Hallituksen esitys Eduskunnalle Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välisen sopimuksen niiden joukkojen asemasta ja sen lisäpöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä
- Hallinnonala
- Ulkoministeriö
- Antopäivä
- Esityksen teksti
- Suomi
- Käsittelyn tila
- Käsitelty
- Käsittelytiedot
- Eduskunta.fi 19/1997
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Brysselissä 19 päivänä kesäkuuta 1995 tehdyn Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välisen sopimuksen niiden joukkojen asemasta sekä siihen liittyvän kuolemanrangaistuksen käytön rajoittamista koskevan lisäpöytäkirjan.
Sopimus on kehyssopimus, jolla Naton jäsenvaltiot ja rauhankumppanuuteen osallistuvat muut valtiot sitoutuvat noudattamaan keskinäisissä suhteissaan vuonna 1951 Naton jäsenvaltioiden välillä tehtyä sopimusta niiden joukkojen asemasta. Joukkojen asemaa koskeva sopimus sisältää määräyksiä, jotka koskevat muun muassa maahantulomuodollisuuksia, aseenkanto-oikeutta, tuomiovallan käyttöä, vahingonkorvausoikeutta ja siitä luopumista eräissä tapauksissa sekä joukkojen erivapauksia ja erioikeuksia.
Lisäpöytäkirjan mukaan sen sopimusvaltiot eivät pane täytäntöön kuolemanrangaistusta pöytäkirjan sopimuspuolena olevan toisen valtion joukkoihin, siviilihenkilöstöön tai niiden huollettaviin kuuluvien henkilöiden osalta.
PfP-sopimus tuli kansainvälisesti voimaan 13 päivänä tammikuuta 1996 ja sen lisäpöytäkirja 1 päivänä kesäkuuta 1996 kolmen valtion ratifioitua sopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan. Muiden valtioiden osalta sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua ratifioimis- tai hyväksymiskirjojen tallettamisesta ja lisäpöytäkirja tulee voimaan ratifioimis- tai hyväksymiskirjojen tallettamispäivänä.
Esitykseen sisältyy lakiehdotus Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välillä niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samana ajankohtana kuin sopimus.
YLEISPERUSTELUT
1.Johdanto
Naton huippukokous teki 11 päivänä tammikuuta 1994 aloitteen rauhankumppanuudesta (Partnership for Peace, PfP), jonka tavoitteena on laajentaa ja tiivistää poliittista ja sotilaallista yhteistyötä kaikkialla Euroopassa, lisätä vakautta, vähentää rauhaa uhkaavia tekijöitä sekä vahvistaa suhteita käytännön yhteistyötä edistämällä ja vahvistamalla sitoutumista demokraattisiin periaatteisiin. Rauhankumppanuusaloite oli kohdistettu erityisesti Pohjois-Atlantin yhteistyöneuvoston (NACC) osanottajavaltioille eli Keski- ja Itä-Euroopan maille tarkoituksena lisätä niiden puolustusvoimien avoimuutta ja demokraattista valvontaa sekä edistää sotilaallista yhteistyötä. Naton jäsenvaltioiden päämiehet ja hallitusten päämiehet esittivät kutsun myös muille silloisen Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETYK, myöhemmin ETYJ) osanottajavaltioille, jotka ovat kykeneviä ja halukkaita osallistumaan ohjelmaan. Rauhankumppanuuteen ovat liittyneet Nato-maiden lisäksi Itsenäisten valtioiden liiton (IVY) maat Tadzhikistania lukuunottamatta, Bulgaria, Itävalta, Latvia. Liettua, Malta, Puola, Romania, Ruotsi, Slovakia, Slovenia, Suomi, Sveitsi, Tshekin tasavalta, Itävalta, Unkari ja Viro. Malta on sittemmin vetäytynyt rauhankumppanuudesta.
Tasavallan presidentti päätti 18 päivänä huhtikuuta 1994, että Suomi osallistuu rauhankumppanuusohjelmaan hallituksen ulkoasiainvaliokunnan ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan hyväksyttyä Suomen osallistumisen periaatteet ja yhteistyömuodot. Suomi allekirjoitti rauhankumppanuuteen tähtäävän kehysasiakirjan 9 päivänä toukokuuta 1994. Samassa tilaisuudessa Suomi luovutti Naton sihteeristölle Suomen tarjousasiakirjan, jossa määriteltiin sellaiset yhteistyöalueet, joihin Suomi oli kiinnostunut osallistumaan rauhankumppanuuden puitteissa. Suomi toivoi voivansa antaa erityisesti rauhanturvakokemukseensa perustuvan panoksensa pyrkimyksiin vahvistaa yhteistyön ja yhteisen toiminnan kautta turvallisuutta ja vakautta koko Euroopassa uusia jakolinjoja luomatta.
Suomi tarjosi muille kumppaneille rauhanturvatoiminnan alalta asiaankuuluvaa ammattitaitoa ja voimavaroja, jotka auttaisivat niitä luomaan, ylläpitämään ja parantamaan mahdollisuuksiaan osallistua Yhdistyneiden Kansakuntien tai ETYJin päätökseen perustuviin rauhanturvaoperaatioihin. Suomi ilmaisi kiinnostuksensa myös yhteistyöhön etsintä- ja pelastustoimen sekä humanitaaristen operaatioiden ja ympäristönsuojelun alalla. Tarjousasiakirjan pohjalta laaditaan vuosittain yksilöllinen rauhankumppanuusohjelma, johon kirjataan osallistumisen yleiset poliittiset päämäärät, käytettävissä olevat resurssit, yhteistyön eri osa-alueiden konkreettiset tavoitteet ja luettelo PfP:n työohjelmasta valituista tapahtumista, joihin Suomi aikoo osallistua, sekä tapahtumat, joita Suomi isännöi.
PfP:n ensimmäisenä toimintavuonna, syksyllä 1994, Suomi osallistui noin 20 tapahtumaan. Näistä kolme oli rauhanturvaharjoituksia, joihin Suomi lähetti tarkkailijoita. Vuonna 1995 Suomi osallistui noin 80 PfP-tapahtumaan ja vuonna 1996 noin 55 tapahtumaan. Vuonna 1997 on tarkoitus lähettää Norjassa rauhankumppanuuden hengessä (''in the spirit of PfP'') järjestettävään pohjoismaiseen rauhanturvaharjoitukseen ensimmäistä kertaa myös varsinaisia joukkoja. Pfp-tapahtumien tarjoajana Suomi on järjestänyt puolustushallinnon puolella sekä varsinaista PfP-koulutusta että kutsunut Suomessa järjestettäville sotilastarkkailijakursseille osallistujia PfP-maista. Suomi on ilmoittanut Natolle valmiutensa isännöidä PfP:n puitteissa rauhanturvaamiseen keskittyvän maavoimien esikuntatyyppisen johtamisharjoituksen vuonna 1998. Myös pelastushallinto on tarjonnut kumppanuusmaiden edustajille osallistumismahdollisuuksia Suomessa järjestettäviin koulutustilaisuuksiin. Suomen pelastushallinto järjesti vuonna 1996 Latviassa ja Virossa pelastusharjoitukset, joihin kutsuttiin myös PfP-maiden edustajia.
Suomi liittyi myös keväällä 1995 alkaneeseen rauhankumppanuuden suunnittelu- ja arviointiprosessiin (Planning and Review Process, PARP) kehittääkseen suomalaisten kriisinhallintajoukkojen yhteistoimintakykyä kansainvälisissä operaatioissa toimimista varten.
Suomen PARP-prosessiin nimeämät joukot ovat tällä hetkellä moottoroitu jalkaväkipataljoona, rakentajapataljoona, vartiokomppania, kuljetuskomppania, kolme merivoimien alusta ja sisäasiainministeriön alainen pelastuspalveluyksikkö. PfP-ohjelmaan osallistuu henkilöitä myös edellä mainittujen joukkojen ulkopuolelta.
2.Nykytila
Rauhankumppanuuteen liittyy kumppanuusmaiden alueella järjestettäviä rauhanturva- ja etsintä- ja pelastustoimen harjoituksia, joiden aikana vieraiden valtioiden puolustusvoimien jäseniä ja siviilihenkilöstöä oleskelee kyseisen valtion alueella. Kansainvälinen tapaoikeus sisältää säännöksiä vieraan valtion joukkojen asemasta toisen valtion alueella. Kansainvälisoikeudelliset säännökset ovat kuitenkin monien kysymysten osalta vakiintumatta ja muuttuvat kansainvälisen yhteistyön myötä. Tapaoikeuden säännökset eivät useinkaan anna riittäviä ohjeita vieraan valtion joukkojen yhteydessä esiintyvissä käytännön tilanteissa. Vieraiden valtioiden joukkojen ja siviilihenkilöstön asemaa toisen kumppanuusmaan alueella on pyritty sääntelemään erilaisin järjestelyin, muun muassa siten, että lähettäjävaltio pyrkii yksipuolisella julistuksella määrittelemään keskeisiä joukkojen ja siviilihenkilöstön asemaan liittyviä kysymyksiä. Erilaisten harjoitusten lisääntyessä on käynyt ilmeiseksi, että vieraan valtion joukkojen ja siviilihenkilöstön jäsenten asema tulisi määritellä tarkemmin ja pyrkiä siihen, että eri maiden henkilöstöön sovellettaisiin samoja määräyksiä.
Ulkomailla järjestettävien harjoitusten lisäännyttyä lakia Suomen osallistumisesta Yhdistyneiden Kansakuntien ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön päätökseen perustuvaan rauhanturvaamistoimintaan (514/1984) , jäljempänä rauhanturvaamislaki, täydennettiin. Rauhanturvaamislain 5 §:n 1 momentin (1465/1995) mukaan laissa tarkoitettuun rauhanturvaamistoimintaan osallistumisen edellyttämien valmiuksien luomiseksi tarvittavaa rauhanturvaamiskoulutusta voi Suomessa tai muussa maassa kansallisesti järjestetyn koulutuksen lisäksi antaa YK, ETYJ tai muu kansainvälinen järjestö tai järjestely, jossa Suomi on osallisena. Lain 5 §:n 3 momentin mukaan rauhanturvaamiskoulutusta voidaan antaa myös ulkomaalaisille sotilasyksiköille tai yksittäisille henkilöille Suomessa ja suomalaiset sotilasyksiköt tai yksittäiset henkilöt voivat osallistua rauhanturvaamiskoulutukseen myös ulkomailla. Tällä säännöksellä haluttiin kirjata lakiin toiminta, jota muun muassa rauhankumppanuuden puitteissa on harjoitettu (HE 185/1995 vp) . Rauhanturvaamislaki ei sisällä kuitenkaan säännöksiä ulkomaisten joukkojen tai siviilihenkilöstön asemasta Suomessa. Suomalaisen henkilöstön asema ulkomailla riippuu Suomen ja vastaanottajavaltion lainsäädännöstä ja siitä, mitä Suomen ja vastaanottajavaltion välillä on mahdollisesti sovittu henkilöstön asemasta. Henkilöstön asemaan voidaan tehokkaasti vaikuttaa ainoastaan valtiosopimuksella.
Puolustusministeriö on pitänyt tärkeänä, että suomalaisten joukkojen oikeudellinen asema PfP-harjoituksissa ulkomailla ja ulkomaisten joukkojen asema Suomessa järjestettäisiin mahdollisimman pian. Osallistuminen Norjassa toukokuussa 1997 järjestettävään pohjoismaiseen rauhanturvaharjoitukseen ja Suomen vuonna 1998 isännöimäksi suunniteltu rauhanturvaharjoitus edellyttävät, että Suomi on omalta osaltaan järjestänyt joukkojen asemaa koskevat kysymykset. Myös Bosnian ja Hertsegovinan rauhansopimuksen sotilaalliseen toimeenpano-operaatioon (IFOR) ja sen jatko-operaatioon (SFOR) liittyvien järjestelyjen yhteydessä on käynyt ilmeiseksi, että Suomen tulisi järjestää joukkojen asemaa koskevat kysymykset vastaavalla tavalla kuin useimmat muut kyseisiin operaatioihin osallistuvat valtiot ovat tehneet.
3.Sopimusten ja lisäpöytäkirjan tavoitteet ja keskeinen sisältö
3.1.Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välinen sopimus niiden joukkojen asemasta
Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välisellä sopimuksella niiden joukkojen asemasta, jäljempänä PfP-sopimus, pyritään määrittelemään rauhankumppanuusmaiden joukkojen asema toisen sopimusvaltion alueella. PfP-sopimus on poliittisluonteiseen järjestelyyn liittyvä ensimmäinen oikeudellisesti sitova sopimus. PfP-sopimuksen johdannossa todetaan, että sopimusvaltioiden joukkoja voidaan lähettää toisen sopimusvaltion alueelle. Johdannossa kuitenkin korostetaan sitä, että päätös lähettää tai vastaanottaa joukkoja edellyttää jatkossakin kyseisten sopimusvaltioiden välisiä erillisiä järjestelyjä. PfP-sopimus on kehyssopimus, jolla Nato-maat ja muut PfP-maat sitoutuvat noudattamaan keskinäisissä suhteissaan Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden välillä Lontoossa 19 päivänä kesäkuuta 1951 niiden joukkojen asemasta tehtyä sopimusta, jäljempänä Nato-sofa, siten kuin kaikki sopimuksen sopimusvaltiot olisivat Nato-sofan sopimusvaltioita.
3.2.Sopimus Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten välillä niiden joukkojen asemasta
Nato-sofan mukaan sopimuspuolten joukot ja siviilihenkilöstö ovat velvollisia kunnioittamaan vastaanottajavaltion lakia. Sopimuspuolten joukkojen jäsenet voivat tietyin edellytyksin saapua vastaanottajavaltioon matkustusasiakirjanaan henkilötodistus. Sopimuspuolet tunnustavat toistensa myöntämät ajokortit ja ajoluvat. Joukkojen jäsenet voivat kantaa vastaanottajavaltiossa aseita. Sopimus sisältää yksityiskohtaiset määräykset lähettäjä- ja vastaanottajavaltion oikeudesta harjoittaa tuomiovaltaa joukkojen ja siviilihenkilöstön jäseniin ja näiden huollettaviin nähden. Sopimuksen mukaan sopimuspuolet luopuvat pääsääntöisesti korvausvaatimuksista toista sopimuspuolta kohtaan. Sopimus sisältää määräykset vahingonkorvausvastuun jakautumisesta sopimuspuolten välillä, kun vahinkoa on aiheutunut kolmannelle osapuolelle. Sopimuksessa määrätään eräistä vero- ja tullivapautuksista.
Nato-sofa on aikanaan laadittu toisen valtion maaperällä tapahtuvia sotaharjoituksia ja joukkojen pidempiaikaista oleskelua varten. Sopimus sisältää näin ollen useita sellaisia määräyksiä, joilla ei ole mahdollisia Naton johtamia rauhanturvaoperaatioita lukuunottamatta Suomen kannalta juuri merkitystä.
3.3Lisäpöytäkirja
Nato-sofan mukaan lähettäjävaltion viranomaiset eivät saa panna täytäntöön kuolemanrangaistusta vastaanottajavaltiossa, jos vastaanottajavaltion lainsäädännössä ei säädetä sellaista rangaistusta samanlaisessa tapauksessa. Koska kuolemanrangaistus on useiden PfP-maiden lainsäädännön mukaan kielletty, Nato-sofan määräystä on täydennetty kuolemanrangaistuksen käytön rajoittamista koskevalla lisäpöytäkirjalla. Pöytäkirjan mukaan sopimusvaltio ei voi panna täytäntöön kuolemanrangaistusta minkään toisen lisäpöytäkirjan sopimusvaltion joukkojen ja sen siviilihenkilöstön ja niiden huollettavien osalta.
4.Esityksen vaikutukset
Sopimuksella ja sen lisäpöytäkirjalla ei ole valtiontalouteen kohdistuvaa huomattavaa merkitystä. Sopimuksella luovutaan vastavuoroisesti eräiden tullien ja verojen perimisestä joukkojen ja siviilihenkilöstön, niiden jäsenten ja näiden huollettavien osalta. Sopimusta sovelletaan Suomen alueella todennäköisesti vain lyhytaikaisissa PfP-harjoituksissa, joita ei järjestettäne Suomessa kuitenkaan joka vuosi. Sopimuksesta johtuva valtion tulojen menetys on näin ollen hyvin marginaalista. Sopimuksella luovutaan pääsääntöisesti esittämästä vahingonkorvausvaatimuksia toisia sopimusvaltioita kohtaan. Koska luopuminen on vastavuoroista, ei sen voida arvioida aiheuttavan valtion menojen lisäystä. Sopimuksella on vain vähäisiä muuhun kuin valtiontalouteen kohdistuvia taloudellisia vaikutuksia. Suomalaisten joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenet voivat hyötyä vähäisessä määrin niistä tulli- ja verovapautuksista, joita ne saavat sopimuksen nojalla.
