HE 210/1997

1.1.Lainsäädäntö ja käytäntö

Voimassa oleva kirjastolaki (235/1986) on vuodelta 1986 ja kirjastoasetus (1311/1992) vuodelta 1992. Yleisten kirjastojen valtionosuudesta säädetään opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa (705/1992) .

Suomessa on kansainvälisesti arvioiden laadukas ja tehokas kunnallinen kirjastojärjestelmä. Ainutlaatuista on, että kirjastopalvelut ovat saatavilla melko tasaisesti eri puolilla harvaan asuttua maata. Palveluverkoston rakentaminen on ollut mahdollista muun muassa seuraavista syistä:

1) Vuoden 1961 kirjastolaki (235/1961) loi tavoitteet ja mahdollisuudet kunnallisen kirjastotoimen kehittämiselle.

2) Valtion rahoitus kirjastojen käyttö- ja perustamiskustannuksiin on ollut merkittävä, joskin rahoitusosuus on viime vuosina pienentynyt.

3) Alan kehityksestä on viime vuosikymmenien aikana vastannut alalle koulutettu henkilökunta. Kirjastoalan koulutuksen taso on korkea, mistä on osoituksena muun ohella se, että kirjasto- ja tietopalvelualalla on ollut yliopistotasoista koulutusta vuodesta 1971 alkaen, ja alalla voi myös väitellä tohtoriksi. Lisäksi opistoasteen kirjasto- ja tietopalvelualan koulutus alkoi vuonna 1981. Viime vuosina on alkanut myös alan ammattikorkeakoulutason koulutus.

4) Valtionhallinnon informaatio-ohjaus on ollut merkittävää alan palvelujen kehittämisen kannalta.

5) Kunnalliset kirjastot ovat 1980-luvulta lähtien kehittäneet merkittävästi atk-järjestelmien ja tietoverkkojen käyttöä. Tämä on auttanut niitä selviämään kirjastonkäytön suuresta kasvusta sekä vastaamaan kirjastonkäyttäjien muuttuviin ja monipuolistuviin tiedontarpeisiin.

1.2.Tilanne muissa Pohjoismaissa

Kaikissa Pohjoismaissa on erillinen kirjastolaki.

Norjan kirjastolaissa vuodelta 1985 säädetään kirjastojen toiminnan tavoitteista, yleisestä käyttöoikeudesta, käytön yleisestä maksuttomuudesta, yhteisistä toimintatavoista, kirjastonjohtajan kelpoisuusvaatimuksista, yhteistyöstä koulujen kanssa, maakuntakirjastojen (fylkesbibliotek) tehtävistä, valtion kirjastohallinnosta ja erityisistä valtionavustuksista.

Tanskan kirjastolaissa vuodelta 1993 säädetään kirjastojen toiminnan tavoitteista, aineistonvalinnan perusteista, kunnan velvollisuudesta ylläpitää kirjastopalveluja, kirjastojen yleisestä käyttöoikeudesta, yhteistyöstä koulukirjastojen kanssa, kirjastonjohtajan kelpoisuusvaatimuksista, maakuntakirjastojen (centralbibliotek) tehtävistä ja rahoituksesta, valtion tehtävistä yleisten kirjastojen sektorilla ja eräistä maksuista.

Ruotsin kirjastolakiin, joka tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 1997, sisältyy säännöksiä kunnan velvollisuudesta ylläpitää kirjastoa, yleisestä maksuttomuudesta ja eräistä maksuista, lääninkirjastoista, koulukirjastoista, korkeakoulukirjastoista, kustannusvastuista kunnan, aluehallinnon (landstinget) ja valtion kesken, lasten ja nuorten kirjastopalveluista, vähemmistöjen kirjastopalveluista sekä kirjastojen yhteistyöstä.

Valtion kirjastohallinnosta vastaavat ministeriöiden ohella kirjastovirastot: Norjassa Statens Bibliotektilsyn, Ruotsissa Kulturrådet ja Tanskassa Statens Bibliotekstjeneste.

Yleisesti voidaan todeta, että Tanskassa kirjastopalvelujen käyttö on lähellä Suomen tasoa, Ruotsissa ja Norjassa huomattavasti vähäisempää.

1.3.Euroopan integraation vaikutukset

Euroopan integraatiokehitys ei suoranaisesti vaikuta kirjastojen toimintaan. Kuitenkin vuokraus- ja lainausoikeuksista sekä tietyistä tekijänoikeuden lähioikeuksista henkisen omaisuuden alalla annettu neuvoston direktiivi (92/100/ETY), samoin kuin toisaalta maailmanlaajuiset tekijänoikeussopimukset ovat kirjastotoiminnan kehittymiselle ja toimintamahdollisuuksille merkittäviä. Kirjastotoimen tulevaisuuden kannalta on elintärkeää yleisen edun ja yksityisen edun kohtuullisen tasapainon säilyttäminen tekijänoikeuskysymyksissä.

Merkittävää kehittämisvaikutusta on myös Euroopan unionista kirjasto- ja kirjallisuusohjelmien sekä rakennerahastojen kautta saatavalla projektirahoituksella.

2.1.Tavoitteet

Kirjastolla on yhteiskunnassamme tärkeä ja monipuolinen sivistystehtävä. Suuri osa henkistä perintöämme on tallennettuna kirjoihin, lehtiin, ääni- ja kuvatallenteisiin, elektronisiin tallenteisiin ja viime aikoina myös tietoverkkoihin. Kirjasto antaa mahdollisuuden sekä perinteisten että uusien tallennetyyppien käyttöön. Kirjasto antaa jokaiselle mahdollisuuden kehittää itseään jatkuvasti muuttuvassa ja kansainvälistyvässä maailmassa ainutlaatuisena yksilönä demokraattisesti toimivan yhteiskunnan jäsenenä samoin kuin mahdollisuuden kehittää itseään työelämässä.

Yleiset kirjastot toteuttavat omalta osaltaan hallitusmuodon 13 §:n 2 momentissa ilmaistua periaatetta, jonka mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeittensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä.

Kirjastot ovat kirjallisuuden ja audiovisuaalisen aineiston keskuksia. Kirjastoja tulisi kehittää siten, että niistä muodostuisi myös digitaalisten kulttuuri- ja tietopalvelujen keskuksia, joissa digitaaliset aineistot ovat käytettävissä vastaavasti kuten kirjat ovat nykyisin luettavissa ja lainattavissa. Muussa tapauksessa kirjasto- ja tietohuollon julkisen palvelun periaate horjuu. Kirjasto on paikka, jossa digitaalisia tietopalveluja voivat käyttää myös ne, joilla ei ole laitteita ja käytössä tarvittavia ohjelmia kotona. Kirjastossa voi myös saada opastusta verkkopalvelujen käytössä.

Tietoverkkojen käytön yleistyessä kirjastoissa joudutaan ottamaan kantaa myös verkkokäytön maksuttomuuteen. On nähtävissä, että osa tietoverkkojen kautta saatavasta aineistosta on aivan nykyisiin maksuttomiin aineistoihin verrattavaa kirjastoaineistoa. Osa verkkoaineistosta on kirjastojen omaa tuotantoa, joten siihen pätee jo nykyisinkin maksuttomuusvaatimus. Tällä hetkellä, verkkoaineiston käytön käynnistämisvaiheessa, tietoverkkojen käyttöä rahoitetaan yleisissä kirjastoissa useissa tapauksissa valtion tilapäisillä, harkinnanvaraisilla avustuksilla, joten maksuasia ei ole noussut vielä kovin voimakkaasti esiin taloudellisena kysymyksenä. Kansalaisten tasavertaisuus kirjasto- ja tietopalvelujen käyttäjinä edellyttää, että myös verkkojen kautta saatavat palvelut ovat pääosin asiakkaalle maksuttomia. Käytettävissä ei kuitenkaan ole tarpeeksi kokemuksia esimerkiksi Internetin käytöstä ja sisällöistä, jotta vielä olisi mahdollista tehdä perusteltu ja toteuttamiskelpoinen ehdotus kirjastojen maksuttoman verkkokäytön rajauksista.

Lakiehdotuksessa on otettu huomioon edellä esitetyt kirjastojen toiminnalle asetetut tavoitteet.

2.2.Kirjasto- ja tietopalvelujen järjestäminen

Kirjastopalvelut ovat kunnallisia peruspalveluja, joiden järjestämiskustannusten valtionosuus määräytyy laskennallisesti kunnan asukasluvun perusteella. Näin ollen vastuun kirjasto- ja tietopalvelujen järjestämisestä tulee olla jokaisella kunnalla. Lakiehdotus määrittelee kirjasto- ja tietopalvelujen järjestämisen kunnan tehtäväksi. Jokaisessa Suomen kunnassa on tarjolla kirjastopalveluja, joten lakiehdotukseen on vain kirjattu nykyinen käytäntö.

Kunta voi edelleen järjestää palvelut kokonaan itse, osittain tai kokonaan yhteistyössä muiden kuntien kanssa tai esimerkiksi ostamalla niitä osittain tai kokonaan. Kunta on kuitenkin aina vastuussa siitä, että palvelut ovat lain mukaisia. Suomen kaltaisessa pienkuntavaltaisessa maassa olisi suunniteltava ja järjestettävä kirjastopalvelujen tarjontaa nykyistä enemmän esimerkiksi seutukunnittain. Tämä ei tarkoita palvelupaikkojen vähentämistä, vaan ensisijaisesti ammatillisen erikoisosaamisen ja yhteisten aineistokokoelmien tehokkaampaa käyttöä.

Kunnallisena peruspalveluna kirjasto- ja tietopalvelut on suunniteltu ensisijaisesti palveluja järjestävän kunnan omille asukkaille. Voimassa olevan kirjastolain 7 §:n mukaan kirjaston omien kokoelmien käyttö kirjastossa ja niiden lainaus on maksutonta. Se merkitsee, että yksittäiseltä kirjaston käyttäjältä ei voida periä maksuja edellä mainitusta kirjastonkäytöstä. Koska valtionosuus nykyään maksetaan kunnille laskennallisena ja asukasluvun mukaan määräytyvänä, ei voi kuitenkaan olla kohtuullista, että jokin kunta huomattavassa määrin joutuu korvauksetta tuottamaan kirjastopalveluja myös lähikuntien asukkaille. Jos ylikunnallinen kirjastonkäyttö muodostuu ongelmallisen suureksi, kuntien tulisi löytää ratkaisu sopimalla yhdessä kirjasto- ja tietopalvelujen järjestämisestä ja niiden rahoituksesta.

2.3.Kirjasto- ja tietopalveluverkko

Verkostona toimiminen on ollut aina kirjastoille ominainen toimintatapa. Tällä tavoin saadaan kaikki kirjastojen kokoelmissa olevat aineistot jopa maailmanlaajuisesti käyttöön. Kirjastot muodostavat keskenään vuorovaikutteisen, organisoidun verkoston, joka käyttää hyväkseen laajasti atk-tekniikkaa ja tietoverkkoja. Yleiset kirjastot toimivat yhteistyössä keskenään, mutta myös tieteellisten ja oppilaitoskirjastojen kanssa. Näiden julkisin varoin ylläpidettyjen kirjastojen lisäksi yhteistyökumppaneina on tietysti myös muita kirjasto- ja tietopalvelujen tuottajia. Yhteistyö on sekä kansallista että kansainvälistä.

Kirjastojen alueellisten atk-yhteistyöverkostojen nopea syntyminen maan eri osiin on laajentanut kirjastojen yhteistyötä. Oppilaitosten ja yleisten kirjastojen verkostoitumista on myös jo toteutettu, mutta pääosin tämä työ on vasta alkamassa. Suomen yleisistä kirjastoista noin 90 prosentilla on käytössä atk-kirjastojärjestelmä, joka antaa mahdollisuudet kokoelmien hallintaan sekä tiedonhakuun ja -siirtoon. Internet-asiakaspäätteen käyttöönotto tulee selvitysten mukaan leviämään vuoden 1997 aikana jo yli 75 prosenttiin yleisistä kirjastoista. Valtakunnallisten linkkipalvelujen kehittäminen ja kirjastojen aineistoluettelojen vieminen Internetiin ovat lähivuosien Suomi tietoyhteiskunnaksi -ohjelman painopistealueita. Nämä toimet parantavat oleellisesti asukkaiden saamia tietopalveluja ja monipuolistavat pienten kirjastojen mahdollisuuksia palvelutarjonnassa.

2.4.Arviointi

Esityksessä ehdotetaan, että yleisiä kirjastoja koskevaan lakiin otetaan säännökset kirjasto- ja tietopalvelujen arvioinnista. Arviointi koskisi kaikkea esityksessä tarkoitettua kirjastojen toimintaa. Arvioinnilla selvitettäisiin, miten yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalveluille säädetyt tehtävät toteutuvat käytännössä. Arviointi on keskeinen keino kirjasto- ja tietopalvelujen laadun ja valtakunnallisen vertailukelpoisuuden turvaamisessa.

Esitykseen ehdotetaan otettavaksi yleiset säännökset arvioinnin tarkoituksesta ja kohteista, arvioinnin suorittajista, arvioinnin tasoista sekä arviointia koskevasta tiedotuksesta. Esityksen mukaan arvioinnin tarkoituksena on parantaa kansalaisten tarvitsemien kirjasto- ja tietopalvelujen saatavuutta ja tukea niiden kehittymistä. Laissa ehdotetaan säädettäväksi kunnalle velvollisuus arvioida järjestämäänsä kirjasto- ja tietopalvelua. Tämä itsearviointi sisältää sekä kirjastotason että kuntatason arvioinnin. Itsearviointia koskevat säännökset edellyttävät, että kunnat systemaattisesti tarkastelevat omaa toimintaansa. Kirjastojen käyttäjät saavat itsearvioinnista tietoa kirjasto- ja tietopalveluille asetettujen tavoitteiden toteutumisesta.

Opetusministeriö päättäisi valtakunnallisesta arvioinnista sekä valtakunnallisesta osallistumisesta kansainväliseen arviointiin. Kunta olisi velvollinen osallistumaan myös näihin arviointeihin. Koska arviointijärjestelmä ei ole staattinen, ehdotetut arviointia koskevat säännökset olisivat väljiä. Ne jättäisivät opetusministeriölle arvioinnin suuntaamisen ja kehittämisen edellyttämää liikkumavaraa. Arviointi on tärkeä osa kirjasto- ja tietopalvelujen kehittämistyötä ja sen tuloksista tulee myös tiedottaa.

Kunnat ja opetusministeriö voisivat arviointeja suorittaessaan käyttää apunaan myös muita viranomaisia tai hankkia arviointipalvelut ulkopuolisilta tahoilta. Vastuu arvioinnin asianmukaisuudesta olisi kuitenkin aina opetusministeriöllä ja kunnilla.

2.5.Valtionhallinto

Nykyisessä kirjastolaissa säädettiin sen voimaan tullessa huhtikuun alussa 1986 kirjastotoimen ohjaaminen ja valvominen kouluhallituksen ja lääninhallitusten tehtäviksi ja kirjastojen toiminnan tarkastaminen lääninhallituksen tehtäväksi. Kirjastolakia muutettiin 1 päivänä maaliskuuta 1990 voimaan tulleella lailla (134/1990) siten, että kouluhallituksessa käsiteltävät kirjastojen toimintaa koskevat asiat siirrettiin opetusministeriölle ja lääninhallituksille. Opetusministeriön toimialaan kuuluvat muutoksen jälkeen kokonaan kirjastotoiminnan yleiset kehittämis-, suunnittelu- ja ohjaustehtävät. Valvontaviranomaisena toimi tuolloin vielä ensisijaisesti lääninhallitus. Lailla (725/1992) , joka tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993 kirjastolakia muutettiin edelleen siten, että siitä kumottiin lääninhallituksen toimivaltaa koskevat säännökset, jotka liittyivät kirjastoasioihin. Hallituksen esityksen (HE 215/ 1991 vp) mukaan muutoksella pyrittiin korostamaan kuntien itsenäistä päätösvaltaa palvelujen järjestämisessä. Tarkoituksena oli aikaisempaa enemmän painottaa muodollisesta säätelystä vapaata informaatio-ohjausta.

Lääninhallitukset ovat tosiasiallisesti vuoden 1993 kirjastolain muutoksesta huolimatta edelleen toimineet kirjasto- ja tietopalveluasioissa asiantuntijaviranomaisina alueellaan. Opetusministeriö on tehnyt kirjastotoimen tehtävistä vuosittain tulossopimuksen lääninhallitusten kanssa. Kussakin lääninhallituksessa on yksi virka, jonka tehtäviin kuuluvat joko pääasiallisesti tai osatehtävänä kirjasto- ja tietopalvelualan hallinto- ja asiantuntijatehtävät. Lisäksi ruotsinkielistä kirjastotointa varten on yksi valtion asiantuntijavirka, joka on sijoitettuna Uudenmaan lääninhallitukseen.

Esityksessä ehdotetaan, että kirjasto- ja tietopalvelujen valtion viranomaisena toimisi edelleen asianomainen ministeriö eli opetusministeriö. Alueelliseksi hallintoviranomaiseksi säädettäisiin nimenomaisesti lääninhallitus. Valtion kirjastohallinnon henkilökuntaa on hyvin vähän ja siksi on tärkeää säilyttää lääninhallituksissa työskentelevien kirjastoalan virkamiesten asiantuntemus kirjasto- ja tietopalvelujen kehittämistyössä. Lääninhallituksen tehtävistä kirjastoasioissa säädettäisiin asetuksella. Niistä merkittävimpiä olisivat arviointiin sekä alan kehittämiseen liittyvät tehtävät.

2.6.Henkilöstö

Kirjastonkäyttö ja ihmisten tiedontarve ovat viime vuosina kasvaneet määrällisesti ja samalla monipuolistuneet. Sama kehitys näyttää jatkuvan myös tulevina vuosina. Aikuiskoulutuksen lisääntyminen, työelämän edellyttämä jatkuva koulutus ja tiedonhankinta, omatoimisen tiedonhankinnan ja -hallinnan painottaminen kouluopetuksessa ja muussa opiskelussa sekä lukutaidon ja lukuharrastuksen ylläpito, niin perinteisessä merkityksessä kuin sähköisen tiedon lukutaitona, asettavat kasvavia vaatimuksia kirjasto-ja tietopalveluille.

Kirjastopalvelujen hyvän laadun varmistamiseksi ehdotetaan asetuksella säädettäväksi, että vähintään kahdella kolmasosalla kirjastohenkilökunnasta tulisi olla kirjasto- ja tietopalvelualan koulutus.

Lisäksi ehdotetaan asetuksella säädettäväksi, että kirjasto- ja tietopalvelujen kehittämisestä ja käytännön kirjastotyön operationaalisesta johtamisesta vastaavalla henkilöllä tulisi olla kirjastoalan aine- tai ammattiopintoja sisältävä korkeakoulututkinto. Asetuksella säädettäisiin myös vaadittujen aine- ja ammattiopintojen laajuudesta.

2.7.Käyttösäännöt

Kirjastotoimintaan kuuluvat luonteenomaisena piirteenä Suomessa kirjastopalvelujen runsas käyttö ja suuret käyttäjämäärät. Jotta pystyttäisiin turvaamaan kirjasto- ja tietopalvelujen käyttäjien tasa-arvoiset mahdollisuudet, kunnilla tulisi olla mahdollisuus antaa kirjastoa koskevia käyttösääntöjä.

Nykyisin kirjastolain tullessa voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1986 sen 7 §:ään sisältyi viittaus käyttösääntöihin. Lain 7 § kumottiin tammikuun alussa 1993 voimaan tulleella lailla kirjastolain muuttamisesta. Useimmilla kirjastoilla on kuitenkin edelleen omat käyttösääntönsä. Koska kuntalakikaan (365/1995) ei sisällä säännöstä käyttösääntöjen antamisesta, on valtuutus kirjastojen käyttösääntöjen antamiseen syytä sisällyttää kirjastolakiin. Säännös ei velvoittaisi kuntaa antamaan käyttösääntöjä, mutta antaisi siihen mahdollisuuden.

Esityksen mukaan käyttösäännöt voisivat sisältää määräyksiä kirjaston käytöstä sekä kirjaston käyttäjien oikeuksista ja velvollisuuksista.

3.1.Esityksen taloudelliset vaikutukset

Esitykseen ei sisälly velvoitteita, jotka suoranaisesti aiheuttaisivat kunnille lisäkustannuksia.

Vaikka esitys ei aiheuta lisäkustannuksia, edellyttää julkisen palveluperiaatteen toteuttaminen kirjastojen osalta kustannusrakenteen muutoksen ja todennäköisesti myös kustannusten kasvamisen hyväksymistä pitkällä tähtäimellä. Henkilöstömenojen, kirjallisuus- ja muiden vastaavien aineistohankintojen sekä huoneistokulujen rinnalle tulevat olennaisiksi kustannuseriksi atk-laitehankinnat, niiden käyttöön liittyvät ohjelmisto- ja aineistohankinnat sekä teleyhteyskustannukset. Toisaalta kuntien välinen yhteistyö tehostaa varojen käyttöä. Sama koskee kunnan hallintokuntien keskinäistä yhteistyötä, esimerkiksi kirjaston ja koulujen yhteistyötä.

3.2.Esityksen organisaatio- ja henkilöstövaikutukset

Uudistuksella ei ole vaikutuksia kirjasto-henkilöstön määrään.

Lääninhallitusten säätäminen valtion alue-hallintoviranomaisiksi kirjasto- ja tietopalve-luasioissa ei lisää lääninhallitusten henkilöstötarvetta.

1luku. Tavoitteet

1 §. Pykälässä säädetään lain soveltamisala. Laki koskee kuntien yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalveluja sekä näiden palvelujen valtakunnallista ja alueellista edistämistä. Kirjasto- ja tietopalvelujen toteuttamiseksi kirjasto asettaa yleiseen käyttöön kirjoja sekä muita kirjastokäyttöön soveltuvia tallenteita. Kirjasto antaa mahdollisuuden myös vastaavanlaisen verkkoaineiston käyttöön.

2 §. Lakiehdotuksen mukaan yleisten kirjastojen tavoitteena on edistää kansalaisten mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen, elinikäiseen oppimiseen ja henkiseen virkistäytymiseen asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. Ihmisten perustaitoihin elinikäisen oppimisen tietoyhteiskunnassa kuuluu kyky etsiä tietoa oikeista lähteistä, arvioida kriittisesti ja arvottaen tiedon luotettavuutta ja perusteita, yhdistää ja jäsentää eri lähteistä koottua tietoa ja käyttää tietoa rationaalisen harkinnan ja päätöksenteon pohjana.

Tässä laissa säädetään kuntien yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalveluista sekä näiden palvelujen valtakunnallisesta ja alueellisesta edistämisestä.

Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen sekä elinikäiseen oppimiseen.

Kunnan tehtävänä on tässä laissa tarkoitettujen kirjasto- ja tietopalvelujen järjestäminen.

Kunta voi järjestää kirjasto- ja tietopalvelut itse taikka osittain tai kokonaan yhteistyössä muiden kuntien kanssa tai muulla tavoin. Kunta vastaa siitä, että palvelut ovat tämän lain mukaisia.

Asiakkaiden käytettävissä tulee olla kirjasto- ja tietopalvelualan henkilöstöä sekä uusiutuva kirjastoaineisto ja -välineistö.

Kaksikielisessä kunnassa molempien kieliryhmien tarpeet tulee ottaa huomioon yhtäläisin perustein.

Yleinen kirjasto toimii yhteistyössä muiden yleisten kirjastojen sekä tieteellisten kirjastojen ja oppilaitoskirjastojen kanssa osana kansallista ja kansainvälistä kirjasto- ja tietopalveluverkkoa.

Yleisten kirjastojen keskuskirjastona ja maakuntakirjastoina toimivat kirjastot täydentävät muiden yleisten kirjastojen palveluja.

Yleisten kirjastojen keskuskirjastona toimii asianomaisen ministeriön määräämän kunnan yleinen kirjasto kunnan suostumuksella. Toiminta-alueena on koko maa.

Maakuntakirjastona toimii asianomaisen ministeriön määräämän kunnan yleinen kirjasto kunnan suostumuksella. Toiminta-alueen määrää asianomainen ministeriö.

Keskuskirjaston ja maakuntakirjaston tehtävistä säädetään asetuksella. Asianomainen ministeriö voi kuntaa kuultuaan perustellusta syystä peruuttaa määräyksen toimia keskuskirjastona tai maakuntakirjastona.

Kirjaston omien kokoelmien käyttö kirjastossa ja niiden lainaus on maksutonta.

Yleisten kirjastojen keskuskirjaston ja maakuntakirjastojen yleisille kirjastoille antamat kaukolainat ovat maksuttomia.

Muista kirjaston suoritteista kunta voi periä enintään suoritteen omakustannusarvoa vastaavan maksun.

Erityisestä syystä maksu, joka muuten määrättäisiin suoritteen omakustannusarvoa vastaavaksi, saadaan määrätä tätä korkeammaksi.

Kunnan tulee arvioida järjestämäänsä kirjasto- ja tietopalvelua.

Arvioinnin tarkoituksena on parantaa kirjasto- ja tietopalvelujen saatavuutta ja tukea niiden kehittämistä. Arvioinnilla seurataan yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen toteutumista sekä palvelujen laatua ja taloudellisuutta.

Valtakunnallisesta arvioinnista sekä valtakunnallisesta osallistumisesta kansainväliseen arviointiin päättää asianomainen ministeriö, joka vastaa arvioinnin toteutuksesta yhdessä lääninhallitusten kanssa. Kunta on velvollinen osallistumaan tässä momentissa tarkoitettuun arviointiin.

Arvioinnin keskeiset tulokset tulee julkistaa.

Kirjasto- ja tietopalvelujen valtion hallintoviranomaisena toimii asianomainen ministeriö. Valtion alueellisena hallintoviranomaisena toimii lääninhallitus. Lääninhallituksen tehtävistä säädetään asetuksella.

Kirjasto- ja tietopalvelua varten kunnallisessa kirjastolaitoksessa tulee olla riittävä määrä henkilöstöä.

Kirjaston henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista säädetään asetuksella.

Asianomainen ministeriö voi erityisestä syystä myöntää kelpoisuusvaatimuksista erivapauden.

Kunta saa valtionosuutta kirjaston käyttökustannuksiin siten kuin opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa (705/1992) säädetään.

Kunnalle myönnetään valtionosuutta kirjaston perustamishankkeeseen siten kuin opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa säädetään. Perustamishankkeena pidetään myös kirjastoauton ja -veneen hankintaa.

Tässä laissa tarkoitettuihin valtionosuuksiin voidaan käyttää myös veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroja.

Kirjastolla voi olla käyttösäännöt, joissa on määräyksiä kirjaston käytöstä sekä kirjaston käyttäjien oikeuksista ja velvollisuuksista.

Käyttösääntöjen rikkomisesta peritään kunnan päättämät maksut, joiden tulee olla kohtuulliset suhteessa käyttösääntöjen rikkomiseen.

Tarkempia säännöksiä tämän lain soveltamisesta annetaan asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Lain 9 §:n 3 momentti on voimassa vuoden 1998 loppuun.

Tällä lailla kumotaan 21 päivänä maaliskuuta 1986 annettu kirjastolaki (235/1986) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.