HE 248/1994

Saamelaisten asema perustuslaissa

Hallitusmuodon mukaan saamelaisilla ei ole erityistä asemaa kunnan eikä valtion hallinnossa. Hallituksen esityksessä perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta (HE 309/1993 vp) ehdotetaan kuitenkin säädettäväksi saamelaisten erityisestä asemasta. Esityksessä ehdotetun hallitusmuodon 14 §:n 3 momentin mukaisesti saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä olisi oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Saamelaisten oikeudesta käyttää saamen kieltä viranomaisissa säädetään ehdotetun momentin mukaan lailla.

Ehdotetulla säännöksellä olisi sen perustelujen mukaan tarkoitus turvata saamelaisten asema alkuperäiskansana siihen liittyvine kansainvälisistä sopimuksista ilmenevine oikeuksineen. Lisäksi säännös turvaisi vähemmistön kulttuurimuotoa, johon saamelaisten osalta kuuluvat saamelaisten perinteiset elinkeinot kuten poronhoito, kalastus ja metsästys. Säännös tarjoaisi valtiosääntöoikeudellisen perustan ryhmän elinolosuhteiden kehittämiselle sen omaa kulttuuriperinnettä kunnioittaen.

Saamelaisilla on jo voimassa olevan lain mukainen oikeus tulla eduskunnassa kuulluiksi heitä erityisesti koskevassa asiassa niin kuin eduskunnan työjärjestyksessä tarkemmin säädetään. Asiasta on säädetty perustuslain tasolla valtiopäiväjärjestyksen 52 a §:ssä ja tarkemmin eduskunnan työjärjestyksen 16 §:n 2 momentissa (1281/91) .

Eduskunnan perustuslakivaliokunta piti mietinnössään (PeVM 12/1990 vp) ehdotettua valtiopäiväjärjestyksen 52 a §:ää jonkin verran erikoisena, koska se ensimmäisenä kuulemissäännöksenä valtiopäiväjärjestyksessä koski yhtä ryhmää. Valiokunta puolsi kuitenkin lainsäädäntötointa, koska sääntelyllä katsottiin olevan erityistä periaatemerkitystä saamelaisille, jotka muodostavat ainoan alkuperäiskansan Suomessa. Samalla perustuslakivaliokunta tähdensi, että todellisten vaikutusmahdollisuuksien turvaamiseksi saamelaisille on heidän asemansa järjestettävä asianmukaiseksi jo heitä erityisesti koskevien asioiden valmisteluvaiheessa, koska osallistuminen tämän vaiheen päätöksentekoon on vaikuttamisen kannalta yleisesti ottaen usein tärkeämpää kuin kuulluksi tuleminen lainsäädäntöprosessin viimeisessä vaiheessa eduskunnassa.

Perustuslakivaliokunnan mukaan saamelaisia erityisesti koskevalla asialla voitiin tarkoittaa kaikenlaisia eduskunnan käsiteltäväksi tulevia asiaryhmiä. Toisaalta eduskunnan perustuslakivaliokunta edellytti, että käsiteltävä asia koskee saamelaisia jollain tavoin tavallisesta poiketen. Siten kyseessä voi valiokunnan mielestä olla esimerkiksi saamelaisten asemaa alkuperäiskansana yleisesti sääntelevä taikka heidän metsästys-, kalastus- ja poronhoitomahdollisuuksiinsa olennaisesti vaikuttava lakiehdotus. (PeVM 1/1991 vp)

Eduskunnan työjärjestyksen 16 §:n 2 momentin mukaisesti erityisvaliokunnan on käsitellessään erityisesti saamelaisia koskevaa lakiehdotusta tai muuta asiaa varattava saamelaisten edustajille tilaisuus tulla kuulluiksi. Säännös perustuu eduskunnan puhemiesneuvoston vuonna 1991 tekemään ehdotukseen. Yhtenä lähtökohtana tässä ehdotuksessa oli, että saamelaisia erityisesti koskevassa kysymyksessä varataan ''saamelaisvaltuuskunnan nimeämille edustajille'' tilaisuus tulla kuulluiksi.

Eduskunnan erityisvaliokunnat ovat jo vuodesta 1978 lähtien kuulleet saamelaisia heitä erityisesti koskevien asioiden käsittelyssä. Saamelaisten kuulemista koskevan valtiopäiväjärjestyksen muutoksen tultua voimaan erityisvaliokunnat kuulivat saamelaisvaltuuskunnan edustajia vuonna 1992 yhdeksän ja vuonna 1993 kahdeksan kertaa joko eduskunnassa tai saamelaisten kotiseutualueella.

Saamelaisia kuullaan yleensä jo heitä erityisesti koskevien asioiden valmisteluvaiheessa ennen asian eduskuntakäsittelyä. Kaikilla hallinnonaloilla tämä ei kuitenkaan ole vielä sääntönä. Eduskunnan perustuslakivaliokunta onkin joutunut toteamaan, että hallituksen lakiehdotuksia ei ole aina valmistelu sillä tavoin asianmukaisesti kuin valiokunta oli tähdentänyt valtiopäiväjärjestyksen 52 a §:stä antamassaan mietinnössä. Tämän vuoksi perustuslakivaliokunta on poikkeuksellisesti vielä asian eduskuntakäsittelyn aikana varannut ministeriölle tilaisuuden kuulla saamelaisten edustajia ja harkita esityksen mahdollista muuttamista (PeVL 8/1993 vp ja PeVL 30/1993 vp).

Saamelaisten poronhoito, kalastus ja metsästys

Poronhoito, kalastus ja metsästys ovat saamelaisten kulttuurimuotoon kiinteästi kuuluvia elinkeinoja. Poronhoitolain (848/90) mukaisesti Paliskuntain yhdistyksessä on saamelaisvaltuuskunnan nimeämä saamelaisten edustaja. Muutoin saamelaisilla ei ole erityistä lainsäädännöllistä asemaa paliskunnissa, vaikka saamelaiset omistavat 85 % saamelaisten kotiseutualueen paliskunnissa hoidettavista poroista. Saamelaisilla ei ole erityistä asemaa myöskään kalastuksen hallinnossa Inarissa, Enontekiöllä ja Utsjoella vielä sovellettavan vuoden 1951 kalastuslain (503/51) eikä myöskään metsästyksen hallinnossa metsästyslain (615/93) mukaan.

Saamelaisten poronhoitoon ja metsästykseen liittyvää erityistä asemaa ei ole vielä käsitelty eduskunnassa, koska saamelaisten maahan kohdistuvat oikeudet ovat lainsäädännössä ratkaisematta. Eduskunnan perustuslakivaliokunta ja maa- ja metsätalousvaliokunta ovat kuitenkin kiirehtineen, saamelaislakia koskevan asian saattamista eduskunnan käsiteltäväksi saamelaisten poronhoidon ja metsästyksen lainsäädännöllisten järjestelyjen vuoksi (PeVL 3/1990 vp ja MmVM 7/1993 vp).

Saamelaisten lainsäädännöllisen aseman keskeneräisyys on jo johtanut eduskunnassa ratkaisuihin, jotka eivät tue saamelaisten hallinnollista asemaa. Tällainen ratkaisu on tehty esimerkiksi asiassa, joka koski kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän poistamista poronhoitolaista. Koska oikeus omistaa poroja määräytyi poronhoitolain 4 §:n nojalla kansalaisuuden perusteella, säännös oli Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen (ETA-sopimus) vastainen. Ristiriidan poistamiseksi hallitus ehdotti, että ETA-valtioiden kansalaisille tulisi yhtäläinen oikeus omistaa poroja kuin Suomen kansalaisilla on. Laki säädettiin hallituksen esittämässä muodossa. Ratkaisu vaikuttaa poronomistuksen kautta poronhoidon hallintoon paliskunnassa, joissa äänivalta määräytyy poronomistuksen perusteella. Poronhoitolain ristiriita ETA-sopimuksen kanssa olisi kuitenkin eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan voitu ratkaista myös saamelaisten eduksi saamelaisvaltuuskunnan ehdottamalla tavalla (PeVL 8/1993 vp).

Ennen vesipiirirajankäynnin suorittamista oli Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa asuvilla maaomaisuutta vailla olevilla ja luontaiselinkeinoista huomattavan osan toimeentulostaan saavilla lähinnä saamelaisväestöön kuuluvilla kuntalaisilla eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan perinteiseen kalastukseensa oikeus, jota oli pidettävä hallitusmuodon takaaman omaisuudensuojan piiriin kuuluvana varallisuusarvoisena etuna. Valiokunta katsoi oikeuden selvästi kaventuvan silloin käsiteltävänä olevan rajankäyntilain mukaisen vesipiirirajankäynnin mahdollisesti tullessa toteutetuksi ja vesialueiden tullessa yleisen kalastuslainsäädännön mukaisen kalastushallinnon piiriin (PeVL 7/1978 vp).

Sittemmin vesipiirirajankäynti suoritettiin Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa ratkaisematta kuitenkaan lopullisesti saamelaisten maanomistusoikeuteen perustumattomia kalastusoikeuksia. Näitä oikeuksia ei ole myöhemminkään vahvistettu eikä kumottu. Kalastuslakia uudistettaessa pohjoisten kuntien alueet tuli perustuslakivaliokunnan mietinnössä (PeVL 5/1981 vp) omaksutun kannan mukaan jättää ja ne jätettiinkin vuoden 1982 kalastuslaissa (286/82) vuoden 1951 kalastuslain varaan. Tämän jälkeen eduskunnan perustuslakivaliokunta on aikaisempiin lausuntoihinsa ja asian selvittämättömyyteen viitaten katsonut, että muualla Suomessa voimassa olevaa kalastuslainsäädäntöä ei tule ulottaa koskemaan Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien alueita (PeVL 30/1993 vp).

Kolttien asemaa ja elinkeinokysymyksiä on pyritty ratkaisemaan heitä erityisesti koskevalla asutuslainsäädännöllä. Kolttalaki (611/84) sääntelee eräiltä osin kolttien alueiden käyttöä valtionmaalla muun muassa kalastukseen, karjan laiduntamiseen, poro-, kala- ja metsästyspirttien rakentamiseen sekä rakennus- ja polttopuun ottoon.

Saamen kieli

Suomessa on käytössä kolme saamen kieltä: pohjoissaame, inarinsaame ja koltansaame. Pohjoissaamea puhutaan lähes koko saamelaisten kotiseutualueella, inarinsaamea Inarin kunnassa ja kolttasaamea Inarin itäosissa. Pohjoissaamea käyttää noin 70 %, inarinsaamea vajaa 15 % ja koltansaamea yli 15 % saamenkielisistä saamelaisista.

Saamen kielellä on ollut lainsäädännöllinen asema vuoden 1992 alusta, jolloin saamelaisten kielilaki tuli voimaan. Sen säätämisen yhteydessä muutettiin myös kielilakia (148/22) lisäämällä sen 1 §:ään uusi 2 momentti (517/91) , jonka mukaan oikeudesta käyttää saamen kieltä viranomaisissa säädetään erikseen.

Saamelaisten kielilaki turvaa saamelaisten oikeutta oman kielensä käyttöön asioidessaan viranomaisissa. Laissa ei erotella eikä erikseen mainita Suomessa käytettyjä saamen kieliä. Saamelaisten kielilain mukaan saamelaisella on omassa asiassaan oikeus käyttää viranomaisen luona suullisesti ja kirjallisesti saamen kieltä ja saada vastaus samalla kielellä. Koska virkamiehen ei yleensä tarvitse edes saamelaisten kotiseutualueella osata saamea, oikeudet turvataan kääntämisellä ja tulkitsemisella niissä tapauksissa, joissa asiaa käsittelevä viranomainen ei osaa saamea. Saamelaisella on lisäksi oikeus ilmoittaa väestökirjoihin äidinkielekseen saame. Viranomaisen väestölle antamat julkipanot, ilmoitukset, kuulutukset ja lomakkeet on laadittava ja annettava saamelaisten kotiseutualueella myös saamen kielellä. Samoin tulee tie- ja muiden opasteiden olla suomen kielen lisäksi saamen kielellä. Erityisesti saamelaisia koskevat lait ja asetukset sekä säädöskokoelmassa annettavat muutkin määräykset samoin kuin erityisesti saamelaisia koskevat komiteanmietinnöt ja muut lakiehdotukset julkaistaan myös saamen kielellä. Saamelaisvaltuuskunnan alaisuudessa toimii erityinen saamen kielen toimisto.

