HE 250/1994

2.1.Velkatilanteen selvittäminen ja maksuohjelmaehdotuksen laatiminen

Velkajärjestelyn piiriin kuuluvat kaikki velallisen velat, jotka ovat syntyneet ennen velkajärjestelyn alkamista (3 §:n 1 momentin 3 kohta). Velallisen on ilmoitettava velat velkajärjestelyhakemuksessa ja hakemukseen on liitettävä 2 000 markan ylittävistä veloista jäljennös tositteesta tai muusta asiakirjasta, josta ilmenee velan jäljellä oleva määrä (asetus yksityishenkilön velkajärjestelystä 2 §:n 8 kohta, 58/93). Velkajärjestelyn piiriin kuuluvat myös veloille kertyneet korot ja viivästyskorot, jotka kohdistuvat velkajärjestelyn aloittamista edeltävään aikaan.

Maksuohjelmaa laadittaessa on käytännössä ollut ongelmana saada riittävän ajoissa velkojilta tieto velkojen määristä velkajärjestelyn aloittamisajankohtana. Tietojen puuttuessa maksuohjelman laatija ei aina ole voinut ryhtyä valmistelemaan ohjelmaa, ja tuomioistuimen asettamaan määräaikaan on jouduttu sen vuoksi pyytämään lykkäystä. Jos maksuohjelmaehdotus on laadittu velallisen antamien tietojen pohjalta, velan määrää koskevat tiedot on voitu täsmentää vasta ehdotuksesta annetuissa lausumissa. Maksuohjelmaehdotus on tällöin jouduttu laatimaan uudestaan. Tästä on aiheutunut lisää työtä ja ajanhukkaa sekä kustannuksia erityisesti silloin, kun ehdotuksen on laatinut selvittäjä. Tämänkaltaisten epäkohtien poistamiseksi ehdotetaan, että velkojien olisi ilmoitettava velkajärjestelyn piiriin kuuluvan velan määrä tuomioistuimen asettamaan määräpäivään mennessä uhalla, että velallisen ilmoituksen ylittävä velan määrä voitaisiin maksuohjelmassa jättää huomiotta. Maksuohjelman laatijalla olisi siis ennalta tiedossaan, milloin velkojen määrä on selvitetty ohjelmaehdotuksen laatimista varten.

Lakiin ei nykyisellään sisälly nimenomaista säännöstä velkojille tulevien suoritusten jaksottamisesta maksuohjelmassa. Säännöksen puuttuminen on ollut ongelma erityisesti niissä tapauksissa, joissa velallisella on ollut paljon velkojia ja hänen maksuvaransa on ollut pieni. Velkojien yhdenvertaisuusperiaatteen tiukka noudattaminen on tällaisissa tapauksissa voinut johtaa markkamääräisesti huomattavan pieniin suorituksiin. Maksuohjelma on tämän vuoksi saattanut olla sekä velallisen että velkojan kannalta huomattavan epätarkoituksenmukainen. Maksuohjelmien tarkoituksenmukaisen toteuttamisen turvaamiseksi lakiin ehdotetaan otettavaksi erityinen suoritusten jaksottamista koskeva säännös.

2.2.Asian käsittely tuomioistuimessa ja selvittäjän tehtävät

Velkajärjestelyn aloittamisesta seuraa velallista koskeva kielto maksaa velkajärjestelyn piiriin kuuluvia velkojaan. Maksukiellon tarkoituksena on estää velallista saattamasta jotakin velkojaa muita velkojia parempaan asemaan. Velkajärjestelyasian käsittelyn kannalta on kuitenkin tarkoituksenmukaista, että velallinen kiellon estämättä voi maksaa pois pieniä velkoja, jos sellaisia on. Nykyisin tuomioistuin voi oikeuttaa velallisen maksamaan tällaisia velkoja. Esityksessä ehdotetaan, että tuomioistuimen lisäksi myös selvittäjä voisi oikeuttaa velallisen poikkeamaan maksukiellosta tältä osin.

Velkajärjestelyn alkamisesta seuraavat maksu-, perintä-, ulosmittaus- ja muuta täytäntöönpanoa koskevat kiellot on mahdollista määrätä väliaikaisesti ennen kuin aloittamisesta päätetään. Esityksessä ehdotetaan rajoitettavaksi muutoksenhakua päätökseen, jolla kielto on jätetty määräämättä. Esityksessä ehdotetaan myös selkeytettäväksi eräitä maksuohjelmaehdotuksen tuomioistuinkäsittelyä koskevia säännöksiä. Esityksen mukaan velkajärjestelyä koskeva riitainenkin asia voitaisiin aina käsitellä istunnossa, kun siinä on yksin puheenjohtaja.

Selvittäjä voidaan nykyisin määrätä velkajärjestelyn aloittamisen yhteydessä tai sen jälkeen. Käytännössä on pidetty puutteena sitä, että määräystä ei lain mukaan voida antaa ennen aloittamispäätöstä. Esityksen mukaan tämä tulisi olemaan mahdollista. Jos selvittäjä määrätään ennen aloittamista, tuomioistuimen olisi määrättävä samalla ne tehtävät, joihin selvittäjän tulee ryhtyä. Lisäksi esityksessä ehdotetaan, että selvittäjä voitaisiin määrätä myös takaus- ja vakuusvastuun järjestelyssä. Selvittäjän työn säästämiseksi ja asioiden käsittelyn joutuisuuden turvaamiseksi ehdotetaan, että selvittäjä voisi asettaa velalliselle ja velkojille määräajan maksuohjelmaehdotuksesta annettavia lausumia varten.

1.1.Laki yksityishenkilön velkajärjestelystä

4 §. Maksukyvyn arviointi. Velallisen maksukyvyllä on merkitystä arvioitaessa velkajärjestelyn edellytyksiä ja velallisen maksuvaraa maksuohjelmassa. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jonka mukaan oikeusministeriö voisi antaa tarkempia määräyksiä velallisen maksukyvyn arvioinnin perusteista. Maksukyvyn arvioinnissa on tärkeä merkitys sillä, minkäsuuruisina velallisen välttämättömistä elinkustannuksista ja elatusvelvollisuudesta aiheutuvat menot otetaan huomioon. Nykyisin näiden menojen määrä jää viime kädessä tuomioistuimen harkintaan, sillä niitä ei ole määritelty laissa eikä alemmanasteisissa säädöksissä. Käytännössä menojen hyväksyttävinä pidetyt markkamäärät perustuvat hallituksen esityksen (HE 183/92) perusteluihin ja oikeusministeriön vahvistaman velkajärjestelyhakemuksen täyttöohjeisiin. Hallituksen esityksen perusteluissa välttämättömien menojen arviointi on kytketty toimeentulotuen laajaan perusosaan. Koska toimeentulotuki on tarkoitettu vain tilapäiseksi, kun taas maksuohjelma kestää yleensä viisi vuotta tai sitä pidemmän ajan, on toimeentulotuen markkamääriä korotettu neljänneksellä sen välttämiseksi, ettei maksuohjelmia jouduttaisi muuttamaan tavanomaisten mutta tavallista suurempien yksittäisten menojen vuoksi.

Tarkoituksena on, että välttämättömien elinkustannusten määrän arviointi edelleenkin pohjautuisi edellä mainittuihin hallituksen esityksen perusteluista ilmeneviin periaatteisiin. Kun maksukyvyn arviointi velkajärjestelyssä näin ollen nojautuu toimeentulotukijärjestelmään, aiheutuu siinä toteutettavista tai siihen vaikuttavista muutoksista tarvetta voida antaa velkajärjestelyn osalta välttämättömien menojen ja myös muiden maksukykyyn vaikuttavien seikkojen arvioinnista täsmentäviä määräyksiä. Määräysten avulla voidaan edistää velallisten yhdenmukaista kohtelua ja osaltaan yksinkertaistaa menettelyä.

Määräyksiä ei ole mahdollista antaa niin tyhjentävästi, etteikö tuomioistuimille jäisi edelleenkin niiden suhteen harkintavaltaa. Esimerkiksi välttämättömien menojen osalta voidaan määritellä yleensä käytettävissä oleva enimmäistaso. Siitä on kuitenkin oltava mahdollisuus tuomioistuimen harkinnan mukaan poiketa puoleen tai toiseen. Poikkeaminen enimmäistasosta ylöspäin tulee kysymykseen lähinnä silloin, kun velallisella tai hänen perheellään on erityisiä välttämättömiä, tavanomaista suurempia menoja, joiden ei voida katsoa sisältyvän hyväksyttävien menojen säännönmukaiseen määrään. Tällaisia menoja voi aiheutua esimerkiksi työmatkakustannuksista tai terveydenhoidosta. Poikkeamisen enimmäistasosta alaspäin tulee edelleenkin olla mahdollista paitsi velallisen suostumuksella, myös muunlaisissa tilanteissa kuten silloin, kun velallinen ei tosiasiallisesti tarvitse menoihinsa määräysten mukaista enimmäismäärää esimerkiksi jatkuvan laitoshoidon vuoksi.

Tarvetta määräysten antamiseen voi olla myös siltä osin, mitä tuloja tai etuuksia otetaan huomioon velallisen maksukykyä arvioitaessa. Toimeentulotukijärjestelmässä ei esimerkiksi lapsilisiä otettu huomioon ennen vuoden alusta 1994 voimaan tullutta lapsilisäuudistusta. Tämänkaltaiset uudistukset aiheuttavat vuosien mittaan tarvetta maksukyvyn arviointiperusteiden uusimiseen.

Elatusvelvollisuutta koskevat avioliittolain ja lapsen elatuksesta annetun lain periaatteet tulevat sovellettaviksi myös velkajärjestelyssä. Velkajärjestelyasioiden kanssa työskentelee huomattavan paljon sellaisia henkilöitä, joilla ei ole lakimieskoulutusta. Määräyksiä valmisteltaessa tulisikin harkita, onko niihin aihetta sisällyttää myös muusta lainsäädännöstä johtuvia periaatteita soveltamiskäytännön helpottamiseksi. Esimerkkinä voidaan mainita kysymys lukiossa tai ammattikoulussa olevan täysi-ikäisen lapsen koulutuskustannusten huomioon ottamisesta vanhempien erityisenä menona velkajärjestelyssä.

Määräysten valmistelussa on tarkoitus kuulla sosiaali- ja terveysministeriötä.

12 §. Maksu- ja vakuudenasettamiskielto. Velkajärjestelyn alkamisesta seuraa velallista koskeva maksukielto, josta säädetään pykälän 1 momentissa. Pykälän 2 momentissa säädetään poikkeuksista maksukieltoon. Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan velallisen varallisuuden rahaksimuutosta saatavista varoista voidaan velkajärjestelyn alkamisen estämättä maksaa rahaksimuuttokustannukset ja velat, joista varallisuus on vakuutena.

Velkajärjestelyn hakeminen tai aloittaminen ei vaikuta velallisen oikeuteen määrätä omaisuudestaan. Velallinen voi siis muuttaa omaisuuttaan rahaksi velkajärjestelyn vireilläolon aikanakin. Jos rahaksimuutto toimitetaan ennen maksuohjelman vahvistamista, ei ole tarvetta jäädä odottamaan maksuohjelman vahvistamispäätöstä vakuusvelan maksamiseksi. Velkajärjestelyn yhteydessä toimitetusta rahaksimuutosta saatavista varoista maksetaan muutoinkin ensin rahaksimuuttokustannukset ja vakuusvelat (34 §). Tarvetta ei liioin ole siihen, että tuomioistuimen pitäisi erikseen antaa maksuun oikeuttava määräys. Mikäli rahaksimuutosta jää varoja sen jälkeen, kun rahaksimuuttokustannukset ja vakuusvelat on maksettu, varat jaetaan maksuohjelmassa 34 §:n mukaisesti tavallisille veloille. Jos varat luovutetaan rahaksimuuton tapahduttua velalliselle, hän voi käyttää niitä ennen maksuohjelman vahvistamista ainoastaan sellaisiin välttämättömiin menoihin, joiden maksamiseen hänen tulonsa eivät riitä (7 §:n 1 momentti) taikka vähäisten velkojen maksamiseen silloin, kun hänet siihen erikseen oikeutetaan jäljempänä selostettavin tavoin. Varojen käyttäminen muihin tarkoituksiin voi johtaa siihen, että velallisen hakemus hylätään (10 §:n 8 kohta). Jos rahaksimuuton toimittaa selvittäjä tai, milloin se lain mukaan on mahdollista, ulosottomies, tavallisille veloille rahaksimuutosta kertyvät varat voivat jäädä selvittäjän tai ulosottomiehen säilytettäviksi maksuohjelman vahvistamiseen saakka.

Nykyisen lain mukaan tuomioistuin voi velkajärjestelyn aloittamisesta päättäessään oikeuttaa velallisen maksamaan tietynlaisia tai tietyn markkamäärän alittavia velkoja. Säännöksen tarkoituksena on ollut helpottaa maksuohjelmaehdotuksen laatimista etenkin niissä tilanteissa, joissa velallisella on useita pieniä velkoja. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan tältä osin muutettavaksi siten, että tuomioistuin voisi antaa määräyksen velkojen maksusta muussakin yhteydessä kuin velkajärjestelyn aloittamisesta päätettäessä ja että myös selvittäjä voisi oikeuttaa velallisen maksamaan tiettyjä velkojaan. Velallinen voisi maksaa velkoja menettelyn aikana kertyvästä maksuvarastaan tai mahdollisista muista varoistaan. Ehdotuksen mukaan velallinen voisi tuomioistuimen tai selvittäjän antaman määräyksen nojalla maksaa vain määrältään vähäisiä velkoja, jos se on menettelyn kannalta tarkoituksenmukaista. Kun velka on maksettu, velkoja jää velkajärjestelyn ulkopuolelle eikä enää osallistu menettelyyn. Velan maksaminen säästää siten maksuohjelmaehdotuksen laatijan työtä. Tarkoituksenmukaisuusnäkökohta ei kuitenkaan rajoitu yksin maksuohjelman laatimiseen ja vahvistamiseen. Pienten velkojen maksaminen voi helpottaa myös maksuohjelman muuttamista. Vaikka pienen jako-osuuden saava velkoja voitaisiin jättää lakiin ehdotettavan uuden 31 §:n 4 momentin nojalla maksuohjelmassa ilman suoritusta, velkojan oikeus suoritukseen säilyy, jos maksuohjelmaa sittemmin muutetaan velallisen maksukyvyn parannuttua. Jos velkoja on saanut koko velasta maksun ennen maksuohjelman vahvistamista, maksuohjelman muutos on yksinkertaisempi toteuttaa kuin jos kaikki velkojat ovat ohjelmassa mukana.

Tyypillisiä sellaisia velkoja, joiden maksaminen on menettelyn kannalta tarkoituksenmukaista, ovat sellaiset kestovelkasuhteisiin liittyvät velat, jotka kohdistuvat vain osin velkajärjestelyn alkamista edeltävään aikaan, kuten velkajärjestelyn alkaessa meneillään olevan laskutuskauden vuokra taikka sähkö- ja puhelinlaskut. Muunlaisten velkojen osalta käytännön soveltamisohjeena voitaisiin pitää sitä, että yhden tai kahden yksittäisen laskusaatavan maksaminen olisi yleensä perusteltua, jos niiden maksamiseen käytetään maksuvara yhden kuukauden ajalta. Tarkoitus ei kuitenkaan ole, että hyvän maksuvaran omaava velallinen käyttäisi yhteenlaskettuna huomattavia summia ennen maksuohjelman vahvistamista pienehköjen velkojen maksamiseen. Säännöksessä ilmaistaisiin se, että silloin kun velallisella on useita pienehköjä, tietyn markkamäärän alittavia velkoja, hänet voitaisiin oikeuttaa maksamaan ne kaikki. Jos velallisen maksuvara riittäisi vain yhden tai useamman, mutta ei kaikkien pienten velkojen maksamiseen, ei yhtä tai useampaa velkojaa voitaisi maksulla asettaa muita parempaan asemaan. Säännökseen ei ole pidetty tarpeellisena ottaa markkamääräistä rajaa vähäisinä pidettäville veloille, vaan asia on harkittava tapauskohtaisesti.

21 §. Väliaikainen kielto. Velallisen hakemuksen tultua vireille tuomioistuin voi ennen velkajärjestelyn aloittamista määrätä maksu-, perintä-, ulosmittaus- tai muuta täytäntöönpanoa koskevan kiellon olemaan voimassa väliaikaisena. Jos väliaikainen kielto määrätään, päätökseen ei saa erikseen hakea muutosta. Jos taas kieltoa koskeva vaatimus hylätään, hovioikeus ei yleensä ehdi antaa velallisen valituksen johdosta ratkaisua asiassa ennen kuin päätös velkajärjestelyn aloittamisesta on tehty käräjäoikeudessa. Valituksen käsittely hovioikeudessa aiheuttaa tällöin turhaa työtä eikä muutoksenhausta ole velalliselle hyötyä. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan väliaikaista kieltoa koskevan vaatimuksen hylkäämispäätökseen ei pääsääntöisesti voisi hakea muutosta.

Käytännössä tarve väliaikaisen kiellon määräämiseen syntyy useimmiten niissä tilanteissa, joissa päätöstä velkajärjestelyn aloittamisesta ei voida tehdä nopeasti ja joissa kiellon määräämisellä on merkitystä velallisen omistusasunnon tai muun perusturvaan kuuluvan omaisuuden rahaksimuuton estämiseksi. Velallisen intressi omaisuuden säilyttämiseen voi olla suuri. Ehdotuksen mukaan velallinen voisi hakea muutosta päätökseen, jolla käräjäoikeus on hylännyt velallisen vaatimuksen, jos kieltoa on haettu perusturvaan kuuluvan omaisuuden rahaksimuuton estämiseksi.

Muutoksenhakumenettelyn osalta poikettaisiin oikeudenkäymiskaaren säännöksistä. Velallisen olisi edelleenkin ilmoitettava tyytymättömyyttä käräjäoikeuden päätökseen, mutta velallisen valituskirjelmä olisi ehdotetun säännöksen mukaan toimitettava hovioikeuteen viipymättä odottamatta valitusajan umpeenkulumista. Hovioikeuden olisi otettava valitus tutkittavaksi kiireellisesti. Velkojien kuuleminen jäisi hovioikeuden harkintaan. Hovioikeus voisi, kuten 1 momentin mukaan käräjäoikeuskin, määrätä väliaikaisen kiellon velkojia kuulematta, jos asian kiireellisyys sitä vaatii. Säännös koskisi myös muutoksenhakua hovioikeudesta korkeimpaan oikeuteen.

31 §. Tavallisten velkojen keskinäinen asema. Velkajärjestelyssä noudatetaan tavallisten velkojen osalta yhtäläisen suhteellisen osuuden periaatetta, joka ilmenee pykälän 1 momentista. Poikkeuksista tähän periaatteeseen säädetään pykälän 2 ja 3 momentissa (parempi- ja viimesijaiset velat). Tavallisille veloille tulevien maksujen jaksotuksesta ei voimassa olevaan lakiin sisälly nimenomaisia säännöksiä. Yhtäläisen suhteellisen osuuden periaatteen kirjaimellinen noudattaminen maksuohjelmassa on joissakin tapauksissa johtanut siihen, että velkojille on määrätty suoritettavaksi säännönmukaisesti, yleensä kuukausittain niin pieniä eriä, että kunkin maksun suorittamisesta aiheutuneet kustannukset ovat voineet olla itse maksua suuremmat. Velkojallekin tällaisten toistuvien pienten maksujen vastaanottamisesta ja kirjaamisesta on aiheutunut tarpeettomasti työtä.

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jolla voitaisiin turvata maksuohjelmien tarkoituksenmukainen toteuttaminen. Maksuohjelma voitaisiin laatia siten, että velallisen maksuvara käytettäisiin ensin määrältään vähäisten jako-osuuksien maksamiseen ja sen jälkeen muiden velkojen maksuun. Maksuohjelmassa veloille tulevat jako-osuudet voitaisiin maksaa joko samaan tahtiin tai ehdotuksen mukaan myös vuorotellen eri velkojille. Jälkimmäistä maksutapaa samoin kuin maksuvaran käyttämistä ensin vähäisten jako-osuuksien suorittamiseen voitaisiin käyttää kuitenkin vain sillä edellytyksellä, että muiden velkojien mahdollisuus maksun saantiin ei sen vuoksi ilmeisesti vaarannu. Velkojien asemaan vaikuttaa velallisen maksukyvyn mahdollinen muuttuminen maksuohjelman aikana. Jos maksuohjelmaa joudutaan muuttamaan velallisen maksukyvyn heikennyttyä, muutos koskee vain niitä velkojia, joille maksuohjelman mukaan pitäisi vielä tulla suoritus (44 §:n 3 momentti). Jos esimerkiksi on syytä olettaa, että velallisen maksuvara tulee lähiaikoina alenemaan, maksujen jaksottaminen säännöksessä tarkoitetulla tavalla ei tulisi kysymykseen.

Usein silloin, kun velallisen velkamäärä on huomattavan suuri, velkoihin sisältyy sekä suuria että pieniä velkoja. Velallisen maksuvara koko maksuohjelman keston ajalta saattaa tällöin tuottaa pienille veloille markkamääräisesti vähäisen jako-osuuden. Käytännössä on esiintynyt tapauksia, joissa velkojalle tuleva kertymä maksuohjelman mukaan olisi kaikkiaan vain muutaman markan tai jopa vähemmän. Ehdotetun uuden 4 momentin mukaan maksuohjelmassa voitaisiin jättää ilman suoritusta sellainen velkoja, jolle kertyvä kokonaismäärä alittaisi asetuksella säädettävän markkamäärän. Ehdotusta valmisteltaessa on pidetty lähtökohtana 50 tai 100 markan jako-osuutta. Velkoja, jolle tulisi maksuohjelmalla vähemmän kuin 50 tai 100 markkaa, voitaisiin siis jättää ilman suoritusta ja velallisen maksuvara jaettaisiin tältäkin osin muille velkojille. Säännös ei olisi pakottava, ja markkamääräinen alaraja voitaisiin maksuohjelmassa asettaa alemmaksikin kuin asetuksella säädetään. Ulosottolain 6 luvun 23 §:n (1586/92) mukaan ulosotossa noudatetaan nykyisin vastaavanlaista periaatetta silloin, kun useampi kuin yksi velkoja on vaatinut maksua ulosmitatuista varoista. Varojen jaossa voidaan jättää huomiotta velkoja, jolle ei kertyisi 200 markkaa suurempaa jako-osuutta. Konkurssissa velkojan saatava voidaan jättää huomiotta, jos velkojalle ei kertyisi konkurssipesän varoista 300 markkaa suurempaa jako-osuutta (konkurssisäännön 105 a §, 1585/92 ja asetus vähäisten jako-osuuksien huomiotta jättämisestä konkurssissa, 1593/92). Jos veronkantolain mukaan kannettava tai perittävä määrä on pienempi kuin 50 markkaa, se jätetään kantamatta tai perimättä. Jos maksuvelvolliselle olisi alle 100 markan määrän kantamiseksi erikseen lähetettävä vero- tai maksulippu, määrä jätetään kantamatta. Jos palautettava määrä alittaa 30 markkaa, sitä ei palauteta (veronkantoasetuksen 21 §, 224/93).

Maksuohjelmassa kysymyksessä olevalla perusteella suoritusta vaille jääneet velkojat tulee erikseen mainita (36 §:n 9 kohta). Jos velallisen maksuvara maksuohjelman keston aikana paranee, tällainenkin velkoja voi saada suorituksen edellyttäen, että parantuneesta maksuvarasta riittää suoritusta yli sen vähimmäismäärän, joka on ollut maksuohjelmassa alarajana. Maksuohjelman muuttamista koskevan 44 §:n 3 momentin mukaan muutos, joka maksuohjelmaan tehdään velkojien hyväksi, koskee kaikkia velkojia. Jos esimerkiksi kertymä veloille on ollut maksuohjelmaa vahvistettaessa 10 % velkojen pääomasta ja velallisen maksuvara paranee niin, että pääomista tulee ohjelman muutoksen jälkeen maksettavaksi kaikkiaan 50 %, voi alunperin suoritusta vaille jäänyt velkoja saada kuitenkin suorituksen, jos velan määrä on ollut 100 markkaa tai sitä enemmän ja alarajana on ollut 50 markkaa.

35 §. Omistusasunnon rahaksimuuton lykkääminen. Voimassa olevan säännöksen mukaan omistusasunnon rahaksimuuton lykkääminen edellyttää sitä, että velallinen kykenee maksamaan lykkäysaikana juoksevan koron veloille, joista asunto on vakuutena. Säännöksen sanamuoto siis edellyttää koron maksamista myös alivakuustilanteissa panttivelkojen koko määrälle eikä pelkästään vakuusvelaksi katsottavalle määrälle. Ottaen huomioon vakuusvelkojen ja tavallisten velkojen asema velkajärjestelyssä säännöksen sanamuoto ei ole asianmukainen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että korkoa olisi lykkäysaikana maksettava asuntoa rasittavalle vakuusvelalle. Koronmaksu koskee siis niitä vakuusvelkoja, joista velallisen omistusasunto on vakuutena.

38 §. Maksuohjelman vahvistaminen. Maksuohjelman sisältö on asia, jossa sovinto on sallittu. Velallinen ja velkojat voivat sopia velan ehtojen muuttamisesta vapaaehtoisestikin. Lain 78 §:n mukaan myös julkisoikeudellisen saatavan haltijalla on oikeus suostua velkajärjestelyn periaatteita vastaavaan vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn. Tuomioistuin tutkii maksuohjelmaehdotuksen lainmukaisuuden velkojien väitteiden pohjalta. Pykälän 1 momentin nykyinen sanamuoto voi kuitenkin antaa velkojalle aiheen olettaa, että tuomioistuin tutkii ehdotuksen lainmukaisuuden myös silloin, kun velkoja on ollut passiivinen eikä ole toimittanut maksuohjelmaehdotuksesta lausumaa tai ei ole lausumassaan nimenomaisesti suostunut ehdotuksen vahvistamiseen maksuohjelmaksi taikka on vastustanut velkajärjestelyä yksilöimättä perustetta vastustamiselle. Myös tuomioistuinten kannalta kysymys tutkimisvelvollisuuden laajuudesta on näissä tilanteissa ollut ongelmallinen. Pykälän 1 momentti ehdotetaan selvennettäväksi siten, että lain säännöksistä poikkeava maksuohjelma voidaan vahvistaa, jollei velkoja ole ehdotuksesta antamassaan lausumassa nimenomaisesti vedonnut seikkaan, jonka perusteella ohjelmaehdotus velkojan käsityksen mukaan ei vastaa lain säännöksiä. Sama koskee velallista silloin, kun ohjelmaehdotuksen on laatinut selvittäjä. Velallisen on annettava lausumansa ehdotuksesta selvittäjälle, ja jos velallinen ei ole lausumassaan esittänyt, miltä osin ehdotusta olisi muutettava, maksuohjelman vahvistamiselle ei ole estettä, vaikka ohjelma poikkeaisikin lain säännöksistä.

Mikä tahansa lausuma ei johda siihen, että tuomioistuin tutkisi maksuohjelmaehdotuksen lainmukaisuuden. Väitteen siitä, miltä osin ehdotus ei vastaa lain säännöksiä, tulee olla perusteltu. Lausuman sisältöä ja merkitystä arvioitaessa tuomioistuimen tulisi kuitenkin kiinnittää huomiota velallisen tai velkojan mahdollisuuksiin ymmärtää velkajärjestelyn kannalta merkityksellisiä seikkoja etenkin silloin, kun ehdotuksen on laatinut selvittäjä eikä velallisella ole ollut avustajaa, taikka silloin, kun velkojana on yksityishenkilö. Tarvittaessa velalliselta tai velkojalta voidaan kirjallisesti tai istunnossa pyytää selventävin kysymyksin lausuman yksilöintiä. Vastaavalla tavalla voidaan menetellä riita-asiassa, jossa asian käsittelyä voidaan jatkaa valmistelua varten toimitettavassa istunnossa tai vastaajalta voidaan pyytää uusi kirjallinen lausunto silloinkin, kun edellytykset asian ratkaisemiselle valmistelua jatkamatta täyttyisivät.

Pykälän 1 momentista ehdotetaan tarpeettomana poistettavaksi säännös maksuohjelman vahvistamisesta kaikkien velkojien suostumuksella. Jos velkojat suostuvat maksuohjelman vahvistamiseen, tuomioistuimen ei tarvitse miltään osin tutkia ohjelman sisältöä.

Pykälän 2 momentin mukaan vahvistettua maksuohjelmaa on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei ylempi tuomioistuin määrää toisin. Säännöksessä ei ole otettu erikseen huomioon tilannetta, jossa velallisen omistusasunto tai muuta perusturvaan kuuluvaa omaisuutta on maksuohjelmassa määrätty muutettavaksi rahaksi. Säännös ei nykyisellään estä rahaksimuuton toimittamista, vaikka maksuohjelman vahvistamispäätös olisi tältä osin velallisen valituksen vuoksi lainvoimaa vailla. Käytännössä rahaksimuuttoon ei tiettävästi ole ilman velallisen suostumusta ryhdytty ennen päätöksen lainvoimaisuutta. Pykälän 2 momentti ehdotetaan nyt muutettavaksi niin, että tuomioistuin voisi maksuohjelman vahvistaessaan määrätä, että omaisuuden rahaksimuuttoon saa ryhtyä vasta kun päätös on lainvoimainen tai toisin määrätään.

Jos muutoksenhakemuksen käsittelevä tuomioistuin päätyy omistusasunnon säilyttävään ratkaisuun, asia joudutaan palauttamaan maksuohjelman valmistelemiseksi uudelleen. Velallisen on valitusajan kuluessa pitänyt käyttää maksuvaransa tavallisten velkojen maksamiseen. Kun maksuohjelma tulee velallisen valituksen menestyttyä laadittavaksi uudelleen niin, että velallinen säilyttää omistusasuntonsa, velallisen tekemät suoritukset tulee tällöin vähentää tavallisten velkojen vähimmäiskertymästä. Jos velallinen asuu omistusasunnossaan, todellinen maksuvara voi olla alhaisten asumiskustannusten vuoksi väliaikaisesti suurempi kuin valitusajan kuluessa tavallisille veloille tehtävät suoritukset, mikäli ne on mitoitettu asunnon realisoinnin jälkeisten asumismenojen mukaan. Tällaisessa tapauksessa velallisen tulee säästää maksuvaransa muilta osin vakuusvelan maksuun, jotta omistusasunnon säilyttävä ohjelma on mahdollista toteuttaa. Jos velallisen valitus ei menesty, säästynyt maksuvara tarvitaan kokonaan tai osaksi tuleviin muutto- ja asumiskustannuksiin.

44 §. Maksuohjelman muuttaminen. Velallisen perusturvaan kuuluvan omaisuuden rahaksimuutto voi tulla ajankohtaiseksi paitsi maksuohjelman vahvistamisen myös maksuohjelman muuttamisen yhteydessä. Velallinen voi hakea maksuohjelman muuttamista sen vuoksi, että hänen maksukykynsä on olennaisesti heikentynyt. Velallinen saattaa tällöin ehdottaa, että vakuusvelan hoitomenoja järjesteltäisiin enemmän kuin maksuohjelmassa on tehty. Jos velkoja vastustaa velallisen ehdotusta ja tuomioistuin katsoo, ettei vakuusvelkaosuutta voida enää velkajärjestelyn keinoin pienentää, omaisuus määrätään muutettavaksi rahaksi.

Velallisen maksukyvyn heikentyminen maksuohjelman aikana voi johtaa siihen, että hän joutuu laiminlyömään suoritukset velkojille. Velkoja voi 42 §:n nojalla hakea laiminlyönnin perusteella maksuohjelman raukeamista. Jos suoritusten laiminlyönnin katsotaan johtuvan seikasta, joka olisi peruste maksuohjelman muuttamiselle, ohjelmaa voidaan raukeamisen sijasta muuttaa.

Edellä kerrotuissa tapauksissa on mahdollista, että velallisen perusturvaan kuuluvan omaisuuden rahaksimuutosta määrätään maksuohjelman muuttamisen yhteydessä. Pykälän 4 momentti ehdotetaan muutettavaksi muutoksenhaun osalta 38 §:n 2 momenttia vastaavaksi. Samoin kuin maksuohjelman vahvistamisen yhteydessä myös maksuohjelman muuttamisen yhteydessä voitaisiin siis määrätä, että velallisen varallisuuden rahaksimuuttoa koskevia määräyksiä olisi noudatettava vasta, kun päätös on lainvoimainen tai toisin määrätään.

49 §. Käsittelyjärjestys ja toimivaltainen tuomioistuin. Pykälän 2 momentin mukaan riitaiset asiat on käsiteltävä täysilukuisen alioikeuden istunnossa, paitsi jos asiaan osalliset toisin haluavat tai tuomioistuin pitää asiaa selvänä. Velkajärjestelyasioita on, kuten yleisperusteluissa on todettu, tuomioistuimissa huomattavan paljon eikä ole aihetta olettaa asioiden määrän lähitulevaisuudessa ainakaan merkittävästi vähenevän. Asiat olisi pystyttävä käsittelemään joutuisasti. Tämän vuoksi käräjäoikeuden kokoonpanoa koskeva 2 momentti ehdotetaan muutettavaksi siten, että riitainenkin asia voitaisiin aina käsitellä yhden tuomarin toimesta istunnossa. Säännös ei estä asian käsittelyä täysilukuisen alioikeuden istunnossa.

54 §. Päätös velkajärjestelyn aloittamisesta. Velkajärjestelyn aloittamispäätöksen edellytyksiä koskevan pykälän 1 momentissa on erheellisesti ''ja'' sanan sijasta ''tai''. Momentissa ei myöskään viitata elinkeinotoimintaa harjoittavan velallisen osalta lain 45 §:ssä säädettyihin velkajärjestelyn lisäedellytyksiin. Ehdotuksen mukaan 1 momentista poistettaisiin kokonaan viittaukset pykäliin, jolloin edellä todetut epäselvyydet poistuvat. Käytännön kannalta ne eivät ole olleet ongelma.

Kuten yleisperusteluissa on todettu, maksuohjelman laatimista on usein vaikeuttanut se, että velkojilta ei ole saatu tai on saatu vasta myöhäisessä vaiheessa tieto velkajärjestelyn piiriin kuuluvan velan määrästä velkajärjestelyn alkaessa. Maksuohjelmaehdotuksen laatimista varten on jouduttu pyytämään tuomioistuimesta lisäaikaa, ja asian ratkaiseminen on siten pitkittynyt. Pykälän 2 momentin 2 kohtaan ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan tuomioistuin asettaisi velkajärjestelyn aloittamispäätöksessä määräpäivän velkojille velan määrän ilmoittamiseksi. Jos velkoja laiminlyö ilmoittaa velan oikean määrän asetettuun määräpäivään mennessä, velka voitaisiin ottaa maksuohjelmassa huomioon sen suuruisena kuin velallinen on sen hakemuksessaan ilmoittanut. Kun velallisen on velkajärjestelyhakemuksessa ilmoitettava velan määrä ja liitettävä hakemukseen määrän osoittava tosite, velkojan laiminlyönti voi käytännössä johtaa siihen, että velan korko velkajärjestelyn aloittamista edeltävältä ajalta voi jäädä osittain tai mahdollisesti kokonaan ottamatta huomioon maksuohjelmassa.

Määräpäivä asetettaisiin sekä silloin, kun velallinen tai hänen avustajansa laatii maksuohjelmaehdotuksen, että silloin, kun asiassa määrätään selvittäjä. Jos ehdotuksen laatii selvittäjä, ilmoitukset tehtäisiin aina selvittäjälle. Jos taas ehdotuksen laatii velkaneuvoja, yleinen oikeusavustaja tai muu velallista avustava henkilö, ilmoitukset voitaisiin määrätä tehtäväksi ehdotuksen laatijalle. Ilmoitukset voitaisiin määrätä tehtäväksi tuomioistuimelle, jollei ehdotuksen laatija ole tuomioistuimen tiedossa tai tuomioistuin muuten pitää sitä muuten aiheellisena.

Määräpäivä velan ilmoittamiseksi tulisi asettaa niin, että velkojalle jää selvityksen esittämiseen riittävästi aikaa siitä, kun velkoja on saanut aloittamispäätöksestä tiedon. Määräpäivää asetettaessa tulisi siis ottaa huomioon se aika, joka selvittäjältä tai tuomioistuimelta kuluu tiedoksiannon toimittamiseen. Velkojan käytettäväksi jäävä aika ei saisi olla lyhyempi kuin kaksi viikkoa. Tätä pidempään aikaan voi olla käytännössä tarvetta useinkin, esimerkiksi silloin, kun velka on ollut pitkähkön ajan maksamatta tai ulosottomiehen perittävänä. Velan määrän ja kertyneiden korkojen selvittäminen voi tällöin vaatia velkojalta paljonkin työtä.

Lakiin ehdotetaan otettavaksi uusi tiedoksiantoa koskeva säännös (62 a §:n 2 momentti). Säännöksen mukaan aloittamispäätöksen tiedoksianto velkojille voitaisiin toimittaa postitse tavallisena kirjeenä. Tämän vuoksi velan määrän ilmoittamisen laiminlyöntiin liittyvä uhka olisi harkinnanvarainen. Jos velkoja väittää, että tiedoksianto ei ole tullut perille, ja vaatii maksuohjelmaehdotusta muutettavaksi eikä velkojan voida näyttää saaneen aloittamispäätöstä tiedoksi, tuomioistuimen tulisi määrätä maksuohjelmaehdotus valmisteltavaksi uudelleen.

Velan määrän ilmoittamista koskeva uhka koskisi luonnollisesti vain niitä velkojia, jotka velallinen on ilmoittanut hakemuksessaan. Velallisella on velvollisuus ilmoittaa kaikki velkajärjestelyn piiriin kuuluvat velkansa. Velan salaaminen voi johtaa hakemuksen hylkäämiseen (10 §:n 8 kohta). Jos velan ilmoittamatta jättäminen on johtunut velallisen ymmärtämättömyydestä tai tietämättömyydestä, vahvistettua maksuohjelmaa voidaan muuttaa (44 §:n 1 momentin 3 kohta). Maksuohjelmaa voidaan muuttaa myös siinä tapauksessa, että syystä tai toisesta ilmenisi, että velallisen ilmoittaman velan velkoja ei ole lainkaan saanut velkajärjestelystä tietoa (44 §:n 1 momentin 2 kohta). Tällaisen velkojan saatava velalliselta tulee ohjelmaa muutettaessa otettavaksi huomioon täysimääräisenä eli sen suuruisena kuin velka on ollut velkajärjestelyn aloittamisesta päätettäessä.

Pykälän 2 momentin 3 kohtaan ehdotetaan otettavaksi nykyistä 2 kohtaa vastaava säännös. Samalla siihen lisättäisiin säännös, jonka mukaan velkojien lausumat velallisen hakemuksesta ja maksuohjelmaehdotuksesta sekä velkoja koskevat väitteet olisi annettava määräpäivään mennessä uhalla, että lausumat ja väitteet voidaan muuten jättää ottamatta huomioon. Tämä seuraa jo hakemusasioiden käsittelystä yleisessä alioikeudessa annetun lain 12 §:stä, mutta uhan nimenomainen ilmaiseminen tässä laissa on perusteltua erityisesti sen vuoksi, että velkojina voi olla yksityishenkilöitä.

Pykälän 2 momentin nykyisestä 3 kohdasta ehdotetaan tarpeettomana poistettavaksi selvittäjälle asetettava määräpäivä maksuohjelmaehdotuksen toimittamista varten. Määräpäivä asetetaan momentin 1 kohdan mukaan silloinkin, kun ehdotuksen laatii selvittäjä. Nykyistä 3 kohtaa vastaava säännös on ehdotuksen 4 kohdassa.

Pykälän 4 momentista ehdotetaan poistet- tavaksi tiedoksiantotapaa koskevat säännök- set. Tiedoksiannosta säädettäisiin uudessa 62 a §:ssä.

58 §. Asian lykkääminen ja raukeaminen eräissä tapauksissa. Velkojien maksuohjelmaehdotuksesta antamien lausumien perusteella tuomioistuin voi antaa ehdotuksen valmisteltavaksi uudelleen. Ehdotuksen uudelleen valmistelu ei aina ole välttämätöntä. Jos maksuohjelmaehdotukseen tehtävä muutos ei aiheuta monimutkaisia laskutoimituksia, tuomioistuin voi vahvistaa ehdotuksesta poikkeavan maksuohjelman. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi selventävä säännös, jonka mukaan uudesta ehdotuksesta ei tarvitsisi varata velalliselle tai velkojille mahdollisuutta antaa lausumaa. Uusien lausumien pyytäminen ei ole yleensä tarpeen, kun maksuohjelmaehdotuksen muuttaminen perustuu tuomioistuimen riitaisesta kysymyksestä antamaan ratkaisuun. Tällaiseen ratkaisuun velkoja tai velallinen voi hakea muutosta valittamalla maksuohjelman vahvistamista koskevasta päätöksestä. Lausumat voitaisiin kuitenkin pyytää silloin, kun tuomioistuin pitää sitä tarpeellisena ottaen huomioon maksuohjelmaehdotukseen tehtävän muutoksen merkitys ja ehdotuksesta annettujen lausumien sisältö. Lausumien pyytäminen on yleensä tarpeellista silloin, kun maksuohjelmaehdotukseen joudutaan tekemään perustavaa laatua olevia muutoksia. Se, onko uudesta ehdotuksesta kuultava kaikkia velkojia vain osaa velkojista, jää tuomioistuimen harkintaan. Jos muutos koituu kaikkien velkojien hyväksi, velkojien uudelleen kuuleminen on ilmeisen tarpeetonta. Jos taas maksuohjelmaehdotus joudutaan laatimaan käytännössä kokonaan uudestaan, kaikkien velkojien kuuleminen on aiheellista. Jos tuomioistuin antaa ehdotuksen uudelleen valmisteltavaksi sillä perusteella, että vakuusvelkaosuus on laskettava ehdotuksesta poikkeavasti, tavallisten velkojien kuuleminen uudesta ehdotuksesta ei yleensä ole tarpeen. Jos uuden maksuohjelmaehdotuksen laatiminen on selvittäjän tehtävä, tuomioistuimen tulisi antaa selvittäjälle määräykset siitä, onko velkojille ja velalliselle varattava tilaisuus lausua uudesta ehdotuksesta.

Uuteen 62 a §:ään ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan tuomioistuimen olisi ilmoitettava velalliselle ja velkojille maksuohjelmaa koskevan päätöksen antamisesta. Ilmoitukseen olisi sisällytettävä maininta siitä, onko maksuohjelmaehdotusta muutettu sen jälkeen, kun asiaan osallisilla on ollut tilaisuus lausua ehdotuksesta. Asiaan osalliset tulevat näin saamaan tiedon siitä, onko maksuohjelmaehdotus vahvistettu heille toimitetun sisältöisenä vai onko ehdotusta sen jälkeen muutettu.

62 a §. Ilmoitukset ja tiedoksiantotapa. Lakiin ehdotetaan otettavaksi uusi ilmoituksia ja tiedoksiantoja koskeva säännös. Maksuohjelman vahvistamispäätöksen tiedoksiannossa noudatetaan nykyisin hakemusasioiden käsittelystä yleisessä alioikeudessa annetun lain 16 §:ää, jonka mukaan ei ole välttämätöntä ilmoittaa kaikille velkojille päätöksen antamisesta. Ilmoitus päätöksen antamisesta on tehtävä silloin, kun hakemusasia ratkaistaan toisin kuin hakija tai muu asiaan osallinen on pyytänyt. Velkojalle, joka ei ole toimittanut lausumaa lainkaan, ei yleensä ole tehty ilmoitusta. Tästä on aiheutunut epäselvyyksiä. Niiden poistamiseksi pykälän 1 momentiksi ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan ilmoitus maksuohjelman vahvistamista koskevan päätöksen antamisesta olisi tehtävä kaikille velkojille. Lain 3 §:n 1 momentin 3 kohdasta seuraa, että velkajärjestelyssä velkojia ovat myös velallisen velasta takauksen antanut tai vakuuden asettanut taikka kanssavelallinen silloinkin, kun velan maksuvelvollisuus ei vielä ole heidän osaltaan ajankohtainen. Ilmoitus maksuohjelmaa koskevan päätöksen antamisesta tulee siis tehtäväksi myös heille. Nämä velkojat on erikseen mainittu 54 §:n 4 momentissa, jotta he varmuudella saisivat tiedon velkajärjestelyn aloittamisesta (LaVM 14/1992 vp). Ehdotetussa säännöksessä ei ole pidetty tarpeellisena mainita heitä erikseen. Velkojien lisäksi päätöksen antamisesta olisi ilmoitettava selvittäjälle ja velallisen kotipaikan ulosottomiehelle. Ilmoitukset voitaisiin antaa muutettavaksi ehdotetun 66 §:n 2 momentin mukaan selvittäjän tehtäväksi.

Ehdotuksen mukaan ilmoituksessa olisi mainittava, onko maksuohjelmaehdotusta muutettu sen jälkeen, kun ehdotus on toimitettu asiaan osallisille. Jos muutoksia ei ole tehty, velkojalla ei yleensä ole tarvetta tilata päätöksestä jäljennöstä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ilmoitusten ja tiedoksiantojen toimittamistavasta. Säännös vastaa yrityksen saneerauksesta annetun lain 81 §:ää (609/93) . Myös velkajärjestelyssä on tarpeen saada aikaan nykyistä joustavampi ja edullisempi tiedoksiantomenettely. Säännös edesauttaa erityisesti selvittäjän työtä. Tuomioistuin on voinut tähänkin saakka lähettää tiedoksiannot postitse, mutta selvittäjä on yleensä toimittanut tiedoksiannot 66 §:n 2 momentin mukaisesti vastaanottotodistusta tai saantitodistusta vastaan. Tästä on aiheutunut toisinaan huomattavan paljon työtä ja kustannuksia.

Tuomioistuin tai selvittäjä voisi ehdotuksen mukaan toimittaa tiedoksiannot postitse taikka telekopiota tai sähköpostia käyttäen. Tuomioistuimen tai selvittäjän harkinnan mukaan voitaisiin myös käyttää todisteellista tiedoksiantotapaa. Todisteellisen tiedoksiantotavan käyttäminen voi olla perusteltua lähinnä silloin, kun velkojana on yksityishenkilö. Jos, kuten käytännössä on tapahtunut, yksityishenkilö jättää noutamatta postista esimerkiksi saantitodistusta vastaan lähetetyn kirjeen, tiedoksianto tulisi lähettää hänelle sen jälkeen tavallisena kirjeenä. Kun tiedoksiannot joudutaan tekemään erikseen velkajärjestelyn alkamisesta ja maksuohjelmaehdotuksesta, voi jälkimmäisen toimittaminen todisteellisesti olla tarpeen, jos esimerkiksi selvittäjä ei ole saanut yhteyttä velkojaan maksuohjelmaa laatiessaan.

Velkajärjestelyä koskeva asia voidaan aina ratkaista, vaikka kaikki tiedoksiannot olisi lähetetty tavallisena kirjeenä eikä lausumaa asiassa ole toimitettu. Jos maksuohjelman vahvistamisen jälkeen kävisi ilmi, että joku velkojista ei ole saanut aloittamispäätöstä tai maksuohjelmaehdotusta tiedoksi, maksuohjelmaa voidaan 44 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla muuttaa, jos velkojan saatava velalliselta on ollut suurempi kuin maksuohjelmassa huomioon otettu velka. Muilta osin maksuohjelmaa voidaan muuttaa tällaisen velkojan hakemuksesta, jos velkojalla on esitettävänä 44 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu peruste.

64 §. Selvittäjän määrääminen. Voimassa olevan lain mukaan ilman velkajärjestelyä toteutettavassa takaus- ja vakuusvastuun järjestelyssä ei ole mahdollista määrätä selvittäjää. Käytännössä tarvetta selvittäjän määräämiseen on ilmennyt erityisesti silloin, kun velallisen velkajärjestelyhakemuksen yhteydessä tuomioistuimeen on jätetty samanaikaisesti takaajan tai vakuuden asettajan hakemus takaus- tai vakuusvelan järjestelystä. Tällöin olisi yleensä tarkoituksenmukaista, että sama selvittäjä laatisi maksuohjelman sekä velalliselle että takaajalle tai vakuuden asettajalle. Edellytysten selvittäminen takaus- ja vakuusvastuun järjestelylle ja maksuohjelman laatiminen voivat toisinaan olla siinä määrin hankalia, että selvittäjän määräämiselle voi senkin vuoksi olla tarvetta. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaankin otettavaksi säännös, jonka mukaan myös takaus- ja vakuusvastuun järjestelyssä voitaisiin määrätä selvittäjä.

Voimassa olevan lain mukaan selvittäjä voidaan määrätä velkajärjestelyn aloittamisesta päätettäessä. Käytännössä on kuitenkin ilmennyt tarvetta selvittäjän määräämiseen aikaisemmassa vaiheessa lähinnä silloin, kun velallisen taloudellinen tilanne on ollut erityisen sekava ja sen selvittämiseksi on tarvittu sellaista asiantuntemusta, jota velallista avustavalla henkilöllä ei ole ollut. Pykälän 2 momenttia ehdotetaankin muutettavaksi niin, että velkajärjestelyssä voitaisiin määrätä selvittäjä jo ennen kuin tuomioistuin päättää velkajärjestelyn aloittamisesta. Tarkoitus on, että selvittäjän määrääminen ennen velkajärjestelyn aloittamista olisi poikkeuksellista ja edelleenkin yleensä edellytettäisiin, että velkajärjestelyhakemus liitteineen tulisi velalliselta siinä kunnossa, että niiden perusteella ei ole estettä tehdä päätöstä velkajärjestelyn aloittamisesta. Selvittäjä voitaisiin määrätä kuten nykyisinkin myös velkajärjestelyn alkamisen jälkeen, jos tarvetta siihen ilmenee. Takaus- ja vakuusvastuun järjestelyn osalta ei ole pidetty tarpeellisena määritellä nimenomaista ajankohtaa selvittäjän määräämistä varten.

66 §. Selvittäjän tehtävät. Pykälän 1 momentin mukaan selvittäjän on laadittava tämän lain tämän lain säännösten mukainen ehdotus maksuohjelmaksi. Selvittäjä joutuu ottamaan ehdotuksessa kantaa harkinnanvaraisiin ja mahdollisiin riitaisiin kysymyksiin ja voi asiaan osallisten suostumuksella laatia lain säännöksistä poikkeavan maksuohjelmaehdotuksen. Tämän vuoksi viittaus lain säännösten mukaiseen maksuohjelmaehdotukseen ehdotetaan tarpeettomana poistettavaksi 1 momentista.

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan lisäksi täydennettäväksi siten, että selvittäjän tehtäviin lisättäisiin maininta muiden tuomioistuimen määräämien tehtävien suorittamisesta. Kun tuomioistuin voisi muutettavaksi ehdotetun 64 §:n 2 momentin nojalla määrätä selvittäjän jo ennen velkajärjestelyn aloittamista, voi samassa yhteydessä olla tarpeen määritellä, mitä muita tehtäviä kuin maksuohjelmaehdotuksen laatimista varten selvittäjä määrätään. Lisäys on tarpeen myös sen vuoksi, että selvittäjä voitaisiin ehdotuksen mukaan määrätä myös takaus- ja vakuusvastuun järjestelyssä.

Laadittuaan maksuohjelmaehdotuksen selvittäjä yleensä toimittaa ehdotuksen velalliselle ja velkojille ja pyytää heiltä lausumat ehdotuksesta määräajassa. Kun ehdotuksen laatii selvittäjä, maksuohjelmaan sisältyviä velkoja koskevat väitteet on esitettävä selvittäjälle (56 §). Kun selvittäjä ei ole voinut asettaa pyyntönsä tehosteeksi uhkaa, määräaikoja ei välttämättä ole noudatettu. Tästä on voinut olla seurauksena, että selvittäjä on joutunut pyytämään tuomioistuimelta uutta määräaikaa maksuohjelmaehdotuksen laatimiseen, kun myöhään lausumansa antaneen velallisen tai velkojan kannanoton johdosta on ollut aihetta korjata ehdotusta. Korjauksen johdosta puolestaan on voinut olla aihetta pyytää asianosaisilta uudet lausumat tai ainakin ilmoittaa, millä perusteella ja millä tavoin jo toimitettua maksuohjelmaehdotusta on muutettu. Osittain velkajärjestelyasioiden käsittelyaikojen pituuteen tuomioistuimessa ovat vaikuttaneet tämänkaltaiset syyt. Maksuohjelmaehdotuksen uudelleen valmistelusta on myös aiheutunut lisää kustannuksia. Selvittäjän työn ja asioiden käsittelyn joutuisuuden turvaamiseksi pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan selvittäjä voisi pyytää asiaan osallisilta lausumat ja väitteet määräpäivään mennessä uhalla, että selvittäjä voi jättää ottamatta huomioon määräpäivän jälkeen tulleet lausumat ja väitteet. Pykälään ehdotetaan otettavaksi myös nimenomainen säännös siitä, että velalliselle ja velkojille tulee varata riittävästi aikaa lausuman antamiseen. Tarvittava aika jäisi selvittäjän harkintaan. Kohtuullisena aikana voitaisiin yleensä pitää kahdesta neljään viikkoa siitä, kun maksuohjelmaehdotus on toimitettu velalliselle ja velkojille tiedoksi. Riittävä aika on harkittava tapauskohtaisesti. Jos maksuohjelmaehdotus on yksinkertainen, kaksi viikkoa voi olla kohtuullinen aika. Mitä mutkikkaampi tapaus on, sitä enemmän aikaa selvittäjän on varattava.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisäystä, jonka mukaan tuomioistuin voisi antaa selvittäjän tehtäväksi ilmoittaa velalliselle ja velkojille maksuohjelmaa koskevan päätöksen antamispäivä. Momentista poistettaisiin tiedoksiantotapaa koskeva säännös, koska siitä säädettäisiin uudessa 62 a §:ssä.

79 a §. Erityisen vanhentumismääräajan tai perimismääräajan suhde vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn. Lakiin ehdotetaan otettavaksi uusi 79 a §, joka koskisi erityisten vanhentumis- ja perimismääräaikojen suhdetta vapaaehtoisiin velkajärjestelyihin. Esityksessä ehdotetaan otettavaksi samansisältöinen pykälä yrityksen saneerauksesta annettuun lakiin.

Voimaantulosäännös. Ehdotetut muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun laki on hyväksytty ja vahvistettu. Uusia säännöksiä voitaisiin soveltaa myös lain voimaan tullessa vireillä olevissa asioissa. Lain 21 §:n 2 momenttiin sisältyviä muutoksenhakurajoituksia ei kuitenkaan sovellettaisi, jos väliaikaista kieltoa koskeva vaatimus on hylätty ennen tämän lain voimaantuloa. Sitä vastoin mainitun 2 momentin menettelysäännöksiä voitaisiin soveltaa, vaikka päätös on annettu ennen tämän lain voimaantuloa. Tämä tarkoittaisi sitä, että valituskirjelmä voitaisiin toimittaa heti muutoksenhakemuksen käsittelevälle tuomioistuimelle, joka voisi käsitellä asian uuden säännöksen mukaan. Jos maksuohjelmaa koskevan päätöksen antamisesta on ilmoitettu hakemusasioiden käsittelystä annetun lain 16 §:n mukaan ennen lain voimaantuloa, ja päätös annetaan lain voimaantulon jälkeen, ei tämän lain 62 a §:n 1 momenttia sovellettaisi.

1.2.Laki yrityksen saneerauksesta

99 a §. Erityisen vanhentumismääräajan tai perimismääräajan suhde vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn. Yrityksen saneerauksesta annetun lain 99 §:ssä on säännökset määrätynlaisille saataville säädetyn erityisen vanhentumisajan tai perimismääräajan suhteesta saneerausmenettelyyn. Säännökset koskevat sellaisia tapauksia, joissa velkojan on lain mukaan perittävä saaminen tietyn määräajan kuluessa uhalla, että oikeus maksun saantiin muuten menetetään. Tällainen erityinen vanhentumisaika, jonka kulumista ei voi katkaista, on säädetty muun muassa verosaataville ja eräille muille julkisoikeudellisille saataville (laki verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin 367/61). Lisäksi muussa lainsäädännössä on lukuisia viittaussäännöksiä, joilla mainitun, verojen ja maksujen perintää koskevan lain säännökset on ulotettu koskemaan muunkinlaisia saatavia. Tällaiset säännökset sisältyy muun muassa lakisääteisiä eläke- ja muita vakuutuksia koskeviin lakeihin niissä tarkoitettujen vakuutusmaksusaatavien osalta. Yrityksen saneerauksesta annetun lain 99 §:n säännöksillä turvataan se, että saneerausmenettelyn aikana voimassa oleva saneerausvelkojen perintä- ja täytäntöönpanokielto ei voi johtaa mainitunlaisen erityisen vanhentumisajan alaisen saatavan haltijalle oikeudenmenetykseen sekä että velkojalla säilyy vanhentumisajan estämättä oikeus suoritukseen saneerausohjelman nojalla ja silloin, kun saneerausohjelman mukainen velkajärjestely raukeaa.

Nyt ehdotettu 99 a § koskee erityisten vanhentumis- ja perimismääräaikojen suhdetta vapaaehtoisiin velkajärjestelyihin. Säännöksen tarkoitus on vastaavanlainen kuin 99 §:n säännöksillä eli estää määräajan umpeen kulumisesta aiheutuvat oikeudenmenetykset velkojalle silloin, kun velan ehdot järjestetään uudelleen, mutta tämä tapahtuu varsinaisen saneerausmenettelyn sijasta tuomioistuimen ulkopuolella velkojan suostumuksella. Ehdotettu säännös on tarpeen erityisesti, jotta erityisistä, katkeamattomista vanhentumisajoista ei muodostuisi estettä velkajärjestelyjen toteuttamiselle vapaaehtoisesti.

Pykälän ensimmäisestä virkkeestä ilmenee, että säännöksessä tarkoitetun erityisen, katkeamattoman vanhentumis- tai perimismääräajan umpeen kuluminen ei estä velkojaa saamasta suoritusta sellaisen vapaaehtoisen velkajärjestelyn mukaan, joka sisällöltään vastaa yrityssaneerauslain periaatteita. Viimeksi mainittu kriteeri on sama kuin lain 97 §:ssä, joka koskee julkisoikeudellisen saatavan perinnästä vastaavan viranomaisen oikeutta suostua vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn. Kysymyksessä tulee siten olla velallisen velkojen kokonaisjärjestely, joka tähtää maksukyvyttömäksi tulleen tai maksukyvyttömyyden uhkaaman velallisen ja kaikkien velkojien välien selvittämiseen niin, että ennen järjestelyä syntyneiden velkojen ehdot sovitetaan velallisen ennakoituun todelliseen maksukykyyn ja keskenään rinnasteisessa asemassa olevia velkojia kohdellaan yhdenvertaisesti. Se seikka, että yksittäinen velkoja tai velkojaryhmä muiden suostumuksella saa täyden suorituksen ― joko järjestelyn nimenomaisten ehtojen mukaan tai sen vuoksi, että kyseinen velkoja tai velkojaryhmä jätetään järjestelyn ulkopuolelle velkaehtojen siten säilyessä ennallaan ― ei estä esillä olevan pykälän soveltamista, koska tällainen järjestely on yrityssaneerauslainkin mukaan mahdollinen. Sitä vastoin pykälää ei voida soveltaa sellaisiin järjestelyihin, jotka eivät alunperinkään tähtää kaikkien velkojen kokonaisjärjestelyyn, vaan esimerkiksi pelkästään kyseisen yksittäisen velan ehtojen helpottamiseen.

Pykälän ensimmäisestä virkkeestä ilmenee, että jos velallisen ja velkojien kesken sovittava velkajärjestely merkitsee maksuajan pidentämistä yli sen ajankohdan, jona esimerkiksi vero- tms. saatavaa koskeva vanhentumisaika muuten päättyisi, velkoja on tämän seikan estämättä oikeutettu saamaan saatavalleen suorituksen velkajärjestelyn ehtojen mukaisesti. Vanhentumisaika ei siten muodostu velkojalle esteeksi suostua sellaiseen vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn, jonka mukaan velallisen suoritukset ajoitetaan niin, että niitä kertyy vielä normaalin vanhentumisajan päättymisen jälkeen.

Pykälän toinen virke on tarpeen sellaisten tapausten varalta, joissa velallisen maksuvelvollisuus ei tule täytetyksi velkajärjestelyn ehtojen mukaisesti. Se sisältää uuden takarajan saatavan perimiselle: velkojan on perittävä saaminen viimeistään velkajärjestelyn ehtojen mukaisen maksuajan päättymistä seuraavan kalenterivuoden loppuun mennessä uhalla, että hän muutoin menettää oikeuden maksun saantiin. Jos kuitenkin alkuperäinen määräaika saatavan perimiselle päättyy tätä myöhemmin, velkoja voi periä saatavan sen ajan kuluessa. Toisessa virkkeessä oleva säännös ei siten voi lyhentää vaan ainoastaan pidentää sitä määräaikaa, jota olisi noudatettava ilman velkajärjestelyä. Esimerkiksi jos velkajärjestelyn ehtojen mukaan verovelan pitäisi tulla maksetuksi kokonaisuudessaan vuoden 1998 lokakuun loppuun mennessä, mutta osa velasta on tuona ajankohtana syystä tai toisesta maksamatta, velkojan on perittävä jäljellä oleva saatava vuoden 1999 loppuun mennessä, paitsi jos alkuperäinen määräaika päättyy tätä myöhemmin.

Voimaantulosäännös. Ehdotettu muutos on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun laki on hyväksytty ja vahvistettu.