HE 275/1998

3luku. Yleisiä säännöksiä tuomioiden ja päätösten täytäntöönpanosta

36 a §. Ulosottolaissa ei rajoiteta velallisen oikeutta suorittaa velkojaan vapaaehtoisesti ulosoton aikana. Ulosottovelkojien ja muiden velkojien välisen kilpailutilanteen säänteleminen johtaisi helposti siihen, että kaikki ulosottovelallisen maksut hoidettaisiin ulosoton kautta, mikä ei olisi käytännössä mahdollista.

Mainittu kilpailutilanne on kuitenkin perusteltua säännellä silloin, kun velallinen käyttää luotollista pankkitiliä hyväkseen estääkseen tilille ohjaamiensa tulojen ulosmittaamisen. Ei voida pitää hyväksyttävänä sitä, että velallinen nostaa varoja tililtä eli lisää ottamansa luoton määrää, mutta lyhentää sitä aina vastaavasti ohjaamalla tulonsa tälle tilille, jolloin luottolaitoksen saatava lyhentyy ulosottovelkojien vahingoksi, mutta tehtyjen nostojen vuoksi saldo ei kuitenkaan nouse osoittamaan velallisen saatavaa pankilta. Ulosottolain 3 lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi 36 a §, jonka avulla voitaisiin estää ulosoton välttely luotollista pankkitiliä tai muuta vastaavaa luotonottoa hyväksikäyttäen. Näissä tilanteissa kysymys ei ole todellisesta luoton tarpeesta, vaan luotollisen tilin käyttämisestä normaalin pankkitilin korvikkeena ulosoton välttämiseksi. Tällaisessa keinotekoisessa järjestelyssä ensisijaisiksi asetettaisiin ulosottovelkojien intressit. Periaate on yhdenmukainen esimerkiksi takaisinsaantilain säännösten tarkoituksen kanssa.

Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan jos havaitaan, että velallinen ilmeisesti ulosoton välttämiseksi luotollista tiliä tai muuta vastaavaa luotonottoa hyväksikäyttäen nostaa lisää luottoa ja ohjaa saataviaan tai tuloaan tällaiselle tilille, ulosottomies saa kieltää velallista ulosottovelkojan vahingoksi maksamasta takaisin tai muutoin suorittamasta kiellon antamisen jälkeen nostettua luottoa. Kielto voitaisiin pykälän nojalla antaa silloin, kun havaitaan, että velallinen ilmeisesti ulosoton välttämiseksi sopivin lisäluoton nostoin ja talletuksin pitää tiliä siten miinussaldoisena, että ulosotto estyy. Kielto voidaan antaa välittömästi silloin, kun velallinen pyrkii kiertämään jo kertaalleen annettua kieltoa avaamalla toisessa rahalaitoksessa vastaavan tilin.

Ulosottomiehen olisi annettava kielto välittömästi tiedoksi myös luotonantajalle. Velalliselle annettu suorituskielto koskisi sellaista luottoa tai lisäluottoa, jonka luotonantaja olisi luotollisen tilin tai muun vastaavan luottojärjestelyn puitteissa tai muodossa velalliselle myöntänyt. Kielto koskisi sekä jo sovitun luottorajan hyväksikäyttämistä että uuden vastaavan luotollisen tilin avaamista siinä rahalaitoksessa. Kiellon vastainen suoritus olisi tehoton. Pykälän kiertämisen estämiseksi olisi tarpeen lisäksi säätää, että luotonantaja ei saisi käyttää kiellon tiedoksisaannin jälkeen myönnetyn luoton lyhennykseksi tarkoitettuja suorituksia myöskään kuittaukseen siltä osin kuin suoritukset vastaavat kiellon tiedoksisaannin jälkeen myönnettyä luottoa tai lisäluottoa.

Luotonantaja olisi velvollinen tilittämään ulosottomiehelle ulosottovelallisen tehottomalla toimella suorittamat varat uhalla, että tilittämättä jätetty määrä voidaan välittömästi ulosmitata luotonantajalta itseltään.

Velallista ja luotonantajaa olisi pykälän 2 momentin mukaan kuultava ennen 1 momentissa tarkoitetun kiellon antamista, jos se täytäntöönpanoa haittaamatta kävisi päinsä.

Pykälä koskisi vain luotollista tiliä tai muuta vastaavaa luottoa. Velallinen, joka tarvitsee normaalia luottoa rahoittaakseen hankkeitaan, olisi siihen ulosotosta huolimatta oikeutettu. Sen sijaan silloin, kun velallinen luotollisen tilin tyyppisellä luotonotolla, jossa hän omilla toimillaan voi tietyissä rajoissa määrätä kulloisenkin luoton määrän, ilmeisesti pyrkii välttämään ulosottoa, pykälää voidaan soveltaa.