Kielilain mukainen virka- ja itsehallintoalueiden kielellinen jaotus ei koske saamen kieltä, joten saamelaisten kielelliset oikeudet eivät yleensä perustu hallintoalueen saamenkielisyyteen tai kaksikielisyyteen. Vuoden 1994 alussa voimaan tulleen uuden kirkkolain (1054/93) kirkon hallinnollista ja kielellistä jakoa koskevan 3 luvun 5 §:n 1 momentissa säädetään kuitenkin, että seurakunnat ovat suomen- tai ruotsinkielisiä tai kaksikielisiä, jollei seurakunnan kielestä määrätä toisin seurakuntaa perustettaessa. Säännös antaa siten mahdollisuuden perustaa yksikielisen saamenkielisen seurakunnan. Pykälän 7 momentin mukaan saamelaisten kotiseutualueella voidaan myös perustaa kaksikielisiä suomalais-saamelaisia seurakuntia. Saman pykälän 2 momentin mukaan Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa ja seurakunnissa, jotka sijaitsevat osittain tai kokonaan saamelaisten kotiseutualueella, tulee noudattaa lakia saamen kielen käyttämisestä viranomaisissa.

Saamelaisten kielilain mukaisesti saamelaisvaltuuskunnan alaisuudessa toimii saamen kielen toimisto, josta on annettu tarkemmat säännökset asetuksella saamen kielen toimistosta (1202/91) . Toimistossa on henkilökuntaa merkittävästi vähemmän kuin saamelaisten kielilakia valmisteltaessa ehdotettiin. Lain vaikutukset saamen kielen kirjalliseen käyttöön näkyvät kuitenkin jo saamelaisten kotiseutualueella.

Sen sijaan saamen kielen suullinen käyttö viranomaisissa on jäänyt vähäiseksi niiden virkamiesten luona, jotka eivät osaa saamea. Kuntiin voidaan saamelaisten kielilain mukaisesti perustaa saamen kielen tulkitsemis- kääntämis- ja neuvontatehtäviä varten virkoja, joista aiheutuneisiin kustannuksiin osin suoritetaan valtionosuutta kustannusten täyteen määrään ja osin voidaan suorittaa harkinnanvaraista valtionavustusta. Tulkkaamiseen perustuva asioiminen on kuitenkin lähtökohtaisesti kankeaa, eikä Enontekiön, Inarin ja Sodankylän kunnissa ole vielä yhtään sellaista kääntämis-, tulkkaamis- ja neuvontatehtäviin palkattua viranhaltijaa, jonka palkkaamiseen saamelaisten kielilaki ja valtion talousarvio ovat suoneet mahdollisuuden vuodesta 1992 lähtien, ja Utsjoen kunnassakin on vain yksi tällainen virkamies.

Peruskoululain 25 ja 27 §:n ja lukiolain 17 ja 18 §:n mukaan saamelaisten kotiseutualueella asuvat oppilaat voivat saada opetusta saamen kielellä tai saamen kielen opetusta. Peruskoululain 8 §:n mukaan kuntaan voidaan perustaa myös koulupiiri saamenkielistä opetusta varten. Lasten päivähoidosta annetussa lain 11 §:n 2 momentissa (875/81) säädetään kunnan velvollisuudeksi huolehtia siitä, että lasten päivähoitoa voidaan antaa lapsen äidinkielenä olevalla saamen kielellä. Kuntien valtionosuuslain (688/92) 13 §:n mukaisesti kaksikieliselle kunnalle ja kunnalle, jossa palveluja järjestetään myös saamenkielellä, yleinen valtionosuus myönnetään 5 %:lla korotettuna. Saamenkieliseen väestöryhmään kuuluvilla henkilöillä ei kuitenkaan ole erityistä hallinnollista asemaa päätettäessä näiden saamenkielisten palvelujen järjestämisestä kunnissa.

Inarissa sijaitsee saamelaisalueen koulutuskeskuksesta annetulla lailla (545/93) vuonna 1993 saamelaisalueen tarpeita varten perustettu saamelaisalueen koulutuskeskus, jonka tehtävänä on muun muassa säilyttää ja kehittää saamelaista kulttuuria ja luontaiselinkeinoja. Koulutuskeskuksen hallintoa varten lääninhallitus nimeää johtokunnan, jonka yhdestätoista jäsenestä kuusi saamelaisvaltuuskunnan esityksestä nimettyä jäsentä edustaa saamelaisväestöä.

Saamenkielisellä radiotoiminnalla on jo pitkät perinteet. Inarissa sijaitseva saamelaisradio on toiminut vuodesta 1985 lähtien omana alueellisena ohjelmayksikkönään, jonka ohjelma-alue käsittää saamelaisten kotiseutualueen. Saamelaisradio sai lähetyksilleen oman kanavan vuonna 1991. Vuoden 1994 alusta voimaan tulleen Yleisradio Oy:stä annetun lain (1380/93) 7 §:n 4 kohdan mukaisesti yleisradiotoiminnan tulee julkisen palvelun erityisenä tehtävänä muun muassa tuottaa palveluja saamen kielellä.

Saamelaishallinto

Nykyisen saamelaishallinnon alkuna voidaan pitää saamelaisasiain neuvottelukuntaa, joka perustettiin vuonna 1960 annetulla valtioneuvoston päätöksellä (401/60) aluksi oikeusministeriön alaisuuteen. Neuvottelukunnasta annettiin uusi valtioneuvoston päätös (367/87) vuonna 1987. Päätöksen mukaisesti neuvottelukunta toimii sisäasiainministeriön yhteydessä saamelaisväestöä koskevien asioiden yhteensovittamista ja yhtenäistä valmistelua varten. Neuvottelukunnassa on puheenjohtajana Lapin läänin maaherra ja jäseninä ministeriöiden ja saamelaisvaltuuskunnan edustajia. Neuvottelukunnan tehtävänä on valmistella saamelaiskysymyksiä erityisesti Pohjoismaiden neuvoston suositusten perustalta. Myös kolttien omaperäinen asiainhoito ja kolttien luottamusmies toimivat neuvottelukunnan yhteydessä. Kolttalain mukaan koltille on varattu Inarin kunnan itäosaan erityinen koltta-alue.

Neuvottelukunnassa valmistui vuonna 1990 komiteanmietintönä Saamelaisasiain neuvottelukunnan mietintö I. Ehdotus saamelaislaiksi ja erinäisten lakien muuttamiseksi (komiteanmietintö 1990:32).

Saamelaisia koskevien asiain hallinto kuuluu nykyään erityisesti saamelaisvaltuuskunnalle, joka perustettiin vuosina 1971―1973 toimineen saamelaiskomitean työn ehdotuksesta (komiteanmietintö 1973:46). Komitea teki jo työnsä kestäessä ehdotuksen väliaikaisen saamelaishallinnon muodostamisesta ja järjesti syksyllä 1972 ''saamelaisparlamentin'' koevaalit saamelaisten keskuudessa. Vaalien tuloksena valittiin väliaikainen saamelaisparlamentti, jonka valmisteleva ja neuvoa-antava asema turvattiin seuraavana vuonna annetulla asetuksella saamelaisvaltuuskunnasta (824/73) .

Varsinaisesti saamelaiskomitea pyrki mietintöönsä liitetyssä saamelaislakiehdotuksessa siihen, että saamelaisparlamentti olisi saamelaishallinnon keskeinen elin, jonka asemasta säädettäisiin laissa. Tämä elin olisi voinut käyttää päätösvaltaa saamelaisia ja saamelaisten kotiseutualuetta sekä sen luonnonvarojen käyttöä koskevissa kysymyksissä. Komitea piti väliaikaista järjestelyä tarpeellisena sen vuoksi, että saamelaislakiehdotuksen oletettiin vaativan pitkäaikaista jatkovalmistelua.

Näin myös kävi. Pääosa saamelaiskomitean ehdotuksista on edelleenkin toteutumatta. Myös saamelaisvaltuuskunta toimii väliaikaiseksi tarkoitetun asetuksen varassa sisäasiainministeriön yhteydessä. Valtuuskuntaa koskeva asetus on uudistettu vuonna 1990 annetulla asetuksella saamelaisvaltuuskunnasta (988/90) , antamatta kuitenkaan valtuuskunnalle päätösvaltaa saamelaisia koskevissa asioissa. Valtuuskunta on muodollisesti komitea, jonka tehtävänä on valvoa ja edistää saamelaisten oikeuksia ja etuja erikseen luetelluilla aloilla tekemällä viranomaisille aloitteita ja esityksiä sekä antamalla niille lausuntoja.

Saamelaisvaltuuskunnan viime vaaleissa vuonna 1991 oli äänioikeutettujen saamelaisten määrä noin 4 300. Saamelaisvaltuuskunnan toimisto on Inarissa. Toimiston henkilöstönä ovat pääsihteeri, lakimiessihteeri ja toimistosihteeri. Valtuuskunnan vuotuiset toimintamäärärahat ovat olleet noin 400 000 markkaa. Nämä resurssit eivät nykyään vastaa valtuuskunnan tehtäviä lainsäädännön ja käytännön mukaan.

Saamelaisvaltuuskunta valmisteli komiteanmietintönä vuonna 1987 julkaistun ehdotuksen hallituksen esitykseksi laiksi saamen kielen käyttämisestä viranomaisissa (komiteanmietintö 1987:60), joka johti saamelaisten kielilain säätämiseen. Valtuuskunnan viimeaikaisessa työssä on pyritty vaikuttamaan erityisesti lainsäädäntökysymysten ratkaisuihin.

Kansainväliset sopimukset ja velvoitteet

Saamelaiset ovat ainoa alkuperäiskansa Suomessa, kuten perustuslakivaliokunta on todennut vuonna 1990 antamassaan mietinnössä (PeVM 12/1990 vp). He ovat myös kielellinen ja kulttuurinen vähemmistö. Näistä lähtökohdista saamelaisvaltuuskunta on eri yhteyksissä korostanut, että saamelaiset ovat alkuperäiskansa, jolla on oma kieli ja kulttuuri.

Saamelaisia koskevat erityisesti ne kansainvälisoikeudelliset asiakirjat, jotka turvaavat alkuperäiskansojen asemaa. Näistä on ensi sijassa mainittava Kansainvälisen työjärjestön (ILO) vuonna 1989 hyväksymä yleissopimus (nro 169), joka koskee itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja, jäljempänä ILO:n alkuperäiskansasopimus. Tämä yleissopimus, kuten muutkin alkuperäiskansoja koskevat erityiset vähemmistönsuojasopimukset ja muut vastaavat asiakirjat, on tarkoitettu koskemaan vain kyseisiä kansoja eivätkä niiden soveltamisalaan kuulu vähemmistöt yleensä. Toisaalta taas saamelaiset voivat vedota myös yleisiin vähemmistönsuojasäännöksiin kuten Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen vuonna 1966 hyväksymään ja vuodesta 1976 lähtien Suomeakin sitovaan kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen (SopS 8/76; KP-sopimus).

Suomi oli keskeisesti mukana valmistelemassa ILO:n alkuperäiskansasopimusta. Sopimuksessa alkuperäiskansan ja valtion välisen suhteen perustaksi on katsottu molemminpuolisen kunnioituksen ja tasa-arvon periaate. Alkuperäiskansalle tulee turvata muihin väestöryhmiin nähden yhdenvertainen kohtelu kansojen kulttuurien ja kielten säilymiseksi. Yhdenvertaisen kohtelun turvaamisen lisäksi yleissopimus edellyttää valtioiden ryhtyvän erityistoimiin kansojen kulttuurin ja kielen sekä sosiaalisen ja taloudellisen aseman turvaamiseksi.

ILO:n alkuperäiskansasopimusta ei ole kuitenkaan voitu vielä ratifioida Suomessa, koska Suomen lainsäädännön ei ole katsottu vastaavan yleissopimuksen määräyksiä lähinnä saamelaisten maahan kohdistuvien oikeuksien osalta. Eduskunnan sosiaalivaliokunnan lausunnon mukaan Suomessa on kuitenkin ryhdyttävä toimenpiteisiin ratifiointiedellytysten luomiseksi ja jo ennen sopimuksen ratifiointia on pyrittävä toimimaan lainsäädännössä ja hallinnossa yleissopimuksen säännösten ja hengen mukaisesti. Sosiaalivaliokunta kiirehti lisäksi saamelaisten asemaa, elinkeinoja ja saamen kielen turvaamista koskevan lainsäädännön valmistelua. (SoVL 11/1990 vp).

ILO:n yleissopimus myöntää alkuperäiskansalle varsin laajan itsemääräämisoikeuden heidän alueidensa sekä taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen olojensa kehittämistä koskevissa asioissa. Lisäksi yleissopimus asettaa hallituksille neuvotteluvelvollisuuden ennen sellaisiin toimenpiteisiin ryhtymistä, joilla voi olla välitöntä vaikutusta alkuperäiskansaan. Neuvottelut tulee käydä alkuperäiskansan edustuselimen kanssa ja valtion on tarvittaessa taattava varat alkuperäiskansan omien instituutioiden ja aloitteiden kehittämiselle.

KP-sopimuksen 27 artiklassa todetaan, että niissä valtioissa, joissa on kansallisia tai kielellisiä vähemmistöjä, tällaisiin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä ei saa kieltää oikeutta yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa nauttia omasta kulttuuristaan tai käyttää omaa kieltään. Alunperin kyseistä artiklaa tulkittiin siten, että sen tarkoituksena oli antaa vähemmistölle oikeus elää rauhassa ja suojattuna valtion taholta tulevilta hyökkäyksiltä. Nykyään käsitys on kuitenkin muuttunut pohjoismaisessa oikeudellisessa kirjallisuudessa ja lainvalmistelutyössä. Muuttuneen käsityksen mukaisesti vähemmistösuojaan kuuluu nykyisin toisaalta se, että vähemmistön annetaan elää rauhassa kieltämättä sen oikeutta omistautua omalle kulttuurilleen. Toisaalta taas valtion velvollisuutena on tukea aktiivisesti vähemmistöä sen kulttuurin ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan käytännössä ILO:n alkuperäiskansasopimuksen on katsottu velvoittavan valtiota ryhtymään erityistoimenpiteisiin, milloin alkuperäiskansan kulttuurin suojaaminen niitä vaatii. Valiokunta on pitänyt poronhoitoa, kalastusta ja metsästystä saamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvina elinkeinoina (PeVL 3/1990 vp). Saamelaisten kalastusoikeuksien selvittämättömyyden vuoksi ja aikaisempiin lausuntoihinsa viitaten perustuslakivaliokunta katsoi vuonna 1993, että muualla Suomessa voimassa olevaa vuoden 1982 kalastuslakia ei tule ulottaa koskemaan Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien alueita, joissa on voimassa vuoden 1951 kalastuslaki. Valiokunta viittasi erityisesti ILO:n alkuperäiskansasopimukseen ja totesi, että ehdotettua lainmuutosta ei pidä toteuttaa ''edes perustuslainsäätämisjärjestyksessä'' (PeVL 30/1993 vp).

Neuvottelut Suomen liittymisestä Euroopan unionin jäseneksi päätettiin huhtikuussa 1994. Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehtyyn sopimukseen liittyy saamelaisia koskeva pöytäkirja N:o 3, jossa tunnustetaan ne velvollisuudet ja sitoumukset, jotka Norjalla, Ruotsilla ja Suomella kansallisen ja kansainvälisen oikeuden nojalla on saamelaisiin nähden, sekä otetaan erityisesti huomioon, että Norja, Ruotsi ja Suomi ovat sitoutuneet saamelaisten elinkeinojen, kielen, kulttuurin ja elämäntavan säilyttämiseen ja kehittämiseen. Sopimuksen mukaan saamelaisille saadaan Euroopan yhteisön perustamissopimuksen (Rooman sopimus) määräysten estämättä myöntää yksinoikeuksia porotalouden harjoittamiseen perinteisillä saamelaisalueilla. Pöytäkirjaa voidaan myöhemmin laajentaa koskemaan muitakin perinteisiin saamelaiselinkeinoihin liittyviä saamelaisten yksinoikeuksia.

Myös poliittisesti valtioita sitovissa kansainvälisoikeudellisissa asiakirjoissa käsitellään alkuperäiskansojen asemaa.

ETYK-prosessin Helsingissä vuonna 1992 pidetyn seurantakokouksen loppuasiakirjassa osanottajavaltiot myöntävät, että alkuperäiskansojen jäsenillä voi olla erityisiä ongelmia oikeuksiensa toteuttamisessa. Tämän vuoksi valtiot toteavat erityisesti, että niiden kannanotot ihmisoikeuksista ja perusvapauksista koskevat täysimääräisesti ja ilman minkäänlaista syrjintää myös alkuperäiskansoihin kuuluvia henkilöitä.

Rio de Janeirossa vuonna 1992 pidetyn YK:n ympäristö-ja kehityskonferenssin (UNCED) Ympäristöä ja kehitystä koskevan Rion julistuksen mukaisesti alkuperäiskansoilla on keskeinen asema ympäristön hoidossa ja kehittämisessä heidän tietojensa ja perinteisten toimintatapojensa vuoksi. Valtioiden tulisi tunnustaa alkuperäiskansojen identiteetti, kulttuuri ja edut ja tukea niitä asianmukaisesti sekä suoda alkuperäiskansoille todellinen mahdollisuus osallistua kestävän kehityksen aikaansaamiseen.

Myös Euroopan yhteisöjen piirissä on kiinnitetty huomiota alkuperäiskansoihin. Vuonna 1992 antamassaan päätöksessä Euroopan parlamentti muun muassa toivotti tervetulleiksi Pohjois- ja Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen itsehallinnollisia alueita koskevat ratkaisut. Lisäksi se kehotti valtioita tunnustamaan alkuperäiskansojen oikeudet alueisiin ja ratkaisemaan maata ja alueita koskevat riidat alkuperäiskansojen kanssa ennen ryhtymistään tällaisten alueiden hyödyntämiseen (päätöslauselma B3―0334/92 12.3.1992).

Ulkomaiden lainsäädäntö

Yleistä . Ulkomaiden lainsäädännössä alkuperäiskansojen asema on järjestetty vaihtelevasti.

Alkuperäiskansojen edustus valtion parlamentissa on tavallisesti järjestetty alueelliseksi ilman nimenomaista etnistä kytkentää. Niinpä esimerkiksi inuittien edustus Tanskan kansankäräjillä on vain epäsuorasti etnistä. Muodollisesti edustus liittyy Grönlannin alueeseen. Uudessa Seelannissa kuitenkin maoriväestö on edustettuna parlamentissa etnisellä perusteella.

Ruotsin valtiovalta on eri yhteyksissä myöntänyt, että saamelaiset ovat Ruotsin alkuperäiskansaa. Ruotsi ei kuitenkaan ole vielä ratifioinut ILO:n alkuperäiskansasopimusta, koska yleissopimukseen sisältyy velvoite tunnustaa alkuperäiskansalle omistusoikeus maahan tietyin edellytyksin. Ruotsissa ei ole vielä saamelaisia koskevaa perustuslain säännöstä.

Ruotsin valtiopäivät hyväksyi kuitenkin vuonna 1992 saamelaiskäräjiä (sametinget) koskevan lain (1992:1433). Laki sisältää säännökset saamelaiskäräjistä erityisenä saamelaiskulttuuria edistävänä valtion viranomaisena Ruotsissa sekä saamelaiskäräjien vaaleista. Saamelaiskäräjien tehtävänä on aloitteita ja esityksiä tekemällä edistää elävää saamelaiskulttuuria. Saamelaiskäräjät päättää erikseen luetelluista asioista, joita ovat valtionavustusten ja saamelaisrahaston varojen jakaminen saamelaiskulttuurin ja saamelaisjärjestöjen tarpeisiin, saamelaiskoulujen hallituksen valinta, saamen kieleen liittyvän työn johtaminen, yhdyskuntasuunnitteluun vaikuttaminen ja tiedottaminen saamelaisten oloista.

Ruotsin saamelaiskäräjävaaleissa vuonna 1993 oli noin 5 400 äänioikeutettua saamelaista. Käräjät aloitti toimintansa syksyllä 1993.

Norjan valtion viranomaisten velvollisuutena on perustuslakiin vuonna 1988 lisätyn uuden 110 a §:n (1988 nr. 432) mukaisesti järjestää olosuhteet sellaisiksi, että saamelainen kansanryhmä voi turvata kieltään, kulttuuriaan ja yhteiskuntaelämäänsä.

Norja on myös ensimmäisenä valtiona ratifioinut kesäkuussa 1990 ILO:n alkuperäiskansasopimuksen.

Jo tätä ennen Norjassa annettiin vuonna 1987 erityinen saamelaislaki (1987 nr. 56). Laki sisältää säännökset saamelaisten vaaleilla valittavasta edustuselimestä eli saamelaiskäräjistä (sametinget), sen vaaleista, saamelaiskäräjien vuosikertomuksesta suurkäräjille, valtion taloudellisesta vastuusta saamelaiskäräjävaaleista sekä saamen ja norjan kielten yhdenvertaisuudesta ja asemasta.

Saamelaiskäräjien toimivaltaan kuuluvat kaikki ne asiat, jotka käräjien mielestä koskevat erityisesti saamelaista kansanryhmää. Käräjät on aloitteita ja esityksiä tekevä sekä lausuntoja antava elin, jolla on päätösvaltaa sikäli kuin siitä säädetään muualla laissa.

Äänioikeutettujen saamelaisten määrä saamelaiskäräjien vaaleissa vuonna 1993 oli noin 7 200 henkeä. Saamelaiskäräjillä oli 16 vakituista työntekijää. Sen toimintamenoihin oli osoitettu noin 9 miljoonaa Norjan kruunua. Norjan saamelaiskäräjät määräsi vuonna 1993 kaikkiaan 66 miljoonan Norjan kruunun käytöstä.

Tanskaan kuuluvalla Grönlannilla on erityinen itsehallinnollinen asema. Saaren 55 000:sta asukkaasta noin 85 % on inuitteja (eskimoita), jotka ovat saamelaisten ohella alkuperäiskansaa pohjoismaissa.

Grönlannin asemasta ei ole säädetty erikseen Tanskan perustuslaissa. Sen sijaan perustuslaissa on säädetty Grönlannin edustuksesta Tanskan valtiopäiville. Tanska ei ole vielä ratifioinut ILO:n alkuperäiskansasopimusta.

Grönlannin alueellisesta itsehallinnosta ''hjemmestyre'' säädettiin vuonna 1978 annetulla lailla. Itsehallinto on määritelty alueellisena itsehallintona eikä etnisyyteen liittyvillä perusteilla. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että äänioikeus, kalastusoikeus, oikeus perustaa yhtiö jne määritellään alueen asukkaisiin ― eikä inuittien etniseen ryhmään ― liittyviksi oikeuksiksi. Koska inuitit kuitenkin ovat huomattavana enemmistönä, kuuluvat poliittinen valta ja muut oikeudet tosiasiassa heille. Hjemmestyren itsehallinnon alaisuuteen kuuluvat pääsäännön mukaan kaikki Grönlantia koskevat asiat, joiden rahoitus on järjestyksessä. ''Hjemmestyre'' sisältää lakiasäätävän Grönlannin parlamentin ''landsting'', joka valitsee hallituksen ''landstyre''.

Alaskan intiaanit, aleutit (aleuttilaiset) ja inuitit alkoivat vuodesta 1966 lähtien vaatia vuonna 1959 perustetulta Alaskan osavaltiolta oikeuksiaan maahan. Asia ratkaistiin vuonna 1971 annetulla lailla (Alaska Native Claims Settlement Act). Laissa hylättiin alkuperäiskansojen vaatimukset oikeuksista maahan. Hylättyjen oikeuksien sijalle alkuperäiskansoille annettiin omistusoikeus 11 %:iin Alaskan liittovaltion pinta-alasta ja 962 miljoonan dollarin suuruiset korvaukset.

Alkuperäiskansoille ei omistusoikeuden lisäksi annettu laissa muut pois sulkevia tai muutoin erityisiä oikeuksia metsästykseen ja kalastukseen ympäröivillä alueilla. Oikeustieteellisen kirjallisuuden mukaan tämä aiheuttaa vakavia ristiriitoja alkuperäiskansojen väestön ja muun väestön välille alkuperäiskansojen omistusoikeuteen kuulumattomilla alueilla. Erityisesti kalastuslupien myyntiin perustuvat oikeudet uhkaavat syrjäyttää alkuperäiskansojen jäsenet kalastuksesta näillä alueilla. Ehkä vaikeimmaiksi ongelmaksi muodostui Alaskassa se, että alkuperäiskansan omistusoikeudella hallitun maan maankäyttöä koskevissa äänestyksissä äänioikeus on riippumaton asuinpaikasta. Useilla alueilla enemmistö alueen alkuperäiskansaan kuuluvista henkilöistä asuu ''kotimaan'' ulkopuolella. Alueella ja sen ulkopuolella asuvien henkilöiden edut ovat niin erilaiset, että etujen ristiriita johtaa loputtomiin selkkauksiin. Laki ei myöskään turvannut alkuperäiskansoille erityisiä poliittisia, kulttuuria eikä sosiaalisia oikeuksia. Koska alkuperäiskansojen jäsenillä ei ole erityisiä poliittisia oikeuksia, he joutuvat usein kieltään ja kulttuuriaan koskevissa asioissa epäedulliseen asemaan niillä alueilla, joilla poliittinen päätösvalta kuuluu muille kansalaisryhmille.

Kanadan Luoteisterritorion pohjois- ja itäosissa asuu noin 17 500 inuittia. Heillä on Kanadan perustuslain mukainen asema ja oikeudet alkuasukaskansana.

Pitkäaikaisten neuvottelujen tuloksena Kanadan liittovaltio vahvisti alkuvuodesta 1993 inuittien kanssa sopimuksen inuittien maaoikeusvaatimuksista sekä Nunavut-nimisen uuden territorion perustamisesta Luoteisterritorion alueelle vuoteen 1999 mennessä.

Nunavut-territorio käsittää noin 2 miljoonaa neliökilometriä eli viidenneksen Kanadan pinta-alasta. Maaoikeussopimuksen mukaan inuiteille palautetaan omistusoikeus noin 353 000 neliökilometrin suuruiseen alueeseen eli 18 %:iin koko territorion pinta-alasta. Loput 82 % jää valtionmaana (Crown land) liittovaltion omistukseen. Inuitit saavat lisäksi omistamallaan alueella omistusoikeuden öljy- kaasu- ja mineraalivaroihin noin 36 000 neliökilometrin suuruisella alueella. Kanadan liittovaltio maksaa korvauksena inuiteille 1 148 miljoonaa Kanadan dollaria 14 vuoden aikana sekä tietyt royaltyosuudet öljyn, kaasun ja mineraalien hyödyntämisestä. Inuiteilla on erityinen oikeus metsästykseen koko Nunavut-territorion alueella ilman lupaa. Inuitit puolestaan luopuvat enemmistä vaatimuksistaan koko Kanadan ja sen merialueen osalta.

Nunavut-territoriossa inuitit saavat käytännössä poliittisen vallan, erilliset perustuslailliset elimet ja oman oikeudenhoidon Luoteisterritorion tapaan. Valtionhallinnon elimiksi perustetaan vaaleilla valittava lakia säätävä elin sekä asetetaan hallitus ja territorion tuomioistuin.

Inuittien osuutta maan julkisen sektorin viroissa lisätään ja heille taataan tasavertainen asema julkisen hallinnon elimissä sekä suojelu- ja kehittämisohjelmissa, jotka koskevat valtion maita, vesiä, kaavoitusta, metsästystä, kalastusta ja ympäristöä.

Uuden Seelannin maoriväestö on edustettuna maan parlamentissa etnisellä perusteella vuodesta 1867 lähtien. Nykyään neljä Uuden Seelannin parlamentin 87:stä edustajanpaikasta on varattu maoreille. Maoriedustajien valitsemiseksi maa on jaettu neljään vaalipiiriin. Tämän lisäksi maassa on tavallinen vaalipiirijako. Maoriäänestäjä voi määräajassa ennen vaaleja ilmoittaa, haluaako hän äänestää maorivaalipiirissään vain asuinpaikkansa kansalaisten tavallisessa vaalipiirissä.

Hallitusmuodon säännös saamelaisten kulttuuri-itsehallinnosta

Esityksessä ehdotetaan, että hallitusmuotoon lisättäisiin säännös (51 a §), jonka mukaan saamelaisille alkuperäiskansana turvattaisiin saamelaisten kotiseutualueella omaa kieltään ja kulttuuriaan koskeva kulttuuri-itsehallinto sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

Hallitusmuotoon otettavaksi ehdotetun 51 a §:n säännökset muodostaisivat saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon perustan. Tarkemmin asiasta säädettäisiin ehdotetussa laissa saamelaiskäräjistä. Saamelaisten perustuslailla suojatun oikeusaseman ulottuvuudet määräytyisivät siten osin hallitusmuotoon otettavaksi ehdotetun 51 a §:n ja osin saamelaiskäräjistä annettavaksi ehdotetun lain mukaisesti samaan tapaan kuin kunnallisen itsehallinnon perustuslain suoja.

Ehdotettu säännös on yhdensuuntainen niiden eduskunnan perustuslakivaliokunnan esittämien kannanottojen kanssa, joissa valiokunta on pitänyt saamelaisia ainoana alkuperäiskansana Suomessa ja siinä ominaisuudessaan ryhmänä, jolla voi olla erityisiä oikeuksia. Tälle perustalle rakentuu saamelaisten kuulemista eduskunnassa koskeva perustuslainsäännös valtiopäiväjärjestyksen 52 a §:ssä.

Saamelaisten kotiseutualue on vuodesta 1973 lähtien mainittu saamelaisvaltuuskunnasta annetussa asetuksessa ja nykyään myös muualla laissa kuten saamelaisten kielilaissa, peruskoululaissa, lukiolaissa ja kirkkolaissa. Saamelaisten kotiseutualueeseen kuuluisivat entisen käytännön mukaisesti Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien alueet sekä Sodankylän kunnassa sijaitsevan Lapin paliskunnan alue. Saamelaiset harjoittaisivat kulttuuri-itsehallintoaan pääasiassa saamelaisten kotiseutualueella. Joissakin asioissa kuten saamelaisten kouluopetusta koskevissa asioissa saattaa tulevaisuudessa olla perusteltua soveltaa itsehallinnon periaatetta myös saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella (vrt. SiVL 2/1992 vp).

Kulttuuri-itsehallinnon käsite määräisi saamelaiskäräjien toimivallan rajat. Käsite olisi sisällöllisesti sidottu perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamista koskevaan ehdotettuun hallitusmuodon 14 §:n 3 momenttiin, jonka mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana ja eräillä muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Näin järjestettynä hallitusmuodon 14 a § 3 momentti olisi saamelaisia koskeva perusoikeussäännös ja ehdotettu 51 a § saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa koskeva säännös.

Saamelaisille alkuperäiskansana ehdotettu perusoikeus harjoittaa ja ylläpitää kieltään ja kulttuuriaan sisältää jo ajatuksen siitä, että saamelaiset saavat itse nykyistä enemmän määrätä näistä asioista ja ohjata niiden tulevaa kehitystä. Saamelaisten itsemääräämisoikeudesta on myös lainsäätäjän selväsanainen kannanotto. Eduskunta hyväksyi kirjelmällään valtioneuvoston kulttuuripoliittisen selonteon 1993, missä yhteydessä eduskunta edellytti saamelaisten kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien riittävän tason turvaamista kulttuuriautonomian perustalta.

Pyrkimys saamelaisten kulttuuri-itsehallintoon on yhdensuuntainen myös ILO:n alkuperäiskansasopimuksen 7 artiklan kanssa, joka turvaa alkuperäiskansan oikeuden hallita mahdollisimman laajasti kulttuurikehitystään. Tämänkin artiklan määräystä Suomen tulisi jo ennen yleissopimuksen ratifioimista noudattaa lainsäädännössään eduskunnan sosiaalivaliokunnan mielestä (SoVL 11/1990 vp). Saamelaisille ehdotettu kulttuuri-itsehallinto parantaisi lisäksi sopimuksen ratifiointiedellytyksiä.

Eduskunta on edellyttänyt kirjelmässään valtioneuvoston kulttuuripoliittisen selonteon 1993 johdosta, että saamelaisten kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien riittävä taso turvataan kulttuuriautonomian perustalta. Tämä tavoite vaatii uutta lainvalmistelua. Lisäksi eduskunnan valiokunnat ovat eri yhteyksissä kiinnittäneet huomiota yksittäisiin saamelaisia koskeviin asioihin kuten edellytysten luomiseen ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ratifioimiseksi (UaVM 26/1990 vp), saamelaislakia koskevan asian saamiseen kiireellisesti eduskunnan käsiteltäväksi (PeVL 3/1990 vp ja MmVM 8/1993 vp) saamelaisten kuulemiseen asian valmistelussa eduskunnan ulkopuolella (PeVM 12/1990 vp, PeVM 1/1994 vp) ja valtionosuusjärjestelmän soveltamisen seuraamiseen järjestettäessä palveluja saamenkielisille henkilöille (HaVM 5/1992 vp).

Laki saamelaiskäräjistä

Asetuksella vuonna 1973 perustettu saamelaisvaltuuskunta tarkoitettiin alunperin väliaikaiseksi ratkaisuksi, joka korvattaisiin ''saamelaisparlamentilla'' tuolloin ehdotetun saamelaislain tultua hyväksytyksi. Saamelaislain valmistelu on kuitenkin edelleen kesken, minkä vuoksi olisi tarkoituksenmukaista säätää laki saamelaiskäräjistä nyt saamelaisten asemaa koskevan hallinnollisen perustuslain säännöksen yhteydessä. Myös Ruotsissa ja Norjassa saamelaisten edustukselliset elimet toimivat nykyään laintasoisen säännöksen varassa.

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki saamelaiskäräjistä, joka korvaisi nykyisen saamelaisvaltuuskuntaa koskevan asetuksen. Lain tarkoituksena olisi turvata saamelaisille alkuperäiskansana kieltään ja kulttuuriaan koskeva kulttuuri-itsehallinto. Kulttuuri-itsehallinnon mukaisia tehtäviä varten saamelaiset valitsisivat suoralla kansanvaalilla keskuudestaan saamelaiskäräjät.

Hallinnollisesti saamelaisvaltuuskunta on toiminut vuodesta 1986 lähtien sisäasiainministeriön yhteydessä osana aluepolitiikkaa. Esityksessä ehdotetaan kuitenkin, että saamelaiskäräjät toimisi oikeusministeriön hallinnonalalla. Saamelaisasiat ovat aikaisemminkin kuuluneet oikeusministeriölle. Saamelaiset ovat myös omakielinen vähemmistö, jonka itsehallintoa tulee kehittää eduskunnan edellyttämällä tavalla. Näistä lähtökohdista on perusteltua, että saamelaisasiat käsiteltäisiin oikeusministeriössä, jolle kuuluvat muutkin vähemmistöasiat sekä kielilainsäädäntöön, vaalilainsäädäntöön ja Ahvenanmaan maakunnan itsehallintoon kuuluvat asiat.

Valtiovalta on eri yhteyksissä myöntänyt taloudellisen vastuunsa saamelaisia koskevissa kysymyksissä. Tämä vastuu ei nykyään ilmene laista. Saamelaishallinnon toimintaedellytykset ovat viime aikoina olleet määrärahojen osalta epätyydyttävät. Tästä syystä saamelaisvaltuuskunnalla on ollut suuria vaikeuksia suoriutua sille lain mukaan kuuluvista tehtävistä. Alkuperäiskansan kielen, kulttuurin, kulttuuripalvelujen ja kulttuurihallinnon turvaaminen on kuitenkin valtion vastuulla ja valtion on osoitettava edellytykset näiden tehtävien hoitoon (SiVM 9/1993 vp ja HaVM 5/1992 vp). Esityksessä ehdotetaan, että valtion olisi talousarviossa varattava määräraha saamelaiskäräjiä koskevan lain mukaisiin tehtäviin.

Saamelaiskäräjien toimintaedellytysten turvaamiseksi ehdotetaan, että samalla kun säädetään laki saamelaiskäräjistä, saamen kielen käyttämisestä viranomaisissa annetun lain edellä mainitut kuntien valtionosuutta koskevat säännökset kumottaisiin ja että tarkoitukseen varattuja määrärahoja vastaavat määrärahat käytettäisiin saamelaiskäräjien henkilöstön palkkaamiseen.

Saamelaisen käsite on esityksessä pysytetty sikäli entisellään, että henkilön on toisaalta pidettävä itseään saamelaisena ja toisaalta hänellä tulee olla asiallisena perusteena saamelaisuudelleen saamenkielinen syntyperä. Näihin asiallisiin perusteisiin esitetään nyt lisättäväksi kaksi uutta perustetta.

Nykyiset kielellisellä perusteella määritellyt saamelaiset ovat lappalaisten jälkeläisiä kuten edellä on esitetty. Osa näistä jälkeläisistä on saattanut kadottaa saamen kielen äidinkielenään jo niin kauan sitten, että heitä ei nykyisen määritelmän mukaan enää pidetä saamelaisina. Tämän vuoksi esitetään, että saamelaisena pidettäisiin saamenkielisestä syntyperästä riippumatta myös sellaisen henkilön jälkeläistä, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa.

Saamelaisella on äänioikeus saamelaisvaltuuskunnan vaaleissa. Jo nykyisen lain mukaan on mahdollista, että saamelaisen lapsi ei ole enää saamelainen eikä äänioikeutettu saamelaisvaltuuskunnan vaaleissa, jos yhdelläkään hänen isovanhemmistaan ei ole ollut saamen kieli äidinkielenä. Myös ehdotettu lappalaisen käsitteeseen perustuva saamelaisuus olisi äidinkielestä riippumaton, koska käsite nojaa maaveroja ― eikä kielisyyttä ― koskeviin valtion viranomaisten asiakirjoihin. Mainituista syistä ehdotetaan, että saamelaisena pidettäisiin henkilöä, jonka vanhemmista ainakin toinen on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa. Vastaavan tapainen säännös on Ruotsin laissa saamelaiskäräjistä.

Saamelaisten kotiseutualue ehdotetaan säilytettäväksi entisellään.

Saamelaiskäräjien tehtäviä käsiteltäisiin saamelaiskäräjistä annettavan lain 2 luvussa. Saamelaiskäräjien tehtävänä olisi hoitaa saamelaisten omaa kieltä ja kulttuuria sekä heidän asemaansa alkuperäiskansana koskevat asiat. Käräjien toimivalta pysyisi sikäli entisellään, että se olisi pääasiassa aloitteita ja esityksiä tekevä sekä lausuntoja antava elin saamelaisten kulttuuri-itsehallintoon kuuluvissa asioissa. Uutta olisi se, että saamelaiskäräjille ehdotetaan annettavaksi päätösvaltaa saamelaisten yhteiseen käyttöön osoitettujen varojen jaossa. Saamelaiskäräjillä voisi lisäksi olla päätösvaltaa muissakin asioissa sikäli kuin siitä säädettäisiin muualla lainsäädännössä. Tällaisia asioita on mainittu muun muassa saamelaisten kielilaissa.

Saamelaiskäräjät laatisi lisäksi vuosittain kertomuksen siitä, mitä merkittävää on tapahtunut saamelaisia koskevien asioiden kehityksessä. Kertomus toimitettaisiin valtioneuvostolle saatettavaksi eduskunnan käsiteltäväksi hallituksen kertomuksen yhteydessä. Kertomuksessaan saamelaiskäräjät voisivat myös tuoda esille tärkeäksi katsomiaan lainsäädäntöhankkeita, jotka tulisi saattaa eduskunnan käsiteltäväksi.

Saamelaiskäräjät olisi saamelaisten vaaleilla valitsema edustuselin. On asianmukaista, että laissa olisi maininta siitä, että saamelaiskäräjät tehtäviinsä kuuluvissa asioissa edustaa saamelaisia kansallisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä. Jo nykyäänkin saamelaisvaltuuskunta edustaa käytännössä saamelaisia esimerkiksi eduskunnan kuulemiskäytännössä ja kansainvälisissä kokouksissa kuten YK:n alkuperäiskansoja koskevan julistuksen valmistelussa. Saamelaisvaltuuskunta on lisäksi edustettuna integraationeuvottelukunnassa, joka käsittelee Länsi-Euroopan yhdentymiskehitykseen kuuluvia asioita.

Saamelaiskäräjien kokoonpanoa ja kokouksia koskevat säännökset olisivat ehdotetun lain 3 luvun mukaan pääpiirteittäin ennallaan. Tasatuloksen välttämiseksi äänestyksissä ehdotetaan jäsenten lukumäärä lisättäväksi 20:stä 21:een. Saamelaisten kotiseutualueen ja sen eri osien merkitystä korostetaan esittämällä, että alueen jokaisesta neljästä kunnasta valittaisiin saamelaiskäräjiin vähintään kaksi edustajaa kuten tähänkin saakka. Voimassa olevasta järjestelystä poiketen ehdotetaan lisäksi, että jokaisesta neljästä kunnasta valittaisiin yksi kuntakohtainen varaedustaja, joka voisi tarvittaessa osallistua saamelaiskäräjien kokoukseen kunnasta olevan varsinaisen edustajan tilalla. Valtioneuvoston yleisistunto määräisi jäsenet ja varajäsenet tehtäväänsä ja myöntäisi heille eron kuten tähänkin saakka.

Saamelaiskäräjillä olisi aikaisemman käytännön mukaan puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa. Nykyisestä poiketen esitetään, että puheenjohtaja toimisi tehtävässään päätoimisesti ja saisi toimestaan kuukausittain maksettavaa palkkaa. On osoittautunut, että jo saamelaisvaltuuskunnan puheenjohtajan nykyiset tehtävät edellyttäisivät siihen valitun henkilön päätoimista työpanosta kansallisissa, pohjoismaisissa, kansainvälisissä ja Länsi-Euroopan yhdentymiskehitykseen liittyvissä asioissa. Nämä tehtävät lisääntyvät ehdotuksen mukaisesti. Myös Norjan saamelaiskäräjien puheenjohtajan ja Ruotsin saamelaiskäräjien hallituksen puheenjohtajan tehtävä on päätoiminen.

Saamelaisvaltuuskunnan nykyistä työvaliokuntaa kutsutaan esityksessä hallitukseksi. Hallituksen tehtävänä olisi valmistella asiat saamelaiskäräjien kokoukselle ja toimeenpanna käräjien päätökset. Saamelaiskäräjiin kuuluisi lisäksi vaalilautakunta ja muita tarvittavia toimielimiä kuten saamelaisvaltuuskuntaankin on kuulunut. Saamelaiskäräjien toimivaltaa voitaisiin eräissä asioissa siirtää muille toimielimille. Näistä seikoista määrättäisiin tarkemmin saamelaiskäräjien työjärjestyksessä. Asetuksessa olisi säännökset saamelaiskäräjien toimistoista ja henkilöstöstä.

Saamelaiskäräjien vaalit suoritettaisiin joka neljäs vuosi pääasiassa kuten saamelaisvaltuuskunnan vaalit. Vaaleja varten maa olisi yhtenä vaalipiirinä. Vaalit toimittaisi vaalilautakunta lain ja oikeusministeriön vahvistaman vaaliohjesäännön mukaan.

Vaalilautakunnassa olisi aikaisemman käytännön mukaan puheenjohtaja, neljä jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Lautakunnassa tulisi olla jäsen ja varajäsen jokaisesta saamelaisten kotiseutualueen neljästä kunnasta. Vaalilautakunnalla olisi oikeus ottaa itselleen sihteeri ja oikeusministeriön luvalla muuta tarvittavaa henkilökuntaa.

Äänioikeutettu saamelaiskäräjien vaaleissa olisi, kuten aikaisemminkin, jokainen ennen vaalivuoden alkua 18 vuotta täyttänyt saamelainen, joka on Suomen kansalainen.

Vaaliluettelo osoittaisi äänioikeutetut saamelaiskäräjien vaaleissa. Vaaliluetteloon merkittäisiin, kuten aikaisemminkin, edellisen saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskärien vaaliluettelon mukaiset äänioikeutetut ja luetteloa täydennettäisiin väestörekisterin tiedoilla uusista äänioikeutetuista sekä poistettaisiin luettelosta kuolleet. Vaaliluetteloa tulisi täydentää myös kahden uuden ryhmän osalta. Siihen merkittäisiin omasta vaatimuksestaan henkilö, joka on saamelainen lappalaisen jälkeläisenä. Tällaisen henkilön tulisi esittää todennäköinen peruste vaatimukselleen kuten sukuselvitys siihen esi-isään saakka, joka on merkitty lappalaiseksi vuoden 1875 tai sen jälkeisessä maa-, veronkanto- tai henkikirjassa. Lisäksi vaaliluetteloon otettaisiin vaatimuksestaan henkilö, jonka vanhemmista ainakin yksi on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa, vaikka vaatimuksen esittäjän omat saamenkieliset sukujuuret ovat isovanhempia kauempana.

Äänioikeuden tarkistamiseksi vaalilautakunta lähettäisi äänioikeutetuille ilmoituskortin ja pitäisi vaaliluettelon nähtävillä tavalliseen tapaan.

Vaalikelpoinen olisi entisen käytännön mukaan jokainen äänioikeutettu, joka suostuu ehdokkaaksi eikä ole holhouksen alainen.

Vaalit toimitettaisiin kuten tähänkin saakka postin välityksellä lähettämällä äänestysasiakirjat kirjattuna lähetyksenä äänioikeutetulle, joka palauttaisi äänestettyään asiakirjat vaalilautakunnalle samalla tavoin.

Hoitolaitoksessa ja kotona hoidettavat henkilöt, jotka eivät muutoin voisi äänestää ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saisivat äänestää hoitopaikassaan. Hoitopaikassa äänestystä varten vaalilautakunta määräisi jokaiseen kuntaan vaalitoimitsijan ja hänelle varamiehen. Äänestys suoritettaisiin vaalitoimitsijan avustuksella, minkä lisäksi äänestyksessä olisi oltava mukana äänestäjän valitsema tai hyväksymä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkitty henkilö. Ulkomailla äänestäminen suoritettaisiin postin välityksellä kuten tähänkin saakka.

Vaalin tuloksen vahvistaisi vaalilautakunta. Saamelaiskäräjien jäseniksi määrättäisiin valtioneuvoston yleisistunnon päätöksellä ne 21 henkilöä, ja kuntakohtaisiksi varajäseniksi ne neljä henkilöä, jotka ovat vaaleissa saaneet eniten ääniä, ottaen huomioon, että saamelaiskäräjiin tulee kuulua jokaisesta saamelaisten kotiseutualueen neljästä kunnasta kaksi jäsentä ja yksi varajäsen. Vaalin tulos ilmoitettaisiin oikeusministeriölle asian esittelemiseksi valtioneuvoston yleisistunnolle.

Muutoksenhakua koskevan 5 luvun mukaan saamelaiskäräjien päätöksestä saisi valittaa siten kuin muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa (154/50) säädetään, jollei valitusoikeutta olisi erikseen kielletty.

Viimeisessä eli 6 luvussa säädettäisiin nykyisen käytännön mukaisesti, että saamelaiskäräjät ottaa henkilöstöönsä kuuluvat virkamiehet ja työntekijät. Lisäksi säädettäisiin, että tarkemmat säännökset ja määräykset lain soveltamisesta annetaan asetuksessa sekä vaaliohjesäännössä ja saamelaiskäräjien työjärjestyksessä. Lopuksi olisi voimaantulo- ja siirtymäsäännös, jolla saamelaisvaltuuskunta voitaisiin määrätä toimimaan kesken vaalikauttaan saamelaiskäräjinä entisine virkamiehineen alkuperäisen vaalikautensa loppuun.

1luku. Yleiset säännökset

1 §. Lain tarkoitus. Lain tarkoituksena olisi turvata saamelaisille alkuperäiskansana omaa kieltään ja kulttuuriaan koskeva kulttuuri-itsehallinto, jonka tehtäviä varten saamelaiset valitsisivat vaaleilla keskuudestaan saamelaiskäräjät. Ehdotettu laki korvaisi asetuksen saamelaisvaltuuskunnasta. Samalla olisi tarkoitus käytännössä säilyttää keskeiset osat saamelaisvaltuuskunnan asemasta ja tehtävistä.

Saamelaiskäräjät toimisi oikeusministeriön hallinnonalalla. Muutos sisäasiainministeriön hallinnonalalta oikeusministeriön hallinnonalalle edellyttäisi valtioneuvoston ohjesääntöön muutoksia, jotka on ehdotettu liitteeksi otetussa asetusluonnoksessa.

2 §. Valtion taloudellinen vastuu. Saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon rahoitus olisi ehdotuksen mukaan valtion vastuulla. Valtio on tähänkin saakka ilman erityistä säännöstä vastannut saamelaishallintoon liittyvistä kuluista ja saamelaisvaltuuskunnan vaaleista aiheutuvista kuluista. Nyt säännös rahoituksesta ehdotetaan otettavaksi lakiin. Saamelaiskäräjien rahoitusta varten tulisi valtion talousarvioon ottaa vuosittain erillinen määräraha, johon sisältyisi myös saamen kielen toimiston menot.

3 §. Saamelainen. Pykälässä määriteltäisiin, kenellä on lakiehdotuksen mukaiset saamelaisen oikeudet. Saamelaisen määritelmä olisi ehdotetussa muodossaan aikaisempaa väljempi, joten saamelaisiksi katsottavien henkilöiden määrä saattaisi jonkin verran lisääntyä. Ehdotettu saamelaisen määritelmä on sisällöltään samankaltainen kuin saamelaisten kielilaissa oleva määritelmä siten, että henkilön on itse pidettävä itseään saamelaisena. Tämän subjektiivisen kriteerin lisäksi määritelmään sisältyisi kuten aikaisemminkin myös objektiivinen peruste. Sen pääsisältönä olisi periaate, että henkilön tulee olla saamelaista syntyperää: saamelaiseksi synnytään, ei tulla tai päästä. Poikkeuksena tästä säännöstä olisi ottolapsi, joka muuallakin lainsäädännössä rinnastetaan biologisesti omaan lapseen. Nämä objektiiviset perusteet on lueteltu kohdissa 1―3.

Saamelaiseksi katsottaisiin 1 kohdassa henkilö, joka itse, tai jonka vanhemmista tai isovanhemmista ainakin yksi on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Ensisijaisena näyttönä kielitaidosta olisi Pohjoismaiden saamelaisneuvoston Suomen jaoston vuonna 1962 suorittama väestölaskenta, jonka mukaiset henkilöt ovat pohjoissaamen-, inarinsaamen- tai koltansaamenkielisiä. Tämä luettelo ei ole kuitenkaan täydellinen, joten henkilön voitaisiin myös muutoin todeta oppineen saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Säännös vastaa Ruotsin ja Norjan saamelaismääritelmää.

Uutena perusteena ehdotetaan 2 kohdassa, että saamelaisiksi katsottaisiin myös lappalaisten jälkeläiset ilman, että heidän tarvitsi esittää näyttöä omasta tai takenevan polven sukunsa saamenkielen taidosta. Säännöksen mukaisesti henkilö olisi saamelainen, mikäli joku hänen vanhemmistaan tai esivanhemmistaan olisi merkitty tunturi-, metsä-, tai kalastajalappalaiseksi valtion viranomaisten pitämissä rekistereissä. Näitä maaveroja ja niiden maksuvelvollisia henkilöitä tilittäviä rekisterejä olivat maakirjat, veronkantoluettelot ja henkikirjat. Olennaista ei olisi se, että henkilö on rekisterin mukaan maksanut kyseisenä vuonna maaveronsa (lappalaisten kylävero), vaan että hän oli rekisterin mukaan verovelvollinen. Tällaisten rekisterien pito lopetettiin vuonna 1923 maaverotuksen lakkauttamisen myötä, joten rekisteriin merkittyjä henkilöitä ei juuri ole elossa. Ensimmäisiksi huomioon otettaviksi viranomaisrekistereiksi ehdotetaan vuoden 1875 luetteloja, mistä säädettäisiin tarkemmin asetuksessa. Tämä tarkoittaa käytännössä, että 1800-luvun alkupuolella syntyneestä lappalaisesta alkaen hänen suoraan alenevassa polvessa oleva jälkeläinen voidaan katsoa saamelaiseksi. Mikäli mentäisiin ajallisesti vielä kauemmas, saattaisivat näyttövaikeudet lisääntyä kohtuuttomasti ja hakijan tosiasiallinen yhteys saamen kansaan saattaisi olla kyseenalainen. Kolttasaamelaisista tulee tarvittaessa käyttää vastaavia saatavissa olevia luetteloja.

Ruotsin saamelaiskäräjiä koskevasta laista on otettu ehdotuksen 3 kohdan peruste. On pidettävä kohtuullisena, että saamelaiseksi katsotun henkilön lapsella on oikeus samaistua vanhempiensa identiteettiin. Tämä ei ole voimassa olevan lain mukaan mahdollista niiden henkilöiden osalta, joiden suvussa saamenkielinen syntyperä jää isovanhempia kauemmaksi. Nykyisen lain mukaan tällainen henkilö ei ole enää saamelainen, vaikka hänen molemmat vanhempansa olisivat saamelaisina merkitty äänioikeutetuiksi saamelaisvaltuuskunnan vaaleissa. Mainituista syistä ehdotetaan, että saamelaisella tarkoitettaisiin myös henkilöä, jonka vanhemmista ainakin yksi on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuiksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.

4 §. Saamelaisten kotiseutualue. Saamelaisten kotiseutualueesta ehdotetaan säädettäväksi samalla tavoin kuin alue on jo määritelty saamen kielen käytöstä viranomaisissa annetun lain 2 §:n 2 momentissa ja saamelaisvaltuuskuntaa koskevassa asetuksessa. Alueen muodostaisivat siten Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat sekä Sodankylän kunnassa sijaitseva Lapin paliskunnan alue. Pääosa Suomen saamelaisväestöstä asuu tällä alueella.

Alue on tarkoitus myös säilyttää nykyisen suuruisena. Alueen rajat eivät siten muuttuisi vaikka esimerkiksi Lapin paliskunnan rajoja muutettaisiin Lapin lääninhallituksen päätöksellä. Saamelaisten kotiseutualue pysyisi entisellään myös siinä tapauksessa, että kuntia yhdistettäisiin tai kuntarajoja muutoin muutettaisiin.

2luku. Saamelaiskäräjien tehtävät

5 §. Yleinen toimivalta. Saamelaiskäräjien tehtäväksi on ehdotettu saamelaisten omaa kieltä ja kulttuuria sekä heidän asemaansa alkuperäiskansana koskevien asioiden hoitamista. Tehtäväalue vastaa siten perusoikeusuudistuksessa ehdotettua saamelaisten perusoikeuksien alaa. Tarkoitus on, että saamelaiskäräjät tästä eteenpäinkin valvoisi ja edistäisi saamelaisten erityisiä oikeuksia ja etuja kuten saamelaisvaltuuskunta on tehnyt tähänkin saakka.

Saamelaiskäräjien yleinen toimivalta pysyisi sikäli samantapaisena kuin saamelaisvaltuuskunnan toimivalta, että käräjät olisi pääasiassa kansallisille viranomaisille aloitteita ja esityksiä tekevä sekä lausuntoja antava toimielin. Saamelaiskäräjät voisi tehdä myös saamelaisten kielellistä ja kulttuurista asemaa tukevia aloitteita, jotka liittyisivät Euroopan yhdentymiskehitykseen tai pohjoismaiseen yhteistyöhön. Saamelaiskäräjien oikeudesta käyttää päätösvaltaa säädettäisiin joko saamelaiskäräjiä koskevassa laissa tai muualla laissa. Tämän ehdotuksen mukaan saamelaiskäräjillä olisi oikeus käyttää päätösvaltaa 8 §:ssä mainittujen määrärahojen jakamisessa. Käräjillä olisi lisäksi päätösvaltaa niissä saamelaisten kielilain mukaisissa asioissa, joissa päätösvaltaa on annettu saamelaisvaltuuskunnalle.

6 §. Saamelaisten edustaminen. Saamelaiskäräjät olisi saamelaisten keskuudestaan vaaleilla valitsema edustuselin. Tällaisena elimenä se voisi edustaa Suomen saamelaisia tehtäviinsä kuuluvissa asioissa. Muilla elimillä kuin saamelaiskäräjillä ei ole tällaista kansanvaltaan perustuvaa asemaa. Jo nykyäänkin eduskunnan erityisvaliokunnat kuulevat saamelaisvaltuskuntaa ja valtuuskunta edustaa Suomen saamelaisia kansainvälisissä kokouksissa, kansainvälisten sopimusten valmistelussa ja Euroopan yhdentymiskehitykseen liittyvässä integraationeuvottelukunnassa. Saamelaisvaltuuskunnan edustajalle myönnettiin alkuvuodesta 1994 tarkkailijan asema siihen kuuluvine puheoikeuksineen Pohjoismaiden Neuvoston kokouksissa. Ehdotuksen mukaan saamelaiskäräjät jatkaisivat tätä toimintaa.

7 §. Kertomus. Saamelaiskäräjät laatisi vuosittain kertomuksen siitä, mitä merkittävää on tapahtunut saamelaisia erityisesti koskevien asioiden kehityksessä. Tarkoituksena on, että saamelaisia erityisesti koskevien asioiden kehityksestä laadittaisiin vuosittain eduskunnalle toimitettava yhtenäinen selonteko, jossa kiinnitettäisiin huomiota siihen, miten eduskunnan ja sen erityisvaliokuntien toivomat ja edellyttämät asiat ovat toteutuneet. Hallitus antaisi tämän kertomuksen eduskunnan käsiteltäväksi valtiopäiväjärjestyksen 29 §:ssä tarkoitetun hallituksen kertomuksen yhteydessä.

8 §. Määrärahojen jakaminen. Saamelaiskäräjät voisi ehdotuksen mukaan päättää saamelaisten yhteiseen käyttöön osoitettujen varojen jaosta saamelaisjärjestöille, -yhteisöille ja yksityisille saamelaisille. Valtion vuoden 1994 talousarviossa tällainen määräraha ja päätösvalta on jo myönnetty saamelaisvaltuuskunnalle, joten tältä osin olisi kyse vain jo olemassa olevan päätösvallan siirtämisestä saamelaisvaltuuskunnalta saamelaiskäräjille ja siitä, että asiasta säädettäisiin laissa. Saamelaisten kotiseutualueen kunnille vastaavanlaisiin tarkoituksiin myönnettyjä määrärahoja ehdotettu säännös ei koskisi. Saamelaiskäräjien päätös varojen jakamisesta perustuisi tarkoituksenmukaisuusharkintaan ja olisi osa saamelaiskäräjien harjoittamaa kulttuuri-itsehallintoa. Kenelläkään ei siten olisi henkilökohtaista oikeutta saada osaansa määrärahasta. Näistä lähtökohdista saamelaiskäräjien päätös olisi lopullinen eikä päätöksestä olisi valitusoikeutta.

9 §. Neuvotteluvelvoite. ILO:n alkuperäis- ja heimokansoja koskeva yleissopimus n:o 169 edellyttää neuvotteluja alkuperäiskansan edustuselimen kanssa aina, kun harkitaan lainsäädännöllisiä tai hallinnollisia toimenpiteitä, joilla voi olla näihin kansoihin välitön vaikutus. Mainitusta syystä ehdotetaan viranomaisille neuvotteluvelvollisuutta tässä pykälässä erikseen luetelluissa laajakantoisissa ja merkittävissä asioissa silloin, kun asianomaiset saamelaisten kotiseutualuetta koskevat toimenpiteet voivat välittömästi ja erityisellä tavalla vaikuttaa saamelaisten asemaan alkuperäiskansana.

Saamelaisvaltuuskuntaa kuullaan nykyään eduskunnan erikoisvaliokunnissa lähtökohtaisesti siltä perustalta, että he ovat ainoa alkuperäiskansa Suomessa (PeVM 12/1990 vp). Eduskunnan perustuslakivaliokunta on eräässä tapauksessa lisäksi katsonut, että lainsäädäntöä ei saa kehittää ILO:n alkuperäiskansoja koskevan yleissopimuksen nro 169 vastaisesti (PeVL 30/1993 vp). Lisäksi perustuslakivaliokunta on valtiopäiväjärjestyksen 52 a §:ään viitaten pitänyt itsestäänselvänä, että saamelaisille varataan tilaisuus tulla kuulluiksi heitä erityisesti koskevien asioiden valmistelussa (PeVM 1/1994).

3luku. Toimikausi, toimielimet ja toiminta

10 §. Kokoonpano ja toiminta. Saamelaiskäräjien kokoonpanoa ja kokouksia koskevat säännökset vastaisivat ehdotetun lain 3 luvun mukaan pitkälle saamelaisvaltuuskunnan säännöksiä. Saamelaiskäräjät valittaisiin vaaleilla neljäksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Tasatuloksen välttämiseksi äänestyksissä ehdotetaan jäsenten lukua lisättäväksi 20:stä 21:een. Saamelaisten kotiseutualueen ja sen eri osien merkitystä korostetaan ehdottamalla, että alueen jokaisesta neljästä kunnasta valittaisiin aikaisemman käytännön mukaan saamelaiskäräjiin vähintään kaksi edustajaa. Voimassa olevasta järjestelystä poiketen ehdotetaan lisäksi, että jokaisesta neljästä kunnasta valittaisiin yksi kuntakohtainen varaedustaja, joka voisi tarvittaessa osallistua saamelaiskäräjien kokoukseen kunnasta olevan varsinaisen edustajan tilalla. Jäsenten ja varajäsenten tulisi olla Suomen kansalaisia. Valtioneuvosto määräisi jäsenet ja varajäsenet tehtäväänsä ja myöntäisi heille eron tehtävästään kuten tähänkin saakka. Jos jäsen tai varajäsen menettäisi vaalikelpoisuutensa esimerkiksi tullessaan hohouksen alaiseksi tai menettäessään Suomen kansalaisuuden, valtioneuvosto toteaisi saamelaiskäräjien aloitteesta hänen luottamustoimensa lakanneeksi.

11 §. Puheenjohtaja. Saamelaiskäräjillä olisi saamelaisvaltuuskunnan tapaan puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa. Nykyisestä järjestelystä poiketen ehdotetaan, että puheenjohtaja toimisi tehtävässään päätoimisesti. On osoittautunut, että jo saamelaisvaltuuskunnan puheenjohtajan nykyiset tehtävät edellyttäisivät siihen valitun henkilön päätoimista työpanosta kansallisissa, pohjoismaisissa, kansainvälisissä ja Länsi-Euroopan yhdentymiskehitykseen liittyvissä asioissa, edustuksissa ja kokouksissa. Tämän lisäksi hänellä on johdettavinaan saamelaisvaltuuskunnan ja sen työvaliokunnan kokoukset. Nämä tehtävät lisääntyisivat entisestään ehdotetun saamelaiskäräjiä koskevan lain myötä. Myös Norjan saamelaiskäräjien puheenjohtajan ja Ruotsin saamelaiskäräjien hallituksen puheenjohtajan tehtävä on päätoiminen.

12 §. Kokousten koollekutsuminen. Saamelaisvaltuuskunnan kokoukset on kutsunut koolle puheenjohtaja. Esityksessä ehdotetaan, että saamelaiskäräjät päättäisi ensijaisesti itse kokoustensa pidosta. Kokous olisi lisäksi kutsuttava koolle, jos puheenjohtaja ja hallitus katsovat sen tarpeelliseksi tai kolmasosa jäsenistä vaatii kokousta pidettäväksi.

13 §. Saamelaiskäräjien hallitus. Saamelaisvaltuuskunnassa asiain valmistelu ja valtuuskunnan päätösten täytäntöönpano kuuluu työvaliokunnalle, jolla on puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa sekä neljä muuta jäsentä. Nyt ehdotetaan työvaliokunnan nimen muuttamista hallitukseksi. Muilta osin tämän toimielimen tehtävät pysyisivät entisen kaltaisina. Hallituksen tehtävistä määrättäisiin tarkemmin työjärjestyksessä.

14 §. Muut toimielimet. Saamelaiskäräjillä olisi lisäksi vaalilautakunta käräjien vaaleja varten sekä muita toimielimiä, kuten jaostoja asiain valmistelua varten samalla tavoin kuin saamelaisvaltuuskuntaankin kuuluu. Näistä toimielimistä määrättäisiin erikseen työjärjestyksessä.

15 §. Toimivallan siirto. Saamelaiskäräjät voisi ehdotetulla tavalla siirtää sille kuuluvaa päätösvaltaa muille toimielimille. Tällainen siirto tulisi kyseeseen lähinnä kiireellisissä tapauksissa, jolloin käräjien kokousta on vaikea tai mahdoton saada koolle. Toimivallan siirrosta annettaisiin tarkemmat määräykset työjärjestyksessä. Saamelaiskäräjille kuuluvaa toimivaltaa ei kuitenkaan voitaisi siirtää saamelaiskäräjien kokoonpanoa, järjestäytymistä ja toimintaa koskevissa asioissa eikä saamelaiskäräjien kertomusta ja vaalilautakunnan asettamista koskevassa asiassa.

16 §. Toimistot ja henkilöstö. Saamelaiskäräjien toimistoista ja henkilöstöstä on ehdotettu säädettäväksi asetuksella. Käräjillä olisi yleinen toimisto ja saamen kielen toimisto. Toimistojen päällikkönä toimisi saamelaiskäräjien pääsihteeri. Yleiseen toimistoon kuuluisivat lakimiessihteeri ja toimistosihteeri. Saamen kielen toimistossa olisi kahden kielenkääntäjän virat. Tämä järjestely vastaa saamelaisvaltuuskunnan nykyistä järjestelyä.

17 §. Palkkiot ja korvaukset. Saamelaisvaltuuskunnan virkamiehille, luottamushenkilöille ja asiantuntijoille maksetaan matkakustannusten korvausta ja päivärahaa valtion virkamiesten matkustussäännön mukaisesti. Lisäksi luottamushenkilöille ja asiantuntijoille maksetaan kertakorvaus siltä kuukaudelta, jona hän on osallistunut kokoukseen. Jälkimmäinen korvaus on tarkoitettu peittämään niitä ansionmenetyksiä ja kustannuksia, joita voi aiheutua sijaisen palkkaamisesta, lastenhoidon järjestämisestä tai muusta vastaavasta syystä.

Pykälässä ehdotetaan, että matkakustannusten korvausta ja päivärahaa maksettaisiin, kuten tähänkin saakka, valtion virkamiesten matkustussäännön taksojen mukaisesti. Myös kokouksen aiheuttamat ansionmenetykset ja muut kustannukset korvattaisiin täysimääräisesti. Palkkioiden ja korvausten maksamista varten saamelaiskäräjille laadittaisiin palkkiosääntö, jonka saamelaiskäräjät vahvistaisi. Palkkiosäännön laatimisessa voitaisiin soveltuvin osin noudattaa, mitä kunnallislain (953/76) 21 §:ssä säädetään.

18 §. Asioiden käsittely. Saamelaiskäräjät olisi päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai jompikumpi varapuheenjohtajista ja vähintään kymmenen jäsentä on saapuvilla. Jäsen olisi esteellinen asian käsittelyyn saamelaiskäräjien kokouksessa ja käräjien asettaman toimielimen kokouksessa siten, kuin hallintomenettelylain (598/82) 10 §:n 2 momentissa säädetään. Saamelaiskäräjien päätökseksi tulisi kokouksen enemmistön kannattama esitys. Äänten mennessä tasan ratkaisisi puheenjohtajan ääni. Vaaleissa ratkaisisi arpa.

4luku. Saamelaiskäräjien vaalit

19 §. Vaalivuosi. Saamelaiskäräjien vaaleja koskevat ehdotetut järjestelyt vastaavat saamelaisvaltuuskunnan vaalien aikaisempaa käytäntöä. Vaalit toimitettaisiin joka neljäs vuosi. Tätä vuotta kutsuttaisiin vaalivuodeksi.

20 §. Vaalipiiri ja vaalilautakunta. Vaaleja varten maa olisi yhtenä vaalipiirinä. Vaalit toimeenpanisi saamelaiskäräjien vaalilautakunta lain ja oikeusministeriön vahvistaman vaaliohjesäännön mukaisesti.

Vaalilautakunnassa olisi aikaisemman käytännön mukaan puheenjohtaja ja neljä jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Lautakunnassa tulisi olla jäsen ja varajäsen jokaisesta saamelaisten kotiseutualueen neljästä kunnasta. Lautakunta valitsisi keskuudestaan henkilön toimimaan varapuheenjohtajana. Vaalilautakunnalla olisi oikeus ottaa itselleen sihteeri ja oikeusministeriön luvalla muutakin tarvittavaa henkilökuntaa. Nämä järjestelyt vastaisivat saamelaisvaltuuskunnan vaalien järjestelyjä.

21 §. Äänioikeus. Ehdotuksen mukaisesti äänioikeus saamelaiskäräjien vaaleissa olisi ennen vaalivuoden alkua 18 vuotta täyttäneellä saamelaisella edellyttäen, että hän on Suomen kansalainen. Äänioikeuden käyttäminen ei olisi asuinpaikasta riippuvainen, vaan äänestää voisi kaikkialla Suomessa ja ulkomailla.

22 §. Vaalikelpoisuus. Vaalikelpoinen vaaleissa olisi jokainen äänioikeutettu, joka on suostunut ehdokkaaksi ja joka ei ole holhouksen alainen.

23 §. Vaaliluettelo. Vaaliluettelosta ilmenisi äänioikeus saamelaiskäräjien vaaleissa. Vaaliluetteloon merkittäisiin äänioikeutetut saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien viimeisimmän vaaliluettelon mukaan täydentämällä luetteloa vaalivuoden väestötietojärjestelmän tietojen perusteella. Väestötietojärjestelmästä mukaan otettaisiin äänioikeutetuiksi ne saamelaiset, jotka ovat ennen vaalivuotta täyttäneet 18 vuotta ja ovat Suomen kansalaisia. Vaalilautakunta voisi omasta aloitteestaan korjata vaaliluettelon puutteita ja täydentää luetteloa Pohjoismaiden saamelaisneuvoston Suomen jaoston vuonna 1962 suorittaman väestötutkimuksen tai muun luotettavan tiedon pohjalta. Täydennettäessä vaaliluetteloa tulisi 3 §:ssä asetettavan samaistumisedellytyksen toteuttamiseksi tiedustella kirjallisesti henkilöltä, pitääkö hän itseään saamelaisena.

Vaaliluettelosta puuttuvat nykyisin kokonaan ehdotetun 3 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetut saamelaiset, jotka ovat tunturi-, metsä- ja kalastajalappalaisten jälkeläisiä sekä osa niistä saamelaisista, jotka on mainittu saman lainkohdan 3 kohdassa, eli henkilöt, joiden vanhemmista jompikumpi on ollut tai olisi voinut olla äänioikeutettu saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa. Nämä henkilöt otettaisiin nyt vaaliluetteloon heidän omasta aloitteestaan.

Mikäli henkilö, joka on merkitty saamelaisena vaaliluetteloon, niin vaatii, olisi vaalilautakunnan poistettava hänet luettelosta. Vaatimus tulisi esittää kirjallisena. Omasta aloitteestaan vaalilautakunta poistaisi vaaliluettelosta kuolleet vaalivuoden väestötietojärjestelmän tietojen ja muutoin saamiensa tietojen perusteella.

Vaaliluetteloon otettaisiin äänioikeutetun nimi, henkilötunnus ja osoite. Henkilöt olisivat vaaliluettelossa kunnittain aakkosjärjestyksessä alkaen saamelaisten kotiseutualueen kunnista.

24 §. Ilmoituskortti. Jokaisesta äänioikeutetusta olisi laadittava ilmoituskortti, josta ilmenisi äänioikeutetuista vaaliluetteloon otetut tiedot. Lisäksi ilmoituskortissa olisi esimerkiksi äänestystavasta ne tiedot, jotka tähän korttiin vaaliohjesäännössä edellytetään otettaviksi. Jotta henkilö voisi saada tiedon siitä, että hänet on merkitty vaaliluetteloon äänioikeutetuksi, hänelle lähetettäisiin tämä ilmoituskortti.

25 §. Vaaliluettelon nähtävillepano. Vaaliluettelot pidettäisiin nähtävinä saamelaisten kotiseutualueen kunnissa kahden viikon ajan huhtikuun aikana. Nähtävillepanosta kuulutettaisiin julkisesti saamelaisten kotiseutualueella ilmestyvissä saamelaiskäräjien päättämissä lehdissä.

26 §. Vaaliluettelon oikaisuvaatimus. Henkilö, jota ei ole merkitty vaaliluetteloon tai jota koskeva merkintä luettelossa on virheellinen, voisi vaatia oikaisua vaalilautakunnalta. Hän voisi vaatia itsensä lisättäväksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon 23 §:n 3 momentissa mainitulla perusteella, jolloin hänen tulisi myös esittää todennäköinen peruste vaatimukselleen, kuten sukuselvitys siitä esi-isästä lähtien, joka on merkitty lappalaiseksi vuosien 1875―1923 välisenä aikana maa-, veronkanto- tai henkikirjaan. Kyseessä voisi olla myös vaaliluettelosta poistamista koskeva 23 §:n 4 momentissa tarkoitettu vaatimus, mikäli henkilö ei pidä itseään saamelaisena 3 §:n 1 momentin mukaisesti.

Oikaisuvaatimus olisi tehtävä kahden viikon kuluessa vaaliluettelon nähtävilläolon päättymisestä. Vaalilautakunnan päätökseen tyytymätön voisi saattaa asian saamelaiskäräjien hallituksen ratkaistavaksi. Hallituksen päätös asiasta olisi lopullinen eikä siihen voisi hakea muutosta valittamalla. Valituskielto on tarpeen asian kiireellisyyden vuoksi.

27 §. Ehdokasasettelu ja ehdokasluettelo. Saamelaiskäräjien vaalit olisivat henkilövaalit, kuten tähänastiset saamelaisvaltuuskunnan vaalit. Äänet annettaisiin suoraan tietylle ehdokkaalle. Jokaista ehdokasta varten olisi oma valitsijayhdistys, joka huolehtisi muun muassa ehdokkaan saamisesta ehdokasluetteloon. Ehdokasasettelusta ja ehdokasluettelosta olisi tarkemmat määräykset vaaliohjesäännössä.

28 §. Vaalitoimitus. Saamelaiskäräjien vaalit toimitettaisiin, kuten saamelaisvaltuuskunnan vaalit, postin välityksellä neljän täyden viikon aikana alkaen syyskuun ensimmäisen täyden viikon maanantaista. Vaalien aikana ehdokasluettelot ja vaaliluettelot olisivat nähtävillä vaaliohjesäännön mukaisesti. Vaalien alkamisesta vaalilautakunta kuuluttaisi julkisesti kuten vaaliohjesäännössä määrätään.

29 §. Vaalitoimituksen aloittaminen ja vaaliasiakirjat. Vaalitoimitus katsottaisiin alkaneeksi, kun vaalilautakunta lähettää äänestysasiakirjat äänioikeutetulle postin välityksellä kirjattuna lähetyksenä. Äänioikeutettu ei näin ollen voisi käyttää äänioikeuttaan liian aikaisin. Vaaliasiakirjoja olisivat saamelaisvaltuuskunnan aikaisemman käytännön mukaisesti vaalilautakunnan leimalla varustettu äänestyslippu, vaalikuori, lähetekirje, lähetekuori, ehdokasluettelo ja äänestysohje.

30 §. Äänestäminen. Äänioikeutettu voisi äänestää välittömästi saatuaan vaaliasiakirjat. Tarkoituksena on, että äänestäminen suoritettaisiin vaalisalaisuus säilyttäen kuten meillä on vaaleissa tapana. Äänestämiseen liittyisi saamelaisvaltuuskunnassa vakiintuneen käytännön mukaisesti äänestysasiakirjojen täyttäminen, allekirjoittaminen, sulkeminen kuoriin ja jättäminen postin kuljetettavaksi kirjattuna lähetyksenä.

31 §. Vaaliasiakirjojen palauttaminen. Äänestäjän olisi itse huolehdittava siitä, että 30 §:ssä mainitut vaaliasiakirjat ennättävät vaalilautakunnalle ääntenlaskennan aloittamiseen mennessä. Tätä silmällä pitäen vaaliasiakirjat olisi toimitettava postin kuljetettavaksi ajoissa. Muulla tavoin kuin postin välityksellä äänestysasiakirjoja ei saisi toimittaa vaalilautakunnalle.

32 §. Äänestys hoitolaitoksessa ja kotona. Saamelaisten kotiseutualueella asuville äänestäjille, joille postin kautta äänestäminen tuottaisi kohtuuttomia vaikeuksia, ehdotetaan järjestettäväksi tilaisuus äänestää kotonaan tai hoitopaikassaan vaalitoimitsijan avustuksella. Kuntakohtaisena vaalitoimitsijana ja hänen varamiehenään toimisivat kyseisen kunnan edustaja ja hänen varamiehensä vaalilautakunnassa. Vaalitoimituksessa tulisi lisäksi olla läsnä äänestäjän valitsema tai hyväksymä äänioikeutettu saamelainen.

33 §. Äänestäminen ulkomailla. Osa äänioikeutetuista saamelaisista asuu pysyvästi tai tilapäisesti ulkomailla. Myös heille ehdotetaan saamelaisvaltuuskunnan aikaisemman käytännön mukaisesti varattavaksi tilaisuus äänestää. Äänestäminen toimitettaisiin postin välityksellä vaaliohjesäännössä tarkemmin määrätyllä tavalla.

34 §. Ääntenlaskennan aloittaminen. Ääntenlaskenta ehdotetaan aloitettavaksi vaalien päättymistä seuraavana maanantaina kello 18.00. Vielä maanantain kuluessa vaalilautakunnan sijaintipaikan postiin ennen virka-ajan päättymistä saapuneet lähetykset ennättävät mukaan ääntenlaskentaan. Sen jälkeen saapuneet lähetekuoret jätettäisiin avaamattomina huomioon ottamatta. Ääntenlaskennassa pidettäisiin pöytäkirjaa.

35 §. Merkintä vaaliluetteloon. Aluksi ääntenlaskennassa olisi tarkastettava se, ketkä ovat äänestäneet ja onko äänestäneellä ollut äänioikeus. Tämä tapahtuisi vertaamalla lähetekirjeitä vaaliluetteloon ja tekemällä merkintä äänestämisestä vaaliluetteloon. Jos henkilöä ei ole merkitty vaaliluetteloon äänioikeutetuksi tai hän on kuollut tahi lähetekirjeestä ei varmuudella selviä, kuka on äänestänyt, taikka jos vaalikuori on avoin tai siihen on tehty asiaton merkintä, on äänestys jätettävä huomioon ottamatta. Hyväksytyt ja äänestyksessä huomioon ottamatta jätetyt vaalikuoret erotettaisiin toisistaan ja hyväksyt vaalikuoret pantaisiin avaamattomina vaaliuurnaan.

36 §. Äänestyslippujen ryhmittely. Varsinainen ääntenlaskenta voitaisiin aloittaa, kun kaikki hyväksytyt vaalikuoret ovat vaaliuurnassa, avaamalla uurna ja vaalikuoret. Ääntenlaskennasta pidettäisiin erillistä pöytäkirjaa. Äänestysliput ryhmiteltäisiin ehdokkaiden äänten mukaisiin ryhmiin ja mitättömät äänestysliput erikseen. Kussakin ryhmässä olevien äänestyslippujen lukumäärä laskettaisiin.

37 §. Äänestyslipun mitättömyys. Ehdotetussa säännöksessä lueteltaisiin äänestyslippujen mitättömyysperusteet. Ne vastaisivat meillä yleisissä vaaleissa omaksuttuja mitättömyysperusteita. Mitätön ääni olisi hylättävä.

38 § Vaalien tuloksen määräytyminen. Ehdokkaat pannaan äänimääriensä mukaiseen paremmuusjärjestykseen. Jos äänimäärät ovat yhtä suuret ratkaistaan ehdokkaiden järjestys arvalla. Saamelaiskäräjien jäseniksi valittaisiin 21 eniten ääniä saanutta ehdokasta siten, että jokaisesta saamelaisten kotiseutualueen kunnasta olisi vähintään kaksi ehdokasta. Jos valittujen joukossa ei muutoin olisi jostakin kunnasta kahta ehdokasta, valitaan tästä kunnasta kuitenkin kaksi eniten ääniä saanutta ehdokasta, jolloin 21 eniten ääniä saaneen joukon lopusta jää pois niin monta ehdokasta kuin heitä on lisätty 21:een kuntakohtaisen kiintiön nojalla.

Varajäseniksi tulisivat valituiksi valittujen 21 jäsenten jälkeen eniten ääniä saaneet ehdokkaat yksi kustakin saamelaisten kotiseutualueen neljästä kunnasta.

39 §. Vaalien tuloksen vahvistaminen. Vaalien tuloksen vahvistaminen kuuluisi vaalilautakunnalle. Tulos olisi vahvistettava kolmantena päivänä äänten laskennan aloittamisesta. Vaalilautakunta ilmoittaisi tämän jälkeen välittömästi vaalien tuloksesta oikeusministeriölle saamelaiskäräjien määräämiseksi tehtäväänsä seuraavaksi toimikaudeksi.

40 §. Vaalien tulosta koskeva oikaisuvaatimus. Vaalilautakunnan päätökseen vaalien tuloksen vahvistamisesta voidaan ehdotuksen mukaan vaatia oikaisua saamelaiskäräjiltä kahden viikon kuluessa siitä, kun vaalilautakunta on vahvistanut vaalien tuloksen. Saamelaiskäräjien olisi ratkaistava oikaisuvaatimus viimeistään vaalivuoden loppuun mennessä ja oikaistava vaalien tulosta, mikäli vaalilautakunta on menetellyt lain tai vaaliohjesäännön vastaisesti.

5luku. Muutoksenhaku

41 §. Valitusoikeus. Ehdotuksen mukaan saamelaiskäräjien ja sen toimielinten päätöksiin olisi oikeus hakea muutosta, siten kuin laissa muutoksenhausta hallintoasioissa (154/50) on säädetty, ellei muutoksenhakua olisi erikseen kielletty tässä laissa tai muualla laissa.

6luku. Erinäisiä säännöksiä

42 §. Henkilöstön ottaminen. Ehdotuksen mukaan saamelaiskäräjien henkilöstöön kuuluvat virkamiehet ja työntekijät ottaisi saamelaiskäräjät. Virkamiehiin sovellettaisiin soveltuvin osin uuden valtion virkamieslain säännöksiä ja heidät nimitettäisiin määräajaksi virkoihinsa.

43 §. Tarkemmat säännökset ja määräykset. Pykälä sisältää tavanomaisen asetuksenantovaltuuden. Asetuksessa säädettäisiin tarkemmin muun muassa saamelaiskäräjien toimistoista ja henkilöstöstä. Lisäksi ehdotetun lain soveltamista varten tulisi olla vaaliohjesääntö, jonka oikeusministeriö vahvistaisi, ja saamelaiskäräjien työjärjestys, jonka saamelaiskäräjät vahvistaisi.

44 §. Voimaantulo. Pykälä sisältää tavanmukaisen voimaantulosäännöksen.

45 §. Siirtymäsäännökset. Pykälässä ehdotetaan eräitä siirtymäsäännöksiä. Lain voimaantulon jälkeen saamelaisvaltuuskunta toimisi heti saamelaiskäräjinä. Lisäksi se voitaisiin kesken vaalikautensa muuttaa myös kokoonpanonsa puolesta tämän lain tarkoittamiksi saamelaiskäräjiksi jatkamaan saamelaiskäräjinä saamelaisvaltuuskunnan alkuperäisen nelivuotiskauden loppuun. Muutosta varten saamelaisvaltuuskunnan kokoonpanoa muutettaisiin sitä koskevien viimeksi toimitettujen vaalien tuloksen perusteella vaalilautakunnan ehdotuksesta siten, että kokoonpano vastaisi saamelaiskäräjien kokoonpanoa. Tämän jälkeen valtioneuvosto vahvistaisi valtuuskunnan toimimaan saamelaiskäräjinä.

Saamelaiskäräjät siirtäisi lain voimaantullessa saamelaisvaltuuskunnan virkamiehet saamelaiskäräjien virkoihin.