HE 180/1995

1.Johdanto

Teletoiminta on kaikkialla länsimaissa elinkeinoelämän nopeimmin kasvavia aloja. Televerkot muodostavat yhteiskunnan tärkeän perusinfrastruktuurin. Televerkkojen tekniikka ja televerkoissa harjoitetun televiestinnän muodot kehittyvät jatkuvasti ja nopeasti. Tunnusomaista alan kansainväliselle kehitykselle on matkaviestinnän voimakas kasvu ja uusien laajakaistaisten televerkkojen kehittyminen, joita voidaan käyttää nopeaan tiedonsiirtoon ja muun muassa monimuotoiseen tekstin, äänen ja kuvan yhdistävän viestinnän välittämiseen.

Teletoiminnan kehitystä kiihdyttää tietotekniikan kehitys, joka tekee mahdolliseksi tarjota televerkkojen kautta entistä monipuolisempia palveluita. Tietoverkkojen palvelutarjonta ja käyttö lisääntyvät nopeasti. Televiestinnän merkityksen kasvu on keskeinen osa siirtymistä tietoyhteiskuntaan. Kehityksellä on laajoja yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutuksia.

Teletoiminnan taloudellinen merkitys on kasvanut jatkuvasti. Vuonna 1992 teletoiminnan osuus bruttokansantuotteesta oli taloudellisen yhteistyö- ja kehittämisjärjestön jäsenvaltioissa, jäljempänä OECD-maat , keskimäärin 2,12 prosenttia. Suurin se oli Uudessa Seelannissa (3,22 prosenttia) ja pienin Belgiassa (1,47 prosenttia). Euroopan yhteisöjen (EY) komissio on arvioinut, että bruttokansantuoteosuus kasvaa 7 prosenttiin vuosituhannen vaihteeseen mennessä. Arviossa ei ehkä kuitenkaan ole otettu riittävästi huomioon kilpailun aiheuttamaa telemaksujen alenemista.

Telealan teollisuus on maailman nopeimmin kasvavia teollisuuden aloja. Sen kasvu on yli 10 prosenttia vuodessa. Teleteollisuuden tuotannon arvon arvioidaan vuoteen 2000 mennessä ylittävän autoteollisuuden tuotannon arvon.

Yleinen teletoiminta voidaan jakaa kolmeen päälohkoon: puhelintoimintaan, matkaviestintään ja datasiirtoon. Puhelintoiminta on pääasiassa puheen välittämistä tätä toimintaa varten rakennetussa kiinteässä puhelinverkossa. Matkaviestinnässäkin välitetään nykyisin pääasiassa puhetta, joskin datan välitys matkaviestinverkoissa lisääntynee olennaisesti. Toisin kuin puhelinverkossa matkaviestinverkon telepäätelaite liitetään verkon tukiasemaan radioyhteydellä. Tukiasemalta eteenpäin matkaviestinverkonkin viestintä välitetään kiinteää televerkkoa pitkin.

Datasiirrossa välitetään tietokonekielisiä viestejä (dataa) tietokoneiden välillä. Datasiirto voidaan edelleen jakaa kytkentäiseen datasiirtoon ja datasiirtoon kiinteillä johdoilla. Ero on se, että kytkentäisessä datasiirrossa tilaaja voi yhteyskohtaisesti valita dataliittymän, jonka kanssa hän haluaa harjoittaa televiestintää. Lisälaitteita käyttäen kiinteissä puhelinverkoissa ja matkaviestinverkoissa voidaan siirtää myös dataa, ja vastaavasti datasiirtoverkossa voidaan siirtää puhetta.

Eri verkkojen tekniset ominaisuudet määritellään Telehallintokeskuksen teletoimintalain (183/87) nojalla antamissa teknisissä määräyksissä. Suomalaiset määräykset perustuvat alan kansainvälisiin sopimuksiin ja standardeihin.

Suomen teletoiminta on kansainvälisesti korkealla tasolla. Televerkot ovat kehittyneitä. Niiden välityksellä tarjotut palvelut ovat monipuolisia ja laadultaan hyviä. Myös telelaitoksemme ovat teknisesti edistyneitä, ja Suomen telealan teollisuus on maamme voimavaroihin ja kokoon nähden maailman laajinta. Vuonna 1994 teleteollisuuden vienti oli 6,2 prosenttia kokonaisviennistämme. Osuuden arvioidaan kasvavan 15 prosenttiin vuoteen 2000 mennessä. Myös teletoiminnan 1980-luvulla uudistettu ajanmukainen hallinto toimii tehokkaasti.

Suomessa teletoiminnan osuus bruttokansantuotteesta oli vuonna 1992 vain 1,87 prosenttia. Osuus on muihin kehittyneisiin maihin nähden vähäinen erityisesti sen vuoksi, että Suomen telemaksujen hintataso on selvästi OECD-maiden yleistä tasoa alhaisempi. Suomen yleisen teletoiminnan kokonaisliikevaihto oli vajaat 6,7 miljardia markkaa vuonna 1993. Siitä noin 65 prosenttia oli puhelintoiminnan, noin 25 prosenttia matkaviestinnän ja vajaat 10 prosenttia datasiirron ja muun teletoiminnan liikevaihtoa.

Vuonna 1994 liikevaihto väheni edelliseen vuoteen verrattuna puhelintoiminnassa 8 prosenttia, kasvoi matkaviestinnässä 17 prosenttia sekä datasiirrossa ja muussa teletoiminnassa 13 prosenttia.

Puhelintoiminnan suurin lohko on paikallispuhelintoiminta, joka oli vuonna 1994 yhteensä 44,2 prosenttia koko yleisen teletoiminnan markkinoista. Kaukopuhelintoiminnan liikevaihto oli 7,1 prosenttia ja kansainvälisen teletoiminnan 14,3 prosenttia yleisen teletoiminnan markkinoista.

Teletoiminnan markkinoiden arvioidaan kehittyvän taulukossa 1 esitetyllä tavalla:

Taulukko 1 : Suomen yleisen teletoiminnan markkinat 1985-1990 sekä niiden arvioitu kehitys v. 1995-2000 (milj. mk):

* Sisältää vuodesta 1990 ulkomaille edelleen tilitetyt maksut.

Paikallispuhelintoiminta on vielä toistaiseksi liikevaihdoltaan suurin yleisen teletoiminnan lohko. Paikallispuhelintoiminnan kanssa kilpaileva matkaviestintä hidastaa kuitenkin sen kasvua. Puheluhintojen alentumisen takia kaukopuhelintoiminnan liikevaihto alenee vähän, vaikka kaukopuhelin- toiminta kasvaa tasaisesti. Kaukopuhelumaksujen ennakoidaan edelleen alenevan. Kansainvälinen puhelintoiminta kasvaa 10-15 prosenttia vuodessa. Euroopan telemarkkinoiden avautuminen alentaa kuitenkin kansainvälistä teletoimintaa harjoittavien telelaitosten keskinäisiä tilitysmaksuja, mikä hidastaa kansainvälisen teletoiminnan liikevaihdon kasvua.

Matkaviestinnän kasvu on selvästi nopeampaa kuin yhdenkään muun yleisen teletoiminnan lohkon. Kehitys jatkuu samansuuntaisena arvioitavissa olevan ajan. Vuoteen 2000 mennessä matkaviestinnän osuus markkinoista kasvaa noin 40 prosenttiin, ja sen osuus markkinoista on viimeistään vuonna 1998 suurempi kuin paikallispuhelintoiminnan.

Telelaitosten liikevaihtoon kuuluu paljon muita eriä kuin teletoiminta. Telelaitosten harjoittamaa muuta toimintaa kuin teletoimintaa on muun muassa erilaisten lisäarvopalveluiden myynti, laitekauppa, verkkourakointi ja konsultointi. Kun vuonna 1994 yleisen teletoiminnan liikevaihto oli noin 6,7 miljardia markkaa, pääasiallisesti yleistä teletoimintaa harjoittavien yritysten kokonaisliikevaihto oli noin 9,5 miljardia markkaa.

Aina 1980-luvun puoliväliin saakka teletoimintaa harjoittivat Posti- ja telelaitos ja alueelliset puhelinlaitokset omilla toimialueillaan juurikaan kilpailematta keskenään. Posti- ja telelaitoksella oli yksinoikeus kaikkeen teletoimintaan lukuun ottamatta paikallista puhelintoimintaa toimiluvanvaraisten telelaitosten toimialueilla. Käytännössä se merkitsi, että Posti- ja telelaitos hoiti koko kauko- ja kansainvälistä teletoimintaa sekä valtakunnallisia matkaviestinverkkoja. Sen lisäksi Posti- ja telelaitoksen vastuulla oli paikallisteletoiminta alueella, joka vuonna 1994 käsitti noin 75 prosenttia koko maasta ja noin 28 prosenttia maan puhelinliittymistä.

Vain alueellisilla telelaitoksilla oli 1980-luvun puoliväliin saakka oikeus paikalliseen teletoimintaan lähinnä Etelä- ja Länsi-Suomessa olevalla alueella, jonka koko oli noin 25 prosenttia Suomesta. Alueella asui noin 70 prosenttia maan väestöstä. Vaikka alueellisten puhelinyhtiöiden vanhat toimialueet olivat keskimäärin ottaen edullisempia teletoiminnan hoitamisen kannalta, niiden kesken vallitsi myös suuria olosuhde-eroja.

Teletoimintalain voimaantulon jälkeen teletoiminta on avattu asteittain kilpailulle. Kehitys alkoi datasiirrosta ja yritysviestinnästä, laajeni vuonna 1990 valtakunnallisiin matkaviestinverkkoihin ja vuosina 1992-1994 paikallis- ja kaukoteletoimintaan sekä kansainväliseen teletoimintaan. Vuoden 1994 alusta kilpailua on ollut kaikessa kotimaisessa teletoiminnassa ja 1 päivästä heinäkuuta 1994 kaikessa kansainvälisessä teletoiminnassa. Ainoa merkittävä teletoiminnan lohko, jossa ei ole kilpailua, on matkaviestintä analogista tekniikkaa käyttävissä NMT-verkoissa. Niitä tarjoaa ainoastaan Telecom Finland Oy kahdessa eri NMT-verkossa, joiden liittymämäärä oli 1 päivänä lokakuuta 1995 yhteensä noin 620 000. Teletoiminta NMT-verkoissa on tällä hetkellä kannattavinta teletoimintaa. Toimilupahakemuksia kilpailevaan NMT-toimintaan ei ole teletoimintalain voimassa ollessa tehty. Käytännössä digitaaliset GSM-matkaviestinpalvelut kilpailevat NMT-palveluiden kanssa.

Suomessa oli 31 päivänä elokuuta 1995 yhteensä 78 telelaitosta. Merkittävimmät ovat valtionyhtiö Suomen PT Oy:n omistama Telecom Finland Oy, Puhelinlaitosten Liitto r.y.:n jäsenyritykset (Finnet-yhtiöt), joita ovat 46 alueellista, yleensä käyttäjien omistamaa telelaitosta tytär- ja osakkuusyrityksineen, sekä valtionyhtiö Imatran Voima Oy:n omistama Telivo Oy. Toimilupia on muiden muassa myös Valtionrautateillä, TVS Tekniikka Oy:llä ja Yleisradio Oy:llä. Lisäksi kytkentäisen datasiirron harjoittajiksi on ilmoittautunut lukuisa joukko yrityksiä, joissa on myös ulkomaisten telelaitosten tytäryhtiöitä.

Vuonna 1994 Telecom Finland Oy -konsernin liikevaihto oli 4,9 miljardia markkaa. Alueellisten puhelinyhtiöiden ja niiden teletoimintaa harjoittavien tytär- ja osakkuusyhtiöiden liikevaihto oli yhteensä 4,5 miljardia markkaa ja muiden telelaitosten teletoiminnan liikevaihto runsaat 50 miljoonaa markkaa, josta Telivo Oy:n 22,6 miljoonaa markkaa.

