HE 76/1998

1.1.Lainsäädäntö ja käytäntö

1.2.Yhteiskunnallinen tilanne

1.3.Kansainvälinen kehitys ja ulkomaiden lainsäädäntö

1.4.Nykytilan arviointi

2.1.Tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi

Uudistuksen keskeisenä tavoitteena on edistää ihmisten, omaisuuden ja ympäristön turvallisuutta onnettomuuksien ja poikkeusolojen varalta. Laissa säädetään yhteiskunnan eri tahoille tehtäviä, joiden avulla voidaan ehkäistä tulipalojen syttyminen ja vahinkojen laajeneminen onnettomuuden sattuessa. Uudistuksen tavoitteena on tehostaa pelastustoimen järjestelmää siten, että onnettomuuden sattuessa pelastusorganisaatiot kykenevät tehokkaasti antamaan apua kattavasti koko valtakunnan alueella ja sodan aikana suojaamaan väestöä ja omaisuutta.

Onnettomuuksien ehkäisemiseksi tulisi jokaisen vaikutuspiirissään huolehtia rakennusten, rakennelmien ja niiden ympäristön turvallisuudesta. Ihmisten omia valmiuksia ehkäistä tulipaloja ja toimia oikein palon sytyttyä pyritään lisäämään. Esitykseen sisältyy huolehtimisvelvoitteita rakennusten omistajille ja velvollisuuksia onnettomuuksiin varautumiseen. Tulipaloissa kuolleiden määrää pyritään vähentämään nykyisestä vaatimalla jokainen asuinhuoneisto ja majoitustila varustettavaksi palovaroittimilla. Viranomaisten velvollisuutta antaa valistusta ja edistää muutoinkin onnettomuuksien ehkäisyä korostetaan. Palotarkastukset ja nuohous ovat keskeisiä keinoja palonehkäisyssä ja nämä tehtävät säilytettäisiin osin muutettuina.

Pelastustoimen toimintavalmiuden ja muiden palvelujen riittävyys pyritään turvaamaan säätämällä paikallisella tasolla tehtäväksi selvitys onnettomuusuhista ja niiden perusteella vahvistettavaksi palvelutaso, jonka tulisi täyttää määrätyt vähimmäisvaatimukset. Laissa esitetään myös, että onnettomuuden sattuessa on paikalle hälytettävä lähin tarkoituksenmukainen yksikkö kuntarajoista riippumatta. Pelastustoimen kannalta edullista olisi, että kunnat sopimusteitse muodostaisivat pysyviä yhteistoimintajärjestelyjä, jotka ulottuisivat muuhunkin kuin pelastustoimintaan kuten palotarkastuksiin, henkilöstön koulutukseen ja valistukseen.

Pelastustoimeen osallistuvien viranomaisten toiminnan yhteensovittamiseksi on niiden yhteistoimintaa ja keskinäisiä johtosuhteita pelastustoiminnassa koskevia säännöksiä selkeytettävä.

Johtamisjärjestelmän tulee olla selkeä ja organisaatioiden ja pelastustoiminnan yksiköiden koostumukseltaan pääosin yhdenmukaiset, jotta yhteistoiminta ja johtaminen onnistuisi laajoissakin tilanteissa. Poikkeusolojen organisaatioiden tulee olla etukäteen tarkoin suunniteltuja ja yhteensopivia, jotta niihin voitaisiin varata tarvittava henkilöstö ja jotta niiden toiminta voitaisiin tarvittaessa käynnistää viipymättä. Tämän vuoksi laissa ehdotetaan säilytettäväksi nykyisenkaltaiset suhteellisen laajat hallintoviranomaisten norminantovaltuudet ja valvontamahdollisuudet.

Hätäkeskusjärjestelmässä pyritään suurempiin hälytysalueisiin, valtakunnallisesti yhtenäiseen tekniseen järjestelmään sekä taloudellisempaan toimintaan, johon kokeiltavana oleva yhteistoiminta poliisin hätäkeskusten kanssa antaisi mahdollisuuden.

Aluepalopäällikön, lääninhallituksen ja sisäasiainministeriön johtamisvaltuuksia pyritään selkeyttämään. Lääninhallituksen ja sisäasiainministeriön osalta johtamisvaltuus olisi jatkuva eikä vaatisi erityistä tilannekohtaista johtovastuun siirtämistä. Valtion viranomaisten johtamista koskevat määräykset tulisivat käytännössä sovellettaviksi hyvin harvoin. Määräyksiä voitaisiin antaa vain erityisestä syystä, lähinnä erittäin laajoissa onnettomuuksissa, valtakunnan ulkopuolella tapahtuneessa onnettomuudessa, jonka vaikutukset ulottuvat Suomen alueella, tai jos sattuu useita samanaikaisia onnettomuuksia, joissa tarvittavat rajalliset voimavarat tai erityiskalusto vaativat keskitetysti hoidettua kohdentamista, tai milloin siihen olisi muu erityinen tarve. Järjestelmä parantaisi edellytyksiä huolehtia joustavasti suuronnettomuuksien johtamisjärjestelyistä.

Palo- ja pelastustoimesta annetun lain ja väestönsuojelulain yhdistämisellä on tarkoituksena edelleen yhtenäistää normaaliolojen palo- ja pelastustoimen ja väestönsuojelun toimintaa. Operatiivisissa suunnitelmissa ja palvelutason määrittelyssä tulisi ottaa huomioon myös poikkeusolot ja niitä koskevat valmistelut liitettäisiin osaksi normaaliolojen suunnitelmia ja päätöksiä. Väestönsuojelun pitäisi rakentua normaalien pelastustoimen toimintojen pohjalle. Väestönsuojelun tehtäväkuvaa laajennettaisiin poikkeusoloissa ja henkilöstöä lisättäisiin etukäteen tehtyjen suunnitelmien ja henkilövarausten mukaisesti.

2.2.Vaihtoehtoiset ratkaisumallit

Pelastustoimen järjestämisen vaihtoehtoja on selvitetty valtioneuvoston 17 päivänä kesäkuuta 1993 tekemän periaatepäätöksen johdosta. Periaatepäätöksessä edellytettiin sisäasiainministeriön yhdessä kuntien kanssa selvittävän tarpeet ja mahdollisuudet pelastustoimen osittaiseksi valtiollistamiseksi. Selvityksessä kuvattuna valtiollisena vaihtoehtona on paikallisen pelastustoimen hoitaminen valtion paikallishallintona kihlakunnittain. Se edellyttäisi kuntien pelastustoimen henkilöstön siirtämistä valtiolle. Paloasemat toimisivat nykyisillä paikoillaan ja nykyisellä henkilöstöllä. Sijoitusta olisi mahdollista myös muuttaa riskien edellyttämällä tavalla. Sopimuspalokuntien kanssa sopimuksen tekisi kuntien asemesta valtio. Sisäasiainministeriön ja lääninhallitusten tehtävät lisääntyisivät samoin kuin niiden määräysvalta alaisiinsa viranomaisiin.

Valtiollisessa järjestelmässä olisi etuna johto- ja vastuusuhteiden selkeys ja mahdollisuus määritellä valmiustaso koko maassa yhdenmukaisin perustein sekä mahdollisuus voimavarojen uudelleen sijoittamiseen. Teknisten järjestelmien yhteensovittaminen olisi myös helpompaa.

Mahdollisina haittoina on vaikeus järjestää paikallistasolla muiden toimialojen osallistuminen pelastustoimintaan nykyisessä laajuudessa. Voisi olla epävarmaa, miten vapaaehtoisten palokuntien motivaatio säilyisi valtion organisaation yhteydessä. Vapaaehtoiset palokunnat ovat usein voimakkaasti sitoutuneet kuntayhteisöihin ja niiden puitteissa tapahtuvaan toimintaan. Kuntien niille maksamat avustukset kohdistuvat pelastustoimen lisäksi monissa tapauksissa muihinkin toimintoihin kuten nuoriso- ja kulttuurityöhön.

Valtiollisen ja kunnallisen järjestelmän etujen ja haittojen vertailussa kunnallinen vaihtoehto katsottiin jatkossakin tarkoituksenmukaisemmaksi ja lakiesitys on rakennettu valtion ohjaaman, pääosin kunnallisen järjestelmän varaan.

2.3.Keskeiset ehdotukset

3.1.Taloudelliset vaikutukset

Poikkeuksellisen suurten sammutuskustannusten korvaaminen kunnalle verrattuna nykyiseen järjestelmään ei todennäköisesti aiheuta lisäkustannuksia valtiolle vaan saattaa jopa alentaa niitä. Erittäin suuria onnettomuuksia on suhteellisen harvoin. Valtion korvauksiin oikeuttavia onnettomuuksia ei ole välttämättä edes yhtä vuodessa. Korvaukset ovat viime vuosina jääneet selvästi alle miljoonan markan. Suurin osa korvattavista sammutuskustannuksista on aiheutunut turvesuon tai metsän sammuttamisesta. Oheisessa laskelmassa on esimerkkejä, minkä suuruisia korvauksia eri kokoisissa kun-nissa voi tulla, jos kustannukset ovat 500 000 markkaa, 1 000 000 markkaa tai 2 000 000 markkaa.

Metsäpalojen sammutuskustannukset valtion metsämaalla ovat nykyisin valtion korvaamia. Vuosittain maksetut kustannukset ovat olleet vähäisiä. Vuosina 1993―1996 metsähallituksen suorittamat korvaukset ovat olleet 17 700 mk, 47 800 mk, 93 500 mk ja 102 800 mk. Lisäksi oikeusministeriön vankeinhoitolaitos on korvannut turvesoidensa sammutuskustannuksia. Vuonna 1992 olleesta palosta aiheutui korvauksia 567 600 markkaa ja vuonna 1996 olleesta palosta 138 500 markkaa. Valtion korvausvelvollisuuden poistaminen merkitsee vastaavaa kustannusten lisäystä Pohjois-Suomen kunnille, joissa suurin osa valtion metsämaista sijaitsee. Jos kunnalle aiheutuvat kustannukset nousevat suuriksi, olisi sillä joka tapauksessa mahdollisuus saada valtiolta korvausta. Toisaalta kunnat vapautuvat metsäpalojen jälkiraivauksen ja vartioinnin huolehtimisesta. Tehtävä ja siitä aiheutuvat kustannukset siirtyvät metsänomistajille. Valtion metsien osalta jälkiraivaus- ja vartiointivelvollisuus kuuluu nykyisinkin valtion metsistä vastaavalle viranomaiselle.

Palovaroittimien pakollisuus aiheuttaa pienen lisän asumiskustannuksiin. Olemassa olevaan rakennuskantaan palovaroittimet olisi hankittava lain tultua voimaan. Uusiin rakennuksiin ne hankittaisiin jo rakennusvaiheessa. Palovaroitin maksaa noin 50 markkaa. Suurempiin asuntoihin olisi hankittava useampi kuin yksi palovaroitin. Kustannusten lisäys taloutta kohti on kuitenkin vain sadan markan luokkaa. Kun palovaroitin on nykyisin noin 60 prosentissa kotitalouksista, kysynnän voidaan arvioida olevan noin 1 600 000 kappaleelta, joiden yhteishinta olisi 82 313 000 mk. Sähköverkkoon liitettävien palovaroittimien hinta on noin 500 markkaa kappaleelta.

Väestönsuojien rakentamisvelvollisuus ei esityksen mukaan laajene. Rahoitusvastuun siirtyminen valtiolta kunnille tai liikelaitoksille linja-autoasemien, lentoasemien, rautatieasemien ja satamien osalta vähentää valton menoja vuositasolla noin miljoona markkaa, minkä verran valtion talousarviosta on vuosittain enintään rahoitettu sanottuja kohteita. Kaikkina vuosina rakennushankkeita ei ole ensinkään. Väestönsuojan rakentaminen maksaa noin 5 000 mk/m2, ja suojat ovat kooltaan olleet keskimäärin 60 m2. Yhden suojan rakentamiskustannukset ovat keskimäärin 300 000 markkaa.

3.2.Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset

Esitys perustuu pääosin pelastustoimen nykyiseen organisaatioon eikä sillä ole suoranaisia henkilöstövaikutuksia. Nuohoustoimen järjestämiseen ehdotetaan yhdeksi vaihtoehdoksi sopimusperusteista nuohousjärjestelmää, jossa rakennuksen omistaja tai haltija voi teettää nuohouksen itse valitsemallaan nuohoojalla. Sopimusperusteisen nuohousjärjestelmän käyttöönotto edellyttää kunnan päätöstä. Siirtyminen sopimusperusteiseen nuohoukseen vaikuttaisi nykyisten kunnan palveluksessa olevien nuohoojien ja yrittäjinä toimivien piirinuohoojien asemaan. Kunnan palveluksessa olevien nuohoojien määrä voi vähentyä ja nuohousyrittäjät joutuvat kilpailutilanteeseen.

3.3.Ympäristövaikutukset

Lain soveltamisalan mukaan pelastustoiminnalla suojataan ihmisten ja omaisuuden ohella ympäristöä. Onnettomuuksien ehkäisemiseksi eri tahoille säädetyt velvollisuudet koskevat myös ympäristöön kohdistuvia onnettomuuksia. Lakiehdotuksessa säädettävillä toiminnoilla ei ole suoria ympäristövaikutuksia, vaan vaikutukset ovat sidoksissa onnettomuuksiin. Mitä paremmin onnettomuuksia voidaan ehkäistä ja mitä tehokkaammin palokunnat onnistuvat onnettomuuksista aihetuvien vahinkojen rajoittamisessa, sitä vähäisemmäksi jäävät ympäristöön kohdistuvat vahingot.

Ehdotetulla lailla ja sen nojalla annettavilla asetuksella ja ministeriön määräyksillä saatetaan myös voimaan vaarallisista aineista aiheutuvien suuronnettomuusvaarojen torjunnasta annetun neuvoston direktiivin pelastustointa koskevat säännökset, joissa vaarallisia aineita suuria määriä käsittelevät ja varastoivat toiminnanharjoittajat ja pelastusviranomaiset velvoitetaan varautumaan mahdollisiin onnettomuuksiin muun muassa laatimalla pelastussuunnitelmat ja antamalla tietoja vaaralle alttiiksi joutuvalle väestölle.

4.1.Valmisteluvaiheet ja -aineisto

Valtioneuvoston vuonna 1993 tekemässä periaatepäätöksessä toimenpiteistä keskushallinnon ja aluehallinnon uudistamiseksi edellytettiin muun muassa, että sisäasiainministeriö selvittää yhdessä kuntien kanssa tarpeet ja mahdollisuudet pelastustoimen osittaiseksi valtiollistamiseksi. Tämä tehtävä yhdistettiin pelastustoimen järjestelmää koskevaan selvitystyöhön, jota varten perustettiin työryhmä (pelastushallintotyöryhmä) Työryhmän tehtävänä oli selvittää nykyisen palo- ja pelastustoimen sekä pelastuspalvelun järjestelmän toimivuus ja tarkoituksenmukaisuus sekä tulevaisuuden järjestämisvaihtoehdot ottaen huomioon hallinnon kehittämisen yleiset periaatteet sekä kunnallishallinnon ja -lainsäädännön tuleva kehitys.

Sisäasiainministeriö asetti helmikuussa 1995 työryhmän (pelastuslakityöryhmä), jonka tehtävänä oli valmistella nykyisen palo- ja pelastustoimen sekä väestönsuojelun lainsäädännön korvaava pelastustoimilaki.

Työryhmän esityksestä pyydettiin kesällä 1996 laajalta sidosryhmien piiriltä lausunnot. Lausuntojen pohjalta lain valmistelua jatkettiin virkatyönä sisäasiainministeriössä. Uusitusta lakiluonnoksesta pyydettiin lausunnot keskeisimmiltä sidosryhmiltä kesällä 1997. Lakiehdotus on ollut kunnallistalouden ja -hallinnnon neuvottelukunnan ja puolustusneuvoston käsittelyssä.

4.2.Lausunnot

Sisäasiainministeriön valmistelemasta lakiluonnoksesta pyydettiin lausunnot kaikilta ministeriöiltä, lääninhallituksilta, Ahvenanmaan maakuntahallitukselta, niiltä keskushallinnon viranomaisilta ja valtionliikelaitoksilta ja yhtiöiltä, joilla on pelastustoimeen liittyviä tehtäviä, Suomen Kuntaliitolta, pelastustoimen alalla toimivilta vapaaehtoisilta järjestöiltä, Pelastusopistolta ja valtion kokeiluhätäkeskuksilta, eräiltä työnantaja- ja työntekijäliitoilta ja muilta pelastustoimen alaan liittyviltä etujärjestöiltä sekä eräiltä suuronnettomuuden vaaraa aiheuttavilta laitoksilta. Lääninhallitukset toimittivat valitsemiltaan kunnilta pyytämänsä lausunnot sisäasiainministeriöön.

Lausunnoissa yleisesti kannattettiin lainsäädännön uudistamista ja esitettyjä ratkaisuja. Lausunnoissa esitetyt korjausehdotukset on suurimmaksi osaksi voitu ottaa lakiehdotuksessa huomioon. Keskeisempiä lakiehdotuksessa olevia säännöksiä, joita lausunnoissa vastustettiin, oli lää-ninhallituksen tehtävä valvoa kunnan pelastustoimen palvelutasoa ja mahdollisuus puuttua epäkohtiin pakkokeinoin, muutokset kustannusten korvaamisjärjestelmiin kuten valtion metsien metsäpalon sammutuskustannusten korvaaminen kunnille ja valtion kunnille ehdotuksen mukaan suoritettavien sammutuskustannusten korvausten määräytymisperusteet, sekä johtamisjärjestelmässä lääninhallitukselle ja ministeriölle esitetty mahdollisuus antaa pelastustoimintaa koskevia käskyjä. Nuohoustoimen vapauttamista kilpailulle kunnan tekemän päätöksen perusteella vastustettiin nuohoojien ja kunnan pelastusviranomaisten lausunnoissa ja toisaalta kilpailuviranomaisten ja Suomen Kiinteistöliitto ry:n taholta esitettiin nuohoustoiminnan vapauttamista rajoituksetta kilpailulle. Lisäksi eräissä lausunnoissa esitettiin onnettomuuden aiheuttajalle korvausvelvollisuutta pelastustoiminnan kustannuksista. Palovaroittimien pakollisuutta koskevaa säännöstä vastustettiin joissakin lausunnoissa lähinnä säännöksen toteutuksen valvonnan vaikeuden vuoksi.

1luku. Yleiset säännökset

1 §. Lain soveltamisala . Pelastustoimesta annettavan lain soveltamisala olisi pääasialliselta sisällöltään sama kuin nykyisten palo- ja pelastustoimesta annetun lain ja väestönsuojelulain. Pelastustoimen keinoin suojattaviin arvoihin on esityksessä lisätty ympäristö. Ennaltaehkäisy laajennettaisiin koskemaan tulipalojen lisäksi muita onnettomuuksia siinä laajuudessa kuin se on mahdollista ja tarkoituksenmukaista ja lisäksi edellyttäen, että onnettomuuksien ehkäisyä ei ole säädetty muun toimialan tehtäväksi. Pelastustoiminta kohdistuu ihmisiin, omaisuuteen ja ympäristöön. Ihmisten pelastaminen sisältää nykyisin yhä useammassa tapauksessa lääkinnällisen pelastustoiminnan muotoja. Palokunnat antavat onnettomuuden uhreille tarvittaessa ensiapua. Monissa kunnissa palokunnat huolehtivat sopimuksen perusteella sairaankuljetuksesta tai ensivastetoiminnasta, jolloin niiden henkilöstöllä on valmiuksia myös ensihoitotoimenpiteiden suorittamiseen. Lakia sovellettaisiin kuten nykyisin kaikkiin kiireellisiä toimenpiteitä vaativiin onnettomuuksiin, joiden pelastustoimet soveltuvat palokuntien tehtäväksi. Nykyisessä palo- ja pelastustoimesta annetussa laissa on lueteltu tulipalo, räjähdysonnettomuus, öljyvahinko, sortuma, liikenneonnettomuus, kaasu- tai nestevuoto, tulva, rankkasade tai näihin verrattava onnettomuus tai luonnontapahtuma. Onnettomuustyyppien luettelointi laissa ei olisi tarkoituksenmukaista, koska luettelosta ei saataisi tyhjentävää onnettomuuksien moninaisuuden vuoksi. Lakien yhdistämisen johdosta laissa määriteltäisiin pelastustoimi uudeksi käsitteeksi, joka tarkoittaa onnettomuuksien ehkäisyn, pelastustoiminnan ja väestönsuojelun muodostamaa toimialaa.

Väestönsuojelu on laajempi tehtäväkokonaisuus kuin pelkkä pelastustoiminta poikkeusoloissa. Siihen sisältyy väestönsuojien rakentaminen ja muu ennakolta suoritettu poikkeusoloihin varautuminen. Lisäksi siihen kuuluu yhteiskunnan toimintojen kannalta keskeisten virastojen, laitosten ja tuotantolaitosten turvaaminen poikkeusoloissa. Tässä tarkoituksessa laissa säädettäisiin jäljempänä näiden tahojen velvollisuudesta varautua omatoimisesti vaaratilanteisiin. Poikkeusoloissa erikseen määrätyt virastot, laitokset ja tuotantolaitokset voitaisiin myös määrätä siirtymään toiselle paikkakunnalle. Väestönsuojeluun luetaan myös ensiapu, raivaus- ja puhdistustoiminta ja väestön huolto.

Väestönsuojelu on määritelty 12 päivänä elokuuta 1949 tehtyjen Geneven yleissopimusten I lisäpöytäkirjassa kansainvälisten aseellisten selkkausten uhrien suojelemisesta vuodelta 1977 (SopS 81―82/1980). Sen 6 luvun 61 artiklan mukaan väestönsuojelu tarkoittaa joidenkin tai kaikkien artiklassa lueteltujen humanitaaristen tehtävien suorittamista, joiden tarkoituksena on siviiliväestön suojelu vihollisuuksien ja onnettomuuksien vaaroja vastaan ja sen auttaminen selviytymään niiden välittömiltä vaikutuksilta sekä välttämättömien edellytysten luominen eloonjääneille. Nämä tehtävät ovat: hälytystoiminta, evakuointi, suojista huolehtiminen, pimennystoimenpiteiden hoito, pelastustoiminta, lääkintähuolto, mukaan lukien ensiapu ja hengellinen huolto, sammutustoiminta, vaarallisten alueiden tiedustelu ja merkitseminen, puhdistustoiminta ja vastaavat suojelutoimenpiteet, tilapäismajoituksen järjestäminen ja tarvikkeiden jakelu, osallistuminen hätätilanteessa järjestyksen palauttamiseen ja ylläpitämiseen tuhoalueilla, välttämättömien julkisten palvelujen kiireinen kuntoon saattaminen, surmansa saaneista huolehtiminen, avustaminen elintärkeiden kohteiden säilyttämiseksi ja edellä mainittujen tehtävien edellyttämät lisätoimenpiteet, mukaan lukien suunnittelu- ja järjestelytehtävät. Lisäksi pöytäkirjassa on määritelty väestönsuojeluorganisaatio, sen henkilöstö ja materiaali, jotka saavat pöytäkirjan mukaisen suojan.

Poikkeusolojen määrittelyssä noudatettaisiin, mitä valmiuslain 2 §:ssä on säädetty. Sen mukaan poikkeusoloja ovat 1) Suomeen kohdistuva aseellinen hyökkäys ja sota sekä sodan jälkitila, 2) Suomen alueellisen koskemattomuuden vakava loukkaus ja maahan kohdistuva sodanuhka, 3) vieraiden valtioiden välinen sota tai sodanuhka ja muu vaikutuksiltaan näihin verrattava Suomen ulkopuolella sattunut erityinen tapahtuma, jos siitä voi aiheutua vakavaa vaaraa valmiuslain 1 §:n 1 momentissa tarkoitetuille kansallisen olemassaolon ja hyvinvoinnin perusteille, 4) välttämättömien polttoaineiden ja muun energian sekä raaka-aineiden ja muiden tavaroiden tuonnin vaikeutumisesta tai estymisestä taikka muusta vaikutuksiltaan näihin verrattavasta kansainvälisen vaihdannan äkillisestä häiriintymisestä aiheutuva vakava uhka väestön toimeentulolle tai maan talouselämän perusteille sekä 5) suuronnettomuus, edellyttäen kussakin tapauksessa, että tilanteen hallitseminen ei ole mahdollista viranomaisten säännönmukaisin toimivaltuuksin.

Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 27 §:n mukaan valtakunnalla on lainsäädäntövalta asioissa, jotka koskevat muun muassa väestönsuojelua; päätös maakunnassa asuvien henkilöiden siirtämisestä maakunnan ulkopuolella sijaitsevalle paikkakunnalle voidaan kuitenkin tehdä vain maakuntahallituksen suostumuksella. Väestönsuojelua koskevia pelastustoimilain säännöksiä olisi siten sovellettava myös Ahvenanmaalla. Palo- ja pelastustoimessa Ahvenanmaalla on oma maakunnallinen lainsäädäntö.

Pelastustoiminnasta on säädetty palo- ja pelastustoimesta annetun lain ohella eräissä muissa laeissa. Kyseiset lait ovat erityislakeja suhteessa palo- ja pelastustoimesta annettuun lakiin ja ehdotettuun lakiin pelastustoimesta. Tällaisia lakeja ovat muun muassa laki aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä, laki maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta, laki meripelastuspalvelusta ja ilmailulaki. Epäselvyyttä lakien keskinäisestä soveltamisjärjestyksestä voisi tulla lähinnä pelastustoiminnan johtamisessa, minkä vuoksi pelastustoimilaki olisi toissijainen meripelastuspalvelussa, öljyntorjunnassa ja lentopelastuspalvelussa.

2luku. Vastuu pelastustoimen hoitamisesta

2 §. Pelastusviranomaiset . Pelastusviranomaiset määriteltäisiin laissa, koska lakiehdotukseen sisältyy useita sellaisia julkisen vallan käyttöä edellyttäviä toimivaltuuksia, jotka voidaan uskoa vain viranomaiselle. Viranomaisia ei voida määritellä virkanimikkeittäin, vaan valtion hallinnossa pelastusviranomaisen tehtäviä hoitavat viraston hallintoasetuksen ja työjärjestyksen perusteella määritellyt viranhaltijat. Nykyisin sisäasiainministeriön pelastusosasto toimii valtion ylimpänä pelastusviranomaisena. Lääninhallituksissa on pelastustointa varten toimintayksikkö. Kunnassa palopäällikkö on aina pelastusviranomainen ja muut pelastustoimen viranhaltijat sen mukaan kuin kunta määrää. Sopimuspalokunnan henkilöstöä ei voitaisi määrätä pelastusviranomaiseksi. Siitä huolimatta sopimuspalokunnan henkilöstö voi toimia pelastustoiminnan johtajana ja käyttää yksittäisen pelastustehtävän edellyttämiä valtuuksia. Kunnassa pelastusviranomaisiksi määrättyjen viranhaltijoiden ja luottamusmiehistä koostuvan monijäsenisen toimielimen välinen ratkaisuvallan jako määräytyisi kuntalain ja kunnanvaltuuston hyväksymän johtosäännön mukaan. Pelastustoiminnan johtaminen, palokunnan operatiiviset tehtävät ja tarkastustehtävät kuuluisivat luonteensa vuoksi kuitenkin yksiselitteisesti viranhaltijoiden ratkaisuvaltaan.

3 §. Valtion pelastusviranomaisten tehtävät. Pelastustoimesta vastaavan ministeriön tehtävänä on huolehtia valtakunnan tasolla pelastustoimen järjestelmän toimivuudesta. Ministeriö huolehtisi myös valtakunnallisista valmisteluista ja järjestelyistä. Tällaisia ovat pelastustoimen valtakunnalliset valvonta-, hälytys- ja johtamisjärjestelmät sekä valtakunnalliset suunnitelmat evakuoinnista ja muusta väestönsuojelun järjestämisestä. Valvontajärjestelmillä tarkoitetaan säteilyvalvontaa, metsäpalojen tähystystoimintaa sekä kemiallisten aineiden valvontaa. Hälytysjärjestelmillä tarkoitetaan sekä valtakunnallista ilmahälytysjärjestelmää että väestön hälyttämiseen tarvittavia laitteita ja yhteyksiä. Johtamisjärjestelmään kuuluvat muun muassa johtokeskukset ja niiden väliset viestiyhteydet. Ministeriö voi myös osaltaan tarvittaessa johtaa pelastustoimintaa.

4 §. Kunnan pelastustoimen tehtävät . Kuntalain 2 §:n perusteella kunnan tehtävät on säädettävä laissa. Kunnan velvoitteet koottaisiin tähän pykälään ja niiden tarkempaa sisältöä koskevat säännökset asianomaisiin lukuihin. Pykälän 6 kohdassa mainitusta valistus- ja neuvontatehtävästä ei ole erillistä säännöstä. Valistuksen tarkoituksena on saada ihmiset itse ehkäisemään onnettomuuksia ja varautumaan sekä toimimaan oikein onnettomuustilanteissa ja poikkeusoloissa.

