HE 160/2012

1.1Uudistuksen tausta

Iäkkäiden ihmisten ympärivuorokautisessa hoidossa havaitut epäkohdat nousivat voimakkaasti esiin viime hallituskaudella. Vilkasta julkista keskustelua synnyttivät hoidon laadusta kertovat silloisten lääninhallitusten selvitykset, joita eduskunnan apulaisoikeusasiamies oli pyytänyt keväällä 2009. Selvityksissä tuli esiin useita epäkohtia ja puutteita, jotka vaarantavat ympärivuorokautisessa hoidossa olevien ihmisarvoista kohtelua. Lisäksi selvityksistä ilmeni muun ohessa, että ikäihmisten palvelujen laatusuosituksessa (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2008:3) suositeltu henkilöstön vähimmäismitoitus eli 0,5 hoitohenkilöä asiakasta kohden näytti pääosin toteutuvan, mutta joidenkin kaupunkien vanhainkotien henkilöstömääriin lääninhallitukset olivat joutuneet puuttumaan.

Pääministeri Matti Vanhasen II hallitus sai syksyllä 2009 vastattavakseen vanhusten palveluja koskevan välikysymyksen. Siinä kysyttiin, mihin kiireellisiin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä vanhusten laadukkaat palvelut ja heidän perusoikeutensa turvaavan lain säätämiseksi ja lain toteutumisen takaavien riittävien resurssien turvaamiseksi. Hallitus totesi vastauksessaan, että vanhuspalvelujen laadukas toteuttaminen ei onnistu pelkillä laatusuosituksilla, vaan tarvitaan laki vanhuspalveluista. Vastauksen mukaan uudella lailla on tarkoitus muun muassa nostaa osa laatusuosituksissa olevista asioista lain tasolle.

1.2Vuoden 2011 lakiluonnos

Kevään 2011 eduskuntavaalien alla sosiaali- ja terveysministeriössä valmistui luonnos laiksi iäkkään henkilön sosiaali- ja terveyspalvelujen saannin turvaamisesta. Lakiluonnos ei sisältänyt säännöksiä palvelujen laatukriteereistä. Sen sijaan palvelujen laatua haluttiin varmistaa säätämällä iäkkäiden henkilöiden kanssa työskentelevälle työntekijälle tiettyjä henkilökohtaisia velvollisuuksia. Työntekijällä olisi velvollisuus toimia niin, että palvelut tuotetaan laadukkaasti. Lisäksi hänellä olisi velvollisuus ilmoittaa viime kädessä aluehallintovirastolle, jos hän havaitsee epäkohdan tai ilmeisen epäkohdan uhan iäkkäille henkilöille annettavissa palveluissa.

Lakiluonnoksessa oli pääpaino vanhuuseläkettä saavien henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistämisessä sekä tiettyjen hoiva- ja kuntoutuspalvelujen saannin turvaamisessa iäkkäille henkilöille. Lisäksi tavoitteena oli vahvistaa iäkkäiden osallisuutta omiin asioihinsa vaikuttamisessa muun muassa lakisääteistämällä vanhusneuvostot. Iäkkäällä henkilöllä tarkoitettiin 75 vuotta täyttänyttä sekä tietyin edellytyksin myös tätä nuorempaa henkilöä.

Iäkkäälle henkilölle ehdotettiin säädettäväksi subjektiivinen eli kunnan määrärahoista riippumaton oikeus niihin sosiaalihuollon hoiva- ja kuntoutuspalveluihin, jotka sosiaalityöntekijä tai sosiaaliohjaaja on arvioinut tarpeellisiksi asiakasta varten laatimassaan palvelusuunnitelmassa. Sosiaalihuollon hoivapalveluiksi määriteltiin kotipalvelut, asumispalvelut, perhehoito ja laitoshuolto, mutta ei omaishoidon tukea. Lisäksi subjektiivisen oikeuden piiriin kuului osana sosiaalityötä järjestettävä kuntoutus, asumispalvelujen tai laitoshuollon kuntouttava toiminta taikka kunnan muuna sosiaalipalveluna järjestettävä kuntoutus.

Lakiluonnos lähetettiin laajalle lausuntokierrokselle keväällä 2011. Eduskuntavaalien jälkeen pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmaan kirjattiin, että lailla (vanhuspalvelulaki) turvataan iäkkäiden henkilöiden oikeus laadukkaaseen ja tarpeenmukaiseen hoivaan ja että iäkkäälle henkilölle säädetään oikeus palvelusuunnitelmassa määriteltyyn hoivaan ja kuntoutukseen. Lisäksi hallitusohjelmassa luvattiin, että jokaiseen kuntaan asetetaan vanhusneuvosto, joka seuraa päätöksentekoa ja vaikuttaa siihen kunnan eri toimialoilla ikäihmisiä koskevissa asioissa.

Hallitusohjelmassa ei voitu ottaa huomioon lakiluonnoksesta saatua lausuntopalautetta, koska lausuntokierros päättyi vasta uuden hallituksen aloitettua työnsä. Lausuntopalautteessa sekä asiasta käydyssä julkisessa keskustelussa nousi esiin voimakkaana vaatimus palvelujen laatua koskevan sääntelyn vahvistamisesta. Osa lausunnonantajista kaipasi myös säännöksiä sitovista henkilöstömitoituksista ympärivuorokautiseen hoitoon.

Monet pitivät iäkkään henkilön subjektiivista oikeutta palveluihin tervetulleena, mutta kritiikkiä esitettiin sen suhteen, että oikeus olisi sidottu palvelusuunnitelman tekijän näkemykseen asiakkaan palvelun tarpeesta. Tarkemmassa juridisessa tarkastelussa tämä sääntelytapa osoittautui perustuslain näkökulmasta ongelmalliseksi.

Keskustelua synnyttivät monet muutkin lakiluonnoksen yksityiskohdat, kuten iäkkään henkilön määritelmän sitominen numeeriseen ikään, työntekijöille ehdotettu ilmoitusvelvollisuus sekä lain suhde voimassa olevaan sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöön.

1.3Ohjausryhmän ehdotus

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson asetti marraskuussa 2011 lain jatkovalmistelua varten ohjausryhmän, joka luovutti ehdotuksensa (Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2012:12) peruspalveluministerille huhtikuussa 2012. Ohjausryhmän ehdottamassa lakiluonnoksessa on paljon samoja aineksia kuin kevään 2011 lakiluonnoksessa, joka oli ohjausryhmän työn pohjana. Kumpaankin lakiluonnokseen sisältyi muun muassa säännökset hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistämisestä, kunnan suunnitteluvelvollisuudesta ja vanhusneuvostojen lakisääteistämisestä. Samoin kummassakin luonnoksessa ehdotettiin säädettäväksi iäkkään henkilön palveluntarpeen monipuolisesta selvittämisestä, vastuutyöntekijän määräämisestä, iäkkään henkilön oikeudesta saada hänelle myönnetyt sosiaalipalvelut määräajassa sekä laitoshoidon rajoittamisesta. Uusi lakiluonnos poikkesi kuitenkin monilta osin aikaisemmasta luonnoksesta sekä rakenteeltaan että sisällöltään.

Ohjausryhmän lakiluonnoksessa ehdotettiin säädettäväksi aiempaa luonnosta kattavammin kunnan yleisistä velvollisuuksista luoda edellytykset ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tukemiselle sekä iäkkäiden tarvitsemien sosiaali- ja terveyspalvelujen saannille, mutta subjektiivista oikeutta palveluihin ei ehdotettu. Työntekijän ilmoitusvelvollisuudesta ei liioin ehdotettu säädettäväksi tässä laissa, vaan asia haluttiin jättää arvioitavaksi sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä. Palvelujen laadun turvaamiseksi lakiluonnos sisälsi perussäännökset palvelujen laatukriteereistä, mutta henkilöstön mitoitusta ei ehdotettu säädettäväksi lailla, vaan myöhemmin tarvittaessa annettavalla asetuksella. Iäkkään henkilön määritelmää ei sidottu numeeriseen ikään vaan ikääntymisen johdosta tapahtuneeseen toimintakyvyn merkittävään heikkenemiseen.

Ohjausryhmän ehdotus lähetettiin laajalle lausuntokierrokselle toukokuussa 2012. Syksyyn mennessä saatu lausuntopalaute oli pääosin myönteistä. Useissa lausunnoissa todettiin, että lakiluonnos on peruslinjauksiltaan hyvä ja sen katsottiin kehittyneen jatkovalmistelussa. Luonnoksessa nähtiin kuitenkin myös tarkentamisen tarvetta esimerkiksi käsitteistön selkeyden suhteen. Osa lausujista oli sitä mieltä, että iäkkäillä tulisi olla kunnan määrärahoista riippumaton oikeus laissa säädettyihin palveluihin. Toisaalta lähes yhtä moni piti hyvänä, ettei palveluihin säädetä subjektiivista oikeutta. Erityisesti ruotsinkieliset lausunnonantajat kiinnittivät huomiota myös siihen, että iäkkään äidinkieli on huomioitava laissa. Henkilöstön määrästä säätäminen jakoi lausujien mielipiteitä. Tarkan henkilöstömitoituksen sisällyttämistä lakiin esitti usea taho. Monet totesivat, että henkilöstön määrään liittyvä asetuksenantovaltuus on tärkeä tai että mitoituksesta on säädettävä asetuksella. Suuri osa lausunnon antajista oli toisaalta sitä mieltä, ehdotettu sääntely asetuksenantomahdollisuuksineen oli asianmukainen, mutta muutamat vastustivat asetuksenantovaltuuden kirjaamista lakiin.

1.4Lopullinen lakiehdotus

Ehdotettu laki pohjautuu rakenteeltaan ja pääosin myös sisällöltään ohjausryhmän ehdottamaan lakiluonnokseen. Lopullisessa lakiehdotuksessa on täsmennetty muun muassa iäkkään henkilön määritelmää ja lain suhdetta muuhun lainsäädäntöön. Lakiehdotukseen on lisätty säännökset asiakkaan kielellisistä oikeuksista, kunnalle asetettavista yhteistyövelvoitteista sekä kunnan velvollisuudesta kerätä palautetta henkilöstöltään. Kunnan käytettävissä olevaa asiantuntemusta ei määriteltäisi laissa niin yksityiskohtaisesti kuin ohjausryhmä ehdotti, vaan asiasta voitaisiin säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Johtamisesta säädettäisiin iäkkäille asiakkaille palveluja tarjoavan toimintayksikön eikä laajemmin kunnan keskushallinnon osalta, kuten ohjausryhmän ehdotuksessa esitettiin. Tältä osin ehdotettu laki vastaa terveydenhuoltolain (1326/2010) sääntelyä. Vanhusneuvostolle ehdotetaan vahvempaa asemaa kunnan päätöksenteossa kuin ohjausryhmä oli ehdottanut. Hyvinvointia edistäviä palveluja koskevaa säännös on täsmällisempi kuin ohjausryhmän ehdotuksessa. Lisäksi ehdotetaan, että näihin palveluihin kuuluvaa ohjausta ja neuvontaa on sisällytettävä tarpeen mukaan kaikkiin iäkkäille järjestettäviin palveluihin. Palveluntarpeeseen vastaamista ohjaavia periaatteita on täydennetty siten, että laissa säädettäisiin kotiin annettavien palvelujen ensisijaisuudesta, pitkäaikaisen hoitojärjestelyn pysyvyydestä ja iäkkäille puolisoille annettavasta mahdollisuudesta asua yhdessä. Palveluntarpeen selvittämisen ja palvelusuunnitelman keskinäistä suhdetta on selkeytetty.

Henkilöstömitoitusten osalta hallituksen budjettiriihessä 30. elokuuta 2012 linjattiin, että lakiehdotukseen sisällytetään ohjausryhmän ehdottama perussäännös. Sen mukaan iäkkäille henkilöille palveluja tarjoavassa toimintayksikössä on oltava asiakkaiden määrään ja palveluntarpeeseen nähden riittävä määrä ammattitaitoista henkilöstöä, joka turvaa heille laadukkaat palvelut. Säännös koskee sekä kotiin annettavia palveluja että ympärivuorokautista hoitoa. Lakiehdotukseen sovittiin sisällytettäväksi asetuksenantovaltuus, joka mahdollistaa henkilöstömitoitusten tarkemman sääntelyn valtioneuvoston asetuksella. Samalla sovittiin, että 1. heinäkuuta 2013 mennessä sosiaali- ja terveysministeriö uudistaa laatusuositukset kotihoidon osalta sekä kehittää hoidon laadun ja hoitoisuuden mittareita yhteistyössä muun muassa Suomen Kuntaliiton sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Ympärivuorokautisen hoidon laatua parannetaan varmistamalla laatusuositusten toteutuminen niin, että hoitajamitoitus on vähintään 0,5:n tasolla. Laatusuositusten vaikuttavuusarviointi toteutetaan vuoden 2014 loppuun mennessä. Jos arvioinnin yhteydessä ilmenee, että laatusuosituksen mukainen vähimmäismitoitus alittuu yhdessäkin toimintayksikössä, valtioneuvosto antaa vuoden 2015 alussa voimaan tulevan asetuksen, jossa säädetään vähintään laatusuosituksen mukaista vähimmäistasoa vastaava minimimitoitus hoitajien määrälle.

2.1Lainsäädäntö ja käytäntö

2.2Katsaus ulkomaiden lainsäädäntöön

2.3Nykytilan arviointi

3.1Tavoitteet

Esityksen päätavoitteina on varmistaa, että kunnat varautuvat väestön ikärakenteen muutoksesta aiheutuvaan palvelujen tarpeen kasvuun ja että iäkkäät ihmiset saavat yksilöllisten tarpeittensa mukaista hoitoa ja huolenpitoa yhdenvertaisesti koko maassa laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen avulla.

Näihin päätavoitteisiin sisältyy tavoite

- tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista,

- vahvistaa ikäihmisten vaikutusmahdollisuuksia niin kunnan poliittisessa päätöksenteossa kuin myös yksilötasolla,

- siirtää iäkkäille henkilöille järjestettävien sosiaali- ja terveyspalvelujen painopistettä laitoshuollosta kotiin annettaviin ja kodinomaisissa asuinympäristöissä toteutettaviin palveluihin sekä

- vahvistaa iäkkäiden henkilöiden oikeutta laadultaan hyviin sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Kaikkiin edellä mainittuihin tavoitteisiin liittyvänä tavoitteena on luoda lainsäädännöllä nykyistä vahvempi pohja laatusuosituksin toteutettavalle ohjaukselle sekä toiminnan viranomaisvalvonnalle.

3.2Toteuttamisvaihtoehdot

Iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluja koskevan erillislain tarpeellisuudesta ja suhteesta olemassa olevaan lainsäädäntöön on esitetty erilaisia näkemyksiä. Erillislain valmistelu kytkeytyi aluksi sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistukseen, jota valmistelemaan sosiaali- ja terveysministeriö oli asettanut työryhmän keväällä 2009. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmä otti kantaa erillislakiin keväällä 2010 luovutetussa väliraportissaan (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2012:10). Työryhmä piti iäkkäiden ihmisten aseman parantamista välttämättömänä, mutta katsoi, että pelkästään iäkkäitä ihmisiä koskeva erillislaki voi muodostua ongelmalliseksi. Ikään perustuvan erillislain vaarana pidettiin sitä, että laki asettaa toimintakyvyltään rajoittuneet henkilöt epätasa-arvoiseen asemaan heidän iästään riippuen. Erillislain laadinnasta riippumatta voimassa olevaan lainsäädäntöön sisältyvät iäkkäiden ihmisten asemaa, oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat säännökset piti työryhmän mukaan tarkistaa ja tarvittaessa vahvistaa niitä. Lisäksi esitettiin, että olemassa olevaan ja valmisteltavaan lainsäädäntöön lisätään tarvittaessa iäkkäiden ihmisten asemaa, oikeuksia ja velvollisuuksia koskevaa sääntelyä. Väliraportista annetussa lausuntopalautteessa mielipiteet erillislain säätämisen tarkoituksenmukaisuudesta jakautuivat melko tasaisesti.

Keväällä 2011 valmistuneesta iäkkään henkilön sosiaali- ja terveyspalvelujen saannin turvaamista koskevasta lakiluonnoksesta saatu lausuntopalaute osoitti, että lausunnon antajilla oli pitkälti yhteinen näkemys tarpeesta parantaa vanhusten asemaa. Erilaisia näkemyksiä esitettiin siitä, tulisiko se toteuttaa säätämällä asiasta erillislaki vai pitäisikö tarvittavat säännökset sisällyttää esimerkiksi uudistuvaan sosiaalihuoltolakiin. Erillislain säätäminen sai enemmän kannatusta useimmissa lausunnonantajien ryhmissä. Erityisesti eduskuntapuolueet ja vanhustahot kannattavat erillisen lain laatimista. Useassa lausunnossa huomautettiin, että laki tulee joka tapauksessa sovittaa yhteen sosiaalilainsäädännön uudistuksen kanssa.

Lain jatkovalmistelua varten asetettu ohjausryhmä viittasi keväällä 2012 luovutetussa muistiossaan meneillään oleviin sosiaalihuollon sekä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisiin suuriin uudistushankkeisiin. Muistion mukaan lainvalmistelu on ollut erityisen haastavaa, koska niin moni nyt valmisteilla olevaan erillislakiin vaikuttava laki on samanaikaisesti valmisteltavana. Lainsäädännön tasapainoisen kokonaisuuden kannalta olisi ollut ihanteellista valmistella sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä ja rakenteita säätelevä ja uudistumassa oleva sosiaalihuoltolaki ennen ikääntyneen väestön toimintakyvyn turvaamisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annettavaa lakia. Silloin olisi ollut paremmat edellytykset arvioida, miltä osin tarvitaan erillisiä asiakasryhmiä koskevia erityislakeja ja mitä näiden erityislakien tulisi sisältää.

Kritiikistä huolimatta erillislain säätäminen ennen sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistusta ja muita valmisteilla olevia uudistuksia on saanut taakseen vahvan tuen, joka on ilmaistu myös hallitusohjelmassa. Erillislain säätäminen tässä vaiheessa on perusteltua, koska väestön ikääntymisestä aiheutuvaan palvelujen tarpeen kasvuun on tärkeää ryhtyä varautumaan joutuisasti. Lisäksi lakia tarvitaan, jotta iäkkäille tarjottavien palvelujen laadussa ilmenneet ongelmat saataisiin nopeasti korjatuksi. Esityksessä ehdotettuun lakiin sisältyy joukko säännöksiä, joiden sisältö ja sijoittuminen lainsäädännön kokonaisuuteen on tarpeen arvioida muun muassa valmisteilla olevan sosiaalihuoltolain uudistuksen yhteydessä.

3.3Keskeiset ehdotukset

4.1Taloudelliset vaikutukset

4.2Vaikutukset viranomaisten toimintaan

4.3Yhteiskunnalliset vaikutukset

1.1Laki ikääntyvän väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista

1 luku Yleiset säännökset

1 §.Lain tarkoitus. Pykälän 1 kohdan mukaan lain tarkoitus on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista. Ikääntyminen heikentää ihmisen edellytyksiä suoriutua monista tehtävistä, mutta toimintakyvyn alenemista voidaan ehkäistä ja hidastaa monin tavoin. Silloinkin, kun iäkäs henkilö ei enää suoriudu omin avuin päivittäisistä toimista, hänen tarvitsemansa palvelut tulisi toteuttaa niin, että hänen itsenäistä suoriutumistaan ja jäljellä olevaa toimintakykyään tuetaan. Hyvinvointia edistävästä toiminnasta säädettäisiin lain 12 §:ssä, ja siihen kuuluvaa ohjausta tulisi sisällyttää tarpeen mukaan lisäksi kaikkiin iäkkäiden palveluihin lain 13 §:n 3 momentin mukaan. Toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemista painotetaan lain useissa muissakin säännöksissä.

Pykälän 2 kohdan mukaan lain tarkoituksena on parantaa ikääntyneen väestön mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja tarvitsemiensa palvelujen kehittämiseen kunnassa. Lakiehdotuksen 11 §:ssä tarkoitettu vanhusneuvosto olisi merkittävä kanava, jonka avulla ikääntyneen väestön ääni saadaan kuuluviin kunnan eri sektorien toiminnassa.

