HE 172/2001

1.Nykytila

Suomen, Norjan, Ruotsin ja Tanskan välillä on valtioiden eläkejärjestelmien mukaisen eläkeoikeuden sopeuttamista koskeva sopimus, joka on tehty 18 joulukuuta 1973 (SopS 20/1974). Sopimuksen tarkoituksena on pyrkiä siihen päämäärään, etteivät eläkesyyt estäisi siirtymistä sellaisesta palveluksesta toisessa pohjoismaassa, johon liittyy oikeus valtion eläkkeeseen, samanlaiseen palvelukseen jossakin toisessa pohjoismaassa.

Sopimuksessa määrätään muun muassa, että eri maiden lainsäädännössä oleviin niin sanottuihin odotusaikoihin on luettava mukaan myös toisessa maassa palveltu aika ja että eläkeoikeutta ei voi rajoittaa sairauden vuoksi, jos sitä ei ollut rajoitettu siinä maassa, josta henkilö siirtyi. Lisäksi sopimuksessa viimeinen maa myöntää eläkkeen muissakin maissa palvellun ajan osalta, jos työskentely viimeisessä maassa ennen eläkkeelle jääntiä on kestänyt vähintään neljä vuotta (muutettiin vuonna 1990 (SopS 37/1990), alkuperäisen sopimuksen mukaan vaadittiin kymmenen vuotta).

2.Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

Vuosien myötä eläkelainsäädäntö eri maissa on muuttunut siten, että sopimus on joissakin tapauksissa johtanut epätarkoituksenmukaisiin lopputuloksiin. Suomen, Ruotsin ja Norjan tultua ensin Euroopan talousalueen jäseniksi 1994 ja Suomen ja Ruotsin tultua Euroopan unionin jäseniksi 1995 todettiin, että sopimuksessa on erilaisia määräyksiä kuin Euroopan yhteisöjen sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin ja heidän perheenjäseniinsä annetussa asetuksessa (1408/71, jäljempänä EY:n sosiaaliturva-asetus). Asetuksen kantavana ajatuksena on se, että henkilö saa eläkkeensä kustakin työskentelymaasta erikseen. Sopimuksessa sen sijaan eläkkeen myöntää viimeinen maa muissakin maissa palvellulta ajalta. Asetusta sovelletaan kuitenkin ainoastaan Suomen ja Tanskan valtioiden eläkejärjestelmiin. Nyt kahden maan osalta sopimuksessa oli toisenlaisia säännöksiä kuin niitä velvoittavassa EY:n sosiaaliturva-asetuksessa ja sopimuksen soveltamisessa oli muutenkin eräitä ongelmia ja siksi nähtiin tarpeelliseksi neuvotella uusi sopimus.

Valtiovarainministeriön henkilöstöosasto on neuvotellut muiden pohjoismaiden valtioiden valtion eläkejärjestelmän mukaista eläketurvaa hoitavien viranomaisten kanssa uuden Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan välisen sopimuksen valtioiden eläkejärjestelmien mukaisen eläkeoikeuden sopeuttamisesta. Islanti on tullut uutena maana mukaan sopimukseen.

Uuden sopimuksen pääasiallisena ajatuksena on sama kuin vanhassakin sopimuksessa: Eläkesyyt eivät saisi estää henkilöiden liikkuvuutta eri pohjoismaiden valtioiden palveluksesta toiseen. Sellaisissa maissa, joiden valtion eläkejärjestelmää EY:n sosiaaliturva-asetus koskee, sovelletaan sopimuksen määräyksiä vain silloin, kun samasta asiasta ei säädetä EY:n sosiaaliturva-asetuksessa.

