HE 192/1999

1.Nykytila

Suomen ja Latvian välillä ei ole sosiaaliturvaa koskevaa sopimusta. Sosiaaliturvasopimuksen tekeminen Latvian kanssa toteuttaa Suomen pyrkimystä saada aikaan sopimus maantieteellisesti Suomea lähellä olevien maiden kanssa. Sopimus parantaisi maasta toiseen siirtyvien henkilöiden sosiaaliturvaa.

Latviassa asui vuoden 1999 alussa vakinaisesti 22 Suomen kansalaista ja siellä käy vuosittain noin 30 000 suomalaista matkailijaa. Suomessa asui vuoden 1999 alussa 230 Latvian kansalaista. Täällä kävi vuonna 1998 noin 24 000 latvialaista matkailijaa.

Tarvetta sosiaaliturvasopimuksen tekemiseen Latvian kanssa on myös sen vuoksi, että Latvian ja Suomen sosiaaliturvajärjestelmissä on ulkomaalaisia koskevia rajoituksia.

Latvian sosiaaliturvajärjestelmään kuuluu eläkevakuutus, sairaus- ja äitiysvakuutus, perhe-etuudet, työttömyysturva sekä tapaturmavakuutusjärjestelmä.

Latvian parlamentti hyväksyi vuonna 1995 laajan sosiaaliturvaa koskevan uudistuksen. Tavoitteena on luoda uusi kokonaiseläkejärjestelmä, joka muodostuu seuraavasta kolmesta osasta: Ensiksi lakisääteisestä eläkkeestä, joka määräytyy maksettujen vakuutusmaksujen mukaan. Maksuja ei rahastoida, sillä rahoitus perustuu jakojärjestelmään. Toiseksi lakisääteisestä eläkkeestä, joka myös määräytyy maksettujen vakuutusmaksujen mukaan, mutta järjestelmä on täysin rahastoitu, ja kolmanneksi yksityisestä lisäeläkkeestä, joka voi olla työnantajan järjestämä tai itse hankittu.

Ensiksi mainittua osaa koskeva laki tuli voimaan vuonna 1996. Lain rahastoidusta eläkkeestä on määrä tulla voimaan vuonna 2000. Eläkkeen rahastointiin perustuva osa muodostetaan rahastoimalla yksilöllisille eläketileille vuosittain se osa eläkemaksuista, jota ei tarvita maksussa olevien eläkkeiden kustantamiseen. Erillistä vakuutusmaksua ei peritä tätä eläkkeen osaa varten. Eläketurvan toisen osan toteutuminen riippuu siten siitä, muodostuuko kootuista eläkemaksuista ylijäämää. Yksityisiä eläkerahastoja koskeva laki on ollut voimassa vuodesta 1998.

Lakisääteisen eläkevakuutukseen piiriin kuuluu jokainen työntekijä ja yrittäjä 15 vuoden iästä. Järjestelmästä maksetaan vanhuuseläkkeitä, työkyvyttömyyseläkkeitä ja perhe-eläkkeitä.

Vanhuuseläkettä kertyy vuosittain 20 prosenttia eläkkeen perusteena olevasta palkasta. Vuonna 2000 eläkkeen perusteena on 48 kuukauden vakuutusmaksun perusteena ollut keskiansio. Tämä summa kirjataan kunkin vakuutetun henkilökohtaiselle eläketilille. Todellista varojen siirtoa tilille ei kuitenkaan tehdä. Kertynyttä laskennallista pääomaa tarkistetaan vuosittain yleistä palkkojen kehitystä vastaavasti. Eläkkeelle siirryttäessä koko vakuutusaikana kertynyt eläkepääoma muutetaan eläkkeeksi jakamalla se kyseisen ikäluokan odotettavissa olevan eliniän mukaan määräytyvällä jakoluvulla. Eläke jää siten sitä pienemmäksi mitä aikaisemmin eläkkeelle siirrytään ja mitä pitempi odotettavissa oleva elinaika on. Eläkkeellä on kuitenkin vähimmäismäärä, joka maksetaan valtion maksamana sosiaaliturvatukena. Maksussa olevia eläkkeitä tarkistetaan nykyisin hintaindeksillä, mutta vuodesta 2000 alkaen käyttöön otetaan yhdistetty palkka- ja hintaindeksi.

Tällä hetkellä naisten eläkeikä on 57 vuotta 6 kuukautta ja miesten 60 vuotta. Eläkeikä kuitenkin nousee puolivuosittain, kunnes se on 62 vuotta sekä miehillä että naisilla. Varhennetulle vanhuuseläkkeelle siirtyminen on mahdollista 60 vuoden iässä. Siirtymäsäännösten perusteella naisille varhennettu vanhuuseläke on mahdollinen nuorempana kuin 60-vuotiaana vuoteen 2004 saakka. Työssä käyvät eläkeläiset voivat eläkkeen määrästä riippuen saada joko koko eläkkeen tai osan eläkkeestä.

