksen nro 22, jonka Suomi ratifioi vuonna 1947.

Säännön tarkoituksena on varmistaa, että merenkulkijalla on molempien osapuolten allekirjoittama kirjallinen työsopimus, joka on mahdollisen työehtosopimuksen ja kansallisen lain ja käytännön mukainen ja jonka ehtoihin merenkulkija on voinut vapaasti perehtyä. Ellei kysymyksessä ole työsuhde, edellytetään muuta sopimusta tai järjestelyä, joka takaa ihmisarvoiset työ- ja elinolot aluksella. Säännön täytäntöönpanoon liittyvän normin määräykset koskevat työehdoista tiedottamista, työsopimuksen sekä mahdollisesti sovellettavan työehtosopimuksen kieliversioita sekä merenkulkijan työsopimuksen sisältöä ja irtisanomisaikaa.

Normin A2.1 mukaan jäsenvaltion lipun alla purjehtivilla aluksilla työskentelevillä merenkulkijoilla tulee olla sellainen merenkulkijan työsopimus, jonka sekä merenkulkija että laivanvarustaja tai laivanvarustajan edustaja ovat allekirjoittaneet ja joka edellyttää, että aluksella olevilla merenkulkijoilla on ihmisarvoiset työ- ja elinolot tämän sopimuksen edellyttämällä tavalla. Työsopimuksen solmiville merenkulkijoille tulee antaa mahdollisuus perehtyä työsopimukseensa ja kysyä sen ehdoista ennen sen allekirjoittamista sekä muita tarvittavia mahdollisuuksia, joilla varmistetaan, että merenkulkijat ovat vapaaehtoisesti hyväksyneet työsopimuksensa ja ovat tietoisia siitä johtuvista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Merenkulkijan ja laivanvarustajan tulee saada työsopimuksen allekirjoitettu alkuperäiskappale.

Merenkulkijoiden tulee voida saada helposti tietoa työsuhteensa ehdoista. Merenkulkijoille tulee antaa asiakirja, joka sisältää tiedot heidän työtehtävistään aluksella. Työtodistuksessa ei saa olla mainintaa merenkulkijoiden työn laadusta tai palkasta.

Merenkulkijan työsopimuksessa on kuitenkin aina ilmoitettava merenkulkijan täydellinen nimi, syntymäaika tai ikä ja syntymäpaikka, laivanvarustajan nimi ja osoite, työsopimuksen tekopaikka ja -aika, työntekijän toimi, merenkulkijan palkka tai tarvittaessa peruste, jonka mukaan palkka määräytyy, palkallisen vuosiloman pituus tai tarvittaessa peruste, jonka mukaan loma määräytyy, työsopimuksen päättymisajankohta ja päättymisen ehdot, ne terveydensuojeluun ja sosiaaliturvaan liittyvät etuudet, joista laivanvarustaja vastaa ja merenkulkijan oikeus kotimatkaan sekä mahdollisesti sovellettava työehtosopimus. Irtisanomisajan pituuden tulee olla vähintään seitsemää päivää, ellei toisin ole säädetty tietyissä tilanteissa. Tällaisia olosuhteita määriteltäessä kunkin jäsenvaltion on varmistettava, että merenkulkija voi inhimillisistä tai muista pakottavista syistä tarvittaessa irtisanoa työsopimuksensa määrättyä irtisanomisaikaa lyhyemmässä ajassa tai ilman irtisanomisaikaa ilman, että hänelle aiheutuu siitä seuraamuksia.

Merimiehen työsopimuksen muoto ja sisältö määritellään merityösopimuslain 1 luvun 3 §:ssä. Työsopimus on tehtävä kirjallisesti ja siihen on sisällytettävä lain edellyttämät tiedot työsuhteesta. Säännös vastaa yleissopimuksen vaatimuksia myös säännön täytäntöönpanoon liittyvän normin osalta, jonka mukaan merenkulkijalle on annettava asiakirja, jossa on tiedot hänen työtehtävistään aluksella (normi A2.1 1 kohdan e alakohta). Samalla lainkohta toimeenpanee myös neuvoston direktiivin 91/533/ETY työnantajan velvollisuudesta ilmoittaa työntekijälle työsopimuksessa ja työsuhteessa sovellettavista ehdoista.

Merityösopimuslain soveltamisalaa on laajennettu 1 päivänä huhtikuuta 2012 lukien (muutos 139/2012) vastaamaan merityöyleissopimuksen soveltamisalaa. Lain 13 luvun 17 a §:n mukaisesti laivanisäntä vastaa siitä, että jos aluksella tehdään työtä, joka ei perustu työsopimukseen, aluksella työtä tekevän kanssa tehdään kirjallinen sopimus, josta käyvät ilmi vastaavat asiat kuin lain 1 luvun 3 §:n 2 momentissa on säädetty.

Yleissopimuksen mukaisesti (katso normi A2.1 2 kohdan a ja b alakohdat) tavanomaisen työsopimuslomakkeen kopion ja mahdollisen työehtosopimuksen osan, johon satamavaltiotarkastus säännön 5.2 mukaan kohdistuu (merityösertifikaatti ja merityöehtojen noudattamista koskeva ilmoitus), tulee olla saatavissa aluksella myös englanninkielisinä. Säännös tästä sisältyy merityösopimuslain 13 luvun 15 §:ään.

Myös työtodistuksen antamisvelvollisuuden (merityösopimuslain 7 luvun 10 §) osalta Suomi täyttää yleissopimuksen määräämän tason, sillä työntekijällä on oikeus saada yleissopimuksen edellyttämä työtodistus, jossa ilmoitetaan vain työsuhteen kesto ja työtehtävien laatu.

Työsopimuksen irtisanomisesta säädetään merityösopimuslain 7 luvussa. Sen 4 §:n mukaan irtisanomisajan pituus määräytyy työsuhteen yhtäjaksoisen keston mukaan, ellei muusta sovita. Kun työnantaja irtisanoo työsopimuksen, pisin irtisanomisaika on kuusi kuukautta, kun työsuhde on jatkunut yli 15 vuotta, ja lyhyin yksi kuukausi, jos työsuhde on kestänyt enintään vuoden. Vastaavasti työntekijän irtisanoessa työsopimuksensa irtisanomisaika on 14 vuorokautta, jos työsuhde on jatkunut enintään vuoden ja kaksi kuukautta, jos työsuhde on kestänyt yli kymmenen vuotta. Laissa säädettyjä irtisanomisaikoja noudatetaan vain, jos työsopimuksessa tai työsuhteeseen sovellettavassa työehtosopimuksessa ei ole toisin määrätty. Työsopimus päättyy silloin, kun alus irtisanomisajan päätyttyä saapuu satamaan, jossa työntekijä voi vapaasti poistua aluksesta.

Ohjeiston normin A2.1 määräystä työsuhteen poikkeuksellisesta päättämisestä ilman irtisanomisaikaa vastaa merityösopimuslain 7 luvun 5 §. Sen mukaan työntekijä voi poikkeuksellisesti lopettaa työnteon ilman ennakkoilmoitusta saadessaan tiedon määräsatamassa esiintyvästä tartuntataudista, alukseen kohdistuvasta sodan kaltaisesta uhasta, lähiomaisensa vakavasta sairastumisesta tai kuolemasta tai siitä, että hän on saanut opiskelupaikan tai toimen tai että hänen olosuhteensa ovat muuttuneet siten, ettei työsopimuksen jatkamista voi pitää kohtuullisena. Vaikka työntekijä periaatteessa on velvollinen korvaamaan työnantajalleen uuden työntekijän hankkimisesta aiheutuvat kustannukset, korvausvelvollisuus voidaan poistaa tai sitä voidaan alentaa, jos se harkitaan kohtuulliseksi.

Suomen on katsottava täyttävän tämänkin säännön osalta yleissopimuksessa edellytetyn tason.

Sääntö 2.2 — Palkka

Sääntö 2.2 uudistaa ja korvaa vuodelta 1946 olevan palkkaa, työaikoja aluksessa ja miehitystä koskevan yleissopimuksen nro 76 palkkaa koskevat määräykset. Suomi ei ole ratifioinut mainittua yleissopimusta, eikä samaa asiaa koskevia myöhempiäkään, nyt korvautuvia yleissopimuksia nro 93 tai 109.

Säännön 2.2 tarkoituksena on varmistaa, että merenkulkija saa työstään säännöllisen, kuukausittain maksettavan palkan. Sen täytäntöönpanoon liittyvän normin määräykset koskevat palkan maksamista ja siirtämistä perheelle tai muille omaisille.

Suomessa merenkulkualan palkkaus määräytyy alan työehtosopimusten mukaan. Työehtosopimusten yleissitovuusjärjestelmä edellyttää, että myös työnantaja, joka ei ole sidottu työehtosopimukseen työehtosopimuslain (436/1946) nojalla, on työsuhteissa velvollinen noudattamaan niitä palkka- ja muita ehtoja, joita kyseessä olevassa tai siihen rinnastuvassa työssä asianomaisen alan yleiseksi katsottavassa valtakunnallisessa työehtosopimuksessa on määrätty noudatettavaksi. Mikäli kysymyksessä on työsuhde, jossa ei noudateta työehtosopimusta, eivätkä työnantaja ja työntekijä ole sopineet työstä maksettavasta vastikkeesta, on työntekijälle maksettava tavanomainen ja kohtuullinen palkka.

Palkan maksua on säännelty merityösopimuslain 2 luvussa. Sen 14 §:n mukaan työnantaja on velvollinen maksamaan palkkaa työhön saapumispäivän alusta työn päättymispäivän loppuun, ellei muualla toisin säädetä. Lain 2 luvun 17 §:n mukaan palkka maksetaan palkanmaksukauden viimeisenä päivänä, jollei toisin sovita. Palkanmaksukausi voi olla enintään kuukauden pituinen.Lain 2 luvun 20 §:ssä edellytetään, että merimiehelle on palkanmaksun yhteydessä annettava kuukausittain laskelma, josta näkyy maksetun palkan suuruus ja sen määräytymisperusteet. Lähtökohtaisesti palkka on maksettava käteisenä rahana. Se voidaan myös maksaa työntekijän niin halutessa hänen ilmoittamalleen pankkitilille tai tileille siten, että se on hänen nostettavissaan palkanmaksupäivänä. Pankkitilille maksamisesta aiheutuvista kustannuksista vastaa työnantaja.

Suomen lainsäädännön on katsottava vastaavan 2.2 säännön edellyttämää tasoa.

Sääntö 2.3 ja normi A2.3 — Työ- ja lepoajat

Sääntö uudistaa ja korvaa ILOn merenkulkijoiden työaikaa ja aluksen miehitystä koskevan yleissopimuksen nro 180, jonka Suomi ratifioi vuonna 2002. Kyseiseen yleissopimukseen liittyi päätöslauselma, joka edellytti jäsenvaltioiden vahtihenkilöstön työ- ja lepoaikaa koskevissa määräyksissään noudattavan vähintään STCW-yleissopimuksen mukaisia vähimmäislepoaikoja.

Säännön 2.3 tarkoituksena on varmistaa merenkulkijan työ- ja lepoajat ja niiden sääntely. Sen täytäntöönpanoa koskevan normin A2.3 mukaan jäsenvaltiot voivat valita enimmäistyöajan tai vähimmäislepoajan sääntelyn, joista voidaan poiketa kansallisella lailla tai työehtosopimuksella edellyttäen, että poikkeukset mahdollisuuksien mukaan noudattavat annettuja normeja. Normissa määrätään myös koollekutsumisista, palo-, pelastusvene- ja muista harjoituksista, hätätilanteista, työ- ja lepoaikataulukoista, työvuoroluettelosta, kansallisten määräysten ja työehtosopimuksen nähtävänä pitämisestä sekä työ- ja lepoaikojen kirjaamisesta.

Ulkomaanliikenteessä työskentelevien merimiesten lepoajoista säädetään merityöaikalain 9 a §:ssä. Vastaavat säännökset kotimaanliikenteen osalta sisältyvät työajasta kotimaanliikenteen aluksista annetun lain (248/1982) 12 §:ään. Kumpikin laki koskee sekä työ- että virkasuhteen perusteella tehtävää työtä.

Merityöaikalain 9 a §:n ja kotimaanliikenteen aluksissa sovellettavan työaikalain 12 §:n mukaan työntekijälle on annettava 10 tunnin lepoaika jokaisen 24 tunnin aikana ja jokaisen seitsemän päivän jakson aikana työntekijälle on turvattava yhteensä vähintään 77 tunnin lepoaika. Lisäksi säädetään mahdollisuudesta jakaa vuorokautinen lepoaika kahteen jaksoon. Tällöin toisen jaksoista on oltava vähintään kuuden tunnin pituinen. Tällöinkin edellytyksenä on, että työntekijälle annetaan jokaisen seitsemän päivän ajanjakson aikana vähintään 77 tunnin lepoaika. Tämän lisäksi säädetään siitä, että peräkkäisten lepoaikojen välinen aika ei saa olla 14 tuntia pidempi. Säännöksiä sovelletaan myös vahtihenkilöstöön.

Jos työntekijän työtehtävät vaihtelevat siten, että häneen sovelletaan välillä muita kuin vahtihenkilöstöä koskevia vähimmäislepoaikasäännöksiä ja välillä taas viimeksi mainittua henkilöstöä koskevia vähimmäislepoa koskevia säännöksiä, vahtivuoroja järjestettäessä on varmistauduttava siitä, että ensimmäistä kertaa vahtiin tuleva henkilö on riittävästi levännyt. Kaikissa tapauksissa laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetussa laissa edellytetyt vahtijärjestelyt on järjestettävä siten, ettei väsymys heikennä vahtihenkilöstön suorituskykyä.

Jokaisella työpaikalla on oltava nähtävillä työ- ja vahtivuoroluettelo, josta käyvät ilmi työajan alkamisen ja päättymisen ajankohdat samoin kuin vahdin alkamis- ja päättymisajat. Luettelot on laadittava aluksen työkielellä ja englanniksi. Työnantajan on kirjattava työntekijäkohtaisesti kaikki tehdyt työtunnit sekä erikseen yli-, hätä- ja sunnuntaityötunnit sekä niistä suoritetut korotusosat. Aloitettu ylityötunti lasketaan ylityötä korvattaessa täydeksi puoleksi tunniksi.

Sopimus, jolla vähennetään työntekijälle lain nojalla kuuluvia etuja, on mitätön. Työajan sijoittamisesta, valmiusajasta ja työajasta, päivittäisistä lepoajoista, viikoittaisesta lepoajasta, päällikön vapaa-aikajaksoista sekä vuorokautisen ja viikoittaisen ylityön korvaamisesta, ylityön korvaamisesta, ylityön korvaamisesta vapaana, pyhätyöstä, vuorottelujärjestelmästä sekä työ- ja vahtivuoroluetteloista voidaan kuitenkin työehtosopimuksella sopia toisin.

Edellä olevan perusteella Suomen on katsottava täyttävän kyseisen säännön ja normin edellyttämän tason.

Sääntö 2.4 ja normi A2.4 — Lomaoikeus

Sääntö ja siihen liittyvä normi uudistavat ja korvaavat kaikki ILOn aiemmat vuosilomaa koskevat yleissopimukset. Näistä Suomi on ratifioinut vuonna 1949 yleissopimuksen nro 72, mutta se korvautui Suomen osalta 14 päivänä syyskuuta 1967 samaa asiaa koskevan uudemman yleissopimuksen nro 91 vuodelta 1949 tultua Suomen osalta voimaan. Myös viimemainittu sopimus korvautui Suomen osalta 15 päivänä tammikuuta 1990 Suomen ratifioitua samaa asiaa koskevan muutetun yleissopimuksen nro 146 vuodelta 1976. Sen sijaan Suomi ei ole ratifioinut merenkulkijain palkallista vuosilomaa koskevaa yleissopimusta nro 54 (vuodelta 1936).