Sopimuksen soveltamisen edellytyksenä on, että henkilö jää suoraan valtion palveluksesta eläkkeelle jossakin sopimusmaassa. Tällöin noudatetaan seuraavia sääntöjä:

* Henkilöllä on oikeus saada samasta ajankohdasta eläkkeensä myös muista sopimusmaista, aikaisintaan kuitenkin 60 vuoden iässä. Suomessa eläkkeeseen tehdään valtion eläkelain mukainen varhennusvähennys, jos se on maksettava ennen Suomen eläkeikää. Täten valtion eläkelakia ei säännöksen takia ole tarpeen muuttaa.

* Tiettyjen eläkkeeseen oikeuttavien aikarajojen laskemisessa otetaan muissa sopimusmaissa palvellut ajat huomioon. Niiden maiden välisissä suhteissa, joihin EY:n sosiaaliturva-asetusta sovelletaan, näin toimittaisiin jo asetuksenkin nojalla.

* Eläke maksetaan siitä maasta, jossa se on karttunut. Näin toimitaan myös EY:n sosiaaliturva-asetuksen mukaan.

* Eläkettä haetaan kustakin jäsenmaasta erikseen. Eri maiden viranomaisten on kuitenkin lähetettävä hakemus muihin maihin, ellei näin ole tehty. EY:n sosiaaliturva-asetuksen sitomien maiden välisissä suhteissa toimitaan asetuksen säännösten mukaisesti.

3.Esityksen vaikutukset

4.Asian valmistelu

Sopimus on valmisteltu Suomen osalta yhteistyössä ulkoasiainministeriön, valtiovarainministeriön ja Valtiokonttorin välillä. Asiasta on neuvoteltu myös sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Sopimusneuvottelut muiden maiden vastaavien viranomaisten kanssa kävi valtiovarainministeriön henkilöstöosasto. Valtiovarainministeriön henkilöstöosasto kävi asiasta lisäksi valtion henkilöstöä edustavien keskusjärjestöjen kanssa yhteistoimintaneuvottelut. Sopimusneuvottelut muiden maiden kanssa aloitettiin vuonna 1992 ja sopimus allekirjoitettiin 1 päivänä kesäkuuta 2001. Hallituksen esitys on valmisteltu virkatyönä valtiovarainministeriön ja ulkoasiainministerön yhteistyönä.

1.Lakiehdotuksen perustelut

1 §. Lain 1 §:n mukaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatetaan voimaan lain tasoisina siten kuin Suomi on niihin sitoutunut. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä on selvitetty eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta käsitelevässä jaksossa.

2 §. Pykälän mukaan lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tarkempia säännöksiä tasavallan presidentin asetuksella. Tällaisen valtuutuksen nojalla voidaan antaa lain asianmukaisen täytäntöönpanon kannalta välttämättömiä säännöksiä. Koska käsiteltävänä olevassa tapauksessa ei ole tarpeen antaa lain täytäntöönpanon tavanomaiset rajat ylittäviä säännöksiä, esitetään mahdolliset tarkemmat säännökset annettavaksi tasavallan presidentin asetuksella eikä voimaansaattamisasetuksesta erillisellä valtioneuvoston asetuksella.

3 §. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti kun sopimus tulee Suomen osalta voimaan.

2.Sopimuksen perustelut

1 artikla. Sopimus koskee sellaista palvelusta, joka kuuluu valtion eläkejärjestelmän piiriin jossakin sopimusmaassa. Edellytyksenä sopimuksen soveltamiselle on, että edunsaaja jää myös eläkkeelle valtion palveluksesta jossakin sopimusmaassa. Sopimuksen liitteenä on luettelo laeista ja muista säädöksistä, joiden piirissä oleviin henkilöihin sopimusta sovelletaan. Suomessa valtion eläkejärjestelmän piiriin kuuluvat valtion virastojen ja laitosten sekä liikelaitosten piirissä oleva henkilöstö, eräät kunnallisessa palveluksessa olevat (suurimmat ryhmät ovat peruskoulujen ja lukioiden opettajat ja ammatillisten oppilaitosten opettajat) sekä eräät yksityisten niin sanottujen valtionapulaitosten palveluksessa olevat (näistäkin suurin osa opettajia). Lisäksi valtion eläkejärjestelmän piirissä eri pohjoismaissa ovat pohjoismaisen ministerineuvoston sihteeristö ja pohjoismaiset instituutit. Näiden henkilöstö on sen maan valtion eläkejärjestelmän piirissä, jossa maassa he työskentelevät.

