HE 147/1999

1.Nykytilanne

Väkiluvultaan suunnilleen Suomen kokoinen Kroatia on Jugoslavian entisistä osatasavalloista Slovenian jälkeen toiseksi vaurain. Historialliset ja kulttuurilliset syyt ovat aiheuttaneet sen, että Kroatia kokee identiteettinsä keskieurooppalaiseksi eikä balkanilaiseksi. Roomalaiskatolinen uskonto ja pitkä historia Itävallan alaisuudessa on erottanut kroaatit ortodoksisista serbeistä, joilla puolestaan oli takanaan 500-vuotinen turkkilaisvallan aika. Vuonna 1918 muodostetussa Jugoslavian valtiossa eteläslaavit yhdistyivät liittovaltioksi, jonka suurin ja poliittisesti vaikutusvaltaisin jäsen oli Serbia. Kroaattien keskuudessa syntyi pian tyytymättömyyttä serbien koettua johtoasemaa kohtaan. Akselivallat käyttivät kansallisia jännitteitä hyväkseen vuonna 1941 pilkkomalla miehittämänsä Jugoslavian ja julistamalla Kroatian itsenäiseksi. Tuolloin Kroatiaan kuului myös suurelta osin nykyinen Bosnia-Hertsegovinan alue ja sen myötä huomattava serbivähemmistö. Serbeille vuodet 1941―45 Kroatian alaisuudessa jättivät jälkeensä katkeria muistoja. Ei siis ihme, että Kroatian itsenäisyysjulistuksesta kesäkuussa 1991 alkanut uusi irtautumisprosessi Jugoslaviasta oli pitkä ja verinen. Kroatian armeija joutui taistelemaan useamman vuoden ajan liittovaltion joukkoja ja näiden aseistamia serbejä vastaan saadakseen koko maan keskushallinnon alaiseksi. Irtautumisprosessi päättyi vasta tammikuussa 1998, kun Itä-Slavonia siirtyi rauhanomaisesti YK:n väliaikaisesta hallinnasta Kroatialle. Sodan aiheuttamia tuhoja Kroatian taloudelle kuvaa, että maan reaalisen BKT:n arvioidaan laskeneen vuodesta 1989 vuoteen 1993 jopa 40 %. Teollisuustuotannon lasku oli vieläkin suurempi hajonneen liittovaltion markkinoiden tyrehtyessä.

Tilanne Kroatiassa on tällä hetkellä vakiintunut maan saavutettua alueellisen eheytensä. Myös väestö on entistä homogeenisempaa, sillä suuri osa serbivähemmistöstä on muuttanut maasta pois. Kansallistunne Kroatiassa on edelleen korostetun voimakas ja välit Jugoslavian kanssa viileät. Puhjenneet väkivaltaisuudet Bosniassa ja viimeksi Kosovossa ovat ylläpitäneet alueen mainetta kriisipesäkkeenä ja hidastaneet Kroatiankin kehitystä. Erityisesti maalle tärkeä turismi on kärsinyt. Kroatian suurin matkailuvaltti on Dalmatian rannikko, joka sille suurimmaksi osaksi kuuluu. Täksi vuodeksi odotettu matkailuboomi jäi tulematta Kosovon tapahtumien takia.

Sodan jälkeinen jälleenrakennus ja luottojen vapauttamisen jälkeen 1996 voimakkaasti kasvanut kulutuskysyntä olivat kuitenkin elvyttäneet Kroatian taloutta ja nostaneet BKT:n vuonna 1997 lähes 80 %:iin vuoden 1989 tasosta. Keskimäärin BKT on kasvanut viitenä viimeisenä vuonna 4,4 %, mutta vuosi 1998 jäi alle keskiarvon hallituksen kiristäessä vero- ja rahapolitiikkaansa.

Kroatia on pystynyt pitämään viimeiset vuodet inflaation varsin hyvin kurissa, mitä osoittaa kuluttajahintojen nousun jääminen viimeisen viiden vuoden aikana vuositasolla keskimäärin kolmeen prosenttiin. Rahamarkkinoiden vapautumista seuranneen pankkikriisin vaikutuksetkin ovat jäämässä Kroatian keskuspankin ripeän toiminnan ansiosta kohtalaisen pieniksi. Kroatian maariski on ollut eräiden kansainvälisten luokituslaitosten analyyseissä viimeiset pari vuotta jopa Unkaria vähäisempi.

