Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiden verolakien muuttamiseksi
- Hallinnonala
- Valtiovarainministeriö
- Antopäivä
- Esityksen teksti
- Suomi
- Käsittelyn tila
- Käsitelty
- Käsittelytiedot
- Eduskunta.fi 57/2004
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi tuloverolakia, varallisuusverolakia, ennakkoperintälakia, verotusmenettelystä annettua lakia, veronkantolakia, eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksesta annettua lakia, rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annettua lakia, yhtiöveron hyvityksestä annettua lakia, perintö- ja lahjaverolakia, työnantajan sosiaaliturvamaksusta annettua lakia, arvonlisäverolakia, varainsiirtoverolakia, valmisteverotuslakia, tullilakia ja arpajaisverolakia.
Tuloverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työntekijälle työkäyttöä varten järjestetystä tietoliikenneyhteydestä ei syntyisi työntekijän yksityiskäytöstä veronalaista etua. Luovutusvoiton määrää laskettaessa sijoitusrahasto-osuuksien hankintamenon vähentämisjärjestys ehdotetaan määräytyväksi samalla tavalla kuin arvo-osuusjärjestelmän piirissä olevien arvopapereiden hankintamenon vähentämisjärjestys nykyisin määräytyy. Esityksessä ehdotetaan myös, että arvopapereiden, arvo-osuuksien ja muun niihin verrattavan omaisuuden hoidosta ja säilyttämisestä aiheutuvat menot olisivat vähennyskelpoisia vain 50 euroa ylittävältä osin.
Tuloverolakia ehdotetaan muutettavaksi myös siten, että eräiden sosiaalietuuksien takaisinperintä otettaisiin huomioon sen vuoden verotuksessa, jolloin takaisinperintä on tapahtunut. Eläketulon jaksotus voitaisiin tehdä vain, jos takautuvan eläkkeen määrä olisi vähintään 500 euroa.
Lisäksi ehdotetaan, että tuloverolaissa säädetty merityötulon määritelmä muutettaisiin vastaamaan Merenkulkulaitoksen organisaatiouudistuksen jälkeistä tilannetta siten, että merityötulovähennykseen oikeuttavalla aluksella tarkoitettaisiin Merenkulkulaitoksen, Varustamoliikelaitoksen tai muun laivanisännän alusta, jota käytetään viranomaisen tilaamissa tehtävissä merialueella.
Varallisuusverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että varojen verovapautta laajennettaisiin. Verovapaiksi varoiksi ehdotetaan säädettäviksi muun muassa omassa tai perheen käytössä olevat tavanomaiset kulkuneuvot sekä eräät tavanomaiset kulutusosuuskuntien ja osuuspankkien osuudet.
Ennakkoperintälakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että määrältään vähäiset ennakonkannon alaiset tulot voitaisiin sisällyttää ennakonpidätyksen laskentaperusteisiin ja näin luopua erillisestä ennakonmääräämismenettelystä näiden tulojen osalta.
Verotusmenettelystä annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että sivullisen tiedonantovelvollisuutta koskevat säännökset koottaisiin nykyistä kattavammin verotusmenettelystä annettuun lakiin. Lakiin sisällytettäisiin samalla myös säännökset tiedonantovelvollisuuteen liittyvästä sähköisestä asioinnista. Tiedonantovelvollisuuden laiminlyöntien seuraamukseksi ehdotetaan säädettäväksi hallinnollinen laiminlyöntimaksu. Lisäksi ehdotetaan, että arvopaperinvälittäjien ja rahastoyhtiöiden tiedonantovelvollisuutta laajennettaisiin. Luovutusvoiton verotusta varten tarpeellista tiedonantovelvollisuutta laajennettaisiin koskemaan myös vakuutusyhtiöitä ja muita tahoja, jotka välittävät sijoituksia. Sivullisen tiedonantovelvollisuutta koskevaa sääntelyä tarkistettaisiin myös julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen edellyttämällä tavalla siten, että veroviranomaiset oikeutettaisiin saamaan tietoja verotusta varten eri tiedonantovelvollisia koskevien salassapitosäännösten ja muiden tietojen saantia koskevien rajoitusten estämättä.
Veronkantolakiin ehdotetaan lisättäväksi veronpalautukselle maksettavaa korkoa koskeva yleissäännös. Palautuskoron taso ehdotetaan alennettavaksi kiinteästä yhdeksän prosentin vuotuisesta korosta markkinakorkotasoon sidotuksi koroksi. Vastaava muutos ehdotetaan tehtäväksi myös tullilakiin.
Valmisteverotuslakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siihen lisättäisiin veronpalautukselle ja takaisin perittävälle valmisteverolle maksettavan koron määrää koskevat säännökset. Koron taso ehdotetaan vastaavasti kuin veronkantolaissa muutettavaksi markkinakorkotasoon sidotuksi koroksi.
Eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksesta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että huojennuksen myöntämiseen liittyvä ratkaisutoimivalta siirrettäisiin Verohallituksen määräämälle verovirastolle. Eri verolakeja ehdotetaan muutettavaksi myös siten, että verosta vapauttamista koskevien asioiden ratkaisutoimivalta siirrettäisiin, siltä osin kuin toimivalta vielä on Verohallituksessa, verovirastoille.
Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun ne on hyväksytty ja vahvistettu. Osa säännöksistä tulisi sovellettaviksi ensimmäisen kerran vuoden 2004 ja osa vuoden 2005 verotuksessa.
YLEISPERUSTELUT
1.Nykytila ja ehdotetut muutokset
1.1.Tuloverolain muutosehdotukset
Sijoitusrahaston rahasto-osuuden luovutusvoiton laskenta
Tuloverolain (1535/1992) 47 §:n 4 momentin mukaan arvo-osuusjärjestelmään kuuluvat osuudet tiettyyn omaisuuteen katsotaan luovutetuiksi, jollei verovelvollinen muuta näytä, siinä järjestyksessä kuin ne on saatu. Säännöksessä on ilmaistu first in first out -periaate eli niin sanottu fifo-periaate. Säännös tulee sovellettavaksi esimerkiksi pörssiosakkeiden luovutusvoittoja laskettaessa. Hankintamenoa määrättäessä verovelvollisen katsotaan luovuttaneen osakkeet siinä järjestyksessä, kuin hän on ne hankkinut. Säännöksen mukaan fifo-periaatteesta on mahdollista poiketa, jos verovelvollinen kykenee osoittamaan muun luovutusjärjestyksen. Käytännössä muun luovutusjärjestyksen osoittaminen on vaikeaa. Jos verovelvollisella kuitenkin on useita arvo-osuustilejä, joille hän on osakkeita hankkinut, hän voi osoittaa myyneensä juuri tietyllä arvo-osuustilillä olevat osakkeet. Monet verovelvolliset menettelevätkin näin silloin, kun harjoittavat sekä lyhyt- että pitkäaikaista sijoitustoimintaa.
Sijoitusrahastojen rahasto-osuudet eivät yleensä kuulu arvo-osuusjärjestelmän piiriin. Jos niillä käydään kauppaa pörssissä, ne kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään. Tämän vuoksi edellä mainittua säännöstä ja periaatetta ei lähtökohtaisesti sovelleta sijoitusrahasto-osuuksien luovutuksiin. Käytännössä näin on kuitenkin vakiintuneesti menetelty, jos muuta näyttöä luovutusjärjestyksestä ei ole esitetty. Sijoitusrahasto-osuuksien luovutusjärjestyksellä ei myöskään ole samaa merkitystä kuin osakesijoittamisessa, sillä useimmissa tilanteissa verovelvollinen antaa rahastoyhtiön lunastaa kerralla kaikki kysymyksessä olevan sijoitusrahaston rahasto-osuudet. Osakesijoittamisessa on sen sijaan hyvin tavallista, että verovelvollinen myy vain osan omistamistaan tietyn yhtiön osakkeista.
Menettelyn selkeyttämiseksi esityksessä ehdotetaan, että myös sijoitusrahasto-osuuksien luovutuksiin sovellettaisiin fifo-periaatetta. Ehdotus vastaa vakiintunutta käytäntöä ja vahvistaisi siten oikeustilan. Verovelvollinen voisi kuitenkin osoittaa, että sijoitusrahasto-osuudet on luovutettu jossain muussakin järjestyksessä.
Työnantajan järjestämä tietoliikenneyhteys
Pääministeri Matti Vanhasen hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman tarkoitus on lisätä kilpailukykyä ja tuottavuutta sekä sosiaalista ja alueellista tasa-arvoa hyödyntämällä tieto- ja viestintäteknologiaa koko yhteiskunnassa. Tietoyhteiskunnan politiikkaohjelma kohdistuu tietoyhteiskunnan mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Ohjelmalla pyritään säilyttämään Suomen asema tieto- ja viestintäteknologian johtavana tuottajana ja hyödyntäjänä. Näin varmistetaan tieto- ja viestintäteknologiasta saatavien hyötyjen kerrannaisvaikutukset koko kansantaloudessa. Ohjelmalla edistetään kilpailua viestintämarkkinoilla ja tehostetaan tietoyhteiskuntapalveluiden käyttöä elinkeinoelämässä, koulutuksessa, terveydenhuollossa sekä hallinnossa ja kansalaisten arjessa.
Käytännön sovelluksena tietoyhteiskuntaohjelmaan kuuluu tietoliikenneyhteyksien edistäminen. Monet työnantajat hankkivat tietoliikenneyhteyden palkansaajan käyttöön tilanteessa, jossa palkansaaja hoitaa työtehtäviään osittain myös kotona tai tekee niin sanottua etätyötä. Siltä osin kuin palkansaaja tekee kotonaan työnantajan hänelle hankkiman ja kustantaman tietoliikenneyhteyden avulla työtehtäviään, tietoliikenneyhteydestä ei synny hänelle veronalaista etuutta. Sitä vastoin siltä osin kuin palkansaaja käyttää yhteyttä yksityiskäytössä, hänelle voidaan periaatteessa katsoa syntyvän veronalainen etuus. Jos internet-verkkoliittymä on nykyisin useimmiten käytetty kiinteähintainen eli niin sanottu laajakaistayhteys, työnantajalle ei synny yksityiskäytöstä lisäkustannuksia. Kuitenkin työnantajan on kyettävä arvioimaan edun arvo ennakonpidätystä varten. Vastaavasti palkansaaja ilmoittaa edun veroilmoituksessa, ja veroviranomaiset arvioivat edun arvon verotusta toimitettaessa. Käytännössä tietoliikenneyhteydestä syntynyt etu on jäänyt usein verotuksen ulkopuolelle. Oikeuskäytännössä Keskusverolautakunta on päätöksessään KVL 83/2003 katsonut, että työntekijälle työkäyttöä varten järjestetyn laajakaistayhteyden yksityiskäytöstä ei aiheutunut työntekijöille veronalaista etuutta.
Kiinteähintaisen internet-verkkoyhteyden kuukausimaksu on ollut halvimmillaan noin 40 euroa. Työnantajan työtehtäviä varten kustantama tietoliikenneyhteys toteuttaa hyvin hallitusohjelmaan sisältyvää tietoyhteiskuntaohjelmaa. Kun lisäksi otetaan huomioon tietoliikenneyhteyden arvostamisesta johtuvat vaikeudet ja se, ettei etu kaikkineenkaan verrattuna muihin tavanomaisiin henkilökuntaetuihin ole kovin suuri, ehdotetaan palkansaajan työkäyttöä varten järjestetyn tietoliikenneyhteyden yksityiskäyttö säädettäväksi tuloverolaissa verovapaaksi henkilökuntaeduksi.
Omaisuuden hoidosta tai säilyttämisestä aiheutuneiden menojen vähentäminen
Verovelvollisella on tuloverolain 54 §:n nojalla oikeus vähentää pääomatuloista niiden hankkimisesta tai säilyttämisestä aiheutuneet menot. Pääomatulon hankkimisesta aiheutuneina menoina voidaan pitää muun muassa arvo-osuustilin tilinhoitopalkkiota ja tallelokeron vuokraa siltä osin kuin ne kohdistuvat veronalaisen pääomatulon hankintaan. Käytännössä esimerkiksi tallelokerosta aiheutunutta kustannusta ei ole yleensä jaettu veronalaiseen ja verovapaaseen omaisuuteen kohdistuvaksi, vaan vähennys on myönnetty kokonaan. Nyt puheena olevien menojen määrä on yleensä vähäinen eli noin 20—150 euroa vuodessa. Jäljempänä tässä ehdotuksessa esitetään, että muun muassa sijoituspalveluyritykset ja pankit velvoitettaisiin antamaan verohallinnolle tiedot omaisuuden hoidosta tai säilyttämisestä perimistään maksuista. Jotta tiedon luovuttajien ei tarvitsisi jakaa perimäänsä maksua sen perusteella, kohdistuuko maksu tuloverotuksessa veronalaisen vai verovapaan tulon hankkimiseen, eikä erottelemaan maksuista mahdollisesti muulla perusteella vähennyskelvottomia osuuksia, ehdotetaan, että arvopapereiden, arvo-osuuksien ja muun näihin verrattavan omaisuuden hoidosta ja säilyttämisestä aiheutuneet menot olisivat vähennyskelpoisia vain 50 euron ylittävältä osin. Mainitun omavastuuosuuden katsottaisiin kattavan muun muassa vähennyskelvottomat menot, kuten verovapaan tulon hankkimiseen, korkotulon lähdeveronalaisten joukkovelkakirjojen säilyttämiseen tai vähennyskelvottomaan neuvontatoimintaan kohdistuvat menot. Omavastuuosuus kattaisi myös tallelokeron vuokrasta aiheutuneet menot siltä osin kuin säilytys kohdistuu muuhun kuin veronalaisen tulon hankintaan. Omavastuuosuuden säätäminen olisi myös hallinnollisesti perusteltua, koska omavastuuosuuden katsotaan kattavan pienet vähennyskelvottomat erät.
Eräiden takaisinperittyjen etuustulojen oikaisu
Eläkettä, päivärahoja sekä muita veronalaisia etuuksia voidaan eräissä tilanteissa periä takaisin etuuden saajalta. Syitä etuuksien takaisinperintään on useita. Henkilö on voinut saada virheellisesti liian suuren suorituksen, etuuden maksu on voinut tapahtua väärin perustein tai henkilö on saanut takautuvasti muuta etuutta samalta ajalta, jolta hän aikaisemmin on jo saanut jotain toista etuutta. Syy voi olla myös se, että esimerkiksi opiskelijan tulot osoittautuvat jälkikäteen suuremmiksi kuin mitä opintorahaa maksettaessa on arvioitu.
Etuuden takaisinmaksu voi tapahtua siten, että etuuden saaja maksaa liikaa tai aiheettomasti saamansa rahamäärän takaisin sen maksajalle. Joissakin tilanteissa henkilölle myöhemmin maksettava sama etuus kuitataan osittain tai kokonaan takaisin perittävän suorituksen hyväksi.
Etuus voidaan periä myös jonkun toisen etuuden maksajan myöhemmin maksamasta etuudesta. Eri etuuksia koskevissa laeissa on säännöksiä, joiden mukaan etuuksia yhteensovitettaessa samalta ajalta myöhemmin myönnettävä etuus maksetaan suoraan aikaisemman etuuden maksajalle. Yleensä kysymys on siitä, että myöhemmän etuuden myöntäminen ja maksaminen on syystä tai toisesta viivästynyt jopa useita vuosia, jolloin kerralla tulee maksettavaksi useilta vuosilta kertyvä etuus. Henkilö on esimerkiksi saanut tietyn ajan työttömyyspäivärahaa, ja myöhemmin samalle ajalle myönnetään takautuva eläke. Tällöin eläkkeen maksaja maksaa päiväraha-aikaan kohdistuvan eläkkeen suoraan päivärahan maksajalle.
Kun henkilöltä peritään takaisin suoritus, josta häntä on jo verotettu, hänen verotustaan oikaistaan. Jos takaisinperintävuosi on eri vuosi kuin alkuperäisen etuuden maksuvuosi, oikaisu kohdistetaan käytännössä yleensä alkuperäisen etuuden maksuvuoteen. Takaisinperintä voi koskea myös niin vanhaa vuotta, ettei verotuksen muuttaminen veronoikaisuin tai muutoksenhaulla ole enää mahdollista. Käytännössä on tällöin yleensä menetelty siten, että oikaisu kohdistetaan siihen vanhimpaan vuoteen, jota voidaan vielä oikaista.
Kun takaisinperintä toteutetaan siten, että myöhempi etuuden myöntäjä maksaa etuuden tai osan siitä suoraan aikaisemman etuuden maksajalle, menetellään nykyisin kahdella eri tavalla. Tiettyjen etuuksien takaisinperinnässä maksajien välinen rahaliikenne ei vaikuta mitenkään henkilön verotukseen. Takautuvan etuuden sitä osaa, joka maksetaan suoraan aikaisemman etuuden maksajalle, ei pidetä verovelvollisen veronalaisena tulona takautuvan suorituksen myöntämisvuonna. Koska myöhempää suoritusta ei tältä osin pidetä myöntämisvuoden veronalaisena tulona, ei aikaisemman etuuden verotusta tältä osin muuteta.
Eri maksajien välisissä tilanteissa ei kuitenkaan aina menetellä edellä kerrotulla tavalla. Käytössä on myös menettely, jossa koko takautuva suoritus katsotaan etuuden saajan veronalaiseksi tuloksi myöntämisvuonna. Myös se osa katsotaan veronalaiseksi tuloksi, jota ei makseta henkilölle itselleen, vaan aikaisemman etuuden maksajalle. Alkuperäisen suorituksen maksuvuoden verotusta oikaistaan poistamalla veronalaisista tuloista määrä, joka vastaa myöhemmän maksajan alkuperäiselle etuuden maksajalle suorittamaa määrää. Näin ollen suoritusta ei veroteta kahteen kertaan.
Toimitetun verotuksen oikaiseminen on hallinnollisesti monimutkaista erityisesti, jos oikaisuun liittyy vielä tulontasauksen toimittaminen tai eläketulon jaksotus. Oikaisu edellyttää yleensä, että suorituksen maksaja antaa todistuksen etuuden saajalle, joka vaatii oikaisua veroviranomaiselta. Veroviranomainen tutkii asian ja tekee asiasta päätöksen. Päätöksen johdosta verovelvolliselle palautetaan liikaa suoritettua veroa. Erityisesti silloin, kun on kysymys eri maksajien välisistä perintätilanteista, verovelvollisten on ollut vaikea ymmärtää, miten rahat ovat siirtyneet eri toimijoiden välillä ja miten oikaisu on verotuksessa toimitettu.
Koska verotuksen jälkikäteinen oikaisu on menettelynä raskas sekä verovelvolliselle, etuuksia myöntäville tahoille että verohallinnolle, ehdotetaan, että takaisinperintätapauksissa luovuttaisiin aikaisempaan verovuoteen kohdistuvasta verotuksen oikaisemisesta. Tulon kohdistaminen tietylle verovuodelle ei ole yleensä verovelvollisille kovin merkittävä asia. Takaisinperintä vaikuttaa verovelvollisen veronmaksukykyyn sinä vuonna, jona hän maksaa suorituksen takaisin. Mainitun vuoden verotuksen oikaiseminen vastaa siten jopa paremmin tuloverotuksessa sovellettavaa kassaperiaatetta ja veronmaksukykyisyysperiaatetta. Tämän mukaisesti tulo kohdistettaisiin siihen vuoteen, jolloin verovelvollinen on sen saanut. Jos tuloa peritään myöhempänä vuonna takaisin, tämän vuoden veronalaiseksi tuloksi luettaisiin tulo, josta on vähennetty takaisinperitty määrä.
Voidaan arvioida, että eri sosiaalietuuksien takaisinperintää koskevia oikaisupäätöksiä tehdään verohallinnossa vuosittain noin 50 000, joista noin 90 prosenttia koskee opintorahan takaisinperintää.
Tuloverolakiin lisättäväksi ehdotettu menettely rajattaisiin koskemaan vain veronalaisia eläkkeitä ja muita veronalaisia lakisääteisiä etuuksia. Jos verovelvolliselta peritään takaisin verovapaita etuuksia kuten opintotuen asumislisää, verotuksessa ei tehdä vähennystä.
Eläketulon jaksottaminen
Jos verovuonna saatu lakisääteiseen eläketurvaan perustuva eläketulo kohdistuu vähintään kolmen kuukauden ajalta verovuotta edeltäneeseen aikaan, eläketulo jaksotetaan tuloverolain 112 §:n nojalla verovelvollisen vaatimuksesta sen vuoden ansiotuloksi, johon eläke kohdistuu. Jos tällainen eläketulo kohdistuu useampaan vuoteen kuin verovuoteen ja kahteen verovuotta edeltäneeseen vuoteen, se jaksotetaan kolmeksi yhtä suureksi eräksi verovuodelle ja kahdelle sitä edeltäneelle vuodelle.
Eläketulon jaksottamista koskevaa säännöstä sovelletaan, jos verovelvollinen sitä vaatii. Säännöksen soveltaminen verovelvollisen vaatimuksesta johtuu siitä, että eläketulon jaksottaminen ei aina ole verovelvolliselle edullista. Esimerkiksi, jos verovelvollisella on sinä vuonna, jolta eläketulo on kertynyt, huomattavat muut ansiotulot, eläketulon jaksottaminen tälle vuodelle ei yleensä ole edullista. Suurin hyöty jaksottamisesta syntyy tilanteessa, jossa verovelvollisella ei ole aikaisempina vuosina ollut lainkaan veronalaisia tuloja tai tulot ovat hyvin alhaiset. Eläketulon jaksottaminen edellyttää siten käytännössä aina edullisuusvertailua, jossa lasketaan eri vaihtoehtojen vaikutus kuhunkin verovuoteen. Menettely on hyvin työläs. Silloin, kun takautuvan eläketulon määrä on vähäinen, eläketulon jaksottamisella ei käytännössä ole merkitystä tai sen merkitys on asiallisesti arvioiden hyvin pieni.
Edellä esitetyn perusteella ehdotetaan eläketulon jaksottamisen edellytyksiä täsmennettäväksi siten, että vähäisten takautuvien eläkkeiden osalta eläketulon jaksottamista ei tehtäisi lainkaan. Valtionverotuksessa sovellettavan tuloverolain 128 §:ssä tarkoitetun tulontasauksen edellytyksissä on vastaavalla tavalla säädetty etu- tai jälkikäteen maksetun ansiotulon tulorajaksi 2 500 euroa. Eläketulon jaksottamista koskevissa tilanteissa raja voisi olla mainittua rajaa alhaisempi, koska eläketulon jaksottaminen vaikuttaa myös kunnallisverotuksessa. Edellä olevan perusteella rajaksi ehdotetaan 500 euroa. Verohallinnon käytettävissä olevien tietojen perusteella voidaan arvioida, että kaikista maksetuista takautuvista eläkkeistä noin 40 prosenttia on tätä rajaa pienempiä.