Suomen ja Tanskan valtion eläkejärjestelmään sovelletaan EY:n sosiaaliturva-asetusta. Tällä sopimuksella ei ole mahdollista sopia toisin kuin EY:n sosiaaliturva-asetuksessa. Siksi sellaisissa maissa ja sellaisissa asioissa, joita EY:n sosiaaliturva-asetus koskee, sovelletaan sopimuksen määräyksiä vain silloin, kun samasta asiasta ei säädetä EY:n sosiaaliturva-asetuksessa. Siten monia sopimuksen määräyksiä ei sovelleta Suomen ja Tanskan välisissä suhteissa. Sopimus perustuu samanlaisille periaatteille kuin EY:n sosiaaliturva-asetus ja siten Suomen on mahdollista toimia samanlaisten periaatteiden pohjalta suhteessa muihinkin pohjoismaihin kuin Tanskaan.

2 artikla. Eri maiden eläkejärjestelmissä on erilaisia niin sanottuja odotusaikoja eli tietyn etuuden saavuttaakseen tulee edunsaajalla olla tietty määrä palvelusta kyseisen eläkejärjestelmän piirissä. Sopimuksen 2 artiklassa on määräys siitä, että tällaisissa tapauksissa voidaan vastaava palvelus muissa sopimusmaissa laskea yhteen. Artikla on täysin samansisältöinen kuin nykyisessäkin sopimuksessa.

Suomen osalta säännöstä on tarkoitus soveltaa nykyisen sopimuksen tavoin siten, että niin sanotut järjestelmän edellyttämiin yleisiin aikoihin voidaan lukea muussa sopimusmaassa palveltu aika. Silloin kun edellytetään toimimista tietyssä virassa tai tehtävässä, kelpaa vain tässä tehtävässä palveltu aika. Tämä johtuu siitä, että nämä virat tai tehtävät liittyvät valtion vanhaan ja jo kumottuun eläkelainsäädäntöön ja tässä on tulkinta virasta tai tehtävästä ollut erittäin tiukkaa. Mikään läheinen tai vastaava virka tai tehtävä ei ole kelvannut. Esimerkiksi valtion vanhojen eläkesäännösten piirissä olevilta erityisopettajilta edellytetään eläkkeen saamiseksi 55 vuoden eläkeiässä, että heillä on 15 vuotta palvelusta tietyissä erityisopettajan tehtävissä (ei siis missä hyvänsä erityisopettajan tehtävissä) ja 30 vuotta valtion eläkejärjestelmän piirissä. Tällöin 15 vuoden aikavaatimus on täytettävä tietyissä erityisopettajan tehtävissä Suomessa. Sen sijaan 30 vuoden aikavaatimukseen voidaan lukea mukaan palvelusta muidenkin sopimusmaiden valtioiden eläkejärjestelmien piirissä.

3 artikla. Artiklaan on otettu hieman uudelleen muotoiltuna samat määräykset kuin nykyisessä sopimuksessa. Eri maiden lainsäädännössä voidaan eläkeoikeuden syntymistä rajoittaa terveyssyistä. Artiklan määräysten tarkoituksena on se, että toisen sopimusmaan valtion eläkejärjestelmän piiriin siirtyvään ei voida soveltaa terveydentilasta johtuvia rajoituksia ellei sellaisia ole ollut maassa josta henkilö siirtyy.