Säännön 2.4 tarkoituksena on varmistaa, että merenkulkijat ovat oikeutettuja vuosilomaan sekä käymään maissa työtehtävien sen salliessa. Säännön täytäntöönpanoon liittyvän normin mukaan palkallisen vuosiloman pituuden on oltava vähintään 2,5 kalenteripäivää työssäkäyntikuukautta kohden, ellei työehtosopimuksissa tai laeissa toisin määrätä. Viranomaisten on määrättävä, miten palveluajan pituus lasketaan, ellei siitä muuten kansallisesti sovita.

Merimiesten vuosiloman pituus on määritelty merimiesten vuosilomalaissa. Yleissopimuksen ratifioimiseksi merimiesten vuosilomalain 2 §:ää muutettiin (muutos 1025/2011) yleissopimuksen määräyksen edellyttämällä tavalla siten, että palkallisen vuosiloman pituus on vähintään kaksi ja puoli arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta heti työsuhteen alkamisesta lähtien. Vuosiloman kertyminen ei ole enää riippuvainen työsuhteen pituudesta.

Lain 4 §:n 1 momentin mukaan työntekijällä on oikeus vuosilomaan kuuden täyden lomanmääräytymiskuukauden kuluttua työsuhteen alkamisesta ja tämän jälkeen aina kuuden kuukauden välein edellisen vuosilomaoikeuden syntymisestä. Pykälän 2 momentissa säädetään vuosilomaoikeudesta silloin, kun työntekijä on ollut hoitovapaalla, opintovapaalla, asevelvollisena tai muusta vastaavasta syystä estynyt tekemästä työtä aikana, jota ei pidetä lain 3 §:ssä tarkoitettuna työssäoloaikana vuosilomaa määriteltäessä. Merityöaikalain muutoksella (1026/2001) laajennettiin valtakunnallisten työmarkkinajärjestöjen oikeutta sopia ylityön korvaamisesta, jotta alan erityistarpeet voitaisiin ottaa huomioon työehtosopimusratkaisuissa. Samalla luovuttiin merityöaikalain poikkeuslupasäännöksistä.

Mainittujen lainsäädännön muutosten jälkeen Suomen lainsäädännön on katsottava vastaavan yleissopimuksen edellyttämää tasoa.

Sääntö 2.5 ja normi A2.5 — Kotimatkaoikeus

Sääntö uudistaa ja korvaa vuodelta 1987 olevan merenkulkijoiden kotimatkaoikeutta koskevan yleissopimuksen nro 166, jota Suomi ei ole ratifioinut.

Säännön 2.5 tarkoituksena on varmistaa merenkulkijan oikeus työnantajan takaamaan vapaaseen kotimatkaan ohjeistossa määritellyissä olosuhteissa. Sen täytäntöönpanoa koskevassa normissa A2.5 määritellään, milloin merenkulkija on oikeutettu kotimatkaan ja kuka sen järjestää sekä kuka vastaa siitä aiheutuvista kustannuksista. Jäsenvaltioiden edellytetään auttavan merenkulkijoiden kotiin palaamista ja miehistön vaihtoja satamissaan olevilla aluksilla.

Merenkulkijalla tulee olla oikeus kotimatkaan, kun työsopimus päättyy ulkomailla sekä jos työsopimus päättyy työnantaja irtisanomiseen tai työntekijän irtisanomiseen perustellusta syystä ja jos työntekijä ei pysty suoriutumaan tehtävistään tai hänen ei voida odottaa suorittavan niitä erityisissä olosuhteissa. Kotimatkaoikeus tulisi turvata siten, ettei meripalveluajan pitäisi ylittää 12 kuukautta. Jos laivanvarustaja ei voi järjestää tai maksaa kotimatkaan oikeutettujen merenkulkijoiden kotimatkaa, sen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen, jonka lipun alla alus purjehtii, on järjestettävä asianomaisen merenkulkijan kotimatka. Jos se ei voi tätä järjestää, voi valtio, josta merenkulkija lähtee kotiin, tai valtio, jonka kansalainen merenkulkija on, järjestää kotimatkan ja periä kustannukset siltä jäsenvaltiolta, jonka lipun alla alus purjehtii. Jäsenvaltio, jonka lipun alla alus purjehtii, saa periä merenkulkijan kotimatkasta aiheutuneet kustannukset laivanvarustajalta. Jäsenvaltion on avustettava niiden merenkulkijoiden kotimatkaa, jotka työskentelevät sen satamissa käyvillä tai sen sisä- tai aluevesien kautta purjehtivilla aluksilla, sekä edistettävä sitä, että heidän tilalleen palkataan toisia merenkulkijoita. Jäsenvaltiolla ei ole oikeutta evätä kenenkään merenkulkijan kotimatkaoikeutta syistä, jotka johtuvat laivanvarustajan taloudellisista olosuhteista tai siitä, että laivanvarustaja on kyvytön tai haluton palkkaamaan merenkulkijan tilalle toista merenkulkijaa. Jäsenvaltion on edellytettävä, että sen lipun alla purjehtivilla aluksilla on merenkulkijoiden käytettävissä kopiot kansallisista kotimatkaoikeutta koskevista määräyksistä asiaankuuluvina kieliversioina.

Kunkin jäsenvaltion on edellytettävä, että merenkulkijat eivät työtä aloittaessaan joudu etukäteen maksamaan laivanvarustajille kotiin lähettämisestä johtuvia kustannuksia ja että näitä kustannuksia ei voida periä merenkulkijan palkasta tai muista etuuksista, ellei merenkulkijan ole kansallisten lakien, määräyksien tai muiden toimenpiteiden taikka voimassa olevien työehtosopimusten mukaisesti todettu vakavasti laiminlyöneen työsuhteeseen perustuvat velvoitteensa.

Merityösopimuslain 3 luvussa säännellään vapaita kotimatkoja. Luvun 1 §:n mukaan merenkulkijalla on oikeus työnantajan kustantamaan kotimatkaan työsuhteen aikana, kun on kysymys äitiys-, erityisäitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaan alkaessa tehtävästä kotimatkasta. Myös työntekijän raskauden keskeyttäminen oikeuttaa kotimatkaan. Lisäksi työnantajan on maksettava työntekijän matka kotipaikkakunnalle ja takaisin alukselle ylläpitoineen, jos hän lomauttaa työntekijän aluksen ollessa ulkomailla.

Vapaista kotimatkoista työsuhteen päättyessä säädetään 3 luvun 2 §:ssä. Työnantajan on maksettava työntekijän kotimatka ylläpitoineen edellyttäen, että työsuhde on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ja päättyy ulkomailla. Jos työntekijä kuitenkin olisi voinut irtisanoa työsopimuksensa päättymään jossakin kotimaan satamassa viimeksi kuluneen kolmen kuukauden aikana, hän ei ole oikeutettu vapaaseen kotimatkaan. Jos aluksen arvioidaan saapuvan kuukauden kuluessa työsopimuksen päättymisestä sellaiseen satamaan, josta kotimatka voidaan järjestää huomattavasti edullisemmin, työntekijän on jatkettava työntekoaan tuohon satamaan asti.

Oikeus työnantajan maksamaan kotimatkaan on 2 §:n 2 momentin mukaan myös työntekijällä, joka on irtisanottu taloudellisesta tai tuotannollisesta syystä tai kun työsopimus päättyy sairauden tai vamman aiheuttaman työkyvyttömyyden vuoksi tai jos työnantaja päättää työsopimuksen ilman laillista perustetta tai jos työntekijän työsopimus loppuu koeaikana tai hän päättää työsopimuksen työnantajasta johtuvasta syystä tai määräsatamassa esiintyvän vaarallisen tartuntataudin tai alukseen kohdistuvan sodan tai sodankaltaisen uhan vuoksi.

Normin A2.5 määräystä merenkulkijoiden kotiin palaamisen edistämisestä vastaa osaltaan merityösopimuslain 3 luvun 4 §, jossa edellytetään, että tietyissä tapauksissa valtio korvaa puolet matkakustannuksista Euroopan unionista tai Euroopan talousalueelta tilalle tulevan työntekijän matkakustannuksista.

Edellä esitetyn perusteella Suomen voidaan katsoa täyttävän myös kotimatkaoikeutta koskevien määräysten osalta yleissopimuksen edellyttämän tason.

Sääntö 2.6 ja normi A2.6 — Korvaus aluksen haaksirikon tai menettämisen johdosta

Sääntö 2.6 ja sitä täydentävä normi uudistavat ja korvaavat vuodelta 1920 olevan korvausta aluksen haaksirikon aiheuttamasta työttömyydestä koskevan yleissopimuksen nro 8, jonka Suomi ratifioi vuonna 1949.

Sääntö 2.6 edellyttää, että merenkulkijalla on oikeus korvaukseen aluksen menetyksestä tai haaksirikosta johtuvasta tapaturmasta, menetyksestä tai työttömyydestä. Sen täytäntöönpanoa koskeva normi A2.6 edellyttää laivanvarustajan korvaavan merenkulkijalle mainitusta tapahtumasta johtuvan menetyksen tai työttömyyden.

Merityösopimuslain 2 luvun 16 §:n 2 momentissa säännellään työntekijän oikeutta palkkaan työnteon estyessä. Sen mukaan työntekijä, joka ei voi tehdä työtään työpaikkaa kohdanneen merionnettomuuden, tulipalon, poikkeuksellisen luonnontapahtuman tai muun sen kaltaisen hänestä tai työnantajastariippumattoman syyn vuoksi, on oikeutettu saamaan palkkansa esteen ajalta, kuitenkin enintään 14 päivältä, jos alus on ulkomailla ja enintään seitsemältä päivältä, jos alus on kotimaassa. Työnantaja saa kuitenkin vähentää työntekijän palkasta määrän, joka työntekijältä on säästynyt työsuorituksen estymisen vuoksi sekä määrän, jonka tämä on ansainnut muulla työllä tai jättänyt tahallaan ansaitsematta. Palkkaa vähennettäessä on noudatettava 2 luvun 21 §:n säännöksiä kuittausoikeuden rajoituksista.

Merityösopimuslain 12 luvun 4 §:ssä on säädetty korvauksesta, joka maksetaan, jos työnantaja on lomauttanut tai irtisanonut työntekijän aluksen tuhoutumisen tai kuntoonpanokelvottomuuden vuoksi. Työnantajan tulee näissä tapauksissa maksaa tietyin edellytyksin kahden kuukauden palkkaa vastaava korvaus.

Edellyttäen, että työntekijä täyttää työttömyysturvalain (1290/2002) mukaiset edellytykset, hänellä voi olla oikeus myös työttömyysetuuteen työnantajan palkanmaksuvelvollisuuden päätyttyä.

Suomen on näin ollen katsottava täyttävän tältäkin osin yleissopimuksen edellyttämän tason.

Sääntö 2.7 ja normi A2.7 — Alusten miehitys

Sääntö ja normi uudistavat ja korvaavat vuodelta 1996 olevan merenkulkijoiden työaikaa ja alusten miehitystä koskevan yleissopimuksen nro 180, jonka Suomi ratifioi vuonna 2002.

Sääntö 2.7 ja siihen liittyvä normi A2.7 edellyttävät, että alusten miehityksessä on turvallisen navigoinnin, tehokkaan kulun ja toimintavarmuuden turvaamisen ohella otettu huomioon merenkulkijan väsymys, alusturvallisuus sekä ruoka ja ruokahuolto.

Laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetun lain mukaan alus on miehitettäväsiten,ettei alusta, laivaväkeä, matkustajia, lastia, muuta omaisuutta tai ympäristöä saateta tarpeettomasti vaaralle alttiiksi. Laivaväen tulee lukumäärältään ja pätevyydeltään olla sellainen, että vahti- ja turvallisuustehtävät aluksella voidaan hoitaa. Aluksella, jolla laivaväki asuu, tulee lisäksi olla tarpeellinen taloushenkilökunta. Aluksen miehitystodistuksesta, jota varten tarvitaan valtakunnallisten merenkulun työmarkkinajärjestöjen ja työsuojeluviranomaisten lausunto, ilmenee aluksen vähimmäismiehitys sekä laivaväen kokoonpano ja pätevyys eri liikennealueille. Miehitystodistuksen antaa Liikenteen turvallisuusvirasto. Yllä mainitun lain 7 §:n 2 momentin mukaan Liikenteen turvallisuusviraston on miehitystodistusta antaessaan otettava huomioon myös merityöyleissopimuksen määräykset.

Miehitystä vahvistettaessa otetaan huomioon aluksen keskeiset turvallisuutta koskevat seikat, kuten turvallinen vahdinpito ja merenkulkijoiden laivatyöhön liittyvän työaikalainsäädännön säännökset, yleinen varustelutaso, huolto ja kunnossapito, liikennealue, matkustajamäärä, ruokahuolto ja puhtaanapito. Miehitystä koskevat vaatimukset ovat sitä suuremmat, mitä vaativammissa oloissa alus on tarkoitettu kulkemaan.

Asiaa koskee myös STCW-yleissopimus sekä aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyydestä annettu valtioneuvoston asetus.

Suomen on näin ollen katsottava täyttävän myös tämän säännön ja normin edellyttämän tason.

Sääntö 2.8 ja normi A2.8 — Merenkulkijoiden uran ja ammattitaidon sekä työllistymismahdollisuuksien edistäminen

Sääntö ja siihen liittyvä normi uudistavat ja korvaavat merenkulkijain jatkuvaa työllistämistä koskevan yleissopimuksen nro 145 (vuodelta 1976), jonka Suomi ratifioi vuonna 1978.

Sääntö 2.8 ja siihen liittyvä normi A2.8 edellyttävät, että jäsenvaltioilla on kansallinen toimintaohjelma merenkulkijoiden työllisyyden, uran ja ammattitaidon edistämiseksi sekä ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden turvaamiseksi.

Suomessa merenkulkualan kansallinen toimintaohjelma perustuu merenkulun koulutusjärjestelmään, joka on merenkulkijoiden vähimmäiskoulutuksesta annetun direktiivin 2008/106/EY ja STCW–yleissopimuksen mukainen. Tutkinnon perusteista ja tavoitteista on sovittu laivanvarustajien ja merenkulkijoiden järjestöjen kanssa, kuten merityöyleissopimuksen normin A2.8 kohta 3 edellyttää. Koulutusjärjestelmä arvioidaan uudelleen viiden vuoden välein. Alan osaamis- ja kehitystarpeiden ennakoinnista huolehtii opetushallituksen yhteydessä toimiva valtakunnallinen merenkulkualan koulutustoimikunta.

Alusten automaation lisääntyessä merenkulkualan ammatti-, tietotaito- ja kielitaitovaatimukset lisääntyvät. Valtion ylläpitämä merenkulun turvallisuuskoulutuskeskus järjestää alusten turvallisuustason ylläpitämiseen ja parantamiseen sekä turvallisuusjohtamiseen liittyvää laiva- ja konesimulaattorikoulutusta, sammutus- ja pelastuskoulutusta sekä hätä-, pelastautumis- ja terveydenhuoltokoulutusta merenkulkijoille ja merenkulkualan opiskelijoille.

Merenkulkijoiden työllisyyttä on osaltaan edistänyt tonnistoveron uusiminen, jolla lisättiin Suomen lipun alla purjehtivien alusten kansainvälistä kilpailukykyä. Uudistus kannusti uusiin investointeihin, jotka lisäävät ja turvaavat suomalaisten merenkulkijoiden työllisyyttä.

Merenkulkijoiden työ- ja sosiaalisiin oloihin liittyvän lainsäädännön yleisen kehityksen ja merenkulkijoiden työoloihin liittyvien erityiskysymysten käsittelyä varten työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimii merimiesasiain neuvottelukunta. Neuvottelukunnassa on edustettuna merenkulkijoiden työnantaja- sekä työntekijäpuoli.

Suomen voidaan katsoa täyttävän myös säännön 2.8 sekä siihen liittyvän normin edellytykset.

3 osasto. Asuintilat ja virkistysmahdollisuudet, ruoka ja ruokahuolto

Sääntöjen ja ohjeiston 3 osaston säännöt liittyvät asuintiloihin ja virkistysmahdollisuuksiin (3.1) sekä ruokaan ja ruokahuoltoon (3.2).