Luotonantajan oikeusturva vaatii, että järjestelyn hyväksikäytön keskeyttäminen perustuu ulosottomiehen hänelle antamaan nimenomaiseen ilmoitukseen siitä, että jos uutta luottoa tai lisäluottoa myönnetään, velallisen suoritukset ovat tehottomia. Näin pykälä ei vaikuttaisi haitallisesti normaaliin luotonantoon eikä perustaisi luotonantajalle velvollisuutta selvittää ulosottoasian vireilläoloa. Sen jälkeen kun luottolaitos olisi saanut tiedon velalliselle annetusta suorituskiellosta, se voisi sallia velallisen nostaa varoja luotolliselta tililtä eli ottaa luottoa tai lisäluottoa sillä riskillä, että tilille ohjautuvia varoja ei voitaisi tällaista luottoa vastaavilta osin käyttää näin syntyneen tai aikaisemman miinussaldon lyhentämiseen eikä muunkaan saatavan kuittaukseen, vaan varat olisi tilitettävä ulosottomiehelle.

Suorituskielto tulisi tarvittaessa peruuttaa itseoikaisulla ulosottoasian vireilläolon jatkuessa. Jos ulosotossa olevat saatavat tulevat suoritetuksi tai jos asiakirjat palautuvat varattomuuden tai muun ulosottoesteen vuoksi hakijalle ja ulosottoasian vireilläolo päättyy, lakkaisi myös suorituskiellon perusta. Ulosottomiehen tulisi ilmoittaa kiellon raukeamisesta molemmille osapuolille.

Jos luotonantaja myöntäisi suorituskiellon tiedoksi saatuaan uutta luottoa, suorituskiellolla ei olisi merkitystä luotonantajan ja velallisen välisessä siviilioikeudellisessa suhteessa. Esimerkiksi sopimuksen pätemättömyys määräytyisi normaalien pätemättömyysperusteiden mukaisesti. Ulosottomiehen tiedoksiantama suorituskielto aiheuttaisi kuitenkin sen, että velallisen suorittamat luoton takaisinmaksut olisivat ulosottoasian vireilläolon aikana tehottomia.

Pykälä koskisi luoton takaisinmaksamisen lisäksi myös muunlaisia suoritustapoja, muun muassa sitä, että velallinen osoittaa oman velallisensa maksamaan luotonantajalle ja muita vastaavia järjestelyjä, jotka merkitsevät suoritusta ulosottovelallisen varallisuudesta. Pykälä merkitsisi sitä, että kiellon tiedoksisaannin jälkeen myönnettyä kiellossa tarkoitettua tililuottoa ei voitaisi suorittaa myöskään velallisen asettamasta vakuudesta.

Velalliselle annettu suorituskielto tulisi antaa luoton myöntäjälle tiedoksi yleensä todisteellisesti. Virkakirjettä voitaisiin vakiintuneeseen tapaan käyttää, jollei täytäntöönpanon varmuuden voida olettaa siitä kärsivän. Velalliselle suorituskielto voitaisiin antaa suullisestikin. Kielto olisi kuitenkin syytä varmentaa kirjallisesti.

4luku. Ulosmittauksesta

6 b §. Ulosottolain 4 luvun 6 b §:n 1 momentissa luontoisedut rinnastetaan palkkaan. Palkasta ulosmitattavissa oleva määrä määritellään rahana maksettavan ja luontoisetuina suoritettavan palkan yhteismäärän perusteella. Pykälä on uudistettu vuonna 1996. Uudistusta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 106/1995 vp) todetaan ongelmaksi jäävän tilanne, jossa rahapalkkaa ei makseta juuri ollenkaan. Esityksen mukaan tähän ongelmaan on tarkoitus palata myöhempien osittaisuudistusten yhteydessä.

Nyt ehdotetaankin, että ulosottolain 4 luvun 6 b §:ään lisätään uusi 3 momentti, jonka mukaan jos luontoisetujen arvo ilmeisesti ulosoton välttämiseksi on niin korkea, että rahana maksettavasta palkasta ei voitaisi ulosmitata lain edellyttämää määrää, ulosottomies saa velallista ja työnantajaa sekä tarvittaessa myös velkojaa kuultuaan antaa maksukiellon niin kuin riittävä määrä palkasta suoritettaisiin rahana. Luontoisedut otettaisiin normaaliin tapaan huomioon palkan kokonaismäärää laskettaessa. Tästä kokonaismäärästä määriteltäisiin ulosmitattavissa oleva osuus tavalliseen tapaan. Luontoiseduilla ei sinänsä olisi vaikutusta esimerkiksi suojaosuuden määrään. Jos rahapalkkaa ei kertyisi riittävästi, katsottaisiin, ovatko luontoisedut perusteltuja. Siltä osin kuin luontoisetuja ei voitaisi pitää perusteltuina, maksukielto annettaisiin kuten ne maksettaisiin rahana. Tilanteesta riippuen saattaisi jo yhdenkin luontoisedun laskeminen rahapalkaksi riittää ulosottoon menevän osuuden kattamiseen.

Luontoisetujen sivuuttamisen edellytykseksi momentissa asetetaan se, että luontoisetujärjestely on ilmeisesti tehty ulosoton välttämiseksi eikä velallinen voi näyttää, että luontoisedut ovat tarpeen hänen ja hänen perheensä toimeentulon turvaamiseksi tai että ne muutoin olisivat perusteltuja. Tällainen velallisen todistustaakka olisi kohtuullinen, koska palkan ottaminen pääasiallisesti tai kokonaan luontoisetuina poikkeaa tuntuvasti tavanomaisesta. Myös työnantajaa olisi kuultava. Luontoisetujen perusteltavuutta tarkasteltaisiin velallisen osalta itsenäisesti. Hyväksyttävänä ei voida pitää esimerkiksi menettelyä, jossa ulosoton estämiseksi velallinen ottaa palkkansa luontoisetuina ja velallisen ja hänen perheensä menot katetaan esimerkiksi puolison palkalla.

Esimerkiksi työsuhdeauton käyttäminen niin sanotun vapaan autoedun muodossakin voi olla velallisen ammatti ja asuinpaikka huomioon ottaen perusteltua, mikäli autoetu muutoin ei ole selvästi ylimitoitettu. Velallisen ammatti saattaa edellyttää myös puhelinetua. Normaalia asumistasoa edustavaa asuntoetua voitaisiin pitää perusteltuna. Jossain määrin tavanomaisen ylittäväkin asuntoetu olisi hyväksyttävä, jos asunnon saaminen vapailta markkinoilta on hankalaa. Epäselvässä tilanteessa tulee antaa merkitystä esimerkiksi lasten koulunkäynnille ja muille sosiaalisille seikoille, jotka puhuvat asuntoedun puolesta, samoin kuin velallisen työpanoksen ja aseman merkitykseen työpaikassa kokonaisuutena arvioiden. Myös tavanomaisia, työnantajan koko henkilöstölleen tarjoamia vähäisiä etuja voitaisiin pitää perusteltuina. Momentti on tarkoitettu sovellettavaksi räikeissä tapauksissa, joissa velallinen nauttii sellaisia luontoisetuja, joita voidaan pitää ylimääräisenä elintasona velkojien kustannuksella. Usein tällaiset luontoisedut liittyvät vapaa-ajankäyttöön tai harrastuksiin. Momentti soveltuisi myös silloin, kun velallinen nauttii sinänsä tarpeellisia, mutta poikkeuksellisia luontoisetuja, jotka normaalisti kustannetaan itse (esimerkiksi kotona nautittava ravinto, vaatteet, sanomalehti ja kotitaloustyöt).

Luontoisetuna pidettäisiin pykälässä myös tosiasiallisesti vastikkeetonta käyttöoikeutta, jos omaisuus huomioon ottaen työnantajan tai muun 1 momentissa tarkoitetun käyttöoikeuden luovuttajan toiminnan luonne on tarkoitettu pääasiallisesti velallisen yksityiseen käyttöön. Velallisella saattaa esimerkiksi olla yksityiskäytössään yksin tai yhdessä muiden kanssa omistamaansa osakeyhtiöön hankittu arvokas vene ilman että se muodollisesti olisi luontoisetu. Tällöin yritys ei kirjanpidossaan tosin voi vähentää veneestä aiheutuneita kuluja. Järjestely saattaa kuitenkin olla kannattava, koska venettä ei voitaisi ulosmitata velallisen omaisuutena, jollei kysymyksessä olisi ehdotetussa 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitettu keinotekoinen järjestely eikä sitä myöskään ilman lain muutosta voitaisi pitää palkkaan rinnastettavana etuna. Jos tällainen etu ei ole vastikkeeton, vaan velallinen tosiasiallisesti suorittaa edun arvoa vastaavan korvauksen omaisuuden käytöstä, momenttia ei voitaisi soveltaa.

Työnantaja olisi hänelle tiedoksi annetun maksukiellon mukaisesti velvollinen vähintään kerran kuukaudessa tilittämään ulosmitatun määrän ulosottomiehelle. Säännöksen sanamuoto vastaisi tältä osin 4 luvun 9 b §:ää. Ulosottolain 4 luvun 18 d §:stä seuraa, että työnantaja viime kädessä vastaa itse siitä, että maksukielto toteutuu.

Ulosottomies voisi tarvittaessa antaa osoituksen momentissa tarkoitettua maksukieltoa koskevan täytäntöönpanoriidan nostamiseksi, ja asianosaisilla olisi tämä mahdollisuus ilman osoitustakin. Kysymyksessä olisi samantyyppinen ulosottomiehen työnantajalle asettama maksuvelvoite kuin käyvän palkan määräämisessä ulosottolain 4 luvun 9 b §:n nojalla. Kummassakaan tapauksessa ulosottomiehen asettama maksuvelvoite ei aiheuta välittömiä vaikutuksia työnantajan ja työntekijän väliseen sopimukseen, vaan velvoittaa palkan maksajan noudattamaan ulosottomiehen antamaa maksukieltoa.