5 §. Pelastustoimen järjestäminen kunnassa. Palo- ja pelastustoimesta annetun lain mukaan kunnalla pitää olla palokunta, joka on vakinainen, puolivakinainen tai sopimuspalokunta. Puolivakinaisen palokunnan henkilöstö on osaksi päätoimista ja osaksi sivutoimista. Sopimuspalokunta on voimassa olevan lain mukaan palokunta, joka huolehtii kunnan palo- ja pelastustoimeen kuuluvista tehtävistä kunnan kanssa tehdyssä sopimuksessa määrätyllä tavalla.

Kunnalta vaadittaisiin kuten nykyisinkin palokunta. Kunnat voisivat hoitaa tehtävänsä yhteisesti. Palokunnan ylläpitäminen yhteisesti olisi tarkoituksenmukaista muun muassa riittävän palvelutason, taloudellisuuden ja tehokkuuden takaamiseksi. Kuntien yhteistoiminta on jo nykyisin mahdollista niin palo- ja pelastustoimessa kuin väestönsuojelussakin. Tavoitteena on, että kunnat muodostaisivat keskinäisin sopimuksin kiinteitä yhteistoimintajärjestelyjä. Yhteistoiminnan muodoista ei säädettäisi vaan siinä noudatettaisiin, mitä kuntalaissa on säädetty. Lisäksi lakiehdotuksessa on eri yhteyksissä jäljempänä säädetty kuntien keskinäisestä avunannosta ja yhteistoiminta-alueista.

Sopimuspalokunnan käsite sisältäisi nykyisin Suomessa käytössä olevat palokuntatyypit. Sopimuspalokunnilla tarkoitetaan ehdotuksessa yhdistyksen muotoon perustettuja vapaaehtoisia palokuntia ja yritysten tai laitosten omaa tarvetta varten perustettuja palokuntia, joiden kanssa kunta on tehnyt sopimuksen kunnan pelastustoimen tehtävien hoitamisesta.

Kunnanjohtajalla nykyisin oleva tehtävä toimia väestönsuojelun johtavana viranhaltijana muutettaisiin tehtäväksi yhteensovittaa kunnan eri toimialojen tehtäviä väestönsuojelussa. Poikkeusoloissa kunnanjohtaja johtaisi väestönsuojelua apunaan eri toimialojen päälliköistä muodostettu johtoryhmä.

6 §. Muiden viranomaisten tehtävät. Pelastustoimeen osallistuvat viranomaiset ja laitokset on jaettu ehdotuksessa kahteen ryhmään. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan lueteltavaksi ne tahot, jotka ovat suoraan lain nojalla velvollisia osallistumaan pelastustoimintaan ja väestönsuojeluun. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin virka-apuviranomaisista ja virka-avun antamisesta. Tarkoitus on, että kukin taho osallistuisi pelastustoimeen säädettyjen tehtäviensä mukaisesti muuttamatta niiden keskinäistä tai valtion ja kunnan viranomaisten välistä tehtävä- tai kustannusjakoa. Lakiehdotuksen 9 §:n mukaisesti osapuolien tulisi laatia suunnitelmat pelastustoimeen osallistumisesta ja virka-avun antamisesta.

Viranomaisten sekä erinäisten julkisten ja yksityisten laitosten velvollisuus osallistua pelastustoimintaan ja väestönsuojeluun 1 momentissa tarkoitetulla tavalla on yleensä olemassa jo niitä koskevan lainsäädännön perusteella, mutta kokonaisuuden hahmottamiseksi ja vastuurajojen selventämiseksi pelastustoimilaissa tulisi olla kokoava säännöstö. Säännös korostaisi eri tahojen velvollisuutta huolehtia panoksellaan tehtävistään pelastustoimessa sekä vastuuta niistä aiheutuvista kustannuksista. Tehtävistä voitaisiin säätää tarkemmin pelastustoimilain nojalla annettavassa asetuksessa tai asianomaista hallinnonalaa koskevissa säädöksissä.

Virka-apu ei välttämättä kuulu asianomaisen viranomaisen tai laitoksen säädettyihin tehtäviin mutta pelastustehtävän luonteesta tai sisällöstä voi johtua, että se soveltuu tälle hyvin. Virka-apua annetaan pyynnöstä ja asian ratkaisee se, jolle pyyntö on esitetty. Ratkaisussa otetaan huomioon omien tehtävien asettamat rajoitukset. Kriittisessä tilanteessa hyvän hallintotavan ja yhteiskunnan kokonaisresurssien tarkoituksenmukaisen käytön voidaan katsoa edellyttävän virka-avun antamista ohi omien vähemmän kriittisten tehtävien varsinkin kun siitä aiheutuvat kustannukset voitaisiin korvata lakiehdotuksen 72 §:n mukaisesti.

Säännösehdotuksen 1 momentissa ei varsinaisena pelastustoimeen osallisena viranomaisena mainittaisi puolustusvoimia, koska sillä ei ole samanlaista pelastusviranomaisen roolia kuin esimerkiksi rajavartiolaitoksella merialueella. Puolustusvoimien virka-apu pelastustoimelle on eräissä tapauksissa ollut merkittävää ja asiasta on sovittu tapauskohtaisesti. Virka-avusta ja sen kustannuksista on pääesikunta antanut yleisohjeen, jota noudatetaan sekä apua pyydettäessä että sitä annettaessa. Ohjetta on uusittu tarpeen mukaan.

Lakiehdotuksen 4 §:n mukaan kunnan tehtävänä on yhteensovittaa eri viranomaisten ja muiden tahojen tehtäviä pelastustoimessa. Pelastustoiminnan johtaja kuntatasolla toimisi ehdotuksen 46 §:n perusteella yleisjohtajana yhteistoimintatilanteessa, ellei johtamisesta ole muuta säädetty ehdotuksen 1 §:n 3 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa. Valtakunnan ja läänin tason johtamistehtävistä säädettäisiin ehdotuksen 3 §:ssä siten, että sisäasiainministeriöllä ja vastaavasti lääninhallituksella olisi vastaava yhteensovittamistehtävä hallinnollisilla tasoillaan. Nämä viranomaiset myös tarvittaessa johtaisivat pelastustoimintaa ja väestönsuojelua sillä tavalla kokonaisvaltaisesti kuin kummankin hallinnollisen taso edellyttää.

Johtamiseen liittyisi edellä esitetyllä tavalla periaate pelastusviranomaisen roolista eri tahojen toimintaa yhteensovittavana ja johtavana tahona. Pelastusviranomainen ei kuitenkaan puuttuisi viranomaisten, laitosten ja yhteisöjen vastuulle kuuluvien tehtävien yksityiskohtaiseen suorittamiseen. Yleisjohtajana pelastusviranomainen antaisi tilannekuvaan perustuvia tehtäviä, joiden toteuttamisesta ne vastaisivat itsenäisesti oman johtonsa alaisina siten, että toiminta tarkoituksenmukaisella tavalla edistäisi tilanteen kokonaishallintaa.

Eri yhteistoimintatahot osallistuisivat pelastustoimintaan säädettyjen tehtäviensä mukaan seuraavasti:

Poliisi vastaa kadonneiden etsinnästä maa-alueella ja sisävesillä sekä vaara-alueen eristämisestä ja muista järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseen liittyvistä tehtävistä onnettomuuspaikalla sekä onnettomuuden syiden tutkinnasta, jos on aihetta epäillä rikosta.

Rajavartiolaitos suorittaa ja johtaa meripelastuspalvelua siten kun siitä on erikseen säädetty sekä osallistuu suuronnettomuuksien seurausten torjuntaan ja ihmishengen pelastamiseksi tarpeelliseen pelastustoimintaan virka-apua antamalla.

Terveydenhuoltoviranomaiset huolehtivat lääkinnällisestä pelastustoiminnasta ja sairaankuljetuksesta sekä osallistuvat vaarallisten aineiden edellyttämään tutkimus- ja puhdistustoimintaan järjestäen myös tarvittavan terveysvalvonnan.

Sosiaaliviranomaiset vastaavat majoituksesta, muonituksesta, vaatetuksesta sekä muusta perushuollosta ja antavat tarvittaessa virka-apua pelastushenkilöstön huoltamiseksi. Yhteistoiminnassa terveydenhuollon ja muiden asiantuntijatahojen kanssa sosiaaliviranomaiset huolehtivat psykososiaalisen tuen ja palvelujen järjestämisestä niille, jotka uhreina, omaisina tai pelastushenkilöinä ovat joutuneet osallisiksi onnettomuuteen.

Ympäristöviranomaiset johtavat öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaa siten kun siitä on erikseen säädetty sekä antavat asiantuntija-apua muun ohessa pelastustoimenpiteisiin liittyvässä ympäristövahinkojen arvioinnissa. Pelastustoiminnassa valtion ja kunnan ympäristöviranomaiset vastaavat säädettyjen tehtäviensä mukaisesti tulvasuojelusta, patoturvallisuudesta ja haitallisten aineiden analysoinnista sekä rakentamisen ohjaamisesta ja valvonnasta siten, että paloturvallisuus ja muut turvallisuustekijät otetaan huomioon.

Maa- ja metsätalousviranomaiset ja -laitokset vastaavat maataloustuotantoon liittyvistä väestönsuojelujärjestelyistä sekä antavat asiantuntija-apua metsäpalon torjunnassa ja valvonnassa sekä eläinlääkintää ja elintarvikehygieniaa koskevissa asioissa.

Henkilö-, tavara- ja tietoliikenteestä vastaava ministeriö huolehtii osaltaan pelastustoiminnan ja väestönsuojelun teleyhteyksien suunnittelusta ja ylläpidosta sekä luovuttamisesta pelastusviranomaisten käyttöön sekä hätä- ja muiden viranomaistiedotteiden välittämisestä yleisölle sähköisten joukkoviestimien kautta. Nämä tehtävät eivät ole asianomaisen ministeriön välittömässä toteuttamisvastuussa mutta sen tulee huolehtia, että tehtävät sopivalla tavalla otetaan huomioon hallinnonalan säädöksissä tai että laitoksille myönnettäviin toimilupiin asetetaan toiminnanharjoittajaa velvoittavia ehtoja. Ministeriön tulee huolehtia myös toimialan sisäisen pelastustoimen järjestämisestä ja liikenneväylien raivaamisesta siltä osin kun se toiminnallisesti soveltuu osaksi eri liikennemuotojen toiminnalle asetettavia turvallisuusvaatimuksia. Tähän sisältyy merenkulkuhallinnon osallistuminen aluksista aiheutuvien öljyvahinkojen torjuntaan sekä lentopaikan pitäjän velvollisuus ylläpitää pelastuspalveluvalmiutta. Onnettomuuksien ja poikkeusolojen varalta liikenteestä vastaavan ministeriön tulee huolehtia varautumisesta viranomaisten määräämiin kuljetuksiin ottaen huomioon liikenneväylien käytön yhteistoimintakysymykset.

Tällä hetkellä liikenneministeriön hallinnonalalla toimii useita pelastustoimen kannalta keskeisiä viranomaisia ja laitoksia. Näistä Ilmatieteen laitos laatii metsäpaloindeksit ja antaa tarvittaessa metsäpalovaroituksen ja muut sääilmiöihin liittyvät varoitukset sekä luovuttaa pelastustoiminnassa ja väestönsuojelussa tarpeelliset säätiedot ja ennusteet sekä ajelehtimisarviot. Laitos osallistuu säteilyvalvontaan ja esittää arviot radioaktiivisten ja muiden vaarallisten aineiden kulkeutumisesta ilmakehässä. Ilmailulaitos huolehtii ilmailulaissa tarkoitetusta ilmailun pelastuspalvelusta sekä osallistuu pelastustoimintaan lennonjohtoelimiä ja muita ilmaliikenteen palveluyksiköitä käyttäen.

Ydinenergian ja säteilyn käytön turvallisuutta valvova säteilyturvakeskus, joka toimii terveydenhuollosta vastaavan ministeriön hallinnonalalla, vastaa valtakunnallisen säteilyvalvonnan ylläpitotehtävistä sekä ilmoitusten, varoitusten ja suojelutoimia koskevien suositusten antamisesta. Säteilyturvakeskus huolehtii säteilytapahtumien turvallisuusmerkityksen arvioinnista ja osallistuu asiantuntijana muutenkin ydinenergian ja säteilyn käyttöön liittyvien turvallisuuskysymysten käsittelyyn pyrittäessä säteilyn vahingollisten vaikutusten estämiseen ja rajoittamiseen.

7 §. Vapaaehtoistoiminta . Pelastustoimen alalla on lukuisia vapaaehtoisjärjestöjä, jotka toimivat paikallistasolla pelastusviranomaisten apuna koulutustehtävissä ja pelastustoiminnassa sekä keskushallinnossa sisäasianministeriön apuna lähinnä koulutus- ja valistustoiminnassa. Säännöksen tarkoituksena on antaa valtuus kuvatun tehtäväkentän hoitamiseen. Sellaisia tehtäviä, joihin sisältyy julkisen vallan käyttöä, ei kuitenkaan annettaisi niiden tehtäväksi. Poikkeuksena tästä on kunnan sopimuspalokunta, jonka henkilöstö voi pelastustoiminnan johtajana toimiessaan käyttää pelastustehtävän edellyttämiä toimivaltuuksia.

8 §. Omatoiminen varautuminen . Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi kiinteistön ja rakennuksen omistajille, teollisuus- ja liiketoiminnan harjoittajille, virastoille, laitoksille ja muille yhteisöille yleinen velvollisuus varautua omatoimiseen varautumiseen ja pelastustoimenpiteisiin. Useita huoneistoja käsittävässä rakennuksessa vastuu jakautuisi siten, että rakennuksen omistaja vastaisi rakennusta varten yhteisesti tarvittavista toimenpiteistä ja kunkin huoneiston haltija vastaisi hallinnassaan olevien tilojen osalta oman toimintansa vaatimista erityisjärjestelyistä. Säädettäväksi ehdotetun lain soveltamisalasta johtuen velvoitteet koskisivat varautumista ja toimintaa niin normaali- kuin poikkeusoloissakin. Ministeriölle annettaisiin lain 88 §:ssä valtuus antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita ja määräyksiä. Varautumisvelvoite suhteutettaisiin asianomaisen kohteen vaaratekijöihin ja varautumiskykyyn. Jäljempänä lakiehdotuksessa on erityiskohteille asetettu yksityiskohtaisia velvoitteita. Asuintaloissa varautumiseen voisi kuulua esimerkiksi valmiutta alkusammutukseen, hätäilmoituksen tekemiseen ja pelastautumiseen, ensiaputaitoa ja raivauskaluston hankkimista, väestönsuojasta huolehtimista ja suojeluhenkilöstön nimeämistä ja koulutuksen hankkimista heille. Osalle säännöksessä tarkoitetuista kohteista varautumisvelvoite on laajennus nykyiseen käytäntöön, koska varautumisvelvoite on säädetty väestönsuojelulaissa ja se on koskenut varautumista poikkeusolojen tilanteisiin.

9 §. Suunnitteluvelvoite . Nykyisistä erillisistä palo- ja pelastustoimesta annettuun asetukseen perustuvista pelastuspalvelusuunnitelmista ja väestönsuojeluasetukseen perustuvista suojelusuunnitelmista luovuttaisiin ja niiden sijasta laadittaisiin suunnitelma, joka sisältäisi sekä normaali- että poikkeusolojen pelastustoimen järjestelyt. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi viranomaisten suunnitteluvelvollisuudesta sekä yhteistoimintaviranomaisten ja -laitosten ja virka-apua antavien tahojen velvollisuudesta osallistua suunnitelmien laatimiseen. Niiden tulisi suunnitella osallistumisensa pelastustoimen tehtäviin ja antaa asiantuntija-apua suunnittelussa sekä laatia pyydettäessä selvityksiä pelastusviranomaisille annettavan avun yksilöimiseksi ja ennalta varmistamiseksi. Pelastusviranomaiset ohjaisivat ja yhteensovittaisivat suunnittelua.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vaarallisista aineista aiheutuvien suuronnettomuusvaarojen torjunnasta annetun neuvoston direktiivin 96/82/EY, jäljempänä Seveso II direktiivi, asettamasta velvoitteesta laatia pelastussuunnitelma suuronnettomuuden varalta, jos kunnassa on laitos, jossa käsitellään tai varastoidaan suuria määriä vaarallisia aineita. Direktiivissä tarkoitetut laitokset määritellään vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja varastoinnista annetussa asetuksessa. Vastaava velvoite koskisi myös niitä kuntia, joissa on ydinlaitos. Ydinlaitoksella tarkoitetaan ydinenergialain 3 §:n mukaan ydinenergian aikaansaamiseen käytettäviä laitoksia, tutkimusreaktorit mukaan luettuina, ydinjätteiden laajamittaista loppusijoitusta toteuttavia laitoksia sekä ydinaineen ja ydinjätteen laajamittaiseen valmistamiseen, tuottamiseen, käyttämiseen, käsittelyyn tai varastointiin käytettäviä laitoksia samassa lainkohdassa mainituin poikkeuksin. Pelastussuunnitteluvelvoite on olemassa nykyisinkin mutta alemmanasteisten normien perusteella. Yhtenäisyyden vuoksi pelastussuunnitelman laatimisvelvoite samoin kuin väestön kuulemisvelvoite ja suunnitelmasta tiedottamisvelvoite säädettäisiin myös ydinlaitoksille lain tasolla. Vaaralliset laitokset on otettava lakiehdotuksen 15 §:n perusteella huomioon myös muissa kunnissa kuin laitoksen sijaintikunnassa, jos mahdollisen onnettomuuden vaikutukset ulottuvat niihin.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi omatoimista varautumista koskevien suunnitelmien laatimisvelvollisuudesta. Suunnitteluvelvollisuus vastaisi pääosin nykyisen väestönsuojeluasetuksen mukaista omatoimisen suojelun suunnitteluvelvoitetta täydennettynä normaaliolojen onnettomuuksien varalta tehtävillä suunnitelmilla. Nykyisin sellaisiin asuinrakennuksiin ja rakennusryhmiin, joissa on vähintään 5 asuinhuoneistoa, tulee laatia suojelusuunnitelma. Sitä pienempiin asuinrakennuksiin velvoitetta ei olisi uudenkaan lain nojalla tarkoituksenmukaista asettaa. Teollisuuslaitokset on eri laeissa velvoitettu monien turvallisuutta koskevien suunnitelmien laadintaan ja muihin järjestelyihin. Edellä mainitussa Seveso II direktiivissä niiltä vaaditaan muun muassa sisäinen pelastussuunnitelma. Direktiivin velvoitteet säädetään tarkemmin ehdotetun pelastustoimilain nojalla annettavassa pelastustoimiasetuksessa ja vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja varastoinnista annetussa asetuksessa.

Pelastustoimintaa ja väestönsuojelua koskevat asiat voidaan sisällyttää osaksi laajempaa turvallisuussuunnitelmaa. Suunnitteluvelvollisuuden laajuudesta säädettäisiin asetuksella ja pelastustoimesta vastaava ministeriö antaisi ohjeita suunnitelmien sisällöstä.

3luku. Kuntien yhteistoiminta

10 §. Avunanto. Ehdotetun säännöksen mukainen avunanto ei edellyttäisi sopimusta tai suunnitelmaa kuntien välillä, vaan kunta olisi tarvittaessa velvollinen auttamaan toista kuntaa mahdollisuuksiensa mukaan. Apua saanut kunta olisi velvollinen korvaamaan apua antaneen kunnan kustannukset 72 §:n mukaan.

11 §. Aluejaot . Pykälässä säädettäisiin pelastushallinnon aluejaotuksista. Hälytysalueet ovat hätäkeskusten toimialueita. Hälytysalueen kuntien on perustettava ja ylläpidettävä hätäkeskus siten kuin 9 luvussa säädetään. Yhteistoiminta-alueet on tarkoitettu turvaamaan palokuntien yhteistyötä satunnaista avunantoa kiinteämmin. Yhteistoiminta-alueella on yhteistyötä pelastustoiminnassa johtamisjärjestelyissä ja sitä voi myös olla kalustohankinnoissa ja kaluston sijoittamisessa. Poikkeusoloissa yhteistoiminta-alueen keskuskunta huolehtii väestönsuojelun johtamisesta alueellaan, ja sen johtokeskus toimisi 60 §:n mukaan yhteistoiminta-alueen aluejohtokeskuksena. Yhteistoiminta-alueita tarvitaan hälytysalueita suurempi määrä, koska operatiivisissa tehtävissä etäisyydellä on enemmän merkitystä. Ehdotetut aluejaotukset vastaavat nykyisin voimassa olevia järjestelyjä. Niiden tarkoitus on turvata pelastustoimen voimavarojen riittävyys ja tehokas käyttö kuntaa suuremmalla alueella.

12 §. Aluepalopäällikkö . Aluepalopäällikön nykyisen kaltaiset tehtävät kirjattaisiin kattavasti lakiin, koska aluepalopäällikön toimivaltuudet ulottuvat toisten kuntien alueelle ja merkitsevät siten poikkeusta kunnan normaaliin toiminta-alueeseen ja päätöksentekojärjestelmään. Tarkoituksena on, että kunnat yhteisesti sopisivat aluepalopällikön tehtävistä ja hälyttämisperiaatteista yhteistoimintasuunnitelmissa ja hälytysohjeissa. Aluepalopällikön pelastustoiminnan johtamisvaltuus yhteistoiminta-alueen kunnissa olisi kuitenkin ehdotetun lain mukaan olemassa, vaikka siitä ei olisi kuntien kesken sovittukaan.

Pykälässä säädettäisiin aluepalopäällikön ja hänen sijaistensa nimeämisestä sekä aluepalopäällikön tehtävistä, joita olisivat pelastustoiminnan johtaminen tarvittaessa, pelastustoimen suunnittelun yhteensovittaminen yhteistoiminta-alueella ja muut tehtävät, joista kunnat mahdollisesti sopisivat. Säännöksessä on aikaisemmasta poiketen säädetty myös kustannusten jaosta.

13 §. Hälytysohje. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi kunnan velvollisuudeksi laatia yhdessä naapurikuntien, aluepalopäällikön ja hätäkeskuksen kanssa hälytysohje pelastustoiminnassa tarvittavien yksiköiden hälyttämisestä ja kuntien välisen avun antamisesta. Ehdotuksen mukaan hälytysohje olisi laadittava siten, että hätäkeskus voisi hälytysohjeen perusteella hälyttää onnettomuuspaikalle pelastustoiminnan kannalta tarkoituksenmukaisimmat pelastustoimen yksiköt riippumatta siitä, minkä kunnan yksiköitä hälytettävät yksiköt olisivat.

Säännösehdotus merkitsee periaatteellista muutosta avun hälyttämisen lainsäädännöllisiin lähtökohtiin. Nykyinen avun hälyttämistä koskeva lainsäädännöllinen järjestelmä perustuu lähtökohtaisesti yhteistoiminta-alueen puitteissa tapahtuvaan avun antamiseen, mikä ei johda aina pelastustoiminnan kannalta tarkoituksenmukaisimpien yksiköiden hälyttämiseen onnettomuuspaikalle. Pelastustoiminnan kannalta tarkoituksenmukaisimmat yksiköt saattavat sijaita onnettomuuden tapahtumakunnan naapurikunnassa, joka kuitenkin mahdollisesti kuuluu eri yhteistoiminta-alueeseen tai eri lääniin kuin onnettomuuden tapahtumakunta. Tarkoituksenmukaisin yksikkö ei välttämättä olisi aina nopein ja lähin yksikkö vaan tarkoituksenmukaisuutta arvioitaessa voitaisiin kiinnittää huomiota henkilöstön ammattitaitoon, erityiseen kalustoon ja osaamiseen sekä pelastustoiminnan kustannuksiin milloin se ei oleellisesti viivytä avun saantia. Hälytysohje olisi luonteeltaan sitova ohje hätäkeskukselle. Pykälässä esitetyn kaltainen lähimmän yksikön periaate on omaksuttu kuntien myötävaikutuksella jo nykyisin hälytysohjeita laadittaessa.

Hälytysohjeen laadintaan olisi myös muiden kuin pelastusviranomaisen osallistuttava silloin kun eri toimialojen hälyttäminen kuuluu hätäkeskuksen tehtäviin. Erityisen tärkeää on, että terveyskeskukset ja sairaanhoitopiirit antavat selkeät ohjeet sairaankuljetusajoneuvojen hälyttämisestä erilaisissa tilanteissa. Samoin tarvitaan sosiaaliviranomaisilta ohjeita onnettomuuden kohteeksi joutuneiden henkilöiden huoltoon tarvittavien henkilöiden hälyttämisestä.

4luku. Pelastustoimen valmius

14 §. Yleinen valmiusvaatimus . Pykälässä säädettäisiin yleinen tehokkuus- ja nopeusvaatimus pelastustoimen palveluille.

15 §. Kunnan pelastustoimen palvelutaso . Nykyisen palo- ja pelastustoimesta annetun lain mukaan kunnallisen palokunnan henkilövahvuuden, palo- ja pelastustoimeen tarvittavan kaluston sekä palokunnan hälytysvalmiuden pitää olla riittävä ottaen huomioon kunnan asukasluku, taaja-asutuksen määrä, rakennustapa, metsäpalovaara, henkilöturvallisuuden kannalta vaaranalaiset laitokset, teollisuus, varastoalueet, liikenne sekä öljyvahinkojen mahdollisuudet ja muut onnettomuus- tai palovaaraa aiheuttavat seikat. Milloin laissa erikseen mainittujen rakennusten, rakennelmien ja alueiden palo- ja pelastustoimesta sekä niissä tarvittavista laitteista ja kalustosta on erikseen määrätty, otetaan se huomioon edellä tarkoitettua vahvuutta, kalustoa ja hälytysvalmiutta määritettäessä. Palo- ja pelastustoimesta annetun asetuksen mukaan sammutus- ja pelastustoiminnan edellyttämiä ensitoimenpiteitä varten on vakinaisen palokunnan vähin vahvuus esimies ja kolme miestä sekä muun kunnallisen palokunnan vähin vahvuus esimies ja kaksi miestä, jolleivät erityiset syyt muuta vaadi. Sisäasiainministeriö on antanut ohjeen kunnallisten palokuntien toimintavalmiudesta. Ohjeen mukaan toimintavalmiuden suunnittelun perustana on kunnan onnettomuusriskien analysointi. Palo- ja pelastustoimen palvelutaso kunnassa määritellään ohjeen mukaan riskianalyysin perusteella. Nykyisen ohjeiston lähtökohtana on kunnan jakaminen neljään riskialueluokkaan. Riskialueluokan perusteella määritellään palokunnan toimintavalmiusaika, jonka aikana pelastustoiminnan tulisi käynnistyä hälytyksestä lukien. Palokunnan lähdöt on ohjeessa luokiteltu eri tasoisiksi (osalähtö, peruslähtö, aluelähtö). Lähdön tyyppi määräytyy hälytyskohteen mukaan.

Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että kunnan pelastustoimen palvelutason tulisi vastata alueella esiintyviä onnettomuusuhkia (onnettomuusriskejä). Säännösehdotus vastaa asiallisesti voimassa olevaan lakiin sisältyvää määrittelyä.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi kunnan velvollisuudeksi selvittää ja arvioida onnettomuusuhat (riskianalyysi) ja selvityksen perusteella määritellä kunnassa tarvittava pelastustoimen palvelutaso. Palvelutasolla tarkoitetaan muun muassa palokunnan henkilöstön ja kaluston määrää ja laatua sekä sitä aikaa, jonka kuluessa palokunta saavuttaa apua tarvitsevan kohteen riittävin voimavaroin. Kunnan pelastustoimen palvelutaso ei koostu pelkästään palokunnan valmiudesta suoriutua asianmukaisesti operatiivisista normaaliolojen onnettomuuksista, vaan palvelutasoa määriteltäessä tulee sen osana ottaa huomioon onnettomuuksien ehkäisyyn ja väestönsuojeluun liittyvä pelastustoimen palvelutaso.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan, että pelastustoimesta vastaava ministeriö voisi antaa määräyksiä palvelujen vähimmäistasosta. Määräykset voisivat koskea myös riskien edellyttämää henkilöstön määrää.

16 §. Kunnan pelastustoimen palvelutason valvonta. Vuonna 1995 voimaan tullut kuntalaki muutti lääninhallituksen kuntiin kohdistaman ohjaus- ja valvontatehtävän perusteita. Uuden kuntalain mukaan lääninhallitus voi ainoastaan kantelun johdosta tutkia, onko kunta toiminut voimassa olevien lakien mukaan. Muussa laissa voidaan kuitenkin edelleen antaa lääninhallitukselle rajattu tai yleinen ohjaus ja -valvontatehtävä. Palo- ja pelastustoimesta annetussa laissa ja väestönsuojelulaissa lääninhallituksella on yleinen kuntien palo- ja pelastustointa sekä väestönsuojelua koskeva ohjaus- ja valvontatehtävä. Lakiehdotuksen 3 §:n mukaan lääninhallituksen tehtävänä olisi muun ohessa valvoa pelastustoimen palvelujen saatavuutta ja tasoa. Ehdotetussa pykälässä valvontatehtävästä säädettäisiin tarkemmin.