Sopimuksella ei ole organisaatio-, henkilöstö- tai ympäristövaikutuksia.
5.Asian valmistelu
5.1.Asian valmistelu Natossa
PfP-sopimus ja siihen liittyvä lisäpöytäkirja valmisteltiin Naton jäsenvaltioiden keskuudessa. Sopimus- ja lisäpöytäkirjaluonnokset esiteltiin muille PfP-maille keväällä 1995 ja Naton neuvosto teki toukokuussa 1995 päätöksen avata sopimus ja sen lisäpöytäkirja allekirjoitettavaksi. PfP-maat kutsuttiin 13 päivänä kesäkuuta 1995 tilaisuuteen, jossa niille annettiin yksityiskohtaista tietoa sopimuksesta ja sen lisäpöytäkirjasta. Sopimuksen valmistelua yksinomaan Naton piirissä on perusteltu tarpeella järjestää joukkojen asema PfP-tapahtumissa mahdollisimman pian ja toisaalta Nato-maiden kokemusten mukaan Nato-sofa on toiminut erittäin hyvin koko sen voimassaoloajan.
PfP-sopimus ja sen lisäpöytäkirja avattiin allekirjoitettavaksi 19 päivänä kesäkuuta 1995. Sopimus tuli kansainvälisesti voimaan 13 päivänä tammikuuta 1996 ja sen lisäpöytäkirja 1 päivänä kesäkuuta 1996 kolmen valtion ratifioitua sopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan. Sopimuksen sopimuspuolia ovat tällä hetkellä Albania, Bulgaria, Kanada, Latvia, Liettua, Norja, Romania, Ruotsi, Slovakia, Slovenia, Tshekin tasavalta, Unkari, Viro ja Yhdysvallat. Yhdysvaltoja lukuunottamatta kaikki sopimuksen sopimuspuolet ovat ratifioineet tai hyväksyneet myös lisäpöytäkirjan. Sopimuksen ovat sopimuspuolten lisäksi allekirjoittaneet Alankomaat, Belgia, Espanja, Georgia, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kazakstan, Entisen Jugoslavian tasavalta Makedonia, Moldova, Norja, Puola, Ranska, Saksa, Suomi, Tanska, Turkki, Ukraina ja Uzbekistan. Näistä valtioista Iso-Britannia ja Turkki eivät ole allekirjoittaneet lisäpöytäkirjaa.
5.2.Asian valmistelu Suomessa
Suomi ilmoitti Natolle kesäkuussa 1995, että PfP-sopimus edellyttää Suomessa useiden eri ministeriöiden kuulemista, ennen kuin päätös mahdollisesta allekirjoittamisesta voidaan tehdä, ja että sopimuksen hyväksyminen edellyttää eduskunnan suostumusta. Sopimuksesta ovat antaneet lausuntonsa oikeus-, sisäasiain-, puolustus-, valtiovarain-, liikenne- ja sosiaali- ja terveysministeriö. Suomen edustajat ovat käyneet keskusteluja Naton kanssa sopimuksen tulkintaan ja sen soveltamiseeen Suomen alueella liittyvistä kysymyksistä. Tasavallan presidentti myönsi 5 päivänä joulukuuta 1996 allekirjoitusvaltuudet. Sopimus ja sen lisäpöytäkirja allekirjoitettiin Suomen puolesta 16 päivänä joulukuuta 1996.
Hallituksen esitys on valmisteltu virkatyönä ulkoasiainministeriössä yhteistyössä lausunnonantajien kanssa.
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
1.Sopimukset, lisäpöytäkirja ja lakiehdotus
1.1.Sopimus Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välillä niiden joukkojen asemasta
Sopimuksen johdannossa todetaan sopimusvaltioiden alueellista suvereniteettia korostaen, että päätös lähettää ja vastaanottaa joukkoja edellyttää jatkossakin kyseisten sopimusvaltioiden välisiä erillisiä järjestelyjä. Johdannon mukaan sopimuksen tarkoituksena on määritellä tällaisten joukkojen asema silloin, kun ne erillisen sopimuksen tai muun järjestelyn perusteella ovat toisen sopimusvaltion alueella.
I artiklan viittausmääräyksen mukaisesti sopimuksen asiallinen sisältö muodostuu Nato-sofan määräyksistä, ellei tässä sopimuksessa tai sen lisäpöytäkirjoissa toisin määrätä. Sopimusvaltiot sitoutuvat noudattamaan Nato-sofan määräyksiä siten kuin ne olisivat Nato-sofan sopimuspuolia, tulematta kuitenkaan muodollisesti sen sopimuspuoliksi.
II artiklan mukaan sopimuksen soveltamisalueena on sopimusvaltioiden. Nato-sofassa esiintyvien viittausten Pohjois-Atlantin sopimuksen alueeseen katsotaan sisältävän myös rauhankumppanuuden.
III artiklan mukaan Nato-sofan määräykset, jotka koskevat Pohjois-Atlantin neuvostolle, sen sijaisten puheenjohtajalle tai välimiehelle jätettäviä pyyntöjä tai riitakysymyksiä, eivät koske muita PfP-maita. Ne ratkaisevat itseään koskevat kysymykset neuvottelemalla ilman ulkopuoliseen tuomiovaltaan turvautumista.
IV artiklan mukaan sopimusta voidaan täydentää tai muuttaa muulla tavalla kansainvälisen oikeuden mukaisesti.
V artikla koskee sopimuksen allekirjoittamista, ratifioimista, hyväksymistä ja voimaantuloa.
VI artiklan mukaan sopimus voidaan irtisanoa kirjallisesti ja irtisanominen tulee voimaan vuoden määräajan kuluttua.
1.2.Lisäpöytäkirja
Lisäpöytäkirjan johdannossa todetaan, että kaikkien PfP-sopimuksen sopimusvaltioiden lainsäädäntö ei salli kuolemanrangaistusta.
I artiklassa määrätään, että sikäli kuin sopimusvaltiolla on PfP-sopimuksen nojalla tuomiovaltaa, pöytäkirjan sopimusvaltio ei saa kuitenkaan panna täytäntöön kuolemanrangaistusta minkään toisen lisäpöytäkirjan sopimusvaltion joukkojen, siviilihenkilöstön ja niiden huollettavien osalta. I artikla ei kiellä tuomitsemasta kuolemanrangaistukseen, mutta määrää, ettei rangaistusta saa panna täytäntöön näiden henkilöiden osalta.
II artikla sisältää pöytäkirjan allekirjoittamista, ratifioimista, hyväksymistä ja voimaantuloa koskevat määräykset.
1.3.Sopimus Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten välillä niiden joukkojen asemasta
Sopimuksen johdanto sisältää samanlaiset määräykset kuin PfP-sopimuksen johdanto. Viittaukset erillisiin järjestelyihin tarkoittavat myös mahdollisuutta tiettyjen sopimuspuolten kesken sopia joukkojen maahantulosta sekä tarvittaessa täydentävistä määräyksistä koskien joukkojen asemaa vastaanottajavaltion alueella.
I artiklan 1 kappaleessa määritellään keskeisiä sopimuksessa käytettyjä ilmaisuja ''joukot'', ''siviilihenkilöstö'', ''huollettava'', ''lähettäjävaltio'', ''vastaanottajavaltio'', ''lähettäjävaltion sotilasviranomaiset'' ja ''Pohjois-Atlantin neuvosto''. I artiklan 2 kappaleen mukaan sopimus koskee sopimuspuolten paikallisviranomaisia samalla tavalla kuin keskusviranomaisia. Paikallisviranomaisten omaisuuden ei kuitenkaan katsota olevan sopimuspuolen omaisuutta sopimuksen VIII artiklan tarkoittamassa merkityksessä.
II artiklassa määrätään, että lähettäjävaltion joukkojen ja siviilihenkilöstön ja huollettavien tulee kunnioittaa vastaanottajavaltion lakia. Tämä tavanomaisoikeudellinen sääntö on kirjattu myös Yhdistyneiden Kansakuntien rauhanturvajoukkojen asemaa koskevaan mallisopimukseen (A/45/594) ja YK:n rauhanturvaoperaatioiden isäntävaltioiden kanssa tekemiin sopimuksiin YK:n joukkojen asemasta niissä tapauksissa, joissa sopimus on olemassa. II artiklan mukaan lähettäjävaltion joukkojen ja siviilihenkilöstön tulee myös pidättyä kaikesta poliittisesta toiminnasta vastaanottajavaltiossa.
III artiklan 1 kappaleen mukaan joukkojen jäseniä eivät koske vastaanottajavaltion normaalit passi- ja viisumisäännökset eivätkä ulkomaalaisten rekisteröintiä ja valvontaa koskevat säännökset edellyttäen, että noudatetaan artiklan 2 kappaleessa asetettuja ja vastaanottajavaltion asettamia muodollisuuksia. III artiklan 2 kappaleen mukaan joukkojen jäsenten tulee pyydettäessä esittää lähettäjävaltion antama henkilötodistus ja lähettäjävaltion tai Naton antama muuttomääräys. Sopimuksen III artiklan 3 kappaleen mukaan siviilihenkilöstön jäsenten ja huollettavien matkustusasiakirjana on passi. III artiklan 4 ja 5 kappaleessa määrätään joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenen kotiuttamisessa ja karkottamisessa vastaanottajavaltion alueelta noudatettavasta menettelystä.
IV artiklan määräysten mukaan vastaanottajavaltion tulee hyväksyä lähettäjävaltion myöntämä ajokortti tai ajolupa tai vaihtoehtoisesti myöntää tällaisen asiakirjan omistajalle ajokortti tai ajolupa ilman ajokoetta.
V artiklan mukaan lähettäjävaltion joukkojen jäsenet käyttävät vastaanottajavaltiossa pääsääntöisesti sotilaspukua ja heidän virka-ajoneuvoissaan tulee olla kansallisuustunnus.
VI artiklan mukaan lähettäjävaltion joukkojen jäsenillä on oikeus kantaa aseita. Määräys koskee vain lähettäjävaltion sotilaita. VI artikla ei siten oikeuta esimerkiksi lähettäjävaltion siviilivartijoita tai rikostutkijoita kantamaan aseita vastaanottajavaltiossa. Lähettäjävaltion viranomaisten tulee suhtautua myönteisesti vastaanottajavaltion tekemiin pyyntöihin, jotka liittyvät aseiden kantamiseen. Vastaanottajavaltio voi esimerkiksi pyytää ennakkoilmoitusta maahantuotavista ja siellä kannettavista aseista. PfP-harjoituksista laaditaan aina harjoitusasiakirja, jossa voidaan sopia aseenkantoon liittyvistä yksityiskohtaisista ohjeista.
VII artikla sisältää rikosoikeudellista tuomiovaltaa ja kurinpitomenettelyä koskevia hyvin yksityiskohtaisia määräyksiä. Artiklan suhdetta Suomen lainsäädäntöön on käsitelty jäljempänä jaksossa 2. Lähtökohtana on, että rikosoikeudellisesta tuomiovallasta säädetään kunkin valtion lainsäädännössä. Koska valtioiden aseelliset joukot ovat valtion elimiä, lähettäjävaltiolle annetaan sopimuksessa kuitenkin tavanomaista pidemmälle menevät oikeudet käyttää tuomiovaltaa ja pitää joukoissa yllä järjestystä.
VII artiklan 1 kappaleen a kohdan mukaan lähettäjävaltion sotilasviranomaisilla on oikeus harjoittaa vastaanottajavaltiossa lähettäjävaltion lain mukaista rikos- ja kurinpitomenettelyyn liittyvää tuomiovaltaa henkilöihin, joita lähettäjävaltion sotilasoikeus koskee. VII artiklan 1 kappaleen b kohdan mukaan vastaanottajavaltion viranomaisilla on tuomiovalta niiden rikosten osalta, jotka on tehty vastaanottajavaltion alueella ja jotka ovat rangaistavia sen lain mukaan. Vastaanottajavaltiossa oleskelevat ulkomaiset joukot, siviilihenkilöstö ja niiden huollettavat eivät ole näin ollen vapautettuja vastaanottajavaltion rikoslainsäädännön osalta.
VII artiklan 2 kappaleen a kohdan mukaan lähettäjävaltion sotilasviranomaisilla on yksinomainen tuomiovalta sellaisten rikosten osalta, jotka ovat rangaistavia sen lainsäädännön mukaisesti mutta eivät ole rangaistavia vastaanottajavaltion lainsäädännön mukaisesti. Tällaisiin rikoksiin luetaan myös valtion turvallisuuteen kohdistuvat rikokset. Kilpailevaa tuomiovaltaa lähettävän ja vastaanottavan valtion välillä ei voi syntyä, koska kyseessä ovat teot, jotka eivät ole vastaanottavan valtion lainsäädännön mukaan rangaistavia. VII artiklan 2 kappaleen b kohdan mukaan vastaanottajavaltion viranomaisilla on yksinomainen tuomiovalta päinvastaisessa tilanteessa. Myöskään tällaisessa tilanteessa ei voi syntyä kilpailevaa tuomiovaltaa. VII artiklan 2 kappaleen c kohdassa määrätään, että 2 ja 3 kappaleissa tarkoitettuja valtion turvallisuuteen kohdistuvia rikoksia ovat maanpetos, sabotaasi, vakoilu tai mikä tahansa valtion virkasalaisuuksien tai kansalliseen puolustukseen liittyvä rikos.
VII artiklan 3 kappale sisältää määräykset sellaisia tilanteita varten, joissa lähettäjä- ja vastaanottajavaltiolla on rinnakkainen tuomiovalta. VII artiklan 3 kappaleen a kohdan mukaan lähettäjävaltion sotilasviranomaisilla on ensisijainen tuomiovalta rikoksiin, jotka kohdistuvat ainoastaan sen valtion omaisuuteen tai turvallisuuteen tai sen henkilöstön tai niiden huollettavien henkilöön tai omaisuuteen tai rikos on tehty virkatehtävässä. Lähettäjävaltion ensisijainen tuomiovalta tulisi kyseeseen siten esimerkiksi sellaisessa tapauksessa, kun lähettäjävaltion joukkojen jäsen pahoinpitelee sotilastoverinsa tai perheenjäsenensä.VII artiklan 3 kappaleen b kohdan mukaan kaikkien muiden kuin a kohdassa mainittujen rikosten osalta vastaanottajavaltion viranomaisilla on ensisijainen tuomiovalta. VII artiklan 3 kappaleen c kohdan mukaan, jos valtio, jolla on ensisijainen tuomiovalta, luopuu käyttämästä sitä, sen tulee ilmoittaa asiasta toisen valtion viranomaisille. Sen valtion viranomaisten, joilla on ensisijainen tuomiovalta, tulee suhtautua myönteisesti toisen valtion viranomaisen pyyntöä luopua oikeudestaan ensisijaiseen tuomiovaltaan sellaisissa tapauksissa, joissa pyytävä valtio pitää sitä erityisen merkittävänä. Tässä määräyksessä tarkoitettu luopuminen koskee oikeutta ensisijaiseen tuomiovaltaan mutta ei tuomiovaltaa sinänsä.
VII artiklan 4 kappaleessa määrätään, ettei tämän artiklan määräysten voida katsoa antavan lähettäjävaltion sotilasviranomaisille tuomiovaltaa vastaanottajavaltion kansalaisiin tai asukkaisiin nähden, jolleivat he ole lähettäjävaltion joukkojen jäseniä.
VII artiklan 5 ja 6 kappaleessa määrätään lähettäjä- ja vastaanottajavaltion välisestä yhteistyöstä rikosten selvittämisessä. VII artiklan 5 kappaleen a kohdan mukaan vastaanottaja- ja lähettäjävaltion viranomaiset auttavat toisiaan joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenen tai näiden huollettavien pidättämisessä vastaanottajavaltion alueella ja heidän toimittamisessaan sille viranomaiselle, jonka on määrä harjoittaa tuomiovaltaa edellä olevien määräysten mukaisesti. Tämä sopimusmääräys sisältää siis lähettäjä- ja vastaanottajavaltion viranomaisten yhteistyövelvoitteen. Tämä määräys ei sen sijaan aseta yhteistoimintavelvoitetta kolmannelle PfP-sopimuksen sopimusvaltiolle. Velvollisuus avustaa rikosten selvittämisessä ja pidättämisessä ei ole riippuvainen kaksoisrangaistavuudesta. Sopimusmääräyksen sanamuodon mukaan se ei liity suoraan rikoksentekijän luovuttamiseen (toisen valtion alueelle). VII artiklan 5 kappaleen b kohdan mukaan vastaanottajavaltion viranomaiset ilmoittavat viipymättä lähettäjävaltion viranomaisille, jos niiden joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsen tai näiden huollettava on pidätetty. VII artiklan 5 kappaleen c kohdan mukaan jos syytettävä joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsen, jonka osalta vastaanottajavaltion on määrä harjoittaa tuomiovaltaansa, on lähettäjävaltion huostassa, pitää viimeksi mainittu häntä huostassaan, kunnes vastaanottajavaltio on asettanut hänet syytteeseen. Sopimusmääräyksen rationa on turvata vastaanottajavaltion mahdollisuus käyttää tuomiovaltaansa. Eräät Naton jäsenvaltiot ovat sopineet kahdenvälisesti pidätetyn tai vangitun henkilön säilyttämisestä lähettäjävaltion huostassa myös syytteeseen asettamisen jälkeen.
VII artiklan 6 kappaleen a kohdan mukaan lähettäjä- ja vastaanottajavaltion viranomaiset auttavat toisiaan tarvittavien rikoksia koskevien tutkimusten suorittamisessa ja todistusaineiston keräämisessä ja hankinnassa, mukaan lukien rikokseen liittyvien esineiden takavarikoiminen ja soveltuvissa tapauksissa niiden luovuttaminen. VII artiklan 6 kappaleen b kohdan mukaan sopimuspuolten viranomaiset ilmoittavat toisilleen sellaisten tapausten käsittelystä, jossa niillä on oikeus käyttää tuomiovaltaa. Sopimusvaltiot eivät ole tämän määräyksen nojalla velvollisia antamaan toisilleen apua omasta aloitteistaan vaan ainoastaan, jos toinen sopimusvaltio sitä pyytää.
VII artiklan 7 kappaleen a kohdan mukaan lähettäjävaltion viranomaiset eivät saa panna kuolemanrangaistusta täytäntöön sellaisessa valtiossa, jonka lainsäädännössä ei säädetä kyseisestä rikoksesta kuolemanrangaistusta. Kuolemanrangaistuksen käytön rajoittamista koskevia määräyksiä on täydennetty PfP-sopimuksen lisäpöytäkirjalla.
VII artiklan 7 kappaleen b kohdan mukaan vastaanottajavaltion viranomaisten tulee suhtautua myönteisesti lähettäjävaltion avunpyyntöön lähettäjävaltion viranomaisten antaman vankeustuomion täytäntöönpanemiseksi vastaanottajavaltion alueella.
VII artiklan 8 kappale sisältää määräykset ne bis in idem -säännön soveltamisesta.
VII artiklan 9 kappale sisältää oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevat määräykset. Syytetyllä on vastaanottajavaltiossa oikeus välittömään ja nopeaan oikeudenkäyntiin, saada tietoja häntä vastaan nostetuista syytteistä, oikeus kuulustella todistajia ja nimetä itse todistajia, saada valitsemansa oikeudellinen avustaja tai kokonaan tai osittain maksuton avustaja, oikeus tulkkiin ja oikeus keskustella lähettäjävaltion hallituksen edustajan kanssa sekä oikeus tällaisen edustajan läsnäoloon oikeudenkäynnissä, jos tuomioistuimen säännöt sen sallivat. Suomen lainsäädännössä turvataan tässä kappaleessa tarkoitetut oikeudet.
VII artiklan 10 kappaleessa määrätään lähettäjävaltion viranomaisten oikeudesta pitää yllä järjestystä ja turvallisuutta joukoissa. Pysyvillä sotilasyksiköillä tai muodostelmilla on oikeus vartioida leirejä, laitoksia tai muita paikkoja, jotka ovat heidän hallussaan vastaanottajavaltion kanssa tehdyn sopimuksen johdosta. Joukkojen sotilaspoliisi voi ryhtyä sopiviin toimenpiteisiin taatakseen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisen tällaisilla paikoilla. Tällä määräyksellä ei ole vaikutusta vastaanottajavaltion poliisin toimivaltuuksiin. Lähettäjävaltion viranomaisten oikeudet ryhtyä toimenpiteisiin järjestyksen ylläpitämiseen rajoittuvat lähettäjävaltion hallussa oleviin paikkoihin. Lähettäjävaltion viranomaisten toimialueena voidaan pitää esimerkiksi harjoitusaluetta. VII artiklan 10 kappaleen b kohdan mukaan näiden paikkojen ulkopuolella lähettäjävaltion sotilaspoliisi toimii vain sillä edellytyksellä, että vastaanottajavaltion viranomaisten kanssa on sovittu asiasta ja näiden viranomaisten kanssa yhteistoiminnassa.
VII artiklan 11 kappaleen mukaan sopimuspuolten tulee pyrkiä sellaiseen lainsäädäntöön, mukaan lukien rangaistussäännökset, jolla taataan riittävä turvallisuus ja suoja muiden sopimuspuolten omaisuudelle ja asiakirjoille.
VIII artikla sisältää yksityiskohtaiset määräykset vahingonkorvausvastuusta. Artikla jakaantuu 10 kappaleeseen, joista 1―5 kappaleet koskevat virkatehtäviä suoritettaessa aiheutettuja vahinkoja. VIII artiklassa lähdetään siitä perusperiaatteesta, että suvereeni valtio ei ole vapautettu vahingonkorvausvelvollisuudesta, joka aiheutuu tietyistä sen virkamiesten tai viranomaisten teoista.Vahingonkorvausvellisuus ei koske kuitenkaan kaikkia tällaisia vahinkoja. Nato-sofassa lähdetään myös siitä, että vastaanottajavaltio ottaa vastatakseen tietyistä vahingonkorvausvaatimuksista ja virkatehtävissä aiheutetuissa vahingoissa vastuuta jaetaan vastaanottaja- ja lähettäjävaltion välillä.
Artiklan 1 kappale sisältää määräykset maa-, meri- tai ilmavoimien käytössä olevalle sopimuspuolen omistamalle omaisuudelle (julkinen omaisuus) aiheutetusta vahingosta. Tämän kappaleen mukaan luovutaan myös toiseen sopimuspuoleen kohdistuvista meripelastusvaatimuksista edellyttäen, että pelastettava alus tai lasti ovat sopimuspuolen omistuksessa ja sen asevoimat käyttivät sitä Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisen operaation yhteydessä.
VIII artiklan 2 kappale sisältää määräykset, jotka koskevat muuta sopimuspuolen omistamaa sen alueella sijaitsevaa omaisuutta. Muiden sopimuspuolten vastuusta päättää välimies, elleivät sopimuspuolet toisin sovi. Välimieheksi valittavan tulee olla vastaanottajavaltion kansalainen. Sopimuksessa ei ole määräyksiä sovellettavasta laista. Käytännössä näissä tapauksissa on yleensä sovellettu vastaanottajavaltion lakia. VIII artiklan 2 kappaleen b kohdassa määrätään edelleen, että sopimuspuoli voi pyytää Pohjois-Atlantin neuvoston sijaisten puheenjohtajaa valitsemaan välimiehen, jos sopimuspuolet eivät kykenee sopimaan välimiehen henkilöstä. Tätä määräystä ei kuitenkaan sovelleta PfP-sopimuksen III artiklan mukaan tapauksissa, joissa on mukana Natoon kuulumattomia PfP-maita. Sopimuspuolet sitoutuvat luopumaan vähäisistä, sopimuksessa mainitut summat alittavista korvausvaatimuksista. Luettelossa mainitut summat ovat vastanneet Nato-sofan tekohetkellä 1.400 USD:a, jota voidaan pitää viitteellisenä summana. Valuuttojen arvot ovat vuosien varrella muuttuneet absoluuttisesti mitattuna ja verrattuna toisiinsa. Sopimuksen 40-vuotisen historian aikana summia ei ole sopimukseen kirjatusta mahdollisuudesta huolimatta tarkistettu kertaakaan.
VIII artiklan 3 kappaleen mukaan tämän artiklan 1 ja 2 kappaleissa tarkoitettuna sopimuspuolen omistamana omaisuutena pidetään myös alusta, joka on vuokrattu ilman miehistöä tai jonka se on määrännyt samoilla ehdoilla käyttöönsä tai jonka se on takavarikoinut.
VIII artiklan 4 kappaleen mukaan sopimuspuolet luopuvat esittämästä toisilleen korvausvaatimuksia, jotka koskevat sen asevoimien jäsenelle virkatehtävässä aiheutunutta vammaa tai kuolemaa. Määräyksellä ei ole vaikutusta vahinkoa kärsineen oikeuteen vaatia korvausta kärsimästään vahingosta.
VIII artiklan 5 kappale koskee vastaanottajavaltion alueella kolmansille osapuolille aiheutettuja vahinkoja. Tässä tarkoitettu kolmas osapuoli voi olla luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö mukaan luettuna valtiot, jotka eivät ole sopimuksen sopimuspuolia. Vahingonkorvausvaatimuksen käsittelee vastaanottajavaltio samalla tavalla kuin kyseessä olisi sen omien asevoimien toiminnasta johtuva vaatimus. Vastaanottajavaltio suorittaa kolmannelle osapuolelle korvauksen, jonka on määrännyt tuomioistuin tai josta on osapuolten välillä sovittu. Näin suoritettu korvaus on lopullinen ja sopimuspuolia sitova. Lähettäjävaltion vastuu on enintään 75 % suoritetusta vahingonkorvauksesta. VIII artiklan 5 kappaleen f kohdan mukaan Pohjois-Atlantin neuvosto voi sopimusvaltion pyynnöstä poiketa sopimuksessa määrätystä korvausjärjestelystä, jos sopimusmääräysten soveltamisesta aiheutuisi sopimusvaltiolle huomattavia vaikeuksia. PfP-sopimuksen III artiklan johdosta tätä kohtaa ei sovelleta sopimuspuoliin, jotka eivät ole Naton jäsenvaltioita. Natoon kuulumattomien PfP-maiden on sovittava vahingonkorvausvastuun kohtuullistamista koskeva kysymys neuvotteluteitse. VIII artiklan 5 kappaleen g kohdan mukaan joukkojen tai siviilihenkilöstön jäseneen ei saa kohdistaa mitään toimenpiteitä vastaanottajavaltiossa häntä vastaan annettujen tuomioiden täytäntöönpanemiseksi, kun vahinko on aiheutettu virkatehtävässä. Tällä osittaisella täytäntöönpanokiellolla ei ole kuitenkaan merkitystä vahinkoa kärsineen asemaan, koska vastaanottajavaltio on sitoutunut suorittamaan vahinkoa kärsineelle tuomitun tai sovitun korvauksen. VIII artiklan 5 kappaleen h kohdan mukaan merenkulussa aiheutettuja vahinkoja koskeviin korvausvaatimuksiin ei pääsääntöisesti sovelleta Nato-sofan määräyksiä.
VIII artiklan 6 kappale koskee joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenelle esitettyjä vahingonkorvausvaatimuksia, jotka aiheutuvat joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenten laittomista toimista tai laiminlyönneistä, joita ei ole tehty virkavelvollisuuksia suoritettaessa. Korvausvaatimus on tällaisessa tapauksessa esitettävä vastaanottajavaltion viranomaiselle, jonka tulee arvioida korvaus kohtuullisella ja oikeudenmukaisella tavalla. Arvioinnista tulee laatia raportti, joka jaetaan lähettäjävaltiolle, joka voi tarjota ex gratia -maksua. Jos vahingon kärsinyt hyväksyy tarjouksen, lähettäjävaltio suorittaa korvauksen. Tämän kappaleen määräyksillä ei ole kuitenkaan vaikutusta vastaanottajavaltion tuomioistuinten toimivaltaan käsitellä vahingonkorvausvaatimusta, ellei vahingonkorvausta ole suoritettu. Vahingon kärsijä voi siten olla hyväksymättä tarjotun korvauksen ja esittää korvausvaatimuksen vahingon aiheuttajaa vastaan tuomioistuimessa. Artiklan 7 kappaleen mukaisesti myös lähettäjävaltion asevoimien ajoneuvojen luvattomasta käytöstä johtuvat korvausvaatimukset käsitellään 6 kappaleessa määrätyllä tavalla.
VIII artiklan 8 kappaleen mukaan välimies ratkaisee kiistan siitä, onko joukkojen tai siviilihenkilöstön laiton toimi tai laiminlyönti tapahtunut virkatehtävässä tai oliko lähettäjävaltion ajoneuvon käyttö luvatonta.
VIII artiklan 9 kappaleessa määrätään, että lähettäjävaltio ei vaadi joukkojensa tai siviilihenkilöstönsä jäsenille vapautusta vastaanottajavaltion tuomioistuinten siviililainkäyttövallan osalta. Artiklan 10 kappale sisältää lähettäjävaltion ja vastaanottajavaltion välisen yhteistyövelvoitteen todistusaineiston keräämiseksi.
IX artikla sisältää määräyksiä, jotka koskevat joukkojen ja siviilihenkilöstön jäsenten ja näiden huollettavien oleskelua vastaanottajavaltiossa. Tämän artiklan määräyksiä ei juuri jouduta soveltamaan näköpiirissä olevissa lyhytkestoisissa PfP-harjoituksissa. IX artiklan 1 kappaleen mukaan lähettäjävaltion henkilöstö voi ostaa hyödykkeitä ja palveluita omaan käyttöönsä samojen ehtojen mukaisesti kuin vastaanottajavaltion kansalaiset. IX artiklan 2 kappaleen mukaan hyödykkeet ostetaan yleensä sellaisten viranomaisten kautta, jotka ostavat kyseisiä hyödykkeitä vastaanottajavaltion asevoimille.Vastanottajavaltion viranomaiset osoittavat tarvittaessa sellaiset tuotteet, joiden ostaminen on rajoitettua tai kiellettyä. IX artiklan 3 kappaleen mukaan vastaanottajavaltion viranomaisten tulee hoitaa tarvittavat järjestelyt rakennusten, maa-alueiden ja niihin liittyvien laitteiden ja palvelujen hankkimiseksi lähettäjävaltion joukkojen ja siviilihenkilöstön käyttöön mahdollisimman pitkälle samoilla ehdoilla kuin vastaanottajavaltion omalle henkilökunnalle. Niihin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet määräytyvät vastaanottajavaltion lainsäädännön mukaisesti. IX artiklan 4 kappaleessa määrätään lähettäjävaltion joukkojen ja siviilihenkilöstön palveluksessa olevien työntekijöiden asemasta ja tällaisen työvoiman hankkimisesta. IX artiklan 5 kappaleen mukaan lähettäjävaltion joukoille ja siviilihenkilöstölle sekä jäsenten huollettaville on tarvittaessa järjestettävä lääkärinpalvelut. Tämä kappale ei edellytä, että vastaanottajavaltio lisäisi terveydenhoitopalveluitaan. IX artiklan 6 kappale sisältää matkustamisen helpottamiseen liittyvä määräyksiä. IX artiklan 7 kappaleen mukaan lähettäjävaltio suorittaa hyödykkeistä, asunnosta tai palveluista maksun vastaanottajavaltion valuutassa.
XI artiklan 1 kappaleen määräykset koskevat vastaanottajavaltion tulliviranomaisten oikeuksia ryhtyä maahantuloon liittyviin normaaleihin, vastaanottajavaltion lainsäädännön mukaisiin toimenpiteisiin. XI artiklan 2 kappaleen määräykset koskevat virka-ajoneuvojen tilapäistä maahantuontia verotta ja niiden verotonta käyttöä maantieliikenteessä. XI artiklan 3 kappaleen mukaan virallisella sinetillä varustetut asiakirjat on vapautettu tullitarkastuksesta. XI artiklan 4 artiklan määräykset koskevat ilman omaa konevoimaa kulkevien ajoneuvojen ja joukkojen muiden varusteiden, elintarvikkeiden ja tavaroiden maahantuontia verotta.XI artiklan 5 kappaleen määräykset koskevat henkilökohtaiseen käyttöön tulevien tavaroiden maahantuontia verotta. XI artiklan 6 kappale koskee henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettujen moottoriajoneuvojen tilapäistä maahantuontia verotta. XI artiklan 8 kappale sisältää määräyksiä verovapaasti maahantuotujen tavaroiden maastaviennistä ja luovuttamisesta vastaanottajavaltiossa. XI artiklan 9 kappaleen mukaan vastaanottajavaltiossa ostetut tavarat saadaan viedä maasta vain vastaanottajavaltion lainsäädännön mukaisesti. XI artiklan 10 kappaleen määräysten mukaan tulliviranomaisten tulee helpottaa joukkojen rajanylitystä. XI artiklan 11 kappaleen mukaan virka-ajoneuvojen poltto- ja voiteluaineet saa tuoda maahan verotta. XI artiklan 12 kappaleessa määritellään artiklassa tarkoitettu ''tulli''. XI artiklan 13 kappaleen mukaan artiklan määräyksiä sovelletaan myös kauttakuljetukseen sopimuspuolen alueen kautta.
XII artiklan määräysten mukaan vastaanottajavaltio voi asettaa sopimuksen mukaisen verovapauden edellytykseksi tiettyjen ehtojen täyttämisen, jotta väärinkäytökset voidaan estää.
XIII artikla sisältää määräyksiä vastaanottajavaltion ja lähettäjävaltion viranomaisten yhteistyöstä ja oikeusavusta.
XIV artiklassa määrätään, että lähettäjävaltion henkilöstö on sekä lähettäjävaltion että vastaanottajavaltion valuuttamääräysten alaisia ja heille voidaan antaa erityisiä valuuttamääräyksiä.
XV artiklan määräysten mukaan sopimuspuolten tulee tarkistaa, jos syttyy niitä koskevia vihollisuuksia, tulisiko sopimuksen määräyksiä joiltakin osin muuttaa. Kaikilla sopimuspuolilla on vihollisuuksien syttyessä oikeus keskeyttää sopimuksen määräysten soveltaminen omalta osaltaan antamalla asiasta 60 päivän ennakkoilmoituksen. Tällaisissa tilanteissa sopimuspuolten tulee neuvotella tavoitteenaan korvaavista määräyksistä sopiminen.
XVI artiklan mukaan sopimuksen tulkintaa ja soveltamista koskevat määräykset sovitaan neuvottelemalla. PfP- sopimuksen III artiklan mukaisesti tässä artiklassa tarkoitettua riitaisuuksien alistamista Pohjois-Atlantin neuvoston ratkaistavaksi ei sovelleta niihin sopimuspuoliin, jotka eivät ole Naton jäseniä. Niitä koskevat riidat on aina ratkaistava neuvottelemalla.
XVII-XX artikla sisältävät tavanomaisia sopimuksen loppumääräyksiä sopimuksen muuttamisesta, ratifioimisesta, voimaantulosta, irtisanomisesta ja soveltamisesta sopimusvaltion eri alueisiin.
2.Sopimusten ja lisäpöytäkirjan suhde Suomen lainsäädäntöön
Seuraavassa selvitetään eräiden sopimusmääräysten suhdetta Suomen lainsäädäntöön.
Nato-sofan III artiklan 2 kappaleessa tarkoitetut maahantulomuodollisuuksiin liittyvät vapautukset tulee myöntää edellyttäen, että kyseissä määräyksessä asetettuja ja vastaanottajavaltion asettamia muodollisuuksia noudatetaan. Tämän mukaan Suomi sopimuspuolena voi asettaa muiden kansainvälisten sitoumustensa rajoissa passi- ja viisumivapautuksen myöntämiselle edellytykseksi tiettyjä maahantuloon ja sieltä poistumiseen liittyvä muodollisuuksia. Vieraan valtion joukkojen voidaan edellyttää esimerkiksi saapuvan Suomen alueelle pääsääntöisesti ryhminä. Ulkomaalaisasetuksen (142/1994) 2 §:n mukaan passin asemasta voidaan hyväksyä henkilötodistus, jos se olennaisilta osiltaan täyttää passille asetetut vaatimukset. Sopimus laajentaa henkilötodistuksen käyttöä matkustusasiakirjana Suomessa järjestettävissä PfP-tapahtumissa myös sellaisten PfP-maiden kansalaisiin, joiden kanssa ei ole tehty kahdenvälistä sopimusta henkilötodistuksen hyväksymisestä matkustusasiakirjaksi. Passilain (642/1986) 2 §:n mukaan Suomen kansalaisten ensisijaisena matkustusasiakirjana on passi. Ilman passia Suomen kansalainen saa matkustaa pohjoismaihin. Schengen-sopimuksella laajennetaan tulevaisuudessa passivapautta. Asetuksella voidaan lisäksi säätää muista tapauksista, joissa oikeutta matkustaa maasta ei tarvitse osoittaa passilla. III artiklan määräysten johdosta ei ole tarkoitus antaa uusia säännöksiä Suomen kansalaisen matkustusasiakirjasta.
Nato-sofan IV artiklan osalta Suomen ajokorttiasetuksen (845/1990) 6 luvussa säädetään kansainvälisen ja ulkomaisen ajokortin hyväksymisestä Suomessa. Ajokorttiasetuksen 34 §:n 3 momentin mukaan muukin kuin asetuksessa nimenomaisesti mainittu ulkomainen ajokortti voi oikeuttaa kuljettamaan ajoneuvoa Suomessa, jos se johtuu kansainvälisestä sopimuksesta.
VII artiklan 1 kappaleen a kohta koskee lähettäjävaltion sotilasviranomaisten oikeutta harjoittaa vastaanottajavaltiossa rikos- ja kurinpitomenettelyyn liittyvää tuomiovaltaa. Suomen lain mukaan Suomen sotilasviranomaisilla on oikeus määrätä vain kurinpitoseuraamuksia. Rikosoikeudellisia rangaistuksia suomalaisten sotilaiden tekemistä sotilasrikoksista voivat määrätä vain Suomen yleiset tuomioistuimet. Tällä sopimusmääräyksellä ei laajenneta Suomen sotilasviranomaisten toimivaltaa Suomen ollessa lähettäjävaltio. Sanottu koskee myös Nato-sofan VII artiklan 2 kappaleen a kohdan määräyksiä.
Nato-sofan VII artiklan 1 kappaleen a kohdassa määrätään, että lähettäjävaltion sotilasviranomaisilla on oikeus harjoittaa vastaanottajavaltiossa kaikkea lähettäjävaltion lain mukaista rikos- ja kurinpitomenettelyyn liittyvää tuomiovaltaa henkilöihin, joita tämän lähettäjävaltion sotilasoikeus koskee. Suomen hallitusmuodon 1, 2 ja 84 §:stä on johdettu periaate, jonka mukaan vieraan valtion viranomaiset eivät voi käyttää julkista valtaa Suomen alueella. Suomi tulkitsee Nato-sofan VII artiklan 1 kappaleen a kohtaa siten, ettei se koske tuomiovallan harjoittamista lähettäjävaltion tuomioistuimen toimesta tosiasiallisesti Suomen alueella. Tarkoituksena on, että Suomi antaisi sopimuksen hyväksymisen yhteydessä tämän sisältöisen selityksen. Tulkinta ei vaikuta lähettäjävaltion tuomiovallan soveltamisalaan, vaan ainostaan sen käyttämiseen lähettäjävaltion tuomioistuinten toimesta Suomen alueella. Lähettäjävaltion kurinpitovalta omiin joukkoihinsa nähden on joukkojen johtamisen välttämätön edellytys ja sen järjestyksen ylläpitämiseen kuuluva sisäinen asia, joka ei ole ristiriidassa Suomen lainsäädännön kanssa.
Nato-sofan VII artiklan 3 kappaleen a kohta poikkeaa Suomen rikoslain 1 luvun (626/1996) säännöksistä, joiden mukaan Suomessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Suomen viranomaisten tuomiovalta on ensisijainen, vaikka vieraan valtion viranomaisten tuomiovalta voikin olla rinnakkainen Suomessa tehdyn rikoksen osalta. Rikoslain 1 luvun 15 §:ssä säädetään kuitenkin, että jos Suomea velvoittavassa kansainvälisessä sopimuksessa tai muussa Suomea kansainvälisesti velvoittavassa säädöksessä tai määräyksessä jossakin tapauksessa on rajoitettu Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa siitä, mitä tässä luvussa säädetään, noudatetaan tällaista rajoitusta niin kuin siitä on sovittu. Sen estämättä, mitä tässä luvussa säädetään, on lisäksi noudatettava niitä Suomen lain soveltamisalan rajoituksia, jotka johtuvat kansainvälisen oikeuden yleisesti tunnustetuista säännöistä. Hallituksen esityksessä Eduskunnalle Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa koskevan lainsäädännön uudistamisesta (HE 1/1996 vp) todetaan tapaoikeuden osalta, että vieraan valtion sota-alukset ovat rantavaltion rikosoikeudellisten säännösten ulkopuolella. Hallituksen esityksessä todetaan myös, että vieraan valtion sotajoukkojen on katsottu olevan oleskeluvaltion rikosoikeuden säännösten ulkopuolella. Poikkeusasemaa ei ole rajoitettu pelkästään sotilashenkilöihin, vaan se koskee myös muita, jotka ovat sopimuksen perusteella sotajoukkojen palveluksessa. Poikkeusaseman sisältöä ja laajuutta ei ole kuitenkaan tarkoin määritelty. Poikkeusaseman soveltuvuus vieraan valtion joukkoihin niiden oleskellessa Suomessa PfP:n puitteissa on niin ikään epäselvää. Koska tapaoikeus on näiltä osin vakiintumatta on kyseessä rikoslain 1 luvun 15 §:ssä tarkoitettu kansainvälisestä sopimuksesta johtuva velvoite. VII artiklan 3 kappaleen a kohdassa tarkoitettuja lähettäjävaltion sotilaan tekemiä sotilas- tai virkarikoksia suomalainen tuomioistuin ei ole toimivaltainen käsittelemään myöskään siitä syystä, että rikoslain sotilas- ja virkarikoksia koskevat säännökset ovat kansallisesti rajoitettuja.
Suomen alueella vain Suomen viranomaisilla on oikeus käyttää rikosprosessuaalisia pakkokeinoja. Nato-sofan VII artiklan 5 kappaleen a kohdassa tarkoitetun lähettäjä- ja vastaanottajavaltion yhteistyövelvoitteen ei katsota olevan ristiriidassa tämän periaatteen kanssa. Vastaava yhteistyövelvoite sisältyy VII artiklan 6 kappaleen a kohtaan. Poliisilain (493/1995) 53 §:n 1 momentin mukaan Suomen poliisin antamasta virka-avusta vieraan valtion poliisille on voimassa, mitä siitä erikseen on säädetty tai Suomea velvoittavassa kansainvälisessä sopimuksessa sovittu.
Nato-sofan VII artiklan 5 kappaleen c kohdassa määrätään, että jos syytettävä joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsen, jonka osalta vastaanottajavaltion on määrä harjoittaa tuomiovaltaansa, on lähettäjävaltion huostassa, pitää viimeksimainittu häntä huostassaan, kunnes vastaanottajavaltio on asettanut hänet syytteeseen. Suomessa rikoksesta epäilty saadaan pidättää tai vangita pakkokeinolain (450/1987) 3 §:ssä ja 8 §:ssä (213/1995) säädetyillä edellytyksillä. Jos epäiltyä pidetään lähettäjävaltion huostassa ei ole kuitenkaan todennäköistä, että pakkokeinolain 3 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetyt pidättämisen tai vangitsemisen edellytykset täyttyisivät. Ristiriitaa pakkokeinolain säännösten ja sopimusmääräyksen välillä ei käytännössä synny.
Nato-sofan VII artiklan 7 kappaleen b kohdan mukaan vastaanottajavaltion viranomaiset suhtautuvat myönteisesti lähettäjävaltion avunpyyntöön lähettäjävaltion viranomaisten antaman vankeustuomion täytäntöönpanemiseksi vastaanottajavaltion alueella. Kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa annetun lain (9/1994) 3 §:n mukaan vieraan valtion tuomioistuimen tuomitsema vapausrangaistus voidaan panna täytäntöön Suomessa vain, jos tuomittu on Suomen kansalainen. Edellä ehdotetun Suomen selityksen ja näköpiirissä olevien PfP-harjoitusten lyhyen keston huomioon ottaen lakia kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanosta ei ehdoteta muutettavaksi.
Nato-sofan VIII artiklan 1 kappaleen mukaan sopimusvaltio luopuu korvausvaatimuksista koskien sellaista omaisuutta, jonka se omistaa ja joka on sen joukkojen käytössä. Suomessa sattuneiden vahinkojen korvaamiseen sovelletaan vahingonkorvauslakia (412/1974) . Suomen valtio voi luopua oikeudestaan vahingonkorvaukseen VIII artiklan 1 kappaleessa tarkoitetuissa tapauksissa.
Nato-sofan VIII artiklan 2 kappaleen a kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa, joissa vahinkoa on aiheutunut sopimuspuolen omistamalle muulle omaisuudelle, vahingonkorvauvastuusta ja vahingon suuruudesta päättää välimies, elleivät sopimuspuolet toisin sovi. Välimiehen tekemät päätökset ovat lopullisia ja sopimuspuolia sitovia. Välimiesmenettelyssä tehtävät sitovat päätökset koskevat kysymyksiä, joista Suomella sopimusvaltiona on mahdollisuus sopia, eivätkä ne voi johtaa velvoitteeseen muuttaa Suomen lainsäädäntöä.
Nato-sofan IX artiklan 5 kappaleessa määrätään, että jos joukoilla tai siviilihenkilöstöllä on sijaintipaikassaan puutteellinen lääkärin- tai hammashoito, näiden jäsenille ja huollettaville on järjestettävä lääkärin- tai hammashoitoa samoilla ehdoilla kuin vastaanottajavaltion vastaavalle henkilökunnalle. Määräys ei edellytä Suomen laajentavan terveydenhoitopalveluitaan. Nato-sofan IX artiklan 7 kappaleen mukaan näistä palveluista suoritetaan vastaanottajavaltiolle korvaus, ellei yleisistä tai erityisistä sopimuspuolten välisistä rahoitusjärjestelyistä muuta johdu. Julkista terveydenhoitoa annetaan vain Suomen lainsäädännön sallimissa puitteissa. Kansanterveyslain (66/1972) mukaan kunta järjestää kiireellisen hoidon kunnan alueella. Vieraan valtion joukkojen ja sen mukana seuraavan siviilihenkilöstön jäsenet voivat saada Suomessa kunnallisten sairaanhoitolaitosten palveluja samoin kuin Suomen puolustusvoimien sotilaat ja muu henkilöstö. Sopimus näyttää rinnastavan huollettavat terveydenhoitopalvelujen kohdalla joukkojen ja siviilihenkilöstön jäseniin. Yksityisiä hoitopalveluita käytettäessä palvelun käyttäjä voi saada sairausvakuutuslain (364/1963) edellyttämän korvauksen. Terveydenhoitopalveluita annettaessa ja palveluista korvauksia suoritettaessa on otettava huomioon myös ETA-maiden alueella sovellettava EY:n sosiaaliturva-asetus (Neuvoston asetus (ETY) N:o 1408/71, 5.7.1971 sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin ja heidän perheenjäseniinsä) ja sen toimeenpanoasetus sekä Suomen tekemät sosiaaliturva- ja sairaanhoitosopimukset.
Nato-sofan X artiklan määräykset henkilön verotuksellisen asuinpaikan määräytymisestä sekä henkilön lähettäjävaltiolta saaman palkan verotuksesta poikkeavat voimassa olevasta lainsäädännöstä. Tällaisten määräysten hyväksymistä voidaan kuitenkin pitää perusteltuna, koska ne eivät sopimuksen mukaan koskisi vastaanottajavaltion kansalaisia ja ne tulisivat muutoinkin sovellettavaksi vain rajoitetun ajan. Sofan XII artiklan mukaan vastaanottajavaltio voi myös asettaa sopimuksen mukaisen verovapauden edellytykseksi tiettyjen ehtojen täyttämisen, millä estetään verohelpotusten väärinkäyttäminen.
Nato-sofan XI-XIII artiklojen määräykset, jotka koskevat muun muassa eräiden tavaroiden tullittomuuksia laajentaisivat voimassa olevan sekä kansallisen että yhteisötason tullilainsäädännön soveltamisaluetta. Yhteisön tullilainsäädännössä ei säädetä asevoimille myönnettävistä tullittomuuksista. Tämän vuoksi jäsenvaltiot voivat tullittomuusasetuksen (Neuvoston asetus (ETY) N:o 918/83, 28.3.1983 yhteisön tullittomuusjärjestelmän luomisesta) 136 ( 1 ) artiklan mukaan myöntää tullittomuuden kansainvälisten sopimusten mukaisesti jäsenvaltion alueella oleville asevoimille, jotka eivät toimi kyseisen valtion lipun alla. Nyt lailla voimaan saatettavaan sopimukseen sisältyviä tullittomuuksia voidaan soveltaa suoraan sopimuksen nojalla, eikä kansallisen tullilain (1466/1994) muuttaminen siten ole tarpeellista.
Nato-sofan XI artiklan määräykset verottomuudesta poikkeavat voimassa olevasta arvonlisä- ja valmisteverolainsäädännöstä. Lailla voimaan saatettavaan sopimukseen sisältyviä määräyksiä verottomuudesta voidaan soveltaa suoraan sopimuksen nojalla, eikä kansallisen lainsäädännön muuttaminen ole siten tarpeellista. On jossain määrin tulkinnanvaraista poikkeavatko sopimuksen verovapautta koskevat määräykset harmonoitua arvonlisä- ja valmisteverotusta koskevasta Euroopan yhteisöjen lainsäädännöstä. Mikäli määräykset poikkeavat yhteisölainsäädännöstä on Euroopan unionin neuvoston myönnettävä sopimuksen hyväksymiseen oikeuttava valtuutus. Koska sopimuspuolista muutkaan Euroopan unionin jäsenvaltiot eivät ole ryhtyneet toimenpiteisiin sanotun valtuusluvan hankkimiseksi, ei Suomenkaan ole tarkoituksenmukaista siihen yksin ryhtyä.
Hallitusmuodon 6 §:n 2 momentin (969/1995) mukaan ketään ei saa tuomita kuolemaan. Kuolemanrangaistuksen käyttäminen on rauhan aikana on poistettu Suomen oikeusjärjestelmästä vuonna 1949 annetulla lailla (728/1949) . Kuolemanrangaistus poistettiin kokonaan Suomen oikeusjärjestelmästä vuonna 1972 annetulla lailla (343/1972) . Suomi on sitoutunut myös kansainvälisesti poistamaan kuolemanrangaistuksen hyväksymällä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän toisen valinnaisen pöytäkirjan (SopS 48―49/1991) ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen kuudennen lisäpöytäkirjan kuolemanrangaistuksen poistamisesta (SopS 18―19/1990). Nato-sofan VII artiklan 7 kappaleen a kohta tarkoittaa Suomen osalta, että minkään lähettäjävaltion viranomaiset eivät saa panna Suomen alueella täytäntöön kuolemanrangaistusta. PfP-sopimuksen lisäpöytäkirjan määräykset antavat Suomen joukoille, siviilihenkilöstölle ja niiden huollettaville lisäsuojaa kuolemanrangaistuksen vastaan sellaisissa tapauksissa, kun lisäpöytäkirjan sopimuspuolena olevan toisen valtion lainsäädäntö sallii kuolemanrangaistuksen käyttämisen ja kun kyseisellä vastaanottajavaltiolla olisi Nato-sofan määräysten nojalla tuomiovaltaa suomalaiseen henkilöstöön nähden.
3.Voimaantulo
PfP-sopimus tulee voimaan Suomen osalta 30 päivän kuluttua siitä, kun Suomi on tallettanut sopimusta koskevan hyväksymiskirjansa. Lisäpöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan sinä päivänä, kun Suomi tallettaa hyväksymiskirjansa. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan samanaikaisesti sopimuksen ja lisäpöytäkirjan kanssa.
Suomi osallistuu toukokuussa 1997 Norjassa rauhankumppanuuden hengessä järjestettävään pohjoismaiseen rauhanturvaharjoitukseen, jota ennen Suomen tulisi hyväksyä sopimus.
4.Säätämisjärjestys
Nato-sofan VII artiklan 1 kappaleen a kohdan mukaan lähettäjävaltion sotilasviranomaisilla on oikeus harjoittaa vastaanottajavaltiossa kaikkea lähettäjävaltion lain mukaista rikos- ja kurinpitomenettelyyn liittyvää tuomiovaltaa henkilöihin, joita tämän lähettäjävaltion sotilasoikeus koskee. Edellä jaksossa 2 on jo viitattu Suomen hallitusmuodon 1, 2 ja 84 §:stä johdettuun periaatteeseen, jonka mukaan vieraan valtion viranomaiset eivät voi käyttää julkista valtaa Suomen alueella. Suomi tulkitsee Nato-sofan VII artiklan 1 kappaleen a kohtaa siten, etteivät lähettäjävaltion tuomioistuimet voi käyttää tuomiovaltaansa tosiasiallisesti Suomen alueella. Tarkoituksena on, että Suomi antaa sopimuksen hyväksymisen yhteydessä tämän sisältöisen selityksen. Kun sopimuksella ei anneta näin ollen vieraan valtion tuomioistuimille oikeutta käyttää tuomiovaltaansa Suomen alueella, sen ei voida katsoa olevan ristiriidassa hallitusmuodon kanssa.
Nato-sofan VII artiklan 5 kappaleen a kohdan mukaan vastaanottaja- ja lähettäjävaltion viranomaiset auttavat toisiaan joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenen tai näiden huollettavien pidättämisessä vastaanottajavaltion alueella ja heidän toimittamisessaan sille viranomaiselle, jonka on määrä harjoittaa tuomiovaltaa VII artiklan määräysten mukaisesti. VII artiklan 6 kappaleen a kohdan mukaan vastaanottaja- ja lähettäjävaltion viranomaiset auttavat toisiaan tarvittavien rikoksia koskevien tutkimusten suorittamisessa ja todistusaineiston keräämisessä ja hankinnassa mukaan lukien rikokseen liittyvien esineiden takavarikoiminen ja soveltuvissa tapauksissa niiden luovuttaminen. Nämä sopimusmääräykset sisältävät yhteistoimintavelvoitteen, jonka nojalla lähettäjävaltion viranomaiset eivät hallituksen käsityksen mukaan voi ryhtyä Suomessa itsenäisesti sellaisiin toimenpiteisiin, jotka sisältäisivät julkisen vallan käyttöä Suomen alueella. Sopimusvaltiolla ei ole myöskään velvollisuutta ryhtyä omasta aloitteestaan antamaan apua vaan ainoastaan, jos toinen sopimusvaltio sitä pyytää. Lähettäjävaltion ja Suomen viranomaisten toimenpiteet Nato-sofan VII artiklan 5 ja 6 kappaleen nojalla eivät ole hallituksen käsityksen mukaan ristiriidassa hallitusmuodon 1, 2 ja 84 §:n säännösten kanssa. Hallitus viittaa tässä ulkoasiainvaliokunnan mietintöön n:o 6/1978 vp. ja perustuslakivaliokunnan mietintöön n:o 2/1985 vp. VII artiklan 10 kappaleen a kohdan mukaan pysyvillä sotilasyksiköillä tai muodostelmilla on oikeus vartioida leirejä, laitoksia tai muita paikkoja, jotka ovat heidän hallussaan vastaanottajavaltion kanssa tehdyn sopimuksen johdosta. Joukkojen sotilaspoliisi voi ryhtyä kaikkiin sopiviin toimenpiteisiin taatakseen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisen tällaisilla paikoilla.Sen sijaan näiden paikkojen ulkopuolella vieraan valtion sotilaspoliisi voi toimia vain sillä edellytyksellä, että Suomen viranomaisten kanssa olisi sovittu asiasta ja näiden viranomaisten kanssa yhteistoiminnassa. Järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen puhtaasti vieraan valtion joukkojen sisällä ei ole sellaista toimintaa, joka olisi ristiriidassa hallitusmuodon kanssa.
Nato-sofan VIII artiklan 2 kappaleen a kohdan määräykset välimiesmenettelystä eivät voi johtaa perustuslakivaliokunnan lausunnoissa n:o 2/1990 vp ja n:o 15/1992 vp mainitulla tavalla siihen, että Suomen täytyisi muuttaa lainsäädäntöään. Sopimus ei edellytä tästä syystä perustulainsäätämisjärjestystä eikä VIII artiklan 2 kappale sisällä muutoinkaan lainsäädännön kuuluvia määräyksiä.
Hallituksen käsityksen mukaan Nato-sofa ei sisällä sellaisia määräyksiä, jotka edellyttäisivät supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä. Esityksestä ehdotetaan pyydettäväksi perustuslakivaliokunnan lausunto.
Edellä esitetyillä perusteilla ehdotetaan, että lakiehdotus käsiteltäisiin valtiopäiväjärjestyksen 66 §:ssä säädetyssä järjestyksessä.
5.Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus
Nato-sofan VII artiklan 3 kappaleen a kohdan i alakohdan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niillä on rajoitettu rikoslain 1 luvun 15 §:ssä tarkoitetulla tavalla Suomen rikosoikeuden alaa siitä, mitä rikoslain 1 luvun 1 §:ssä on säädetty.
Nato-sofan VII artiklan 5 ja 6 kappale sisältävät määräyksiä, joiden nojalla lähettäjävaltion viranomaisen tulee auttaa Suomen viranomaisia lähettäjävaltion joukkojen tai siviilihenkilöstön tai näiden huollettavien pidättämisessä sekä rikoksia koskevien tutkimusten suorittamisessa. Suomi tulkitseemääräystä siten, ettei se sisällä julkisen vallan käyttämistä. Sopimuksessa tarkoitettu vieraan valtion viranomaisen toiminta Suomen alueella koskee kuitenkin sellaista alaa, josta vallitsevan käsityksen mukaan on säädettävä lailla.
Nato-sofan VII artiklan 7 kappaleen a kohdan ja sopimuksen lisäpöytäkirjan I artiklan kuolemanrangaistuksen käytön rajoittamiseen liittyvät määräykset sisältävät yksilön oikeusaseman kannalta keskeistä sääntelyä, joka vallitsevan käsityksen mukaan kuuluu lainsäädännön alaan.
Nato-sofan X―XII artiklaan sisältyvät määräykset tulleista ja veroista vapauttamiseksi kuuluvat hallitusmuodon 61 §:n nojallalainsäädännön alaan ja edellyttävät eduskunnan suostumusta.
Edellä olevan perusteella sekä hallitusmuodon 33 §:n mukaisesti esitetään,
että Eduskunta hyväksyisi ne Brysselissä 19 päivänä kesäkuuta 1995 Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välillä niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan määräykset, jotka vaativat Eduskunnan suostumuksen.
Koska sopimus ja lisäpöytäkirja sisältävät määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
Lakiehdotus
1Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Brysselissä 19 päivänä kesäkuuta 1995 Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välillä niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan määräykset ovat, mikäli ne kuuluvat lainsäädännön alaan, voimassa niin kuin siitä on sovittu.
2 §
Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.
Helsingissä 21 päivänä maaliskuuta 1997
Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIUlkoasiainministeri Tarja Halonen
(Suomennos)
SOPIMUS POHJOIS-ATLANTIN SOPIMUKSEN SOPIMUSVALTIOIDEN JA MUIDEN RAUHAN- KUMPPANUUTEEN OSALLISTUVIEN VALTIOIDEN VÄLILLÄ NIIDEN JOUKKOJEN ASEMASTA
Washingtonissa 4 päivänä huhtikuuta 1949 tehdyn Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolet ja ne valtiot, jotka ovat hyväksyneet Pohjois-Atlantin liiton jäsenvaltioiden ja hallitusten päämiesten Brysselissä 10 päivänä tammikuuta 1994 tekemän ja allekirjoittaman kutsun rauhankumppanuuteen ja jotka allekirjoittavat rauhankumppanuuteen tähtäävän kehysasiakirjan;
muodostavat yhdessä rauhankumppanuuteen osallistuvat valtiot;
katsovat, että tämän sopimuksen sopimuspuolen joukkoja voidaan sopimuksesta lähettää ja vastaanottaa palvelemaan toisen sopimuspuolen alueella;
pitävät mielessä, että päätös lähettää ja vastaanottaa joukkoja edellyttää jatkossakin kyseisten sopimuspuolten välisiä erillisiä järjestelyjä;
haluavat kuitenkin määritellä näiden joukkojen aseman silloin, kun ne ovat toisen sopimuspuolen alueella;
palauttavat mieleen Lontoossa 19 päivänä kesäkuuta 1951 tehdyn sopimuksen Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten välillä niiden joukkojen asemasta;
ovat sopineet seuraavasta.
I artikla
Lukuun ottamatta sitä mitä tässä sopimuksessa sekä sen lisäpöytäkirjoissa niiden sopimuspuolten osalta toisin määrätään, kaikki tämän sopimuksen sopimuspuolet soveltavat Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten välillä Lontoossa 19 päivänä kesäkuuta 1951 niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä Nato-sofa, määräyksiä siten kuin kaikki tämän sopimuksen sopimuspuolet olisivat Nato-sofan sopimuspuolia.
II artikla
1. Nato-sofan soveltamisalueen lisäksi tätä sopimusta sovelletaan kaikkien sellaisten tämän sopimuksen sopimuspuolten alueeseen, jotka eivät ole Nato-sofan sopimuspuolia.
2. Tätä sopimusta sovellettaessa Nato-sofassa esiintyvien viittausten Pohjois-Atlantin sopimuksen alueeseen katsotaan sisältävän tämän artiklan 1 kappaleessa tarkoitetut alueet ja viittauksien Pohjois-Atlantin sopimukseen katsotaan sisältävän rauhankumppanuuden.
III artikla
Tämän sopimuksen täytäntöönpanemiseksi niiden asioiden osalta, jotka koskevat sellaisia sopimuspuolia, jotka eivät ole Nato-sofan sopimuspuolia, Pohjois-Atlantin Neuvostolle tai sen sijaisten puheenjohtajalle tai välimiehelle jätettäviä pyyntöjä tai riitakysymyksiä koskevien Nato-sofan määräysten tulkitaan edellyttävän, että kyseiset osapuolet neuvottelevat keskenään tai keskuudessaan ilman ulkopuoliseen tuomiovaltaan turvautumista.
IV artila
Tätä sopimusta voidaan täydentää tai muuttaa muulla tavalla kansainvälisen oikeuden mukaisesti.
V artikla
1. Tämä sopimus on avoinna allekirjoittamista varten kaikille valtiolle, jotka ovat joko Nato-sofan sopimuspuolia tai jotka hyväksyvät kutsun rauhankumppanuuteen ja allekirjoittavat rauhankumppanuuteen tähtäävän kehysasiakirjan.
2. Tämä sopimus on ratifioitava tai hyväksyttävä. Ratifioimis- ja hyväksymiskirjat talletetaan Amerikan Yhdysvaltojen hallituksen huostaan, joka ilmoittaa kaikille allekirjoittajavaltioille jokaisesta talletuksesta.
3. Kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun kolme allekirjoittajavaltiota, joista ainakin yksi on Nato-sofan sopimuspuoli ja joista vähintään yksi on hyväksynyt kutsun rauhankumppanuuteen sekä allekirjoittanut rauhankumppanuuteen tähtäävän puiteasiakirjan, ovat tallettaneet ratifioimis- tai hyväksymiskirjansa, tämä sopimus tulee voimaan niiden valtioiden osalta. Sopimus tulee voimaan kaikkien muiden allekirjoittajavaltioiden osalta kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun ne ovat tallettaneet asiakirjansa.
VI artikla
Sopimuspuoli voi irtisanoa tämän sopimuksen osoittamalla kirjallisen irtisanomisilmoituksen Amerikan Yhdysvaltojen hallitukselle, joka ilmoittaa kaikille muille allekirjoittajavaltioille tällaisesta ilmoituksesta. Irtisanominen tulee voimaan yhden vuoden kuluttua siitä, kun Amerikan Yhdysvaltojen hallitus on vastaanottanut ilmoituksen. Vuoden määräajan kuluttua sopimus lakkaa olemasta voimassa sen irtisanoneen osapuolen osalta lukuunottamatta sellaisia ratkaisemattomia vaatimuksia, jotka ovat syntyneet ennen irtisanomisen voimaantuloa. Muiden sopimuspuolten osalta sopimus säilyy voimassa.
Tämän vakuudeksi allekirjoittaneet, hallitustensa asianmukaisesti siihen valtuuttamina, ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen.
Tehty Brysselissä 19 päivänä kesäkuuta 1995 englannin ja ranskan kielillä, jotka kummatkin tekstit ovat yhtä todistusvoimaisia, yhtenä alkuperäiskappaleena, joka talletetaan Amerikan Yhdysvaltojen hallituksen arkistoihin. Amerikan Yhdysvaltojen hallitus toimittaa siitä oikeaksi todistetut jäljennökset kaikille allekirjoittajavaltioille.
POHJOIS-ATLANTIN SOPIMUKSEN SOPIMUSVALTIOIDEN JA MUIDEN RAUHANKUMPPANUUTEEN OSALLISTUVIEN VALTIOIDEN VÄLILLÄ NIIDEN JOUKKOJEN ASEMASTA TEHDYN SOPIMUKSEN LISÄPÖYTÄKIRJA
Tämän Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välillä niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä sopimus, lisäpöytäkirjan sopimuspuolet, jotka
ottavat huomioon, että joidenkin sopimuksen sopimuspuolten kansallinen lainsäädäntö ei salli kuolemanrangaistusta;
ovat sopineet seuraavasta.
I artikla
Sikäli kuin sopimuspuolella on sopimuksen määräysten mukainen lainkäyttövalta, tämän lisäpöytäkirjan sopimuspuoli ei pane täytäntöön kuolemanrangaistusta minkään toisen tämän lisäpöytäkirjan sopimuspuolen joukkojen ja sen siviilihenkilöstön ja niiden huollettavien osalta.
II artikla
1.Tämä pöytäkirja on avoinna allekirjoittamista varten kaikille sopimuksen allekirjoittajille.
2.Tämä pöytäkirja on ratifioitava tai hyväksyttävä. Ratifioimis- ja hyväksymiskirjat talletetaan Amerikan Yhdysvaltojen hallituksen huostaan, joka ilmoittaa kaikille allekirjoittajavaltioille jokaisesta talletuksesta.
3. Tämä pöytäkirja tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun kolme allekirjoittajavaltiota, joista ainakin yksi on Nato-sofan sopimuspuoli ja joista vähintään yksi on hyväksynyt kutsun rauhankumppanuuteen sekä allekirjoittanut rauhankumppanuuteen tähtäävän kehysasiakirjan, on tallettanut ratifioimis- tai hyväksymiskirjansa.
4.Tämä pöytäkirja tulee voimaan kaikkien muiden allekirjoittajavaltioiden osalta sinä päivänä, jolloin ne tallettavat ratifioimis- tai hyväksymiskirjansa Amerikan Yhdysvaltojen huostaan.
Tehty Brysselissä 19 päivänä kesäkuuta 1995 englannin ja ranskan kielillä, jotka kummatkin tekstit ovat yhtä todistusvoimaisia, yhtenä alkuperäiskappaleena, joka talletetaan Amerikan Yhdysvaltojen hallituksen arkistoihin. Amerikan Yhdysvaltojen hallitus toimittaa siitä oikeaksi todistetut jäljennökset kaikille allekirjoittajavaltioille.
SOPIMUS POHJOIS-ATLANTIN SOPIMUKSEN SOPIMUSPUOLTEN VÄLILLÄ NIIDEN JOUKKOJEN ASEMASTA
Lontoossa, 19 päivänä kesäkuuta 1951
Washingtonissa 4 päivänä huhtikuuta 1949 allekirjoitetun Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolet, jotka
katsovat, että sopimuspuolen joukkoja voidaan sopimuksesta lähettää palvelemaan toisen sopimuspuolen alueella;
pitävät mielessä, että päätös lähettää niitä ja lähettämistä koskevat ehdot, siltä osin kuin ehtoja ei aseteta tässä sopimuksessa, edellyttävät jatkossakin kyseisten sopimuspuolten välisiä erillisiä järjestelyjä; ja
haluavat kuitenkin määritellä näiden joukkojen aseman silloin, kun ne ovat toisen sopimuspuolen alueella;
ovat sopineet seuraavasta:
I artikla
1. Tässä sopimuksessa ilmaisu
a. ''joukot'' tarkoittaa jonkin sopimuspuolen maa-, meri- tai ilmavoimiin kuuluvaa henkilöstöä, kun se on jonkin toisen Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolen alueella virallisissa tehtävissä edellyttäen, että kyseiset kaksi sopimuspuolta voivat sopia, että tiettyjen henkilöiden, yksiköiden tai muodostelmien ei katsota muodostavan 'joukkoja' tai kuuluvan 'joukkoihin' tämän sopimuksen tarkoittamassa mielessä,
b. ''siviilihenkilöstö'' tarkoittaa sellaista sopimuspuolen joukkojen mukana seuraavaa siviilihenkilöstöä, joka on tämän sopimuspuolen armeijan palveluksessa ja jossa ei ole ilman kansallisuutta olevia henkilöitä, eikä sellaisen valtion kansalaisia, joka ei ole Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuoli, eikä sen valtion kansalaisia tai henkilöitä, joilla kotipaikka valtiossa, jossa joukot sijaitsevat,
c. ''huollettava'' tarkoittaa joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenen puolisoa tai tällaisen jäsenen lasta, joka saa jäseneltä elatuksensa,
d. ''lähettäjävaltio'' tarkoittaa sopimuspuolta, jolle joukot kuuluvat,
e. ''vastaanottajavaltio'' tarkoittaa sopimuspuolta, jonka alueelle joukot tai siviilihenkilöstö on sijoitettu, joko koska niillä on sijoituspaikka siellä tai ne ovat alueella läpikulkumatkalla,
f. ''lähettäjävaltion sotilasviranomaiset'' tarkoittaa niitä lähettäjävaltion viranomaisia, joilla on sen lain mukaan valta panna täytäntöön sotilasoikeuden säännökset, jotka koskevat kyseisen valtion joukkoihin ja siviilihenkilöstöön kuuluvia jäseniä,
g. ''Pohjois-Atlantin neuvosto'' tarkoittaa Pohjois-Atlantin sopimuksen 9 artiklan nojalla perustettua neuvostoa tai mitä tahansa sen apuelintä, jolla on valta toimia sen puolesta.
2. Tätä sopimusta sovelletaan sopimuspuolten paikallisviranomaisiin sellaisilla alueilla, joihin tätä sopimusta sovelletaan tai joihin se voidaan ulottaa XX artiklan mukaisesti, samalla tavalla kuin sitä sovelletaan kyseisten sopimuspuolten keskusviranomaisiin. Paikallisviranomaisten omaisuuden ei katsota kuitenkaan olevan sopimuspuolen omaisuutta VIII artiklan tarkoittamassa merkityksessä.
II artikla
Joukot, niiden siviilihenkilöstö ja niiden jäsenet sekä niiden huollettavat ovat velvollisia kunnioittamaan vastaanottajavaltion lakia ja pidättymään kaikista tämän sopimuksen hengen vastaisista toimista ja erityisesti kaikesta poliittisesta toiminnasta vastaanottajavaltiossa. Myös lähettäjävaltiolla on velvollisuus ryhtyä tarpeellisiin toimiin tämän päämäärän saavuttamiseksi.
III artikla
1. Tämän artiklan 2 kappaleessa esitettyjen ehtojen perusteella ja edellyttäen, että vastaanottajavaltion asettamia joukkojen tai niiden jäsenten saapumista ja lähtöä koskevia muodollisuuksia noudatetaan, passi- ja viisumisäännökset eivät koske kyseisiä jäseniä näiden saapuessa vastaanottajavaltion alueelle tai lähtiessä sieltä. Heitä eivät myöskään koske vastaanottajavaltion antamat ulkomaalaisten rekisteröintiä ja valvontaa koskevat säännökset eikä heillä katsota olevan oikeutta pysyvään oleskeluun tai kotipaikkaan vastaanottajavaltion alueella.
2. Joukkojen jäseniltä vaaditaan vain seuraavat asiakirjat. Asiakirjat tulee esittää pyydettäessä:
a. lähettäjävaltion antama henkilötodistus, josta ilmenee henkilön nimet, syntymäaika, sotilasarvo ja numero (jos sellainen on), aselaji sekä valokuva;
b. henkilökohtainen tai yhteinen lähettäjävaltion tai Pohjois-Atlantin liiton toimivaltaisen toimielimen antama muuttomääräys lähettäjävaltion kielellä sekä englannin ja ranskan kielillä, jossa vahvistetaan henkilön tai ryhmän asema joukkojen jäsenenä sekä annettu muuttomääräys. Vastaanottajavaltio voi vaatia, että sen toimivaltainen edustaja varmentaa muuttomääräyksen.
3. Siviilihenkilöstön jäsenten ja huollettavien asema käy ilmi heidän passeistaan.
4. Jos joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsen jää pois lähettäjävaltion palveluksesta eikä häntä palauteta lähtömaahansa, lähettäjävaltion viranomaisten tulee viipymättä ilmoittaa asiasta vastaanottajavaltion viranomaisille ja kertoa samalla muut tarpeelliset seikat. Lähettäjävaltion viranomaisten tulee samoin ilmoittaa vastaanottajavaltion viranomaisille jokaisesta jäsenestä, joka on ollut luvatta poissa virkatehtävistään yli kaksikymmentäyksi päivää.
5. Mikäli vastaanottajavaltio on pyytänyt joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenen poistamista alueeltaan tai antanut karkotusmääräyksen, joka koskee joukkojen tai siviilihenkilöstön entistä jäsentä taikka jäsenen tai entisen jäsenen huollettavaa, lähettäjävaltion viranomaiset ovat vastuussa kyseisen henkilön vastaanottamisesta alueelleen tai tämän poistamisesta vastaanottajavaltiosta muulla tavalla. Tämä kappale koskee vain henkilöitä, jotka eivät ole vastaanottajavaltion kansalaisia ja jotka ovat tulleet vastaanottajavaltioon joukkojen jäsenenä tai siviilihenkilöstöön kuuluvana tai aikoen tulla niiden jäseneksi sekä kyseisten henkilöiden huollettavia.
IV artikla
Vastaanottajavaltio joko
a. hyväksyy lähettäjävaltion tai sen viranomaisen joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenelle antaman ajokortin tai ajoluvan tai sotilasajoluvan ilman ajokoetta tai maksua; tai
b. antaa oman ajokorttinsa tai ajolupansa joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenelle, jolla on lähettäjävaltion tai sen viranomaisen antama ajokortti tai ajolupa tai sotilasajolupa edellyttäen, että ajokoetta ei vaadita.
V artikla
1. Joukkojen jäsenet käyttävät tavallisesti virkapukua. Jollei toisin sovita lähettäjä- ja vastaanottajavaltioiden viranomaisten kesken, siviiliasua käytetään samoin ehdoin kuin mitä sovelletaan vastaanottajavaltion joukkojen jäseniin. Pysyviksi muodostetut joukkojen yksiköt tai muodostelmat käyttävät virkapukua ylittäessään rajan.
2. Joukkojen tai siviilihenkilöstön virkaajoneuvoissa on niiden rekisterinumeron lisäksi erillinen kansallisuustunnus.
VI artikla
Joukkojen jäsenet voivat pitää hallussaan ja kantaa aseita sillä ehdolla, että niillä on siihen määräystensä nojalla oikeus. Lähettäjävaltion viranomaiset suhtautuvat myönteisesti tätä asiaa koskeviin vastaanottajavaltion tekemiin pyyntöihin.
VII artikla
1. Tämän artiklan määräysten mukaisesti
a. lähettäjävaltion sotilasviranomaisilla on oikeus harjoittaa vastaanottajavaltiossa kaikkea lähettäjävaltion lain mukaista rikos- ja kurinpitomenettelyyn liittyvää tuomiovaltaa kaikkiin henkilöihin, joita tämän lähettäjävaltion sotilasoikeus koskee,
b. vastaanottajavaltion viranomaisilla on tuomiovalta joukkojen ja siviilihenkilöstön jäseniin ja näiden huollettaviin nähden koskien vastaanottajavaltion alueella tehtyjä ja sen lain nojalla rangaistavia rikoksia.
2.a. Lähettäjävaltion sotilasviranomaisilla on yksinomainen tuomiovalta henkilöihin nähden, joita kyseisen valtion sotilasoikeus koskee, niiden rikosten osalta, mukaan lukien sen turvallisuuteen liittyvät sellaiset rikokset, jotka ovat rangaistavia lähettäjävaltion mutta eivät vastaanottajavaltion lain nojalla.
b. Vastaanottajavaltion viranomaisilla on yksinomainen tuomiovalta joukkojen ja siviilihenkilöstön jäseniin ja näiden huollettaviin nähden koskien rikoksia, mukaan lukien kyseisen valtion turvallisuuteen liittyvät rikokset, jotka ovat rangaistavia sen mutta eivät lähettäjävaltion lain nojalla.
c. Tässä kappaleessa ja tämän artiklan 3 kappaleessa valtion turvallisuuteen kohdistuvia rikoksia ovat:
i) maanpetos,
ii) sabotaasi, vakoilu tai minkä tahansa valtion virkasalaisuuksiin tai tämän valtion kansalliseen puolustukseen liittyviin salaisuuksiin liittyvän lain rikkominen.
3. Jos molemmilla valtioilla on rinnakkainen tuomiovalta, sovelletaan seuraavia sääntöjä:
a. Lähettäjävaltion sotilasviranomaisilla on ensisijainen oikeus harjoittaa tuomiovaltaa joukkojen tai siviilihenkilöstön jäseneen nähden, kun kyseessä ovat
i) rikokset ainoastaan kyseisen valtion omaisuutta tai turvallisuutta vastaan tai rikokset ainoastaan tämän valtion joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenen tai huollettavan henkilöä tai omaisuutta vastaan,
ii) rikokset, jotka johtuvat jostakin toimesta tai laiminlyönnistä virkatehtävissä.
b. Kaikkien muiden rikosten osalta vastaanottajavaltion viranomaisilla on ensisijainen oikeus harjoittaa tuomiovaltaa.
c. Jos valtio, jolla on ensisijainen oikeus, päättää olla harjoittamatta tuomiovaltaansa, sen tulee ilmoittaa asiasta toisen valtion viranomaisille niin pian kuin mahdollista. Sen valtion viranomaisten, jolla on ensisijainen oikeus, tulee suhtautua myönteisesti toisen valtion viranomaisten pyyntöön luopua oikeudestaan tapauksissa, joissa tämä toinen valtio pitää tällaista luopumista erityisen merkittävänä.
4. Edellä olevat tämän artiklan määräykset eivät merkitse, että lähettäjävaltion sotilasviranomaisilla olisi mitään oikeutta harjoittaa tuomiovaltaa henkilöihin nähden, jotka ovat vastaanottajavaltion kansalaisia tai heillä on siellä kotipaikka, jolleivät he ole lähettäjävaltion joukkojen jäseniä.
5.a. Vastaanottaja- ja lähettäjävaltion viranomaiset auttavat toisiaan joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenen tai näiden huollettavien pidättämisessä vastaanottajavaltion alueella ja heidän toimittamisessaan sille viranomaiselle, jonka on määrä harjoittaa tuomiovaltaa edellä olevien määräysten mukaisesti.
b. Vastaanottajavaltion viranomaiset ilmoittavat viipymättä lähettäjävaltion viranomaisille, jos joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsen tai näiden huollettava on pidätetty.
c. Jos syytettävä joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsen, jonka osalta vastaanottajavaltion on määrä harjoittaa tuomiovaltaansa, on lähettäjävaltion huostassa, pitää lähettäjävaltio häntä huostassaan, kunnes vastaanottajavaltio on asettanut hänet syytteeseen.
6.a. Vastaanottaja- ja lähettäjävaltion viranomaiset auttavat toisiaan tarvittavien rikoksia koskevien tutkimusten suorittamisessa ja todistusaineiston keräämisessä ja hankinnassa, mukaan lukien rikokseen liittyvien esineiden takavarikoiminen ja soveltuvissa tapauksissa niiden luovuttaminen. Tällaisten esineiden luovuttaminen voi kuitenkin edellyttää niiden palauttamista luovuttaneen viranomaisen määräämän ajan kuluessa.
b. Sopimuspuolten viranomaiset ilmoittavat toisilleen kaikkien sellaisten tapausten käsittelystä, joissa niillä on oikeus käyttää tuomiovaltaa.
7.a. Lähettäjävaltion viranomaiset eivät saa panna täytäntöön kuolemanrangaistusta vastaanottajavaltiossa, jos vastaanottajavaltion lainsäädännössä ei säädetä sellaista rangaistusta samanlaisessa tapauksessa.
b. Vastaanottajavaltion viranomaiset suhtautuvat myönteisesti lähettäjävaltion viranomaisten avunpyyntöön lähettäjävaltion viranomaisten antaman vankeustuomion täytäntöönpanemiseksi tämän artiklan määräysten mukaisesti vastaanottajavaltion alueella.
8. Kun toisen sopimuspuolen viranomaiset ovat käsitelleet syytetyn asiaa tämän artiklan määräysten mukaisesti ja syytetty on vapautettu tai tuomittu ja suorittaa tuomiotaan tai on suorittanut sen tai on armahdettu, toisen sopimuspuolen viranomaiset eivät saa syyttää häntä uudelleen samasta rikoksesta samalla alueella. Kuitenkaan mikään tässä kappaleessa ei estä lähettäjävaltion sotilasviranomaisia syyttämästä joukkojensa jäsentä sellaisesta kurinpitosääntöjen rikkomisesta teolla tai laiminlyönnillä, joka muodostaa rikoksen, josta toisen sopimuspuolen viranomaiset häntä syyttivät.
9. Milloin joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsentä tai niiden huollettavaa syytetään vastaanottajavaltion tuomiovallan nojalla, hänellä on oikeus:
a. välittömään ja nopeaan oikeudenkäyntiin,
b. saada ennen oikeudenkäyntiä tiedot häntä vastaan nostetuista syytteistä,
c. kuulustella todistajia, jotka todistavat häntä vastaan,
d. kutsua vastaanottajavaltion lainkäyttövallan alaisia todistajia puolustamaan itseään,
e. saada valitsemansa oikeudellinen avustaja tai saada avustaja kokonaan tai osittain maksutta vastaanottajavaltiossa käsittelyhetkellä voimassa olevien säännösten mukaisesti;
f. käyttää pätevän tulkin palveluja, jos hän pitää sitä tarpeellisena, sekä
g. keskustella lähettäjävaltion hallituksen edustajan kanssa ja oikeus tällaisen edustajan läsnäoloon oikeudenkäynnissä, jos tuomioistuimen säännöt sen sallivat.
10.a. Pysyvillä sotilasyksiköillä tai muodostelmilla on oikeus vartioida leirejä, laitoksia tai muita paikkoja, jotka ovat heidän hallussaan vastaanottajavaltion kanssa tehdyn sopimuksen johdosta. Joukkojen sotilaspoliisi voi ryhtyä kaikkiin sopiviin toimenpiteisiin taatakseen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisen tällaisilla paikoilla.
b. Näiden paikkojen ulkopuolella tällainen sotilaspoliisi toimii vain sillä edellytyksellä, että vastaanottajavaltion viranomaisten kanssa on sovittu asiasta ja näiden viranomaisten kanssa yhteistoiminnassa ja vain siinä määrin kuin se on tarpeen kurin ja järjestyksen ylläpitämiseksi joukkojen jäsenten keskuudessa.
11. Kaikki sopimuspuolet pyrkivät sellaiseen lainsäädäntöön, jonka ne katsovat tarpeelliseksi riittävän turvallisuuden ja suojan takaamiseksi alueellaan muiden sopimuspuolten laitteiden, välineiden, omaisuuden, asiakirjojen ja virallisten tietojen osalta ja taatakseen sellaisten henkilöiden rankaisemisen, jotka rikkovat tässä tarkoituksessa annettuja lakeja.
VIII artikla
1. Jokainen sopimuspuoli luopuu esittämästä muille sopimuspuolille korvausvaatimuksia koskien sellaista omaisuutta, jonka se omistaa ja joka on sen maa-, meri- tai ilmavoimien käyttämää, jos kyseisen vahingon
i) aiheutti toisen sopimuspuolen asevoimien jäsen tai työntekijä suorittaessaan tehtäviään Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisen operaation yhteydessä, tai
ii) tai jos se aiheutui toisen sopimuspuolen omistamasta tai sen asevoimien käytössä olevasta ajoneuvosta, aluksesta tai ilma-aluksesta, edellyttäen että joko vahingon aiheuttanutta ajoneuvoa, alusta tai ilma-alusta käytettiin Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisen operaation yhteydessä, tai että vahinko aiheutui tällaiseen toimintaan käytetylle omaisuudelle.
Sopimuspuolen toiseen sopimuspuoleen kohdistamista meripelastusvaatimuksista luovutaan edellyttäen, että pelastettu alus tai lasti oli sopimuspuolen omistama ja että asevoimat käyttivät sitä Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisen operaation yhteydessä.
2.a. Tapauksessa, jossa vahinkoa aiheutui tai syntyi, siten kuin 1 kappaleessa mainitaan, muulle omaisuudelle, jonka sopimuspuoli omistaa ja joka sijaitsee sen alueella, muiden sopimuspuolten vastuusta päättää sekä vahingon suuruuden arvioi tämän kappaleen b-kohdan mukaisesti valittu yksittäinen välimies, elleivät asianomaiset sopimuspuolet toisin sovi. Välimies päättää myös samasta tapauksesta syntyvistä vastavaatimuksista.
b. Edellä a-kohdassa tarkoitettu välimies valitaan asianomaisten sopimuspuolten välisellä sopimuksella vastaanottajavaltion kansalaisten joukosta, joilla on tai on ollut korkea oikeudellinen virka. Mikäli sopimuspuolet eivät kykene kahden kuukauden kuluessa sopimaan välimiehestä, voi kumpi tahansa sopimuspuoli pyytää Pohjois-Atlantin neuvoston sijaisten puheenjohtajaa valitsemaan henkilön, jolla on edellä mainitut ominaisuudet.
c. Välimiehen tekemät päätökset ovat lopullisia ja sopimuspuolia sitovia.
d. Välimiehen päättämät korvaussummat jaetaan tämän artiklan 5 kappaleen e-kohdan i, ii ja iii alakohdan määräysten mukaisesti.
e. Asianomaiset sopimuspuolet maksavat samansuuruisina osuuksina välimiehen palkkion, joka määrätään asianomaisten sopimuspuolten välisellä sopimuksella, ja välttämättömät välimiehen tehtävien hoitamiseen liittyvät kulut.
f. Sopimuspuoli luopuu kuitenkin vaatimuksestaan tapauksissa, jossa vahinko on alle
Belgia: BEF 70,000 |
Kanada: CAD 1,460 |
Tanska: DKK 9,670 |
Ranska: FRF 490,000 |
Islanti: ISK 22,800 |
Italia: ITL 850,000 |
Luxemburg: LUF 70,000 |
Alankomaat: NLG 5,320 |
Norja: NOK 10,000 |
Portugali: PTE 40,250 |
Yhdistynyt kuningaskunta: GBP 500 |
Yhdysvallat: USD 1,400. |
Muut sopimuspuolet, joiden omaisuutta on vahingoitettu saman tapauksen yhteydessä, luopuvat myös vaateestaan yllä olevaan summaan asti. Mikäli näiden valuuttojen vaihtokursseissa esiintyy huomattavia eroja, sopimuspuolet sopivat näiden summien asianmukaisista tarkistuksista.
3. Tämän artiklan 1 ja 2 kappaleessa ilmaisu ''sopimuspuolen omistama'' kun kyseessä on alus, sisältää myös tilanteen, jolloin sopimuspuoli on vuokrannut aluksen ilman miehistöä (bare boat charter) tai määrännyt sen samoilla ehdoilla käyttöönsä tai jonka se on takavarikoinut (paitsi silloin kun menettämisvaaran tai korvausvastuun kantaa joku muu kuin sopimuspuoli).
4. Sopimuspuolet luopuvat esittämästä toisille sopimuspuolille korvausvaatimuksia, jotka koskevat niiden asevoimien jäsenelle virkatehtävässä aiheutunutta vammaa tai kuolemaa.
5. Korvausvaatimukset (muut kuin sopimukseen liittyvät vaatimukset sekä ne vaatimukset, joihin sovelletaan tämän artiklan 6 ja 7 kappaleita), jotka johtuvat joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenten toimista tai laiminlyönneistä virkatehtävissä, tai muista toimista, laiminlyönneistä tai tapahtumista, joista joukot tai siviilihenkilöstö ovat oikeudellisesti vastuussa ja jotka vastaanottajavaltion alueella aiheuttavat vahinkoa kolmansille osapuolille, joista kukaan ei ole sopimuspuoli, käsittelee vastaanottajavaltio seuraavien määräysten mukaisesti:
a. Vaatimukset rekisteröidään, käsitellään ja sovitaan tai tuomitaan niiden vastaanottajavaltion lakien ja asetusten mukaisesti, jotka koskevat sen omien asevoimien toiminnoista johtuvia vaatimuksia.
b. Vastaanottajavaltio voi sopia kyseiset vaatimukset, ja vastaanottajavaltio suorittaa sovitun tai tuomion määräämän suuruisen maksun omassa valuutassaan.
c. Kyseinen maksu, joka on joko suoritettu sovittelun tai vastaanottajavaltion toimivaltaisen tuomioistuimen antaman tuomion mukaisesti, tai kyseisen tuomioistuimen antamassa tuomiossa evätty maksu, on lopullinen ja sopimuspuolia sitova.
d. Kaikista vastaanottajavaltion maksamista korvausvaatimuksista niihin liittyvine yksityiskohtaisine tietoineen sekä ehdotetusta korvauksen jaosta e-kohdan (i), (ii) ja (iii) -alakohtien mukaisesti ilmoitetaan asianomaisille lähettäjävaltioille. Mikäli vastausta ei anneta kahden kuukauden kuluessa, katsotaan ehdotettu korvausten jako hyväksytyksi.
e. Vaatimusten täyttämisestä tämän artiklan edeltävän kohdan ja 2 kappaleen mukaisesti aiheutuneet kustannukset jaetaan sopimuspuolten kesken seuraavasti:
i) Kun yksi lähettäjävaltio on yksin vastuussa, määrätty tai tuomittu summa jaetaan siten, että vastaanottajavaltio maksaa 25 % ja lähettäjävaltio 75 %.
ii) Kun useampi kuin yksi valtio on vastuussa vahingosta, määrätty tai tuomittu summa jaetaan tasan niiden kesken; jos vastaanottajavaltio ei kuitenkaan ole yksi vastuussa olevista valtioista, sen osuus on puolet kunkin lähettäjävaltion osuudesta.
iii) Kun sopimuspuolten asevoimat aiheuttivat vahingon ja kun vahinkoa ei ole mahdollista lukea erityisesti yhden tai useamman asevoiman syyksi, määrätty tai tuomittu summa jaetaan tasan kyseisten sopimuspuolten kesken; jos vastaanottajavaltio ei ole yksi niistä valtioista, jonka asevoimat aiheuttivat vahingon, sen osuus on puolet kunkin lähettäjävaltion osuudesta.
iv) Asianomaisille lähettäjävaltioille lähetetään puolivuosittain lausunto summista, jotka vastaanottajavaltio on maksanut puolen vuoden aikana sellaisissa tapauksissa, joissa ehdotettu prosentteihin perustuva jako on hyväksytty, sekä pyyntö kulujen korvaamisesta. Kulut korvataan mahdollisimman pikaisesti vastaanottajavaltion valuutassa.
f. Mikäli tämän kappaleen b- ja e-kohtien määräysten soveltaminen aiheuttaisi sopimuspuolelle merkittäviä vaikeuksia, sopimuspuoli voi pyytää Pohjois-Atlantin neuvostoa järjestämään toisenlaisen sopimuksen.
g. Joukkojen tai siviilihenkilöstön jäseneen ei saa kohdistaa mitään toimenpiteitä vastaanottajavaltiossa häntä vastaan annettujen tuomioiden täytäntöönpanemiseksi asiassa, joka on johtuu hänen virkatehtävistään.
h. Lukuunottamatta niitä tapauksia, joissa tämän kappaleen e-kohtaa sovelletaan tämän artiklan 2 kappaleessa tarkoitettuihin korvausvaatimuksiin, tämän kappaleen määräykset eivät koske korvausvaatimuksia, jotka johtuvat laivan ohjaamisesta tai toiminnasta tai rahdin lastauksesta, kuljetuksesta tai purkamisesta tai liittyvät sellaiseen. Tämä ei koske kuitenkaan kuolemantapauksesta tai henkilövahingosta johtuvia korvausvaatimuksia, joihin ei sovelleta tämän artiklan 4 kappaletta.
6. Joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenille esitetyt korvausvaatimukset, jotka aiheutuvat laittomista toimista tai laiminlyönneistä vastaanottajavaltiossa, ja jotka eivät ole tapahtuneet virkavelvollisuuksia suorittaessa, käsitellään seuraavalla tavalla:
a. Vastaanottajavaltion viranomaiset käsittelevät korvausvaatimuksen ja arvioivat sen esittäjälle maksettavan korvauksen kohtuullisella ja oikeudenmukaisella tavalla ottaen huomioon kaikki tapauksen asianhaarat, mukaan lukien vammautuneen henkilön käytöksen, ja valmistaa asiasta raportin.
b. Raportti jaetaan lähettäjävaltion viranomaisille, jotka sitten viipymättä päättävät, haluavatko he tarjota ex gratia maksun ja mikäli niin, minkä suuruisen summan.
c. Mikäli tarjous ex gratia maksusta tehdään ja vaatimuksen esittäjä hyväksyy sen kokonaiskorvaukseksi, lähettäjävaltion viranomaiset suorittavat maksun ja ilmoittavat vastaanottajavaltiolle päätöksestään ja maksetusta summasta.
d. Mikään tässä kappaleessa ei vaikuta vastaanottajavaltion tuomioistuimen toimivaltaan käsitellä kannetta joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsentä vastaan, ellei maksua korvausvaatimuksen täyttämiseksi on suoritettu.
7. Korvausvaatimukset, jotka johtuvat lähettäjävaltion asevoimien ajoneuvon laittomasta käytöstä, käsitellään tämän artiklan 6 kappaleen mukaisesti, lukuun ottamatta tapauksia, joissa joukot tai siviilihenkilöstö on oikeudellisesti vastuussa.
8. Jos syntyy kiista siitä, oliko joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenen laiton toimi tai laiminlyönti tapahtunut virkatehtävissä tai oliko lähettäjävaltion asevoimien ajoneuvon käyttö luvatonta, kysymys jätetään tämän artiklan 2 kappaleen b-kohdan mukaisesti määrätylle välimiehelle, jonka tästä antama päätös on lopullinen ja sitova.
9. Lähettäjävaltio ei vaadi vastaanottajavaltion tuomioistuimilta joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenille vapautusta lainkäyttövallasta vastaanottajavaltion tuomioistuimien siviililainkäyttövallan osalta, paitsi tämän artiklan 5 kappaleen g-kohdan edellyttämässä laajuudessa.
10. Lähettäjävaltion ja vastaanottajavaltion viranomaiset toimivat yhteistyössä niitä koskevissa tapauksissa todistusaineiston hankkimiseksi puolueetonta oikeuskäsittelyä ja korvausvaatimusten määräämistä varten.
IX artikla
1. Joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenet tai näiden huollettavat voivat ostaa paikallisesti hyödykkeitä omaan käyttöönsä sekä tarvitsemiaan palveluita samojen ehtojen mukaisesti kuin vastaanottajavaltion kansalaiset.
2. Hyödykkeet, joita voidaan hankkia paikallisista lähteistä joukkojen tai siviilihenkilöstön toimeentuloon, ostetaan yleensä sellaisten viranomaisten kautta, jotka ostavat kyseisiä hyödykkeitä vastaanottajavaltion asevoimille. Jotta vältyttäisiin sellaisilta ostoilta, joilla on haitallinen vaikutus vastaanottajavaltion talouteen, kyseisen valtion toimivaltaiset viranomaiset osoittavat tarvittaessa ne tuotteet, joiden ostaminen on rajoitettua tai kiellettyä.
3. Jollei muuta johdu sopimuksista, jotka jo ovat voimassa tai jotka voidaan tehdä tämän jälkeen lähettäjävaltion ja vastaanottajavaltion valtuuttamien edustajien kesken, vastaanottajavaltion viranomaiset ottavat täyden vastuun sopivista järjestelyistä, joilla annetaan joukoille tai siviilihenkilöstölle käyttöön niiden tarvitsemat rakennukset ja maa-alueet sekä niihin liittyvät laitteet ja palvelut. Nämä sopimukset ja järjestelyt ovat mahdollisimman pitkälle niiden sääntöjen mukaisia, jotka sääntelevät vastaanottajavaltion vastaavan henkilökunnan asuntoja ja majoitusta. Erityisen päinvastaisen sopimuksen puuttuessa rakennusten, maa-alueiden, laitteiden ja palveluiden käytöstä ja haltuunotosta johtuvista oikeuksista ja velvollisuuksista määrätään vastaanottajavaltion lakien mukaisesti.
4. Joukkojen tai siviilihenkilöstön tarvitsemaa siivilityövoimaa koskevat tarpeet täytetään kuten vastaanottajavaltion vastaavat tarpeet ja vastaanottajavaltion viranomaisten avustuksella tapahtuvalla työnvälityksellä. Työehdot, erityisesti palkka, lisät sekä ehdot työntekijöiden suojelemiseksi määräytyvät vastaanottajavaltion lainsäädännön mukaisesti. Sellaisten siviilityöntekijöiden, jotka ovat joukkojen tai siviilihenkilöstön palveluksessa, ei katsota olevan kyseisten joukkojen tai siviilihenkilöstön jäseniä.
5. Mikäli joukoilla tai siviilihenkilöstöllä on sijaintipaikassaan puutteellinen lääkärin- tai hammashoito, näiden jäsenet ja huollettavat saavat lääkärin- ja hammashoitoa, mukaan lukien sairaalahoidon, samoilla ehdoilla kuin vastaanottajavaltion vastaava henkilökunta.
6. Vastaanottajavaltio suhtautuu suopeasti pyyntöihin, jotka koskevat joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenten pääsyä kuljetusvälineisiin ja matkalipuista myönnettäviä alennuksia. Pääsy kuljetusvälineisiin ja alennukset edellyttävät asianomaisten hallitusten välillä tehtäviä erityisjärjestelyjä.
7. Jollei yleisistä tai erityisistä sopimuspuolten välisistä rahoitusjärjestelyistä muuta johdu, joukkojen viranomaiset suorittavat viipymättä tämän artiklan 2, 3 ja 4 kappaleissa sekä tarvittaessa 5 ja 6 kappaleissa tarkoitetuista hyödykkeistä, asunnosta ja palveluista johtuvat maksut paikallisessa valuutassa.
8. Joukoille, siviilihenkilöstölle tai niiden jäsenille taikka näiden huollettaville ei tämän artiklan mukaan myönnetä vapautusta veroista tai tulleista, jotka vastaanottajavaltion verosäännösten mukaan on suoritettava tavaroiden myynnistä ja palveluista.
X artikla
1. Milloin verotuksen oikeusvaikutus vastaanottajavaltiossa on riippuvainen asumisesta tai domisiilista, ajanjaksoja, joina joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsen on tämän valtion alueella ainoastaan sen johdosta, että hän on näiden joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsen, ei verotuksessa pidetä siellä asumisen ajanjaksoina, eikä niiden katsota aiheuttavan asuinpaikan tai domisiilin muutosta. Joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenet ovat verotuksesta vapautettuja vastaanottajavaltiossa heille tällaisina jäseninä lähettäjävaltion maksamien palkkojen ja palkkioiden osalta tai sellaisen aineellisen irtaimen omaisuuden osalta, jonka sijainti vastaanottajavaltiossa johtuu ainoastaan heidän tilapäisestä oleskelustaan siellä.
2. Tämä artikla ei estä joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenen verottamista voittoa tuottavasta toiminnasta (muu kuin hänen työsuhteensa tällaisena jäsenenä), jota hän saattaa harjoittaa vastaanottajavaltiossa. Tämä artikla ei myöskään, lukuun ottamatta tällaisen jäsenen palkkaa ja palkkioita tai 1 kappaleessa mainittua aineellista irtainta omaisuutta, estä määräämästä veroa, jonka tämä jäsen on vastaanottajavaltion lainsäädännön mukaan velvollinen suorittamaan, vaikka hänellä katsottaisiinkin olevan asuinpaikka tai domisiili tämän valtion ulkopuolella.
3. Tätä artiklaa ei sovelleta XI artiklan 12 kappaleessa määriteltyyn ''tulliin''.
4. Tässä artiklassa ilmaisu ''joukkojen jäsen'' ei käsitä henkilöä, joka on vastaanottajavaltion kansalainen.
XI artikla
1. Jollei tässä sopimuksessa ole nimenomaisesti toisin määrätty, joukkojen ja siviilihenkilöstön jäseniin sekä näiden huollettavina oleviin henkilöihin sovelletaan vastaanottajavaltion tulliviranomaisten hallinnoimia lakeja ja asetuksia. Vastaanottajavaltion tulliviranomaisilla on erityisesti vastaanottajavaltion laeissa ja asetuksissa olevien yleisten ehtojen mukaisesti oikeus tutkia joukkojen ja siviilihenkilöstön jäsenet ja näiden huollettavina olevat henkilöt sekä tutkia heidän matkatavaransa, ja ajoneuvonsa ja näiden lakien ja asetusten mukaisesti takavarikoida tavaroita.
2. a. Joukkojen tai siviilihenkilöstön virka-ajoneuvojen, jotka kulkevat omalla konevoimalla, väliaikainen maahantuonti ja maasta uudelleen vienti sallitaan tullivapaasti, kun esitetään tämän sopimuksen liitteenä olevan kaavan mukainen ajoneuvon tilapäinen maahantuontilupa.
b. Sellaisten ajoneuvojen, jotka eivät kulje omalla konevoimalla, väliaikaisessa maahantuonnissa noudatetaan tämän artiklan 4 kappaleen ja niiden maasta uudelleen viennissä 8 kappaleen määräyksiä.
c. Joukkojen tai siviilihenkilöstön virkaajoneuvot vapautetaan verosta, joka suoritetaan tieliikenteessä olevien ajoneuvojen käytöstä.
3. Virallisella sinetillä varustetut asiakirjat on vapautettu tullitarkastuksesta. Kuriireilla, riippumatta heidän asemastaan, jotka kuljettavat näitä asiakirjoja, täytyy olla III artiklan 2 kappaleen b-kohdan mukaisesti annettu henkilökohtainen siirtymismääräys. Tästä määräyksestä on käytävä ilmi kuljetettavien lähetysten lukumäärä, ja määräyksessä on todistettava, että lähetykset sisältävät vain virallisia asiakirjoja.
4. Joukot voivat tuoda tullittomasti maahan varusteita itselleen sekä kohtuulliset määrät elintarvikkeita sekä muita tarvikkeita ja tavaroita yksinomaan joukkojen käyttöön, sekä tapauksissa, joissa vastaanottajavaltio sen sallii, siviilihenkilöstön ja näiden huollettavina olevien henkilöiden yksinomaiseen käyttöön. Tämä tulliton maahantuonti edellyttää, että maahantulopaikkakunnan tulliviranomaisen huostaan talletetaan sovittavien tulliasiakirjojen ohella todistus, jonka kaavasta vastaanottajavaltio ja lähettäjävaltio ovat keskenään sopineet ja jonka lähettäjävaltion tähän tarkoitukseen valtuuttama henkilö on allekirjoittanut. Todistuksia allekirjoittamaan valtuutetun henkilön määräämisasiakirja sekä allekirjoitusten ja käytettävien leimojen näytteet lähetetään vastaanottajavaltion tullihallinnolle.
5. Joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsen voi, kun hän saapuu ensimmäisen kerran aloittaakseen palvelun vastaanottajavaltiossa, tai kun hänen huollettavanaan oleva henkilö ensimmäisen kerran saapuu hänen luokseen, tuoda maahan henkilökohtaiset tavaransa ja huonekalunsa tullittomasti palveluksen ajaksi.
6. Joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenet voivat tuoda tilapäisesti tullitta maahan omat yksityiset moottoriajoneuvonsa omaan tai huollettavina olevien henkilöidensä henkilökohtaiseen käyttöön. Tämä artikla ei velvoita myöntämään vapautusta verosta, joka on suoritettava yksityisten ajoneuvojen käytöstä tieliikenteessä.
7. Maahantuonti, joka tapahtuu joukkojen viranomaisen toimesta muuhun kuin näiden joukkojen tai sen siviilihenkilöstön yksinomaiseen käyttöön, sekä muu joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenten toimesta tapahtuva maahantuonti, kuin jota tarkoitetaan tämän artiklan 5 ja 6 kappaleessa, eivät oikeuta tämän artiklan mukaan tullittomuuteen tai vapautukseen muista ehdoista.
8. Tavaroita, jotka on tuotu maahan tullittomasti 2 kappaleen b-kohdan tai 4, 5 tai 6 kappaleen mukaan
a. voidaan vapaasti uudelleen viedä maasta, edellyttäen, että 4 kappaleen a-kohdan mukaan maahantuoduista tavaroista esitetään tulliviranomaiselle mainitun kohdan mukaan annettu todistus; tulliviranomaiset voivat kuitenkin tarkistaa, että maasta viedyt tavarat ovat niitä, jotka todistuksessa mainitaan, jos on olemassa todistus, ja että ne on tosiasiallisesti tuotu maahan 2 kappaleen b-kohdan tai 4, 5 tai 6 kappaleen ehtojen mukaisesti;
b. ei yleensä saa luovuttaa vastaanottajavaltiossa myymällä tai lahjoittamalla; erityisissä tapauksissa vastaanottajavaltion asianomaiset viranomaiset voivat kuitenkin sallia tällaisen luovutuksen asettamillaan ehdoilla (esimerkiksi ehdoin, että tulli ja vero maksetaan ja että noudatetaan kaupan ja valuutan valvontaa koskevia vaatimuksia).
9. Vastaanottajavaltiossa ostetut tavarat saadaan viedä maasta vain vastaanottajavaltiossa voimassa olevien määräysten mukaisesti.
10. Tulliviranomaiset myöntävät erityisiä helpotuksia rajojen ylittämiseen vakinaisesti muodostetuille yksiköille tai muodostelmille, edellyttäen, että asianomaisille tulliviranomaisille on ilmoitettu asiasta asianmukaisesti etukäteen.
11. Vastaanottajavaltio ryhtyy erityisjärjestelyihin, jotta polttoaine, öljy ja voiteluaineet voidaan toimittaa tulleitta ja veroitta joukkojen tai siviilihenkilöstön virka-ajoneuvojen, ilma-alusten ja laivojen käyttöön.
12. Tämän artiklan 1―10 kappaleessa:
''tulli'' tarkoittaa tulleja ja muita tuonnista ja viennistä suoritettavia maksuja ja veroja, lukuun ottamatta maksuja ja veroja, jotka ovat vain maksuja tehdyistä palveluksista;
''maahantuonti'' käsittää tavaroiden oton tullivarastosta tai jatkuvasta tullivalvonnasta, edellyttäen, että tavaroita ei ole viljelty, tuotettu eikä valmistettu vastaanottajavaltiossa.
13. Tämän artiklan määräyksiä sovelletaan tavaroihin ei vain silloin, kun ne tuodaan vastaanottajavaltioon tai viedään sieltä, vaan myös silloin, kun ne kuljetetaan sopimuspuolen läpi, jolloin ilmaisun ''vastaanottajavaltio'' tässä artiklassa katsotaan käsittävän jokaisen sopimuspuolen, jonka alueen kautta tavara kuljetetaan.
XII artikla
1. Vastaanottajavaltion tulli- tai veroviranomaiset voivat asettaa ehdoksi tämän sopimuksen mukaisten tulli- tai verovapautusten tai muiden huojennusten myöntämiselle sellaisten ehtojen noudattamisen, joita ne pitävät tarpeellisina väärinkäytön estämiseksi.
2. Nämä viranomaiset voivat evätä tämän sopimuksen mukaisen vapautuksen sellaisilta vastaanottajavaltioon tuotavilta tavaroilta, jotka on viljelty, tuotettu tai valmistettu tässä valtiossa ja jotka on sieltä viety maksamatta sellaisia veroja tai tulleja, jotka olisi ollut maksettava, jollei tavaroita olisi viety maasta. Tullivarastosta otettuja tavaroita pidetään maahan tuotuina, jos niitä on pidetty maasta vietyinä sen perusteella, että ne on pantu varastoon.
XIII artikla
1. Tulleja ja veroja koskevan lainsäädännön vastaisten rikkomusten estämiseksi vastaanottajavaltion ja lähettäjävaltion viranomaiset avustavat toisiaan selvitysten tekemisessä ja todistelun vastaanottamisessa.
2. Joukkojen viranomaiset antavat kaiken mahdollisen avun turvatakseen sen, että ne tavarat, jotka vastaanottajavaltion tulli- tai veroviranomaisten on takavarikoitava tai, jotka niiden puolesta on takavarikoitava, luovutetaan näille viranomaisille.
3. Joukkojen viranomaiset antavat kaiken mahdollisen avun turvatakseen, että ne tullit, verot ja sakot maksetaan, jotka joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenten ja näiden huollettavina olevien henkilöiden on maksettava.
4. Joukoille tai siviilihenkilöstölle (ei joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenelle) kuuluvat virka-ajoneuvot ja tarvikkeet, jotka vastaanottajavaltion viranomaiset ovat takavarikoineet tämän valtion tulleja ja veroja koskevien lakien ja asetusten vastaisten rikkomusten yhteydessä, luovutetaan kysymyksessä olevien joukkojen asianomaisille viranomaisille.
XIV artikla
1. Joukot, siviilihenkilöstö ja näiden jäsenet sekä näiden huollettavat ovat lähettäjävaltion ulkomaanvaluuttaa koskevien säännösten alaisia ja myös vastaanottajavaltion säännösten alaisia.
2. Lähettäjä- ja vastaanottajavaltioiden ulkomaanvaluuttaa hoitavat viranomaiset voivat antaa erityismääräyksiä, joita sovelletaan joukkoihin tai siviilihenkilöstöön tai näiden jäseniin sekä näiden huollettaviin.
XV artikla
1. Jollei tämän artiklan 2 kappaleesta muuta johdu, tämä sopimus on voimassa, mikäli syntyy vihollisuuksia, joihin Pohjois-Atlantin sopimusta sovelletaan, lukuunottamatta sitä että VIII artiklan 2 ja 5 kappaleiden vaatimusten sopimista koskevat määräykset eivät koske sotavahinkoja, ja että kyseisten sopimuspuolten tulee viipymättä tarkistaa sopimuksen määräykset ja erityisesti III ja VII artiklojen määräykset ja ne voivat sopia sellaisista muutoksista, joita ne pitävät toivottavina ottaen huomioon sopimuksen soveltamisen välillään.
2. Mikäli tällaisia vihollisuuksia syntyy, kaikilla sopimuspuolilla on oikeus, antamalla toisille sopimuspuolille 60 päivän ennakkoilmoitus, keskeyttää minkä tahansa tämän sopimuksen määräyksen soveltaminen omalta osaltaan. Jos tätä oikeutta käytetään, sopimuspuolten on välittömästi neuvoteltava keskenään tavoitteena sopia sopivista määräyksistä, jotka korvaavat määräykset, joiden soveltaminen on keskeytetty.
XVI artikla
Kaikki erimielisyydet sopimuspuolten välillä, jotka koskevat tämän sopimuksen tulkintaa tai soveltamista, sovitaan neuvottelemalla ilman ulkopuoliseen tuomiovaltaan turvautumista. Jollei tässä sopimuksessa ole nimenomaisesti toisin säädetty, erimielisyydet, joita ei voida ratkaista välittömillä neuvotteluilla, alistetaan Pohjois-Atlantin neuvoston ratkaistavaksi.
XVII artikla
Jokainen sopimuspuoli voi milloin tahansa pyytää jonkin tämän sopimuksen artiklan muuttamista. Pyyntö osoitetaan Pohjois-Atlantin neuvostolle.
XVIII artikla
1. Tämä sopimus ratifioidaan ja ratifioimiskirjat talletetaan mahdollisimman pian Amerikan Yhdysvaltojen hallituksen huostaan, joka ilmoittaa kaikille allekirjoittajavaltioille talletuspäivämäärän.
2. Tämä sopimus tulee voimaan kyseisten valtioiden välillä kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun neljä allekirjoittajavaltiota on tallettanut ratifioimiskirjansa. Kaikkien muiden allekirjoittajavaltioiden osalta sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun kukin on tallettanut ratifioimiskirjansa.
3. Sen jälkeen kun tämä sopimus on tullut voimaan, se on avoinna liittymistä varten jokaiselle valtiolle, joka liittyy Pohjois-Atlantin sopimukseen, jos Pohjois-Atlantin neuvosto hyväksyy liittymisen ja sen päättämien ehtojen mukaisesti. Liittyminen tapahtuu tallettamalla liittymiskirjat Amerikan Yhdysvaltojen hallituksen huostaan, joka ilmoittaa kullekin allekirjoittajalle ja liittyvälle valtiolle liittymiskirjojen talletuspäivämäärän. Jokaisen valtion osalta, jonka puolesta liittymiskirjat talletetaan, tämä sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua kyseisten asiakirjojen talletuspäivämäärästä.
XIX artikla
1. Sopimuspuoli voi irtisanoa tämän sopimuksen neljän vuoden kuluttua siitä päivästä, jona sopimus tulee voimaan.
2. Sopimuspuoli irtisanoo tämän sopimuksen osoittamalla kirjallisen ilmoituksen Amerikan Yhdysvaltojen hallitukselle, joka ilmoittaa kaikille muille sopimuspuolille kaikista tällaisista ilmoituksista ja niiden vastaanottamispäivämääristä.
3. Irtisanominen tulee voimaan yhden vuoden kuluttua siitä, kun Amerikan Yhdysvaltojen hallitus on vastaanottanut ilmoituksen. Tämän vuoden ajanjakson päätyttyä sopimus lakkaa olemasta voimassa sen irtisanovan sopimuspuolen osalta, mutta on edelleen voimassa muiden sopimuspuolten osalta.
XX artikla
1. Jollei tämän artiklan 2 ja 3 kappaleiden määräyksistä muuta johdu, tätä sopimusta sovelletaan vain sopimuspuolen emämaan alueella.
2. Kukin valtio voi kuitenkin ratifioimis- tai liittymiskirjojaan tallettaessaan tai milloin tahansa sen jälkeen Amerikan Yhdysvaltojen hallitukselle toimittamallaan ilmoituksella (edellyttäen, jos ilmoittava valtio katsoo sen tarpeelliseksi, että tämä valtio ja kukin lähettäjävaltio tekevät erityisen sopimuksen) laajentaa tämän sopimuksen soveltamisalaa kaikkiin tai joihinkin alueisiin, joiden kansainvälisistä suhteista se vastaa Pohjois-Atlantin sopimuksen alueella. Tällöin tämä sopimus laajenee siinä mainitulle alueelle tai mainituille alueille kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun Amerikan Yhdysvaltojen hallitus on vastaanottanut ilmoituksen tai kolmenkymmenen päivän kuluttua erityisen sopimuksen tekemisestä, jos sitä edellytetään, tai kun sopimus on tullut voimaan XVIII artiklan nojalla siitä riippuen, mikä ajankohta on myöhäisin.
3. Valtio, joka on tehnyt tämän artiklan 2 kappaleen nojalla ilmoituksen, jolla se laajentaa tätä sopimusta koskemaan jotakin aluetta, jonka kansainvälisistä suhteista se vastaa, voi irtisanoa sopimuksen erikseen tämän alueen osalta XIX artiklan määräysten mukaisesti.
Tämän vakuudeksi allekirjoittaneet täysivaltaiset edustajat ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen. Tehty Lontoossa 19 päivänä kesäkuuta 1951 englannin ja ranskan kielillä, jotka kummatkin tekstit ovat yhtä todistusvoimaisia, yhtenä alkuperäiskappaleena, joka talletetaan Amerikan Yhdysvaltojen hallituksen arkistoihin. Amerikan Yhdysvaltojen hallitus toimittaa siitä oikeaksi todistetut jäljennökset kaikille allekirjoittajavaltioille ja siihen liittyville valtioille.