Kroatia pyrkii integroitumaan voimakkaasti länteen, joka on kuitenkin tähän asti suhtautunut suhteiden tiivistämiseen tietyin varauksin. Kroatialta on kaivattu selkeämpää sitoutumista Bosnian sodan päättäneen Daytonin sopimuksen noudattamiseen sekä poliittisen järjestelmän edelleen kehittämistä. Kroatian selkeä tuki lännelle Kosovon kriisissä sekä sitoutuminen Kaakkois-Euroopan vakaussopimukseen ovat kuitenkin parantaneet suhteita EU:hun. Lähimpänä on Kroatian liittyminen Maailman kauppajärjestö WTO:hon, mikä voi viimeisten arvioiden mukaan toteutua jo vuonna 2000. Liittyminen Natoon jää edelleen Kroatian pitkän aikavälin tavoitteeksi, mutta rauhankumppanuus järjestön kanssa voi sekin toteutua jo lähitulevaisuudessa.

Kroatian kaksi suurinta kauppakumppania ovat Italia ja Saksa, joiden kummankin osuudet sekä viennistä että tuonnista vuonna 1998 olivat 17―19 %:n suuruusluokkaa. Seuraavana tulivat Slovenia noin 9 %:n osuudella ja Itävalta paria prosenttiyksikköä pienemmin lukemin. Bosnia-Hertsegovina on puolestaan merkittävä vientialue 14 %:n osuudellaan kokonaisviennistä. EU:n osuus kokonaisviennistä oli 48 % ja kokonaistuonnista 59 %. Vientiartikkeleista tärkeimmät ovat laivat ja kemian teollisuuden tuotteet. Maan koko viennin arvo vuonna 1998 oli 4,5 mrd dollaria kokonaistuonnin ollessa 8,4 mrd dollaria. Kroatian kauppatase on viime vuodet ollut selkeästi alijäämäinen johtuen jälleenrakennuksesta ja voimakkaasta kulutuskysynnästä.

Kroatian ja Suomen välinen kauppa on ollut varsin yksipuolista: viime vuonna Suomen vienti Kroatiaan oli 202 miljoonaa markkaa ja tuonti ainoastaan 11 miljoonaa markkaa. Vuoden 1998 vientilukema oli tähän asti korkein ja ylitti arvoltaan Slovenian-vientimme. Sen sijaan tuonti Kroatiasta on pysytellyt jatkuvasti 10 miljoonan markan tuntumassa. Suomen viennistä Kroatiaan on noin kaksi kolmasosaa ollut koneita ja laitteita telelaitteiden ollessa selvästi hallitsevin hyödykeryhmä. Paperin osuus on ollut 15―20 %:n luokkaa. Suomen tuonti taas on käsittänyt suurimpana ryhmänä metalleja ja metallituotteita.

Investoinnit Suomesta Kroatiaan ovat toistaiseksi olleet vähäisiä. Rijekassa toimii laivojen sisustusta harjoittava yhteisyritys Protoplan, minkä lisäksi muutamalla suomalaisyrityksellä (mm. Valmet ja Kone) on maassa myyntikonttorit. Tilanne kuitenkin muuttunee sitä myötä kuin Kroatian integroituminen läntiseen Eurooppaan syvenee ja poliittinen tilanne maan lähialueilla vakiintuu.

