HE 81/1998

1.1.Elinkeino-oikeudellinen lainsäädäntö

Elinkeinon harjoittamisesta Suomessa säädetään elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetussa laissa (122/1919) , jäljempänä elinkeinolaki . Elinkeinolain 1 §:ssä ilmaistun elinkeinovapauden periaatteen mukaan lainkohdassa mainitut oikeussubjektit saavat harjoittaa laillista ja hyvän tavan mukaista elinkeinoa elinkeinolaissa säädetyin ehdoin. Elinkeinolain 3 §:ssä on lueteltu sellaisia elinkeinoja, joiden harjoittamisesta on annettu esimerkiksi kuluttaja-, terveys-, turvallisuus- tai ympäristöpoliittisin perustein määräyksiä erityisissä laeissa tai asetuksissa. Osa näistä niin sanotuista ohjesääntöisistä elinkeinoista on luvanvaraisia.

Elinkeinolain 3 §:n 21 kohdan nojalla käytettyjen tavaroiden sekä romujen ja lumppujen kauppaliikkeen harjoittamisen edellytyksistä säädetään käytettyjen tavaroiden sekä romujen ja lumppujen kauppaliikkeistä annetussa asetuksessa (218/1941) . Asetus sisältää yksityiskohtaiset, elinkeino-oikeudelliset säännökset osto- ja myyntiliikkeiden, romu- ja lumppuliikkeiden sekä antiikkiliikkeiden luvanvaraisesta harjoittamisesta. Luvan tällaisen kauppaliikkeen harjoittamiseen, sen sivuliikkeen perustamiseen sekä sellaisen liikkeen ja sivuliikkeen vastuunalaisena hoitajana toimimiseen myöntää liikkeen sijaintipaikan lääninhallitus. Ennen asian ratkaisemista lääninhallitus hankkii lausunnon poliisilta sekä tarvittaessa kunnanhallitukselta ja kunnalliselta toimielimeltä. Liikkeenharjoittajan ja vastuunalaisen hoitajan osalta selvitetään lähinnä henkilön luotettavuus.

Asetus sisältää yksityiskohtaiset säännökset elinkeinoluvan sisällöstä, liikkeen harjoittamisesta ja toiminnan valvonnasta. Lupa on voimassa ainoastaan sen saajaan sekä lupapäätöksessä määrättyyn huoneistoon ja varastopaikkaan nähden. Liikkeenharjoittajan vaihtuminen tai liikkeen muuttaminen uuteen huoneistoon edellyttävät uuden luvan hakemista lääninhallitukselta. Asetus kieltää velaksiannon panttia vastaan ja tavaran kaupan takaisinostoehdoin.

Osto- ja myyntiliikkeiden sekä antiikkiliikkeiden on pidettävä erityistä sidottua, sivunumeroilla varustettua liikekirjaa, johon on merkittävä jokainen tavaran osto tai muu saanto sekä välitettäväksi otto. Asetuksessa on yksityiskohtaisia säännöksiä liikekirjan käyttämisestä ja liikkeeseen tavaraa myyvän tai välitettäväksi jättävän asiakkaan henkilöllisyyden varmistamisesta. Liikekirjaan tulee merkitä liiketoimet tapahtumapäivineen, tavaran laatu, luku tai määrä sekä mahdollinen muu erityistuntomerkki, asiakkaan nimi ja asunto-osoite sekä sovittu hinta. Liikkeenharjoittajalle tuntemattoman asiakkaan on omakätisesti kirjoitettava nimensä liikekirjaan. Epäselvä allekirjoitus on varmennettava nimenselvennyksellä. Lisäksi asiakkaan henkilöllisyys on tarvittaessa varmistettava ajokortista tai muusta henkilötodistuksesta. Romu- ja lumppuliikkeiden osalta liikekirja on korvattu menettelyllä, jossa vastaavat tiedot merkitään laskuun tai kuittiin.