Sääntö 3.1 ja normi A3.1 — Asuintilat ja virkistysmahdollisuudet

Sääntö ja normi uudistavat ja korvaavat vuodelta 1949 olevan yleissopimuksen laivaväen asunnoista aluksessa (muutettu) nro 92 ja vuodelta 1970 olevan yleissopimuksen laivaväen asunnoista aluksessa (täydentävät määräykset) nro 133. Suomi ratifioi yllämainitut yleissopimukset vuonna 1951 ja 1974.

Merityöyleissopimuksen alusten rakentamista ja varustamista koskevia määräyksiä sovelletaan vain niihin aluksiin, jotka on rakennettu sinä päivänä, jolloin yleissopimus on tullut kyseisen jäsenmaan osalta voimaan tai sen jälkeen. Tätä vanhempiin aluksiin sovelletaan edelleen ILOn vuodelta 1949 olevaa yleissopimusta laivaväen asunnoista aluksessa (muutettu) nro 92 ja vuodelta 1970 olevaa yleissopimusta laivaväen asunnoista aluksessa (täydentävät määräykset) nro 133 siltä osin, kuin niitä ennen mainittua päivää oli sovellettava asianomaisen jäsenvaltion lain tai käytännön mukaan. Vaikka sääntö 3.1 uudistaa mainitut yleissopimukset, Suomi jatkaa näiden yleissopimusten määräysten soveltamista ennen merityöyleissopimuksen voimaantuloa rakennettuihin aluksiin, koska molempia yleissopimuksia sovelletaan merityöyleissopimuksen voimaan tullessa.

Sääntö 3.1 ja siihen liittyvä normi A3.1 varmistavat, että aluksilla on kunnolliset asuintilat ja virkistysmahdollisuudet. Määräykset liittyvät asuin-, ruokailu-, virkistys- ja saniteettitilojen kokoon ja varustukseen, kuten kalustukseen, veteen, viemäröintiin, lämmitykseen, tuuletukseen ja valaistukseen. Määräyksistä voidaan tietyissä tapauksissa poiketa aluksien bruttovetoisuudesta riippuen.

Merenkulkijoille on järjestettävä heidän tarpeitaan vastaavat erityiset virkistys- ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet, ottaen huomioon määräykset, jotka koskevat terveyden ja turvallisuuden suojelua ja tapaturmien torjuntaa.

Asiaa säännellä laissa laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella, joka tulee pääosin voimaan 1.11.2012.

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella annetun lain nojalla annettavia aluksen asuinympäristöä ja ruokahuoltoa koskevia valtioneuvoston asetuksia. Asetukset tulevat sisältämään säännöksiä, joilla osaltaan edelleen saatetaan Suomen lainsäädäntö yleissopimuksesta johtuvien vaatimusten mukaiseksi. Asetukset on tarkoitus antaa välittömästi valtuuttavan lain voimaantulon jälkeen.

Laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella annetun lain tarkoituksena on varmistaa laivaväen työ- ja asuinympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä mahdollisuus asianmukaiseen ravintoon, virkistykseen ja vapaa-ajanviettoon aluksella. Säännökset asuintiloista ja virkistysmahdollisuuksista sisältyvät lain 4 lukuun.

Mainitussa laissa säädetään muun muassa aluksen käyttöönottotarkastuksista sekä työ- ja asuntilojen suunnittelusta ja rakentamisesta sekä näitä tiloja koskevista määräaikaisista tarkastuksista ja asuintiloista ja virkistysmahdollisuuksista. Henkilöstötiloista on säädetty työturvallisuuslain 48 §:ssä.

Laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella annetun lain soveltamisalaa koskevan 2 §:n mukaan merityöyleissopimuksen määräyksiä sovelletaan myös ulkomaisiin aluksiin silloin, kun ne ovat Suomen vesialueella. Lain 18 §:n 2 momentin mukaan työsuojeluviranomainen valvoo ulkomaisen aluksen osalta sitä, että merityöyleissopimuksen vaatimukset työsuhteen ehdoista, aluksen työ- ja asuintilojen terveellisyydestä ja turvallisuudesta sekä oikeudesta asianmukaiseen ravintoon, virkistäytymiseen ja vapaa-ajan viettoon täyttyvät.

Suomen lainsäädännön on katsottava siten täyttävän yleissopimuksen edellyttämän tason.

Sääntö 3.2 ja normi A3.2 — Ruoka ja ruokahuolto

Sääntö ja normi uudistavat ja korvaavat vuodelta 1946 olevat laivaväen ruoanpitoa aluksissa koskevan yleissopimuksen nro 68 ja laivakokkien pätevyystodistusta koskevan yleissopimuksen nro 69, joita Suomi ei ole ratifioinut.

Säännön 3.2 ja siihen liittyvän normin A3.2 tarkoituksena on varmistaa aluksella olevien merenkulkijoiden ruokaa ja ruoanpitoa koskevat vähimmäisvaatimukset, oikeus maksuttomiin aterioihin työsuhteen aikana samoin kuin laivakokkien pätevyys.

Sääntö 3.2 edellyttää jäsenvaltioiden varmistavan, että sen lipun alla purjehtivilla aluksilla tarjottava ruoka ja juomavesi ovat laadullisesti hyviä ja ravitsevia sekä vastaavat määrällisesti aluksen tarpeita, kun otetaan huomioon erilaiset kulttuuriset ja uskonnolliset taustat. Aluksella olevilla merenkulkijoilla on työsuhteensa kestäessä oltava oikeus maksuttomaan ruokaan. Aluksen ruoanvalmistuksesta vastaavalla laivakokilla on oltava työnsä edellyttämä koulutus ja pätevyys.

Normin A3.2 mukaan jäsenvaltion on määriteltävä vähimmäisvaatimukset, jotka koskevat sen lipun alla purjehtivilla aluksilla oleville merenkulkijoille tarkoitetun juomaveden ja ruoan määrää ja laatua sekä ruoanvalmistusta sekä varmistettava, että sen lipun alla purjehtivilla aluksilla ruoka- ja juomavesivarastot ovat määränsä, ravintoarvonsa, laatunsa ja monipuolisuutensa osalta asianmukaisia ottaen huomioon aluksella olevien merenkulkijoiden määrä, heidän uskonnostaan ja kulttuuristaan johtuvat ruoalle asetettavat vaatimukset sekä matkan pituus ja luonne. Aterioiden tulee olla terveellisiä, riittäviä ja monipuolisia ja niiden valmistus- ja tarjoiluolosuhteiden tulee täyttää hygieniavaatimukset. Laivanvarustajien on huolehdittava siitä, että laivakokkina työskentelevällä merenkulkijalla ja muulla henkilökunnalla on tehtävänsä edellyttämä koulutus, pätevyys ja ammattitaito. Koulutukseen tulee kuulua käytännön ruoanlaitto, elintarvikehygienia ja henkilökohtainen hygienia, elintarvikkeiden varastointi ja varaston valvonta, ympäristönsuojelu sekä ruokahuoltoon liittyvä terveellisyys ja turvallisuus.

Edellä säännön 3.1 yhteydessä mainitulla laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella annetulla lailla sekä valmisteilla olevalla valtioneuvoston asetuksella vai on tarkoitus varmistaa ruoan sekä juoma- ja talousveden laatu samoin kuin ruoan ravitsevuus ja terveellisyys silloinkin, kun alus on yhtämittaisesti pitkiä jaksoja merellä. Säännöksen ruoasta ja ruokahuollosta sisältyvät lain 5 lukuun.

Säännökset täyttävät yleissopimuksen edellyttämän tason.

4 osasto.Terveydensuojelu, sairaanhoito, merimiespalvelut ja sosiaaliturva

Sääntöjen ja ohjeiston 4 osaston säännöt liittyvät sairaanhoitoon aluksella ja maissa (4.1), laivanvarustajan vastuuseen (4.2), terveyden ja turvallisuuden suojeluun sekä tapaturmien torjuntaan (4.3), merimiespalveluihin maissa (4.4) ja sosiaaliturvaan (4.5).

Sääntö 4.1 ja normi A4.1 — Sairaanhoito aluksella ja maissa

Sääntö ja normi uudistavat ja korvaavat vuodelta 1987 olevan merenkulkijoiden terveyden- ja sairaanhoitoa koskevan yleissopimuksen nro 164, jonka Suomi ratifioi vuonna 1994.

Säännön 4.1 tarkoituksena on varmistaa, että merenkulkija saa sairastuessaan asianmukaista hoitoa riippumatta siitä, onko hän aluksella vai maissa. Terveydensuojelua ja sairaanhoitoa koskevien määräysten tarkoituksena on varmistaa, että aluksella olevien merenkulkijoiden terveydensuojelu ja sairaanhoito on mahdollisimman vertailukelpoinen maissa työskentelevien henkilöiden yleisesti käytettävissä olevan terveydensuojelun ja sairaanhoidon kanssa.

Sääntö 4.1 edellyttää jäsenvaltion huolehtivan siitä, että kaikkien sen lipun alla purjehtivilla aluksilla olevien merenkulkijoiden terveyttä suojellaan asianmukaisesti ja että he aluksella työskennellessään voivat päästä nopeasti asianmukaiseen hoitoon. Sen alueella olevien aluksien merenkulkijoiden, jotka tarvitsevat välitöntä hoitoa, tulee voida käyttää jäsenvaltion maissa olevia sairaanhoitopalveluja.

Säännön täytäntöönpanoon liittyvän normin A4.1 määräykset liittyvät aluksilla olevien merenkulkijoiden terveydensuojeluun ja sairaanhoitoon, lääkärintodistuksen vakiomalliin, aluksien lääkintävarusteisiin ja lääkintäkoulutukseen. Lisäksi ne edellyttävät, että aluksilla, jotka tekevät yli kolme päivää kestäviä kansainvälisiä matkoja, on oltava lääkäri, jos sillä on vähintään 100 henkilöä, ja mahdollisuus saada lääkinnällisiä ohjeita radion välityksellä.

Normin A4.1 mukaan jäsenvaltion on annettava määräykset, joiden mukaisesti sen lipun alla purjehtivilla aluksilla työskentelevillä merenkulkijoilla on mahdollisuus terveydensuojeluun ja sairaanhoitoon, johon sisältyy perushammashuolto. Tässä yhteydessä tulee varmistaa, että merenkulkijoihin sovelletaan heidän tehtäviinsä liittyviä, yleisiä työterveyden suojelua ja sairaanhoitoa koskevia määräyksiä samoin kuin niitä erityismääräyksiä, jotka liittyvät heidän aluksella tekemäänsä työhön. Sairaanhoitoon tulee sisältyä mahdollisuus saada viipymättä tarvittavat lääkkeet, hoidon edellyttämät lääkintävarusteet, diagnoosi ja hoito sekä lääketieteellistä asiantuntemusta. Merenkulkijoille tulee turvata oikeus käydä mahdollisuuksien mukaan viipymättä poikkeamissatamissa pätevän lääkärin tai hammaslääkärin vastaanotolla. Terveydensuojeluun ja sairaanhoitoon tulee kuulua myös terveyden edistämistä ja terveysvalistusta sekä muita ennalta ehkäisemistä koskevia ohjelmia ja toimenpiteitä.

Toimivaltaisen viranomaisen on hyväksyttävä lääkärintodistuksen vakiomalli, jota aluksien päälliköt ja lääkintähenkilöstö käyttävät aluksella ja maissa. Todistus ja sen sisältämät tiedot ovat luottamuksellisia, eikä niitä saa käyttää muuhun kuin merenkulkijan hoidon edellyttämään tarkoitukseen.

Jäsenvaltion on määriteltävä sen lipun alla purjehtivien aluksien sairaanhoitoon, lääkintävarusteisiin ja lääkintäkoulutukseen liittyvät vaatimukset. Niiden tulee edellyttää, että kaikilla aluksilla on oltava lääkekaappi, lääkintävarusteet ja lääkintäopas, jotka toimivaltainen viranomainen määrittelee yksityiskohtaisesti ja tarkastaa säännöllisesti. Kansallisissa vaatimuksissa on otettava huomioon aluksen tyyppi, siellä olevien henkilöiden määrä ja matkan luonne, määränpää ja kesto sekä asiaankuuluvat kansalliset ja kansainväliset suositukset, jotka koskevat lääkinnällisiä standardeja. Aluksilla, joilla on vähintään 100 henkilöä ja joita käytetään tavallisesti yli 72 tuntia kestäviin kansainvälisiin matkoihin, on oltava pätevä lääkäri, joka vastaa sairaanhoidosta; kansallisissa laeissa ja määräyksissä voidaan määritellä myös muita aluksia, joilla edellytetään olevan lääkäri, ottaen huomioon muun muassa matkan kesto, luonne ja olosuhteet sekä aluksella olevien merenkulkijoiden lukumäärä.

Aluksilla, joilla ei ole lääkäriä, on oltava ainakin yksi merenkulkija, jonka säännöllisiin tehtäviin kuuluu sairaanhoito ja lääkkeiden jakelu, tai ainakin yksi ensiaputaitoinen merenkulkija; aluksen sairaanhoidosta vastaavien muiden henkilöiden kuin lääkärien edellytetään suorittaneen hyväksyttävästi STCW-yleissopimuksen, sellaisena kuin se on muutettuna, vaatimuksia vastaavan lääkintäkoulutuksen; ensiavun antamisesta vastaavien merenkulkijoiden edellytetään suorittaneen hyväksyttävästi STCW-yleissopimuksen vaatimuksia vastaavan ensiapukoulutuksen.

Merellä olevien alusten tulee voida käyttää järjestelmää, joka välittää lääkinnällisiä ohjeita ja asiantuntijapalvelua radion tai satelliitin välityksellä ympäri vuorokauden; radion tai satelliitin välityksellä saatujen, aluksen ja maissa olevien, lääkinnällisiä ohjeita antavien henkilöiden välisten viestien edelleen välittämisen on oltava maksutonta riippumatta siitä, minkä lipun alla kyseinen alus purjehtii.

Suomalaisella aluksella sairaanhoidosta vastaa aluksen päällikkö, joka yleensä siirtää käytännön hoitovastuun jollekin perämiehistä. Suurimmilla matkustaja-autolautoilla on sairaanhoitaja, joka vastaa sairaanhoidosta. Aluksilla on lääkevalikoima ja sairaanhoitovälineistö, joka perustuu merenkulkuhallituksen laiva-apteekeista antamaan päätökseen (12.12.1994 33/033/94). Tämä päätös perustuu direktiiviin 92/29/ETY sekä ILOn aikaisempaan yleissopimukseen nro 164.

Tarvittaessa alukset voivat saada lääkintäohjeita radioteitse niin sanotun Radio Medical -järjestelmän avulla. Kansainvälisessä liikenteessä olevilla matkustaja-aluksilla on oltava mukana laillistettu lääkäri, jos matka kestää yli kolme päivää ja matkustajia on enemmän kuin 100. Kaikilla aluksella työskentelevillä henkilöillä on oltava STCW-yleissopimuksen edellyttämä ensiapukoulutus.

Lisäksi laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetun lain 18 §:n 4 momentissa säädetään, että valtioneuvosto antaa asetuksen STCW-yleissopimuksen ja vähimmäiskoulutusdirektiivin täytäntöönpanon edellyttämistä vaihtoehtoisista pätevyyskirjoista ja laivaväen lisäpätevyyksistä sekä palo- ja terveydenhuoltokoulutuksesta. Koulutus sisältää myös työturvallisuuskoulutusta.

Merenkulkijoiden terveydenhoidosta maissa huolehtivat merimiesterveyskeskukset, joita terveydenhuoltolain (1326/2010) 19 §:n mukaan ovat Haminan, Helsingin, Kemin, Kotkan, Oulun, Pietarsaaren, Porin, Rauman, Savonlinnan, Turun ja Vaasan merimiesterveyskeskukset. Maarianhaminan osalta on säädetty erikseen merimieskeskuksesta, joka tuottaa vastaavat työterveyshuoltopalvelut.