Suomella on ennestään voimassa sijoitusten suojelua koskevat sopimukset seuraavien maiden kanssa: Egypti (SopS 3/1982), Kiina (SopS 4/1986), Sri Lanka (SopS 54/1987), Malesia (SopS 79/1987), Unkari (SopS 20/1989), Venäjä (tehty Neuvostoliiton kanssa, SopS 58/1991, muutospöytäkirja SopS 57/1999), Tshekki (tehty Tshekin ja Slovakian liittotasavallan kanssa, SopS 73/1991), Viro (SopS 104/1992), Latvia (SopS 5/1993), Romania (SopS 121/1992), Liettua (SopS 119/1992), Uzbekistan (SopS 74/1993), Ukraina (SopS 6/1994), Valko-Venäjä (SopS 89/1994), Turkki (SopS 29/1995), Chile (SopS 23/1996), Vietnam (SopS 27/1996), Argentiina (SopS 21/1996), Korean tasavalta (SopS 25/1996), Thaimaa (SopS 35/1996), Slovakia (tehty Tshekin ja Slovakian liittotasavallan kanssa, SopS 37/1996), Peru (SopS 33/1996), Arabiemiraattien liitto (SopS 22/1997), Kuwait (SopS 32/1997), Indonesia (SopS 34/1997), Moldova (SopS 42/1997), Kazakstan (SopS 20/1998), Puola (SopS 28/1998), Albania (SopS 16/1999), Oman (SopS 18/1999), Bulgaria (SopS 50/1999) ja Filippiinit (SopS 52/1999).

2.Sopimuksen valmistelu

Suomen ja Kroatian välinen investointisuojasopimus otettiin Kroatian taholta esille jo vuonna 1994, mutta tuolloin ei Suomessa vielä katsottu olevan välitöntä tarvetta neuvottelujen aloittamiseen. Myöhempi kehitys, Kroatian läheiset suhteet EU-maihin sekä varsinkin Suomen kasvanut vienti Kroatiaan vaikuttivat kuitenkin jo varsin pian siten, että sijoituksia edistävän ja suojaavan sopimuksen solmiminen Kroatian kanssa katsottiin perustelluksi.

Lokakuussa 1998 Suomi ja Kroatia vaihtoivat sopimusluonnoksia neuvottelujen käynnistämiseksi. Valmistelevina toimina osapuolet toimittivat lisäksi toisilleen vuoden 1999 alkupuolella kirjalliset kommenttinsa neuvotteluja vaativista sopimuskohdista. Neuvottelut sovittiin käytäväksi Zagrebissa 23.-24.2.1999. Niiden päätteeksi sopimusteksti parafoitiin 24.2.1999.

Sopimus allekirjoitettiin ministeritasolla Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 1999 Kroatian ulkoministerin Mate Granicin vierailun yhteydessä. Suomen puolelta sopimuksen allekirjoitti ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi.

3.Sopimuksen merkitys

Sopimuksessa määritellään sijoittajan ja sijoituksen käsitteet sekä sopimuksen maantieteellinen soveltamisala. Sopimuksella edistetään investointeja yleisesti ja suojellaan maahan tehtyjä sijoituksia.

Sopimuksen mukaan kumpikin sopimuspuoli myöntää alueellaan toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille oikeudenmukaisen ja tasapuolisen kohtelun ja täyden suoje- lun ja turvan. Tällaisiin sijoituksiin on sovellettava vähintään yhtä edullista kohtelua kuin omien sijoittajien tai kolmansien maiden sijoittajien sijoituksille, riippuen siitä kumpi kohtelu on sijoittajan kannalta parempi.

Sopimuksen tarkoittamia sijoituksia voi kansallistaa, pakkolunastaa tai muuten ottaa haltuun, mutta ainoastaan ei-syrjivältä pohjalta ja yleisen edun sitä edellyttäessä. Toimenpiteeseen voidaan ryhtyä vain välitöntä, riittävää ja tosiasiallista korvausta vastaan asianmukaisin laillisin menettelyin.

Sodasta, aseellisesta selkkauksesta, hätätilasta tai vastaavasta johtuva sijoitusten kärsimä vahinko on hyvitettävä tai korvattava vähintään samantasoisesti kuin oman maan tai kolmansien maiden sijoittajien osaksi tuleva hyvitys.

Sopimus mahdollistaa varojen välittömän siirtovapauden vaihdettavissa valuutoissa sekä juoksevien maksujen että pääomasiirtojen osalta.

Mikäli sijoittajan ja toisen sopimuspuolen välillä syntyy riitaisuuksia, on sopimuksessa määräykset tuomioistuin- ja kansainvälisestä välimiesmenettelystä. Sopimuksen tulkintaan ja soveltamiseen liittyvät erimielisyydet sopijapuolten välillä ratkaistaan kutakin yksittäistapausta varten perustettavassa kansainvälisessä välimiesoikeudessa.

4.Esityksen vaikutukset

Sopimukseen liittyvät määräykset tähtäävät lähinnä yritysten sijoituksiin kohdistuvan mielivaltaisen kohtelun mahdollisuuksien vähentämiseen ja sijoitusympäristön ennakoitavuuden lisäämiseen kohdemaassa. Sopimus pyrkii vähentämään ulkomaisiin sijoituksiin liittyvää poliittista maariskiä ja alentaa siten yritysten sijoituskynnystä. Sopimuksella vaikutetaan myös ulkomaisiin sijoituksiin liittyviin rahoituskustannuksiin alentavasti.

Sopimuksella ei ole valtiontaloudellisia vaikutuksia.

5.Sopimuksen sisältö

1 artikla. Artiklassa määritellään sopimuksessa käytetyt käsitteet sijoitus, sijoittaja, tuotto, vapaasti vaihdettava valuutta ja sopimuspuolten alueet. Myös maksujen siirtovapautta koskevassa 7 artiklassa esiintyvä termi "viipymättä" määritellään tässä yhteydessä. Artiklan sanamuodosta ilmenee, että kolmansissa maissa sijaitsevista tytäryhtiöistä tehdyt sijoitukset on rajattu sopimuksen ulkopuolelle.

2 artikla. Artikla sisältää yleisen periaatteen sijoitusten sallimisesta ja edistämisestä sopimuspuolten alueella. Sopimuspuolet sitoutuvat myös myöntämään lainsäädäntönsä asettamissa puitteissa sijoituksiin liittyviä lupia, mukaan luettuna toisen sopimuspuolen sijoittajien avainhenkilöstön ja näiden läheisten perheenjäsenten oleskelu- ja työluvat.

3 artikla . Kumpikin sopimuspuoli sitoutuu suojelemaan alueellaan olevia toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksia ja kohtelemaan niitä oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Sijoituksiin ja niihin liittyvään liiketoimintaan ei saa kohdistua kohtuuttomia, mielivaltaisia tai syrjiviä määräyksiä isäntävaltion taholta. Kiellettyjä ovat myös sanotulla tavalla vaikuttavat suoritusvaateet, joilla isäntävaltio puuttuu alueellaan tapahtuvaan liiketoimintaan antamalla esimerkiksi raaka-aineiden hankintaa sekä tuotteiden valmistusta, tuotantoa ja jakelua koskevia määräyksiä.

Artiklassa sopimuspuolet sitoutuvat myös huolehtimaan sopimuksen soveltamiseen vaikuttavien lakiensa ja muiden viranomaispäätöstensä julkisesta saatavuudesta.

4 artikla. Artikla velvoittaa isäntäsopimuspuolen takaamaan toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille ja niiden tuotolle vähintään yhtä edullisen kohtelun kuin se myöntää omien sijoittajiensa tai jonkin kolmannen valtion sijoittajien sijoituksille. Edullisen kohtelun vaatimus ulotetaan myös toisen sopimuspuolen sijoittajiin, kun on kyse sijoitusten hoidosta, käytöstä, hyödyntämisestä tai myynnistä.

Samassa yhteydessä määritellään poikkeukset pääsääntönä olevasta suosituimmuuskohtelusta. Mm. alueelliset taloudelliset järjestöt ja tulliliitot erotetaan sopimuksen ulkopuolelle siten, että niistä koituvia etuja ei velvoiteta ulottamaan toisen sopimuspuolen sijoittajiin. Samoin sopimuksen ulkopuolelle suljetaan kansainvälisistä verosopimuksista sekä monenvälisistä investointisopimuksista aiheutuvat etuudet.