Arvio telelaitosten markkinaosuuksista toimiluvan ja ilmoituksenvaraisessa teletoiminnassa vuonna 1995 käy ilmi taulukosta 2.

Taulukko 2: Arvio Suomen telelaitosten markkinaosuuksista toimiluvan ja ilmoituksenvaraisessa teletoiminnassa 1.5.1995 (%)

Suomessa kilpailu on pääsääntöisesti toteutettu siten, että jokaisella telelaitoksella on oikeus itse rakentaa käyttämänsä televerkko. Telelaitos voi myös vapaasti vuokrata verkon tai verkkokapasiteettia muilta verkon omistajilta. Kilpailu on siten jo alun perin ulottunut myös infrastruktuurin, verkon tarjontaan. Muualla Euroopassa tunnettuja verkon hankinta- ja rakentamisoikeuden rajoituksia ei meillä ole koskaan ollut.

Maassamme on useita päällekkäisiä televerkkoja niin paikallisen kuin kauko- ja kansainvälisen teletoiminnankin harjoittamiseen. Tähän on johtanut historiallinen kehitys jo kauan ennen 1980-luvulla aloitettua kilpailua suosivaa telepolitiikkaa. Vaikka kilpailevia kiinteitä paikallisverkkoja ei ollut, kaukoteletoimintaa yksinoikeudella harjoittaneen posti- ja lennätinlaitoksen kaukoteleverkko ja teleksiverkko ulottuivat niillekin alueille, joilla paikalliset puhelinverkot kuuluivat alueellisille puhelinlaitoksille. Myöhemmin Posti- ja telelaitos rakensi myös valtakunnalliset NMT-verkot ja niiden tarvitsemat johtoverkot näille alueille. Kilpailun laajennuttua paikalliseen teletoimintaan Posti- ja telelaitos, sittemmin Telecom Finland Oy, on rakentanut yritysten ja kotitalouksien käyttöön myös paikallisia johtoverkkoja. Telecom Finland Oy suunnittelee myös uuden radiotekniikan käyttöönottoa, joka korvaisi kiinteät tilaajayhteydet.

Alueellisten puhelinyhtiöden perinteisiin toimialueisiin on kuulunut Helsingistä Turun ja Pohjanmaan kautta Ouluun kulkeva yhtenäinen vyöhyke sekä eräät sisämaan kaupungit ympäristöineen. Paikallisen teletoiminnan ohella yhtiöillä oli vanhastaan oikeus niin sanottuihin oikojohtoyhteyksiin paikallisalueidensa välillä. Käytännössä kaukoteleverkon rakentaminen televiestinnän kannalta tärkeimpään osaan maata merkitsi alueellisille puhelinyhtiöille ainoastaan paikallisten televerkkojen kytkemistä yhteen. Sen vuoksi ne saattoivat aloittaa kaukoteletoiminnan kilpailun nopeasti ja suhteellisen vähäisin investoinnein. Sen sijaan kilpaileva toiminta niiden uusilla paikallisteletoiminnan toimialueilla ei ole käynnistynyt yhtä ripeästi. Alueelliset puhelinyhtiöt ovat kuitenkin kokeilleet uusia tilaajajohdon korvaavia radioteknisiä ratkaisuja muun muassa Porvoossa ja Helsingissä.

Energian tuotanto- ja jakeluyritykset ovat niin Suomessa kuin muuallakin perinteisesti harjoittaneet teletoimintaa omaa tarvettaan varten sähkönsiirtoverkostossaan. Nykyisellä tekniikalla verkostoon on yksinkertaista ja edullista lisätä johtimia myös televiestinnässä käytettäväksi. Näin on käytännössä syntynyt esimerkiksi Imatran Voima Oy:n tytäryhtiön Telivo Oy:n valtakunnallinen televerkko, jota voidaan käyttää kaukoteletoiminnassa tarvittavien kaukoyhteyksien muodostamiseen. Yhtiölle myönnettiin vuonna 1992 toimilupa kaukoteletoimintaan ja sähkölaitosten paikalliseen teletoimintaan sekä sittemmin myös kansainväliseen teletoimintaan.

Yleisradio Oy:llä on oma ohjelmansiirtoverkko, jota voidaan käyttää televiestinnän välitykseen. Myös Valtionrautatiet on omaa toimintaansa varten rakentanut televiestinnän siirtoyhteyksiä. Suomen lainsäädäntö ei ole estänyt tällaisten televerkkojen omistajilta niiden käyttöä vuokraamalla siirtoyhteyksiä teletoimintaan. Sekä Yleisradio Oy:llä että VR-Rata Oy:llä on nykyisin toimilupa myös itsenäisen yleisen teletoiminnan harjoittamiseen.

Suomen kilpailutilanne on edellä mainituista syistä olennaisella tavalla erilainen kuin muut eurooppalaiset teletoiminnan hoitojärjestelmät, joissa ei perinteisesti ole sallittu vaihtoehtoisten televerkkojen tarjontaa. Suomen ohella laaja verkkokilpailu on Euroopassa näihin vuosiin saakka ollut tunnettu vain Isossa-Britanniassa ja 1990-luvun alkupuolelta myös Ruotsissa. EY:n komissiossa valmistellaan lainsäädäntöä, joka edellyttäisi televerkkojen tarjonnan vapauttamista kilpailulle viimeistään vuoden 1998 alusta. Euroopan unionissa (EU) verkkokilpailua pidetään keskeisenä keinona telemaksujen alentamiseksi Euroopassa.

Niissä Euroopan maissa, joissa telekilpailua on käytännössä ollut, se on pääasiassa toteutettu sallimalla niin sanottujen palvelun tarjoajien vuokrata telelaitoksilta yhteyksiä ja tarjota niitä edelleen käyttäjille. Myös valmisteilla oleva verkkokilpailua ja matkaviestintää koskeva yhteisölainsäädäntö suosii tämäntyyppisten yritysten toimintaa.

Suomessa ei perinteisesti ole ollut eurooppalaisen mallin mukaisia palvelun tarjoajia. Syksystä 1994 tähän saakka on kuitenkin myönnetty kahdeksan liikevaihdoltaan rajoitettua toimilupaa teletoimintaan ilman verkon rakentamisoikeutta. Tällaisella yleisellä teletoiminnalla on arvioitu olevan myönteistä vaikutusta palveluiden kehitykselle ja siten teletoiminnalle yleensä.

Teletoiminta on erittäin pääomavaltaista toimintaa. Telelaitosten investoinnit olivat vuonna 1994 runsaat 2,9 miljardia markkaa, joka oli yli 30 prosenttia telelaitosten liikevaihdosta, eli yli 40 prosenttia teletoiminnan liikevaihdosta.

Varsinaisen teletoiminnan ohella ala työllistää teollisuudessa, kaupassa ja palvelutuotannossa. Teletoiminta, telepalveluiden tuotanto ja teleteollisuus työllistävät Suomessa nykyisin yhteensä noin 28 300 henkeä. Välittömät työllisyysvaikutukset ja niiden arvioitu kehitys lähivuosina on esitetty taulukossa 3.

Taulukko 3. Telealan työvoima Suomessa vuonna 1990 ja arvio työllisyydestä vuosina 1995 ja 2000.

Teletoiminta on vanhastaan ollut säännelty elinkeino. Sääntely on ollut tarpeellista niin kauan kuin telelaitokset ovat hallinneet markkinoita joko lakiin tai toimilupiin perustuvin yksinoikeuksin tai vaihtoehtoisten viestintätekniikoiden puuttuessa. Kilpailun laajeneminen koko teletoiminnan kentälle ja uudet viestintätekniikat, erityisesti nopeasti kehittyvä langaton viestintä, ovat johtaneet siihen, että alan sääntelyn asteittainen purkaminen on tullut ajankohtaiseksi.

Teletoiminnan sääntely on kohdistunut alalle pääsyn ohella markkinoiden toimintaan. Kilpailun avautuessa kuluneen kymmenen vuoden aikana teletoimintalain nojalla on annettu hallinnollisia määräyksiä muun muassa telelaitosten maksujen yleisistä perusteista, kuluttajansuojasta, telelaitosten välisestä yhdysliikenteestä ja numeroinnista. Sen lisäksi on voimassa teknisiä määräyksiä televerkoista ja telepäätelaitteista.

Kansainvälisissä telealan hinta- ja laatuvertailuissa Suomi on menestynyt erittäin hyvin. Telelaitostemme tehokkuuden ja kilpailua ennakkoluulottomasti avanneen telepolitiikan ansiosta maamme telemaksut ovat maailman edullisimpien joukossa ja palvelutaso on korkea. Suomen telemaksujen taso eräisiin muihin maihin verrattuna on esitetty taulukossa 4.

Taulukko 4. Telemaksut eräissä OECD-maissa tammikuussa 1994.

Lähde: ''OECD Communications Outlook 1995''.

OECD:n vertailujen mukaan Suomen kiinteän puhelinverkon maksut ovat toiseksi edullisimmat yritysten ja seitsemänneksi edullisimmat kotitalouksien maksuissa. Yritysten ja kotitalouksien hintaeroon vaikuttaa tilastointitapa. OECD:n tilastoissa yritysten maksut ilmoitetaan verottomina, mutta kotitalouksien maksut verollisina. Suomessa telemaksuista kannetaan 22 prosentin arvonlisäveron ohella teleliikenteen verottamisesta annetun lain (961/93, muut. 715/94 ja 1107/94) nojalla veroa, joka on 9 prosenttia telepalvelun verottoman hinnan perusteella. Arvonlisäveroa on maksettava myös teleliikenteestä suoritettavasta verosta. Telepalvelun hinnasta on siten yhteensä noin 33 prosenttia veroa. Muissa vertailumaissa telepalveluihin kohdistuu vain yleinen arvonlisäverotus.

Sekä matkaviestinnän että yritysten kansainvälisen televiestinnän maksuissa Suomi on toiseksi edullisin OECD-maa. Suomen telekilpailu alkoi datasiirrossa 1980-luvun puolivälissä. Pakettikytkentäisen datasiirron maksuissa Suomen telemaksut ovat selvästi OECD-maiden edullisimmat.

Teknisesti televerkostomme on korkealla tasolla, ja uudet tekniikat saadaan Suomessa nopeasti kaupalliseen käyttöön. Esimerkiksi digitaaliset GSM-matkaviestinverkot ja laajakaistaiset ATM-verkot otettiin Suomessa käyttöön ensimmäisenä maailmassa.

2.Nykytila

3.Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

4.Esityksen vaikutukset

5.Asian valmistelu

Ehdotus on valmisteltu virkatyönä liikenneministeriössä. Siitä on saatu lausunnot kauppa- ja teollisuusministeriöltä, oikeusministeriöltä, puolustusministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, ympäristöministeriöltä, Ahvenanmaan maakuntahallitukselta, Telehallintokeskukselta, kilpailuvirastolta, kuluttaja-asiamieheltä, kuluttajavirastolta, Itä-Uudenmaan liitolta, Keski-Pohjanmaan liitolta, Kymenlaakson liitolta, Lapin liitolta, Pirkanmaan liitolta, Pohjanmaan liitolta, Päijät-Hämeen liitolta, Mikkelin läänin maakuntayhtymältä, Satakuntaliitolta, Savon liitolta, Uudenmaan liitolta, Varsinais-Suomen liitolta, sähköisen viestinnän varautumisen neuvottelukunnalta, Suomen tiedonsiirtoyhdistys STY r.y.:ltä, Kuluttajat-Konsumenterna r.y.:ltä, Suomen Kuluttajaliitto r.y.:ltä, Keskuskauppakamarilta, Suomen Pankkiyhdistys r.y.:ltä, Teollisuuden ja työnantajain keskusliitto TT:ltä, Suomen kuntaliitolta, Puhelinlaitosten Liitto ry:ltä, Telecom Finland Oy:ltä, Helsingin Puhelin Oy:ltä, Telivo Oy:ltä, Radiolinja Oy:ltä, Kaukoverkko Ysi Oy:ltä, Oy Finnet International Ab:ltä, Oy Datatie Ab:ltä, FUNET r.y.:ltä, Valtionrautateiltä, Yleisradio Oy:ltä, France Telecom Network Services Oy:ltä, Nordnet Oy:ltä, Sprint International Finland Oy:ltä, Uni-Telecommunications Oy:ltä, Helsinki Media Oy:ltä, Suomen Kaapelitelevisioliitto r.y.:ltä, Suomen Paikallisradioliitto ry:ltä, Tietojenkäsittelyn Palveluyritysten Liitto TIPAL r.y:ltä Kodintekniikkaliitto r.y.:ltä, Elektroniikan Tukkukauppiaat r.y.:ltä ja Siemens Oy:ltä.

Lausunnoissa on suhtauduttu myönteisesti ehdotuksen lähtökohtiin ja pääperiaatteisiin. Lausunnoissa esitetyt seikat on laajalti otettu huomioon jatkovalmistelussa. Lausunnoista on liikenneministeriössä laadittu erillinen yhteenveto.

Telecom Finland Oy pitää ehdotusta sinänsä oikeansuuntaisena teletoiminnan paikalliskilpailun avaamiseksi, mutta ei riittävänä. Yhtiön mielestä ehdotus ei takaa toimivaa kilpailua alueellisten puhelinyhtiöiden olemassa olevista omistusliittymistä. Yhtiö katsoo, että käyttäjällä tulisi olla oikeus irtisanoa sopimussuhteensa telelaitokseensa vain osittain ja käyttää tilaajajohtoa liittymäsopimuksen mukaisin ehdoin myös kilpailevan telelaitoksen palveluiden hankintaan. Telecom Finland Oy ei hyväksy myöskään sitä, että kilpailevalla televerkkoa rakentavalla telelaitoksella ei olisi itsenäistä oikeutta saada toiselta telelaitokselta yhteyksiä teletoimintalain ehdotetun 10 a §:n nojalla.

Puhelinlaitosten Liitto ry. puolestaan katsoo, että telemaksujen sääntely tulisi purkaa vasta siirtymäajan jälkeen, joka olisi pidempi erityisesti Telecom Finland Oy:n NMT-verkon maksujen suhteen. Käsitystään liitto perustelee sillä, että NMT-verkko on ainoa televerkko, jossa ei ole kilpailua.

1.Lakiehdotuksen perustelut

1 §. Soveltamisala. Ehdotettu 1 momentin sisältö vastaisi nykyistä 1 momenttia.

Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan laki ei koskisi ehdotetun muutoksen jälkeen teletoiminnan harjoittamista omaa tarvetta varten muuallakaan kuin toiminnan harjoittajan hallitseman kiinteistön alueella. Tällaisiin voimassa olevan lain 3 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin erillisverkkoihin sovellettaisiin kuitenkin 1 §:n 3 momentin säännöksiä. Nykyisin toiminta edellyttää liikenneministeriön 5 §:n nojalla myöntämää lupaa.

Käyttäjällä olisi oikeus rakentaa televerkko omaa tarvettaan varten. Rakentamiseen ei kuitenkaan sovellettaisi teletoimintalakia. Käyttäjällä ei olisi siten oikeutta perustaa telekaapelin sijoittamisoikeutta 11 §:n mukaiseen reittisuunnitelmaan.

Jos käyttäjän omaa tarvetta varten olevaan erillisverkkoon liitetään muita käyttäjiä, siitä tulee yleinen televerkko, johon ei sovelleta 1 §:n 2 momentin 1 kohtaa. Tällaista toimintaa varten tulee tapauksen mukaan hakea 5 §:n mukainen toimilupa tai tehdä 7 §:ssä tarkoitettu teletoimintailmoitus, jollei kysymys ole 1 §:n 2 momentin ehdotetun 5 kohdan mukaisesta vähäisestä teletoiminnasta.

Erillisverkko voidaan 2 a luvun mukaisesti liittää yleiseen televerkostoon, jolloin siitä on mahdollista harjoittaa televiestintää muihin televerkkoihin. Yleiseen televerkkoon liittämisen edellytyksistä säädetään 10 c ja 10 d §:ssä, joita sovellettaisiin myös 1 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun verkkoon, silloin kun verkko liitetään yleiseen televerkkoon.

Ehdotetun 2 momentin 2 kohdassa ei sitä vastaavaan, voimassa olevan lain 1 §:n 3 momentin 2 kohtaan verrattuna enää mainittaisi sellaista radiolaitteiden käyttöä, jossa yleistä teletoimintaa harjoittamatta muodostetaan radiolaitteita käyttäen kiinteä yhteys. Ehdotus merkitsisi sitä, että teletoiminta erillisverkossa ei kuuluisi pykälän 3 ja 4 momentin mukaisin rajoituksin lain soveltamisalaan silloinkaan, kun erillisverkko tai sen osa on toteutettu radiolaitteilla muodostettujen kiinteiden yhteyksien avulla.

Pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaisella jälleenmyynnillä tarkoitettaisiin toimintaa, joka sisältäisi pelkästään kiinteiden yhteyksien vuokraamista tai esimerkiksi kytkentäpalveluiden ostamista telelaitoksilta ja niiden jälleenmyyntiä asiakkaille. Toiminnalle on tunnusomaista, että sen harjoittajan käytössä ei ole lainkaan televiestien kytkentään tarvittavaa keskusta tai muita telelaitteistoja. Jälleenmyyjän pääasiallinen liikevoitto muodostuu jälleenmyyntihintojen ja hankintahinnan erotuksesta. Toiminnassa käytetään hyväksi telelaitosten määräalennuksia. Jälleenmyyntiin voi liittyä esimerkiksi konsultointia ja muita kuin teletoimintaan kuuluvia suoritteita. Sen sijaan toiminta ei olisi pelkkää jälleenmyyntiä, ja siihen sovellettaisiin teletoimintalakia, jos siihen liittyy teletoimintaan luettavia suoritteita, kuten esimerkiksi teleyhteyksien kytkentää toiminnan harjoittajan keskuksessa tai muussa laitteessa, joka on liitetty yleisiin televerkkoihin telelaitokselta vuokratuin yhteyksin. Tällaisen toiminnan harjoittamista varten tarvittaisiin joko 5 §:n mukainen toimilupa tai 7 §:n mukainen teletoimintailmoitus.

Käyttäjän ja telelaitoksen välille syntyisi sopimussuhde siinäkin tapauksessa, että käyttäjä hankkii telepalvelut jälleenmyyjän välityksellä. Telelaitos luovuttaisi liittymän tai muut telepalvelut loppukäyttäjälle, joka kuitenkin voisi käyttää asiamiehenään jälleenmyyjää. Jälleenmyyjä voisi yleiseen sopimusoikeuden mukaisesti tehdä asiakkaidensa kanssa sopimuksen myös siitä, että jälleenmyyjä jakaa telelaitoksen yhteislaskutuksen asiakkaille, perii näiltä maksut ja huolehtii laskujen maksamisesta telelaitokselle. Laskutuksen jakamisen oikeellisuudesta vastaisi tällöin jälleenmyyjä. Jos laskujen jakamisesta sen sijaan huolehtisi telelaitos, se vastaisi loppukäyttäjien laskujen oikeellisuudesta ja voisi periä laskutuspalvelunsa kustannukset käyttäjiltä. Telelaitoksen velvollisuutena ei siten olisi järjestää jälleenmyyjälle laskutuspalvelua korvauksetta. Jos jälleenmyyjä järjestäisi omien asiakkaidensa laskutuksen ja tilittäisi maksut edelleen telelaitokselle, tällä olisi oikeus käyttäjän liittymien sulkemiseen viivästystapauksissa silloinkin, kun jälleenmyyjä on laiminlyönyt telelaitokselle tulevien maksujen suorittamisen. Liikenneministeriö antaisi tarvittaessa asiasta tarkempia määräyksiä 10 §:n 2 momentin nojalla. Tarkoituksena on täydentää määräyksiä siten, että telelaitosten tulee liittää liittymäsopimukseen kohta, josta käyvät ilmi käyttäjän ja jälleenmyyjän oikeudet ja velvollisuudet silloin, kun telepalvelut hankitaan jälleenmyyjältä.

Ehdotetun 2 momentin 4 kohdan nojalla annettavalla päätöksellä liikenneministeriö voisi rajata lain soveltamisalan ulkopuolelle muutakin yleistä teletoimintaa puhelin- ja matkaviestintoimintaa lukuun ottamatta. Käytännössä tällaiset päätökset voisivat koskea lähinnä datasiirtotoimintaa. Ensi vaiheessa tällainen päätös annettaisiin kytkentäisestä datasiirtotoiminnasta, joka on nykyisin ilmoituksenvaraista toimintaa.

Vähäistä teletoimintaa koskeva 2 momentin 5 kohta vastaisi nykyistä 3 momentin 4 kohtaa.

Voimassa olevan 3 momentin säännös puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen teletoiminnasta olisi ehdotetun 2 momentin 1 kohdan vuoksi tarpeeton. Ehdotus ei vaikuttaisi näiden laitosten nykyiseen oikeuteen ylläpitää ja rakentaa televerkkoja.

Ehdotettu 3 momentti vastaisi sisällöltään nykyisen pykälän 4 momenttia. Siihen ehdotetaan uuden 2 momentin rakenteesta johtuvia tarkennuksia.

Jos lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävä televerkko halutaan liittää yleisen televerkoston osaksi tai yleisen televerkon liittymään, sen rakentamiseen sovellettaisiin 1 §:n 4 momentin mukaan ehdotetun 10 c §:n säännöksiä teleurakoinnista ja ehdotetun 10 d §:n säännöksiä televerkon omistajan velvollisuuksista. Säännökset ovat tarpeen sen varmistamiseksi, että yleiseen televerkostoon liitettävät verkot täyttävät yleiseltä televerkolta edellytetyt tekniset vaatimukset.

2 §. Määritelmiä. Lain mukaista televerkon määritelmää täsmennettäisiin, lakiin lisättäisiin yleisen televerkon määritelmä, ja lain mukaista telepäätelaitteen määritelmää täsmennettäisiin vastaamaan EY:n lainsäädännössä olevaa määritelmää, josta säädetään telepäätelaitteita ja niiden vaatimustenmukaisuuden vastavuoroista tunnustamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetussa neuvoston direktiivissä (91/263/ETY).

Pykälän 2 a kohdaksi lisättäväksi ehdotettu yleisen televerkon määritelmä ei vaikuttaisi lain soveltamiseen.

Telepäätelaitteen määritelmä laajentaisi voimassa olevan lain mukaista käsitettä jossakin määrin. Käytännössä Telehallintokeskuksen lain 20 §:n nojalla antamilla määräyksillä Suomessakin on saatettu voimaan EY:n lainsäädäntöä vastaava telepäätelaitteen määritelmä.

4 §. Oikeus teletoiminnan harjoittamiseen. Yleiseen teletoimintaan saisi ehdotetun 1 momentin mukaan oikeuden joko 5 §:n mukaisella toimiluvalla tai 7 §:n mukaisella teletoimintailmoituksella.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan siirrettäväksi nykyisin 6 §:n 2 momentissa oleva säännös. Momentissa tarkoitettu toiminta edellyttää kaapelilähetystoiminnasta annetun lain (307/87) 3 §:n mukaista toimilupaa, minkä vuoksi sitä varten ei edelleenkään tarvittaisi toimilupaa teletoimintaa varten. Kaapelilähetystoiminnan harjoittaja ei myöskään olisi velvollinen tekemään erillistä teletoimintailmoitusta. Jos kuitenkin säännöksessä tarkoitetussa verkossa harjoitetaan muuta teletoimintaa kuin ohjelmien jakelua, siihen sovelletaan teletoimintalain mukaista toimilupa- tai ilmoitusmenettelyä. Ohjelmien jakeluun muussa kuin paikallisessa televerkossa sovellettaisiin niin ikään teletoimintalain mukaista lupa- ja ilmoitusmenettelyä.