Liikekirjattavaa tavaraa saa luovuttaa, muuntaa, sulattaa tai tuhota vasta seitsemän päivän kuluttua tavaran joutumisesta liikkeenharjoittajan hallintaan, jollei terveydensuojelu- tai muu viranomainen toisin määrää. Rajoitus ei koske huutokauppaliikkeestä, viranomaisen tai yleisen huutokaupan toimittajan pitämästä huutokaupasta sekä kuolin- tai konkurssipesästä hankittua tavaraa eikä julkisyhteisön myymää tavaraa. Asetuksessa on myös annettu tautien leviämisen ehkäisemiseksi erityisiä käytettyjen vaatteiden liikkeisiin ja lumppuliikkeisiin liittyviä terveydensuojelullisia säännnöksiä.

Poliisin tehtävänä on valvoa asetuksessa tarkoitettujen liikkeiden toimintaa. Poliisilla on tässä tarkoituksessa oikeus tarkastaa liikkeen tavaravarastoa, liikekirjaa, ostolaskuja sekä liikkeen tekemiä sopimuksia. Kun poliisi on tiedottanut varastetusta tavarasta, liikkeenharjoittajan on viipymättä tarkistettava tavaravarastosta tai liikekirjasta tällaisten tavaroiden mahdollinen olemassaolo. Jos tavaran olemassaolosta saadaan selvyys, asiasta on heti ilmoitettava poliisille.

Asetuksen säännökset liikkeen harjoittamisesta ja valvonnasta koskevat soveltuvin osin myös jalostusliikkeitä, jotka omaa tuotantoaan varten ostavat jalometalliesineitä, metalliromua tai lumppuja. Liiketoimintasäännöksiä sovelletaan myös kauppaliikkeisiin, jotka ostavat näitä tavaroita muun pääasiallisen toimintansa ohessa jälleenmyytäviksi.

Lääninhallitus pitää myönnetyistä elinkeinoluvista kortistoa, jonka tietoihin myös poliisiviranomaisten vastaavat kortistot perustuvat. Lääninhallitus voi poliisia kuultuaan myöntää liikkeenharjoittajalle helpotuksia muun muassa liikekirjasäännösten ja muiden asetuksessa annettujen säännösten noudattamisesta.

Jos liikkeenharjoittaja tai vastuunalainen hoitaja on laiminlyönyt liikettä koskevien säännösten tai määräysten noudattamisen, lääninhallitus voi antaa asianomaiselle varoituksen, sulkea liikkeen määräajaksi tai peruuttaa voimassa olevan elinkeinoluvan.

Lääninhallitusten tietojen mukaan asetuksen nojalla myönnettiin vuonna 1994 ja vuoden 1995 ensimmäisellä puoliskolla yhteensä 289 lupaa.

1.2.Muu lainsäädäntö

Käytettyjen tavaroiden sekä romujen ja lumppujen kauppaliikkeistä annettuun asetukseen sisältyvien elinkeino-oikeudellisten säännösten lisäksi erityisesti ympäristönsuojelu-, rikos- ja kuluttajansuojalainsäädäntö sekä irtaimen omaisuuden luovuttamista koskeva lainsäädäntö sääntelevät näiden kauppaliikkeiden harjoittamista. Terveydensuojelulain (763/1994) mukaisen sijoitusluvan myöntää kunnan terveydensuojeluviranomainen ympäristölupamenettelylaissa (735/1991) säädetyssä järjestyksessä. Sijoitusluvassa annetaan tarvittavat määräykset terveyshaittojen ehkäisemisestä sekä valvonnasta. Sijoituslupaa koskeva ratkaisu sisällytetään ympäristölupa-asiassa annettavaan päätökseen, kuten myös ilmansuojelulain (67/1982) , jätelain (1072/1993) ja eräistä naapuruussuhteista annetun lain (26/1920) mukaiset ratkaisut. Säännökset ympäristöluvasta ja lupamenettelystä koskevat erityisesti romuliikkeitä ja niiden varastoja.