Pykälän 3 kohdan mukaan lain tarkoituksena on parantaa iäkkäiden henkilöiden mahdollisuutta saada laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja yksilöllisten tarpeittensa mukaisesti ja riittävän ajoissa. Iäkkään henkilön palvelutarpeisiin vastaamista ohjaavista yleisistä periaatteista säädettäisiin lakiehdotuksen 13 §:ssä. Lisäksi 14 §:ssä säädettäisiin erikseen pitkäaikaishoidon toteuttamista ohjaavista periaatteista.

Palvelutarpeiden yksilöllisestä selvittämisestä säädettäisiin lakiehdotuksen 15 §:ssä ja palvelujen suunnittelusta 16 §:ssä. Huolellinen ja oikea-aikainen tarpeiden arviointi ja suunnittelu edistävät sitä, että iäkäs henkilö saa määrältään ja laadultaan sellaisia palveluja, joita hän kulloinkin tarvitsee. Lakiehdotuksen 17 §:ssä tarkoitettu vastuutyöntekijä voi osaltaan avustaa iäkästä henkilöä saamaan tarvitsemansa palvelut. Tarvittavien palvelujen saantia edistää myös se, että lakiehdotuksen 25 §:n mukaan tietyillä viranomaisilla ja muilla tahoilla olisi lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa havaitsemastaan iäkkään henkilön palvelutarpeesta kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle viranomaiselle. Ilmoitus loisi viranomaiselle velvollisuuden ryhtyä selvittämään iäkkään henkilön palvelujen tarvetta.

Palvelujen oikea-aikaista saantia edistävät muun muassa lakiehdotuksen säännökset palveluntarpeen selvittämisen, palvelujen suunnittelun, päätöksenteon ja päätösten täytäntöönpanon joutuisuudesta.

Palvelujen laadun varmistamista koskevia säännöksiä on erityisesti lakiehdotuksen 4 luvussa, joka koskee iäkkäille henkilöille palveluja järjestävien toimintayksikköjen toimintaa. Myös lakiehdotuksen 2 luvun säännökset kuntien yleisistä velvollisuuksista ja 3 luvun säännökset iäkkään henkilön palveluntarpeiden selvittämisestä ja niihin vastaamisesta edistävät osaltaan laadukkaiden palvelujen toteutumista.

Lain tarkoituksena on myös parantaa iäkkään henkilön mahdollisuutta saada ohjausta ja tukea muidenkin palvelujen kuin kunnan järjestämisvastuulla olevien sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöön. Kysymykseen tulevat muun muassa kunnan muiden hallinnonalojen sekä järjestöjen ja yritysten tuottamat palvelut. Niitä koskevaa ohjausta ja neuvontaa annettaisiin esimerkiksi lakiehdotuksen 12 §:ssä tarkoitetun hyvinvointia edistävän toiminnan yhteydessä. Ohjauksen ja neuvonnan antaminen kuuluisi myös vastuutyöntekijän tehtäviin.

Pykälän 4 kohdan mukaan lain tarkoituksena on vahvistaa iäkkään henkilön mahdollisuutta vaikuttaa hänelle järjestettävien sosiaalipalvelujen sisältöön ja toteuttamistapaan. Lisäksi tarkoituksena on vahvistaa hänen mahdollisuuksiaan tehdä palvelujensa sisältöä ja toteuttamistapaa koskevia valintoja. Yksilöllisten tarpeiden mukaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen edellyttää asiakkaan palvelutarpeen selvittämistä ja palvelujen yksilöllistä suunnittelua yhdessä hänen kanssaan. Iäkkään henkilön osallisuutta häntä itseään koskevissa asioissa painotetaan erityisesti lakiehdotuksen 3 luvun säännöksissä, jotka koskevat iäkkään henkilön palvelutarpeiden selvittämistä ja niihin vastaamista.

2 §.Soveltamisala ja suhde muuhun lainsäädäntöön. Pykälän 1 momentista ilmenevät ne kolme lähestymistapaa, joiden kautta 1 §:ssä tarkoitettuihin tavoitteisiin tähdätään. Kunnan yleisistä velvollisuuksista huolehtia ikääntyneen väestönsä hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemisesta sekä iäkkäiden tarvitsemien sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamisesta säädettäisiin lain 2 luvussa. Iäkkään henkilön palvelutarpeiden arvioimisesta ja niihin vastaamisesta säädettäisiin lain 3 luvussa. Luvun säännökset velvoittavat pääosin kuntia, mutta myös yksityisten palveluntuottajien tulisi noudattaa 13 ja 14 §:ssä tarkoitettuja periaatteita siltä osin, kuin ne eivät liity pelkästään kunnan järjestämisvastuun toteuttamiseen. Lain 4 luvussa säädettäisiin palvelujen laadun varmistamisesta sellaisissa toimintayksiköissä, joissa järjestetään sosiaali- ja terveyspalveluja iäkkäille. Nämä säännökset koskisivat yhtäläisesti sekä kunnan että yksityisen palveluntuottajan ylläpitämiä toimintayksikköjä.

Ehdotettu laki olisi sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen erityislaki, jota sovellettaisiin 1 momentissa mainittuihin asioihin sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään. Laki täydentäisi julkisia ja yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluja koskevia yleis- ja erityislakeja sekä muuta lainsäädäntöä, joka koskee sosiaali- ja terveyspalveluja. Käytännössä lain merkittävimmät vaikutukset painottuvat sosiaalihuoltoon. Tämä johtuu siitä, että monet asiat, joista ehdotetussa laissa säädetään, on jo järjestetty terveydenhuollon osalta terveydenhuoltolaissa. Ehdotetun lain eräänä tavoitteena onkin yhdenmukaistaa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön sisältöä siltä osin, kuin se koskee ikääntynyttä väestöä ja iäkkäitä henkilöitä, jotka ovat usein sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisiä asiakkaita.

Pykälän 2 momentissa luetellaan ne sosiaali- ja terveydenhuollon lait, joita ehdotettu laki erityisesti on tarkoitettu täydentämään. Ensimmäisenä mainitaan sosiaalihuoltolaki. Sen mukaan määräytyy muun muassa, mitkä ovat ne sosiaalipalvelut, joiden järjestämisestä kunnan tulee huolehtia myös iäkkäiden asukkaittensa osalta. Ehdotettu laki ei toisi muutoksia nykyisen palvelujärjestelmän sisältöön.

Sosiaalihuoltolain 17 §:n 1 momentissa luetellaan sosiaalihuollon yleispalvelut, joita tulee olla saatavilla kaikille niitä tarvitseville. Iäkkäille henkilöille on käytännössä useimmiten järjestetty kotipalveluja tukipalveluineen, asumispalveluja ja laitoshoitoa sekä enenevässä määrin myös perhehoitoa. Sosiaalihuollon yleispalvelujen sisältö ja myöntämisperusteet on määritelty tarkemmin sosiaalihuoltolaissa ja -asetuksessa.

Sosiaalihuollon erityispalveluista säädetään tarkemmin sosiaalihuollon erityislainsäädännössä. Erityispalvelut mainitaan sosiaalihuoltolain 17 §:n 2 momentissa. Sosiaalihuollon erityispalveluista omaishoidon tuki kuuluu olennaisena osana iäkkäiden henkilöiden sosiaalipalveluihin. Siitä säädetään omaishoidon tuesta annetussa laissa. Sosiaalihuollon sekä osin sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisiä erityispalveluja ovat lisäksi vammaispalvelulaissa, kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa (519/1977) , päihdehuoltolaissa (41/1986) sekä mielenterveyslaissa (1116/1990) tarkoitetut palvelut.

Sosiaalihuoltolain 13 §:stä ilmenevän pääsäännön mukaan kunnan on huolehdittava sosiaalipalvelujen järjestämisestä asukkailleen. Kiireellisissä tapauksissa ja olosuhteisen muutoin niin vaatiessa kunnan järjestämisvelvollisuus ulottuu muihinkin kuin kunnan asukkaisiin lain 15 §:n mukaan. Lisäksi lain 16 a §:ssä säädetään kunnan asukkaaksi haluavan henkilön oikeudesta hakea sosiaalipalveluja ja hoitopaikkaa kyseisestä kunnasta silloin, kun hän ei ikänsä, vammaisuutensa tai muun sellaisen syyn vuoksi kykene asumaan siellä itsenäisesti. Kunnan asukas määritellään sosiaalihuoltolain 14 §:ssä. Edellä mainitut sosiaalihuoltolain säännökset koskevat myös ehdotetun lain 3 luvussa tarkoitettua kunnan velvollisuutta huolehtia iäkkään henkilön palvelutarpeiden selvittämisestä ja niihin vastaamisesta.

Viittaus terveydenhuoltolakiin merkitsee muun ohessa, että terveydenhuollon järjestämisvelvollisuus ja palvelujen sisältö määräytyvät kyseisen lain mukaan myös silloin, kun terveydenhuoltoa annetaan iäkkäille henkilöille. Terveydenhuoltolain 1 §:n mukaan lakia sovelletaan kansanterveyslaissa ja erikoissairaanhoitolaissa (1062/1989) säädetyn kunnan järjestämisvastuuseen kuuluvan terveydenhuollon toteuttamiseen ja sisältöön, jollei muussa laissa toisin säädetä.

Lisäksi viittaukset sosiaalihuoltolakiin ja terveydenhuoltolakiin merkitsevät iäkkään henkilön palvelujen järjestämisen ja toteuttamisen kannalta muun muassa, että

- kunta voi järjestää myös iäkkäiden sosiaalipalvelut sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta annetun lain (733/1992) 4 §:ssä säädetyin tavoin joko omana toimintanaan, yhteistoiminnassa muun kunnan tai kuntayhtymän kanssa, ostopalveluna taikka palvelusetelillä,

- sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetun lain (569/2009) sekä sosiaalihuoltolain 3 a luvun säännöksiä palvelusetelistä sovelletaan myös iäkkäiden palveluihin,

- myös iäkkäiden palveluista voidaan periä maksuja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain perusteella,

- myös iäkkään henkilön palvelutarpeen arviointiin voidaan soveltaa sosiaalihuoltolain 41 §:n säännöstä sosiaalityöntekijän oikeudesta päästä sosiaalihuollon ilmeisessä tarpeessa olevan henkilön asuntoon hänen sosiaalihuollon tarpeensa selvittämiseksi, jos henkilön etu terveyden tai turvallisuuden vakavan vaarantumisen vuoksi sitä välttämättä vaatii.

Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa sekä potilaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa säädetään muun muassa asiakkaan ja potilaan hyvästä kohtelusta ja itsemääräämisoikeudesta. Näitä säädöksiä täydentäviä säännöksiä sisältyy erityisesti ehdotetun lain 3 lukuun.

Yksityisistä sosiaalipalveluista annetussa laissa ja yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa säädetään yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen valvonnasta. Lait sisältävät myös palvelujen laatukriteerejä koskevia säännöksiä, joita ehdotetun lain 4 luvun säännökset täydentävät.

Valtaosa ehdotetun lain säännöksistä koskee kuntapohjaisia organisaatioita, joiden vastuulla on sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen. Lain säännöksissä käytetään yksinkertaisuuden vuoksi kunta-sanaa. Pykälän 3 momenttiin sisällytettäisiin selvyyden vuoksi terveydenhuoltolain 1 §:n 2 momenttia vastaava säännös, jonka mukaan ilmaisu tarkoittaa peruskunnan lisäksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa (169/2007) tarkoitettua yhteistoiminta-aluetta.

3 §.Määritelmät. Ehdotettu laki sisältää sekä väestötasoa että yksilötasoa koskevia säännöksiä. Ikääntyvää väestöä koskevat keskeisimmät säännökset sisältyvät lain 2 lukuun, jossa säädetään kunnan ikääntymispolitiikkaan kuuluvista yleisistä velvollisuuksista ja niihin liittyvistä toimista hyvinvoinnin edistämiseksi. Yksilötason sääntelyä koskee erityisesti lain 3 luku iäkkään henkilön palvelutarpeiden selvittämisestä ja niihin vastaamisesta. Lain 4 luvun säännökset palvelujen laadun varmistamisesta koskevat sellaisia toimintayksikköjä, jotka järjestävät sosiaali- ja terveyspalveluja iäkkäille.

Pykälän 1 kohdan mukaan ikääntyneellä väestöllä tarkoitetaan vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevaa väestöä. Tällä hetkellä tuo ikä on 63 vuotta, joka on työeläkejärjestelmässä alin eläkkeelle jäämiseen oikeuttava ikä.

Pykälän 2 kohdassa määritellään käsite iäkäs henkilö. Käsitteen sisältö vaikuttaa ennen muuta siihen, keneen sovelletaan lakiehdotuksen 3 luvun säännöksiä palvelutarpeiden selvittämisestä ja niihin vastaamisesta ja kenelle järjestettäviin palveluihin sovelletaan lain 4 luvun säännöksiä palvelujen laadusta.

Valmistelun yhteydessä on käyty vilkasta keskustelua siitä, tulisiko määritelmään sisällyttää jokin ikäraja ja jos, niin mikä se olisi. Keväällä 2011 valmistuneessa lakiluonnoksessa ikäraja oli 75 vuotta, mutta sitä nuorempikin henkilö olisi voitu katsoa iäkkääksi, jos henkilön toimintakyvyn heikkeneminen huomioon ottaen tätä olisi erityisestä syystä pidetty tarkoituksenmukaisena. Osassa kevään 2011 lakiluonnoksesta saaduista lausunnoista ikärajaa pidettiin liian korkeana, osassa liian alhaisena ja osassa kokonaan tarpeettomana. Sekä lakiluonnoksen perusteluissa että osassa lausuntoja kiinnitettiin huomiota siihen, että perustuslain takaaman yhdenvertaisuuden kannalta ikärajan asettaminen lakiin on ongelmallista.

Lakiehdotuksen jatkovalmistelua varten asetetussa ohjausryhmässä nousi entistä vahvemmin esiin käsitys, että lain soveltamisessa on olennaista kiinnittää huomiota henkilön toimintakykyyn, ei niinkään ikään. Ohjausryhmän ehdotuksesta saatu lausuntopalaute vahvistaa käsitystä entisestään. Vain muutama lausunnon antaja kaipasi lakiin numeerista ikärajaa.

Ohjausryhmän ehdotuksessa iäkkäänä pidettiin henkilöä, jonka toimintakyky on merkittävästi heikentynyt ikääntymiseen liittyvien tekijöiden seurauksena. Kyseessä voi olla fyysinen, kognitiivinen tai psyykkinen tai sosiaalinen toimintakyky, joka on heikentynyt ikääntymisen myötä alkaneiden, lisääntyneiden tai pahentuneiden sairauksien vuoksi taikka ikääntymiseen liittyvän rappeutumisen johdosta. Ohjausryhmän muistiossa todetaan, että yleensä ihmisen toimintakyky heikkenee ja palvelujen tarve kasvaa merkittävästi noin 80—85 ikävuoden vaiheilla, mutta esimerkiksi etenevä muistisairaus voi aiheuttaa runsaiden palvelujen tarvetta huomattavasti varhaisemmassakin iässä.

Ohjausryhmän ehdottama muotoilu sai osakseen laajaa kannatusta lausuntopalautteessa, joskin osa lausunnon antajista piti sitä liian tulkinnanvaraisena. Erityisesti kysymyksiä herätti se, kuinka varhaisella iällä henkilöä voidaan pitää iäkkäänä, kun otetaan huomioon, että ikääntymiseen liittyvää toimintakyvyn alenemista voi esiintyä jo varhaisessa keski-iässä. Valmistelun loppuvaiheessa iäkäs henkilö -käsitteen määrittelyä täsmennettiin edelleen siten, että toimintakyvyn aleneman ei tarvitse olla merkittävä, mutta heikkenemisen tulee olla yhteydessä korkeaan ikään eikä ikääntymiseen, kuten ohjausryhmän ehdottamassa määritelmässä.

Ensikäden arvio siitä, pidetäänkö henkilöä ehdotetussa laissa tarkoitetulla tavalla iäkkäänä, joudutaan tekemään asiakasprosessin varhaisessa vaiheessa. Silloin ei vielä välttämättä ole käytettävissä kattavaa tietoa asiakkaan toimintakyvyn heikkenemisestä ja sen syistä. Ensikäden arviossa on perusteltua tukeutua asiakkaan omaan ja hänen omaistensa tai läheistensä käsitykseen sekä työntekijän alustaviin havaintoihin asiakkaan toimintakyvystä.

Iäkkään henkilön käsitettä ei ole mahdollista määritellä ilman numeerista ikärajaa niin yksiselitteisesti, että tulkintaongelmilta vältytään. Tulkinnassa on perusteltua suosia asiakasmyönteistä linjaa eikä rajanveto saa johtaa siihen, että asiakas jäisi perusteettomasti lain soveltamisalan ulkopuolelle. Esimerkiksi jos on tulkinnanvaraista, ovatko henkilön alentuneen toimintakyvyn syynä korkeasta iästä johtuvat vai muut tekijät, hänen palveluntarpeensa selvittäminen on perusteltua käynnistää ehdotetun lain mukaisesti. Selvityksen edetessä on mahdollista päätyä siihen, että henkilöä ei kenties sittenkään voida pitää ehdotetussa laissa tarkoitetulla tavalla iäkkäänä.

Pykälän 3 kohdassa määritellään toimintayksikön käsite. Määritelmä on tarpeen, koska käsite esiintyy lakiehdotuksen 4 luvussa, jossa säädetään palvelujen laadun varmistamisesta. Ehdotuksen mukaan toimintayksikkö voi olla julkisen tai yksityisen palveluntuottajan ylläpitämä. Määritelmässä tarkoitettu toiminnallinen kokonaisuus tarkoittaa sekä palveluntuottajan hallitsemissa tiloissa annettavia palveluja kuten asumispalveluja ja laitoshoitoa että asiakkaan kotiin tuotavia palveluja kuten kotipalveluja ja kotisairaanhoitoa. Lain 4 luvun säännöksiä sovellettaisiin toimintayksikköihin, jotka tarjoavat sosiaali- ja terveyspalveluja pääasiassa iäkkäille henkilöille.

2 luku Kunnan yleiset velvollisuudet

4 §.Yhteistyö. Ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen edellyttää laajaa yhteistyötä sekä kunnan eri toimialojen kesken että kuntaorganisaation ulkopuolisten tahojen kanssa. Sosiaalihuoltolain 54 §:n mukaan kunnan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on tarpeen mukaan oltava yhteistoiminnassa muun muassa kunnan muiden viranomaisten, naapurikuntien toimielinten sekä kunnassa toimivien sellaisten yhteisöjen kanssa, joiden toiminta liittyy kunnan sosiaalihuollon tehtäviin. Toimielimen on myös pyrittävä edistämään sosiaalihuollon alalla toimivien yhteisöjen yhteistoimintaa. Terveydenhuoltolain 12 §:n 3 momentissa säädetään kunnan yleisestä velvollisuudesta tehdä yhteistyötä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Säännöksen mukaan kunnan eri toimialojen on tehtävä yhteistyötä tässä tarkoituksessa. Lisäksi kunnan on tehtävä yhteistyötä muiden kunnassa toimivien julkisten tahojen, yksityisten yritysten sekä ja muiden yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa.

Ohjausryhmän ehdottamassa lakiluonnoksessa ei ollut yhteistyövelvoitetta koskevaa säännöstä, mitä osa lausunnon antajista piti lakiehdotuksen puutteena. Sen vuoksi esityksessä ehdotetaan, että pykälässä säädetään ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tehtävästä yhteistyöstä. Ikääntynyttä väestöä edustavat järjestöt mainittaisiin erikseen tahoina, joiden kanssa kunnan on tehtävä yhteistyötä. Ehdotettu säännös vastaa sisällöltään pääosin terveydenhuoltolain 12 §:n 3 momenttia.

5 §.Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi. Pykälässä säädettäisiin kunnan velvollisuudesta laatia suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi sekä iäkkäiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Nykyisin asiaa koskeva valtakunnallinen ohjaus sisältyy Ikäihmisten palvelujen laatusuositukseen. Ehdotettu pykälä merkitsee, että laatusuosituksessa tarkoitettua suunnittelua koskevat suositukset nostetaan lain tasolle. Jatkossa on syytä arvioida, tulisiko säännösten mieluummin olla esimerkiksi kuntia koskevassa yleislainsäädännössä.