9 §. Ulosottoa ei voida kohdistaa sivullisen omaisuuteen. Tämä tärkeä periaate ilmenee ulosottolain 4 luvun 9 §:n 1 momentista, jonka mukaan velallisen pesästä ei saa ulosmitata mitään, joka havaitaan toisen omaksi, eikä ulosmittausta saa tehdä toisen haitaksi, jolla on oikeus velallisen tavaraan.

Ulosottolain 4 luvun 9 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jonka mukaan sivullisen omistusoikeusväite ei estäisi ulosmittausta, jos havaitaan, että sivullisen asema perustuu sellaiseen varallisuus- tai muuhun järjestelyyn, jolle annettu oikeudellinen muoto ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta ottaen huomioon velallisen omistajan määräysvaltaan verrattava valta tai verrattavat toimet taikka hänen saamansa edut ja muut vastaavat seikat. Lisäksi edellytettäisiin, että sellaista oikeudellista muotoa ilmeisesti käytetään ulosoton välttämiseksi tai omaisuuden pitämiseksi velkojien ulottumattomissa. Ulosmittausta ei kuitenkaan saisi toimittaa, jos järjestelyssä mukana oleva sivullinen saattaa todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkaa hänen todellista oikeuttaan.

Erilaisten toimien kautta on voitu päätyä omistusoikeuden eriyttämiseen taholle, joka ei vastaa velallisen veloista, mutta joka ei kuitenkaan edusta velalliseen nähden itsenäistä taloudellista intressitahoa. Ulosottomenettelyssä voitaisiin tässä tilanteessa menetellä niin kuin velallinen itse omistaisi omaisuuden muodollisestikin.

Ehdotus merkitsisi ulosotossa noudatetun nimiperiaatteen syrjäyttämistä momentissa säädetyillä edellytyksillä. Momentin soveltaminen ei edellyttäisi, että ulosottoviranomaiset saisivat selvyyden kaikista järjestelyn takana olevista yksittäisistä oikeustoimista, niiden tarkoituksesta ja niihin liittyvistä asiakirjoista. Ulosottomiehen tulisi hankkia näyttö objektiivisesti havaittavista ristiriitaisuuksista, jotka oikeudellisen muodon ja asian varsinaisen luonteen tai tarkoituksen välillä vallitsevat. Tällaisen ristiriidan olemassaolo toimisi samanlaisena ulosmittauksen oikeutusperusteena kuin ulosottolain 4 luvun 10 §:ssä tarkoitettu velallisella oleva esineen hallinta.

Ristiriita järjestelyssä käytetyn oikeudellisen muodon ja asian varsinaisen luonteen tai tarkoituksen välillä voisi näkyä muun muassa siinä, että velallinen määrää omaisuudesta kuten omistaja taikka toimii muutoin omistajan tavoin. Myös velallisen järjestelystä saama etu, kuten käyttöoikeus olisi merkityksellinen. Kysymyksessä olisi kokonaisarviointi, jossa voitaisiin lisäksi ottaa huomioon muun muassa se, kuka rahoittaa omaisuuden ylläpidon, onko velallinen toimistaan jollekulle tilivelvollinen, ottaako muodollinen omistaja ohjeita velalliselta tai onko hän sitoutunut toimimaan velallisen ohjeiden mukaisesti, onko sivullisväitteen tekijä oikeutettu saamaan velalliselta korvausta omistajana esiintymisestään, kuka saa mahdollisen tuoton ja hyödyn arvonnoususta ja vastaavasti kantaa riskin arvon alentumisesta taikka onko velallisen ja sivullisväitteen esittäjän välinen oikeussuhde tarkoitettu väliaikaiseksi tai milloin vain purettavaksi.

Koska nimiperiaatteen syrjäyttäminen on poikkeuksellinen toimi, olisi erityisen tärkeää, että ulosottomies tekisi sen jälkeen, kun sivullisen omistusoikeutta koskeva väite on esitetty, ulosottolain 3 luvun 32 a §:n 1 momentissa tarkoitetun perustellun päätöksen. Perustelujen esittäminen sille, miksi ulosmittaus on katsottu voitavan suorittaa, on tärkeää sivullisen oikeusturvan kannalta. Jos sivullinen vasta väitteen johdosta annetun päätöksen jälkeen esittää säännöksessä tarkoitettua todennäköisyysnäyttöä oikeuksiensa loukkaamisesta, ulosmittaus tulee peruuttaa itseoikaisuna.

Se, että järjestelyä ilmeisesti käytetään ulosoton välttämiseksi tai omaisuuden pitämiseksi velkojien ulottumattomissa näkyisi esimerkiksi siinä, että järjestelyyn on ryhdytty velkaantumisen uhatessa tai ylivelkatilanteessa taikka ettei järjestelystä mainita ulosottoselvityksessä. Ulosottolain 3 luvun 33 §:n 2 momentin mukaan ulosottoselvityksessä velallisen on annettava luovuttamastaan omaisuudesta sekä tekemistään oikeustoimista tiedot, jotka ovat tarpeen sen selvittämiseksi, voidaanko omaisuutta peräyttää ulosottoon. Näin ollen velallisen tietojenantoa koskevia säännöksiä voidaan tässä vaiheessa pitää riittävinä. Ulosottoselvitystä koskevat säännökset tarkistetaan ulosottolain 3 lukua koskevan osauudistuksen yhteydessä, jota koskeva valmistelu on vireillä oikeusministeriössä.

Sen sijaan on ollut tarpeen jo tässä yhteydessä ehdottaa, että se, mitä ulosottolain 3 luvun 34 e―34 g §:ssä säädetään ulkopuolisten velvollisuudesta antaa velallista koskevia tietoja ja näiden tietojen salassapidosta, koskisi myös ehdotetussa momentissa tarkoitettua sivullista koskevia tietoja. Jos ulosottomies on momentissa säädetyillä edellytyksillä oikeutettu samaistamaan velallisen ja keinotekoisen järjestelyn, esimerkiksi yhtiömuodon, tulisi tämän samaistuksen päteä myös pyydettäessä ulkopuolisilta tietoja, jotka ovat välttämättömiä täytäntöönpanoa varten.

Ehdotettu keinotekoisen varallisuusjärjestelyn sivuuttamista koskeva säännös ei oikeuttaisi sivullisen oikeuksien loukkaamiseen. Sivullisen oikeutta ei kuitenkaan loukkaa pelkästään se, että keinotekoinen järjestely sivuutetaan, jos hän on mukana järjestelyssä vain teknisenä välikappaleena tai aputahona vailla omaa itsenäistä aineellista intressiä.

Jos sivullinen esittää todennäköisiä syitä sille, että ulosmittaus loukkaa hänen todellista oikeuttaan, ulosmittaukseen ei saa ryhtyä. Sivullisella olisi näyttötaakka intressiensä loukkaamisesta vastaavaan tapaan kuin sivullisella on näyttötaakka omistusoikeudestaan ulosottolain 4 luvun 10 §:ssä tarkoitetussa tilanteessa. Koska ehdotettu momentti mahdollistaisi poikkeamisen nimiperiaatteesta eli siitä, että omistajaksi lähtökohtaisesti katsotaan se, jonka nimissä omaisuus on, on pidetty perusteltuna ehdottaa, että sivullisen ei ulosottomenettelyssä tarvitsisi kyetä esittämään täyttä näyttöä oikeuksiensa loukkaamisesta. Näin menetellen voitaisiin pienentää riskiä siitä, että ulosmittaus sittenkin loukkaa sivullisen todellista oikeutta.

Jos sivullinen saattaisi todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkaa hänen todellista oikeuttaan eli muutakin kuin järjestelyyn perustuvaa muodollista oikeutta, ulosmittaukseen ei saisi ryhtyä. Sivullisen suoja olisi näin ollen näyttötaakan osalta asteen vahvempi kuin 4 luvun 10 §:ssä, jossa sallitaan velallisen hallussa olevan omaisuuden ulosmittaus sivullisen esittämästä omistusoikeuttaan koskevasta todennäköisyysnäytöstä huolimatta. Jos ulosottomies luopuisi ulosmittauksesta siitä syystä, että sivullinen on saattanut oikeutensa loukkaamisen todennäköiseksi, ulosottovelkoja voisi valittaa ulosottomiehen päätöksestä tai panna vireille täytäntöönpanoriidan. Jos taas ulosottomies katsoisi, ettei sivullinen ole kyennyt esittämään edes todennäköisyysnäyttöä, omaisuus voitaisiin ulosmitata. Sivullisella olisi mahdollisuus tällöin joko valittaa ulosottomiehen ratkaisusta tai nostaa asiasta täytäntöönpanoriitakanne.

Silloin, kun sivullisen asema järjestelyssä ei ole keinotekoinen, vaan perustuu itsenäiseen oikeuteen suhteessa velalliseen, momenttia ei voitaisi soveltaa. Tällöin on yleensä osoitettavissa siviilioikeudellisesti pätevä saanto, esimerkiksi lahjoitus, eikä luovutettua esinettä tai omaisuutta ole myöskään erilaisten lisäjärjestelyjen turvin saatettu takaisin velallisen rajoittamattoman vallintaoikeuden alaiseksi. Momentin tarkoituksena ei siten ole syrjäyttää takaisinsaantilaissa tarkoitettua menettelyä silloin, kun voidaan nähdä, että velallisen ja sivullisen välillä on aito ja materiaalinen asianosaissuhde, jossa velkojien kustannuksella on suosittu takaisinsaantilaissa tarkoitettua läheistä tai muuta intressitahoa.

Momentti soveltuisi esimerkiksi matalan verotuksen maihin perustettuihin ja kotimaisiin osakeyhtiöihin silloin, kun tällaista yhtiömuotoa käytetään ilmeisesti keinotekoisena kulissina ulosoton välttämiseksi tai omaisuuden pitämiseksi velkojien ulottumattomissa. Osakeyhtiömuodon yleensä tarjoama erillisen oikeushenkilön asema ei tällöin muodostaisi täytäntöönpanolle estettä. Usein kysymys on siitä, että matalan verotuksen maahan perustettu yhtiö tai kotimainen niin sanottu paperiyhtiö omistaa velallisen käytössä tai määräysvallassa olevia kiinteistöjä, pankkitilejä, arvo-osuuksia, asunto-osakkeita, autoja, veneitä, taide-esineitä ja jopa koti-irtaimistoa. Omaisuus yleensä kuitenkin on velallisen tai hänen suostumuksellaan hänen takaisinsaantilaissa tarkoitetun läheisensä vapaassa hallinnassa, käytössä tai määräysvallassa. Autojen osalta menetellään usein siten, että velallinen on merkitty ajoneuvohallintokeskuksen ylläpitämään ajoneuvorekisteriin vain haltijaksi ja yhtiö omistajaksi.

Velallisen tosiasiallinen omistajaan rinnastuva asema perustuu erilaisiin velallisen ja julkisivuna toimivan tahon välisiin sopimuksiin ja järjestelyihin, joilla voidaan turvata se, että velallisella säilyy omaisuuteen nähden katkeamaton vallintaoikeus. Usein velallinen jo sopimuksen perusteella tai ainakin tosiasiallisesti toimillaan syrjäyttää yhtiön toimielimet, jotka jäävät näin asiallisesti sivuun itse omaisuuden hallinnoimisesta. Velallisella saattaa olla yhtiön hallinnon antama laaja valtakirja, jonka turvin hän voi nostaa varoja tileiltä ja toimia haluamallaan tavalla omaisuuden suhteen. Yleensä nämä järjestelyt ovat myös purettavissa milloin tahansa velallinen niin haluaa.

Momentti koskisi myös muita keinotekoisia varallisuusjärjestelyjä kuin julkisivuna olevien yhtiöiden itsenäisen oikeushenkilön aseman sivuuttamista. Esimerkiksi omistusoikeuden "naamioiminen" pankkitilin käyttöoikeudeksi varsinaisen tilinomistajan tai tilinhaltijan jäädessä ainakin velallisen tulonlähteistä saapuneisiin varoihin nähden muodolliseksi omistajaksi tai haltijaksi saattaa täyttää säännöksen soveltamisen edellytykset. Ulosmittausta ei voitaisi kohdistaa sellaisiin tilillä oleviin varoihin, joiden voidaan nähdä kuuluvan sivulliselle eli olevan esimerkiksi hänen palkka- tai muuta tuloaan taikka saataviaan.

Myös esimerkiksi järjestely, jossa omistuksenpidätysehdoin tai takaisinottoehdoin myytäessä osamaksuvelka tai kauppahinta pidetään keinotekoisesti ennallaan, vaikka kauppasumma tai osa siitä on eri sopimuksella todellisuudessa suoritettu, kuuluisi säännöksen soveltamisalaan.

Ehdotettu momentti koskisi myös tuloa, jota velallinen ohjaa ilmeisesti ulosoton välttämiseksi säännöksessä tarkoitettuun keinotekoiseen järjestelyyn. Jos keinotekoinen järjestely sivuutetaan ja tuloa ulosmitataan suoraan esimerkiksi maksukielloin, olisi kuitenkin noudatettava velallisen suojaksi säädettyjä tulon ulosmittausta koskevia säännöksiä. Lähinnä kysymykseen tulisi elinkeinotulon ulosmittausta koskevan 4 luvun 8 a §:n soveltaminen. Jos sen sijaan järjestelyä ei voida pitää säännöksessä tarkoitetulla tavalla keinotekoisena, vaan velallisen tulonhankinta tapahtuu esimerkiksi toimivan osakeyhtiön puitteissa, johon hän ohjaa toiminnastaan saadut tulot ja joka vastaa toiminnan aiheuttamista menoista, voidaan soveltaa 4 luvun 9 b §:ää, jollei velallinen saa yhtiöstä palkkaa tai sellaista muuta etuutta, joka voidaan ulosmitata. Lopputulos velallisen kannalta olisi näin ollen suurinpiirtein sama kummassakin vaihtoehdossa.

Siitä huolimatta, että ehdotetun momentin taustalla on sama periaate kuin verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n 1 momentissa, eroavat verotusratkaisut ulosottomenettelyssä tehtävistä ratkaisuista tuntuvasti. Ulosmittaus on huomattavasti pitemmälle menevä toimi kuin verotusratkaisu, joka ei yleensä aiheuta sivullisille samantyyppisiä oikeusturvaongelmia kuin mitä ulosmittaus saattaa aiheuttaa. Tästä syystä säännöksessä on useita oleellisia lisäehtoja perustunnusmerkkinä olevan asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta vastaamattoman oikeudellisen muodon lisäksi, ja soveltamiskriteerit ovat näin tuntuvasti tiukemmat kuin veronkiertopykälässä. Veronkiertoa koskeva oikeuskäytäntö on runsas ja saattaa antaa joitakin suuntaviivoja ehdotetun säännöksen soveltamisesta, mutta ehdotetussa säännöksessä olevien lisäedellytysten, erilaisen soveltamistilanteen ja etenkin soveltamisen seurauksien tuntuvan erilaisuuden johdosta täyttä yhtäläisyyttä ei ole.

Ulosmittaus voitaisiin toimittaa ehdotetun momentin nojalla vain, jollei uloshaettua saatavaa todennäköisesti muuten saada velalliselta kohtuullisessa ajassa täysimääräisenä perityksi. Arvostelussa on otettava huomioon aika, joka saatavan kertymiseen muusta omaisuudesta kuluisi. Jos velallisella olisi huomattava varallisuusarvo keinotekoisessa järjestelyssä ja toisaalta esimerkiksi palkka tai eläketuloa, jota voitaisiin ulosmitata, järjestely voitaisiin sivuuttaa, jos saatavan suorittaminen palkka- tai muusta toistuvaistulosta vaatisi pitkähkön ajan.

Ulosottomiehen tulisi ennen ulosmittausta varata velalliselle ja sivulliselle sekä tarvittaessa velkojalle tilaisuus tulla sopivalla tavalla kuulluiksi, jos se täytäntöönpanoa haittaamatta käy päinsä. Joskus tilanne saattaa esimerkiksi omaisuuden hukkaamisvaaran vuoksi olla niin kiireellinen, että kuuleminen joudutaan suorittamaan vasta ulosmittauksen jälkeen. Ulosmittaus voidaan tällöin tarvittaessa peruuttaa itseoikaisuna. Momentissa tarkoitetuissa tapauksissa sivullista ei usein tosin pystytä aidosti kuulemaan, vaan velallinen esiintyy valtakirjan tai muun järjestelyn turvin järjestelyn edustajana. Sivullistaho, joka on ainoastaan muodollinen välikappale tai tekninen avustaja vailla omaa intressiä, ei halua kuultavaksi tai ei osaa kertoa juuri mitään omaisuutta koskevia tietoja.

Ehdotetulla säännöksellä ei rajoitettaisi oikeutta vedota muihin mahdollisiin perusteisiin, joilla omistusoikeusväite voidaan jättää huomiotta. Esimerkiksi valeoikeustoimet ja valeomistus olisivat vaikutuksettomia ulosotossa kuten nykyisinkin ilman momentissa mainittuja rajoituksia. Jos sivullisen oikeusasemaa osoittavat asiakirjat ovat tekaistuja eli niissä olevat allekirjoitukset eivät ole aitoja, omaisuus voidaan ulosmitata riippumatta ehdotetusta säännöksestä, jollei muuta näyttöä saada oikeustoimitahdosta niissä tapauksissa, joissa määrämuotoinen luovutus ei ole saannon pätevyyden ehto.

Jos näyttö oikeudellisen muodon ja asian todellisen luonteen tai tarkoituksen vastaamattomuudesta jää siinä määrin epäselväksi, että säännöstä ei katsota voitavan soveltaa, on lähdettävä siitä, että kysymyksessä on aito sivullistaho. Tällöin voidaan soveltaa, mitä ulosottolain 4 luvun 10 §:ssä säädetään. Tilanne olisi erilainen siitä riippuen, onko omaisuus velallisen hallussa vai ei.

Ehdotettu momentti merkitsisi sitä, että konkurssisäännön 45 §:n 1 momentin nojalla konkurssipesään kuuluisivat myös varat, jotka ovat sellaisessa keinotekoisessa varallisuusjärjestelyssä, jota ehdotetussa momentissa tarkoitetaan. Konkurssisäännön 54 §:n mukaan uskottujen miesten on luovutettava tavara sivulliselle silloin, kun tämän oikeus on riidaton. Jollei näin ole, sivullinen joutuu vaatimaan omaisuutta kanneteitse. Jos taas omaisuus olisi sivullisen hallussa, pesänhoitaja voisi nostaa vahvistuskanteen omaisuusjärjestelyn sivuuttamiseksi.

Ehdotettu momentti merkitsisi myös turvaamistoimen täytäntöönpanon kohteeksi kelpaavan omaisuuden laajentumista. Esimerkiksi pakkokeinolain (450/1987) 3 luvussa tarkoitettu hukkaamiskielto ja vakuustakavarikko voisivat ehdotetussa momentissa säännellyillä edellytyksillä kohdistua myös keinotekoiseen varallisuusjärjestelyyn kuuluvaan omaisuuteen. Sivullisella olisi käytettävissään pakkokeinolain 3 luvun 7 §:n mukaisen itse turvaamistoimipäätöstä koskevan valituksen lisäksi normaalit ulosottolain mukaiset oikeusturvakeinot.

9 b §. Kun ulosottolain 4 luvun 9 b § uudistettiin vuonna 1996 katsottiin, että kohtuullisen palkan määräämistä ei voida velallisen asemasta aiheutuvien tulkintavaikeuksien vuoksi soveltaa silloin, kun kysymyksessä on velallisen oma yritys (HE 106/1995 vp) . Siirtämällä osakeyhtiön muodossa toimineen yrityksen koko osakekannan itselleen osa velallisista on voinut työskennellä yrityksessä palkatta velkojiensa vahingoksi.

Nyt ehdotetaan, että ulosottolain 4 luvun 9 b §:n 1 momenttiin otettaisiin säännös, jonka mukaan kohtuullisen palkan arviointia voidaan käyttää myös silloin, kun palkattoman tai alihintaisella korvauksella tehdyn työn tekeminen tapahtuu omassa yrityksessä. Säännös edellyttää, että ulosottomiehellä tulee olla selvitys hyvikkeen alimääräisyydestä. Palkan tulisi olla selkeästi pienempi kuin mitä velallinen saisi vastaavasta työstä työskennellessään toiselle kuuluvassa yrityksessä. Velallinen voisi esittää näyttöä siitä, että palkan tai muun hyvikkeen pienuus johtuu yrityksen heikosta taloudellisesta tilanteesta tai tarvittavista yrityksen toimialaan kuuluvista investoinneista. Lisättäväksi ehdotetun säännöksen sanamuodosta seuraa, että ulosoton välttelytarkoituksen jäädessä epäselväksi säännöstä ei voitaisi soveltaa. Myös yksin velalliselle kuuluvan yrityksen osalta kohtuullisen palkan arviointimenettely olisi muuhun täytäntöönpanoon nähden toissijaista.

Jos olosuhteet muuttuvat niin, että palkan pienuudelta poistuu ulosmittauksen välttämisen tarkoitus, perintä olisi välittömästi sopeutettava uuteen tilanteeseen. Jos yritys kohtaa kannattavuusongelmia tai velallisen työpanos vähenee, ulosottomenettelyn on seurattava näitä muutoksia ilman, että velalliselle asetetaan kohtuuttoman raskas todistustaakka. Toisaalta perusteena menettelyn jatkamiselle olisi usein se, että velallisen elintaso on jatkuvasti selvästi korkeampi kuin ilmoitetulla korvauksella on mahdollista.

Ehdotettua lisäystä sovellettaisiin yksin velallisen määräysvallassa olevaan yritykseen eli lähinnä osakeyhtiöön, jonka kaikki osakkeet velallinen omistaa. Sen sijaan jos velallinen on vain osa-omistaja, ulosottokäytännössä on katsottu voitavan soveltaa, mitä pykälässä on jo aikaisemmin säädetty. Ennakkopäätöksiä asiasta ei tiettävästi ole.

Jos velallinen käyttää yrityksessä määräysvaltaa, hänellä on oikeus valita se, missä muodossa hän saa korvauksen työpanoksestaan yrityksessä. Palkan pienuus saattaa selittyä sillä, että velallinen ottaa työpanoksensa korvauksen yrityksestään osinkona. Kohtuullista palkkaa ei määrättäisi, jos velallinen saa yrityksestä kohtuullista palkkaa vastaavan määrän osinkona. Ehdotetussa säännöksessä on käytetty tältä osin vastaavaa sanamuotoa kuin 4 luvun 5 §:n 4 momentissa, jossa edellytetään, että "tuloa voidaan ulosmitata". Tämä edellyttää sitä, että velallinen toimii itse tavalla, joka mahdollistaa tällaisen osingon tosiasiallisenkin ulosmittauksen. Jos velallinen ottaa korvauksen palkkana, noudatetaan palkan ulosmittausta koskevia säännöksiä, kuten suojarajoja ja vapaakuukausijärjestelmää. Osinkotuloa ei sen sijaan ole suojattu vastaavalla tavalla.

Jos velallinen harjoittaa toimintaa toiminimellä, ulosmittaus voidaan nykyisen lain mukaan kohdistaa suoraan yrityksen omaisuuteen. Yksityisen elinkeinonharjoittajan saamaa elinkeinotuloa voidaan ulosmitata ulosottolain 4 luvun 8 a §:ssä säädetyllä tavalla.