HE 69/2012

1.1Lainsäädäntö ja käytäntö

Laki hedelmöityshoidoista

Suomessa ei ollut hedelmöityshoitoja säätelevää lakia ennen 1 päivänä syyskuuta 2007 voimaan tullutta hedelmöityshoidoista annettua lakia (1237/2006) , jäljempänä hedelmöityshoitolaki. Hedelmöityshoitolaissa säädetään sellaisen hedelmöityshoidon antamisesta, jossa ihmisen sukusolu tai alkio viedään naiseen raskauden aikaansaamiseksi. Laissa säädetään myös sukusolujen ja alkioiden luovuttamisesta ja varastoinnista hedelmöityshoitoa varten. Lain säännökset sukusoluista koskevat myös sukusolujen esiasteita. Hedelmöityshoitona ei lain 1 §:n mukaan pidetä miehen käsittelemättömän ja varastoimattoman sperman viemistä naiseen ilman, että toimenpiteeseen osallistuu lääkärin ammatin harjoittamiseen oikeutettu tässä toimessaan tai muu ulkopuolinen henkilö korvausta vastaan.

Hedelmöityshoitolain keskeinen tavoite on hoidon avulla syntyvän lapsen edun turvaaminen. Tähän tavoitteeseen pyritään muun muassa tiedonsaantioikeutta koskevalla 23 §:n säännöksellä, jonka mukaan henkilöllä, joka on voinut syntyä luovutetusta sukusolusta tai alkiosta, on salassapitosäännösten estämättä oikeus 18 vuotta täytettyään saada tietää luovuttajan henkilöllisyys.

Sukusolujen luovuttajaa koskevien asiakirjojen säilyttämisestä ja hävittämisestä säädetään hedelmöityshoitolain 19 §:ssä. Sen mukaan luovuttajan yksilöintitiedot, hänestä terveystarkastuksen yhteydessä kerätyt henkilötiedot, luovutussuostumuksen arkistoitu kappale ja lain 16 §:n 5 momentissa tarkoitetut rekisteritiedot on hävitettävä palvelujen antajan arkistosta kahden vuoden kuluttua siitä, kun luovutetut sukusolut tai alkiot on käytetty tai hävitetty taikka luovutettu 7 §:ssä mainittuun tarkoitukseen. Tämä kahden vuoden pituinen määräaika ja 6 §:n 3 momentissa säädetty 15 vuoden enimmäisvarastointiaika merkitsevät, että luovuttajaa koskevat palvelujen antajan arkistossa olevat tiedot ja asiakirjat tulevat hävitettäviksi viimeistään 17 vuoden kuluttua luovutuksesta. Kun palvelujen antajan arkistosta on hävitetty luovuttajasta kerätyt tiedot ja luovutussuostumus, luovuttajasta ei eri arkistoihin jää muita tietoja kuin 10 §:ssä tarkoitettuun hoitosuostumukseen merkitty tunnus sekä 22 §:ssä tarkoitettuun luovutusrekisteriin merkityt tiedot.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston pitämään luovutusrekisteriin talletetaan palvelujen antajan ilmoituksen perusteella muun muassa luovuttajan yksilöintitiedot sekä tieto luovuttajan 14 §:ssä tarkoitetusta tunnuksesta. Luovutetusta sukusolusta tai alkiosta syntynyt henkilö voi 18 vuotta täytettyään saada rekisteristä tiedon luovuttajan henkilöllisyydestä. Sen sijaan kudoslaitoksella ei lain mukaan ole oikeutta saada luovuttajaa koskevia tietoja luovutusrekisteristä.

Laki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä

Ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetussa laissa (101/2001) , jäljempänä kudoslaki , säädetään ihmisen elimien, kudoksien ja solujen irrottamisesta ja käytöstä elinsiirtotoiminnassa tai muuhun lääketieteelliseen tarkoitukseen. Kudoslain 1 päivänä kesäkuuta 2007 voimaan tulleella muutoksella (547/2007) on saatettu kansallisesti voimaan laatu- ja turvallisuusvaatimusten asettamisesta ihmiskudosten ja -solujen luovuttamiselle, hankinnalle, testaukselle, käsittelylle, säilömiselle, säilytykselle ja jakelulle annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/23/EY, jäljempänä kudosdirektiivi.

Kudoslaissa ihmiskudoksilla ja -soluilla tarkoitetaan kaikkia ihmisessä käytettäväksi tarkoitettuja kudoksia ja soluja, mukaan lukien esimerkiksi sukusolut, sikiön kudokset ja solut sekä alkion kantasolut. Näin ollen hedelmöityshoidoissa käytettävät sukusolut ja alkiot kuuluvat kudoslain soveltamisalaan. Kudoslain 6 §:n 2 momentin mukaan alkioita saa käyttää vain hedelmöityshoitoon tai lääketieteelliseen tutkimukseen. Ihmiskudosten ja solujen hankinta, testaus, käsittely, säilöminen, säilytys ja jakelu tapahtuvat lain 20 a §:n mukaan kudoslaitoksessa tai sen toimeksiannosta. Kudoslain ja sen nojalla annettujen alemmanasteisten säädösten tavoitteena on turvata ihmisessä käytettävien kudosten ja solujen laatu ja turvallisuus. Koska hedelmöityshoitoja antavat palveluntarjoajat täyttävät kudoslain mukaisen kudoslaitoksen määritelmän, niihin sovelletaan hedelmöityshoitolain ohella myös kudoslain säännöksiä.

Kudoslain rekisteritietojen säilyttämistä koskevat säännökset pohjautuvat kudosdirektiivin vaatimukseen ihmisen kudosten ja solujen alkuperän jäljitettävyydestä. Direktiivissä edellytetään, että ihmisen sairauden tai vamman hoitoon saa käyttää vain sellaisia ihmisen kudoksia ja soluja sekä niistä valmistettuja tuotteita, joiden alkuperä voidaan jäljittää. Tämän jäljitettävyysvaatimuksen mukaan kudokset ja solut on voitava jäljittää kaikissa niiden käsittelyvaiheissa luovuttajasta vastaanottajaan ja päinvastoin mahdollisten ongelmien selvittämiseksi.

Jäljitettävyysvaatimusta koskevat säännökset sisältyvät kudoslain 16 ja 20 i §:ään. Kudoslain 16 §:n mukaan ihmisen sairauden tai vamman hoitoa varten irrotettujen, talteen otettujen ja varastoitujen ihmisen elimien, kudoksien ja solujen turvallisuuden ja jäljitettävyyden sekä irrotus-, talteenotto-, varastointi- ja käyttötoiminnan laillisuuden valvomiseksi pidetään rekisteriä, johon merkitään säännöksessä luetellut tiedot, muun muassa tiedot luovuttajasta. Rekisterinpitäjiä ovat 16 §:n mukaan myös kudoslaitokset, jotka hankkivat, testaavat, käsittelevät, säilövät, säilyttävät tai jakelevat kudoksia tai soluja. Rekisteriin sisältyvät tiedot säilytetään 50 vuoden ajan luovuttajan kuolemasta tai, jos kuolemasta ei ole tietoa, 100 vuotta viimeisestä rekisterimerkinnästä. Lisäksi kudoslain 20 i §:ssä säädetään, että kudoslaitoksen on pidettävä toimistaan rekisteriä, johon merkitään säännöksessä mainitut tiedot lain 16 §:ssä lueteltujen tietojen lisäksi. 20 i §:n 3 momentin mukaan kudoslaitoksen on säilytettävä täydellisen jäljitettävyyden edellyttämät tiedot vähintään 30 vuotta kliinisen käytön jälkeen.

Kudosten ja solujen jäljitettävyysvaatimusta voidaan perustella tartuntatautiriskillä. Esimerkiksi elinsiirtotoiminnassa on mahdollista, että vastaanottajassa ilmenee sairaus, jonka lähteenä on infektoitunut elin tai kudos. Tällöin täytyy voida selvittää, onko mahdollisesti luovuttajalla kyseinen sairaus ja onko samaa elintä ja kudosta siirretty myös muihin potilaisiin. Infektoituminen on voinut aiheutua myös tietyssä käsittelyn vaiheessa, jolloin infektion lähde pitää pystyä kohdentamaan esimerkiksi laitokseen, jossa varastoidaan kudoksia. Tartuntatautien ohella jäljitettävyydellä on merkitystä myös periytyvien sairauksien kohdalla. Jäljitettävyys edistää turvallisuutta yksilön kannalta, mutta sillä on merkitystä laajemminkin koko terveydenhuollon järjestelmän toimivuudelle. Koska tauti voi ilmetä vasta pitkän ajan kuluessa itse siirrosta, tietoja voidaan tarvita pitkältä ajalta. Tämän vuoksi kudoslakiin on aikoinaan jo ennen kudosdirektiivin voimaantuloa otettu varsin pitkät määräajat tietojen säilyttämiselle.

Tarkempia säännöksiä ja määräyksiä kudosten ja solujen jäljitettävyyttä koskevista tiedoista on ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetussa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa (1302/2007) sekä kudoslaitosten toimintaa koskevista teknisistä vaatimuksista annetussa Lääkelaitoksen määräyksessä 3/2007. Lääkelaitoksen määräyksen mukaan jäljitettävyydellä tarkoitetaan mahdollisuutta paikantaa ja tunnistaa kudos tai solu kaikissa vaiheissa alkaen sen hankinnasta, käsittelystä, testauksesta ja säilytyksestä jakeluun vastaanottajalle tai hävitettäväksi. Jäljitettävyyteen sisältyy se, että luovuttaja ja kudoslaitos tai tuotantolaitos, joka vastaanottaa kudoksen tai solut tai käsittelee tai säilöö niitä, voidaan tunnistaa ja että vastaanottaja kudosta tai soluja käyttävissä terveydenhuoltolaitoksissa voidaan tunnistaa. Lisäksi määräyksen mukaan jäljitettävyyteen liittyy myös mahdollisuus paikallistaa ja tunnistaa kyseisten kudosten tai solujen kanssa kosketuksiin joutuvia tuotteita ja aineita koskevat kaikki olennaiset tiedot. Ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 5 §:n mukaan kudoslaitoksella tulee olla kudoksien ja solujen jäljitettävyyden turvaamiseksi 1) luovuttajan tunnistetiedot, 2) luovutuksen tunnistetiedot, 3) tuotteen tunnistetiedot ja 4) ihmisessä tapahtuvan käytön tunnistetiedot.

1.2Nykytilan arviointi

Hedelmöityshoitolakiin ja kudoslakiin sisältyvien luovuttajatietojen säilyttämisaikaa koskevien säännösten keskinäinen ristiriitaisuus on omiaan aiheuttamaan epätietoisuutta voimassa olevan lain sisällöstä. Ristiriidasta aiheutuvaa oikeudellista epävarmuutta ei voida pitää tyydyttävänä asiaintilana sen enempää hedelmöityshoitoja antavien terveydenhuollon toimintayksiköiden kuin niiden toimintaa valvovien viranomaistenkaan näkökulmasta.

Hedelmöityshoitolain 19 §:n säännökset luovuttajatietojen säilyttämisajasta eivät myöskään vastaa kudosdirektiivin säännöksiä täydellisen jäljitettävyyden edellyttämien tietojen säilytysajasta. Vaikka kudosten ja solujen jäljitettävyysvaatimuksen taustalla oleva tartuntatautiriski liittyy ensisijaisesti muihin kudoksiin ja soluihin kuin sukusoluihin, myös soveltamiskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tarkoituksenmukaista soveltaa sukusolujen luovuttajien tietoihin kudoslain yleisiä säilyttämisaikasäännöksiä. Käytännössä eron tekeminen erilaisten kudosten ja solujen välillä olisi muutenkin vaikeaa, koska kudosdirektiivin jäljitettävyysvaatimus koskee kaikenlaisia ihmiskudoksia ja -soluja.

Hedelmöityslain ja kudoslain säännösten välisen ristiriitaisuuden vuoksi sosiaali- ja terveysministeriö ohjeisti 26 päivänä elokuuta 2009 lähettämällään kirjeellä hedelmöityshoitoja antavia terveydenhuollon toimintayksiköitä säilyttämään luovuttajan tiedot siinäkin tapauksessa, että hedelmöityshoitolain 19 §:n mukaiset edellytykset tietojen hävittämiselle täyttyisivät.