Laatusuosituksen mukaan tavoitteena on, että jokaisella kunnalla on ajantasainen ikääntymispoliittinen strategia, jonka kunnanvaltuusto on hyväksynyt. Strategia kytketään kunnan ydinprosesseihin, kuten suunnitteluun, budjetointiin, kehittämistoimintaan ja arviointiin. Ikääntymispoliittinen strategia perustuu kattavaan palvelujen ja väestön hyvinvoinnin ja terveyden nykytilan analyysiin ja toimintaympäristön muutosten ennakointiin. Laatusuosituksessa todetaan, että strategia ottaa huomioon ikäihmisten erilaiset tarpeet ja voimavarat. Strategiassa määritellään visio eli yhteinen tahtotila ja strategiset linjaukset sekä eri toimijoiden vastuut näiden toteuttamisessa.

Pykälän 1 momentin mukaan suunnitelma olisi laadittava osana kunnan strategista suunnittelua.

Pykälän 2 momentista ilmenee, mitä asioita suunnitelmassa ainakin tulisi käsitellä. Momentin 1 kohdan mukaan suunnitelmassa tulisi arvioida kunnan ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tilaa.

Ehdotetun lain 3 §:ssä olevan määritelmän mukaan ikääntynyt väestö tarkoittaa kaikkia niitä, jotka ovat saavuttaneet vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän. Tämä joukko on hyvin moninainen. Osa voi olla vielä työelämässä tai muuten viettää aktiivista elämää. Osa on hyvin iäkkäitä ja tarvitsee runsaasti apua ja palveluja. Osa kuuluu erilaisiin vähemmistöihin muun muassa etnisen taustansa tai äidinkielensä perusteella. Osa on jo kunnan iäkkäille järjestämien palvelujen asiakkaana ja osa elää ilman niitä joko yksin tai omaistensa kanssa.

Ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tilan arvioimiseksi kunnan tulisi mahdollisuuksien mukaan hankkia tietoa iäkkään väestönsä rakenteesta ja jakautumisesta erilaisiin ryhmiin esimerkiksi edellä kuvatuilla perusteilla. Tarkempaa tietoa hyvinvoinnin tilasta voisi hankkia erilaisin kyselyin sekä ehdotetun lain 12 §:ssä tarkoitetun hyvinvointia edistävän toiminnan ja 15 §:ssä tarkoitetun palvelutarpeiden selvittämisen yhteydessä. Sosiaaliasiamies ja vanhusneuvosto voisivat myös olla hyviä tiedon lähteitä.

Suunnitelmassa tulisi arvioida ikääntyneelle väestölle tarjolla olevien palvelujen riittävyyttä ja laatua sekä palvelujen tarpeeseen vaikuttavia tekijöitä. Arvioinnin kohteisiin voisivat kuulua sosiaali- ja terveyspalvelujen lisäksi esimerkiksi ikääntyneen väestön asumisolot samoin kuin asiointipalvelujen, liikunta- ja kulttuuripalvelujen ja liikennepalvelujen saatavuus sekä ympäristön esteettömyys. Suunnitelmassa määriteltäisiin kunnan ikääntymispoliittiset tavoitteet sekä toimenpiteet, joilla kunta vastaa tavoitteiden toteutumisesta. Lisäksi kunnan tulisi arvioida toimenpiteiden toteuttamiseksi tarvittavat voimavarat, joilla tarkoitetaan sekä taloudellisia että henkilöstön määrään liittyviä voimavaroja. Suunnitelmassa olisi myös määriteltävä kunnan sisäinen työnjako samoin kuin se, miten kunta toteuttaa yhteistyötä esimerkiksi järjestöjen ja muiden kolmannen sektorin toimijoiden sekä yritysten ja valtion viranomaisten kanssa.

Pykälän 3 momentin mukaan suunnitelma olisi otettava huomioon kunnan päätöksenteon valmistelussa aina, kun kysymys on ikääntyneen väestön asemaan ja iäkkäiden tarvitsemiin palveluihin vaikuttavasta asiasta. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta päätöksenteosta on kaavoitus, joka voi ratkaisevasti vaikuttaa muun muassa iäkkäiden asumiseen ja palveluihin. Tässä tarkoitettuja tärkeitä ratkaisuja tehdään myös esimerkiksi asumis-, kulttuuri-, liikunta- ja liikennepalveluista. Suunnitelma tulisi ottaa huomioon jo päätöksenteon valmisteluvaiheessa. Silloin esimerkiksi vanhusneuvostolla on mahdollisuus pitää silmällä suunnitelman toteutumista kunnan päättävien elinten tehdessä päätöksiä.

Säännöksessä mainitaan erikseen suunnitelman huomioiminen kunnan talousarvion ja -suunnitelman valmistelussa, koska niistä päätettäessä ratkaistaan konkreettisesti, minkä tasoisesti kunta varautuu ikääntyneen väestönsä hyvinvoinnin edistämiseen ja iäkkäiden henkilöiden palvelujen järjestämiseen. Talousarviosta ja -suunnitelmasta säädetään kuntalain 65 §:ssä, jonka mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Tarkoitus on, että myös näiden asioiden valmistelussa vanhusneuvosto on mukana ja varmistaa osaltaan, että pykälässä tarkoitettu suunnitelma otetaan huomioon.

Ehdotetussa säännöksessä tarkoitettu suunnitelma olisi otettava huomioon myös valmisteltaessa kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia koskevaa raportointia sekä hyvinvointikertomusta. Niistä säädetään terveydenhuoltolain 12 §:n 1 momentissa, jonka mukaan kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus. Ehdotetun säännöksen tarkoitus on, että raportissa ja kertomuksessa otetaan kantaa muun muassa siihen, ovatko kunnassa toteutetut toimenpiteet olleet suunnitelman mukaisia.

6 §.Palvelujen riittävyyden ja laadun arviointi. Palvelujen riittävyyden ja laadun arviointi sisältyy lakiehdotuksen 5 §:ssä tarkoitettuun suunnitelmaan, joka olisi tarkistettava valtuustokausittain. Valtuustokausittainen tarkastelu saattaa jäädä liian harvoin tapahtuvaksi, kun kysymys on iäkkäiden tarvitsemien sosiaalipalvelujen riittävyydestä ja laadusta. Sen vuoksi kunnan sosiaalihuollosta vastaavalla viranomaisella olisi pykälän 1 momentin mukaan velvollisuus vuosittain arvioida edellä mainittujen palvelujen riittävyyttä ja laatua.

Palvelujen riittävyyden ja laadun arvioinnin toteuttamisesta säädettäisiin tarkemmin pykälän 2 momentissa. Arvioinnin pohjaksi tulisi hankkia säännöllisesti palautetta palvelujen käyttäjiltä, heidän omaisiltaan ja läheisiltään sekä kunnan henkilöstöltä. Tarkoitus on, että tätä varten kehitetään yhtenäinen palautejärjestelmä, joka helpottaisi palautteen keräämistä ja jonka avulla palautetiedot saataisiin vertailukelpoisiksi valtakunnallista seurantaa silmällä pitäen.

Sosiaaliasiamiehen selvityksessä esitetyt havainnot olisi myös otettava huomioon arvioinnissa. Asiakaslain 24 §:n mukaan sosiaaliasiamiehen tehtävänä on muun ohessa seurata sosiaalihuollon asiakkaiden aseman ja oikeuksien kehitystä kunnassa ja antaa siitä selvitys vuosittain kunnanhallitukselle.

Ehdotetussa pykälässä tarkoitettua arviointia varten tulisi lisäksi kerätä tietoa palveluihin käytetyistä voimavaroista sekä henkilöstön määrästä ja osaamisesta suhteessa ikääntyneen väestön määrään ja palvelutarpeeseen. Yhteen koottuna ne yhdessä palautetietojen ja muun arviointia varten hankitun aineiston kanssa toimisivat myös pohjana aluehallintoviraston tehtäviin kuuluvalle valvonnalle.

Vanhusneuvosto olisi otettava mukaan palvelujen riittävyyden ja laadun arviointiin. Siitä mainitaan ehdotetun lain 11 §:ssä.

7 §.Palvelujen saatavuus ja saavutettavuus. Terveydenhuoltolain 10 §:ssä säädetään kunnan ja sairaanhoitopiirin yleisestä velvollisuudesta huolehtia terveydenhuollon palvelujen järjestämisestä alueellaan esiintyvää tarvetta vastaavasti. Samankaltaisia säännöksiä on myös muun muassa vammaispalveluja, lastensuojelua, päihdehuoltoa ja mielenterveyspalveluja kokevissa laeissa. Sen sijaan sosiaalihuoltolaista puuttuu vastaava säännös. Iäkkäät henkilöt muodostavat merkittävän asiakasryhmän sosiaalihuoltolaissa tarkoitettujen palvelujen käyttäjinä, mutta nykyinen sääntely merkitsee, että he ovat lähes ainoa asiakasryhmä, jonka tarvitsemien sosiaalipalvelujen osalta kunnalle ei ole säädetty yleistä velvollisuutta huolehtia palvelujen järjestämisestä kunnassa esiintyvää tarvetta vastaavasti. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmä ehdotti loppuraportissaan (Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2012:12) säännöksen sisällyttämistä uuteen sosiaalihuoltolakiin. Tässä vaiheessa asiasta säädettäisiin ehdotetussa laissa. Uuden sosiaalihuoltolain säätämisen yhteydessä on syytä arvioida kunnan järjestämisvelvollisuutta koskevan sääntelyn sijoittumista sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuuteen.

Terveydenhuoltolain 10 §:n mukaan kunnan ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on järjestettävä terveydenhuollon palvelut sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisiksi kuin kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän asukkaiden hyvinvointi, potilasturvallisuus, sosiaalinen turvallisuus ja terveydentila sekä niihin vaikuttavien tekijöiden seurannan perusteella lääketieteellisesti, hammaslääketieteellisesti tai terveystieteellisesti arvioitu perusteltu tarve edellyttävät. Kunnan ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on huolehdittava vastuullaan olevien asukkaiden palvelujen järjestämisestä ja saatavuudesta yhdenvertaisesti koko alueellaan. Kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on järjestettävä terveydenhuoltopalvelut alueellaan lähellä asukkaita, paitsi jos palvelujen alueellinen keskittäminen on perusteltua palvelujen laadun turvaamiseksi.

Ehdotettu pykälä vastaisi muotoilultaan pääosin terveydenhuoltolain 10 §:ää. Ehdotuksen mukaan ikääntyneen väestön sosiaalipalvelut tulisi järjestää sisällöltään, laadultaan ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnan asukkaiden hyvinvointi, sosiaalinen turvallisuus ja toimintakyky edellyttävät. Palvelut olisi järjestettävä niin, että ne ovat ikääntyneen väestön yhdenvertaisesti saatavissa. Kunnan olisi järjestettävä palvelut lähellä asiakkaita, jollei palvelujen alueellinen keskittäminen ole perusteltua palvelujen laadun turvaamiseksi.

8 §.Palvelujen kieli. Ohjausryhmän ehdottamaan lakiluonnokseen ei sisältynyt säännöstä asiakkaan kielellisistä oikeuksista, mitä monet lausunnonantajat pitivät puutteena. Kielelliset oikeudet ovat erityisen tärkeitä iäkkäille, sillä monesti ihmisen kyky käyttää muuta kuin äidinkieltään heikkenee korkean iän ja muistisairauden myötä.

Kielellisistä oikeuksista säädetään sosiaalihuoltolain 40 §:ssä ja terveydenhuoltolain 6 §:ssä. Näitä säännöksiä sovelletaan luonnollisesti myös silloin, kun palveluja järjestetään iäkkäille. Siitä huolimatta on perusteltua sisällyttää ehdotettuun lakiin säännös kielellisistä oikeuksista. Näin varmistetaan niiden toteutuminen myös ehdotetun lain 12 §:ssä tarkoitettuja hyvinvointia tukevia palveluja järjestettäessä samoin kuin iäkkään henkilön palveluntarpeen selvittämisessä ja palvelujen suunnittelussa sekä vastuutyöntekijää määrättäessä sekä palvelujen myöntämisestä päätettäessä.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kunnan velvollisuudesta järjestää palvelut suomen ja ruotsin kielellä. Säännös vastaa sosiaalihuoltolain 40 §:n 1 ja 2 momentin ja terveydenhuoltolain 6 §:n 1 momentin säännöstä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Pohjoismaiden kansalaisten kielellisistä oikeuksista. Säännös vastaa sosiaalihuoltolain 40 §:n 3 momentin ja terveydenhuoltolain 6 §:n 2 momentin säännöstä.

Pykälän 3 momentissa viitataan saamen kielilakiin (1086/2003) . Siinä säädetään saamelaisten oikeudesta käyttää omassa asiassaan omaa kieltään muun muassa kunnan viranomaisessa. Ehdotettu säännös vastaa terveydenhuoltolain 6 §:n 3 momenttia.

Kielellisistä oikeuksista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja käytettäessä säädetään lisäksi asiakaslaissa ja potilaslaissa. Asiakaslain 4 §:n mukaan asiakkaan äidinkieli ja kulttuuritausta on otettava huomioon sosiaalihuoltoa toteutettaessa. Vastaava säännös on potilaslain 4 §:n 3 momentissa.

9 §.Kunnan voimavarat. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta annetun lain 3 §:n mukaan kunnan on osoitettava voimavaroja valtionosuuden perusteena olevaan sosiaali- ja terveyden huoltoon. Terveydenhuoltolain 4 §:n 1 momentissa täsmennetään edellä tarkoitettua velvoitetta terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä terveydenhuollon palvelujen osalta. Mainitun säännöksen mukaan kunnan on varattava niitä varten riittävät voimavarat. Koska riittävät voimavarat ovat perusedellytys laadukkaiden palvelujen toteutumiselle, pykälän 1 momentin mukaan velvoite riittävien voimavarojen lisäämiseen ulotettaisiin koskemaan myös ikääntyneen väestön toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen edistämistä ja iäkkäille henkilöille järjestettäviä sosiaalipalveluja.

Kunnan järjestämät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä ehdotetun lain 12 §:ssä tarkoitetut hyvinvointia edistävät palvelut kuuluvat kunnan peruspalvelujen valtionosuuden piiriin. Ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämisen kannalta on tärkeää, että kunnassa on tarjolla myös muita palveluja ja esimerkiksi erilaista viriketoimintaa kuten ohjattua liikuntaa sekä kerho- ja kulttuuritoimintaa. Ikääntyneeseen väestöön kuuluu yhä enemmän hyväkuntoisia ihmisiä, jotka ehkä haluavat antaa aikaansa ja apuaan sitä tarvitseville esimerkiksi vapaaehtoistoiminnan muodossa. Edellä kuvatut toiminnot kohottavat ikääntyneen väestön elämän laatua ja saattavat osaltaan myöhentää heidän avun tarvettaan. Pykälän 2 momentin mukaan kunnan tulisi osoittaa voimavaroja sosiaali- ja terveyspalvelujen ja ehdotetun lain 12 §:ssä tarkoitettujen hyvinvointia edistävien palvelujen ohella myös muihin sellaisiin toimintoihin, jotka edistävät ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista.

10 §.Asiantuntemus. Kunnassa tarvitaan monipuolista asiantuntemusta, jotta ikääntyneen väestön hyvinvointia edistävät palvelut sekä iäkkäille järjestettävät sosiaali- ja terveyspalvelut osataan suunnitella, ja toteuttaa niin, että ne toimivat laadukkaasti ja vaikuttavasti. Kunnan henkilöstön vahva osaaminen on tärkeä edellytys myös sille, että iäkkäiden henkilöiden palvelujen tarve pystytään selvittämään kattavasti ja monipuolisesti, kuten lakiehdotuksen 15 §:ssä edellytetään.

Sosiaalihuoltolain 10 §:n mukaan kunnassa tulee olla sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä varten sosiaalihuollon ammatillista henkilöstöä. Terveydenhuoltolain 4 §:n 1 momentin mukaan kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän käytettävissä on oltava riittävästi terveydenhuollon ammattihenkilöitä terveydenhuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä varten.

Voimassa olevat säännökset eivät yksin turvaa riittävän monipuolista osaamista, jota ikääntymiseen liittyviin kysymyksiin perehtyminen edellyttäisi. Sen vuoksi pykälän 1 momentissa säädettäisiin kunnan velvollisuudesta hankkia käyttöönsä riittävästi monipuolista asiantuntemusta. Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä siitä, mitä osaamisalueita edustavaa asiantuntemusta kunnalla on oltava käytössään.

Asiantuntemuksella tarkoitetaan erityisesti ohjausryhmän esiin nostamia asiantuntijuusalueita kuten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, gerontologisen hoito- ja sosiaalityön, geriatrian, turvallisen lääkehoidon, ravitsemuksen, monialaisen kuntoutuksen, sekä suun terveydenhuollon asiantuntemusta.

Tarkoitus ei ole, että jokainen kunta palkkaa henkilöstöönsä kaikkia näitä osaamisalueita edustavia asiantuntijoita. Se ei olisi edes mahdollista, sillä esimerkiksi geriatriaan erikoistuneita lääkäreitä on Suomessa tällä hetkellä vain noin 240. Sen sijaan kunnan tulisi erilaisilla muillakin keinoilla hankkia mainittua asiantuntemusta käyttöönsä. Asiantuntemuksen turvaaminen edellyttää monissa tapauksissa yhteistyötä muiden kuntien tai kuntayhtymien kanssa. Kunnat voivat hankkia asiantuntemusta joko yksin tai yhdessä paitsi toisiltaan esimerkiksi yksityisiltä toimijoilta, kuten yrityksiltä ja alan järjestöiltä. Asiantuntija voi olla käytettävissä myös etäyhteyden välityksellä.

Kunnan palveluksessa olevan henkilöstön asiantuntemusta on tarpeen vahvistaa myös täydennyskoulutuksen avulla. Henkilöstön täydennyskoulutuksen järjestäminen on kunnan lakisääteinen velvollisuus sosiaalihuoltolain 53 §:n ja terveydenhuoltolain 5 §:n mukaan. Täydennyskoulutusta on tarpeen jatkossa kohdentaa niin, että kuntien henkilöstön osaaminen ehdotetussa pykälässä tarkoitetuilla osaamisalueilla vahvistuu.

11 §.Vanhusneuvosto. Lain tavoitteena on parantaa ikääntyneen väestön mahdollisuutta vaikuttaa elinolojaan koskevien päätösten valmisteluun ja ikääntyneelle väestölle tärkeiden palvelujen kehittämiseen kunnassa. Tavoitteen toteuttamiseksi pykälässä ehdotetaan vanhusneuvostojen lakisääteistämistä. Tällä hetkellä vanhusneuvostoja on 224 kunnassa, yhdistetty vammais- tai vanhusneuvosto 52 kunnassa ja kolmessa kunnassa vanhusneuvoston perustaminen on suunnitteilla. Vammaisneuvostosta säädetään vammaispalvelulain 13 §:ssä, jonka mukaan kunnanhallitus voi asettaa vammaisneuvoston.

Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan kunnalla olisi velvollisuus asettaa vanhusneuvosto ja huolehtia sen toimintaedellytyksistä. Toimintaedellytyksistä huolehtiminen tarkoittaa muun muassa sitä, että kunta osoittaa toimitiloja vanhusneuvoston kokoontumista varten sekä huolehtii kokousten järjestämisestä ja niistä aiheutuneiden kustannusten maksamisesta. Ehdotettu säännös täydentäisi kuntalain 27 §:ää, jonka mukaan valtuuston on pidettävä huolta siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan.

Vanhusneuvoston muodollisesta organisaatiosta tai toimintatavoista ei säädettäisi yksityiskohtaisemmin, vaan ne voitaisiin määritellä paikallisten olosuhteiden mukaisesti. Vanhusneuvostoina voisivat toimia muunkin nimiset jo valmiina olevat osallistumisverkostot, jos niillä on ehdotetun pykälän mukainen toimenkuva ja osallistumismahdollisuudet.