Merimiesterveyskeskukset ylläpitävät kansanterveystyöhön kuuluvina tehtävinä kotipaikasta riippumatta merimiesterveydenhuoltoa, johon kuuluu merimiehen terveydenhoito ja sairaanhoito sekä hammashuolto sekä tuottavat varustamon sijaintipaikasta riippumatta työnantajan järjestettäväksi työterveyshuoltolain (1383/2001) 2 §:ssä tai muissa säädöksissä säädettyjä ja niiden nojalla määrättyjä työterveyshuoltopalveluja.

Edellä esitetyn perusteella lainsäädäntömme täyttää tältäkin osin yleissopimuksen määrittelemän vähimmäistason.

Sääntö 4.2 ja normi A4.2 — Laivanvarustajan vastuu

Sääntö ja normi uudistavat ja korvaavat vuodelta 1936 olevan laivanisännän vastuuta siinä tapauksessa että merimies sairastuu, joutuu tapaturman uhriksi tai kuolee koskevan yleissopimuksen nro 55 sekä vuodelta 1987 olevan merenkulkijoiden sosiaaliturvaa koskevan yleissopimuksen nro 165, joita Suomi ei ole ratifioinut.

Sääntö 4.2 edellyttää jäsenvaltion huolehtivan siitä, että sen lipun alla purjehtivilla aluksilla työskentelevät merenkulkijat ovat oikeutettuja saamaan laivanvarustajalta aineellista apua ja tukea sellaisiin rahallisiin vaikeuksiin, jotka aiheutuvat merenkulkijan työsopimuksen voimassaoloaikana sattuneesta sairastumisesta, vammasta tai kuolemasta taikka kyseisen sopimuksen nojalla tehdystä työstä.

Säännön täytäntöönpanoa koskevan normin A4.2 määräykset liittyvät sairaudesta ja tapaturmasta aiheutuvien kustannusten korvaamiseen ja pitkäaikaisen työkyvyttömyyden aiheuttamaan tuen tarpeeseen, sairausajan palkkaan ja vastuun rajoittamiseen.

Normin mukaan jäsenvaltion tulee edellyttää, että sen lipun alla purjehtivien aluksien laivanvarustajat vastaavat kaikkien aluksilla työskentelevien merenkulkijoiden terveydensuojelusta ja sairaanhoidosta. Vastuun tulee kattaa kustannukset, jotka johtuvat hänen aluksellaan työskentelevän merenkulkijan sairaudesta tai vammasta, joka sattuu merenkulkijan työn aloittamispäivän ja sen päivän välisenä aikana, jolloin hänen katsotaan palanneen kotiin, tai aiheutuu tuona aikana voimassa olleesta työsuhteesta sekä korvauksen maksamisesta siinä tapauksessa, että merenkulkija kuolee tai tulee pitkäaikaisesti työkyvyttömäksi työtapaturman, sairauden tai työhön liittyvän vaaran johdosta.

Laivanvarustajan on vastattava myös sairaanhoidosta johtuvista kustannuksista, joihin sisältyy lääketieteellinen hoito tarvittavine lääkkeineen, lääkintävälineet sekä muualla kuin kotona asumisesta aiheutuvat asuin- ja elinkustannukset siihen asti, kunnes sairas tai loukkaantunut merenkulkija on toipunut tai kunnes sairaus tai työkyvyttömyys on todettu pysyväksi. Lisäksi laivanvarustajan on vastattava hautauskustannuksista, jos merenkulkija työsuhteensa aikana kuolee aluksella tai maissa.

Kansallisilla laeilla tai määräyksillä voidaan rajoittaa laivanvarustajan vastuuta sairaanhoidosta ja asuin- ja elinkustannuksista koskemaan ajanjaksoa, joka ei saa olla lyhyempi kuin 16 viikkoa vamman syntymisestä tai sairauden alkamispäivästä lukien.

Jos sairaudesta tai tapaturmasta seuraa työkyvyttömyys, laivanvarustajan on vastattava täyden palkan maksamisesta niin kauan, kun sairas tai loukkaantunut merenkulkija on aluksella tai kunnes tämä on palannut kotiin tässä sopimuksessa edellytetyn mukaisesti. Laivanvarustajan on vastattava myös täyden tai osapalkan maksamisesta kansallisten lakien tai määräysten tai työehtosopimuksen mukaisesti siitä ajankohdasta alkaen, jolloin merenkulkija palasi kotiin tai maihin, siihen asti, kunnes hän on toipunut tai kunnes hän on oikeutettu asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisiin rahallisiin etuuksiin, jos tämä ajankohta on aikaisempi.

Kansallisilla laeilla tai määräyksillä voidaan rajoittaa laivanvarustajan vastuuta täyden tai osapalkan maksamisesta merenkulkijalle, joka ei enää ole aluksella, koskemaan ajanjaksoa, joka ei saa olla lyhyempi kuin 16 viikkoa vamman syntymisestä tai sairauden alkamispäivästä lukien.

Kansallisilla laeilla tai määräyksillä laivanvarustajan vastuu voidaan sulkea kokonaan pois, kun vamma syntyi muualla kuin palveluksessa aluksella, kun vamma tai sairaus johtui sairaan, loukkaantuneen tai kuolleen merenkulkijan omasta tahallisesta laiminlyönnistä ja kun sairaus tai vamma tarkoituksellisesti salattiin työsuhteen alkaessa.

Kansallisilla laeilla tai määräyksillä laivanvarustajan vastuuta sairaanhoidosta ja asuin-, elin- ja hautauskustannuksista voidaan rajoittaa siltä osin kuin se kuuluu julkisille viranomaisille.

Laivanvarustajan tai sen edustajan on huolehdittava alukselle jääneestä sairaan, loukkaantuneen tai kuolleen merenkulkijan omaisuudesta ja sen palauttamisesta merenkulkijalle tai tämän lähiomaiselle.

Merityösopimuslain 2 luvun 10 §:n mukaan työntekijä, joka on estynyt tekemästä työtään sairauden tai tapaturman vuoksi, on oikeutettu sairausajan palkkaan sairastumispäivää seuraavan päivän alusta lukien. Aluksen päällikkö on oikeutettu esteen aikana saamaan palkkansa enintään 90 päivältä ja muut ulkomaanliikenteessä olevat työntekijät enintään 60 päivältä ja kotimaan liikenteessä 30 päivältä. Edellytyksenä on, ettei työkyvyttömyyttä ole aiheutettu tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella.

Merityösopimuslain 2 luvun 11 §:ssä säännellään sairausajan palkkaa vastaavaa korvausta työsuhteen päättyessä tilanteissa, joissa työntekijällä olisi työsuhteen jatkuessa oikeus saada työnantajalta sairausajan palkkaa merityösopimuslain 2 luvun 10 §:n mukaisesti.

Maksettuaan työntekijälle sairausajan palkan työnantajalla on oikeus saada vastaavalta ajalta työntekijälle sairausvakuutuslain (1224/2004) tai tapaturmavakuutuslain (608/1948) mukaan maksettava päiväraha, enintään kuitenkin maksamaansa palkkaa vastaava määrä.

EU:n ulkopuolisen työvoiman osalta Suomen Konepäällystöliitto ry:n, Suomen Laivanpäällystöliitto ry:n, Suomen Merimies-Unioni SMU ry:n ja Suomen Varustamot ry:n välisen ammattitaitoisen alushenkilökunnan saatavuuden turvaamista koskevan sopimuksen mukaan varustamon tulee korvata EU:n ulkopuolelta tulevalle miehistölle sairausajan palkka, kunnes merimies palaa kotiin sekä sen jälkeen enintään 130 päivän ajan.

Merityösopimuslain 2 luvun 12 §:n mukaan työnantaja on velvollinen huolehtimaan sairastuneen tai loukkaantuneen työntekijän hoidosta aluksella. Siihen kuuluu ylläpito, lääkärinhoito siihen liittyvine matkoineen ja lääkkeineen. Siinä tapauksessa, että työntekijän sairauden voidaan olettaa vaarantavan muiden aluksella olevien terveyden, työnantajan on toimitettava työntekijä maihin hoitoon.

Merityösopimuslain 2 luvun 13 §:ssä säännellään sairaanhoidon kustannuksia. Työnantaja vastaa työsuhteen kestäessä sairastuneen työntekijän hoitokustannuksista enintään 112 päivältä eli 16 viikolta. Vastuu rajoittuu siihen osaan, jota ei korvata julkisista varoista. Työnantajan vastuu sairaanhoitokustannuksista päättyy kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun työntekijä on viimeksi jättänyt aluksen. Sairastuneen työntekijän ylläpitokustannuksista työnantaja vastaa kuitenkin työntekijän kotiinpaluuseen saakka. Työnantajan tulee korvata muun muassa työntekijän sairaalapäivämaksut, poliklinikka- ja terveyskeskuskäynnit sekä työntekijän lääkekulut.

Jos sairas tai loukkaantunut työntekijä on jätettävä hoitoon ulkomaille, työnantajan on varmistauduttava siitä, että työntekijä saa asianmukaista hoitoa. Työnantajan on viipymättä ilmoitettava asiasta työntekijän lähiomaiselle, ellei työntekijä sitä kiellä, ja tarvittaessa lähimmälle Suomen konsulille.

Työnantajan on viipymättä ilmoitettava työntekijän kuolemasta tämän lähiomaiselle. Edelleen työnantajan on huolehdittava työntekijän hautaamisesta ja maksettava tästä aiheutuvat kustannukset edellyttäen, että työntekijä kuollessaan olisi ollut oikeutettu työnantajan maksamaan sairaanhoitoon. Jos toimitetaan polttohautaus, työnantajan on huolehdittava siitä, että uurna toimitetaan omaisten osoittamaan tai muuhun asianmukaiseen säilytyspaikkaan. Lisäksi työnantajan on huolehdittava vainajan alukselle jääneen omaisuuden luovuttamisesta tämän lähiomaiselle. Pilaantuva omaisuus voidaan myydä kuolinpesän lukuun tai tarvittaessa hävittää.

Sairausvakuutuslain 2 §:n mukaan vakuutettuja ovat Suomessa asuvat henkilöt. Suomessa asuminen ratkaistaan asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetun lain (1573/1993) , jäljempänä soveltamisalalaki , mukaan. Merimiesten osalta sairausvakuutuslain 2 §:n 3 momentissa viitataan soveltamisalalain 6 §:ään. Lain 6:ssä on erityissäännös palvelusta suomalaisella aluksella. Lakia sovelletaan suomalaisessa aluksessa merityösopimuslain mukaisessa palvelussuhteessa olevaan henkilöön. Lakia sovelletaan myös henkilöön, joka palvelee suomalaisessa aluksessa, jos hän viimeisen vuoden kuluessa ennen palvelussuhteen alkamista aluksessa asui Suomessa soveltamisalalain 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Sairausvakuutuksesta maksettava korvaus on sidottu työtulon suuruuteen. Päivärahaa maksetaan enintään 300 arkipäivältä. Työntekijällä on oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen merimieseläkelain (1290/2006) mukaan, jos hänen työkykynsä arvioidaan olevan heikentynyt sairauden, vian tai vamman vuoksi vähintään kahdella viidesosalla yhtäjaksoisesti ainakin vuoden ajan.

Edellä esitetyn perusteella lainsäädäntömme täyttää tältäkin osin yleissopimuksen määrittelemän vähimmäistason.

Sääntö 4.3 ja normi A4.3 — Terveyden ja turvallisuuden suojelu ja tapaturmien torjunta

Sääntö ja normi uudistavat vuodelta 1970 olevan merenkulkijain työtapaturmien torjuntaa koskevan yleissopimuksen nro 134, jonka Suomi ratifioi vuonna 1974.

Sääntö 4.3 ja siihen liittyvä normi A4.3 liittyvät työsuojeluun ja tapaturmien torjuntaan ja edellyttävät jäsenvaltioiden huolehtivan siitä, että merenkulkijoiden terveyttä suojellaan ja että heidän työympäristönsä aluksella ei vaaranna heidän terveyttään ja hyvinvointiaan. Aluksille on laadittava turvallisuutta ja terveyttä työssä koskevat toimintaohjeet ja otettava huomioon asiaan liittyvät kansainväliset standardit. Turvallisuuden suhteen on kiinnitettävä huomiota myös väsymyksen, alkoholin tai huumeiden käytön ja muiden työpaikan riskitekijöiden aiheuttamiin vaaroihin. Aluksille, joilla on vähintään viisi merenkulkijaa, on perustettava työsuojelutoimikunta. Tapaturmat ja vammat on asianmukaisesti ilmoitettava ja raportoitava.

Työturvallisuuslaki on yleislaki, joka koskee kaikkea työ- ja virkasuhteen perusteella tehtävää työtä. Sen lisäksi sitä sovelletaan muun muassa oppilaan ja opiskelijan koulutuksen yhteydessä tekemään työhön samoin kuin työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen osallistuvan henkilön työhön ja muuhun työhön sen mukaan kuin erikseen säädetään. Laki velvoittaa sekä työnantajia että työntekijöitä. Työturvallisuuslaissa esiintyviä haitta- ja vaaratekijöitä ja niitä koskevia torjuntatoimenpiteitä on säännelty aihepiireittäin. Perinteisten kone- ja laiteturvallisuudesta johtuvien uhkien lisäksi siinä huomioidaan työn henkisestä ja fyysisestä kuormittavuudesta, ergonomiasta, väkivallan uhasta, häirinnästä, epäasiallisesta kohtelusta sekä yksintyöskentelystä johtuvat vaaratekijät. Työnantajan on tiedotettava työntekijöille työpaikan haitta- ja vaaratekijöistä ja huolehdittava siitä, että työntekijät heidän ammatillinen osaamisensa ja kokemuksensa huomioon ottaen perehdytetään työhön, työpaikan olosuhteisiin sekä oikeisiin työmenetelmiin.

Lain 10 § koskee työhön liittyvien vaarojen selvittämistä ja arviointia. Työnantajan on työn ja toiminnan ja luonne huomioon ottaen riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava työstä, olosuhteista ja työympäristöstä johtuvat vaaratekijät ja mahdollisuuksien mukaan poistettava ne. Edelleen hänen on arvioitava jäljelle jääneiden vaarojen merkitys työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle sekä päätettävä niiden edellyttämistä tarpeellisista toimenpiteistä. Pykälä sisältää luettelon niistä haitta- ja vaaratekijöistä, joihin selvityksen ainakin tulee kohdistua. Jos työnantajalla ei ole riskinarviointiin vaadittavaa asiantuntemusta, hänen on käytettävä ulkopuolista asiantuntijaa. Selvitystä ja arviota on päivitettävä ja tarkistettava muuttuvien olosuhteiden mukaisesti.

Työpaikan kokonaisvaltaiseen turvallisuushallintaan kuuluvasta työsuojelua koskevasta toimintasuunnitelmasta säädetään lain 9 §:ssä. Työnantajalla on oltava turvallisuuden ja terveellisyyden edistämiseksi ja työntekijän työkyvyn ylläpitämiseksi tarpeellista toimintaa koskeva ohjelma, joka kattaa työpaikan työolojen kehittämistarpeet ja työympäristöön liittyvien tekijöiden vaikutukset. Ohjelman tavoitteet on otettava huomioon työpaikan kehittämistoiminnassa ja suunnittelussa ja niitä on käsiteltävä työntekijäin tai heidän edustajiensa kanssa.

Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (44/2006) 42 § koskee työsuojelun yhteistoimintaa suomalaisella aluksella. Se edellyttää, että suomalaiselle alukselle, jossa työskentelee vähintään viisi laivaväkeen kuuluvaa, on valittava työsuojeluvaltuutettu ja perustettava työsuojelutoimikunta.

Työturvallisuuslain noudattamista valvovat työsuojeluviranomaiset. Valvontamenettelystä säädetään työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetussa laissa. Sen mukaan työsuojeluviranomaisella ja tarkastajalla on valvonnan toteuttamiseksi ja valvonnan edellyttämässä laajuudessa oikeus päästä työpaikalle ja muihin tiloihin, jotka työnantaja on työsuojeluviranomaisen valvontaan kuuluvan lain mukaan velvollinen luovuttamaan työntekijöiden käyttöön. Työsuojelutarkastuksia tehdään niin usein ja niin tehokkaasti kuin valvonnan vaikuttavuuden kannalta on tarpeellista. Työpaikkoja, joissa on olennaisia hengen ja terveyden menettämisen vaaroja, valvotaan erityisen tehokkaasti.

Jos työnantaja ei noudata hänelle työsuojeluviranomaisten valvontaan kuuluvissa säännöksissä asetettuja velvollisuuksia, tarkastaja antaa työnantajalle kirjallisen toimintaohjeen poistaa tai korjata säännösten vastainen olotila. Jos säännösten vastaisesta olotilasta johtuva vaara tai haitta on laissa mainituissa asioissa vähäistä suurempi, tarkastaja antaa työnantajalle kirjallisen kehotuksen poistaa tai korjata säännösten vastainen olotila. Tarvittaessa tarkastaja saattaa asian työsuojeluviranomaiselle, joka voi velvoittaa päätöksellään työnantajan korjaamaan tai poistamaan säännösten vastaisen olotilan asettamassaan määräajassa tarvittaessa sakon uhalla.

Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain 7 luku koskee työsuojelun valvontaa varten tehtäviä ilmoituksia. Sen mukaan työnantaja on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työsuojeluviranomaiselle kuolemaan tai vaikealaatuiseen vammaan johtaneesta työtapaturmasta, jonka johdosta tapahtumapaikalla on tapaturmavakuutuslain mukaan suoritettava poliisitutkinta. Jos lääkäri perustellusti epäilee kysymyksessä olevan ammattitautilaissa (1343/1988) tarkoitetun ammattitaudin tai työstä johtuvan muun työperäisen sairauden, hänen on salassapitosäännösten estämättä ilmoitettava asiasta aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelle.

Aluksen työympäristöä koskevista vaatimuksista on säädelty työympäristöstä aluksessa annetulla valtioneuvoston päätöksellä (417/1981) . Päätös sisältää yksityiskohtaisia määräyksiä muun muassa aluksen työympäristöstä, kulkuteistä, melusta, valaistuksesta ja ilmanvaihdosta. Sen tarkoituksena on merenkulkijan suojaaminen työympäristöstä johtuvilta vaaroilta.

Työntekoa aluksella on säädelty laivatyössä noudatettavista järjestysohjeista annetulla valtioneuvoston päätöksellä (418/1981) . Päätöksellä pyritään varmistamaan laivalla tehtävän työteon turvallisuus.

Työvälineiden turvallisesta käytöstä ja tarkastamisesta annettu valtioneuvoston asetus (403/2008) perustuu neuvoston direktiiviin 95/63/EY työntekijöiden työssään käyttämille työvälineille asetettavista turvallisuutta ja terveyttä koskevista vähimmäisvaatimuksista annetun direktiivin 89/655/ETY muuttamisesta. Asetus koskee myös laivatyötä, ja sillä on pyritty turvamaan merenkulkijoiden turvallisuus työssään.

Kaikki aluksilla merenkulkijoille tapahtuneet tapaturmat tilastoidaan samoin periaattein kuin maatyöpaikoissakin. Tilastoista tehdään yhteenvetoja, jotka koskevat vesiliikenteessä työskenteleviä. Näin saadaan merenkulkijoita koskevat työtapaturmatilastot. Kaikki vakavat työtapaturmat on ilmoitettava työsuojeluviranomaiselle, jonka velvollisuus on tutkia ne. Työturvallisuuslain näkökulmasta aluksen päällikkö on työnantajan edustaja aluksella ja vastaa työturvallisuudesta ja sitä koskevien säädösten noudattamisesta.

Edellä esitetyn perusteella Suomen on katsottava täyttävän riittävässä määrin tämänkin säännön sekä sitä täydentävän normin edellyttämän tason.

Sääntö 4.4 ja normi A4.4 — Merimiespalvelut maissa

Sääntö ja normi uudistavat ja korvaavat ILOn merenkulkijoiden viihtyvyyttä ja hyvinvointia merellä koskevan yleissopimuksen (nro 163) vuodelta 1987, jonka Suomi ratifioi vuonna 1992.

Sääntö 4.4 ja sen täytäntöönpanoon liittyvä normi A4.4 varmistavat, että merenkulkijat voivat hyödyntää maissa olevia merimiespalvelukeskuksia terveytensä ja hyvinvointinsa edistämiseksi. Määräykset edellyttävät, että sopiviin satamiin perustetaan kaikkia merenkulkijoita palvelevia merimiespalveluja, joiden toiminnasta ja kehittämisestä huolehtivat erityiset merimiespalvelulautakunnat.

Sääntö 4.4 edellyttää jäsenvaltion huolehtivan siitä, että maissa mahdollisesti olevat merimiespalvelut ovat helposti saatavissa. Jäsenvaltion on lisäksi tuettava merimiespalvelujen järjestämistä tiettyihin satamiin siellä olevilla aluksilla työskenteleviä merenkulkijoita varten.

Normin A4.4 mukaan jäsenvaltion, jonka alueella on merimiespalveluja, on edellytettävä, että ne ovat kaikkien merenkulkijoiden käytettävissä riippumatta kansallisuudesta, rodusta, ihonväristä, sukupuolesta, uskonnosta, poliittisista mielipiteistä, sosiaalisesta alkuperästä tai lipusta, jonka alla se alus, jolla he ovat työsuhteessa tai muutoin toimivat tai työskentelevät, purjehtii. Jäsenvaltion on edistettävä merimiespalvelujen perustamista alueellaan oleviin tarkoituksenmukaisiin satamiin ja määriteltävä asiaankuuluvia laivanvarustajien ja merenkulkijoiden järjestöjä kuultuaan, mitkä satamat sopivat tähän tarkoitukseen. Merimiespalvelujen tulee vastata merenkulkijoiden tarpeissa tapahtuvia muutoksia, jotka johtuvat merenkulkualan teknisestä, operatiivisesta ja muusta kehityksestä.

Merimiespalveluista ja niitä toteuttavasta merimiespalvelutoimistosta säädetään merimiespalvelulaissa (447/2007) ja merimiespalvelutoimistosta annetussa työministeriön asetuksessa (720/2007) . Merimiespalvelutoimiston tehtävänä on toimia yhteiselimenä lakisääteisen ja vapaaehtoisen merimiespalvelutoiminnan järjestämiseksi ja tukea merimiesten aikuisopiskelua ja harrastustoimintaa sekä tarjota heille opinto-, tiedotus- ja vapaa-ajan palveluja sekä palvella myös Suomeen saapuvia ulkomaisia merimiehiä. Merimiespalvelutoimistolla on edustajisto ja hallitus, joissa molemmissa ovat jäseninä myös merialan työmarkkinaosapuolten edustajat.

Merenkulkijoiden terveydenhoidosta maissa huolehtivat merimiesterveyskeskukset, joita ovat terveydenhuoltolain mukaan Haminan, Helsingin, Kemin, Kotkan, Oulun, Pietarsaaren, Porin, Rauman, Savonlinnan, Turun ja Vaasan merimiesterveyskeskukset. Maarianhaminan osalta on säädetty erikseen merimieskeskuksesta, joka tuottaa vastaavat työterveyshuoltopalvelut.

Merimiesterveyskeskukset ylläpitävät kansanterveystyöhön kuuluvina tehtävinä:

1) kotipaikasta riippumatta merimiesterveydenhuoltoa, johon kuuluu merimiehen terveydenhoito ja sairaanhoito sekä hammashuolto; sekä

2) tuottavat varustamon sijaintipaikasta riippumatta työnantajan järjestettäväksi työterveyshuoltolain 2 §:ssä tai muissa säädöksissä säädettyjä ja niiden nojalla määrättyjä työterveyshuoltopalveluja.

Edellä esitetyn perusteella Suomen voidaan katsoa täyttävän näidenkin säännön ja normin edellyttämän tason.

Sääntö 4.5 ja normi A4.5 — Sosiaaliturva

Sääntö ja normi uudistavat ja korvaavat vuodelta 1987 olevan merenkulkijoiden sosiaaliturvaa koskevan yleissopimuksen nro 165, jolla uudistettiin vuodelta 1936 oleva merimiesten sairausvakuutusta koskeva yleissopimus nro 56 ja vuodelta 1946 oleva merenkulkijoiden sosiaalista turvallisuutta koskeva yleissopimus nro 70, jotka nekin korvautuvat merityöyleissopimuksella. Suomi ei ole ratifioinut mainittuja yleissopimuksia.

Säännön 4.5 ja sen täytäntöönpanoon liittyvän normin A4.5 tarkoituksena on, että sopimusvaltiot toteuttavat toimenpiteet merenkulkijoiden sosiaaliturvan järjestämiseksi. Jokaisen sopimusvaltion on varmistettava, että sosiaaliturva koskee kaikkia merenkulkijoita ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti myös heidän huollettaviaan.

Säännön 4.5 sekä siihen liittyvän normin A4.5 1 kohdan mukaisesti yleissopimuksen edellyttämä sosiaalisen suojan kattavuus voidaan toteuttaa vaiheittain seuraavilla aloilla: sairaanhoito, sairausetuudet, työttömyysetuudet, vanhuusetuudet, työtapaturmaetuudet, perhe-etuudet, äitiysetuudet, työkyvyttömyysetuudet ja leskenetuudet. Nämä sosiaaliturvan alat täydentävät yleissopimuksen säännöstä 4.1 johtuvaa sairaanhoitoa koskevaa turvaa ja säännöstä 4.2 johtuvaa laivanvarustajan vastuuta.

Jokaisen sopimusvaltion on sopimuksen voimaansaattamisen aikaan tarjottava sopimuksen soveltamisalaan kuuluville henkilöille säännön 4.5 mukaisesti sosiaaliturvaa, jonka on katettava ainakin kolme edellä luetellusta yhdeksästä alasta.

Normin A4.5 3 kohdan mukaisesti jokaisen sopimusvaltion on toteutettava kansallisten olosuhteidensa mukaisesti toimia, joilla normin 1 kappaleessa mainittujen alojen mukaista sosiaaliturvaa tarjotaan kaikille sen alueella vakinaisesti asuville merenkulkijoille. Turvan on oltava vähintään yhtä kattava kuin sopimusvaltion alueella asuvien maissa työskentelevien henkilöiden nauttima turva.

Yleissopimuksen sääntö 4.5 sekä sääntöön liittyvät normit on muotoiltu siten, että ne velvoittavat jäsenvaltiota suhteessa kaikkiin merimiehiin. Tämä ilmenee normin A4.5 5 ja 6 kohdasta, jossa on määräyksiä lippuvaltion vastuusta. Lippuvaltion velvollisuutena on varmistaa muun muassa laivanomistajan vastuuta koskevan säännön 4.2 toteutuminen riippumatta siitä, missä merimies asuu.

Säännön 4.2 laivanvarustajan vastuu tarkoituksena on varmistaa, että merenkulkijat on vakuutettu työsuhteeseen liittyvän sairauden, tapaturman tai kuoleman taloudellisia seurauksia vastaan. Normi A4.2 edellyttää, että jäsenvaltion lippua käyttävien laivanomistajien vastuusta sairauden, työtapaturman tai kuolemantapauksen varalta on säädetty lailla.

Asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annettua lakia sovelletaan sen 3 §:n mukaan henkilöön, joka vakinaisesti asuu Suomessa ja jolla on täällä varsinainen asunto ja koti ja joka jatkuvasti pääasiallisesti oleskelee täällä. Lain 6:ssä on erityissäännös palvelusta suomalaisella aluksella. Lakia sovelletaan suomalaisessa aluksessa merityösopimuslain mukaisessa palvelussuhteessa olevaan henkilöön. Lakia sovelletaan myös henkilöön, joka palvelee meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetussa laissa tarkoitetussa suomalaisessa aluksessa, jos hän viimeisen vuoden kuluessa ennen palvelussuhteen alkamista aluksessa asui Suomessa soveltamisalalain 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Soveltamisalalain mukaan ratkaistaan, onko henkilöön sovellettava muun muassa kansaneläkelakia (568/2007) , lapsilisälakia (796/1992) ja äitiysavustuslakia (477/1993) . Merimiehet ovat Suomessa asuvina työttömyysturvan piirissä. Työttömyysturvalain mukaan Suomessa asuminen ratkaistaan soveltaen soveltamisalalaissa säädettyjä kriteerejä. Työttömyysturvalain 5 luvun 12 §:ssä on merimiehiä koskeva erityissäännös työttömyysturvan lisävakuutuksesta.

Sairausvakuutuslain 2 §:n mukaan vakuutettuja ovat Suomessa asuvat henkilöt. Suomessa asuminen ratkaistaan soveltamisalalain mukaan. Merimiesten osalta sanotun pykälän 3 momentissa viitataan soveltamisalalain 6 §:ään.

Merimieseläkelain 4 §:ssä on säännökset lain soveltamisalaan kuuluvista työntekijöistä. Lakia sovelletaan työntekijään, joka tekee merityösopimuslaissa tarkoitettua työtä tai siinä tarkoitettua työtä vastaavaa työtä. Lain 5 §:ssä on lain soveltamisalan rajoitukset. Lakia ei sovelleta muun muassa työntekijään, joka on työssä meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetussa laissa tarkoitetussa suomalaisessa aluksessa, jollei hän ole Suomen kansalainen tai vakituisesti Suomessa asuva eikä EU:n sosiaaliturva-asetuksen tai sosiaaliturvasopimuksen nojalla sovellettavaa lainsäädäntöä koskevien määräysten perusteella muuta seuraa.

Tapaturmavakuutuslaki ja ammattitautilaki säätävät työntekijän vakuuttamisvelvollisuuden työnantajalle. Merimiehiä koskevia erityissäännöksiä ei ole.

Soveltamisalalain kattaman lainsäädännön, sairausvakuutuslain ja merimieseläkelain sekä työtapaturmaa ja ammattitauteja koskevan lainsäädännön voidaan katsoa olevan sopusoinnussa normin A4.5.1 kanssa. Suomen kansallisen lainsäädännön voidaan katsoa nykyisellään turvaavan Suomen lipun alla purjehtivalla aluksella merityösopimuslain mukaisessa työsuhteessa olevalle ja/tai Suomessa asuvalle merimiehelle sosiaaliturvan kaikilla yhdeksällä sosiaaliturvan alalla yleissopimuksessa edellytetyllä tavalla.

Yleissopimuksen normin A4.5 4 kohdan mukaan sopimusvaltiot voivat normin 3 kohdan mukaisista velvollisuuksista riippumatta kahden- tai monenvälisillä sopimuksilla ja alueellisten taloudellisen yhdentymisen organisaatioiden puitteissa annettujen määräysten avulla määrittää muita sääntöjä, jotka koskevat merenkulkijoiden sosiaaliturvalainsäädäntöä.

Sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 883/2004, (ja neuvoston asetus (EY) N:o 859/2003 kolmansien valtioiden kansalaiset) menee Euroopan unionin välisissä tilanteissa yleissopimuksen edelle. Tällöin asetuksen 883/2004 sovellettavaa lainsäädäntöä koskevien säännösten mukaan ratkaistaan, mikä sopimusvaltio vastaa normin A4.5 1 kohdassa tarkoitetusta sosiaaliturvasta.

Normin A4.5 1 kohdassa lueteltujen sosiaaliturvan alojen osalta normin A4.5 3 kohdan mukaan riittää, että jäsenvaltio tarjoaa sosiaaliturvan alueellaan vakituisesti asuville merenkulkijoille. Näin ollen asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetun lain kattama lainsäädäntö, sairausvakuutuslaki ja merimieseläkelaki ovat sopusoinnussa säännön 4.5 ja normin A4.5 kanssa. Tapaturmavakuutuslaissa ei ole erityisiä merimiehiä koskevia säännöksiä. Tapaturmavakuutuslain mukaan työnantaja on velvollinen vakuuttamaan työntekijänsä työtapaturman ja ammattitaudin varalta. Työntekijän asuinpaikalla ei ole merkitystä.