Kätkemisrikoksia koskevat yleiset säännökset sisältyvät rikoslain (39/1889) 32 lukuun, jota on muutettu vuoden 1991 alusta voimaan tulleella rikoslain osauudistuksella (769/1990) . Säännösten tarkoituksena on sekä ehkäistä omaisuusrikollisuutta vaikeuttamalla rikoksella saadun omaisuuden hyödyntämistä että parantaa oikean omistajan mahdollisuuksia saada takaisin häneltä rikoksella viety omaisuus. Sääntely kohdistuu erityisesti varastetun omaisuuden välittäjiin, joiden toiminta on omiaan pitämään yllä omaisuusrikollisuutta. Luvun säännökset korostavat omaisuuden hankkijan, huostaanottajan ja välittäjän huolellisuusvelvollisuutta omaisuuden alkuperän suhteen. Myös rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen (39/1889) 11 §:n säännös esineen lunastuksetta tapahtuvasta luovuttamisesta oikealle omistajalle korostaa tätä huolellisuusvelvoitetta.

Käytettyjen tavaroiden kauppaa koskevia säännöksiä sisältyy myös irtaimen kauppaa ja kuluttajansuojaa koskevaan lainsäädäntöön. Kauppalaki (355/1987) on yleislaki irtaimen kaupasta. Kauppalaki koskee irtaimen omaisuuden kauppaa, jonka kohteesta käytetään laissa nimitystä "tavara". Laki sisältää säännökset erityyppisistä irtaimen kaupan sopimuksista sekä irtaimen kaupan suoritushäiriöistä ja niiden seurauksista.

Irtaimen omaisuuden kauppaa sääntelee myös kuluttajansuojalaki (38/1978) . Lakia sovelletaan kulutushyödykkeiden tarjontaan, myyntiin ja muuhun markkinointiin elinkeinonharjoittajilta kuluttajille. Kulutushyödykkeellä tarkoitetaan laissa tavaroita, palveluksia sekä muita hyödykkeitä ja etuuksia, joita tarjotaan luonnollisille henkilöille tai joita tällaiset henkilöt olennaisessa määrin hankkivat yksityistä talouttaan varten. Kulutushyödykkeitä ovat sekä kulutustavarat että kuluttajapalvelut. Kuluttajansuojalaissa ei määritellä kulutustavaran käsitettä tarkemmin. Kuluttajansuojalain säännöksiä täydentävät kuluttaja-asiamiehen toimiston vuonna 1997 laatimat ohjeet käytettyjen tavaroiden myynnistä ja välittämisestä.

Tuoteturvallisuuslakia (914/1986) sovelletaan kulutustavaroihin, joita elinkeinonharjoittaja valmistaa, pitää kaupan, myy tai muutoin elinkeinotoimintansa yhteydessä luovuttaa taikka tuo maahan, sekä kuluttajapalveluksia, joita elinkeinonharjoittaja suorittaa, pitää kaupan, myy tai muutoin elinkeinotoimintansa yhteydessä luovuttaa. Lain mukaan kulutustavaralla tarkoitetaan tavaraa, joka on tarkoitettu käytettäväksi tai jota olennnaisessa määrin käytetään yksityiseen kulutukseen. Määritelmä on asiallisesti samansisältöinen kuluttajansuojalakiin sisältyvän kulutushyödykkeen määritelmän kanssa. Kulutustavaran määritelmä kattaa sekä uudet että käytetyt tavarat.

Tuoteturvallisuuslaki on luonteeltaan kulutustavaroiden turvallisuutta koskeva yleislaki, joka sisältää valtuudet tarkempien säännösten antamiseen kuluttajan kannalta tarpeellisista tiedoista sekä kulutushyödykkeelle asetettavista vähimmäisvaatimuksista.

Tuoteturvallisuuslain nojalla kulutustavarasta annettavista tiedoista annetun asetuksen (97/1987) mukaan myös käytetyn kulutustavaran osalta on ilmoitettava tavaran käyttämisestä ja hävittämisestä aiheutuvasta vaarasta, jos se kuluttajan terveyden tai taloudellisen turvallisuuden kannalta on tarpeellista.

Muita käytettyjen tavaroiden kaupassa huomioon otettavia erityisiä säännöksiä sisältyy kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamisesta annettuun lakiin (445/1978) ja jalometallituotteista annettuun asetukseen (292/1977) .

1.3.Nykytilan arviointi

Käytettyjen tavaroiden sekä romujen ja lumppujen kauppaliikkeistä annetun asetuksen säännökset ovat vanhentuneet. Asetus on annettu viime sotien välisenä aikana vallinneissa poikkeusoloissa, jolloin elinkeinon luvanvaraisuus on ollut valvonnallisista syistä perusteltua. Perusteita mustan pörssin kaupan ja varastetun tavaran kaupittelun valvonnalle sekä yleiselle tautien leviämisen ehkäisemiselle esiintyi vielä sodan jälkitilan mukaisessa säännöstelytaloudessa. Asetuksen antamishetken mukaiset olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet. Kauppaa ei käydä samassa tarkoituksessa kuin sodan aikana tai heti sen jälkeen, jolloin välttämättömistä kulutushyödykkeistä oli yleisesti pulaa.

Käytettyjen tavaroiden kauppa on viime vuosina myös monipuolistunut ja kasvanut laajuudeltaan. Kierrätyksen lisääntynyt hyväksikäyttö on yhdessä yhteiskunnassa vallinneen taloudellisen tilanteen kanssa kasvattanut kiinnostusta markkinamyyntiin rinnastettavaan kirpputoritoimintaan erityisesti kaupunkipaikkakunnilla. Uusia myyntipaikkoja on syntynyt perinteellisten ulkomyyntipaikkojen lisäksi tyhjilleen jääneisiin liikehuoneistoihin, varastoihin ja tehdastiloihin. Myyntimahdollisuuksien monipuolistumisen seurauksena tavaroita ei enää tarjota samassa määrin ostettavaksi käytettyjen tavaroiden kauppaliikkeisiin.

Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisen kannalta ei ole tarpeellista säilyttää elinkeino-oikeudellisia erityissäännöksiä. Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvonnan painopisteessä tapahtunut keskittyminen vakavimpien rikosten ehkäisemiseen ei ole aiheuttanut käytettyjen tavaroiden kauppaliikkeiden osalta havaittavia ongelmia. Esimerkiksi liikekirjan pitämisvelvoitetta ja tavaroiden merkitsemisvelvoitetta ei voida katsoa edes nykyistä rajoitetumpana perustelluksi menettelyllä saavutettavaan hyötyyn nähden. Elinkeinonharjoittajan on jo rikoslain säännöksien nojalla huolellisesti varmistuttava hänelle tarjottavien tavaroiden oikeasta omistajasta. Osto- ja myyntiliiketoimintaa ei tulisi muutenkaan asettaa viranomaisvalvonnan osalta eri asemaan kuin muuta kauppaliiketoimintaa.

Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden lisäksi ympäristönsuojelunäkökohdat ja kuluttajansuoja on otettu huomioon muussa lainsäädännössä ja sitä täydentävissä viranomaisten ohjeissa. Käytettyjen tavaroiden sekä romujen ja lumppujen kauppaliikkeen harjoittamista sääntelevät myös yleisesti kaupparekisteri-, kirjanpito- ja verolainsäädännön säännökset. Näin ollen erityisten elinkeino-oikeudellisten säädösten kumoamiselle ei voida katsoa olevan tälläkään perusteella estettä.

3.Esityksen vaikutukset

Esityksellä ei ole merkittäviä organisatorisia tai taloudellisia vaikutuksia.

Asetuksen mukaista kauppaliiketoimintaa koskevan lupamenettelyn purkaminen vähentäisi lääninhallitusten käsittelemien asioiden määrää, vapauttaen samalla myös henkilöstöresursseja. Julkisoikeudellisista suoritteista saatavien tulojen vähentyminen korvautuisi käsittelykulujen säästymisellä.

Asetuksessa mainittua elinkeinoa harjoittavien liikkeenharjoittajien kannalta esityksellä on poistuneina hallintomenettelykustannuksina myönteinen taloudellinen vaikutus. Esityksellä edistetään myös vapaata kilpailua ja markkinoiden toimivuutta.

Tällä lailla kumotaan elinkeinon harjoittamisen oikeudesta 27 päivänä syyskuuta 1919 annetun lain (122/1919) 3 §:n 21 kohta, sellaisena kuin se on laissa 858/1941.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .