HE 127/1998

Yleistä

Maastrichtissa sovittiin helmikuussa 1992 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ( perustamissopimus ) muuttamisesta Euroopan unionia koskevalla sopimuksella ( unionisopimus ), joka tuli voimaan 1 päivänä marraskuuta 1993. Unionisopimuksella lisättiin perustamissopimukseen muun muassa talous- ja rahaliittoa (EMU, engl. Economic and Monetary Union ) koskevat artiklat. Unionisopimukseen kuuluu lisäksi erillisiä pöytäkirjoja, joihin sisältyvät muun muassa Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussääntö ( perussääntö ) sekä Euroopan rahapoliittisen instituutin (ERI) perussääntö. Perustamissopimukseen sisältyvistä artikloista osaa sovelletaan heti ratifioinnin tapahduttua, osaa EMU:n toisen vaiheen aikana ja loppuja EMU:n kolmannen vaiheen aikana.

EMU:n toinen vaihe alkoi vuoden 1994 alusta ilman Euroopan yhteisöjen toimielinten nimenomaista päätöstä. Toimet, joihin jäsenvaltion on tullut ryhtyä ennen EMU:n toisen vaiheen alkamista, liittyvät pääomien vapaata liikkuvuutta koskevien rajoitusten poistamiseen ja monivuotisten, EMU:n toteuttamiseksi tarvittavien talouspoliittisten ohjelmien hyväksymiseen. EMU:n toisen vaiheen aikana jäsenvaltioiden on kiellettävä julkisen sektorin keskuspankkirahoitus, pyrittävä välttämään liiallisia julkisen talouden alijäämiä sekä ryhdyttävä toimiin, joilla turvataan jäsenvaltion keskuspankin itsenäisyys.

EMU:n toinen vaihe on siirtymävaihe, jonka aikana toteutettava talouspoliittinen yhteistyö luo edellytykset osallistua EMU:n kolmanteen vaiheeseen sisältyvään yhteisen rahan alueeseen ( euroalue ). ERI aloitti toimintaansa EMU:n toisen vaiheen alussa. ERI ei tee kansallisia keskuspankkeja sitovia rahapoliittisia päätöksiä. ERI:lla on kuitenkin keskeinen asema euroalueeseen siirtymistä koskevassa valmistelutyössä ja erityisesti valmistauduttaessa Euroopan keskuspankin (EKP) ja Euroopan keskuspankkijärjestelmän (EKPJ) perustamiseen.

Madridissa joulukuussa 1995 pidetyssä kokouksessa Eurooppa-neuvosto vahvisti, että EMU:n kolmas vaihe alkaa vuoden 1999 alusta.

Valtioneuvosto antoi 24 päivänä helmikuuta 1998 tiedonannon eduskunnalle Suomen osallistumisesta euroalueeseen. Eduskunta on 17 päivänä huhtikuuta 1998 äänestänyt suuren valiokunnan mietinnön pohjalta hallituksen tiedonannosta ja päättänyt, että Suomi osallistuu euroalueeseen. Valtion tai hallitusten päämiesten kokoonpanossa kokoontuva neuvosto päätti 2 päivänä toukokuuta 1998 määräenemmistöllä talous- ja valtiovarainministereiden kokoonpanossa kokoontuvan neuvoston suosituksista, ja ottaen huomioon komission ja ERI:n lähentymisraportit sekä Euroopan parlamentin lausunnon siitä, mitkä jäsenvaltiot ottavat yhteisen valuutan käyttöön vuoden 1999 alusta ja mitkä jäsenvaltiot jäävät valtioiksi, joita koskee poikkeus.

Neuvoston asetukset siirtymisestä euroon

EMU:n kolmas vaihe alkaa vuoden 1999 alusta, jolloin kiinnitetään peruuttamattomasti euroalueeseen osallistuvien jäsenvaltioiden kansallisten valuuttojen kahdenväliset kurssit ja kunkin valuutan kurssi suhteessa euroon. Euron käyttöön ottamisesta säädetään tietyistä euron käyttöön ottamiseen liittyvistä säännöksistä annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1103/97. Asetus tuli voimaan 20 päivänä kesäkuuta 1997. Lisäksi siitä säädetään euron käyttöönotosta annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 974/98, jäljempänä euroasetus . Asetus tulee voimaan vuoden 1999 alusta. Tuolloin eurosta tulee itsenäinen valuutta. Kansallisista rahayksiköistä tulee euron alayksikköjä. Neuvoston asetuksissa määrätään oikeudellisesti täytäntöönpanokelpoinen vastaavuus euroyksikköjen ja kansallisten rahayksikköjen kesken. Kansallisen rahayksikön määräiset setelit ja metallirahat säilyttävät asemansa laillisina maksuvälineinä kunkin asianomaisen jäsenvaltion alueella siihen saakka, kun euromääräiset setelit on otettu käyttöön. Vuoden 1999 alusta euroyksikkö on laillinen maksuväline tilirahana. Euroyksikkö otetaan käyttöön heti alkuvaiheessa ainakin EKPJ:n rahapolitiikassa ja uusissa valtionlainoissa.

Viimeistään vuoden 2001 lopussa euromääräisiä seteleitä ryhdytään laskemaan liikkeeseen ja EKPJ ryhtyy vaihtamaan kansallisia seteleitä niitä vastaan. Viimeistään kuusi kuukautta myöhemmin kansalliset rahayksiköt on korvattu kokonaan euromääräisillä maksuvälineillä kaikissa euroalueeseen osallistuvissa jäsenvaltioissa ja siirtyminen yhteiseen rahaan on viety päätökseen. Kansalliset setelit ja metallirahat menettävät asemansa laillisina maksuvälineinä, ja euroalueella vain eurosetelit ja -metallirahat ovat laillisia maksuvälineitä. Tämän jälkeen kansallisia seteleitä ja metallirahoja voidaan vielä vaihtaa kansallisissa keskuspankeissa.

EMU-projektin siirtymäsuunnitelma

Valtiovarainministeriö asetti 17 päivänä huhtikuuta 1996 EMU-projektin, jonka tehtävänä on laatia Suomelle yhteiseen valuuttaan siirtymistä koskeva suunnitelma. Suunnitelmassa yksilöidään ja aikataulutetaan yhteisen valuutan käyttöönoton edellyttämät keskeiset lainsäädäntö- ja muut muutostarpeet. Projektin tehtävänä on lisäksi koordinoida kansallista yhteiseen valuuttaan siirtymistä yhteiskunnan eri osa-alueilla.

Projektin tarkoituksena on varmistaa kaikkien yhteiskunnan osapuolten siirtyminen yhteiseen rahaan päätetyssä aikataulussa. Projekti huolehtii siitä, että lainsäädäntö voidaan saada vastaamaan yhteisen valuutan asettamia vaatimuksia. Projekti on luonteeltaan koordinoiva. Lainsäädäntö- ja muiden muutosten käytännön toteutus on eri hallinnonalojen ja sektoreiden vastuulla.

EMU-projektin laatima kansallinen siirtymäsuunnitelma julkaistiin ensimmäisen kerran huhtikuussa 1997. Siirtymäsuunnitelman päivitetty versio julkaistiin 18 päivänä joulukuuta 1997. Päivitetyssä siirtymäsuunnitelmassa pääosa keväällä 1997 avoimeksi jääneistä kysymyksistä on ratkaistu ja lukuisia yksityiskohtia tarkennettu. Mitään olennaisia asioita ei ole muutettu, joten siirtymäsuunnitelmaan perustuva eri tahoilla suoritettu valmistautuminen on voinut jatkua muutoksitta. Tämä siirtymäsuunnitelma on laadittu entiseen tapaan EMU-projektin työryhmissä siten, että eri osapuolten esittämät näkökohdat on otettu mahdollisimman pitkälti huomioon.

EMU-projektin lainsäädäntöryhmä julkisti kesäkuussa 1997 selvityksen kansallisen lainsäädännön muutoksista, jotka ovat tarpeen yhteiseen rahaan siirryttäessä. Tarvittavat esitykset valmistellaan asianomaisissa ministeriöissä.

Valtionvelan eurostrategia

Valtiovarainministeriö asetti 23 päivänä syyskuuta 1996 EMU ja valtionvelka -työryhmän selvittämään talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen vaikutuksia valtion lainanottoon sekä velanhoitoon. Työryhmä ja sen asettamat asiantuntijatyöryhmät ovat laatineet ehdotuksensa yhteisen valuutan käyttöönottoon valmistautumiseksi valtion lainanotossa ja velanhallinnassa. Työryhmät ovat käsitelleet valtionvelan redenominaatioon, valtion lainanottostrategiaan ja markkamarkkinoiden infrastruktuuriin, valtionvelan riskienhallintaan, valtion lainanoton oikeudellisiin kysymyksiin sekä tietojärjestelmiin liittyviä kysymyksiä.

EMU ja valtionvelka -työryhmä on koonnut yhteen asiantuntijatyöryhmien esittämät toimenpiteet valtionvelan eurostrategiaksi. Valtiovarainministeriö on julkistanut 19 päivänä joulukuuta 1997 lyhennelmän EMU ja valtionvelka -työryhmän muistiosta.

Työryhmä katsoo, että markkamääräiset arvo-osuusmuotoiset valtion sarjaobligaatiot ja valtion velkasitoumukset tulee muuttaa euromääräisiksi tammikuun 1 ja 3 päivän 1999 välisenä aikana yhdellä kertaa. Muuttamisessa sovelletaan niin kutsuttua bottom up -menetelmää, jolloin arvo-osuustilien arvo-osuuslajikohtaiset nimellisarvot muutetaan euromääräisiksi. Pyöristys tehdään lähimpään eurosenttiin normaalilla pyöristyssäännöllä. Tämä johtaa käytännössä siihen, että emissioiden yksikkökoko on yksi sentti muuttamisen jälkeen. Seuraavaksi lasketaan kaikki arvo-osuustilit yhteensä arvo-osuuslajeittain. Näin saatu summa on kyseisen arvo-osuuslajin liikkeessä oleva kanta. Poikkeama eli pyöristyserot säilytysten yhteissumman ja emittoidun kokonaismäärän välillä voidaan korjata siten, että valtio muuttaa liikkeessä olevaa arvo-osuuskantaa vastaavasti. Poikkeamat ovat käytännössä hyvin pieniä suuruusluokaltaan. Tämän niin sanotun laajan redenominaation toteuttaminen edellyttää työryhmän mukaan selventävää kansallista lainsäädäntöä.

Työryhmä pitää strategisesti tärkeänä markkamarkkinoiden kehittämistä mahdollisimman lähelle eurooppalaista tasoa jo ennen yhteisen valuutan käyttöönottoa. Tämä tarkoittaa erityisesti viitelainojen jälkimarkkinakaupan kasvattamista, toimivien repomarkkinoiden luomista sekä markkinakäytäntöjen harmonisoimista tulevien eurostandardien mukaisiksi.

Työryhmä katsoo myös, että valtion liikkeeseen laskeman lainakannan suppeasta redenominaatiosta (markkojen muuttaminen euroiksi) olisi tarpeen säätää yleisluontoisesti myös kansallisesti. Työryhmä katsoo, että sen esittämät toimenpiteet tulee pääosiltaan toteuttaa vuoden 1998 aikana.

Valtionvelka muutetaan euroihin

Valtioneuvoston talouspoliittinen ministerivaliokunta teki 28 päivänä lokakuuta 1997 periaatepäätöksen markkamääräisen valtionvelan muuntamisesta euromääräiseksi vuoden 1999 alusta. Päätös koskee markkamääräisiä arvo-osuusmuotoisia valtion sarjaobligaatioita ja valtion velkasitoumuksia. Kyseinen päätös on EMU ja valtionvelka -työryhmän antaman suosituksen mukainen. Päätös on luonteeltaan informatiivinen ja lähinnä poliittisesti valtiota velvoittava.

Suomen Arvopaperikeskus Oy ( arvopaperikeskus ) on aloittanut valmistelut Suomen valtion arvo-osuusmuotoisten sarjaobligaatioiden ja velkasitoumusten muuttamiseksi euromääräisiksi. Lisäksi arvopaperikeskus lähtee siitä oletuksesta, että pankkien sijoitustodistuksetkin muutetaan euromääräisiksi. Tavoitteena on, että kauppojen selvitykset ja erääntymismaksut suoritetaan pelkästään euromääräisinä 4 päivästä tammikuuta 1999.

Muuttaminen euromääräiseksi tehdään tammikuun 1 ja 3 päivän 1999 välisenä aikana, minkä jälkeen kaupat näillä arvopapereilla tehdään euromääräisinä. Sijoittajia tulee informoida hyvissä ajoin etukäteen muutoksesta.

Suomen Pankin shekkitilijärjestelmä on avoinna syksystä 1998 alkaen kello 8.00―17.00 välisenä aikana ja 4 päivästä tammikuuta 1999 kello 8.00―19.00 välisenä aikana. Aukioloaika 31 päivänä joulukuuta 1998 ja 4 päivänä tammikuuta 1999 on sovittava erikseen, jos sitä halutaan pidentää.

Vuodenvaihteen yli toteutettavat kaupat maksetaan euromääräisinä arvopaperikeskuksen järjestelmässä. Taattuun nettoselvitykseen ei saa kirjata kauppoja toteutettavaksi vuodenvaihteen yli. Taatusta nettoselvityksestä on luovuttu kauppojen selvityksessä 1 päivänä keskuuta 1998.

Sovelletaan bottom up -menetelmää

Relevantteja muuttamisvaihtoehtoja on käytännössä vain kaksi: bottom up -menettely tai top down -menettely. Näistä kahdesta suositellaan yleisesti käytettäväksi bottom up -menettelyä.

EMU ja valtionvelka -työryhmä katsoi, että muuttamisessa tulisi soveltaa bottom up -menetelmää. Samoin kansalliset selvityskeskukset, muun muassa arvopaperikeskus, sekä kansainväliset selvityskeskukset, kuten Euroclear, aikovat käyttää bottom up -menetelmää. Lisäksi Euroopan unionin (EU) muissa jäsenvaltioissa aiotaan pääsääntöisesti käyttää bottom up -menetelmää ja pyöristystä lähimpään eurosenttiin.

Bottom up -menetelmässä euromääräiseksi muuttaminen tapahtuu arvo-osuustililähtöisesti eli muuttaminen aloitetaan yksittäisistä säilytyksistä. Muuttaminen tehdään kunkin tilin osalta arvo-osuuslajeittain. Lainan markkamäärä muunnetaan muuntokertoimella euromääräiseksi ja pyöristys tehdään ylös- tai alaspäin lähimpään eurosenttiin ja täsmälleen yksikköjen keskiväliin jäävä määrä pyöristetään ylöspäin. Yhdelle arvo-osuustilille voi syntyä maksimissaan noin puolen eurosentin pyöristystappio arvo-osuuslajia kohden. Seuraavaksi lasketaan arvo-osuustilit yhteensä arvo-osuuslajeittain. Näin saatu summa on kyseisen arvo-osuuslajin liikkeessä oleva kanta.

Kun bottom up -menetelmällä lasketut arvo-osuustilien nimellisarvot lasketaan yhteen arvo-osuuslajikohtaisesti, kyseinen summa poikkeaa käytännössä vähän kunkin arvo-osuuslajin liikkeessä olevasta kannasta. Poikkeama eli pyöristyserot säilytysten yhteissumman ja emittoidun kokonaismäärän välillä voidaan korjata siten, että valtiokonttori muuntaa liikkeessä olevaa arvo-osuuskantaansa vastaavasti. Kannan muutos voidaan toteuttaa tasausemissioilla eli lisäemissioilla arvopaperikeskuksessa, jos kanta on euromuunnon jälkeen pienempi kuin säilytykset. Jos kanta on muunnon jälkeen suurempi kuin säilytykset, kannan muutos voidaan toteuttaa kuoletuksella.

Pyöristys lähimpään eurosenttiin johtaa käytännössä siihen, että emissioiden yksikkökoko on yksi sentti muuttamisen jälkeen. Sen seurauksena arvo-osuuksien kappalemäärä kasvaa huomattavasti, sillä joukkovelkakirjan yksikkökoko on nykyisin miljoona markkaa.

Euromuunto ja bottom up -menettely edellyttävät, että nimellisarvot on muutettava kokonaisluvuista desimaaliluvuiksi, koska nimellisarvot ovat muutoksen jälkeen eurosenttien tarkkuudella. Lisäksi järjestelmien tietokenttien pituuden riittävyys on tarkistettava, koska arvo-osuuksien kappalemäärä kasvaa huomattavasti. Edelleen maksut on kyettävä suorittamaan euromääräisinä 4 päivästä tammikuuta 1999, koska arvopaperikeskus siirtyy tällöin käyttämään euroa maksuliikenteessä.

Bottom up -menetelmä ja pyöristys lähimpään eurosenttiin turvaavat sijoittajien aseman, koska sijoittajan hallussa olevien muunnettavien arvopaperien nimellisarvo pysyy lähes muuttumattomana pyöristyserojen jäädessä hyvin pieniksi.

Euroasetus ja komission tulkinta asetuksesta johtavat siihen, että bottom up -menettely ei aivan sellaisenaan ole toteutettavissa, vaan kansalliseen lainsäädäntöön on tehtävä muutoksia, jos euromuunto tehdään yksittäisten arvo-osuustilien arvo-osuuslajikohtaisten nimellisarvojen pohjalta ( bottom up -menettely) ja pyöristys tehdään lähimpään eurosenttiin ja emissioiden yksikkökoko on yksi sentti.

Arvo-osuusjärjestelmän toiminta

Arvopaperikauppojen kirjaaminen ja selvitys tapahtuu pääosin keskitetysti arvopaperikeskuksen arvo-osuusjärjestelmässä. Järjestelmään on liitetty pörssiosakkeiden, valtion viitelainojen ja keskeisten rahamarkkinavelkakirjojen lisäksi julkisen kaupankäynnin kohteena olevia yksityisten liikkeeseenlaskijoiden ja kuntien liikkeeseen laskemia velkakirjoja. Vuoden 1998 elokuussa velkakirja-arvopapereiden liikkeeseenlaskijoita oli kaikkiaan 20 ja osakkeiden liikkeeseenlaskijoita 129.

Vuoden 1998 elokuun lopussa arvo-osuusjärjestelmässä olevien oman ja vieraan pääoman ehtoisten arvopapereiden määrä oli yhteensä noin 908 miljardia markkaa, josta osakkeiden markkina-arvo oli 544 miljardia markkaa, valtion velkasitoumusten ja sijoitustodistusten nimellisarvo 122 miljardia markkaa sekä joukkovelkakirjalainojen nimellisarvo 197 miljardia markkaa.

Arvo-osuusjärjestelmässä selvitettiin vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana keskimäärin noin 89 500 osakekauppaa kuukaudessa. Velkakirjakaupan lukumäärä on selvästi alhaisempi, mutta volyymi huomattavasti suurempi. Osakkeilla käydyn kaupan keskimääräinen arvo oli noin 500 000 markkaa, kun vastaavasti selvitettyjen velkakirjakauppojen keskimääräinen arvo oli noin 60 miljoonaa markkaa.

Arvo-osuustilejä oli vuoden 1998 elokuussa noin 778 000. Arvo-osuusrekisterinpitäjiä oli kaikkiaan 11. Arvopaperikeskuksella oli yhteensä noin 50 000 tiliasiakasta. Valtaosa tileistä oli muiden arvo-osuusrekisterin pitäjien hallussa, joita olivat Aktia Säästöpankki Oyj, Helsingin Arvo-osuuskeskus Oy, Merita Pankki Oy, Osuuspankkien Keskuspankki Oyj, Oy Samlink Ab, Leonia Pankki Oyj, Skandinaviska Enskilda Banken, Suomen Pankki, Svenska Handelsbanken, Valtiokonttori ja Ålandsbanken Ab.

Vuoden 1997 aikana arvo-osuusjärjestelmässä toteutettiin 26 uutta arvopapereiden liikkeeseenlaskua. Osinkoja maksettiin vastaavan vuoden aikana 7,4 miljardia markkaa kaikkiaan 90 osakesarjalle. Vuoden 1998 kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana toteutettiin 24 uutta arvopapereiden liikkeeseenlaskua ja osinkoja oli ehditty maksaa noin 11,36 miljardia markkaa.

Siirtyminen euromääriin kaupankäynnissä ja selvitystoiminnassa

Yhteinen valuutta tarjoaa mahdollisuuden laajentaa ja syventää euroalueen arvopaperimarkkinoita sekä lisätä niiden likvidisyyttä ja läpinäkyvyyttä. Kansallisessa rahayksikössä toimivan markkinan oletetaan menettävän kaupankäyntiä sellaisille markkinoille, jotka jo ovat siirtyneet euroon. Käytännössä tämä ohjaa euroalueen kansallisia markkinoita ottamaan euron käyttöön mahdollisimman nopeasti.

Vieraan pääoman ehtoisten arvopaperien kaupankäynnissä merkittävät suureet ovat markkinahinta (tuottoprosentti) ja hankittava määrä (pääoma). Kauppaerän pääoma on yhteydessä velkakirjan nimellisarvoon. Kauppaselvitystä ei siten voida muuttaa euromääräiseksi, ellei samalla muuteta joukkolainan nimellisarvoa.

Madridissa vuoden 1995 joulukuussa kokoontuneessa Eurooppa-neuvoston huippukokouksessa sovittiin, että euroalueeseen osallistuvat jäsenvaltiot laskevat liikkeeseen kaupankäynnin kohteena olevan uuden velkansa euroyksiköissä heti vuoden 1999 alusta. Yhteisen raha- ja valuuttapolitiikan harjoittaminen johtaa siihen, että euroalueen interbank- ja valuuttamarkkinat ryhtyvät käyttämään euroa heti talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen alusta. Koska Suomen valtion velanhoidossa pyritään mahdollisimman suureen yhdenmukaisuuteen eri lainojen välillä, Madridissa tehty päätös vaikuttaa käytännössä myös liikkeessä oleviin markkamääräisiin sarjaobligaatiolainoihin.

Useimmat jäsenmaat ovat ilmoittaneet muuntavansa vanhan, kotimaan valuutan määräisen velkansa tai osan siitä euromääräiseksi liittyessään EMU:n kolmanteen vaiheeseen. Tämän mukaisesti hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta on 28 päivänä lokakuuta 1997 päättänyt periaatteesta, jonka mukaan valtion markkamääräiset ja arvo-osuusmuotoiset sarjaobligaatiolainat ja lyhyet velkasitoumukset muutetaan euromääräiseksi vuoden 1999 alusta. Valtioneuvosto on lisäksi tehnyt 17 päivänä syyskuuta 1998 asiaa koskevan periaatepäätöksen. Muunnettavien lainojen määrä oli vuoden 1998 elokuun lopussa 210 miljardia markkaa.

Valtion arvo-osuusmuotoisilla sarjaobligaatioilla, valtion velkasitoumuksilla, pankkien ja Suomen Pankin sijoitustodistuksilla sekä muilla rahamarkkinoiden sijoituskohteilla tehdyt kaupat selvitetään arvopaperikeskuksen vieraan pääoman ehtoisten arvo-osuuksien keskitetyssä käsittelyjärjestelmässä eli RM-järjestelmässä. Selvityksen maksuliikenne selvitysosapuolten ja arvopaperikeskuksen välillä toteutetaan Suomen Pankin sekkitilijärjestelmässä. Valtion, EKP:n ja kansainvälisen kilpailukyvyn vaatimusten täyttämiseksi RM-järjestelmässä on tarkoitus siirtyä euromääriin heti talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen alussa.

Myös HEX Oy:n kaupankäynnissä siirrytään käyttämään euroa talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen alussa. Samanaikaisesti arvopaperikeskuksessa muutetaan euromääräiseksi oman pääoman ehtoisten arvo-osuuksien kaupankäynnin selvitysjärjestelmä ja käsittelyjärjestelmä (OM-järjestelmä). Maksuliikenteessä siirrytään euroihin siitäkin syystä, että Suomen Pankin sekkitilijärjestelmässä ryhdytään käyttämään yksinomaan euroa 1 päivästä tammikuuta 1999.

Osakekaupan selvityksen perusyksikkö on osakkeiden kappalemäärä eikä niiden pääoma. Siksi osakkeen nimellisarvon markkamääräisyys ei vaikuta välittömästi kauppaselvitykseen. Oikeusministeriö on valmistellut hallituksen esitystä, jonka mukaan osakepääoman muuttamista euromääräiseksi helpotettaisiin lainsäädännöllä. Samalla tehtäisiin mahdolliseksi osakkeen nimellisarvosta luopuminen. Tämä helpottaisi erityisesti niiden kansainvälisesti toimivien yhtiöiden siirtymistä euron käyttöön, joiden osakkeet on otettu julkisen kaupankäynnin kohteeksi. Vastaavaa ratkaisua tutkitaan ainakin Saksassa, Ranskassa, Itävallassa ja Alankomaissa. Nimellisarvottoman osakkeen liikkeeseenlasku on jo mahdollista Belgiassa ja Luxemburgissa. Oikeusministeriössä valmisteltavalla hallituksen esityksellä vahvistettaisiin suomalaisten arvopaperimarkkinoiden ja liikkeeseenlaskijoiden toimintaympäristön kilpailukykyä euroalueella.

Maksu- ja selvitysjärjestelmiä koskeva direktiivi (98/26/EY)

EU:n talous- ja valtiovarainministerien ECOFIN-neuvosto ja komissio saavuttivat 13 päivänä lokakuuta 1997 yhteisen kannan selvityksen lopullisuutta maksujärjestelmissä ja arvopaperien selvitysjärjestelmissä koskevasta direktiiviehdotuksesta. Direktiivi koskisi ensisijaisesti nettoutuksen lopullisuuden varmistamista ja selvitysjärjestelmissä käytettävien vakuuksien pätevyyttä. Direktiivi sisältäisi lisäksi vakuuksia koskevan lainvalintasäännön, jonka mukaan arvopapereita tai niihin kohdistuvia oikeuksia voitaisiin antaa vakuudeksi rekisterijärjestelmään sovellettavien sääntöjen mukaisesti, vaikka arvopaperit sijaitsisivat muussa valtiossa kuin rekisteri. Direktiivin johdantolauseiden mukaan lainvalintasääntöä sovellettaisiin vain, jos arvopaperin sijaintimaan lainsäädäntö sallii arvopapereihin kohdistuvan rekisterinpidon muussa valtiossa. Johdantolauseiden mukaan olisi lisäksi suotavaa, että jäsenvaltiot pyrkivät luomaan riittävät yhteydet kaikkien direktiivin soveltamisalaan kuuluvien arvopaperien selvitysjärjestelmien välille arvopapereilla suoritettavien toimien mahdollisimman suuren avoimuuden ja oikeusvarmuuden lisäämiseksi.

Euroopan keskuspankkijärjestelmässä asetettavat vaatimukset selvitysjärjestelmille

EKPJ:ssä annetaan keskuspankkiluottoa vain korkeatasoisia arvopaperivakuuksia vastaan. EKP laskee itse liikkeeseen velkasitoumuksia. Rahapoliittiset välineet kytkeytyvät siten tiiviisti arvopaperimarkkinoihin ja arvopaperien käsittelyjärjestelmiin. EKP valmistelee vakuuksien käsittelyä varten ratkaisua, joka perustuisi rahapoliittisissa operaatioissa sovellettaviin periaatteisiin. Niiden mukaan EKP käyttäisi olemassa olevia kansallisia arvopaperijärjestelmiä (hajauttamisen periaate) ja puuttuisi vain niihin toimintoihin, joita yksityiset osapuolet eivät pysty tai halua hoitaa riittävästi (markkinaehtoisuuden periaate). Rahapoliittisiin operaatioihin liittyvä selvitystoiminta voitaisiin uskoa kansallisille arvopaperikeskuksille, kuten arvopaperikeskukselle Suomessa, jos keskukset täyttävät EKP:n asettamat vähimmäisvaatimukset.

EKP vaatii keskuspankkitoimiin käytettäviltä selvitysjärjestelmiltä nopeutta, tehokkuutta ja luotettavuutta. Selvitysjärjestelmien tulee sallia se, että keskuspankkioperaatioissa voidaan käyttää mahdollisimman laajaa vakuuskelpoisten arvopaperien joukkoa. Tarkoitus on, että markkinaoperaatioihin osallistuvat yksityiset tahot voivat vaikeuksitta antaa kotimaiselta keskuspankilta saamansa luoton vakuudeksi missä tahansa euroalueella säilytettäviä arvopapereita. Samoin mahdollisimman monen hyväksyttävän markkinaosapuolen on voitava osallistua operaatioihin selvitysjärjestelmien kautta. Selvitystoiminnan on taattava se, että keskuspankkiluottoa ei voida nostaa ennen kuin sen vakuudeksi annettavat arvopaperit on siirretty ehdottomasti ja peruuttamattomasti keskuspankille. Rahapolitiikkaan liittyvän selvitystoiminnan maksuliikenne hoidettaisiin yksinomaan TARGET-järjestelmässä (engl. Trans-European Automated Real-time Gross Settlement Express Transfer System) ja siihen liittyvissä kansallisissa maksujen bruttoselvitysjärjestelmissä.

ERI:n neuvosto on julkaissut tammikuussa 1998 vähimmäisvaatimukset, joilla eurooppalaisia selvitysjärjestelmiä voidaan käyttää keskuspankkijärjestelmän luotto-operaatioiden toteuttamisessa (engl. Standards for the use of EU Securities Settlement Systems in ESCB Credit Operations ). Arviointiperusteita on yhteensä yhdeksän. Selvitysjärjestelmillä ja niiden välisillä yhteyksillä on ensinnäkin oltava pätevä oikeudellinen perusta, jossa maksujen ja arvopaperien siirtojen peruuttamattomuus on varmistettu. Oikeudellisten puitteiden on niin ikään taattava, että keskuspankkien tileillä pidettäviin arvopapereihin kohdistuvat oikeudet on riittävästi suojattu kussakin järjestelmässä. Toiseksi, keskuspankkijärjestelmän luotto-operaatioita selvitettäessä toimitus maksua vastaan ―periaatteen mukaisesti järjestelmässä on käytettävä keskuspankkirahaa.

Selvitysjärjestelmältä edellytetään kolmanneksi suoraa ja ainutlaatuista yhteyttä arvopaperien liikkeeseenlaskijaan tai ainakin suoraa linkkiä sellaiseen laitokseen, jolla tämä yhteys on. Näin keskuspankit pyrkivät hallitsemaan omaisuuden hallintaketjuista johtuvia säilytysriskejä. Neljännen vaatimuksen mukaan vain viranomaisten riittävästi valvomat ja sääntelemät selvitysjärjestelmät voidaan hyväksyä EKPJ:n operaatioiden toteuttamisessa. Selvitysjärjestelmän ylläpitäjien on viidenneksi annettava keskuspankeille tietoa järjestelmän mahdollisista riskeistä. Tähän liittyy myös velvollisuus julkaista järjestelmän pääsy- ja eroamisvaatimukset.

Selvitysjärjestelmissä on kuudenneksi otettava käyttöön asianmukaiset riskienhallintamenetelmät, joilla hallitaan osapuolten suorituskyvyttömyystilanteita. Seitsemäs vaatimus on, että järjestelmän on taattava keskuspankkioperaatioiden lopullisuus ja peruuttamattomuus päivän sisäisesti. Järjestelmiä on kehitettävä siten, että tapahtumat voidaan selvittää viimeistään vuonna 2002 toimitus maksua vastaan ―periaatteella. Kahdeksanneksi selvitysjärjestelmissä on noudatettava keskuspankkien välisen TARGET-maksujärjestelmän aukioloaikoja. Viimeinen arviointiperuste koskee tietojärjestelmien toiminnallista luotettavuutta ja varajärjestelmien toimivuutta.

EKPJ käyttää vain selvitysjärjestelmiä, jotka täyttävät sen asettamat vähimmäisvaatimukset. ERI ja kansalliset keskuspankit arvioivat kevään 1998 aikana eurooppalaisia selvitysjärjestelmiä, kuten arvopaperikeskusta. Näiden arvioiden perusteella laaditaan vuoden loppupuolella EKPJ:n luotto-operaatioissa käytettävien selvitysjärjestelmien luettelo.

Euroopan kansallisten arvopaperikeskusten yhdistys

EU:n jäsenvaltioiden kansalliset arvopaperikeskukset perustivat toukokuussa 1997 yhdistyksen (engl. European Central Securities Depositories Association, ECSDA ), jonka tarkoitus on muun muassa edistää keskusten toiminnallisia yhteyksiä. Yhdistys perustettiin ERI:n aloitteesta valmistelemaan ennen muuta EKPJ:n rahapolitiikassa vaadittavien vakuuksien käsittelyä euroalueella. Rahapolitiikassa käytettävien arvopapereiden käsittelystä huolehtii muutamissa EU:n jäsenvaltioissa keskuspankki. Tästä syystä myös keskuspankit ovat voineet seurata ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Yhdistyksessä on laadittu arvopaperikeskusten välistä vakuuksien käsittelymenetelmää koskeva kuvaus, joka toimitettiin ERI:lle heinäkuussa 1997.

Suunnitelman mukaan arvopaperikeskusten välinen yhteistyö perustuisi kahdenvälisesti perustettaviin järjestelmäyhteyksiin. Kukin arvopaperikeskus (arvopaperin liikkeeseenlaskumaan arvopaperikeskus) avaisi muille arvopaperikeskuksille (sijoittajan kotivaltion arvopaperikeskus) arvopaperitilin omassa järjestelmässään kotimaisten arvopaperien käsittelyä varten. Näillä tileillä säilytettäisiin muiden arvopaperikeskusten osapuolten ja niiden asiakkaiden omistuksia liikkeeseenlaskumaan arvopaperikeskuksessa. Tili avattaisiin sijoittajan kotivaltion arvopaperikeskuksen nimissä, eikä liikkeeseenlaskumaan arvopaperikeskuksen järjestelmistä kävisi ilmi, miten omistukset jakautuvat. Vain sijoittajan kotivaltion arvopaperikeskus pitäisi kirjaa osapuoltensa osuuksista. Tässä kirjanpidossa noudatettaisiin yksinomaan sijoittajan kotivaltion arvopaperikeskuksen lakia. Kauppa tai muu tapahtuma aiheuttaisi kirjauksia arvopaperin liikkeeseenlaskumaassa vain siinä tapauksessa, että kaupan osapuolet toimisivat eri valtioissa.

Arvopaperikeskusten välisen järjestelmäyhteyden toiminnan yleinen edellytys on, että arvopaperit on keskuksissa pysäytetty tai muutettu aineettomiksi, jotta niitä voidaan käsitellä tilikirjauksina. Lisäksi malli edellyttää, että arvopapereita voidaan käsitellä järjestelmissä lajiesineinä. Järjestelmäyhteyden päätarkoitus on tehdä mahdolliseksi se, että sijoittajat voivat käyttää kotimaista arvopaperikeskustaan verkkoon kuuluvissa valtioissa säilytettävien arvopapereidensa hallinnointiin. Arvopaperikeskukset pyrkivät selvityksen lopullisuutta maksujärjestelmissä ja arvopapereiden selvitysjärjestelmissä koskevan direktiiviehdotuksen mukaisesti siihen, että ulkomaisten arvopaperien käsittelyssä voitaisiin noudattaa kotimaisten osapuolten ja sijoittajien kannalta mahdollisimman pitkälti samoja menettelytapoja kuin kotimaisten arvopaperien käsittelyssä.

Keskuspankkien välinen kirjeenvaihtajajärjestelmä

EKP ja kansalliset keskuspankit ovat varautuneet siihen, ettei kaikkien euroalueeseen osallistuvien jäsenvaltioiden arvopaperikeskuksilla ole toimivaa ja vaatimukset täyttävää keskinäistä yhteyttä vielä vuoden 1999 alussa. Jos hyväksyttävää järjestelmäyhteyttä ei ole, keskuspankit mahdollistavat ulkomaisen vakuusmateriaalin käytön keskinäisellä kirjeenvaihtajajärjestelmällään (engl. Correspondent Central Banking Model CCBM ).

Kirjeenvaihtajajärjestelmän puitteissa kansalliset keskuspankit tarjoavat toisilleen vakuusmateriaalin säilytyspalveluita. Luotto-operaation vakuudeksi toimitettava arvopaperi otetaan säilytykseen siinä jäsenvaltiossa, missä se on alun perin laskettu liikkeeseen. Kukin keskuspankki avaa vakuuksien säilytystä varten toisille keskuspankeille arvopaperitilit kansallisessa arvopaperikeskuksessa. Järjestelmässä ei sovelleta aitoa toimitus maksua vastaan -periaatetta, vaan vakuus toimitetaan arvo-osuussiirtona säilyttäjänä toimivalle keskuspankille ja luoton myöntävä keskuspankki toteuttaa rahasiirron omassa maksujärjestelmässään. Keskuspankit varmistavat keskinäisellä yhteydenpidollaan, että luottoa ei myönnetä ennen kuin vakuusmateriaali on ehdottomasti ja peruuttamattomasti siirretty säilyttäjänä toimivalle keskuspankille.

Kirjeenvaihtajajärjestelmää voidaan käyttää kaikkien EKPJ:n luotto-operaatioihin liittyvien jälkimarkkinakelpoisten arvopapereiden vakuushallintaan. Sen avulla ei voi toteuttaa markkinaosapuolten muita kansainvälisiä arvopaperitransaktioita. Arvopapereiden maidenvälisessä käytössä markkinaosapuolet voivat toiminnallisten ja oikeudellisten syiden takia joutua noudattamaan eri jäsenvaltioissa hieman toisistaan poikkeavia käytäntöjä.

Pysäytysjärjestelmään perustuvien arvopaperikeskusten keskeiset piirteet

Selvityksen lopullisuutta maksujärjestelmissä ja arvopapereiden selvitysjärjestelmissä koskevan direktiiviehdotuksen mukainen yhteistoiminta kansallisten selvitysjärjestelmien välillä edellyttää Suomessa yhteyksien perustamista järjestelmiin, joissa arvopaperitodisteet on vedetty pois liikkeestä ja pysäytetty arvopaperikeskukseen. Arvopaperien pysäytysjärjestelmää käytetään Länsi-Euroopan valtioista esimerkiksi Alankomaissa, Belgiassa, Italiassa, Itävallassa, Saksassa ja Sveitsissä. Arvopaperien käsittely perustuu pysäytysjärjestelmään myös Yhdysvalloissa. Näissä valtioissa pankit ja muut osapuolet tallettavat säilytyksessään olevia arvopapereita yhteiseen arvopaperikeskukseen. Keskuksessa saman arvopaperilajin talletukset yhdistetään yhdeksi kokonaissäilytykseksi, jossa arvopaperien alkuperää ei erotella. Esimerkiksi Belgian arvopaperien käsittelyjärjestelmää koskevassa laissa todetaan, että yhteissäilytykseen talletettuja arvopapereita voidaan ryhtyä käsittelemään keskuksessa lajiesineinä, vaikka ne muutoin olisivatkin numeroituja.

Yksittäiset arvopaperitodisteet saatetaan arvopaperikeskuksessa korvata osittain tai jopa kokonaan yhdellä, suuresta arvopaperimäärästä annettavalla todistuksella. Tämä kokonaistodistus koskee asianomaisesta arvopaperilajista kulloinkin säilytyksessä olevaa määrää ja se saattaa sisältää esimerkiksi liikkeeseenlaskun ehdot (engl. jumbo certificate, global note ). Eräiden valtioiden lainsäädäntö edellyttää kirjallisen todistuksen olemassaoloa, vaikka omistuksia ja oikeuksia käsiteltäisiinkin yksinomaan arvopaperikeskuksen tilijärjestelmässä.

Pysäytettyjen arvopapereiden hallinta- ja omistussuhteet ilmaistaan arvopaperikeskuksen kirjanpidossa ja sen perusteella alakirjanpidoissa, joita pitävät keskuksen osapuolet. Arvopaperikeskus pitää arvopaperitilejä kunkin keskuksen osapuolen osuudesta yhteisesti säilytettäviin arvopapereihin. Osuus sisältää useimmiten sekä osapuolen omat että sen asiakkaiden säilytykset. Keskusten toimintaa koskevissa laeissa säädetään tavanomaisesti siitä, että talletuksen yhteydessä tallettajan oikeus muuttuu määrättyyn arvopaperitodisteeseen kohdistuvasta omistusoikeudesta kappalemääräiseksi osuusoikeudeksi, joka kohdistuu yhteissäilytyksessä olevaan arvopaperimäärään (engl. co-ownership, securities entitlement, securities interest , saks. Miteigentum nach Bruchteilen ). Tähän oikeuteen sisältyy mahdollisuus saada osuuden mukainen määrä arvopapereita erotetuksi yhteissäilytyksestä.

Kappalemääräisen osuusoikeuden tarkoitus on suojata sijoittajaa keskuksen osapuolen konkurssissa. Sitä pidetään esineoikeutena (engl. propriety right ), joka erotetaan selvästi osapuoleen kohdistuvasta velvoiteoikeudellisesta saamisoikeudesta (engl. mere contractual claim ). Etuoikeudeton saaminen vaarantuu osapuolen maksukyvyttömyystilanteessa. Tästä syystä omaisuudenhoito pyritään järjestämään kaikkialla siten, etteivät säilytysasiakkaat joudu kantamaan arvopaperikeskuksen osapuoleen liittyvää luottoriskiä. Pysäytysjärjestelmään sovellettavissa laeissa suojataan erityisesti asiakkaiden puolesta hallittavaa omaisuusmäärää, johon kappalemääräiset osuusoikeudet kohdistuvat. Laissa saatetaan esimerkiksi määrätä, että omaisuudesta on muodostettava erityinen selvityspesä, johon osapuolen muut konkurssivelkojat eivät pääse puuttumaan. Arvopaperit jaetaan konkurssissa yhteissäilytyksestä osuusoikeuksien haltijoille oikeuksien suhteessa. Esimerkiksi Alankomaissa on lisäksi säädetty, että keskuksen osapuolen konkurssissa pesä saa suorituksen vasta sen jälkeen, kun asiakkaiden vaatimukset on täytetty. Näilläkään määräyksillä ei luonnollisesti voida estää kavalluksia tai omaisuutta koskevan kirjanpidon väärentämistä.

Pysäytysjärjestelmässä arvopaperikeskus on alun perin perustettu talletuslaitokseksi palvelemaan lähinnä asiakasomaisuutta hallinnoivia pankkeja. Arvopaperikeskuksilla ei välttämättä ole lainkaan lakisääteistä tai sopimukseen perustuvaa suhdetta liikkeeseenlaskijoihin. Liikkeeseenlaskija ei periaatteessa voi vaikuttaa siihen, ryhdytäänkö sen arvopapereita tallettamaan arvopaperikeskukseen vai ei. Arvopaperikeskukset hallinnoivat arvopapereita suhteessa liikkeeseenlaskijaan ja keräävät hallussaan olevien maksulippujen avulla sijoittajille toimitettavia, arvopapereihin perustuvia suorituksia. Tavanomaisesti keskukset siirtävät osapuoltensa kautta sijoittajille myös osakkeisiin liittyvän äänioikeuden niissä maissa, joiden laki sallii äänestämisen hallintarekisteröidyillä osakkeilla ja haltijaosakkeilla.

Joukkolainan nimellisarvon muuntaminen euromääräiseksi

Nykyisin näyttää todennäköiseltä, että useissa euroalueeseen osallistuvissa EU:n jäsenvaltioissa joukkovelkakirjalainojen nimellisarvot muutetaan euroiksi niin sanotulla bottom up -menetelmällä, jossa muunnetaan erikseen jokaisen arvopaperien säilytystilin sisältämä määrä kutakin arvopaperilajia. Samalla muutetaan arvopaperilajin yksikkökoko yhdeksi eurosentiksi. Näin säilytystilin arvo muuttuu mahdollisimman vähän muunnon yhteydessä tehtävissä pyöristyksissä. Menetelmää suositellaan komission asiantuntijaryhmän niin sanotussa Giovannini-raportissa ( Communication from the Commission, The Impact of the Introduction of the Euro on Capital Markets , II/338/97―EN―2), joka julkaistiin kesällä 1997. Joukkolainat muunnetaan tällä menetelmällä ilmeisesti ainakin Saksassa, Belgiassa, Irlannissa, Luxemburgissa, Espanjassa ja Portugalissa.

Suomen arvopaperimarkkinoiden kansainvälisen kilpailukyvyn ja suomalaisiin joukkolainoihin kohdistuvan kansainvälisen kysynnän ylläpitämiseksi Suomessa ei ole syytä omaksua kansainvälisestä käytännöstä poikkeavia muuntomenetelmiä. Selvitysjärjestelmien tehokkaan toiminnan varmistamiseksi muunnoissa ei voida käyttää rinnakkain useita tapoja. Valtion markkamääräinen ja arvo-osuusmuotoinen velka pyritään muuntamaan edellä kuvatulla bottom up -menetelmällä.

Suomessa muunnon kohteeksi tulevia arvo-osuuksia käsitellään arvopaperikeskuksen RM-järjestelmässä. Arvo-osuusjärjestelmässä valtion lainoja varten suunniteltu muuntomenetelmä voidaan toteuttaa siten, että joukkolainat muunnetaan arvo-osuustileittäin ja -lajeittain. Lainan markkamäärä arvo-osuustilillä muunnetaan muuntokertoimen avulla euromääräiseksi. Muunnettu määrä pyöristetään ylös- tai alaspäin lähimpään senttiin. Täsmälleen yksikköjen keskiväliin jäävä määrä pyöristetään euroasetusten mukaisesti ylöspäin. Näin arvo-osuustilille syntyy kaikissa tapauksissa enintään puolen sentin lainakohtainen pyöristystappio. Jotta lainoilla käytävä kauppa voisi jatkua kitkattomasti ja jotta muunnon yhteydessä ei syntyisi tarvetta siirrellä pieniä eriä lainamäärien tasaamiseksi, laina jaetaan sentin määräisiin yksiköihin. Yhtenäisen käytännön varmistamiseksi muuntomenettelystä on syytä säätää laissa.

Arvopaperikeskusten kansainvälisten yhteyksien toteuttaminen Suomessa

Arvopaperien käsittelyyn tarvittavat kansainväliset yhteydet perustetaan yleisesti kansallisten ja kansainvälisten arvopaperikeskusten välille. Kansainvälisiä yhteyksiä toisiin arvopaperikeskuksiin on länsieurooppalaisista arvopaperikeskuksista ainakin Saksan, Ranskan, Alankomaiden, Belgian, Luxemburgin, Italian, Itävallan ja Tanskan arvopaperikeskuksilla. Arvo-osuusjärjestelmästä ei ole ollut tällaisia yhteyksiä lähinnä siksi, että Suomessa ei ennen vuotta 1997 ollut arvopaperikeskusta, joka olisi voinut käyttää omia järjestelmiään yhteyden rakentamiseen. Suomalaiset markkinaosapuolet ovat lisäksi pitäneet kansainväliseen arvopaperien hallinnointiin liittyviä tehtäviä lähinnä omana liiketoimintanaan, jonka kanssa arvopaperikeskuksen kansainvälinen toiminta kilpailisi. Arvopaperikeskuksen omistajat pyrkivät kuitenkin nykyisin siihen, että arvopaperikeskuksesta kehitetään aidosti samanarvoinen arvopaperikeskus muissa EU:n jäsenvältioissa toimivien keskusten kanssa.

Kansainvälinen yhteistoiminta ja siihen liittyvä kirjaus- ja selvitystoiminta kuuluu arvo-osuusjärjestelmästä annetun lain (826/1991) 16 §:n mukaan arvopaperikeskuksen lakisääteisiin tehtäviin ja velvollisuuksiin. Säännöstä ei ole rajoitettu yhteistoimintaan EU:n tai Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden arvopaperikeskusten kanssa. Säännös on tarkoitettu yleiseksi, periaatteessa koko maailman kattavaksi, vaikka käytännössä ensi vaiheessa suurin tarve on perustaa yhteyksiä euroalueeseen liittyvien EU:n jäsenvaltioiden arvopaperikeskusten välille.

Arvopaperikeskusta koskevan lainmuutoksen (1073/1996) siirtymäsäännöksen 7 momentin mukaan arvopaperikeskuksen on tullut perustaa valmius kansainvälisessä yhteistyössä tarvittavien tilien ja luetteloiden pitämiseksi arvopaperikeskuksessa. Yhteistyön perusteista on lain mukaisesti määrätty arvopaperikeskuksen säännöissä, jotka valtiovarainministeriö on vahvistanut 19 päivänä joulukuuta 1997.

ERI:n valmistelutyössä kansallisilla arvopaperikeskuksilla ja niiden välisillä yhteyksillä on keskeinen asema EKPJ:n avomarkkinaoperaatioiden kannalta. Tästä syystä EKP asettaa selvitysjärjestelmille erityisiä vähimmäisvaatimuksia. Yksi näistä liittyy säilytysriskien välttämiseen. Vain arvopaperikeskuksilla on vaatimusten mukainen suora ja ainutlaatuinen yhteys liikkeeseenlaskijaan. Arvopaperien käsittelyssä kannustetaan yhteyksien perustamista kansallisten arvopaperikeskusten välillä.

Selvityksen lopullisuutta maksujärjestelmissä ja arvopapereiden selvitysjärjestelmissä koskevan direktiivin johdantolauseiden mukaan on suotavaa, että jäsenvaltiot pyrkivät luomaan riittävät yhteydet arvopaperien selvitysjärjestelmien välille arvopapereilla suoritettavien toimien mahdollisimman suuren avoimuuden ja oikeusvarmuuden lisäämiseksi. Näin myös EU:n lainsäädännön tasolla kannustetaan perustamaan arvopaperikeskusten välisiä yhteyksiä.

Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen laiksi arvopaperimarkkinalain muuttamisesta sekä muuksi arvopaperikaupan selvitystoimintaa koskevaksi lainsäädännöksi (209/1997 vp), joka koskee arvopaperikaupan selvitystoiminnan sääntelyä. Esityksen eduskuntakäsittelyn yhteydessä sivuttiin muun muassa selvitystoiminnan kansainvälisiä yhteyksiä. Eduskunta täydensi arvopaperimarkkinalain 4 a luvun 9 §:n 2 momentin säännöstä talousvaliokunnan mietinnön (TaVM 1/1998 vp) mukaisesti selvitysyhteisön kansainvälisten yhteyksien varmistamiseksi.

Arvopaperikeskus toimii arvo-osuusjärjestelmästä annetun lain 16 §:n mukaisesti Suomen kansallisena arvopaperikeskuksena yhteistoiminnassa ulkomaisten arvopaperikeskusten kanssa. Suomen osuus eurooppalaisten arvopaperikeskusten verkossa sekä EKPJ:n vakuushallinnassa on tarkoitus toteuttaa arvopaperikeskuksen ja arvo-osuusjärjestelmän kautta. Ulkomaisten arvopaperikeskusten hallinnoitavana olevat omistukset Suomessa kirjattaisiin arvo-osuusjärjestelmästä annetun lain 16 §:n ja arvo-osuustileistä annetun lain (827/1991) 5 a §:n mukaisesti arvopaperikeskuksessa avattaville omaisuudenhoitotileille. Omaisuudenhoitotileillä säilytettävän omaisuuden jaosta pidettäisiin kirjaa ulkomaisessa arvopaperikeskuksessa paikallisen lainsäädännön mukaan. Järjestelyä tukisi selvityksen lopullisuutta maksujärjestelmissä ja arvopapereiden selvitysjärjestelmissä koskevan direktiiviehdotuksen erityinen lainvalintasääntö. Suomessa ei ole erikseen säädetty yhteisesti säilytettävään arvopaperimäärään kohdistuvista oikeuksista samalla tavalla kuin muissa Länsi-Euroopan valtioissa.

Vastavuoroiseen, arvopaperikeskusten väliseen yhteistyösuhteeseen kuuluu se, että Suomessa voitaisiin käsitellä ulkomaisessa arvopaperikeskuksessa säilytettäviä arvopapereita tai oikeuksia niihin. Arvo-osuusjärjestelmästä annetun lain 4 luvun säännösten mukaan arvo-osuuden liikkeeseenlasku edellyttää poikkeuksetta liikkeeseenlaskijan toimenpiteitä. Lain 15 §:n 2 momentin mukaan liikkeeseenlaskijan on myös sitouduttava noudattamaan arvopaperikeskuksen sääntöjä. Edellä kuvatuissa pysäytysjärjestelmissä arvopaperikeskukset eivät solmi virallisia suhteita liikkeeseenlaskijoihin, ja tästä syystä suomalainen arvopaperikeskus ei myöskään voi odottaa saavansa eurooppalaisten liikkeeseenlaskijoiden sitoumuksia arvo-osuuksien liikkeeseenlaskuun.