4 artikla. Artiklan 1 kappaleessa todetaan, että kussakin maassa karttuneet eläkeoikeudet maksetaan siitä maasta. Sama järjestely on EY:n sosiaaliturva-asetuksessa. Tämä on muutos nykyiseen sopimukseen verrattuna.

Artiklan 2 kappaleessa todetaan, että vanhuus- tai perhe-eläke lasketaan ja sen arvo säilytetään kussakin maassa sen kansallisten sääntöjen mukaan. Mikäli maa soveltaa myös esimerkiksi EY:n sosiaaliturva-asetusta, on myös sen säännöksiä noudatettava. Jotta eläkesyyt ja erityisesti eri sopimusmaiden erilaiset eläkeiät eivät estäisi siirtymisiä sopimusmaiden välillä, on kappaleessa määräys, jonka mukaan henkilöllä on halutesssan oikeus saada samasta ajankohdasta eläkkeensä kuin hän jää eläkkeelle yhdestä sopimusmaasta, myös muista sopimusmaista, aikaisintaan kuitenkin 60 vuoden iässä. Suomessa eläkkeeseen tehdään valtion eläkelain mukainen varhennusvähennys, jos se on maksettava ennen Suomen eläkeikää.

5 artikla. Artiklan ensimmäisessä kappaleessa todetaan selvyyden vuoksi, että sitä ei sovelleta, jos sopimusmaa noudattaa EY:n sosiaaliturva-asetusta, koska artiklaa on vaikea soveltaa yhdessä EY:n sosiaaliturva-asetuksen määräysten kanssa. Koska Suomi soveltaa EY:n sosiaaliturva-asetusta, ei Suomi sovella myöntämiinsä eläkkeisiin tätä artiklaa lainkaan. Sillä on kuitenkin suomalaisten kannalta se merkitys, että suomalaisten muissa sopimusmaissa karttuneisiin eläkkeisiin artiklaa voidaan soveltaa.

Artiklan olennainen sisältö on se, että työkyvyttömyyseläketapauksissa sopimusmaat voivat vähentää tulevan ajan eläkkeen määrää siten, että sitä maksetaan ainoastaan siinä suhteessa, kuin henkilö on työskennellyt koko työurastaan kyseisessä maassa. Artiklan säännökset ovat harkinnanvaraisia. Kukin maa ratkaisee siten viime kädessä itse, miten se sitä oman maan lainsäädäntönsä puitteissa soveltaa.

6 artikla. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimusmaitten viranomaisten on avustettava toisiaan ja neuvoteltava erimielisyyksistä.

Artiklan 2 kappaleen mukaan on eläkettä haettava kustakin sopimusmaasta erikseen. Väärään maahan toimitettu hakemus on kuitenkin viranomaisen toimittava oikeaan maahan. Suomi ja Tanska soveltavat kuitenkin EY:n sosiaaliturva-asetuksen määräyksiä keskinäisiin suhteisiinsa. Näiden mukaan yhteen maahan tehty hakemus riittää ja viranomaiset toimittavat ne muihin maihin.

7 artikla. Määräaikojen menettämisen estämiseksi määrätään, että yhden sopimusmaan viranomaiselle ajoissa tehty hakemus katsotaan saapuneeksi ajoissa muihinkin maihin.

8 artikla. Sopimusmaitten viranomaisten on tiedotettava toisilleen etuuksiinsa tehdyistä muutoksista.

3.Voimaantulo

Artiklassa 9 määrätään, että sopimusta sovelletaan henkilöön, jolle ei vielä ole myönnetty eläkettä sopimuksen tullessa voimaan. Henkilöllä, joka on ollut sopimuksen voimaantuloa edeltävänä päivänä nykyisen sopimuksen mukaisessa palveluksessa, on oikeus saada eläkkeensä nykyisen sopimuksen mukaan laskettuna, jos hän jää eläkkeelle viiden vuoden kuluessa sopimuksen voimaantulosta.

