HE 46/1993

Keinosiemennyslaki

Kotieläinten jalostustoimintaan sovelletaan kotieläinten keinosiemennyksen harjoittamisesta annettua lakia (182/49) , jäljempänä keinosiemennyslaki. Lain säätämisen tarkoituksena on asiaa koskeneen hallituksen esityksen (HE 40/1948 vp) mukaan ollut karjanomistajien etujen turvaaminen. Lain mukaan toiminta, jonka tarkoituksena on harjoittaa kotieläinten keinosiemennystä, voidaan asetuksella määrätä erityisen valvonnan alaiseksi ja lisäksi luvanvaraiseksi. Laki ei koske keinosiemennystä, jota kotieläinten omistaja tai haltija harjoittaa omistamiensa tai hallitsemiensa kotieläinten keskuudessa näihin kuuluvalla uroseläimellä.

Keinosiemennyslain nojalla on annettu asetus kotieläinten keinosiemennyksen harjoittamisesta (557/49) , jäljempänä keinosiemennysasetus, joka on lähes kokonaan uusittu vuonna 1973. Asetuksen mukaan keinosiemennystoiminta on maatilahallituksen valvonnan alaista ja toiminnan lähin ohjaus ja valvonta kuuluu keinosiemennystoimikunnalle. Toimikunnan asettaa maatilahallitus kolmeksi vuodeksi kerrallaan ja sen jäseninä ovat maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintöosaston, maatilahallituksen, maatalouden tutkimuskeskuksen sekä jalostusta, keinosiemennystä ja seminologeja edustavien järjestöjen nimeämät henkilöt. Keinosiemennystoiminnassa käytettävien eläinten terveyden ja siemenen laadun valvonta kuuluu maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosastolle.

Keinosiemennystoimintaan tarvitaan keinosiemennysasetuksen mukaan keinosiemennystoimikunnan lupa. Lupaa ei saada myöntää, jos toiminnalla ei asianmukaisesti edistetä keinosiemennystoimintaa. Päätöksessä, jolla lupa myönnetään, on mainittava valvonnan kannalta tarpeelliset lupaehdot. Keinosiemennyksen voi suorittaa eläinlääkäri tai keinosiemennyskoulutuksen saanut henkilö. Keinosiemennysasemalla tapahtuvan keinosiemennystoiminnan tulee olla eläinlääkintäviranomaisen hyväksymän eläinlääkärin vastuunalaisessa hoidossa. Keinosiemennystoimikunta hyväksyy keinosiemennyksessä käytettävien uroseläinten vähimmäisvaatimukset, joiden perusteella jalostusjärjestöt valitsevat eläimet.

Kotieläinten maahantuontilaki

Kotieläinten maahantuonnista on voimassa eräiden kotieläinten maahan tuonnista annettu laki (871/73) , jäljempänä kotieläinten maahantuontilaki. Lain säätämisen tarkoituksena on ollut maahantuonnin sääntely kotieläintalouden näkökohtien, eläinkannan tuotanto-ominaisuuksien ja työllisyyden turvaamiseksi (HE 108/1973 vp) . Lain mukaan nautoja, sikoja, lampaita, vuohia, siipikarjaa, mehiläisiä ja tarhaturkiseläimiä sekä näiden eläinten siemennestettä ja siitosmunia saadaan tuoda maahan vain maa- ja metsätalousministeriön luvalla. Lupa voidaan myöntää vain, jos tuonti on katsottava tuotantopoliittiset, jalostukselliset ja muut kotieläintalouden kehittämiseen liittyvät näkökohdat huomioon ottaen tarkoituksenmukaiseksi. Laki ei koske Suomen kautta muuhun maahan vietäviä eläimiä.

Kotieläinten maahantuontilain nojalla on annettu asetus eräiden kotieläinten maahan tuonnista (933/73) . Asetuksen mukaan kotieläinten maahantuontilupaa haettaessa on ilmoitettava muun muassa eläinten jalostus- ja tuotantotaso sekä käyttötarkoitus. Jos eläintautilainsäädännöstä ei aiheudu tuonnille esteitä, asiassa on ennen päätöksentekoa kuultava maatilahallitusta ja asianomaisen alan kotieläintaloudellista keskusjärjestöä.

Muu lainsäädäntö

Kotieläinten jalostustoimintaan ja maahantuontiin sovelletaan eläintautilakia (55/80) . Jalostusaineksen maahantuontiin tarvitaan yleensä maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston lupa. Jalostustoimintaan sovelletaan myös eläinsuojelulakia (91/71) . Eläintautilaissa eikä eläinsuojelulaissa ole säännöksiä jalostustoiminnasta.

Siipikarjan jalostustoimintaa ja kauppaa koskee siipikarjan siitoseläinten pidon, munien haudontojen sekä poikasten kasvattamisen, myymisen ja välittämisen harjoittamisesta annettu laki (302/77) . Laki on sen nojalla annetussa, samannimisessä asetuksessa (671/77) rajattu koskemaan vain kanoja. Lain nojalla on annettu maa- ja metsätalousministeriön päätös siipikarjan siitoseläinten pitoa, munien koneellista haudontaa sekä poikasten kasvattamista, myymistä ja välittämistä harjoittavien laitosten terveydellisyydelle ja hygieenisyydelle sekä eläinten terveydelle ja jalostustasolle asetettavista vaatimuksista ja ehdoista (219/81) . Päätöksessä määrätään muun muassa poikastuotannon jalostuksellisesta tasosta.

ETA-sopimus

Suomi ja muut Euroopan vapaakauppaliittoon (EFTA) kuuluvat maat ovat Euroopan talousalueesta tehdyssä sopimuksessa sitoutuneet yhdenmukaistamaan kotieläinjalostusta koskevan lainsäädäntönsä EY:n vastaavan lainsäädännön kanssa. Sopimukseen kuuluu 24 nautojen, sikojen, vuohien ja lampaiden jalostusta koskevaa direktiiviä ja päätöstä muutoksineen, jotka sopimuksen mukaan tulevat voimaan samana ajankohtana kuin sopimus. Jotta sopimuksen yhteydessä perustettava EFTAn valvontaviranomainen voi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin, säädöksiä sovelletaan kuitenkin kuuden kuukauden kuluttua sopimuksen voimaantulosta tai 1 päivästä tammikuuta 1994 sen mukaan kumpi ajankohta on myöhäisempi.

ETA-sopimuksen mukaan EY-säädösten kolmansia maita ja rajatarkastuksia koskevia säännöksiä ei sovelleta. Sopimuksessa on kuitenkin sovittu seuraavien yleisten periaatteiden noudattamisesta: kolmansista maista tapahtuvaan tuontiin ei saa soveltaa edullisempia määräyksiä kuin ne, jotka johtuvat sopimuksen soveltamisesta; EFTA-valtioiden välisessä tai EFTA-valtion ja EY:n välisessä kaupassa kolmansista maista tuotavien taikka niistä kokonaan tai osittain peräisin olevien eläinten ja tuotteiden on täytettävä tuontimaana olevan valtion kolmansia maita koskevat määräykset; vientimaana olevan valtion on huolehdittava, että toimivaltainen viranomainen kussakin tapauksessa ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että näitä sopimusmääräyksiä noudatetaan. Sopimuspuolet tarkastelevat rajatarkastuksia ja kolmansia maita koskevaa asiaa vuoden 1995 aikana.