Palvelutason seurantaa varten kunnat olisivat velvollisia antamaan lääninhallituksen pyynnöstä kunnan pelastustoimen palvelutasoa ja sen määrittelyä koskevia tietoja. Oikeus tietojen saantiin kuuluu luonnollisena osana pelastustoimen valvontaan. Kuntien ja kuntayhtymien tulee antaa tietoja paitsi pelastustoimen valmiudesta ja palvelutasosta yleensä, myös niistä seikoista, joiden perusteella valvova viranomainen voi tehdä johtopäätöksiä. Tietojen luovuttaminen tapahtuisi yleensä kunnassa suoritettavan tarkastuksen yhteydessä mutta myös kirjallisten tiedustelujen tulee olla mahdollisia.

17 §. Valmiuden tarkastaminen . Väestönsuojelulaissa on säädetty tarkastusoikeudesta. Ehdotetussa pykälässä säännös säilytettäisiin ja se kattaisi kaikki pelastustoimen järjestelyt. Kunnan viranomaiset, ministeriö ja lääninhallitukset voisivat tehdä säännöksen nojalla yleisiä valmiuden tarkastuksia. Tarkastukset eivät toistuisi säännöllisin määrävälein, vaan niitä tehtäisiin viranomaisen harkitseman tarpeen mukaan. Säännöksen nojalla ministeriö tai lääninhallitus voisi tarkastaa esimerkiksi koko kunnan valmiuden ja selvittää, ovatko suunnitelmat, poikkeusoloissa tarvittavan henkilöstön varaukset, hälytysjärjestelmät, johtamisessa tarvittavat viestiyhteydet ja muut järjestelyt kunnossa. Tarkastuksen luonteen johdosta tarkastukset eivät koskisi ihmisten asuntoja.

18 §. Valtion osallistuminen valmiuden ylläpitämiseen. Lakiehdotuksen 71 §:n mukaan pelastustoimen kustannuksista vastaa, jollei toisin ole säädetty, se jonka velvollisuutena toimenpiteen tai tehtävän suorittaminen taikka siitä huolehtiminen on. Kunnille suoritettavista pelastustoimen valtionosuuksista on erilliset säädökset. Niiden perusteella kunnalle suoritetaan valtionosuutta tulo- ja menoarviossa päätetyissä rajoissa kunnan palo- pelastustoimen hoidon kannalta tarpeellisen kaluston hankinnasta aiheutuviin huomattaviin kustannuksiin.

Säännösehdotuksessa tarkoitettu erityiskalusto voisi olla esimerkiksi helikoptereihin asennettavia metsäpalon sammutusvesisäiliöitä tai kemikaalionnettomuuksien torjuntakalustoa. Tällaisten hankintojen rahoittaminen valtion varoista voisi olla tarkoituksenmukaista esimerkiksi silloin kun kalusto palvelee suurta joukkoa kuntia eikä hankinta ole tarkoituksenmukaisesti toteutettavissa kuntien yhteishankintana. Säännöksen perusteella voitaisiin hankkia myös poikkeusolojen pelastustoimintaa sekä kansainvälistä pelastustointa palvelevaa kalustoa, varusteita ja materiaalia. Kalustohankintojen lisäksi säännöksen perusteella olisi mahdollista rahoittaa valmiuden ylläpitämiseen tähtääviä laajoja alueita palvelevia toimintoja kuten poikkeuksellisten onnettomuuksien torjunnan suunnittelua ja torjuntavalmiuden ylläpitämistä.

5luku. Pelastustoimen koulutus ja kelpoisuusvaatimukset

19 ja 20 §. Valtion vastuu koulutuksesta. Kunnan vastuu koulutuksesta. Pykälissä säädettäisiin pelastustoimen koulutuksen järjestämisvastuun jakamisesta valtion ja kuntien kesken. Palo- ja pelastustoimesta annetun lain mukaan palo- ja pelastushenkilöstön koulutuksesta huolehtii valtio. Väestönsuojelulain mukaan valtio huolehtii väestönsuojelun johto- ja muun erityishenkilöstön koulutuksesta ja kunta paikallisesta väestönsuojelukoulutuksesta. Vastuunjako koulutuksen järjestämisessä säilytettäisiin nykyisellään. Koulutuksesta säädetään tarkemmin Pelastusopistosta annetussa laissa (1165/1994) , jonka mukaan Pelastusopiston tehtävänä on huolehtia palo- ja pelastustoimen päällystön, alipäällystön ja miehistön sekä hälytyspäivystäjien ammatillisesta perus- ja lisäkoulutuksesta, järjestää varautumiskoulutusta johtaville viranomaisille ja erityishenkilöstölle sekä järjestää tarvittaessa muutakin pelastusalan koulutusta.

Pelastusalan ammatillista peruskoulutusta voisi edelleen antaa myös muu oppilaitos kuin Pelastusopisto. Koulutuksen antaminen edellyttäisi erillistä ministeriön hyväksymistä. Helsingin kaupungin pelastuskoulu antaa nykyisin pelastusalan ammatillista koulutusta miehistölle ja alipäällystölle.

Kunnan vastuulla on omatoimisen suojelun ja kunnan oman väestönsuojeluorganisaation koulutus lukuunottamatta johto- ja erityishenkilöstöä, jotka valtio kouluttaa. Sen tulee myös huolehtia, että sopimuspalokuntien henkilöstöllä ja sivutoimisella henkilöstöllä on riittävä koulutus. Kunta voi antaa koulutusta itse tai hankkia koulutuspalveluja pelastusalan järjestöiltä tai muilta tahoilta. Sopimuspalokuntien kanssa kunta voi sopia, että sopimuspalokunta hankkii itse koulutuksen.

21 §. Pelastustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimukset. Pelastustoimen henkilöstöltä on uudenkin lain voimaan tullessa perusteltua vaatia nykyisen tasoista kelpoisuutta, koska henkilöstö työskentelee tehtävissä, joissa työntekijöiden oma, autettavien ja yhteiskunnan turvallisuus edellyttää määrätyn tasoista ammattitaitoa. Palo- ja pelastustoimesta annetussa asetuksessa (1237/1994) on nykyisin säädetty kelpoisuusehdot palokuntien ja aluehälytyskeskusten operatiiviselle henkilöstölle, palotarkastajille sekä tietyin osin nuohoojille. Vastaaville henkilöstöryhmille säädettäisiin jatkossakin kelpoisuusvaatimukset asetuksella.

6luku. Onnettomuuksien ehkäisy

22 §. Yleinen onnettomuuksien ehkäisy . Palo- ja pelastustoimesta annetun lain mukaan palotoimeen kuuluvan palonehkäisyn tarkoituksena on ennalta estää tulen irtipääsy taikka helpottaa palon sammuttamista tai rajoittamista ja siitä aiheutuvan vaaran torjumista. Tulipalojen torjunta on vain osa palokunnan toimintaa. Ehkäisevän toiminnan ulottaminen myös sellaisiin olosuhteisiin ja toimintoihin, joista aiheutuu muun onnettomuuden kuin tulipalon vaaraa ja joiden ehkäisy soveltuu palokuntien toimenkuvaan, olisi tarkoituksenmukaista. Muiden onnettomuuksien kuin tulipalojen ehkäisy olisi lakiehdotuksen 1 §:n mukaan pelastustoimen tehtävä vain, jollei muussa laissa tai asetuksessa toisin säädetä. Onnettomuuksien ehkäisyssä usealla eri hallinnonalalla on erityiset tehtävänsä. Vaaraa aiheuttavissa kohteissa, esimerkiksi kemian teollisuudessa, laitoksen turvallisuutta valvovat kauppa- ja teollisuusministeriön alainen turvatekniikan keskus, työsuojeluviranomaiset, ympäristöviranomaiset ja pelastusviranomaiset kukin omista lähtökohdistaan. Nykyiseen tehtäväjakoon esityksellä ei ole tarkoitus tehdä muutoksia. Yleiseen onnettomuuksien ehkäisyyn kuuluvia tehtäviä olisivat ensisijaisesti valistus ja vapaaehtoinen koulutus sekä yhteistyö muiden viranomaisten kanssa.

23 §. Rakennusten ja laitteiden käyttöturvallisuus. Pykälässä säädettäisiin yleinen velvollisuus ottaa turvallisuus huomioon rakennuksia suunniteltaessa ja niissä asuttaessa ja työskenneltäessä. Varsinaiset rakentamiseen liittyvät paloturvallisuussäännökset ovat ympäristöministeriön antamissa rakentamismääräyksissä. Suunnittelussa tulee muun muassa varmistaa, että palokunnan ajoneuvot pääsevät riittävän lähelle kohdetta. Korkeiden rakennusten osalta tulisi ottaa huomioon myös nostolava- ja tikasyksikköjen käyttö pelastustoiminnassa.

Rakennuksen omistajalle asetettaisiin lisäksi velvollisuus huollattaa ja tarkastuttaa rakennukseen asennetut onnettomuuksien torjunnassa tarvittavat laitteet. Säännös merkitsisi muutosta nykytilanteeseen, jonka mukaan mainittujen laitteiden tarkastuttamisvelvollisuus on eräiden laitteiden osalta viranomaisella. Samoin velvollisuus huolehtia, että tulisijat ja savuhormit sekä ilmanvaihtokanavat ja -laitteistot nuohotaan, olisi rakennuksen omistajalla. Pelastusviranomaiset valvoisivat joko palotarkastusten yhteydessä tai muulla tapaa esimerkiksi nuohoojien pitämistä nuohousluetteloista, että velvoitteet on täytetty.

24―26 §. Huolellisuusvaatimus. Avotulen teko. Kulotuksesta ilmoittaminen . Tulen ja räjähtävien aineiden käsittelylle asetettaisiin, kuten aikaisemmissa palolaeissa, rajoituksia tulipaloista aiheutuvan yleisen vaaran vuoksi. Säännösten rikkominen voi olla rangaistava teko joko lakiehdotuksen 82 §:n mukaisena pelastusrikkomuksena tai törkeämmissä tapauksissa rikoslain mukaan esimerkiksi yleisvaaran tuottamuksena tai tuhotyönä.

Kulotuksesta olisi ilmoitusvelvollisuus hätäkeskukseen tarpeettomien hälytysten välttämiseksi.

Ehdotuksen 25 §:n 2 momentissa mainittu lupa avotulen tekemiseen olisi pyydettävä maan omistajalta tai haltijalta.

27 §. Turvetuotantoalueiden paloturvallisuus. Turvetuotantoalueiden aiheuttama paloturvallisuusriski on huomattava ja syttyneen palon sammuttaminen on usein vaikeaa ja pitkäaikaista sekä vaatii paljon voimavaroja, minkä vuoksi paloturvallisuudesta huolehtimiselle säädettäisiin laissa erityisiä vaatimuksia. Ehdotuksen mukaan toiminnanharjoittajan pitää keskeyttää turpeennosto palovaaran ollessa ilmeinen. Tuulisuus lisää merkittävästi kuivan turpeen syttymisvaaraa. Sisäasiainministeriön ohjeessa turvetyömaiden paloturvallisuusjärjestelyistä on työmaita kehotettu tehostamaan palovartiointia, jos tuulen nopeus on 4―6 metriä sekunnissa sekä keskeyttämään tuotanto, jos tuulen nopeus on yli 10 metriä sekunnissa. Välittömän vaaran uhatessa pelastusviranomainen voisi myös kieltää toiminnan lakiehdotuksen 37 §:n nojalla.

28 §. Metsäpalojen tähystys ja metsäpalovaroitus. Metsäpalojen valvontajärjestelmää koskevat säännökset vastaisivat nykyisiä. Lääninhallitukset järjestävät metsäpalojen tähystyslentoja metsäpalovaroituksen aikana. Tähystyksessä on käytetty kokeiluluontoisesti myös korkeaan mastoon asennettua kameraa sekä satelliittivalvontaa. Valtio vastaa järjestelmän kustannuksista.

29 §. Sammutusvesi. Säännös edellyttää, että vesijohtoverkosto mitoitetaan tai vedensaanti järjestetään muuten siten, että palokunnan vedensaanti tulipaloa sammutettaessa on turvattu. Yhdyskuntien vedenhankinnasta on säädetty yleisistä vesi- ja viemärilaitoksista annetussa laissa (982/1977) . Vedenhankinnalla tarkoitetaan sen mukaan veden toimittamista ensisijaisesti talousvetenä käytettäväksi. Kunnan tulisi ehdotetun säännöksen perusteella huolehtia siitä, että myös pelastustoiminnan tarpeet otettaisiin huomioon. Jos teollisuuslaitoksella tai jossakin muussa kohteessa on automaattisia sammutuslaitoksia (sprinklereitä), veden saamisesta sopivat vesilaitos ja sprinklerin haltija keskenään. Veden ja muidenkin sammutusaineiden saantiin pelastustoiminnassa palokunnalla on lisäksi oikeus lakiehdotuksen 47 §:n mukaan.

30 §. Jokaisen toimintavelvollisuus . Ehdotettua vastaava säännös on voimassa olevassa laissa. Toimintavelvollisuus koskee myös muita onnettomuuksia kuin tulipaloja. Ilmoitusvelvollisuus ei koskisi niitä tulipaloja, jotka on saatu heti sammutetuksi omin voimin.

31 §. Erityiset turvallisuusvaatimukset . Palovaroittimet tai suojaustasoltaan vastaavat laitteet säädettäisiin pakollisiksi huonetiloihin, joissa asutaan tai yövytään. Palovaroittimien määrästä ja sijoittamisesta annettaisiin tarkemmat määräykset 88 §:n nojalla. Lain voimaantullessa olemassa oleviin huonetiloihin palovaroitin olisi hankittava 92 §:n mukaan vuoden siirtymäajan kuluessa. Uudisrakennuksiin palovaroittimet olisi asennettava jo rakennusvaiheessa. Säännöksen noudattamista valvottaisiin muun muassa palotarkastusten yhteydessä.

Alkusammutuskalusto ei ehdotuksen mukaan olisi pakollinen. Ministeriö tai kunnan pelastusviranomainen voisi ehdotetun perusteella määrätä hankkimaan alkusammutuskalustoa kohteen tarpeen mukaan. Pykälän 2 momentissa ehdotettu valtuus erinäisistä turvallisuutta lisäävistä järjestelyistä koskisi lisäyksenä nykyisiin säännöksiin myös yleisötilaisuuksia. Säännösten tarkoituksena on antaa ministeriölle ja kunnan pelastusviranomaiselle mahdollisuus velvoittaa erilaisten kohteiden omistajat ja haltijat huolehtimaan toiminnastaan aiheutuvien riskien ehkäisystä ja torjunnasta. Yksittäisen kohteen osalta määräyksiä voidaan antaa esimerkiksi, jos kohteen turvaamista ei muilla keinoin, kuten kunnan pelastustoimen palvelutasoa lisäämällä ole tarkoituksenmukaista hoitaa. Ehdotuksessa tarkoitettuina muina varokeinoina voidaan pitää myös laitoksen omaa tarvetta varten perustettua palokuntaa.

Seveso II direktiiviin sisältyy pelastustoimen toimialaan liittyviä velvoitteita, jotka on tarkoitus toimeenpanna pelastustoimilain nojalla annettavalla asetuksella ja sisäasiainministeriön määräyksillä siltä osin kuin niistä ei säädettäisi kemikaalilaissa tai räjähdysvaarallisista aineista annetussa laissa ja niiden nojalla annetuissa asetuksissa. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin asiaa koskeva asetuksen ja määräyksen antovaltuus. Toiminnanharjoittajat, joita direktiivi koskee, määriteltäisiin vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja varastoinnista annetussa asetuksessa.

Direktiivissä asetettu yleinen velvoite direktiivissä tarkoitetulle toiminnanharjoittajalle ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimiin suuronnettomuuksien ehkäisemiseksi ja niistä ihmisille ja ympäristölle aiheutuvien seurauksien rajoittamiseksi säädetään kemikaalilaissa.

Toiminnanharjoittajan on tehtävä direktiivin mukaan turvallisuusselvitys, jossa osoitetaan muun muassa, että sisäiset pelastussuunnitelmat on laadittu, ja toimitettava sellaiset tiedot, joiden perusteella voidaan laatia ulkoinen pelastussuunnitelma, jotta voitaisiin toteuttaa tarvittavat toimenpiteet suuronnettomuuden tapahtuessa. Direktiivin liitteessä on lueteltu tiedot, jotka pelastussuunnitelmissa pitää olla. Lakiehdotuksen 8 §:ssä on kaikkia koskeva omatoimisen varautumisen velvoite, joka ilman eri mainintaakin käsittää myös direktiivissä tarkoitetut laitokset. Lakiehdotuksen 9 § koskee kunnan suunnitteluvelvoitetta siinä tapauksessa, että kunnassa on direktiivissä tarkoitettu laitos. Pelastussuunnitelmien tarkemmasta sisällöstä pelastustoimesta vastaava ministeriö antaisi määräyksen, joka vastaisi direktiivin vaatimuksia suunnitelman sisällöstä.

Turvallisuustoimenpiteet ja onnettomuuden sattuessa noudatettavaa käyttäytymistä koskevat tiedot on direktiivin mukaan saatettava ilman eri pyyntöä sellaisten henkilöiden tietoon, joihin tuotantolaitoksessa alkunsa saanut suuronnettomuus voi vaikuttaa. Nykyisessä kemikaalilaissa on säännös, jonka mukaan toiminnanharjoittajan on tiedotettava tarpeellisessa laajuudessa turvallisuustoimenpiteistä ja toimintaohjeista vakavaa vaaraa aiheuttavan onnettomuuden varalta siten kuin siitä asetuksella tarkemmin säädetään. Tiedottamisen valvonta annettaisiin asetuksella pelastusviranomaisten hoidettavaksi. Ydinvoimalaitosten vastaava velvoite on säädetty ydinvoimalaitosten valmiusjärjestelyjä koskevista yleisistä määräyksistä annetussa valtioneuvoston päätöksessä (397/1991) ja sisäasiainministeriön määräyksessä 1/97 säteilyvaaratilanteessa tarvittavien suojelutoimenpiteiden suunnittelusta ja niistä tiedottamisesta.

32 §. Pelastustoimen laitteiden sijoittaminen rakennukseen. Pykälässä tarkoitettuja laitteita, joiden asettaminen rakennukseen olisi sallittava, ovat muun muassa väestön hälyttimet, palokunnan hälytyssireenit ja säteilymittarit.

7luku. Palotarkastus

33 §. Palotarkastuksen sisältö. Palotarkastuksessa on tarkastettava, että kohde on turvallinen ja että kohteelle asetetut varautumisvelvoitteet on täytetty. Niistä on säädetty paloturvallisuutta, rakentamista, sähkön käyttöä, kemikaaleja, työ- ja ympäristönsuojelua, räjähdysvaarallisia aineita ja palavia nesteitä koskevissa säännöksissä ja määräyksissä. Palotarkastukseen ehdotetaan liitettäväksi myös väestönsuojan ja väestönsuojeluun varautumisen tarkastus. Nykyisen väestönsuojeluasetuksen mukaan väestönsuojeluviranomaisilla on valta tarkastaa väestönsuojia ja niiden rakennustöitä. Palotarkastus ei ole yksinomaan valvontakeino, vaan sen yhteydessä on tarkoitus antaa neuvoja ja valistusta, miten ehkäistä onnettomuuksia ja miten toimia onnettomuuden sattuessa.

34 §. Tarkastuskohteet . Palo- ja pelastustoimesta annetun asetuksen mukaan yleisiä palotarkastuksia toimitetaan nykyisin asuinrakennuksissa ja niihin verrattavissa kohteissa kunnan päättämin väliajoin ja kohteissa, joissa vaaran voidaan arvioida olevan tavanomaista suuremman, vuoden väliajoin. Erityinen palotarkastus on toimitettava ennen käyttötarkoituksenmukaisen tai käyttötarkoitukseltaan olennaisesti muuttuneen toiminnan aloittamista tavanomaista suurempiriskisissä kohteissa. Lisäksi voidaan tehdä ylimääräisiä palotarkastuksia sekä valvoa tarkastuksessa annettujen määräysten noudattamista jälkitarkastuksin.

Järjestelmä säilytettäisiin entisellään, mutta tarkastuskohteista säädettäisiin laissa. Säädöstasoa nostettaisiin, koska ihmisten kotirauhan piiriin kohdistuvasta tarkastuksesta tulee säätää laissa.

35 §. Palotarkastuksen toimittaminen . Palotarkastus suoritetaan kunkin kohteen edellyttämällä yksityiskohtaisuudella. Tarkastajalla tulee olla oikeus saada käyttöönsä ne tiedot ja asiakirjat, jotka voivat vaikuttaa johtopäätösten tekemiseen. Hänellä tulee olla pääsy tarkastettaviin tiloihin ja tarkastettavien laitteiden luokse. Tarvittaessa tarkastuskohteeseen pääsemiseksi olisi mahdollista turvautua poliisin virka-apuun ehdotetun lain 87 §:n nojalla. Asuntojen tarkastusta vastoin asukkaan tahtoa ei pitäisi kuitenkaan tehdä, ellei ole syytä epäillä asunnosta aiheutuvan tulipalon, räjähdyksen tai vastaavan onnettomuuden vaaraa. Tarkastus kohdistuu myös asuntoihin, jotka nauttivat perusoikeudeksi säädetyn kotirauhan suojaa, minkä vuoksi on tarpeellista rajoittaa tarkastustoiminta vain viranomaisen suoritettavaksi. Tarkastettavan kohteen omistajan tai haltijan oikeusturva vaatii kirjallista palautetta myös siinä tapauksessa, että huomautettavaa ei ole. Pöytäkirja on tarkastetun kohteen omistajalle tai haltijalle todiste siitä, että tarkastus on tehty eikä puutteita ole havaittu. Nykyisin pöytäkirja laaditaan vain siinä tapauksessa, kun on huomautettavaa.

36 §. Oikeus saada tietoja rakennuksista. Palotarkastustoiminnan suunnittelu ja valmistautuminen yksittäisiin tarkastuksiin edellyttää ennakkotietojen saamista kohteista ja niiden rekisteröintiä. Kiinteistöjä koskevat perustiedot ovat kunnan rakennusviranomaisella, joka ilmoittaa ne väestötietojärjestelmään. Veroviranomaiset saavat tiedot veroilmoituksista ja lisäksi perustiedot väestötietojärjestelmästä. Väestötietojärjestelmästä luovutetaan tietoja viranomaiselle lakisääteisten tehtävien suorittamista varten. Ehdotettu säännös oikeuttaisi tiedon saamiseen myös veroviranomaiselta, joka voi ne luovuttaa vain jos saajalla on niihin lakisääteinen oikeus. Luettelomuotoinen tietojen luovuttaminen tarkastettavista kohteista on tärkeää valvottaessa paitsi paloturvallisuutta, myös väestönsuojien rakentamisvelvollisuuden täyttämistä. Pelastusviranomaisen tarkastuskohdeluetteloista säädettäisiin laissa erikseen.

37 §. Korjausmääräys. Jos palotarkastuksessa havaitut puutteet vaativat enemmän toimenpiteitä kuin välittömästi voidaan tehdä (korjauskehotus), tarkastuskohteen omistajalle tai haltijalle annettaisiin kirjallinen korjausmääräys ja määräaika korjaamiselle. Palotarkastuksen yhteydessä voidaan tehdä huomattavia kustannuksia aiheuttavia päätöksiä, joiden yhteydessä asianomaisen oikeusturvasta on huolehdittava riittävin oikeussuojakeinoin. Ehdotuksen 80 §:ssä säädettäisiin muutoksenhausta palotarkastuksessa tehtyyn päätökseen. Korjausmääräykseen haettaisiin muutosta valittamalla lääninoikeuteen. Määräyksen noudattamatta jättämisen johdosta voisi lääninhallitus asettaa määräyksen tehostamiseksi uhkasakon tai teettää tarvittavan toimenpiteen laiminlyöjän kustannuksella.

Pelastusviranomaisella nykyisin oleva oikeus välittömän vaaran uhatessa keskeyttää heti toiminta ulotettaisiin myös muiden onnettomuuksien kuin tulipalojen ehkäisemiseksi välttämättömiin tilanteisiin. Pelastusviranomaisten sanottu toimivaltuuksien laajennus liittyy 22 §:ssä olevaan yleiseen onnettomuuksien ehkäisytehtävään ja on tarpeen viivytysten välttämiseksi välitöntä vaaraa aiheuttavissa tilanteissa. Kysymyksessä voisi olla esimerkiksi jokin henkeä tai terveyttä vaarantava seikka. Toiminnan keskeyttämisen edellytykset voisivat olla olemassa myös olosuhteissa, joissa turvallisuusmääräyksiä on räikeästi laiminlyöty tai tiloja käytetään toimintaan, johon ne eivät sovellu ja tästä johtuen onnettomuuden uhka on ilmeinen.

8luku. Nuohous

38 §. Nuohouksen järjestäminen . Palo- ja pelastustoimesta annetun lain mukaan tulisijat ja savuhormit on nuohottava sekä ilmanvaihtohormit puhdistettava sisäasiainministeriön määräysten mukaisesti. Nuohouksen suorittaa kunnan palveluksessa oleva nuohooja, palolautakunnan hyväksymä piirinuohooja tai hänen palveluksessaan oleva nuohooja. Säädösehdotuksen 23 §:n mukaisesti vastuu nuohouksen suorittamisesta ja ilmanvaihtokanavien ja -laitteistojen puhdistamisesta siirtyisi kunnalta rakennuksen haltijalle. Säädösehdotuksen mukaan kunnalla olisi vaihtoehtoja nuohouspalvelujen järjestämiseen. Kunta voisi järjestää nuohouspalvelut edelleen omana välittömänä toimintana, jolloin nuohoojat olisivat palvelussuhteessa kuntaan, tai antamalla tarjouskilpailun perusteella nuohoustoimi yksityisen nuohoojan tai yrityksen hoidettavaksi, jolloin kysymyksessä olisi nykyisen kaltainen piirinuohousjärjestelmä. Nuohous olisi maksullista kuten nykyisinkin ja kunta määräisi maksun.

Vaihtoehtona 2 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetulle kunnan järjestämälle nuohoustoimelle olisi 3 kohdassa tarkoitettu sopimusperusteinen nuohousjärjestelmä, jossa rakennuksen omistaja tai haltija saisi itse valita nuohouksen suorittajan. Sopimusperusteiseen nuohousjärjestelmään siirtyminen edellyttäisi kunnan tekemää päätöstä.

Voimassa olevien säännösten ja määräysten perusteella ei omatoiminen nuohoaminen ole sallittua. Tietyissä tapauksissa on kuitenkin perusteltua sallia nuohouksen järjestäminen 1 ja 2 momentista poikkeavalla tavalla. Esimerkiksi teollisuuslaitos, jonka oma henkilökunta on asianmukaisesti koulutettua, voisi hoitaa kohteessa edellytetyn nuohouksen.

Säädösehdotuksen 88 §:ssä annettaisiin ministeriölle valtuus määrätä tarkemmin nuohouksen suorittamisesta ja ilmanvaihtokanavien ja -laitteiden puhdistamisesta. Määräys voisi koskea muun muassa nuohoustiheyttä.

39 §. Nuohoojan kelpoisuus . Nykyisin nuohoojien kelpoisuudesta on säädetty palo- ja pelastustoimesta annetussa asetuksessa, jonka mukaan piirinuohoojalta tai nuohousesimieheltä vaaditaan nuohoojan ammattitutkinto. Ehdotetun säännöksen mukaan nuohoojalla tai nuohoustyöstä vastaavalla henkilöllä tulisi olla kelpoisuus, josta säädetään pelastustoimiasetuksella. Nuohoojan apuna voi siten olla oppilaita ja muuta avustavaa henkilökuntaa, joilta kelpoisuus vielä puuttuu.

40 §. Vioista ilmoittaminen . Palo- ja pelastustoimesta annetun asetuksen mukaan nuohoojan on nuohousta ja ilmanvaihtolaitteiden puhdistusta suorittaessaan tarkastettava muun muassa tulisijojen ja savu- ja ilmanvaihtokanavien kunto sekä erikseen sovittaessa muitakin seikkoja. Viasta ja puutteellisuudesta on asetuksen mukaan huomautettava asianomaiselle ja ilmoitettava paloviranomaiselle. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi vastaavasta tehtävästä.

41 §. Nuohousluettelo. Nuohoustietojen antaminen pelastusviranomaiselle on tarpeen paloturvallisuuden valvonnassa sekä mahdollisessa palon syyn tutkinnassa tai muissa jälkikäteen suoritettavissa toimenpiteissä. Luettelon perusteella voitaisiin myös valvoa nuohousvelvollisuuden täyttämistä.

9luku. Hätäkeskukset

42 §. Hätäkeskukset . Nykyisen järjestelmän mukaan kunnat perustavat aluehälytyskeskuksen ja osallistuvat sopimallaan tavalla sen ylläpitokustannuksiin. Perustamiskustannuksiin myönnetään valtionosuutta erillisen valtionosuuslain mukaisesti. Nykyiset aluehälytyskeskukset jatkavat esityksen mukaan kuntien ylläpitäminä hätäkeskuksina.

Hätäkeskuksen ylläpitovelvoite ei koskisi niiden hälytysalueiden kuntia, joissa on valtion kokeiluhätäkeskus. Kokeilu päättyy 31 päivänä maaliskuuta 2001. Hätäkeskuskokeilusta annetun lain mukaisen kokeilun tulosten perusteella päätetään erikseen mahdollisista pelastustoimen, poliisin ja muiden viranomaisten yhteisistä hätäkeskuksista. Päätös on tehtävä siten, että se voidaan ilmoittaa kokeilualueiden kunnille viimeistään vuotta ennen kokeilun päättymistä eli 31 päivänä maaliskuuta 2000. Tällöin on mahdollista päättää myös kokeilun mallin ulottamisesta koko maahan.

43 §. Hätäkeskuksen tehtävät. Hätäkeskukset toimisivat yleisinä hätäilmoituskeskuksina kuten nykyisinkin. Tähän tehtävään kuuluu kaikenlaisten hätäilmoitusten vastaanottaminen ja avun hälyttäminen kaikkina vuorokauden aikoina. Lukumääräisesti suurimman tehtäväryhmän muodostaa tällä hetkellä kiireellisen sairaankuljetuksen hälyttäminen. Poliisilla on omat hätäkeskukset kokeiluhätäkeskusalueita lukuun ottamatta. Kokeiluhätäkeskuksissa hoidetaan myös poliisin hälytykset. Nykyisissä aluehälytyskeskuksissa poliisille tarkoitetut hätäilmoitukset välitetään poliisille.Hätäkeskus toimisi edelleen myös pelastusviranomaisten viestikeskuksena. Yleisiin hätäilmoituskeskuksen tehtäviin luetaan myös viranomaisten määräyksestä hätäkeskukseen tiedonsiirtoyhteydellä liitettyjen palonilmaisulaitteiden, hälytyslaitteiden ja sammutuslaitteiden antamien hälytysten hoitaminen.

Hätäkeskus voisi mahdollisuuksiensa mukaan hoitaa myös muita sille soveltuvia tehtäviä. Muista kuin yleiselle hätäkeskukselle kuuluvista tehtävistä voitaisiin myös periä maksu. Esimerkiksi erilaisista teknisistä valvontajärjestelmistä kuten kiinteistöhälytinlaitteistoista tulevat hälytykset sopisivat hätäkeskukselle. Säännös ei oikeuttaisi hätäkeskuksia kuitenkaan suorittamaan vartioimisliikelain (237/1983) soveltamisalaan kuuluvaa murtohälytinlaitteistojen valvontaa lukuunottamatta vartioimisliikelaissa sallittua omien kohteiden valvontaa (kohteiden niin sanottu omavartiointi).

Telemarkkinalain (396/1997) 50 §:n nojalla teleyrityksellä on yleisestä vaitiolovelvollisuudesta poiketen oikeus antaa hätäilmoituksen vastaanottaneelle pelastusviranomaiselle tai muulle hätäilmoituksia vastaanottavalle viranomaiselle tunnistamistietoja liittymästä. Tämä tarkoittaa liittymänumeroa, liittymän asennusosoitetta ja haltijaa sekä matkaviestimen käyttämää tukiasemaa. Säännöksen perustelujen mukaan (HE 163/1996 vp) tunnistamistiedot luovutettaisiin teleyritysten ja viranomaisten sopimalla tavalla.

Säännös on kirjoitettu muotoon, joka oikeuttaa teleyrityksen tiedon antamiseen mutta ei oikeuta pelastusviranomaista tai vastaavaa tiedon saamiseen. Säännöstä on tulkittu myös siten, että tieto voidaan antaa yksittäistapauksessa tehdyn tiedustelun perusteella. Käytännön hälytystoiminnassa tulisi pelastusviranomaisella olla käytössään sähköisessä muodossa levyllä tai levykkeillä oleva puhelintilaajarekisteri taikka oikeus teleyrityksen tilaajarekisterin tekniseen suorakäyttöön. Tästä syystä ehdotetaan hätäkeskusten toimintamahdollisuuksien turvaamista säännöksellä, joka oikeuttaa edellä tarkoitettujen rekisterien välittömään käyttämiseen. Tiedon saannin maksuttomuus on perusteltua, koska teknisestä käyttöyhteydestä ei teleyrityksille aiheudu erityisiä kustannuksia.

Pykälän 3 momentin nojalla hätäkeskuksen tehtäviä voitaisiin tarkentaa asetuksella.

44 §. Hätäkeskusten valtakunnalliset tehtävät . Hälytysalueiden puitteissa tapahtuvien hälytystehtävien lisäksi hätäkeskuksia tarvitaan valtion pelastusviranomaisten apuna viesti- ja johtokeskustehtävien hoitamiseen. Läänin tasolla tehtävä on säädetty aluehälytyskeskuksille jo nykyisin. Lisäyksenä säädettäisiin valtakunnallisesta viesti- ja johtokeskuksesta, jonka tehtäviin kuuluisi muun muassa kansainvälisiin avunantotehtäviin liittyvien avunpyyntöjen ja tiedonantojen välittäminen sekä suuronnettomuuksien varalta sovitut tehtävät.

10luku. Pelastustoiminta

45 §. Pelastustoiminnan sisältö . Säädösehdotus vastaa pääpiirteissään nykyisiä säännöksiä. Pykälässä lueteltaisiin pelastustoimintaan kuuluvat toiminnot. Myös jälkiraivaus ja -vartiointi luettaisiin pelastustoimintaan mutta niistä huolehtiminen ja niiden kustannuksista vastaaminen kuuluu kiinteistön tai rakennuksen omistajalle tai haltijalle.

46 §. Pelastustoiminnan johtaminen . Pykälän 1 momentissa säädettäisiin pelastustoiminnan johtamisesta pääpiirteissään samoin kuin nykyisin. Normaaleissa tilanteissa johtaja on siitä kunnasta, jossa onnettomuus on sattunut. Muukin kuin kunnan pelastusviranomainen voi ehdotuksen mukaan toimia pelastustoiminnan johtajana. Johtamista ei voida uskoa vain pelastusviranomaisille, koska suuressa osassa maata palokunnan ensilähtö on sopimuspalokunnan varassa. Sopimuspalokuntaan kuuluvalla tulisi siksi olla tarvittaessa pelastustoiminnan johtajan valtuudet. Päällystöpäivystyksellä tai varallaololla tulisi kuitenkin aina varautua siihen, että virkasuhteessa olevaa päällystöä on saatavissa johtamaan pelastustoimintaa tilanteen niin vaatiessa. Nykyisin puolivakinaisen palokunnan päivystysvuorossa oleva korkein esimies ja muuta kunnallista palokuntaa pelastustoiminnassa johtavat henkilöt ovat kunnan paloviranomaisia. Ehdotuksessa viranomaistehtävä ja pelastustoiminnan johtamistehtävä eriytettäisiin siten, että vain kuntaan virkasuhteessa olevat henkilöt voisivat olla kunnan pelastusviranomaisia.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin aluepalopäällikön sekä sisäasiainministeriön ja lääninhallituksen pelastustoiminnan johtamiseen liittyvästä tehtävästä. Palo- ja pelastustoimesta annetun asetuksen mukaan aluepalopäällikön tehtävänä on ryhtyä johtamaan sammutus- ja pelastustoimintaa palo- ja pelastustoimesta annetun lain 18 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa, joissa tulipalo tai onnettomuus uhkaa laajentua suureksi tai muutoin huomattavan vaaralliseksi. Johtamisvastuun ottamisen edellytykset olisivat ehdotuksen mukaisesti nykyistä väljemmät ja harkintavalta yksiselitteisesti aluepalopäälliköllä itsellään. Johtovastuun ottaminen tulisi kysymykseen lähinnä sellaisissa suurissa onnettomuuksissa, joissa olisi johdettavana lukuisia pelastusyksiköitä tai tarvittaisiin muutoin uutta johtamisporrasta eivätkä kunnan omat voimavarat riittäisi tilanteen asianmukaiseen johtamiseen. Aluepalopäällikön voisi olla tarpeen johtaa pelastustoimintaa myös erityisosaamista edellyttävissä onnettomuuksissa tai erityistilanteissa, joista hänellä olisi parempi kokemus ja asiantuntemus.

Nykyisten säädösten mukaan lääninhallitus tai sisäasiainministeriö voi määrätä asianomaisen virkamiehensä tai muun valtion viranomaisen taikka kunnan paloviranomaisen johtamaan sammutus- ja pelastustoimintaa silloin, kun tulipalo tai onnettomuus uhkaa laajentua suureksi tai muutoin huomattavan vaaralliseksi. Pelastustoiminnasta vastaavalla ministeriöllä ja lääninhallituksella tulee olla tarvittaessa mahdollisuus osallistua pelastustoiminnan johtamiseen. Erityisesti säteilyonnettomuuksissa ja erilaisissa muissa suuronnettomuuksissa voidaan tarvita esimerkiksi laajoja alueita tai jopa koko valtakuntaa koskevia pelastus- tai suojaamistoimenpiteitä. Erityisesti tällaisissa tilanteissa on tarpeen, että pelastustoimesta vastaavalle ministeriölle ja lääninhallitukselle on lainsäädännössä varattu joustava mahdollisuus antaa pelastustoimintaa koskevia käskyjä ja ohjeita. Ne voisivat tarvittaessa määrätä paikallisen pelastustoiminnan johtajasta. Ehdotettu järjestelmä on voimassa olevaa joustavampi, koska ministeriö ja lääninhallitus voisivat johtovastuuta siirtämättä antaa yksittäisiä määräyksiä ja ohjeita, joissa on otettu huomioon kuntaa ja yhteistoiminta-aluetta laajemman alueen tarpeet. Ministeriön ja lääninhallitusten sisäinen johtamistoimivalta määräytyy asianomaisen viraston työjärjestyksen mukaisesti.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi uusi pelastustoimintaan osallistuvien viranomaisten keskinäisiä johtosuhteita koskeva säännös. Pelastusviranomainen vastaisi yleisjohtamisesta tilanteessa, jossa pelastustoimintaan osallistuu useampien toimialojen viranomaisia. Pelastusviranomaisen yleisjohtovastuu ei rajoittaisi muiden pelastustoimintaa suorittavien viranomaisten lakisääteisiä vastuita, oikeuksia ja velvollisuuksia. Pelastustoimintaan osallistuvien viranomaisten tulisi kuitenkin noudattaa pelastusviranomaisen antamia määräyksiä, joiden tarkoituksena on pelastustoiminnan asianmukainen järjestäminen, varmistaminen ja viranomaisten toimenpiteiden yhteensovittaminen. Säännös ei koskisi tilanteita, joissa ensisijainen vastuu pelastustoiminnasta olisi muun lainsäädännön nojalla muulla viranomaisella kuten meripelastuspalvelusta annetun lain mukaan rajavartiolaitoksella on meripelastuspalvelussa, tai aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annetun lain mukaan öljyvahinkojen torjuntaviranomaisella öljyvahinkojen torjunnassa taikka ilmailulain mukaan Ilmailulaitoksella ilmailun pelastuspalvelussa. Pelastustoimilaki olisi 1 §:n 3 momentin mukaan toissijainen näihin verrattuna.

47 §. Pelastustoiminnan johtajan toimivaltuudet . Säännösehdotus vastaa sisällöltään voimassa olevia säännöksiä. Ilmaisua on kuitenkin tiivistetty ja ajanmukaistettu. Palo- ja pelastustoimesta annetun lain vastaavassa säännöksessä on lueteltu yksityiskohtaisesti erilaisia pelastamiseen liittyviä toimenpiteitä kuten ovien murtaminen, aitauksien poistaminen, maan kaivaminen, soran ottaminen, ojien tukkiminen, puuston kaataminen ja vastatulien sytyttäminen. Toimivaltuuksien tarkoituksena on suojata ihmisiä ja rajoittaa ihmisille tai omaisuudelle aiheutuvia vahinkoja tai saada täydennystä palokunnan varusteisiin ja kalustoon taikka suorittaa sammutustekniikkaan tai taktiikkaan kuuluvia toisen omaisuuteen kohdistuvia toimenpiteitä suurempien vahinkojen estämiseksi. Evakuoinnilla tarkoitetaan tässä pykälässä ihmisten ja määrätyn omaisuuden välittömästi toteutettavaa siirtämistä pois vaarasta. Omaisuudella tarkoitetaan myös kotieläimiä. Valtuudet olisivat edelleenkin käytettävissä tilanteen vaatiessa. Rajoituksena toisen omaisuuden ottamiselle olisi, että jos joku tarvitsee pyydettyä omaisuutta itse samanaikaisesti pelastustoimintaan, omaisuutta ei saisi ottaa, ellei kysymyksessä ole ihmishengen pelastaminen. Voimassa olevista säännöksistä poiketen myös valtiolle korvattaisiin 1 momentin 3 ja 4 kohdassa tarkoitetut menetykset samojen perusteiden mukaan kuin muillekin tahoille.

48 §. Velvollisuus osallistua pelastustoimintaan. Säännösehdotus vastaa pääasialliselta sisällöltään voimassa olevia säännöksiä. Mahdollisuus määrätä sivullisia avustamaan pelastustoimintaa on tarkoitettu käytettäväksi vakavissa tilanteissa, joissa avuntarve on kiireellinen. Pelastustoimintaan olisivat velvollisia osallistumaan, kuten nykyisinkin, palo- tai onnettomuuspaikalla tai sen läheisyydessä olevat työkykyiset henkilöt. Tarvittaessa myös muut kunnassa oleskelevat työkykyiset henkilöt voitaisiin määrätä osallistumaan pelastustoimintaan. Säännös on tarkoitettu sovellettavaksi esimerkiksi suurissa metsäpaloissa, joissa sammuttajia ja sammutustyössä avustavia (esimerkiksi muonitus ja muu huolto) tarvitaan suuri määrä. Nykyisessä laissa asetettuja ikärajoja (18―55 vuotta) ei ole katsottu perustelluksi asettaa. Avustustehtävään määrättävän henkilön tulisi olla työkykyinen ja ominaisuuksiltaan tehtävään soveltuva siten, että hänelle ei aiheudu tehtävästä vahingonvaaraa. Tehtävien tulisi olla luonteeltaan sellaisia, jotka voi suorittaa ilman pelastusalan koulutusta ja kokemusta. Pelastustoimintaan määrätty voisi pätevästä syystä kieltäytyä tehtävästä.

Koska kysymyksessä on poikkeus henkilökohtaisen vapauden suojasta, tulisi henkilöiden määräämistä harkittaessa ensisijaisesti tukeutua muihin mahdollisuuksiin kuten virka-apuna saataviin lisävoimavaroihin.

Pelastustoimintaan osallistuville maksettaisiin ehdotuksen 78 §:n mukainen kohtuullinen palkkio ja turmeltuneet tai hävinneet varusteet ja työvälineet korvattaisiin. Tapaturmakorvauksesta säädettäisiin ehdotuksen 79 §:ssä.

Pykälän 2 ja 3 momentti vastaavat sisällöltään nykyisiä säännöksiä.

49 §. Jälkiraivaus ja -vartiointi. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi nykyistä vastaava velvoite kuitenkin siten muutettuna, että jälkiraivauksesta ja -vartioinnista huolehtiminen kuuluisi myös metsäpaloissa pääsäännön mukaisesti kohteen omistajalle ja haltijalle eikä enää asianomaiselle viranomaiselle. Säädösehdotus asettaisi siten erilaatuisen omaisuuden omistajat yhdenvertaiseen asemaan.

Jälkiraivauksella ja -vartioinnilla tarkoitetaan niitä toimenpiteitä, jotka ovat tulipalon sammutuksen päätyttyä tarpeen uudelleen syttymisen estämiseksi ja muiden enempien vahinkojen ehkäisemiseksi. Palokunnan velvollisuuksien voidaan katsoa päättyvän silloin, kun tuli ja todennäköiset palopesäkkeet on sammutettu tai muut onnettomuuden vaatimat kiireellisluonteiset toimenpiteet suoritettu ja onnettomuuden aiheuttamat vaaratekijät poistettu ja jälkitilanne on ilmeisesti hallittavissa ilman palokunnan läsnäoloa. Esimerkiksi rakennuspaloissa palokunta voi lähteä, kun kohde on savuton ja vedetön.

Öljyn tai muun kemikaalin aiheuttamien vahinkojen jälkiraivaukseen on sovellettavissa useita lakeja, joiden suhde pelastustoimintaan kuuluvaan jälkiraivaukseen on ollut epäselvä. Pelastustoimilaki koskisi vain välittömästi tulipalon jälkeen suoritettavien toimenpiteiden huolehtimisvelvollisuutta. Toimenpiteet ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä ei voida jättää huolehdittavaksi myöhemmin. Siksi pelastustoiminnan johtajalla olisi tarvittaessa oikeus teettää toimenpiteet omistajan tai haltijan kustannuksella. Säännös ei siten koskisi jätelaissa (1072/1993) tarkoitettua maaperän puhdistamisvelvoitetta eikä kemikaalilain mukaista saneerausvelvoitetta.

Säännös jälkiraivauksen ja -vartioinnin huolehtimisvelvollisuuden alkamisajankohdasta selkeyttäisi nykyistä tilannetta, jossa ajankohtaa ei ole ensinkään määritelty.

50 §. Kansainvälinen pelastustoiminta . Lähtökohtana kansainvälisessä pelastustoiminnassa on valtioiden väliset asiaa koskevat sopimukset. Yhteistyö Suomen kuntien ja rajanaapurien kesken perustuu näihin sopimuksiin. Pykälän tarkoituksena olisi säännellä lähinnä sellaisia tilanteita, joissa valtioiden välistä tai muuta kansainvälistä sopimusta pelastustoiminnasta ei olisi. Nykyisin palo- ja pelastustoimesta annetussa laissa tai väestönsuojelulaissa ei ole säännöksiä kansainvälisestä pelastustoiminnasta. Pelastuspalveluyhteistyön lisääntyessä tulisi kansainvälisen pelastustoiminnan järjestämistä koskevat lähtökohdat, muun muassa toimivaltuudet, sisällyttää lakiin.

Pelastustoimesta vastaava ministeriö päättäisi avun antamisesta tai pyytämisestä, jollei sopimuksista muuta johdu. Avun antamisessa käytettäisiin kunnallisten palokuntien henkilöstöä valtion ja kuntien sopimalla tavalla. Vuonna 1995 voimaan tulleen kuntalain mukaan kunta voi aikaisemmin vallinneesta tilanteesta poiketen sopimuksen nojalla ottaa hoidettavakseen muitakin kuin itsehallintoonsa kuuluvia julkisia tehtäviä. Avun antamiseen voitaisiin käyttää nykyisen käytännön mukaisesti kuntien lisäksi muitakin tahoja.

11luku. Väestönsuojelu

51 §. Väestönsuojeluun varautuminen . Pykälässä säädettäisiin, minkälaisia valmisteluja on tehtävä väestön ja omaisuuden suojaamiseksi poikkeusoloissa. Tehtävät eivät laajenisi nykyisistä. Vastuu valmisteluista jakautuu viranomaisille ja yksityisille lakiehdotuksen 2 luvussa säädettyjen periaatteiden mukaisesti.

52 §. Viranomaisten tiedonsaantioikeus . Väestönsuojeluun varautuminen ja valmiuden ylläpito edellyttää poikkeusolojen henkilöstön, toimitilojen ja evakuoitujen sijoituspaikkojen suunnittelua. Suunnittelutarve tiivistyy lähempänä kriisiä mutta tietojen saantiin oikeuttava säännös on tarpeen jo normaaliaikana suoritettavissa valmisteluissa. Evakuointi edellyttää tietojen saamista käytettävissä olevasta ajoneuvokalustosta ja kuljettajista. Tietoja tulisi saada tieliikenteen tietojärjestelmästä. Liikennetietojen hyödyntämistä varten on olemassa liikenneministeriön suunnitelma tiedonhallintajärjestelmäksi, jonka käyttäminen edellyttää siihen oikeuttavaa säännöstä. Järjestelmässä on otettu huomioon puolustusvoimien varaama kalusto. Tästä tietojärjestelmästä pelastusviranomaisilla olisi oikeus saada tietoja sopimuksen perusteella.

Henkilöstöä on välttämätöntä varata jo normaaliaikana väestönsuojelun organisaatioihin. Ne muodostetaan tarvittaessa pelastustoimen viranomaisten yhteyteen. Hallinnon organisaatioihin on tarpeellista sijoittaa myös ulkopuolista asiantuntijahenkilöstöä. Myös yksityisiä yhteisöjä koskee omatoiminen varautuminen.

Henkilöstön varaamiseksi ja kouluttamiseksi tulisi väestönsuojelun valmiudesta vastaavan viranomaisen saada tiedot käytettävissä olevasta henkilöstöstä. Tämä toteutettaisiin niin, että sotilasviranomaiset ilmoittaisivat esitysten perusteella, ketkä asevelvollisista ovat vapautettuja sodanaikaisesta palveluksesta. Väestötietojärjestelmästä tulisi tarvittaessa saada perustiedot käytettävissä olevasta henkilöstöstä (henkilöiden nimet, kotikunnat, osoitteet tai muut asuinpaikan yksilöimiseksi tarpeelliset tiedot, siviilisääty ja ammatti). Tiedot luovuttaisi rekisterihallintolaissa (166/1996) tarkoitettu viranomainen. Tietoja tulisi voida täydentää muun muassa eri ammattialojen osalta kartoittamalla henkilöstöä työpaikoittain. Tieto on tarpeellista saada muun muasa terveydenhuoltohenkilöstön varaus- ja työvelvollisuusjärjestelmästä. Työnantajalta tulisi saada tieto henkilön soveltuvuudesta suunniteltuun tehtävään. Työkykyä koskevilla tiedoilla ei tarkoiteta salassa pidettäviä terveystietoja (diagnoositietoja) tai tietoja sairaspoissaoloista tai hoitotoimenpiteistä. Väestönsuojeluviranomainen voisi tällöin ratkaista kysymyksen asianomaisten sijoittamisesta poikkeusolojen organisaatioihin ottamalla huomioon myös virastojen, laitosten ja yksityisten yhteisöjen omat välttämättömät henkilöstötarpeet.

53 §. Velvollisuus osallistua koulutukseen. Voimassa olevassa laissa velvoitetaan sisäasiainministeriön määräyksestä väestönsuojelun johto- ja erityishenkilöstö osallistumaan väestönsuojelukoulutukseen enintään 10 päivää vuodessa. Säännöstä tarkennettaisiin siten, että koulutuksen kesto olisi enintään 10 vuorokautta ja osallistumisvelvollisia olisivat väestönsuojelutehtäviin varatut henkilöt. Koulutuksesta voisi kieltäytyä vain erityisen syyn perusteella. Koulutuksesta vapauttamisesta ja kustannusten korvaamisesta on säädetty Pelastusopistosta annetussa asetuksessa.

54 §. Palvelussuhteeseen liittyvät tehtävät väestönsuojelussa. Vastaava velvollisuus on säädetty väestönsuojelulaissa. Velvollisuus ei koske vain asianomaisen laitoksen omaa suojelua vaan myös yleiseen väestönsuojeluun liittyviä tehtäviä.

55 §. Suojelukohteet. Nykyisessä väestönsuojelulaissa oleva käsite valvonta-alue poistettaisiin tarpeettomana. Suojelukohteiden nimeäminen on edelleen tarpeellista niihin kohdistuvien suurempien uhkien vuoksi. Valtioneuvosto on antanut väestönsuojelulain nojalla päätöksen väestönsuojelulaissa tarkoitetuista suojelukohteista (937/1990) .

Päätöksessä on lueteltu 52 kuntaa, joissa sijaitsevien suojelukohteiden rajat sisäasiainministeriö määrää tarkemmin. Suojelukohteessa vaaditaan muun muassa väestönsuojilta suurempaa kestävyyttä kuin muulla alueella sekä yleisten väestönsuojien rakentamista.

56 §. Väestönsuojan rakentamisvelvollisuus uudisrakentamisen yhteydessä. Väestönsuojelulakia muutettiin vuonna 1990. Väestönsuojan rakentamisvelvollisuus laajennettiin koskemaan koko valtakunnan aluetta, kun se aikaisemmin koski vain suojelukohdekuntia. Samalla otettiin käyttöön uusi väestönsuojan suojaluokka kevyt väestönsuoja, joita on rakennettava pienempiin rakennuksiin suojelukohteissa ja muualle valtakunnan alueelle. Väestönsuojan rakentamisvelvollisuus olisi ehdotuksen mukaan pääosin nykyisen laajuinen. Nykyisen lain soveltamiskäytännön pohjalta on selvyyden vuoksi tarpeen säätää myös tilapäisten rakennusten väestönsuojan rakentamisvelvollisuudesta. Jos sellaista rakennusta käytettäisiin yli viisi vuotta, olisi väestönsuoja vaadittava.

Väestönsuojelulain mukaan väestönsuojan rakentamisvelvollisuus ei koske enintään kaksi asuntoa käsittävää rakennusta tai rakennusryhmää. Säännöstä on pyritty tulkitsemaan sen tarkoituksesta poiketen siten, että esimerkiksi teollisuuslaitokseen, jossa on yhdestä kahteen asuntoa, ei tarvitsisi rakentaa väestönsuojaa. Tällaista poikkeusta ei enää säädettäisi, koska se on käytännössä osoittautunut tarpeettomaksi yli 600 m2 olevien omakotitalojen tai paritalojen vähäisyyden vuoksi. Jos näissä harvoissa rakennuksissa väestönsuojan rakentaminen aiheuttaisi kohtuuttomat kustannukset, voisi lääninhallitus myöntää 62 §:n nojalla vapautuksen rakentamisvelvollisuudesta.

Säännös, jonka mukaan väestönsuojan rakentamisvelvollisuutta määrättäessä otetaan huomioon samalla tontilla olevat rakennukset, joiden valmistumisesta on kulunut alle viisi vuotta, on osoittautunut ongelmalliseksi esimerkiksi yritysten vaiheittaisessa laajentumisessa. Pienikin lisärakennus vaatisi lain mukaan väestönsuojan, vaikka olemassa olevassa rakennuksessa olisi jo väestönsuoja. Ehdotuksen mukaan otettaisiin huomioon vain ne viiden edeltäneen vuoden aikana valmistuneet rakennukset, joita varten ei ole väestönsuojaa. Jos näiden ja uudisrakennuksen kerrosala on yhteensä vähintään 600 m2, on niitä varten rakennettava koko kerrosalaa vastaava väestönsuoja.

Voimassa olevasta säännöksestä poiketen laissa ei säädettäisi, milloin on rakennettava varsinainen väestönsuoja ja milloin kevyt väestönsuoja. Laissa säädettäisiin rakennuksen vähimmäiskoosta ja muista ehdoista, joiden perusteella väestönsuojan rakentamisvelvoite syntyy. Suojaluokka määriteltäisiin asetuksessa. Suojaluokka määräytyisi rakennettavan suojan koon perusteella. Asetuksella säädettäisiin myös suojan koon määräytymisperusteista. Nykyisiin väestönsuojan kokoa ja suojaluokkaa koskeviin vaatimuksiin ei ole tarkoitus tehdä muutoksia.

57 §. Väestönsuojan rakentamisvelvollisuus muutos- tai korjaustyön yhteydessä. Vuonna 1990 tehdyssä väestönsuojelulain muutoksessa tiukennettiin peruskorjauksen yhteyteen liittyvää väestönsuojan rakentamisvelvoitetta siten, että säädetyin edellytyksin korjaustyön yhteydessä on tehtävä kevyt väestönsuoja, mikäli se ilman suuria vaikeuksia ja kohtuullisin kustannuksin käy päinsä. Aikaisemmin väestönsuoja tuli rakentaa vain eri määräyksestä, jos se kävi päinsä ilman suurempia vaikeuksia ja kustannuksia. Ehtoja ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että peruskorjattavassa rakennuksessa on asuttava ja työskenneltävä pysyvästi ja että peruskorjauksen on oltava uudelleen rakentamiseen verrattava ja vähintään 1000 m2 kattava. Väestönsuoja vaaditaan 56 §:n mukaan vain sellaisiin uudisrakennuksiin, joissa asutaan tai työskennellään pysyvästi. Jos muunlainen rakennus myöhemmin muutetaan käyttötarkoitukseltaan asumiseen tai työskentelyyn tarkoitetuksi tilaksi, vaadittaisiin siihenkin muutostyön yhteydessä rakennettavaksi väestönsuoja. Kaikkien muutos- ja korjaustöiden yhteydessä voi lupaviranomainen kohtuussyistä olla vaatimatta väestönsuojan rakentamista.

58 §. Väestönsuojan rakentamista koskeva poikkeus. Maatilatalouden tuotannon kuten karjan, viljan ja rehun suojaaminen radioaktiiviselta säteilyltä edellyttää erityistoimenpiteitä. Siksi väestönsuojelulain muutoksen yhteydessä säädettiin, että maatilatalouden rakenteellisesta suojelusta on väestönsuojelulain mukaan säädettävä erikseen. Maataloustuotannon suojaamisesta on tarkoituksenmukaista säätää maa- ja metsätaloutta koskevien säännösten yhteydessä. Tämän vuoksi ehdotetussa laissa tehtäisiin poikkeus myös väestönsuojan rakentamisvelvollisuudesta maatalouden tuotantorakennusten osalta. Maatilatalouden tuotantorakennuksia ei myöskään oteta huomioon kun tilalla olevien muiden rakennusten väestönsuojien rakentamisvelvollisuutta ratkaistaan. Esimerkiksi kasvitarhojen ja turkistarhojen katsotaan kuuluvan maatilatalouden tuotantorakennuksiin, saharakennuksien sen sijaan ei.

59 §. Yleiset väestönsuojat. Suojelukohteissa on alueita, joissa rakennuksen omistajat eivät ole rakennusten pienuuden johdosta olleet velvollisia rakentamaan väestönsuojia. Taajamissa tarvitaan myös liikkuvaa yleisöä varten väestönsuojia. Jos suojautumismahdollisuuksia ei muuten ole riittävästi, olisi kunnan rakennettava suojelukohteessa yleisiä väestönsuojia kuten nykyisinkin.

60 §. Johtamistilat . Väestönsuojelun johtamista varten kunnalla tulee olla johtokeskus. Useimmissa kunnissa se on jo valmiina. Johtokeskukset olisi sijoitettava väestönsuojatiloihin, koska kunnan pelastustoimen johto-organisaation tulee voida työskennellä myös poikkeusoloissa. Sama vaatimus koskisi valtion väestönsuojelun johto-organisaation tiloja ja hätäkeskuksia. Nykyisille aluehälytyskeskuksille ei vaatimusta tilojen soveltuvuudesta poikkeusoloihin ole asetettu ja tarkoituksena on asettaa vaatimus vasta lain voimaantulon jälkeen perustettaville tai peruskorjattaville hätäkeskuksille. Nykyisin osa aluehälytyskeskuksista on varautunut toimimaan poikkeusoloissa varapaikassa, jota ei voida enää pitää tarkoituksenmukaisena ratkaisuna. Tekniikka on nykyisin niin pitkälle kehitettyä, että sen ylläpito kahdessa paikassa ei ole järkevää. Hätäkeskusten lamaantuminen poikkeusoloissa on vakava uhka pelastustoiminnalle ja suojatut tilat ovat toiminnan jatkuvuuden välttämätön edellytys. Asetuksella on tarkoitus säätää johtokeskus- ja hätäkeskustiloille omat vaatimukset. Tilojen koosta riippumatta ne voitaisiin rakentaa S1-luokan suojan lujuusvaatimusten mukaisiksi.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin väestönsuojelun aluejohtokeskuksesta. Lääninhallituksen 11 §:n nojalla määräämän yhteistoiminta-alueen keskuskunnan johtokeskus olisi varustettava siten, että se voisi tarvittaessa toimia lääninhallituksen apuna väestönsuojelun johtamistoiminnassa. Aluejohtokeskuksia tarvitaan väestönsuojelussa lääninhallituksen ja kuntien väliportaaksi viestien välittämiseen ja muuhun johtamistoiminnan tukemiseen. Ehdotetun 65 §:n 1 momentin 7 kohdan perusteella voitaisiin tarvittaessa aluejohtokeskuksille myös antaa itsenäisiä väestönsuojelun johtotehtäviä. Aluejohtokeskusten varustamisesta aiheutuvia kustannuksia voitaisiin maksaa valtion varoista ehdotuksen 74 §:n perusteella.

61 §. Väestönsuojien rakenteelliset vaatimukset. Väestönsuojan lujuutta koskevat vaatimukset annettaisiin kuten nykyisinkin asetuksessa ja yksityiskohtaisemmat määräykset sisäasiainministeriön teknisissä määräyksissä. Suojaluokkia ovat kevyt väestönsuoja sekä S1-, S3- ja S6-luokan väestönsuoja. Suojan tulee antaa nykyisen väestönsuojeluasetuksen mukaan suojaa radioaktiiviselta säteilyltä, myrkyllisiltä aineilta, rakennesortumilta sekä asevaikutuksilta. S1-, S3- ja S6-luokan suojien tulee lisäksi kestää 1, 3 ja 6 ilmakehän paineaallosta aiheutuvat kuormitukset. Sisääntulo- ja ulospääsytiet sekä ilmanvaihto on turvattava.

62 §. Helpotusten myöntäminen . Väestönsuojan rakentamista koskevat säännökset voivat joissakin tapauksissa johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen esimerkiksi jos väestönsuojan koko olisi pääsäännön mukaan olennaisesti suurempi kuin suojautumistarve vaatii tai jos väestönsuojan rakentamiskustannukset suhteessa rakennuksen rakentamiskustannuksiin muodostuisivat erittäin korkeiksi. Tällöin voisi lääninhallitus myöntää rakentamisvelvollisuudesta vapautuksen. Rakennusluvan myöntävä viranomainen voisi myöntää helpotuksia niistä vaatimuksista, jotka väestönsuojalle on asetettu asetuksessa ja teknisissä määräyksissä. Tällaisia ovat esimerkiksi suojan koko ja suojaluokka.

63 §. Väestönsuojien ja väestönsuojelukaluston käyttö normaalioloissa. Väestönsuojia voi nykyisinkin käyttää muuhun tarkoitukseen. Asetuksella on säädetty, että ne on voitava ottaa väestönsuojelukäyttöön yhdessä vuorokaudessa.

64 §. Varautumissuunnittelun ohjaaminen . Väestönsuojelujärjestelyjen tulee olla yhteensopivia siten, että toiminta poikkeusoloissa olisi mahdollista. Organisaatiosta ja materiaalista ja viestiyhteyksistä on siksi tarpeen antaa melko yksityiskohtaisia määräyksiä ja ohjeita. Vastaava oikeus ministeriöllä ja lääninhallituksella on nykyisinkin.

65 §. Poikkeusoloja koskevat erityiset toimivaltuudet. Poikkeusoloissa voidaan joutua väestön suojaamiseksi ryhtymään toimenpiteisiin, jotka rajoittavat väestön perustuslain suojaa nauttivia oikeuksia. Väestönsuojelulain 32 §:ssä on säädetty viranomaisten poikkeuksellisista toimivaltuuksista valmiuslain 2 §:ssä ja puolustustilalain 1 §:ssä tarkoitetuissa poikkeusoloissa. Valtuuksien voimaan saattamisessa noudatetaan valmiuslaissa säädettyjä periaatteita ja menettelytapoja. Asetuksella säädetään valtuuksien antamisesta valtioneuvostolle. Asetus saatetaan eduskunnan käsiteltäväksi. Eduskunnan on päätettävä, saako asetus jäädä voimaan sellaisenaan vai onko se kumottava kokonaan tai osittain. Valtuuksien tarkempi sisältö määrätään valtioneuvoston päätöksellä. Valmiuslain mukaisia poikkeusoloja ovat sota, sodanuhka, vieraiden valtioiden välinen sota tai sodanuhka, kansainvälisen vaihdannan äkillinen häiriintyminen tai suuronnettomuus. Suuronnettomuudelta kuitenkin edellytetään, että sen vaikutukset ovat erittäin laajakantoiset ja että viranomaisten normaalit toimivaltuudet eivät riitä väestön suojaamiseen. Väestönsuojelulain mukaiset poikkeusolojen toimivaltuudet ehdotetaan säädettäväksi pääosiltaan nykyisten kaltaisina.

Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin velvollisuudesta osallistua poikkeusolojen pelastustoimen tehtäviin. Velvollisten ikärajat on muutettu valmiuslain työvelvollisuusikärajoja vastaaviksi. Näihin tehtäviin määrättäisiin poikkeusolojen pelastustoimen organisaatioon etukäteen varattuja ja muitakin henkilöitä, joita vallitsevassa tilanteessa välttämättä tarvitaan. Poikkeusolojen pelastustoimi kattaa laajemman joukon toimintoja kuin normaaliolojen pelastustoimi. Siihen luetaan myös ensiapu-, huolto-, raivaus- ja puhdistustehtävät. Kaikkiin näihin tehtäviin on suunnitelmissa varauduttu perustamaan suojeluyksiköitä. Momentin 2 kohdassa säädettäisiin väestön siirroista. Väestön siirto toteutettaisiin suojaväistönä, valmiusevakuointina tai alueellisena evakuointina. Ensiksi mainittua käytetään välittömän vaaran uhatessa tai poistuttaessa saastuneelta alueelta ja jälkimmäisiä pidempikestoisessa tilanteessa. Hätätilanteessa oikeus evakuoida ihmisiä ja omaisuutta on myös pelastustoiminnan johtajalla ehdotuksen 47 §:n perusteella. Nykyisen väestönsuojelulain säännöksistä poiketen voitaisiin pelastustoimilain mukaisessa järjestyksessä siirtää myös tuotantolaitoksia, virastoja ja laitoksia sekä omaisuutta tilanteen edellyttämässä laajuudessa. Säännöksen tarkoituksena on turvata, että yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeiset virastot, laitokset ja tuotantolaitokset voitaisiin siirtää evakuoitavalta alueelta toimintakykyisinä turvallisemmalle paikkakunnalle. Tuotannon käynnistämiseen ja virastojen ja laitosten toiminnan järjestämiseen siirron jälkeen sovellettaisiin valmiuslain säännöksiä. Evakuoinnin yleisjohdosta vastaisi sisäasiainministeriö, jolla väestönsuojelua johtavana viranomaisena on yleiskuva tilanteesta. Muut ministeriöt päättäisivät evakuoinneista omalla toimialallaan. Sisäasiainministeriölle kuuluu väestön ja oman hallinnonalansa viranomaisten evakuointi. Valtioneuvoston kanslia ja valtiovarainministeriö määräisivät, mitkä valtion hallintoviranomaiset ja liikelaitokset evakuoidaan, kauppa- ja teollisuusministeriö määräisi evakuoitavat liikeyritykset ja -laitokset sekä niiden varastot ja muut elinkeinoelämän yksiköt, maa- ja metsätalousministeriö määräisi maa- ja metsätaloustuotantoon liittyvien tuotantolaitteiden ja -koneiden, varastojen sekä kotieläinten evakuoinneista, sosiaali- ja terveysministeriö hoito- ja huoltolaitosten, liikenneministeriö kuljetus- ja viestikaluston ja oikeusministeriö tuomioistuinten ja vankeinhoitolaitoksen yksiköiden evakuoinneista.

Momentin 3 kohdan mukaan väestön liikkumista voitaisiin rajoittaa heidän oman turvallisuutensa tai evakuointien turvallisen toteuttamisen vuoksi. Momentin 4 kohdan mukaan uhatuille alueille voitaisiin määrätä rakennettavaksi tilapäisiä suojatiloja ja -rakenteita. Momentin 5 kohdan mukaan pelastusviranomaisten tehtävien suorittamiseen saataisiin ottaa tarvittavaa kalustoa ja välineistöä sekä huonetiloja samoin kuin evakuoidun väestön huoltoon tarvittavaa omaisuutta. Momentin 6 kohdan perusteella voitaisiin suorittaa muitakin väestön suojelemiseksi tarpeellisia toimenpiteitä.

Momentin 7 kohdan mukaan viranomaisten velvollisuuksiin, tehtäviin sekä johto- ja alistussuhteisiin saataisiin tehdä muutoksia. Tällaisia järjestelyjä olisivat esimerkiksi eri toimialojen viranomaisten keskinäisten toimivaltasuhteiden järjestäminen. Ratkaisuvaltaa voitaisiin myös delegoida. Toimivaltuuksia käytettäessä on lakiehdotuksen mukaan noudatettava valmiuslain 3 luvussa säädettyjä yleisiä periaatteita. Valmiuslain 8 §:n mukaan poikkeusoloissa voidaan valtioneuvosto oikeuttaa käyttämään vain sellaisia toimivaltuuksia, jotka ovat välttämättömiä lain tarkoituksen saavuttamiseksi.

Toimivaltuuksia saadaan käyttää ja panna täytäntöön vain sellaisin tavoin, jotka ovat välttämättömiä lain tarkoituksen saavuttamiseksi. Valmiuslain 9 §:ssä säädetään kielto asettaa toimivaltuuksia käytettäessä ketään eri asemaan kuin muut rodun, ihonvärin, syntyperän, sukupuolen, kielen, kansallisuuden, uskonnon, iän, poliittisen tai muun mielipiteen taikka muun näihin verrattavan syyn vuoksi. Saman säännöksen mukaan kenenkään perustuslaissa turvattuja tai muitakaan oikeuksia ei saa rajoittaa enempää kuin tilanteen hallitseminen välttämättä edellyttää. Lisäksi on valmiuslain 10 §:n mukaan otettava huomioon lain soveltamisalan rajoitukset, jotka johtuvat Suomea velvoittavista kansainvälisistä sopimuksista tai kansainvälisen oikeuden yleisesti tunnustetuista säännöistä. Omaisuuden luovutusmääräyksiä annettaessa on lisäksi noudatettava valmiuslain 36 §:ssä säädettyjä rajoituksia. Pykälässä mainittujen toimenpiteiden kustannusten korvaamisesta säädettäisiin ehdotuksen 76, 78 ja 79 §:ssä.

12luku. Pelastustoimen henkilörekisterit

66 §. Hälytysrekisteri. Hätäkeskuksen tehtävänä on käynnistää pelastustoiminta ja avustaa hälytettäviä yksiköitä. Tällöin hätäkeskukselle kertyy tietoja keskeisistä kohteista, ajoreiteistä sekä pelastustoiminnassa kohdatuista ongelmista. Toiminnan tehostamiseksi ja kokemusten hyödyntämiseksi on tarpeellista tallentaa kertyvät tiedot rekisterin muotoon. Joissakin tapauksissa on tarpeellista tallentaa myös pelastustoiminnassa kohdattuja henkilöitä koskevia tietoja, joilla voi olla merkitystä jopa työturvallisuuden kannalta. Pelastushenkilöstön on tarpeellista ennakolta tietää, jos hätäilmoituksen tarkoittamassa kohteessa asuu väkivaltaiseksi todettu henkilö. Kohdetiedoissa tarvitaan yleensä yhteystietoja, joihin kuuluu myös omistajan ja haltijan nimi. Rekisteriin otettavalla teknisellä tallenteella tarkoitetaan hätäilmoituksesta nauhoitettua tai muulla tapaa aikaansaatua tallennetta, jota voidaan myöhemmin käyttää teknisellä apuvälineellä.

On välttämätöntä, että vastaanotetuista hätäilmoituksista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä pidetään luetteloa. Tämä palvelee paitsi seurantaa ja toiminnan kehittämistä, myös mahdollisia oikeudellisia tai muita jälkiselvittelyjä. Täydentävinä tietoina tulisi voida tallentaa ne tiedot, jotka hätäkeskus on hälytystä välittäessään saanut muista rekistereistä tai asianomaisilta tahoilta.

Hätäkeskukset ovat hallinnollisesti itsenäisiä yksiköitä suhteessa hälytysalueen kuntien pelastusviranomaisiin. Esityksen mukaan kukin kunta pitää suoritteistaan toimenpiderekisteriä, laatii niiden perusteella tilastoja sekä hyödyntää muutenkin kokemuksia. Hätäkeskuksessa kirjattavilla hälytysrekisteritiedoilla voi olla olennainen kunnan pelastusviranomaisen tietoja täydentävä merkitys, minkä vuoksi on tarpeellista säätää oikeudesta käyttää niitä kunnan pelastusviranomaisen pitämän toimenpiderekisterin muodostamisessa tai täydentämisessä. Vastaavasti voisi hätäkeskus palokuntia palvelevana hälytysyksikkönä käyttää kunkin kunnan toimenpiderekisteriä, mistä säädettäisiin toimenpiderekisteriä koskevassa lainkohdassa.

Jälkiselvittelyjen kannalta tietojen säilyttämisaika voisi olla pidempikin mutta käytännössä tarpeet tulevat esille ennen yleisen vanhentumisajan umpeutumista. Rajoitettu säilyttämisaika perustuisi kuitenkin erityisesti kohdetietojen vanhentumiseen.

67 §. Toimenpiderekisteri . Hätäkeskusten ohella kunnalliset palokunnat tarvitsevat historiatietoja toimenpiteistään. Tiedoilla on merkitystä kokemusten hyödyntämiseksi sekä tarkempien kohdetietojen muistiin merkitsemiseksi. Palokunnilla on myös tilastointivelvoite ja tietoja voidaan tarvita oikeudellisissa, onnettomuuden syytä koskevissa tai muissa myöhemmin suoritettavissa tutkimuksissa. Tiedoilla ei ole täyttä merkitystä, ellei niitä yksilöidä henkilöittäin, lukuun ottamatta tilastollisia yhdistelmiä. Potilastietoja, joita pelastusviranomaiselle voi tulla sairaankuljetuksen yhteydessä ja niin sanotussa ensivastetoiminnassa, ei kerätä toimenpiderekisteriin. Tilastojen muodostamiseksi kyseiset rekisterit ovat toisaalta välttämättömiä perustiedostoja.

Pelastustoimesta vastaava ministeriö määrittelee tilastointitarpeen. Lähtökohtana olisivat sekä tilastolliset että toiminnalliset tarpeet. Onnettomuustilastoinnin tämänhetkisen tietopohjan muodostavat ministeriön vahvistamat hälytysseloste- ja onnettomuusselosteohjeet lomakkeineen. Jälkimmäistä täydentää tarvittaessa rakennusseloste. Nykyinen jako hälytys- ja onnettomuusselosteisiin vastaa pääpiirteissään ehdotettuja hälytys- ja toimenpiderekistereitä.

Toimenpiderekisteritietojen luovuttaminen hätäkeskukselle tai toisille pelastusviranomaisille vastaisi niiden omaa rekisterinmuodostamisoikeutta. Luovutus hätäkeskukselle on tarpeellista ja tarkoituksenmukaista, koska hätäkeskuksen tehtävänä on avustaa ja toimia hätäilmoitusten vastaanottajana kutakin palokuntaa varten. Tietoja tarvitsee myös valvonnasta vastaava ylempi pelastusviranomainen sekä poliisi tai muu onnettomuuden syyn tutkija. Teknillisten tutkimuslaitosten tutkimustoimintaa varten rekisteristä on myös tarpeellista antaa tietoja.

68 §. Väestönsuojelun henkilörekisteri. Väestönsuojelun valmistelu poikkeusolojen varalta edellyttää jo normaaliaikana suoritettavaa organisaatioiden muodostamista ja henkilöiden varaamista niihin. Varaukset on tehtävä etukäteen, koska yksiköt on voitava muodostaa nopeasti tarpeen vaatiessa ja yksiköiden henkilöstöä on myös koulutettava poikkeusolojen tehtäviinsä. Virastojen ja laitosten omatoimisesta varautumisesta vastaavat väestönsuojeluyksiköt koostuisivat pääosin niiden vakinaisesta henkilökunnasta, josta työnantaja voi pitää rekisteriä muutenkin.

Pykälässä säädettäisiin rekisteriin merkittävät tiedot yksityiskohtaisesti. Lakiehdotuksen 52 §:ssä säädetään viranomaisen oikeudesta saada rekisteriin merkittävät tiedot. Ainakin tieto työkyvystä ja huollettavista pyydettäisiin lähinnä asianomaiselta itseltään, esimerkiksi tarkistamalla asia koulutuksen yhteydessä. Työkykyä koskevana tietona ei edellytettäisi yksityiskohtaisia lääketieteellisiä tietoja. Rekisterissä olevien henkilöiden väestönsuojelutehtäviin varaamisen perusteet olisi tarkistettava viimeistään viiden vuoden kuluttua rekisteriin merkitsemisestä tai edellisestä tarkistuksesta. Jos tarkistusta ei tehdä, henkilö olisi poistettava rekisteristä. Ministeriön ohjeissa tullaan suosittelemaan tietojen tarkistusta kahden vuoden välein.

69 §. Väestönsuojelun kiinteistörekisteri . Vastaavasti mitä edellisen pykälän yhteydessä on todettu tarpeesta varata henkilöstöä väestönsuojelutehtäviin jo normaaliaikana, on huolehdittava toimitilojen varaamisesta väestönsuojeluorganisaatioille sekä kartoitettava evakuoitavien ihmisten, virastojen ja laitosten, tuotantolaitosten, varastojen ja näitä vastaavien yksiköiden sijoituspaikat. Viranomaisten oikeudesta saada tietoja rakennuksesta ja huonetiloista tilojen kartoitusta ja käytön suunnittelua varten säädettäisiin 52 §:ssä. Väestönsuojelun kiinteistörekisterin muodostaminen edellyttää välttämättä myös tietoja kohteiden omistus- ja hallintasuhteista sekä niiden nykyisestä käytöstä ja käyttömahdollisuuksista. Rekisterin perustaminen edellyttää käytännössä massaluovutuksena saatavia perustietoja. Tietojen ajankohtaisuuden varmistamiseksi rekisterin tietosisällön säilyttämistarve ehdotetaan viideksi vuodeksi.

70 §. Valvontarekisteri. Palotarkastusten suorittamiseksi kunnan pelastusviranomaisen on tarpeellista pitää rekisteriä palotarkastus- kohteista sekä niiden omistajista ja haltijoista. Rekisterin muodostamiseksi pelastusviranomaisen tulee voida hyödyntää olemassa olevia väestö- ja kiinteistötiedostoja sekä yksittäisten kiinteistöjen valmiussuunnittelutiedostoja. Rekisteriin voitaisiin merkitä kiinteistön vaaratekijöiden tai muiden erityispiirteiden lisäksi tiedot tehdyistä ja suunnitelluista palotarkastuksista, asianomaiselle kohteelle annetut määräykset ja ohjeet sekä muut henkilö- ja paloturvallisuutta koskevat tiedot kuten myös tiedot väestönsuojeluvalmiudesta.

13luku. Pelastustoimen rahoitus, palkkiot ja korvaukset

71 §. Vastuu pelastustoimen kustannuksista. Kustannustenjaon pääsääntö on nykyisen väestönsuojelulain mukainen, eli kustannuksista vastaa se viranomainen, jonka velvollisuutena toimenpiteen tai tehtävän suorittaminen tai siitä huolehtiminen on. Pelastustoimen tehtäviin osallistuvat useiden toimialojen viranomaiset niin valtion kuin kuntienkin organisaatiossa. Kukin vastaa vastuulleen säädettyjen tehtävien aiheuttamista kustannuksista. Virka-apu korvataan siten kuin asianomaiset siitä sopivat. Säännös koskee nykyisestä poiketen myös yksityisten tahojen kustannusvastuuta. Yksityiset tahot vastaisivat muun muassa omien väestönsuojiensa rakentamisesta ja erinäisen kaluston ja varusteiden sekä välineiden hankkimisesta aiheutuneista kustannuksista.

Kunnat saavat nykyisin valtionosuutta aluehälytyskeskusten perustamiskustannuksiin ja palo- ja pelastustoimen huomattavan kalliin kaluston hankintakustannuksiin valtion talousarvion rajoissa. Siitä on säädetty erikseen kunnille palo- ja pelastustoimen kustannuksiin suoritettavista valtionosuuksista ja -avustuksista annetussa laissa (560/1975) jota on merkittäviltä osiltaan muutettu valtionosuusuudistuksen yhteydessä vuonna 1995. Lakiehdotuksen 18 §:n mukaan valtio voi lisäksi osallistua pelastustoiminnassa tarvittavan valmiuden ylläpitämiseen hankkimalla erityiskalustoa tai rahoittamalla erityistoimintoja.

72 §. Pelastustoimintaa varten saadun avun korvaaminen. Palo- ja pelastustoimesta annetun lain mukaan sammutus- ja pelastustoimintaa koskevasta avusta on apua pyytänyt kunta velvollinen suorittamaan täyden korvauksen, jollei toisin sovita. Periaate ehdotetaan säilytettäväksi. Ehdotetun 13 §:n mukaan onnettomuuspaikalle pitäisi hälyttää pelastustoiminnan kannalta tarkoituksenmukaisimmat yksiköt riippumatta siitä, minkä kunnan yksiköitä ne ovat. Usein tarkoituksenmukaisuus merkitsee lähintä yksikköä. Hälytysohjetta laadittaessa kuntien olisi aiheellista sopia korvausperusteista myöhempien riitatilanteiden välttämiseksi. Vastavuoroisuusperiaatteen tai muun syyn johdosta kunnat voisivat myös olla perimättä korvauksia. Joskus onnettomuuden vaikutukset voivat ulottua onnettomuuden tapahtumapaikkaa laajemmalle alueelle. Tällöin tapahtumakunta vastaisi niiden torjuntatoimenpiteiden kustannuksista, joista se on itse velvollinen huolehtimaan. Muut kunnat, joissa myös ilmenee onnettomuuden vaikutuksia, vastaisivat omalla alueellaan tapahtuvan pelastustoiminnan kustannuksista. Tällaisia tilanteita voisi esiintyä esimerkiksi säteilyonnettomuuksissa ja laajoissa kemikaalionnettomuuksissa.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi uusi säännös virka-avusta maksettavasta korvauksesta.

73 §. Metsä- ja maastopalojen sammutuskustannukset. Pykälässä säädettäisiin, miten sammutuskustannukset jaetaan metsä- tai maastopalossa, joka ulottuu yhtä useamman kunnan alueelle. Kuntien on mahdollista sopia kustannustenjaosta. Jos näin ei tehdä, menetellään pykälässä säädetyllä tavalla. Saman sisältöinen säännös on voimassa nykyisin.

74 §. Valtionavustus kuntien väestönsuojelumenoihin. Väestönsuojelulain mukaan kunnalle tai yksityiselle voidaan korvata kohtuullinen osa kustannuksista, jos rakenteellisista tai muista väestönsuojelutoimenpiteistä aiheutuvat kustannukset muodostuvat sille erityisen rasittaviksi. Lakiehdotuksessa poikettaisiin tästä säännöksestä siten, että avustusta myönnettäisiin vain kunnalle ja ainoastaan valtion talousarviossa päätetyissä rajoissa. Nykyisin avustusta on myönnetty lähinnä kuntien johtokeskusten rakentamiskustannuksiin vähävaraisimmille kunnille. Tämän pykälän nojalla voitaisiin avustaa myös yhteistoiminta-alueiden aluejohtokeskusten varustamista.

75 §. Pelastustehtävän kustannusten korvaaminen valtion varoista. Palo- ja pelastustoimesta annetun lain mukaan valtio korvaa sammutus- ja pelastustoiminnasta aiheutuneet kustannukset kunnalle suuronnettomuuksissa niiden apua antaneiden kuntien osalta, jotka eivät kuulu tapahtumakunnan yhteistoiminta-alueeseen. Tällainen peruste ei ole riittävän tasapuolinen eikä riipu todellisesta tuen tarpeesta. Valtion korvausvastuu säilytettäisiin laissa, mutta sen perusteena olisi sammutuskustannusten suhde asianomaisen kunnan verotuloihin. Kunnan omavastuuksi yksittäisessä pelastustehtävässä ehdotetaan 1 prosenttia kunnan laskennallisesta verotulosta siihen perustuvine tasauksineen. Korvattavia olisivat omavastuun ylittävät ylimääräiset kustannukset, joilla tarkoitetaan kunnan normaalisti valmiudessa olevien voimavarojen käytöstä aiheutuvien kustannusten lisäksi aiheutuneita pelastustoiminnan kustannuksia kuten muiden kuntien avunannosta suoritettavat korvaukset, virka-avusta suoritettavat korvaukset, sammutusaineista ja mahdollisesti ilma-alusten käytöstä sammutukseen maksettavat korvaukset. Vuonna 1997 sovellettava sisäasiainministeriön verotuloihin perustuvaa tasausta koskevan päätöksen mukaan omavastuuosuuden rajaksi muodostuisi keskimäärin noin 100 mk/asukas. Valtaosa kunnista eli 346 kuntaa saa verotuloihin perustuvaa tasauslisää ja niillä kaikilla omavastuun raja olisi vuoden 1997 tasossa 97 mk/asukas. Kunnat, joissa laskennallinen verotulo ylittää tasauksessa käytetyn tasausrajan, omavastuu olisi hieman korkeampi verotuloista riippuen. Enimmillään omavastuuraja olisi 117 mk/asukas. Omavastuuosuus kehittyisi vuosittain lähinnä kuntien verotulokehityksen mukaisesti. Tällöin sen reaalisessa arvossa ei ilmeisesti tapahtuisi kovin olennaisia muutoksia.

76 §. Poikkeusoloissa suoritettavat korvaukset. Nykyisessä väestönsuojelulaissa on periaatteena, että se, jonka velvollisuutena on huolehtia jostakin toimenpiteestä tai suorittaa jokin tehtävä, vastaa myös siitä aiheutuvista kustannuksista. Poikkeusoloissa valtioneuvoston päätöksessä määrättyjen toimivaltuuksien käytöstä aiheutuvista kustannuksista valtioneuvosto voi väestönsuojelulaissa säädetyistä kustannusten korvaamissäännöksistä poiketen määrätä kustannukset suoritettavaksi kokonaan tai osaksi valtion varoista. Lakiehdotuksessa täsmennettäisiin korvaussäännöksiä ja yhdenmukaistettaisiin ne valmiuslain vastaavien säännösten kanssa. Ehdotuksen mukaan viranomaisten haltuun ottamasta omaisuudesta suoritettaisiin vahingonkorvaus, joka olisi joko täysi korvaus tai kohtuullinen korvaus, jos valtiontaloudelliset tai kansantaloudelliset syyt sitä vahinkojen suuren määrän vuoksi välttämättä vaativat. Täydellä korvauksella tarkoitetaan, että vahinkoa kärsinyt saatetaan siihen asemaan, jossa hän on ollut ennen vahingon aiheutumista. Täyttä korvausta voitaisiin ilmeisesti soveltaa ainoastaan tilapäisissä, lyhytkestoisissa ja vain osaa kansalaisista koskevissa poikkeusoloissa. Huomattavan laajan ja pitkäaikaisen kriisin sattuessa vahingon kärsineiden määrä voisi nousta niin suureksi, ettei täyden korvauksen maksaminen olisi mahdollista.

Lakiehdotuksen 65 §:n mukaisia toimivaltuuksia käytettäessä voi syntyä monenlaisia muitakin vahinkoja. Niiden korvausvelvollisuus pitäisi voida harkita ottaen huomioon poikkeusolojen olosuhteet, joissa voidaan tiettyyn rajaan asti yleisen edun vuoksi kaventaa yksityisen etuja korvauksettakin. Jos valtioneuvosto niin päättäisi, voitaisiin korvausta suorittaa myös muista kuin 65 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetuista toimenpiteistä tai poiketa siitä mitä lakiehdotuksessa kustannusten jaosta eri tahojen kesken säädetään. Nykyisin on voimassa joitakin valtionosuus- tai avustusjärjestelmiä, joiden mukaan kunnille voidaan myöntää rahoitusta käyttökustannuksiin menoperusteisesti, muun muassa kuntien pelastustoimen kalliin kaluston hankintoihin. Jos 65 §:n nojalla määrätyt toimenpiteet aiheuttaisivat kustannuksia, jotka voitaisiin rahoittaa valtionosuutta tai valtionavustusta koskevan lain mukaisesti, olisi näitä säädöksiä noudatettava väestönsuojelun toimeenpanosta aiheutuvien korvausten suorittamisessa.

77 §. Vahingonkorvaus. Vahingonkorvauslakia sovellettaisiin siltä osin kuin ehdotetussa laissa ei ole vahingon korvaamisesta erikseen toisin säädetty. Vahingonkorvauslain mukainen korvausvastuu perustuu tahallisuuteen tai tuottamukseen. Pelastustoimilaissa erikseen säädettynä kunta korvaisi esimerkiksi pelastustehtäviin määrätylle aiheutuneen ja laissa tarkemmin määritellyn vahingon. Pelastustoimilaista riippumatta noudatettaisiin erityissäädöksiä kuten ympäristövahinkojen korvaamisesta annettua lakia (737/1994) .

78 §. Pelastus- ja väestönsuojelutehtäviin määrätyn palkkio ja korvaukset. Pelastustoimintaa johtava viranomainen voi lakiehdotuksen 48 §:n nojalla määrätä palo- tai onnettomuuspaikalla olevan tai kunnassa oleskelevan henkilön avustamaan pelastustoiminnassa. Pykälässä säädettäisiin heille maksettavasta palkkiosta ja muista korvauksista. Korvaus koskisi myös henkilön vahingoittunutta henkilökohtaista omaisuutta. Vahingoittuneen omaisuuden korvausmahdollisuus koskee myös palokuntaan kuuluvia, jos he eivät ole oikeutettuja korvaukseen muulla perusteella. Korvaus on perusteltua pelastustyön luonteen ja vaikeiden olosuhteiden johdosta. Palo- ja pelastustoimesta annetussa laissa olevan vastaavan säännöksen perusteella korvaukseen oikeutetuksi on katsottu myös henkilö, joka oma-aloitteisesti ryhtyy sammuttamaan havaitsemaansa paloa ja siinä yhteydessä kärsii vahinkoa. Korvauksen saaminen edellyttää kuitenkin riittävää näyttöä kuten hätäilmoitusta ja palokunnan käyntiä paikalla.

Väestönsuojelutehtäviin 65 §:n mukaisesti määrätyille maksettaisiin palkkaus valmiuslain 24 §:n periaatteiden mukaisesti, eli palkkaus ja muut edut määräytyisivät alalla voimassa olevan työ- tai virkaehtosopimuksen mukaan. Jollei perustetta ole mahdollista soveltaa, henkilölle on maksettava palkkaa ja annettava muut edut sen mukaisesti, mikä kohtuudella vastaa hänen suoritettavakseen määrättyjä tehtäviä. Palkkaus kuuluisi sen työnantajan maksettavaksi, jolle työ tehdään. Kunnan väestönsuojeluorganisaation henkilöiden palkkauksen suorittaisi siten kunta.

79 §. Pelastustoiminnassa ja väestönsuojelussa sattuneen tapaturman korvaaminen. Palo- ja pelastustoimesta annetun lain ja väestönsuojelulain nykyiset säännökset tapaturmakorvauksesta sellaisille pelastustoimintaan ja väestönsuojeutehtäviin osallistuville, jotka eivät ole työsuhteessa eivätkä siten lakisääteisen tapaturmavakuutussuojan piirissä, koottaisiin tähän pykälään. Säännös ei koskisi nuohoojia kuten nykyisin, koska nuohoojat olisivat ehdotuksen mukaisesti joko palvelussuhteessa kuntaan tai yritykseen tai olisivat itsenäisiä yrittäjiä.

Valtio korvaa tällaisille henkilöille sattuvan tapaturman ja ammattitaudin. Vakinaisen palokunnan henkilöstö on virkasuhteessa ja vakuutettu työtapaturman varalta. Sopimuspalokunnan henkilöstö on vakuutettu työtapaturman varalta vain, jos he ovat työsuhteessa kuntaan tai sopimuspalokuntaan. Runsas joukko vapaaehtoisia palokuntalaisia jää tapaturmavakuutuslain soveltamisalan ulkopuolelle. Heille korvattaisiin kuten nykyisinkin myös koulutuksessa, kalustonhuollossa ja sairaankuljetuksessa sattunut tapaturma. Teollisuuspalokuntaan kuuluvalle maksetaan korvausta valtion varoista, jos vahinko on sattunut pelastustoiminnassa asianomaisen laitoksen ulkopuolella. Säännös koskisi myös pelastustoiminnan johtajan määräyksestä sammutustyöhön osallistuvia henkilöitä samoin kuin poikkeusoloissa lain 65 §:n nojalla väestönsuojelutehtäviin määrättyjä ja väestönsuojelukoulutukseen osallistuvia henkilöitä.

Pykälän 3 momentissa viitattaisiin työnantajan oikeuksien osalta tapaturmavakuutuslakiin. Korvauksien käsittely säädettäisiin

4 momentissa Valtiokonttorin tehtäväksi, jolle asiat nykyisinkin kuuluvat.

14luku. Muutoksenhaku, pakkokeinot ja rangaistukset

80 §. Muutoksenhaku . Palo- ja pelastustoimesta annetun lain ja väestönsuojelulain nojalla tehtyihin kunnan viranomaisen päätöksiin haetaan muutosta kuntalain mukaan, koska muutoksenhausta ei ole erikseen säädetty. Säädösehdotuksen mukaan muutoksenhaku kunnan viranomaisen päätöksestä määräytyisi pääsääntöisesti kuntalain mukaisesti. Pykälässä yksilöidyissä tapauksissa muutoksenhaussa noudatettaisiin kuitenkin hallintolainkäyttölakia. Ensimmäisenä muutoksenhakuasteena pykälässä mainituissa asioissa toimisi siten lääninoikeus. Jos muutoksenhausta ei säädettäisi ehdotetulla tavalla, esimerkiksi palotarkastajan päätöksiin olisi kuntalain mukaisesti haettava oikaisua ylemmältä kunnan viranomaiselta. Oikeudellinen ja palotekninen asiantuntemus tulisi kuitenkin otetuksi paremmin huomioon keskitettäessä ehdotuksessa tarkoitetut asiaryhmät lääninoikeuksiin. Ehdotetussa muutoksenhakumenettelyssä valitusoikeus on asianosaisella, joka katsoo päätöksen loukkaavan oikeuttansa. Kunnallisvalituksessa sen sijaan valitusoikeus on kunnan jäsenellä. Pykälässä tarkoitetut päätökset vaikuttavat lähinnä yksilön (kiinteistön omistajan) oikeusturvaan eikä niihin luonteensa takia siten ole perusteltua hakea muutosta kunnallisvalituksin.

81 §. Uhkasakko ja teettämisuhka . Pykälässä säädettäisiin mahdollisuus käyttää uhkasakkoa ja teettämisuhkaa pykälässä lueteltujen säännösten vastaisen toiminnan yhteydessä. Nykyisiin säännöksiin verrattuna erona on, että teot tai laiminlyönnit, joiden perusteella pakkokeinoja voidaan käyttää, on yksilöity. Pakkokeinoista on lisäksi säädetty ehdotuksen 16 §:ssä, jonka mukaan lääninhallitus voisi velvoittaa kunnan korjaamaan pelastustoimen palvelutasossa olevat epäkohdat.

Pakkokeinomenettelyssä noudatettaisiin uhkasakkolain (1113/1990) säännöksiä.

82 §. Rangaistukset . Palo- ja pelastustoimesta annetun lain mukaan palo- ja pelastussäännösten rikkomisesta on tuomittava, jollei teosta ole muualla säädetty ankarampaa rangaistusta, sakkoon taikka, jos asianhaarat ovat raskauttavat, enintään neljäksi kuukaudeksi vankeuteen. Väestönsuojelulain mukaan erittäin raskauttavien asianhaarojen kyseessä ollessa rangaistaan lain rikkomisesta enintään kuuden kuukauden vankeudella.

Rangaistavat teot ja laiminlyönnit yksilöitäisiin nykyisen lainsäätämiskäytännön mukaisesti. Pelastustoimilain mukaisia rikosnimikkeitä olisivat ehdotuksen mukaan pelastusrikkomus ja väestönsuojelurikkomus, joista voitaisiin tuomita ainoastaan sakkorangaistus. Pelastusrikkomuksia olisivat laiminlyönnit ja rikkomukset, jotka koskevat rakennusten ja laitteiden käyttöturvallisuutta (23 §), huolellisuusvaatimusta avotulen ja vaarallisten aineiden käytössä (24 §), avotulentekokieltoa (25 §), kulotuksen ilmoittamisvelvollisuutta (26 §), turvetuotannon paloturvallisuusvaatimuksia (27 §), hätäilmoituksen tekemisvelvoitetta (30 §), erityisiä turvallisuusvatimuksia kuten palovaroittimen hankkiminen (31 §), pelastusviranomaisen palotarkastuksessa antamia korjausmääräyksiä (37 §) tai velvollisuutta osallistua pelastustoimintaan (48 §). Väestönsuojelurikkomus olisi viranomaisen määräämästä koulutuksesta kieltäytyminen ilman pätevää syytä (53 §).

Lisäksi pelastustoimilaissa säädettäisiin väestönsuojelurikoksesta, josta voitaisiin tuomita sakkorangaistus tai enintään kuuden kuukauden pituinen määräaikainen vankeusrangaistus. Väestönsuojelurikoksia olisivat poikkeusoloissa annettavien erityisten velvoitteiden ja kieltojen noudattamatta jättäminen (65 §).

83 §. Tuomitsematta jättäminen . Nykyisessä käytännössä on ollut harvinaista käyttää samanaikaisesti uhkasakkoa ja rangaistusta. Säännöksellä vakiinnutettaisiin siten vallitseva käytäntö. Joissain tapauksissa, esimerkiksi aiheutetun vaaran luonteesta johtuen, on perusteltua käyttää rinnakkain uhkasakkoa ja rangaistusta.

15luku. Erinäiset säännökset

84 §. Vaitiolovelvollisuus. Pelastusviranomainen voi saada tehtävissään sellaisia viranomaistoimintaa, liiketoimintaa tai yksityistä henkilöä koskevia tietoja, jotka eivät ole julkisia tai jotka on erikseen säädetty salassa pidettäviksi. Vaitiolovelvollisuudesta ja tietojen luovuttamisen ehdoista on tarpeellista säätää myös pelastustoimilaissa. Viranomaisen hallussa olevia tietoja koskee yleisten asiakirjain julkisuudesta annettu laki. Virkasalaisuuden rikkominen on säädetty rangaistavaksi rikoslaissa samoin kuin yksityisen tieto- ja viestintäsalaisuuden rikkominen. Vastaava salassapitovelvollisuus kuin virkamiehillä on, ehdotetaan säädettäväksi myös muille pelastustoimintaan osallistuville henkilöille.

85 §. Velvollisuus tilastotietojen antamiseen. Nykyisen käytännön mukaan kunnan pelastusviranomaiset toimittavat sisäasiainministeriölle ja lääninhallitukselle säännösehdotuksessa mainittuja tietoja. Kerättäviä tietoja käytetään pelastustoimen palvelujen arviointiin ja valvontaan, tutkimukseen ja kehittämiseen sekä onnettomuuksien ennaltaehkäisyn kehittämiseen.

86 §. Onnettomuuden selvittäminen. Poliisi tutkii palon syyn, jos on aihetta epäillä rikosta. Onnettomuuksien tutkinnasta annetun lain (373/1985) mukaan yleisen turvallisuuden lisäämiseksi ja onnettomuuksien ehkäisemiseksi on suuronnettomuudet sekä ilmailussa ja raideliikenteessä tapahtuneet onnettomuudet tutkittava. Onnettomuuden tai vaaratilanteen tutkii onnettomuustutkintakeskus tai tutkintalautakunta.

Jos muut tutkintaorganisaatiot eivät selvitä palon tai muun onnettomuuden syytä, voisi ministeriö määrätä tutkimuksen suoritettavaksi ja nimetä sitä varten asiantuntijoista koostuvan tutkintaryhmän. Tulipalojen syistä on kunnan pelastusviranomaisen säännöksen mukaan aina tehtävä arvio.

87 §. Poliisin virka-apu . Pykälän mukaista virka-apua voitaisiin käyttää, jos pelastusviranomainen ei pääse suorittamaan laissa säädettyä tarkastusta tai jos on estettävä vaarallinen toiminta. Virka-apuun olisi tarpeen turvautua, jos tarkastuksen kohteessa on syytä epäillä harjoitettavan toimintaa, joka vaarantaa ihmisten ja ympäristön turvallisuutta. Poliisilaissa (493/1995) on myös säädetty poliisin antamasta virka-avusta. Poliisilain mukaan poliisin on annettava pyynnöstä muulle viranomaiselle ja yksityiselle virka-apua, milloin siitä on erikseen säädetty. Edelleen poliisin on annettava virka-apua myös muulle viranomaiselle laissa säädetyn valvontavelvollisuuden toteuttamiseksi. Selkeyden vuoksi ehdotetaan myös pelastustoimilaissa säädettäväksi poliisin antamasta virka-avusta. Etenkin onnettomuusvaaraa aiheuttavan toiminnan kieltämiseen liittyvän virka-avun voidaan katsoa edellyttävän pelastustoimilaissa olevaa erillistä poliisin virka-apuun oikeuttavaa säännöstä.

88 §. Norminantovaltuus. Pykälässä säädettäisiin tietyistä yksilöidyistä asiakokonaisuuksista, joista sisäasiainministeriö voisi antaa määräyksiä. Norminantovaltuus vastaisi suurelta osin palo- ja pelastustoimesta annetussa laissa ja väestönsuojelulaissa säädettyjä norminantovaltuuksia. Asiat, joissa sisäasiainministeriön määräysten antaminen olisi mahdollista, ovat luonteeltaan teknisiä tai muutoin niin yksityiskohtaisia, ettei säännöksiä ole tarkoituksenmukaista sisällyttää lakiin tai asetukseen.

89 §. Tarkemmat säännökset . Asetuksella on tarkoitus säätää muun muassa kunnan pelastustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista, pelastusviranomaisten ja muiden pelastushallinnon tehtäviä hoitavien viranomaisten tehtävistä sekä väestönsuojan koosta ja lujuusvaatimuksista.

16luku. Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset

90―95 §. Lakiehdotuksen 90 §:ään on otettu tavanomainen voimaantulosäännös.

Siirtymäsäännöksissä säädettäisiin siirtymäaika pelastustoimen palvelutason määrittelyyn, häytysohjeiden laatimiseen, palovaroittimien hankkimiseen ja väestönsuojelun johtokeskusten rakentamiseen sekä hätäkeskusten rakenteellisten vaatimusten toteuttamiseen, jotka ovat uusia tai lisättyjä vaatimuksia. Lisäksi täsmennettäisiin valtion korvauksia koskevien säännösten soveltamista siten, että korvauksien perusteena olevan onnettomuuden pitää olla saanut alkunsa lain voimaantulon jälkeen. Muuttuneita muutoksenhakusäännöksiä sovellettaisiin vasta lain voimaantulon jälkeen tehtyihin päätöksiin.

Henkilökohtainen vapaus

Henkilökohtaista vapautta rajoittava velvollisuus tehdä väestön suojelemiseksi tarpeellista työtä (65 §:n 1 momentin 1 kohta) perustuu väestönsuojelulakiin. Velvollisuutta ei ehdoteta laajennettavaksi vaan työvelvollisuuden alaikärajaa nostettaisiin yhdellä vuodella. Tämä säännös ei siten edellyttäisi perustuslain säätämisjärjestystä. Säännös ei myöskään ole ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen eikä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen kanssa, koska sopimuksissa on lueteltu kriisitilanteet yhtenä seikkana, johon pakkotyön kielto ei ulotu.

Väestönsuojelukoulutukseen osallistumisen (53 §) tarkoitus on valmentautua väestönsuojelutehtävien hoitamiseen poikkeusoloissa. Koulutukseen osallistumisvelvollisuus koskee väestönsuojelutehtäviin varattua johto- ja erityshenkilöstöä. Velvollisuus perustuu väestönsuojelulakiin. Koulutukseen osallistumisvelvollisuutta laajennettiin kestoltaan väestönsuojelulain muutoksella, joka säädettiin tavallisena lakina. Perustuslakivaliokunnan kannanotto lainmuutoksesta oli (PeVL 6/1989 vp), että väestönsuojelukoulutukseen velvoittaminen ei edellytä perustuslainsäätämisjärjestystä, koska kysymys on ajallisesti vähäisestä rajoituksesta, joka koskee verraten suppeaa henkilöjoukkoa ja on tärkeän yleisen edun vaatima.

Lakiehdotuksen 47 §:ssä ehdotettu pelastustoiminnan johtajan oikeus määrätä ihmisiä suojautumaan sekä siirtää ihmisiä, eläimiä ja omaisuutta pois vaaran uhkaamalta alueelta on tarkoitettu ihmisten oman hengen, terveyden ja omaisuuden turvaamiseksi eikä säännöksen tämän vuoksi voida katsoa merkitsevän poikkeusta hallitusmuodossa säädettyyn ihmisten henkilökohtaiseen vapauteen. Vastaava säännös on säädetty palo- ja pelastustoimesta annetussa laissa, joka on säädetty tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Lakiehdotuksen 48 §:ään sisältyvä velvollisuus avustaa pelastustoiminnassa on myös säädetty palo- ja pelastustoimesta annetussa laissa. Perustuslakivaliokunta ei ole lakia säädettäessä antanut lausuntoa säätämisjärjestyksestä. Velvollisuus on säädetty ihmisten hengen ja terveyden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseksi hätätilanteissa. Hengenvaarassa tai vakavassa terveyden vaarassa olevan henkilön auttamatta jättäminen on rikoslain 21 luvun 15 §:ssä säädetty rangaistavaksi teoksi (pelastustoimen laiminlyönti). Onnettomuuspaikalla oleviin kohdistuvana pelastustoiminnan avustamistehtävään liittyvä henkilökohtaisen vapauden rajoitus on tilapäinen ja lyhytkestoinen. Oikeus määrätä kunnassa oleskelevia avustamaan pelastustehtävissä koskee laajempaa henkilöjoukkoja ja valtuus uskottaisiin vain viranomaisasemassa olevalle. Onnettomuuksia, joissa apujoukkoja tarvittaisiin, olisivat esimerkiksi laaja metsäpalo, tulva tai muu erittäin tuhoisa suuronnettomuus tai luonnonmullistus, joiden pelastustehtävissä tarvitaan runsaasti työvoimaa. Avustamisvelvollisuudesta aiheutuva vapauden rajoitus olisi tilapäistä ja tehtävästä olisi oikeus kieltäytyä pätevästä syystä. Suuronnettomuutta voidaan verrata ihmisoikeussopimuksissa tarkoitettuun kriisitilanteeseen, jossa pakkotyön kiellosta voidaan poiketa. Kunnassa oleskelevien määrääminen avustustehtäviin tulisi kysymykseen äärimmäisen harvoin, mutta tämän mahdollisuuden säilyttäminen laissa on tärkeän yleisen edun mukaista.

Liikkumisvapaus

Lakiehdotuksen 65 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohdan mukaan poikkeusoloissa valtioneuvosto voidaan oikeuttaa määräämään, että väestö tai osa siitä, tuotantolaitokset, virastot ja laitokset ja omaisuus on tilanteen edellyttämässä laajuudessa määrätyltä alueelta siirrettävä muualle ja että oikeus oleskella määrätyllä paikkakunnalla tai poistua paikkakunnalta on kielletty tai rajoitettu. Säännökset rajoittavat hallitusmuodon 7 §:ssä säädettyä liikkumisvapautta, mutta säännöksessä tarkoitetut toimenpiteet on tarkoitettu ihmisten hengen ja terveyden suojaamiseksi. Kun jokin alue evakuoidaan siksi, että siellä asuminen tai oleskeleminen on vaaraksi ihmisten turvallisuudelle, tarvitaan evakuointien tarkoituksen turvaamiseksi oikeus kieltää tai rajoittaa liikkuminen vaarallisella alueella. Paikkakunnalta poistumisen kiellolla on tarkoitus estää väestön hallitsematon siirtyminen joltakin alueelta tilanteessa, jossa väestö poistumismatkallaan joutuisi vaaraan esimerkiksi säteilytilanteen tai sotatoimien johdosta. Ehdotetut 65 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohdassa olevat liikkumisvapauden rajoitukset väestön osalta on säädetty väestönsuojelulaissa perustuslainsäätämisjärjestyksessä ja voitaisiin sen vuoksi säätää tavallisella lailla. Virastojen, laitosten ja omaisuuden siirtoa toiselle paikkakunnalle koskeva säännös on laajennus väestönsuojelulain säännöksiin verrattuna. Valtio, kunnat ja julkisoikeudelliset yhteisöt jäävät perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaan perusoikeussuojan ulkopuolelle, joten niiden siirtämisestä toiselle paikkakunnalle olisi mahdollista säätää tavallisella lailla. Tuotantolaitoksiin perusoikeudet ulottuvat välillisesti. Puuttumalla oikeushenkilön asemaan vaikutetaan sen taustalla olevien yksilöiden oikeuksiin. Evakuointia toimeenpantaessa olisi sen henkilöstö joka tapauksessa siirrettävä turvallisemmille alueille. Tuotantolaitosten siirtämisellä kokonaisuutena turvataan ihmisten ohella hallitusmuodon 15 §:ssä säädettyä elinkeinon harjoittamisoikeutta ja oikeutta tehdä työtä sijoituspaikkakunnalla. Poikkeusoloja koskevina edellä käsitelty toimivaltuuksien laajennus voitaisiin joka tapauksessa hallitusmuodon 16 a §:n nojalla säätää tavallisella lailla.

Kotirauhan suoja

Hallitusmuodon 8 §:ssä säädettyä kotirauhan suojaa rajoittavia viranomaisten toimivaltuuksia sisältyy lakiehdotuksen 17 §:ään, jonka mukaan pelastusviranomaiset voivat tehdä tarkastuksia pelastustoiminnan ja väestönsuojelun järjestelyjen valvomiseksi, sekä 35 §:ään, jossa säädetään palotarkastusten toimittamisesta. Lakiehdotuksen 86 §:n mukaan onnettomuuden syyn selvittämiseksi tehtävässä tutkimuksessa olisi tutkijoilla oikeus päästä onnettomuuskohteeseen. Poliisi olisi 87 §:n mukaan velvollinen tarvittaessa antamaan virka-apua 17 ja 35 §:ssä tarkoitettujen tarkastusten toimittamisessa. Palotarkastuksista on säädetty voimassa olevassa palo- ja pelastustoimesta annetussa laissa ja valmiustarkastuksista väestönsuojelulaissa. Laajennuksena nykyiseen tarkastusjärjestelmään on, että valmiuden tarkastaminen ulottuu myös muuhun kuin poikkeusolojen varautumisjärjestelyihin. Palotarkastukset ja onnettomuuden syyn tutkimiseen liittyvät tarkastukset saattavat kohdistua myös ihmisten asuntoon. Asuntoon kohdistuva tarkastus ulottuu perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaisesti (PeVL 19/1985 vp, PeVL 1/1986 vp, PeVL 3/1987 vp) perusoikeuden suojan ydinalueeseen. Hallitusmuodon 8 §:ssä on rajoituslauseke, jonka mukaan lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Ennen hallitusmuodon perusoikeuksia koskevien säännöksien muutosta (969/1995) , perustuslakivaliokunnalla oli vakiintunut käytäntö kotirauhan suojasta poikkeamista koskevien säännösten säätämisjärjestyksestä. Siitä voitiin valiokunnan mukaan poiketa muutenkin kuin kotietsinnän muodossa, mutta poikkeamisesta on säädettävä lailla ja pääsääntöisesti poikkeaminen tulee kysymykseen vain tärkeän yleisen edun vaatiessa. Nykyisten perusoikeussäännösten voimassaoloajalta löytyy perustuslakivaliokunnan kannanottoja siitä, milloin tarkastus rikosten selvittämiseksi on mahdollista säätää tavallisella lailla, ei sen sijaan kannanottoja siitä, milloin se perusoikeuksien turvaamiseksi on mahdollista. Palotarkastuksien tarkoituksena on huolehtia ihmisten turvallisuudesta ehkäisemällä tulipaloja ja muita onnettomuuksia. Säännös säädettäisiin ihmisten hengen ja terveyden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseksi ja ehdotetusta säännöksestä aiheutuvan kotirauhan rajoituksen voitaisiin katsoa tapahtuvan perusoikeuksien turvaamiseksi. Palo- tai onnettomuusvaarasta ei aiheudu vaaraa pelkästään kohteen omalle turvallisuudelle vaan tulipaloista, räjähdyksistä ja muista vastaavista onnettomuuksista joutuvat kärsimään myös lähipiirissä asuvat tai oleskelevat. Tarkastusten voidaan katsoa olevan siten myös tärkeän yleisen edun vaatimia.

Pelastusviranomaisten käynnistämä onnettomuuden tutkinta on tarkoitettu tulipalon tai muun onnettomuuden syyn selvittämiseksi, jotta saataisiin tietoa vastaavien onnettomuuksien ehkäisemistä varten. Tutkijoille ehdotetaan 86 §:ssä oikeutta päästä onnettomuuskohteeseen ja saada ottaa näytteitä. Jos on syytä epäillä rikosta, poliisi suorittaa tutkinnan ja huolehtii ehdotetuista toimenpiteistä. Palonsyyn tutkinnan yhteydessä tehtävän tarkastuksen tarkoituksena on siten ihmisten turvallisuuden edistäminen ja sen aiheuttama kotirauhan rajoitus on tutkinnasta koituvaan yleiseen etuun verrattuna vähäinen. Valmiustarkastukset eivät kohdistuisi ihmisten asuntoihin, eivätkä siten rajoittaisi kotirauhan suojan ydinaluetta.

Omaisuuden suoja

Lakiehdotuksen 47 §:ssä pelastustoiminnan johtajalle säädettäisiin valtuus ottaa käytettäväksi rakennuksia, viesti- ja tietoliikenneyhteyksiä ja välineitä sekä pelastustoiminnassa tarvittavaa kalustoa, välineitä ja tarvikkeita, elintarvikkeita, poltto- ja voiteluaineita ja sammutusaineita, jos tilanteen hallitseminen ei muuten ole mahdollista. Näistä hyödykkeistä suoritettaisiin täysi korvaus ja käyttöön otetulle omaisuudelle mahdollisesti aiheutunut vahinko korvattaisiin. Valtuuden tarkoituksena on antaa mahdollisuus täydentää pelastajien kalustoa, varusteita, jos tarve on välttämätön ja kiireellinen ja niitä on onnettomuuspaikan läheisyydessä saatavilla. Omaisuuden käyttöön otto olisi mahdollista vain poikkeuksellisissa hätätilanteissa, joissa ihmisiä, omaisuutta tai ympäristö olisi uhattuna ja toimenpiteellä voidaan estää suuremman vahingon syntyminen. Säännöksen sisältämää omaisuuden suojan rajoitusta voidaan pitää vähäisenä, koska se koskee poikkeuksellisia tilanteita, rajoitettua joukkoa onnettomuuden lähipiirissä olevia ihmisiä tai oikeushenkilöitä ja tapahtuu täyttä korvausta vastaan.

Pelastustoiminnassa voidaan myös ryhtyä toimenpiteisiin, jotka vahingoittavat onnettomuuden kohdetta tai sen läheisyydessä olevaa omaisuutta, mutta ovat välttämättömiä tulipalon sammuttamiseksi tai muun vahingon torjumiseksi. Näissä tapauksissa on kysymyksessä pakkotila, jossa sammutus- ja pelastustoiminnan taktiikkaan tai tekniikkaan liittyvillä toimenpiteillä estetään suuremman vahingon syntyminen. Tällaisista toimenpiteistä ei suoriteta korvausta, vaan ne muodostavat osan asianomaisen onnettomuuden vahingoista.

Lakiehdotuksen 65 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan valtioneuvosto voidaan poikkeusoloissa oikeuttaa määräämään erinäisen omaisuuden käyttöönotosta väestönsuojelua varten. Säännös on säädetty nykyisessä väestönsuojelulaissa, mutta omaisuuden käyttöön otosta suoritettava korvausjärjestelmä (76 §) ehdotetaan muutettavaksi. Täyden korvauksen periaatteesta voitaisiin poiketa ja suorittaa kohtuullinen korvaus, jos vahinkoa on vahingon käsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen pidettävä vähäisenä tai jos valtiontaloudelliset tai kansantaloudelliset syyt sitä vahinkojen suuren määrän vuoksi välttämättä vaativat. Korvausjärjestelmä olisi yhteneväinen valmiuslaissa säädetyn järjestelmän kanssa. Valmiuslaissa on lähdetty siitä, että poikkeuksellisissa oloissa on voitava tiettyyn rajaan asti kaventaa yksityisen etua yleisen edun hyväksi. Valmiuslaki on säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä. Käyttöön otetun omaisuuden korvausjärjestelmää koskeva säännös ei välttämättä vaatisi perustuslain säätämisjärjestystä, koska korvaussäännös koskee poikkeusoloja, joissa hallitusmuodon 16 a §:n mukaan on mahdollista lailla säätää välttämättömiä ja tilapäisiä poikkeuksia perusoikeuksiin.

Perustuslakivaliokunta on väestönsuojelulain muutoksen käsittelyn yhteydessä ottanut kantaa sanotun lain 9 §:ään säädetyn väestönsuojan rakentamisvelvollisuuden laajenemiseen rakennuksen omistajan käyttövapauden rajoituksena. Perustuslakivaliokunta katsoi (PeVL 6/1989 vp), ettei silloinen väestönsuojan rakentamisvelvollisuuden laajennus rajatuilta alueilta koko maan alueelle vaatinut perustuslainsäätämisjärjestystä. Pelastustoimilaissa ehdotetaan omakotitaloja ja paritaloja koskevan väestönsuojan rakentamisvelvollisuutta koskevan poikkeuksen poistamista laista, mikä merkitsee väestönsuojan vaatimista pieneen määrään asuintaloja, jotka kooltaan täyttävät pääsäännön mukaan rakentamisvelvollisuudelle asetetun rajan 600 m2. Väestönsuojan rakentamisvelvollisuus on tarkoitettu edistämään hallitusmuodon 6 §:ssä säädettyä hengen suojaa ja on rasittavuudeltaan verrattavissa muihin uudisrakentamisessa huomioon otettaviin käyttövapautta rajoittaviin velvoitteisiin. Tämäkin laajennus voitaisiin siten säätää tavallisella lailla. Palovaroittimien hankkimisvelvollisuus (31 §) kaikkiin asuntoihin ja yöpymispaikkoihin voidaan vastaavasti katsoa omistajan käyttöoikeuden rajoitukseksi. Sitä ei rajattaisi vain lain voimaantulon jälkeen rakennettaviin asuntoihin ja huonetiloihin, vaan myös olemassaoleviin tiloihin. Rasittavuudeltaan toimenpide on hyvin vähäinen, mutta toimenpiteen vaikutus ihmishenkien pelastamiseksi tulipaloissa on merkittävä.

Kunnallinen itsehallinto

Lakiehdotuksessa on säännöksiä, joiden mukaan pelastustoimen tehtäviä on tarvittaessa hoidettava kuntarajojen estämättä siten, että hätäkeskus hälyttää lähimmän tarkoituksenmukaisen yksikön (13 §) ja tarvittaessa aluepalopäällikkö voi ryhtyä johtamaan pelastustoimintaa (46 §). Avunantotehtävästä on suoritettava täysi korvaus, jolleivät kunnat ole toisin sopineet. Aluepalopäällikkö voi johtaessaan määrätä toimenpiteistä, joista myös aiheutuu kustannuksia toiselle kunnalle. Kuntien itsehallinnosta (hallitusmuodon 52 § 2 momentti) olevan perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan kuntien itsehallinnon perustuslainvoimaisesti turvattuna sisältönä on sen estäminen, että tavallisella lailla puututtaisiin keskeisiin ominaispiirteisiin tavalla, joka asiallisesti ottaen tekisi itsehallinnon merkityksettömäksi (PeVL 14/1986 vp). Perustuslainsuojaa nauttivina kuntien itsehallinnon osa-alueina on pidetty muun muassa kunnallista verotusoikeutta ja kuntalaisten oikeutta itse valitsemiinsa hallintoelimiin. Edellä mainitut lakiehdotuksen kohdat rajoittuvat operatiiviseen toimintaan eli ihmisten ja omaisuuden pelastamiseen onnettomuuden sattuessa ja turvaavat osaltaan ihmisten henkeä ja henkilökohtaista turvallisuutta eikä ehdotettujen säännösten mukaisen toiminnan voida katsoa kaventavan kuntien hallinnollista päätösvaltaa. Hälytyksen tekevä hätäkeskus ei käytä hallinnollista päätösvaltaa, vaan lähettää onnettomuuspaikalle etukäteen kuntien pelastusviranomaisten kanssa laadittujen hälytysohjeiden mukaisen yksikön tai yksiköt ja onnettomuuden laajentuessa yksiköitä hälytetään lisää. Aluepalopäällikön johtamistehtävästä ja kuntien avunantovelvollisuudesta on säädetty nykyisessä palo- ja pelastustoimesta annetussa laissa. Hälytysohjetta koskevassa säännöksessä (13 §) ehdotettu kuntarajoista riippumaton lähimmän yksikön hälyttämisperiaate muuttaisi lakisääteiseksi toimintamallin, jota nyt useilla alueilla noudatetaan sopimuksen perusteella. Kunnille voidaan antaa tehtäviä lailla. Esitetyt tehtävät eivät ole sen luonteisia, että ne puuttuisivat itsehallinnon keskeisiin ominaispiirteisiin. Perustuslain säätämisjärjestystä ei tältä osin olisi siten vaadittava.

Hallitus katsoo, että lakiehdotus voitaisiin edellä esitetyistä syystä säätää tavallisena lakina. Koska asia on tulkinnanvarainen, tulisi säätämisjärjestyksestä saada eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunto.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Tätä lakia sovelletaan:

Edellä 1 momentissa tarkoitettujen toimintojen muodostamaa toimialaa kutsutaan pelastustoimeksi.

Tätä lakia ei sovelleta aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annetussa laissa (300/1979) , maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta annetussa laissa (378/1974) , meripelastuspalvelusta annetussa laissa (628/1982) tai ilmailulaissa (281/1995) tarkoitettuun toimintaan.

Valtion pelastusviranomaisia ovat pelastustoimesta vastaava ministeriö ja lääninhallitukset.

Kunnan pelastusviranomaisia ovat palopäällikkö ja kunnan näihin tehtäviin määräämät pelastustoimen viranhaltijat sekä kunnan asianomainen monijäseninen toimielin.

Pelastusviranomaisten tehtävistä säädetään tarvittaessa tarkemmin asetuksella.

Pelastustoimesta vastaava ministeriö huolehtii pelastustoimen valtakunnallisista valmisteluista ja järjestelyistä sekä eri ministeriöiden toimialaan kuuluvien pelastustoiminnan ja väestönsuojelun tehtävien yhteensovittamisesta, johtaa pelastustointa sekä valvoo pelastustoimen palvelujen saatavuutta ja tasoa.

Edellä 1 momentissa säädetyistä tehtävistä läänin alueella huolehtii lääninhallitus.

Kunta vastaa pelastustoimesta alueellaan ja sen tulee siinä tarkoituksessa:

Kunnalla tulee olla palokunta. Kunnan palokuntana voi olla kunnan oma palokunta taikka vapaaehtoinen palokunta, laitospalokunta tai tehdaspalokunta, joka on tehnyt kunnan kanssa sopimuksen.

Väestönsuojeluun kuuluvien eri toimialojen toimintaa kunnassa yhteensovittaa kunnanjohtaja.

Kunnat voivat hoitaa pelastustoimen tehtävänsä yhteistoiminnassa sen mukaan kuin kuntalaissa (365/1995) säädetään.

Poliisi, rajavartiolaitos, sosiaali- ja terveysviranomaiset, maa- ja metsätaloudesta vastaavat viranomaiset ja laitokset, ympäristöviranomaiset, henkilö-, tavara- ja tietoliikenteestä vastaavat viranomaiset, säteilyturvallisuudesta ja sääpalvelusta vastaavat virastot ja laitokset ovat pelastusviranomaisten ohella velvollisia osallistumaan pelastustoimintaan ja väestönsuojeluun siten kuin niiden tehtävistä säädetään.

Valtion ja kunnan viranomaiset ja laitokset antavat lisäksi pyynnöstä pelastusviranomaisille toimialaansa kuuluvaa tai siihen muuten soveltuvaa virka-apua.

Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetusta osallistumisesta ja virka-avusta säädetään tarvittaessa tarkemmin asetuksella.

Pelastusviranomaiset voivat antaa koulutus-, neuvonta- ja valistustehtäviä pelastustoimen alalla toimiville järjestöille. Pelastustoimen tehtävissä voidaan käyttää apuna vapaaehtoisia.

Rakennuksen omistaja ja haltija, teollisuus- ja liiketoiminnan harjoittaja, virasto, laitos ja muu yhteisö on velvollinen varautumaan asianomaisessa kohteessa olevien henkilöiden ja omaisuuden sekä ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa sekä sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät.

Pelastusviranomaiset sekä muut viranomaiset ja yhteisöt, joilla on pelastustoimeen kuuluvia tehtäviä tai virka-aputehtäviä, ovat velvollisia laatimaan yhteistoiminnassa keskenään tarpeelliset pelastustoimen suunnitelmat.

Niiden kuntien, joissa on ydinenergialain (990/1987) 3 §:n 5 kohdassa tarkoitettu ydinlaitos tai asetuksessa erikseen määritelty suuronnettomuuden vaaraa aiheuttava laitos, on laadittava pelastussuunnitelma laitoksessa sattuvan onnettomuuden varalta. Suunnitelmaa laadittaessa on kuultava vaaralle alttiiksi joutuvaa väestöä ja huolehdittava suunnitelmasta tiedottamisesta.

Asetuksessa säädettävän rakennuksen omistajan ja haltijan, teollisuus- ja liiketoiminnan harjoittajan, viraston, laitoksen ja muun yhteisön on laadittava suunnitelma 8 §:ssä tarkoitetuista toimenpiteistä.

Kunnan tulee tarvittaessa antaa toiselle kunnalle apua pelastustoiminnassa ja väestönsuojelussa.

Hälytystoiminnan järjestämiseksi valtakunnan alue jaetaan hälytysalueisiin, jotka määrää valtioneuvosto.

Johtamisen varmistamiseksi sekä yhteistoiminnan tehostamiseksi läänin alue jaetaan yhteistoiminta-alueisiin. Yhteistoiminta-aluejaon sekä yhteistoiminta-alueen keskuskunnan määrää lääninhallitus.

Yhteistoiminta-alueella on aluepalopäällikkö, jonka tehtävänä on yhteensovittaa pelastustoimen suunnittelua ja johtaa tarvittaessa pelastustoimintaa yhteistoiminta-alueella. Kunnat voivat sopia myös muiden tehtävien antamisesta aluepalopäällikölle.

Lääninhallitus nimeää aluepalopäällikön ja hänelle tarvittavan määrän sijaisia yhteistoiminta-alueen kuntien päätoimisesta päällystöstä.

Aluepalopäällikön tehtävistä aiheutuvat kustannukset jaetaan kuntien kesken niiden sopimalla tavalla. Jos kunnat eivät pääse siitä sopimukseen, kustannusten jaon ratkaisee lääninhallitus.

Kunnan tulee yhteistyössä naapurikuntien, aluepalopäällikön, pelastustoimintaan osallistuvien viranomaisten ja virka-apua antavien viranomaisten sekä hätäkeskuksen kanssa laatia hälytysohje pelastustoiminnassa tarvittavien voimavarojen hälyttämisestä ja kuntien välisen avun antamisesta. Hälytysohje on laadittava siten, että hätäkeskus voi hälyttää lähimmät tarkoituksenmukaiset yksiköt riippumatta siitä, minkä kunnan yksiköitä ne ovat.

Pelastustoimi on suunniteltava ja järjestettävä siten, että siihen kuuluvat toimenpiteet voidaan suorittaa viivytyksettä ja tehokkaasti.

Pelastustoimen palvelutason tulee vastata kunnan alueella esiintyviä onnettomuusuhkia.

Kunnan tulee selvittää ja arvioida kunnan alueella esiintyvät uhat ja määritellä niiden perusteella pelastustoimen palvelutaso, joka muodostuu palokunnan henkilöstöstä ja kalustosta sekä palokunnan toimintavalmiusajasta. Palvelutasoon kuuluu myös suunnittelu, onnettomuuksien ehkäisy, väestönsuojelu sekä pelastustoiminnassa tarvittavat tukitoiminnot.

Pelastustoimesta vastaava ministeriö antaa tarvittaessa määräykset palvelujen vähimmäistasosta.

Lääninhallituksen tehtävänä on valvoa, että kunnan pelastustoimen palvelutaso on säädösten ja määräysten mukainen. Tässä tarkoituksessa lääninhallituksella on oikeus saada kunnilta ja kuntayhtymiltä tarpeellisia tietoja ja selvityksiä.

Jos kunnan pelastustoimen palvelutasossa on huomattavia epäkohtia eikä kunta lääninhallituksen asettamassa määräajassa korjaa puutteita, lääninhallitus voi 81 §:ssä säädetyllä tavalla velvoittaa kunnan saattamaan palvelut laissa vaaditulle tasolle.

Pelastusviranomaiset voivat tehdä tarkastuksia tässä laissa säädettyjen pelastustoimen järjestelyjen valvomiseksi. Tarkastuksen toimittajalla on oikeus päästä tarkastettaviin tiloihin ja saada selvityksiä tässä laissa tai sen nojalla annetussa asetuksessa tai määräyksissä vaadituista suunnitelmista ja muista järjestelyistä. Edellä sanottu ei koske puolustusvoimia.

Valtio voi osallistua pelastustoimessa tarvittavan valmiuden ylläpitämiseen hankkimalla sellaista erityiskalustoa tai rahoittamalla sellaista toimintaa, jonka hankkiminen tai rahoittaminen valtion varoista on erityisestä syystä tarkoituksenmukaista.

Valtio huolehtii pelastustoimen ammatillisesta koulutuksesta sekä väestönsuojelun johto- ja erityishenkilöstön koulutuksesta. Koulutuksen järjestämisestä säädetään tarkemmin Pelastusopistosta annetussa laissa (1165/1994) ja asetuksessa (1237/1994) .

Pelastustoimesta vastaava ministeriö voi valtuuttaa myös muun kuin Pelastusopiston antamaan pelastusalan ammatillista peruskoulutusta.

Kunnan tulee:

Pelastustoimen päätoimisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista säädetään asetuksella.

Muulta kuin päätoimiselta henkilöstöltä vaadittavasta koulutuksesta määrää tarvittaessa pelastustoimesta vastaava ministeriö.

Pelastusviranomaisten tehtävänä on ehkäistä tulipaloja ja osaltaan myös muita onnettomuuksia siten kuin jäljempänä säädetään.

Rakennus, rakennelma ja sen ympäristö on suunniteltava ja pidettävä kunnossa siten, että tulipalon syttymisen tai leviämisen vaara on vähäinen ja että pelastustoiminta on onnettomuuden sattuessa mahdollista.

Omistajan ja haltijan on huolehdittava, että:

Tulta ja syttyvää tai räjähtävää taikka muuta vaarallista ainetta on käsiteltävä huolellisesti ja riittävää varovaisuutta noudattaen.

Ryhdyttäessä sellaiseen korjaus- tai muuhun työhön, jonka johdosta tulipalon tai muun onnettomuuden vaara tuntuvasti lisääntyy, on huolehdittava riittävistä varotoimista.

Jokainen on mahdollisuuksiensa mukaan velvollinen valvomaan, että hänen määräysvaltansa piirissä noudatetaan tulipalon tai muun onnettomuuden ehkäisemiseksi annettuja säännöksiä ja määräyksiä.

Nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää metsään tai sen läheisyyteen, jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että metsäpalon vaara on ilmeinen.

Avotulta ei saa tehdä toisen maalle ilman lupaa, jollei siihen ole pakottavaa tarvetta.

Metsämaalla saadaan kuivanakin aikana suorittaa kulotus erityistä varovaisuutta noudattaen metsäammattilaisen valvonnassa.

Metsämaan kulotuksesta ja muustakin kulotuksesta on ennakolta ilmoitettava hätäkeskukselle.

Turvetuotannossa tulee palovaaran vuoksi kiinnittää erityistä huomiota tulipalon ehkäisemiseen. Turvetuotanto on keskeytettävä, jos tulipalon vaara on ilmeinen tuulen tai muun syyn johdosta.

Metsäpalojen tähystys ja metsäpalovaroitus

Metsäpalon vaaran ollessa ilmeinen on lääninhallituksen järjestettävä harvaan asutulla seudulla tehokas metsäpalojen tähystys.

Sääpalvelusta vastaavan viranomaisen tulee huolehtia, että metsäpalovaroitus annetaan alueelle, jossa metsäpalon vaaran arvioidaan säätilan johdosta olevan ilmeinen.

Kunnan on huolehdittava siitä, että sammutusvettä on riittävästi saatavissa pelastustoiminnan tarpeisiin.

Jokainen, joka huomaa tai saa tietää tulipalon syttyneen tai muun onnettomuuden tapahtuneen tai uhkaavan eikä voi heti sammuttaa paloa tai torjua vaaraa, on velvollinen viipymättä ilmoittamaan siitä vaarassa oleville, tekemään hätäilmoituksen sekä ryhtymään kykynsä mukaan pelastustoimintaan.

Rakennuksessa ja huoneistossa, jossa asutaan tai yövytään, on oltava riittävä määrä palovaroittimia tai suojaustasoltaan vähintään vastaavia laitteita.

Kohteisiin, joissa harjoitettu toiminta tai olosuhteet aiheuttavat palo- tai henkilöturvallisuudelle tai ympäristölle tavanomaista suuremman vaaran, voi pelastustoimesta vastaava ministeriö määrätä hankittavaksi tarkoituksenmukaista sammutuskalustoa ja muita pelastustyötä helpottavia laitteita sekä ryhtymään sanotuissa kohteissa muihinkin välttämättömiin varokeinoihin ihmisten ja omaisuuden turvaamiseksi onnettomuuden varalta. Yksittäiselle kohteelle kunnan pelastusviranomainen voi antaa vastaavan määräyksen.

Vaarallisista aineista aiheutuvan suuronnettomuuden ehkäisemiseksi ja sen seurausten rajoittamiseksi vaadittavista järjestelyistä säädetään asetuksella. Pelastustoimesta vastaava ministeriö voi antaa tarkempia määräyksiä järjestelyjen toteuttamisesta.

Rakennuksen omistaja on velvollinen sallimaan, että kunnan pelastusviranomaiset asettavat rakennukseen pelastustoimen tarvitsemia laitteita, jos niistä ei aiheudu kohtuutonta haittaa. Jos laitteiden sijoittamisesta ei päästä sopimukseen, määrää siitä rakennusluvan myöntävä viranomainen.

Palotarkastuksen tarkoituksena on ehkäistä ihmisille, omaisuudelle tai ympäristölle tulipaloista tai muista onnettomuuksista aiheutuvaa vaaraa.

Palotarkastuksessa on valvottava, että rakennus tai rakennelma, sen ympäristö ja muut olosuhteet tarkastuskohteessa ovat turvalliset ja että kiinteistön omistaja tai haltija on varautunut onnettomuuksien ehkäisyyn, vahinkojen torjuntaan ja väestönsuojeluun säädöksissä ja määräyksissä vaaditulla tavalla.

Palotarkastuksessa tarkastetaan myös kiinteistön väestönsuoja ja sen laitteiden toimivuus.

Palotarkastuksessa annetaan tarvittaessa tulipalojen ja muiden onnettomuuksien torjuntaa koskevaa neuvontaa.

Palotarkastus on toimitettava:

olennaisesti muuttuessa.

Tarkastuksessa annettujen määräysten noudattamista valvotaan tarvittaessa jälkitarkastuksilla.

Erityisestä syystä voidaan palotarkastus suorittaa tarvittaessa muulloinkin.

Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske sellaista puolustusvoimien hallinnassa olevaa aluetta ja omaisuutta, joka valtakunnan turvallisuuden vuoksi on pidettävä salassa ja jonka palotarkastuksesta puolustusvoimat ilmoittaa pitävänsä huolta.

Palotarkastuksen saa suorittaa kunnan pelastusviranomainen.

Palotarkastuksen suorittaja on päästettävä kaikkiin tarkastettaviin tiloihin. Tarkastettavan kohteen edustajan on lisäksi esitettävä tässä laissa ja sen nojalla annetuissa asetuksessa ja määräyksissä vaaditut suunnitelmat, muut asiakirjat ja järjestelyt.

Palotarkastuksesta on laadittava pöytäkirja, joka on annettava tiedoksi kohteen omistajalle tai haltijalle taikka näiden edustajalle.

Palotarkastuksia varten kunnan pelastusviranomaisella on oikeus salassapitosäännösten estämättä saada viranomaisen rakennustiedostoista rakennusta sekä sen omistajaa ja haltijaa koskevia tietoja myös alueellisesti, rakennustyyppien mukaisesti tai muulla tavalla ryhmiteltyinä luetteloina, ei kuitenkaan rakennustiedostoista, jotka koskevat 34 §:n 4 momentissa tarkoitettua omaisuutta.

Jos palotarkastuksessa havaitaan puutteita, on ne määrättävä korjattavaksi. Jos puutteita ei voi heti korjata, annetaan korjaamiselle määräaika.

Jos palotarkastuksessa tai muutoin havaittu puutteellisuus tai virheellinen menettely aiheuttaa välittömän onnettomuusvaaran, on kunnan pelastusviranomaisella oikeus heti keskeyttää toiminta ja määrätä onnettomuuden ehkäisemiseksi välttämättömistä toimenpiteistä. Määräystä on heti noudatettava.

Kunta päättää nuohouspalvelujen järjestämisestä kunnassa.

Kunta voi:

Kunnan järjestäessä nuohouspalvelut 2 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla se voi myös päättää nuohouksesta perittävästä maksusta.

Kunnan pelastusviranomainen voi yksittäisen kohteen osalta antaa luvan siihen, että nuohouksen suorittaa joku muukin kuin nuohooja.

Nuohoojalla tai nuohoustyöstä vastaavalla henkilöllä tulee olla asetuksessa säädetty kelpoisuus.

Jos nuohooja havaitsee tulisijoissa ja savuhormeissa vikoja tai puutteita, joista voi aiheutua tulipalon vaara, on hänen ilmoitettava niistä kirjallisesti nuohottavan kohteen edustajalle ja kunnan pelastusviranomaiselle.

Nuohoustoimen harjoittajan tulee pitää luetteloa nuohoamistaan kohteista ja antaa luettelosta pyydettäessä maksutta tietoja pelastusviranomaiselle. Tietoja tulee säilyttää kymmenen vuoden ajan toimenpiteen suorittamisesta.

Hätäilmoitusten vastaanottamista ja hälyttämistä varten on 11 §:ssä tarkoitettuun hälytysalueeseen kuuluvien kuntien perustettava hätäkeskus ja ylläpidettävä sitä. Hätäkeskus sijoitetaan pelastustoimesta vastaavan ministeriön määräämään kuntaan.

Valtion kokeiluhätäkeskuksista säädetään erikseen.

Jos kunnat eivät pääse hätäkeskuksen perustamisesta, ylläpidosta ja kustannusten jaosta sopimukseen, päättää siitä lääninhallitus.

Valtion tehtävänä on järjestää ja pitää yllä hätäkeskusten väliset sekä niiden ja lääninhallitusten väliset viestiyhteydet.

Hätäkeskuksen tehtävänä on ottaa vastaan hätä- ja onnettomuusilmoituksia kaikkina vuorokauden aikoina ja hälyttää tarvittava apu sekä toimia pelastustoiminnan viestikeskuksena. Hätäkeskus voi hoitaa muitakin tehtäviä, jos niistä ei ole haittaa hätäkeskuksen tämän lain mukaiselle toiminnalle.

Tehtäviensä suorittamista varten hätäkeskuksella on oikeus saada salassapitovelvollisuuden estämättä telemarkkinalaissa (396/1997) tarkoitetulta teleyritykseltä maksutta tunnistamistietoja siitä liittymästä, josta hätäilmoitus on tehty. Hätäkeskuksella on oikeus saada vastaavat tiedot teleyrityksen liittymistä myös teknisen käyttöyhteyden avulla tai muuten massaluovutuksena.

Hätäkeskusten tehtävistä säädetään tarvittaessa tarkemmin asetuksella.

Pelastustoimesta vastaava ministeriö voi määrätä sopivan hätäkeskuksen toimimaan lääninhallituksen apuna läänin viesti- ja johtokeskuksena sekä sopivan hätäkeskuksen ministeriön apuna valtakunnallisena viesti- ja johtokeskuksena. Läänin hätäkeskukselle ja valtakunnalliselle hätäkeskukselle suoritetaan kohtuullinen vuosittainen korvaus valtion varoista.

Pelastustoimintaan kuuluu hätäilmoitusten vastaanotto, pelastusyksiköiden ja muun avun hälyttäminen, väestön varoittaminen, uhkaavan onnettomuuden torjuminen, vaarassa olevien ihmisten, ympäristön ja omaisuuden suojaaminen ja pelastaminen, tulipalojen sammuttaminen ja muiden vahinkojen torjuminen ja rajoittaminen, jälkiraivaus ja -vartiointi sekä näihin liittyvät johtamis-, tiedotus-, huolto- ja muut tukitoiminnat.

Pelastustoiminnan johtaja on siitä kunnasta, jossa onnettomuus tai vaaratilanne on saanut alkunsa, jos kunnat eivät ole toisin sopineet. Pelastustoimintaa johtaa pelastusviranomainen tai muu kunnalliseen palokuntaan kuuluva henkilö siihen saakka, kun pelastusviranomainen ottaa toiminnan johtaakseen.

Aluepalopäällikkö voi ryhtyä johtamaan pelastustoimintaa yhteistoiminta-alueella. Erityisestä syystä lääninhallituksella ja pelastustoimesta vastaavalla ministeriöllä on oikeus antaa pelastustoimintaa koskevia käskyjä ja määrätä pelastustoiminnan johtajaksi muu kuin edellä tässä pykälässä tarkoitettu henkilö.

Jos pelastustoimintaan osallistuu useamman toimialan viranomaisia, tilanteen yleisjohtajana toimii pelastustoiminnan johtaja.

Palon sammuttamiseksi ja sen leviämisen estämiseksi sekä muun onnettomuuden torjumiseksi ja vahinkojen rajoittamiseksi pelastustoiminnan johtajalla ja 46 §:n 2 momentissa tarkoitetulla viranomaisella on oikeus, jos tilanteen hallitseminen ei muutoin ole mahdollista:

Edellä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettua omaisuutta, jota omaisuuden omistaja tai haltija itse tarvitsee samanaikaisesti tulipalon tai muun onnettomuuden torjumiseksi, ei saa määrätä luovutettavaksi, ellei se ole välttämätöntä ihmishengen pelastamiseksi. Käyttöön otetusta omaisuudesta kunta suorittaa täyden korvauksen sekä korvaa käyttöön otetulle omaisuudelle mahdollisesti aiheutuneen vahingon.

Jos ihmisen pelastamiseksi tai muun onnettomuuden torjumiseksi on välttämätöntä, on pelastustoiminnan johtajalla oikeus määrätä palo- ja onnettomuuspaikalla tai sen läheisyydessä oleva työkykyinen henkilö, jolla ei ole pätevää syytä esteenä, avustamaan pelastustoiminnassa. Pelastusviranomaisella on vastaavassa tilanteessa oikeus, jos tilanteen hallitseminen ei muuten ole mahdollista, määrätä kunnassa oleskelevia työkykyisiä henkilöitä viipymättä saapumaan palo- tai onnettomuuspaikalle ja avustamaan pelastus- toiminnassa. Tehtävästä on oikeus kieltäytyä vain pätevästä syystä.

Onnettomuus- ja vaaratilanteissa ovat muutkin kuin kunnalliset palokunnat pelastustoiminnan johtajan yleisen määräysvallan alaisia, teollisuus- tai muun laitoksen palokunta kuitenkin vain, mikäli laitoksen turvallisuus ei siitä vaarannu.

Pelastustoimintaan määrätty ei saa lähteä palo- tai onnettomuuspaikalta, ennen kuin pelastustoiminnan johtaja on antanut siihen luvan.

Tulipalon jälkiraivauksesta ja -vartioinnista on kohteen omistaja tai haltija velvollinen huolehtimaan sen jälkeen, kun tilanne ei enää vaadi palokunnan toimenpiteitä. Ajankohdan ratkaisee pelastustoiminnan johtaja.

Jos kohteen omistajaa tai haltijaa ei tavoiteta tai nämä eivät huolehdi jälkiraivauksen ja -vartioinnin suorittamisesta, on pelastustoiminnan johtajalla oikeus teettää välttämättömät toimenpiteet omistajan tai haltijan kustannuksella.

Sen lisäksi mitä valtioiden välillä on sovittu, pelastustoimesta vastaava ministeriö voi toisen valtion tai kansainvälisen järjestön esittämän pyynnön perusteella päättää pelastustoimeen kuuluvan avun antamisesta ulkomaille, milloin avun antaminen ihmisten, ympäristön tai omaisuuden turvaamiseksi on perusteltua. Vastaavasti ministeriö voi pyytää tarvittavaa apua ulkomailta.

Sen lisäksi, mitä muualla tässä laissa säädetään pelastustoimen tehtävistä, on poikkeusolojen varalta laadittava tarpeelliset suunnitelmat, rakennettava suojarakenteita sekä johtamis-, valvonta- ja hälytysjärjestelmiä, väestönsuojelun tarvitsemia tietoliikenneyhteyksiä ja varauduttava evakuointiin, ensiapuun ja huoltoon sekä raivaus- ja puhdistustoimintaan.

Henkilöstön varaamiseksi väestönsuojelutehtäviin on väestönsuojelusta vastaavalla viranomaisella oikeus saada rekisterihallintolaissa (166/1996) tarkoitetuilta viranomaisilta tarpeelliset väestötiedot. Lisäksi väestönsuojelusta vastaavalla viranomaisella on oikeus salassapitovelvollisuuden estämättä saada muilta viranomaisilta ja yhteisöiltä maksutta tiedot niiden palveluksessa olevista henkilöistä sekä näiden varaamisesta asianomaiselle yhteisölle sen oman toiminnan varmistamiseksi poikkeusoloissa. Oikeus tiedon saantiin koskee myös varattavan henkilön ikää sekä koulutusta, ammattia ja työkykyä.

Pelastusviranomaisella on oikeus salassapitovelvollisuuden estämättä väestönsuojelua varten saada viranomaisen hallussa olevasta rekisteristä tiedot rakennuksista, kiinteistöistä ja huonetiloista, niiden omistajista ja haltijoista sekä käytöstä siten yksilöityinä ja ryhmiteltyinä kuin väestönsuojelua ja sen valmistelua varten on tarpeellista.

Evakuointia ja muuta väestönsuojelua varten pelastusviranomaisella ja henkilö- ja tavaraliikenteestä vastaavalla viranomaisella on oikeus salassapitovelvollisuuden estämättä saada maksutta tietoja tieliikenteen tietojärjestelmän ajoneuvo- ja ajokorttirekistereistä. Oikeus tiedon saantiin koskee ajoneuvoa ja sen tyyppiä tunnistetietoineen ja tietoineen omistajasta ja haltijasta sekä tietoa ajokortin haltijoista yhteystietoineen. Tietoja on oikeus saada salassapitovelvollisuuden estämättä myös muista liikennehallinnon tietojärjestelmistä siten kuin rekisterinpitäjän kanssa sovitaan.

Edellä tässä pykälässä tarkoitetut tiedot on oikeus saada myös teknisen käyttöyhteyden avulla tai muuten massaluovutuksena.

Pelastustoimesta vastaava ministeriö ja lääninhallitus voivat määrätä väestönsuojelutehtävään varatun henkilön osallistumaan väestönsuojelukoulutukseen enintään kymmeneksi vuorokaudeksi vuodessa.

Valtion, kunnan, kuntayhtymän tai muun julkisen yhteisön, viraston tai laitoksen tai valtion liikelaitoksen vastuulla olevat väestönsuojelutehtävät ja niihin varautuminen kuuluvat siinä palvelevan viran- tai toimenhaltijan virkavelvollisuuksiin ja työsopimussuhteessa olevan henkilön tehtäviin. Edellä sanottu koskee myös näiden tehtävien suorittamista varten tarpeelliseen koulutukseen osallistumista.

Väestönsuojelun valmistelua ja toimeenpanoa varten pelastustoimesta vastaava ministeriö voi määrätä asutus-, teollisuus-, liikenne- tai muun niihin verrattavan keskuksen suojelukohteeksi.

Rakennuksen omistajan on uudisrakentamisen yhteydessä tehtävä rakennukseen tai sen läheisyyteen väestönsuoja, jonka mitoitusperusteet annetaan asetuksella. Väestönsuojan rakentamisvelvollisuus ei kuitenkaan koske tilapäistä enintään viisi vuotta käytössä olevaa rakennusta.

Väestönsuoja on rakennettava rakennusta tai samalla tontilla tai rakennuspaikalla olevaa rakennusryhmää varten, jonka kerrosala on vähintään 600 m2 ja jossa asutaan tai työskennellään pysyvästi.

Samalla tontilla tai rakennuspaikalla jo olevia rakennuksia, joita varten on väestönsuoja, ei oteta huomioon uudisrakennuksen väestönsuojan rakentamisvelvollisuutta määrättäessä eikä myöskään rakennuksia, joiden valmistumisesta on kulunut yli viisi vuotta rakennusluvan hakemiseen mennessä.

Kahta tai useampaa rakennusta varten voi rakennusluvan myöntävä viranomainen sallia rakennettavaksi yhteisen väestönsuojan, ehdolla, että väestönsuoja rakennetaan viiden vuoden kuluessa ensimmäisen rakennuksen valmistumisesta.

Jos suojelukohteessa sijaitsevassa valmiissa rakennuksessa, jossa ei ole väestönsuojaa, suoritetaan uudestaan rakentamiseen verrattava rakennuslupaa edellyttävä vähintään 1000 m2 koskeva muutos- tai korjaustyö, jonka jälkeen rakennuksessa asutaan tai työskennellään pysyvästi, on työn yhteydessä tehtävä väestönsuoja, jos se ilman suuria vaikeuksia ja kohtuullisin kustannuksin käy päinsä.

Jos suojelukohteessa sijaitsevassa valmiissa rakennuksessa, jonka kerrosala on vähintään 1000 m2 ja jossa ei asuta tai työskenellä pysyvästi, suoritetaan rakennus- tai toimenpidelupaa edellyttävä käyttötarkoituksen muutos, jonka jälkeen rakennuksessa asutaan tai työskennellään pysyvästi, on muutostyön yhteydessä tehtävä väestönsuoja, jos se ilman suuria vaikeuksia ja kohtuullisin kustannuksin käy päinsä.

Tämän lain väestönsuojan rakentamisvelvollisuutta koskevat säännökset eivät koske maatilatalouden tuotannon rakenteellista suojaamista.

Maatilatalouden tuotantorakennuksia ei oteta lukuun määrättäessä tässä laissa tarkoitettua väestönsuojan rakentamisvelvollisuutta.

Jos suojelukohteessa asuvien tai oleskelevien sekä ulkona liikkuvien suojaamisen ei voida katsoa sen mukaan, mitä tässä luvussa säädetään, tulevan riittävästi turvatuksi eikä sitä muutoinkaan voida turvata, on kunnan rakennettava heitä varten tarpeelliset väestönsuojat.

Kunnalla tulee olla väestönsuojelun johtokeskus.

Hätäkeskukset ja väestönsuojelun johtokeskukset on rakennettava siten, että niiden toiminta on mahdollista myös poikkeusoloissa.

Yhteistoiminta-alueen keskuskunnan väestönsuojelun johtokeskus on siten varustettava, että se voi tarvittaessa lääninhallituksen apuna johtaa yhteistoiminta-alueen kuntien väestönsuojelua (aluejohtokeskus).

Väestönsuojan tulee antaa siinä oleskeleville turva mahdollisilta asevaikutuksilta. Tarkemmat rakenteelliset vaatimukset annetaan asetuksella ja pelastustoimesta vastaavan ministeriön teknisissä määräyksissä.

Lääninhallitus voi erityisen painavasta syystä yksittäistapauksissa myöntää vapautuksen laissa säädetystä väestönsuojan rakentamisvelvollisuudesta.

Rakennusluvan myöntävä viranomainen voi myöntää poikkeuksen väestönsuojalle asetuksessa tai rakenteellisissa määräyksissä asetetuista vaatimuksista, milloin siihen on perusteltu syy eikä poikkeuksen tekeminen olennaisesti heikennä suojautumismahdollisuuksia.

Väestönsuojia sekä väestönsuojeluvälineitä ja -laitteita saadaan käyttää muuhun toimintaan, jos ne ovat viivytyksettä väestönsuojelun tarkoituksiin käytettävissä.

Ministeriö voi antaa määräyksiä väestönsuojelun henkilöstö- ja materiaalimäärävahvuuksista sekä muista väestönsuojelujärjestelyjen perusteista.

Ministeriö voi lisäksi antaa yleisiä ohjeita viranomaisille ja yksityisille väestönsuojelun valmistelusta ja suorittamisesta sekä niissä tarvittavasta yhteistoiminnasta. Vastaava oikeus on lääninhallituksella läänin alueella.

Jos valmiuslain 2 §:ssä tai puolustustilalain 1 §:ssä tarkoitetuissa poikkeusoloissa on tehostettava pelastustointa ja siihen varautumista, voidaan asetuksella oikeuttaa valtioneuvosto siihen, että se voi määrätä:

Edellä 1 momentissa tarkoitetusta päätöksenteosta ja toimivaltuuksien täytäntöönpanosta on soveltuvin osin vastaavasti voimassa, mitä valmiuslain 2 ja 3 luvussa, 36 §:ssä ja 41―46 §:ssä säädetään.

Hätäkeskus saa pitää henkilörekisteriä hätäilmoituksista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Rekisteriin saadaan tallentaa ilmoituksen tekijän ja vastaanottajan nimet, ilmoituksen tekotapa puhelintunniste- ja osoitetietoineen, selostus tapahtumasta ja ilmoituksen kohteesta nimi- ja osoitetietoineen, pelastustoiminnassa suoritetut toimenpiteet sekä ne täydentävät tiedot, jotka hätäkeskus tehtävää varten on hankkinut. Rekisteriin saadaan ottaa myös hätäilmoituksen tekninen tallenne. Henkilörekisterilain 6 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettuja arkaluonteisia tietoja saadaan tallettaa silloin, kun niillä voi olla olennainen merkitys tehtävän turvallisen suorittamisen kannalta.

Rekisteritietoja saadaan luovuttaa pelastusviranomaiselle toimenpiderekisteriin yhdistettäväksi.

Henkilötieto tulee poistaa hälytysrekisteristä, kun sen säilyttämistä edellä mainitussa tarkoituksessa ei enää voida pitää perusteltuna, kuitenkin viimeistään viiden vuoden kuluttua hätäilmoituksen tai muun tiedon vastaanottamisesta.

Pelastustoimen seurantaa ja kehittämistä varten saa kunnan pelastusviranomainen pitää henkilörekisteriä, johon otetaan tarpeelliset tiedot hätäilmoituksista ja toimenpidepyynnöistä sekä suoritetuista toimenpiteistä, siten kuin pelastustoimesta vastaava ministeriö määrää. Rekisteriin saadaan ottaa niiden tietojen lisäksi, mitä edellä säädetään hälytysrekisterin sisällöstä, tarkemmat tiedot suoritetuista toimenpiteistä ja niiden kohteesta. Tallentaa saadaan onnettomuustyyppiä ja onnettomuuden teknillisiä yksityiskohtia ja etenemistä koskevat tiedot, tiedot onnettomuuden aiheuttamista vahingoista sekä onnettomuuden syistä. Lisäksi saadaan tallentaa tiedot käytetyistä voimavaroista ja pelastustoiminnan tuloksellisuudesta.

Rekisterissä olevat tiedot saadaan luovuttaa pelastustoimintaa tai valvontaa varten hätäkeskukselle tai pelastusviranomaiselle ja onnettomuustutkintaa tai tieteellistä tutkimusta varten muillekin viranomaisille tai tutkimuslaitoksille. Toimenpiderekisteristä saadaan muodostaa tilastoja, joista henkilöiden yksilöinti ei ole mahdollista.

Toimenpiderekisterin tietoa säilytetään 66 §:n 3 momentissa mainittu aika.

Väestönsuojelutehtävistä tai niihin varautumisesta vastaava viranomainen, laitos tai yhteisö saa muodostaa väestönsuojeluyksikön ylläpitämistä varten henkilörekisterin yksikköön kuuluvista tai siihen varatuista henkilöistä. Rekisteriin saadaan merkitä nimen lisäksi henkilön syntymäaika, siviilisääty, ammatti, koulutus, osoite ja muut yhteystiedot sekä tiedot ajokortista, työkyvystä ja huollettavista.

Väestönsuojelun henkilörekisterissä olevat tiedot on tarkistettava enintään viiden vuoden väliajoin merkinnän tekemisestä ja tarkistuksesta tai poistettava.

Väestönsuojelua ja sen valmistelua varten saa toiminnasta vastaava viranomainen muodostaa rekisterin väestönsuojista sekä niistä kiinteistöistä, rakennuksista ja huonetiloista, joita voidaan käyttää evakuoitujen ja siirretyn omaisuuden sijoittamiseen. Rekisteriin saadaan merkitä tiedot tilojen omistus- ja hallintasuhteista sekä kunnosta ja nykyisestä käytöstä asukasmäärineen. Vastaavasti saadaan rekisteriin ottaa tiedot rakennuksista, jotka soveltuvat poikkeusoloissa tuotantolaitosten, viranomaisten ja laitosten väliaikaisiksi toimipaikoiksi, johtokeskuksiksi ja yksiköiden sijoittamispaikoiksi.

Rekistereiden muodostamisessa saadaan käyttää kiinteistöjen, rakennusten ja huonetilojen rekisteröinnistä vastaavan viranomaisen luovuttamaa tiedostoa. Rekisterin tiedot on tarkistettava viiden vuoden väliajoin merkinnän tekemisestä ja tarkistuksesta tai poistettava.

Palotarkastusten toimittamista sekä rakennusten ja laitteiden käyttöturvallisuuden valvontaa varten saa kunnan pelastusviranomainen ylläpitää henkilörekisteriä, johon merkitään tiedot valvontakohteista sekä niiden omistajista tai haltijoista. Rekisterin muodostamisessa saadaan käyttää 36, 41 ja 52 §:ssä mainittuja valvontaa varten saatuja tietoja.

Pelastustoimen kustannuksista vastaa, jollei tässä laissa toisin säädetä, se jonka velvollisuutena toimenpiteen tai tehtävän suorittaminen taikka siitä huolehtiminen on.

Kunnan toiselle kunnalle antamasta kalusto-, miehistö- ja muusta avusta on apua saanut kunta velvollinen suorittamaan täyden korvauksen, jollei toisin sovita.

Edellä 6 §:n 2 momentissa tarkoitetusta virka-avusta mahdollisesti perittävästä korvauksesta virka-avun antaja sopii pelastusviranomaisen kanssa.

Jos metsä- tai maastopalo on ulottunut useamman kuin yhden kunnan alueelle, maksaa sammutuskustannukset se kunta, jonka alueelta palo on saanut alkunsa, jollei toisin sovita. Muiden kuntien on korvattava viimeksi mainitulle kunnalle näistä kustannuksista osuutensa palaneen pinta-alan tai muun kohtuullisen perusteen mukaan.

Kunnalle voidaan myöntää valtion talousarviossa päätetyissä rajoissa avustusta väestönsuojelutoimenpiteistä aiheutuviin kustannuksiin, jos ne muodostuvat sille erityisen rasittaviksi.

Kunnille suoritettavista pelastustoimen valtionosuuksista säädetään erikseen.

Jos pelastustehtävä on aiheuttanut kunnalle sen taloudellinen kantokyky huomioon ottaen poikkeuksellisen suuria kustannuksia, on kunnalla oikeus saada pelastustoiminnasta aiheutuneista ylimääräisistä kustannuksista korvaus valtiolta omavastuurajan ylittäviltä osin. Korvauksen myöntää lääninhallitus.

Omavastuuraja on yksi prosentti kuntien valtionosuuslain (1147/1996) 7 §:ssä tarkoitetun kunnan laskennallisen verotulon ja siihen perustuvan tasauksen yhteismäärästä. Omavastuuraja määräytyy sille varainhoitovuodelle vahvistetun valtionosuuksien tasauksen ja tasauksen perusteena olevan verotulon perusteella, jona korvattavat kustannukset ovat syntyneet.

Jos kunnat hoitavat pelastustoimen pääosin yhteisesti, omavastuuraja määräytyy niiden yhteenlaskettujen 2 momentissa tarkoitettujen laskennallisten verojen ja tasauserien perusteella.

Milloin joku on tämän lain 65 §:n 1 momentin 5 kohdan nojalla annetun määräyksen johdosta kärsinyt vahinkoa, jota hänelle ei korvata muun lain nojalla, suoritetaan hänelle vahingosta täysi korvaus valtion varoista.

Jos vahinkoa on vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen pidettävä vähäisenä tai jos valtiontaloudelliset tai kansantaloudelliset syyt sitä vahinkojen suuren määrän vuoksi välttämättä vaativat, suoritetaan vahingosta kohtuullinen korvaus.

Valtioneuvosto antaa tarvittaessa tarkemmat määräykset siitä, minkä perusteiden mukaan ja millaista menettelyä noudattaen korvaus on määrättävä.

Valtioneuvosto antaa tarvittaessa määräykset siitä, että korvausta voidaan suorittaa valtion varoista muunkin kuin 1 momentissa tarkoitetun määräyksen johdosta tai poiketen siitä mitä tässä laissa säädetään kustannusten jaosta. Jos kunta saa tehtävän hoitamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin muun lain mukaan valtionosuutta tai -avustusta, kustannusten korvaamisessa noudatetaan, mitä sanotuista valtionosuuksista tai -avustuksista säädetään.

Vahingon korvaamisesta on muutoin voimassa, mitä vahingonkorvauslaissa (412/1974) säädetään.

Pelastustehtäviin 48 §:n mukaan määrätylle henkilölle kunta maksaa kohtuullisen palkkion.

Väestönsuojelutehtäviin 65 §:n nojalla määrätyille maksetaan palkkaus samojen periaatteiden mukaan kuin valmiuslain 24 §:n mukaan työvelvollisiksi määrätyille.

Turmeltuneista tai hävinneistä vaatteista, varusteista ja työvälineistä suorittaa kunta korvauksen pelastustoimintaan osallistuneelle henkilölle edellyttäen, että vahingosta on ensi tilassa ilmoitettu pelastustoiminnan johtajalle. Korvausta on haettava kunnalta kirjallisesti kolmen kuukauden kuluessa vahingon tapahtumisesta.

Pelastustoiminnassa tai väestönsuojelutehtävissä sattuneesta tapaturmasta tai siinä saadusta ammattitaudista suoritetaan korvausta valtion varoista samojen perusteiden mukaan kuin työtapaturmasta tai ammattitaudista siltä osin kuin vahingoittuneella ei ole oikeutta vähintään saman suuruiseen korvaukseen muun lain mukaan niille, jotka:

Edellä 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulle kunnan sopimuspalokuntaan kuuluvalle suoritetaan korvaus valtion varoista myös tapaturmasta, joka on sattunut kunnan palokunnan koulutuksessa, kiinteistön ja kaluston hoidossa tai sairaankuljetuksessa.

Jos vahingoittuneen työnantaja on tämän lain nojalla korvattavan tapaturman osalta maksanut palkkaa, ennakkoa tai muita maksuja, on työnantajan ja kunnan oikeudesta voimassa, mitä tapaturmavakuutuslaissa työnantajan oikeudesta säädetään.

Asian, joka koskee korvauksen suorittamista tämän pykälän nojalla valtion varoista, käsittelee ensimmäisenä asteena Valtiokonttori.

Valtion viranomaisen tämän lain nojalla tekemästä päätöksestä ja kunnan viranomaisen 31 §:n 2 momentin, 37 §:n, 47 §:n 2 momentin, 49 §:n 2 momentin sekä 78 §:n nojalla tekemästä päätöksestä valitetaan lääninoikeuteen noudattaen, mitä muutoksenhausta hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

Hallintopäätöstä on noudatettava heti valituksesta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.

Valtioneuvoston tekemään hallintopäätökseen, joka on saatettava eduskunnan käsiteltäväksi, ei saa valittamalla hakea muutosta.

Rakennuslupaviranomaisen tämän lain nojalla tekemistä päätöksistä haetaan muutosta siten kuin rakennuslaissa (370/1958) säädetään.

Jos joku toimii vastoin tämän lain 9 tai 16 §:n, 23 §:n 2 momentin taikka 31, 37, 41, 56, 59 tai 60 §:n säännöksiä tai niiden nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä taikka laiminlyö niiden noudattamisen, voi lääninhallitus pakottaa niskoittelijan noudattamaan niitä uhkasakolla tai sillä uhalla, että tekemättä jäänyt suoritetaan laiminlyöjän kustannuksella.

Tähän lakiin perustuvassa uhkasakkoa, teettämisuhkaa ja keskeyttämisuhkaa koskevassa asiassa sovelletaan muutoin, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.

Joka

on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, pelastusrikkomuksesta sakkoon.

Joka laiminlyö 53 §:n mukaisen velvollisuuden osallistua koulutukseen, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, väestönsuojelurikkomuksesta sakkoon.

Joka laiminlyö valtioneuvoston 65 §:n 1 momentin 1―5 kohdan perusteella antamassa määräyksessä asetetun velvoitteen tai rikkoo muutoin määräyksessä asetettua kieltoa tai rajoitusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, väestönsuojelurikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Se joka rikkoo tämän lain nojalla määrättyä uhkasakolla tehostettua kieltoa, voidaan jättää tuomitsematta rangaistukseen samasta teosta.

Pelastustoimen palveluksessa oleva tai pelastustoimintaan osallistuva henkilö ei saa pelastustoimeen kuulumattomalla tavalla käyttää hyödykseen eikä luvatta ilmaista muille tässä tehtävässään tietoon saamaansa seikkaa, josta lailla on säädetty tai lain nojalla määrätty salassapitovelvollisuus taikka joka koskee yksityistä liike- tai ammattisalaisuutta, taloudellista asemaa, henkilökohtaisia olosuhteita tai terveydentilaa.

Salassa pidettävän tiedon ilmaisemisesta viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle toimielimelle säädetään lailla. Vaitiolovelvollisuus ei estä ilmaisemasta sellaista tietoa, jonka ilmaiseminen on yksittäistapauksessa tarpeen hengen tai terveyden suojaamiseksi tai huomattavan ympäristö- tai omaisuusvahingon välttämiseksi.

Rangaistus tässä pykälässä säädetyn vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta tuomitaan rikoslain 38 luvun 1 tai 2 §:n mukaan, jollei teko ole rangaistava rikoslain 40 luvun 5 §:n mukaan.

Kunnan pelastusviranomaisen tulee toimittaa pelastustoimen suoritteista, voimavaroista, järjestelyistä ja muusta varautumisesta sekä toimenpiderekisteriin merkitsemistään seikoista tilastollisia tarkoituksia varten tietoja pelastustoimesta vastaavalle ministeriölle ja lääninhallitukselle.

Kunnan pelastusviranomaisen on arvioitava tulipalon syttymissyy. Jos on aihetta epäillä, että tulipalo tai muu onnettomuus on aiheutettu tahallisesti tai tuottamuksellisesti, on pelastusviranomaisen ilmoitettava asiasta poliisille.

Pelastustoimesta vastaavan ministeriön määräyksestä voidaan palon tai muun onnettomuuden selvittämiseksi suorittaa erityinen tutkimus.

Tutkimuksen suorittajalla on oikeus päästä onnettomuuskohteeseen, saada tutkinnassa tarvittavia asiakirjoja onnettomuuskohteen edustajalta ja tietoja kunnan pelastusviranomaisilta sekä ottaa näytteitä onnettomuuskohteesta. Vastaava oikeus on kunnan pelastusiviranomaisella, joka selvittää tulipalon syytä.

Poliisi on velvollinen antamaan virka-apua, joka on tarpeen 17 ja 35 §:n mukaisten tarkastusten toteuttamiseksi ja 37 §:n 2 momentissa tarkoitetun onnettomuusvaaran estämiseksi.

Pelastustoimesta vastaava ministeriö voi antaa määräyksiä sen lisäksi, mitä edellä tässä laissa säädetään, 8 §:ssä tarkoitetusta omatoimisesta varautumisesta, 9 §:ssä tarkoitetuista suunnitelmista, turvetuotantoalueiden paloturvallisuudesta, onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja torjumiseksi tässä laissa vaaditun kaluston ja laitteiden määrästä ja sijoituksesta, palotarkastuksen ja nuohouksen suorittamisesta, ilmanvaihtokanavien ja -laitteistojen puhdistamisesta ja nuohoojan kelpoisuudesta, korvausten ja avustusten myöntämisessä noudatettavista yleisistä periaatteista sekä 85 §:ssä tarkoitetuista tilastotiedoista.

Tarkempia säädöksiä tämän lain täytäntöönpanosta annetaan tarvittaessa asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kuuta .

Tällä lailla kumotaan palo- ja pelastustoimesta 4 päivänä heinäkuuta 1975 annettu laki (559/1975) ja 31 päivänä lokakuuta 1958 annettu väestönsuojelulaki (438/1958) niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Kumottujen lakien nojalla annetut sisäasiainministeriön määräykset, jotka koskevat palokunnan sivutoimisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia, palo- ja henkilöturvallisuutta lisääviä järjestelyjä erityiskohteissa, eräiden laitteiden teknisiä vaatimuksia ja kaluston, laitteiden ja materiaalin laatuvaatimuksia, nuohousta ja ilmanvaihtolaitteiden puhdistusta, väestönsuojelun suunnittelua, omatoimisen varautumisen järjestelyjä, väestönsuojelun henkilöstön ja materiaalin määrävahvuuksia ja muita toimintaedellytyksiä, väestönsuojien rakenteellisia vaatimuksia sekä valtioneuvoston päätöstä väestönsuojelun suojelukohteista, ovat voimassa edelleen siihen saakka, kun niille määrätty voimassaoloaika päättyy tai kun pelastustoimesta vastaava ministeriö ne kumoaa, kuitenkin enintään kaksi vuotta tämän lain voimaantulosta.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Edellä 13 §:n mukaisten hälytysohjeiden samoin kuin 15 §:n 2 momentissa tarkoitetun selvityksen ja palvelutasoa koskevan päätöksen on oltava valmiina vuoden kuluttua lain voimaan tulosta.

Edellä 31 §:ssä tarkoitettujen palovaroittimien tai vastaavien laitteiden tulee olla asennettuna paikoilleen vuoden kuluttua lain voimaantulosta.

Väestönsuojan rakentamisvelvollisuutta koskevia 56 ja 57 §:n säännöksiä sovelletaan niihin rakennuksiin, joihin haetaan rakennuslupaa tämän lain voimaantulon jälkeen.

Väestönsuojelun johtokeskuksia koskevat 60 §:ssä tarkoitetut järjestelyt on toteutettava kolmen vuoden kuluessa lain voimaantulosta.

Lain 60 §:ssä säädettyjä vaatimuksia hätäkeskustiloille sovelletaan niihin perustamishankkeisiin, joihin haetaan rakennuslupaa tämän lain voimaan tultua.

Lain 75 §:ää sekä muita valtion suoritettavia korvauksia koskevia 13 luvun säännöksiä sovelletaan lain voimaantulon jälkeen alkunsa saaneista onnettomuuksista aiheutuneisiin kustannuksiin.

Väestönsuojelulain 22 §:ssä tarkoitetut hankkeet, joihin on haettu rakennuslupaa ennen tämän lain voimaantuloa ja väestönsuoja valmistunut ja käyttöönottotarkastus tehty vuoden kuluessa lain voimaantulosta, korvataan valtion varoista siten kuin väestönsuojelulaissa säädetään.

Lain 80 §:n 1 momentin mukaista muutoksenhakua ei sovelleta haettaessa muutosta ennen tämän lain voimaantuloa annettuun päätökseen.