Nykyisen sopimuksen mukainen eläke lasketaan nykyisen sopimuksen mukaan ellei EY:n sosiaaliturva-asetuksesta muuta johdu. Suomen liityttyä Euroopan talousalueen jäseneksi vuoden 1994 alusta lukien olivat nykyisen sopimuksen eräät määräykset ristiriidassa EY:n sosiaaliturva-asetuksen kanssa. Tämän takia nykyistä sopimusta on vuoden 1994 alusta lukien sovellettu siten, että EY:n sosiaaliturva-asetuksen kanssa ristiriidassa olevia säännöksiä ei ole sovellettu, vaan EY:n sosiaaliturva-asetusta. Siksi on jatkossakin meneteltävä näin niin kauan kuin vanhaa sopimusta sovelletaan.

Artiklan 10 mukaan sopimuksen on tarkoitus tulla voimaan ensimmäisenä päivänä kolmantena kalenterikuukautena sen jälkeen, jolloin viimeinen tiedonannoista, joilla sopimusosapuolet ovat ilmoittaneet toisilleen, että muodollisuudet sopimuksen voimaantulemiseksi ovat täyttyneet, on vastaanotettu Ruotsin ulkoasiainministeriössä.

Sopimuksen tullessa voimaan nykyinen sopimus kumotaan.

Esitykseen liittyvä lakiehdotus on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti sopimuksen kanssa.

4.Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan tämä perustuslaissa tarkoitettu hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lainsäädännön alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset Valtiosopimukseen sisältyvä määräys on perustuslakivaliokunnan kannan mukaan katsottava lainsäädännön alaan kuuluvaksi muun muassa silloin, kun määräys koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, kun määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai kun siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla (PeVL 11/2000 vp ja 12/200 vp).

Suomessa virka- tai työsuhteessa valtioon olevan henkilön eläke-etuuksista on säädetty valtion eläkelaissa (280/1966) . Mainittujen perusteiden johdosta moni pohjoismaisen

eläkesopimuksen määräys on katsottava kuuluvan lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 2 artiklan määräys odotusaikojen hyväksilukemisesta muussakin maassa tapahtuneesta palveluksesta merkitsee poikkeusta valtion eläkejärjestelmään kuuluvien lakien sekä eräiden jo kumottujen, mutta vielä sovellettavien, lakien säännöksiin. Vastaava poikkeus on tosin olemassa jo nykyisen sopimuksen mukaan. Kyseinen poikkeus on olemassa myös EY:n sosiaaliturva-asetuksen mukaan, mutta se koskee tämän sopimuksen soveltamisalueella vain Suomen ja Tanskan välisiä suhteita.

Sopimuksen 3 artiklan määräys eläkeoikeuden rajoittamisesta terveyssyistä merkitsee myös samanlaista poikkeusta nykyiseen lainsäädäntöön, kuin on olemassa jo nykyisessä sopimuksessa.

Sopimuksen 4 artikla koskee eläkkeeseen oikeutettavaa palvelusaikaa. Sopimuksen 5 artikla koskee alentuneen työkyvyn takia maksettavaa työkyvyttömyyseläkettä ja sitä sovelletaan milloin tapaukseen ei sovelleta EY:n sosiaaliturva-asetusta. Näistä asioista on säädetty valtion eläkelaissa ja nämä määräykset kuuluvat siten lainsäädännön alaan.

Sopimus ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen sopimus voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus sen voimaansaattamislaiksi voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Tukholmassa 1 päivänä kesäkuuta 2001 Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan välillä valtioiden eläkejärjestelmien mukaisen eläkeoikeuden sopeuttamisesta tehdyn sopimuksen.

Koska sopimukseen sisältyy lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Tukholmassa 1 päivänä kesäkuuta 2001 Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan välillä valtioiden eläkejärjestelmien mukaisen eläkeoikeuden sopeuttamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tasavallan presidentin asetuksella.

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.