Jos ulkomaisia arvopapereita ei voitaisi käsitellä Suomen arvo-osuusjärjestelmässä arvo-osuuksiin sovellettavien sääntöjen mukaan, ei arvopaperikeskusten kansainvälisistä yhteyksistä saataisi täyttä hyötyä Suomen arvopaperimarkkinoiden kannalta. Arvopaperikeskusten välisten yhteyksien on tarkoitus hyödyttää suomalaisia markkinaosapuolia ja sijoittajia, jotka voisivat käyttää ulkomaisia arvopaperituotteita samoilla periaatteilla ja järjestelmillä kuin kotimaisia sijoituksia. Yhteys lisäisi myös kilpailua kansainvälisiin arvopapereihin liittyvien palvelujen tarjonnassa, kun nykyistä useammat markkinaosapuolet voisivat ryhtyä tarjoamaan ulkomaisiin arvopapereihin liittyviä palveluja asiakkailleen.

Hallintarekisteröintiin liittyvät epäkohdat

Useat viranomaiset ovat toistuvasti julkisuudessa esittäneet epäilyjä siitä, että arvo-osuusjärjestelmästä annetun lain 28 §:ssä tarkoitettu arvo-osuuksien hallintarekisteröinti mahdollistaa väärinkäytöksiä, kuten veronkiertoa, rahanpesua ja sisäpiirintiedon väärinkäyttöä. Epäilyjä selvitettäessä on ilmennyt, että näyttö epäilyjen todenperäisyydestä on toistaiseksi vähäistä, mutta epäilyt ovat osaltaan heikentäneet viranomaisten luottamusta arvopaperimarkkinoiden moitteettomaan toimintaan. Näytön saaminen epäilyistä ei ole useinkaan mahdollista nykyisillä valvontavaltuuksilla, koska valvontaviranomaisten kansainvälinen yhteistyö on vähäistä ja koska arvopaperien omistusta ja hallinnointia on usein ketjutettu moniportaisesti. Tämä vaikeuttaa viranomaisvalvontaa. Ongelmat koskevat sekä EU:n että Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) jäsenvaltioita ja kärjistyvät niin sanottujen verokeidasvaltioiden kohdalla.

Arvo-osuuksien hallintarekisteröinti tuli Suomessa mahdolliseksi ulkomaisille sijoittajille arvo-osuusjärjestelmän käyttöönoton yhteydessä 4 päivänä toukokuuta 1992. Suomalaiset luonnolliset ja oikeushenkilöt eivät saa hallintarekisteröidä arvopaperiomistustaan. Ulkomaalaisomistuksen vapauttamisen jälkeen hallintarekisteröinnin merkitys on jatkuvasti kasvanut. Suomessa osakkeita on hallintarekisteröity lähes 300 miljardin markan arvosta, mikä vastaa noin puolta pörssiosakkeiden yhteenlasketusta markkina-arvosta. Muita arvo-osuuksia on hallintarekisteröity noin 60 miljardin markan arvosta. Pörssiosakkeiden ulkomaalaisomistus on Suomessa poikkeuksellisen suurta Euroopassa.

Osakkeiden hallintarekisteröinti on kansainvälisesti yleinen tapa ulkomaisen arvopaperiomistuksen käsittelemiseksi. Hallintarekisteröintiin rinnastettava käytäntö on haltijaosakkeet, joita on liikkeessä useissa EU:n jäsenvaltioissa. Hallintarekisteröinti tai haltijaosakkeet on vallitseva käytäntö kymmenessä EU:n 15 jäsenvaltiosta. Rahoitusmarkkinoiden kansainvälistyessä hallintarekisteröinnin on arvioitu edelleen yleistyvän.

Suomen arvopaperimarkkinoita koskevan lainsäädännön tavoitteena on vahvistaa luottamusta markkinoiden toimintaan. Lainsäädännön valmistelussa on pyritty seuraamaan EU:ssa omaksuttua lähestymistapaa. Lainsäädännön harmonisoinnin rinnalla on kilpailusyistä pyritty vähentämään merkittäviä kansallisia erityispiirteitä arvopaperimarkkinoiden sääntelyssä. Arvo-osuuksien hallintarekisteröintiä koskevia säännöksiä ei ole harmonisoitu, vaan kysymyksessä on arvopaperimarkkinoiden rakenteeseen käytännössä kuuluva ulkomaisten sijoittajien toimintatapa. Epäilyt hallintarekisteröintiin liittyvistä väärinkäytöksistä voivat osaltaan heikentää luottamusta Suomen arvopaperimarkkinoihin. Viranomaistoiminnan uskottavuus vaikuttaa keskeisesti Suomen arvopaperimarkkinoiden kansainväliseen kiinnostavuuteen. Viranomaisten arvopaperimarkkinoita kohtaan tunteman luottamuksen vahvistaminen edellyttää valvontaviranomaisten tiedonsaannin lisäämistä suoraan arvo-osuusjärjestelmästä.

Viranomaisten välinen tietojen vaihto

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on ratkaisussaan 8 päivänä toukokuuta 1998 (T 826/1998) katsonut, että rahoitustarkastuksella ei ole rahoitustarkastuslain (503/1993) 19 §:n nojalla oikeutta luovuttaa valvonnassa saatuja tietoja veroviranomaisille, vaikka verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 20 §:ssä onkin tällainen tiedonsaantioikeus verohallinnolle annettu. KHO:n mukaan rahoitustarkastuslain 19 § tulee sovellettavaksi verotusmenettelystä annetun lain 20 §:n sijasta.

KHO on ratkaisussaan ottanut huomioon luottolaitosten liiketoiminnan aloittamiseen ja harjoittamiseen liittyvien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annetun ensimmäisen neuvoston direktiivin 77/780/ETY, jäljempänä ensimmäinen pankkidirektiivi säännökset valvontaviranomaisen salassapitovelvollisuudesta. Direktiivin mukainen salassapitovelvollisuus ei estä rahoitusmarkkinoita valvovien viranomaisten keskinäistä tietojen vaihtoa (12 art. 5 kohta). Tällainen viranomainen on Suomessa rahoitustarkastuksen ohella myös muun muassa keskusrikospoliisissa oleva rahanpesun selvittelykeskus.

Rahoitusjärjestelmän rahanpesutarkoituksiin käyttämisen estämisestä annetun neuvoston direktiivin 91/308/ETY, jäljempänä rahanpesudirektiivi , perusteella rahoitustarkastuksella on velvollisuus ilmoittaa keskusrikospoliisissa olevalle rahanpesun selvittelykeskukselle selville saamansa tiedot, jotka voivat olla todisteena rahanpesusta (10 art.). Tämä velvollisuus on pantu Suomessa täytäntöön rahanpesun estämisestä ja selvittämisestä annetun lain (68/1998) 5 §:n 2 momentissa. Ensimmäinen pankkidirektiivi ei aseta estettä rahoitustarkastuksen ja rahanpesun selvittelykeskuksen väliselle tietojen vaihdolle. Rahanpesudirektiivi asettaa rahoitustarkastukselle velvollisuuden ilmoittaa rahanpesun selvittelykeskukselle tiedot, jotka voivat olla todisteena rahanpesusta. Näistä syistä KHO:n edellä mainittu ratkaisu ei vaikuta rahoitustarkastuksen ja rahanpesun selvittelykeskuksen väliseen tietojenvaihtoon.

Rahanpesudirektiivin mukaan rahanpesun selvittelykeskukselle toimitettuja tietoja saa käyttää vain rahanpesun vastustamiseksi (6 art. 3 kohta). Jäsenvaltiolle annettua oikeutta säätää, että tällaisia tietoja saa käyttää myös muihin tarkoituksiin, ei ole Suomessa käytetty. Käytännössä on pidetty mahdollisena, että säätämällä mahdolliseksi rahanpesun vastustamiseksi viranomaiselle saatujen tietojen luovuttaminen esimerkiksi veroviranomaisille aiheuttaisi muista maista rahanpesun torjumiseksi saatavien tietojen vähenemisen tai saattaisi jopa estää tietojen saannin. Koska KHO:n edellä mainittu ratkaisu on syrjäyttänyt verohallinnon oikeuden saada verotusta varten rahoitustarkastukselta sen valvottavia koskevia tietoja, verohallinnon mahdollisuudet saada tietoa rahoitusmarkkinoita valvovilta viranomaisilta tai suoraan arvo-osuusjärjestelmästä tulisi selvittää erikseen.

Selvitys on aloitettu valtiovarainministeriössä. Viranomaisten tiedonsaannin tehostamiseksi ja tehokkaan viranomaisvalvonnan varmistamiseksi on tarpeen kehittää arvo-osuusjärjestelmän rakennetta niin, että arvo-osuusrekisterien tietotekniset järjestelmät yhdenmukaistuvat. Tämä voidaan saavuttaa tarkoituksenmukaisimmin keskittämällä arvo-osuusrekisterit arvopaperikeskukseen.

Komission tulkintakannanotot

Euroasetuksen mukaan jäsenvaltiot voivat sallia euron täysimittaisen käytön heti talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen alusta, mutta pääsääntöisesti euron käyttöön ei voida pakottaa. Asetuksen 8 artiklan 4 kohdan mukaan euroalueeseen osallistuvat jäsenvaltiot voivat kuitenkin poiketa euron käytön vapaaehtoisuudesta ja toteuttaa tarvittavia toimenpiteitä myös silloin, kun jäsenvaltion kansallisessa valuutassa liikkeeseen laskettujen velka-arvopapereiden nimellisarvoja muutetaan euromääräisiksi. Yksityiset liikkeeseenlaskijat saavat muuntaa kansallisen rahayksikön määräisen velkansa vasta sen jälkeen, kun se valtio, jonka rahayksiköstä on kyse, on muuntanut oman velkansa.

Mainitun artiklakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat lisäksi toteuttaa kansallisia toimenpiteitä silloin, kun järjestäytyneet arvopaperimarkkinat eli arvopaperipörssit ja selvitysjärjestelmät muuttavat toimintansa laskentayksikön kansallisesta rahayksiköstä euroyksikköön.

Asetuksessa ei määritellä tarkasti, millaiset toimenpiteet jäsenvaltioille sallitaan poikkeusten toteuttamisessa. Niiden muoto ja laatu ratkaistaan siten kansallisesti, vaikka itse asetusta ei muunnetakaan kansalliseksi oikeudeksi.

Komission tehtäviin kuuluu perustamissopimuksen mukaan muiden muassa valvoa, että perustamissopimusta ja sen perusteella annettuja säännöksiä ja määräyksiä noudatetaan. Siten komissio tulkitsee ensisijaisesti unionin lainsäädännössä asetettuja vaatimuksia. Komission toinen pääosasto (DGII, talous- ja rahoitusasiat) on julkaissut vuoden 1997 syys- ja marraskuussa muistiot, joissa esitetään euroasetuksia koskevia tulkintakannanottoja. Näiden muistioiden sisältöä ei ole hyväksytty virallisesti komissiossa, mutta niiden voidaan katsoa antavan johtoa asetusten tulkinnassa.

Komission muistioissa todetaan, että euroasetuksen 8 artiklan 4 kohta luo jäsenvaltiolle oikeuden ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin kansallisen rahayksikön määräisen ja kansallisen lain mukaan tehdyn velkansa muuntamiseksi euromääriin. Muunto perustuu velallisen yksipuoliseen tahdonilmaisuun, johon ei tarvita velkojien suostumusta. Muut joukkolainojen ja rahamarkkinavelkakirjojen julkiset ja yksityiset liikkeeseenlaskijat saavat vastaavan yksipuolisen muunto-oikeuden, kun jäsenvaltio on muuntanut ainakin osan omasta velastaan.

Muunto-oikeus koskee ainoastaan liikkeessä olevan joukkolainakannan kansallisen rahayksikön muuttamista euroksi muuntokurssin avulla. Tätä laajemmat muutokset velan ehtoihin, kuten velkakirjan nimellisarvon pyöristäminen lähimpään euroon tai velan jakaminen senttimääräisiin yksiköihin ja mahdolliset muut harmonisointitoimenpiteet, kuten koronlaskentaperusteen määrittäminen uudelleen, jäävät komission muistioiden mukaan kansallisen lainsäädännön varaan. Asia todetaan myös asetuksen johdantolauseissa.

Jäsenvaltioilla säilyy asetuksesta huolimatta kansallinen toimivalta säätää mahdollisuudesta tai jopa velvollisuudesta muuttaa velan pienimmän kaupankäynti- tai säilytyserän nimellisarvoa. Mahdollisuus tai velvollisuus syntyy sen lain perusteella, jota velan ehtojen mukaan on sovellettava liikkeeseenlaskijan ja velkojan väliseen suhteeseen. Sama koskee muunnon jälkeen mahdollisesti toteutettavaa pyöristystä. Komission julkaisemien muistioiden mukaan muunnossa syntyvää ja mahdollisesti päättymätöntä desimaalilukua ei välttämättä edellytetä pyöristettäväksi lähimpään senttimäärään. Komissio katsoo, että muunnettu luku on pyöristettävä vain silloin, kun määrä maksetaan tai tilitetään. Velkasopimuksesta tai siihen sovellettavasta kansallisesta laista puolestaan riippuu, toteutetaanko pyöristys jokaisessa velkaosuudessa erikseen vai pyöristetäänkö kunkin sijoittajan hallussa oleva velkamäärä yhdellä kertaa.

Koronlaskentaperusteen muutos

Valtion liikkeeseen laskemissa velkakirjoissa ei ole erikseen sovittu koronlaskentaperusteesta, vaan se on perustunut markkinakäytäntöön. Siinä yhteydessä, jossa velkakirjat muunnetaan euromääräisiksi, tulee ilmeisesti tarpeelliseksi muuttaa myös koronlaskentaperustetta. Liikkeeseenlaskija voi omalla päätöksellään muunnon yhteydessä tai sen jälkeen ryhtyä soveltamaan uutta tapaa laskea joukkovelkakirjaan liittyvien suoritusten määrää tai joukkovelkakirjan arvoa. Tällöin on kuitenkin edellytettävä, että uusi tapa vastaa EKPJ:ssä hyväksyttyä koronlaskentamenetelmää tai euroalueella muuten laajasti käytössä olevaa laskentatapaa. Liikkeeseenlaskija voi tehdä päätöksen sijoittajia ja markkinaosapuolia sitovasti, vaikka siitä ei olisi määrättykään velan ehdoissa, ja liittää velan ehtoihin uuden koronlaskentaehdon tai muuttaa vanhaa ehtoa. Tätä laskentakaavaa on käytettävä aina kun velkakirjan arvoa määritellään tai velasta maksetaan muita kuin kiinteitä suorituksia, jollei muusta menetelmästä tai hinnasta nimenomaisesti sovita toisin.

10luku. Erinäisiä säännöksiä

Euron käyttöönotto julkisessa kaupankäynnissä ja selvitystoiminnassa

1 a §. Lukuun ehdotetaan 1 a §:n edelle lisättäväksi uusi väliotsikko.

Euroasetuksen 8 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltio voi toteuttaa tarpeellisia toimenpiteitä, jotta järjestäytyneiden arvopaperi- ja muiden rahoitusvälineiden markkinoiden sekä selvitysjärjestelmien toimintojen laskentayksikkö voidaan muuttaa kansallisesta rahayksiköstä euroyksiköksi. Tämän mukaisesti ehdotetaan, että markkinoiden ja selvitysjärjestelmien siirtymisestä euroon säädettäisiin laissa.

Arvopaperimarkkinalainsäädännössä edellytetään, että markkinoiden rakenteeseen kuuluvia peruspalveluja tarjoavat yhteisöt, kuten arvopaperipörssit, optioyhteisöt, selvitysyhteisöt ja arvopaperikeskus laativat toimintaansa koskevat säännöt. Palveluja käyttävien tahojen on puolestaan säännönmukaisesti sitouduttava noudattamaan itsesääntelyä. Siirtyminen euroon kaupankäynnissä ja selvityksessä voitaisiin pykälän 1 momentin mukaan toteuttaa pitkälti itsesääntelyä muuttamalla. Useimpien EU:n jäsenvaltioiden markkinoilla on tarkoitus siirtyä käyttämään euroa välittömästi talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen alussa. Kertakaikkista siirtymistä on suositeltu monissa kansainvälisissä julkisten ja yksityisten osapuolten yhteistyöryhmien raporteissa. Markkinoiden käyttämät järjestelmät on tarkoitus muuttaa euromääräisiksi 31 päivän joulukuuta 1998 ja 4 päivän tammikuuta 1999 välisen viikonlopun aikana.

Samoista syistä, joiden perusteella asianomaiselle ministeriölle ehdotetaan arvo-osuusjärjestelmästä annetun lain 26 c §:n 4 momentissa oikeutta määrätä arvopaperikeskuksen sääntöjä muutettavaksi, ehdotetaan ministeriölle annettavaksi pykälän 2 momentissa vastaava, selvitysyhteisön sääntöihin kohdistuva valtuus.

5luku. Erinäiset säännökset

8 a §. Euron käyttöönotto optioyhteisön toiminnassa. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä, jossa optioyhteisön toimintaa säänneltäisiin vastaavalla tavalla kuin arvopaperimarkkinalakiin ehdotetussa 10 luvun uudessa 1 a §:ssä.