Vanhusneuvoston toimenkuva ja tehtäväkenttä olisi laaja. Se ulottuisi kaikkiin niihin kunnan toimintoihin, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön elinolosuhteiden ja iäkkäiden tarvitsemien erilaisten palvelujen kannalta. Pykälän 2 momentin mukaan vanhusneuvosto olisi otettava mukaan valmisteltaessa 5 §:n mukaisesti suunnitelmaa ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi sekä arvioitaessa 6 §:n mukaisesti palvelujen riittävyyttä ja laatua. Lisäksi vanhusneuvostolle olisi muutenkin annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toimintojen suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan ikääntynyttä väestöä koskevissa asioissa. Tämä edellyttää, että neuvostolle annetaan hyvissä ajoin tiedot ajankohtaisista hankkeista. Vanhusneuvoston rooliin kuuluu, että se voi myös oma-aloitteisesti ottaa kantaa ja antaa lausuntoja asioista, joilla on vaikutusta iäkkään väestön elinoloihin ja iäkkäiden henkilöiden palveluihin.

12 §.Hyvinvointia edistävät palvelut. Terveydenhuoltolain 20 §:ssä säädetään iäkkäiden neuvontapalveluista. Pykälän 1 momentin mukaan kunnan on järjestettävä alueellaan asuville vanhuuseläkettä saaville henkilöille hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä edistäviä neuvontapalveluja.

Terveydenhuoltolain 20 §:n 2 momentin mukaan neuvontapalveluihin sisältyvät:

- terveellisten elintapojen edistämiseen sekä sairauksien ja tapaturmien ehkäisyyn tähtäävä neuvonta,

- iäkkään kuntalaisen terveyden ja toimintakyvyn heikkenemisestä aiheutuvien terveydellisten ongelmien tunnistamien ja niihin liittyvä varhainen tuki sekä

- sairaanhoitoa ja turvallista lääkehoitoa koskeva ohjaus.

Terveydenhuoltolain 20 §:n 3 momentin mukaan kunta voi lisäksi järjestää iäkkäille asukkailleen terveyttä edistäviä terveystarkastuksia ja hyvinvointia edistäviä kotikäyntejä kunnassa erikseen sovitulla tavalla. Saman säännöksen mukaan kunnan perusterveydenhuollon on järjestäessään iäkkäiden neuvontapalveluja ja hyvinvointia edistäviä kotikäyntejä toimittava yhteistyössä sosiaalihuollon kanssa.

Ehdotettuun pykälään koottaisiin säännökset ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista tukevista palveluista. Palveluihin sisältyisivät samat elementit kuin terveydenhuoltolain 20 §:ässä tarkoitettuihin palveluihin, mutta niitä täydennettäisiin sosiaalihuollon elementeillä. Samalla terveydenhuoltolain 20 § kumottaisiin tarpeettomana.

Pykälän 1 momentissa mainitulla ikääntyneellä väestöllä tarkoitetaan vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevia henkilöitä eli 63-vuotiaita, kuten edellä 3 §:n perusteluissa todetaan. Säännöksen soveltamisala olisi siten hiukan laajempi kuin terveydenhuoltolain 20 §:ssä, jonka mukaan toiminta suuntautuu vanhuuseläkettä saaviin henkilöihin. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan kunnan olisi järjestettävä ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista tukevia neuvontapalveluja. Näitä palveluja voisivat saada ikääntyneeseen väestöön kuuluvien lisäksi muutkin asiasta kiinnostuneet, kuten omaiset ja läheiset. Ehdotetun säännöksen sanamuoto poikkeaa tässä suhteessa terveydenhuoltolain 20 §:n sanamuodosta, jonka mukaan palveluja voidaan antaa vain vanhuuseläkettä saaville.

Ehdotetun pykälän 2 momentti koskee hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista tukevia terveystarkastuksia, vastaanottoja ja kotikäyntejä. Ehdotuksen mukaan kunnalla on velvollisuus järjestää ainakin joitakin näistä palveluista. Tältä osin ehdotus poikkeaa terveydenhuoltolain 20 §:stä, joka jättää kunnan harkintaan sen, järjestetäänkö pykälässä tarkoitettuja palveluja vai ei.

Pykälän 2 momentissa tarkoitettuja palveluja tulisi tarjota erityisesti niille ikääntyneille väestöryhmille, joiden elinoloihin tai elämäntilanteeseen arvioidaan liittyvän palvelujen tarvetta lisääviä riskitekijöitä. Kunnalta on perusteltua edellyttää tiettyä aktiivisuutta 2 momentissa tarkoitettujen palvelujen tarjoamiseksi riskiryhmille, jotka eivät ehkä oma-aloitteisesti hakeudu 1 momentissa tarkoitettujen neuvontapalvelujen piiriin. Riskiryhmiä ovat esimerkiksi ikääntyneet omaishoitajat, äskettäin puolisonsa tai muun läheisensä menettäneet, yksinäiset, sairaalasta kotiutuneet sekä muistisairaat.

Ehdotetun pykälän 3 momentissa säädettäisiin hyvinvointia edistävien palvelujen sisällöstä. Säännös koskee sekä neuvontapalveluja että 2 momentissa tarkoitettuja palveluja. Luettelo palvelujen sisältöön kuuluvista asioista vastaa terveydenhuoltolain 20 §:n 2 momentissa olevaa luetteloa, jota ehdotetaan täydennettäväksi sosiaalihuoltoon kuuluvilla elementeillä.

Momentin 1 kohdan mukaan palveluihin kuuluisi terveydenhuoltolain vastaavassa kohdassa mainittujen asioiden lisäksi myös hyvinvoinnin edistämiseen ja onnettomuuksien ehkäisyyn tähtäävä neuvonta. Momentin 2 kohdassa mainittaisiin terveydellisten ongelmien lisäksi myös sosiaaliset ongelmat. Momentin 3 kohta koskee sosiaalihuoltoa ja muuta sosiaaliturvaa koskevaa ohjausta, jonka antaminen kuuluu jo nykyisinkin kunnan tehtäviin sosiaalihuoltolain 13 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan. Momentin 4 kohdassa mainitaan monialaista kuntoutusta koskeva ohjaus, kun vastaavassa terveydenhuoltolain säännöksessä puhutaan vain sairaanhoitoa ja turvallista lääkehoitoa koskevasta ohjauksesta. Momentin 5 kohdan mukaan ohjausta tulee antaa kunnassa tarjolla olevien hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista edistävien palvelujen käyttöön.

Vaikka ehdotettu pykälä on sisällöltään velvoittavampi kuin terveydenhuoltolain 20 §, palvelujen toteuttamistavat jäisivät edelleen kuntien harkintaan. Terveydenhuoltolain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen ( HE 90/2010 ) perusteluissa todetaan iäkkäiden neuvontapalvelujen toteuttamistavoista, että palvelut olisi tarkoituksenmukaista järjestää lähipalveluina, jotta ne olisivat mahdollisimman helposti iäkkäiden kuntalaisten saatavilla. Perustelujen mukaan palveluja voitaisiin antaa matalan kynnyksen toimipaikoissa, asiakkaiden luo liikkuvina palveluina ja niiden lisäksi myös puhelimitse tai verkkopalveluina. Iäkkäille olisi kuitenkin aina turvattava mahdollisuus saada myös henkilökohtaista neuvontaa.

3 luku Iäkkään henkilön palveluntarpeet ja niihin vastaaminen

13 §.Palveluntarpeisiin vastaamista ohjaavat yleiset periaatteet. Pykälän 1 momenttiin on kiteytetty iäkkäiden palveluntarpeisiin vastaamisessa huomioon otettavat keskeiset periaatteet, joiden sisältö tarkentuu ehdotetun 3 ja osin myös 4 luvun säännöksissä.

Pykälän 1 momentin mukaan iäkkäille henkilöille järjestettävien palvelujen tulisi olla laadukkaita. Ehdotetun lain 4 luvussa säädetään palvelujen laadukkuuden perusedellytyksistä, joita ovat toimintayksikön riittävä henkilöstö, osaava johtaminen ja asianmukaiset toimitilat. Näiden tekijöiden lisäksi asiakkaan kokeman laadun kannalta on tärkeää, että hän saa osakseen kunnioittavaa ja yksilöllistä kohtelua ja että hänen omilla toivomuksillaan on vaikutusta hänelle järjestettävien palvelujen toteuttamiseen. Näitä asioita painotetaan erityisesti palveluntarpeiden selvittämistä ja palvelujen suunnittelua koskevissa ehdotetun lain 15 ja 16 §:ssä.

Asiakkaan ja potilaan oikeudesta laadukkaisiin palveluihin ja hyvään kohtelusta säädetään lisäksi asiakaslaissa ja potilaslaissa. Asiakaslain 4 §:n mukaan asiakkaalla on oikeus saada laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää. Asiakasta on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan. Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on otettava huomioon asiakkaan toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet sekä hänen äidinkielensä ja kulttuuritaustansa. Lain 5 §:n mukaan asiakkaalle on selvitettävä hänen oikeutensa ja velvollisuutensa sekä erilaiset vaihtoehdot ja niiden vaikutukset sekä muut seikat, joilla on merkitystä hänen asiassaan. Selvitys on annettava siten, että asiakas riittävästi ymmärtää sen sisällön ja merkityksen. Lain 8 §:n mukaan sosiaalihuoltoa toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon asiakkaan toivomukset ja mielipide ja muutoinkin kunnioitettava hänen itsemääräämisoikeuttaan. Asiakkaalle on annettava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa palvelujensa suunnitteluun ja toteuttamiseen. Asiakasta koskeva asia on käsiteltävä ja ratkaistava siten, että ensisijaisesti otetaan huomioon asiakkaan etu.

Potilaslain 3 §:n mukaan potilaalla on oikeus laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Hänen hoitonsa on järjestettävä ja häntä on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan. Potilaan äidinkieli, hänen yksilölliset tarpeensa ja kulttuurinsa on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon hänen hoidossaan ja kohtelussaan. Lain 5 §:stä ilmenevän pääsäännön mukaan potilaalle on annettava selvitys hänen terveydentilastaan, hoidon merkityksestä, eri hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista sekä muista hänen hoitoonsa liittyvistä seikoista, joilla on merkitystä päätettäessä hänen hoitamisestaan. Selvitys on annettava siten, että potilas riittävästi ymmärtää sen sisällön. Säännökset potilaan itsemääräämisoikeudesta sisältyvät lain 6—8 §:ään.

Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan iäkkäälle järjestettävien palvelujen tulisi olla hänen tarpeisiinsa nähden oikea-aikaisia ja riittäviä. Iäkkään henkilön palveluntarpeiden monipuolisesta selvittämisestä säädettäisiin ehdotetun lain 15 §:ssä. Palvelujen oikea-aikaisuuteen tähdätään viivytyksettömyyden vaatimuksella, joka sisältyy säännöksiin palveluntarpeen selvittämisestä, palvelujen suunnittelusta sekä sosiaalipalveluja koskevasta päätöksenteosta ja päätösten mukaisten palvelujen järjestämisestä. Iäkkään henkilön tarpeita vastaava palvelukokonaisuus tulisi määritellä ehdotetun lain 16 §:ssä tarkoitetussa palvelusuunnitelmassa. Palveluntarpeiden selvittäminen ja palvelusuunnitelma olisivat sosiaalipalvelujen riittävyyden määrittelyn pohjana, kun kunnassa päätetään palvelujen myöntämisestä. Tästä säädettäisiin ehdotetun lain 18 §:n 3 momentissa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä palveluntarpeen ennalta ehkäisy ovat sosiaali- ja terveydenhuollon keskeisiä tavoitteita. Nämä tavoitteet koskevat koko palvelujärjestelmää, mutta ne on syytä pitää mielessä myös vastattaessa yksittäisen iäkkään henkilön palveluntarpeisiin. Tästä säädettäisiin pykälän 2 momentissa, jonka mukaan palvelut on toteutettava niin, että ne tukevat iäkkään henkilön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä, itsenäistä suoriutumista ja osallisuutta sekä ehkäisevät ennalta muuta palveluntarvetta. Erityisen tärkeää on ehkäistä pitkäaikaishoidon tarvetta, kuten Ikähoiva-työryhmän muistiossa (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2010:28) painotetaan. Työryhmän mukaan ennaltaehkäisyllä ja varhaisella puuttumisella pystytään vaikuttamaan huomattavasti pitkäaikaishoidon tarpeeseen. Muistiossa todetaan, että on olemassa tutkimusnäyttöä ennalta ehkäisyn, riskien hallinnan, varhaisen puuttumisen ja kuntoutuksen vaikuttavuudesta. Niiden avulla pitkäaikaissairaudet vähenevät ja hoidon ja huolenpidon tarve siirtyy elinkaarella myöhäisempään vaiheeseen, mikä hillitsee sosiaali- ja terveyspalvelumenojen kasvua.

Terveydenhuoltolain 13 §:n 1 momentin mukaan terveysneuvonta on sisällytettävä kaikkiin terveydenhuollon palveluihin. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vastaavasti, että ehdotetun lain 12 §:n 3 momentissa tarkoitettua ohjausta on tarpeen mukaan sisällytettävä kaikkiin iäkkäille henkilöille järjestettäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin.

14 §.Pitkäaikaisen hoidon ja huolenpidon toteuttamista ohjaavat periaatteet. Ehdotetun lain 13 §:ssä tarkoitetut yleiset periaatteet samoin kuin pykälän perusteluissa mainitut asiakaslain ja potilaslain säännökset koskevat kaikkia iäkkäitä sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjiä riippumatta heidän palveluntarpeensa määrästä. Nykyisin noin neljännes 75 vuotta täyttäneistä tarvitsee pitkäaikaista hoitoa ja huolenpitoa. Iän karttuessa tarve kasvaa voimakkaasti. Pitkäaikaista hoitoa ja huolenpitoa tarvitsevat iäkkäät kuuluvat sosiaali- ja terveydenhuollon haavoittuvimpiin asiakasryhmiin. Heidän palvelujaan ohjaavista periaatteista säädettäisiin ehdotetussa pykälässä.

Pykälän 1 momentin mukaan iäkkään henkilön pitkäaikainen hoito ja huolenpito toteutettaisiin ensisijaisesti hänen yksityiskotiinsa tai muuhun kodinomaiseen asuinpaikkaansa järjestettävillä sosiaali- ja terveyspalveluilla. Yksityiskodilla tarkoitetaan tässä yhteydessä esimerkiksi omistus-, asumisoikeus- tai vuokra-asuntoa, joka on ollut iäkkään henkilön käytössä ennen pitkäaikaisen hoidon ja huolenpidon tarpeen alkamista. Muu kodinomainen asuinpaikka voi olla esimerkiksi sosiaalihuoltolain mukainen palveluasumisyksikkö tai perhehoitopaikka.

Ensisijainen pitkäaikaisen hoidon ja huolenpidon toteuttamistapa olisi esimerkiksi omaishoidon tuki, jos iäkkään lähipiiriin kuuluu omainen tai muu läheinen henkilö, joka on halukas ja kykenevä ryhtymään omaishoitajaksi. Omaishoidon tuki on vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hoidon toteuttamiseksi järjestettävä sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan on huolehdittava sosiaalihuoltolain mukaan. Kunnan tulisi siten ottaa myös omaishoidon tuen tarve huomioon ehdotetun lain 5 §:ssä tarkoitetussa suunnitelmassa ja osoittaa sitä varten riittävät voimavarat ehdotetun lain 9 §:n mukaisesti. Omaishoidon tuki perustuu hoitajan ja kunnan väliseen toimeksiantosopimukseen ja siihen liittyvään hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Omaishoidon tukeen kuuluvat hoitajalle maksettavan palkkion lisäksi hoitoa tukevat palvelut sekä hoitajan lakisääteinen vapaa, jonka ajaksi kunnan on järjestettävä hoidettavan hoito muulla tavalla. Asiasta säädetään tarkemmin omaishoidon tuesta annetussa laissa.

Myös perhehoito voi olla hyvä vaihtoehto iäkkään henkilön pitkäaikaisen hoidon ja huolenpidon toteuttamiseksi. Muita mahdollisuuksia olisivat esimerkiksi kotipalvelut tukipalveluineen, kotisairaanhoito, kotona toteutettava kuntoutus ja itsenäistä suoriutumista tukevat apuvälinepalvelut sekä näiden palvelujen erilaiset yhdistelmät. Palvelut tulisi sovittaa sisällöltään ja määrältään vastaamaan iäkkään henkilön kulloisiakin palveluntarpeita. Jos iäkkään henkilön olosuhteissa tapahtuu olennaisia muutoksia, hänen palvelutarpeensa on selvitettävä ehdotetun lain 15 §:n mukaisesti. Myös palvelusuunnitelma olisi tarkistettava säännöllisesti ja aina silloin, kun iäkkään henkilön palveluntarpeet muuttuvat.

Pykälän 1 momenttiin sisältyy myös laitoshoidon rajoittamista koskeva periaate. Iäkkään henkilön palvelutarpeeseen voitaisiin vastata pitkäaikaisella laitoshoidolla vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet tai jos se on iäkkään henkilön arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon kannalta muuten perusteltua. Laitoshoidolla tarkoitetaan hoitoa terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa. Lääketieteellinen peruste pohjautuu lääkärin arvioon. Muu peruste, joka mahdollistaa poikkeamisen laitoshoidon rajoittamista koskevasta periaatteesta, voisi olla esimerkiksi se, että iäkäs henkilö itse omasta vakaasta tahdostaan ja ilman ulkopuolista painostusta ilmaisee haluavansa päästä laitoshoitoon.

Ehdotetut 1 momentin säännökset vahvistavat Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksessa ja Ikähoiva -työryhmän ehdotuksissa esitettyjä tavoitteita laitoshoidon vähentämisestä ja ympärivuorokautisen hoidon sisäisestä rakennemuutoksesta. Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksen mukaan tavoitteena on, että ikääntyneiden kuntalaisten pitkäaikaishoiva uudistetaan rakenteita ja toimintatapoja muuttamalla. Suosituksen mukaan sellainen pitkäaikainen hoito terveyskeskusten vuodeosastoilla, joka ei ole lääketieteellisesti perusteltua, on korvattava muilla vaihtoehdoilla. Tällöin terveyskeskusten vuodeosastot voivat keskittyä joustavasti ja nopeasti tarjolla olevaan akuuttihoitoon ja kuntoutukseen. Suosituksen mukaan pitkäaikainen hoiva on järjestettävä ikäihmisten omien toiveiden mukaisesti kotona tai kodinomaisissa ympäristöissä. Tavoitteena on myös luoda perinteisen vanhainkotihoidon ja terveyskeskusten vuodeosastoilla annettavan pitkäaikaisen laitoshoidon tilalle uusi hoivapalvelumuoto, jossa on tarjolla asiakkaiden tarpeiden mukaista kuntouttavaa pitkäaikaista hoivaa, jossa hoitohenkilökuntaa on paikalla ympärivuorokauden ja jossa on lääkäripalveluita joustavasti saatavilla.

Pykälän 2 momentin mukaan palvelut olisi toteutettava niin, että iäkäs henkilö kokee elämänsä turvalliseksi, merkitykselliseksi ja arvokkaaksi. Turvallisuus merkitsee ennen muuta sitä, että iäkäs henkilö tietää saavansa tarvitsemaansa välttämätöntä apua kohtuullisessa ajassa. Se merkitsee myös sitä, että hänen asuinoloissaan on otettu huomioon muun muassa paloturvallisuuden vaatimukset. Lisäksi se merkitsee luottamusta hoitojärjestelyn pysyvyyteen, mistä säädettäisiin erikseen pykälän 3 momentissa.

Iäkkään henkilön merkitykselliseen ja arvokkaaseen elämään kuuluu, että häntä kohdellaan kunnioittaen hänen aikuisuuttaan, yksilöllisyyttään ja intimiteettiään. Arvokas elämä edellyttää muun muassa, että iäkästä henkilöä tuetaan mahdollisimman pitkään suoriutumaan päivittäisistä toimista, kuten henkilökohtaisen hygienian hoitamisesta, pukeutumisesta ja ruokailusta. Arvokkaaseen elämään kuuluu myös se, että iäkkäällä henkilöllä on mahdollisuus noudattaa normaalia päivärytmiä säännöllisine ruokailuaikoineen, joiden välien ei pidä olla kohtuuttoman pitkiä. Iäkkäiden henkilöiden ruokailun toteuttamisessa on syytä ottaa huomioon Valtion ravitsemuskeskuksen laatimaa julkaisu Ravitsemussuositukset ikääntyneille (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010).