5 artikla. Omaisuuden kansallistamiselle ja pakkolunastukselle asetetaan tiukempia edellytyksiä kuin kansallisessa lainsäädännössä on tapana. Niihin voi ryhtyä ainoastaan yleisen edun vaatiessa ja syrjimättömyyden pohjalta. Korvaus on maksettava viipymättä vapaasti vaihdettavassa valuutassa ja sen on oltava välitön, riittävä ja tosiasiallinen. Korvauksen on vastattava määrältään sijoituksen kohtuullista markkina-arvoa. Korvauksen saaja on oikeutettu saamaan korvaussummalle käyvän koron maksupäivään asti. Hänellä on myös oikeus saada lunastuspäätös nopeasti riitautettua isäntämaan tuomioistuimessa tai muussa toimivaltaisessa viranomaisessa.

6 artikla. Artiklassa on määräykset siltä varalta, että sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille tapahtuu menetyksiä sodan, kapinan, kansallisen hätätilan, mellakan tai muun vastaavan häiriötilan johdosta. Mikäli isäntävaltiona oleva sopimuspuoli suorittaa asian johdosta sijoittajille korvauksia, on toisen sopimuspuolen sijoittajia kohdeltava vähintään yhtä edullisesti kuin isäntävaltion omia tai kolmannen valtion sijoittajia.

Isäntävaltio on 2 kappaleen mukaan kuitenkin tietyin lisäedellytyksin välittömästi vastuussa siitä toisen sopimuspuolen sijoittajille koituneesta vahingosta, joita sen joukot tai viranomaiset ovat aiheuttaneet takavarikoimalla tai tuhoamalla näiden omaisuutta. Korvauksen määrästä ja maksutavasta sekä sijoittajan käytettävissä olevasta oikeussuojasta säädetään vastaavasti kuin 5 artiklassa.

7 artikla. Sopimuksessa taataan vapaa siirto-oikeus pääomille, tuotoille, koroille, maksuille, korvauksille ja ulkomaisten työntekijöiden ansiotuloille. Siirtojen tulee tapahtua viipymättä vaihdettavassa valuutassa sijoituksen kohdemaassa voimassa olevaan vaihtokurssiiin. Artiklassa säädetään myös käyvän kurssin määrittelystä poikkeustapauksissa.

8 artikla. Jos sopimusvaltio taikka sen edustajaksi määrätty taho on myöntänyt takauksen tai muun vastaavan sitoumuksen toisen sopimusvaltion alueella olevalle sijoitukselle ja tullut tällä perusteella korvausvelvolliseksi, siirtyvät kyseistä sijoitusta koskevat oikeudet ensin mainitulle maksuvelvolliseksi joutuneelle sopimusvaltiolle. Näitä oikeuksia se sijaantulijan asemassa toteuttaa itse tai osoittamansa edustajan välityksellä samassa laajuudessa kuin alkuperäinen sijoittaja.

9 artikla. Artiklassa määritellään menettely tilanteessa, jossa kansallisen lainsäädännön tai kansainvälisoikeudellisten velvoitteiden perusteella on saatettu voimaan määräys, joka oikeuttaa sopimuspuolen myöntämään toisen sopimuspuolen sijoittajille tätä sopimusta edullisemman kohtelun. Tällöin on noudatettava kyseistä määräystä tämän sopimuksen sijasta niiltä osin kuin se on edullisempi.

10 artikla. Artiklassa määritellään menettelytavat sopimuspuolen ja toisen sopimuspuolen sijoittajan välisten riitojen ratkaisussa. Artiklan alussa todetaan neuvottelujen ensisijaisuus riitatilanteissa. Jos neuvottelut eivät kolmen kuukauden kuluessa johda ratkaisuun, voi sijoittaja viedä riidan isäntävaltion toimivaltaiseen tuomioistuimeen tai välimiesmenettelyyn. Valinta on lopullinen kuitenkin sillä poikkeuksella, että keskeneräinen riita-asia voidaan siirtää kansallisesta tuomioistuimesta välimiesmenettelyyn.

