HE 96/2005

1.Nykytila

2.Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

3.Esityksen vaikutukset

4.Asian valmistelu

Asia on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä. Asiasta on käyty neuvotteluja sisäasiainministeriön ja Suomen Kuntaliiton kanssa sekä kuntalain (365/1995) 8 §:n mukaiset neuvottelut.

Eduskunta liitti vastauksessaan (EV 94/2004) hallituksen esitykseen laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta (HE 77/2004 vp) lausuman, jossa todetaan, että ”Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa, mitä vaikutuksia nyt hyväksytyllä uudistuksella on perusterveydenhuoltoon ja ennaltaehkäisevään työhön kunnissa ja miten perusterveydenhuoltoon ja ennaltaehkäisevään työhön kunnissa käytettävät resurssit uudistuksen jälkeen kehittyvät.”

Esityksestä on pyydetty lausunnot sisäasiainministeriöltä, kauppa- ja teollisuusministeriöltä, maa- ja metsätalousministeriöltä, oikeusministeriöltä, opetusministeriöltä, hallinnonalan laitoksilta, lääninhallituksilta, Suomen Kuntaliitolta, ympäristöterveydenhuollon järjestöiltä, sosiaali- ja terveysalan järjestöiltä ja eräiltä kunnilta. Lausunnoissa on suhtauduttu pääosin myönteisesti terveyden edistämistä koskevien säännösten uudistamiseen, samoin kuin ympäristöterveydenhuollon ja työterveyshuollon järjestämiseen alueellisesti. Myös ympäristöterveydenhuollon johtajan pätevyysvaatimuksia ja täydennyskoulutusvelvollisuutta on pidetty tärkeinä. Osassa lausunnoista on kiinnitetty huomiota kunnille lain muutoksesta aiheutuviin lisäkustannuksiin.

Sosiaali- ja terveysministeriössä arvioidaan lähivuosina terveydenhuollon lainsäädännön ajanmukaistamista ja mahdollisia muutostarpeita. Tällä hetkellä on vireillä kansanterveyslain arviointi erityisesti opiskelijaterveydenhuollon ja oppilashuollon/opiskelijahuollon sekä terveystodistuskäytäntöjen osalta. Hallitus tulee antamaan erikseen hallituksen esityksen tarvittavista kansanterveyslain muutoksista. Nyt esitetyt muutokset kansanterveyslakiin kohdistuvat pääasiassa vain terveyden edistämiseen, ympäristöterveydenhuoltoon ja työterveyshuoltoon.

1.Lakiehdotuksen perustelut

1 §. Pykälän 1 momentissa olevaa kansanterveystyön määritelmää täsmennettäisiin niin, että terveyden edistäminen mainittaisiin nimenomaisesti osana kansanterveystyötä. Se korvaisi nykyisessä 1 momentissa mainitun terveydenhoidon. Terveydenhoidolla on tarkoitettu terveyttä ylläpitävää ja sairauksia ehkäisevää toimintaa, mutta nykyisin sillä tarkoitetaan yleisessä kielenkäytössä myös sairaanhoitoa.

Terveyden edistämisen tavoitteena on ylläpitää ja kohentaa väestön terveyttä ja toimintakykyä, vähentää vaaratekijöitä sekä ehkäistä sairauksien ja vaaratekijöiden ilmaantumista. Terveyden edistämistä toteutetaan kansanterveystyössä niillä keinoin, jotka ovat terveydenhuollon käytössä: terveysneuvonta, terveystarkastukset, lääketieteelliset ehkäisytoimet, elinympäristön vaaratekijöiden tunnistaminen ja poistaminen tai niiden vaikutuksen minimoiminen, sekä elinympäristön terveellisyyden parantaminen. Koska monet terveyden taustatekijät ovat terveydenhuollon välittömän päätösvallan ulkopuolella, terveyden edistämistä toteutetaan myös muualla yhteiskunnassa. Sitä edesauttaa yhteistyö, jossa terveydenhuollolla voi olla terveyden puolesta puhujan ja asiantuntijan rooli.

Terveyden edistämiseen kuuluu myös sairauksien ja tapaturmien ehkäisy, mitkä halutaan selkeyden vuoksi mainita erikseen. Terveydenhuollon käytössä olevin keinoin tapahtuva tapaturmien ehkäisy on myös kuulunut terveydenhoidon käsitteen piiriin ja sitä on toteutettu esimerkiksi terveysneuvonnalla tai koti- tai laitoshoidossa olevien potilaiden riskejä tunnistamalla sekä poistamalla. Tapaturmien ehkäisy on erittäin kustannustehokasta työtä, joten siihen panostaminen vaikuttaa suoraan terveydenhuollon kuormitukseen ja kustannuksiin. Tapaturmien ehkäisy on laaja-alaista monelle eri taholle kuuluvaa työtä ja sitä toteuttavat myös monet terveydenhuollon ulkopuoliset organisaatiot. Tapaturmien ehkäisy kuuluu kunnassa monen tahon tehtäviin. Sitä toteutetaan esimerkiksi liikennesuunnittelussa ja pelastustoimessa. Pelastuslaissa (468/2003) on säädetty pelastusviranomaisten tehtävistä onnettomuuksien ehkäisyssä. Onnettomuuksien ehkäisemiseksi pelastusviranomaisten tulee toimia yhteistyössä muiden viranomaisten sekä alueella olevien yhteisöjen ja asukkaiden kanssa. Lailla ei ole tarkoitus siirtää vastuuta tapaturmien torjunnassa muilta viranomaisilta kansanterveystyöhön. Työnjakoa on vastikään selvennetty valtioneuvoston periaatepäätöksessä Arjen turvaa -sisäisen turvallisuuden ohjelma (sisäasiainministeriön julkaisusarja 44/2004).

Perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Säännöksen perustelujen mukaan säännös julkisen vallan velvollisuudesta edistää väestön terveyttä viittaa yhtäältä sosiaali- ja terveydenhuollon ehkäisevään toimintaan ja toisaalta yhteiskunnan olosuhteiden kehittämiseen julkisen vallan eri toimintalohkoilla yleisesti väestön terveyttä edistävään suuntaan. Säännöksellä on läheinen yhteys perusoikeuksiin, jotka turvaavat oikeutta elämään, työvoiman suojaan ja oikeutta terveelliseen ympäristöön.

Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siihen lisättäisiin keskeiset ympäristöterveydenhuollon piiriin kuuluvat lait. Näitä lakeja olisivat terveydensuojelulaki (763/1994) , elintarvikelaki (361/1995) , eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniasta annettu laki (1195/1996) , kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annettu laki (75/2004) , toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annettu laki (693/1976) , kemikaalilaki (744/1989) ja eläinlääkintähuoltolaki (685/1990) . Edellä mainittua ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntöä johdetaan ja ohjataan kauppa- ja teollisuusministeriöstä, maa- ja metsätalousministeriöstä ja sosiaali- ja terveysministeriöstä. Kunnallisen toimeenpanon osalta lainsäädäntö muodostaa kuitenkin yhtenäisen ja laajan tehtäväkokonaisuuden, minkä vuoksi on perusteltua, että ympäristöterveydenhuoltoon kuuluvat lait mainittaisiin kansaterveyslaissa.

4 §. Kansanterveyslaitoksesta annetun lain (828/1981) 1 §:n mukaan Kansanterveyslaitos on väestön terveyden edistämistä sekä sairauksien ehkäisemistä varten. Kansanterveyslaitoksen tulee muun muassa seurata, valvoa ja tutkia väestön terveyttä ja sairauksien yleisyyttä sekä osallistua väestön terveyden edistämiseksi tarvittavaan selvitys- ja kokeilutoimintaan. Säteilyturvakeskuksesta annetun lain (1069/1983) 1 §:n mukaan Säteilyturvakeskus on säteilyn vahingollisten vaikutusten rajoittamista ja ehkäisemistä varten. Säteilyturvakeskuksen tehtävänä on säteilyn ja ydinenergian käytön valvonta sekä niihin liittyvä tutkimus, koulutus ja tiedottaminen. Työterveyshuolto on määritelty osaksi kansanterveystyötä, ja Työterveyslaitoksella on kansallisesti merkittävää osaamista työikäisen väestön terveyden edistämisessä. Asiantuntijalaitoksilla ei ole kuntiin nähden norminantovaltaa, ellei sitä ole lailla erikseen säädetty. Nykyisessä pykälässä on mainittu vain Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus kansanterveystyön asiantuntijavirastona. Terveyden edistäminen ja säteilyn vahingollisten vaikutusten ehkäiseminen on osa kansanterveystyötä, minkä vuoksi Kansanterveyslaitos ja Säteilyturvakeskus ehdotetaan lisättäväksi pykälään kansanterveystyön asiantuntijalaitokseksi. Pykälässä viitattaisiin myös Kansanterveyslaitoksesta, Säteilyturvakeskuksesta ja Työterveyslaitoksesta annettuihin lakeihin Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksesta annetun lain (1073/1992) lisäksi.

5 §. Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä todettaisiin kunnan voivan järjestää ympäristöterveydenhuollon valvontatehtävien hoitaminen siten, että kuntien vastuulla olevasta valvonnasta voisi myös vastata alueellinen valvontayksikkö.

Valtioneuvoston vuonna 2003 elintarvikevalvonnan kehittämisestä antaman periaatepäätöksen mukaan ympäristöterveydenhuolto ja siihen kuuluva elintarvikevalvonta järjestettäisiin paikallisella tasolla siten, että kuntien vastuulla olevasta valvonnasta vastaisi alueellinen valvontayksikkö, joita muodostettaisiin maahamme 50 - 85 kappaletta. Jos alueellisia valvontayksiköitä ei saataisi perustettua vapaaehtoisilla järjestelyillä kolmen vuoden kuluessa, siis vuoteen 2007 mennessä, aluerajoista voitaisiin säätää lailla.

Periaatepäätöksessä tarkoitettu alueellinen valvontayksikkö koostuisi kuntien ja kuntayhtyminen nykyisistä valvontayksiköistä muodostetusta yhdestä organisaatiosta (alueellinen valvontayksikkö), joka on yhteisen johdon alaisuudessa. Kuntayhtymät eivät kuitenkaan keskenään, ilman peruskuntien suostumusta, voisi muodostaa yhteistä alueellista valvontayksikköä. Alueellisena valvontayksikkönä voitaisiin pitää myös suuria kaupunkeja, jotka hoitaisivat valvonnan itsenäisesti. Periaatepäätöksen tavoitteena on tehostaa ympäristöterveydenhuollon paikallista valvontaa. Periaatepäätöksen mukaista yhteistoimintaa on kokeiltu vuosien 2003-2005 aikana 28 alueella Suomessa. Kuntien määrä kokeilualueilla on vaihdellut 4-15 välillä. Kokeilualueiden asukasmäärä kattaa lähes puolet Suomen väestöstä. Kokemukset yhteistoiminnasta ovat olleet pääasiassa myönteisiä, minkä seurauksena vuoden 2005 alusta aloitettiin periaatepäätöksen mukainen kuntien yhteistoiminta seitsemällä alueella Suomessa.

Ehdotettu muutos tukisi periaatepäätöksen tavoitetta ympäristöterveydenhuollon paikallisen valvonnan järjestämistä alueellisesti.

Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi kunnan mahdollisuus järjestää myös työterveyshuollon tehtävät alueellisena yhteistyönä muiden kuntien tai kuntayhtymien kanssa. Pienissä kunnissa ei ole työterveyshuollon päätoimisia eikä koulutettuja ammattihenkilöitä. Kuntien yhteistoiminnalla saavutettaisiin riittävän suuri työterveyshuollon yksikkökoko, jotta voidaan palkata pätevää henkilöstöä.

6 §. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi kunnan mahdollisuus antaa työterveyshuollon tehtävät myös muun toimielimen kuin kunnan kansanterveystyöstä huolehtivan toimielimen tai sen jaoston tehtäväksi. Työterveyshuoltoa ei voida kuitenkaan antaa kunnanhallituksen tehtäväksi. Säännös mahdollistaisi sen, että työterveyshuollosta vastaisi lautakunta tai kunnan päättämä johtokunta tai muu vastaava elin. Ehdotettu muutos liittyisi 5 §:n 4 momentin muutokseen.

Pykälän 2 momenttiin ei ehdoteta muutoksia.

14 §. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin kunnan asukkaiden terveyden edistämisestä ja kohdan sanamuoto saatettaisiin vastaamaan vallitsevaa käytäntöä. Riittävästi resursoitujen ja hyvin toimivien terveyttä edistävien ja ehkäisevien palvelujen avulla ohjataan väestöä ottamaan vastuuta terveydestään ja terveellisistä elintavoista ja ehkäistään terveyden huononemista.

Väestön seksuaaliterveyden edistämiseksi on tarpeen kiinnittää huomiota ehkäisyyn ei-toivottujen raskauksien välttämiseksi sekä sukupuoliteitse tarttuvien tautien esiintyvyyden vähentämiseksi.

Lapsuudessa voidaan puuttua useimpiin lapsen terveyttä vaarantaviin tekijöihin ja vahvistaa lapsen ja perheen terveen elämän edellytyksiä. Ongelmat ovat tällöin yleensä pieniä eikä lapsiperheiden välillä ole suuria terveyseroja. Keskeisiä lasten terveyttä uhkaavia tekijöitä ovat lasten psykososiaaliset ongelmat, lihavuus ja vanhempien ongelmien heijastuminen lapsiin. Lastenneuvolan keskeinen tehtävä on seurata ja tukea kaikkien alle kouluikäisten lasten fyysistä ja psykososiaalista kehitystä sekä tukea vanhempia lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa sekä parisuhteen hoitamisessa. Voimavaroja tulee kohdentaa erityistukea tarvitsevien perheiden varhaiseen tunnistamiseen ja tukemiseen. Seulontojen huolellinen tekeminen ja riittävien tukitoimien järjestäminen on perusteltua, sillä kehityksen ja oppimisen erityisvaikeudet kuten kielelliset ongelmat ovat yhteydessä myöhempään syrjäytymiskehitykseen.

Uudistuvan lastenneuvolan tulee toimia osana kunnan tai laajemman alueen lapsiperheiden palveluja tarjoavaa verkostoa ja tehdä yhteistyötä erityisesti sosiaalitoimen kanssa. Lastenneuvola pysyy kuitenkin osana kansanterveystyön kokonaisuutta. Määräaikais- ja seulontatutkimusten lisäksi neuvoloiden tulisi käyttää muita tutkimusten ja käytännön kokemusten mukaan hyödyllisiksi todettuja toimintatapoja. Niitä ovat kotikäynnit, vanhempainryhmätoiminta ja perheen tukeminen terveyttä edistävissä elämäntapavalinnoissa.

Kunnat voivat päättää esiopetuksen piirissä olevan 6 –vuotiaan lapsen terveydenhoidon järjestämisestä joko neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa. Mikäli 6 –vuotiaiden terveydenhuolto järjestetään edelleen neuvoloiden kautta, se mahdollistaa vertailukelpoisten tietojen kokoamisen.

Velvollisuus kunnan asukkaiden muiden tarpeen mukaisten terveystarkastusten järjestämiseen säilyisi ennallaan. Tällaisia terveystarkastuksia voisivat olla työttömille, työterveyshuollon ulkopuolelle jääville työikäisille ja ikääntyville tarkoitetut terveystarkastukset.

Kunnan tulee järjestää asukkailleen myös muita terveyden edistämiseksi tarpeellisia terveysneuvontapalveluja. Sellaisia voisivat olla palvelut, joilla tuetaan muun muassa painonhallintaa, tupakoinnista vierottamista, alkoholinkäytön itsetarkkailua, kuntoutumista (erilaiset mielenterveyspotilaat, pelihimoiset, väkivallan ehkäisy) ja edistetään aktiivista liikuntaa.

Kunnan tulee huolehtia siitä, että kunnan asukkailla on ajantasainen tieto oman kunnan terveyspalveluista sekä riittävästi tietoa terveydestä ja terveyteen vaikuttavista tekijöistä. Potilaiden yksilöllinen terveysneuvonta sairaanhoidossa on välttämätöntä potilaan toimintakyvyn ja elämisen laadun edistämiseksi sekä sairauden oireiden uusiutumisen tai pahenemisen ehkäisemiseksi.

Momentin 1 kohdan mukaan voitaisiin valtioneuvoston asetuksella antaa tarvittaessa tarkempia säännöksiä myös terveysneuvonnan ja terveystarkastusten sisällöstä ja määrästä neuvolapalveluissa. Kuntien välillä on suuria eroja siinä, miten ne ovat järjestäneet terveyden edistämisen kunnassaan. Nyt terveyden edistämiseen liittyviä tehtäviä pyritään ohjaamaan laatusuosituksilla ja oppailla. Mikäli näillä keinoilla ei päästä toivottuun tulokseen, pitäisi olla mahdollisuus antaa tarkempia säännöksiä valtionneuvoston asetuksella, jos se osoittautuu tarpeelliseksi.

Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 1 a kohta. Momentin 1 a kohdan mukaan kunnan tehtävänä olisi kunnan väestön terveydentilan ja siihen vaikuttavien tekijöiden kehityksen seuraaminen väestöryhmittäin. Kuntien tulisi tehdä seurantaa valtionhallinnossa Sosiaali- ja terveysalan kehittämiskeskuksessa kehitettyjen nykyisin olemassa olevien tietojärjestelmien pohjalta. Näistä tietojärjestelmistä kunnalla on mahdollisuus saada omaa kuntaa koskevia tietoja. Seurantaa on tarkoitus laajentaa sitä mukaan kuin tietojärjestelmiä kehitetään. Kansanterveystyön perustavoitteena on kunnan asukkaiden terveyden mahdollisimman hyvä taso. Tällä hetkellä monet kunnat seuraavat riittämättömästi asukkaidensa terveydentilan kehitystä voidakseen arvioida, kuinka ne ovat onnistuneet kansanterveystyössä. Väestön terveydentilaan vaikuttavia keskeisiä riskitekijöitä ovat tupakointi, ravitsemusvirheet, liikunnan riittämättömyys, alkoholin liikakäyttö ja tapaturmat. Sosiaali- ja terveysministeriö yhdessä hallinnonalan laitosten kanssa on kehittänyt osoittimia, joilla kuntatasolla voidaan seurata asukkaiden terveydentilaa. Kunnat voivat ottaa ne työnsä pohjaksi arvioidessaan väestöryhmittäisiä eroja terveyden tilassa. Suomessa sosiaaliryhmittäiset erot väestön terveydentilassa ovat suuret. Pääministeri Vanhasen hallituksen ohjelmassa on asetettu tavoitteeksi terveyserojen pienentäminen. Kunnissa tehtävä työ on avainasemassa, kun näitä eroja halutaan pienentää.

Kunnan tulisi ottaa huomioon terveysnäkökohdat kaikissa toiminnoissaan. Perustuslain 19 §:n säännös julkisen vallan velvollisuudesta edistää väestön terveyttä viittaa myös yhteiskunnan olosuhteiden kehittämiseen terveyttä edistäväksi julkisen vallan eri toimintalohkoilla. Kansanterveystutkimus on osoittanut, että monet väestön terveyttä määrittävät tekijät ovat terveydenhuollon ulkopuolella. Väestön terveyteen voidaan vaikuttaa monilla kunnan toimintasektoreilla esimerkiksi opetussektorilla, maankäytön ja liikenteen suunnittelulla sekä asuntopolitiikalla. Myös sosiaalitoimella on suuri mahdollisuus vaikuttaa kunnan asukkaiden terveyteen.

Säännöksellä halutaan korostaa terveyden edistämiseksi tehtävän yhteistyön tärkeyttä kunnassa toimivien julkisten ja yksityisten tahojen kanssa. Monet toimijat kunnassa esimerkiksi järjestöt, työpaikat ja paikalliset tiedotusvälineet tekevät jo tänä päivänä työtä terveyden edistämiseksi. Kunnan on tarpeen olla yhteistyössä näiden kanssa ja koota toimintaa. Yhteistyötä terveyden edistämiseksi tehdään myös poliisin ja seurakuntien kanssa.

Pykälän 1 momentin 2,3, 7 ja 8 kohta säilytettäisiin muuttamattomina.

Pykälän 1 momentin 2 a kohdan mukaan kansanterveystyöhön kuuluvina tehtävinä kunnan tulee toteuttaa mielenterveyslaissa (1116/1990) tarkoitettua mielenterveystyötä järjestämällä kunnan asukkaiden tarvitsema sellainen ehkäisevä mielenterveystyö ja sellaiset mielenterveyspalvelut, jotka on tarkoituksenmukaista antaa terveyskeskuksessa. Mielenterveyslain 1 §:n mukaan mielenterveystyöllä tarkoitetaan yksilön psyykkisen hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja persoonallisuuden kasvun edistämistä sekä mielisairauksien ja muiden mielenterveydenhäiriöiden ehkäisemistä, parantamista ja lievittämistä. Mielenterveystyöhön kuuluu mielenterveyspalvelujen lisäksi väestön elinolosuhteiden kehittäminen siten, että elinolosuhteet ehkäisevät mielenterveydenhäiriöiden syntyä.

Mielenterveyslain 5 § sisältää muun muassa sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle ja sen alueella toimiville terveyskeskuksille velvollisuuden huolehtia siitä, että mielenterveyspalveluista muodostuu toiminnallinen kokonaisuus. Erikoissairaanhoidon on mahdotonta vastata kaikkiin väestön mielenterveysongelmiin liittyviin tarpeisiin. Tästä syystä on välttämätöntä, että myös perusterveydenhuollossa on riittävät valmiudet huolehtia mielenterveystyöhön kuuluvista palveluista mukaan lukien asianmukainen ja oikea-aikainen erikoissairaanhoitoon ohjaaminen. Erikoissairaanhoitolain (1062/1989) 10 §:n mukaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tulee alueellaan huolehtia erikoissairaanhoitopalvelujen yhteensovittamisesta ja yhteistyössä terveyskeskusten kanssa suunnitella ja kehittää erikoissairaanhoitoa siten, että kansanterveystyö ja erikoissairaanhoito muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden.

Edellä mainittujen säädösten tarkoituksena on huolehtia mielenterveystyöhön kuuluvien palvelujen riittävyydestä, hoidon jatkuvuudesta ja voimavarojen tehokkaasta käytöstä. Tavoitteena on, että alueellisesti on käyty läpi mielenterveystyöhön kuuluvat palvelut sekä sairaanhoitopiirin, kunnan ja muiden toimijoiden kanssa sovittu tarkemmasta työnjaosta mutta myös hoitomenetelmistä. Siihen, mitkä palvelut mukaan lukien ehkäisevä mielenterveystyö on tarkoituksenmukaista järjestää osana kansanterveystyötä vaikuttaa alueellisten olosuhteiden lisäksi palvelujen tarve sekä terveydenhuollon rakenne. Keskeistä on, että mielenterveystyöhön kuuluvat palvelut muodostavat ehjän ja alueellisesti tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden siten, että tarpeenmukaiset palvelut voidaan antaa koko väestölle. Ehdotuksella ei pyritä muuttamaan erikoissairaanhoidon ja terveyskeskusten tehtäväjakoa mielenterveyspalveluissa nykyisestä.

Terveyskeskuksissa mielenterveystyön palveluista ei ole mahdollista eikä tarkoituksenmukaista huolehtia pelkästään siirtämällä tehtävät niihin erikoistuneelle henkilöstölle. Psyykkisen ja fyysisen terveyden ja hyvinvoinnin keskinäiset yhteydet edellyttävät, että perusterveydenhuollossa työskentelevä terveydenhuoltohenkilöstö hallitsee ainakin jossain määrin psyykkisen terveyden riskitekijät, psyykkisten ongelmien kohtaamisen ja tarvittavat toimenpiteet.

Mielenterveysongelmat ovat jo nykyisellään tärkein työkyvyttömyyseläkkeiden syy. Mielenterveysongelmista johtuvan tautitaakan, erityisesti depressioiden, oletetaan lisääntyvän edelleen tulevaisuudessa. Päihteiden käyttö lisää mielenterveyden ongelmien vakavuutta ja niiden aiheuttamien seurausten tuhoisuutta. Tämä edellyttää aktiivisia toimia väestön mielenterveyden edistämiseksi. Tavoitteena on lisätä erityisesti erilaisten riskiryhmien sisäisiä ja ulkoisia edellytyksiä aiempaa parempaan elämänhallintaan. Lapset, nuoret ja heidän perheensä ovat yksi mielenterveyden edistämisen tärkeimmistä kohderyhmistä. Välittömänä tavoitteena on tukea lapsen ja nuoren kehitystä, auttaa heitä ja heidän perheitään ratkaisemaan psykososiaalisen kehityksen ja vuorovaikutuksen tavanomaisia ja yleisiä pulmatilanteista sekä tunnistaa erityistuen tarve mahdollisimman varhain. Ehkäisevän mielenterveystyön erityishaaste Suomessa on kansainvälisesti korkeiden itsemurhalukujen takia itsemurhien ehkäisy mutta myös laajemmin eri tavoin ilmenevän väkivallan kierteen katkaiseminen. Ammattitaitoisten kriisipalvelujen saatavuus ja avohoidon palvelujen tavoitettavuus ovat avainasemassa.

Kansanterveyslain 49 §:n mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä kansanterveystyön kuuluvan mielenterveystyön sisällöstä ja järjestämisestä. Toistaiseksi sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut mielenterveyspalvelujen laatua koskevan oppaan.

Mielenterveyden edistämistä ja ehkäisevää mielenterveystyötä ei toteuteta pelkästään terveydenhuollossa eikä psykososiaaliseen kehitykseen kuuluvien ongelmien ratkaiseminen edellytä läheskään aina lääketieteellisiä toimia. Kysymys on usein toimista, jotka koskevat arkielämän ympäristöjä ja tukirakenteita, erityisesti koulua ja työelämää.

Pykälän 1 momentin 4 kohdassa vanhentunut termi hammashuolto muutettaisiin suun terveydenhuolloksi vastaamaan nykykäytäntöä sekä ajanmukaistetaan vanhentuneet termit valistus- ja ehkäisytoiminta kuvaamaan paremmin niin väestön kuin yksilön suun terveyden edistämistä. Asetuksenantovaltuus lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta ehdotetaan lisättäväksi lakiin. Valtioneuvoston asetuksella ehkäisevän suun terveydenhuoltoon kuuluvien tarkastusten ja neuvonnan sisällöstä ja määrästä voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä, jos se osoittautuu myöhemmin tarpeelliseksi. Lasten ja nuorten oikomishoidossa on ollut ongelmia. Oikomishoidosta voidaan kuitenkin antaa tarkempia säännöksiä jo keväällä 2005 voimaan tulleen kansanterveyslain muutoksen nojalla. Suun terveydenhuolto käsitettä käytettäisiin hammashuollon sijasta myös pykälän 1 momentin 6 ja 10 kohdassa.

Pykälän 1 momentin 5 kohdassa määritellyt kouluterveydenhuollon tehtävät muutettaisiin vastaamaan nykykäytäntöä. Kouluterveydenhuollon tavoitteena on koko kouluyhteisön hyvinvoinnin ja oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun ja kehityksen tukeminen yhteistyössä oppilaiden, oppilashuollon muun henkilöstön, opettajien ja vanhempien kanssa. Kouluterveydenhuollon tehtävänä on osallistuminen koko kouluyhteisön hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä koulun työolojen ja koulutyön terveellisyyden ja turvallisuuden valvonta ja edistäminen yhteistyössä henkilökunnan työterveyshuollon kanssa. Luonnollisesti kouluterveydenhuollon tulee toimia yhteistyössä koulujen ja oppilaitosten ylläpitäjien ja työsuojelun kanssa. Tehtäviin kuuluu myös oppilaan terveyden seuraaminen, arviointi ja edistäminen. Lisäksi osallistuminen oppimisen, tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmien tunnistamiseen ja selvittämiseen yhteistyössä muun oppilashuoltohenkilöstön ja opetushenkilöstön kanssa on osa kouluterveydenhuoltoa.

Terveydentilan toteamista koskevasta erikoistutkimuksesta on säädetty kansanterveysasetuksen (802/1992) 2 §:ssä. Valtuutus säätää tarkemmin erikoistutkimuksista valtioneuvoston asetuksella säilytettäisiin ennallaan. Kohtaan sisällytettäisiin asetuksenantovaltuus antaa tarvittaessa säännöksiä oppilaan terveyden seuraamiseen ja edistämiseen kuuluvien neuvonnan ja tarkastusten sisällöstä ja määrästä valtioneuvoston asetuksella. Kuntien välillä on suuria eroja siinä, missä määrin koululaisten terveyden seuraamisesta huolehditaan säännöllisillä terveystarkastuksilla ja terveysneuvonnalla. Vuonna 2005 johtaville hoitajille ja yläkoulujen rehtoreille suunnatun kyselyn mukaan jotkut kunnat eivät tee lainkaan laajoja terveystarkastuksia eivätkä koulujen työolotarkastuksia. Nyt terveyden edistämiseen liittyviä tehtäviä pyritään ohjaamaan oppailla ja suosituksilla. Mikäli näillä keinoilla ei päästä toivottuun tulokseen, pitäisi olla mahdollisuus antaa tarkempia säännöksiä valtionneuvoston asetuksella, jos se osoittautuu tarpeelliseksi.

Pykälän 1 momentin 9 kohdassa oleva asetuksenantovaltuus ehdotetaan muutettavaksi valtuudeksi säätää asiasta valtioneuvoston asetuksella.

41 §. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että 1 momentissa mainittu täydennyskoulutusvelvollisuus tarkennettaisiin koskemaan koko kansanterveystyön henkilöstöä ja pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin ympäristöterveydenhuollon yksikön johtajan pätevyydestä.

Voimassa olevan 1 momentin mukaan terveyskeskuksen tulisi huolehtia, että terveydenhuollon henkilöstö osallistuu täydennys-koulutukseen. Ympäristöterveydenhuolto osana kansanterveystyötä ei ole kunnissa aina terveyskeskuksen yhteydessä. Tästä johtuen kunnissa on usein ollut epäselvää, koskeeko 1 momentissa mainittu täydennyskoulutusvelvollisuus myös ympäristöterveyden-huollon henkilöstöä.

Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö on erittäin laaja ja usein sisällöllisesti muuttuva, erityisesti Euroopan yhteisön lainsäädännön muutosten johdosta. Tästä johtuen on tärkeää, että kunnallisen ympäristöterveydenhuollon viranhaltijat osallistuvat järjestettävään jatkokoulutukseen säännöllisesti. Tästä johtuen on tärkeää, että 1 momentin täydennyskoulutusvelvollisuus laajennettaisiin koskemaan koko kansanterveystyön henkilöstöä. Täydennyskoulutuksen sisällöstä, laadusta, määrästä, järjestämisestä, seurannasta ja arvioinnista voitaisiin säätää tarkemmin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella.

Ympäristöterveydenhuolto on osa kansanterveystyötä, joka sisältää 1 §:n 2 momentissa mainittujen lakien mukaista valvontaa. Siten on asianmukaista, että ympäristöterveydenhuollosta vastaavan henkilön pätevyydestä säädettäisiin kansanterveyslaissa. Ympäristöterveydenhuollon yksikön johtajan soveltuvia peruskoulutuksia olisivat ammattikorkeakoulu- tai korkeakoulututkinto ympäristö- ja terveystekniikan tai luonnontieteen (elintarviketiede, eläinlääketiede, kemia, lääketiede, mikrobiologia, ympäristöterveystieteet) alueilta.

Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö ja siihen perustuva valvonta ovat käytännöllisesti katsoen kokonaan yhteisölainsäädäntöön kuuluvaa. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa rehu- ja elintarvikevalvonnasta (EY) N:o 882/2004 ja siihen perustuvassa valmisteilla olevassa elintarvikelaissa samoin kuin terveydensuojelulaissa on erikseen säädetty valvontahenkilöstön pätevyydestä. Valvonnan luonteesta ja monimuotoisuudesta sekä vaatimuksesta ymmärtää valvonnan piirissä olevien toimintojen terveysriskit seuraa, että erityisesti johtajalta tulisi edellyttää riittävää alan kokemusta ja asiantuntemusta sekä soveltuvaa luonnontieteellistä koulutusta. Kokemuksena ja asiantuntemuksena ympäristöterveydenhuoltoon liittyvästä valvonnasta ja sen toimeenpanosta pidettäisiin toimintaa mahdollisimman monella seuraavista alueista: asumisterveys, elintarvikehygienia, jätehuolto, kemikaalit, kulutustavarat ja kuluttajapalvelukset, talous- ja uimaveden laatu sekä tupakkavalvonta.

Valtiontalouden tarkastusviraston elintarvikevalvontaa koskevassa tarkastuskertomuksessa (Tarkastuskertomus 3/1997) todettiin, että kunnan mahdollisuuksia järjestää elintarvikevalvonta tehokkaasti on heikentänyt se, että valvonnan johtoon on tullut henkilöitä, joilta puuttuu alan koulutus tai heidän kokemuksensa on puutteellista. Ongelmallisena kertomuksessa pidettiin myös sitä, että valvonnan johtajat eivät olleet käyttäneet työaikaa elintarvikevalvontaan. Elintarvikevalvontaa johtavat henkilöt ovat yleensä myös muun ympäristöterveydenhuollon johtajia. Tästä seuraa, että edellä kuvatut johtajuuden ongelmat koskevat koko ympäristöterveydenhuoltoa. Ympäristöterveydenhuollon johto on varsinkin pienissä kunnissa perustunut usein eläinlääkärin lähinnä käytännön työn ohessa tapahtuvaan valvonnan johtoon. Tällainen järjestely ei olisi jatkossa perusteltua suurten yksiköiden tehokkaan johtamisen näkökulmasta.

Ympäristöterveydenhuollon alueellinen valvontayksikkö koostuisi kuntien ja kuntayhtyminen nykyisistä valvontayksiköistä muodostetusta yhdestä organisaatiosta, joka olisi yhteisen johdon alaisuudessa. Ehdotettu muutos tukisi elintarvikevalvonnan kehittämisestä annetun valtioneuvoston periaatepäätöksen toimeenpanoa siten, että sillä varmistettaisiin yhteisen ympäristöterveydenhuollosta vastaavan henkilön pätevyys tehtäväänsä.

2.Tarkemmat säännökset ja määräykset

Ehdotetun kansanterveyslain 14 §:n 1 momentin perusteella voitaisiin antaa tarvittaessa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella myös terveysneuvonnasta ja terveystarkastuksista neuvolapalveluissa, oppilaan terveyden seuraamisesta ja edistämisestä, sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta. Kuntien välillä on suuria eroja siinä, miten ne ovat järjestäneet terveyden edistämisen kunnassaan. Nyt terveyden edistämiseen liittyviä tehtäviä pyritään ohjaamaan laatusuosituksilla ja oppailla. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut muun muassa oppaat Lastenneuvola lapsiperheiden tukena (sosiaali- ja terveysministeriön oppaita nrot 2004:13 Suuntaviivat lastenneuvolatoiminnan järjestämisestä kunnille ja 2004:14 Opas työntekijöille) ja Kouluterveydenhuollon laatusuosituksen (sosiaali- ja terveysministeriön oppaita nro 2004:8). Valmisteilla olevissa valtakunnallisissa hoidon perusteissa määriteltäisiin yhtenäiset hoidon perusteet myös suun terveydenhuollolle. Lisäksi terveyden edistämisen laatusuositukset ovat parhaillaan valmisteilla. Mikäli näillä keinoilla ei päästä toivottuun tulokseen, pitäisi olla mahdollisuus antaa tarkempia säännöksiä valtionneuvoston asetuksella, jos se osoittautuu tarpeelliseksi.

Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella annetaan tarvittaessa tarkemmat säännökset ympäristöterveydenhuollon täydennyskoulutuksesta.

3.Voimaantulo

Ehdotetaan, että laki tulisi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2006. Lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin voitaisiin kuitenkin ryhtyä jo ennen kuin se tulee voimaan.

Nykyisin tehtävässä toimivien johtajien aseman säilyminen ennallaan halutaan turvata siirtymäsäännöksellä. Tämän vuoksi ympäristöterveydenhuollon toiminnasta vastaavan johtajan 41 §:n 2 momentin mukaisia pätevyysvaatimuksia ei kuitenkaan sovellettaisi ennen tämän lain voimaantuloa valittuihin johtajiin.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Kansanterveystyöllä tarkoitetaan yksilöön, väestöön ja elinympäristöön kohdistuvaa terveyden edistämistä sairauksien ja tapaturmien ehkäisy mukaan lukien sekä yksilön sairaanhoitoa.

Edellä 1 momentissa tarkoitetusta kansanterveystyöstä on voimassa, mitä tässä laissa säädetään, jollei muussa laissa tai sen nojalla annetuissa säännöksissä toisin säädetä. Yksilön ja hänen elinympäristönsä terveydensuojelusta ( ympäristöterveydenhuolto ) säädetään lisäksi terveydensuojelulaissa (763/1994) , elintarvikelaissa (361/1995) , eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniasta annetussa laissa (1195/1996) , kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetussa laissa (75/2004) , toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetussa laissa (693/1976) , kemikaalilaissa (744/1989) ja eläinlääkintähuoltolaissa (685/1990) .

Kansanterveystyön asiantuntijalaitoksina toimivat Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, Kansanterveyslaitos, Työterveyslaitos ja Säteilyturvakeskus. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksesta säädetään sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksesta annetussa laissa (1073/1992) ja Kansanterveyslaitoksesta säädetään kansanterveyslaitoksesta annetussa laissa (828/1981) . Säteilyturvakeskuksesta säädetään säteilyturvakeskuksesta annetussa laissa (1069/1983) ja Työterveyslaitoksesta työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annetussa laissa (159/1978) .

Jos tämän lain mukainen tehtävä on annettu kuntayhtymän tehtäväksi, sen hoidettavaksi on annettava myös kansanterveystyötä koskevien muiden lakien mukaiset tehtävät. Tästä poiketen jäsenkunta voi päätöksensä mukaisesti hoitaa ympäristöterveydenhuollon tai työterveyshuollon tehtävät muullakin tavalla itse tai alueellisesti yhteistyössä muiden kuntien tai kuntayhtymien kanssa.

Kansanterveystyön toimeenpanoon kuuluvista tehtävistä huolehtii kunnan määräämä monijäseninen toimielin ( toimielin ), jonka sen lisäksi, mitä tässä laissa säädetään, on huolehdittava niistä tehtävistä, jotka muissa laeissa on säädetty terveyslautakunnan tai terveydenhoitolautakunnan tehtäväksi. Ympäristöterveydenhuolto tai työterveyshuolto voidaan kuitenkin antaa myös muun toimielimen tai sen jaoston tehtäväksi, ei kuitenkaan kunnanhallituksen tehtäväksi.

Jos kansanterveystyöstä huolehtii kuntayhtymä, sen on asetettava 1 momentissa tarkoitettu toimielin yhteisesti jäsenkuntia varten.

Kansanterveystyöhön kuuluvina tehtävinä kunnan tulee:

Kunnan ja kuntayhtymän tulee huolehtia siitä, että kansanterveystyön henkilöstö peruskoulutuksen pituudesta, työn vaativuudesta ja toimenkuvasta riippuen osallistuu riittävästi heille järjestettyyn täydennyskoulutukseen. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voidaan antaa tarvittaessa tarkemmat säännökset täydennyskoulutuksen sisällöstä, laadusta, määrästä, järjestämisestä, seurannasta ja arvioinnista.

Ympäristöterveydenhuollon toiminnasta vastaavalla johtajalla on oltava alalle soveltuva korkeakoulututkinto. Johtajalla tulee olla myös riittävä kokemus ja asiantuntemus ympäristöterveydenhuollon toimeenpanoon liittyvistä tehtävistä.