Pykälän 2 momentin mukaan iäkkään henkilön tulisi voida ylläpitää sosiaalista vuorovaikutusta sekä osallistua mielekkääseen, hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä edistävään ja ylläpitävään toimintaan. Sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen kuuluu mahdollisuus päästä seurustelemaan muiden ihmisten kanssa sekä pitää yhteyttä omaisiin ja ystäviin. Toisaalta hänellä tulisi myös olla mahdollisuus vetäytyä omiin oloihinsa niin halutessaan. Sosiaalista vuorovaikutusta ylläpitää ja hyvinvointia edistää muun muassa se, että iäkkäällä henkilöllä on mahdollisuus oman vakaumuksensa mukaiseen hengelliseen toimintaan osallistumiseen. Ulkoilulla ja liikunnalla on tunnetusti sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia edistävä vaikutus. Niihin iäkkäällä henkilöllä tulisi myös olla mahdollisuus.

Pykälän 2 momentissa mainitut periaatteet on syytä ottaa huomioon lakiehdotuksen 23 §:ssä tarkoitetussa toimintayksikön omavalvonnassa. Niiden toteutumista voidaan seurata ja arvioida muun muassa asiakkailta ja henkilöstöltä kerättävän palautteen avulla, jota tulee mainitun pykälän mukaan kerätä säännöllisesti.

Iäkkäät puolisot ovat monesti eläneet yhteisessä kodissaan vuosikymmeniä ja heidän keskinäinen kiintymyksensä on vuosien mittaan kasvanut hyvin vahvaksi. Tällaisessa tapauksessa heidän tulisi voida jatkaa yhteiselämää molempien niin halutessa myös sen jälkeen, kun toinen heistä tai kumpikin tarvitsee pitkäaikaista hoitoa ja huolenpitoa muualla kuin aikaisemmassa kodissaan. Sen vuoksi pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että iäkkäille avio- ja avopuolisoille on järjestettävä mahdollisuus asua yhdessä. Säännös koskisi myös rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä iäkkäitä henkilöitä, sillä rekisteröidyistä parisuhteista annetun lain (950/2001) 8 §:n 3 momentin mukaan laissa tai asetuksessa olevaa säännöstä, joka koskee avioliittoa, sovelletaan myös rekisteröityyn parisuhteeseen, jollei toisin säädetä.

Pitkäaikainen hoito ja huolenpito tulee pykälän 2 momentin mukaan toteuttaa niin, että iäkäs henkilö voi kokea elämänsä turvalliseksi. Kun iäkäs henkilö on muuttanut omasta kodistaan esimerkiksi tehostetun palveluasumisen yksikköön, hänen tulisi voida elää siellä tarvitsematta pelätä tutun elinympäristön ja siihen liittyvien ihmissuhteiden menettämistä. Kotiutuminen uuteen ympäristöön ja tottuminen uusiin ihmisiin on yksilöllistä, mutta erityisen haasteellista se on muistisairaille henkilöille. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kunnan velvollisuudesta turvata iäkkään henkilön pitkäaikaisen hoitojärjestelyn pysyvyys. Järjestelyä voitaisiin kuitenkin muuttaa, jos iäkäs henkilö itse sitä toivoo tai jos se on tarpeen hänen palveluntarpeidensa muutoksen johdosta. Säännös mahdollistaa hoitojärjestelyn muuttamisen esimerkiksi silloin, kun iäkkään henkilön toimintakyky on heikentynyt niin, ettei hänen hoitoaan voida jatkaa turvallisesti hänen yksityiskodissaan. Hoitojärjestelyä voitaisiin muuttaa muustakin erityisestä syystä. Hoitopaikan vaihtaminen voi tulla kysymykseen esimerkiksi, jos iäkkään henkilön laadukasta hoitoa ei enää voida turvata siinä yksikössä, jossa hän asuu. Hoidon pysyvyyden turvaaminen liittyy myös palvelujen kilpailuttamiseen. Kilpailuttaminen ei sellaisenaan muodostaisi erityistä syytä, jonka perusteella hoidon pysyvyydestä voitaisiin poiketa, vaan asiaa tulisi tarkastella asiakkaan kokonaistilanteen kannalta. Kuntaliiton oppaassa Palveluasumisen järjestäminen ja kilpailuttaminen (2012) on suositus, jonka mukaan myös kilpailutetussa palveluasumisessa tulee pyrkiä asiakkaan pitkäaikaiseen ja pysyvään asumiseen. Kilpailutuksen seurauksena on syntynyt tilanteita, joissa kunnan ostopalvelusopimus nykyisen palveluntuottajan asumisyksikössä on vaihtunut ostopalvelusopimukseen toisen palveluntuottajan asumisyksikössä. Asukkaat ovat kunnan päätöksin joutuneet siirtymään toiseen yksikköön. Oppaan mukaan suositeltavaa on, että kunta jatkaisi ostopalvelusopimusta nykyisessä yksikössä niiden asukkaiden osalta, jotka sitä toivovat. Oppaan mukaan kunnan tulee tarvittaessa harkita julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) 67 §:n mukaisen suorahankinnan käyttämistä asiakkaan asumisen ja asianmukaisen hoivan turvaamiseksi. Suorahankinta voidaan tehdä, jos tarjouskilpailun järjestäminen olisi asiakkaan kannalta merkittävän hoito- tai asiakassuhteen turvaamiseksi ilmeisen kohtuutonta tai erityisen epätarkoituksenmukaista.

15 §.Palveluntarpeiden selvittäminen. Kattava ja monipuolinen palvelutarpeiden selvittäminen on tärkeää, sillä sen turvin voidaan varmistaa, että iäkäs henkilö saa tarpeitaan vastaavat, laadukkaat ja vaikuttavat palvelut.

Pykälän 1 momentin mukaan iäkkään henkilön sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä muiden hänen hyvinvointiaan, terveyttään toimintakykyään ja itsenäistä suoriutumistaan tukevien palvelujen tarve olisi selvitettävä kokonaisvaltaisesti yhteistyössä iäkkään henkilön ja tarvittaessa hänen omaisensa tai läheisensä kanssa. Jos iäkkäälle henkilölle on määrätty edunvalvoja, niin myös hänen mukana olonsa voi olla tarpeellista. Pykälässä ei mainita erikseen edunvalvontavaltuutuksesta annetussa laissa (648/2007) tarkoitettua valtuutettua, koska häntä voidaan pitää valtuuttajan läheisenä ja hän voi siinä ominaisuudessa tarvittaessa osallistua iäkkään henkilön palvelutarpeiden selvittämiseen.

Selvittämisestä vastaisi työntekijä, jolla on laaja-alaista asiantuntemusta sekä tarkoitukseen sopiva ammatillinen kelpoisuus. Selvityksen tekijän olisi toimittava yhteistyössä muiden 10 §:ssä tarkoitettujen asiantuntijoiden kanssa. Asiakkaan tarpeiden mukaan määräytyy se, millaista asiantuntemusta yksittäistapauksessa tarvitaan.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, missä tapauksissa iäkkään henkilön palvelutarpeiden selvittäminen on käynnistettävä. Asia voi tulla ajankohtaiseksi usealla tavalla. Selvitys olisi tehtävä, jos iäkäs henkilö on hakeutunut sosiaalihuoltolain 40 a §:n mukaisesti sosiaalipalvelujen tarpeen arviointiin. Mainitun säännöksen mukaan jokaisella on oikeus kiireellisessä tapauksessa päästä sosiaalipalvelujen tarpeen arviointiin viipymättä. Ei-kiireellisessä tapauksessa kunta on velvollinen järjestämään 75 vuotta täyttäneelle pääsyn sosiaalipalvelujen arviointiin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä siitä, kun hän taikka hänen laillinen edustajansa, omaisensa tai läheisensä on ottanut yhteyttä sosiaalipalveluista vastaavaan kunnan viranomaiseen palvelujen saamiseksi. Sama koskee vammaista henkilöä, jolle maksetaan eläkettä saavan hoitotukea.

Selvitys olisi tehtävä myös silloin, kun iäkäs henkilö on tehnyt sosiaalipalveluja koskevan hakemuksen saadakseen sosiaalipalveluja toimintakykynsä tukemiseksi tai suoriutuakseen tavanomaisista elämäntoiminnoista. Ehdotetun lain 18 §:n mukaan hakemus voi olla joko suullinen tai kirjallinen.

Viitteitä iäkkään henkilön palvelujen tarpeesta voidaan saada myös lakiehdotuksen 12 §:ssä tarkoitetun hyvinvointia edistävien palvelujen yhteydessä. Iäkkään henkilön palvelujen tarve on selvitettävä, jos toiminnan yhteydessä on yhdessä iäkkään henkilön kanssa arvioitu, että hän tarvitsee säännöllisesti apua toimintakykynsä tukemiseksi tai suoriutuakseen tavanomaisista elämäntoiminnoista.

Eräiden viranomaistahojen palveluksessa olevilla henkilöillä sekä terveydenhuollon ammattihenkilöillä olisi lakiehdotuksen 25 §:n mukaan velvollisuus ilmoittaa havaitsemastaan iäkkään henkilön palvelun tarpeesta sosiaalihuollosta vastaavalle viranomaiselle. Muutkin kuin siihen velvolliset voisivat tehdä ilmoituksen. Jos ilmoitus on tehty, viranomaisella on velvollisuus ottaa selvää siitä, onko ilmoituksessa esitetty palvelun tarve olemassa. Tämä edellyttää, että sosiaalihuollon työntekijä ottaa yhteyttä iäkkääseen henkilöön, jota ilmoitus koskee, sekä tarvittaessa hänen omaisiinsa tai läheisiinsä. Perusteellisempi palvelujen tarpeen selvittäminen on käynnistettävä, jos iäkäs henkilö itse taikka hänen omaisensa tai läheisensä pitää sitä tarpeellisena.

Palvelujen tarve on selvitettävä myös silloin, kun iäkäs henkilö on jo säännöllisten palvelujen piirissä ja hänen olosuhteissaan tapahtuu olennaisia muutoksia. Muutokset voivat ilmetä hänen toimintakyvyssään tai ulkoisissa olosuhteissaan.

Palvelutarpeiden selvittäminen olisi aloitettava viipymättä ja saatettava loppuun ilman aiheetonta viivytystä. Tapauksen kiireellisyydestä riippuen tilanne saattaa edellyttää, että selvittäminen aloitetaan välittömästi tai muutaman päivän sisällä.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin selvityksen sisällöstä. Palvelutarpeet määräytyvät iäkkään henkilön toimintakyvyn mukaan. Sen vuoksi on tärkeää, että iäkkään henkilön toimintakyky arvioidaan monipuolisesti ja luotettavia arviointivälineitä käyttäen. Toimintakyvyn arvioimiseksi on olemassa mittaristoja ja välineitä, joita on tarkoitus edelleen kehittää yhteistyössä muun muassa Suomen Kuntaliiton sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa, kuten hallitus päätti syksyn 2012 budjettiriihen yhteydessä. Toimintakykyä arvioitaessa huomio tulisi kiinnittää iäkkään henkilön olemassa oleviin voimavaroihin ja siihen, mistä jokapäiväisen elämän toiminnoista hän pystyy suoriutumaan itsenäisesti ja missä hän tarvitsee ulkopuolista apua. Monipuolinen arviointi tarkoittaa, että siinä otetaan huomioon henkilön fyysisen toimintakyvyn lisäksi myös hänen kognitiivinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakykynsä. Näitä tulisi arvioida muun muassa suhteessa hänen elinympäristönsä esteettömyyteen, asumisen turvallisuuteen ja lähipalvelujen saatavuuteen.

16 §.Palvelusuunnitelma. Palveluntarpeiden selvittämisen jälkeen tulee suunnitella, millaisilla palveluilla tarpeisiin aiotaan vastata. Asiakaslain 7 §:n 1 momentin mukaan sosiaalihuoltoa toteutettaessa on laadittava palvelu-, hoito-, kuntoutus- tai muu vastaava suunnitelma, jollei kyseessä ole tilapäinen neuvonta ja ohjaus tai jollei suunnitelman laatiminen muutoin ole ilmeisen tarpeetonta. Asiakaslain 7 §:n 2 momentin mukaan suunnitelma on laadittava, ellei siihen ole ilmeitä estettä, pääsääntöisesti yhteisymmärryksessä asiakkaan kanssa. Jos asiakas ei pysty osallistumaan suunnitelman laatimiseen sairauden, henkisen toimintakyvyn vajavuuden tai muun vastaavan syyn vuoksi, asiakkaan tahtoa on selvitettävä lain 9 §:n mukaan yhteistyössä hänen laillisen edustajansa, omaisensa tai muun läheisen henkilön kanssa. Suunnitelma on tällöin laadittava yhteisymmärryksessä asiakkaan laillisen edustajan, omaisen tai muun läheisen henkilön kanssa. Suunnitelman sisällöstä ja asiaan osallisista on lisäksi voimassa, mitä niistä erikseen säädetään.

Potilaslain 4 a §:n mukaan terveydenhuoltoa toteutettaessa on tarvittaessa laadittava tutkimusta, hoitoa, lääkinnällistä kuntoutusta koskeva tai muu vastaava suunnitelma. Suunnitelmasta tulee ilmetä potilaan hoidon järjestäminen ja toteuttamisaikataulu. Suunnitelma on laadittava yhteisymmärryksessä potilaan, hänen omaisensa tai läheisensä taikka hänen laillisen edustajansa kanssa.

Ehdotetun pykälän 1 momentissa säädettäisiin kunnan velvollisuudesta huolehtia, että iäkkäälle henkilölle laaditaan asiakaslain 7 §:ssä tarkoitettu suunnitelma, jota ehdotetussa laissa kutsutaan selvyyden vuoksi palvelusuunnitelmaksi. Viittaus nimenomaan sosiaalihuoltoa toteutettaessa tehtävään suunnitelmaan on perusteltu sen vuoksi, että iäkkään henkilön palveluntarpeiden kokonaisvaltainen selvittäminen ja siihen perustuva suunnittelu painottuvat enemmän sosiaalihuollon kuin terveydenhuollon alueelle, vaikkakin ne edellyttävät useimmiten hyvää yhteistyötä näitä alueita edustavien asiantuntijoiden kesken. Tarvittaessa iäkkäälle henkilölle tulisi laatia myös potilaslaissa tarkoitettu suunnitelma mieluiten yhdistettynä asiakaslaissa tarkoitettuun suunnitelmaan. Ehdotuksen mukaan suunnitelma olisi tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun iäkkään henkilön palveluntarpeet on selvitetty.

Pykälän 2 momentin mukaan suunnitelmassa tulisi määritellä yhdessä iäkkään henkilön ja tarvittaessa hänen omaistensa, läheistensä tai edunvalvojansa kanssa, millainen palvelukokonaisuus vastaisi parhaiten hänen tarpeitaan. Suunnitelmaa laadittaessa tulee ottaa huomioon ehdotetun lain 13 §:ssä tarkoitetut palveluntarpeisiin vastaamista ohjaavat yleiset periaatteet. Jos iäkäs henkilö tarvitsee pitkäaikaista hoitoa ja huolenpitoa, huomioon on otettava lisäksi niihin vastaamista ohjaavat periaatteet, joista säädetään ehdotetun lain 14 §:ssä.

Palvelukokonaisuuteen voi kuulua erilaisina yhdistelminä esimerkiksi omaishoidon tukea, perhehoitoa, kotipalvelua tukipalveluineen kuten ateria- siivous- ja kuljetuspalveluja, kotisairaanhoitoa, kuntoutusta, apuvälinepalveluja ja palveluasumista. Siihen voi kuulua myös laitoshoitoa, jos sen toteuttamiselle ehdotetun lain 14 §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Iäkäs henkilö voi tarvita myös sosiaali- ja terveydenhuollon erityispalveluja kuten vammaispalveluja, kehitysvammahuollon palveluja sekä päihde- ja mielenterveyspalveluja. Vaihtoehdoista palvelukokonaisuuden muodostamiseksi olisi neuvoteltava iäkkään henkilön ja tarvittaessa hänen omaistensa, läheistensä tai edunvalvojansa kanssa. Iäkkään henkilön näkemykset olisi kirjattava suunnitelmaan.

Iäkkään henkilön toimintakyky ja siitä johtuvat palveluntarpeet vaihtelevat ja useimmiten lisääntyvät iän myötä. Jotta palvelusuunnitelma vastaisi mahdollisimman hyvin iäkkään henkilön muuttuneita palveluntarpeita, pykälän 3 momentissa säädettäisiin suunnitelman tarkistamisesta. Suunnitelma olisi tarkistettava ilman aiheetonta viivytystä aina silloin, kun iäkkään henkilön toimintakyvyssä tapahtuu hänen palvelutarpeeseensa vaikuttavia olennaisia muutoksia. Tällaisia muutoksia voi ilmetä esimerkiksi muistisairauden etenemisen myötä tai kun iäkäs henkilö palaa kotiinsa leikkaushoidon ja sen jälkeen terveydenhuollon toimintayksikössä saamansa lääkinnällisen kuntoutuksen jälkeen. Jos iäkkäälle henkilölle on nimetty vastuutyöntekijä lakiehdotuksen 17 §:n mukaisesti, toimintakyvyn ja palveluntarpeiden muutosten seuranta kuuluisi hänen tehtäviinsä.

17 §.Vastuutyöntekijä. Lakiehdotuksen 14 §:n 2 momentissa edellytetään iäkkään henkilön pitkäaikaishoidon toteuttamista niin, että hän voi kokea elämänsä turvalliseksi. Turvattomuuden tunnetta voi esiintyä etenkin muistisairaalla iäkkäällä henkilöllä, joka asuu kotiin tuotavien palvelujen avulla yksin. Turvallisuuden tunnetta lisää olennaisesti, jos hänelle on nimetty vastuutyöntekijä, jonka puoleen hän voi kääntyä tarvittaessa. Vastuutyöntekijä voi olla tarpeen myös silloin, kun iäkästä hoidetaan omaishoidon tuella. Pykälän 1 momentin mukaan iäkkäälle henkilölle tulisi nimetä vastuutyöntekijä, jos hänen arvioidaan tarvitsevan apua palvelujen toteuttamiseen ja yhteensovittamiseen liittyvissä asioissa.

Vastuutyöntekijän tehtävät on lueteltu pykälän 2 momentissa. Lakiehdotuksen 13 §:n 1 momentin mukaan iäkkäälle henkilölle järjestettävien palvelujen tulee olla laadukkaita sekä hänen tarpeisiinsa nähden oikea-aikaisia ja riittäviä. Vastuutyöntekijän tulisi osaltaan pitää silmällä tämän periaatteen toteutumista. Hänen tulisi seurata yhdessä iäkkään henkilön ja tarvittaessa hänen omaisensa, läheisensä tai edunvalvojansa kanssa, miten palvelusuunnitelma toteutuu. Hänen tulisi myös seurata yhdessä iäkkään henkilön kanssa tämän palvelutarpeiden muutoksia. Vastuutyöntekijän tulisi olla tarvittaessa yhteydessä sosiaalihuollon viranomaisiin sekä muihin tahoihin, jotta hänen asiakkaansa saisi tarvitsemansa avun ja tuen. Hänen tulisi myös neuvoa ja auttaa iäkästä henkilöä palvelujen ja etuuksien saantiin liittyvissä asioissa.

Vastuutyöntekijän tehtävät edellyttävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmiin ja ikääntymiseen liittyvää asiantuntemusta. Siksi vastuutyöntekijällä tulisi olla iäkkään henkilön palvelukokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukainen sosiaali- tai terveydenhuollon ammatillinen kelpoisuus.

18 §.Päätös sosiaalipalvelujen myöntämisestä ja oikeus palveluihin. Pykälässä säädettäisiin iäkkään henkilön sosiaalipalveluja koskevasta päätöksenteosta ja päätöksen täytäntöönpanosta. Tarkoituksena on parantaa iäkkään henkilön mahdollisuutta saada tarvitsemansa palvelut riittävän ajoissa.

Terveydenhuoltolaki sisältää säännökset hoitoon pääsystä: lain 50 §:ssä säädetään kiireelliseen ja 51—52 §:ssä ei-kiireelliseen hoitoon pääsystä sekä siihen liittyvistä määräajoista. Sosiaalipalvelujen saannin turvaamiseksi ei ole säädetty vastaavaa takuuta muualla kuin lasten päivähoidosta annetussa laissa (36/1973) . Sosiaalihuoltolain 40 a §:ssä säädetään ainoastaan sosiaalipalvelujen arviointiin pääsystä ja sen määräajasta, mutta päätöksen teolle ja palvelujen järjestämiselle ei ole asetettu määräaikaa. Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 3 a §:n mukaan päätös on pääsääntöisesti tehtävä ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään kolmen kuukauden kuluessa hakemuksen tekemisestä, mutta tässäkään laissa ei ole säännöksiä siitä, minkä ajan kuluessa päätöksessä tarkoitetut palvelut on annettava.

Sosiaalipalvelujen myöntämisestä on tehtävä hallintopäätös asiakaslain 6 §:n mukaan. Hallintolain 19 §:n mukaan asia pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla vaatimukset perusteineen. Viranomaisen suostumuksella asian saa panna vireille myös suullisesti. Palvelujen saannin helpottamiseksi pykälässä ehdotetaan, että iäkkäällä henkilöllä on suoraan lain nojalla oikeus tehdä hakemus sosiaalipalvelujen myöntämiseksi myös suullisesti. Viranomaisella on hallintolain 42 §:n mukaan velvollisuus dokumentoida suullisesti tehty hakemus. Hallintolain 20 §:n mukaan asia tulee vireille, kun sen vireille panemiseksi tarkoitettu asiakirja on saapunut toimivaltaiseen viranomaiseen tai kun asia on sille suullisen vireillepanon yhteydessä esitetty ja käsittelyn aloittamiseksi tarvittavat tiedot on kirjattu.

Hyvään hallintoon kuuluva neuvontaperiaate edellyttää, että kun iäkäs henkilö ottaa yhteyttä kunnan sosiaalitoimeen tai kun hänen luokseen tehdään ehdotetun lain 12 §:ssä tarkoitettu kotikäynti, hänelle annetaan ohjausta ja neuvontaa palveluja koskevan hakemuksen tekemisestä. On tärkeää varmistaa, että sekä viranomaisella että iäkkäällä henkilöllä on yhteinen näkemys siitä, onko tarkoituksena panna vireille sosiaalipalveluja koskeva suullinen hakemus vai onko kyseessä pelkkä neuvonta, joka ei johda asian vireille tuloon.

Pykälän 1 momentti koskee iäkkään henkilön kiireellisesti tarvitsemia sosiaalipalveluja. Päätös palvelujen myöntämisestä olisi tehtävä ja myönnetyt palvelut järjestettävä viipymättä siten, ettei iäkkään henkilön oikeus välttämättömään huolenpitoon vaarannu. Oikeus välttämättömään huolenpitoon on turvattu perusoikeutena perustuslain 19 §:ssä. Mitä suurempi merkitys järjestettävällä palvelulla on iäkkään henkilön selviytymiselle, sitä joutuisammin asia on käsiteltävä. Tapauksen kiireellisyydestä riippuen tilanne saattaa edellyttää palvelun järjestämistä välittömästi tai muutaman päivän sisällä. Sitä ennen ei ehkä ole mahdollista selvittää iäkkään henkilön palvelujen tarvetta lakiehdotuksen 15 §:ssä tarkoitetulla tavalla kokonaisvaltaisesti eikä palvelusuunnitelmaa ehkä voida tehdä lakiehdotuksen 16 §:n mukaisesti. Tarkoitus on, että nämä tehtävät hoidetaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun kiireelliset palvelut on saatu järjestetyksi.

Kiireellisten palvelujen tarve on kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun aiemmin itsenäisesti suoriutuneen iäkkään henkilön kunto äkillisesti heikkenee niin, ettei hän enää selviydy ilman apua. Kiireellisiä palveluja voidaan tarvita myös, jos iäkästä henkilöä hoitanut omaishoitaja sairastuu tai menehtyy yllättäen ja hoidettava jää ilman tarvitsemaansa hoitoa. Iäkäs henkilö voi tarvita kiireellistä apua myös silloin, kun hänen kotinsa tuhoutuu esimerkiksi tulipalon tai muun vastaavan onnettomuuden vuoksi. Lisäksi esimerkiksi iäkkään henkilön kaltoin kohtelu saattaa edellyttää kiireellistä sosiaalihuollon apua. Viranomaisen tulisi arvioida tapauskohtaisesti, onko sosiaalipalvelun tarve kiireellinen. Tulkinnanvaraisessa tapauksessa on perusteltua päätyä asiakkaan kannalta myönteiseen ratkaisuun.

Pykälän 2 momentin mukaan päätös palvelun myöntämisestä olisi tehtävä ilman aiheetonta viivytystä silloin, kun avun tarve ei ole kiireinen. Todennäköisesti useimmissa tapauksissa iäkkään henkilön palveluntarve selvitetään 15 §:n mukaisesti ja palvelusuunnitelma tehdään 16 §:n mukaisesti ennen hakemuksen vireille tuloa. Päätöksen pohjaksi tarvittavat tiedot ovat silloin pääosin valmiina ja päätös voidaan tehdä joutuisasti. Iäkkäällä henkilöllä on kuitenkin aina oikeus tehdä hakemus jo ennen palveluntarpeen selvittämistä. Tällaisessa tapauksessa palveluntarpeen selvittäminen on käynnistettävä viipymättä ja saatettava loppuun ilman aiheetonta viivytystä, kuten ehdotetun lain 15 §:n 2 momentin 2 kohdasta ilmenee. Silloin päätöksenteko viivästyy, kunnes palveluntarve on selvitetty ja palvelusuunnitelma tehty. Sitä ei kuitenkaan voida pitää säännöksessä tarkoitettuna aiheettomana viivästymisenä.

Pykälän 2 momentin mukaan iäkkäällä henkilöllä olisi oikeus saada hänelle myönnetyt sosiaalipalvelut ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään kolmen kuukauden kuluttua päätöksen tekemisestä. Vuonna 2011 julkistetussa lakiluonnoksessa ehdotettiin palvelujen järjestämiselle enimmäisajaksi neljää kuukautta. Tässä esityksessä ehdotettu kolmen kuukauden enimmäisaika on ohjausryhmän ehdotuksen mukainen. Osa lausunnon antajista piti tätäkin aikaa liian pitkänä.

Pykälän 3 momentti sisältää päätöksen sisältöä koskevan oikeusohjeen. Sen mukaan päätöstä tehtäessä olisi otettava huomioon ehdotetun lain 13 ja 14 §:ssä säädetyt periaatteet. Lain 13 §:ssä säädettäisiin muun ohessa, että iäkkäälle henkilölle on järjestettävä hänen tarpeisiinsa nähden riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Päätöstä tehtäessä sosiaalipalvelujen riittävyys tulisi määritellä sen perusteella, mitä on tullut ilmi palveluntarpeen selvittämisen ja palvelusuunnitelman laatimisen yhteydessä. Tarkoitus on, että iäkkäälle henkilölle järjestetään vähintään palvelusuunnitelman mukaiset palvelut. Jos päätöksenteossa joudutaan erityisen painavasta syystä poikkeamaan palvelusuunnitelmasta, poikkeamisen syy on perusteltua kirjata päätökseen. Ehdotettu sääntely vahvistaa palveluntarpeen selvittämisen ja palvelusuunnitelman painoarvoa päätöksentekoa ohjaavina tekijöinä. Samalla vahvistettaisiin iäkkään henkilön oikeutta riittäviin sosiaalipalveluihin, joka on turvattu perusoikeutena perustuslain 19 §:ssä.

Jos iäkäs henkilö on tyytymätön sosiaalipalveluja koskevaan päätökseen, hänellä on oikeus hakea siihen muutosta sen mukaan mitä säädetään siinä laissa, jonka mukaisia palveluja päätös koskee. Siten esimerkiksi sosiaalihuoltolain mukaisia kotiin annettavia palveluja tai asumispalveluja myönnettäessä muutosta haettaisiin sosiaalihuoltolain muutoksenhakua koskevien säännösten mukaisesti. Jos taas päätös koskee esimerkiksi vammaispalvelulain mukaisia palveluja, muutosta tulisi hakea kyseisen lain muutoksenhakua koskevien säännösten mukaisesti.

Sosiaalihuoltolain 45 §:n nojalla iäkäs henkilö voi saattaa viranhaltijan tekemän päätöksen sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen käsiteltäväksi, jos hän tekee oikaisuvaatimuksen 14 päivän kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan. Hallintolain 49 e §:n mukaan oikaisuvaatimus on käsiteltävä kiireellisenä.

Sosiaalihuoltolain 46 §:n mukaan muutosta toimielimen päätökseen haetaan valittamalla hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta. Lain 49 §:n mukaan hallinto-oikeuden päätökseen, joka koskee sosiaalipalvelun antamista, ei saa hakea muutosta valittamalla.

Myös vammaispalvelulain nojalla oikaisua haettaessa noudatetaan, mitä sosiaalihuoltolain 45 §:ssä säädetään. Sen sijaan vammaispalvelulain 18 ja 19 §:ssä säädetään muutoksenhausta hallinto-oikeuteen ja jatkovalituksesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Iäkkäällä henkilöllä on aina oikeus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos päätös koskee vammaispalvelulain mukaisia subjektiivisina oikeuksina taattuja palveluja tai taloudellisia tukitoimia. Jos päätös koskee muita kuin subjektiivisina oikeuksina taattuja vammaispalveluja, jatkovalitus on mahdollinen, jos korkein hallinto-oikeus antaa siihen luvan.

4 luku Palvelujen laadun varmistaminen

19 §.Palvelujen laatu. Asiakaslain 4 §:n mukaan asiakkaalla on oikeus saada sosiaalihuollon toteuttajalta laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa. Potilaslain 3 §:n mukaan potilaalla on oikeus laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon.

Edellä mainittuja säännöksiä täydentäisi ehdotetussa pykälässä oleva perussäännös palvelujen laadusta. Sen mukaan iäkkäälle henkilölle tarjottavien palvelujen on oltava laadukkaita ja niiden on turvattava hänelle hyvä hoito ja huolenpito. Laadukkaiden ja hyvän hoidon turvaavien palvelujen keskeiset elementit ovat riittävä ja ammattitaitoinen henkilöstö, josta säädettäisiin 20 §:ssä, osaava johtaminen, josta säädettäisiin 21 §:ssä sekä asianmukaiset toimitilat, joista säädettäisiin 22 §:ssä.

20 §.Henkilöstö. Riittävä määrä ammattitaitoista henkilöstöä on laadukkaiden palvelujen ehdoton edellytys. Asiaa koskevat säännökset voimassa olevassa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä ovat puutteellisia.

Kaikista puutteellisinta sääntely on sosiaalihuoltolaissa. Lain10 §:ssä säädetään ainoastaan, että kunnassa tulee olla sosiaalihuollon toimeenpanoa varten sosiaalihuollon ammatillista henkilöstöä ja että jokaisen kunnan käytettävissä tulee olla sellaisen asiakastyöhön osallistuvan viranhaltijan palveluja, jolla on sosiaalityöntekijän kelpoisuus. Terveydenhuoltolaissa sääntely on hiukan vahvempaa. Lain 4 §:n mukaan kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän käytettävissä on oltava riittävästi terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän terveydenhuollosta vastaavan henkilöstön rakenteen ja määrän on vastattava alueen väestön terveyden ja hyvinvoinnin sekä terveydenhuollon palvelujen tarvetta. Lisäksi lain 57 §:n mukaan kunnassa ja kuntayhtymässä on oltava tarpeenmukainen henkilöstö terveydenhuollon toimintayksikölle kuuluvia julkisia tehtäviä varten. Yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 4 §:n mukaan toimintayksikön henkilöstön lukumäärän tulee olla riittävä palvelujen tarpeeseen ja asiakkaiden lukumäärään nähden. Yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain 3 §:n mukaan palvelujen tuottajalla tulee olla toiminnan edellyttämä, asianmukaisen koulutuksen saanut henkilökunta.

Iäkkäille henkilöille annettavien palvelujen osalta henkilöstön mitoitusta on vuodesta 2001 ohjattu sosiaali- ja terveysministeriön ja Suomen Kuntaliiton yhdessä laatimilla Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksilla. Henkilöstön mitoituksella tarkoitetaan työntekijöiden määrää suhteessa toimintayksikön asiakkaiden määrään.

Nykyinen, vuonna 2008 uudistettu laatusuositus sisältää henkilöstön mitoitusta ohjaavat yleiset linjaukset, jotka koskevat sekä kotiin annettavia palveluja että ympärivuorokautista hoitoa ja huolenpitoa tarjoavia toimintayksikköjä.

Yleisten linjausten mukaan henkilöstömitoitusta suunniteltaessa on varmistettava mitoituksen dynaamisuus, kuten se, miten henkilöstön lyhyt- ja pidempiaikaista poissaoloa pystytään korvaamaan sijaisilla. Dynaamisuutta on myös se, että henkilöstöä voidaan tilapäisesti siirtää eri toimipisteisiin silloin, kun asiakkaiden hoitoisuuden muutokset sitä edellyttävät, kuten saattohoitotilanteissa. Henkilöstömitoitus on onnistunut silloin, kun asiakkaiden hoito- ja palvelutarpeet on otettu huomioon ja riittävä määrä ammattitaitoista henkilöstöä tuottaa määrältään, laadultaan sekä vaikuttavuudeltaan tarkoituksenmukaisia palveluja asiakkaille inhimillisesti ja kustannustehokkaasti. Laatusuosituksen mukaan henkilöstömitoitusta suunniteltaessa ja arvioitaessa otetaan huomioon muun muassa seuraavat tekijät:

- asiakkaiden avun tarve, josta saadaan tieto kattavan palvelutarpeen arvioinnin avulla,

- erityisosaamista edellyttävien asiakkaiden määrä, kuten käytösoireiset dementia-asiakkaat ja vanhuspsykiatriset asiakkaat,

- yksikön tarjoamien erilaisten palvelujen, kuten kuntouttavan lyhytaikaishoidon tai päivätoiminnan, vaikutukset,

- ympäristötekijät, kuten toimintayksikön koko, rakenteellinen toimivuus ja turvallisuus (ympärivuorokautinen hoito) ja välimatkat kunnan sisällä (kotihoito),

- asiakastyöhön osallistuvan henkilöstön koulutusrakenne sekä osaaminen ja osaamisen täysi hyödyntäminen,

- toiminnan organisointi ja toteutus, kuten asiakkaiden avun tarpeen huomioon ottaminen työvuorosuunnittelussa ja henkilöstön yhteiskäytön mahdollisuus,

- henkilöstön riittävyys erityistilanteissa, esimerkiksi saattohoidossa, sekä

- henkilöstön työhyvinvointia kuvaavat tunnusluvut, kuten lyhyt- ja pitkäaikaiset sairauspoissaolot ja vaihtuvuus.

Laatusuositus sisältää lisäksi yksityiskohtaisempia suosituksia ympärivuorokautista hoitoa ja huolenpitoa tarjoavien toimintayksikköjen henkilöstömitoituksista.

Ympärivuorokautisen hoidon kehittämisen tavoitteena on turvata hyvä hoito, jonka laatua ja vaikuttavuutta arvioidaan. Valtakunnallinen suositus ympärivuorokautisen hoidon henkilöstön vähimmäismääräksi on 0,5—0,6 hoitotyöntekijää asiakasta kohden vuorokaudessa. Korkeampi vaihtoehto vähimmäismitoitukseksi (0,6) on suositeltava silloin, kun asiakkailla on vaikeita somaattisia tai käytösoireita tai kun hoitoympäristön koko tai rakenteelliset puitteet aiheuttavat henkilökunnan lisätarpeita. Hyvä henkilöstön mitoitus ympärivuorokautisessa hoidossa on 0,7—0,8. Mikäli lääketieteellistä hoitoa vaativia asiakkaita on pitkäaikaishoidossa terveyskeskusten vuodeosastoilla, vähimmäismitoitus on 0,6—0,7 ja hyvä mitoitus 0,8 hoitotyöntekijää asiakasta kohden. On kuitenkin muistettava, että mitoituksen lähtökohtana ovat aina asiakkaat tarpeineen riippumatta siitä, minkä nimisessä yksikössä he ovat.

Suositeltu henkilöstömitoitus tarkoittaa todellista mitoitusta, jossa poissaolevien työntekijöiden osuus korvataan sijaisilla. Pysyvä varahenkilöjärjestelmä on tästä syystä yksi perusteltu ratkaisuvaihtoehto, joka voidaan toteuttaa myös usean kunnan yhteistyönä. Suunnitelman mukaisen mitoituksen toteutuminen on tärkeää asiakkaiden turvallisuuden ja työntekijöiden työhyvinvoinnin näkökulmasta. Mitoituksen lisäksi on merkityksellistä, että henkilöstö jaetaan eri työvuoroihin siten, että asiakkaille turvataan mahdollisuus normaaliin elämään ja tarvittavaan hoitoon kaikkina vuorokauden aikoina.

Henkilöstömitoitukseen eri palveluissa lasketaan asiakkaan välittömään hoitoon osallistuvat työntekijät, kuten koulutetut kotiavustajat ja kodinhoitajat, perus- ja lähihoitajat, sosiaalialan ohjaajat ja -kasvattajat, sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat, geronomit sekä lähiesimiehet, kuten osastonhoitajat. Mikäli yksikössä kuitenkin toimii muuta asiakkaiden välittömään hoitotyöhön osallistuvaa henkilöstöä, kuten hoito- ja laitosapulaisia, joilla ei ole sosiaali- tai terveydenhuollon ammatillista peruskoulutusta, heidät sisällytetään henkilöstömitoitukseen vain sillä osuudella kun heidän työnsä käsittää asiakkaiden perustarpeisiin vastaamista, kuten auttamista peseytymisessä, ruokailussa ja wc-käynneillä. Silloin, kun hoito- ja laitosapulaisten työ käsittää esimerkiksi vain siivoustehtäviä, heitä ei lasketa henkilöstömitoitukseen. Palveluasumisen ja laitoshoidon yksiköissä työskentelee myös terapiahenkilöstöä, fysioterapeutteja ja toimintaterapeutteja, jotka voivat toimia useissa toimipisteissä tai eri osastoilla. Tällöin heidät sisällytetään henkilöstömitoitukseen työpanostaan vastaavalla osuudella. Jos esimerkiksi kokoaikainen työntekijä työskentelee osastolla 20 prosenttia työajastaan, hänen hoitotyöpanoksensa osastolla on 0,2.

Laatusuositusten perimmäinen tarkoitus on ohjata palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta vastaavia tahoja vapaaehtoisuuden pohjalta toimimaan niin, että palvelut olisivat mahdollisimman laadukkaita. Tässä suhteessa suositukset ovat saaneet aikaan myönteistä kehitystä.

Laatusuositusten vaikutus on kuitenkin tosiasiallisesti ulottunut myös toimintaa valvovien viranomaisten ja tuomioistuinten ratkaisukäytäntöön. Perustuslain 2 §:ssä säädetyn hallinnon lainalaisuusperiaatteen mukaan ratkaisujen tulisi perustua lakiin, mutta kun laki on puutteellinen ja viranomaisilla on ratkaisupakko, ne ovat joutuneet hakemaan tukea ratkaisuilleen muista lähteistä. Laatusuositus on toiminut yhtenä tällaisena lähteenä.

Viimeaikaisessa keskustelussa ei ole asetettu kyseenalaiseksi laatusuosituksen asiasisältöä, vaan pikemminkin on vaadittu siihen kirjattujen ohjeiden sitovuuden lisäämistä. Vaatimus on aiheellinen, sillä nykyinen tilanne ei ole demokratian näkökulmasta tyydyttävä. Kysymys henkilöstön mitoituksesta vaikuttaa toisaalta ratkaisevasti asiakkaiden saaman palvelun laatuun mutta toisaalta merkittävästi myös palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta vastaavien tahojen taloudellisiin intresseihin. Perustuslain näkökulmasta kysymys koskettaa toisaalta perustuslain 19 §:ssä säädettyä oikeutta välttämättömään huolenpitoon ja toisaalta perustuslain 121 §:ssä säädettyä kuntien itsemääräämisoikeutta ja yksityisten palvelujen tuottajien osalta myös perustuslain 18 §:ssä säädettyä elinkeinon vapautta. Tällainen eturistiriita kaipaa lainsäädännöllistä ratkaisua.

Syksyn 2012 budjettiriihessä hallitus päätyi esittämään, että ehdotetun pykälän 1 momenttiin kirjataan toimintayksikön henkilöstöä koskeva perussäännös, joka koskee ympärivuorokautista hoitoa ja huolenpitoa tarjoavien toimintayksikköjen lisäksi myös muita toimintayksikköjä, kuten kotipalvelua ja kotisairaanhoitoa. Ehdotuksen mukaan toimintayksikössä olisi oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat toimintayksikön palveluja saavien iäkkäiden henkilöiden lukumäärää ja heidän toimintakykynsä edellyttämää palvelun tarvetta ja joka turvaa heille laadukkaat palvelut.

Samassa yhteydessä hallitus päätti, että ympärivuorokautisen hoidon laatua parannetaan varmistamalla laatusuositusten toteutuminen. Pykälän 2 momentin säännöksellä varmistettaisiin, että ympärivuorokautista hoitoa tarjoavassa toimintayksikössä on riittävästi hoitohenkilöstöä kaikkina vuorokauden aikoina. Asiaa valmistelleen sosiaali- ja terveyspoliittisen ministerityöryhmän yhteisen näkemyksen mukaan henkilöstön vähimmäismitoitus ei voi olla alle nykysuositusten mukaisen 0,5 tason. Hallituksen päätöksen mukaan vuoden 2014 aikana arvioidaan lain toteutuminen ympärivuorokautista hoitoa tuottavien toimintayksikköjen hoitajakohtaisen vähimmäistason parantamisessa laatusuositusten mukaiseksi. Jos asianomaiset viranomaiset osoittavat, että yksikin toimintayksikkö alittaa vähimmäismitoituksen, valtioneuvosto antaa vuoden 2015 alussa voimaan tulevan asetuksen, jossa säädetään vähintään tätä suositustasoa oleva minimimitoitus hoitajien määrälle.

Asetuksenantovaltuudesta säädettäisiin pykälän 3 momentissa. Sen mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siitä, minkä verran henkilöstöä toimintayksikössä on oltava iäkästä henkilöä kohden ja mitkä kelpoisuusvaatimukset tämän henkilöstön tulee täyttää. Kelpoisuusvaatimuksilla tarkoitetaan sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa laissa säädettyjä kelpoisuuksia sekä terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa tarkoitettuja ammattipätevyyksiä. Hallitus tarkastelee vuoden 2014 aikana lain toteutumisen perusteella ja muun kokonaisarvioinnin pohjalta asetuksen tarkkaa sisältöä.

21 §.Johtaminen. Toimintayksikön taitava johtaminen on tärkeä tekijä palvelujen laadun kannalta. Sitä koskevat säännökset nykyisessä sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä ovat kirjavat. Sosiaalihuoltolaissa ei ole lainkaan säännöksiä johtamisesta. Terveydenhuoltolain 4 §:n 2 momentin mukaan toimintayksikön johtamisessa on oltava moniammatillista asiantuntemusta, joka tukee laadukkaan ja turvallisen hoidon kokonaisuutta, eri ammattiryhmien yhteistyötä sekä hoito- ja toimintatapojen kehittämistä. Lain 57 §:n mukaan terveydenhuollon toimintayksikössä on oltava vastaava lääkäri, jonka on johdettava ja valvottava toimintayksikön terveyden- ja sairaanhoitoa. Yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain mukaan toimintayksiköllä tulee olla vastuuhenkilö, joka vastaa siitä, että toimintayksikössä toteutettavat palvelut täyttävät niille asetetut vaatimukset. Yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain 5 §:n mukaan palvelujen tuottajalla tulee olla lupaviranomaisen hyväksymä terveydenhuollon palveluista vastaava johtaja. Vastaavaksi johtajaksi hyväksytään palvelujen tuottajan kirjallisesta hakemuksesta henkilö, joka täyttää vastaavalle johtajalle asetuksessa säädetyt vaatimukset. Yksityisestä terveydenhuollosta annetun asetuksen (744/1990) 3 §:n mukaan vastaavan johtajan tulee olla terveydenhuollon ammattihenkiöistä annetun lain (559/1994) 2 §:ssä tarkoitettu terveydenhuollon ammattihenkilö, jolla, ottaen huomioon toiminnan laajuus ja siinä tarjottavat palvelut, on tehtävän menestykselliseen hoitamiseen soveltuva koulutus ja riittävä kokemus.

Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksessa kuvataan johtamista ja sen tavoitteita. Suosituksen mukaan kaiken johtamisen tavoitteena on, että työyksiköt, organisaatiot ja kunnat voivat saavuttaa toiminnalle asetetut määrälliset ja laadulliset tavoitteet. Johtamisella vaikutetaan paitsi henkilöstön määrään ja osaamiseen myös henkilöstön työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen. Näillä kaikilla on yhteys palvelujen laatuun ja vaikuttavuuteen. Suosituksessa todetaan lisäksi, että ammatillisen työn johdon eli lähiesimiesten vastuulla on työn tarkoituksenmukainen organisointi, työkäytäntöjen ja henkilöstön osaamisen uudistaminen sekä työyhteisön ja työntekijöiden hyvinvoinnin ja työturvallisuuden lisääminen. Ammatillisen työn johtaminen edellyttää johtamisosaamisen ohella hyvää sosiaali- ja terveysalan ammatillista ja yhteistyöosaamista osaamista sekä ikääntyneiden hoitoon ja palveluun liittyvää erityisasiantuntemusta.

Pykälän 1 momentin mukaan toimintayksikössä on oltava palveluista vastaava johtaja. Palvelujen laadun kannalta johtajan on tärkeää kantaa vastuu siitä, että asiakastyössä noudatetaan lakiehdotuksen 13, 14 ja 19 §:ssä säädettyjä periaatteita sekä ja että palvelut täyttävät muutkin niille asetetut vaatimukset.

Pykälän 2 momenttiin sisältyisi hyvän johtamisen keskeisiä tunnusmerkkejä kuvaava säännös. Sen mukaan toimintaa on johdettava siten, että se tukee laadukasta asiakaslähtöisten palvelujen kokonaisuutta, kuntouttavan työotteen edistämistä, eri viranomaisten ja ammattiryhmien yhteistyötä sekä toimintatapojen kehittämistä. Hyvän johtamisen keskeiset tunnusmerkit olisivat muutoin samat kuin terveydenhuoltolain 4 §:n 2 momentissa, mutta ehdotetussa säännöksessä mainittaisiin lisäksi kuntouttavan työotteen edistäminen. Kuntouttavan työotteen käyttö tarkoittaa, että asiakkaita kannustetaan ja tuetaan käyttämään jäljellä olevia omia voimavarojaan arjen askareissa.

22 §.Toimitilat. Suuri osa iäkkäistä henkilöistä tarvitsee ainakin jossakin elämänsä vaiheessa palveluja, jotka järjestetään hänen yksityiskotinsa ulkopuolella. Erityisesti pitkäaikaishoidossa on tärkeää, että iäkäs henkilö voi elää viihtyisässä ympäristössä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä toimitiloista on säädetty vaihtelevasti. Sosiaalihuoltolain 11 §:n mukaan kunnalla tulee olla sosiaalihuollon toimintoja varten riittävät ja asianmukaiset toimitilat ja toimintavälineet. Laitoshuollon osalta sosiaalihuoltoasetuksen 11 §:ssä säädetään, että laitoshuoltoa toteutettaessa henkilölle on pyrittävä järjestämään turvallinen, kodinomainen ja virikkeitä antava elinympäristö, joka antaa mahdollisuuden yksityisyyteen ja edistää hänen kuntoutumistaan, omatoimisuuttaan ja toimintakykyään. Terveydenhuoltolain 4 §:n mukaan kunnalla tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymällä on oltava terveydenhuoltoa varten käytettävissään asianmukaiset toimitilat ja toimintavälineet. Yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 4 §:n mukaan toimintayksikössä tulee olla riittävät ja asianmukaiset toimitilat ja varusteet. Toimitilojen tulee olla terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan siellä annettavalle hoidolle, kasvatukselle ja muulle huolenpidolle sopivat. Yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain 3 §:n mukaan terveydenhuollon palveluja annettaessa on oltava asianmukaiset tilat ja laitteet.

Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksessa esitetään muun muassa seuraavia toimitiloihin liittyviä näkökohtia: Pitkäaikaishoivaa tarjoavissa yksiköissä (tehostettu palveluasuminen, vanhainkodit) tavoitteena on, että asukashuoneet, yhteistilat ja käytävät ovat esteettömiä, turvallisia ja viihtyisiä. Esteetön, turvallinen ja viihtyisä ympäristö mahdollistaa itsenäistä suoriutumista lisäämällä fyysistä, kognitiivista, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä ja kompensoimalla toimintakyvyn rajoitteita. Se tarjoaa myös mahdollisuuksia ja tukea osallisuuteen ja mielekkääseen tekemiseen. Tavoitteena on, että kaikissa pitkäaikaishoivaa tarjoavissa yksiköissä dementiaryhmäkodit mukaan lukien jokaisella asukkaalla on oma huone ja siihen liittyvä hygieniatila, ellei asukas nimenomaan halua asua puolison tai muun yhteistä asumista toivovan asukkaan kanssa. Yhden hengen huoneet mahdollistavat myös inhimillisen saattohoidon järjestämisen. Asukkaiden elämänlaadun ja yksityisyyden kunnioittamisen kannalta on tärkeää, että asukkaita ei hoideta ylipaikoilla tai käytävillä. Pitkäaikaishoivaa tarvitsevilla asukkailla on myös oltava mahdollisuus yhdessäoloon ja yhdessä tekemiseen: kodinomaisessa ympäristössä arkea eletään ja arjen askareita tehdään yhdessä, jolloin yhteistilojen viihtyisyys ja turvallisuus ovat tärkeitä. Asukkaiden mielenvireyden kannalta mahdollisuus ulkoiluun on tärkeää, ja tätä tuetaan yksiköiden piha- ja puutarhasuunnittelulla.

Pykälässä säädettäisiin palvelun tuottajalle velvollisuus huolehtia siitä, että iäkkäiden henkilöiden käytössä olevat palveluntuottajan toimitilat ovat riittävät, turvalliset, esteettömät, kodikkaat sekä muutenkin olosuhteiltaan sopivat heidän tarpeisiinsa nähden.

23 §.Omavalvonta. Yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajien omaa vastuuta palvelujen laadusta on viime vuosina vahvistettu niitä koskevissa säädöksissä. Viimeksi asiaan kiinnitettiin huomiota yksityisistä sosiaalipalveluista annetussa laissa, joka tuli voimaan syyskuun alussa 2011. Lain 6 § 1 momentin mukaan palvelujen tuottajan on laadittava toiminnan asianmukaisuuden varmistamiseksi omavalvontasuunnitelma, joka on pidettävä julkisesti nähtävänä ja jonka toteutumista on seurattava. Yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain 6 §:n mukaan toimintayksikön vastaava johtaja vastaa siitä, että terveydenhuollon palveluja annettaessa toiminta täyttää sille asetetut vaatimukset. Vastaavan johtajan on laadittava toiminnan laadun varmistamiseksi omavalvontasuunnitelma, jos palvelujen tuottaja toimii useammassa kuin yhdessä toimipaikassa. Terveydenhuoltolain 8 §:n 3 momentin mukaan terveydenhuollon toimintayksikön on laadittava suunnitelma laadunhallinnasta ja potilasturvallisuuden täytäntöönpanosta.

Kunnan omana toimintanaan tuottamien sosiaalipalvelujen osalta säännökset laadunhallinnasta puuttuvat. Sosiaalihuoltolain uudistusta pohtinut työryhmä ehdotti, että uuteen sosiaalihuoltolakiin sisällytetään säännös omavalvonnasta. Laadunhallintaa koskevat säännökset olisikin perusteltua sijoittaa yleislainsäädäntöön. Koska sen uudistaminen on kesken, säännökset tulisi tässä vaiheessa sijoittaa ehdotettuun lakiin.

Pykälän 1 momentin mukaan palveluista vastaavan johtajan on huolehdittava, että toimintayksikössä järjestetään omavalvonta palvelujen laadun, turvallisuuden ja asianmukaisuuden varmistamiseksi. Omavalvontaa varten olisi laadittava omavalvontasuunnitelma, joka on pidettävä julkisesti nähtävänä. Suunnitelman pitäminen julkisesti nähtävänä edistää asiakkaiden, heidän omaistensa ja läheistensä sekä toimintayksikön henkilöstön mahdollisuutta pitää silmällä omavalvonnan toteutumista. Omavalvontasuunnitelma toimii apuna myös viranomaisvalvonnassa.

Suunnitelman toteutumista olisi seurattava ja palveluja kehitettävä palautteen pohjalta, jota kerätään säännöllisesti asiakkailta, heidän omaisiltaan ja läheisiltään sekä toimintayksikön henkilöstöltä. Tarkoitus on turvata asiakkaiden ja henkilöstön mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa palvelujen laadun arviointiin ja kehittämiseen.

Yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta Sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontavirasto voi antaa määräyksiä omavalvontasuunnitelman sisällöstä, laatimisesta ja seurannasta. Vastaavaa valtuutus sisältyisi ehdotetun pykälän 2 momenttiin.

24 §.Viranomaisvalvonta. Ehdotettu pykälä sisältää informatiivisen viittauksen voimassa oleviin sosiaali- ja terveyden huollon valvontaa koskeviin säännöksiin, jotka on viime vuosina uudistettu ja yhtenäistetty. Ne antavat valvontaviranomaisille varsin tehokkaat välineet puuttua palveluissa havaitsemiinsa epäkohtiin. Sen vuoksi ehdotetussa pykälässä ei ole perusteltua poiketa yleisistä valvontaa koskevista säännöksistä, vaan siinä ainoastaan viitataan nykyisiin säännöksiin.

Sosiaalihuoltolain 55—57 § koskee kunnan tai kuntayhtymän järjestämän tai toteuttaman sosiaalihuollon valvontaa. Kansanterveyslain 42—45 §:ssä säädetään vastaavasti kunnan tai kuntayhtymän järjestämän tai toteuttaman terveydenhuollon valvonnasta. Valvontaan kuuluu, että Valviralla ja aluehallintovirastolla on oikeus tehdä tarkastuksia palvelujen toteuttamiseen käytettävissä tiloissa. Tarvittaessa ne saavat poliisilta virka-apua tarkastuksen suorittamiseen.

Jos toiminnan järjestämisessä tai toteuttamisessa havaitaan asiakas- tai potilasturvallisuutta vaarantavia puutteita tai muita epäkohtia tai toiminta on muuten lainvastaista, valvontaviranomainen voi antaa määräyksen puutteen korjaamisesta tai epäkohdan poistamisesta määräajassa. Määräyksen tehosteeksi voidaan asettaa uhkasakko. Toiminta voidaan myös määrätä keskeytettäväksi taikka toimintayksikön, sen osan tai laitteen käyttö voidaan kieltää. Toiminta voidaan määrätä välittömästi keskeytettäväksi, jos asiakas- tai potilasturvallisuus sitä edellyttää. Samasta syystä toimintayksikön, sen osan tai laitteen käyttö voidaan kieltää välittömästi.

Jos kunta on menetellyt virheellisesti tai jättänyt velvollisuutensa täyttämättä, valvontaviranomainen voi antaa huomautuksen vastaisen varalle tai kiinnittää valvottavan huomiota toiminnan asianmukaiseen järjestämiseen ja hyvän hallintotavan noudattamiseen. Vastaavanlaiset säännökset sisältyvät yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 4 lukuun ja yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain 4—5 lukuun. Yksityisten palvelujen valvonnan yhteydessä on lisäksi mahdollista peruuttaa palvelujen tuottamista koskeva lupa. Luvattomasti yksityistä terveydenhuoltoa harjoittanut henkilö voidaan myös tuomita rangaistukseen.

5 luku Erinäiset säännökset

25 §.Ilmoittaminen iäkkään henkilön palvelutarpeesta. Lakiehdotuksen mukaan kunnalla olisi nykyistä suurempi vastuu pitää huolta siitä, että iäkkäät saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut. Esimerkiksi lakiehdotuksen 12 §:n mukaan kunnan tulisi aktiivisesti tarjota hyvinvointia edistävää toimintaa erityisesti niille iäkkäille henkilöille, joiden elinoloihin arvioidaan liittyvän palvelujen tarvetta lisääviä riskitekijöitä. Siitä huolimatta iäkkään henkilön palvelujen tarve ei aina tule viranomaisten tietoon. Näin voi käydä esimerkiksi, jos iäkkäällä henkilöllä ei ole omaisia tai läheisiä, jotka voisivat pitää silmällä hänen tilannettaan.

Ohjausryhmän valmistelemassa lakiluonnoksessa ehdotettiin, että tiettyjen viranomaistahojen palveluksessa oleville säädetään velvollisuus ilmoittaa kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle viranomaiselle, jos he ovat tehtävässään saaneet tiedon iäkkäästä henkilöstä, joka on ilmeisen kykenemätön vastaamaan omasta huolenpidostaan, terveydestään tai turvallisuudestaan. Ilmoitus tulisi tehdä viipymättä. Ilmoitusvelvollisuus olisi kuulunut kunnan sosiaali- ja terveystoimen, alueen pelastustoimen, hätäkeskuksen ja poliisin palveluksessa oleville. Ehdotetun pykälän 1 momentti vastaa ohjausryhmän ehdotusta, mutta lausuntopalautteen perusteella ilmoitusvelvollisia olisivat lisäksi muutkin terveydenhuollon ammattihenkilöt kuin ne, jotka ovat kunnan palveluksessa.

Ilmoitusvelvollista koskevat salassapitosäännökset eivät olisi esteenä velvollisuuden täyttämiselle. Tältä osin säännös vastaisi nykyisen lastensuojelulain 25 §:ää. Eduskunnan oikeusasiamies oli erilliskertomuksessaan vuodelta 2006 (Lapsi, perheväkivalta ja viranomaisten vastuu) pitänyt sittemmin kumotun lastensuojelulain (683/ 1983) mukaista sääntelyä puutteellisena muun ohessa siksi, ettei lainsäädännöstä ilmennyt ilmoitusvelvollisuuden olevan voimassa salassapitosäännösten estämättä. Kertomuksessaan oikeusasiamies esitti säännösten täsmentämistä tältä osin. Eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi kertomusta koskevassa mietinnössään (PeVM 7/2006), että eduskunnan oikeusasiamiehen esittämille sääntelyn tarkistuksille on perusoikeusjärjestelmään tukeutuvat hyväksyttävät ja varsin painavat perusteet. Ehdotetussa säännöksessä tarkoitettu iäkäs henkilö on yhtälailla haavoittuvassa asemassa kuin lastensuojelun tarpeessa oleva lapsi, joten vastaavanlainen sääntely myös iäkkään henkilön tarvitseman avun saamiseksi on perusteltu.

Ehdotetun säännöksen ensisijaisena tarkoituksena on varmistaa, että iäkäs henkilö saa tarvitsemansa huolenpidon silloinkin, kun hän ei itse osaisi tai ymmärtäisi sitä pyytää. Vaikka iäkäs henkilö olisi jo esimerkiksi kotipalvelun tai asumispalvelun piirissä, hänen saamansa palvelut saattavat olla liian niukkoja tai muuten sopimattomia hänen tarpeisiinsa nähden. Sellaisessakin tapauksessa nyt ehdotettu ilmoitus voi olla tarpeellinen.

Jos iäkäs henkilö on kotiutumassa terveydenhuollon yksikössä saamastaan akuuttihoidosta, terveydenhuollon toimintayksikön työntekijällä olisi velvollisuus ilmoittaa asiasta sosiaalihuollosta vastaavalle viranomaiselle, jotta iäkäs henkilö saa riittävät, turvalliset ja kuntoutumistaan edistävät palvelut kotiutuksen jälkeen. Ilmoitus olisi tehtävä hyvissä ajoin ennen kotiuttamista. Tästä säädettäisiin pykälän 2 momentissa.