Oikeus vanhuuseläkkeeseen edellyttää, että vakuutusaikaa on vähintään kymmenen vuotta. Vakuutusaikaa ja eläkettä kartuttavaa aikaa on myös palvelus puolustusvoimissa, sairaus-, työttömyys- ja äitiyspäiväraha-aika sekä työkyvyttömyysaika ja alle 1-vuotiaan lapsen hoito kotona. Näiltä ajoilta vakuutusmaksut maksetaan valtion budjetista.

Työkyvyttömyyseläkkeen saamiseksi vakuutusaikaa on oltava vähintään kolme vuotta. Eläke on työkyvyttömyysasteen mukaan määräytyvä prosentti eläkkeen perusteena olevasta palkasta. Työkyvyttömyysasteita on kolme. Ensimmäisen asteen työkyvyttömyydessä eläkeprosentti on 45 ja toisen asteen työkyvyttömyydessä 40. Eläkkeen perusteena oleva palkka voi olla enintään viisi kertaa maan virallisen vähimmäispalkan suuruinen. Tähän eläkkeeseen maksetaan pientä vakuutusajan pituuden mukaan määräytyvää lisää. Pienin eli kolmannen asteen työkyvyttömyyseläke on valtion maksaman toimeentulotuen suuruinen.

Perhe-eläkettä maksetaan työntekijän jälkeen pääsääntöisesti alle 18-vuotiaalle lapselle ja työkyvyttömälle lapselle ilman ikärajaa, jos hän on tullut työkyvyttömäksi alle 18-vuotiaana. Opiskelija saa perhe-eläkettä 24 vuoden ikään saakka. Leskeneläkettä ei ole.

Perhe-eläke on yhdelle lapselle 50 prosenttia, kahdelle lapselle 75 prosenttia ja kolmelle tai useammalle lapselle 90 prosenttia siitä vanhuuseläkkeestä, johon edunjättäjällä 60 vuotta täytettyään olisi ollut oikeus. Niin sanotun tulevan ajan eläke määrätään koko työhistorian keskiansioiden mukaan.

Työnantajat, työntekijät ja valtio rahoittavat eläkkeet. Nykyisin työnantajien maksuosuus on suurempi kuin työntekijöiden, mutta tulevina vuosina maksuosuudet on tarkoitus tasata niin, että työnantajien ja työntekijöiden osuudet ovat yhtä suuret.

Eläkeuudistuksen siirtymäkauden aikana uuden lakisääteisen eläkejärjestelmän ohella on olemassa eläkejärjestelmä, josta maksetaan erityispalveluseläkkeitä joillekin erityisryhmille.

Eläkkeet maksetaan ulkomaille muuttavalle ulkomaalaiselle kuuden kuukauden ajan. Latvialaiset saavat eläkkeensä ulkomaille ilman rajoituksia.

Äitiys- ja sairausvakuutusta koskeva uusi lainsäädäntö on tullut Latviassa voimaan 1.1.1997. Etuuksiin oikeutettuja ovat työntekijät ja yrittäjät. Edellytyksenä on, että sosiaalivakuutusmaksut on maksettu. Äitiysetuutta maksetaan 56 päivältä ennen synnytystä ja 56 päivästä synnytyksen jälkeen. Etuuden määrä on 100 prosenttia etuuden saajan keskimääräisestä palkasta. Sairauspäiväraha maksetaan enintään 52 viikolta ja se on määrältään 80 prosenttia etuudensaajan keskimääräisestä palkasta.

Sairaanhoito Latviassa on porrastettu kolmeen tasoon. Ensimmäisen tason muodostaa yleissairaanhoito, toisen tason erikoissairaanhoito ja kolmannen tason valtakunnallisesti keskitetty sairaanhoito. Eräiden sairausryhmien ja vaikeimpien sairauksien hoito (ns. kolmas taso) on keskitetty valtion omistamille sairaaloille. Budjettivaroista ohjataan varoja alueellisille viranomaisille (alueelliset sairauskassat), jotka tekevät alueensa sairaaloiden, poliklinikoiden ja yksityisten palvelujen tuottajien kanssa sopimukset annettavien palvelujen määrästä ja laadusta.

Potilailta peritään potilasmaksut, mutta tietyt potilasryhmät, kuten vammaiset, eläkeläiset, opiskelijat ja alle 17-vuotiaat saavat sairaanhoidon maksutta. Ulkomaalaisilta peritään niin sanotut. keskimääräiset poliklinikka- ja hoitopäivämaksut, jotka perustuvat sairauskassan arviointiin erilaisten palvelujen tuotantokustannuksista.

Laki sosiaalivakuutuksesta työtapaturmien ja ammattitautien varalta on tullut voimaan 1.1.1997. Laki koskee työntekijöitä sekä opiskelijoita ja harjoittelijoita harjoittelutyössä.

2.Taloudelliset vaikutukset

Vuonna 1998 suomalaisia kävi Latviassa noin 30 000 ja latvialaisia Suomessa noin 24 000 henkilöä. Julkiselle terveydenhuoltojärjestelmälle aiheutuvia kustannuksia on vaikea arvioida, koska ulkomaalaisille annetusta sairaanhoidosta on käytettävissä puutteellisesti tietoja. Vuosia 1995―1997 koskevan karkean selvityksen mukaan latvialaisten osuus ulkomaalaisille annetusta hoidosta oli vajaa puoli prosenttia. Tämä vastaa alle 100 000 markan kustannusta.

Suomalaisten Latviassa saamasta hoidosta ei ole käytettävissä tietoja. Jos suomalaisten sairaanhoidon tarve Latviassa vastaisi latvialaisten hoidon tarvetta Suomessa, aiheutuneet kustannukset olisivat noin 50 000 markkaa vuodessa. Arviossa on otettu huomioon, että tällä hetkellä Latvian kustannustaso on noin kolmanneksen halvempi kuin Suomen kustannustaso.

Siirtymäkautena maiden välistä kustannuseroa on tarkoitus tasoittaa ottamalla huomioon toteutuneet sairaanhoitopalvelujen käyttömäärät ja hoidon taso. Kustannuksia aiheutuisi vain, jos toinen maa on antanut enemmän sairaanhoitopalveluita. Arvioiden mukaan tästä Suomelle aiheutuva lisäkustannus nykytilanteeseen verrattuna olisi muutamia tuhansia markkoja. On todennäköistä, että vähitellen liikkuvuus ja kustannustaso jonkin verran kasvavat. Kustannusvaikutukset eivät silti muodostune merkittäviksi.

Kansaneläkejärjestelmälle kustannusvaikutukset ovat hyvin pieniä. Tällä hetkellä ei Latviaan makseta yhtäkään kansaneläkettä. Muun asumiseen perustuvan sosiaaliturvan osalta sopimus aiheuttaa jossain määrin kustannuksia sairaus- ja vanhempainpäivärahoissa. Tämä koskee Suomessa työskenteleviä, jotka eivät asu vakinaisesti Suomessa.

Oikeutta työttömyysturvaan sopimus laajentaa siten, että myös työssäolo Latviassa otetaan mukaan työssäoloehtoon. Tämä lisää jossain määrin työttömyysturvan kustannuksia.

Kustannusvaikutuksia tarkasteltaessa on otettava huomioon, että sopimus estää päällekkäisten etuuksien maksamista ja sopimusmaiden antamien sairaanhoitopalvelujen kustannusten korvaaminen saadaan järjestelmällisempään seurantaan.

3.Asian valmistelu

Ehdotus on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä. Valmistelussa on käytetty sosiaalivakuutuslaitosten asiantuntija-apua.

Neuvottelut sopimuksesta aloitettiin vuonna 1994 ja ne saatiin päätökseen toukokuussa 1998. Sopimus allekirjoitettiin toukokuussa 1999.

4.Riippuvuus kansainvälisistä sopimuksista ja velvoitteista

Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Latvian tasavallan välisestä assosioinnista on tehty 12.6.1995 Eurooppasopimus. Sopimus on tullut voimaan 1.2.1998. Sopimuksen 38 artikla sisältää määräyksiä sosiaaliturvan koordinoinnista. Niiden mukaan Euroopan unionin jäsenvaltioissa työskentelevien latvialaisten työntekijöiden ja heidän perheenjäsentensä siellä täyttämät vakuutus-, työskentely- tai asumiskaudet lasketaan yhteen muun muassa eläkkeitä varten. Latvia myöntää puolestaan alueellaan oleville jäsenmaiden kansalaisille saman kohtelun.

Edellä mainitun toteuttaminen edellyttää, että assosiointineuvosto päätöksellään antaa asianmukaiset määräykset ja hallinnolliset säännöt 38 artiklan määräysten varmistamiseksi. Määräykset eivät kuitenkaan saa vaikuttaa jäsenvaltioiden ja Latvian välisistä kahdenvälisistä sopimuksista aiheutuviin oikeuksiin ja velvollisuuksiin, jos niissä annetaan edullisempi kohtelu.

1.Latvian kanssa tehdyn sopimuksen sisältö

Sopimus koostuu viidestä osasta, joista ensimmäinen käsittää yleiset määräykset (1―5 artiklat). Toisessa osassa määrätään sovellettavasta lainsäädännöstä (6―10 artiklat). Kolmannessa osassa on erityismääräykset sairaus- ja vanhempainetuuksista sekä sairaanhoidosta (11―14 artiklat). Kolmas osa koskee myös vanhuus-, työkyvyttömyys ja perhe- eläkkeitä (15―19 artiklat), ammattitauteja ja työtapaturmia (20―24 artiklat), työttömyysturvaa (25 artikla) ja perhe-etuuksia (26 artikla). Neljännen osan muut määräykset (27―37 artiklat) koskevat sopimuksen toimeenpanoon ja soveltamiseen liittyviä kysymyksiä. Sopimuksen viides osa käsittää siirtymä- ja loppumääräykset (38―40 artiklat).

1 artikla. Artiklassa määritellään sopimuksessa käytetyt käsitteet.

2 artikla. Artiklassa määrätään kummankin sopimuspuolen osalta lainsäädäntö, johon sopimusta sovelletaan. Sopimuksen soveltamisalaan kuuluvat vastavuoroisesti kaikki sosiaaliturvan alat.

Yksipuolisen määräyksen perusteella työmarkkinatukea, kuntoutusrahaa ja kansaneläkelaitoksen järjestämää kuntoutusta sekä vammaistukea ja lapsen hoitotukea koskevaa Suomen lainsäädäntöä sovelletaan vain niissä tapauksissa, jolloin sopimuksen 7―9 artiklan mukaan poiketaan sopimuksen sovellettavaa lainsäädäntöä koskevista pääsäännöistä. Kysymyksessä on tällöin lähetetyn työntekijän tai muun poikkeuksellisesti lähtömaan sosiaaliturvan alaisuuteen jäävän henkilön tai hänen perheenjäsenensä oikeudesta edellä mainittuihin etuuksiin.

3 artikla. Artiklassa määrätään, että sopimusta sovelletaan henkilöihin, jotka kuuluvat tai ovat kuuluneet 2 artiklassa tarkoitetun lainsäädännön piiriin sekä henkilöihin, jotka ovat näiden perheenjäseniä tai edunsaajia.

4 artikla. Artiklassa määrätään, että sopimuspuolten kansalaisia kohdellaan yhdenvertaisesti, silloin kun kysymys on sopimuspuolen lainsäädännön mukaisia etuuksia koskevista oikeuksista tai velvollisuuksista. Yhdenvertainen kohtelu koskee myös sopimuspuolen alueella asuvia pakolaisia, jotka ovat artilassa mainituissa kansainvälisissä sopimuksissa tarkoitettuja pakolaisia.

2 kappaleen mukaan Suomi ulottaa yhdenvertaisen kohtelun myös Suomessa tai Latviassa asuviin valtiottomiin henkilöihin. Määräys on yksipuolinen, sillä Latvia ei ole sopimuspuolena artiklassa mainitussa valtiottomien henkilöiden oikeusasemaa koskevassa yleissopimuksessa.

5 artikla. Artiklassa määrätään eläkkeinä myönnettyjen rahasuoritusten maksamisesta ulkomaille. Niiden maksamista ei saa vähentää, muuttaa, keskeyttää tai peruuttaa sen vuoksi, että etuudensaaja asuu toisen sopimuspuolen alueella. Myös kolmannessa valtiossa asuville toisen sopimuspuolen kansalaisille maksetaan eläkkeet samoin edellytyksin kuin siellä asuville sopimuspuolen omille kansalaisille.

Näistä periaatteista on kuitenkin poikkeuksia. Sopimuksen 16 artiklassa määrätään, että sopimuksen perusteella kansaneläkettä ja perhe-eläkelain mukaista eläkettä voidaan maksaa vain Suomessa tai Latviassa asuville Suomen tai Latvian kansalaisille.

Artiklan 3 kappaleen mukaan Suomen työttömyyseläkettä, osa-aikaeläkettä ja eläkkeensaajien asumistukea ei makseta ulkomaille. Vastaavasti Latvian lakisääteistä sosiaaliturvatukea ei makseta ulkomaille sopimuksen perusteella.

6 artikla. Artiklassa määrätään, että henkilö kuuluu sen maan lainsäädännön piiriin, jossa hän työskentelee. Tällä määräyksellä poiketaan Suomessa asumisen vaatimuksesta sosiaaliturvan piiriin kuulumisen edellytyksenä. Esimerkiksi Latviassa asuvalla työntekijällä tai yrittäjällä, joka työskentelee Suomessa, on oikeus sopimuksen soveltamisalaan kuuluvaan sosiaaliturvaan samoin edellytyksin kuin Suomessa asuvalla henkilöllä.

Jos henkilö ei työskentele kummassakaan maassa, hänellä on oikeus sosiaaliturvaan asuinmaasta. Suomen osalta sopimuksen asumiskäsite vastaa Suomen lainsäädännön mukaista Suomessa asumista. Latvian osalta asuvana pidetään henkilöä, jolla on väliaikainen tai pysyvä oleskelulupa asua Latviassa.

Jos henkilö työskentelee sekä Suomessa että Latviassa, työhön perustuvat etuudet määräytyvät artiklan 2 kappaleen mukaan työskentelyn perusteella ja asumiseen perustuvat etuudet asumisen perusteella. Suomessa tehtävä työ vakuutetaan tällöin Suomessa. Työskentelyyn perustuvat etuudet on määritelty 1 artiklan 1 kappaleen f kohdassa. Suomessa niitä ovat työtuloon perustuvat sairauspäivärahat, sairausvakuutuslain mukaiset vanhempainetuudet, työeläkkeet, työttömyysetuudet ja tapaturmavakuutuksen päivärahat ja eläkkeet. Latviassa työskentelyyn perustuvia etuuksia ovat sairaus- ja äitiysetuudet, lakisääteiset eläkkeet, työttömyysetuudet, työtapaturma- ja ammattitautietuudet sekä hautausavustukset.

7 artikla. Ensimmäinen poikkeus 6 artiklan mukaisista pääsäännöistä koskee työntekijöitä, jotka lähetetään tilapäisesti työskentelemään toisen sopimuspuolen alueelle. Lähetetty työntekijä voi pysyä lähtömaan sosiaaliturvajärjestelmän piirissä enintään kolme vuotta. Työskentely tapahtuu joko lähettävälle työnantajalle tai työnantajaan sidoksissa olevalle työnantajalle. Esimerkiksi suomalainen työntekijä voidaan lähettää työhön latvialaiseen emo-, tytär- tai sisaryritykseen ilman poikkeuslupamenettelyä. Jos tilapäinen työskentely jatkuu kauemmin kuin kolme vuotta, voivat sopimuspuolten toimivaltaiset viranomaiset tai niiden valtuuttamat toimielimet 8 artiklan perusteella sopia, että työntekijä edelleen kuuluu lähtömaan lainsäädännön alaisuuteen.

Artiklan 2 kappaleessa tehdään poikkeus sovellettavaa lainsäädäntöä koskeviin pääsääntöihin sellaisten kuljetusyritysten työntekijöiden osalta, jotka työskentelevät kummankin sopimuspuolen alueella. Heihin sovelletaan sen sopimuspuolen lainsäädäntöä, jonka alueella yrityksellä on kotipaikka.

Artiklan 3 kappaleen mukaan merimiesten sosiaaliturva määräytyy sen mukaan, kumman sopimuspuolen lippua alus käyttää. Lisäksi artiklassa on määräyksiä niitä tilanteita varten, joissa alus annetaan vuokralle toisen sopimuspuolen alueella olevalle varustamolle.

Artiklan 4 kappaleessa määrätään diplomaattisen ja konsuliedustuston henkilökunnan sosiaaliturvan määräytymisestä. Artiklan määräykset perustuvat diplomaattisia suhteita koskevan Wienin yleissopimuksen (SopS 3―4/1970) ja konsulisuhteita koskevan Wienin yleissopimuksen (SopS 49―50/1980) määräyksiin edustustojen henkilökunnan asemasta lähettäjämaan ja asemamaan sosiaaliturvan suhteen. Määräykset poikkeavat kuitenkin yleissopimusten määräyksistä sikäli, että niin sanotut paikalta palkatut työntekijät, jotka yleissopimusten mukaan kuuluvat asemamaan sosiaaliturvan piiriin, voivat kuuden kuukauden kuluessa työskentelynsä alkamisesta valita myös lähettäjämaan sosiaaliturvalainsäädännön piiriin kuulumisen edellyttäen, että he ovat lähettäjämaan kansalaisia.

Artiklan 5 kappaleen mukaan päätoimisesti toisen sopimuspuolen alueella opiskelevat ja ammatillisessa koulutuksessa olevat jäävät lähtömaan sosiaaliturvalainsäädännön alaisuuteen. Jos opiskelija kuitenkin esimerkiksi aloittaa työskentelyn opiskelumaassaan tai muuttaa sinne vakinaisesti asumaan, voidaan hänen soveltaa sopimuksen 6 artiklan mukaisia pääsääntöjä sosiaaliturvan määräytymisestä. Opintojensa yhteydessä käytännön harjoitteluun osallistuva opiskelija kuitenkin kuuluu sen sopimuspuolen tapaturma- ja ammattitautivakuutuksen piiriin, jonka alueella harjoittelu tapahtuu.

8 artikla. Artiklassa määrätään, että toimivaltaiset viranomaiset tai niiden valtuuttamat toimielimet voivat sopia poikkeuksista sovellettavaa lainsäädäntöä koskeviin määräyksiin. Artiklan 2 kappaleessa lisäksi määrätään, ettei 7 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettua ulkomaan työskentelyn aikaa voida sopia viittä vuotta pidemmäksi ajaksi, jollei erityisestä syystä muuta johdu. Tällaisena erityisenä syynä voidaan pitää esimerkiksi eläkeiän täyttämistä lähitulevaisuudessa.

9 artikla. Artiklassa määrätään, että lähetetyn työntekijän, diplomaattisen tai konsuliedustuston lähetyn henkilökunnan sekä lähetetyn virkamiehen ja sellaisena pidettävän henkilön mukana seuraavat ja samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet kuuluvat saman sopimuspuolen lainsäädännön piiriin kuin työntekijä. Artiklan 4 kappaleen mukaan edellä mainittua ei kuitenkaan noudateta, jos perheenjäsen oman työskentelynsä perusteella kuuluu toisen sopimuspuolen lainsäädännön piiriin.

10 artikla. Artiklan mukaan saman työskentelyn osalta vakuutusmaksut maksetaan vain yhteen maahan. Työntekijää tai yrittäjää koskevat vakuutusmaksut maksetaan sen sopimuspuolen lainsäädännön mukaisesti, jonka piiriin hän kuuluu.

11 artikla. Artiklassa määrätään, että tarvittaessa otetaan huomioon toisen sopimuspuolen lainsäädännön piirissä täyttyneet vakuutuskaudet ja etuuskaudet, kun määrätään oikeudesta sairaus- tai vanhempainetuuteen. Kausien hyväksilaskemisen edellytyksenä kuitenkin on, että henkilö on kuulunut vähintään neljän viikon ajan ennen etuuskauden alkua sen sopimuspuolen lainsäädännön piiriin, jonka mukaista etua hän hakee.

12 artikla. Artiklan 1 kappaleen mukaan tilapäisesti toisessa maassa oleskelevalla henkilöllä on oikeus välittömään sairaanhoitoon samoin edellytyksin kuin maassa asuvalla. Sairaanhoidolla sopimuksessa tarkoitetaan Suomen julkisen terveyspalveluja ja sairausvakuutuslain mukaan maksettavia sairaanhoitokorvauksia sekä Latvian osalta valtion takaaman terveydenhuollon mukaan annettavia palveluja. Käsitettä välitön sairaanhoito ei ole määritelty sopimuksessa, mutta sillä ymmärretään ennalta arvaamatta oleskelumaassa syntyvää hoidon tarvetta. Käsite on vakiintunut tämänkaltaisissa sopimuksissa ja sitä käytetään eurooppalaisessa sairaanhoitosopimuksessa (SopS 58/1986) ja Euroopan yhteisöjen asetuksessa (ETY) N:o 1408/71 sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin ja itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä.

Artiklan 3 kappaleessa kuitenkin määrätään, ettei välitöntä hoitoa anneta, jos oleskelun tarkoituksena on sairaanhoidon saaminen.

Artiklan 4 kappale koskee henkilöitä, jotka asuvat yhdessä maassa, mutta työskentelevät toisessa maassa. Näillä henkilöillä on oikeus sairaanhoitoon sekä asuinmaassaan että työskentelymaassaan.Tämä oikeus ei rajoitu välittömään hoitoon.

Artiklan 5 kappale koskee eläkkeensaajia. Määräyksen mukaan he saavat sairaanhoidon asuinmaastaan.

13 artikla. Artiklassa määrätään eräiden henkilöryhmien oikeudesta välittömään hoitoon. Näitä ovat muun muassa toisen sopimuspuolen diplomaattisen edustuston tai konsuliedustuston henkilökuntaan kuuluvat perheenjäsenineen sekä lähetetyt työntekijät perheenjäsenineen.

14 artikla. Artiklan mukaan välittömän sairaanhoidon kustannukset korvataan sopimuspuolten välillä. Sopimukseen liittyvässä toimivaltaisten viranomaisten välisessä toimeenpanosopimuksessa määrätään tarkemmin korvausten perusteista ja laskemistavasta. Kustannuseroista johtuen kustannuksia ei aluksi korvata täysimääräisinä, vain toimeenpanosopimuksessa sovitun pisteytysjärjestelmän mukaisesti. Tätä korvausmenettelyä noudatetaan sopimuksen voimaantulovuonna ja sitä seuraavina kahtena vuotena. Tämän jälkeen siirrytään todellisten kustannusten korvaamiseen.

15 artikla. Artiklassa todetaan, että sopimuspuolten toimivaltaiset laitokset soveltavat omaa lainsäädäntöään eläkkeiden määräämisessä ja laskemisessa. Sopimuksessa on kuitenkin jäljempänä selostettuja erityismääräyksiä, jotka helpottavat eläkeoikeuden syntymistä ja eläkkeen maksamista.

16 artikla. Artiklassa määrätään Suomessa tai Latviassa asuvan Suomen tai Latvian kansalaisen oikeudesta kansaneläkelain ja perhe- eläkelain mukaiseen eläkkeeseen ja tällaisen eläkkeen maksamisesta. Artiklan mukaan henkilöllä on oikeus vanhuuseläkkeeseen, jos hän 16 vuotta täytettyään on asunut Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta. Samoin henkilöllä on oikeus leskeneläkkeeseen tai lapseneläkkeeseen, jos sopimuksen määräämät kansalaisuus- ja asumisaikavaatimukset täyttyvät.

17 artikla. Artiklassa määrätään Latviassa täytettyjen vakuutuskausien huomioon ottamisesta. Näillä määräyksillä on merkitystä määrättäessä Suomen työeläkejärjestelmän osa-aikaeläkettä ja työttömyyseläkettä sekä muuta sellaista eläkettä, jota määrättäessä otetaan huomioon aika eläketapahtumasta eläkeiän täyttämiseen (tuleva aika). Kuitenkin 2 kappaleen mukaan tulevan ajan eläkkeen saamiseksi edellytetään aina, että henkilö on ollut eläketapahtumavuoden ja sitä välittömästi edeltäneiden kymmenen kalenterivuoden aikana vähintään 12 kalenterikuukautta Suomen työeläkelainsäädännön alaisessa työssä.

Artiklan 3 kappaleessa määrätään, että jos henkilö ei täytä Suomen työeläkejärjestelmässä olevaa viiden vuoden asumisaikavaatimusta, joka myös koskee oikeutta tulevan ajan eläkkeeseen, huomioon otetaan henkilön työskentelykaudet Latviassa ja rinnastetaan ne asumisaikaan Suomessa.

18 artikla. Artikla sisältää Latvian eläkejärjestelmää koskevia erityismääräyksiä. Odotusaikaedellytyksen täyttämiseksi otetaan tarvittaessa huomioon työskentelykaudet Suomessa. Työkyvyttömyys- tai perhe-eläkkeen saamisen edellytyksenä kuitenkin on, että henkilö on kuulunut Latvian eläkejärjestelmän piiriin vähintään 12 kalenterikuukautta.

19 artikla. Artikla sisältää Latvian lakisääteistä sosiaaliturvatukea koskevia erityismääräyksiä. Odotusaikaedellytyksen täyttämiseksi otetaan tarvittaessa huomioon asumiskaudet Suomessa, jos henkilö on asunut Latviassa 12 kuukautta välittömästi ennen tuen hakemista.

20 artikla. Artiklassa määrätään työtapaturma- ja ammattitautietuuksiin sovellettavasta lainsäädännöstä.

21 artikla. Artiklan mukaan ammattitaudin aiheutuessa työskentelystä kummankin sopimuspuolen lainsäädännön alaisuudessa etuudet annetaan yksinomaan sen sopimuspuolen lainsäädännön perusteella, jonka alaisuudessa työskentely tapahtui viimeksi.

22 artikla. Artiklassa määrätään, että työtapaturman tai ammattitaudin aiheuttaman työkyvyttömyyden arvioinnissa otetaan tietyin edellytyksin huomioon myös toisen sopimuspuolen lainsäädännön piiriin kuulumisen aikana sattuneet työtapaturmat ja ilmenneet ammattitaudit.

23 artikla. Artiklassa määrätään sellaisen ammattitaudin pahenemisen huomioon ottamisesta, josta etuutta on myönnetty. Jos ammattitaudin vuoksi korvausta saava henkilö työskentelee toisessa sopimusmaassa sellaisessa ammatissa, jossa hän ei altistu kysymyksessä olevan taudin aiheuttajalle, korvauksista myös taudin pahentumisen osalta vastaa oman lainsäädäntönsä mukaisesti sen sopimusmaan toimivaltainen laitos, joka vastasi korvauksista ennen pahentumista.

Jos henkilö on työskennellyt myös toisessa sopimusmaassa sellaisessa työssä, jossa hän on edelleen altistunut ammattitaudin aiheuttavalle tekijälle, siirtyy korvausvastuu pahenemisen osalta tämän sopimusmaan toimivaltaiselle laitokselle. Laitos suorittaa työntekijälle lisäkorvauksena määrän, joka vastaa etuuksien määrien erotusta pahenemisen jälkeen ja sen määrän välillä, jollaisena etuus olisi myönnetty ennen pahenemista sen soveltaman lainsäädännön mukaan.

24 artikla. Artiklassa määrätään välttämättömän sairaanhoidon antamisesta silloin, kun työntekijä ei ole vakuutettu sopimuspuolen alueella työtapaturman tai ammattitaudin varalta. Suomessa tällainen sairaanhoito korvataan tapaturmavakuutuslain säännösten mukaisesti, mutta tarvittava välttämätön hoito annetaan yleensä julkisen terveydenhuollon palveluja käyttäen.

25 artikla. Artiklan mukaan työskentelykaudet toisen sopimuspuolen alueella otetaan tarvittaessa huomioon, kun on kysymys työttömyysetuuksien edellytyksenä olevan työskentelyehdon täyttämisestä. Toisessa maassa tapahtunut työskentely voidaan kuitenkin lukea pääsääntöisesti hyväksi vain silloin, kun henkilö on työskennellyt vähintään neljä viikkoa välittömästi ennen työttömyyttä sen sopimuspuolen alueella, josta hän hakee työttömyysetuutta.

Artiklan 2 kappaleen mukaan työttömyysetuuden maksuaika lyhenee niillä päivillä, joilta toisen sopimuspuolen lainsäädännön mukaisesti on maksettu työttömyysetuutta.

26 artikla. Artiklassa määrätään perhe- etuuksien maksamisesta. Sopimuksen 1 artiklan 1 kappaleen i kohdan mukaan perhe- etuudella tarkoitetaan Suomessa lapsilisiä ja äitiysavustuksia ja Latviassa synnytysavustusta, lapsen hoitorahaa ja perheavustuksia. Lapsilisät ja Latvian perheavustukset ja lapsen hoitorahat maksetaan sen sopimuspuolen lainsäädännön mukaan, jonka piiriin lapsi kuuluu.

Jos edellä mainitut etuudet eivät tulisi maksettavaksi kummastakaan maasta tai ne maksettaisiin molemmista maista, maksetaan etuus artiklan 2 kappaleen mukaan siitä maasta, jossa lapsi tosiasiallisesti asuu. Äitiysavustus ja lapsen synnytysavustus maksetaan artiklan 3 kappaleen mukaan sen sopimuspuolen lainsäädännön mukaan, jonka alaisuudessa äiti on lapsen syntyessä.

27―36 artikla. Näissä artikloissa määrätään sopimuksen soveltamisessa noudatettavista periaatteista, sopimusta soveltavien laitosten ja viranomaisten yhteydenpidosta sekä määräajoista.

37―39 artikla. Artikloissa määrätään sopimuksen ajalliseen ulottuvuuteen ja voimaantuloon liittyvistä kysymyksistä.

2.Voimaantulo

Sopimus tulee 40 artiklan mukaan voimaan sitä kuukautta toisena seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä, jolloin sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen täyttäneensä valtiosäännössään tämän sopimuksen voimaantulolle asetetut edellytykset.

Laki sopimuksen eräiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymisestä on tarkoitus saattaa voimaan asetuksella samana ajankohtana kuin sopimus.

3.Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

Sopimuksessa on määräyksiä, jotka poikkeavat voimassa olevasta sosiaaliturvalainsäädännöstä. Tällaisia ovat 5, 6, 16 ja 34 artiklan määräykset. Sopimuksen 12 ja 13 artiklan määräykset merkitsevät sellaisten velvoitteiden asettamista kunnille, joista kuntalain 2 §:n mukaan on säädettävä lailla. Sopimuksen 31 artiklan määräykset merkitsevät poikkeusta Suomen sisäisestä veroja ja maksuja koskevasta lainsäädännöstä.

Sopimuksen 33 artiklassa on määräykset sopimuspuolten tuomioistuinten päätösten sekä laitosten ja viranomaisten sosiaalivakuutuksen vakuutusmaksuja koskevien asiakirjojen tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta. Lisäksi artiklassa määrätään erääntyneiden vakuutusmaksujen etuoikeudesta. Nämä määräykset merkitsevät poikkeusta Suomessa voimassa olevasta tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä etuoikeutta koskevasta lainsäädännöstä.

Sopimuksen 35 artiklan mukaan sopimuspuolten viranomaiset ja laitokset voivat sopimusta soveltaessaan käyttää sopimuspuolten virallisia kieliä sekä englannin kieltä. Tämä sopimusmääräys merkitsee viranomaisten ja virkamiesten kannalta uutta velvollisuutta, joka on valtakunnan osalta ristiriidassa kielilain (148/1922) ja valtion virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (149/1922) säännösten kanssa sekä Ahvenanmaan maakunnan osalta itsehallintolain (1144/1991) 36―43 §:n kielisäännösten kanssa.

Koska sopimus sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä on Eduskunnan hyväksyminen tältä osin tarpeellinen.

4.Säätämisjärjestys

Sopimuksen 35 artiklan määräys asiakirjoissa käytettävästä kielestä on ristiriidassa Ahvenanmaan itsehallintolain kielisäännösten kanssa. Tämä merkitsee, että sopimuksen voimaansaattaminen Ahvenanmaalla itsehallintolain 69 §:n mukaan edellyttää perustuslainsäätämisjärjestyksessä säädettyä lakia, joka Ahvenanmaan maakuntapäivien on lisäksi hyväksyttävä.

Edellä olevan perusteella ja hallitusmuodon 33 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi ne Helsingissä 11 päivänä toukokuuta 1999 Suomen tasavallan ja Latvian tasavallan välillä sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen määräykset, jotka vaativat eduskunnan suostumuksen.

Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Helsingissä 11 päivänä toukokuuta 1999 Suomen tasavallan ja Latvian tasavallan välillä sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen määräykset ovat, mikäli ne kuuluvat lainsäädännön alaan, voimassa niin kuin siitä on sovittu.

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta annetaan tarvittaessa asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.