HE 46/1996

1.1.Lainsäädäntö ja käytäntö

1.2.Nykytilan arviointi

Ennakoitavuuden tarve on verotuksessa tärkeämpi kuin monilla muilla hallinnollisen sääntelyn aloilla. Verotus liittyy taloudelliseen toimintaan, jossa on tärkeätä, että verovelvollinen voi ennen suunnittelemaansa toimenpiteeseen ryhtymistä varmistua sen verokohtelusta. Kun verolainsäädäntö perustuu monilla aloilla yleissäännöksiin, oikeuskäytännöllä on suuri merkitys säännösten soveltamisalojen rajojen määrittelyssä. Ennustettavuuden kannalta ongelmana ovat myös usein tapahtuvat muutokset. Tulkintojen vakiintumiseen lainsäädännön muuttuessa voi kulua pitkiäkin aikoja. Ennakoitavuus on tärkeätä varsinkin välillisessä verotuksessa, jossa vero on tarkoitettu vyörytettäväksi ostajalle ja otettavaksi huomioon jo hinnoittelussa.

Ennakkotietomenettelyä on pidetty tärkeänä ja käytännössä hyvin toimivana ennakollisena oikeussuojakeinona. Hakemalla ennakkotietoa verovelvollinen voi melko nopeasti saada luotettavan tiedon verokohtelustaan. Ennakkotietojärjestelmä edistää yleisemminkin verotuksen ennustettavuutta ja yhdenmukaisuutta. Se on ohjannut verotuskäytäntöä ja sen kautta voidaan nopeasti saada korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksiä uuteen lainsäädäntöön tai uusiin taloudellisiin ilmiöihin liittyvistä tulkintakysymyksistä.

Ennakkotietomenettely voi myös helpottaa verotuksen toimittamista, kun verotuksen toimittamisen yhteydessä ei enää tarvitse ratkaista ennakkotiedossa ratkaistua oikeuskysymystä. Ennakkotietomenettely voi lisäksi vähentää verotuksen jälkikäteistä muuttamistarvetta, mikä säästää hallinnon ja hallintotuomioistuinten voimavaroja.

Nykyiseen järjestelmään liittyy eräitä puutteita sekä hallinnolliselta että verovelvollisten oikeussuojan kannalta. Keskeinen oikeussuojapuute on se, että ennakkotietoa ei anneta kaikkiin kysymyksiin, joihin verovelvollisella voi olla perusteltu tarve. Ennakkotietoa ei nykyisen käytännön mukaan yleensä anneta esimerkiksi arvostuskysymyksiin, mikä on ongelma varsinkin tuloverotuksessa, jossa muita veromuotoja useammin esiintyy vaikeita arvostusongelmia. Tuloverotuksessa asiaan vaikuttaa myös se, että ennakkotiedon voi saada vain keskusverolautakunnasta, joka yleisvaltakunnallisena monijäsenisenä elimenä soveltuu huonosti arvostuskysymysten ratkaisemiseen.

Eräistä aineellisista verolaeista ennakkotietomahdollisuus puuttuu kokonaan. Oikeuskäytännön mukaan ennakkotietoa ei voi saada vakuutusmaksuverosta. Ennakkotietoa ei myöskään voi saada perintöverosta.

Hallinnollisesti epätyydyttävänä ja kansainvälisesti tarkastellen poikkeuksellisena on pidettävä sitä, että oikeudelliselta sitovuudeltaan samanlaisia ennakkotietoja voi saada kahdelta eri viranomaiselta. Esimerkiksi arvonlisäverotuksessa toimivallan jako lääninverovirastojen ja keskusverolautakunnan kesken ei ole toteutunut tarkoitetulla tavalla siten, että keskusverolautakunta antaisi ennakkotietoja erityisesti verotuskäytännön yhtenäisyyden kannalta tärkeissä asioissa. Käytännössä keskusverolautakunta antaa laajasti ennakkotietoja myös asioissa, joissa lääninverovirasto olisi asianmukaisempi käsittelytaso. Merkittävimmäksi hakemustien valintaan vaikuttavaksi tekijäksi on muodostunut päätöksistä perittävien maksujen tasoero. Keskusverolautakunnan ennakkotiedoista peritään keskimäärin runsaan 3 000 markan määräinen maksu, kun lääninveroviraston ennakkotiedosta perittävä maksu on asiasta riippuen 400 tai 500 markkaa.

Muutoksenhakujärjestelmän kannalta tarkasteltuna nykyjärjestelmän epäkohtana on myös se, että keskusverolautakunnan ennakkotietomenettelyn kautta korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi voidaan saattaa asioita, joihin ei säännönmukaista valitustietä käytettäessä myönnettäisi valituslupaa.

Nykyiset säännökset, joiden mukaan lääninverovirasto ei saa antaa ennakkotietoa asiasta, joka on vireillä keskusverolautakunnassa tai jonka keskusverolautakunta on ratkaissut, ei myöskään kokonaan poista sitä mahdollisuutta, että samasta asiasta on voimassa kaksi erilaista ennakkotietoa.

2.1.Tavoitteet

Esityksen tavoitteena on lisätä ennakoitavuutta ja oikeusturvaa laajentamalla ennakollisten kannanottojen saantimahdollisuuksia hallinnollisesti nykyistä tarkoituksenmukaisemmalla tavalla sekä selkeyttää keskusverolautakunnan ja lääninverovirastojen välistä toimivaltaa siten, että keskusverolautakunnan toimivalta eräiltä osin siirrettäisiin yksinomaan lääninverovirastolle ja että toimivaltaansa kuuluvissa asioissa keskusverolautakunta keskittyisi yleiseltä kannalta tärkeiden ennakkotietojen antamiseen.

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisumenettely on luotu sellaisia tilanteita varten, joissa verovelvollisen intressi on huomattavan suuri tai joissa ennakkoratkaisun antaminen on perusteltua verotuskäytännön yhtenäistämiseksi tai sen johdosta, että asiasta on tarpeen saada ennakkopäätös eli prejudikaatti. Verovelvollisilla voi kuitenkin olla perusteltu tarve saada vastaus myös kysymyksiin, joihin ei liity yleiseltä kannalta merkittävää tulkintaongelmaa ja joiden ratkaiseminen ei edellytä yleisvaltakunnallisen monijäsenisen elimen käsittelyä. Tämän tyyppisissä tilanteissa on tarkoituksenmukaista, että ennakollisten kannanottojen antaminen voisi tapahtua lähempänä verotuksen toimittamistasoa, jolloin myös menettelystä aiheutuvat hallinnolliset kustannukset vähenisivät.

Asioiden käsitteleminen paikallistasolla on myös edellytys ennakkotietomenettelyn laajentamiseen arvostuskysymyksiin.

Ennakkoratkaisujen nykyistä parempi saatavuus paikallistasolla tukee tuloverotuksen uudistettua verotusmenettelyä ja henkilöverotuksen kehittämistavoitteita. Uudessa verotusmenettelyssä korostuu yritysten tarve osata laskea itse veronsa. Henkilöverotuksessa vuosittain annettavista veroilmoituksista on tarkoitus pääosin siirtyä veronmaksajille laskentakauden päätyttyä lähetettävään verotuslaskelmaan. Tarkoituksena on, että kaikki verovelvolliset voisivat itselleen tärkeissä tai poikkeuksellisissa tilanteissa saada riittävää ohjausta ja myös ennakollisen tiedon verotuksesta yksittäisessä asiassa.

2.2.Keskeiset ehdotukset

3.1.Taloudelliset vaikutukset

Esityksellä ei ole vaikutusta verotuloihin. Hakemusasioiden lisääntyminen lääninverovirastoissa lisää jossain määrin verohallinnon kustannuksia. Ennakkoratkaisut ovat maksullisia, mutta maksut eivät vastaa päätöksistä hallinnolle aiheutuvia kustannuksia. Kustannusten määrä riippuu siitä, kuinka paljon hakemuksia keskusverolautakunnalle ja lääninverovirastoille tehdään. Verohallinnon maksuperustepäätöksessä määrättäisiin lääninverovirastojen antamista tuloverotusta koskevista ennakkotiedoista perittävä maksu sen jälkeen, kun lait on hyväksytty.

Ennakkoratkaisumenettelyn laajentaminen vähentää verotusta koskevien muutoksenhakujen määrää, ja säästää tätä kautta hallinnon, asiamiesjärjestelmän ja hallintotuomioistuinten työmäärää.

3.2.Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset

Esityksellä ei ole välittömiä vaikutuksia verohallinnon organisaatioon. Keskusverolautakunnan hallinnollinen asema verohallituksesta erillisenä lautakuntana säilyisi entisellään. Lääninveroviraston työjärjestyksellä määrättäisiin siitä, mikä lääninveroviraston yksikkö kunkin verolajin osalta ennakkoratkaisun tai -tiedon antaa. Tarkoituksenmukaista olisi, että asian käsittelisi se lääninveroviraston yksikkö, joka toimittaa kyseisen verolain tarkoittaman verotuksen.

1.1.Laki keskusverolautakunnasta

1 §. Keskusverolautakunta. Pykälässä säädettäisiin keskusverolautakunnan yleisestä toimialasta ja sen organisatorisesta asemasta. Keskusverolautakunta toimisi edelleen verohallituksen yhteydessä, mutta siitä riippumattomana elimenä. Se antaisi ennakkoratkaisuja niistä veroista, joista niitä koskevissa aineellisissa verolaeissa niin säädetään.

Nykyisin lautakunnan tehtävänä on keskusverolautakunnasta annetun asetuksen mukaan ennakkotietoasioiden ratkaisemisen lisäksi antaa verohallituksen välityksellä veroviranomaisille yleisiä neuvoja ja ohjeita välitöntä verotusta varten sekä tehdä verohallitukselle tarpeelliseksi katsomiaan esityksiä ja pyynnöstä antaa verohallitukselle lausuntoja välittömästä verotuksesta. Keskusverolautakunta on viimeksi ohjeistanut veroviranomaisia ennen verohallituksen perustamista 1960―luvulla. Koska ohjaus- ja neuvontatoiminta kuuluu nykyisin verohallituksen toimivaltaan, keskusverolautakunnalle ei enää ehdoteta vastaavaa toimivaltaa.

2 §. Kokoonpano. Lautakunnan jäsenmäärä säilyisi nykyisenä. Puheenjohtajille ja jäsenille valittaisiin varamiehet. Puheenjohtajalta vaadittaisiin oikeustieteen kandidaatin tutkinto, mutta häneltä ei enää edellytettäisi perehtyneisyyttä tuomarintehtäviin. Samalla luovuttaisiin vaatimuksesta, jonka mukaan myös puolet lautakunnan muista jäsenistä tulee olla tuomarinviran hoitamiseen oikeuttavan tutkinnon suorittaneita.

Kaikkien jäsenten tulisi olla veroasioihin hyvin perehtyneitä, ja heidän tulisi edustaa verotuksen monipuolista tuntemusta. Nykyisten kelpoisuusehtojen mukaan jäsenten tulee olla veroasioihin perehtyneitä ja heillä tulee, mikäli mahdollista, olla tuntemusta talouselämän eri aloilta.

Verotusmenettelystä annetun lain 85 §:n 2 momentin mukaisesta eri veronmaksajaryhmien edustusta koskevasta vaatimuksesta luovuttaisiin. Samoin luovuttaisiin mainitun lain 85 §:n 1 momenttiin sisältyvästä vaatimuksesta, jonka mukaan yksi jäsen on määrättävä valtiovarainministeriön ja yksi verohallituksen virkamiehistä sekä kaksi kuntien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä. Lautakunnassa tulee kuitenkin edelleenkin olla verohallinnon, verovelvollisten ja veronsaajien edustus.

3 §. Päätöksenteko. Lautakunta olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen kun läsnä on puheenjohtajan lisäksi viisi jäsentä.

Pykälän 2 momentiksi otettaisiin säännös asioiden ratkaisemisesta lautakunnan ollessa erimielinen, joka vastaa asiasisällöltään keskusverolautakunnasta annetun asetuksen 3 §:n 2 momenttia.

4 §. Esittely ja asiantuntijoiden kuuleminen. Pykälän 1 ja 2 momenttiin otettaisiin säännökset esittelystä lautakunnassa ja lautakunnan oikeudesta käyttää asiantuntijoita, joista nykyisin säädetään keskusverolautakunnasta annetun asetuksen 4 §:n 1 ja 3 momentissa. Asiantuntijoiden asemaa menettelyssä täsmennettäisiin siten, että lautakunta voi kuulla asiantuntijoita ja pyytää näiltä lausuntoja. Nykyisin asia ilmaistaan asetuksessa siten, että lautakunnalla on oikeus käyttää apunaan asiantuntijoita. Muutoin säännökset säilyisivät asiasisällöltään muuttumattomina.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin hallintomenettelylain soveltamisesta asioiden käsittelyssä keskusverolautakunnassa.

5 §. Ennakkoratkaisu. Ennakkoratkaisun antamisen perusteet jaettaisiin nykyiseen tapaan ennakkopäätös- ja intressiperusteeseen.

Ennakkopäätösperusteesta olisi kysymys silloin, kun lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa taikka verotuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saada asia ratkaistuksi. Peruste sisältyy nykyisiinkin keskusverolautakunnan ennakkoratkaisumenettelyä koskeviin säännöksiin, ja sen tarkoituksena on turvata yleisesti verokohtelun yhtenäisyyttä ja ennakoitavuutta. Vastaavaa perustetta sovelletaan myös valituslupaperusteena verotuksen muutoksenhakujärjestelmässä haettaessa muutosta lääninoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Keskusverolautakunnan aseman korostamiseksi ennakkopäätösluonteisia ratkaisuja antavana elimenä tämä peruste sijoitettaisiin säännöksen alkuun.

Keskusverolautakunta on voinut antaa ennakkoratkaisun myös hakijan intressin perusteella. Voimassa olevassa laissa tämä on ilmaistu siten, että hakijalle on erityisen tärkeätä saada asia ratkaistuksi. Keskusverolautakunnan soveltamiskäytännössä tätä vaatimusta on tulkittu varsin lievästi. Käytännön muotoutumiseen on vaikuttanut se, että lautakunta antoi alunperin ennakkoratkaisuja vain tuloverotuksesta, jossa keskusverolautakunta on ollut ainoa toimivaltainen ennakkoratkaisujen antaja.

Koska tarkoituksena on, että keskusverolautakunta vastaisuudessa keskittyisi ennakkopäätösluonteisiin asioihin, ennakkoratkaisun antamisen edellytyksiä ehdotetaan muutettaviksi siten, että ennakkopäätösperusteen puuttuessa ennakkoratkaisu voidaan antaa, jos siihen on muu erityisen painava syy. Tällaisena perusteena voisi tulla kysymykseen esimerkiksi asian erityinen taloudellinen merkitys hakijalle tai asian toistuminen vuosittain hakijan verotuksessa. Harkittaessa ennakkoratkaisun antamista muulla kuin ennakkopäätösperusteella tulisi ottaa huomioon erityisesti se, että ehdotuksen mukaan tuloverotuksesta voisi saada ennakkotietoja lääninverovirastolta. Lääninverovirasto on tarkoitettu ennakollisen kannanoton antajaksi asioissa, joilla ei ole huomattavaa yleistä merkitystä.

Koska ennakkoratkaisun saamiseen ei voida katsoa yleensä olevan tarvetta, jos hakija on jo saanut ennakollisen ratkaisun lääninverovirastosta, pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että ennakkoratkaisua ei näissä tapauksissa annettaisi. Ennakkoratkaisua ei myöskään annettaisi, jos asiaa koskeva hakemus on vireillä lääninverovirastossa. Näin vähennetään mahdollisuutta, että samasta asiasta on olemassa sekä lääninveroviraston antama ennakkoratkaisu tai -tieto että keskusverolautakunnan antama ennakkoratkaisu. Tuollaisen tilanteen syntyessä myöhemmin vireille tulleeseen hakemukseen annettu päätös olisi mitätön.

Silloin kun keskusverolautakunta on päätymässä siihen, että lautakunta ei asian luonteen vuoksi antaisi ennakkoratkaisua, olisi hallinnollisesti tarkoituksenmukaista ja hakijan etuja vastaavaa, että hakijaan oltaisiin yhteydessä ennen asian ratkaisemista. Tällöin hakijalle voitaisiin kertoa mahdollisuudesta hakea ennakkotieto lääninverovirastosta.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin ennakkoratkaisun sitovuudesta. Nykyisin verotusmenettelystä annetun lain mukaan ennakkotietoa on, kun hakija tekee siitä vaatimuksen, sitovana noudatettava siinä verotuksessa tai ennakkoperinnässä, jota varten ennakkotieto on annettu. Säännökset on alunperin tarkoitettu soveltuviksi sekä verovelvollisen tulo- ja varallisuusverotusta että suorituksen maksajan ennakonpidätysvelvollisuutta koskeviin kysymyksiin. Yleissäännöksinä ne eivät ota huomioon niitä erityispiirteitä, jotka liittyvät toisaalta varsinaista verotusta ja toisaalta veron ennakollista perimisvelvollisuutta koskevien ratkaisujen soveltamistilanteisiin. Tuloveron ja varallisuusveron sekä arvonlisäveron osalta ehdotetaan säädettäväksi, että ennakkoratkaisun sitovuus edellyttää päätöksen lainvoimaisuutta. Periaatetta sovelletaan nykyisinkin kaikkiin lääninverovirastojen antamiin ennakkoratkaisuihin paitsi ennakkoperintään ja lähdeveroihin, joihin periaate ei sovellu. Veron perimiseen velvollisella suorituksen maksajalla ei usein ole mahdollisuutta periä lähdeveroa jälkikäteen, jos veron periminen maksuvaiheessa laiminlyödään. Lähdeverotus eroaa tuloverotuksesta ja arvonlisäverotuksesta myös siinä suhteessa, että ennakkoratkaisua voi hakea verovelvollisen lisäksi veron perimiseen velvollinen. Lähdeverojen osalta ehdotetaan, että ratkaisua on veron perimiseen velvollisen noudatettava saatuaan päätöksestä tiedon tai, kun hakijana on verovelvollinen, tämän vaadittua päätöksen noudattamista. Ratkaisua olisi noudatettava valituksesta huolimatta ehdotetun 8 §:n 3 momentin mukaisesti.

6 §. Hakemus. Hakemus olisi nykyiseen tapaan tehtävä kirjallisesti, ja siinä olisi esitettävä asian ratkaisemiseksi tarvittava selvitys. Hakemuksen tekemiselle ei ehdoteta säädettäväksi erityistä takarajaa, koska menettelyä on voitava soveltaa eri verolajeihin. Tuloveron ja varallisuusveron osalta ehdotetaan verotusmenettelystä annettuun lakiin otettavaksi säännökset hakemuksen tekemiselle asetettavasta määräajasta.

7 §. Muutoksenhaku. Ennakkoratkaisuun haettaisiin muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Muutosta voisivat 2 momentin mukaan hakea hakijan lisäksi valtion puolesta Uudenmaan lääninveroviraston määräämät veroasiamiehet ja asianomainen kunta. Asiamiehet eivät kuitenkaan saisi hakea muutosta yksinomaan kunnalle suoritettavasta verosta. Kunnan valitusoikeutta käyttäisi se kunta, jolla olisi oikeus valittaa siitä verotuksesta, jota ennakkoratkaisu koskee.

Pykälän 3 momenttiin otettaisiin säännös verohallituksen oikeudesta hakea valtion puolesta muutosta keskusverolautakunnan päätökseen verohallintolain 6 §:n mukaisesti. Verohallintolain 6 §:n mukaan verohallituksella on oikeus valtion puolesta hakea muutosta verohallinnon toimialaan kuuluvia veroja koskeviin, veroviranomaisten ja lainkäyttöviranomaisten päätöksiin.

Pykälän 4 momenttiin otettaisiin nykyisin verotusmenettelystä annetun lain 84 §:ään sisältyvä kielto hakea valittamalla muutosta päätökseen, jolla keskusverolautakunta on päättänyt olla antamatta ennakkoratkaisua. Lisäksi periaatetta ehdotetaan laajennettavaksi päätöksiin, joilla asia on päätetty jättää tutkimatta.

8 §. Muutoksenhakumenettely ja muutoksenhaun vaikutus lähdeveroja koskevissa asioissa. Pykälän 1 ja 2 momenttiin otettaisiin verotusmenettelystä annetun lain 84 §:n 5 momenttiin sisältyvät säännökset valitusajasta ja asian kiireellisestä käsittelystä korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Pykälän 3 momenttiin otettaisiin säännös lähdeveroja koskevien päätösten noudattamisesta muutoksenhausta huolimatta. Valituksen johdosta muutettua päätöstä olisi noudatettava vasta tiedoksisaannista lukien. Periaatetta sovelletaan myös lääninverovirastojen antamiin lähdeveroja ja ennakkoperintää koskeviin ratkaisuihin.

9 §. Palkkiot. Keskusverolautakunnan puheenjohtajan, jäsenten, esittelijän ja asiantuntijoiden palkkioiden ja matkakustannusten korvausten perusteet vahvistettaisiin nykyiseen tapaan valtiovarainministeriön päätöksellä.

10 §. Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 1997. Lain voimaan tullessa keskusverolautakunnassa vireillä olevat hakemukset käsiteltäisiin uuden lain mukaisessa järjestyksessä. Sellaiset hakemukset, jotka lain voimaantultua eivät enää kuuluisi keskusverolautakunnan toimivaltaan, kuten leimaveroa ja ennakkoperintää koskevat asiat, siirrettäisiin lääninveroviraston ratkaistaviksi. Ennakkoratkaisun antamisen edellytyksiä koskevia 5 §:n 1 momentin säännöksiä sovellettaisiin vasta lain voimaantulon jälkeen vireille tulleisiin hakemuksiin.

1.2.Laki verotusmenettelystä

62 §. Oikeus muutoksenhakuun. Pykälään lisättäisiin uudeksi 4 momentiksi säännökset veroasiamiehen, verohallituksen ja kunnan oikeudesta hakea muutosta verotukseen, josta lääninverovirasto on antanut ennakkotiedon. Jos asiamies on ilmoittanut, että hän ei hae muutosta ennakkotiedon mukaisesti toimitettuun verotukseen, hänellä ja kunnalla ei olisi oikeutta hakea siihen muutosta, ellei ennakkotieto perustu virheellisiin tai puutteellisiin tietoihin. Veroasiamiehen ilmoitus olla hakematta muutosta rajoittaisi vastaavasti myös verohallintolain mukaista verohallituksen muutoksenhakuoikeutta.

Veronsaajien vaikutusmahdollisuudet olisi turvattava muilla hallinnollisilla järjestelyillä. Asianmukaista olisi, että asiamies ei antaisi ilmoitusta muutoksenhakuoikeudesta luopumisesta vastoin tiedossaan olevaa kunnan tai verohallituksen kantaa. Tarvittavasta tietojen vaihdosta voitaisiin huolehtia osapuolten keskinäisin järjestelyin. Tarvittaessa asiamies voisi myös esimerkiksi periaatteellisesti tärkeissä tai veronsaajan kannalta merkittävissä yksittäistapauksissa olla yhteydessä verohallitukseen tai asianomaisen kunnan viranomaiseen. Tällöinkin olisi huolehdittava siitä, että ennakkotiedon antaminen ei tarpeettomasti viivästy. Verohallituksen tai kunnan asiana olisi saattaa asiamiesten tietoon, missä asioissa asiamiehen olisi tiedusteltava verohallituksen tai kunnan kantaa ennen omaa kannanottoaan.

8. luvun otsikko. Luvun otsikko muutettaisiin siten, että siitä ilmenisi ehdotettavan uuden ennakkotiedon eroaminen ennakkoratkaisusta.

84 §. Ennakkoratkaisun hakeminen keskusverolautakunnalta. Pykälä sisältää nykyisin säännökset keskusverolautakunnan yleisestä toimialasta, keskusverolautakunnan oikeudesta antaa verotusmenettelystä annetun lain mukaisia veroja ja ennakkoperintää koskevia ennakkoratkaisuja sekä keskeiset menettelysäännökset. Kun keskusverolautakunnasta ehdotetaan säädettäväksi erillinen laki ja ennakkoperintää koskevat asiat siirtyisivät lääninverovirastojen yksinomaiseen toimivaltaan, pykälässä säädettäisiin yleisesti keskusverolautakunnan toimivallasta tuloverotuksessa ja varallisuusverotuksessa. Menettelyn osalta viitattaisiin keskusverolautakunnasta ehdotettuun lakiin.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin hakemuksen tekemiselle asetettavasta määräajasta, josta nykyisin säädetään keskusverolautakunnasta annetussa asetuksessa. Hakemus olisi tehtävä ennen veroilmoituksen antamiselle määrätyn ajan päättymistä. Säännöksessä tarkoitetaan verohallituksen veroilmoitusten antamiselle määräämiä yleisiä määräaikoja. Jos kyseessä on poikkeuksellisesti hakija, joka on vapautettu ilmoittamisvelvollisuudesta, noudatettaisiin sitä määräaikaa, jota hakijaan sovellettaisiin siinä tapauksessa, että häntä ei olisi vapautettu ilmoittamisvelvollisuudesta.

85 §. Ennakkotiedon hakeminen lääninverovirastolta. Pykälässä säädettäisiin uudesta lääninveroviraston ennakkotietomenettelystä. Pykälään nykyisin sisältyvät keskusverolautakunnan kelpoisuusehtoja, kokoonpanoa ja nimittämistä koskevat säännökset siirrettäisiin ehdotettuun lakiin keskusverolautakunnasta.

Lääninverovirasto voisi kirjallisesta hakemuksesta antaa tuloveroa tai varallisuusveroa koskevan ennakkotiedon siitä, kuinka se tulee hakemuksessa tarkoitetussa asiassa verotusta toimitettaessa menettelemään. Ennakkotiedon antaminen olisi lääninveroviraston harkinnassa. Tarkoituksena on, että ennakkotieto annettaisiin, jos verovelvollinen esittää riittävän yksityiskohtaisen kuvauksen aikomastaan toimesta, jonka verokohteluun liittyy epävarmuutta ja joka tulisi viimeistään verotuksen yhteydessä ratkaistavaksi.

Ennakkotietomenettelyssä vastaus voitaisiin yleensä antaa sellaisiinkin kysymyksiin, joihin keskusverolautakunta ei vakiintuneen käytäntönsä mukaan anna ennakkoratkaisua. Arvostuskysymysten lisäksi tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi peiteltyä osingonjakoa ja veron kiertämistä koskevan yleislausekkeen soveltamista koskevat kysymykset. Ehdotettu ennakkotietomenettely soveltuisi monessa tapauksessa luontevasti näihinkin kysymyksiin. Verotuksen toimittajan olisi joka tapauksessa ratkaistava sama asia verotuksen toimittamisen yhteydessä.

Ennakkotietomenettelyn piiriin voisivat myös kuulua kansainvälisten yritysten siirtohinnoittelua koskevat kysymykset. Siirtohinnoittelua koskevien päätösten yhdenmukaisuutta edistää verohallintolakiin sisältyvä mahdollisuus suurten yritysten verotuksen keskittämiseen valtakunnallisesti johonkin tai joihinkin lääninverovirastoihin. On myös tarkoituksenmukaista, että lääninverovirastot olisivat etenkin näissä asioissa yhteydessä verohallitukseen ja toimittaisivat sinne tiedot antamistaan siirtohinnoittelua koskevista päätöksistä.

Ennakkotieto voisi sen sijaan olla tarkoituksenmukaista jättää antamatta esimerkiksi silloin, kun kysymyksessä pyydetään vastausta useiden erilaisten vaihtoehtoisten menettelytapojen verokohtelusta ja tilanteeseen liittyy veroedun tavoittelun piirteitä. Myös ennakkotiedon antajan ja veroasiamiehen ilmitullut tulkintakysymystä koskeva erimielisyys voisi olla peruste sille, että ennakkotietoa ei anneta. Näin olisi laita erityisesti silloin, kun kyseessä on yleisempi oikeudellinen tulkintaongelma, jonka osalta ei ole yhtenäistä verotuskäytäntöä ja josta olisi perusteltua saada keskusverolautakunnalta ratkaisu ennakkopäätösperusteella. Tällaisten asioiden saattaminen keskusverolautakunnan ratkaistavaksi olisi sopusoinnussa sekä keskusverolautakunnan kehittämistavoitteiden että hakijan oikeusturvan kanssa. Lääninveroviraston päätöksellä, johon liittyy asiamiehen valitusvarauma, ei kuitenkaan olisi hakijalle oikeussuojaa antavaa merkitystä.

Ennakkotietoa voisivat hakea verovelvollinen tai yhtymä. Ennakkotiedon antaisi verotuksen toimittava lääninverovirasto, joka on pääsääntöisesti verovelvollisen tai yhtymän kotikunnan lääninverovirasto. Verohallintolain mukaan verohallitus voi määrätä verotuksessa toimivaltaiseksi viranomaiseksi myös muun lääninveroviraston. Tarkoituksena on, että suurten yritysten verotus voidaan keskittää johonkin tai joihinkin lääninverovirastoihin. Näissä tilanteissa verohallituksen toimivaltaiseksi määräämä lääninverovirasto ratkaisisi myös ennakkotietoa koskevan hakemuksen.

Ennakkotieto voitaisiin antaa enintään verovuodelle, joka päättyy ennakkotiedon antamista seuraavan kalenterivuoden aikana. Päällekkäisten ratkaisujen estämiseksi ehdotetaan, että ennakkotietoa ei annettaisi, jos asiaa koskeva hakemus on vireillä keskusverolautakunnassa tai jos se on antanut asiasta ennakkoratkaisun.

Pykälän 3 momenttiin otettaisiin säännökset hakemuksen sisällöstä ja hakemuksen tekemiselle asetettavasta määräajasta. Hakemus olisi yksilöitävä ja siinä olisi esitettävä asian ratkaisemiseksi tarvittava selvitys.

Selvityksen riittävyyteen olisi kiinnitettävä erityistä huomiota. Sen lisäksi, että tosiasioiden oikea esittäminen on perusedellytys aineellisesti oikean ennakkotiedon antamiseen, siitä olennaisesti riippuu myös asiamiehen mahdollisuus arvioida tarve myöhempään muutoksenhakuun. Jos asiamies pitää selvitystä riittämättömänä ja katsoo tästä syystä veronsaajan edun vaativan muutoksenhakuoikeuden varaamista, hakija ei saa tavoittelemaansa oikeussuojaa. Riittävän selvityksen edellyttäminen on hakijan edun mukaista. On myös tarkoituksenmukaisempaa, että hakija itse vastaa tarvittavan selvityksen hankkimisesta ja siitä aiheutuvista kustannuksista kuin että selvitykset hankittaisiin viranomaisaloitteisesti, mistä aiheutuvat kustannukset olisi otettava huomioon maksutasossa. Varsinkin arvostuskysymysten ratkaisu voi aiheuttaa lääninverovirastoille niiden normaaliin verotusrutiiniin kuulumatonta lisätyötä ja vaatia sellaista erityisasiantuntemusta, jota verohallinnosta voi olla vaikea löytää. Jos hakija ei täydennyskehotuksen saatuaankaan esitä riittäviä tietoja, ennakkotieto tulisi jättää antamatta.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin asiamiehen velvollisuudesta ilmoittaa, käyttääkö hän muutoksenhakuoikeuttaan säännönmukaisen verotuksen yhteydessä. Ennen ennakkotiedon antamista tiedoksi hakijalle olisi veroasiamieheltä hankittava ilmoitus siitä, käyttääkö hän oikeuttaan hakea muutosta verotukseen, joka on toimitettu ennakkotiedossa tarkoitetulla tavalla. Estettä ei olisi sille, että päätöksen tekevä viranomainen ennen ennakkotiedon antamista keskustelee asiasta samanaikaisesti ennakkotiedon hakijan tai hänen asiamiehensä ja veroasiamiehen kanssa. Tällöin esimerkiksi arvostuskysymyksissä voidaan pyrkiä löytämään kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu.

Asiamiehen ilmoitus olisi pyydettävä ja annettava viivytyksettä ja se merkittäisiin ennakkotietopäätökseen.

Pykälän 5 momentin mukaan ennakkotiedon soveltamista olisi vaadittava. Vaatimus voidaan tehdä esimerkiksi veroilmoituksen antamisen yhteydessä. Kun ennakkotieto on luonteeltaan verotuksen toimittavan viranomaisen ennakollinen kannanotto hakijan kysymykseen, sen velvoittavuus verotusta toimitettaessa edellyttää luonnollisesti myös, että toteutuneet olosuhteet vastaavat hakemuksessa esitettyjä.

Pykälän 6 momentissa säädettäisiin kiellosta hakea muutosta ennakkotietoa koskevaan päätökseen.

1.3.Ennakkoperintälaki

17 §. Pykälään lisättäisiin hakemuksen kirjallista muotoa ja yksilöintiä koskevat vaatimukset sekä asian kiireellistä käsittelyä lääninverovirastossa ja muutoksenhakuasteissa koskeva säännös. Lisäksi pykälän sanontoja ja rakennetta yhdenmukaistettaisiin muihin verolakeihin sisältyviä ennakkoratkaisuja koskevia säännöksiä paremmin vastaaviksi.

51 §. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin kielto hakea muutosta valittamalla lääninveroviraston päätökseen, jolla ennakkoratkaisu on jätetty antamatta. Vastaava rajoitus on useimmissa muissa verolaeissa.

53 §. Pykälässä säädetään muutoksenhausta ennakkoperintää koskevaan lääninoikeuden päätökseen. Sen 1 momentin mukaan muutoksenhaussa noudatetaan, mitä verotusmenettelystä annetun lain 70 ja 71 §:ssä säädetään. Verotusmenettelystä annetun lain 71 §:n mukainen muutoksenhakuaika, joka on 60 päivää tiedoksisaannista, on tarpeettoman pitkä ennakkoratkaisuasioissa. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan tämän vuoksi muutettavaksi siten, että valitusaika ennakkoratkaisua koskevasta lääninoikeuden päätöksestä olisi 30 päivää tiedoksisaannista.

1.4.Rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annettu laki

12 §. Pykälään otettaisiin säännökset keskusverolautakunnan ennakkoratkaisusta. Nykyisin toimivalta kuuluu yksinomaan lääninverovirastolle, jonka ennakkoratkaisua koskevat säännökset sijoitettaisiin uuteen 12 a §:ään. Käytännössä keskusverolautakunta on antanut ennakkoratkaisuja velvollisuudesta periä rajoitetusti verovelvollisen lähdeveroa verotusmenettelystä annetun lain nojalla tuloverotusta koskevina. Ehdotuksen mukaan keskusverolautakunta antaisi ennakkoratkaisun lähdeveron perimisvelvollisuudesta ja suuruudesta.

Keskusverolautakunnan toimivallan laajentaminen siten, että lääninveroviraston ohella myös keskusverolautakunta voisi antaa ennakkoratkaisuja, on sinänsä vastoin uudistukseen liittyvää tavoitetta poistaa rinnakkainen toimivalta. Kun toimivalta tuloverotuksessa kuitenkin säilyisi keskusverolautakunnalla, on tarkoituksenmukaista, että lautakunta voisi tuloverotusta koskevan asian lisäksi tarvittaessa samalla ratkaista myös siihen kytkeytyvän lähdeveroa koskevan kysymyksen toimivaltasäännösten rajoittamatta. Tarkoituksenmukaista on, että lääninverovirasto olisi edelleen ensisijainen vaihtoehto ja että keskusverolautakunta antaisi ratkaisuja lähinnä vain edellä mainituissa tilanteissa.

12 a §. Pykälään siirrettäisiin nykyisin 12 §:ään sisältyvät säännökset lääninveroviraston ennakkoratkaisusta. Pykälän 1 momenttiin otettaisiin mainita siitä, että ennakkoratkaisua ei anneta, jos keskusverolautakunta on ratkaissut asian tai asia on siellä vireillä.

Pykälän 2 momenttiin siirrettäisiin nykyisin 12 §:n 1 momenttiin sisältyvä säännös toimivaltaisesta lääninverovirastosta.

Pykälän 3 momenttiin otettaisiin nykyisin 12 §:n 2 momenttiin sisältyvät säännökset hakemuksen sisällöstä ja ratkaisun noudattamisesta sekä lisättäisiin hakemuksen yksilöimistä koskeva vaatimus. Ratkaisun voimassaoloaikaa koskevan säännöksen sanamuotoa yhdenmukaistettaisiin muiden verolakien vastaavien säännösten kanssa.

Pykälän 4 momentiksi lisättäisiin laista nykyisin puuttuva säännös asian kiireellisestä käsittelystä lääninverovirastossa ja muutoksenhakuasteissa.

21 §. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin kielto hakea muutosta valittamalla lääninveroviraston päätökseen, jolla ennakkoratkaisu on jätetty antamatta.

Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että valitusaika ennakkoratkaisua koskevasta lääninoikeuden päätöksestä olisi verotusmenettelystä annetun lain 71 §:n mukaisen 60 päivän sijasta 30 päivää tiedoksisaannista.

Pykälän 4 momenttiin sisältyvä viittaus 12 §:ään korvattaisiin viittauksella 12 a §:ään.

1.5.Laki korkotulon lähdeverosta

8 §. Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu. Pykälässä säädetään nykyisin sekä keskusverolautakunnan että lääninveroviraston ennakkoratkaisusta. Lääninveroviraston ennakkoratkaisua koskevat säännökset siirrettäisiin uuteen 8 a §:ään ja keskusverolautakunnan ennakkoratkaisua koskevien menettelysäännösten osalta viitattaisiin keskusverolautakunnasta annettavaksi ehdotettuun lakiin.

8 a §. Lääninveroviraston ennakkoratkaisu. Pykälään otettaisiin säännökset lääninveroviraston ennakkoratkaisusta.

Ennakkoratkaisun antamismahdollisuutta laajennettaisiin siten, että ennakkoratkaisu voitaisiin antaa yleisesti korkotulon lähdeverosta. Nykyisin ennakkoratkaisu voidaan antaa vain velvollisuudesta periä korkotulon lähdevero. Verovelvollisten ja veron perimiseen velvollisten oikeussuojan tarpeen kannalta korkotulon lähdeverotus on verrattavissa ennakkoperintään ja rajoitetusti verovelvollisen lähdeverotukseen. Kaikissa suorituksen maksaja toimii veron kerääjänä verovelvollisen puolesta. Myöskään ennakkoperinnässä ja rajoitetusti verovelvollisen lähdeverotuksessa ennakkoratkaisumenettelyn soveltamisalaa ei ole rajoitettu ainoastaan velvollisuuteen toimittaa ennakonpidätys tai periä lähdevero.

Lisäksi lakiin lisättäisiin säännökset hakemuksen sisällöstä ja ennakkoratkaisua koskevan valitusasian kiireellisestä käsittelyjärjestyksestä lääninverovirastossa ja muutoksenhakuasteissa.

17 §. Muutoksenhaku. Muutoksenhakua keskusverolautakunnan päätökseen koskeva 3 momentti kumottaisiin tarpeettomana. Muutoksenhausta säädettäisiin keskusverolautakunnasta annettavaksi ehdotetussa laissa.

1.6.Perintö- ja lahjaverolaki

21 a §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Koska ennakkoratkaisumenettely laajennettaisiin koskemaan myös perintöveroa, ennakkoratkaisua koskevat säännökset sijoitettaisiin 4 lukuun, joka sisältää perintöverotukselle ja lahjaverotukselle yhteiset säännökset verotusmenettelystä ja muutoksenhausta.

4. luvun otsikko. Lukuun siirrettäisiin ennakkoratkaisua koskevat säännökset. Luvun otsikko ehdotetaan tämän vuoksi muutettavaksi muotoon ''Verotus, ennakkoratkaisu ja muutoksenhaku''.

39 a §. Pykälään ja 39 b §:ään siirrettäisiin lahjaveroa koskevat säännökset 21 a §:stä ja lisättäisiin säännökset perintöveroa koskevasta ennakkoratkaisusta.

Pykälän 1 momentin mukaan lääninverovirasto voisi antaa ennakkoratkaisun perintö- tai lahjaverosta, eli ennakkoratkaisun antaminen olisi lääninveroviraston harkinnassa. Nykyisen 21 a §:n mukaan lääninverovirasto antaa ennakkoratkaisun siitä, onko luovutuksesta suoritettava veroa, sekä veron perusteesta ja määrästä. Lahjaveroa koskeva ennakkoratkaisu koski alun perin vain yrityksen tai maatilan sukupolvenvaihdosluovutuksia, joissa ennakkoratkaisun saaminen oli erityisen tärkeätä. Kun soveltamisalaa on myöhemmin laajennettu kaikkiin lahjoihin ja ehdotetaan nyt laajennettavaksi myös perintöveroon, nykyisen 21 a §:n sanamuodon mukainen ehdoton oikeus saada ennakkoratkaisu ei ole perusteltua. Ennakkoratkaisun antamisen edellytyksiä ehdotetaan muutettavaksi siten, että ennakkoratkaisun antaminen sekä perintöverosta että lahjaverosta olisi lääninveroviraston harkinnassa.

Ennakkoratkaisun antamatta jättäminen voi olla perusteltua esimerkiksi ilmeisissä verokeinottelutilanteissa. Verotuskäytännössä ovat yleisiä esimerkiksi tilanteet, joissa tosiasialliselta luonteeltaan lahjoitukseksi tarkoitettu oikeustoimi on toteutettu lainasopimuksen muodossa. Muun ohessa tämän luonteisia tilanteita silmällä pitäen lakiin lisättiin 1 päivänä tammikuuta 1996 voimaan tullut veron kiertämistä koskeva yleislauseke. Vaikka sen soveltamista koskevaan hakemukseen voi olla täysin hyväksyttäväkin syy, ei ole tarkoituksenmukaista asettaa lääninverovirastolle velvollisuutta kaikissa tapauksissa antaa ennakkoratkaisu.

Koska perintöverotuksessa ennakkoratkaisun antaminen muista kuin tulkinnallisista kysymyksistä on mahdollista vasta perunkirjoituksen jälkeen, jolloin on mahdollista toimittaa myös perintöverotus, ennakkoratkaisu on yleensä perusteltua antaa lähinnä tulkinnallisista kysymyksistä. Ennakkoratkaisun antaminen pelkästään perintöveron määrästä tulisi olla poikkeuksellista.

Pykälän 3 momentin mukaan ennakkoratkaisua voisivat hakea perintöverosta perinnönjättäjän kuoleman jälkeen pesän osakkaat ja leski ja lahjaverosta nykyiseen tapaan lahjan antaja tai saaja. Toimivaltainen lääninverovirasto olisi ensisijaisesti lahjan antajan tai perinnönjättäjän kotikunnan lääninverovirasto ja toissijaisesti omaisuuden sijaintipaikan tai verovelvollisen asuinkunnan lääninverovirasto.

39 b §. Pykälän 1 momenttiin otettaisiin säännökset ennakkoratkaisun sitovuudesta. Nykyisin 21 a §:n mukaan ratkaisua on sitovana noudatettava, jos luovutus tapahtuu kuuden kuukauden kuluttua lainvoimaiseksi tulosta. Koska vastaava kiinteä määräaika perintöverotuksessa ei ole tarkoituksenmukainen, ehdotetaan, että lääninverovirasto harkitsisi ennakkoratkaisun voimassaoloajan tapauskohtaisesti ottaen huomioon muun ohessa omaisuuden arvojen muuttumisen.

Pykälän 2 momenttiin otettaisiin asian kiireellistä käsittelyjärjestystä lääninverovirastossa ja muutoksenhakuasteissa koskevat säännökset.

44 §. Pykälään lisättäisiin kielto hakea muutosta valittamalla lääninveroviraston päätökseen, jolla ennakkoratkaisu on jätetty antamatta, ja tehtäisiin ennakkoratkaisujärjestelmän muuttamisesta johtuvat sanonnalliset tarkistukset. Pykälään sisältyvä säännös ennakkoratkaisua koskevan valituksen kiireellisestä käsittelyjärjestyksestä siirrettäisiin 39 b §:ään.

48 §. Pykälästä poistettaisiin kielto hakea valittamalla muutosta lääninoikeuden ennakkoratkaisua koskevan valituksen johdosta antamaan päätökseen. Valituskieltoa ei voida yleiseen valituslupajärjestelmään siirtymisen jälkeen pitää perusteltuna, vaan ennakkoratkaisusta tulisi voida valittaa yleisten periaatteiden mukaisesti. Muutosta lääninoikeuden päätökseen haettaisiin siten korkeimmalta hallinto-oikeudelta, jos se myöntää valitusluvan. Muutoksenhakuaika olisi 30 päivää tiedoksisaannista.

1.7.Kiinteistöverolaki

21 §. Ennakkoratkaisu. Pykälään tehtäisiin toimivallan siirtymisestä keskusverolautakunnalta lääninverovirastolle johtuvat muutokset.

Toimivaltainen lääninverovirasto olisi verotuksen toimittava lääninverovirasto. Säännökset hakemuksessa ilmoitettavista seikoista, ennakkoratkaisun sitovuudesta sekä kiireellisestä käsittelyjärjestyksestä lääninverovirastossa ja muutoksenhakuasteissa vastaisivat asiasisällöltään muihin verolakeihin sisältyviä ennakkoratkaisua koskevia vastaavia säännöksiä.

26 §. Muutoksenhaku lääninveroviraston ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökseen. Pykälään otettaisiin uusiksi 3 ja 4 momenteiksi lääninveroviraston ennakkoratkaisua koskevat muutoksenhakusäännökset. Valitusaika olisi 30 päivää tiedoksisaannista, kuten muistakin ennakkoratkaisuista.

27 §. Muutoksenhaku lääninoikeuden päätökseen. Pykälää muutettaisiin siten, että valitusaika ennakkoratkaisua koskevasta lääninoikeuden päätöksestä olisi verotusmenettelystä annetun lain 71 §:n mukaisen 60 päivän sijasta 30 päivää tiedoksisaannista.

1.8.Arvonlisäverolaki

146 a ja 146 b §. Pykäliin ehdotetaan tehtäväksi ennakkoratkaisujärjestelmän muuttamisesta johtuvat sanonnalliset tarkistukset siten, että nimitys ennakkotieto muutettaisiin ennakkoratkaisuksi.

190 §. Ennakkotiedon antamisen edellytyksiä muutettaisiin siten, että lääninverovirasto antaisi ennakkoratkaisun, jos se on hakijalle tärkeää. Nykyisen sanamuodon mukaan asian tulisi olisi hakijalle erityisen tärkeä. Ehdotettu sanamuoto vastaa paremmin noudatettua käytäntöä. Lisäksi säännöksiin lisättäisiin hakemuksen kirjallista muotoa koskeva vaatimus ja tehtäisiin ennakkoratkaisujärjestelmän muuttamisesta johtuvat sanonnalliset tarkistukset. Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisua koskeva 3 momentti siirrettäisiin uuteen 190 a §:ään.

190 a §. Pykälään otettaisiin säännökset keskusverolautakunnan oikeudesta antaa ennakkoratkaisuja arvonlisäverosta keskusverolautakunnasta annettavaksi ehdotetun lain mukaisesti.

193 §. Pykälään tehtäisiin ennakkoratkaisujärjestelmän muuttamisesta johtuvat sanonnalliset tarkistukset.

197 §. Pykälästä poistettaisiin viittaus, joka koskee muutoksenhakua keskusverolautakunnan antamaan ennakkoratkaisuun. Pykälään lisättäisiin kielto hakea muutosta valittamalla tullihallituksen päätökseen, jolla ennakkoratkaisu on jätetty antamatta. Lisäksi tehtäisiin ennakkoratkaisujärjestelmän muuttamisesta johtuvat sanonnalliset tarkistukset.

217 §. Pykälään tehtäisiin ennakkoratkaisujärjestelmän muuttamisesta johtuvat sanonnalliset tarkistukset.

1.9.Eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta annettu laki

7 §. Pykälään sisältyvä yleisviittaus liikevaihtoverolakiin korvattaisiin viittauksella arvonlisäverolakiin. Arvonlisäverolain noudattaminen soveltuvin osin koskisi myös mahdollisuutta hakea ennakkoratkaisua.

1.10.Arpajaisverolaki

15 §. Ennakkoratkaisu. Pykälään tehtäisiin ennakkoratkaisujärjestelmän muuttamisesta johtuvat sanonnalliset tarkistukset. Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että lääninverovirasto määräisi päätöksessään ennakkoratkaisun soveltamisajan. Nykyisin ennakkoratkaisu annetaan enintään antamista seuraavan vuoden loppuun. Lisäksi eräitä sanontoja yhdenmukaistettaisiin muihin verolakeihin sisältyviä ennakkoratkaisuja koskevia säännöksiä vastaaviksi.

16 §. Muutoksenhaku. Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että valitusaika ennakkoratkaisua koskevasta lääninoikeuden päätöksestä olisi verotusmenettelystä annetun lain 71 §:n mukaisen 60 päivän sijasta 30 päivää tiedoksisaannista. Lisäksi pykälään tehtäisiin ennakkoratkaisujärjestelmän muuttamisesta johtuvat sanonnalliset tarkistukset.

1.11.Leimaverolaki

91 §. Pykälään tehtäisiin toimivallan siirtymisestä keskusverolautakunnalta lääninverovirastolle aiheutuvat muutokset.

Ennakkoratkaisun antamiselle nykyisin asetetuista erityisistä edellytyksistä luovuttaisiin. Koska ennakkoratkaisun antaminen edelleenkin olisi viranomaisen harkinnassa, lääninverovirasto voisi jättää ennakkoratkaisun antamatta esimerkiksi silloin, kun asialla ei hakijan oikeusturvan kannalta ole merkitystä.

Toimivaltainen lääninverovirasto olisi hakijan kotikunnan lääninverovirasto. Lääninverovirasto määräisi ennakkoratkaisun soveltamisajan.

Pykälään lisättäisiin säännös ennakkoratkaisua koskevan asian kiireellisestä käsittelystä muutoksenhakuportaissa.

98 §. Muutoksenhakua keskusverolautakunnan päätöksestä koskeva 2 momentti kumottaisiin tarpeettomana.

98 a §. Muutoksenhakusäännöksiin tehtäisiin ehdotetusta 91 §:stä johtuvat tarkistukset. Ennakkoratkaisua koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta valittamalla lääninoikeuteen kuten muihinkin lääninveroviraston päätöksiin. Päätöksestä, jolla ennakkoratkaisu on päätetty jättää antamatta, ei kuitenkaan saisi valittaa. Vastaava rajoitus sisältyy yleisesti eri verolakeihin.

98 b §. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että valitusaika ennakkoratkaisua koskevasta lääninoikeuden päätöksestä olisi verotusmenettelystä annetun lain 71 §:n mukaisen 60 päivän sijasta 30 päivää tiedoksisaannista.

1.12.Moottoriajoneuvoverosta annettu laki

18 §. Pykälään tehtäisiin ennakkoratkaisujärjestelmän muuttamisesta johtuvat sanonnalliset tarkistukset.

1.13.Valmisteverotuslaki

42 ja 43 §. Pykäliin tehtäisiin ennakkoratkaisujärjestelmän muuttamisesta johtuvat sanonnalliset tarkistukset.

48 §. Pykälän 5 momenttiin tehtäiisiin ennakkoratkaisujärjestelmän muuttamisesta johtuva sanonnallinen tarkistus. Samalla pykälään lisättäisiin kielto hakea muutosta tullihallituksen päätökseen, jolla ennakkotieto on päätetty jättää antamatta.

Keskusverolautakunta voi verovelvollisen tai yhtymän kirjallisesta hakemuksesta antaa ennakkoratkaisun tuloverotuksesta ja varallisuusverotuksesta siten kuin keskusverolautakunnasta annetussa laissa ( / ) säädetään.

Hakemus on tehtävä ennen sen ajan päättymistä, jonka kuluessa veroilmoitus on määrätty annettavaksi.

Lääninverovirasto voi verovelvollisen tai yhtymän kirjallisesta hakemuksesta antaa tuloveroa ja varallisuusveroa koskevan tiedon siitä, kuinka lääninverovirasto tulee hakemuksessa tarkoitetussa asiassa verotusta toimitettaessa menettelemään ( ennakkotieto ).

Ennakkotiedon antaa verotuksen toimittava lääninverovirasto. Ennakkotieto annetaan määräajaksi, kuitenkin enintään verovuodelle, joka päättyy viimeistään ennakkotiedon antamista seuraavan kalenterivuoden aikana. Ennakkotietoa ei anneta, jos asiaa koskeva hakemus on vireillä keskusverolautakunnassa tai keskusverolautakunta on ratkaissut asian.

Hakemuksessa on ilmoitettava yksilöitynä kysymys, josta ennakkotietoa haetaan, ja esitettävä asian ratkaisemiseksi tarvittava selvitys. Hakemus on tehtävä ennen sen ajan päättymistä, jonka kuluessa veroilmoitus on määrätty annettavaksi.

Ennen kuin ennakkotietopäätös annetaan hakijalle tiedoksi, lääninveroviraston on hankittava veroasiamieheltä ilmoitus siitä, käyttääkö hän oikeuttaan hakea muutosta verotukseen, joka on toimitettu ennakkotiedossa tarkoitetulla tavalla. Ilmoitus on hankittava ja annettava viivytyksettä, ja ilmoituksesta tehdään merkintä ennakkotietopäätökseen.

Lääninveroviraston on verovelvollisen tai yhtymän vaatimuksesta noudatettava ennakkotietoa verotusta toimitettaessa.

Lääninveroviraston ennakkotietoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.

Lääninverovirasto voi kirjallisesta hakemuksesta antaa perintö- tai lahjaveroa koskevan ennakkoratkaisun.

Lahjaverosta ennakkoratkaisua voi hakea sekä luovuttaja että luovutuksensaaja. Perintöverosta ennakkoratkaisua voi hakea perinnönjättäjän kuoleman jälkeen kuolinpesän osakas, erityisjälkisäädöksen saaja ja eloonjäänyt puoliso, silloinkin kun tämä ei ole kuolinpesän osakas.

Ennakkoratkaisun antaa sen läänin lääninverovirasto, jonka alueella varallisuuden luovuttaja asuu tai jonka alueella perinnönjättäjä kuollessaan vakinaisesti asui. Jollei mainittuja säännöksiä voida soveltaa, ennakkoratkaisun antaa 24 §:ssä tarkoitettu lääninverovirasto.

Lainvoiman saanutta ennakkoratkaisua on verovelvollisen vaatimuksesta sitovana noudatettava siten kuin ennakkoratkaisussa määrätään.

Ennakkoratkaisua koskeva asia on käsiteltävä lääninverovirastossa, lääninoikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa kiireellisenä.

Edellä 43 §:stä säädetystä poiketen 39 a §:ssä tarkoitettuun ennakkoratkaisuun haetaan muutosta valittamalla sen läänin lääninoikeuteen, jonka tuomiopiirissä ennakkoratkaisu on tehty. Valitusoikeus on ennakkoratkaisun hakijalla ja veroasiamiehellä. Valituskirjelmä on toimitettava valitusajassa lääninverovirastoon.

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa ennakkoratkaisun tiedoksisaannista. Veroasiamiehen määräaika lasketaan päätöksen tekemisestä.

Päätökseen, jolla ennakkoratkaisu on jätetty antamatta, ei saa hakea muutosta valittamalla.

Lääninoikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallintooikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Muutoksenhaussa noudatetaan tällöin, mitä verotusmenettelystä annetun lain (1558/95) 70 ja 71 §:ssä säädetään. Valitusaika lääninoikeuden ennakkoratkaisua koskevasta päätöksestä on kuitenkin 30 päivää tiedoksisaamisesta. Valtion puolesta on valitusoikeus veroasiamiehellä.