5 §. Toimilupa. Pykälän 1 momentin mukaan toimilupa tarvittaisiin enää vain sellaisen yleisen televerkon rakentamiseen ja ylläpitoon, joka on tarkoitettu pääasiallisesti puheluiden välittämiseen tai jossa yhteyksiä muodostetaan radiolaitteiden avulla. Yleisimpiä säännöksessä tarkoitettuja televerkkoja ovat puhelin- ja matkaviestinverkot. Toimilupa tarvittaisiin myös muun yleisen televerkon, esimerkiksi yleisen datasiirtoverkon rakentamiseen ja ylläpitoon, jos televerkossa muodostetaan yhteyksiä radiolaitteiden avulla. Säännös on tarpeen, koska samanaikaisesti voi olla vireillä useita hankkeita teletoimintaan, johon on käytettävissä vain rajoitettu määrä radiotaajuuksia. Toimilupamenettelyssä arvioitaisiin, mille useista kilpailevista hakijoista toimilupa on myönnettävä.

Pääasiallisesti puheluiden välittämiseen tarkoitettu televerkko ei ole esimerkiksi datasiirtoverkko, vaikka siinä voidaan ainakin rajoitetusti välittää myös puheluita. Jos tällaisessa televerkossa ei käytetä radiolaitteita yhteyksien muodostamiseen, verkon rakentaminen ei edellyttäisi toimilupaa, vaan 7 §:n mukainen teletoimintailmoitus olisi riittävä.

Pelkkä teletoimintaan kuuluvien palveluiden myynti, myös puhelin- ja matkaviestinverkoissa, olisi mahdollista jokaiselle, joka on tehnyt siitä 7 §:n mukaisen ilmoituksen.

Ehdotetun 2 momentin mukaan teletoimintalupa olisi oikeusharkintainen lupa. Se olisi myönnettävä, jos laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Momentin 1 kohdan mukaista taloudellisten voimavarojen riittävyyttä arvioitaessa otettaisiin huomioon sen toiminnan laatu ja laajuus, johon toimilupaa haetaan. Hakija esittäisi hakemuksessaan selvityksen aiotusta toiminnasta sekä rahoitus- ja investointisuunnitelman. Tarkemmat säännökset hakemukseen liitettävästä selvityksestä olisivat 32 §:n nojalla annettavassa asetuksessa. Nykyisin nämä säännökset ovat teletoiminta-asetuksen (868/92) 7 §:ssä. Toimilupa olisi myönnettävä, jos hakemukseen liitetyt selvitykset eivät osoita, että toiminnalla ei ole taloudellisia menestymisen mahdollisuuksia.

Momentin 2 kohdan mukaisten ehtojen katsottaisiin pääsääntöisesti täyttyvän, jollei hakijan tai sen edustajien voitaisi katsoa aikaisemmalla toiminnallaan osoittaneen, ettei hakija noudata esityksessä tarkoitettuja säännöksiä ja määräyksiä.

Momentin 3 kohdan nojalla lupahakemus voitaisiin hylätä, jos kyseistä toimintaa varten ei ole käytettävissä riittävästi radiotaajuuksia. Säännös on tarpeen erityisesti matkaviestinnässä. Usein matkaviestinverkkoja voidaan teknisesti mielekkäällä tavalla toteuttaa vain rajallinen määrä. Radiotaajuuksien käytöstä säädetään radiolaissa. Toimiluvat teletoimintaan, jossa käytetään radiotaajuuksia, myönnettäisiin yleisperusteluissa esitetyn pääsäännön mukaan hakemusten vireilletulojärjestyksessä. Toimilupaa käsiteltäessä selvitettäisiin, onko tarkoitukseen käytettävissä radiotaajuuksia. Radiotaajuudet varataan tiettyyn käyttöön kansainvälisessä yhteistyössä tehdyissä taajuussuunnitelmissa ja kansallisilla taajuusvarauksilla. Lain nojalla kenelläkään ei olisi oikeutta vaatia, että radiotaajuuksia varataan tiettyyn tarkoitukseen. Jos haettua radioteletoimintaa varten on vapaana sitä tarkoitusta varten varattuja radiotaajuuksia, yleisen teletoiminnan toimilupahakemusta ei kuitenkaan voitaisi hylätä sillä perusteella, että toimintaa ei pidetä tarpeellisena.

Jos samanaikaisesti olisi käsiteltävänä useita hakemuksia eikä kaikkia voitaisi radiotaajuuksien niukkuuden takia hyväksyä, toimilupa myönnettäisiin niille hakijoista, jotka parhaiten kykenisivät huolehtimaan käyttäjien tarpeista teletoimintalain mukaisesti. Milloin kysymys on televerkon rakentamisesta, johon radiotaajuuksien niukkuuden takia ei voida myöntää toimilupaa kaikille, toimilupien haettavanaolosta voitaisiin myös julkisesti ilmoittaa.

Erityisesti radioteleverkon rakentamista koskevaan toimilupaan voitaisiin aina lisätä ehto, jonka mukaan toiminta on aloitettava tietyn ajan kuluessa. Jos ehtoa ei noudateta, radiotaajuudet vapautuisivat muiden halukkaiden käyttöön.

Toimiluvat myöntäisi 3 momentin mukaan edelleen valtioneuvosto. Kun hakemukset ratkaistaisiin oikeusharkintana, ne eivät yleensä olisi sillä tavoin yhteiskuntapoliittisesti merkittäviä, että ne olisi käsiteltävä valtioneuvoston yleisistunnossa.

Hakijalla olisi toimilupapäätöksestä 27 §:n 2 momentin mukainen valitusoikeus. Valitus voisi koskea hylkäävää päätöstä, toimiluvan ehtoja tai sen voimassaoloaikaa. Muulla asianosaisella, esimerkiksi kilpailijalla, olisi valitusoikeus myös myönteisestä toimilupapäätöksestä.

6 §. Toimiluvan ehdot. Toimilupa voitaisiin pykälän 1 momentin nojalla myöntää myös määräajaksi. Määräaikainen toimilupa on tarpeen esimerkiksi, jos halutaan varmistaa, että telelaitos toteuttaa verkon rakentamisvelvoitteensa. Jotta telelaitos voisi tehdä mielekkäästi verkon rakentamisen vaatimat investoinnit, määräaika ei kuitenkaan voisi olla 10 vuotta lyhyempi.

Pykälän 2 ja 3 momentti ovat samansisältöiset kuin voimassa olevan 7 §:n 2 ja 3 momentti.

Pykälän 2 momentin nojalla toimiluvassa voitaisiin asettaa komission direktiivissä 90/388/ETY määriteltyjen olennaisten vaatimusten mukaisia ehtoja. Olennaisia vaatimuksia ovat direktiivin mukaan yleisen edun vaatimat muut kuin taloudelliset syyt, joiden vuoksi jäsenvaltio voi rajoittaa pääsyä yleiseen televerkkoon tai yleisiin telepalveluihin. Tälläisia syitä ovat verkon toimintojen varmistaminen, verkon toimintakyvyn ylläpito ja perustelluissa tapauksissa palvelujen yhteentoimivuuden takaaminen ja tietosuoja. Komissio on kyseisen direktiivin muuttamisen yhteydessä muuttamassa myös olenneisten vaatimusten määritelmää. Direktiiviluonnoksen mukaan olennaisia vaatimuksia olisivat lisäksi ympäristönsuojelun ja kaupunki- ja aluesuunnittelun tavoitteet, taajuuksien tehokas käyttö sekä radioaaltoihin perustuvan viestinnän ja muiden, maanpäällisten tai avaruudessa olevien, teknisten järjestelmien välisen haitallisen häirinnän ehkäiseminen.

7 §. Teletoimintailmoitus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin teletoiminnasta, jota varten ei tarvita toimilupaa. Sellaista olisi momentin 1 kohdan mukaan muussa kuin pääasiallisesti puheluiden välittämiseen tarkoitetussa televerkossa harjoitettu teletoiminta, milloin ei ole kysymys yleisestä teletoiminnasta, jossa muodostetaan yhteyksiä radiolaitteita käyttämällä. Nykyisinkin ilmoituksenvaraisen kytkentäisen datasiirtotoiminnan ohella toimilupaa ei edellyttäisi myöskään datasiirto kiinteillä johdoilla edes silloin, kun telelaitos rakentaa itse sitä varten tarvittavan verkon. Ilmoituksenvaraiseksi muuttuisivat myös teleksitoiminta ja sähkösanomien välitys, joilla ei kuitenkaan ole olennaista taloudellista merkitystä.

Myös televiestinnän välittäminen toimiluvanvaraisissa yleisissä televerkoissa vapautettaisiin momentin 2 kohdan mukaisesti toimiluvasta. Ilmoituksenvaraista olisi siten telelaitoksen toiminta, jossa se välittää televiestintää 5 §:n 1 momentin tai 7 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisessa televerkossa, sekä toiminta, jossa teletoiminnan harjoittaja välittää televiestintää toiselta telelaitokselta vuokraamillaan yhteyksillä. Telelaitoksella ei olisi oikeutta teletoimintailmoituksen perusteella rakentaa 5 §:n 1 momentissa tarkoitettua televerkkoa tai perustaa muita teleyhteyksiä laajemmin kuin käyttäjällä. Sen sijaan teletoimintailmoituksen tehnyt yritys voisi käyttää omaa keskustaan asiakkaidensa televiestinnän kytkemiseen ja edelleen välittämiseen. Yritys voisi yhdistää käyttäjiä keskukseensa muilta telelaitoksilta vuokratuilla tilaajayhteyksillä ja käyttää muita vuokraamiaan kiinteitä yhteyksiä keskuksensa yhdistämiseen yleiseen televerkostoon.

Ilmoituksenvarainen telelaitos voisi antaa käyttäjälle liittymän televerkkoon. Käyttäjän ja verkkoa ylläpitävän telelaitoksen välille ei syntyisi sopimussuhdetta. Liittymän loppukäyttäjälle luovuttanut telelaitos olisi asiakassuhteessa televerkkoa ylläpitävään telelaitokseen. Televerkon luovuttaneella telelaitoksella olisi oikeus estää televerkon käyttö esimerkiksi silloin, kun palvelua tarjoava telelaitos laiminlyö maksujen suorittamisen. Loppukäyttäjän, varsinaisen asiakkaan palvelutarjonta saattaisi siten loppua, vaikka hän olisi itse huolehtinut maksuistaan. Jos loppukäyttäjän palvelutarjonta edellä mainitussa tapauksessa olisi vaarassa loppua, liikenneministeriön tulisi 30 §:n muutettavaksi ehdotetun 1 momentin mukaan päättää toimenpiteistä teletoiminnan jatkamiseksi.

Momentin 3 kohdan nojalla toimilupaa ei tarvittaisi myöskään rajoitettujen käyttäjäryhmien teletoimintaan. Rajoitettu käyttäjäryhmä (''closed user group'') on yhteisön lainsäädännön soveltamiskäytännössä tunnettu käsite. Se tarkoittaa yritysryhmää, jolla on elinkeinotoiminnasta johtuva keskinäinen yhteys. Rajoitettu käyttäjäryhmä voi olla esimerkiksi tukkuliikkeen ja vähittäiskauppiaiden yhdessä muodostama ryhmä. Koska käsitteen yleinen määrittely on vaikeata, ja se myös riippuu eurooppalaisesta soveltamiskäytännöstä, ehdotuksen mukaan liikenneministeriö määrittelisi EY:n lainsäädännön mukaisesti, millaiset käyttäjäryhmät kuuluisivat kohdassa tarkoitettuihin ryhmiin.

Liikenneministeriö antaisi 8 §:n 3 momentin nojalla tarkemmat määräykset yhdysliikenteen toteuttamisesta 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa. Liikenneministeriö ja Telehallintokeskus antaisivat 20 §:n nojalla määräykset teletoimintailmoituksen tehneiden telelaitosten numeroinnista.

Pykälän 2 momentin mukaan teletoimintailmoitus tehtäisiin liikenneministeriölle. Menettely vastaisi nykyistä kytkentäisen datasiirron ilmoituskäytäntöä.

Teletoimintailmoituksen tehnyttä teletoiminnan harjoittajaa koskisi soveltuvin osin, mitä telelaitoksesta säädetään ja määrätään. Telelaitoksen velvollisuuksia koskevia säännöksiä on erityisesti 8 §:ssä. Sen sijaan 9 §:ää sovellettaisiin ainoastaan toimiluvan saaneisiin telelaitoksiin.

Liikenneministeriö voisi 3 momentin nojalla kieltää ilmoituksenvaraisen teletoiminnan harjoittamisen, jos on ilmeistä, että teletoiminnan harjoittaja ei täytä 5 §:n 2 momentissa toimiluvan saamiseksi säädettyjä ehtoja.

Niin ikään ilmoituksenvarainen toiminta voitaisiin kieltää telelaitokselta, joka rikkoo muutettavaksi ehdotetun 22 §:n 1 ja 2 momentin ristiinsubventoinnin estämistä koskevia säännöksiä. Säännös on tarpeen, jotta ristiinsubventoinnin valvonnassa olisi käytössä riittävä tehoste. Telelaitoksella olisi 27 §:n mukainen oikeus hakea muutosta liikenneministeriön päätökseen.

Ehdotuksen mukaan 26 §:ään lisättäisiin rangaistussäännös sen varalta, että teletoimintaa harjoitetaan tekemättä siitä teletoimintailmoitusta.

8 §. Telelaitoksen velvollisuudet. Pykälässä säädettäisiin telelaitosten velvollisuuksista. Säännökset koskisivat kaikkia telelaitoksia siitä riippumatta, ovatko ne saaneet oikeuden teletoimintaan toimiluvan tai teletoimintailmoituksen nojalla vai rakentavatko ja ylläpitävätkö ne televerkkoa vai pelkästään tarjoavat palveluita toisen telelaitoksen televerkossa.

Ehdotetun 1 momentin 1 kohdan mukaan telelaitoksella olisi velvollisuus toimintaoikeuksiensa mukaisen yleisen teletoiminnan harjoittamiseen. Säännös korvaisi nykyisen 9 §:n 1 momentin 1 kohdan.

Ehdotetun pykälän 1 momentin 2 kohtaa vastaava säännös on nykyisen 8 §:n 1 momentissa.

Telelaitokset olisivat momentin 3 kohdan nojalla velvoitettuja yhdysliikenteen järjestämiseen. Yhdysliikenteen järjestämisellä tarkoitetaan sitä, että kaikkiin televerkkoihin liittyneet käyttäjät voivat harjoittaa televiestintää keskenään. Telelaitoksilla olisi velvollisuus yhdysliikenteen järjestämiseen yhdessä muiden telelaitosten kanssa liikenneministeriön 3 momentin nojalla antamien tarkempien määräysten mukaisesti. Niillä on velvollisuus siihen, vaikka ne eivät pääsisi sopimukseen keskinäisistä korvauksistaan. Liikenneministeriö voisi pykälän nojalla myös määrätä, että jollakin telelaitoksella ei olisi yhdysliikennevelvollisuutta tai -oikeutta. Yhdysliikennevelvollisuutta ei olisi esimerkiksi pelkästään telepalveluita toisen telelaitoksen verkossa tarjoavalla telelaitoksella, jolla ei olisi omia tilaajanumeroita. Jos televerkkoon olisi päätöstä tehtäessä jo liitetty käyttäjiä, heitä olisi kuultava ennen päätöksen tekemistä.

Poikkeusoloihin varautumista koskeva momentin 4 kohdan säännös vastaa nykyisen 9 §:n 1 momentin 3 kohtaa.

Ehdotetun 1 momentin 5 kohdan mukaista toimivaltaa liikenneministeriö käyttäisi silloin, kun EY:n lainsäädäntö edellyttää jonkin tietyn palvelun saatavuuden varmistamista. Tällainen voi olla esimerkiksi jokin telepalveluiden vähimmäisvalikoima, jota yhteisön lainsäädännön mukaan on tarjottava kaikkialla EU:n alueella. Säännöksen mukaista toimivaltaa käytettäisiin kilpailun kannalta mahdollisimman neutraalilla tavalla. Ehdotuksessa tarkoitetut määräykset voitaisiin antaa joko toimiluvassa tai erillisellä päätöksellä.

Ehdotetun pykälän 2 momentin säännös korvaa voimassa olevan, sisällöltään saman 9 §:n 2 momentin.

Pykälän 3 momentti korvaa nykyisen 8 §:n 3 momentin. Liikenneministeriö voisi säännöksen nojalla antaa määräyksiä myös yhdysliikenteen maksujen yleisistä perusteista. Niillä voitaisiin antaa telemaksujen yleisistä perusteista annetun liikenneministeriön päätöksen mukaiset määräykset muun muassa verkkokorvauksesta. Näitä yleisiä määräyksiä ei ehdotuksen mukaan enää voisi antaa 22 §:n 2 momentin nojalla. Määräykset yhdysliikennemaksuista saattavat olla tarpeellisia myös EY:n lainsäädännön täytäntöönpanemiseksi Suomessa.

Voimassa olevan 8 §:n 3 momentin nojalla teletoiminnan yhdysliikenteestä annettua liikenneministeriön päätöstä (1110/93) täydennettäisiin myös tarkemmilla määräyksillä yhdysliikenteestä siinä tapauksessa, että toisella telelaitoksista ei ole oikeutta rakentaa televerkkoa.

Kun kaukoteletoiminnan kilpailu on rajoituksetonta, liikenneministeriö ei enää ole vahvistanut voimassa olevan lain mukaisesti telelaitosten välisiä siirtoyhteyksiä. Voimassa olevassa laissa oleva maininta siirtoyhteyksistä ehdotetaan sen vuoksi poistettavaksi laista.

9 §. Toimiluvan saaneen telelaitoksen velvollisuudet. Kaikkia telelaitoksia koskevien velvollisuuksien ohella niillä telelaitoksilla, joilla on toimilupa, olisi ehdotetun pykälän mukaiset erityiset velvoitteet. Pykälä koskisi siten niitä telelaitoksia, joilla on oikeus rakentaa pääasiallisesti puheluiden välittämiseen tarkoitettuja yleisiä televerkkoja sekä yleisiä televerkkoja, joissa yhteyksiä muodostetaan radiolaitteita käyttäen.

Velvollisuudet vastaisivat nykyisen lain mukaisia telelaitoksen velvollisuuksia. Pykälän 1 momentin 1 kohta vastaa voimassa olevan 8 §:n 1 momentin ensimmäistä virkettä ja 2 - 4 kohta voimassa olevan 9 §:n 1 momentin 1 - 3 kohtaa.

Pykälän 2 momentin mukaan liikenneministeriö voisi tarvittaessa vahvistaa toimiluvan saaneille telelaitoksille palvelutasovaatimuksia. Myös voimassa olevaan 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa edellytetään telelaitosten toimivan vahvistettujen palvelutasovaatimusten puitteissa, joskaan laissa ei anneta millekään viranomaiselle toimivaltaa vahvistaa vaatimuksia. Palvelutasovaatimusten asettaminen on tarpeen pantaessa kansallisesti täytäntöön EY:n lainsäädäntöä. Yhteisön lainsäädäntö saattaa velvoittaa antamaan kansallista lainsäädäntöä esimerkiksi palveluiden toimitusajasta ja siitä, miten telelaitosten on tiedotettava palvelutasostaan asiakkaille.

10 a §. Telelaitosten keskinäiset oikeudet ja velvollisuudet. Pykälän 1 momentin nojalla telelaitoksella olisi käyttäjän 10 §:ssä säädettyjä oikeuksia vastaava oikeus saada toisen telelaitoksen verkosta liittymiä, tilaajayhteyksiä ja muita kiinteitä yhteyksiä.

Pykälän 1 momentissa tarkoitettu oikeus olisi momentin 1 kohdan nojalla vain telelaitoksella, jolla itsellään ei ole oikeutta verkon rakentamiseen. Oikeus olisi kuitenkin myös telelaitoksella, joka on toisen telelaitoksen tytäryhtiö tai muutoin tämän määräämisvallassa. Periaate olisi sama silloinkin, kun luovutusta pyytävän telelaitoksen emoyhtiöllä on itsellään oikeus rakentaa vastaavia kiinteitä yhteyksiä.

Ehdotus merkitsee sitä, että verkkoa rakentava telelaitos, joka haluaa kilpailijaltaan liittymiä, tilaajayhteyksiä tai kiinteitä yhteyksiä ehdotetun pykälän nojalla, joutuu yhtiöittämään telepalveluiden tarjonnan. Näin televerkon rakentaminen ja telepalvelun tarjonta toiselta telelaitokselta vuokratussa televerkossa saadaan taloudellisesti niin erillisiksi toiminnoiksi, että ristiinsubventointia toimintojen välillä voidaan tehokkaasti valvoa.

Pykälän 1 momentin 2 kohdan nojalla telelaitoksella ei olisi velvollisuutta luovuttaa toiselle telelaitokselle tilaajayhteyksiä tai kiinteitä yhteyksiä, joita luovutusvelvollisen telelaitoksen omat käyttäjät tarvitsevat. Säännös on tarpeen, jotta televerkkoa ylläpitävä telelaitos voisi häiriöttä palvella omiakin asiakkaitaan. Luovutusvelvollisuus ei siis koskisi tilaajayhteyksiä eikä muitakaan teleyhteyksiä, jotka jo ovat luovutusvelvollisen telelaitoksen käyttäjien käytössä, jollei käyttäjä itse halua siirtyä luovutusta vaativan telelaitoksen käyttäjäksi. Niin ikään luovutusvelvollisuuden ulkopuolelle jäisivät teleyhteydet, joiden voidaan arvioida kohtuullisen ajan kuluessa tulevan luovutusvelvollisen telelaitoksen televerkkoon luovutushetkellä liittyneiden tai tulevaisuudessa liittyvien käyttäjien käyttöön.

Luovutusta vaativalla telelaitoksella olisi pykälän 1 momentin nojalla oikeus saada teleyhteyksiä harjoittaakseen yleistä teletoimintaa. Tällä tarkoitetaan liittymien tarjoamista niiden asiakkaiden käyttöön, joiden kanssa telelaitos on tehnyt sopimuksen liittymän toimittamisesta sekä näiden käyttäjien televiestinnän välittämistä.

Luovutusvelvollisuus koskisi yhtäläisesti kaikkia televerkkoja, niin puhelin-, matkaviestin- kuin datasiirtoverkkojakin. Luovutusvelvollisia olisivat ne telelaitokset, joilla on yleisen televerkon rakentamisoikeus joko toimiluvan (puhelin- ja matkaviestinverkot sekä verkot, joissa yhteyksiä muodostetaan radiolaitteiden avulla) tai teletoimintailmoituksen (muut televerkot) nojalla. Pykälän mukainen toisen telelaitoksen oikeus ei kuitenkaan olisi käyttäjän oikeutta laajempi. Siten esimerkiksi yleisradio-ohjelmien tai kaapelilähetysten jakeluun tarkoitettua televerkkoa ylläpitävä telelaitos ei olisi velvollinen vuokraamaan verkon kapasiteettia muuta teletoimintaa, kuten puhelin- tai datasiirtotoimintaa, varten.

Liittymän avulla telepalveluita tarjoava telelaitos voi yhdistää telepäätelaitteensa liittymän luovuttaneen telelaitoksen keskukseen tai muuhun telelaitteeseen, josta yhteys voidaan edelleen kytkeä yleisen televerkoston kautta muihin teleliittymiin. Toiselta telelaitokselta liittymän ottava telepalveluita tarjoava telelaitos saa tällöin liittymän luovuttaneelta telelaitokselta myös yleisen televerkoston kytkentäpalvelun. Liittymän saaneella telelaitoksella voi olla käyttäjäliittymässä omakin telelaite, jossa asiakkaan televiestintä kytketään toistamiseen. Nykyisin ilman verkon rakentamisoikeutta toimivat telelaitokset kytketään toimilupaehtojen mukaisesti toisen telelaitoksen televerkkoon käyttäjäliittymälle vahvistettujen normien mukaisesti.

Tilaajayhteydellä tarkoitetaan ehdotuksessa joko johtimitse tai radioteitse taikka niiden yhdistelmänä toteutettua yhteyttä, joka yhdistää käyttäjän telepäätelaitteen tai televerkon yleisen televerkon keskukseen tai niitä vastaavaan muuhun yleiseen televerkostoon kuuluvaan laitteeseen. Telepalveluita tarjoava telelaitos voisi pykälän 1 momentin nojalla toiselta telelaitokselta vuokraamallaan tilaajayhteydellä yhdistää asiakkaansa telepäätelaitteen tai televerkon itse ylläpitämäänsä keskukseen tai vastaavaan telelaitteeseen taikka mahdollisesti jonkin kolmannen telelaitoksen keskukseen. Tilaajayhteyden välityksellä sen vuokralle ottanut telelaitos voi tarjota keskuksensa kytkentäpalveluita asiakkailleen. Käyttäjä voisi siten hankkia teleliittymänsä ja telepalvelunsa muultakin kuin tilaajayhteyden toimittaneelta telelaitokselta. Keskus tai muu laite voidaan edelleen kytkeä esimerkiksi kaukokeskukseen ehdotetun pykälän 1 momentin nojalla vuokratuilla muilla kiinteillä yhteyksillä.

Matkaviestinverkossa telepalveluita tarjoava telelaitos voisi saada televerkkoa ylläpitävältä telelaitokselta ehdotetun pykälän nojalla myös matkaviestinliittymiä ja matkaviestinverkkojen yhteyksiä. Yhteydet käyttöönsä vuokrannut telelaitos voisi luovuttaa edelleen loppukäyttäjille liittymiä ja ylläpitää keskusta, joka välittäisi teleyhteyksiä matkaviestinverkossa. Tällainen palvelutoiminta edellyttäisi 7 §:n mukaista teletoimintailmoitusta.

Pykälän 1 momentin mukainen luovutusvelvollisuus ei koskisi liittymien, tilaajayhteyksien ja muiden kiinteiden yhteyksien ohella muita suoritteita kuten telelaitteiden sijoittamiseksi tarvittavia laitetiloja. Telelaitos ei olisi pykälän 1 momentin nojalla velvollinen myöskään järjestämään toisen telelaitoksen laskutusta tai tarjoamaan tälle muitakaan teletoimintaan kuulumattomia suoritteita.

Muuta tarkoitusta kuin teletoiminnan harjoittamista varten telelaitoksella olisi pykälän 1 momentin mukainen luovutusvelvollisuus myös niille telelaitoksille, joilla on vastaavan televerkon rakentamisoikeus. Siten esimerkiksi yleisöpuhelinpalveluita tai lisäarvopalveluita tarjoava telelaitos voisi nykyiseen tapaan saada liittymän toiselta telelaitokselta näiden palveluiden tarjoamiseksi.

Pykälän 2 momentin nojalla verkon rakentaneella telelaitoksella olisi laajempikin luovutusvelvollisuus eräisiin verkon osiin nähden. Kaapelikanavilla tarkoitetaan 2 momentin 1 kohdassa suojarakenteita, joihin voidaan sijoittaa kaapeleita teletoimintaa varten. Luovutusvelvollisuus koskisi kaapelikanavien tilaa, jota voidaan käyttää johdon sijoittamiseen. Myös ennen ehdotetun lain voimaantuloa rakennetut kaapelikanavat olisivat luovutuksen piirissä, mikäli niissä on vapaata tilaa, jota kanavat rakentanut telelaitos ei kohtuullisen ajan kuluessa tarvitse teletoimintaansa.

Radiomastot ovat rakennelmia, joihin voidaan sijoittaa antenneja muun muassa matkaviestinnän tukiasemiksi. Antennipaikkojen vapaana olemista arvioitaessa otettaisiin huomioon myös radiolähetinten toisilleen aiheuttamat häiriöt.

Kaapelikanavien ja radiomaston antennipaikkojen luovutusvelvollisuus koskisi vain tilanteita, joissa niiden rakentaminen ei olisi tarkoituksenmukaista ympäristönsuojelullisista tai kaavoitus- tai aluesuunnittelullisista syistä.

Koska telelaitoksella on 3 §:n 1 momentin ja 10 §:n sekä muutettavaksi ehdotetun 10 a §:n mukainen palvelupakko, verkon rakentamisoikeuden saaneella telelaitoksella olisi velvollisuus rakentaa televerkkoa kysyntää vastaavalla tavalla myös muiden muutettavaksi ehdotetun 10 a §:n 1 momentissa tarkoitettujen telelaitosten käyttöön. Toimiluvassa, 9 §:n 2 momentin nojalla vahvistetuissa palvelutasovaatimuksissa ja 20 §:n nojalla annetuissa teknisissä määräyksissä voitaisiin antaa tarkempia määräyksiä verkon rakentamisesta.

Liikenneministeriö antaisi pykälän 3 momentin nojalla tarkemmat määräykset pykälän soveltamisesta. Päätöksellä määrättäisiin muun muassa siitä, mitä seikkoja on otettava huomioon käyttäjien kohtuullista tarvetta arvioitaessa. Liikenneministeriö määräisi myös menettelystä siinä tapauksessa, että telelaitokset eivät voi sopia luovutuksen ehdoista.

Telepalveluita pykälän nojalla luovuttava telelaitos voisi periä siitä parhaaksi katsomansa hinnan. Jos telelaitos harjoittaa itsekin sellaisen palvelun tarjontaa, johon se vuokraa verkkoa, telelaitoksen tulee noudattaa muutettavaksi ehdotetun 22 §:n 1 momentin säännöstä ja mainitun pykälän 3 momentin nojalla tarvittaessa annettuja liikenneministeriön määräyksiä. Hinnoitteluun sovellettaisiin myös yleistä kilpailulainsäädäntöä, joka näiltä osin on yhdenmukainen ehdotuksen kanssa.

Jos luovutusvelvollisia telelaitoksia olisi yhtä useampia, liikenneministeriö määräisi pykälän 4 momentin nojalla, mikä telelaitoksista olisi luovutusvelvollinen. Tällainen määräys annettaisiin vain silloin, kun asiasta ei voida sopia luovutusvelvollisen ja luovutusta vaativan telelaitoksen kesken. Määräys tulisi kysymykseen erityisesti silloin, kun luovutusvelvollisuuden toteuttamiseksi on rakennettava uusia teleyhteyksiä. Liikenneministeriö määräisi luovutusvelvolliseksi sen telelaitoksen, jonka rakentamana yhteys on toteutettavissa teknisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Määräystä annettaessa otettaisiin huomioon myös luovutusta vaativan telelaitoksen omistus- ja riippuvuussuhteet muihin telelaitoksiin, joilla on oikeus rakentaa vastaavia verkkoja.

10 b §. Telepäätelaitteiden maahantuonti, myynti ja kaupanpito. Nykyisen 10 a §:n säännökset ehdotetaan otettaviksi 10 b §:ään, joka samalla siirrettäisiin teletoiminnan harjoittamista koskevaan 2 lukuun.

Yleisperusteluissa esitetyistä syistä ehdotuksen uuden 4 momentin mukaan telepäätelaitteen myyjä joutuisi myymään päätelaitteita samalla hinnalla siitä riippumatta, hankkiiko ostaja myyjältä muitakin, teletoimintaan kuuluvia suoritteita.

Teletoimintaan kuuluvilla suoritteilla tarkoitetaan ehdotuksen 4 momentissa muun muassa televerkon liittymää. Myyjällä tarkoitetaan joko telepäätelaitekauppaa harjoittavaa telelaitosta tai telepäätelaitteita myyvää kauppiasta, joka telelaitoksen kanssa tekemänsä sopimuksen mukaan jälleenmyy teletoimintaan kuuluvia suoritteita.

10 c §. Teleurakointi. Nykyisen 10 b §:n säännökset otettaisiin 10 c §:ään. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka nojalla Telehallintokeskus voi päätöksellään määrätä, että vähäisiä asennustöitä saa tehdä ilman laissa tarkoitettua valtuutusta. Tällainen määräys annettaisiin töistä, jotka voi suorittaa yleisen televerkoston toimintaa vaarantamatta ilman teleurakoinnissa yleensä tarvittavaa ammattipätevyyttä.

10 d §. Televerkon omistajan velvollisuudet. Nykyisen 10 c §:n säännökset ehdotetaan otettavaksi 10 d §:ään.

20 §. Tekniset määräykset. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin muutos, koska 10 b §:n säännökset ehdotetaan siirrettäviksi 10 c §:ään.

22 §. Telemaksut. Yleisperusteluissa esitetyistä syistä pykälästä poistettaisiin telemaksujen tasapuolisuutta ja kohtuullisuutta koskeva yleinen säännös. Maksujen tasapuolisuutta ja kohtuullisuutta koskeva vaatimus jäisi kuitenkin voimaan telelaitosten välisissä maksuissa ehdotetussa 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa.

Toimiluvan saanut telelaitos voisi harjoittaa myös ilmoituksenvaraista toimintaa joko itse taikka tytär- tai osakkuusyhtiönsä välityksellä. Tällöin sen kilpailijoiltaan 10 a §:n mukaisista suoritteista perimien maksujen tulisi olla tasapuolisia ja kohtuullisessa suhteessa suoritteen tuottamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin.

Ehdotuksessa tarkoitetaan tasapuolisuudella sitä, että telelaitoksen perimien maksujen tulee määräytyä samojen perusteiden mukaan siitä riippumatta, mille telelaitokselle ja millaisten palveluiden tarjoamista varten 10 a §:ssä tarkoitettuja suoritteita luovutetaan. Säännös on välttämätön, jotta telelaitos ei voisi parantaa omaa kilpailuasemaansa hinnoittelemalla suoritteensa oman toimintansa kannalta edullisesti.

Ehdotetun 2 momentin nojalla 1 momentin säännöstä sovellettaisiin myös silloin, kun toimiluvan saaneella telelaitoksella muutoin kuin omistuksen perusteella on määräämisvalta palveluita tarjoavaan telelaitokseen. Määräämisvalta saattaa tällaisessa tapauksessa perustua telelaitosten keskinäiseen sopimukseen tai muuhun järjestelyyn.

Telelaitokset voisivat sopia keskinäisistä maksuistaan. Liikenneministeriö vahvistaisi 3 momentin nojalla määräyksiä näistä maksuista vain tarvittaessa. Kustannuslaskentaperiaatteiden ohella määräykset voisivat koskea muun muassa sitä, miten telelaitos, joka sekä rakentaa ja ylläpitää televerkkoa että tarjoaa siinä telepalveluita, joutuisi pitämään erityyppiset toimintansa taloudellisesti riittävän erillisinä. Vaatimus on välttämätön, jotta kustannuslaskentajärjestelmiä voidaan soveltaa. Ehdotus ei kuitenkaan sisällä vaatimusta siitä, että palvelun tarjonta olisi organisoitava erilliseksi oikeushenkilöksi. Toisaalta säännös ei myöskään estä tällaista kehitystä.

Kustannusten laskemisesta tarvittaessa annettavissa määräyksissä noudatettaisiin telemaksujen yleisistä perusteista annetun liikenneministeriön päätöksen 6 §:n mukaisia periaatteita. Määräykset olisivat myös yhdenmukaiset EY:n lainsäädännön mukaisten kustannuslaskentaperiaatteiden kanssa.

Ehdotetun 3 momentin nojalla annettujen liikenneministeriön määräysten mukaan määräytyvien telemaksujen tulisi olla kohtuullisessa suhteessa suoritteen tuottamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Suoritteen kustannuksia arvioitaessa otettaisiin huomioon luovutettavan liittymän, tilaajajohdon tai kiinteän yhteyden taloudellisuus ja kustannusvastaavuus pitkän aikajakson kuluessa. Luovutushinta määriteltäisiin siten, että luovutus olisi liittymän tai yhteyden rakentamiskustannukset huomioon ottaen kannattavaa toimintaa televerkon rakentaneelle telelaitokselle. Maksun tulisi kattaa myös kohtuullinen tuotto sijoitetulle pääomalle.

Liikenneministeriön 3 momentin nojalla tarvittaessa vahvistamat määräykset johtaisivat siihen, että telelaitosten olisi laskennallisesti eriytettävä muun muassa tilaajayhteyden toteuttamisesta ja muista telepalveluista käyttäjältä perimänsä telemaksut. Viimeksi mainittuja peritään muun muassa televiestinnän välittämiseksi tarvittavista kytkentä-, ohjaus- ja reitityspalveluista sekä muista sellaisista palveluista. Erittely on välttämätön, jotta maksujen tasapuolisuutta ja kustannussuuntautuneisuutta voidaan valvoa.

Liikenneministeriön määräykset koskisivat myös ennen lain voimaantuloa tehtyjä tilaajasopimuksia. Jos käyttäjä siirtyy toisen telelaitoksen asiakkaaksi, hän voisi irtisanoa tilaajajohdon toimittaneen telelaitoksen kanssa tekemänsä sopimuksen. Käyttäjän uusi telelaitos voisi 10 a §:n nojalla saada entiseltä telelaitokselta vuokralle käyttäjän tilaajajohdon, josta entinen telelaitos saisi kaupallisesti tai 22 §:n mukaisesti määräytyvän vuokran.

Pykälän 3 momentin nojalla annettaisiin myös määräykset, joilla telelaitosten välisissä maksuissa pannaan täytäntöön EY:n lainsäädännön säännökset muun muassa telemaksujen tasapuolisuudesta ja julkisuudesta. Tarvittaessa liikenneministeriö voisi myös antaa tarkempia määräyksiä siitä, mitä seikkoja otetaan huomioon maksujen tasapuolisuutta arvioitaessa.

Voimassa olevan 22 §:n 2 momentin nojalla annetut määräykset telelaitosten välisistä yhdysliikennemaksuista ja esimerkiksi verkkokorvauksesta voitaisiin edelleen pitää voimassa ehdotetun 8 §:n 3 momentin nojalla.

Ehdotetun 4 momentin 1 kohdan nojalla liikenneministeriö voisi edelleen antaa määräyksiä muidenkin telemaksujen yleisistä perusteista, jos telemaksujen kehitys vääristyisi ehdotuksessa tarkoitetulla tavalla. Määräävällä markkina-asemalla tarkoitetaan säännöksessä samaa kuin kilpailunrajoituksista annetun lain 3 §:ssä.

Liikenneministeriön tulisi säännöksen nojalla tarvittaessa puuttua asiaan, jos telemaksujen kehitys vaarantaisi teletoimintalain tavoitteiden toteutumisen. Liikenneministeriön tulisi pyrkiä vaikuttamaan kehitykseen ensi sijassa telelaitosten kanssa neuvotellen. Liikenneministeriö käyttäisi 4 momentin 1 kohdan mukaista toimivaltaansa vain poikkeuksellisesti. Määräykset tulisi rajoittaa koskemaan vain seikkoja, joiden sääntely on välttämätöntä lain tavoitteiden toteutumisen kannalta. Myös määräysten voimassaolo tulisi rajoittaa lyhyimpään mahdolliseen aikaan.

Liikenneministeriön toimivalta ei ulottuisi määräävän markkina-aseman väärinkäytön yleiseen valvontaan. Se on kilpailunrajoituksista annetun lain nojalla kilpailuviranomaisten tehtävä.

Määräykset voisivat koskea tiettyjä käyttäjien kannalta keskeisiä palveluita, kuten puhelinpalveluita, tai yleisesti kaikkia telemaksuja. Ne voisivat koskea myös pelkästään kuluttajien peruspalveluista, esimerkiksi peruspuhelinpalvelusta perittävien telemaksujen tasapuolisuutta ja kohtuullisuutta. Määräyksiä voitaisiin antaa esimerkiksi siinä tapauksessa, että määräävässä markkina-asemassa oleva telelaitos pyrkisi kilpailijoiden poissulkemiseen hinnoittelemalla suoritteensa järjestelmällisesti alle tuotantokustannusten.

Ehdotetun 4 momentin 2 kohdan nojalla liikenneministeriö voisi panna Suomessa täytäntöön EY:n lainsäädännön säännökset telemaksuista. Tällaisia säännöksiä sisältyy muun muassa avoimen verkkotarjonnan soveltamista vuokrajohtoihin koskevaan neuvoston direktiiviin (92/44/ETY) samoin kuin valmisteilla oleviin muihin direktiiveihin. Näiden direktiivien mukaan tiettyjen asiakkailta perittyjen telemaksujen on määräydyttävä kustannuslaskennan perusteella. Avoimen verkkotarjonnan soveltamista vuokrajohtoihin koskevassa neuvoston direktiivissä edellytetään myös erityisiä menettelyitä hintojen muutosten ilmoittamisessa EY:n komissiolle. Jos yhteisön lainsäädäntöön sisältyy Suomen tavoin jo kilpailtujen telemarkkinoiden kannalta haitallisia säännöksiä, niiden haitalliset vaikutukset pyritään minimoimaan uusia säännöksiä annettaessa.

23 §. Tiedonsaantioikeus. Telehallintoviranomaisten oikeutta saada tietoja telelaitoksilta erityisesti 22 §:n 1 ja 2 momentin noudattamisen valvomiseksi ehdotetaan täydennettäviksi. Tiedonsaanti on tarpeellista, jotta liikenneministeriö voi ajoissa ryhtyä 22 §:n 3 ja 4 momentin mukaisiin toimenpiteisiin, milloin se osoittautuu tarpeelliseksi.

Pykälään lisättäväksi ehdotettu 2 momentti vastaa kilpailunrajoituksista annetun lain 10 §:n 1 momenttia. Säännöksessä tarkoitettaisiin telelaitosten yhteenliittymällä esimerkiksi Puhelinlaitosten Liitto r.y.:tä.

Pykälään lisättäväksi ehdotettu 3 momentti vastaa kilpailunrajoituksista annetun lain 11 §:n 1 momenttia. Säännöksen mukainen oikeus saada tietoja kohdistuisi ainoastaan telelaitoksiin, joilla on toimilupa.

Telehallintokeskuksella olisi pykälään lisättäväksi ehdotetun 4 momentin nojalla vastaava oikeus tiedonsaantiin.

26 §. Luvaton teletoiminnan harjoittaminen. Pykälän 1 kohtaan lisättäisiin rangaistussäännös sen tapauksen varalta, että teletoimintaa harjoitetaan tekemättä siitä 7 §:n mukaista teletoimintailmoitusta tai vastoin 7 §:n 3 momentin nojalla annettua kieltoa.

26 a §. Teletoiminnasta annettujen säännösten rikkominen. Pykälän 1 momentin 2-4 kohtaan tehtäisiin muutokset, koska voimassa olevaa 10 a - 10 c §:ää vastaavat säännökset ehdotetaan siirrettäviksi 10 b - 10 d §:ään.

30 §. Toimenpiteet teletoiminnan lopettamisen johdosta. Telelaitoksen palvelutarjonta voi loppua sen vuoksi, että telelaitos menettää oikeutensa harjoittaa teletoimintaa. Telelaitos voi lopettaa toimintansa muustakin syystä, esimerkiksi konkurssin vuoksi. Loppukäyttäjän palvelutarjonta voi loppua muulloinkin. Ehdotettu laki ei estä televerkkoa ylläpitävää telelaitosta sulkemasta palveluita tarjoavan telelaitoksen liittymiä ja lopettamasta yhteyksien toimittamista, jos viimeksi mainittu telelaitos laiminlyö verkon vuokrien maksun.

Ehdotuksella pyritään varmistamaan se, että käyttäjien palvelut eivät loppuisi, vaikka telelaitos lopettaisi palvelutarjontansa. Vaikka käyttäjällä olisi 10 §:n mukainen oikeus saada vastaavat telepalvelut muiltakin telelaitoksilta, palvelutarjonnan loppuminen voisi joksikin aikaa keskeyttää käyttäjien televiestintämahdollisuudet. Jotta keskeytys olisi mahdollisimman lyhyt, liikenneministeriön päätöksellä voitaisiin velvoittaa jokin telelaitos antamaan liittymä niille käyttäjille, joiden palvelut ovat lakanneet. Pääsääntöisesti se olisi telelaitos, joka on luovuttanut televerkon telepalveluita tarjoavan telelaitoksen käyttöön. Jos kuitenkin tällainen televerkkoa ylläpitävä telelaitos ei itse harjoittaisi palvelutarjontaa verkossaan, se voisi olla muukin televerkossa palveluita tarjoavista telelaitoksista. Käyttäjällä olisi aina oikeus valita jokin muukin kuin liikenneministeriön päätöksen mukainen telelaitos.

Telelaitoksella, joka velvoitettaisiin antamaan liittymiä 30 §:n 1 momentin nojalla, olisi oikeus periä liittymien antamisesta maksu samoin kuin muiltakin käyttäjiltä.

Jotta palvelutarjonnan jatkuvuus turvattaisiin, telelaitos ei voisi sulkea toiselle telelaitokselle luovuttamaansa liittymää tai estää kiinteiden yhteyksien käyttöä ilmoittamatta asiasta etukäteen liikenneministeriölle. Pykälään lisättäväksi ehdotetun 2 momentin mukaan ilmoitus olisi tehtävä viimeistään viikkoa ennen aiottua toimenpidettä.

4.Säätämisjärjestys

Ehdotuksessa on otettu huomioon hallituksen esityksestä sähkömarkkinalaiksi (HE 138/1994 vp) annetussa perustuslakivalio-kunnan lausunnossa esitetyt seikat.

Teletoimintalain muutettavaksi ehdotetun 10 a §:n nojalla televerkkoa ylläpitävän telelaitoksen on tarjottava liittymiä sekä vuokrattava tilaajayhteyksiä ja kiinteitä johtoja televerkostaan telelaitoksille, joilla ei ole oikeutta itse rakentaa televerkkoa. Säännöksellä rajoitettaisiin televerkon omistajan vapaata määräämisvaltaa siihen, kenelle se luovuttaa telepalveluiden tarjonnan edellyttämiä liittymiä ja yhteyksiä. Muutettavaksi ehdotettu 22 § koskee lisäksi niitä ehtoja, joilla tällaisen luovutuksen tulee tapahtua. Luovutusvelvollisella olisi oikeus saada luovutuksesta korvaus, joka on kohtuullisessa suhteessa kustannuksiin. Korvaus sisältäisi liikevoiton, ja siitä voitaisiin sopia kaupallisesti. Liikenneministeriö voisi ehdotetun 22 §:n 3 momentin nojalla tarvittaessa antaa määräyksiä teletoiminnan kustannusten laskemisesta, maksujen tasapuolisuudesta ja hinnastojen julkisuudesta.

Ehdotetut säännökset eivät siirtäisi televerkon omistusta eivätkä pysyvää käyttöoikeutta toiselle ennalta yksilöidylle subjektille. Velvollisuus merkitsee siten omaisuuden käyttörajoitusta, jota tulee arvioida hallitusmuodon 12 §:n 1 momentin pohjalta.

Televerkon vuokraaminen telepalveluiden tarjoamiseksi on televerkon tavanomaista ja järkevää käyttöä. Sitä osoittaa sekin, että telelaitokset harjoittavat vastaavaa toimintaa jo nykyisin, vaikka ehdotuksen mukaista säännöstä ei ole voimassa olevassa laissa. Televerkon omistajalle ei synny taloudellista menetystä, jos sen tulee korvausta vastaan vuokrata telepalveluiden tarjonnan edellyttämiä teleliittymiä sekä tilaajayhteyksiä ja muita yhteyksiä. Ehdotuksen mukaan oikeutettuja vaatimaan vuokrayhteyksiä teletoimintalain 10 a §:n nojalla olisivat vain ne telelaitokset, joilla itsellään ei olisi oikeutta vastaavan televerkon rakentamiseen. Jos luovutusvelvollisuutta ei olisi eikä luovutuksesta sovittaisi, nämä telelaitokset eivät voisi lainkaan tarjota telepalveluita käyttäjille.

Kilpailevien kiinteiden teleyhteyksien rakentaminen on yleensä mahdollista. Käytännössä Suomeenkin on rakennettu päällekkäisiä kaukoteleverkkoja, matkaviestinverkkoja ja paikallisverkkoja. Erityisesti paikallisen tilaajajohdon rakentaminen on usein taloudellisesti kannattamatonta. Radioteletoiminnassa kilpailevaa toimintaa rajoittaa radiotaajuuksien niukkuus, joskin taajuuksien käyttö on yleensä järjestettävissä niin, että niitä riittää yhtä useammalle telelaitokselle. Teknisistä syistä esimerkiksi radiotaajuuksia NMT-toimintaa varten ei kuitenkaan voitaisi enää mielekkäällä tavalla jakaa kilpailijoiden kesken.

Käyttäjän televiestinnän tarpeet voidaan tyydyttää käytännössä joko kiinteän televerkon tai matkaviestinverkon avulla. Kilpailutilanne vallitsee myös kiinteän televerkon palveluiden ja matkaviestinverkkojen palveluiden välillä. Televerkkoa ei siitäkään syystä voida pitää luonnollisena monopolina samalla tavoin kuin esimerkiksi sähkön jakeluverkkoa. Usein tilaajajohdon tai radioteitse toteutetun tilaajayhteyden toimittanut telelaitos kuitenkin käytännössä hallitsee markkinoita siten, että edellytykset tehokkaalle kilpailulle puuttuvat, jos myös verkon omistajan kilpailijat eivät voi saada yhteyksien käyttöoikeuksia. Käyttäjän ja yhteiskunnankin kokonaisedun kannalta on tärkeätä, että televerkkoa ylläpitävät telelaitokset eivät voi käyttää väärin asemaansa.

Voimassa olevan, tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä säädetyn teletoimintalain 10 §:n nojalla telelaitoksille on annettu velvollisuus tarjota käyttäjille liittymiä ja kiinteitä yhteyksiä. Oikeus sisältää myös oikeuden tarjota yhteyksiä edelleen käytettäväksi. Ehdotettu 10 a § ainoastaan laajentaisi niiden subjektien piiriä, joilla on oikeus saada telelaitokselta käyttöönsä televerkon kapasiteettia.

Lainsäädännössä on pidetty varsin laajalti mahdollisena rajoittaa tavallisella lailla omaisuuden vapaata käyttämistä. Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen kannan mukaan tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä voidaan säätää laki, joka ei loukkaa omistajan oikeutta omaisuutensa tavanomaiseen, kohtuulliseen ja järkevään käyttöön.

Ehdotukseen sisältyy valtiosääntöoikeudellisesti huomionarvoisia kohtia myös siltä osin kuin siinä on delegoitu liikenneministeriölle lainsäädäntövaltaa, erityisesti 22 §:n 3 ja 4 momentti. Niiden mukaan liikenneministeriö määrää tarvittaessa teletoiminnan kustannusten laskemisesta, maksujen tasapuolisuudesta, hinnastojen julkisuudesta sekä telemaksujen yleisistä perusteista. Ministeriön toimivalta on säännöksissä yksilöity ja rajoitettu lain tarkoituksen toteuttamisen kannalta välttämättömään laajuuteen. Erityisesti 22 §:n 3 momenttiin on otettu liikenneministeriön toimivaltaa rajoittava säännös siitä, että tarvittaessa vahvistettavien maksujen on sisällettävä myös kohtuullinen tuotto sijoitetulle pääomalle.

Edellä mainituilla perusteilla laki voidaan säätää tavallisen lain säätämisestä säädetyssä järjestyksessä. Hallitus pitää kuitenkin suotavana, että asiasta hankitaan perustuslakivaliokunnan lausunto.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Teletoiminnassa noudatetaan, mitä tässä laissa säädetään. Televerkon osana olevista radiolaitteista on lisäksi voimassa, mitä niistä erikseen säädetään.

Tämä laki ei koske:

Sen estämättä, mitä 2 momentissa säädetään, siinä tarkoitettuun toimintaan sovelletaan 20 §:n säännöksiä. Mitä 20 §:ssä säädetään, sovelletaan myös puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettua teletoimintaa varten olevien verkkojen ja yleisen televerkoston välisiin liitäntöihin sekä tapauksissa, joissa mainitussa kohdassa tarkoitettu teletoiminta aiheuttaa häiriötä yleisessä televerkostossa.

Yleisen televerkon osaksi tai yleisen televerkon liittymään liitettävästä televerkosta on lisäksi voimassa, mitä 10 c ja 10 d §:ssä säädetään.

Tässä laissa tarkoitetaan:

Yleistä teletoimintaa saavat harjoittaa sellaiset suomalaiset yhteisöt ja ulkomaisten elinkeinonharjoittajien Suomessa kaupparekisteriin merkityt sivuliikkeet, joille on myönnetty siihen 5 §:ssä tarkoitettu toimilupa tai jotka ovat tehneet siitä 7 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen.

Yksinomaan ohjelmien lähetys- ja jakelutoimintaan tarkoitettujen paikallisten televerkkojen rakentamiseen ja ylläpitoon ei tarvita tässä laissa tarkoitettua toimilupaa eikä ilmoitusta.

Toimilupa tarvitaan yleisen televerkon rakentamiseen, jos televerkko on tarkoitettu pääasiallisesti puheluiden välittämiseen tai jos yleisessä teletoiminnassa muodostetaan yhteyksiä radiolaitteiden avulla.

Toimilupa on myönnettävä, jos on ilmeistä, että:

Toimiluvan myöntää valtioneuvosto.

Toimilupa myönnetään toistaiseksi tai vähintään 10 vuoden määräajaksi.

Toimiluvassa määritellään telelaitoksen toimialue, ja siihen voidaan liittää teletoiminnan harjoittamista koskevia ehtoja tai rajoituksia.

Toimiluvan ehtoja ja rajoituksia voidaan muuttaa luvanhaltijan suostumuksella taikka, jos siihen on 3 §:n 1 momentissa mainittujen tavoitteiden kannalta erityinen peruste.

Toimilupaa ei tarvita teletoiminnan harjoittamiseen, jos:

Sen, joka harjoittaa 1 momentissa tarkoitettua teletoimintaa, tulee tehdä siitä ilmoitus liikenneministeriölle. Ilmoituksen tehnyttä yleisen teletoiminnan harjoittajaa koskee soveltuvin osin, mitä telelaitoksesta säädetään ja määrätään.

Liikenneministeriö voi kieltää 1 momentissa tarkoitetun teletoiminnan harjoittamisen, jos on ilmeistä, että:

Telelaitoksen tulee:

Jos 1 momentin 4 kohdasta aiheutuvat tehtävät edellyttävät toimenpiteitä, jotka selvästi poikkeavat tavanomaisena pidettävästä teletoiminnasta ja joista aiheutuu olennaisia lisäkustannuksia, tällaiset kustannukset voidaan korvata valtion varoista, jollei toimenpiteen tilaaja suorita telelaitokselle siitä aiheutuvia kustannuksia.

Liikenneministeriö antaa tarkemmat määräykset telelaitosten yhdysliikenteestä ja siitä perittävien maksujen yleisistä perusteista. Määräysten tulee olla yhdysliikennettä harjoittavien telelaitosten kannalta kohtuulliset ja tasapuoliset.

Sen lisäksi, mitä 8 §:ssä säädetään, toimiluvan saaneen telelaitoksen tulee toimilupaan liitettyjen ehtojen ja rajoitusten mukaisesti:

Liikenneministeriö vahvistaa tarvittaessa Euroopan yhteisöjen säädöksissä edellytetyt, 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetut palvelutasovaatimukset.

Edellä 10 §:n 1 momentissa säädetty oikeus saada telelaitokselta liittymiä, tilaajayhteyksiä ja kiinteitä yhteyksiä on myös toisella telelaitoksella, joka tarvitsee liittymää tai yhteyksiä harjoittaakseen yleistä teletoimintaa. Telelaitos ei kuitenkaan ole velvollinen vuokraamaan toiselle telelaitokselle yleisen teletoiminnan harjoittamista varten tilaajayhteyksiä eikä kiinteitä yhteyksiä, jos:

Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, telelaitos on, jos rinnakkaisten kaapelikanavien tai radiomastojen rakentaminen ei ympäristönsuojelullisista tai kaavoitus- tai aluesuunnittelullisista syistä ole tarkoituksenmukaista, velvollinen vuokraamaan toiselle telelaitokselle:

Liikenneministeriö antaa tarkemmat määräykset tämän pykälän soveltamisesta.

Jos 1 momentin nojalla luovutusvelvollisia telelaitoksia on useampi kuin yksi eikä luovutuksesta voida sopia, liikenneministeriö määrää, minkä telelaitoksista tulee luovuttaa liittymät tai teleyhteydet.

Yleiseen televerkkoon liitettäväksi tarkoitettua telepäätelaitetta ei saa tuoda maahan myyntitarkoituksessa eikä pitää kaupan, myydä tai muutenkaan luovuttaa toiselle, ennen kuin se on tyyppihyväksytty tai sen on muutoin varmistettu täyttävän 20 §:n nojalla sille asetetut vaatimukset siten kuin 21 §:n 3 momentin nojalla määrätään.

Kaupan pidettävä telepäätelaite on varustettava merkinnällä, joka osoittaa, onko sen liittäminen yleiseen televerkkoon sallittu vai kielletty.

Telehallintokeskus voi erityisestä syystä määrätä, että telepäätelaitetta ei ole tarpeen merkitä 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Telehallintokeskus antaa muutoinkin tarkemmat määräykset merkinnästä.

Telepäätelaitteen myyntihinta ei saa riippua siitä, hankkiiko ostaja telepäätelaiteen myyjältä myös teletoimintaan kuuluvia suoritteita.

10 c §Teleurakointi

10 d §Televerkon omistajan velvollisuudet

20 §Tekniset määräykset

22 §Telemaksut

23 §Tiedonsaantioikeus

26 §Luvaton teletoiminnan harjoittaminen

26 a §Teletoiminnasta annettujen säännösten rikkominen

30 §Toimenpiteet teletoiminnan lopettamisen johdosta