EY-maat

EY-maissa kotieläinjalostusta koskevien direktiivien tarkoituksena on sääntelyä yhdenmukaistamalla poistaa esteitä jalostuseläinten kaupasta sekä edistää siten kotieläinjalostusta ja sen myötä kotieläintaloutta. Direktiivit sisältävät säännöksiä eläinten hyväksymisestä jalostukseen ja merkitsemisestä kantakirjaan sekä jalostuseläimistä annettavista polveutumistodistuksista. Kantakirjoja saavat pitää vain virallisesti hyväksytyt jalostusjärjestöt ja -organisaatiot tai viranomaiset. Kantakirjan pitäjien, keinosiemennysasemien ja alkionsiirtolaitosten toiminnan tulee olla viranomaisten valvomaa. Jalostuseläinten ja niiden sukusolujen ja alkioiden kauppaa yhteisön sisällä ei saa estää jalostuksellisin perustein. Direktiivit sisältävät myös säännökset jalostusvaatimusten tulkintaa koskevien erimielisyyksien ratkaisemisesta.

EY:n jäsenmaissa on Kreikkaa lukuun ottamatta käytäntönä, että kotieläinten kantakirjoja pitävät jalostustoimintaa harjoittavat järjestöt ja yritykset. Nautoja koskevia direktiivejä on jäsenmaissa saatettu voimaan vuodesta 1989 alkaen. Sikoja, lampaita ja vuohia koskevat direktiivit on tullut saattaa voimaan vuoden 1991 alusta. Espanja ja Portugali ovat sikojen osalta saaneet siirtymäaikaa vuoden 1992 loppuun saakka. Muiden puhdasrotuisten, virallisesti hyväksyttyjen yhteisöjen pitämään kantakirjaan merkittyjen eläinten kaupassa on vuoden 1992 alusta tullut noudattaa periaatetta, jonka mukaan yhteisön sisäistä kauppaa ei saa rajoittaa. Tällaisia eläimiä ei myöskään saa tuoda kolmansista maista edullisemmin ehdoin kuin yhteisön sisäisessä kaupassa noudatetaan.

Tanskassa EY-säädökset on saatettu voimaan maatalousministeriön (Landbruksministeriet) päätöksillä. Päätökset on annettu kotieläinten ynnä muun kaupasta annetun lain (Lov om oms‘tning af husdyr m.m., n:o 209 23.5.1979) nojalla. Päätökset koskevat puhdasrotuisia jalostusnautoja, puhdasrotuisia ja risteytettyjä jalostussikoja sekä puhdasrotuisia jalostuslampaita ja -vuohia (n:ot 154― 156/14.3.1991). Maatalousministeriö valvoo päätösten noudattamista ja päättää kantakirjaa pitävien jalostusjärjestöjen hyväksymisestä.

Maatalousministeriön päätösten sisältönä ovat EY-säädösten säännökset. Lisäksi on annettu määräyksiä kantakirjoja pitävistä järjestöistä. Järjestö ei saa vaatia, että kantakirjaan merkittävän eläimen omistajan tulisi olla järjestön jäsen. Järjestöön kuulumattomattomalta eläimen omistajalta ei saa periä ylimääräisiä kantakirjaan liittyviä maksuja. Jos eläin on jo merkitty yhteisön toisessa jäsenmaassa kantakirjaan, ei ylimääräisiä maksuja kantakirjaan merkitsemisestä myöskään saa periä. Jos jalostusnauta tuodaan EY:n ulkopuolisesta kolmannesta maasta, sitä tulee seurata virallisesti hyväksytyn jalostusjärjestön antama polveutumistodistus, jonka mukaan eläin on merkitty kantakirjaan kolmannessa maassa.

Ruotsi ja Norja

Ruotsissa on annettu laki kotieläinten ynnä muun valvonnasta (Lag om kontroll av husdjur m.m., SFS 1985:342). Lain tarkoituksena on edistää eläimistä saatavien tuotteiden tuotantoa ja eläinten soveltuvuutta elinkeinona harjoitettavaan jalostustoimintaan sekä ennalta ehkäistä eläintauteja. Kotieläimillä tarkoitetaan ihmisen hoidossa olevia eläimiä. Lain nojalla on annettu asetus kotieläinten ynnä muun valvonnasta (Förordning om kontroll av husdjur m.m., SFS 1985:343). Asetuksen mukaan kotieläinten keinosiemennykseen ja alkionsiirtoon tarvitaan maatalousviraston (Statens jordbruksverk) lupa.

Maatalousvirasto on antanut määräykset alkionsiirrosta, karjujen arvostelusta, nautojen, sikojen, lampaiden ja vuohien keinosiemennyksestä, kettujen ja koirien keinosiemennyksestä sekä munivien kanojen ja maitoa tuottavien lampaiden virallisesta valvonnasta. Viralliseen valvontaa kuuluu yleensä eläimen tunnistaminen, polveutumisen selvittäminen, tuotanto- ja terveystarkkailu, jälkeläisarvostelu ja perinnöllisen arvon määrittely. Maatalousvirasto on antanut valvonnan järjestämisen jalostusjärjestöjen tehtäväksi. Nautojen, sikojen ja vuohien valvontaa hoitaa sama järjestö. Järjestöjen toimintaa valvoo maatalousviraston lisäksi lääninhallitus (länsstyrelsen).

Norjassa on voimassa laki kotieläinten keinosiemennyksestä (Lov om kunstig s‘döverforing mellom husdyr 28.7.1952, n:o 4). Keinosiemennyksessä saadaan käyttää vain maatalousministeriön (Landbruksdepartementet) hyväksymältä tai valtuuttamalta keinosiemennysasemalta peräisin olevaa siemennestettä. Laki ei koske tutkimuslaitoksia. Siemennesteen luovuttaminen käyttöön, joka ei ole lain mukaista, on kiellettyä. Keinosiemennysasema ei saa käyttää keinosiemennystoiminnassa eläimiä, joiden perintötekijät havaitaan vahingollisiksi. Maatalousministeriö voi antaa tarkempia määräyksiä lain täytäntöönpanosta ja keinosiemennystoiminnan valvonnasta sekä asettaa keinosiemennysasemien hyväksymiselle tarpeellisia ehtoja.

Ruotsi ja Norja ovat ETA-sopimuksessa Suomen tavoin sitoutuneet omaksumaan sopimukseen liitetyt EY:n kotieläinjalostusta koskevat direktiivit lainsäädäntöönsä. Ruotsin ja Norjan lainsäädäntöä tullaan näin ollen muuttamaan sopimuksen voimaansaattamisen yhteydessä.

1luku. Yleiset säännökset

1 §. Tavoite . Kotieläintuotantoon liittyvässä kotieläinjalostuksessa edistetään eläinten perinnöllisiä taipumuksia tuottaa runsaasti ja hyvällä hyötysuhteella korkealaatuisia tuotteita. Jalostuksessa pyritään siten sovittamaan yhteen ihmisen tarpeet ja eläinten perimään liittyvät ominaisuudet. Ihmisen tarpeet tässä suhteessa muuttuvat jatkuvasti, joten jalostustyötä ei koskaan voida pitää loppuun suoritettuna. Jalostustuloksista on hyötyä tuottajille, kuluttajille ja elintarviketeollisuudelle. Asianmukaisesti toteutetun jalostuksen avulla saavutettu tuottavuuden nousu on eläinten hyvinvoinnin ja ympäristön kannalta edullista tuotannon tehokkuutta.

Sekä tuotantoeläinten että seuraeläinten jalostus voi pitkällä aikavälillä onnistua vain, jos eläinten terveydestä, hoidosta ja kohtelusta huolehditaan asianmukaisesti. Jalostustoiminnassa terveys- ja hyvinvointinäkökohdat liittyvät toisaalta perinnöllisiin sairauksiin ja vikoihin sekä toisaalta keinosiemennykseen ja alkionsiirtoon. Erityisesti viimeksi mainitut toimenpiteet edellyttävät tämän vuoksi ammattitaitoa, hygieenisiä huonetiloja ja menetelmiä, joilla estetään eläintautien leviäminen.

2 §. Soveltamisala . Kotieläimet ovat yleiskielessä eläimiä, joita ihminen kasvattaa hyödykseen tai elättää huvikseen. Voimassa oleva keinosiemennyslaki koskee kotieläinten keinosiemennyksen valvontaa ja sen soveltamisalaan on katsottu kuuluvan sekä hyötyeläinten että seuraeläinten keinosiemennys. Kotieläinten maahantuontilaissa kotieläimellä tarkoitetaan nautoja, sikoja, lampaita, vuohia, siipikarjaa, mehiläisiä ja tarhaturkiseläimiä.

Lakia ehdotetaan kokonaisuudessaan sovellettavaksi kotieläintuotantoon, jolla tarkoitettaisiin hyötyeläinten kasvatusta sekä perinteisen maatalouden että uudempien elinkeinojen kuten turkiseläinten tarhauksen muodossa. Lisäksi laki koskisi seuraeläiminä käytettävien eläinten kuten koirien ja kissojen keinosiemennystoimintaa.

Lain soveltamisalan ulkopuolelle ehdotetaan kokonaan jätettäväksi hevoset ja muut hevoseläimet. Hevoseläinten jalostustoiminnasta ja maahantuonnista ehdotetaan säädettäväksi erikseen. Tätä koskeva hallituksen esitys hevostalouslaiksi annetaan myöhemmin eduskunnalle. Laki ei myöskään koskisi siipikarjan jalostustoimintaa, mutta sitä voitaisiin soveltaa tarvittaessa siipikarjan keinolliseen lisäämiseen ja maahantuontiin. Siipikarjan siitoseläinten pidon ja munien haudontojen sekä poikasten kasvattamisen, myymisen ja välittämisen harjoittamisesta annetun lain nojalla on annettu samanniminen asetus sekä maa- ja metsätalousministeriön päätös siipikarjan siitoseläinten pitoa, munien koneellista haudontaa sekä poikasten kasvattamista, myymistä ja välittämistä harjoittavien laitosten terveydellisyydelle ja hygieenisyydelle sekä eläinten terveydelle ja jalostustasolle asetettavista vaatimuksista ja ehdoista. Säännökset ja määräykset koskevat muun muassa jalostuskanojen kauppaa ja jalostuskanaloiden jalostustasolle asetettavia vaatimuksia. Ehdotettavaa lakia sovellettaisiin lähinnä vain siipikarjan jalostuseläinten tai perinnöllisten linjojen sekä näiden siitosmunien maahantuontiin.

Lain soveltamisalaan kuuluvaa jalostustoimintaa olisivat kaikki ne käytännön toimenpiteet, joilla 1 §:n kohdalla selostettuja jalostustoiminnan tavoitteita toteutetaan. Jalostustoimintaan kuuluvat kantakirjan pitäminen, eläinten ominaisuuksien mittaaminen ja valinta jalostuskäyttöön, joista säädettäisiin 4 §:ssä. Jalostustoimintaa on yleensä myös eläinten lisääminen keinollisesti alkioiden tai munasolujen siirtojen sekä keinosiemennyksen avulla. Keinollisesta lisäämisestä säädettäisiin 6 §:ssä. Jalostustoimintaan liittyy läheisesti myös jalostuseläinten ja niiden alkioiden, munasolujen ja siemennesteen sekä siipikarjan siitosmunien kauppa, jota koskevat säännökset sisältyisivät 7―9 §:ään.

Jalostustoiminnan tarkoituksena oleva eläinten perinnöllisen laadun kehittäminen edellyttää, että jalostuseläimet valitaan riittävän suuresta eläinjoukosta. Riittävä eläinmäärä on saatu käyttöön perustamalla jalostusjärjestöjä, joiden jäsenten omistamat eläimet kuuluvat jalostusvalinnan piiriin. Edellä kuvatut jalostustoimintaan kuuluvat tehtävät ovat lisäksi tyypillisiä jalostusjärjestöjen toimintamuotoja. Jalostustoiminnan harjoittajia olisivat lain soveltamisalan kannalta lähinnä jalostusjärjestöt. Yksittäistä karjanomistajaa ei näin ollen yleensä pidettäisi ehdotettavassa laissa tarkoitetun jalostustoiminnan harjoittajana.

3 §. Suhde muuhun lainsäädäntöön . Kotieläinten jalostustoimintaan sovelletaan useaa jo ennestään voimassa olevaa lakia. Pykälään ehdotetaan otettavaksi selvyyden vuoksi luettelo säännöksistä, jotka läheisesti liittyvät lain soveltamisalaan ja joita edelleen tultaisiin ehdotetun lain estämättä soveltamaan.

Lakia sovellettaisiin ehdotuksen mukaan toissijaisena eläintautilakiin (55/80) nähden. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi lain rikkomisen seuraamusten osalta sitä, että eläintautilain vastainen menettely jalostustoiminnassa johtaisi eläintautilain mukaisiin seuraamuksiin. Ehdotettavan lain mukaisia seuraamuksia sovellettaisiin, jos ainoastaan tämän lain säännöksiä olisi rikottu. Samoin eläinten maahantuonnin yhteydessä viranomaisten pakkokeinot määräytyisivät siten, että eläintautilain mukainen menettely olisi ensisijainen.

Lailla ei olisi tarkoitus muuttaa myöskään eläinsuojelua koskevia säännöksiä. Kotieläinten maahantuontilakia puolestaan ehdotetaan jäljempänä muutettavaksi siten, että sitä tultaisiin soveltamaan vain muuhun tarkoitukseen kuin jalostustoimintaa tai keinollista lisäämistä varten maahan tuotaviin kotieläimiin. Jalostuseläinten maahantuonnista säädettäisiin ehdotettavan lain 8 §:ssä.

2luku. Jalostustoiminta

4 §. Jalostustoiminnan järjestäminen . Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tuotantoeläinten kantakirjan pitämisestä ja siihen liittyvistä eläinten arvostelu- ja tunnistamismenetelmistä siten, että tämän toiminnan järjestäminen ja valvonta vastaisivat EY:ssä noudatettavia vaatimuksia. Asiasta ei aikaisemmin ole annettu säännöksiä. Käytännössä nykyiset kotieläinjalostusjärjestöjen pitämät tärkeimmät kantakirjat ovat EY:n vaatimusten mukaisia.

Kantakirjan pitäjien hyväksymisen ja toiminnan valvonnan ehdotetaan kuuluvan maa- ja metsätalousministeriölle. Ministeriön olisi hyväksyttävä kantakirjan pitäjä, jos tämä täyttäisi laissa säädetyt yleiset edellytykset ja ministeriön määräämät tarkemmat vaatimukset. Ministeriön määräykset julkaistaisiin etukäteen ennen hyväksymistä koskevien päätösten tekemistä.

Maa- ja metsätalousministeriön määräykset kantakirjan pitäjien hyväksymisen edellytyksistä on tarkoitus antaa EY:n säännösten mukaisina. Ehdotuksen mukaan ministeriö antaisi myös tarkemmat määräykset kantakirjan pitämisestä sekä eläinten arvostelu- ja tunnistamismenetelmistä. Määräyksillä on tarkoitus antaa yleisluonteiset normit kantakirjan pitäjien toiminnan järjestämisestä siten, että toiminta vastaa EY:n vaatimuksia ja että toiminnan luotettavuutta voidaan tarvittaessa valvoa. Esimerkiksi arvostelumenetelmistä voitaisiin antaa määräyksiä, joiden mukaan testijärjestelyjen sekä arvostelun perusteiden ja tulosten tulee olla tarvittaessa jälkikäteen tarkastettavissa.

EY:ssä kotieläinten kantakirjan pitämisestä ja kantakirjan pitäjien hyväksymisestä säädetään ETA-sopimukseen kuuluvissa direktiiveissä puhdasrotuisista jalostusnaudoista, jalostussikoihin sovellettavista kotieläinjalostuksen standardeista ja puhdasrotuisista jalostuslampaista ja -vuohista sekä niiden nojalla tehdyissä komission päätöksissä. Direktiivien mukaan kantakirjan pitäjänä voi toimia vain viranomainen tai viranomaisten hyväksymä jalostusjärjestö. Risteytyssikojen rekisterin pitäjäksi voidaan hyväksyä myös yksityinen yritys.

Direktiivien mukaan kantakirjan pitäjän tulee hakea hyväksymistä siinä valtiossa, jossa sillä on päätoimipaikka. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on oikeuskelpoinen, toimii tehokkaasti ja sillä on riittävän suuri eläinmäärä rotua parantavan tai säilyttävän ohjelman toteuttamiseksi. Kantakirjan pitäjällä tulee lisäksi olla säännöt, joihin sisältyy jalostustavoitteet, määritelmät rodun ominaispiirteistä, kantakirjan luokitus, eläinten tunnistamis- ja tuotostietojen hyödyntämisjärjestelmät sekä erityisesti periaate, että jäseniä ei toisiinsa verrattuna syrjitä.

Valtion on hyväksyttävä kantakirjan pitäjä, joka täyttää direktiivien vaatimukset. Hyväksyminen voidaan kuitenkin evätä, jos valtiossa on jo hyväksytty samaa rotua varten yksi tai useampi järjestö ja jos uuden järjestön hyväksyminen vaarantaa olemassa olevan rodun säilymisen tai aikaisemmin hyväksytyn järjestön jalostusohjelman. Hyväksyminen on aina peruutettava, jos kantakirjan pitäjä ei enää pysyvästi täytä hyväksymisen edellytyksiä.

5 §. Syrjintäkielto . ETA-sopimukseen kuuluvien EY:n kotieläinjalostusta koskevien direktiivien tavoitteena on poistaa erilaisista kansallisista jalostustavoitteista, kantakirjauksen ehdoista, rotumääritelmistä ja standardeista johtuvia esteitä jalostuseläinten kaupasta. Direktiiveihin sisältyy tämän vuoksi useita säännöksiä, joilla kielletään jalostustoiminnan rajoit- taminen muiden kuin direktiiveissä määriteltyjen jalostuksellisten perusteiden nojalla.

Direktiivit velvoittavat valtioita huolehtimaan, että direktiivien vaatimukset täyttävien eläinten sekä niiden alkioiden ja sukusolujen käytölle jalostustoimintaan ei ole esteitä, ellei eläintautisäännöksistä muuta johdu. Esimerkiksi valtion omaa eläinkantaa tosiasiallisesti suosivat kansalliset määräykset ovat kiellettyjä. Direktiivit sisältävät vastaavia velvoitteita myös jalostustoiminnan harjoittajille. Viranomaisten hyväksymä kantakirjan pitäjä ei saa vastustaa toisesta valtiosta peräisin olevien tai toisen valtion kantakirjaan merkittyjen eläinten hyväksymistä omaan kantakirjaansa, jos eläimet täyttävät direktiivien vaatimukset. Toisesta valtiosta peräisin oleva eläin on merkittävä siihen kantakirjaluokkaan, jonka vaatimukset se täyttää.

Direktiiveistä ilmenevien syrjintäkieltojen toimeenpanemiseksi pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, ettei eläimen käyttöä jalostustoiminnassa saataisi rajoittaa muun kuin polveutumisen ja perinnöllisen arvon perusteella. Pykälää sovellettaisiin vain tuotantoeläimiin. Kiellon rikkomisesta säädettäisiin rangaistus 15 §:ssä.

Kiellon tarkoituksena olisi ohjata jalostustoimintaan vaikuttavaa päätöksentekoa direktiivien tavoitteiden toteuttamiseen. Kielto olisi tarkoitettu kohdistettavaksi kaikkiin tahoihin, jotka tosiallisesti toimivat jalostuksen piirissä, käytännössä lähinnä toimeenpanevina viranomaisina ja jalostusjärjestöjen palveluksessa toimiviin henkilöihin. Viranomaisten osalta kielto ei estäisi ehdotettavan lain muiden säännösten, esimerkiksi 8 §:ään sisältyvien maahantuontisäännösten täytäntöönpanoa. Jalostusjärjestöjen toimintaa kokonaisuutena arvioitaisiin myös 4 §:n mukaisessa, kantakirjaa pitävien yhteisöjen valvonnan yhteydessä.

3luku. Eläinten keinollinen lisääminen

6 §. Lupa. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi sekä tuotanto- että seuraeläinten keinollisesta lisäämisestä ja sen valvonnasta. Keinollisella lisäämisellä tarkoitettaisiin alkioiden, siemennesteen ja munasolujen keräämistä ja käsittelyä, keinosiemennystä sekä alkioiden ja munasolujen siirtoa eläimestä toiseen. Alkioiden ja sukusolujen käsittelyä on yleensä niiden tutkiminen, pakkaaminen ja varastointi. Keinollinen lisääminen liittyy käytännössä olennaisena osana jalostustoimintaan, vaikka yksittäistapauksissa saatetaankin katsoa, ettei keinollisella lisäämisellä suoranaisesti olisi jalostuksellisia tavoitteita. Laki olisi kuitenkin tarkoitettu koskemaan keinollista lisäämistä sen tarkoituksesta riippumatta.

Ehdotuksen mukaan maa- ja metsätalousministeriön määräämien eläinlajien keinollinen lisääminen olisi luvanvaraista. Lupajärjestelmän tarkoituksena on taata eläinten hyvinvointi ja toiminnan jalostuksellinen taso. Jalostuksellisen tasolla on suuri taloudellinen merkitys sekä yksittäisen karjanomistajan että koko maan eläinkannan kannalta. Esimerkiksi lehmistä kuuluvat käytännöllisesti katsoen kaikki tällä hetkellä keinosiemennyksen piiriin. Lupajärjestelmä on valvontakeinona osoittautunut tarpeelliseksi ja tehokkaaksi nykyisen keinosiemennyslain täytäntöönpanossa.

ETA-sopimukseen kuuluvat direktiivit edellyttävät lupajärjestelmän tai vaikutukseltaan vastaavan valvontajärjestelmän käyttöä nautojen, sikojen, vuohien ja lampaiden jalostusaineksen kaupan valvonnassa. Direktiivien mukaan näiden eläinlajien alkioita ja sukusoluja saa kerätä, käsitellä ja varastoida vain viranomaisten hyväksymä keinosiemennysasema tai viranomaisten hyväksymä henkilökunta. Lupajärjestelmää on lisäksi tarkoitus soveltaa tarvittaessa myös muihin eläinlajeihin, joiden keinollista lisäystä harjoitetaan tutkimusta ja kokeilua laajemmin. Suomessa eniten harjoitettuja keinollisen lisäämisen muotoja ovat nautojen, sikojen, kettujen ja koirien keinosiemennys sekä nautojen alkionsiirto.

Voimassa olevan keinosiemennyslain mukaan luvanvaraista on ainoastaan keinosiemennystoiminta, joka lakia säädettäessä oli ainoa käytössä oleva keinollisen lisäämisen muoto. Lain soveltamisala ja lupajärjestelmän piiriin kuuluva toiminta tulisi tältä osin laajenemaan. ETA-sopimukseen kuuluvat EY:n kotieläinjalostusta koskevat direktiivit edellyttävät keinosiemennyksen lisäksi myös alkioiden ja munasolujen siirtojen sääntelyä.

Ehdotuksen mukaan lupaa ei tarvittaisi keinolliseen lisäämiseen, jossa eläinten omistaja keinosiementää omia eläimiään oman uroseläimensä siemennesteellä. Toisin sanoen vain omaan karjaan tai muutoin omiin eläimiin rajoittuvaan keinosiemennykseen ei tarvittaisi lupaa, ellei siinä käytettäisi muualta hankittua siemennestettä. Säännös vastaisi voimassa olevan keinosiemennyslain 4 §:ää. Ehdotuksen mukaan maa- ja metsätalousministeriö voisi määrätä luvanvaraiseksi myös tietyn eläinlajin keinosiemennyksen, vaikka siinä ei käytettäisikään muualta hankittua siemennestettä. Tarkoituksena on, että luvanvaraiseksi voitaisiin tämän säännöksen nojalla määrätä keinosiemennystoiminta, jossa vain omiin eläimiin rajoittuva siementäminen on tavanomaista ja jonka valvonta on eläinten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta perusteltua. Tällaista toimintaa on esimerkiksi kettujen tarhansisäinen keinosiemennys, joka myös nykyisen keinosiemennyslain nojalla on katsottu luvanvaraiseksi.

Toimintaan, johon ei tarvittaisi lupaa, ei sovellettaisi myöskään yksityiskohtaisempia määräyksiä, joita maa- ja metsätalousministeriö tai ministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosasto ehdotuksen mukaan lain nojalla antaisi. Määräyksiä ei myöskään sovellettaisi eläinlajeihin, joiden keinollista lisäämistä ministeriö ei olisi lain nojalla määrännyt luvanvaraiseksi.

Ehdotetun pykälän mukaan lupa myönnetään määräajaksi, jonka pituus on enintään viisi vuotta. Nykyisen käytännön mukaan keinosiemennysluvat ovat olleet voimassa vuoden kerrallaan. Aikaisempaa pidemmän lupakauden tarkoituksena on keventää menettelyä sekä luvan hakijan että viranomaisten kannalta. Ehdotuksen mukaan maa- ja metsätalousministeriön olisi myönnettävä lupa, jos hakemuksen mukainen toiminta täyttää ministeriön määräyksissä asetetut vaatimukset. Ministeriön tulisi siis etukäteen julkaista edellytykset, joiden täyttyessä lupa myönnetään. Edellytykset koskisivat eläinten jalostustasoa, henkilökunnan ammattitaitoa ja toimitiloja sekä sukusolujen ja alkioiden laatua, eläintautien vastustamista ja näihin liittyvää toiminnan järjestämistä. Lisäksi ministeriö määräisi luvan hakemisessa noudatettavasta menettelystä, esimerkiksi luvan hakemisesta määräaikana uutta toimintaa aloitettaessa.

Eläinten jalostustason sääntelyyn on nykyisin säädetty valtuutus keinosiemennysasetuksessa. Keinosiemennystoimikunta on asetuksen nojalla hyväksynyt keinosiemennyksessä käytettävien uroseläinten jalostusarvon vähimmäistason. Keinosiemennystoiminnassa on asetuksen mukaan muutoinkin noudatettava keinosiemennystoimikunnan tarpeen vaatiessa antamia määräyksiä. Ehdotuksen mukaiset maa- ja metsätalousministeriön määräykset on tarkoitus antaa yleisluonteisina ja jättää keinolliseen lisäämiseen hyväksyttävien eläinten yksityiskohtainen valinta kyseisen toiminnan harjoittajille ja jalostusjärjestöille. Määräyksiä annettaessa saatettaisiin voimaan myös EY:n direktiivien asiaan liittyvät säännökset. Direktiivien mukaan valtio ei saa kieltää eläimen käyttöä keinolliseen lisäämiseen, jos eläin täyttää direktiiveissä määritellyt vaatimukset.

Nykyisessä keinosiemennysasetuksessa säädetään myös keinosiemennystoiminnassa vaadittavasta ammattitaidosta. Siementämisen saa suorittaa vain eläinlääkäri tai keinosiemennyskoulutuksen saanut henkilö. Keinosiemennysaseman tulee olla eläinlääkintäviranomaisten valvonnassa. Keinosiemennysasemien toimitiloista keinosiemennystoimikunta on antanut määräyksiä keinosiemennyslupien lupaehdoissa. Ehdot ovat koskeneet lähinnä toimitilojen hygieniavaatimuksia. Ehdotuksen mukaiset maa- ja metsätalousministeriön määräykset on tarkoitus antaa pääosin nykyisten säännösten mukaisina.

4luku. Jalostuseläinten kauppa

7 §. Polveutumistodistus . Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi velvollisuus käyttää tuotantoeläinten jalostusaineksen kaupassa ostajalle toimitettavaa polveutumistodistusta. Säännöksen tarkoituksena on turvata ostajan asema jalostusaineksen kaupassa. ETA-sopimukseen kuuluvien direktiivien mukaan valtiot voivat vaatia, että kaupan kohteena olevaa jalostusainesta seuraa erityisesti jalostuksellisia tietoja sisältävä polveutumistodistus. Direktiivien nojalla annetuissa komission päätöksissä on määritelty nautoja, sikoja, lampaita ja vuohia sekä niiden alkioita ja sukusoluja koskevan todistuksen yksityiskohtainen sisältö.

Polveutumistodistus olisi ehdotuksen mukaan toimitettava sekä maahantuotavista että maan sisäisessä kaupassa myytävistä eläimistä, alkioista, siemennesteestä, sukusoluista ja siitosmunista. Todistuksen tulisi olla kantakirjan pitäjän tai viranomaisen antama. Tarkemmat määräykset asiasta antaisi maa- ja metsätalousministeriö. Määräyksillä saatettaisiin voimaan EY:n polveutumistodistuksia koskevat säännökset. Säännösten mukaisesti toisessa Euroopan talousalueen valtiossa annettu todistus hyväksyttäisiin polveutumistodistukseksi. Myös muussa valtiossa annettu vastaava todistus on tarkoitus hyväksyä nykyisen käytännön mukaisesti. Jos useammalla samaan toimitukseen kuuluvalla eläimellä, esimerkiksi kanalla tai risteytyssialla taikka muulla jalostusaineksella, esimerkiksi saman eläimen siemennesteannokset, olisi samat polveutumistiedot, yksikin todistusasiakirja voitaisiin hyväksyä.

8 §. Maahantuonti. Pykälässä ehdotetaan tuotantoeläinten maahantuontisäännöksiä muutettavaksi siten, että ehdotettavassa kotieläinjalostuslaissa säädettäisiin maahantuonnista jalostustoimintaa ja eläinten keinollista lisäämistä varten sekä ETA-sopimuksen soveltamisalaan kuuluvasta tuonnista. Kotieläinten maahantuontilaki koskisi tuontia muuhun tarkoitukseen kuten kotieläintuotantoon tai teuraseläimeksi. Voimassa oleva kotieläinten maahantuontilaki koskee nautojen, sikojen, lampaiden, vuohien, siipikarjan, mehiläisten ja tarhaturkiseläinten sekä niiden siemennesteen ja siitosmunien maahantuontia tuonnin tarkoituksesta riippumatta.

Pykälän 1 momentin mukaan elävien jalostuseläinten ja niiden alkioiden, siemennesteen, munasolujen ja siitosmunien maahantuontiin tarvittaisiin kuten nykyisinkin maa- ja metsätalousministeriön lupa. Lupaa ei tarvittaisi toiseen valtioon vietävän kauttakulkutavaran maahantuontiin. Ministeriö myös määräisi eläinlajit, joiden maahantuonti on luvanvaraista. Tarkoituksena on, että luvanvaraisuus koskisi pääasiassa samoja eläinlajeja kuin voimassa oleva kotieläinten maahantuontilaki. Maahantuontisääntelyn soveltamisala ulotettaisiin jalostoiminnassa tapahtuneen kehityksen vuoksi myös munasoluihin ja alkioihin.

Maahantuontiluvan myöntämisen edellytyksenä olisi, että tuonti tapahtuu jalostustoimintaa tai eläinten keinollista lisäämistä varten ja että se on tarkoituksenmukaista jalostustoiminnan edistämisen kannalta. Maa- ja metsätalousministeriö antaisi tarkemmat määräykset luvan myöntämisen edellytyksistä ja lupamenettelystä. Tuonnin tarkoituksena voitaisiin käytännössä pitää jalostustoimintaa silloin, kun eläin tai sen vanhemmat on alkuperämaassa merkitty kantakirjaan ja kun eläin on myös Suomessa tarkoitettu kantakirjattavaksi. Sukusolujen ja alkioiden käyttötarkoitusta ei asian luonteen vuoksi olisi tarpeen selvittää. Tuonnin tarkoituksenmukaisuutta jalostustoiminnan edistämisen kannalta arvioitaisiin eläimen polveutumisen ja perinnöllisen arvon perusteella. Tarkoituksena on, että ehdotetun lain ja eläintautilain nojalla annettavat jalostusaineksen maahantuontia koskevat ratkaisut annettaisiin hakijalle samalla ministeriön päätöksellä.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi ETA-sopimuksen edellyttämistä poikkeuksista 1 momentin mukaiseen tuontilupajärjestelmään. Maa- ja metsätalousministeriö valtuutettaisiin määräämään, missä tapauksissa ETA-valtioista tapahtuvaan tuontiin ei tarvittaisi lupaa. ETA-sopimukseen kuuluvat kotieläinjalostusdirektiivit koskevat nautojen, sikojen, vuohien ja lampaiden jalostusta. Nautoja koskevaa direktiiviä sovelletaan myös puhveleihin. Sikojen jalostusta koskevissa direktiiveissä pidetään jalostussikana puhdasrotuisen sian lisäksi myös risteytyssikaa, joka on merkitty kantakirjaa vastaavaan risteytyssikojen rekisteriin. Direktiivien mukaan valtiot eivät saa kieltää, rajoittaa tai estää mainittujen eläinlajien jalostuseläinten ja niiden alkioiden ja sukusolujen kauppaa, jos kaupan kohteet täyttävät direktiiveissä määritellyt vaatimukset. Vastaavia säännöksiä tullaan kotieläinjalostusta ja polveutumista koskevista vaatimuksista puhdasrotuisten eläinten kaupassa ja direktiivien 77/504/ETY ja 90/425/ETY muuttamisesta annetun direktiivin mukaan soveltamaan myöhemmin myös muiden eläinlajien jalostuseläimiin.

ETA-sopimuksen mukaan suhteita kolmansiin valtioihin koskevia EY:n direktiivien säännöksiä ei sovelleta. Kolmansista valtioista tapahtuvaan tuontiin ei kuitenkaan saada soveltaa edullisempia määräyksiä kuin niitä, jotka johtuvat sopimuksen soveltamisesta. ETA-sopimus ei siten ole esteenä ehdotetun pykälän 1 momentin mukaisen lupajärjestelmän soveltamiseen Euroopan talousalueen ulkopuolelta Suomeen tapahtuvaan tuontiin. Lupa voitaisiin vaatia sellaisenkin eläinlajin tuontiin, jonka tuonti Euroopan talousalueelta olisi 2 momentin nojalla vapautettu.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan, että maa- ja metsätalousministeriö voisi tuotantopoliittisista syistä määrätä vuosittaisia tuontikiintiöitä jalostuseläinten ja siipikarjan siitosmunien tuonnille. Jalostuseläimet ovat jalostuskäytön ohella myös tuotantoeläimiä, joten laajamittainen jalostuseläinten tuonti voi melko nopeastikin vaikuttaa maan kotieläintalouden tuotantomääriin tai tuotannon rakenteeseen. Kotieläintuotannon ohjaaminen kokonaisuutena on maatalouspolitiikkaa, jota ETA-sopimus ei koske. Sopimusta sovelletaan sen 8 artiklan mukaan pääsääntöisesti vain tuotteisiin, jotka kuuluvat artiklassa mainittuihin, harmonoidun tavarankuvaus- ja koodausjärjestelmän ryhmiin. Näihin ryhmiin ei kuulu eläviä eläimiä eikä muuta jalostusainesta. Momentin nojalla mahdollisesti määrättävät tuontikiintiöt olisi kuitenkin sopimuksen periaatteiden mukaan kohdistettava sekä ETA-maista ilman lupaa tuotaviin eläimiin että muista maista tapahtuvaan luvanvaraiseen tuontiin. Kiintiöt koskisivat vain eläimiä ja siitosmunia mutta eivät alkioita tai sukusoluja.

9 §. Vienti . Lakiin ehdotetaan otettavaksi säännös Suomeen Euroopan talousalueen ulkopuolelta tuodusta jalostusaineksesta, joka edelleen viedään toiseen Euroopan talousalueen valtioon. ETA-sopimus ei koske kotieläinjalostuksen alalla suhteita talousalueen ulkopuolisiin valtioihin. Sopimuksen mukaan on kuitenkin EFTA-valtioiden välisessä tai EFTA-valtion ja EY:n välisessä kaupassa kolmansista valtioista tuotavien taikka niistä kokonaan tai osittain peräisin olevien eläinten tai tuotteiden täytettävä tuontimaana olevan sopimuspuolen kolmansia valtioita koskevat määräykset. Vientimaana olevan sopimuspuolen on huolehdittava, että toimivaltainen viranomainen kussakin tapauksessa ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että näitä sopimusmääräyksiä noudatetaan. Sopimuksen mukaan asiaa tarkastellaan vuoden 1995 aikana.

Ehdotuksen mukaan maa- ja metsätalousministeriö antaisi tarkemmat määräykset jalostusaineksen viennistä ja paikoista, joissa vientitarkastus suoritetaan. Määräyksiä on tarkoitus antaa lähinnä asiakirjoista ja menettelyistä, joiden avulla vientiä koskevien sopimusmääräysten noudattaminen varmistetaan.

5luku. Valvonta

10 §. Viranomaiset . Kotieläinjalostuksen yleisen seurannan ja lain noudattamisen valvonnan ehdotetaan kuuluvan maa- ja metsätalousministeriölle. Ministeriölle kuuluisivat myös lain täytäntöönpanotehtävät, esimerkiksi lupien myöntäminen, joiden hoitamisesta säädettäisiin tehtäviä koskevissa lain pykälissä. Lisäksi ministeriölle kuuluisi lakia alemmanasteinen norminanto, jolla EY:n direktiivien yksityiskohtainen sisältö on tarkoitus saattaa voimaan. Norminantovaltuuksista säädettäisiin erikseen kussakin normien sisältöä koskevassa lain pykälässä.

Ehdotuksessa on otettu huomioon maatilahallinnon organisaatiomuutos, joka on tullut voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993. Asiasta säädetään maaseutuelinkeinohallinnosta annetussa laissa ja sen yhteydessä annetussa muussa maaseutuelinkeinohallintoa koskevassa lainsäädännössä. Maatilahallitus on lakkautettu ja sen kotieläinjalostukseen liittyvät tehtävät on siirretty maa- ja metsätalousministeriölle lähinnä maaseudun kehittämisosastolle. Ministeriön eläinlääkintöosaston nimi on muutettu eläinlääkintä- ja elintarvikeosastoksi.

Ehdotuksen mukaan maa- ja metsätalousministeriö voisi valvontatehtävissä käyttää apunaan alaisiaan viranomaisia kuten maaseutuelinkeinopiirejä ja lääninhallitusten läänineläinlääkäreitä. Viranomaisten apuna voitaisiin käyttää myös maaseudun neuvontajärjestöjä, jalostustoimintaa harjoittavia yhteisöjä ja ministeriön tehtävään valtuuttamia henkilöitä kuten kunnaneläinlääkäreitä tai yksityisiä eläinlääkäreitä. Tarkoituksena on, että avustavat valvontatehtävät sisältäisivät lähinnä valvontatietojen keräämistä.

Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi myös maa- ja metsätalousministeriön valtuuksista suorittaa valvontaa varten tarpeellisia tarkastuksia sekä oikeudesta saada tarvittaessa virka-apua muilta viranomaisilta kuten poliisilta ja tullilaitokselta. Tarkastuksilla tarkoitettaisiin sekä maahantuonnin että maan sisäisen valvonnan vaatimia tarkastuksia. Säännöksiä sovellettaisiin myös silloin, kun tarkastuksen suorittaisi ministeriön apuna toimiva muu kuin ministeriön palveluksessa oleva henkilö.

ETA-sopimuksen mukaan EY:n rajatarkastuksia koskevia säännöksiä ei sovelleta. Suomi on kuitenkin sopimuksessa sitoutunut Euroopan talousalueen valtioiden välisen kaupan helpottamiseksi yksinkertaistamaan tarkastuksia ja muodollisuuksia rajoillaan. Rajatarkastukset on suoritettava pääasiassa asiakirjojen tarkastuksina mahdollisimman vähän viivytystä aiheuttaen. Tavaran fyysinen tarkastus on pistokoeluontoista asianmukaisesti perusteltuja tilanteita lukuun ottamatta. Lisäksi tunnustetaan toisen Euroopan talousalueen valtion toimivaltaisen viranomaisen tarkastukset ja asiakirjat.

11 §. Kielto . Pykälässä säädettäisiin valvontaviranomaisten menettelystä tapauksissa, joissa jalostusaines on todettu sitä koskevia vaatimuksia vastaamattomaksi tai sitä epäillään sellaiseksi. Vaatimukset määriteltäisiin 6 ja 7 §:n nojalla annettavilla maa- ja metsätalousministeriön määräyksillä, jotka koskisivat keinolliseen lisäämiseen käytettävien eläinten jalostustasoa ja jalostusainesta koskevia polveutumistodistuksia. Kielto kohdistettaisiin tavaraerään, joka voitaisiin tarvittaessa merkitä kiellon noudattamisen varmistamiseksi. Kielto olisi tarkoitettu sovellettavaksi sekä maahantuonnin että maan sisäisen valvonnan yhteydessä.

Kielto voitaisiin määrätä joko lopullisesti tai määräajaksi. Määräaikaisen kiellon perusteena olisi puutteellisuus, jonka poistaminen on mahdollista, esimerkiksi asianmukaisen polveutumistodistuksen hankkiminen. Kiellon tehokkuuden varmistamiseksi kieltoa olisi heti noudatettava, vaikka kieltopäätöksestä olisi valitettu. Valitusviranomainen voisi kuitenkin valituksen yhteydessä päättää kiellon täytäntöönpanosta.

12 §. Kielletyn tavaran käyttö . Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi viranomaisten päätöksistä, joilla tarvittaessa huolehditaan jalostusaineksen käyttökiellon tai maahantuontiluvan epäämisen täytäntöönpanosta. Ehdotuksen mukaan maa- ja metsätalousministeriö voisi päättää tavaran käytöstä muuhun tarkoitukseen kuin jalostustoimintaan tai eläinten keinolliseen lisäämiseen taikka sen määräämisestä vietäväksi maasta tai hävitettäväksi. Lain 3 §:n mukaan ehdotettavan pykälän mukaista menettelyä sovelletaan toissijaisena eläintautilain säännöksiin nähden. Jos siis esimerkiksi jalostuseläimen maahantuonnin este perustuu sekä eläintautilakiin että ehdotettuun lakiin, sovelletaan eläintautilain menettelysäännöksiä.

Maastavientimääräystä käytettäisiin tarvittaessa silloin, kun kielto on annettu maahantuonnin yhteydessä tai kun evätyssä maahantuontiluvassa tarkoitettu tavara on esimerkiksi tullitoimipaikassa. Hävittämismääräys olisi tarpeen antaa lähinnä silloin, kun maastavientimääräystä ei noudatettaisi tai kun esimerkiksi sukusoluja koskevan kiellon noudattaminen olisi varmistettava. Uhkasakkolain (1113/90) mukaan hävittämismääräys on annettava uhalla, että tekemättä jäänyt hävittäminen teetetään laiminlyöjän kustannuksella. Teettäen suoritetun hävittämisen kustannukset maksetaan valtion varoista ja peritään laiminlyöjältä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin säädetään.

13 §. Uhkasakko . Ehdotuksen mukaan maa- ja metsätalousministeriö voisi asettaa sakon uhan maahantuonti- tai käyttökiellon kohteena olevan tavaran käyttöä koskevan päätöksensä noudattamisen tehosteeksi. Jos tavaran käyttöä koskevassa päätöksessä velvoitettaisiin hävittämään tavara, uhkasakkoa ei yleensä tarvittaisi, koska 12 §:n mukaan hävittämismääräykseen olisi liitettävä teettämisuhka.

Yleiset säännökset hallinnollisesta uhkasakosta on annettu uhkasakkolaissa. Lain 10 §:n mukaan uhkasakko voidaan tuomita maksettavaksi, jos edellä mainittua kieltoa tai päätöstä ei ole noudatettu ja jos noudattamatta jättämiseen ei ole pätevää syytä. Uhkasakon tuomitsee maksettavaksi uhkasakon asettanut viranomainen.

14 §. Salassapitovelvollisuus . Elinkeinonharjoittajien suojaamiseksi tarkastuksissa ja muussa valvonnassa kertyvien tietojen asiattomalta leviämiseltä ja käytöltä pykälässä ehdotetaan säädettäväksi salassapitovelvollisuudesta. Velvollisuus koskisi sekä viranomaisten palveluksessa olevia että viranomaisten apuna toimivia henkilöitä. Salassapitovelvollisuuden rikkomisesta säädettäisiin rangaistus 15 §:ssä.

15 §. Rangaistussäännös . Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi lain rikkomisesta seuraavista rangaistuksista. Lain 5 §:ssä tarkoitetun syrjintäkiellon ja 14 §:ssä säädetyn salassapitovelvollisuuden rikkomisesta olisi seuraamuksena sakko- tai vankeusrangaistus. Vastaava rangaistus tuomittaisiin myös kotieläinten keinollisen lisäämisen harjoittamisesta ilman asianmukaista lupaa. Lain 7 §:n mukaisen polveutumistodistuksen käytön laiminlyönnistä jalostusaineksen kaupassa olisi seuraamuksena sakkorangaistus. Rangaistukset kohdistuisivat elinkeinonharjoittajiin ja kahdessa ensin mainitussa tapauksessa myös viranomaisiin. Muusta lain säännösten vastaisesta menettelystä määrättäisiin seuraamus hallinnollisessa järjestyksessä. Esimerkiksi eläinten keinolliseen lisäämiseen myönnetty lupa voitaisiin peruuttaa, jos luvan mukaista toimintaa koskevia säännöksiä ja määräyksiä ei noudatettaisi.

Rikoslain 40 luvun 5 §:ssä säädetään rangaistuksista, joita virkamiehelle tai julkisyhteisön työntekijälle voidaan tuomita salassapitorikoksesta tai tuottamuksellisesta salassapitorikoksesta. Virkamiehellä tarkoitetaan rikoslain 2 luvun 12 §:n mukaan sekä henkilöä, joka on virka- tai siihen rinnastettavassa palvelussuhteessa valtioon, että henkilöä, joka lain tai sen nojalla annetun määräyksen nojalla käyttää julkista valtaa. Henkilöille, joita ehdotettavan lain 10 §:n 2 momentin nojalla voitaisiin käyttää viranomaisten apuna valvontatehtävissä, ei ole tarkoitus siirtää julkisen vallan käytöksi katsottavia tehtäviä. Rikoslain 40 luvun 5 §:n säännökset eivät siten koskisi valvontatehtäviä suorittavia henkilöitä, jotka eivät ole julkisyhteisön palveluksessa. Lakiin ehdotetaan tämän vuoksi erillistä, salassapitovelvollisuuden rikkomista koskevaa rangaistussäännöstä.

Rikosilmoituksen ehdotettavan pykälän mukaisessa asiassa tekisi maa- ja metsätalousministeriö, jolle lain noudattamisen valvonta 10 §:n mukaan kuuluisi. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitsisi tehdä, jos rikkomus kokonaisuutena olisi ilmeisen vähäinen. Tästä on selvyyden vuoksi otettu maininta lakiin, vaikka valvontaviranomaisen valtuuksiin onkin yleisesti katsottu kuuluvan oikeus harkita, onko vähäisempien rikosten ilmoittaminen syytteeseen tarkoituksenmukaista.

6luku. Erinäiset säännökset

16 §. Maksut ja palkkiot . Pykälän mukaan valtiolle perittävistä maksuista määrättäisiin valtion maksuperustelain (150/92) nojalla. Mainitun lain mukaan maa- ja metsätalousministeriö päättäisi, mitkä suoritteet ovat maksullisia ja mitä perusteita niiden hinnoittelussa käytettäisiin. Valtion maksuperustelain periaatteiden mukaan maksut ehdotettavan lain mukaisista suoritteista olisi määrättävä omakustannusarvon perusteella. Tarkoituksena on, että maksullisia toimenpiteitä olisivat lähinnä päätökset jalostusjärjestön hyväksymisestä, luvasta kotieläinten keinolliseen lisäämiseen sekä luvasta jalostusaineksen maahantuontiin. Viranomaisten aloitteesta suoritettavista valvontatoimenpiteistä ei ole tarkoitus periä maksuja.

Lain 10 §:n 2 momentin nojalla maa- ja metsätalousministeriö voisi tarvittaessa käyttää valvontatehtävissä apunaan muita kuin valtion viranomaisia tai näiden palveluksessa olevia henkilöitä. Pykälässä ehdotetaan, että ministeriö määräisi näissä tapauksissa suoritettavista palkkioista ja kustannusten korvauksista. Palkkioita ja korvauksia maksettaisiin käytännössä lähinnä maatalouden neuvontajärjestöille, kunnaneläinlääkäreille ja yksityisille eläinlääkäreille.

17 §. Neuvottelukunta . Ehdotuksen mukaan maa- ja metsätalousministeriö voisi tarvittaessa asettaa kotieläinjalostuksen neuvottelukunnan. Neuvottelukunta olisi neuvoa antava toimielin, joka toimisi ministeriön apuna norminannon valmistelussa ja muussa lain täytäntöönpanossa. Neuvottelukunnan kokoonpano vastaisi soveltuvin osin voimassa olevan keinosiemennysasetuksen 2 §:n mukaista keinosiemennystoimikunnan kokoonpanoa.

18 §. Tarkemmat säännökset. Pykälässä säädettäisiin asetuksenantovaltuudesta.

7luku. Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset

19 §. Voimaantulo. Pykälässä säädettäisiin lain voimaantulosta ja nykyisen keinosiemennyslain kumoamisesta. Lain voimaantulosta ehdotetaan säädettäväksi asetuksella. Lain 8 ja 9 §:ssä on viitattu ETA-sopimuksella perustettavaan Euroopan talousalueeseen. Lakia ei tämän vuoksi voida saattaa voimaan ennen sopimuksen voimaantuloa. Tarkoituksena on, että laki tulisi voimaan aikaisintaan samana ajankohtana kuin ETA-sopimus ja viimeistään kuuden kuukauden kuluttua sopimuksen voimaantulosta.

Kumottavan keinosiemennyslain nojalla annetut määräykset keinosiemennyssonnien terveystarkkailuohjelmasta jäisivät ehdotuksen mukaan vielä voimaan. Määräykset on tarkoitus korvata uusilla, EY:n säännösten mukaisilla vastaavilla määräyksillä.

20 §. Siirtymäsäännökset. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi eläinten keinolliseen lisäämiseen tarvittavia lupia koskevista siirtymävaiheen järjestelyistä lain voimaantulon yhteydessä. Nykyisen keinosiemennyslain nojalla myönnetyt luvat, jotka koskevat ehdotettavan lain soveltamisalaan kuuluvia kotieläimiä, jäisivät pykälän 1 momentin mukaan voimaan lupapäätöksissä mainitun lupakauden loppuun saakka. Luvat on yleensä myönnetty vuodeksi kerrallaan. Luvan mukaisessa keinosiemennystoiminnassa olisi noudatettava keinosiemennyslain säännöksiä ja lupaehtoja. Lupa- ja valvontaviranomaisena toimisi kuitenkin maa- ja metsätalousministeriö. Aikaisemman lain nojalla myönnetyn luvan voimassaolon päätyttyä keinosiemennystoimintaan tarvittaisiin ehdotetun lain mukainen lupa.

Lain 6 §:ssä tarkoitettu lupa eläinten keinolliseen lisäämiseen on soveltamisalaltaan laajempi kuin nykyinen keinosiemennyslupa. Pykälän 2 momentin mukaan lain voimaantullessa harjoitettavaan toimintaan, johon ei aikaisemmin ole tarvittu lupaa, olisi haettava uuden lain mukaista lupaa vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Säännös koskisi lähinnä alkionsiirtotoimintaa sekä sellaista keinosiemennystoimintaa, johon keinosiemennystoimikunnan lupakäytännön mukaan ei ole tarvittu lupaa.