HE 280/1998

1.1.Lainsäädäntö

Vakuutustarkastuksen kustantamisesta annetussa laissa (479/1944) säädetään Suomessa vakuutustoimintaa harjoittavien laitosten velvollisuudesta suorittaa kultakin kalenterivuodelta sosiaali- ja terveysministeriön määräämä maksu edellä tarkoitettujen laitosten valvonnasta johtuvien kustannusten korvaamiseksi. Maksuvelvollisuus koskee lain mukaan suomalaisia vakuutusyhtiöitä, ulkomaisia vakuutusyrityksiä, joilla on Suomessa edustusto, vakuutusyhdistyksiä, vakuutuskassoja, eläkesäätiöitä sekä työttömyyskassoja.

Kunkin laitoksen suoritettava maksu muodostuu kiinteästä perusmaksusta ja siihen lisättävästä suhteellisesta maksusta, jonka suuruus riippuu laitoksen edeltävältä tilikaudelta Suomesta saadusta vakuutusmaksutulosta. Laitoksilta kerätään lain mukaan maksuvelvollisten laitosten valvonnasta aiheutuneet todelliset vuosittaiset kustannukset vähennettynä hakemuksesta tehtävistä päätöksistä sekä rekisteriotteista ja todistuksista perityillä maksuilla.

Lisäksi laissa säädetään maksun määräämisestä ja maksuunpanosta, maksun perinnästä ja valitusoikeudesta. Lain nojalla määrätty maksu on suoritettava kunkin vuoden tammikuun aikana.

Hallituksen esityksessä laiksi Vakuutusvalvontavirastosta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 163/1998 vp) vakuutustarkastuksen kustantamisesta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi muun muassa siten, että asianomainen ministeriö määrää maksun perusteet perustettavan Vakuutusvalvontaviraston esityksestä ja että Vakuutusvalvontavirasto toimittaa laitoskohtaisen maksun määräämisen ja maksuunpanon ennen suoritusvuoden alkua. Vakuutustarkastuksen kustantamisesta annetun lain muuttamisesta annettu laki on hyväksytty eduskunnassa. Laki tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1999.

1.2.Nykytilan arviointi

Vakuutustoiminnan luonne ja toimintaympäristö ovat muuttuneet markkinoiden vapautuessa ja toiminnan tullessa entistä kansainvälisemmäksi ja monimutkaisemmaksi. Tarve vakuutustoiminnan riskien tunnistamiseen sekä riskien hallinta- ja valvontamenetelmien kehittämiseen on kasvanut. Sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusvalvonnan painopiste on muuttunut etukäteisvalvonnasta jälkikäteisvalvontaan ja entistä enemmän vakuutusalaa koskevien yleisten toimintaohjeiden antamiseen ja niiden noudattamisen valvontaan. Muutosten seurauksena valvonta on muuttunut työläämmäksi ja monimuotoisemmaksi. Nopeat ympäristömuutokset ja etenkin sijoitusriskien kasvaminen edellyttävät valvonnan jatkuvaa kehittämistä sekä valvonta- ja riskintunnistusmenetelmien pitämistä ajan tasalla. Tämä edellyttää sitä, että vakuutuslaitoksissa ja näitä valvovassa viranomaisessa on riittävä määrä laadullisesti korkeatasoisia alan asiantuntijoita.

2.1.Esityksen tavoitteet

Jotta vakuutustoiminnan riskit voitaisiin hallita mahdollisimman hyvin ja varmistaa vakuutuslaitosten toiminnan laatu, vakuutuslaitoksissa ja vakuutustarkastuksessa tulisi olla riittävän korkeatasoinen asiantuntemus sekä käytössään ajantasaiset riskienhallintamenetelmät. Tähän on pyritty muun muassa sillä vakuutusyhtiölain (1062//1979) säännöksellä, että vakuutusyhtiöllä on oltava tietyt kelpoisuusehdot täyttävä vakuutusmatemaatikko tiettyjen vakuutusmatemaattisten tehtävien suorittamista varten. Erityisesti sosiaalivakuutuksen hoitaminen vakuutuslaitoksissa edellyttää tätä. Vakuutusmatematiikan ja muiden kvantitatiivisten menetelmien merkitys vakuutusyhtiöiden vakavaraisuuden analysoinnissa ja vaatimusten asettamisessa on käynyt entistä tärkeämmäksi ja niiden käyttötarve on aikaisempaa laaja-alaisempi. Samasta syystä myös vakuutusmatemaatikoiden ja muiden vakuutusalan asiantuntijoiden pätevyysvaatimukset ovat entistä laajempia.

Vakuutustoiminnan muutokset edellyttävät paitsi sisäisen ja ulkoisen valvonnan kehittämistä myös vakuutusvalvontaa palvelevan koulutuksen ja tutkimuksen lisäämistä erityisesti matemaattisten menetelmien kehittämiseksi vakuutus- ja sijoitusriskien hallinnassa. On välttämätöntä kehittää myös alan korkeakouluopetusta ja -tutkimusta siten, että toisaalta tuotetaan korkeatasoista uutta tutkimustietoa ja toisaalta koulutetaan nykyistä tehokkaammin laaja-alaisia, riittävän tieto- ja taitopohjan omaavia henkilöitä vakuutusalan vaativiin tehtäviin. Tämä tarve on muun muassa vakuutusmatemaatikoiden osalta todettu hyvinkin ajankohtaiseksi. Toisaalta on käynyt ilmeiseksi, että yliopistojen ja korkeakoulujen nykyiset mahdollisuudet aikaansaada näihin vakuutusalan erityiskysymyksiin liittyvää koulutusta ja tutkimusta ovat rajalliset muun muassa siksi, että vakuutusala vaatii suhteellisen syvällistä erikoistumista. Toisaalta koulutettavien määrä ei olisi niin suuri, että ainakaan tässä vaiheessa näyttäisi tarkoituksenmukaiselta rakentaa näihin kysymyksiin erikoistunutta perustutkintokokonaisuutta, mikä on tavanomaista monessa muussa maassa. Opetuksen osalta tarve on ennen muuta jatko- ja täydennyskoulutuksessa. Tarve on kuitenkin kasvanut sekä määrältään että laadultaan niin suureksi, että sen tyydyttäminen ei vanhalla toimintamallilla ole enää mahdollista.

Suomessa on pitkät perinteet korkeatasoisen aktuaaritieteen harjoittamisessa. Tutkimus on palvellut poikkeuksellisen hyvin vakuutusvalvontaa. Suomessa harjoitettua aktuaaritieteen tutkimusta on ohjannut merkittävällä tavalla käytännöstä noussut tarve kehittää valvontaa. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita vuoden 1997 alussa voimaan tulleet työeläkeyhtiöitä koskevat uudet vakavaraisuussäännökset, joissa otetaan huomioon kunkin yhtiön sijoitussalkun riskipitoisuus. Uusien vakavaraisuusvaatimusten taustalla on matemaattis-tilastollinen malli, jonka avulla vakavaraisuusvaatimukset ja niihin liittyvät valvontarajat on johdettu. Alan tutkimusta on Suomessa harjoitettu lähinnä sivutoimisesti korkeakoululaitoksen ulkopuolella vakuutusalan asiantuntijoiden toimesta. Aktuaarien korkeatasoinen ammattitaito edellyttää, että alan tutkimukseen voidaan suunnata jatkossa aikaisempaa enemmän voimavaroja.

Aktuaarien pätevyysvaatimuksista ja tutkinnon kehittämisestä Suomessa vastaa sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva vakuutusmatemaatikon tutkintolautakunta. Se myös järjestää käytännössä merkittävän osan aktuaarien tutkintovaatimuksiin sisältyvistä kuulusteluista. Yksistään Euroopan unionissa tapahtuva aktuaaritutkinnon kehittämistyö edellyttää, että Suomessakin tutkintoa on kehitettävä merkittävästi.

2.2.Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan vakuutustarkastuksen kustantamisesta annettua lakia muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveysministeriö voisi määrätä vakuutustarkastusmaksuun sisällytettäväksi valvonnasta aiheutuvien kustannusten korvaamisen käytettävän erän lisäksi kohtuullisen, enintään 840 000 euron (noin 5 040 000 markan) suuruisen erän käytettäväksi sellaiseen tutkimukseen ja koulutukseen, jolla harkittaisiin olevan yleistä merkitystä vakuutusvalvonnan ja vakuutustoiminnan edistämiselle.

Toiminta olisi tarkoitus järjestää mahdollisimman kevyellä organisaatiolla. Vakuutusvalvontaa ja vakuutusalaa edistävää opetusta ja tutkimusta edistävät määrärahat kanavoitaisiin vakuutusalan tätä tarkoitusta varten perustamalle koulutus- ja tutkimussäätiölle, joka kanavoisi varat sellaisiin hankkeisiin, joilla edistetään vakuutusvalvontaa tukevaa tutkimusta ja koulutusta.

Sanottua koulutusta ja tutkimusta on tarkoitus harjoittaa läheisessä yhteistyössä korkeakoululaitoksen kanssa, jolta voidaan ostaa sekä koulutus- että tutkimuspalveluita. Välttämätöntä on, että riskiteorian ja vakuutusmatematiikan tutkimusta ja koulutusta edistetään. Asiantuntemuksen lisäämistä tarvitaan myös finanssimatematiikan opetuksessa ja tutkimuksessa. Säätiö tulisikin suuntaamaan vakuutustarkastusmaksun yhteydessä kerättäviä määrärahoja koulutus- ja tutkimuspalveluiden ostamiseen korkeakoululaitokselta.

Finanssimatematiikan opetuksen ja tutkimuksen kehittämisen tavoite on tukea vakuutuslaitosten ja vakuutusvalvonnan kannalta keskeisen sijoitustoiminnan edellyttämää asiantuntemusta.

Säätiö voisi tarvittaessa hankkia opetus- ja tutkimuspalveluita myös korkeakoululaitoksen ulkopuolelta. Vakuutusvalvontaa tukevan koulutuksen ja tutkimuksen järjestämistä varten säätiö tarvitsee 3―4 henkilöä.

Säätiö tekisi sosiaali- ja terveysministeriölle vuosittain esityksen vakuutusalan opetusta ja tutkimusta varten suunnattavan määrärahan suuruudesta. Säätiö liitettäisiin edellä mainitulla Vakuutusvalvontavirastoa koskevalla esityksellä perustettavan Vakuutusvalvontaviraston valvottavien luetteloon. Säätiön tulisi toimittaa vuosittain Vakuutusvalvontavirastolle kertomus varojen käytön osalta. Tarkoitukseen varattavan määrärahan enimmäismäärää tarkistettaisiin elinkustannusindeksin muutosta vastaavasti. Vuonna 1999 tarkoitukseen perittävä määrä olisi enintään 3 miljoonaa markkaa.

4.1.Valmisteluvaiheet ja -aineisto

Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä virkatyönä ja se perustuu asiaa koskevaan ministeriölle 1 päivänä syyskuuta 1998 toimitettuun aloitteeseen.

4.2.Lausunnot

Vakuutusalan riskienhallintaa ja vakuutusvalvontaa palvelevan tutkimuksen ja koulutuksen rahoittamiseksi osana niin sanottua vakuutustarkastusmaksua koskevasta aloitteesta on pyydetty lausunnot oikeusministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, opetusministeriöltä, valtiontalouden tarkastusvirastolta, Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitolta, Työeläkelaitosten Liitolta, Vakuutusyhdistysten Keskusliitolta, Svenska Försäkringsföreningarnas Förbundilta, Eläkesäätiöyhdistys-ESY:ltä ja Vakuutuskassojen Yhdistykseltä.

Lausunnoissa esitetyt näkökohdat on pyritty ottamaan mahdollisuuksien mukaan huomioon.