Välimiesmenettelyyn turvautuessaan sijoittajalla on kaksi vaihtoehtoa: a) sijoituksia koskevien riitaisuuksien kansainvälinen ratkaisukeskus (ICSID) tai b) Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälisen kauppaoikeuden komitean (UNCITRAL) sääntöihin perustuva tilapäinen välimiesoikeus. Sopimusvaltiot hyväksyvät peruuttamattomasti artiklassa määriteltyjen oikeusistuinten toimivallan sijoituksia koskevissa riitaisuuksissa. Ne tunnustavat myös annettujen tuomioiden lopullisuuden ja sitovuuden sekä täytäntöönpantavuuden alueellaan.

Sopimuspuolet sitoutuvat olemaan vetoamatta missään vaiheessa välitysmenettelyä sijoittajaa vastaan siihen, että tämä on saanut korvauksen kärsimästään vahingosta takaus- tai vakuutussopimuksen kautta. Artikla on luonteeltaan prosessioikeudellinen ja turvaa sijoittajan asemaa riitaisuuksissa sopimuspuolen kanssa.

11 artikla. Tämä artikla koskee puolestaan sopimuspuolten eli hallitusten välisiä sopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta aiheutuvia riitoja, jotka artiklan 1 kappaleen mukaan tulee mahdollisuuksien mukaan ratkaista neuvotteluteitse. Mikäli riitaa ei kuitenkaan ole saatu ratkaistuksi kuuden kuukauden kuluessa, voi kumpikin sopimusvaltio artiklan 2 kappaleen mukaan saattaa riidan tilapäisen välimiesoikeuden käsiteltäväksi.

Välimiesoikeuden perustamista, kokoonpanoa ja menettelytapoja koskevat määräykset on kirjattu artiklan 3―7 kappaleeseen.

12 artikla. Artiklan mukaan sopimusta sovelletaan kaikkiin ennen ja jälkeen sen voimaantuloa tehtyihin sijoituksiin. Sen sijaan soveltamisen ulkopuolelle jäävät kaikki ennen sopimuksen voimaantuloa alkaneet riitaisuudet tai ratkaistut vaateet.

13 artikla. Artikla sisältää tavanomaiset loppumääräykset sopimuksen voimaantulosta. Sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun kumpikin sopimuspuoli on ilmoittanut toisilleen sopimuksen valtionsisäisten voimaansaattamisedellytysten täyttymisestä.

14 artikla. Sopimus on voimassa kaksikymmentä vuotta ja sen jälkeen aina kahdenkymmenen vuoden jaksoissa, ellei sopimusta ole kummankaan osapuolen toimesta irtisanottu vähintään kahtatoista kuukautta ennen alkuperäisen tai jatketun voimassaoloajan päättymistä. Irtisanomisen jälkeinen niin sanottu suoja-aika on niin ikään kaksikymmentä vuotta.

6.Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

Sopimuksen 5 artiklan mukaan sopimuspuoli saa pakkolunastaa toisen sopimuspuolen sijoittajien tekemiä sijoituksia ainoastaan artiklassa tarkemmin määritetyillä ehdoilla. Artiklassa on lisäksi määräyksiä tällaisen toimenpiteen johdosta maksettavista korvauksista ja niihin liittyvistä koroista.

Hallitusmuodon 12 §:n 2 momentin mukaan omaisuuden pakkolunastuksesta on säädettävä lailla. Lisäksi artiklan edellä mainitut määräykset korvausten maksamisesta ovat osittain ristiriidassa pakkolunastuslainsäädännön kanssa. Sopimuksen 5 artiklan määräykset vaativat näistä syistä eduskunnan hyväksymisen.

Edellä olevan perusteella ja hallitusmuodon 33 §:n mukaisesti esitetään,

että eduskunta hyväksyisi ne Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn Suomen tasavallan hallituksen ja Kroatian tasavallan hallituksen välisen sijoitusten vastavuoroista edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen määräykset, jotka vaativat eduskunnan suostumuksen.

Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn Suomen tasavallan hallituksen ja Kroatian tasavallan hallituksen välisen sijoitusten vastavuoroista edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen määräykset ovat, mikäli ne kuuluvat lainsäädännön alaan, voimassa niin kuin niistä on sovittu.

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta annetaan tarvittaessa asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.