Pykälän 3 momentin mukaan myös muut kuin 1 momentissa mainitut tahot voisivat tehdä ilmoituksen havaitsemastaan iäkkään henkilön avun tarpeesta heitä mahdollisesti sitovien salassapitovelvoitteiden estämättä.

Kun ilmoitus on saapunut kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle viranomaiselle, tämän olisi huolehdittava, että iäkkään henkilön palveluntarpeen selvittäminen käynnistetään viipymättä, kuten ehdotetun lain 15 §:n 2 momentin 4 kohdassa edellytetään.

26 §.Odotusaikojen julkaiseminen. Sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitsevan iäkkään henkilön on tärkeää tietää, missä ajassa hän voi saada haluamansa palvelut. Perustuslain 19 § takaa subjektiivisena oikeutena oikeuden välttämättömään huolenpitoon jokaiselle, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa. Tällaisessa tilanteessa kunnalla on velvollisuus järjestää iäkkään henkilön huolenpito. Perustuslain mukainen oikeus välttämättömään huolenpitoon voi toteutua, vaikka kunta ei heti pystyisikään järjestämään palvelua sellaisessa muodossa, joka vastaa iäkkään henkilön toivomuksia. Iäkkäälle henkilölle, joka odottaa pääsyä esimerkiksi palveluasumisyksikköön, on tärkeää tietää, kuinka kauan odotus kestää.

Pykälässä ehdotetaan, että kunnalle säädetään velvollisuus julkaista sosiaalipalvelujen odotusajat ainakin puolivuosittain. Odotusajat tulisi julkaista useampaa eri tiedotuskanavaa käyttäen, jotta tieto saavuttaa mahdollisimman hyvin kaikki ne, jotka sitä tarvitsevat.

Säännös koskisi vain sosiaalihuollon palveluja, sillä terveydenhuoltoa koskevien odotusaikojen julkaisemisesta säädetään terveydenhuoltolain 55 §:ssä. Säännöksen mukaan kunnan ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on julkaistava tiedot odotusajoista neljän kuukauden välein. Tiedot on julkaistava internetissä ja ne voidaan julkaista sen lisäksi muulla kunnan tai kuntayhtymän päättämällä tavalla.

27 §.Suunnittelu ja rahoitus. Iäkkäille järjestettävät sosiaali- ja terveyspalvelut kuuluvat sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta annetun lain (733/1992) sekä kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) piiriin sosiaalihuoltolain ja terveydenhuoltolain nojalla. Pykälässä ehdotetaan viitattavaksi edellä mainittuihin säännöksiin sen varmistamiseksi, etteivät laissa tarkoitetut kuntien velvoitteet miltään osin jäisi niiden ulkopuolelle.

28 §.Voimaantulo ja siirtymäsäännökset. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan heinäkuun alusta 2013. Ehdotetun lain voimaantulo- ja siirtymäsäännöksiä käsitellään tarkemmin kohdassa 3.

1.2Laki terveydenhuoltolain 20 §:n kumoamisesta

Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi iäkkäiden neuvontapalveluja koskeva terveydenhuoltolain 20 § tarpeettomana, koska asiasisällöltään sitä vastaavat säännökset sisältyisivät ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annettavan lain 12 §:ään.

Lain tarkoituksena on:

Tässä laissa säädetään:

Tätä lakia sovelletaan 1 momentissa tarkoitettuihin asioihin sen lisäksi, mitä niistä säädetään:

Mitä tässä laissa säädetään kunnasta, sovelletaan myös kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa (169/2007) tarkoitettuun yhteistoiminta-alueeseen.

Tässä laissa tarkoitetaan:

Kunnan eri toimialojen on toimittava yhteistyössä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi.

Lisäksi kunnan on tehtävä yhteistyötä kunnassa toimivien julkisten tahojen, yritysten sekä ikääntynyttä väestöä edustavien järjestöjen ja muiden yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi.

Kunnan on laadittava suunnitelma toimenpiteistään ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Suunnittelussa on painotettava kotona asumista ja kuntoutumista edistäviä toimenpiteitä. Suunnitelma on laadittava osana kunnan strategista suunnittelua. Suunnitelman hyväksyy kunnanvaltuusto ja se on tarkistettava valtuustokausittain.

Edellä 1 momentissa tarkoitetussa suunnitelmassa on:

Kunnan on otettava suunnitelma huomioon valmisteltaessa ikääntyneen väestön asemaan ja iäkkäiden henkilöiden tarvitsemiin palveluihin vaikuttavaa kunnan päätöksentekoa, kuntalain (365/1995) 65 §:ssä tarkoitettua talousarviota ja -suunnitelmaa sekä terveydenhuoltolain 12 §:n 1 momentissa tarkoitettua raporttia ja hyvinvointikertomusta.

Sen lisäksi, mitä 5 §:n 2 momentin 1 kohdassa säädetään, kunnan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on vuosittain arvioitava iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien sosiaalipalvelujen riittävyyttä ja laatua alueellaan.

Palvelujen laadun ja riittävyyden arvioimiseksi kunnan on kerättävä säännöllisesti palautetta palveluja käyttäviltä, heidän omaisiltaan ja läheisiltään sekä kunnan henkilöstöltä. Lisäksi kunnan on koottava tiedot palveluihin käytetyistä taloudellisista voimavaroista sekä henkilöstön määrästä ja koulutuksesta. Arvioinnissa on lisäksi otettava huomioon sosiaaliasiamiehen vuosittaisessa selvityksessä esitetyt havainnot.

Kunnan on järjestettävä ikääntyneen väestön sosiaalipalvelut sisällöltään, laadultaan ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnan ikääntyneen väestön hyvinvointi, sosiaalinen turvallisuus ja toimintakyky edellyttävät. Palvelut on järjestettävä niin, että ne ovat kunnan ikääntyneen väestön saatavissa yhdenvertaisesti.

Kunnan on järjestettävä 1 momentissa tarkoitetut sosiaalipalvelut lähellä asiakkaita, jollei palvelujen keskittäminen ole perusteltua niiden laadun ja turvallisuuden kannalta.

Yksikielisen kunnan ja kuntayhtymän on järjestettävä tässä laissa tarkoitetut ikääntyneen väestön hyvinvointia edistävät palvelut sekä iäkkään henkilön palveluntarpeiden selvittämiseen ja niihin vastaamiseen liittyvät palvelut kunnan tai kuntayhtymän kielellä. Kaksikielisen kunnan ja kaksikielisiä tai sekä suomen- että ruotsinkielisiä kuntia käsittävän kuntayhtymän on järjestettävä nämä palvelunsa suomen ja ruotsin kielellä siten, että palvelujen käyttäjä saa palvelut valitsemallaan kielellä. Oikeudesta käyttää suomen tai ruotsin kieltä, tulla kuulluksi ja saada toimituskirjat suomen tai ruotsin kielellä sekä oikeudesta tulkkaukseen näitä kieliä viranomaisissa käytettäessä säädetään kielilain (423/2003) 10, 18 ja 20 §:ssä.

Kunnan ja kuntayhtymän on lisäksi huolehdittava siitä, että Pohjoismaiden kansalaiset voivat 1 momentissa tarkoitettuja palveluja käyttäessään tarvittaessa käyttää omaa kieltään, suomen, islannin, norjan, ruotsin tai tanskan kieltä. Kunnan ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on tällöin mahdollisuuksien mukaan huolehdittava siitä, että Pohjoismaiden kansalaiset saavat tarvittavan tulkkaus- ja käännösavun.

Oikeudesta käyttää saamen kieltä säädetään saamen kielilaissa (1086/2003) .

Sen lisäksi, mitä terveydenhuoltolain 4 §:n 1 momentissa säädetään voimavarojen osoittamisesta terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä terveydenhuollon palveluihin, kunnan on osoitettava 5 §:ssä tarkoitetun suunnitelman toteuttamiseksi riittävät voimavarat ikääntyneen väestön toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseen sekä iäkkäille henkilöille järjestettäviin sosiaalipalveluihin, jotka ovat kunnan peruspalvelujen valtionosuuden perusteena.

Lisäksi kunnan on tuettava ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista osoittamalla voimavaroja muihinkin kuin 1 momentissa tarkoitettuihin toimintoihin.

Kunnan käytettävissä on oltava ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemista sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien sosiaali- ja terveyspalvelujen laadukasta järjestämistä varten riittävästi monipuolista asiantuntemusta.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siitä, mitä osaamisalueita edustavaa asiantuntemusta kunnalla on oltava käytössään.

Sen lisäksi, mitä kuntalain 27 §:ssä säädetään kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista, kunnan on asetettava ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.

Vanhusneuvosto on otettava mukaan 5 §:ssä tarkoitetun suunnitelman valmisteluun ja 6 §:ssä tarkoitettuun arviointiin. Lisäksi neuvostolle on muutoinkin annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka ikääntyneen väestön tarvitsemien palvelujen kannalta.

Kunnan on järjestettävä ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista tukevia neuvontapalveluja.

Lisäksi kunnan on tarjottava hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista tukevia terveystarkastuksia, vastaanottoja tai kotikäyntejä erityisesti niille ikääntyneeseen väestöön kuuluville, joiden elinoloihin tai elämäntilanteeseen arvioidaan tutkimustiedon tai yleisen elämänkokemuksen perusteella liittyvän palveluntarvetta lisääviä riskitekijöitä.

Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettuihin palveluihin on sisällytettävä:

Kunnan on järjestettävä iäkkäälle henkilölle laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka ovat hänen tarpeisiinsa nähden oikea-aikaisia ja riittäviä.

Palvelut on toteutettava niin, että ne tukevat iäkkään henkilön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä, itsenäistä suoriutumista ja osallisuutta. Muun palveluntarpeen ennalta ehkäisemiseksi on kiinnitettävä huomiota erityisesti kuntoutumista edistäviin ja kotiin annettaviin palveluihin.

Edellä 12 §:n 3 momentissa tarkoitettua ohjausta on tarpeen mukaan sisällytettävä kaikkiin iäkkäille henkilöille järjestettäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Kunnan on toteutettava iäkkään henkilön pitkäaikainen hoito ja huolenpito ensisijaisesti hänen yksityiskotiinsa tai muuhun kodinomaiseen asuinpaikkaansa järjestettävillä sosiaali- ja terveyspalveluilla, jotka sovitetaan sisällöltään ja määrältään vastaamaan iäkkään henkilön kulloisiakin palveluntarpeita. Pitkäaikainen hoito ja huolenpito voidaan toteuttaa laitoshoitona vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet tai jos se on iäkkään henkilön arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon kannalta muuten perusteltua.

Pitkäaikaista hoitoa ja huolenpitoa turvaavat sosiaali- ja terveyspalvelut on toteutettava niin, että iäkäs henkilö voi kokea elämänsä turvalliseksi, merkitykselliseksi ja arvokkaaksi ja että hän voi ylläpitää sosiaalista vuorovaikutusta sekä osallistua mielekkääseen, hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä edistävään ja ylläpitävään toimintaan. Iäkkäille avio- ja avopuolisoille on järjestettävä mahdollisuus asua yhdessä.

Kunnan on turvattava iäkkään henkilön pitkäaikaisen hoitojärjestelyn pysyvyys, jollei järjestelyä ole aiheellista muuttaa iäkkään henkilön toivomuksen tai hänen palveluntarpeidensa muutoksen johdosta taikka muusta erityisestä syystä.

Kunta vastaa siitä, että iäkkään henkilön sosiaali- ja terveydenhuollon sekä muiden hänen hyvinvointiaan, terveyttään, toimintakykyään ja itsenäistä suoriutumistaan tukevien palvelujen tarve selvitetään kokonaisvaltaisesti yhdessä iäkkään henkilön ja tarvittaessa hänen omaisensa, läheisensä tai hänelle määrätyn edunvalvojan kanssa. Palveluntarpeiden selvittämisestä vastaa työntekijä, jolla on laaja-alaista asiantuntemusta sekä tarkoituksenmukainen sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa laissa (272/2005) tai terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 2 §:ssä tarkoitettu kelpoisuus. Palveluntarpeiden selvittämisestä vastaavan työntekijän on toimittava iäkkään henkilön tarpeita vastaavasti yhteistyössä muiden 10 §:ssä tarkoitettujen asiantuntijoiden kanssa.

Selvittäminen on aloitettava viipymättä ja saatettava loppuun ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun:

Palveluntarpeiden selvittämisen yhteydessä on arvioitava iäkkään henkilön toimintakyky monipuolisesti ja luotettavia arviointivälineitä käyttäen. Toimintakykyä arvioitaessa on selvitettävä, miltä osin iäkäs henkilö pystyy suoriutumaan tavanomaisista elämän toiminnoista asuin- ja toimintaympäristössään, ja missä asioissa hän tarvitsee tukea ja apua. Arvioinnissa on otettava huomioon iäkkään henkilön fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky sekä hänen ympäristönsä esteettömyyteen, asumisensa turvallisuuteen ja lähipalvelujensa saatavuuteen liittyvät tekijät.

Kunta vastaa siitä, että iäkkäälle henkilölle laaditaan sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 7 §:ssä tarkoitettu suunnitelma (palvelusuunnitelma). Suunnitelma on laadittava ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun iäkkään henkilön palveluntarve on selvitetty, jollei kyseessä ole tilapäinen neuvonta ja ohjaus tai jollei suunnitelman laatiminen muutoin ole ilmeisen tarpeetonta.

Palvelusuunnitelmassa on määriteltävä iäkkään henkilön toimintakykyä koskevan arvion perusteella, millainen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kokonaisuus tarvitaan hänen hyvinvointinsa, terveytensä, toimintakykynsä ja itsenäisen suoriutumisensa tukemiseksi sekä hänen hyvän hoitonsa turvaamiseksi. Iäkkään henkilön ja tarvittaessa hänen omaisensa, läheisensä tai hänelle määrätyn edunvalvojan kanssa on neuvoteltava vaihtoehdoista kokonaisuuden muodostamiseksi. Iäkkään henkilön näkemykset vaihtoehdoista on kirjattava suunnitelmaan.

Palvelusuunnitelma on tarkistettava ilman aiheetonta viivytystä aina silloin, kun iäkkään henkilön toimintakyvyssä tapahtuu hänen palveluntarpeeseensa vaikuttavia olennaisia muutoksia.

Kunnan on nimettävä iäkkäälle henkilölle vastuutyöntekijä, jos hän tarvitsee apua palvelujen toteuttamiseen ja yhteensovittamiseen liittyvissä asioissa.

Vastuutyöntekijän tehtävänä on:

Vastuutyöntekijällä on oltava iäkkään henkilön palvelukokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukainen sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa laissa tai terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 2 §:ssä tarkoitettu kelpoisuus.

Kunnan on tehtävä päätös iäkkään henkilön kiireellisesti tarvitsemien sosiaalipalvelujen myöntämisestä kirjallisen tai suullisen hakemuksen johdosta ja järjestettävä myönnetyt palvelut viipymättä siten, ettei iäkkään henkilön oikeus välttämättömään huolenpitoon vaarannu.

Päätös muiden kuin kiireellisten sosiaalipalvelujen myöntämisestä on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun kirjallinen tai suullinen hakemus on tullut vireille. Iäkkäällä henkilöllä on oikeus saada hänelle myönnetyt muut kuin kiireelliset sosiaalipalvelut ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään kolmen kuukauden kuluttua päätöksen teosta.

Päätöstä tehtäessä on otettava huomioon, mitä 13 ja 14 §:ssä säädetään. Sosiaalipalvelujen riittävyyden määrittelyn perustana on pidettävä 15 §:ssä tarkoitettua palveluntarpeiden selvittämistä sekä palvelusuunnitelmaa, jos se on tehty.

Iäkkäälle henkilölle tarjottavien sosiaali- ja terveyspalvelujen on oltava laadukkaita ja niiden on turvattava hänelle hyvä hoito ja huolenpito.

Toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat toimintayksikön palveluja saavien iäkkäiden henkilöiden määrää ja heidän toimintakykynsä edellyttämää palvelun tarvetta ja joka turvaa heille laadukkaat palvelut.

Jos toimintayksikön tiloissa hoidettavana olevan iäkkään henkilön toimintakyky on alentunut siten, että hän tarvitsee huolenpitoa vuorokaudenajasta riippumatta, toimintayksikössä on oltava riittävästi henkilöstöä kaikkina vuorokauden aikoina.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siitä, minkä verran henkilöstöä toimintayksikössä on oltava iäkästä henkilöä kohden ja mitkä kelpoisuusvaatimukset tämän henkilöstön tulee täyttää.

Toimintayksikössä on oltava johtaja, joka vastaa siitä, että asiakastyössä noudatetaan 13, 14 ja 19 §:ssä säädettyjä periaatteita sekä että palvelut täyttävät muutkin niille asetetut vaatimukset.

Toimintaa on johdettava siten, että se tukee laadukasta asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuutta, kuntouttavan työotteen edistämistä, eri viranomaisten ja ammattiryhmien yhteistyötä sekä toimintatapojen kehittämistä.

Palveluntuottajan on huolehdittava siitä, että iäkkäiden henkilöiden käytössä olevat palveluntuottajan toimitilat ovat riittävät, turvalliset, esteettömät, kodikkaat sekä muutenkin olosuhteiltaan sopivat heidän tarpeisiinsa nähden.

Toimintayksikön johtajan on huolehdittava, että toimintayksikössä järjestetään omavalvonta palvelujen laadun, turvallisuuden ja asianmukaisuuden varmistamiseksi. Omavalvontaa varten on laadittava omavalvontasuunnitelma, joka on pidettävä julkisesti nähtävänä. Suunnitelman toteutumista on seurattava ja palveluja kehitettävä toimintayksikön palveluja saavilta iäkkäiltä henkilöiltä, heidän omaisiltaan ja läheisiltään sekä toimintayksikön henkilöstöltä säännöllisesti kerättävän palautteen perusteella.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto voi antaa tarkempia määräyksiä omavalvontasuunnitelman sisällöstä, laatimisesta ja seurannasta.

Iäkkäille henkilöille tarkoitettujen palvelujen valvontaan ja toimenpiteisiin valvonnan yhteydessä havaittujen puutteiden korjaamiseksi sovelletaan, mitä sosiaalihuoltolain 55—57 §:ssä, yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 4 luvussa, kansanterveyslain (66/1972) 42—45 §:ssä ja yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain 4 ja 5 luvussa säädetään.

Jos terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa tarkoitettu terveydenhuollon ammattihenkilö taikka kunnan sosiaalitoimen, alueen pelastustoimen, hätäkeskuksen tai poliisin palveluksessa oleva on tehtävässään saanut tiedon sosiaali- tai terveydenhuollon tarpeessa olevasta iäkkäästä henkilöstä, joka on ilmeisen kykenemätön vastaamaan omasta huolenpidostaan, terveydestään tai turvallisuudestaan, hänen on salassapitosäännösten estämättä ilmoitettava asiasta viipymättä kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle viranomaiselle.

Sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, terveydenhuollon ammattihenkilön on ilmoitettava kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle viranomaiselle iäkkään henkilön kotiuttamisesta terveydenhuollon laitoshoidosta. Ilmoitus on tehtävä hyvissä ajoin ennen kotiuttamista.

Muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö voi tehdä ilmoituksen häntä koskevien salassapitosäännösten estämättä.

Kunnan on julkaistava ainakin puolivuosittain tiedot siitä, missä ajassa iäkäs henkilö voi saada hakemansa sosiaalipalvelut. Tiedot on julkaistava sellaisia menetelmiä käyttäen, että iäkkäillä henkilöillä on tosiasiallinen mahdollisuus tietojen saamiseen.

Jollei lailla toisin säädetä, kunnan tämän lain nojalla järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta annettua lakia (733/1992) sekä kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettua lakia (1704/2009) .

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Lain 5 ja 6 §:ää sovelletaan kuitenkin vasta 1 päivästä tammikuuta 2014 sekä lain 17 ja 23 §:ää 1 päivästä tammikuuta 2015.

Lain 11 §:ssä tarkoitettu vanhusneuvosto on asetettava viimeistään 1 päivästä tammikuuta 2014.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.