Merityötulon määritelmä
Tuloverolain 97 §:n tarkoittama valtion- ja kunnallisverotuksessa tehtävä merityötulovähennys koskee yleisesti verovelvollisia merityötulon saajia. Merityötuloa on tuloverolain 74 §:n mukaan aluksella työskentelystä määräedellytyksin saatu palkkatulo. Aluksen tulee olla bruttovetoisuudeltaan vähintään 100 rekisteritonnia, ja työn tulee liittyä aluksen liikennöintiin. Kun nämä ehdot täyttyvät, edellytetään lisäksi, että:
1) alusta käytetään ulkomaan liikenteeseen tai verovuoden aikana pääasiassa rannikkoliikenteeseen (rannikkoliikenteellä tarkoitetaan kotimaan liikennettä saaristoalueen ulkopuolella Suomenlahdella, Pohjanlahdella ja Itämerellä 57. pohjoisen leveysasteen pohjoispuolella, ei kuitenkaan liikennettä Viipurinlahdelta Virolahden kunnan Santioon sisäväylää pitkin eikä Sipoon kunnan Kaunissaaren ohitusta eikä myöskään Porkkalanniemen tai Hankoniemen ohitusta, jos alusta muutoin käytetään rannikon saaristoalueen sisäpuolella), tai
2) alus on merenkulkuhallituksen alainen alus, jota käytetään merialueella.
Tuloverolain 74 §:ssä oleva vanhentunut merenkulkuhallitus-nimike muutettaisiin Merenkulkulaitokseksi.
Merenkulkulaitoksesta annetulla lailla (939/2003) , Luotsausliikelaitoksesta annetulla lailla (938/2003) ja Varustamoliikelaitoksesta annetulla lailla (937/2003) Merenkulkulaitoksen toiminnot eriytetään tilaaja- ja tuottajatoimintoihin. Varustamoliikelaitokselle siirtyvät Merenkulkulaitoksen alukset, kuten jäänmurtajat, monitoimimurtajat, väyläalukset ja yhteysalukset henkilöstöineen. Siirtyviä aluksia ja siirtyvää henkilöstöä käytetään samoihin tehtäviin kuin niitä on käytetty Merenkulkulaitoksen alaisuudessa. Merenkulkulaitoksen omistukseen jäävät muun muassa merenmittausalukset.
Osa aluksista ei liikelaitosuudistuksen jälkeen täytä tuloverolain tarkoittamaa merityötulon määritelmää. Varustamoliikelaitokselle siirtyviä aluksia, kuten yhteysaluksia ja väyläaluksia, ja niiden liikennöintiin osallistuvaa henkilöstöä käytetään työtehtävistä riippuen myös merialueella ilman, että niitä käytetään verovuoden aikana pääosin rannikkoliikenteeseen samalla tavalla kuin niitä on käytetty Merenkulkulaitoksen alaisuudessa.
Varustamoliikelaitokselle siirrettävät alukset ovat edelleen valtion omistuksessa ja huolehtivat valtiolle kuuluvista tehtävistä. Näitä tehtäviä ovat esimerkiksi jäänmurto, yhteysliikenne saaristossa, väylänhoito ja Suomen ympäristökeskuksen toimintapiiriin kuuluva öljyntorjunta. Alusten siirto Merenkulkulaitokselta Varustamoliikelaitokselle ei aiheuta sellaista muutosta, mikä edellyttäisi aluksessa palvelevien merimiesten osalta verotuskohtelun muutosta. Jotta verotuskohtelun muutos vältettäisiin, tuloverolain 74 §:n 1 momentin 2 kohdan tulisi sisältää myös Varustamoliikelaitoksen alukset. Varustamoliikelaitos voi tulevaisuudessa operoida merialueella myös yksityisen tilaamissa tehtävissä. Tällöin niiden tulisi olla tasavertaisessa asemassa muiden markkinoilla olevien toimijoiden kanssa.
Luotsausliikelaitokseen siirtyviin luotseihin ja muuhun henkilöstöön, kuten luotsikutterinhoitajiin, ei sovelleta merityötulosäännöksiä, joten Luotsausliikelaitoksen lisääminen Varustamoliikelaitoksen ohella tuloverolain 74 §:n 1 momentin 2 kohtaan ei ole tarpeen.
Kilpailunäkökohdat huomioon ottaen tulisi myös muiden laivanisäntien tai Verohallituksen määräämän muun tähän rinnastettavan aluksen liikennöintiä hoitavan työnantajan palveluksessa olevien kuulua merityötulovähennyksen piiriin silloin, kun alus on bruttovetoisuudeltaan vähintään 100 rekisteritonnia ja työ liittyy aluksen liikennöintiin ja alusta käytetään merialueella viranomaisen tilaamissa tehtävissä. Tällaisia tehtäviä ovat väylänpito, merikartoitus, talvimerenkulun avustaminen, saariston yhteysalusliikenne sekä Suomen ympäristökeskuksen toimintapiiriin kuuluvat tehtävät kuten öljyntorjunta. Tällä menettelyllä taataan tasapuolinen kohtelu muille palveluntuottajille, jotka siirtymäkauden jälkeen kilpailuttamisen kautta tulevat mahdollisesti hoitamaan nykyisin Merenkulkulaitoksen ja viimekädessä valtion vastuulla olevia tehtäviä.
Ehdotus ei aiheuta muutoksia merityötulon piiriin kuuluvien henkilöiden määrään, koska kilpailuttamisen kautta mahdollisesti tuleva palveluntuottajan muutos vähentää vastaavasti aikaisemman palveluntuottajan henkilöstöä merityötulovähennyksen piiristä.
1.2.Varallisuusverolain muutosehdotus
Varallisuusverolain (1537/1992) 10 §:n 1 kohdan mukaan veronalaisia varoja eivät ole yksinomaan verovelvollisen ja hänen perheensä henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu koti- ja muu irtaimisto mukaan lukien puhelinyhteisön osake, osuus- tai jäsenkirja. Veronalaisia varoja ovat kuitenkin autot, moottoripyörät ja moottoriveneet, purjeveneet sekä muut niihin verrattavat esineet samoin kuin tavanomaista arvokkaammat korut sekä taide- ja arvoesineet.
Säännöksen tarkoituksena on vapauttaa varallisuusverosta tavanomainen koti-irtaimisto. Sitä vastoin tavanomaista arvokkaammat tai tavanomaista harvinaisemmat esineet on säädetty veronalaisiksi varoiksi. Se, mitä aikaisemmin ei katsottu tavanomaiseksi varallisuudeksi, on yhteiskunnallisen kehityksen myötä muuttunut hyvinkin yleiseksi varallisuudeksi. Esimerkiksi henkilöautoja oli Suomessa käytössä vuonna 1970 noin 712 000, kun niitä oli vuonna 2002 noin 2,2 miljoonaa. Henkilöautoa voi siten nykyisin pitää tavanomaisena hyödykkeenä.
Vuotuisessa tulo- ja varallisuusverotuksessa verovelvollinen joutuu ilmoittamaan veronalaisena varallisuutena muun muassa omistamansa henkilöautot ja muut kulkuvälineet. Nämä tiedot joudutaan verohallinnossa käsittelemään veroilmoituksilta ja veroehdotuksilta käytännössä vain varallisuusverotusta varten. Verohallitus on antanut yhtenäistämisohjeen henkilöautojen arvon määrittämisestä varallisuusverotusta varten.
Verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuuden rajoittamiseksi ja verotusmenettelyn kehittämiseksi esityksessä ehdotetaan, että varallisuusverosta vapaaksi säädettäisiin tavanomaisen koti-irtaimiston lisäksi muu siihen rinnastettava omaisuus mukaan lukien tavanomaiset omassa tai perheen käytössä olevat kulkuvälineet, kuten henkilöautot, asuntoautot ja -vaunut, moottoripyörät, moottoriveneet, purjeveneet ja niin edelleen. Vastaavista syistä ehdotetaan, että myös tavanomaisten kulutusosuuskuntien ja osuuspankkien osuudet säädettäisiin verovapaiksi. Tällaisia osuuksia ovat muun muassa osuuskunta-muotoisten osuuskauppojen osuudet, joiden arvo on yleensä vähäinen, enimmillään noin 100—200 euroa. Lakia ehdotetaan muutettavaksi myös siten, että puhelinyhteisön osakkeita ja osuuksia koskeva verovapaus poistetaan. Kilpailusäännösten mukaan puhelinyrityksen omistus ja palvelujen käyttö on eriytettävä toisistaan. Käytännössä useimmissa puhelinyrityksissä näin on myös menetelty. Siten ehdotuksella ei ole asiakkaiden kannalta erityistä merkitystä.
1.3.Ennakkoperintälain muutosehdotukset
Ennakkoperinnän ensisijainen muoto on ennakonpidätys. Vain jos erikseen säädetään tai määrätään, ennakkoperintä tapahtuu ennakonkantona.
Ennakkoperintälain (1118/1996) 23 §:n 1 momentin mukaan ennakonkanto toimitetaan, kun kysymys on elinkeinotoiminnan, maatalouden tai muun tulonhankkimistoiminnan, kuten vuokraustoiminnan tai omaisuuden luovutusvoiton tuottamasta tulosta. Ennakonkanto toimitetaan myös varallisuusveron suorittamiseksi. Ennakonkanto tapahtuu siten, että verovelvollisen edellisten vuosien verotustietojen perusteella arvioidaan ennakon perusteena olevien tulojen ja varojen määrä ja maksuunpannaan ennakko. Ennakon muuttaminen on käytännössä hyvin joustavaa. Ennakkovero kannetaan Verohallituksen määrääminä kantokuukausina, ja erien lukumäärä riippuu siitä, kuinka suuri maksuunpantu ennakko on. Ennakon alarajasta ja kantoeristä annetun Verohallituksen päätöksen (922/2002) mukaan kanto tapahtuu kahdessa erässä maaliskuussa ja syyskuussa, jos ennakon määrä on 170—500 euroa. Jos ennakon määrä on yli 500, mutta enintään 1 700 euroa, kanto tapahtuu kolmessa erässä helmikuussa, heinäkuussa ja marraskuussa. Jos ennakko on määrältään yli 1 700 euroa, mutta alle 10 000 euroa, eriä on kuusi ja jos ennakon määrä on yli 10 000 euroa, eriä on 12.
Vähäisiä ennakoita maksuunpannaan kappalemääräisesti huomattavia määriä. Noin 240 000 palkka- ja etuustuloa saavalle on maksuunpantu ennakkovero verovuonna 2003. Näistä noin 170 000 eli 70 prosenttia on sellaisia ennakoita, joissa maksuunpannun ennakkoveron kokonaismäärä jää alle 1 700 euroa.
Ennakkoperintämenettelyn rationalisoimiseksi, verojen kertymisen varmistamiseksi ja veronmaksaja-asiakkaiden palvelun parantamiseksi ehdotetaan, että erillisestä ennakon määräämisestä voitaisiin luopua sellaisissa tilanteissa, joissa ennakonkannon perusteena olevan tulon ja siten myös maksuunpantavan ennakon määrä on vähäinen ja joissa ennakonkannon perusteena oleva tulo voitaisiin luontevasti ottaa huomioon ennakonpidätystä toimitettaessa. Vähäisenä tulon määränä pidettäisiin 7 000 euroa, mikä vastaisi esimerkiksi yhden keskikokoisen asunto-osakkeen nettovuokratuloa, ja 29 prosentin verokannan mukaan laskien tällaisesta vuokratulosta määrättäisiin noin 2 000 euron suuruinen ennakkovero.
Menettelyä voitaisiin soveltaa esimerkiksi palkan- tai eläkkeensaajien saamien tavanomaisten vuokratulojen tai määrältään vähäisten luovutusvoittojen ennakkoperintään. Voimassa olevien säännösten mukaan esimerkiksi vuokratulosta on määrättävä ennakko silloinkin, kun henkilöllä on päätoimen palkkaa tai etuustuloa ja siitä toimitetaan ennakonpidätys. Verovelvolliseen kohdistuu tällöin ennakkoperintä sekä ennakonkantona että ennakonpidätyksenä. Menettely on sekä verohallinnon että veronmaksaja-asiakkaan näkökulmasta tarpeettoman monimutkainen ja aiheuttaa hallinnollisia kustannuksia muun muassa ennakonkantoa koskevien asiakirjojen postittamisena ja muuna hallinnointina. Myös asiakkaalle aiheutuu kustannuksia, kun hän joutuu maksamaan ennakkoveroja tilisiirtokorteilla. Myös ennakkoperinnän muutokset muodostuvat monimutkaisiksi, jos henkilöllä on sekä ennakonpidätyksen että ennakonkannon alaista tuloa.
Käytännössä menetellään jo nykyisin niin, että ennakonkanto voidaan poistaa ja tulot voidaan ottaa huomioon pidätysperusteissa, jos verovelvollinen itse sitä pyytää. Tavallista tämä on tilanteissa, joissa säännöllistä palkkatuloa saavalla henkilöllä on vuokratuloja.
Lisäksi ennakkoperintälakiin ehdotetaan tehtäväksi eräitä lähinnä teknisluonteisia muutoksia.
1.4.Verotusmenettelystä annetun lain muutosehdotukset
Sivullisen tiedonantovelvollisuutta koskevien säännösten säädöstekninen selkiyttäminen
Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 3 luvussa säädetään sivullisen yleisestä ja erityisestä tiedonantovelvollisuudesta. Luvun säännösten nojalla Verohallitus on antanut päätöksen sivullisen yleisestä tiedonantovelvollisuudesta (52/2003) . Henkilöverotus perustuu merkittävältä osaltaan sivullisilta, kuten suorituksen saajilta ja maksajilta saataviin tietoihin. Verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuutta on vähennetty sitä mukaa kuin tarvittavat tiedot on voitu luotettavasti saada muulta kuin verovelvolliselta itseltään. Henkilöverotuksen yhä laajempi automatisointi edellyttää, että sivullisen tiedonantovelvollisuutta kehitetään edelleen.
Tulo- ja varallisuusverotuksessa tarvittavat sivullisen yleistä tiedonantovelvollisuutta koskevat säännökset ovat jo nyt varsin kattavasti koottuina verotusmenettelystä annetun lain 15—18 §:iin. Esityksessä ehdotetaan, että lain piiriin sisällytettäisiin kaikkien tulo- ja varallisuusverotuksessa tarvittavien vuosi-ilmoitusten antamista koskevat säännökset. Ennakkoperintälaista, rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetusta laista (627/1978) ja yhtiöveron hyvityksestä annetusta laista (1232/1988) kumottaisiin vuosi-ilmoituksen antamiseen liittyvät erilliset säännökset. Tarkoituksena on vastaavasti muuttaa myöhemmin yleisestä tiedonantovelvollisuudesta annettua Verohallituksen päätöstä niin, että päätökseen koottaisiin kaikki vuosi-ilmoitusmenettelyä koskevat määräykset. Esitys on tältä osin teknisluonteinen.
Tulotietojen tiedonantovelvollisuutta koskevaan lain 15 §:n 1 momenttiin sisältyvään esimerkkiluetteloon ehdotetaan lisättäväksi tulotyyppeinä osingot ja osakaslainat. Lisäys olisi luonteeltaan tekninen. Samaan lainkohtaan ehdotetaan lisättäväksi maininta siitä, että tiedonantovelvollisen olisi annettava tiedot siinäkin tilanteessa, että suoritus olisi maksettu tai välitetty rajoitetusti verovelvolliselle. Tällä lisäyksellä varmistettaisiin muun muassa se, että vuoden 2005 alussa voimaan tuleva Euroopan unionin neuvoston säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta 3 päivänä kesäkuuta 2003 antama direktiivi (2003/48/EY), niin sanottu säästödirektiivi, voidaan panna täytäntöön direktiivissä tarkoitettujen kaikkien maksuasiamiesten osalta.
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) , jäljempänä julkisuuslaki, sisältää yleiset säännökset viranomaisen oikeudesta antaa tietoja salassa pidettävistä asiakirjoista. Edellytyksenä julkisuuslain mukaan on se, että tiedon antamisesta tai oikeudesta tiedon saamiseen on laissa erikseen nimenomaisesti säädetty. Julkisuuslain perusteluissa (HE 30/1998 vp .) todetaan, että säännöksessä edellytetään nimenomaista säännöstä oikeudesta tai velvollisuudesta antaa salassa pidettävä tieto tai säännöstä oikeudesta saada tällainen tieto. Verotusmenettelystä annettuun lakiin ehdotetaan tämän vuoksi lisättäväksi säännös, jonka nojalla varmistetaan lain 3 luvussa tarkoitettujen tietojen antaminen jatkossakin verotusta varten mahdollisten salassapitosäännösten tai muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä. Samassa yhteydessä myös tarkistettaisiin ja ajanmukaistettaisiin tiedonantovelvollisuuteen liittyvää verovelvollisen yksilöintiä koskevaa sääntelyä.
Niin sanottua vakuutuspalkkaa koskeva tiedonantovelvollisuus
Sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sosiaaliturvamaksun maksuvelvollisuus laajennetaan vuoden 2004 alusta sairausvakuutuslain muuttamisesta annetulla lailla (703/2003) . Uudistus merkitsee sitä, että Suomen asumisperusteiseen sosiaaliturvaan kuuluvat henkilöt ja näiden työnantajat osallistuvat nykyistä kattavammin sosiaaliturvan rahoitukseen. Työnantajan sosiaaliturvamaksun ja vakuutetun sairausvakuutusmaksun perusteena käytetään näissä tilanteissa yleensä niin sanottua vakuutuspalkkaa.
Suomalaisen työnantajan velvollisuudesta ilmoittaa vakuutuspalkka verohallinnolle säädetään sairausvakuutuslain (364/1963) 37 §:n 3 momentissa. Suomalaisen työnantajan on sairausvakuutusmaksun määräämistä varten annettava verohallinnolle vuosi-ilmoitus sairausvakuutuslain 33 a §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetusta palkasta ja palkansaajista siinä tapauksessa, että se lähettää työntekijän ulkomaille ja maksaa työntekijän palkan tai se lähettää työntekijän ulkomaille samaan taloudelliseen kokonaisuuteen kuuluvan ulkomaisen emo-, tytär- tai sisaryrityksen palvelukseen taikka sellaisen ulkomaisen yrityksen palvelukseen, jossa suomalaisella työnantajalla on määräämisvalta.
On tarkoituksenmukaista, että tiedonantovelvollisuutta koskevat säännökset sisältyisivät mahdollisimman kattavasti verotusmenettelystä annettuun lakiin. Sen vuoksi lain 17 §:n 6 momentissa ehdotetaan säädettäväksi suomalaisen työnantajan tiedonantovelvollisuudesta.
Yrittäjien sairausvakuutusmaksua koskeva tiedonantovelvollisuus
Yrittäjien eläkelain (YEL) (468/1969) ja maatalousyrittäjien eläkelain (MYEL) (467/1969) mukaan vakuutettujen yrittäjien sairausvakuutusmaksun perusteiden muutoksesta säädetään sairausvakuutuslain 16 ja 33 §:n muuttamisesta annetussa laissa (511/2001) . Muutosta sovelletaan ensimmäistä kertaa verovuodelta 2003 toimitettavassa verotuksessa ja vuoden 2004 ennakkoperinnässä.
Yleisesti sairausvakuutusmaksu määrätään kunnallisverotuksessa verotettavan tulon perusteella. Yrittäjien sairausvakuutusmaksua määrättäessä perusteena mainittujen lainmuutosten johdosta ei enää ole verotettava yritystulo, vaan se korvataan eläkevakuutuksen perusteena käytettävällä työtulolla.
Verohallinto saa vuosittain eläkevakuutuslaitoksilta tiedot yrittäjien YEL- ja MYEL-työtulon määristä. Tämän tiedon perusteella verohallinto laskee sairausvakuutusmaksun niin, että työtulo korvaa laskennassa yritystoiminnan ansiotulot. Tietojen antaminen perustuu yrittäjien eläkelakiin ja maatalousyrittäjien eläkelakiin sisältyviin säännöksiin.
Tiedonantovelvollisuutta koskevat säännökset on tarkoituksenmukaista sisällyttää mahdollisimman kattavasti verotusmenettelystä annettuun lakiin. Lain 17 §:n 6 momentissa ehdotetaan säädettäväksi myös eläkelaitoksen velvollisuudesta antaa sairausvakuutusmaksun määräämistä varten tarvittavat tiedot verohallinnolle.
Osakaslainan takaisinmaksua koskeva tiedonantovelvollisuus
Tuloverolain 54 c §:n mukaan verovelvollisella on eräin edellytyksin oikeus vähentää tulonhankkimismenona pääomatuloistaan lain 53 a §:n nojalla tuloksi luetusta osakaslainasta takaisin maksamansa määrä.
Verotusmenettelystä annetun lain tiedonantovelvollisuutta koskevissa säännöksissä ei ole säädetty osakaslainan takaisinmaksua koskevasta sivullisen tiedonantovelvollisuudesta. Esityksessä ehdotetaan, että verotusmenettelystä annetun lain 16 §:ään lisätään uusi osakaslainan takaisinmaksun tiedonantovelvollisuutta koskeva 8 momentti.
Arvopapereita koskevan tiedonantovelvollisuuden laajentaminen
Verotusmenettelystä annetun lain 15 §:n 4 momentin mukaan arvopaperimarkkinalaissa (495/1989) tarkoitetun arvopaperinvälittäjän on toimitettava verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot tekemistään ja välittämistään arvopaperikaupoista, kauppojen osapuolista ja maksetuista kauppahinnoista. Sijoitusrahaston tiedonantovelvollisuudesta säädetään lain 17 §:n 1 momentissa.
Tiedonantovelvollisten tasapuolisen kohtelun vuoksi tiedonantovelvollisten piirin tulisi olla mahdollisimman laaja. Arvopaperinvälittäjän lisäksi tiedonantovelvollisia tulisi siten olla myös vakuutusyhtiölaissa (1062/1979) tarkoitettu vakuutusyhtiö, ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetussa laissa (398/1995) tarkoitettu edustusto ja pääasiamies sekä vakuutusyhdistyslaissa (1250/1987) tarkoitettu vakuutusyhdistys. Nämä ovat vuodesta 2001 alkaen voineet välittää arvopaperikauppoja ja yhteissijoitusyrityksen osuuksia. Lisäksi arvopaperikauppoja ja yhteissijoitusyritysten osuuksia voivat välittää myös eräät muut sellaiset tahot, jotka eivät täytä arvopaperimarkkinalaissa tarkoitetun arvopaperinvälittäjän määritelmää. Tällaisia ovat sellaiset sijoitusneuvontaa tai omaisuuden hoitoa harjoittavat, joita ei pidetä arvopaperinvälittäjinä sen vuoksi, että rahaliikenne ei kulje näiden kautta.
Arvopaperinvälittäjän tiedonantovelvollisuuden on katsottu käsittävän myös sijoitusrahastojen rahasto-osuuksien kaupat, mutta ei osuuksien lunastuksia, joita koskevien tietojen antaminen on säädetty sijoitusrahaston tehtäväksi. Käytännössä arvopaperinvälittäjät antavat tietoja arvopaperipörssissä kaupankäynnin kohteena olevien sijoitusrahaston rahasto-osuuksien, indeksiosuuksien, kaupoista. Verotusmenettelystä annetun lain 15 §:n 4 momenttia on tulkittu niin, että arvopaperinvälittäjällä on velvollisuus ilmoittaa ulkomaisten yhteissijoitusyritysten sijoitusrahasto-osuuksien kaupat samassa laajuudessa kuin kotimaisten rahasto-osuuksien kaupat. Arvopaperinvälittäjän tiedonantovelvollisuuden ei siten ole katsottu koskevan ulkomaisten yhteissijoitusyritysten osuuksien lunastuksia.
Jos sijoitusrahasto on kotimainen, rahastoyhtiö on velvollinen antamaan verohallinnolle tarvittavat tiedot rahasto-osuuksien lunastuksista ja nyt ehdotetun 17 §:n 1 momentin perusteella lunastuksen yhteydessä myös merkinnästä. Koska ulkomaisten yhteissijoitusyritysten osuuksien lunastuksista ei saada kaikilta osin tietoja 17 §:n 1 momentin nojalla, ehdotetaan, että edellä mainituilla tiedonantovelvollisilla olisi velvollisuus antaa tiedot tekemistään ja välittämistään ulkomaisten yhteissijoitusyritysten osuuksien lunastuksista ja merkinnöistä.
Tiedonantovelvollisuuden laajennus ehdotetaan tehtäväksi 15 §:n 4 momenttiin, jossa säädetään arvopaperinvälittäjien velvollisuudesta toimittaa tietoja tekemistään ja välittämistään arvopaperikaupoista. Tiedonantovelvollisuus koskisi siten tasapuolisesti tahoja, jotka voivat toimia arvopaperikauppojen ja yhteissijoitusyritysten osuuksien välittäjinä, esimerkiksi edellä mainitut vakuutusyhtiöt, ulkomaisten vakuutusyhtiöiden edustustot sekä muut sijoitusneuvontaa ja omaisuuden hoitoa harjoittavat, joihin ei sovellu arvopaperinvälittäjän määritelmä.
Rahastoyhtiön tiedonantovelvollisuuden laajentaminen
Verotusmenettelystä annetun lain 17 §:n 1 momentin mukaan sijoitusrahaston on toimitettava verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot verovelvollisen omistamasta sijoitusrahasto-osuuden määrästä sekä lunastamistaan sijoitusrahasto-osuuksista. Käytännössä tiedot antaa rahastoyhtiö. Näiden tietojen perusteella rahasto-osuuden arvo lasketaan automaattisessa menettelyssä varallisuusverotusta varten. Lunastusta koskevaa tietoa käytetään tarkkailutietona luovutusvoiton verotuksessa. Luovutusvoiton määrää ei kuitenkaan voida nykyisin saatavien tietojen perusteella laskea, koska tiedot sijoitusrahasto-osuuden hankintamenosta sekä hankintaan ja lunastukseen liittyvistä kuluista puuttuvat.
Sijoitusrahastosijoittaminen tapahtuu lähes poikkeuksetta niin, että verovelvollinen sijoittaa joko kertasummana tai esimerkiksi kuukausittain määräsumman sijoitusrahastoon. Rahastoyhtiö perii sijoituksen yhteydessä merkintäkulun, joka on keskimäärin noin 0,5—1,5 prosenttia sijoitettavan pääoman määrästä. Rahastoyhtiön lunastaessa rahasto-osuudet se perii vastaavalla tavalla lunastuspalkkion. Rahastoyhtiöllä on yleensä automaattisessa muodossa hallussaan kaikki edellä mainittuihin merkintä- ja lunastustapahtumiin liittyvät tiedot, ja rahastoyhtiö toimittaa nämä tiedot myös rahasto-osuuden omistajille.
Esityksessä ehdotetaan rahastoyhtiön tiedonantovelvollisuutta laajennettavaksi siten, että rahastoyhtiö velvoitettaisiin antamaan lunastamiensa rahasto-osuuksien osalta tiedot sijoitusrahastoon tehdyistä pääomansijoituksista eli osuuden hankintamenosta ja hankinta-ajankohdasta. Tiedot tulisi antaa myös merkintä- ja lunastuskuluista. Rahastoyhtiöllä ei kuitenkaan aina ole hallussaan kaikkia edellä mainittuja tietoja, esimerkiksi tilanteessa, jossa rahasto-osuus on siirtynyt perintönä tai lahjana. Vanhoja rahastosijoituksia koskevat tiedot voivat olla rahastoyhtiössä hankalasti saatavissa myös esimerkiksi rahastoyhtiöiden fuusioitumisen tai rahastoyhtiön järjestelmien uusimisen vuoksi. Tiedot olisi kuitenkin annettava aina, kun ne ovat rahastoyhtiön käytettävissä.
Tiedonantovelvollisuus koskisi suomalaisten rahastoyhtiöiden ohella tasapuolisuuden vuoksi myös ulkomaisten rahastoyhtiöiden Suomessa olevia sivuliikkeitä ja edustustoja.
Tiedonantovelvollisuuden ehdotetun kaltainen laajentaminen vähentäisi verovelvollisten ilmoittamisvelvollisuuden laajuutta, tehostaisi verovalvontaa ja yksinkertaistaisi verotuksen toimittamista.
Omaisuuden hoidosta tai säilyttämisestä perittyihin maksuihin liittyvä tiedonantovelvollisuus
Verotusmenettelyn tekninen kehittäminen edellyttää, että verotusta varten tarvittavat tiedot saataisiin mahdollisimman laajasti muulta kuin verovelvolliselta itseltään. Nykyisin verovelvollinen saa arvopapereiden ja muun sellaisen omaisuuden hoidosta tai säilyttämisestä peritystä korvauksesta tilinhoitajayhteisöltä tai pankilta selvityksen, jonka verovelvollinen vähennyksen saadakseen liittää veroilmoitukseensa. Verohallinto saa arvopaperikeskukselta tiedot verovelvollisen omistamista arvo-osuuksista, ja ne voitaisiin täyttää valmiiksi verovelvolliselle lähetettävään esitäytettyyn veroilmoitukseen. Verovelvollinen, joka ei ole käynyt verovuonna osakkeilla kauppaa, saattaisi joutua palauttamaan veroilmoituksen pelkästään saadakseen vähentää omaisuudenhoitopalkkion. Tämän vuoksi ehdotetaan, että sijoituspalveluyritykset, luottolaitokset ja rahastoyhtiöt, jotka voivat harjoittaa omaisuudenhoitoa, antaisivat verohallinnolle tiedot omaisuuden hoidosta tai säilyttämisestä perimistään maksuista.
Sähköiset tiedonsiirtomenettelyt
Verotusmenettelyä on yleisesti tarkoitus kehittää niin, että vero- ja tiedonantovelvollisilla olisi yhä laajemmat mahdollisuudet asioida verohallinnon kanssa sähköisesti. Nykyisin on käytössä niin sanottu TYVI- palvelu, jonka avulla yritysasiakkaat voivat toimittaa viranomaisille, myös verohallinnolle, tietoja sähköisessä muodossa. Eräät suuria tietomääriä luovuttavat toimijat, kuten eläkelaitokset, käyttävät tietojen luovuttamisessa suoria sähköisiä tiedonsiirtomenettelyjä. Vuoden 2004 aikana on tarkoitus ottaa käyttöön internet-verkossa toimiva pientyönantajien maksupalvelujärjestelmä ja vuonna 2005 verokorttimuutospalvelu. Tavoitteena on myös, että vuonna 2006 luonnollisilla henkilöillä olisi mahdollisuus palauttaa tuloveroilmoituksensa sähköisesti internet-verkon kautta.
Jotta verotusprosesseja voidaan nopeuttaa ja automatisoida sekä tiedonsiirtoa kehittää sähköiseen asiointiin perustuvaksi, on välttämätöntä, että tiedonsiirrossa otetaan määrätietoisesti käyttöön moderneja sähköisiä tiedonsiirtomenettelyjä. Paperilomakkeista tai vanhentuneista tekniikoista, muun muassa magneettinauhoista, luovuttaisiin vaiheittain ottaen kuitenkin huomioon, ettei muutoksista aiheudu tiedonluovuttajille kohtuuttomia kustannuksia. Erityisen keskeistä tämä on laajoja tietosisältöjä käsittävien aineistojen siirtämisessä. Jo tällä hetkellä esimerkiksi noin kahta miljoonaa luonnollista henkilöä koskevat eläke- ja palkkatulojen vuosi-ilmoitustiedot annetaan jollain muulla tavalla kuin paperilomakkeilla.
Tiedonantovelvollisten valmiudet siirtyä sähköiseen tiedonsiirtoon ovat jo tällä hetkellä varsin hyvät. Tilastokeskuksen vuonna 2003 tekemän tutkimuksen mukaan 94 prosentilla niistä työnantajista, jotka työllistävät yli viisi työntekijää, on käytössään internet-yhteys. Tästä huolimatta sähköinen tiedonsiirto ei ole edennyt riittävän nopeasti. Esimerkkinä voi todeta, että kaikkiaan noin 120 000 säännöllisestä työnantajasta noin 30 000 antoi vuoden 2003 työnantajan vuosi-ilmoituksen joko TYVI-järjestelmän kautta tai muulla tietovälineellä. Verohallinnossa on käynnistetty sähköisten palveluiden markkinointikampanja, jonka tavoitteena on lisätä sähköisten palveluiden käyttömääriä.
Sähköisten tiedonsiirtomenettelyjen käyttöönottaminen tapahtuu yhteiskunnassa vaiheittain. Uusien menettelyiden käyttöönottamisesta aiheutuu yleensä ensivaiheessa kustannuksia, mutta toisaalta käyttöönoton jälkeen tiedonsiirtokustannukset kokonaisuutena yleensä alenevat ja prosessien toimivuus paranee. Siirtymisen sähköisten tiedonsiirtomenetelmien käyttöön tulee perustua ensisijassa eri osapuolten vapaaehtoiseen yhteistyöhön ja siihen periaatteeseen, että kaikki osapuolet hyötyvät uusien menettelyiden käyttöönotosta.
Verohallinnon yhteistyössä viiden operaattorin kanssa tarjoamissa TYVI-palveluissa on otettu huomion yritysten erilaiset tarpeet. Pienen yrityksen tapa hoitaa ilmoitukset verohallinnolle on erilainen verrattuna suureen kansainväliseen konserniin. Siksi myös ilmoitusten tekeminen on mahdollistettu usealla eri tavalla. Ainoa kaikille yhteinen vaatimus on sähköiseen tiedonsiirtoon sopiva kanava kuten internet-yhteys. Yleisemmin esiintyvissä tilanteissa lähettäminen internet-lomakkeilla tai tiedostosiirtona on mahdollista tehdä maksuttomasti: esimerkiksi työnantajan vuosi-ilmoitus ja palkansaajakohtainen vuosi-ilmoituserittely on mahdollista antaa sähköisesti maksutta osalla operaattoreita. Operaattorista riippuen muut lisäpalvelut ovat joko maksuttomia tai maksullisia. Kehittyneemmät palvelut ovat maksullisia, esimerkiksi ilmoitusaineiston tuottaminen suoraan taloushallinto-ohjelmasta. Tällöin taloushallinto-ohjelman toimittaja on tehnyt ohjelmointityötä ja mahdollistanut tiedonsiirto-ominaisuuden osana taloushallinto-ohjelmaa.
Sähköisten tiedonsiirtomenettelyiden käyttöönotossa saatetaan tarvita velvoittavia keinoja. Tämän vuoksi esityksessä ehdotetaan Verohallitukselle valtuutta määrätä, että tiedonantovelvollisen olisi annettava tiedonantovelvollisuuteen perustuvia tietoja sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen. Tällaista velvoittavaa määräystä ei voitaisi kuitenkaan antaa kotitalouksille. Määräys voisi siis koskea lähinnä vain yritystoimintaa harjoittavia. Verohallitus yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa vastaisi siitä, että käytössä on moderneja ja helppokäyttöisiä sähköisiä tiedonsiirronmenettelyjä. Ennen kuin velvoittavia määräyksiä annettaisiin, selvitettäisiin aina perusteellisesti tiedonantovelvollisten mahdollisuudet siirtyä sähköisten tiedonsiirtomenetelmien käyttöön ja haettaisiin esimerkiksi yrityselämän eri järjestöjen kanssa yhteinen näkemys siitä, millä aikataululla siirtyminen sähköiseen tiedonsiirtoon on mahdollista. Siirtymävaiheessa menettely voisi olla myös sillä tavoin vaiheistettu, että sähköisen tiedonsiirtomenetelmän käyttäminen koskisi vain tietyn kokoluokan tiedonantovelvollisia. Tarkoituksena ensivaiheessa on, että vuodelta 2004 niiden työnantajien, joilla on vähintään 40 työntekijää, olisi annettava työnantajan vuosi-ilmoitus sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen.
Velvollisuudesta antaa tietoja sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen on säädettävä laintasoisella säännöksellä. Tämä johtuu perustuslain 10 §:n vaatimuksesta, jonka mukaan henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Henkilötietojen suojan lailla säätämisen vaatimus ulottuu perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan myös mahdollisuuteen luovuttaa tietoja teknisen käyttöyhteyden avulla. Lisäksi perustuslakivaliokunta on edellyttänyt, että ennen teknisen käyttöyhteyden avaamista on tietoja pyytävän esitettävä selvitys siitä, että tietojen suojauksesta huolehditaan asianmukaisesti. Valiokunnan mukaan tämä vaatimus on ilmettävä laista (muun muassa PeVL 14/2002 vp ja PeVL 51/2002 vp). Tämän vuoksi lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi edellytys tietojen suojaamisesta henkilötietolaissa (523/1999) tarkoitetulla tavalla. Verohallitus huolehtii myös muutoin sitä, että verohallinnolla on yleisesti valmiudet tietojen luotettavaan ja virheettömään vastaanottoon sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003) edellytetyllä tavalla.
Ehdotetun 22 §:n nojalla mahdollisesti annettavat Verohallituksen määräykset sisällytettäisiin tiedonantovelvollisuutta koskevaan Verohallituksen päätökseen. Esityksen liitteenä on luonnos Verohallituksen päätökseksi.
Tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seuraamukset
Erityisesti henkilöasiakkaiden verotus perustuu huomattavassa määrin sivullisten, kuten suorituksen maksajien ja saajien antamiin tietoihin. Tällaisia tietoja ovat muun muassa työnantajien sekä eläkkeen- ja muiden sosiaalietuuksien maksajien antamat tulotiedot, pankkien ja muiden rahalaitosten antamat korkomeno- ja velkatiedot sekä arvopaperinvälittäjien antamat tiedot arvopapereiden luovutuksista. Sivullisten antamien tietojen kattavuuden lisääntyessä verovelvollisen itsensä ilmoittamisvelvollisuutta on voitu jatkuvasti kaventaa. Muun muassa veroehdotusmenettelyn käyttöönotto ja laajentuminen ovat merkinneet verovelvolliselle verotuspalveluiden parantumista ennen muuta sillä tavoin, että hänen ei ole joko tarvinnut olla lainkaan yhteydessä verohallintoon tai yhteydenottotarpeet ovat merkittävästi vähentyneet. Esimerkiksi verovuoden 2001 verotuksessa noin kahden miljoonan luonnollisen henkilön verotus toimitettiin yksinomaan sivullisten antamien tietojen perusteella.
Kuvatun kaltaisen menettelyn edellytyksenä on se, että sivullisten antamat tiedot ovat oikein ja että ne annetaan oikea-aikaisesti ja oikealla tavalla. Menettelyiden yhä kehittyessä tiedonantovelvollisten rooli vain korostuu. Tämän vuoksi on välttämätöntä myös lainsäädäntöä kehittämällä varmistaa, että sivullisten tiedonantovelvollisuus toteutuu mahdollisimman aukottomasti.
Sivullisen tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seuraamuksista ei ole säädetty riittävän täsmällisesti. Ennakkoperintälain 44 §:ssä säädetään veronkorotuksesta, jonka enimmäismäärä voi lainkohdan 4 momentin mukaan olla enintään 15 000 euroa. Säännös soveltuu muun muassa työnantajan annettavien vuosi-ilmoitusten laiminlyöntitilanteisiin. Verotusmenettelystä annetun lain 23 §:ään sisältyy puolestaan säännös tiedonantovelvollisuuden tehosteeksi asetettavasta uhkasakosta. Säännöksen mukaan Verohallitus voi sakon uhalla velvoittaa sen, joka ei ole kehotuksestakaan antanut lain 3 luvussa tarkoitettuja tietoja, täyttämään velvollisuutensa. Säännöstä on sovellettu erittäin harvoin eikä lainkaan tilanteisiin, joissa on kysymys yleisen tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä. Säännös onkin tarkoitettu sovellettavaksi ennen muuta lain 19 §:ssä säädetyn sivullisen erityisen tiedonantovelvollisuuden laiminlyöntitilanteisiin. Uhkasakkomenettely ei voikaan olla pääsääntöinen tehoste yleisen tiedonantovelvollisuuden varmistamisessa. Verotusmenettelystä annetun lain 87 §:ssä on lisäksi rangaistussäännös tiedonantovelvollisuuden laiminlyöntitilanteita varten. Säännöstä ei tiettävästi ole sen voimassaoloaikana sovellettu kertaakaan.
Esityksessä ehdotetaan, että verotusmenettelystä annettuun lakiin sisällytettäisiin säännös erityisen laiminlyöntimaksun määräämisestä, jos tiedonantovelvollinen laiminlyö yleisen tai erityisen tiedonantovelvollisuuden. Säännös vastaisi rakenteeltaan lain 32 §:n veronkorotussäännöstä. Laiminlyöntimaksun suuruus vaihtelisi laiminlyönnin vakavuusasteen mukaisesti niin, että laiminlyönnin ollessa vähäinen maksun suuruus olisi enintään 2 000 euroa, laiminlyönnin ollessa olennainen maksun suuruus olisi enintään 5 000 euroa, ja jos laiminlyönti olisi luonteeltaan törkeän huolimatonta tai tahallista, maksu olisi enintään 15 000 euron suuruinen. Laiminlyöntimaksu määrättäisiin täysin sadoin euroin, mikä merkitsisi sitä, että pienin määrättävä maksu olisi 100 euroa. Laiminlyöntimaksu ei olisi tuloverotuksessa vähennyskelpoinen.
Laiminlyöntimaksun käyttöönoton yhteydessä voitaisiin myös kumota säännökset uhkasakkomenettelystä. Sen sijaan lain 87 §:n rangaistussäännös säilyisi entisellään. Hallinnollisen laiminlyöntimaksun määrääminen ei estäisi rangaistussäännöksen soveltamista saman laiminlyönnin seuraamuksena.
Kohtuussyistä laiminlyöntimaksua ei määrättäisi kotitalouksille, eli luonnollisille henkilöille tai kuolinpesille, sillä näiden laiminlyönnit aiheutuvat yleensä tietämättömyydestä laissa asetetuista velvollisuuksista. Laiminlyöntimaksu voitaisiinkin kohdistaa vain sellaisiin tiedonantovelvollisiin, joiden toiminta on muutoinkin säädeltyä kirjanpitovelvollisuudella tai jotka harjoittavat maa- tai metsätaloutta.
Laiminlyöntimaksulle, jos sitä ei suoritettaisi määräaikana, laskettaisiin viivästysseuraamukset kuten maksuunpannulle verolle. Laiminlyöntimaksu kannettaisiin siten kuin verotusmenettelystä annetun lain 1 §:n 3 momentissa säädetään verosta.
1.5.Eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista annetun lain muutosehdotukset
Yleishyödyllisten yhteisöjen verovelvollisuudesta säädetään tuloverolain 22 ja 23 §:ssä. Yleishyödyllinen yhteisö on verovelvollinen saamastaan elinkeinotulosta ja tietyin edellytyksin kiinteistötuloista.
Eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista annetussa laissa (680/1976) säädetään veronhuojennuksen myöntämisestä yhteiskunnallisesti merkittävää toimintaa harjoittavalle yleishyödylliselle yhteisölle. Lain 1 §:n mukaan yhteiskunnallisesti merkittävää toimintaa harjoittavan yleishyödyllisen yhteisön tuloverolain säännösten mukainen veronalainen tulo voidaan joko kokonaan tai osittain katsoa verovapaaksi. Lain 4 §:n mukaan veronhuojennuksen myöntää Verohallitus, jonka on kuitenkin ennen veronhuojennuksen myöntämistä hankittava lausunto yleishyödyllisten yhteisöjen verovapauslautakunnalta. Mainitussa lautakunnassa on puheenjohtaja ja kymmenen muuta valtiovarainministeriön määräämää erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä edustavaa jäsentä. Verovapauslautakunnan lausunto pyydetään yleensä vain niissä tilanteissa, kun kysymyksessä on ensikertaa huojennusta hakeva yhteisö tai jos yhteisön toimintaolosuhteissa on tapahtunut muutos. Vaikka Verohallitus ei säännösten mukaan ole sidottu verovapauslautakunnan lausuntoon, käytännössä lausunnolla on vahva merkitys päätöksenteossa. Verohallitus hankkii myös yhteisön kotikunnan veroviraston lausunnon. Myös tämä lausunto on merkittävä, koska yhteisön toiminnan todellinen luonne selviää parhaiten yhteisön verovirastolle antamasta veroilmoituksesta.
Esityksessä ehdotetaan, että veronhuojennuksen myöntämistä koskeva ratkaisutoimivalta siirrettäisiin Verohallitukselta sen määräämälle verovirastolle. Tarkoitus on, että menettely säilyy valtakunnallisesti keskitettynä. Käytännössä jo nykyisin menetellään niin, että Uudenmaan verovirasto käsittelee valmistelevasti veronhuojennushakemukset. Valmisteleva käsittely on luonteeltaan teknistä asiakirjojen kokoamista ja ratkaisuun vaikuttavien seikkojen kirjaamista. Menettely on todettu käytännössä onnistuneeksi. Sen vuoksi ehdotetaan siirryttäväksi menettelyyn, jossa asia myös ratkaistaisiin Verohallituksen määräämässä verovirastossa. Ehdotuksella ei olisi vaikutusta verovapauslautakunnan asemaan eikä sen antaman lausunnon merkitykseen.
Ehdotus noudattaa myös hallinnon yleisiä kehittämisperiaatteita, joiden mukaan keskushallinnosta pyritään siirtämään yksittäistä kansalaista tai yritystä koskeva ratkaisutoimivalta alue- tai paikallishallintoon.
1.6.Veronkantolain muutosehdotus
Veronkantoasetuksen (903/1978) 11 §:n tarkoittamaa korkoa maksetaan kaikille niille veronpalautuksille, joille korkoa on asianomaisessa verolaissa säädetty maksettavaksi. Nykyisin lähes kaikissa verolaeissa, lukuun ottamatta verotusmenettelystä annetun lain tarkoittamia ennakonpalautuksia, veronpalautukselle on säädetty maksettavaksi veronkantoasetuksen mukaista korkoa. Esimerkiksi arvonlisäverolain (1501/1993) 187 §:n 2 momentin mukaan verovelvolliselle takaisin maksettavalle verolle maksetaan veronkantoasetuksessa säädetty korko. Vastaavasti autoverolain (1482/1994) 65 §:n mukaan muutoksenhaun johdosta takaisin maksettavalle verolle maksetaan säädetty korko ja lain 66 §:n säännöksen johdosta palautuskorko määräytyy veronkantoasetuksen 11 §:n mukaisesti.
Veronkantoasetuksen 11 §:n mukaan veronpalautukselle maksetaan korkoa yhdeksän prosentin vuotuisen koron mukaan. Kiinteä korkoprosentti on ollut sama vuodesta 1978. Veronpalautukselle tämän säännöksen nojalla maksettava korko on tuloverotuksessa saajalleen veronalaista tuloa. Yleiseen markkinakorkotasoon nähden palautuksille nykyisin maksettava yhdeksän prosentin vuotuinen korko on ollut jopa niin korkea, että käytännössä on ilmennyt tapauksia, joissa keinotekoisin järjestelyin on pyritty hyödyntämään korkeaa palautuskorkotasoa.
Verotusmenettelystä annetun lain tarkoittamille ennakonpalautuksille ja perittävälle jäännösverolle on vuodesta 1996 lähtien laskettu kalenterivuosittain tarkistettavaan markkinakorkotasoon sidottua korkoa. Samasta vuodesta alkaen myös veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain (1556/1995) mukaisten viivästysseuraamusten laskennassa on ollut käytössä kalenterivuosittain tarkistettava markkinakorkoihin sidottu korko. Veronsaajien tilityksissä markkinakorkoihin sidottu korko otettiin käyttöön vuonna 1999.
Esityksessä ehdotetaan, että veronkantolakiin lisättäisiin uusi 27 b §, jossa säädettäisiin veronpalautukselle maksettavasta korosta. Korkokanta sidottaisiin yleiseen markkinakorkotasoon kuten muutkin verotuksessa ja tilityksessä käytettävät korot.
Palautuskoron suuruus määräytyisi vastaavalla tavalla kuin verotusmenettelystä annetun lain tarkoittama ennakonpalautuksen korko määräytyy. Vuotuinen korko olisi suuruudeltaan kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain (633/1982) 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä. Vuonna 2004 näin määritelty korko on suuruudeltaan 0,5 prosenttia.
Veronpalautukselle maksettava korko olisi saajalleen verovapaata tuloa.
Lainmuutoksen vahvistamisen jälkeen veronkantoasetuksen 11 §:n säännös kumottaisiin tarpeettomana.
1.7.Valmisteverotuslain muutosehdotus
Valmisteverotuslain (1469/1994) 39 §:n 1 momentin mukaan veronoikaisun tai valituksen johdosta palautettavalle valmisteverolle maksetaan asetuksella säädettävä korko. Korko lasketaan maksupäivästä. Valmisteverotuslain 39 §:n 2 momentin mukaan takaisin perittävälle, hakemuksesta liikaa palautetulle valmisteverolle lasketaan asetuksella säädettävä korko. Korko lasketaan liikaa suoritetun valmisteveron maksamista seuraavan kalenterikuukauden alusta takaisin perinnälle määrättävää eräpäivää edeltävän kuukauden loppuun. Lisäksi valmisteverotuslain 39 §:n mukaan asetuksella säädetään pienimmästä palautettavasta ja takaisin perittävästä määrästä, jolle ei makseta korkoa.
Valmisteverotusasetuksen (1546/1994) 6 §:n mukaan veronpalautukselle ja hakemuksesta liikaa palautetulle, takaisin perittävälle valmisteverolle maksetaan korkoa yhdeksän prosentin vuotuisen koron mukaan. Valmisteveroasetuksen 6 §:ssä säädetään myös, että korkoa ei makseta 17 euroa pienemmälle määrälle.
Esityksessä ehdotetaan, että valmisteverotuslain 39 §:n 1 momentissa säädettäisiin palautettavalle valmisteverolle maksettavan koron määrästä. Korkokanta sidottaisiin yleiseen markkinakorkotasoon, ja palautuskoron suuruus määräytyisi samoin perustein kuin veronkantolakiin lisättäväksi ehdotetussa palautuskorkoa koskevassa säännöksessä.
Lain 39 §:n 2 momentissa säädettäisiin liikaa palautetulle, takaisin perittävälle valmisteverolle laskettavan koron määrästä. Koron suuruus määräytyisi vastaavasti kuin on ehdotettu 1 momentissa palautuskoron osalta. Korko laskettaisiin liikaa palautetun valmisteveron maksupäivästä takaisin perinnälle määrättyyn eräpäivään saakka. Lisäksi 2 momenttia tarkennettaisiin siten, että korko laskettaisiin sekä hakemuksen perusteella liikaa palautetulle että tullin oma-aloitteisesti liikaa palauttamalle takaisin perittävälle valmisteverolle.
Lisäksi valmisteverotuslain 39 §:ssä säädettäisiin pienimmästä palautettavasta ja takaisin perittävästä määrästä, jolle ei makseta korkoa. Korkoa ei maksettaisi nykyiseen tapaan 17 euroa pienemmälle määrälle.
Lainmuutoksen vahvistamisen jälkeen valmisteverotusasetuksen 6 § kumottaisiin tarpeettomana.
1.8.Tullilain muutosehdotus
Palautettavalle tullille maksettavasta korosta säädetään tullilaissa (1466/1994) ja tulliasetuksessa (1543/1994) . Palautuskorosta säädetään myös yhteisön tullikoodeksista annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 2913/92 (koodeksi).
Koodeksin 241 artiklan mukaan tulliviranomaisten ei lähtökohtaisesti tarvitse maksaa korkoa palauttamilleen tuonti- tai vientitulleille eikä näitä tulleja maksettaessa mahdollisesti kannettavalle luottokorolle tai viivästyskorolle. Korkoa on kuitenkin maksettava, jos palauttamista koskevaan hakemukseen annettua päätöstä ei ole pantu täytäntöön kolmen kuukauden kuluessa sen tekemisestä tai jos koron maksamista edellytetään kansallisissa säännöksissä. Tällöin koron määrä on laskettava siten, että se vastaa kansallisilla raha- tai rahoitusmarkkinoilla vastaavassa tarkoituksessa veloitettavaa määrää.
Tullilain 39 §:n 2 momentin mukaan palautusmäärälle suoritetaan asetuksella säädetty korko, jos tullia on koodeksin 236 artiklassa tarkoitetun tullinpalautuspyynnön tai valituksen johdosta palautettu. Tulliasetuksen 3 §:n mukaan tullilain 39 §:n 2 momentissa tarkoitetulle palautettavalle tullille maksettava vuotuinen korko lasketaan yhdeksän prosentin mukaan. Korkoa ei kuitenkaan makseta 17 euroa pienemmälle määrälle.
Tullilakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että lain 39 §:n 2 momenttiin lisättäisiin nykyisin asetuksessa oleva säännös palautettavalle tullille maksettavasta korosta. Asetustasoiseen sääntelyyn ei voida katsoa olevan enää erityisiä perusteita. Lainmuutoksen vahvistamisen jälkeen tulliasetuksen 3 §:n säännös kumottaisiin tarpeettomana.
Palautuskorko määräytyisi samoin perustein kuin esityksessä veronkantolain ja valmisteverotuslain osalta ehdotetaan. Vuotuinen korko olisi siten suuruudeltaan kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä. Näin verotuksessa ja tulliverotuksessa sovellettavat palautuskorot määräytyisivät edelleen yhdenmukaisin perustein. Korkoa ei maksettaisi 17 euroa pienemmälle määrälle.
1.9.Verosta vapauttamista koskevan ratkaisutoimivallan siirtäminen
Verohallinnon kantamia veroja koskevasta verosta vapauttamista ja veronmaksun lykkäystä koskevasta toimivallasta säädetään verotusmenettelystä annetussa laissa, perintö- ja lahjaverolaissa (378/1940) , ennakkoperintälaissa, työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetussa laissa (366/1963) , arvonlisäverolaissa, varainsiirtoverolaissa (931/1996) ja arpajaisverolaissa (552/1992) . Lisäksi sovellettaviksi tulevat rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annettu laki ja eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta annettu laki (664/1966) . Edellisessä laissa on viittaus verotusmenettelystä annettuun lakiin ja jälkimmäisessä arvonlisäverolakiin.
Vanhempien maksuunpanojen osalta saattavat tulla sovellettaviksi muuten jo kumottujen liikevaihtoverolain (559/1991) , leimaverolain (662/1943) ja arpajaisverolain (259/1970) säännökset.
Kunnalla on toimivalta käsitellä vapauttamista koskeva asia kunnallisveron, sairausvakuutusmaksun ja kiinteistöveron osalta. Veronmaksun lykkäämistä koskeva toimivalta on niidenkin osalta verohallinnolla. Kirkollisverosta vapautetaan automaattisesti kunnallisveron vapauttamista koskevan päätöksen mukaisesti. Myös seurakunnalla on oikeus ottaa asia käsiteltäväkseen. Metsäkeskus voi vapauttaa metsänhoitomaksusta metsänhoitoyhdistyksistä annetun lain (534/1998) nojalla.
Verohallinnolla on toimivalta käsitellä valtiolle tulevan veron vapauttamista koskeva asia. Toimivalta on jaettu Verohallituksen ja verovirastojen kesken. Valtiovarainministeriö voi ottaa Verohallituksen tai veroviraston käsiteltävän periaatteellisesti tärkeän asian ratkaistavakseen. Verovirasto ratkaisee verotusmenettelystä annetun lain 88 §:n nojalla valtionveroa ja yhteisön tuloveroa, perintö- ja lahjaverolain 53 ja 54 §:n nojalla perintö- ja lahjaveroa ja ennakkoperintälain 56 §:n nojalla ennakoiden viivästysseuraamuksia koskevan hakemuksen, jos vapautettavaksi pyydetty määrä on enintään 50 000 euroa. Jos määrä on yli 50 000 euroa, hakemus kuuluu Verohallituksen ratkaistavaksi. Verohallituksen ratkaistavaksi kuuluvat myös kaikki hakemukset, jotka koskevat ennakonpidätystä, työnantajan sosiaaliturvamaksua, arvonlisäveroa, liikevaihtoveroa, varainsiirtoveroa, leimaveroa ja arpajaisveroa. Verovirastoille kuuluu toimivalta ratkaista kaikkia edellä mainittuja veroja koskevat veronmaksun lykkäyshakemukset. Valtiovarainministeriö ja Verohallitus voivat ottaa veroviraston ratkaisuvaltaan kuuluvan lykkäysasian käsiteltäväkseen.
Verovirastot hoitavat verohallinnon kantamien verojen osalta verojen perintää ja käyttävät siihen kuuluvaa puhevaltaa ulosottoa, konkurssia, yrityssaneerausta ja yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevissa asioissa. Verovirastot tekevät maksujärjestelyjä, antavat veronmaksun lykkäyspäätöksiä sekä hyväksyvät yrityssaneeraukseen ja yksityishenkilön velkajärjestelyyn liittyviä, tuomioistuimen vahvistamia tai vapaaehtoisia maksuohjelmia. Tehtävän olennainen sisältö on veroa koskevasta maksuvelvollisuudesta tai siitä luopumisesta päättäminen. Lisäksi verovirastot ratkaisevat jo nyt määrättyjä verolajeja koskevia verosta vapauttamishakemuksia. Kokonaisuuden kannalta ei ole tarkoituksenmukaista, että osa veroviraston tehtäviin luontevasti kuuluvista asioista on pääosin muodollisin perustein jätetty Verohallitukselle. Toimivallan jakoa Verohallituksen ja verovirastojen kesken ei hakemuksen euromääränkään perusteella voida enää pitää välttämättömänä, koska yksittäisissä verovirastojen perintäasioissa voi usein olla kysymys 50 000 euroa suuremmista rahamääristä.
Verohallitusta kehitetään asiantuntijavirastona, jonka tehtävänä on ohjata ja kehittää verohallintoa. Yksittäisten hakemusasioiden ratkaiseminen sopii paremmin verovirastoille, jotka alueellisina viranomaisina sijaitsevat lähellä asiakasta ja jotka huolehtivat myös muusta operatiivisesta toiminnasta. Verohallituksen tehtäviin kuuluu tälläkin toimialueella verovirastojen toiminnan seuranta ja yhdenmukaistaminen.
Verohallitus on vuosittain käsitellyt noin 200 verosta vapauttamista tarkoittavaa hakemusta. Verohallitus on selvittänyt, että toimivallan siirto verovirastoille ei lisää henkilöstön tarvetta eikä verohallinnon kustannuksia.
Verovirastojen toimivaltaa käsitellä verosta vapauttamista koskevia asioita ehdotetaan laajennettavaksi. Nykyiset rahamääräiset ja verolajiin sidotut toimivaltarajat ehdotetaan poistettavaksi siten, että verovirastoilla olisi pääsääntöinen toimivalta käsitellä kaikki verohallinnon kantamia veroja koskevat vapauttamisasiat. Valtiovarainministeriöllä ja Verohallituksella olisi kuitenkin oikeus ottaa asia käsiteltäväkseen.
Kunnan, seurakunnan ja metsäkeskuksen toimivaltaan käsitellä verosta vapauttamista koskevia asioita ei ehdoteta muutoksia.
Verotusmenettelystä annetussa laissa, perintö- ja lahjaverolaissa, ennakkoperintälaissa, arvonlisäverolaissa, varainsiirtoverolaissa ja arpajaisverolaissa säädetään, että verosta vapauttaminen voidaan myöntää Verohallituksen määräämin ehdoin. Työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetussa laissa ei ole tällaista säännöstä. Säännös ehdotetaan poistettavaksi ensiksi mainituista laeista, koska verosta vapauttaminen perustuu tarkoituksenmukaisuusharkintaan, johon jo sellaisenaan sisältyy mahdollisuus määrätä edun saamiseen liittyviä ehtoja. Eri verolajeja koskeva sääntely on tarpeen yhdenmukaistaa. Verohallitus voi kuitenkin edelleen antaa verovirastoille yleisluonteisia ohjeita verosta vapauttamista koskevien hakemusten käsittelemisestä ja ratkaisemisesta.
Lykkäysasioita koskeviin toimivaltasäännöksiin ei ehdoteta muutoksia.
2.Vaikutukset
2.1.Taloudelliset vaikutukset
Esityksellä on vain vähäinen valtiontaloudellinen merkitys.
Palkansaajille ehdotettava tietoliikenneyhteyden yksityiskäytön verovapaus edesauttaa kotitalouksien sosiaalista ja alueellista tasa-arvoa mahdollistamalla tieto- ja viestintäteknologian edullisen käytön. Verovapaudella tehostettaisiin tietoyhteiskuntapalveluiden käyttöä muun muassa elinkeinoelämässä ja kansalaisten arjessa. Koska tietoliikenneyhteyksien yksityiskäytöstä on vain harvoin tosiasiallisesti verotettu, verovapaudella on vain vähäinen taloudellinen merkitys veronsaajille.
Ehdotetulla hankintamenon vähentämisjärjestyksen täsmentämisellä ei ole verovelvolliselle suurta merkitystä, koska käytännössä näin on jo nykyisinkin menetelty. Toisaalta verovelvollinen voi myös tarvittaessa osoittaa, mitkä sijoitusrahaston rahasto-osuudet hän on luovuttanut.
Arvopapereiden, arvo-osuuksien ja muun näihin rinnastettavan omaisuuden hoidosta ja säilyttämisestä aiheutuvien menojen omavastuuosuudella ei verovelvollisille ole suurta merkitystä. Kun arvo-osuustilejä tai tallelokeroita arvioidaan olevan lähes miljoonalla verovelvollisella, voidaan omavastuuosuuden säätämisen arvioida lisäävän valtioveronsaajan verotuloja noin 5 miljoonalla eurolla.
Varallisuusverotuksen veropohja on kapea. Verosta vapaan varallisuuden piiri on hyvin laaja kattaen muun muassa pankkitalletukset ja vakuutussäästöt. Varallisuusveroa maksoi verovuoden 2002 verotuksessa vain noin 36 000 luonnollista henkilöä ja kuolinpesää, ja näiden maksaman varallisuusveron määrä oli noin 105 miljoonaa euroa. Ehdotetut muutokset kaventavat varallisuusverotuksen veropohjaa niin vähäisessä määrin, että sillä ei voida katsoa olevan valtiontaloudellista merkitystä.
Veronkantolaissa tarkoitetun palautuskoron tason alentaminen merkitsee korkomenojen laskua, jonka suuruudeksi on arvioitu yli 20 miljoonaa euroa vuositasolla, kuitenkin niin, että vaikutus säännöksen ensimmäisenä voimaantulovuonna ei ole täysimääräinen.
Merenkulkulaitoksen uudistuksen yhteydessä on henkilöstön kanssa tehty muutosturvasopimus, jolla taataan henkilöstön aseman ja etujen säilyminen muutoksesta huolimatta. Muutosturvasopimuksella on tarkoitettu myös merihenkilöstön verotuksellista asemaa. Jos nyt esitettyä muutosta ei toteutettaisi, aiheuttaisi tämä henkilöstökustannusten nousua niiden osalta, joiden kohdalla oikeus merityötulovähennykseen poistuisi. Tällä olisi myös valtiontaloudellisia vaikutuksia, sillä Varustamoliikelaitoksen kustannusten nousu nostaisi samassa suhteessa Merenkulkulaitoksen tilaamien palvelujen maksuja, joita ei voitane kanavoida esimerkiksi väylämaksuihin tai yhteysaluspalvelujen käyttäjiltä perittäviin maksuihin. Kustannusvaikutus henkilöstömenoihin olisi noin 15 prosenttia ja kohdistuisi noin 150 henkilöön.
Eläketulon jaksotukselle ehdotettu 500 euron alaraja voi yksittäistapauksissa kiristää jonkin verran verovelvollisen verotusta verrattuna nykyiseen tilanteeseen. Takaisinperittävien etuuksien verotuksessa tehtävistä oikaisuista luopuminen voi yksittäistapauksissa joko jonkin verran kiristää tai lieventää verorasitusta nykyiseen verrattuna. Yleensä muutokset eivät ole kovin suuria. Takaisinperittyjä etuuksia koskeva uudistus joka tapauksessa selkeyttää verotuksen ymmärrettävyyttä myös verovelvollisten kannalta.
2.2.Hallinnolliset vaikutukset
Esitykseen sisältyvät useat ehdotukset rationalisoivat, yksinkertaistavat ja joustavoittavat verotuksen toimittamisen hallinnollisia menettelyjä. Tällaisia kohtia ovat takaisinperittyjen etuustulojen oikaisu- ja eläketulon jaksotusmenettelyn yksinkertaistaminen, koti- ja muun irtaimiston verovapauden laajentaminen varallisuusverotuksessa, vähäisten ennakoiden siirtäminen ennakonpidätysmenettelyyn, sivullisen tiedonantovelvollisuuden laajentaminen sekä sähköisen tiedonsiirron menettelyjen laajemman käyttöönoton mahdollistaminen. Samoin laiminlyöntimaksun käyttöönotto mahdollistaa entistä tehokkaamman verotusmenettelyn. Uudistukset parantavat siten verohallinnon mahdollisuuksia tehostaa toimintaansa ja estää verotuskustannusten nousua. Sivullisen tiedonantovelvollisuuden laajentaminen lisäisi myös verohallinnon mahdollisuuksia tehostaa verovalvontaa ja voisi siten vähentää harmaata taloutta. Monet ehdotetuista muutoksista vähentäisivät tai helpottaisivat myös verovelvollisten ilmoittamisvelvollisuutta.
3.Asian valmistelu
Esitys on valmisteltu virkatyönä valtiovarainministeriössä yhteistyössä Verohallituksen kanssa. Esitystä valmisteltaessa on kuultu seuraavia tahoja: Ajoneuvohallintokeskus, Arvopaperikeskus, Eläketurvakeskus, Kansaneläkelaitos, Keskuskauppakamari, Merenkulkulaitos, Osuuspankkikeskus, Rahoitustarkastus, sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Konepäällystöliitto ry, Suomen Laivapäällystöliitto ry, Suomen Merimies-Unioni, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta, Suomen Pankkiyhdistys ry, Suomen Sijoitusrahastoyhdistys ry, Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto ry, Suomen Varustamoyhdistys ry, Suomen Ylioppilaskuntien Liitto ry, Suomen Yrittäjät ry, Tapaturmavakuutuslaitosten Liitto ry, Teollisuus ja Työnantajat, Tietosuojavaltuutetun toimisto, Tullihallitus, Työeläkevakuuttajat TELA ry, Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, Vakuutusvalvontavirasto, Valtakunnallisten eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta/ Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry ja Veronmaksajien Keskusliitto ry.
Esitys on osa laajempaa henkilöverotuksen verotusmenettelyn uudistamiseen tähtäävää lainsäädäntöhanketta.
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
1.Lakiehdotusten perustelut
1.1.Tuloverolaki
42 §. Muusta yhtiöstä kuin pörssiyhtiöstä saadun osingon pääomatulo-osuus. Pykälän 2 ja 3 momentteihin sisältyy viittaukset työntekijäin eläkelain (395/1961) 2 §:n 7 momenttiin. Työntekijäin eläkelakia muutettiin lailla 147/2002 muun muassa siten, että 2 §:n 7 momentti siirrettiin asiasisältöä muuttamatta lain 1 d §:ksi. Viittaus muutettaisiin vastaamaan nykyisin voimassa olevaa työntekijäin eläkelakia.
Säännöstä sovellettaisiin sen voimaantulopäivästä alkaen.
47 §. Omaisuuden hankintamenon laskemista koskevia erityisiä säännöksiä. Pykälän 4 momenttiin lisättäisiin niin sanotun fifo-periaatteen soveltamisalan piiriin arvo-osuusjärjestelmään kuuluvien osuuksien lisäksi sijoitusrahastojen osuudet ja ulkomaisten yhteissijoitusyritysten osuudet. Myös niiden osalta olisi mahdollista poiketa fifo-periaatteesta, jos verovelvollinen näyttäisi, että hän on luovuttanut rahasto-osuudet muussa järjestyksessä kuin on ne hankkinut. Käytännössä tällainen selvitys on mahdollista silloin, kun rahastoyhtiö yksilöi rahasto-osuudet sijoitusrahastolain 53 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Tällöin rahasto-osuuksia luovutettaessa voitaisiin osoittaa, että juuri tietyt numeroimalla yksilöidyt rahasto-osuudet on luovutettu. Jos on kyse arvo-osuusjärjestelmässä olevista rahasto-osuuksista, noudatetaan arvo-osuusomaisuuteen muutoin sovellettavia periaatteita.
Säännöstä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2004 toimitettavassa verotuksessa.
54 §. Tulonhankkimismenot. Säännökseen ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti siten, että verovelvollinen voisi vähentää arvopapereiden, arvo-osuuksien ja muun näihin rinnastettavan omaisuuden hoidosta ja säilyttämisestä aiheutuneet menot vain 50 euron ylittävältä osalta. Viidenkymmenen euron omavastuuosuuden katsottaisiin kattavan muun muassa vähennyskelvottomat menot, kuten verovapaan tulon hankkimiseen, korkotulon lähdeveronalaisten joukkovelkakirjojen säilyttämiseen tai vähennyskelvottomaan neuvontatoimintaan kohdistuvat menot. Pankin tallelokeroissa säilytetään yleensä veronalaista omaisuutta. Siellä voi olla säilytettävänä myös muita asiakirjoja. Omavastuuosuus kattaisi myös tallelokeron vuokrasta aiheutuneet menot siltä osin kuin säilytys kohdistuu muuhun kuin veronalaisen tulon hankintaan. Muunlaisen omaisuuden, kuten asunto-osakkeen tai kiinteistön hoitamisesta aiheutuneita menoja säännös ei koskisi. Omavastuuosuuteen sisältyviä kuluja ei voisi vähentää luovutusvoiton verotuksessa sen enempää hankintamenoon lisättävinä erinä kuin voiton hankkimisesta aiheutuneina kuluinakaan.
Käytännössä tiedonantovelvolliset antaisivat tiedot kaikista omaisuuden hoidosta ja säilyttämisestä aiheutuneista menoista erittelemättä sitä, mistä konkreettisista menoista kulloinkin on kyse. Esimerkiksi tallelokeron vuokraa ei ilmoitettaisi siten, että ilmoituksessa kerrottaisiin kyseessä olevan tallelokeron vuokra. Tämän vuoksi verovelvollisen yksityisyyden suoja ei vaarantuisi annettavan ilmoituksen johdosta.
Säännöstä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2005 toimitettavassa verotuksessa.
69 §. Tavanomainen henkilökuntaetu. Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti. Työntekijälle työkäyttöä varten järjestetyn tietoliikenneyhteyden yksityiskäyttö säädettäisiin verovapaaksi tuloksi. Säännöstä sovellettaisiin vain niihin tilanteisiin, joissa palkansaaja tarvitsee tietoliikenneyhteyksiä työtehtäviään varten. Palkansaajalla voisi olla työnantajan kustantama tietoliikenneyhteys sekä kannettavassa puhelimessa että kotipäätteellä. Säännöstä sovellettaisiin sekä silloin, kun työnantaja kustantaa palkansaajalle kiinteähintaisen laajakaistayhteyden, että silloin, kun laskutus perustuu liittymän käyttöön. Yhteyden järjestäminen käsittäisi myös sen, että työnantaja luovuttaisi työntekijän hallintaan työkäyttöä varten tietokoneen. Tietokonelaitteidenkaan yksityiskäytöstä ei tällöin muodostuisi veronalaista etuutta. Sen sijaan jos työnantaja hankkii palkansaajalle tämän omistukseen tulevan tietokoneen, tietokoneen hankinnasta muodostuu palkansaajalle palkan luonteinen etu. Säännöstä ei myöskään sovellettaisi, jos työnantaja korvaisi työntekijän itse hankkimasta internet-yhteydestä aiheutuvat kustannukset myös yksityiskäyttöä vastaavalta osaltaan. Säännöksessä työntekijän käsite olisi ymmärrettävä laajasti niin, että se käsittää myös muun muassa kunnalliset luottamusmiehet, joilla jo nyt usein on käytössään kunnan järjestämä luottamustoimeen liittyvä laajakaista- tai muu yhteys.
Sääntelyllä ei olisi vaikutusta puhelinedun veronalaisuuteen.
Säännöstä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2004 toimitettavassa verotuksessa.
74 §. Merityötulo. Merityötulon määritelmää ehdotetaan tarkistettavaksi vastaamaan Merenkulkulaitoksen organisaatiouudistuksen jälkeistä tilannetta. Tähän asti alukset ovat olleet Merenkulkulaitoksen omistuksessa. Vastaisuudessa Merenkulkulaitos käytännössä tilaa palvelut Varustamoliikelaitokselta. Tulevaisuudessa kilpailuttamisen kautta myös yksityiset toimijat voivat tulla hoitamaan viranomaisen tilaamia tehtäviä. Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan merityötulovähennykseen oikeuttavalla aluksella tarkoitettaisiin Merenkulkulaitoksen, Varustamoliikelaitoksen tai muun laivanisännän alusta, jota käytetään viranomaisen tilaamissa tehtävissä merialueella.
Säännöstä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2004 toimitettavassa verotuksessa.
112 §. Eläketulon jaksottaminen. Pykälässä ehdotetaan, että takautuvat eläketulot voitaisiin jaksottaa vain, jos jaksotettavan eläketulon määrä olisi vähintään 500 euroa. Mainitun rajan alle jäävät takautuvat eläketulot verotettaisiin aina sen vuoden tulona, jolloin takautuva eläke on saatu. Jos henkilö on saanut useiden eläkelaitosten maksamia takautuvia eläkkeitä, rajaa sovellettaisiin, jos takautuvien eläkkeiden yhteismäärä jää verovuonna alle 500 euron.
Säännöstä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2005 toimitettavassa verotuksessa.
112 a §. Eräiden takaisinperittyjen etuustulojen oikaisu. Lakiin lisättäisiin uusi 112 a §. Pykälän 1 momentin nojalla verovelvollisen maksaessa eläkettä, opintorahaa tai veronalaista lakisääteistä etuutta takaisin aikaisemmalta vuodelta niin myöhään, että takaisinmaksua ei ehdittäisi ottaa huomioon etuuden maksajan antamassa etuuksia koskevassa vuosi-ilmoituksessa, aikaisemman vuoden verotusta ei oikaistaisi. Etuuden maksaja ilmoittaisi takaisinperinnän yhteydessä, onko etuus otettu huomioon vuosi-ilmoituksella. Jos etuutta ei ole otettu huomioon vuosi-ilmoituksessa, oikaisu tehtäisiin vähennyksenä takaisinmaksuvuoden verotuksessa. Teknisesti oikaisu tehtäisiin puhtaasta ansiotulosta tehtävänä vähennyksenä valtion- ja kunnallisverotuksessa. Vähennysjärjestelmän selkeyden kannalta säädettäisiin, että vähennys tehdään muiden vähennysten jälkeen ennen perusvähennystä. Vähennys koskisi kaikkia lakisääteisiä veronalaisia eläkkeitä ja etuuksia, jollaisia olisivat myös tapaturma- ja liikennevakuutuksesta myönnettävät päivärahat ja eläkkeet.
Jos verovelvollinen maksaa etuutta takaisin niin, että takaisinmaksu ehditään ottaa huomioon vuosi-ilmoituksessa, etuuden maksaja voi ilmoittaa vuosi-ilmoituksella veroviranomaisille palautetulla määrällä vähennetyn etuuden määrän. Tarvittaessa etuuden maksaja voi näissä tapauksissa myös korjata ennakonpidätyksen. Liikaa maksamansa ennakonpidätyksen, jota ei enää voisi korjata, maksaja saisi hakemuksesta takaisin verovirastolta. Tällöin ei siis sovellettaisi lainkohdassa tarkoitettua vähennystä, vaan oikaisu tapahtuisi suoraan maksajan vuosi-ilmoituksessa. Nykyisin se ajankohta, jolloin takaisinperintä voidaan ottaa huomioon vuosi-ilmoituksessa, ajoittuu yleensä etuuden saantivuotta seuraavan vuoden maaliskuun ja huhtikuun vaihteeseen.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan, että jos eläkkeen, opintorahan tai lakisääteisen etuuden maksaja perii verovelvolliselta samasta tai muusta etuudesta takaisin suorituksen, jonka tämä on aikaisempana vuotena maksanut verovelvolliselle, meneteltäisiin samalla tavoin kuin edellä 1 momentissa menetellään. Käytännössä säännös koskisi erityisesti Kansaneläkelaitosta ja sen asiakkaita. Jos esimerkiksi Kansaneläkelaitos perii asiakkaaltaan aikaisempina vuosina liikaa maksamiaan etuuksia vähentämällä maksussa olevasta etuudesta tietyn osan, takaisinperitty määrä olisi vähennys sen vuoden verotuksessa, jona se on peritty. Kansaneläkelaitos ilmoittaisi vuosittain perimisvuotta seuraavan vuoden tammikuun loppuun mennessä verohallinnolle perityn määrän. Verohallinto vähentäisi suorituksen perimisvuoden verotuksessa 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Aikaisemman vuoden verotusta ei muutettaisi.
Jos etuuden maksaja kuten Kansaneläkelaitos perii etuutta takaisin samasta tai muusta etuudesta samana vuonna, jona se on maksanut etuutta, takaisinperintä voidaan hoitaa verohallinnolle annettavalla vuosi-ilmoituksella vastaavalla tavalla, kuten edellä 1 momentin kohdalla on selvitetty.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa eläkkeen, opintorahan tai lakisääteisen sosiaalietuuden maksaja maksaa aikaisemmalle veronalaisen etuuden maksajalle suorituksen, jonka tämä on maksanut verovelvolliselle aikaisemmin samalta ajalta. Takaisinmaksu voi tapahtua joko samana vuonna tai jonain myöhempänä vuotena. Aikaisemman suorituksen verotusta ei muutettaisi. Etuuden maksaja ilmoittaa verovelvolliselle ja verohallinnolle veronalaiseksi tuloksi vain sen määrän, jonka tämä todella maksaa etuuden saajalle. Lisäksi etuuden maksaja ilmoittaa etuuden saajalle sen, millä tavoin takaisinperintä on suoritettu. Näin meneteltäisiin myös niissä tapauksissa, joissa Kansaneläkelaitos on maksanut molemmat suoritukset.
Säännöstä sovellettaisiin ensimmäisen kerran 1 päivänä tammikuuta 2005 tai sen jälkeen takaisin maksettuihin tai takaisin perittyihin etuustuloihin.
1.2.Varallisuusverolaki
10 §. Verovapaat varat. Säännöksen 1 kohdan mukaan tavanomaiset omassa ja perheen käytössä olevat kulkuneuvot sekä tavanomaiset kulutustavaroiden tai -palveluiden myyntiä harjoittavien osuuskuntien sekä osuuspankkien jäsenosuudet olisivat verovapaata varallisuutta. Niitä ei siis tarvitsisi ilmoittaa veroilmoituksessa tai veroehdotuksessa.
Tavanomaisen kulkuvälineen käsite kattaisi sellaiset kulkuvälineet, jotka ovat yleisesti yhteiskunnassa kansalaisten omistamia ja käyttämiä sekä arvoltaan tavanomaisia. Tavanomaista selvästi arvokkaammat tai vain harvojen kansalaisten käytössä olevat kulkuvälineet, kuten poikkeuksellisen arvokkaat henkilöautot tai purje- tai moottoriveneet, olisivat edelleen veronalaisia. Raja tavanomaisen ja muun kuin tavanomaisen kulkuvälineen välillä jäisi viime kädessä oikeuskäytännössä ratkaistavaksi. Muuna kuin tavanomaisena kulkuvälineenä voitaisiin sen arvosta riippumatta pitää muun muassa lentokonetta. Myös kuorma- ja linja-autot olisivat edelleen veronalaisia. Samoin veronalaisia olisivat kaikki elinkeinotoiminnassa käytetyt kulkuvälineet. Myös muut tavanomaisesta koti-irtaimistosta ja käyttöesineistä poikkeavat tai arvokkaammat omaisuusesineet, kuten taide-esineet, korut tai muut vastaavat omaisuusesineet olisivat jatkossakin veronalaisia varoja varallisuusverotuksessa.
Voimassa olevan säännöksen käsite koti- ja muusta irtaimistosta ei kata osuuskuntien osuuksia. Tämän vuoksi osuudet ovat periaatteessa veronalaista varallisuutta. Ehdotetun säännöksen mukaan tavanomaiset kulutustavaroiden tai -palveluiden myyntiä harjoittavien osuuskuntien tavanomaiset osuudet olisivat verovapaata varallisuutta. Samoin osuuspankkien vastaavat osuudet olisivat verovapaita. Osuuskunnan osuuden hankkimisen tarkoituksena on yleensä osuuskaupan palvelujen käytöstä saatava hyöty eli ostoista saatava ostopalautus sekä muut jäsenetuudet kuten jäsentarjoukset. Tyypillisiä tällaisia osuuskuntia ovat muun muassa S-ryhmä, jonka muodostavat ryhmään kuuluvat osuuskaupat ja Suomen osuuskauppojen Keskuskunta (SOK) sekä Osuuskunta Tradeka –yhtymä. Näissä osuuskunnissa on asiakasomistajia jäseninä satojatuhansia henkilöitä. Suomessa on 284 osuuspankkia, joissa on yli miljoona jäsentä. Osuuspankkien osuuspääoma on yleensä 100 euroa jäsentä kohden. Jäsen voi olla mukana vain yhdellä jäsenosuudella. Tämän ylittävät osuusmaksut ovat lisäosuuksia, joita ei ehdoteta verovapaaksi.
Muissa osuuskunnissa, kuten tuottajaosuuskunnissa, jäsenyyden perusteena on usein merkittävästi suuremmat taloudelliset edut. Esityksessä verovapauden piiri rajataan tavanomaisen kulutustavaroiden ja –palveluiden myynnin käsitteillä, jolloin osuudet tuottajaosuuskunnissa jäävät säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Esitys ei myöskään koske kulutusosuuskuntien tai osuuspankkien lisä- ja sijoitusosuuksia, jotka ovat veronalaisia varoja.
Jos kulutus- tai muu osuuskunta maksaa osuuspääoman korkoa, korko on saajalleen veronalaista tuloa, jonka myös osuuskunta vuosi-ilmoituksella ilmoittaa verohallinnolle. Osuudesta luopuminen, johon liittyy osuusmaksun palautus, on periaatteessa sellainen luovutus, josta voi syntyä luovutusvoittoa. Luovutusvoittoa voi syntyä myös kulkuvälineen luovutuksesta. Luovutustappiona ei tuloverolain 50 §:n 2 momentin mukaan pidetä tappiota tavanomaisen koti-irtaimiston tai muun siihen rinnastettavan henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetun omaisuuden luovutuksesta. Luovutusvoittoa ja -tappiota koskevan käytännön ei tässä yhteydessä ole tarkoitettu muuttuvan.
Säännöstä muutettaisiin myös siten, että puhelinyhteisön osakkeita, osuuksia sekä jäsenkirjoja koskeva verovapaus poistettaisiin. Voimassa olevaa säännöstä on tulkittu siten, että verovapaaksi varallisuudeksi on katsottu vain sellaiset osakkeet ja osuudet, joita ei voi luovuttaa puhelinliittymästä erillisinä. Tällaiset niin sanotut omistusliittymät ovat poistumassa markkinoilta kilpailusäännösten johdosta.
Puhelinosuuskuntien tuottamia palveluja ei katsota tavanomaisiksi kulutustavaroiden tai palveluiden myynniksi, joten puhelinyhteisöjen osuudet eivät kuuluisi ehdotetuiksi verovapaiksi jäsenosuuksiksi.
Säännöstä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2004 toimitettavassa verotuksessa.
1.3.Rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annettu laki
8 §. Pykälän 2 momentti ehdotetaan kumottavaksi. Verotusmenettelystä annetun lain 15 §:n 1 momenttiin sisällytettäisiin maininta tiedonantovelvollisuudesta tilanteessa, jossa suoritus on maksettu rajoitetusti verovelvolliselle. Verohallitus antaisi tiedonantovelvollisuutta koskevassa päätöksessään tarkemmat määräykset tiedonantovelvollisuuden sisällöstä.
Säännöstä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2004 annettaviin tietoihin.
1.4.Ennakkoperintälaki
2 §. Ennakkoperinnän toimittamisen tavat. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi Verohallitukselle valtuus määrätä, että yhteensä enintään 7 000 euron suuruiset muutoin ennakonkannon piiriin kuuluvat tulot voitaisiin ottaa ennakonpidätystä määrättäessä huomioon.
Laissa ei määriteltäisi yksityiskohtaisesti tilanteita, joissa ennakonkannon alaiset tulot voitaisiin sisällyttää ennakonpidätyksen perusteisiin. Toimivalta annettaisiin Verohallitukselle, joka muutoinkin määrää ennakkoperinnän toimittamistavoista laissa olevien valtuussäännösten perusteella. Verohallitus määräisi laskentaperusteista vuosittaisissa palkkatulon ja eläketulon pidätysprosenttien määräämistä koskevissa päätöksissään. Käytännössä uusi menettely tulisi koskemaan tilanteita, joissa luonnollisella henkilöllä olisi palkka-, etuus- tai eläketulon lisäksi esimerkiksi vuokratuloja, muun ansiotoiminnan tuloa tai luovutusvoittoja. Nämä tulot voitaisiin ottaa huomioon palkka-, etuus- tai eläketulon ennakonpidätysprosenttia määrättäessä, eikä erillistä ennakonkantoa toimitettaisi lainkaan. Ennakonpidätysprosentti olisi vastaavasti suurempi. Tarvittava vero kertyisi kokonaan ennakonpidätyksenä varmemmin ja vuoden aikana tasaisemmin. Verohallituksen määräys ei olisi kuitenkaan sillä tavalla ehdoton, etteikö erillistä ennakonkantoa voitaisi aina määrätä.
Menettelyn muutos ei vaikuttaisi ennakkoperinnän vastaavuuteen ainakaan sitä heikentävästi. Jos verovelvollinen itse vaatii, että laissa määrättyä suuremmat ennakonkannon alaiset tulot otettaisiin huomioon ennakonpidätyksen perusteiden laskennassa, voitaisiin näin menetellä, kuten nykyisinkin.
Säännöstä sovellettaisiin ensimmäisen kerran ennakkoperinnässä vuodelta 2005.
33 §. Vuosi-ilmoitus. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Vastaavasta työnantajan tiedonantovelvollisuudesta säädetään jo nyt verotusmenettelystä annetun lain 15 §:n 1 momentissa, kuitenkin niin, että nyt kumottavaksi ehdotetussa säännöksessä on laintasoisesti määritelty vuosi-ilmoituksen antamisaika. Tiedonantovelvollisuus määräytyisi yksinomaan verotusmenettelystä annetun lain ja Verohallituksen tiedonantovelvollisuutta koskevan päätöksen perusteella. Vuosi-ilmoituksen antamisajankohta määrättäisiin Verohallituksen antamalla päätöksellä, kuten tällä hetkellä tapahtuu myös muiden tiedonantovelvollisuuden piirissä olevien tietojen ja asiakirjojen osalta. Mahdollista on, että ainakin merityötuloa koskevan vuosi-ilmoituksen antamisajankohtaa tultaisiin aikaistamaan Verohallituksen päätöksellä.
Säännöstä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2004 annettaviin vuosi-ilmoituksiin.
34 §. Satunnaisesti palkkaa maksava työnantaja. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin siitä, ketä pidetään satunnaisesti palkkaa maksavana työnantajana. Verohallitus määräisi tiedonantovelvollisuutta koskevassa päätöksessään satunnaisesti palkkaa maksavan työnantajan vuosi-ilmoituksen antamisajankohdasta.
Säännöstä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2004 annettaviin vuosi-ilmoituksiin.
36 §. Palkkakirjanpito ja muistiinpanovelvollisuus. Ennakkoperintälain 36 §:n 2 momentissa säädetään palkkakirjanpidon ja muistiinpanojen säilytysajasta. Palkkakirjanpidon säilytysajan osalta säännöksessä viitataan siihen, mitä kirjanpitokirjojen säilytyksestä kirjanpitolaissa säädetään. Kirjanpitolain (1336/1997) 2 luvun 10 §:n mukaan kirjanpitokirjojen säilytysaika on 10 vuotta tilikauden päättymisestä. Ennakkoperintälain luettavuuden selventämiseksi ehdotetaan, että kirjanpitovelvollisen palkkakirjanpidon säilytysajasta säädettäisiin suoraan ennakkoperintälaissa.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi maininta palkkakirjanpidon säilytysajasta. Verotuksen kannalta riittäisi, että palkkakirjanpitoa säilytetään niin kauan kuin asianomaisen vuoden verotusta voidaan muuttaa tai siihen voidaan hakea muutosta. Tämän mukaisesti palkkakirjanpidon säilyttämisaika voisi olla kuusi vuotta sen vuoden lopusta lukien, jonka aikana tilikausi on päättynyt. Palkkakirjanpitoa koskevia tietoja käytetään hyväksi muuallakin kuin verotuksessa, muun muassa työntekijän eläkettä ja eläkevakuutusmaksua selvitettäessä. Tämän vuoksi ehdotetaan palkkakirjanpidon säilytysajaksi 10 vuotta tilikauden päättymisestä. Palkkakirjanpidon säilytysaika vastaisi siten edelleen kirjanpitolain mukaista kirjanpitokirjojen säilytysaikaa. Säännöksen mukaan muutoin noudatettaisiin, mitä kirjanpitolaissa kirjanpitoaineiston säilytysajasta säädetään. Tämän mukaisesti palkkakirjanpitoon liittyvät tositteet olisi säilytettävä kuten nykyisinkin kuusi vuotta sen vuoden lopusta, jonka aikana tilikausi on päättynyt. Tositteet on lisäksi säilytettävä kirjausjärjestyksessä tai muutoin siten, että tositteiden ja kirjausten välinen yhteys voidaan vaikeuksitta todeta. Muistiinpanot olisi nykyiseen tapaan säilytettävä kuusi vuotta sen vuoden lopusta, jonka aikana suoritus on maksettu.
Säännöstä sovellettaisiin sen voimaantulosta alkaen.
44 §. Veronkorotus. Pykälää täsmennettäisiin siten, että vuosi-ilmoituksen antamisen laiminlyönnistä ei määrättäisi veronkorotusta. Laiminlyönti sanktioitaisiin ehdotetulla verotusmenettelystä annetun lain 22 a §:n tarkoittamalla laiminlyöntimaksulla.
Säännöstä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2005 annettaviin vuosi-ilmoituksiin.
56 §. Veronhuojennus. Pykälän 1 ja 2 momentissa säädettäisiin siitä, että toimivalta käsitellä verosta vapauttamista koskevia hakemuksia olisi verovirastolla. Lausuma Verohallituksen määräämistä ehdoista poistettaisiin. Pykälän 3 momentissa säädetään euromääräisestä toimivaltarajasta Verohallituksen ja verovirastojen välillä. Momentti kumottaisiin. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että valtiovarainministeriö ja Verohallitus voivat pidättää itselleen periaatteelliselta kannalta tärkeän asian ratkaisemisen.
Säännöstä sovellettaisiin lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen vireille tuleviin hakemuksiin.
1.5.Verotusmenettelystä annettu laki
Verotusmenettelystä annetun lain muutoksia sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2004 toimitettavassa verotuksessa ja vuodelta 2004 annettaviin tietoihin kuitenkin niin, että esityksen 32 §:n 1 momenttia sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2005 toimitettavassa verotuksessa ja 16 §:n 9 momenttia ja 22 a §:ää sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2005 annettaviin tietoihin. Veronhuojennuksen myöntämistä koskevaa lain 88 §:n muutosta sovellettaisiin lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen vireille tuleviin hakemuksiin.
15 §. Tulotietoja koskeva sivullisen yleinen tiedonantovelvollisuus. Pykälän 1 momenttia täsmennettäisiin siten, että tiedonantovelvollisen olisi toimitettava tiedot myös maksamaansa tai välittämäänsä suoritukseen tehdystä oikaisusta. Lisäys liittyy ehdotettuun uuteen tuloverolain 112 a §:ään. Esimerkiksi Kansaneläkelaitoksen olisi siis toimitettava tiedot takaisinperimistään etuustuloista. Suorituksia kuvaavaan esimerkkiluetteloon lisättäisiin tulotyyppeinä osinko ja osakaslaina. Tältä osin muutos on täsmentävä. Lisäyksen johdosta yhtiöveron hyvityksestä annetun lain 11 §, jossa säännellään osinkojen vuosi-ilmoituksesta, voitaisiin kumota. Myöhemmin myös yhtiöveron hyvityksestä annettu asetus (1216/1989) voitaisiin kumota. Osinkojenkin osalta tiedonantovelvollisuuden yksityiskohdista määrättäisiin Verohallituksen tiedonantovelvollisuutta koskevassa päätöksessä. Lisäksi säännöksessä lueteltujen tulotyyppien luetteloa täsmennettäisiin siten, että luetteloon lisättäisiin rahasto-osuuden tuotto, millä tarkoitetaan rahastoyhtiön sijoitusrahaston tuotto-osuudelle maksamaa vuotuista tuottoa ja siihen verrattavaa yhteissijoitusyrityksen osuudelle maksettua tuottoa. Rahastoyhtiöt ovat nykyisinkin antaneet tiedot tuotto-osuuksille maksamistaan vuotuisista tuotoista.
Säännökseen lisättäisiin lisäksi maininta, että rajoitetusti verovelvolliselle maksetusta tai välitetystä suorituksesta olisi myös toimitettava tiedot verohallinnolle. Samalla voitaisiin kumota rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain 8 §:n 2 momentti. Tiedonantovelvollisuuden yksityiskohdista määrättäisiin Verohallituksen tiedonantovelvollisuutta koskevassa päätöksessä.
Säännöksen 4 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi siten, että arvopaperikauppojen ilmoittaminen laajennettaisiin koskemaan arvopaperimarkkinalaissa tarkoitetun arvopaperinvälittäjän ohella myös vakuutusyhtiölaissa tarkoitettua vakuutusyhtiötä, ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetussa laissa tarkoitettua edustustoa ja pääasiamiestä sekä vakuutusyhdistyslaissa tarkoitettua vakuutusyhdistystä. Myös muuta sijoitusneuvontatoimintaa tai omaisuudenhoitoa harjoittavan olisi toimitettava verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot tekemistään tai välittämistään arvopaperikaupoista, kauppojen osapuolista ja maksetuista kauppahinnoista. Sijoitusneuvonta on konsultointia, jossa sijoitusneuvoja antaa asiakkaalleen sijoitusvaihtoehtoja koskevia neuvoja. Toimintaa voidaan harjoittaa satunnaisesti muun liike- tai ammattitoiminnan ohella. Sijoitusneuvonta ei ole valvottu elinkeino. Omaisuudenhoitaja puolestaan sijoittaa asiakkaan varoja toimeksiantosopimukseen perustuen. Sijoitusneuvontaa tai omaisuudenhoitoa voi harjoittaa esimerkiksi vakuutuksenvälittäjistä annetussa laissa (251/1993) tarkoitettu vakuutuksenvälittäjä, josta myös käytetään nimitystä vakuutusmeklari.
Säännöstä täydennettäisiin siten, että edellä mainittujen tiedonantovelvollisten olisi toimitettava verohallinnolle tarpeelliset tiedot tekemistään tai välittämistään yhteissijoitusyrityksen osuuksien merkinnöistä ja lunastuksista siltä osin kuin tietoja ei ole toimitettu 17 §:n 1 momentin nojalla.
16 §. Meno- ja vähennystietoja koskeva sivullisen yleinen tiedonantovelvollisuus. Pykälään lisättäisiin uusi 8 momentti, jossa säädettäisiin osakaslainan takaisinmaksusta koskevasta tiedonantovelvollisuudesta. Osakeyhtiön olisi toimitettava verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot osakaslainan takaisinmaksusta. Takaisinmaksettu osakaslaina on tuloverolain 54 c §:ssä säädetyin edellytyksin maksajan verotuksessa vähennyskelpoinen pääomatulosta tehtävänä vähennyksenä.
Pykälään lisättäisiin myös uusi 9 momentti, jossa säädettäisiin omaisuuden hoidosta tai säilyttämisestä perittyä maksua koskevasta tiedonantovelvollisuudesta. Verovelvollisella on oikeus vähentää ehdotetun omavastuuosuuden ylittävältä osalta tulonhankkimismenona pääomatuloistaan muun muassa omaisuudenhoitomaksu, joka häneltä peritään arvo-osuustilistä aiheutuvina kustannuksina. Maksun omaisuuden hoidosta voi periä esimerkiksi sijoituspalveluyritys tai luottolaitos. Myös arvopaperikeskus tai tilinhoitajayhteisö ja sen asiamies voi periä arvo-osuustilin haltijalta korvauksen tietyistä toimenpiteistä. Myös tallelokeron vuokraa on pidetty pääomatuloista vähennyskelpoisena. Säännöksessä mainittujen tahojen olisi toimitettava verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot omaisuuden hoidosta perimistään maksuista.
Rahastoyhtiöiden toimintaa koskevia rajoituksia on väljennetty huhtikuussa 2004 voimaan tulleiden lainmuutosten myötä (HE 110/2003 vp) , jolloin koti- ja ulkomaiset rahastoyhtiöt voivat harjoittaa muun muassa yksilöllistä omaisuudenhoitopalvelua. Esityksessä ehdotetaan, että myös sijoitusrahastolaissa (48/1999) tarkoitetun rahastoyhtiön sekä ulkomaisen rahastoyhtiön toiminnasta Suomessa annetussa laissa (225/2004) tarkoitetun ulkomaisen rahastoyhtiön sivuliikkeen tai edustuston on toimitettava verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot omaisuuden hoidosta tai säilyttämisestä perimistään maksuista. Niin ikään tiedonantovelvollisuus koskisi myös ulkomaisten sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten Suomessa olevia sivuliikkeitä ja edustustoja.
17 §. Muita tietoja koskeva sivullisen yleinen tiedonantovelvollisuus. Pykälän 1 momentin muutoksella laajennettaisiin rahastoyhtiön tiedonantovelvollisuutta. Tiedonantovelvollisuus laajennettaisiin koskemaan myös ulkomaisen rahastoyhtiön Suomessa olevaa sivuliikettä ja edustustoa. Näiden olisi toimitettava nykyisin annettavien tietojen lisäksi rahasto-osuuksien ja yhteissijoitusyritysten osuuksien lunastuksen yhteydessä tiedot hankintahinnasta, hankinta-ajasta sekä merkinnän ja lunastuksen yhteydessä perityistä kuluista, jos nämä tiedot on rahastoyhtiön käytettävissä. Tiedonantovelvollisuus ei koskisi sijoitusrahaston hoidosta vuosittain perittävää niin sanottua hallinnointipalkkiota, jonka vaikutus sisältyy rahasto-osuuden kulloiseenkin arvoon.
Säännöstä ehdotetaan lisäksi täsmennettäväksi siten, että tiedonantovelvollisesta käytettäisiin nykyistä täsmällisempää ilmaisua. Tiedonantovelvollinen olisi rahastoyhtiö, eikä sijoitusrahasto.
Pykälän 1 momentin selkeyttämiseksi puhelinyhteisöjä koskeva tiedonantovelvollisuus säädettäisiin asiasisältöä muuttamatta 4 momentissa.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin sairausvakuutusmaksun määräämistä varten tarvittavasta suomalaisen työnantajan ja eläkelaitoksen tiedonantovelvollisuudesta. Säännös koskisi myös niitä tilanteita, joissa palkan maksaa tosiasiallisesti samaan taloudelliseen kokonaisuuteen kuuluva ulkomainen emo-, tytär- tai sisaryritys taikka sellainen ulkomainen yritys, jossa suomalaisella työnantajalla on määräysvalta. Eläkelaitosten tiedonantovelvollisuus tarkoittaisi erityisesti MYEL- ja YEL-työtulon ilmoittamista verohallinnolle. Sääntely olisi päällekkäistä sairausvakuutuslain, maatalousyrittäjien eläkelain ja yrittäjien eläkelain kanssa, mutta tiedonantovelvollisuuden kattavan sääntelyn vuoksi näistäkin tiedonantovelvollisuuksista on tarpeen säätää nimenomaan verotusta koskevassa lainsäädännössä. Säännösten lisääminen verotusmenettelystä annettuun lakiin merkitsee myös sitä, että Verohallitus voi tiedonantovelvollisuutta koskevassa päätöksessään antaa täsmentäviä määräyksiä tiedonantovelvollisuuden sisällöstä. Lisäksi tiedonantovelvollisuutta koskevia sanktiomääräyksiä voidaan soveltaa näiden tietojen antamisessa tapahtuneisiin laiminlyönteihin.
22 §. Tietojen antamista koskevat erityiset määräykset. Pykälän 1 momentissa tarkennettaisiin ja ajanmukaistettaisiin säännöstä tiedon kohteena olevan verovelvollisen tai muun vastaavan yksilöinnistä. Yksilöinti tapahtuisi nimen lisäksi henkilötunnuksella tai yritys- ja yhteisötunnuksella. Jos tiedonantovelvollisella ei olisi hallussaan näitä tietoja, tulisi verovelvollinen tai muu taho yksilöidä tiedonantovelvollisen hallussa olevilla mahdollisilla muilla tunniste- ja yhteystiedoilla. Muita tunnistetietoja ovat esimerkiksi syntymäaika, ja yhteystiedoilla tarkoitetaan esimerkiksi osoitetietoa.
Pykälän 2 momentin mukaan tiedot tulisi antaa veroviranomaisille salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä. Säännös on tarpeen, jotta varmistetaan salassa pidettävien tietojen saanti verotusta varten. Käytännössä säännöksen sisällyttäminen lakiin ei sinällään muuta nykyistä oikeustilaa sen enempää sivullisen yleisen kuin erityisenkään tiedonantovelvollisuuden asiasisällön osalta. Ehdotetulla säännöksellä ei olisi myöskään vaikutusta esimerkiksi oikeusapua koskevien kansainvälisten sopimusten ja lainsäädännön mukaisiin käyttö- ja luovutusrajoituksiin, sillä niitä voidaan pitää erityissäännöksinä suhteessa tähän yleissäännökseen.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tietojen antamisesta sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen. Lain mukaan Verohallitus voisi määrätä tietojen antamisesta sähköisesti. Verohallitus määräisi asiasta tiedonantovelvollisuutta koskevassa päätöksessään. Velvollisuutta ei kuitenkaan voitaisi asettaa luonnollisille henkilöille ja kuolinpesille, ellei kyse olisi elinkeinotoimintaan taikka maa- tai metsätalouteen liittyvistä tiedoista. Kaikilla tiedonantovelvollisilla olisi kuitenkin mahdollisuus antaa tiedonantovelvollisuutensa piiriin kuuluvat tiedot sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen. Sähköistä tiedonsiirtoa koskevia määräyksiä voitaisiin antaa sen mukaan kuin verohallinto kykenee tarjoamaan luotettavia sähköisiä asiointipalveluja.
Sähköisellä tiedonsiirtomenetelmällä tarkoitetaan tässä samaa kuin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa. Lain 4 §:n 1 kohdan mukaan sähköisellä tiedonsiirtomenetelmällä tarkoitetaan telekopiota ja telepalvelua, kuten sähköistä lomaketta, sähköpostia tai käyttöoikeutta sähköiseen tietojärjestelmään, sekä muuta sähköiseen tekniikkaan perustuvaa menetelmää, jossa tieto välittyy langatonta siirtotietä tai kaapelia pitkin; ei kuitenkaan puhelua. Verohallitus voisi myös tältä osin määritellä päätöksessään nimenomaiset tietovälineet, joilla tieto tulee antaa.
Tietoja annettaessa tulisi huolehtia siitä, että henkilötiedot ovat suojattuja henkilötietolain 32 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Henkilötietolain mukaan rekisterinpitäjän on toteutettava tekniset ja organisatoriset toimenpiteet henkilötietojen suojaamiseksi asiattomalta pääsyltä tietoihin ja vahingossa tai laittomasti tapahtuvalta tietojen hävittämiseltä, muuttamiselta, luovuttamiselta, siirtämiseltä taikka muulta laittomalta käsittelyltä. Toimenpiteiden toteuttamisessa on otettava huomioon käytettävissä olevat tekniset mahdollisuudet, toimenpiteiden aiheuttamat kustannukset, käsiteltävien tietojen laatu, määrä ja ikä sekä käsittelyn merkitys yksityisyyden suojan kannalta. Tietojen suojaus tulee ehdotuksen mukaan selvittää ennen tietojen antamismenettelyyn ryhtymistä.
22 a §. Laiminlyöntimaksu. Pykälässä säädettäisiin kattavasti tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi määrättävästä laiminlyöntimaksusta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin vähäisen laiminlyönnin, 2 momentissa olennaisen laiminlyönnin ja 3 momentissa tahallisen tai törkeän huolimattoman laiminlyönnin seuraamuksista. Pykälä vastaisi rakenteeltaan lain 32 §:n veronkorotussäännöstä. Huolimattomuuden asteen määrittelyssä noudatettaisiin pääosin vastaavia periaatteita ja käytäntöjä kuin veronkorotuksen määräämisessä on noudatettu.
Laiminlyöntimaksun määräämiseen liittyisi harkintaa. Säännöksen sanamuoto mahdollistaa myös sen, että laiminlyöntimaksu jätetään perustellusta syystä määräämättä. Näin voitaisiin menetellä erityisesti pykälän 1 momentin tarkoittamissa vähäisissä laiminlyönneissä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin lisäksi siitä, että laiminlyöntimaksua määrättäessä kiinnitettäisiin huomiota myös siihen, kuinka merkittävää tietomäärää laiminlyönti koskee. Tästä periaatteesta on tarpeen sisällyttää lakiin erillinen maininta. Laiminlyötyjen tietojen määrä vaikuttaisi laiminlyöntimaksun suuruuteen ensinnäkin sovellettaessa kutakin momenttia erikseen. Jos esimerkiksi pienyritys antaisi työnantajan vuosi-ilmoituksen myöhässä, laiminlyöntimaksun suuruus voisi olla esimerkiksi vain 100 euroa tai maksu voitaisiin jättää kokonaan määräämättäkin. Jos vastaava ajallinen myöhästyminen koskisi yritystä, jonka antama vuosi-ilmoitus koskee tuhansia palkansaajia, laiminlyöntimaksun suuruus olisi korkeampi. Toisaalta tietojen määrä vaikuttaisi myös siihen, pidetäänkö itse laiminlyöntiä ensimmäisessä momentissa tarkoitetulla tavalla vähäisenä vai toisessa momentissa tarkoitetulla tavalla olennaisena. Jos esimerkiksi pienyrityksen, jolla on muutama työntekijä, antamasta vuosi-ilmoituksesta puuttuvat työntekijöiden henkilötunnukset, laiminlyöntiä voidaan pitää vähäisenä, mutta jos vastaava virhe koskee työnantajaa, jolla on satoja tai tuhansia työntekijöitä, virhettä voitaisiin pitää olennaisena. Verohallitus antaisi tarkemmat yhtenäistävät ohjeet laiminlyöntimaksun määräämisestä erityyppisissä tilanteissa.
Laiminlyöntimaksu voitaisiin määrätä myös silloin, kun asiakirja tai muu tieto annetaan sen antamiselle säädetyn määräajan jälkeen. Yleisten hallinto-oikeudellisten periaatteiden ja käytäntöjen mukaisesti tiedonantovelvolliselle voidaan perustellusta syystä hakemuksesta myöntää pidennys asiakirjan tai muun tiedon antamiselle. Mahdollista on myös se, että tiedonantovelvollisuuden täyttämisen esteenä on force majeure -tyyppinen peruste. Jos lykkäys myönnettäisiin tai jos pakottava syy olisi estänyt velvollisuuden määräajassa täyttämisen, laiminlyöntimaksua ei määrättäisi.
Laiminlyöntimaksun määrääminen edellyttäisi aina tiedonantovelvollisen kuulemista. Tiedonantovelvolliselle varattaisiin aina tilaisuus tiedoissa olevan virheen tai puutteen korjaamiseen. Tiedonantovelvollinen voisi myös selvittää myöhästymisen tai puutteen syytä tai esittää muita asiaan vaikuttavia seikkoja. Kuulemiskirjeessä kerrottaisiin, mitä selvitystä tiedonantovelvollisen toivotaan esittävän ja miksi. Veroviranomaisen kuulemiskirjeen tulisi olla todistettavasti lähtenyt tiedonantovelvolliselle. Tavallinen postikirje olisi riittävä, mutta asiakirjoihin merkittäisiin, milloin kirje on annettu postin kuljetettavaksi.
Laiminlyöntimaksu määrättäisiin täysin sadoin euroin, joten pienin määrättävä maksu olisi 100 euroa.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että laiminlyöntimaksua ei voitaisi määrätä kotitalouksille. Kotitalous määritellään säännöksessä muuksi kuin elinkeinotoimintaa tai maa- tai metsätaloutta harjoittavaksi luonnolliseksi henkilöksi tai kuolinpesäksi. Kotitaloudet eivät useinkaan ole tietoisia kaikista yhteiskunnallisista velvollisuuksista. Sen sijaan jos luonnollinen henkilö harjoittaa elinkeinotoimintaa taikka maa- tai metsätaloutta, hänellä tulee mainitun toiminnan osalta olla samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin yritystoimintaa harjoittavilla.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin siitä, että laiminlyöntimaksu ei olisi verotuksessa vähennyskelpoinen. Laiminlyöntimaksu tilitettäisiin valtiolle. Seuraamukset laiminlyöntimaksun maksamisesta määräajan jälkeen laskettaisiin veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain mukaisesti samalla tavalla kuin maksuunpannulle verolle.
23 §. Tarkastusoikeus. Pykälän 2 ja 3 momentit kumottaisiin. Laiminlyöntimaksu olisi riittävä sanktio tiedonantovelvollisuuden laiminlyöntitilanteissa.
23 a §. Muutoksenhaku. Pykälässä säädettäisiin tiedonantovelvollisuuteen liittyvästä muutoksenhausta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tiedonantovelvollisuuden perusteisiin liittyvästä muutoksenhausta. Jos verohallinnon viranomainen katsoo, että joku on tiedonantovelvollisuutta koskevien säännösten nojalla velvollinen antamaan tietoja, ja kyseinen itse katsoo, että tällaista velvollisuutta ei ole tai että tiedonantovelvollisuus on rajoitetumpi kuin verohallinnon viranomainen on katsonut, tiedonantovelvollisuudesta annettaisiin kirjallinen valituskelpoinen päätös, josta olisi mahdollista valittaa siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Pykälässä säädettävä menettely vastaisi nykyistä käytäntöä. Tällaisia päätöksiä on annettu lähinnä erityiseen tiedonantovelvollisuuteen liittyen. Muutoksenhakuoikeus ei koskisi Verohallituksen yleisestä tiedonantovelvollisuudesta antamaa päätöstä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta laiminlyöntimaksun määräämistä koskevaan Verohallituksen tai veroviraston päätökseen. Muutosta haettaisiin ensiasteessa päätöksen tehneeltä viranomaiselta oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus olisi tehtävä viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen kalenterivuoden alusta, jona laiminlyöntimaksua koskeva päätös on tehty. Oikaisuvaatimuksen voisi tehdä vain tiedonantovelvollinen. Koska tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnissä ei ole kysymys tiedonantovelvolliseen kohdistuvasta verotuksesta, ei ole tarpeen, että myös veroasiamiehellä olisi muutoksenhakuoikeus taikka että oikaisuvaatimus käsiteltäisiin ensiasteessa verotuksen oikaisulautakunnassa. Tämä olisi myös käytännössä ongelmallista, koska toimivaltaisen veroasiamiehen ja verotuksen oikaisulautakunnan yksiselitteinen määrittäminen on tiedonantovelvollisuuteen liittyvän menettelyn vuoksi ongelmallista.
Pykälän 3 momentin mukaan oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä haettaisiin muutosta valittamalla siltä hallinto-oikeudelta, jonka tuomiopiiriin tiedonantovelvollisen kotikunta kuuluu.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin 1 ja 3 momentissa tarkoitettujen päätösten tiedoksiantomenettelystä.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin valitusmahdollisuudesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin siitä, että mahdollisesti palautettavalle laiminlyöntimaksulle maksettaisiin palautuskorkoa siten kuin veronkantolaissa säädetään.
32 §. Veronkorotus. Pykälän 1 momenttia täsmennettäisiin siten, että sitä sovellettaisiin yksinomaan verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntitilanteisiin. Säännöksen 1 momentin perusteella on nykyisin määrätty veronkorotuksia muun muassa asuntoyhteisölle, jos se ei ole antanut lain 17 §:n 3 momentissa tarkoitettuja tietoja osakkaiden omistamista huoneistoista. Jatkossa näissä tilanteissa määrättäisiin laiminlyöntimaksu.
Ilmoittamisvelvollisuudesta ja sen sisällöstä säädetään lain 2 luvussa, ja 32 §:n tarkoittama veronkorotus voitaisiin määrätä vain mainitun luvun tarkoittaman ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä. Vastaavasti 22 a §:n tarkoittama laiminlyöntimaksu määrättäisiin vain lain 3 luvun tarkoittamasta sivullisen tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä. Raja veronkorotuksen ja laiminlyöntimaksun välillä määräytyisi siten sillä perusteella, onko kysymys verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuudesta vai sivullisen tiedonantovelvollisuudesta.
34 §. Verotuksessa hyväksi luettavat ennakot. Pykälästä poistettaisiin viittaus kumottavaksi ehdotettuun ennakkoperintälain 33 §:ään.
88 §. Veronhuojennus. Pykälän 1 ja 3 momentin mukaan toimivalta käsitellä verosta vapauttamista koskevia hakemuksia olisi verovirastolla. Säännös Verohallituksen määräämistä ehdoista poistettaisiin. Pykälän 4 momenttia muutettaisiin siten, että euromääräinen toimivaltaraja Verohallituksen ja verovirastojen välillä poistettaisiin. Valtiovarainministeriö ja Verohallitus voisivat pidättää itselleen periaatteellisesti tärkeän asian ratkaisemisen.
1.6.Yhtiöveron hyvityksestä annettu laki
11 §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Osinkoa koskevasta tiedonantovelvollisuudesta säädettäisiin verotusmenettelystä annetun lain 15 §:n 1 momentissa, ja tarkemmat määräykset annettaisiin Verohallituksen tiedonantovelvollisuutta koskevassa päätöksessä.
Lakia sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2004 annettaviin tietoihin.
1.7.Eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksesta annettu laki
4 §. Pykälää muutettaisiin siten, että Verohallituksen määräämä verovirasto käsittelisi laissa tarkoitetut veronhuojennusasiat.
7 § ja 8 §. Pykälät muutettaisiin vastaamaan ehdotettua 4 §:n muutosta.
Edellä mainitut säännökset tulisivat voimaan lain voimaantulopäivänä. Verohallitus antaisi toimivaltaista verovirastoa koskevan määräyksensä heti lain tultua voimaan ja Verohallituksessa tuolloin vireillä olevat hakemukset siirrettäisiin asianomaiseen verovirastoon käsiteltäväksi.
1.8.Veronkantolaki
27 b §. Lakiin lisättävässä 27 b §:n 1 momentissa säädettäisiin yleisestä veronpalautuskoron suuruudesta. Jos muussa laissa olisi palautuskorkoa koskeva erityissäännös, sitä sovellettaisiin tämän yleissäännöksen asemesta. Korkotaso määräytyisi kunkin kalenterivuoden ajaksi sitä kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain 12 §:ssä tarkoitetun viitekoron perusteella siten, että korko olisi viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä. Korko määräytyisi vuotuisena korkona. Palautuskorko ei olisi tuloverotuksessa veronalaista tuloa. Korkotulon verovapaus olisi riippumaton siitä, minkälaisesta tuloverolain mukaisesta tulosta olisi kysymys. Korko olisi siis verovapaa, vaikka sen perusteena olisi elinkeinotoiminnasta tai maataloudesta johtuva veronpalautus.
Säännös tulisi voimaan siten, että korko laskettaisiin voimassa olevan veronkantoasetuksen 11 §:n mukaisesti lain voimaantulopäivää seuraavan kuukauden loppuun saakka 9 prosentin kiinteän korkokannan mukaan ja seuraavan kuukauden ensimmäisestä päivästä alkaen tämän lain tarkoittamalla tavalla.
1.9.Valmisteverotuslaki
39 §. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin palautettavalle valmisteverolle maksettavan koron määrää koskeva säännös. Korkotaso määräytyisi kunkin kalenterivuoden ajaksi sitä kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain 12 §:ssä tarkoitetun viitekoron perusteella siten, että korko olisi viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä. Korko määräytyisi vuotuisena korkona. Säännös vastaisi veronkantolakiin ehdotettavaa palautuskorkoa koskevaa säännöstä. Lisäksi momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös pienimmästä palautettavasta määrästä, jolle ei makseta korkoa. Palautuskorko ei olisi tuloverotuksessa veronalaista tuloa.
Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin liikaa palautetulle, takaisin perittävälle valmisteverolle laskettavan koron määrää koskeva säännös. Säännös vastaisi pykälän 1 momenttiin ehdotettavaa palautuskorkoa koskevaa säännöstä. Korko laskettaisiin liikaa palautetun valmisteveron maksupäivästä takaisin perinnälle määrättyyn eräpäivään saakka, viimeksi mainittu päivä mukaan lukien. Eräpäivän jälkeen korkoon sovellettaisiin veronlisäyksestä ja viivekorosta annettua lakia. Lisäksi 39 §:n 2 momenttia ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että korkoa voitaisiin periä sekä hakemuksen perusteella liikaa palautetulle että tullin oma-aloitteisesti liikaa palauttamalle valmisteverolle. Lisäksi momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös pienimmästä takaisin perittävästä määrästä, jolle ei makseta korkoa. Peritty korko ei olisi tuloverotuksessa vähennyskelpoinen meno.
Pykälän 1 ja 2 momentin koron määrää koskeva säännös tulisi voimaan kuten veronkantolain palautuskorkoa koskevan säännöksen osalta on ehdotettu. Korko laskettaisiin voimassa olevan valmisteverotusasetuksen 6 §:n mukaisesti lain voimaantulopäivää seuraavan kuukauden loppuun saakka yhdeksän prosentin kiinteän korkokannan mukaan ja seuraavan kuukauden ensimmäisestä päivästä alkaen tämän lain tarkoittamalla tavalla.
1.10.Tullilaki
39 §. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin säännökset palautettavalle tullille laskettavan koron määrästä sekä siitä, että korkoa ei maksettaisi 17 euroa pienemmälle määrälle. Lisäksi pykälän sanamuotoon tehtäisiin joitakin teknisluontoisia tarkennuksia.
Palautettavalle tullille maksettavan koron määrää koskeva säännösehdotus vastaisi veronkantolakiin ja valmisteverotuslakiin ehdotettavia palautuskorkoa koskevia muutosehdotuksia.
Nykyinen kiinteä yhdeksän prosentin vuotuinen korkokanta on ollut sama vuodesta 1982 lähtien. Palautettavalle tullin määrälle suoritettavan koron määrä säädettiin tuolloin samaksi kuin muussa verotuksessa sovellettava korko. Koron määrää ei tarkistettu Suomen liittyessä Euroopan unioniin. Vastaavista syistä kuin veronkantolain ja valmisteverotuslain muutosehdotusten osalta esitetään, olisi perusteltua sitoa myös tullilain nojalla suoritettavan palautuskoron korkokanta yleiseen markkinakorkotasoon.
Palautuskorko määräytyisi vuotuisena korkona, jonka korkokanta olisi sidottu yleiseen markkinakorkotasoon. Korkotaso määräytyisi kunkin kalenterivuoden ajaksi sitä kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain 12 §:ssä tarkoitetun viitekoron perusteella. Korko olisi viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä. Vuonna 2004 näin määritelty korko olisi suuruudeltaan 0,5 prosenttia.
Tulliverotusmenettelyn kannalta olisi tarkoituksenmukaista ja verovelvollisenkin kannalta selkeää, että verotuksessa ja tulliverotuksessa sovellettavat palautuskorot määräytyisivät edelleen yhdenmukaisin perustein. Ehdotuksen mukaan määräytyvä palautuskoron määrä olisi myös koodeksin 241 artiklan mukainen. Tullilain mukaan palautettavalle tullin määrälle maksettava korko määräytyisi samoin perustein kuin muulla verotuksessa palautettaville määrille laskettavien korkojen määrä.
Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin myös säännös pienimmästä palautettavasta määrästä, jolle ei makseta korkoa. Ehdotus vastaisi tältä osin tulliasetuksen 3 §:ää, jonka mukaan korkoa ei makseta 17 euroa pienemmälle tullinpalautukselle.
Palautuskorko ei olisi tuloverotuksessa veronalaista tuloa.
Pykälän 2 momentin koron määrää koskeva säännös tulisi voimaan kuten veronkantolain ja valmisteverotuslain palautuskorkoa koskevien säännösten osalta ehdotetaan. Korko laskettaisiin tulliasetuksen 3 §:n mukaisesti lain voimaantulopäivää seuraavan kuukauden loppuun saakka yhdeksän prosentin kiinteän korkokannan mukaan, jonka jälkeen seuraavan kuukauden ensimmäisestä päivästä alkaen palautuskorko laskettaisiin ehdotetulla tavalla.
1.11.Perintö- ja lahjaverolaki
53 ja 54 §. Kummankin pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että toimivalta käsitellä verosta vapauttamista koskevia hakemuksia olisi verovirastolla. Säännös Verohallituksen määräämistä ehdoista poistettaisiin. Kummankin pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että euromääräinen toimivaltaraja Verohallituksen ja verovirastojen välillä poistettaisiin. Valtiovarainministeriö ja Verohallitus voisivat pidättää itselleen periaatteelliselta kannalta tärkeän asian ratkaisemisen.
Lakia sovellettaisiin niihin hakemuksiin, jotka tulevat vireille lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen.
1.12.Työnantajan sosiaaliturvamaksusta annettu laki
14 §. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että toimivalta käsitellä verosta vapauttamista koskevia hakemuksia olisi verovirastolla. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että valtiovarainministeriö ja Verohallitus voisivat pidättää itselleen periaatteelliselta kannalta tärkeän asian ratkaisemisen.
Lakia sovellettaisiin niihin hakemuksiin, jotka tulevat vireille lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen.
1.13.Arvonlisäverolaki
210 §. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että toimivalta käsitellä verosta vapauttamista koskevia hakemuksia olisi verovirastolla. Säännös Verohallituksen ja Tullihallituksen määräämistä ehdoista poistettaisiin. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että valtiovarainministeriö ja Verohallitus voisivat ottaa ratkaistavakseen periaatteelliselta kannalta tärkeän asian. Verohallituksen osalta tämä koskisi vain veroviraston käsiteltäviä asioita.
Lakia sovellettaisiin niihin hakemuksiin, jotka tulevat vireille lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen.
1.14.Varainsiirtoverolaki
52 §. Veronhuojennus ja maksunlykkäys. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että toimivalta käsitellä verosta vapauttamista koskevia hakemuksia olisi verovirastolla. Säännös Verohallituksen määräämistä ehdoista poistettaisiin. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että valtiovarainministeriö ja Verohallitus voisivat pidättää itselleen periaatteelliselta kannalta tärkeän asian ratkaisemisen.
Lakia sovellettaisiin niihin hakemuksiin, jotka tulevat vireille lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen.
1.15.Arpajaisverolaki
18 §. Verosta vapauttaminen ja veron suorittamisen lykkäys. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että toimivalta käsitellä verosta vapauttamista koskevia hakemuksia olisi verovirastolla. Säännös Verohallituksen määräämistä ehdoista poistettaisiin. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että valtiovarainministeriö ja Verohallitus voisivat pidättää itselleen periaatteellisesti tärkeän asian ratkaisemisen.
Lakia sovellettaisiin niihin hakemuksiin, jotka tulevat vireille lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen.
2.Voimaantulo
Säännöksistä osaa sovellettaisiin lain voimaantulopäivästä, osaa verovuoden 2004 verotuksessa ja osaa verovuoden 2005 verotuksessa.
Verohallinnon sisäisen toimivallan uudelleenjärjestelyyn liittyviä säännöksiä sovellettaisiin lain voimaantulopäivästä alkaen. Näitä olisivat veronhuojennusasioihin ja yleishyödyllisten yhteisöjen verovapautta koskeviin asioihin liittyvät toimivaltasäännökset. Veronpalautuskoron määräytymistä koskevia säännöksiä sovellettaisiin lain voimaantulopäivää seuraavan toisen kuukauden alusta laskettavaan korkoon.
Aineelliseen verotukseen liittyviä sijoitusrahasto-osuuksien hankintamenon vähentämisjärjestystä koskevaa tuloverolain 47 §:ää sekä verotusta keventäviä muutoksia, kuten tietoliikenneyhteyden verovapautta henkilökuntaetuutena ja varallisuusverotuksen veropohjaa kaventavia säännöksiä, sovellettaisiin ensimmäisen kerran verovuodelta 2004 toimitettavassa verotuksessa. Myös eräitä sivullisen tiedonantovelvollisuutta koskevia säännöksiä sovellettaisiin jo verovuodelta 2004 annettavia tietoja koskien. Verovuodesta 2005 alkaen sovellettaisiin esimerkiksi pääomatulojen tulonhankkimismenojen vähennyskelpoisuutta rajoittavaa tuloverolain 54 §:ää.
Kunkin säännöksen ehdotettu voimaantuloajankohta ilmenee tarkemmin säännöksen yksityiskohtaisesta perustelusta.
Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:
Lakiehdotukset
1Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun tuloverolain (1535/1992) 42 §:n 2 ja 3 momentti, 47 §:n 4 momentti, 74 §:n 1 momentin 2 kohta ja 112 §:n 1 momentti,
sellaisina kuin niistä ovat 42 §:n 2 ja 3 momentti laissa 475/1998, sekä
lisätään 54 §:ään uusi 2 momentti, 69 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi laeissa 1086/2000 ja 1065/2003, uusi 4 momentti sekä lakiin uusi 112 a § seuraavasti:
42 §Muusta yhtiöstä kuin pörssiyhtiöstä saadun osingon pääomatulo-osuus
Jos sellainen osakas, jota ei työntekijäin eläkelain (395/1961) 1 d §:n mukaan pidetä mainittuun yhtiöön työsuhteessa olevana, on verovuonna käyttänyt omana tai perheensä asuntona yhtiön varoihin kuuluvaa asuntoa, asunnon arvo vähennetään hänen osakkeidensa arvosta yhtiöstä saadun osingon pääomatulo-osuutta laskettaessa.
Elinkeinotoimintaa harjoittavan osakeyhtiön sellaisen osakkaan, jota ei työntekijäin eläkelain 1 d §:n mukaan pidetä mainittuun yhtiöön työsuhteessa olevana, osakkeiden hankintaan käytetty korollinen velka vähennetään hänen osakkeidensa arvosta yhtiöstä saadun osingon pääomatulo-osuutta laskettaessa.
47 §Omaisuuden hankintamenon laskemista koskevia erityisiä säännöksiä
Arvo-osuusjärjestelmään kuuluvat osuudet tiettyyn omaisuuteen, sijoitusrahaston rahasto-osuudet ja yhteissijoitusyrityksen osuudet katsotaan luovutetuiksi, jollei verovelvollinen muuta näytä, siinä järjestyksessä kuin ne on saatu.
54 §Tulonhankkimismenot
Verovelvollinen voi vähentää myös arvopapereiden, arvo-osuuksien ja muun näihin rinnastettavan omaisuuden hoidosta ja säilyttämisestä aiheutuneet menot siltä osin, kuin ne verovuonna ylittävät 50 euron suuruisen omavastuuosuuden. Omavastuuosuuden katsotaan kattavan omaisuuden hoidosta ja säilyttämisestä aiheutuneet menot myös siltä osin, kuin omaisuus tai sen tuottama tulo ei ole veronalaista.
69 §Tavanomainen henkilökuntaetu
Veronalaista tuloa ei synny myöskään työntekijän työkäyttöä varten järjestetyn tietoliikenneyhteyden yksityiskäytöstä.
74 §Merityötulo
Merityötulolla tarkoitetaan laivanisännän tai Verohallituksen määräämän muun tähän rinnastettavan aluksen liikennöintiä hoitavan työnantajan palveluksessa, bruttovetoisuudeltaan vähintään 100 rekisteritonnin aluksessa tehdystä aluksen liikennöintiin liittyvästä työstä rahana tai rahanarvoisena etuutena saatua palkkatuloa, edellyttäen että:
2) alus on Merenkulkulaitoksen, Varustamoliikelaitoksen tai muun laivaisännän alus, jota käytetään viranomaisen tilaamissa tehtävissä merialueella;
112 §Eläketulon jaksottaminen
Jos verovuonna saatu lakisääteiseen eläketurvaan perustuva vähintään 500 euron suuruinen eläketulo kohdistuu vähintään kolmen kuukauden ajalta verovuotta edeltäneeseen aikaan, eläketulo jaksotetaan verovelvollisen vaatimuksesta sen vuoden ansiotuloksi, johon eläke kohdistuu. Jos edellä tarkoitettu kerralla saatu eläketulo kohdistuu useampaan vuoteen kuin verovuoteen ja kahteen verovuotta edeltäneeseen vuoteen, se jaksotetaan kolmeksi yhtä suureksi eräksi verovuodelle ja kahdelle sitä edeltäneelle vuodelle. Koko eläketulolle tällä tavoin laskettu vero maksuunpannaan sen vuoden verona, jona tulo on saatu.
112 a §Eräiden takaisin perittyjen etuustulojen oikaisu
Jos verovelvollinen maksaa takaisin aikaisempana vuonna aiheetta saamaansa eläkettä, opintorahaa tai muuta veronalaista lakisääteistä etuutta niin myöhään, että suoritusta ei voida ottaa huomioon etuuden maksajan antamassa vuosi-ilmoituksessa, takaisin maksettu määrä vähennetään takaisinmaksuvuoden verotuksen oikaisuna samalla tavoin kuin puhtaasta ansiotulosta valtion- ja kunnallisverotuksessa tehtävät vähennykset. Vähennys tehdään muiden vähennysten jälkeen ennen perusvähennystä.
Edellä 1 momentissa tarkoitetulla tavalla menetellään myös, jos eläkkeen, opintorahan tai muun veronalaisen lakisääteisen etuuden maksaja perii verovelvolliselta samasta tai muusta etuudesta takaisin suorituksen, jonka etuuden maksaja on aikaisempana vuonna aiheetta maksanut verovelvolliselle.
Jos eläkkeen, opintorahan tai muun lakisääteisen etuuden maksaja maksaa eläkkeestä tai muusta suorituksesta aikaisemman eläkkeen tai veronalaisen etuuden maksajalle suorituksen, jonka tämä on aikaisemmin samalta ajalta maksanut verovelvolliselle, suoritusta ei lueta veronalaiseksi tuloksi sinä vuonna, jona se maksetaan aikaisemmalle etuuden maksajalle. Aikaisemmin maksettu suoritus on sen vuoden veronalaista tuloa, jona se on saatu.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .
Lain 47 §:n 4 momenttia, 69 §:n 4 momenttia ja 74 §:n 1 momentin 2 kohtaa sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2004 toimitettavassa verotuksessa.
Lain 54 §:n 2 momenttia sekä 112 §:ää sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2005 toimitettavassa verotuksessa.
Lain 112 a §:ää sovelletaan 1 päivänä tammikuuta 2005 tai sen jälkeen takaisin maksettuihin tai takaisin perittyihin etuuksiin.
2Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun varallisuusverolain (1537/1992) 10 §:n 1 kohta seuraavasti:
10 §Verovapaat varat
Veronalaisia varoja eivät ole:
1) yksinomaan verovelvollisen ja hänen perheensä henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu koti- ja muu irtaimisto mukaan lukien tavanomaiset omassa tai perheen käytössä olevat kulkuneuvot, tavanomaisten kulutustavaroiden tai -palveluiden myyntiä osuuskuntalain (1488/2001) 1 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla harjoittavien kulutusosuuskuntien ja osuuspankkien tavanomaiset osuudet; tavanomaista arvokkaammat korut sekä taide- ja arvoesineet ovat kuitenkin veronalaisia varoja;
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .
Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2004 toimitettavassa verotuksessa.
3Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Tällä lailla kumotaan rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta 11 päivänä elokuuta 1978 annetun lain (627/1978) 8 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1120/1996.
2 §
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .
Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2004 annettaviin tietoihin.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan 20 päivänä joulukuuta 1996 annetun ennakkoperintälain (1118/1996) 33 § sekä
muutetaan 2 §:n 1 momentti, 34 §, 36 §:n 2 momentti, 44 §:n 4 momentti ja 56 §,
sellaisina kuin niistä ovat 44 §:n 4 momentti laissa 905/2001 ja 56 § osaksi viimeksi mainitussa laissa, seuraavasti:
2 §Ennakkoperinnän toimittamisen tavat
Ennakkoperintä toimitetaan ennakonpidätyksenä. Jos tässä laissa säädetään tai Verohallitus tämän lain nojalla määrää, ennakkoperintä toimitetaan ennakonkantona. Verohallitus voi määrätä, että yhteensä enintään 7 000 euron suuruiset ennakonkannon alaiset tulot voidaan ottaa huomioon ennakonpidätyksen perusteiden laskennassa.
34 §Satunnaisesti palkkaa maksava työnantaja
Valtioneuvoston asetuksella säädetään siitä, ketä pidetään satunnaisesti palkkaa maksavana työnantajana.
36 §Palkkakirjanpito ja muistiinpanovelvollisuus
Kirjanpitovelvollisen on säilytettävä tämän lain mukaisia suorituksia koskeva palkkakirjanpitonsa kymmenen vuotta tilikauden päättymisestä noudattaen muutoin, mitä kirjanpitolaissa (1336/1997) kirjanpitoaineiston säilytysajasta säädetään. Muistiinpanot ja tositteet on säilytettävä kuusi vuotta sen vuoden lopusta lukien, jonka aikana suoritus on maksettu.
44 §Veronkorotus
Jos veroa ei voida edellä tarkoitetulla tavalla korottaa, verovirasto voi määrätä maksettavaksi enintään 15 000 euron suuruisen veronkorotuksen. Veronkorotuksen määrääminen edellyttää tällöin, että suorituksen maksaja on todistettavasti lähetetystä kehotuksesta huolimatta laiminlyönyt rekisteri- tai valvontailmoituksen antamisen tai antanut ilmoituksen olennaisesti puutteellisena tai virheellisenä eikä laiminlyönti ole olosuhteisiin nähden tai muutoin vähäinen. Verovirasto voi määrätä veronkorotuksen maksettavaksi ilmoittamisvelvollisuuden törkeän laiminlyönnin johdosta silloinkin, kun se on toimittanut maksuunpanon arvioimalla ja oikaissut maksuunpanon myöhemmin toimitetun selvityksen perusteella sellaiseksi, että maksuunpanoa ei toimiteta.
56 §Veronhuojennus
Verovirasto voi erityisistä syistä hakemuksesta poistaa:
1) suorituksen maksajalle maksettavaksi pannun pidättämättä jätetyn määrän, veronlisäyksen, veronkorotuksen, viivekoron ja lykkäyskoron; sekä
2) maksuunpannulle ennakolle suoritettavan viivekoron ja ennakolle lykkäyksen vuoksi maksettavan koron.
Verovirasto voi poistaa edellä tarkoitetut määrät silloinkin, kun niitä olisi tilitettävä tai on tilitetty muulle veronsaajalle kuin valtiolle.
Valtiovarainministeriö tai Verohallitus voi ottaa periaatteellisesti tärkeän veroviraston käsiteltävän asian ratkaistavakseen.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .
Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2004 toimitettavassa ennakkoperinnässä ja mainitulta vuodelta annettaviin tietoihin. Lain 2 §:ää sovelletaan kuitenkin ensimmäisen kerran vuodelta 2005 toimitettavassa ennakkoperinnässä ja lain 44 §:n 4 momenttia vuodelta 2005 annettavien ilmoitusten laiminlyönteihin.
Lain 56 §:ää sovelletaan lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen vireille tuleviin hakemuksiin.
5Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan verotusmenettelystä 18 päivänä joulukuuta 1995 annetun lain (1558/1995) 15, 17, 22 ja 23 §, 32 §:n 1 momentti, 34 §:n 1 momentti sekä 88 §:n 1, 3 ja 4 momentti,
sellaisina kuin niistä ovat 15 § osaksi laeissa 1387/1997 ja 981/1999, 17 § laissa 1165/2002, 23 § osaksi laissa 505/1998, 32 §:n 1 momentti ja 88 §:n 4 momentti laissa 907/2001 ja 34 §:n 1 momentti laissa 1122/1996, sekä
lisätään 16 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi mainitussa laissa 1122/1996 sekä laeissa 1127/1996 ja 1172/1998, uusi 8 ja 9 momentti, jolloin nykyinen 8 momentti siirtyy 10 momentiksi, sekä lakiin uusi 22 a ja 23 a § seuraavasti:
15 §Tulotietoja koskeva sivullisen yleinen tiedonantovelvollisuus
Jokaisen on toimitettava verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot maksamistaan tai välittämistään rahanarvoisista suorituksista, niiden oikaisuista, saajista ja suoritusten perusteista. Rahanarvoisella suorituksella tarkoitetaan muun ohessa palkkaa, luontoisetua ja palkkiota sekä työstä, tehtävästä tai palveluksesta maksettua korvausta sekä palkintoa, apurahaa, stipendiä, tunnustuspalkintoa, opintotukea, kustannusten korvausta, eläkettä, sosiaalietuutta, osinkoa, osakaslainaa, rahasto-osuuden tuottoa, korkoa, vuokraa ja vakuutuskorvausta sekä tekijänoikeudesta, patentista, kaivosoikeudesta tai muusta sen kaltaisesta oikeudesta maksettua korvausta. Tiedot on toimitettava verohallinnolle, vaikka suoritus olisi maksettu ennakonpidätystä toimittamatta taikka suoritus olisi maksettu tai välitetty rajoitetusti verovelvolliselle taikka kyseinen tulo olisi saajalleen verosta vapaa.
Puun ostajan on toimitettava verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot hankinta- ja pystykaupalla myydyn puun myyjistä ja myynneistä.
Puun ostajien tai ostajajärjestöjen on toimitettava metsäntutkimuslaitokselle verokuutiometrin raha-arvon laskemista varten tarpeelliset tiedot. Metsäntutkimuslaitoksella on oikeus tarkastaa tiedonantovelvollisen hallussa oleva aineisto tietojen oikeellisuuden varmistamiseksi.
Arvopaperimarkkinalaissa (495/1989) tarkoitetun arvopaperinvälittäjän, vakuutusyhtiölaissa (1062/1979) tarkoitetun vakuutusyhtiön, ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetussa laissa (398/1995) tarkoitetun edustuston ja pääasiamiehen, vakuutusyhdistyslaissa (1250/1987) tarkoitetun vakuutusyhdistyksen sekä muun sijoitusneuvontaa tai omaisuudenhoitoa harjoittavan on toimitettava verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot tekemistään tai välittämistään arvopaperikaupoista, kauppojen osapuolista ja maksetuista kauppahinnoista sekä tekemistään tai välittämistään yhteissijoitusyritysten osuuksien merkinnöistä ja lunastuksista siltä osin kuin tietoja ei ole toimitettu 17 §:n 1 momentin nojalla.
Edellä 4 momentissa tarkoitetun tiedonantovelvollisen on myös toimitettava kaupankäynnistä vakioiduilla optioilla ja termiineillä annetussa laissa (772/1988) tarkoitetusta vakioidusta optio- ja termiinisopimuksesta, arvopaperimarkkinalain 10 luvun 1 a §:ssä tarkoitetusta vakioituun optioon tai termiiniin rinnastettavasta johdannaissopimuksesta sekä arvopaperimarkkinalain 10 luvun 1 b §:ssä tarkoitetusta muusta johdannaissopimuksesta ja sopimuksen osapuolista verohallinnolle tarpeelliset tiedot.
Arvopaperimarkkinalaissa tarkoitetun selvitysyhteisön ja kaupankäynnistä vakioiduilla optioilla ja termiineillä annetussa laissa tarkoitetun optioyhteisön on toimitettava verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot selvittämistään oman pääoman ehtoisia arvopapereita koskevista takaisinosto- ja lainaussopimuksista, niihin perustuvista tuloverolain 31 §:n 5 momentissa tarkoitetuista sijaisosingoista sekä sijaisosinkojen maksajista ja saajista. Arvopaperinvälittäjän on annettava tässä momentissa tarkoitetut tiedot asiakkaansa lukuun tekemistään takaisinosto- ja lainaussopimuksista.
Poroisännän on toimitettava verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot poronomistajien omistamista poroista.
Verohallitus voi antaa tarkempia määräyksiä annettavista tiedoista, tietojen antamisen ajankohdasta ja tavasta tai rajoittaa tiedonantovelvollisuutta.
16 §Meno- ja vähennystietoja koskeva sivullisen yleinen tiedonantovelvollisuus
Osakeyhtiön on toimitettava verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot tuloverolain 54 c §:ssä tarkoitetusta osakaslainan takaisinmaksusta.
Sijoituspalveluyrityksistä annetussa laissa (579/1996) tarkoitetun sijoituspalveluyrityksen, ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen oikeudesta tarjota sijoituspalveluja Suomessa annetussa laissa (580/1996) tarkoitetun ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeen ja edustuston, arvo-osuusjärjestelmästä annetussa laissa (826/1991) tarkoitetun arvopaperikeskuksen, luottolaitostoiminnasta annetussa laissa (1607/1993) tarkoitetun luottolaitoksen, ulkomaisen luotto- ja rahoituslaitoksen toiminnasta Suomessa annetussa laissa (1608/1993) tarkoitetun sivuliikkeen ja edustuston, tilinhoitajayhteisön ja sen asiamiehen ja sijoitusrahastolaissa (48/1999) tarkoitetun rahastoyhtiön sekä ulkomaisen rahastoyhtiön toiminnasta Suomessa annetussa laissa (225/2004) tarkoitetun ulkomaisen rahastoyhtiön sivuliikkeen ja edustuston on toimitettava verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot omaisuuden hoidosta tai säilyttämisestä perimistään maksuista.
17 §Muita tietoja koskeva sivullisen yleinen tiedonantovelvollisuus
Rahastoyhtiön ja ulkomaisen rahastoyhtiön sivuliikkeen tai edustuston on toimitettava verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot verovelvollisen omistamista sekä verovelvolliselta lunastetuista sijoitusrahaston rahasto-osuuksista sekä yhteissijoitusyrityksen osuuksista. Lisäksi on annettava tarvittavat tiedot lunastettujen rahasto-osuuksien ja yhteissijoitusyritysten osuuksien hankintahinnasta ja hankinta-ajankohdasta sekä merkinnän ja lunastuksen yhteydessä perityistä kuluista siltä osin kuin nämä tiedot ovat tiedonantovelvollisella.
Arvopaperikeskuksen on toimitettava verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot arvo-osuusjärjestelmään kuuluvista arvo-osuuksista, arvo-osuusrekisterin tietojen mukaisista omistajista sekä tuoton saajista. Pörssiyhtiön, jonka osakkeet eivät ole arvo-osuusjärjestelmässä, on ilmoitettava osakeluettelosta vastaavat tiedot verohallinnolle. Jos arvo-osuuden haltijaksi on arvo-osuusrekisteriin merkitty hallintarekisteröinnin hoitaja, tiedonantovelvollisuutta ei ole.
Asunto-osakeyhtiön, kiinteistöosakeyhtiön, asunto-osuuskunnan tai muun yhteisön, jonka osakkeet tai osuudet oikeuttavat määrätyn huoneiston hallintaan yhteisön omistamassa rakennuksessa, on toimitettava verohallinnolle osakkaan tai jäsenen verotusta varten tarpeelliset tiedot huoneistosta ja sen käytöstä sekä osakkaan tai jäsenen yhtiölle suorittamista korvauksista.
Puhelinyhteisön ja yhteisön, joka on puhelinyhteisön pääomistaja, on toimitettava verotusta varten tarpeelliset tiedot osakkaidensa tai jäsentensä kalenterivuoden päättyessä omistamista osakkeista, osuustodistuksista tai jäsenkirjoista, jos yhteisössä osakkuus tai jäsenyys ja asiakkuus on erotettu toisistaan. Puhelinyhteisöllä ei ole kuitenkaan tiedonantovelvollisuutta siltä osin kuin puhelinyhteisön osake on liitetty arvo-osuusjärjestelmään.
Suomalaisen työnantajan, joka lähettää työntekijän ulkomaille, sekä eläkelaitoksen on toimitettava verohallinnolle tarpeelliset tiedot vakuutetun sairausvakuutusmaksun määräämistä varten. Työnantajalla on tiedonantovelvollisuus siinäkin tapauksessa, että palkan maksaa sen kanssa samaan taloudelliseen kokonaisuuteen kuuluva ulkomainen emo-, tytär- tai sisaryritys taikka sellainen ulkomainen yritys, jossa suomalaisella työnantajalla on määräämisvalta.
Verohallitus voi antaa tarkempia määräyksiä annettavista tiedoista, tietojen antamisen ajankohdasta ja tavasta tai rajoittaa tiedonantovelvollisuutta.
22 §Tietojen antamista koskevat erityissäännökset
Tässä luvussa tarkoitetun tiedonantovelvollisen on yksilöitävä tiedon kohteena oleva nimen lisäksi henkilötunnuksella tai yritys- ja yhteisötunnuksella tai, jos näitä tietoja ei ole, tiedonantovelvollisen hallussa olevilla muilla tunniste- ja yhteystiedoilla.
Tässä luvussa tarkoitetut tiedot on annettava verohallinnolle salassapitosäännösten ja muiden tietojen saantia koskevien rajoitusten estämättä.
Verohallitus voi määrätä, että tiedonantovelvollisen on annettava tässä luvussa tarkoitetut tiedot sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen. Luonnollista henkilöä tai kuolinpesää ei voida velvoittaa antamaan tietoja sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen, ellei kyse ole elinkeinotoimintaan taikka maa- tai metsätalouteen liittyvästä tiedonantovelvollisuudesta. Tiedot voidaan antaa sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen, kun tietojen suojaaminen henkilötietolain (523/1999) 32 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla on selvitetty.
22 a §Laiminlyöntimaksu
Tiedonantovelvolliselle voidaan määrätä enintään 2 000 euron suuruinen laiminlyöntimaksu, jos:
1) tiedonantovelvollisuuden täyttämiseksi annettavassa ilmoituksessa, muussa tiedossa tai asiakirjassa on vähäinen puutteellisuus tai virhe eikä tiedonantovelvollinen ole noudattanut todistettavasti lähetettyä kehotusta sen korjaamiseen;
2) tiedonantovelvollinen on ilman pätevää syytä antanut ilmoituksen, tiedon tai asiakirjan myöhässä; taikka
3) tiedonantovelvollinen on antanut tiedot muulla tavalla kuin Verohallitus on määrännyt eikä tiedonantovelvollinen ole noudattanut todistettavasti lähetettyä kehotusta asian korjaamiseen.
Jos tiedonantovelvollinen on antanut tiedonantovelvollisuuden täyttämiseksi annettavan ilmoituksen, muun tiedon tai asiakirjan olennaisesti puutteellisena tai virheellisenä taikka antanut ne vasta todistettavasti lähetetyn kehotuksen jälkeen, tiedonantovelvolliselle voidaan määrätä enintään 5 000 euron suuruinen laiminlyöntimaksu.
Jos tiedonantovelvollinen on tiedonantovelvollisuuden täyttämiseksi tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta antanut olennaisesti väärän ilmoituksen, muun tiedon tai asiakirjan taikka ei ole lainkaan antanut ilmoitusta, tiedonantovelvolliselle voidaan määrätä enintään 15 000 euron suuruinen laiminlyöntimaksu.
Laiminlyöntimaksua määrättäessä otetaan huomioon myös tiedonantovelvollisen annettavien tietojen määrä. Laiminlyöntimaksu määrätään täysin sadoin euroin.
Laiminlyöntimaksua ei määrätä luonnolliselle henkilölle tai kuolinpesälle, ellei kyse ole elinkeinotoimintaan taikka maa- tai metsätalouteen liittyvästä tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä.
Laiminlyöntimaksu ei ole verotuksessa vähennyskelpoinen meno. Laiminlyöntimaksu tilitetään valtiolle. Laiminlyöntimaksuun sovelletaan veronlisäyksestä ja viivekorosta annettua lakia (1556/1995) .
23 §Tarkastusoikeus
Verohallituksella ja verovirastolla on oikeus tarkastaa kaikki ne asiakirjat, joista edellä tässä luvussa tarkoitettuja tietoja voi olla saatavissa.
23 a §Muutoksenhaku
Tiedonantovelvollinen saa, siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään, hakea valittamalla muutosta Verohallituksen tai veroviraston päätökseen, joka koskee velvollisuutta antaa tässä luvussa tarkoitettuja tietoja.
Tiedonantovelvollinen saa hakea laiminlyöntimaksua koskevaan Verohallituksen tai veroviraston päätökseen muutosta kirjallisella oikaisuvaatimuksella päätöksen tehneeltä viranomaiselta. Oikaisuvaatimus on tehtävä viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen kalenterivuoden alusta, jona laiminlyöntimaksua koskeva päätös on tehty. Oikaisuvaatimus voidaan kuitenkin tehdä aina 60 päivän kuluessa siitä, kun tiedonantovelvollinen on saanut päätöksestä tiedon.
Tiedonantovelvollinen saa hakea oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen muutosta valittamalla siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiiriin tiedoksiantovelvollisen kotikunta kuuluu. Valitus on tehtävä viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen kalenterivuoden alusta, jona laiminlyöntimaksua koskeva päätös on tehty. Valitusaika on kuitenkin aina vähintään 60 päivää oikaisuvaatimukseen annetun päätöksen tiedoksisaannista.
Edellä 1—3 momentissa tarkoitettu päätös voidaan antaa tiedoksi saantitodistusmenettelyä käyttämättä, jolloin päätös katsotaan saaduksi tiedoksi seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun se on annettu postin kuljetettavaksi, jollei muuta näytetä.
Tiedonantovelvollinen saa hakea hallinto-oikeuden päätökseen muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Muutoksenhaussa noudatetaan tällöin, mitä 70 ja 71 §:ssä säädetään.
Jos laiminlyöntimaksua muutoksenhaun johdosta palautetaan, palautettavalle maksulle maksetaan veronkantolaissa säädetty korko maksupäivästä takaisinmaksupäivään.
32 §Veronkorotus
Jos veroilmoituksessa tai muussa verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuuden täyttämiseksi annettavassa ilmoituksessa taikka verovelvollisen antamassa muussa tiedossa tai asiakirjassa on vähäinen puutteellisuus tai virhe eikä verovelvollinen ole noudattanut todistettavasti lähetettyä kehotusta sen korjaamiseen taikka jos verovelvollinen on ilman pätevää syytä antanut ilmoituksen, tiedon tai asiakirjan myöhässä, verovelvolliselle voidaan määrätä enintään 150 euron suuruinen veronkorotus.
34 §Verotuksessa hyväksi luettavat ennakot
Vuosi-ilmoituksella ilmoitettu ennakonpidätys, kannettavaksi määrätty ennakko, joka on kertynyt viimeistään kuukautta ennen verovuoden verotuksen päättymistä, ennakon täydennysmaksu sekä toisesta valtiosta Suomeen siirretty ennakko käytetään verovuoden verojen suoritukseksi. Toiselle valtiolle siirrettyä ennakkoa ei käytetä verojen suoritukseksi.
88 §Veronhuojennus
Verovirasto voi hakemuksesta myöntää vapautuksen valtionverosta ja yhteisön tuloverosta sekä kunta kunnallisverosta. Vapautus voi olla osittainen tai täydellinen.
Jos 1 momentissa mainitusta verosta on myönnetty vapautusta, vapautuspäätös koskee myös veronlisäystä, viivästyskorkoa, viivästyskorkoa vastaavaa korkoa, jäämämaksua, viivekorkoa, lykkäyskorkoa, yhteisökorkoa ja jäännösveron korkoa. Verovirasto voi myös erikseen myöntää vapautuksen edellä tarkoitetuista seuraamuksista silloinkin, kun niitä on tilitetty tai olisi tilitettävä muulle veronsaajalle kuin valtiolle.
Valtiovarainministeriö tai Verohallitus voi ottaa veroviraston käsiteltävän periaatteellisesti tärkeän asian ratkaistavakseen.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .
Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2004 toimitettavassa verotuksessa. Lain 32 §:n 1 momenttia sovelletaan kuitenkin ensimmäisen kerran vuodelta 2005 toimitettavassa verotuksessa. Sivullisen tiedonantovelvollisuutta koskevia säännöksiä sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2004 annettaviin tietoihin. Lain 16 §:n 9 momenttia ja 22 a §:ää sovelletaan kuitenkin ensimmäisen kerran vuodelta 2005 annettaviin tietoihin. Lain 88 §:ää sovelletaan lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen vireille tuleviin hakemuksiin.
6Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Tällä lailla kumotaan yhtiöveron hyvityksestä 29 päivänä joulukuuta 1988 annetun lain (1232/1988) 11 §.
2 §
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .
Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2004 annettaviin tietoihin.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista 13 päivänä elokuuta 1976 annetun lain (680/1976) 4 §:n 1 momentti, 7 §:n 1 momentin johdantokappale ja 8 §:n 1 momentti,
sellaisina kuin ne ovat, 4 §:n 1 momentti ja 7 §:n 1 momentin johdantokappale laissa 623/1994 ja 8 §:n 1 momentti laissa 1575/1995, seuraavasti:
4 §
Verohallituksen määräämä verovirasto myöntää lain mukaisen veronhuojennuksen määräajaksi, kuitenkin enintään viideksi verovuodeksi kerrallaan. Ennen veronhuojennuksen myöntämistä uudelle hakijayhteisölle tai yhteisölle, jonka olosuhteissa on tapahtunut olennainen muutos, veroviraston on hankittava asiasta lausunto yleishyödyllisten yhteisöjen verovapauslautakunnalta.
7 §
Veroviraston on määräämästään ajankohdasta alkaen kokonaan tai osittain peruutettava yhteisölle myönnetty veronhuojennus:
8 §
Tämän lain nojalla myönnetty veronhuojennus ei vapauta yhteisöä siitä ilmoittamisvelvollisuudesta, joka sillä ilman huojennusta olisi verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) mukaan. Yhteisön on lisäksi veroilmoituksen antamisen yhteydessä annettava verovirastolle sellainen selvitys, kuin veronhuojennuksen myöntänyt verovirasto määrää. Muu verovirasto voi tehdä veronhuojennuksen myöntäneelle verovirastolle esityksen veronhuojennuksen peruuttamisesta.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .
8Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään 11 päivänä elokuuta 1978 annettuun veronkantolakiin (611/1978) uusi 27 b § seuraavasti:
27 b §
Jos veroa palautettaessa on lain mukaan maksettava korkoa, se lasketaan, jollei asianomaisessa verolaissa toisin säädetä, vuotuisena korkona, joka on kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain (633/1982) 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä. Palautukselle maksettu korko ei ole tuloverotuksessa veronalaista tuloa.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .
Veronpalautukselle maksettava korko lasketaan lain voimaantulopäivää seuraavan kuukauden loppuun yhdeksän prosentin vuotuisen koron mukaan.
Jos laissa säädetään, että palautukselle maksetaan korkoa siten kuin veronkantoasetuksen (903/1978) 11 §:ssä säädetään, palautukselle maksettavaan korkoon sovelletaan tätä lakia.
9Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 29 päivänä joulukuuta 1994 annetun valmisteverotuslain (1469/1994) 39 §, sellaisena kuin se on osaksi laissa 1379/1997, seuraavasti:
39 §
Tulliviranomaisen on ilman hakemusta viipymättä suoritettava verovelvolliselle tämän liikaa suorittama valmistevero. Jos veronoikaisun tai valituksen johdosta valmisteveroa palautetaan, palautusmäärälle suoritetaan korko. Korko lasketaan vuotuisena korkona, joka on kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain (633/1982) 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä. Korko lasketaan veron maksupäivästä. Korkoa ei makseta 17 euroa pienemmälle palautettavalle määrälle. Palautukselle maksettu korko ei ole tuloverotuksessa veronalaista tuloa.
Takaisin perittävälle, liikaa palautetulle valmisteverolle peritään korko. Korko lasketaan vuotuisena korkona, joka on kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä. Korko lasketaan liikaa palautetun valmisteveron maksupäivästä takaisinperinnälle määrättävään eräpäivään, viimeksi mainittu päivä mukaan lukien. Korkoa ei peritä 17 euroa pienemmästä takaisin perittävästä määrästä. Peritty korko ei ole tuloverotuksessa vähennyskelpoinen meno.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .
Veronpalautukselle maksettava korko lasketaan lain voimaantulopäivää seuraavan kuukauden loppuun yhdeksän prosentin vuotuisen koron mukaan.
10Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 29 päivänä joulukuuta 1994 annetun tullilain (1466/1994) 39 §:n 2 momentti seuraavasti:
39 §
Jos tullia on koodeksin 236 artiklassa tarkoitetun tullinpalautushakemuksen tai valituksen johdosta palautettu, palautettavalle määrälle suoritetaan korkoa. Korko lasketaan vuotuisena korkona, joka on kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain (633/1982) 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä. Korko lasketaan tullinpalautushakemuksen tai valituksen vireilletulopäivästä taikka, jos tulli on maksettu vasta mainittujen ajankohtien jälkeen, tullin maksupäivästä takaisinmaksupäivään. Jos valituksessa tarkoitetusta asiasta on tehty aikaisemmin tullinpalautushakemus, joka on hylätty, korko lasketaan hakemuksen vireilletulopäivästä. Korkoa ei makseta 17 euroa pienemmälle tullinpalautukselle. Palautukselle maksettu korko ei ole tuloverotuksessa veronalaista tuloa.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .
Tullinpalautukselle maksettava korko lasketaan lain voimaantulopäivää seuraavan kuukauden loppuun yhdeksän prosentin vuotuisen koron mukaan.
11Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 12 päivänä heinäkuuta 1940 annetun perintö- ja lahjaverolain (378/1940) 53 §:n 1 momentin johdantokappale ja 2 momentti sekä 54 §:n 1 ja 2 momentti,
sellaisina kuin ne ovat, 53 §:n 1 momentin johdantokappale laissa 1561/1995, 53 §:n 2 momentti ja 54 §:n 2 momentti laissa 909/2001 sekä 54 §:n 1 momentti laissa 612/1994, seuraavasti:
53 §
Verovirasto voi hakemuksesta myöntää osittaisen tai täydellisen vapautuksen perintö- ja lahjaverosta, viivekorosta, viivästyskorosta ja jäämämaksusta sekä lykkäyksen vuoksi suoritettavasta korosta. Vapautus voidaan myöntää:
Valtiovarainministeriö tai Verohallitus voi ottaa veroviraston käsiteltävän periaatteellisesti tärkeän asian ratkaistavakseen.
54 §
Jos pesäosuuden tai lahjan arvo on verovelvollisuuden alkamisen jälkeen olennaisesti vähentynyt, verovirasto voi erityisistä syistä hakemuksesta päättää, että maksetusta verosta kohtuulliseksi katsottu osa on suoritettava verovelvolliselle takaisin tai vastaavasti maksamatta olevaa veron määrää on alennettava.
Valtiovarainministeriö tai Verohallitus voi ottaa veroviraston käsiteltävän periaatteellisesti tärkeän asian ratkaistavakseen.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .
Lakia sovelletaan lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen vireille tuleviin hakemuksiin.
12Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan työnantajan sosiaaliturvamaksusta 4 päivänä heinäkuuta 1963 annetun lain (366/1963) 14 §:n 1 ja 2 momentti,
sellaisina kuin ne ovat, 14 §:n 1 momentti laissa 1569/1995 ja 2 momentti laissa 611/1994, seuraavasti:
14 §
Verovirasto voi erityisistä syistä hakemuksesta poistaa työnantajan maksettaviksi pannut, 10 §:ssä tarkoitetut veronlisäykset ja -korotukset, viivästyskoron ja jäämämaksun sekä veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain mukaisen viivekoron sekä lykkäyksen vuoksi suoritettavan koron. Verovirasto voi poistaa nämä määrät silloinkin, kun niitä olisi tilitettävä tai on tilitetty Kansaneläkelaitokselle.
Valtiovarainministeriö tai Verohallitus voi ottaa veroviraston käsiteltävän periaatteellisesti tärkeän asian ratkaistavakseen.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .
Lakia sovelletaan lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen vireille tuleviin hakemuksiin.
13Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 30 päivänä joulukuuta 1993 annetun arvonlisäverolain (1501/1993) 210 §:n 1 ja 2 momentti,
sellaisina kuin ne ovat, 210 §:n 1 momentti laissa 1767/1995 ja 2 momentti laissa 613/1994, seuraavasti:
210 §
Verovirasto tai, jos tulliviranomainen on kantanut veron, tullihallitus voi erityisestä syystä hakemuksesta alentaa suoritettua tai suoritettavaa arvonlisäveroa, veronlisäystä, viivästyskorkoa ja jäämämaksua, viivekorkoa sekä lykkäyksen vuoksi suoritettavaa korkoa taikka poistaa ne kokonaan.
Valtiovarainministeriö voi ottaa verohallinnon tai tullihallinnon käsiteltävän periaatteellisesti tärkeän asian ratkaistavakseen. Verohallitus voi ottaa veroviraston käsiteltävän periaatteellisesti tärkeän asian ratkaistavakseen.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .
Lakia sovelletaan lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen vireille tuleviin hakemuksiin.
14Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 29 päivänä marraskuuta 1996 annetun varainsiirtoverolain (931/1996) 52 §:n 1 ja 2 momentti seuraavasti:
52 §Veronhuojennus ja maksunlykkäys
Verovirasto voi erityisistä syistä hakemuksesta alentaa suoritettua tai suoritettavaa veroa, viivästyskorotusta, veronkorotusta, veronlisäystä, viivästyskorkoa ja jäämämaksua, viivekorkoa sekä lykkäyksen vuoksi suoritettavaa korkoa taikka poistaa ne kokonaan.
Valtiovarainministeriö tai Verohallitus voi ottaa veroviraston käsiteltävän periaatteellisesti tärkeän asian ratkaistavakseen.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .
Lakia sovelletaan lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen vireille tuleviin hakemuksiin.
15Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 26 päivänä kesäkuuta 1992 annetun arpajaisverolain (552/1992) 18 §:n 1 ja 2 momentti,
sellaisina kuin ne ovat, 18 §:n 1 momentti laissa 1568/1995 ja 2 momentti laissa 617/1994, seuraavasti:
18 §Verosta vapauttaminen ja veron suorittamisen lykkäys
Verovirasto voi erityisistä syistä hakemuksesta myöntää osittaisen tai täydellisen vapautuksen arpajaisverosta, veronkorotuksesta, veronlisäyksestä, viivästyskorosta ja jäämämaksusta, viivekorosta sekä lykkäyksen vuoksi suoritettavasta korosta.
Valtiovarainministeriö tai Verohallitus voi ottaa veroviraston käsiteltävän periaatteellisesti tärkeän asian ratkaistavakseen.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .
Lakia sovelletaan lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen vireille tuleviin hakemuksiin.
Helsingissä 23 päivänä huhtikuuta
Tasavallan Presidentti TARJA HALONENToinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos