HE 54/1996

1.Nykytila

Vesilain (264/61) lupajärjestelmää on viimeksi uudistettu 1 päivänä elokuuta 1994 voimaan tulleella lainmuutoksella. Tällöin muun ohella rakentamisluvan myöntämisedellytyksiä tarkistettiin siten, että yleinen tarve ei enää ole luvan vaihtoehtoinen edellytys, vaan erilaisten hyötyjen ja haittojen kattava huomioon ottaminen voidaan kaikissa tapauksissa varmistaa soveltamalla niin sanottua intressivertailua. Eräissä uitto- ja pohjavesihankkeissa sovellettaviin erityisiin luvanmyöntämissäännöksiin ei vielä tässä yhteydessä tehty vastaavaa muutosta, joten näiden osalta lupaviranomainen saattaa olla sidottu esimerkiksi hakijan valitsemaan alueelliseen kohteeseen, vaikka sille olisikin haitattomampia vaihtoehtoja.

Vesilain mukainen rakentamishankkeiden intressivertailu kattaa hankkeen hyödyt sekä vahingot, haitat ja muut edunmenetykset niin yleiseltä kuin yksityiseltäkin kannalta. Säännökset koskevat rakentamista hyvin laajassa merkityksessä. Ne ulottuvat yksittäisistä laitureista, penkereistä ja täyttötöistä laajoihin vesistöjärjestelyihin ja säännöstelyhankkeisiin siitä riippumatta, mitä etuja kulloinenkin hanke palvelee.

Vertailu on markkamääräistä niiden tekijöiden osalta, jotka voidaan arvioida rahassa. Toisaalta rahamääräisessä vertailussa sovellettava hyöty tarkoittaa bruttohyötyä, toisin kuin esimerkiksi vesilakia läheisesti muistuttavassa Ruotsin vesilainsäädännössä. Tämä tarkoittaa sitä, että lupa voidaan joutua myöntämään taloudellisesti kannattamattomalle hankkeelle siinäkin tapauksessa, että luvan hakija samalla saisi oikeuden puuttua toisten suojattuihin oikeuksiin tai aiheuttaa haitallisia ympäristövaikutuksia. Kun myös niin sanotut sovitut vahingot eli kustannukset sellaisista vahingoista ja käyttöoikeuksista, joista hankkeen luvanhakija on erikseen sopinut asianomaisten kanssa, kuuluvat hankkeen kustannuksiin ja siten jäävät intressivertailun ulkopuolelle, lupaharkinta voi jäädä ympäristövaikutusten kokonaisuuden kannalta huomattavastikin vajaaksi.

Vertailtaessa Suomen ja Ruotsin vesilakeja on toisaalta otettava huomioon, että lakien välillä on muitakin eroja kuin edellä selostettu. Ruotsin lain mukaan yleisten ja yksityisten hyötyjen on ylitettävä vahingot ja kustannukset, kun taas vesilain mukaan hyötyjen on oltava edunmenetyksiin verrattuna huomattavia.

Vesivoiman käyttöönottamista tarkoittavissa hankkeissa on hyötynä pääsäännöstä poiketen otettava huomioon yksinomaan voimataloushyöty.

2.Ehdotetut muutokset

Lupajärjestelmää koskenutta vuoden 1994 uudistusta ehdotetaan täydennettäväksi. Kaikkien niiden hankkeiden lupaharkinnassa, joihin sovelletaan lain 2 lukua, otettaisiin myös sovitut vahingot ja niihin rinnastettavat käyttöoikeudet tai alueiden hankintakustannukset huomioon. Muita kustannuksia ei edelleenkään otettaisi huomioon, mutta muutos merkitsisi joka tapauksessa askelta bruttohyödystä todellisen nettohyödyn suuntaan. Jätevesiluvat jäisivät edelleen toisella tavoin rakennetun edellytyssääntelyn varaan.

Itse intressivertailu ulotettaisiin nyt myös vuoden 1994 uudistuksessa entiselleen jääneisiin 5 luvun 13 §:n ja 9 luvun 8 §:n lupasäännöksiin.

Molemmissa edellä mainituissa suhteissa eduskunnan ympäristövaliokunta oli pitänyt vuoden 1994 uudistuksen jatkamista erittäin tärkeänä.

Lisäksi ehdotetaan vähäisiä tarkistuksia eräisiin maa- ja vesialueen välistä rajaa, rannan edustan käyttöä, töidenaloittamislupaa ja ojitusta koskeviin säännöksiin.

3.Esityksen vaikutukset

Esityksellä ei ole valtiontaloudellisia eikä mainittavia yksityistaloudellisia vaikutuksia. Ympäristövaikutuksia esityksellä on sikäli, että sillä pyritään varmistamaan kattava ympäristövaikutusten huomioon ottaminen kaikkien vesitaloudellisten hankkeiden edellytysharkinnassa.

4.Asian valmistelu

Esitys on valmisteltu virkatyönä oikeusministeriössä. Siitä on saatu lausunnot useilta viranomaisilta ja yhteisöiltä. Lausuntojen pohjana olleessa esitysluonnoksessa oli intressivertailu rakennettu ympäristövaliokunnan kannanoton mukaisesti nettohyötyperiaatteen varaan siten, että kaikki hankkeen kustannukset otetaan huomioon. Lausunnoissa tähän kysymykseen suhtauduttiin hyvin ristiriitaisesti. Nettohyötyyn siirtymistä kannattivat muun ohella valtiovarainministeriö ja ympäristöministeriö, kun taas kauppa- ja teollisuusministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö sekä sähköntuottajien ja teollisuuden järjestöt vastustivat sitä. Jatkovalmistelussa ehdotusta on muokattu siten, ettei täyteen nettoperiaatteeseen siirryttäisi, vaan laajennus rajoitettaisiin yksityisoikeudellisesti sovittuihin vahinkoihin ja käyttöoikeuksiin. Samalla ehdotukseen on liitetty säännös, joka laajentaa vesivoimarakentamisessa huomioon otettavat hyödyt muihinkin kuin vesivoimahyötyihin, mikä osaltaan toteuttaisi pyrkimystä kattavaan intressivertailuun.

Vireillä olevassa vesi- ja ympäristölupia koskevassa laaja-alaisessa uudistuksessa ei vesirakentamislupien edellytyksiin ole tarkoitus puuttua.

1.Lakiehdotuksen perustelut

1 luvun 6 §. Pykälässä säädetään siitä keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta, joka määrittää alueellisesti vesistön tai muun vesialueen rajan maa-aluetta vastaan. Kysymys on vesioikeudellisesta käsitteestä, ei esimerkiksi kiinteistörajasta. Pykälässä tarkoitettu keskivedenkorkeus ei maankohoamisilmiön vuoksi sovellu sellaisenaan meren rantaviivalle, jonka osalta maa- ja vesialueen rajan perusteeksi on käytännössä katsottu niin sanottu teoreettinen keskivedenkorkeus, joka ottaa vedenkorkeusvaihtelujen ohella huomioon myös maankohoamisilmiön. Luvun 3 §:ää, jossa määritellään vesilain soveltuminen Suomen aluevesiin meressä, on vuoden 1995 alusta voimaan tulleella lailla muutettu siten, että pykälässä viitataan Suomen aluevesien rajoista annettuun lakiin (463/56) . Sanotun lain 3 §:ää on puolestaan muutettu 30 päivänä heinäkuuta 1995 voimaan tulleella lailla siten, että Suomen aluevesien maanpuoleiseksi rajaksi määritellään edellä mainittu teoreettisen keskivedenkorkeuden mukainen rantaviiva. On johdonmukaista, että sama rantaviiva määrittää maa- ja vesialueen välisen rajan myös 6 §:ää sovellettaessa. Tämän vuoksi pykälään ehdotetaan tehtäväksi luvun 3 §:ssä jo toteutettua vastaava tarkistus.

Samassa yhteydessä pykälää tarkistettaisiin ajankohdan osalta siten, että siinä otetaan huomioon myös se käytännön tilanne, että vesioikeus vedenkorkeuteen vaikuttavaa hanketta koskevassa lupa-asiassa joutuu esimerkiksi 2 luvun 7 §:ää soveltaessaan jo ennalta perustamaan ratkaisunsa laskennallisesti tiettyyn tulevaan vedenkorkeuteen, vaikka tässä vaiheessa tulevasta vedenkorkeudesta ei vielä voi ollakaan havaintoja.

1 luvun 28 §. Pykälässä säädetään rannanomistajan tai -haltijan oikeudesta rakentaa eräitä toisen vesialueelle ulottuvia rakennelmia ilman vesialueen omistajan suostumusta. Säännös on tarkoitettu koskemaan vain rannanomistajan tai -haltijan yksityisiä, asianomaisen kiinteistön käyttöä palvelevia rakennelmia. Yleistä käyttöä palvelevia tai kaupallisia venelaitureita pykälä ei koske, vaan niihin tarvittaviin käyttöoikeuksiin on käytännössä sovellettu 2 luvun 7 §:ää ja joskus 8 §:ää. Tältä kannalta sanat ''yksityistä tarvettaan varten'' ovat voimassa olevassa 1 luvun 28 §:ssä epäjohdonmukaisessa kohdassa, vaikka tällä seikalla ei olekaan käytännössä ollut mainittavaa vaikutusta säännöksen soveltamiseen.

Sanamuoto ehdotetaan tarkistettavaksi vastaamaan säännöksen tarkoitusta. Samalla pykälään ehdotetaan lisättäväksi maininta poijusta. Toisaalta pykälästä ehdotetaan poistettaviksi vanhentuneina maininnat toisen vesialueelle sijoitettavasta uimahuoneesta, pesutuvasta ja saunasta. Näiden rakentamista rajoittavat käytännössä joka tapauksessa rakennuslain (370/58) ja rakennusjärjestysten säännökset. Jos kuitenkin sanotunlainen uudisrakentaminen vesialueelle olisi niiden mukaan yksittäistapauksessa sallittua, olisi rakentajan hankittava tarvittava käyttöoikeus alueen omistajalta tai haettava vesioikeudelta vesilain 2 luvussa tarkoitettua käyttöoikeutta. Jo tehtyihin rakennelmiin muutoksella ei olisi vaikutusta.

2 luvun 11 §. Pykälä sisältää säännökset niistä hyödyistä sekä vahingoista, haitoista ja muista edunmenetyksistä, jotka otetaan huomioon 2 luvun 6 §:n 2 momentin mukaisessa vesirakentamisluvan myöntämistä koskevassa niin sanotussa intressivertailussa. Vertailussa on toimenpiteestä saatavan hyödyn osoittauduttava siitä johtuvaan vahinkoon, haittaan ja edunmenetykseen verrattuna huomattavaksi, jotta lupa voitaisiin myöntää.

Mainittua 2 luvun 6 §:ää on muutettu 1 päivästä elokuuta 1994 alkaen yleisperustelujen 1 jaksossa selostetulla tavalla. Tätä koskevasta hallituksen esityksestä (HE 17/1994 vp) antamassaan mietinnössä (YmVM 5/1994 vp) eduskunnan ympäristövaliokunta lausui, että lakiehdotuksen valmistelussa oli kiinnitetty huomiota tarpeeseen muuttaa 2 luvun 6 ja 11 §:n mukaisen etuvertailun rakennetta siten, että myös hakijalle koituvat kustannukset otettaisiin vertailussa huomioon. Sitä, että myös kannattamattomille hankkeille voidaan joutua myöntämään lupa, vieläpä niin, että samalla sallitaan aiheuttaa ympäristöhaittoja ja muita yleisen edun loukkauksia sekä puuttua toisten suojattuihin oikeuksiin, oli jo aiemminkin saatettu pitää epäkohtana, missä suhteessa vesilaki poikkesi esimerkiksi Ruotsin vesilainsäädännöstä. Ympäristövaliokunta viittasi myös hallituksen esityksen perusteluissa mainittuun pyrkimykseen kehittää vesilakia, ja piti erittäin tärkeänä, että vesilain uudistustyötä jatketaan näiltä osin.

On kuitenkin ilmennyt, ettei nettohyödyn omaksuminen yleiseksi lähtökohdaksi ole vesilain järjestelmässä täysin ongelmatonta, ja asiasta vallitsee voimakkaasti eriäviä näkemyksiä. Monien vesitaloudellisten toimenpiteiden kustannukset voidaan arvioida hankekohtaisesti, ilman suoraa yhteyttä varsinaiseen yritys- ja liiketalouteen, mutta esimerkiksi voimatalousrakentamisessa yksittäisen rakentamishankkeen talouden pitäminen erillään hakijayhteisön liiketaloudesta voi osoittautua käytännössä vaikeaksi. Lupaharkinnan rakenteessa nyt esiin tullut epäsuhde on ilmeisin niiden kustannusten osalta, jotka johtuvat niin sanotuista sovituista vahingoista, koska voimassa oleva laki jättää myös nämä intressivertailun ulkopuolelle. Näistä syistä ehdotetaan intressivertailua täydennettäväksi vain sellaisten kustannusten osalta, jotka aiheutuvat edellä sanotuista sovituista vahingoista tai käyttöoikeuksista.

Sanotuilla perusteilla ehdotetaan pykälän 2 momentin muuttamista siten, että 2 luvun 6 §:n mukaisessa intressivertailussa huomioon otettavina edunmenetyksinä pidetään myös kustannuksia sellaisista vahingoista ja käyttöoikeuksista, joista hakija on yrityksen toteuttamiseksi erikseen sopinut asianomaisen kanssa, samoin kuin vastaavassa tarkoituksessa hakijalle vapaaehtoisesti luovutettujen alueiden hankkimiskustannuksia, 11 luvun 6 §:n mukaista korotusta vastaavaa osuutta mukaan lukematta. Rakentamisesta johtuvat korvattavat vahingot, haitat ja muut edunmenetykset otettaisiin siten hankkeen hyötyä alentavina erinä huomioon siitä riippumatta, sovitaanko näistä lupamenettelyn ulkopuolella vai määrätäänkö niistä vesioikeudellisella pakkotoimella. Sovittujen käyttöoikeuksien ja alueiden hankintakustannusten arvona käytettäisiin selvyyden vuoksi todellisia vastikkeita eikä siis sen korvauksen määrää, jonka vesioikeus olisi määrännyt viran puolesta siinä tapauksessa, että asianomaisesta oikeudesta ei olisi lupamenettelyn ulkopuolella sovittu. Sanottujen todellisten korvausten voidaan katsoa riittävällä tarkkuudella kuvastavan myös vastaavien ympäristöhaittojen yksityistaloudellista arvoa. Jos vastaava korvaus olisi vesioikeuden määräämänä 11 luvun 6 §:n mukaisesti korotettava puolitoistakertaiseksi, olisi korotusta vastaava osuus kuitenkin vähennettävä.

Muutos ulottuisi myös 3 luvun 3 §:n 2 momentissa ja 8 luvun 6 §:ssä tarkoitettuun tilanteeseen. Toisaalta tasapuolisuuden vuoksi 3 luvun 3 §:n 2 momenttia muutettaisiin lukuun otettavien hyötyjen osalta.

Intressivertailun kattavuuden varmistamiseksi ehdotetaan 2 momenttia selvennettäväksi myös niin, että lain 6 ja 7 luvun mukaisissa ojitus- ja järjestelyhankkeissa myös kuivatushyödyn saajille, jotka vastoin tahtoaankin velvoitetaan osallistumaan yrityksen kustannuksiin, eli niin sanotuille passiiviosakkaille aiheutettavat edunmenetykset otetaan vertailussa huomioon hankkeen hyötyä vähentävinä erinä kuten täysin vieraillekin aiheutettavat vastaavanlaiset menetykset. Edellä sanottu koskee tilanteita, joissa 2 luvun 6 §:ää sovelletaan 6 luvun 2 §:ssä tai 7 luvun 3 §:ssä olevan viittaussäännöksen nojalla.

Ehdotetut muutokset eivät vaikuttaisi lain 10 luvun mukaisten jätevesiasioiden lupaharkintaan, koska sitä koskee erillinen, 10 luvun 24 §:ään sisältyvä säännös, jossa vertailun kohteina ovat pilaantumista aiheuttavasta toimenpiteestä saatava etu ja siitä aiheutuva haitta. Viittauksia lain 2 lukuun 10 luku ei tältä osin sisällä.

2 luvun 26 §. Töidenaloittamislupaa koskevan pykälän rakenne on voimassa olevassa muodossaan vuodelta 1982. Vuoden 1982 uudistuksen tarkoituksena oli poistaa töiden aloittamiseen oikeussuojan kannalta liittyneet epäkohdat. Pykälän 1 momentti sisältää kolme vaihtoehtoista edellytystä töiden aloittamiselle ennen lupapäätöksen lainvoimaistumista. Toisen edellytyskohdan mukaan lupa voidaan myöntää, jos töiden aloittamisen lykkääntymisestä aiheutuisi hakijalle huomattavaa vahinkoa ja aloittaminen voi tapahtua tuottamatta muille vesien käyttömuodoille tai vesiluonnolle ja sen toiminnalle huomattavaa haittaa, jos lupa muutoksenhaun johdosta evätään tai sen ehtoja muutetaan. Esimerkiksi tekoallashankkeissa ei kuitenkaan ole olennaista, tapahtuisiko hankkeen johdosta peruuttamaton muutos vesialueen vai maa-alueen luonnossa. Tähän liittyvän epäjohdonmukaisuuden poistamiseksi kohdan sanamuotoa ehdotetaan tarkistettavaksi siten, että eri luontoarvot saatetaan keskenään lähtökohtaisesti samaan asemaan.

3 luvun 3 §. Pykälän 2 momentin mukaan voimalaitosluvan edellytykset ovat pääosin samat kuin yleensäkin vesirakentamisessa. Tärkeänä poikkeuksena kuitenkin on säädetty, että voimalaitosluvan edellytyksiä harkittaessa hyötynä otetaan huomioon vain käyttöön otettavalla vesivoimalla keskimäärin vuosittain tuotettavan sähkön hinta kaksikymmenkertaisena, mikä merkitsee vesivoiman 5 %:n korkokannan mukaan pääomitettua arvoa. Toisaalta kaikki hankkeen aiheuttamat edunmenetykset otettaisiin huomioon tavanomaiseen tapaan 2 luvun 11 §:n säännösten mukaisesti. Samoja säännöksiä sovelletaan vesivoiman osalta vesistön säännöstelyssä 8 luvun 6 §:n viittaussäännöksen nojalla. Muita vastaavia poikkeuksia intressivertailuun pääsäännön mukaan sisällytettävistä tekijöistä laki ei tunne.

Koska 2 luvun 11 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että edunmenetykset otettaisiin lupaharkinnassa nykyistä laajemmin huomioon, ehdotetaan samalla, että 3 luvun 3 §:n 2 momentin sisältämä periaatteellinen poikkeussäännös kumottaisiin siten, että myös voimataloushankkeissa otettaisiin huomioon kaikki hankkeesta saatavat hyödyt. Muutos helpottaisi varsinkin 8 luvun 6 §:n soveltamista, koska useampaa kuin yhtä käyttötarkoitusta palvelevissa säännöstelyhankkeissa 3 luvun 3 §:n 2 momentin soveltaminen on osoittautunut varsin ongelmalliseksi.

5 luvun 13 §. Edellä 2 luvun 11 §:n kohdalla mainitussa mietinnössään eduskunnan ympäristövaliokunta totesi huomiota kiinnitetyn tarpeeseen tehdä vesilain 2 luvun 6 §:n muutosta vastaava tarkistus uiton toimintapaikkojen lupia koskevaan 5 luvun 13 §:ään. Pykälän mukaan esimerkiksi nippu-uittopuutavaran pudotuspaikan sijoittamista ja rakentamista koskevan luvan myöntämisen edellytyksenä on yksinomaan se, että uittoa on vesistön osassa yleiseltä kannalta pidettävä tärkeänä. Tässä koko vesilakia ajatellenkin poikkeuksellisessa säännöksessä ei intressivertailulla tai muiden etujen kannalta epäonnistuneella sijoituspaikalla ei ole merkitystä. Yksipuolisuutta on oikeuskäytännössä tosin eräissä tapauksissa voitu tasoittaa luvun 2 ja 10 §:n pohjalta. Ympäristövaliokunta piti edellä mainitussa lausunnossaan erittäin tärkeänä, että vesilain uudistamistyötä jatketaan näiltä osin.

Tältä pohjalta ja jo tapahtunutta 2 luvun 6 §:n muutosta vastaavasti ehdotetaan, että 5 luvun 13 §:ää tarkistetaan siten, että luvan myöntämisen edellytykset ovat samat kuin vesirakentamisessa yleensäkin. Tämä tapahtuisi täydentämällä pykälän 3 momentin viittaussäännöstä ja poistamalla 1 ja 2 momentista niissä olevat erityiset edellytyssäännökset. Siten uiton tärkeys yleiseltä kannalta ei sellaisenaan yksipuolisesti johtaisi luvan myöntämiseen, vaan vesirakentamista yleisesti koskevat lupaharkintasäännökset koskisivat nyt myös 5 luvun 13 §:n mukaista rakentamista. Useimmissa tapauksissa tulisi siten suoritettavaksi 2 luvun 6 ja 11 §:n mukainen hyötyjen ja haittojen vertailu.

6 luvun 10 §. Pykälän 3 momentti asettaa valtion, käytännössä ennen muuta Metsähallituksen, maanomistajana muista ojituksen asianosaisista poikkeavaan asemaan. Sen jälkeen kun Metsähallituksesta on muodostettu valtion liikelaitos, ei säännöksen säilyttämiselle ole perusteita. Tämän vuoksi momentti ehdotetaan kumottavaksi. Samalla pykälän 2 momentin sanamuotoa tarkistettaisiin siten, että vanhentunut vesilautakunta-nimitys muutetaan ympäristönsuojelulautakunnaksi.

9 luvun 8 §. Pohjaveden ottamista tai muuta 1 luvun 18 §:ssä tarkoitettua toimenpidettä koskevan luvan edellytyksiä koskevan pykälän voimassa olevan 1 momentin mukaan luvan edellytyksenä on joko se, että hankkeesta saatava hyöty on siitä johtuvaa vahinkoa, haittaa ja muuta edunmenetystä huomattavasti suurempi, tai se, että yleinen tarve vaatii hankkeeseen ryhtymistä. Haittojen ja etujen vertailu tapahtuu luvun 10 §:n nojalla 2 luvun 11 §:n mukaisesti samalla tavoin kuin vesirakentamisessa yleensäkin.

Aiemmin valinnainen yleisen tarpeen edellytys, joka estää haittojen ja hyötyjen tasapuolisen punnitsemisen vesioikeudessa, on vuonna 1994 poistettu lain 2 luvusta. Edellä 5 luvun 13 §:n kohdalla selostetussa ympäristövaliokunnan kannanotossa on pidetty erittäin tärkeänä vastaavaa uudistusta myös 9 luvun 8 §:n osalta. Näistä syistä yleisen tarpeen edellytys ehdotetaan poistettavaksi pykälästä siten, että sovellettavaksi tulisi samankaltainen intressivertailu kuin muissakin vesitaloudellisissa hankkeissa. Tämä merkitsee myös sitä, että sekä pintaveden että pohjaveden ottamisen perusedellytykset olisivat samankaltaiset. Hakijan valitsema vedenhankintakohde ei tässäkään tapauksessa saisi automaattista etusijaa, jos toisia, ehkä haitattomampia kohteita olisi käytettävissä. Yhdyskuntien vedenhankinnan tärkeys painaisi kuitenkin edelleenkin keskeisesti lupaharkinnassa 2 luvun 11 §:n ja erityisesti sen 3 momentin nojalla.

Pykälän 2 momentissa on säännös ehdottomasta luvan myöntämisen esteestä, joka asemaltaan ja merkitykseltään vastaa useimmissa muissa vesilain mukaisissa hankkeissa sovellettavaa 2 luvun 5 §:ää. Viimeksi mainittua pykälää on uudistettu kahteen otteeseen, viimeksi vuonna 1994. Tällöin 9 luvun 8 §:ää ei ole tarkistettu. Pykälän asemaa ja sen tulkinnan selkeyttä silmällä pitäen 2 momentissa tarkoitetut seuraukset ehdotetaan nimenomaisesti rinnastettaviksi 2 luvun 5 §:ssä mainittuihin seurauksiin. Lakia sovellettaessa on luonnollisesti otettava huomioon, että hankkeen vaikutukset ovat pohjavesiympäristössä osin erilaisia kuin vesistöympäristössä.

Voimaantulosäännös. Ehdotettuja lupaa koskevia säännöksiä sovellettaisiin niissä hakemusasioissa, jotka tulevat vireille ehdotetun lain tultua voimaan. Rakennelmiin, jotka on tehty voimassa olevan 1 luvun 28 §:n nojalla, sovellettaisiin ennen lain voimaantuloa voimassa ollutta lakia.

2.Tarkemmat säännökset ja määräykset

Lakiehdotuksessa on pääosin kyse asioista, joista ei ole säädetty tarkemmin lakia alemmalla tasolla. Tällaisia säännöksiä ei nyt ehdotettujen lainmuutostenkaan johdosta tarvita. Kuitenkin 2 luvun 6 §:n muutos aiheuttaisi tarpeen tehdä vastaava täydennys lupahakemusasiakirjojen sisältöä koskeviin vesiasetuksen säännöksiin.

3.Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

6 §

28 §

11 §

26 §

3 §

13 §

10 §

8 §