Kun otetaan huomioon laivanvarustajan vastuuta koskevat, säännön 4.2 yhteydessä selvitetyt säännökset sekä työehtosopimusmääräykset, Suomen lainsäädännön ja käytännön on katsottava täyttävän sosiaaliturvaa koskevan säännön ja normin kaikki yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvat henkilöt eli kaikki Suomessa asuvat sekä kaikki Suomen lipun alla purjehtivilla aluksilla työskentelevät merenkulkijat sairaanhoidon, sairausetuuksien sekä työtapaturmaetuuksien osalta.

Kunkin jäsenvaltion on yleissopimuksen ratifioidessaan määriteltävä ne alat, joilla se sitoutuu varmistamaan sosiaaliturvan tämän normin mukaisesti. Myös myöhemmin voidaan ilmoittaa lisäsitoumuksista. Edellä esitetyn perusteella Suomen on tarkoitus ilmoittaa ratifiointikirjassaan sitoutuvansa varmistamaan sosiaaliturvan sairaanhoidon, sairausetuuksien sekä työtapaturmaetuuksien aloilla.

Koska lainsäädäntömme ei näyttäisi turvaavan riittävästi muiden yleissopimuksen kattamien sosiaaliturvan alojen osalta meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetussa laissa tarkoitetussa suomalaisessa aluksessa työskentelevälle henkilöstölle sosiaalietuuksia, ehdotetaan että Suomi ei tässä vaiheessa sitoutuisi työttömyysetuuksien, vanhuusetuuksien, perhe-etuuksien, äitiysetuuksien, työkyvyttömyysetuuksien eikä leskenetuuksien osalta yleissopimuksen sosiaaliturvaa koskevien määräysten noudattamiseen.

5 osasto.Täytäntöönpano ja soveltaminen

Yleissopimusten täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevat määräykset korvaavat ILOn vuodelta 1976 olevan kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa koskevan yleissopimuksen (nro 147), jonka Suomi on ratifioinut vuonna 1978 sekä tähän yleissopimukseen liittyvän pöytäkirjan vuodelta 1996, jonka Suomi on ratifioinut vuonna 2002.

Sääntöjen ja ohjeiston 5 osasto koskee yleissopimuksen täytäntöönpanoa ja soveltamista ja liittyy artiklaan V, joka koskee voimaansaattamiseen ja soveltamiseen liittyviä velvollisuuksia. 5 luvun kolme sääntöä koskevat lippuvaltion velvollisuuksia (5.1), satamavaltion velvollisuuksia (5.2) ja työvoimaa lähettävien jäsenvaltioiden työnvälitystä koskevia velvollisuuksia (5.3).

Sääntö 5. 1 — Lippuvaltion velvollisuudet

Lippuvaltion velvollisuuksia koskeva sääntö 5.1 edellyttää jäsenvaltioiden panevan täytäntöön yleissopimuksesta johtuvat velvollisuutensa lippunsa alla purjehtivilla aluksilla.

Sääntö 5.1.1 ja normi A5.1.1 — Yleiset periaatteet

Säännön mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että yleissopimuksesta johtuvat velvollisuudet pannaan täytäntöön sen lipun alla purjehtivilla aluksilla. Niillä on oltava tarkastus- ja sertifiointijärjestelmä, jossa aluksille myönnetään merityösertifikaatti ja merityöehtojen noudattamista koskeva ilmoitus. Jäsenvaltiot voivat myös valtuuttaa jonkun muun luotettavan organisaation suorittamaan näitä tehtäviä. Merityösertifikaatti ja merityöehtojen noudattamista koskeva ilmoitus ovat asiakirjoja, jotka osoittavat, että alus on asiaankuuluvasti tarkastettu ja että sen työ- ja elinolot vastaavat yleissopimuksen standardeja. Säännön täytäntöönpanoa ohjaava normi edellyttää, että järjestelmää hallinnoidaan ja seurataan tiettyjen tavoitteiden ja standardien mukaisesti sekä että jäsenvaltioiden lipun alla purjehtivilla aluksilla on jäljennös tästä yleissopimuksesta.

Säännön osalta viitataan sääntöön 5.1.3, joka koskee merityösertifikaattia ja sen liitteenä olevaa merityöehtojen noudattamista koskevaa ilmoitusta ja niiden edellyttämää sertifiointijärjestelmää.

Työsuojeluviranomainen antaa Liikenteen turvallisuusvirastolle merityöyleissopimuksen edellyttämän merityösertifikaatin myöntämistä varten lausunnon yleissopimuksen liitteessä A5—I mainituista asioista. Merityösertifikaatin myöntämisedellytyksistä säädetään aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain 53 §:n 1 momentissa.

Sääntö 5.1.2 ja normi A5.1.2 — Hyväksyttyjen organisaatioiden valtuuttaminen

Säännön mukaan toimivaltainen viranomainen voi valtuuttaa jonkin muunkin julkisen laitoksen tai hyväksytyn organisaation suorittamaan aluksen tarkastuksen ja sertifioinnin. Säännön täytäntöönpanoon liittyvän normin määräykset koskevat tarkastusorganisaation luotettavuuden ja asiantuntevuuden selvittämistä ja valtuutetun organisaation valvontaa. Jäsenvaltion on tiedotettava ILOlle kaikista hyväksytyistä organisaatioista ja eriteltävä valtuutuksiin perustuvat toimenpiteet.

Suomessa merenkulkijoiden työ- ja elinolojen tarkastuksen voi suorittaa vain työsuojeluviranomainen, joka voi kyllä käyttää asiantuntijoita, mutta ei valtuuttaa muita organisaatioita tarkastusta suorittamaan, joten artiklan soveltaminen ei tule kysymykseen Suomessa.

Sääntö 5.1.3 ja normi A5.1.3 — Merityösertifikaatti ja merityöehtojen noudattamista koskeva ilmoitus

Säännön mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että niiden lipun alla purjehtivilla aluksilla on oltava merityösertifikaatti osoitukseksi siitä, että sillä työskentelevien merenkulkijoiden työ- ja elinolot ovat sen kansallisen lainsäädännön mukaiset, jolla yleissopimus on pantu täytäntöön. Merityösertifikaattiin on liitettävä merityöehtojen noudattamista koskeva ilmoitus, jossa luetellaan ne kansalliset säädökset, jotka vastaavat yleissopimuksen vaatimuksia ja toimenpiteet, joiden avulla laivanvarustaja valvoo niiden noudattamista. Sääntöä sovelletaan pääsääntöisesti kansainvälisessä liikenteessä tai toisen maan satamista tai niiden välillä liikennöiviin bruttovetoisuudeltaan yli 500 oleviin aluksiin. Säännön täytäntöönpanoa koskevan normin määräykset liittyvät asiakirjojen myöntämisen edellytyksenä oleviin tarkastuksiin, voimassaoloaikaan, väliaikaisuuteen, sisältöön ja muotoon, lakkaamiseen, peruuttamiseen ja merityösertifikaattirekistereihin.

Aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain 57 § koskee katsastusasiakirjoja sekä todistus- ja turvallisuuskirjoja. Sen 3 momentin mukaan merityösertifikaatin ja muut merityöyleissopimuksen edellyttämät todistuskirjat antaa Liikenteen turvallisuusvirasto edellyttäen, että sekä se että työsuojeluviranomainen toteavat, ettei asiakirjan myöntämiselle ole estettä niiden toimivaltaan kuuluvien seikkojen osalta.

Merityöehtojen noudattamista koskeva ilmoitus on kaksiosainen asiakirja, jossa luetellaan ne kansalliset säännökset, jotka vastaavat yleissopimuksen määräyksiä ja jossa laivanvarustaja sitoutuu niitä jatkuvasti noudattamaan. Merityöehtojen noudattamista koskeva ilmoitus on laadittava yleissopimuksen liitteen A5—II mukaisesti.

Aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain 35 §:n 2 momentin mukaan aluksen katsastuksen yhteydessä Liikenteen turvallisuusvirasto varmistuu siitä, että aluksella on merityösertifikaatti.

Liikenteen turvallisuusviraston on miehitystodistusta antaessaan otettava laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetun lain 7 §:n 2 momentin nojalla huomioon merityöyleissopimuksen määräykset. Pykälän 4 momentissa säädetään merityöyleissopimuksen edellyttämästä lääkäristä tietyn kokoisella aluksella. Liikenne- ja viestintäministeriössä on valmisteilla hallituksen esitys muun muassa 7 §:n 4 momentin tarkentamiseksi vastaamaan paremmin merityöyleissopimuksen vaatimuksia.

Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain nojalla viraston suorittamien tarkastusten yhteydessä, että merityöyleissopimuksen määräyksiä noudatetaan. Lain 2 §:n sisältämään, lain soveltamisen piiriin kuuluvien kansainvälisten yleissopimusten listaan lisättiin tammikuussa 2011 (muutos 1138/2010) merityöyleissopimusta koskeva i alakohta. Merityöyleissopimuksen määräysten noudattamista valvoo myös työsuojeluviranomainen.

Edellä mainitut aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain 35 §:n 2 momentti ja 57 §:n 2 momentti, laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetun lain 7 §:n 2 ja 4 momentti sekä alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain 2 §:n 5 kohdan i alakohta tulevat voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana. Tarkoituksena on, että säännökset tulevat voimaan samanaikaisesti kun merityöyleissopimus tulee Suomen osalta voimaan.

Aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain 59 § koskee todistus- tai turvallisuuskirjan uusimista ja sen voimassaolon lakkaamista. Sen mukaan laivanisännän tai hänen edustajansa on viipymättä haettava kirjallisesti uutta todistus- tai turvallisuuskirjaa Liikenteen turvallisuusvirastolta silloin, kun aluksen nimi tai kotipaikka muuttuu tai jos aluksen tiedoissa tapahtuu muita todistus- tai turvallisuuskirjan tietoihin vaikuttavia muutoksia. Pykälän 2 momentin mukaan todistus- tai turvallisuuskirja lakkaa olemasta voimassa, jos siihen ei ole tehty merkintää säädetystä vuosi-, väli- tai määräaikaiskatsastuksesta tai jos alukseen on tehty muutos ilman Liikenteen turvallisuusviraston suostumusta tai jos alus siirtyy toisen valtion lipun alle.

Aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain 58 §:ssä säädetään väliaikaisesta merityösertifikaatista. Sen mukaan Liikenteen turvallisuusviraston valtuuttama luokituslaitos voi suorittaessaan katsastuksen myöntää alukselle väliaikaisesti todistus- tai turvallisuuskirjan. Aluksen on kuitenkin viiden kuukauden kuluessa katsastuksesta hankittava Liikenteenturvallisuusviraston tai sanotun lain 37 §:ssä tarkoitetun toisen valtion viranomaisen antama todistus tai turvallisuuskirja.

EU:n komissio on 23 päivänä maaliskuuta 2012 antanut ehdotuksen lippuvaltion toimeenpanovelvollisuuksia koskevaksi direktiiviksi eli ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi Euroopan yhteisön kansallisten varustamoyhdistysten keskusjärjestön (ECSA) ja Euroopan kuljetustyöntekijöiden liiton (ETF) merityötä koskevasta yleissopimuksesta, 2006, tekemän sopimuksen täytäntöönpanosta ja direktiivin 1999/63/EY muuttamisesta annetun neuvoston direktiivin 2009/13/EY täytäntöönpanoon liittyvistä lippuvaltion velvollisuuksista (KOM(2012) 134) Komissio ehdottaa merityöyleissopimuksen sisältämien merityösertifikaattia ja merityöehtojen noudattamista koskevien säännösten lisäämistä direktiiviin. Ehdotuksen tavoitteena on varmistaa EU:n yhtenäisen ja tehokas merityöyleissopimuksen toimeenpano. Ehdotus koskee lippuvaltion toimeenpanovelvollisuuksia, jotka liittyvät Euroopan yhteisön kansallisten varustamoyhdistysten keskusjärjestön (ECSA) ja Euroopan kuljetustyöntekijöiden liiton (ETF) merityö koskevan yleissopimuksen noudattamista.

Suomen voidaan katsoa täyttävän säännön sekä sitä täydentävän normin edellyttämän tason, kun valmisteilla olevat lainsäädännön muutokset on saatettu voimaan.

Sääntö 5.1.4 ja normi A5.1.4 — Tarkastukset ja niiden täytäntöönpano

Säännön tarkoituksena on varmistaa, että jäsenmailla on toimiva tarkastus- ja valvontajärjestelmä, jonka avulla voidaan varmistaa, että niiden lipun alla purjehtivien alusten työ- ja elinolot vastaavat sitä kansallista lainsäädäntöä, joka luetellaan aluksen merityöehtojen noudattamista koskevassa ilmoituksessa ja jolla tämä yleissopimus on pantu kansallisesti täytäntöön. Säännön täytäntöönpanoon liittyvän normin määräykset liittyvät tarkastuksien ohella tarkastajien koulutukseen ja pätevyyteen, toimivaltuuksiin, riippumattomuuteen, luottamuksellisiin tietoihin ja raportointiin.

Laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella annetun lain mukaan työsuojeluviranomaisen on suoritettava aluksella toimivaltaansa kuuluvat merityöyleissopimuksen tarkoittamat väliaikaisen ja varsinaisen merityösertifikaatin myöntämisen, voimassa pitämisen tai uusimisen kannalta tarpeelliset tarkastukset. Laivanisännän on haettava tarkastusta kirjallisesti hyvissä ajoin ennen tarkastuksen ajankohtaa. Työsuojeluviranomaisen on tehtävä asianmukainen merkintä merityösertifikaattiin hyväksytystä merityösertifikaatin voimassa pitämiseksi tarkoitetusta välitarkastuksesta.

Tarkastusmenettelyssä noudatetaan työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettua lakia. Jos tarkastuksessa ilmenee että aluksen työ- ja asuinympäristö eivät vastaa lain tai sen nojalla annettuja säännöksiä, työsuojeluviranomaisen on asetettava laivanisännälle määräaika, jonka puitteissa puutteet on korjattava.

Työsuojeluviranomaisen ja tarkastajan toimivaltuudet ja velvollisuudet määritellään työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain 2 luvussa. Tarkastajalla tarkoitetaan aluehallintoviranomaisen työsuojeluvastuualueen valvonta- ja tarkastustehtävissä toimivaa virkasuhteista henkilöä, jota ei pidetä työsuojeluviranomaisena. Tarkastajien koulutustaso vaihtelee, yleisin on tekninen koulutus, mutta myös oikeustieteellinen, yhteiskunnallinen ja sosiaali- ja terveydenhuoltoalan koulutustausta on yleistynyt. Rekrytoidut tarkastajat osallistuvat työsuojeluhallinnon järjestämään valvontatehtäväkoulutukseen samoin kuin täydennys- ja ajankohtaiskoulutukseen määräajoin.

Työsuojeluviranomaisella ja tarkastajalla on oikeus päästä työpaikkaan ja muihin tiloihin, joissa työtä tehdään, ja laivatyössä myös työntekijöille järjestettyihin majoitustiloihin. Heillä on oikeus saada nähtäväkseen asiakirjat, joita työnantajan on lain mukaan säilytettävä, kuten työaika- ja vuosilomakirjanpito sekä työn terveellisyyteen ja turvallisuuteen liittyvät raportit ja muut sellaiset raportit, joiden suorittamista laissa erikseen edellytetään. Laki sisältää myös säännökset ilmoittajan tietojen salassapidosta, tarkastuskertomuksesta, asiantuntijan käytöstä, muutoksenhakukeinoista, valvonnan toteuttamiseen liittyvistä ilmoituksista, rangaistusseuraamusten toteuttamisesta, virka-avusta ja valvonnasta. Valvontatoimintaan sovelletaan hallintolakia (434/2003) ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999) .

Valvontalain nojalla tehtyyn päätökseen haetaan muutosta valittamalla. Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen päätöksestä valitetaan hallinto-oikeuteen. Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluviranomaisena tekemästä päätöksestä valitetaan suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Päätöksestä voi valittaa työnantaja, muu mahdollinen asianosainen ja eräissä asioissa työsuojeluvaltuutettu.

Työsuojelun tehtäviä hoitavat vastuualueet eli työsuojeluviranomaiset ja tarkastajat ovat riippumattomia valvontatehtävää hoitaessaan. Aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009) mukaan vastuualueiden toiminta on järjestettävä siten, että riippumattomuus ja puolueettomuus työsuojelun valvontatehtävässä on turvattu. Vastuualueille ei saa antaa sellaisia muita tehtäviä, jotka voivat vaarantaa työsuojelun valvontatehtävien asianmukaisen hoitamisen tai riippumattomuuden.

Laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella annettu laki edellyttää voimaan tullessaan, että työsuojeluviranomaisen on tarkastettava alus, jonka bruttovetoisuus on yli 199, vähintään kolmen vuoden välein käyttöönotosta. Suomessa toimii tällä hetkellä seitsemän merenkulun työsuojeluun erikoistunutta työsuojelutarkastajaa. Heistä kuudella on merenkulun ammattitausta, koulutus ja työkokemus. Tarkastajien ammatillinen tausta pyritään myös jatkossa pitämään vastaavanlaisena.

Edellä mainituilla perusteilla Suomen lainsäädäntö vastaa säännön 5.1.4 ja siihen liittyvän normin määräyksiä.

Sääntö 5.1.5 ja normi A5.1.5 — Valitusmenettely aluksella

Merityöyleissopimuksen 5.1.5 sääntö edellyttää, että aluksilla voidaan nopeasti, tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti käsitellä merenkulkijoiden valitukset, jotka koskevat yleissopimuksen määräyksien vastaista menettelyä. Normin A5.1.5 1 kohta edellyttää, että merenkulkijoilla on oltava oikeus valittaa aluksella mistä tahansa väitetystä yleissopimuksen määräyksen vastaisesta menettelystä (merenkulkijoiden oikeudet mukaan luettuina). Normin 2 kohta edellyttää, että lait tai määräykset, jotka koskevat aluksella tehtävää valitusta, vastaavat säännön 5.1.5 vaatimuksia. Kyseisen menettelyn tarkoituksena on saada valitus ratkaistua mahdollisimman alhaisella tasolla. Merenkulkijalla on kuitenkin kaikissa tapauksissa oltava oikeus valittaa suoraan päällikölle ja asianmukaisille ulkopuolisille viranomaisille silloin, kun hän katsoo sen tarpeelliseksi.

Työturvallisuuslain 19 §:n mukaan työntekijän on viipymättä ilmoitettava työnantajalle ja työsuojeluvaltuutetulle havaitsemistaan vioista ja puutteellisuuksista. Lain 17 §:n mukaan työnantajan ja työntekijän on yhteistoiminnassa ylläpidettävä ja parannettava työturvallisuutta työpaikalla. Työntekijällä on oikeus tehdä työpaikan turvallisuutta ja terveellisyyttä koskevia sekä muita työolosuhteisiin vaikuttaviin asioihin liittyviä ehdotuksia ja saada niihin palaute.

Työturvallisuusjohtamisen periaatteisiin kuuluu, että asioista ilmoitetaan ensiksi omalle esimiehelle, jonka kanssa ongelmia pyritään ratkaisemaan. Jos asioita ei voida ratkaista esimiehen kanssa, ne viedään ylemmille esimiehille ratkaistavaksi.

Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetussa laissa edellytetään, että työnantajan ja työntekijän on käsiteltävä yhteistoiminnassa muun muassa työntekijän turvallisuuteen ja terveyteen välittömästi vaikuttavat tekijät. Aluksilla, joilla työskentelee vähintään viisi henkilöä, tulee olla työsuojeluvaltuutettu. Tämä avustaa tarvittaessa työntekijää valitusten käsittelyssä.

Työturvallisuuslain 28 §:ssä kielletään työntekijän häirintä ja epäasiallinen kohtelu. Tämä säännös turvaa valituksen tekijän oikeudenmukaisen kohtelun.

Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetussa laissa edellytetään pitämään salassa henkilön, joka on tehnyt ilmoituksen työpaikan epäkohdasta tai puutteellisuuksista. Samoin on pidettävä salassa se, että työsuojelutarkastus on tehty tämän ilmoituksen johdosta.

Työnantaja- ja työntekijäjärjestöt ovat yhdessä työturvallisuuskeskuksen kanssa laatineet lomakkeen, jonka avulla valitukset aluksella käsitellään. Lomake on tarkoitettu jaettavaksi suomalaisille aluksille ja annettavaksi työntekijälle työsopimusta tehtäessä.

Suomen voidaan näin ollen katsoa täyttävän yleissopimuksen kyseisen säännön.

Sääntö 5.1.6 — Merionnettomuudet

Sääntö edellyttää jäsenvaltioiden tutkivan vakavat merionnettomuudet, joista seuraa vammautuminen tai kuolema edellyttäen, että sen lipun alla purjehtiva alus on osallisena onnettomuudessa.

Suomessa turvallisuustutkintalailla (525/2011) on muun muassa pantu täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2009/18/EY) meriliikennealan onnettomuuksien tutkinnan perusperiaatteista ja neuvoston direktiivin 1999/35/EY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/59/EY muuttamisesta. Lain mukaan turvallisuustutkinta on suoritettava suuronnettomuuksista sekä ilmailussa, raideliikenteessä ja vesiliikenteessä tapahtuneista vakavimmista onnettomuuksista ja vaaratilanteista. Harkinnan mukaan tutkinta on mahdollista tehdä myös suuronnettomuuden vaaratilanteesta ja muusta onnettomuudesta tai vaaratilanteesta. Lisäksi turvallisuustutkinta voidaan suorittaa myös sellaisista erityisen vakavista poikkeuksellisista tapahtumista, jotka eivät ole onnettomuuksia. Päätöksen tutkintaryhmän asettamisesta tekee valtioneuvosto, ja ryhmä toimii oikeusministeriön yhteydessä. Onnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinnasta vastaa Onnettomuustutkintakeskus, joka on puolueeton pysyvä tutkintaelin. Se on toiminnallisesti riippumaton merenkulusta vastaavista viranomaisista ja muista osapuolista.

Edellä mainituilla perusteilla Suomen lainsäädäntö vastaa säännön määräyksiä.

Sääntö 5.2 — Satamavaltion velvollisuudet

Satamavaltion velvollisuuksia koskevan säännön tarkoituksena on varmistaa, että jäsenvaltiot täyttävät kansainvälistä yhteistyötä koskevat velvollisuutensa ja valvovat yleissopimuksen standardien toteutumista sen satamissa vierailevilla ulkomaalaisilla aluksilla. Tähän sisältyy muun muassa kyseisten alusten merenkulkijoiden tekemistä valituksista ja satamavaltiotarkastuksista huolehtiminen.

Sääntö 5.2.1 ja normi A5.2.1 — Satamavaltiotarkastukset

Satamavaltiotarkastuksia koskeva sääntö edellyttää jäsenvaltioiden voivan halutessaan tarkastaa satamissaan olevat ulkomaalaiset alukset ja varmistua siitä, että niillä olevien merenkulkijoiden työ- ja elinolot vastaavat yleissopimuksen vaatimuksia. Tarkastus kohdistuu ainoastaan aluksen merityösertifikaattiin ja merityöehtojen noudattamista koskevan ilmoituksen tarkistamiseen, elleivät tietyt ohjeistossa määritellyt olosuhteet anna aihetta laajemman tarkastuksen suorittamiseen. Säännön täytäntöönpanoa koskevan normin määräykset liittyvät yksityiskohtaista tarkastusta edellyttäviin olosuhteisiin, tarkastuskohteisiin, raportoimiseen sekä aluksen pysäyttämiseen.

Ulkomaisiin aluksiin kohdistuva tarkastusjärjestelmä perustuu uudistettuun alusturvallisuuden valvonnasta annettuun lakiin, jossa on otettu huomioon tämän yleissopimuksen määräykset.

Kyseisellä lailla on pantu täytäntöön satamavalvontadirektiivi. Laissa säädetään valvontaviranomaisen oikeuksista, tarkastuksien toimittamisesta, viranomaisten käytössä olevista pakkokeinoista ja rikkomuksista määrättävistä seuraamuksista. Sen määräykset vastaavat tämän yleissopimuksen satamavaltiotarkastuksia koskevia määräyksiä siltä osin kuin ne liittyvät alusten asumis- ja työskentelyolosuhteisiin. Lain noudattamista valvoo Liikenteen turvallisuusvirasto. Tarvittaessa työsuojeluviranomaisen edustaja voi suorittaa aluksilla itsenäisiä tarkastuksia varmistaakseen, että aluksella noudatetaan työsuojelulainsäädäntöä.

Euroopan komissio on antanut 23 päivänä maalikuuta 2012 satamavalvontadirektiiviä koskevan muutosehdotuksen, jolla pyritään varmistamaan ILOn merityöyleissopimuksen yhtenäinen ja tehokas toimeenpano EU:n alueella.

Sääntö 5.2.2 ja normi A5.2.2 — Merenkulkijoiden valitusten käsittely maissa

Säännön ja siihen liittyvän normin tarkoituksena on varmistaa, että vieraassa satamassa olevan aluksen merenkulkijat voivat tehdä valituksen siitä, että yleissopimuksen määräyksiä ei noudateta. Mikäli valitusta ei saada ratkaistua, satamavaltion viranomaisen on ilmoitettava siitä lippuvaltiolle. Ratkaisemattomasta valituksesta on myös tehtävä ilmoitus ILOlle ja tiedotettava satamavaltion laivanvarustajien ja merenkulkijoiden järjestöille.

Alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain 9 §:n mukaan työsuojeluviranomainen antaa Liikenteen turvallisuusvirastolle virka-apua tilanteissa, joissa Liikenteen turvallisuusvirasto vastaanottaa työsuojelulainsäädännön alaan kuuluvan merenkulkijoiden työ- ja elinoloja koskevan ilmoituksen. Yhteisesti suoritettavista tarkastuksista voidaan sopia Liikenteen turvallisuusviraston ja työsuojeluviranomaisen kanssa erikseen.

Edellä mainituilla perusteilla Suomen lainsäädäntö vastaa säännön ja siihen liittyvän normin määräyksiä.

Sääntö 5.3 ja normi A5.3 — Työvoiman välitykseen liittyvät velvollisuudet

Säännön ja sen täytäntöönpanoon liittyvän normin tarkoituksena on varmistaa että kukin jäsenvaltio täyttää merenkulkijoiden työvälitykseen ja sosiaaliturvaan liittyvät velvollisuutensa myös niihin merenkulkijoihin nähden, jotka ovat sen kansalaisia tai asuvat sen alueella tai muutoin oleskelevat sen alueella tämän yleissopimuksen mukaisesti. Tätä varten on kehitettävä seurantajärjestelmä, jonka avulla voidaan valvoa sen työvoiman välitykseen liittyviä velvollisuuksia.

Määräysten osalta viitataan säännön 1.4. ja normin A1.4 kohdalla olevaan esitykseen merenkulkijoiden työvoimapalveluista.

Viitaten työnvälityspalveluja koskevan säännön 1.4 yhteydessä esitettyyn Suomen voidaan katsoa täyttävän tältäkin osin yleissopimuksen ratifioinnin edellyttämän tason.

1.2Yleissopimuksen liitteet

Liite A5—I

Liitteessä luetellaan ne merenkulkijoiden työ- ja elinoloja koskevat seikat, jotka lippuvaltion on tarkastettava ja hyväksyttävä ennen kuin se voi antaa alukselle normin A5.1.3. mukaisen todistuksen. Nämä seikat ovat vähimmäisikä, lääkärintodistus, merenkulkijoiden pätevyys, merenkulkijoiden työsopimukset, luvan tai kelpoisuuden saaneen tai säännellyn yksityisen työnvälityspalvelun käyttö, työ- tai lepoajat, alusten miehitys, asuintilat, aluksella olevat virkistysmahdollisuudet, ruoka ja ruokahuolto, työterveys ja -suojelu sekä tapaturmien torjunta, sairaanhoito aluksella, valitusmenettelyt aluksella sekä palkkojen maksaminen.

Liite A5—II

Mainittu liite määrittelee merityösertifikaatin mallin sekä merityösertifikaattiin liitettävän merityöehtojen noudattamista koskevan ilmoituksen I- ja II-osan mallin. Ilmoituksen I-osan allekirjoittaa viranomainen ja II-osan laivanvarustaja. Ilmoitukset koskevat samoja asioita kuin liitteen A5—I kohdalla on lueteltu. Niitä aluksia varten, joita koskee IMOn hyväksymä aluksenmittauksen väliaikainen järjestelmä, liitteeseen sisältyy myös väliaikaisen merityösertifikaatin malli.

Liite A5—III

Liitteessä luetellaan ne seikat, jotka satamavaltion viranomaisten tulee tarkastaa normin A5.2.1 nojalla. Tarkastettavat seikat ovat: vähimmäisikä, lääkärintodistus, merenkulkijoiden pätevyys. merenkulkijoiden työsopimukset. luvan tai kelpoisuuden saaneen tai säännellyn yksityisen työnvälityspalvelun käyttö, työ- tai lepoajat, alusten miehitys, asuintilat, vapaa-ajan tilat aluksella, ruoka ja ruokahuolto, työterveys ja -suojelu sekä tapaturmien torjunta, sairaanhoito aluksella, valitusmenettelyt aluksella ja palkkojen maksaminen.

Liite B5—I

Liite sisältää esimerkin ohjeen B5.3 5 kohdan mukaisesta kansallisesta ilmoituksesta, joka on liitettävä aluksen merityösertifikaattiin. Liite sisältää myös mallin, joka koskee ilmoituksen merityöehtojen noudattamisesta – II-osaa eli toimenpiteet, joilla varmistetaan yleissopimuksen jatkuva noudattaminen tarkastusten välillä.

5.1Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaisesti eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia tai vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannan mukaan valtiosopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen määräys on luettava lainsäädännön alaan kuuluvaksi, 1) jos määräys koskee jonkun perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, 2) jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, 3) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla taikka 4) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on olemassa lain säännöksiä tai 5) siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan riippumatta siitä, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp ja PeVL 45/2000 vp).

Yksityiskohtaisissa perusteluissa on selvitetty merityöyleissopimuksen suhdetta Suomen lainsäädäntöön. Yleissopimuksen I artiklan mukaan sopimuspuolten on varmistettava, että merenkulkijoilla on yleissopimuksen mukaisesti oikeus ihmisarvoiseen työhön. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan, koska se liittyy perustuslain 18 §:ään, jonka mukaan julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta ja pyrittävä turvaamaan oikeus työhön.

Yleissopimuksen II artiklassa määritellään muun muassa merityöehtojen noudattamista koskeva ilmoitus, merityösertifikaatti, merenkulkija, merenkulkijan työsopimus, merenkulkijan työnvälityspalvelu, alus ja laivanvarustaja. Määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska vastaavat käsitteet määritellään aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetussa laissa, merityösopimuslaissa ja julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa.

Yleissopimuksen III artikla koskee yhdistymisvapautta ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden tunnustamista, pakkotyön ja lapsityön poistamista. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan, koska vastaavista käsitteistä säädetään perustuslaissa (731/1999) , työehtosopimuslaissa, merityösopimuslaissa ja työsopimuslaissa (55/2001) .

Yleissopimuksen IV artikla koskee merenkulkijan oikeutta turvalliseen työympäristöön, oikeudenmukaisiin työsuhteen ehtoihin, ihmisarvoisiin työ- ja elinoloihin aluksella sekä terveydensuojeluun ja sairaanhoitoon. Määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään työturvallisuuslaissa, merityösopimuslaissa sekä laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta annetussa laissa.

Yleissopimuksen V artikla koskee jäsenvaltioiden velvollisuuksia valvoa lippunsa alla purjehtivia aluksia ja niiden asiakirjoja sekä alueellaan toimivia merenkulkijoiden työnvälityksiä ja edellyttää yleissopimuksen noudattamista. Määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska mainituista seikoista säädetään työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetussa laissa, julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa, aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetussa laissa, alusturvallisuuden valvonnasta annetussa laissa, merilaissa ja rikoslaissa.

Vastaavasti yleissopimuksen ohjeisto sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä.

Vähimmäisikää koskeva sääntö 1.1 ja sen täytäntöönpanoa koskeva normi kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niiden määräyksistä säädetään merityösopimuslaissa, merityöaikalaissa ja työturvallisuuslaissa.

Lääkärintodistusta koskeva sääntö 1.2 ja sen täytäntöönpanoa koskeva normi kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niiden määräyksistä säädetään laivaväen lääkärintarkastuksista annetussa laissa.

Koulutusta ja pätevyyttä koskeva sääntö 1.3 ja sen täytäntöönpanoa koskeva normi kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niiden määräyksistä säädetään aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetussa laissa ja laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetussa laissa sekä aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyydestä annetussa valtioneuvoston asetuksessa.

Työnvälitystä koskevan säännön 1.4 ja sen täytäntöönpanoon liittyvän normin määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niiden määräyksistä säädetään julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa sekä työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetussa laissa.

Merenkulkijan työsopimusta koskevan säännön 2.1 ja sen täytäntöönpanoon liittyvän normin määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niiden määräyksistä säädetään merityösopimuslaissa.

Palkkaa koskeva sääntö 2.2 ja sen täytäntöönpanoon liittyvä normi kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niiden määräyksistä säädetään merityösopimuslaissa. Tämän ohella palkoista säädetään työehtosopimuksissa, joita säätelee työehtosopimuslaki.

Työ- ja lepoaikoja koskeva sääntö 2.3 ja sen täytäntöönpanoon liittyvä normi kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niiden määräyksistä säädetään merityöaikalaissa.

Lomaoikeutta koskeva sääntö 2.4 ja sen täytäntöönpanoon liittyvä normi kuuluvat lainsäädännön alaan, koska lomaoikeudesta säädetään merimiesten vuosilomalaissa.

Kotimatkaoikeutta koskeva sääntö 2.5 ja sen täytäntöönpanoon liittyvä normi kuuluvat lainsäädännön alaan, koska merimiehen kotimatkaoikeudesta säädetään merityösopimuslaissa.

Merenkulkijan oikeudesta korvauksen aluksen menetyksen tai haaksirikkoutumisen johdosta koskevan säännön 2.6 määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska vastaavista korvauksista säädetään merityöaikalaissa.

Alusten miehitystä koskevan säännön 2.7 määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska siitä säädetään laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetussa laissa.

Merenkulkijan uran ja ammattitaidon sekä työllistymisen edistämistä koskevan säännön 2.8 määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska siitä säädetään työvoimapalvelulaissa. Määräykset liittyvät lisäksi perustuslain 18 §:n 2 momentissa tarkoitettuun perusoikeuteen, joka edellyttää julkisen vallan edistävän työllisyyttä ja turvaavan jokaiselle oikeuden työhön.

Asuintiloja ja virkistysmahdollisuuksia koskevan säännön 3.1 ja siihen liittyvien normien määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella annetussa laissa ja sitä täydentävässä syksyllä 2012 annettavassa valtioneuvoston asetuksessa.

Ruokaa ja ruokahuoltoa koskevan säännön 3.2 ja sitä täydentävän normin määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään edellä mainitussa laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella annetussa laissa ja sitä täydentävässä laivaväen ruokahuollosta aluksella annettavassa valtioneuvoston asetuksessa.

Sairaanhoitoa aluksella ja maissa koskevan säännön 4.1 ja sitä täydentävän normin määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään työterveyshuoltolaissa ja terveydenhuoltolaissa.

Laivanvarustajan vastuuta koskevan säännön 4.2 ja sitä täydentävän normin määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska merenkulkijoiden sairaudesta ja tapaturmasta aiheutuvista kustannuksista ja taloudellisesta turvasta pitkäaikaisen sairauden ja kuoleman varalta säädetään merityösopimuslaissa, sairausvakuutuslaissa ja tapaturmavakuutuslaissa.

Turvallisuuden ja terveyden suojelua koskevan säännön 4.3 ja sitä täydentävän normin määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään työturvallisuuslaissa sekä työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetussa laissa.

Merimiespalveluja maissa koskevan säännön 4.4 ja sitä täydentävän normin määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään merimiespalvelulaissa ja sitä täydentävässä merimiespalvelutoimistosta annetussa työministeriön asetuksessa.

Sosiaaliturvaa koskevan säännön 4.5 ja sitä täydentävän normin määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetussa laissa, merimieseläkelaissa, kansaneläkelaissa, tapaturmavakuutuslaissa, ammattitautilaissa, lapsilisälaissa, äitiysavustuslaissa sekä työttömyysturvalaissa.

Yleisiä periaatteita koskevan säännön 5.1.1 ja sitä täydentävän normin määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska tarkastus- ja sertifiointijärjestelmää säännellään laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella annetussa laissa.

Hyväksyttyjen organisaatioiden valtuuksia koskevan säännön 5.1.2. ja sitä täydentävän normin määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetussa laissa.

Merityösertifikaattia ja merityön ehtojen noudattamista koskevan säännön 5.1.3 ja sitä täydentävän normin määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska aluksen työ- ja elinolosuhteiden tarkastuksesta säädetään laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella annetussa laissa ja aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetussa laissa. Merityöehtojen noudattamisesta koskevasta ilmoituksesta säädetään merityösopimuslaissa.

Tarkastuksia ja niiden täytäntöönpanoa koskevan säännön 5.1.4 määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska aluksen työ- ja elinolosuhteiden tarkastuksesta säädetään laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella annetussa laissa.

Valitusmenettelyä aluksella koskevan säännön 5.1.5 ja sitä täydentävän normin määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska siitä säädetään työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetussa laissa.

Merionnettomuuksia koskevan säännön 5.1.6 määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään turvallisuustutkintalaissa.

Satamavaltion velvollisuuksia koskevan säännön 5.2 ja sitä täydentävän normin määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska asiasta säädetään alusturvallisuuden valvonnasta annetussa laissa. Myös merenkulkijoiden valitusten käsittelyä maissa koskeva säännön 5.2.2 ja sitä täydentävän normin määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska siitäkin säädetään alusturvallisuuden valvonnasta annetussa laissa.

Työnvälitykseen liittyviä velvollisuuksia koskevan säännön 5.3 määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa.

Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä koskevien varaumien ja muiden ilmoitusten tekeminen vaikuttaa blankettimuotoisen voimaansaattamislain välityksellä Suomessa lain tasolla voimassa olevan oikeuden sisältöön. Siten ratifiointikirjaan liitettävä ilmoitus siitä, mihin yleissopimuksen mukaisiin sosiaaliturvan osa-alueisiin Suomi sitoutuu, kuuluu sekin lainsäädännön alaan.

Yleissopimuksen voimaantulon vaikutusta koskevassa X artiklassa on lueteltu ne yleissopimukset, joita merityöyleissopimus muuttaa. Eduskunnan on perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan hyväksyttävä myös samassa lainkohdassa tarkoitetun kansainvälisen velvoitteen irtisanominen. Merityöyleissopimus korvaa ILOn samasta asiasta aiemmin hyväksymät edellä luetellut yleissopimukset. Koska mainitut yleissopimukset sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, myös niiden kumoamista koskevien määräysten on katsottava kuuluvan eduskunnan toimivaltaan, vaikka asiassa ei olekaan muodollisesti kysymys yleissopimusten irtisanomisesta (PeVL 18/2002 vp, PeVL 11/2003 vp).

Sekasopimuksilla tarkoitetaan sopimuksia, joiden osalta sopimustoimivalta on Euroopan unionilla ja jäsenvaltioilla yhdessä tai osittain unionilla ja osittain jäsenvaltioilla. Sekasopimuksiin rinnastetaan myös ne sopimukset, joissa EU ei voi olla sopimuspuolena, mutta joissa sopimuspuolena olevat jäsenvaltiot käyttävät unionin puolesta sen toimivaltaa (PeVL 16/2004 vp). Jäsenvaltioilla ei ole toimivaltaa niiden määräysten osalta, joissa määrätään Euroopan unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvista asioista. Eduskunnan hyväksyminen ei koske vakiintuneen käytännön mukaan sopimuksen näitä osia (esimerkiksi PeVL 31/2001 vp, PeVL 16/2004 vp ja PeVL 24/2004 vp). Perustuslakivaliokunta on pitänyt tärkeänä, että toimivallan jakautumiseen kiinnitetään riittävästi huomiota laadittaessa hallituksen esityksiä jaetun toimivallan sopimuksista. Esityksistä tulee ilmetä, miltä osin sopimukset kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan (katso esimerkiksi PeVL 6/2001 vp, PeVL 31/2001 vp ja PeVL 6/2005 vp).

Yleissopimuksen määräysten, jotka koskevat sosiaaliturvan koordinointia yleissopimuksen ratifioineiden jäsenvaltioiden kesken, on katsottava kuuluvan EU:n yksinomaiseen toimivaltaan.

EU:ssa asiaa on säännelty lähinnä sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 883/2004, joka on korvannut 1 toukokuuta 2010 lukien aiemman neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71. Jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluu sosiaaliturvankin osalta edelleen sosiaaliturvajärjestelmien perusteiden ja rakenteiden sekä sosiaalietuuksien sisällön määrittely.

EU:n yleistä työlainsäädäntöä sovelletaan pääsääntöisesti myös merityöhön (muun muassa nuorten työntekijöiden suojelua (94/33/EY), yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa (2000/78/EY), etnisen syrjinnän torjuntaa (2000/43/EY) sekä työsuhteen ehtojen ilmoittamisvelvollisuutta (91/533/ETY) koskevat direktiivit). Lisäksi yleissopimuksen useat määräykset kuuluvat EU:n ja sen jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan, koska niistä on annettu nimenomaan merialaa koskevaa vähimmäistason määrittelevää EU-sääntelyä. Näitä aloja ovat työaikaa, vuosilomaa, ja alusturvallisuutta koskevat määräykset. Merenkulkijoiden työajasta on säädetty direktiivillä 1999/63/EY, jota on muutettu merityöyleissopimuksen määräyksiä vastaavaksi mainittujen järjestöjen vuonna 2009 tekemällä merenkulkijoiden työaikoja koskeva sopimuksella, joka puolestaan on toimeenpantu neuvoston direktiivillä 2009/13/EY. Työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta on säännelty direktiivillä 89/391/ETY sekä sairaudenhoidosta direktiivillä 92/29/ETY. Merionnettomuuksien tutkintaa koskee EU:n direktiivi 2009/18/EY.

Neuvoston direktiivillä 2009/13/EY on pantu täytäntöön EU-tason merenkulkualan työmarkkinaosapuolten tekemä sopimus merityöyleissopimuksesta. Järjestöjen sopimusta vuodelta 2008 sovelletaan pääsääntöisesti kaikkiin merenkulkijoihin. Sopimus kattaa valtaosan merityöyleissopimuksen sisällöstä, kuten yleissopimuksessa käytetyt käsitteet: toimivaltainen viranomainen, bruttovetoisuus, merenkulkija, merenkulkijan työsopimus, alus ja varustamo (yleissopimuksen II artikla). Sopimus kattaa myös merenkulkijoiden vähimmäisikää (sääntö 1.1 ja normi A1.1), merenkulkijoilta edellytettävää lääkärintodistusta (sääntö 1.2), sekä koulutusta ja pätevyyttä koskevat säännöt (sääntö 1.3). Lisäksi se kattaa sääntöjä ja normeja merenkulkijoiden työsopimuksesta (sääntö 2.1 ja normi A2.1), irtisanomisajan määräytymisestä, kotimatkaoikeudesta (sääntö 2.5 ja normi A2.5), työ- ja lepoajoista (sääntö 2.3), lomaoikeudesta (sääntö 2.4), merenkulkijan oikeudesta korvaukseen aluksen menetyksen tai haaksirikkoutumisen johdosta (sääntö 2.6 ja normi A2.6), alusten miehityksestä (sääntö 2.7.) ja merenkulkijoiden uran ja ammattitaidon sekä työllistymismahdollisuuksien edistämisestä (sääntö 2.8 ja normi A2.8). Edelleen se sisältää määräyksiä aluksen asuintiloista ja virkistysmahdollisuuksista (normi A3.1) ja ruokahuollosta (sääntö 3.2 ja normi A3.2), sairaanhoidosta (sääntö 4.1. ja normi A4.1), laivanvarustajan velvollisuudesta korvata kustannuksia ja maksaa palkkaa, kun merenkulkija on sairastunut tai hänelle on sattunut tapaturma sekä työntekijän kuoltua hautauskustannuksista (sääntö 4.2 ja normi A4.2). Sopimus kattaa myös terveyden ja turvallisuuden suojelua ja tapaturmien torjuntaa (sääntö 4.3 ja normi A4.3). Jäsenvaltioiden edellytetään huolehtivan merenkulkijoiden terveyden ja turvallisuuden suojelusta sekä siitä että aluksen työ-, asuin- ja harjoitteluolosuhteet ovat turvalliset ja terveelliset. Niiden tulee myös antaa merimiespalveluja koskevat määräykset merimieslautakuntien perustamisesta valvomaan sitä, että merimiespalvelut vastaavat merenkulkijoiden tarpeissa tapahtuneisiin muutoksiin, jotka johtuvat merenkulkualan teknisestä, operatiivisesta ja muusta kehityksestä (sääntö 4.4 ja normi A4.4). Myös yleissopimuksen noudattamista ja täytäntöönpanon valvontaa säännellään (sääntö 5.1.5 ja normi A5.1.5).

Koska EU ei ole Kansainvälisen työjärjestön jäsen, se ei voi itse ratifioida ILOn yleissopimuksia omaan toimivaltaansa kuuluvilta osin. Tästä syystä EU on valtuuttanut jäsenvaltiot ratifioimaan yleissopimuksen myös sen toimivaltaan kuuluvilta osin.

5.2Käsittelyjärjestys

Yleissopimukseen liittyvien sitovien ja ei-sitovien ohjeiden yksinkertaistettu muuttamismenettely mahdollistaa määräenemmistöllä hyväksyttävien muutosten voimaantulon ilman jäsenvaltioiden ratifiointia. Koska jäsenvaltioilla on kuitenkin mahdollisuus ilmoittaa ILOn pääjohtajalle, että muutos sitoo sitä vasta sen jälkeen, kun se on tehnyt erikseen ilmoituksen muutoksen hyväksymisestä, yksinkertaistetun hyväksymismenettelyn ei ole katsottava olevan ristiriidassa perustuslain valtion täysivaltaisuutta koskevien säännösten kanssa.

Merityöyleissopimus ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen yleissopimus voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus laiksi sen voimaansaattamisesta sekä eräiden aiempien yleissopimusten voimaansaattamisesta voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,että

eduskunta hyväksyisi merityötä koskevan Genevessä 23 päivänä helmikuuta 2006 tehdyn vuoden 2006 yleissopimuksen siltä osin kuin se kuuluu Suomen toimivaltaan ja että eduskunta samalla hyväksyisi annettavaksi yleissopimuksen normin A4.5–Sosiaaliturva 10 kohdan osalta ilmoituksen, jonka mukaan Suomi sitoutuu normin 2 kohdan mukaisesti varmistamaan sosiaaliturvan sairaanhoidon, sairausetuuksien sekä työtapaturmaetuuksien alalla.

Koska merityöyleissopimus sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, annetaan samalla eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus: