HE 26/1993

2.1.Lainsäädäntö ja käytäntö

Joustavaan eläkeikäjärjestelyyn kuuluu yksilöllinen varhaiseläke, osa-aikaeläke sekä varhennettu ja lykätty vanhuuseläke. Yksilöllinen varhaiseläkejärjestely tuli mahdolliseksi yksityisessä työeläkejärjestelmässä ja kansaneläkejärjestelmässä vuoden 1986 alusta voimaan tulleilla laeilla (666―674/85). Osa-aikaeläkejärjestelmä toteutettiin yksityisessä työeläkejärjestelmässä vuoden 1987 alusta voimaan tulleella työntekijäin eläkelain (TEL) muutoksella (603/86) .

Työntekijäin eläkelain voimassa olevan 4 e §:n mukaan yksilölliseen varhaiseläkkeeseen on oikeus 55 vuotta täyttäneellä työntekijällä, jonka työkyky, huomioon ottaen sairaus, vika tai vamma, ikääntymiseen liittyvät tekijät, ammatissaolon pitkäaikaisuus, hänelle työstä aiheutunut rasittuneisuus ja kuluneisuus sekä työolosuhteet, on pysyvästi siinä määrin alentunut, ettei hänen kohtuudella voida edellyttää enää jatkavan ansiotyötään. Yksilöllinen varhaiseläke myönnetään sekä työeläkejärjestelmästä että kansaneläkejärjestelmästä. Se on saman suuruinen kuin henkilön täysi työkyvyttömyyseläke. Ihmisen työkyky alenee yleensä ikävuosien karttuessa. Tämä saattaa johtua useista eri seikoista, vaikkei niistä mikään yksinään estäisi työntekoa. Yksilöllisen varhaiseläkkeen tarkoituksena on ottaa huomioon ikääntymisessä ilmenevät henkilökohtaiset erot ja antaa henkilölle mahdollisuus jäädä eläkkeelle, jos työn jatkaminen olisi kohtuutonta. Yleisestä 65 vuoden eläkeiästä yksilöllinen varhaiseläke muuttuu saman suuruiseksi vanhuuseläkkeeksi. Yksilöllinen varhaiseläke koskee myös maatalousyrittäjiä ja muita yrittäjiä.

Valtion, kunnan ja muun julkisen sektorin joustavasta eläkeikäjärjestelystä säädetään erikseen.

Joustavaa eläkeikäjärjestelyä koskevan hallituksen esityksen mukaan (HE 85/1985 vp) yksilöllisellä varhaiseläkkeellä pyritään periaatteessa samaan päämäärään kuin mihin ammattikohtaisella ryhmityksellä eläkeikäjärjestelyissä oli alunpitäen tarkoitus päästä, mutta eläkettä harkittaessa on otettava huomioon työntekijäin yksilölliset työolosuhteet. Esityksen mukaan yksilöllisen varhaiseläkkeen joustavuus ja muuntautumiskyky takaavat sen, että eläke säilyttää käyttökelpoisuutensa eläkeiän joustamisessa ammattiryhmästä ja sen muuntumisesta riippumatta.

Joustavaan eläkeikäjärjestelyyn kuuluvan 55 vuotta täyttäneelle myönnettävän yksilöllisen varhaiseläkkeen tarkoituksena oli helpottaa myös niitä paineita, jotka kohdistuivat työttömyyseläkejärjestelmään. Vuoden 1986 alusta työttömyyseläkettä koskevaa ikärajaa ei enää tilapäistoimin alennettu 60 vuotta alemmaksi. Työttömyyseläkkeen alaikäraja nousi asteittain 60 ikävuoteen yksilöllistä varhaiseläkettä koskevan joustavan eläkeikäjärjestelyn yhteydessä.

Osa-aikaeläkkeen tarkoituksena on antaa ikääntyvälle työntekijälle mahdollisuus käyttää jäljellä olevaa työkykyään ja siten antaa mahdollisuus jäädä asteittain eläkkeelle. Vähentämällä työpanostaan ikääntynyt työntekijä voi jäädä osa-aikaeläkkeelle, jolloin eläke korvaa ansioiden menetystä.

Työntekijäin eläkelain voimassa olevan 4 f §:n mukaan osa-aikaeläke myönnetään 60 vuotta täyttäneelle työntekijälle. Osa-aikaeläkkeen suuruus on nyt työntekijän iästä riippuen 44―64 % ansioiden alenemasta. Eläkkeen määrä on sitä suurempi, mitä lähempänä yleistä 65 vuoden eläkeikää osa-aikaeläkkeelle siirtyvä työntekijä on. Eläkkeen saamiseksi edellytetään, että työntekijälle on 15 viimeksi kuluneen kalenterivuoden aikana karttunut työntekijäin eläkelaissa tarkoitettua peruseläkettä yhteensä vähintään viideltä vuodelta. Eläkkeen saadakseen työntekijän tulee vähentää työpanostaan niin, että jäljellä olevaa työtä voidaan pitää osa-aikatyönä. Näin ollen vaaditaan, että jäljellä oleva keskimääräinen työaika on vähintään 16 tuntia ja enintään 28 tuntia viikossa. Eläkkeen saamisen edellytyksenä on lisäksi, että työpanoksen vähentämisen vuoksi myös työntekijän ansiotuloissa tapahtuu vastaava muutos. Yrittäjien kohdalla osa-aikaeläkkeen saaminen edellyttää työpanoksen vähentämistä joko puoleen aikaisemmasta tai koko yrittäjätoiminnan lopettamista.

Joustavaa eläkeikää koskeva lainsäädäntö perustui yksityisellä sektorilla ennakkolaskelmiin, joiden mukaan joustavien eläkemuotojen toteuduttua eläkkeelle olisi siirtynyt noin 12 000 henkilöä. Tämä taso oletettiin saavutettavan asteittain noin viiden vuoden kuluessa uudistuksen voimaantulosta. Osa-aikaeläkkeen saajia otaksuttiin tulevan vuoteen 1990 mennessä noin 5 000.

Edellä mainitut arviot eivät kuitenkaan vastaa eläkkeelle jääneiden lukumääriä. Vuonna 1987 yksilöllisen varhaiseläkkeen saajia oli jo 17 589 ja vuoden 1991 lopussa 50 398. Heistä yksityisellä sektorilla oli 41 643. Osa-aikaeläkkeitä oli voimassa vuoden 1991 lopussa 699, joista yksityisellä sektorilla oli 251 ja julkisella sektorilla 448. Vuonna 1991 sai 55―59-vuotiaiden ikäryhmästä eläkettä 36 % ja 60―62-vuotiaiden ryhmästä 71 %. Ikäryhmästä 63―64-vuotiaat eläkkeellä oli jo 86 %.

Vuoden 1993 alusta työntekijät ovat osallistuneet työeläkejärjestelmän rahoitukseen 3 %:n suuruisella työntekijäin työeläkemaksulla, josta on säädetty yksivuotisella lailla.

2.2.Nykytilan arviointi

Väestön ikärakenne on ollut Suomessa 1990-luvulla taloudellisen kasvun kannalta edullinen. Vuosina 1995―2000 on yli 40-vuotiaiden osuus työvoimasta runsaat 40 %.

Jos eläkkeelle jääminen jatkuu kuitenkin edellä kerrotun kaltaisena, eläkerasitus kasvaa seuraavan 30―40 vuoden aikana yksityisellä sektorilla noin kaksinkertaiseksi nykyisestä. Kasvu johtuu erityisesti ikärakenteen muutoksesta. Eläkeläisten määrä suhteessa työntekijöiden määrään kasvaa väestön vanhetessa ja ihmisten eliniän pidentyessä. Syntyvyyden alennuttua myös työikäisten määrä pienenee, joten työikäisten lukumäärän suhde eläkeläisten lukumäärään muuttuu nykyistä epäedullisemmaksi. Eläkemenoa kasvattaa myös se, että yksityisten alojen työeläkejärjestelmä tulee asteittain voimaan niin, että ensimmäiset täysimääräiset 60 %:n tasoiset vanhuuseläkkeet tulevat maksuun vuoden 2002 tienoilla. Tulevaisuuden näkymät voi tiivistää siten, että nykyisen tilan jatkuessa eläkeläisten määrä lisääntyy puolella miljoonalla ja työikäisten määrä vähenee lähes puolella miljoonalla vuosina 2000―2030. Samalla yksityisen työeläkejärjestelmän eläkemenot suhteessa palkkasummaan likimain kaksinkertaistuvat. Edellä mainitut arviot perustuvat nykyisin Suomessa asuvan väestön ikärakenteeseen ja syntyvyyteen. Työvoiman liikkuvuus ja siirtolaisuus voi tuoda tähän huomattaviakin muutoksia.

Ikärakenteen muutokseen ei voi kovin paljon vaikuttaa. Sen sijaan varhainen eläkkeelle jääminen nostaa tuntuvasti eläkemenoja. Keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä on viime vuosina ollut noin 58―59 vuotta. Se on Suomessa poikkeuksellisen alhainen verrattuna muihin maihin.

Osa-aikaeläkkeen tarkoituksena oli mahdollistaa jäljellä olevan työkyvyn hyväksikäyttö luopumalla työstä asteittain. Eläke ei ole saavuttanut tätä tarkoitusta. Suomessa osa-aikatyö on nähty pikemmin kokoaikatyön puutteena kuin itsenäisenä työnä. Osassa yrityksiä osa-aikatyön järjestäminen on katsottu hankalaksi. Myös eläkeasian järjestely vaatii hakijalta erityistä aktiivisuutta. Tosiasiassa myös osa-aikaeläkkeen saamiseksi asetettu 60 vuoden alaikäraja ja osa-aikaeläkkeen vanhuuseläkettä pienentävä vaikutus ovat osaltaan olleet vähentämässä eläkkeen käyttöä.

3.1.Tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi

Jos eläkkeelle siirtymistä tapahtuu runsaslukuisesti jo alle 60 vuoden iässä, työelämä menettää arvokasta, vuosien varrella kehittynyttä työkokemusta. Työkyvyn menetykset ja varhainen eläkkeelle siirtyminen aiheuttaa myös yhteiskunnalle ja yrityksille kymmenien miljardien vuotuiset menetykset. Ikääntyvän työntekijän tilanne on usein vaikeutunut siksi, etteivät työn vaatimukset muutu, vaikka iän myötä toiminta- ja työkyky luonnollisella tavalla muuttuu. Näiden muutosten yksilöllisyys edellyttää myös työltä yksilöllisyyttä ja joustavuutta. Työntekijöiden iän myötä tulevien uusien tarpeiden huomioon ottaminen voi saada ihmiset jatkamaan työelämässä pitempään aina eläkeikään saakka. Myös eläkejärjestelmissä on otettava huomioon se tavoite, että mahdollisimman monen työkykyisen henkilön pitäminen työelämässä tai palauttaminen työelämään on yhteiskunnan kannalta perusteltua. Toisaalta on huolehdittava myös työkyvyttömien henkilöiden sosiaaliturvasta ja siitä, että eläketurva takaa sosiaalisten riskien kohdatessa suhteellisen vakaan toimeentulon säilymisen. Näiden perustavoitteiden toteutumisesta on huolehdittava samalla kun on pyrittävä siihen, että eläkkeelle siirtymisikä nousee nykyisestään.

Suomen kansantalouden pitkän aikavälin työvoimatarpeen ja eläkemenojen kohtuullisena pitämisen kannalta on välttämätöntä, että eläkkeelle siirtymisikä nousee tuntuvasti nykyiseltä kansainvälisesti poikkeuksellisen alhaiselta tasolta. Sen vuoksi on edistettävä työelämän ja työolosuhteiden kehittämistä ja tarkistettava varhaiseläkejärjestelmiä siten, että työntekijät haluaisivat jatkaa ja pystyisivät jatkamaan työntekoa nykyistä pitempään. Ikääntyneen henkilön työssäpysymisen edellytyksiä on edistettävä kehittämällä työkykyä ylläpitävää toimintaa, koulutusta ja kuntoutusta. Lokakuun alusta 1991 voimaan tulleen kuntoutuslainsäädännön tarjoamia mahdollisuuksia on entistä paremmin hyödynnettävä. Myös eläkejärjestelmiä on kehitettävä siihen suuntaan, että erilaisilla toimenpiteillä voidaan houkutella ikääntyneitä työntekijöitä jatkamaan työssä nykyistä pitempään ja ehkäistä tai lykätä ennenaikaista eläkkeelle siirtymistä. On tuettava myös työntekijöiden mahdollisuuksia jatkaa työtä eläkkeen ohella tai palata eläkkeeltä työelämään.

Varmuus eläketurvan jatkuvuudesta on yksi keskeisin eläkejärjestelmälle asetettavista vaatimuksista. Jokaisen sukupolven olisi tiedettävä, miten ja millä perusteella se maksaa eläkettään ja minkä ikäisenä se aikanaan saa eläkettä ja minkä tasoista eläkettä se silloin saa. Vain näin estetään se, että sosiaalisten riskien kohdatessa eläketurvan tarpeessa oleva ei joudu sellaisiin pakkovalintoihin, jotka johtavat vakaviin taloudellisiin tai sosiaalisiin vaikeuksiin. Tämän vuoksi myös eläketurvan rahoituksesta on huolehdittava siten, että työntekijät jatkavat osallistumistaan työeläketurvan kustantamiseen.

3.2.Keskeiset ehdotukset

1.1.Työntekijäin eläkelaki

1 §. Pykälässä säädetään nykyiseen tapaan työnantajan velvollisuudesta järjestää ja kustantaa työntekijän eläketurva. Tämän työnantaja voi hoitaa joko ottamalla vakuutuksen tai perustamalla eläkesäätiön tai eläkekassan. Pykälän 1 momenttiin lisätään työntekijäin eläkemaksusta johtuva tarkennus työntekijän velvollisuudesta osallistua eläketurvan kustantamiseen. Lisäksi säännöstä ehdotetaan muutettavaksi sen vuoksi, että vanhuuseläkkeeseen ei enää laskettaisi niin sanottua tulevaa aikaa 63 vuoden iästä 65 vuoden ikään, koska 60 vuoden iän täytettyään työtään jatkava saa eläkkeeseensä 2,5 %:n karttuman. Eläkkeen ansaitseminen tänä aikana edellyttäisi työsuhteen jatkumista. Samalla eläkettä ansaittaisiin korotetun prosentin eli 2,5 %:n mukaan. Jos työntekijä tulee työkyvyttömäksi, tuleva aika laskettaisiin 1,5 %:n karttuman mukaan.

2 §. Pykälän 5 momentissa ehdotetaan säädettäväksi eläkeikää lähestyvän työntekijän työsuhteeseen automaattisesti tehtävästä teknisestä katkaisusta. Samalla nykyinen 5 momentin säännös, joka koskee teknisestä katkaisusta työajan muuttumisen vuoksi annettavaa päätöstä, ehdotetaan siirrettäväksi 10 a §:ään, jossa säädetään ennen eläkepäätöstä annettavasta eläkelaitosta sitovasta päätöksestä.

Työsuhteen automaattinen tekninen katkaisu koskisi työntekijöitä, jotka ovat täyttäneet 54 vuotta. Katkaisemisen edellytyksenä olisi, että TEL-työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään 10 vuotta. Työsuhde päätettäisiin aina sen vuoden lopussa, jonka aikana työntekijä on täyttänyt 54 vuoden iän, jos työsuhde siihen mennessä on jatkunut vähintään 10 vuotta. Jollei työsuhde olisi vielä tuolloin jatkunut niin pitkää aikaa, työsuhde päätettäisiin sen vuoden lopussa, jonka aikana 10 vuotta täyttyy.

Työsuhteen teknisen katkaisemisen jälkeen työntekijän katsottaisiin olevan uudessa työsuhteessa. Eläketurva määräytyisi katkaisua edeltäneeltä ja sen jälkeiseltä jaksolta kuten kahdesta erillisestä työsuhteesta. Työsuhdetta pidettäisiin kuitenkin eläkepalkkaa laskettaessa yhdenjaksoisena, jos eläke siten laskettuna olisi suurempi.

Jos eläkepalkkaa määrättäessä ilmenisi, että työntekijän palkka oli katkaisemisen jälkeisessä työsuhteessa alentunut sellaisen poikkeuksellisen syyn johdosta, joka oli ilmaantunut ennen teknistä katkaisua, tekninen katkaisu purettaisiin, jos 7 §:n 2 momentin harkinnanvaraista eläkepalkkaa koskevat edellytykset tällöin täyttyvät. Eläke laskettaisiin kuten yhdenjaksoisesta työsuhteesta pitäen eläkkeen perusteena olevana palkkana 7 §:n 2 momentin mukaan määrättyä eläkepalkkaa.

Jotta ei muodostettaisi aivan lyhyitä työsuhteita juuri ennen eläkeikää, työsuhteen teknistä katkaisua ei tehtäisi enää sen vuoden jälkeen, jonka aikana työntekijä täyttää 62 vuotta.

Osa-aikaeläkkeelle siirtyvän työntekijän työsuhde katkaistaan osa-aikatyön alkaessa. Näin ollen tekninen katkaisu ei tule sovellettavaksi osa-aikatyöhön. Osa-aikatyötä edeltänyt kokoaikainen työsuhde katkaistaisiin teknisesti, jos se ennen osa-aikatyön alkamista on jatkunut vähintään 10 vuotta. Pykälän 6 momentissa säädettäisiin, että teknisesti katkaistu työsuhde katsottaisiin yhdenjaksoiseksi työsuhteeksi valittaessa yhteensovitusperustetta vähintään vuoden rinnakkain jatkuneista työsuhteista sekä rajoitussäännöstä sovellettaessa ja eläkkeen vastuunjaossa.

4 c §. Pykälän 1―3 momentissa säädetään työttömyyseläkkeen saamisen edellytyksistä. Työttömyyseläkkeeseen olisivat edelleen oikeutettuja 60 vuotta täyttäneet pitkäaikaisesti työttömät. Työttömyyseläkettä saavat tulevaisuudessa kuitenkin vain sellaiset henkilöt, jotka ovat olleet aktiivisesti työelämässä mukana. Sen vuoksi momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi säännös, jonka mukaan eläkkeen saa vain, jos työntekijän eläkettä määrättäessä voidaan eläkkeeseen oikeuttavana ottaa huomioon eläkeiän saavuttamiseen jäljellä oleva aika tai sitä vastaava ansio. Lisäksi edellytetään vähintään viiden vuoden työskentelyä työeläkelakien tarkoittamissa töissä työttömyyseläkkeen eläketapahtumaa välittömästi edeltäneiden 15 kalenterivuoden aikana.

Työttömyyseläkkeen alkamista ehdotetaan myöhennettäväksi nykyisestään. Eläkkeen alkamisen edellytyksenä on, että työntekijä on saanut ansioon suhteutettua päivärahaa enimmäismäärän. Peruspäivärahaa saanutta työntekijää koskisi sama vaatimus enimmäismäärästä kuin ansioon suhteutetun päivärahan saajaa. Eläketapahtuman määrittely säilyisi ennallaan. Työttömyyseläkkeen eläketapahtumana pidettäisiin edelleen ensimmäistä päivärahapäivää tarkastelujakson aikana, joka on 60 viimeksi kulunutta viikkoa ja yksi kuukausi työvoimaviranomaisen todistuksen antamispäivästä laskettuna.

Pykälän 5 momentissa säädetty työvoimaviranomaisen velvollisuus tarkistaa kuuden kuukauden välein työttömyyden jatkuminen sekä ilmoittaa siitä eläketurvakeskukselle ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana. Käytännössä säännös on jäänyt soveltamatta, koska työvoimaviranomaisilla ei ole tosiasiallisia mahdollisuuksia valvoa välittömästi työttömien työhönmenoa.

Pykälän 10 ja 11 momenteissa säädetyt työttömyyseläkkeen saamisen edellytyksenä olevaa alaikärajaa koskevat poikkeukset ehdotetaan kumottaviksi, koska säännökset eivät voi enää tulla sovellettaviksi uusissa eläkkeissä.

4 e §. Pykälän 1 ja 2 momentissa säädetään yksilöllisen varhaiseläkkeen saamisen edellytyksistä. Eläkkeen saamisen alaikäraja ehdotetaan korotettavaksi 58 vuoteen. Muut edellytykset säilyvät ennallaan.

Yksilöllisen varhaiseläkkeen edellytyksenä on edelleen, että työntekijä on lopettanut työeläkelaeissa tarkoitetun ansiotyön tai että hänen ansiotulonsa näistä töistä voidaan arvioida kuukaudessa pienemmäksi kuin työntekijäin eläkelain 1 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu markkamäärä eli 1 069,86 markkaa. Lisäksi edellytetään edelleen, että yksilöllistä varhaiseläkettä määrättäessä voidaan eläkkeeseen oikeuttavana ottaa huomioon myös eläkeiän saavuttamiseen jäljellä oleva aika tai sitä vastaava ansio.

Tulevan ajan edellytystä ei edelleenkään vaadittaisi silloin, kun työntekijällä on oikeus yksilölliseen varhaiseläkkeeseen julkisen puolen eläkelakien mukaan. Säännöksessä ehdotetaan korjattavaksi myös työntekijän kokonaiseläketurvan kannalta nykykäytännössä esiintynyt ongelma. Jos työntekijä ehtii täyttää julkisen puolen vanhuuseläkeiän ennen yksilöllisen varhaiseläkkeen alkamista, yksityisen puolen vapaakirjaeläkkeitä ei nykyisin voi saada yksilöllisenä varhaiseläkkeenä, vaikka muut eläkkeen saamisen edellytykset täyttyisivätkin. Tästä on ollut seurauksena yksilöllisen varhaiseläkkeen hakeminen juuri ennen julkisen puolen alemman eläkeiän täyttämistä. Paitsi se, että työntekijän eläketurva on saattanut jäädä vajaaksi, myös hakemukset ovat turhaan keskittyneet edellä mainitulla tavoin. Jotta yksilölliselle varhaiseläkkeelle voitaisiin jäädä myös julkisen puolen alemman eläkeiän täyttämisen jälkeen, ehdotetaan, että tulevan ajan edellytystä ei vaadita myöskään silloin, kun työntekijä jää julkiselta puolelta vanhuuseläkkeelle 65 vuotta alemmassa iässä.

Pykälän 3 momentin mukaan työntekijällä on oikeus saada ennakkopäätös siitä, täyttääkö hän työkyvyn alentumista ja tulevaa aikaa koskevat eläkkeen saamisen edellytykset. Ennakkopäätöksen sitovuusaikaa ehdotetaan pidennettäväksi nykyisestä kuudesta kuukaudesta yhdeksään kuukauteen. Ennakkopäätös olisi eläkelaitosta sitova vielä tämän jälkeenkin, jos työnantaja ja työntekijä sopivat, esimerkiksi työtehtävien muuttamismahdollisuuksien tutkimiseksi, pitemmästä ennakkopäätöksen voimassaoloajasta.

Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi yksilöllisen varhaiseläkkeen alkamisesta. Jos henkilö ei enää ole työssä eläkettä hakiessaan, eläkettä ehdotetaan maksettavaksi aikaisintaan eläkkeen tai ennakkopäätöksen hakemista seuraavan kuukauden alusta. Tällä pyritään vähentämään maksuliikennettä, joka syntyy, kun takautuvasti myönnettävä eläke maksetaan työttömyyspäivärahan maksajalle. Poikkeuksellisesta syystä eläke voitaisiin maksaa takautuvasti, kuitenkin enintään vuoden ajalta ennen hakemista seuraavaa kuukautta. Poikkeuksellisena syynä ei pidettäisi sitä, että eläke olisi suurempi kuin muusta toimeentulojärjestelmästä samalta ajalta saatu etuus. Toimeentulotuen varassa olleelle tai tulottomalle eläke voitaisiin maksaa takautuvasti. Poikkeuksellinen syy eläkkeen takautuvaan myöntämiseen voisi olla myös se, että eläkehakemus on jätetty kansaneläkelaitokselle työeläkehakemusta aikaisemmin.

Pykälän 5 momentin säännökset yksilöllisen varhaiseläkkeen lakkauttamisesta koskevat eläkkeen lakkauttamista työkyvyn palautumisen johdosta. Eläkkeensaajan ansiotulojen johdosta ei eläkettä enää kuitenkaan lakkautettaisi, vaan eläkeoikeus jätettäisiin lepäämään. Yksilöllisen varhaiseläkkeen saajan ansiotyön vaikutuksesta eläkkeen jatkumiseen ehdotetaan säädettäväksi 5 b §:ssä. Lain 4 e §:n 5 momenttiin siirretään pykälän 2 momentin säännös, jonka mukaan yksilöllisestä varhaiseläkkeestä on soveltuvin osin voimassa, mitä työkyvyttömyyseläkkeestä säädetään.

4 f §. Pykälän 1 momentin johdantokappaleessa säädetään osa-aikaeläkkeen saamisen edellytyksenä olevasta alaikärajasta. Ikäraja ehdotetaan alennettavaksi nykyisestä 60 vuodesta 58 vuoteen. Näin ikäraja on sama kuin julkisen puolen eläkelaeissa.

4 g §. Pykälän 1 momentissa säädetään osa-aikaeläkkeen alkamisesta. Säännös säilyy muutoin ennallaan, mutta siihen tehdään edellä mainittu ikää koskeva tarkennus.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi viittaus 5 §:n 6 momenttiin, jossa säädetään osa-aikaeläkkeen saajan vanhuuseläkkeeseen lisättävästä määrästä.

5 §. Pykälän 1 momentissa säädetään eläkkeen määrästä. Eläkkeen vuotuinen karttumisprosentti ehdotetaan korotettavaksi 2,5 %:iin sen vuoden alusta, jonka aikana työntekijä täyttää 60 vuotta. Korotettu karttumisprosentti ei koskisi niin sanottua tulevaa aikaa. Jos työntekijä tulee työkyvyttömäksi, tuleva aika lasketaan 1,5 %:n mukaan. Korotettu karttuma ei myöskään koskisi aikaa, jolta työntekijä on aikaisemmin saanut täysitehoista eläkettä ja joka sillä perusteella luetaan eläkkeeseen oikeuttavaksi ajaksi myöhemmin uutta eläkettä myönnettäessä.

Pykälän 2 momentti, joka koskee vanhuuseläkkeeseen laskettavaa tulevaa aikaa, ehdotetaan kumottavaksi. Korotetun karttumisprosentin vuoksi vanhuuseläke ei enää määräydy 63 vuoden iässä siten, että tuleva aika laskettaisiin 65 ikävuoteen saakka, vaan eläkkeen karttuminen tänä aikana edellyttää työsuhteen jatkumista.

Pykälän 6 momentissa ehdotetaan säädettäväksi osa-aikaeläkettä saaneen työntekijän vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeeseen osa-aikaeläkkeen ajalta lisättävästä määrästä. Näin osa-aikaeläkkeellä olleen eläke vastaisi paremmin sitä eläkettä, jonka työntekijä olisi saanut jatkamalla kokoaikatyössä. Eläkkeeseen ehdotetaan lisättäväksi määrä, joka on 1,5 % eläkepalkasta jokaiselta vuodelta, jolta työntekijä on saanut osa-aikaeläkettä. Eläkepalkkana pidetään edelleen sitä kokoaikatyön ja osa-aikatyön ansiotulojen erotusta, jonka perusteella työntekijän osa-aikaeläke on ensimmäisen kerran määrätty. Lisäys koskee myös työttömyyseläkettä 4 c §:n 2 momentin nojalla.

5 b §. Pykälän 1 momentti säilyy sisällöltään entisenä. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi yksilöllisen varhaiseläkkeen saajan ansiotyön vaikutuksesta eläkkeen maksamiseen. Pykälän 1 momentin mukaan yksilöllinen varhaiseläke myönnetään aina täytenä eläkkeenä. Nyt 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että yksilöllinen varhaiseläke voidaan maksaa osaeläkkeen määräisenä, jos eläkkeensaaja eläkkeen alkamisen jälkeen menee TEL:n 8 §:n 4 momentissa mainituissa laeissa tarkoitettuun ansiotyöhön siten, että ansiotulo ylittää 1 069,86 markkaa kuukaudessa. Yksilöllistä varhaiseläkettä ei tällöin kuitenkaan muuteta osaeläkkeeksi, vaan ainoastaan yksilöllisen varhaiseläkkeen suuruus määräytyy osaeläkettä koskevien säännösten mukaisesti. Jos eläkkeensaajan ansiotulot kuitenkin ylittäisivät 3/5 sen työsuhteen eläkkeen perusteena olevasta palkasta, johon liittyy tuleva aika, yksilöllistä varhaiseläkettä ei maksettaisi lainkaan, vaan se jätettäisiin lepäämään. Eläkkeen ollessa kokonaan lepäävänä työntekijää ei pidettäisi eläkkeensaajana.

Pykälän 3 momentista ehdotetaan poistettavaksi säännökset, jotka liittyvät vanhuuseläkkeen laskemiseen tulevan ajan avulla. Säännökset käyvät 5 §:n 2 momentin kumoamisen jälkeen tarpeettomiksi. Samalla ehdotetaan poistettaviksi osaeläkkeen saajia koskevat korotetut prosenttiluvut, koska ne eivät enää tule sovellettaviksi eläkkeissä, joissa eläketapahtuma sattuu vuoden 1992 jälkeen.

Pykälän 4 momentissa säädetään siitä ajankohdasta, josta työkyvyttömyyseläke tarkistetaan työkyvyn muuttuessa. Voimassa olevan lain 4 e §:n 3 momentin säännös osaeläkkeen muuttamisesta yksilölliseksi varhaiseläkkeeksi ehdotetaan siirrettäväksi tähän momenttiin.

Pykälän 5 momentissa säädetään, että työkyvyttömyyseläkettä lakkautettaessa eläke voidaan maksaa osaeläkkeenä vuotta lyhyemmältäkin ajalta. Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan osaeläke voidaan maksaa täytenä eläkkeenä myös työeläkelakien mukaisen kuntoutuksen ajalta, vaikka täysi eläke tulisi maksettavaksi lyhyemmältä kuin vuoden ajalta. Tämä lähinnä tekninen muutos on tarpeen sen vuoksi, että kuntoutusjaksot ovat usein vuotta lyhyempiä ja kuntoutuksenaikainen toimeentulo saattaa edellyttää osaeläkkeen muuttamista täydeksi silloin, kun kuntoutuja ei ole samanaikaisesti työssä.

Pykälän 6 momentissa ehdotetaan säädettäväksi siitä ajankohdasta, josta yksilöllistä varhaiseläkettä ryhdytään maksamaan osaeläkkeen suuruisena tai sen maksaminen keskeytetään. Tämä tehtäisiin seuraavasta mahdollisesta maksujaksosta alkaen. Eläkkeensaajan mennessä ansiotyöhön hänen on ilmoitettava siitä eläkelaitokselle. Tämä on tarpeen myös eläkkeen maksamismenettelyn tarkistamiseksi. Jos ilmoitusta tulojen eläkkeeseen vaikuttavasta muutoksesta ei tehdä, eläkelaitos voisi näissä tapauksissa periä aiheettomasti maksetut eläke-erät takaisin siitä lukien, kun eläkkeensaaja ryhtyi ansiotyöhön.

Pykälän 7 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että lepäävänä olevaa yksilöllistä varhaiseläkettä voidaan hakemuksesta ryhtyä maksamaan uudelleen. Hakemukseksi riittäisi työntekijän ilmoitus työn lopettamisesta tai vähentämisestä vähintään sallittuun ansion rajamäärään. Eläkkeen saamisen muita kuin ansiotuloja koskevia edellytyksiä ei uudelleen tutkittaisi. Siten ei enää tarvita lääkärinlausuntoa tai muita arvioita henkilön työkyvystä.

Eläkettä ryhdyttäisiin maksamaan uudelleen hakemista seuraavan kuukauden alusta. Poikkeuksellisesta syystä eläke maksettaisiin takautuvasti enintään vuoden ajalta ennen hakemista.

Pykälän 8 momentissa ehdotetaan säädettäväksi lepäävänä olevan yksilöllinen varhaiseläkkeen lakkaamisesta. Eläke voitaisiin lakkauttaa eläkkeensaajan hakemuksesta hakemista seuraavan kuukauden alusta. Tämä olisi tarpeen esimerkiksi silloin, kun eläkkeensaajan uudessa työssä ansiotaso on korkeampi kuin eläkkeen perusteena oleva palkka ja hän haluaa ansaita uutta eläketurvaa. Jos eläkkeensaaja kuitenkin hakisi uudelleen eläkettä kahden vuoden kuluessa eläkkeen lakkaamisesta, eläke myönnetään 6 c §:n 2 momentin mukaan entisin perustein. Jollei lepäävänä olevaa yksilöllistä varhaiseläkettä ole vaadittu maksettavaksi uudelleen viiden vuoden kuluessa keskeyttämisestä, varhaiseläke katsotaan ilman eri päätöstä lakanneeksi sanotun viiden vuoden kuluttua. Näin ollen 60 vuotta täyttäneillä eläkkeensaajilla yksilöllinen varhaiseläke säilyisi lepäävänä vanhuuseläkeikään saakka.

5 c §. Pykälän 1 momentissa säädetään osa-aikaeläkkeen määrästä. Eläkkeen määrä ehdotetaan muutettavaksi 50 %:ksi kokoaikaisen ansiotulon ja osa-aikaisesta ansiotyöstä saadun ansiotulon erotuksesta. Säännös vastaa valtion eläkejärjestelmän ja kuntien eläkejärjestelmän osaeläkettä koskevia säännöksiä.

6 §. Pykälässä säädetään eläkkeeseen oikeuttavasta palvelusajasta. Eläkkeeseen oikeuttavaksi palvelusajaksi luetaan voimassa olevan lain mukaan kustakin työsuhteesta aika, jonka työsuhde on jatkunut työntekijän täytettyä 23 vuotta. Tällöin ei kuitenkaan oteta huomioon aikaa, jolta työntekijä on työsuhteessa ollessaan saanut työeläkelakien mukaista sellaista peruseläkettä, jota määrättäessä on otettu huomioon eläkeiän saavuttamiseen jäljellä oleva aika tai sitä vastaava ansio. Voimassa olevan 1 momentin sanamuodon mukaan työntekijän tulee saada sanottua eläkettä, mutta oikeuskäytännössä uuden eläketurvan ansaitsemisen on estänyt se, että työntekijällä on eläkepäätöksellä vahvistettu oikeus sanottuun eläkkeeseen. Tällöin sama aika on jo luettu eläkkeeseen oikeuttavaksi täysitehoisessa eläkkeessä. Säännöksen sanamuoto ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan oikeuskäytäntöä. Työntekijä ei ansaitsisi uutta eläketurvaa esimerkiksi siitä ansiotyöstä, jota hän tekee lepäävänä olevan yksilöllisen varhaiseläkkeen aikana, vaan aikaisempi eläketaso säilyisi sen ajan, jonka työntekijä on työssä. Uudesta ansiotyöstä maksetaan kuitenkin eläkevakuutusmaksut ja muut sosiaaliturvamaksut.

Vanhuuseläkkeen laskentatavan muutoksen vuoksi ehdotetaan 1 momentissa säädettäväksi, että eläkkeeseen oikeuttavaksi ei lueta aikaa 65 vuoden iän täyttämisen jälkeen.

6 a §. Voimassa oleva 6 § on lain soveltamisen kannalta koettu vaikeaselkoiseksi. Momenttiin on vuosien kuluessa lisätty useita säännöksiä, jotka koskevat eläkkeeseen laskettavaa aikaa niin sanotun tulevan ajan perusteella. Sen vuoksi nykyinen 6 § ehdotetaan jaettavaksi kolmeksi uudeksi pykäläksi eli 6 a ―6 c §:ksi. Ehdotetun 6 a §:n 1 momentissa säädetään, millä edellytyksillä työkyvyttömyyden alkamisesta eläkeikään jäljellä oleva aika (tuleva aika) luetaan eläkkeeseen oikeuttavaksi palvelusajaksi. Jos työkyvyttömyys on alkanut ennen kuin työsuhteen päättymisestä on kulunut 360 päivää, luetaan tämän työsuhteen perusteella myönnettävää työkyvyttömyyseläkettä määrättäessä eläkkeeseen oikeuttavaksi ajaksi myös työkyvyttömyyden alkamisen ja eläkeiän täyttämisen välinen aika. Koska yksilölliseen varhaiseläkkeeseen ja työttömyyseläkkeeseen sovelletaan, mitä työkyvyttömyyseläkkeestä säädetään, tuleva aika luetaan näin eläkkeeseen oikeuttavaksi myös sanotuissa eläkkeissä. Tältä osin säännös tulevasta ajasta on ennallaan.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi päivistä, jotka pidentävät sitä aikaa, jonka tulevan ajan oikeus on voimassa työsuhteen päättymisen jälkeen, eli niin sanottua jälkikarenssiaikaa. Voimassa olevan lain 6 §:n 3 momentissa mainittujen päivien lisäksi ehdotetaan, että sama jälkikarenssiaikaa pidentävä vaikutus olisi myös koulutus- ja erorahastosta annetun lain, valtion virkamieslain, peruskoululain tai lukiolain mukaisella aikuiskoulutuslisällä sekä omaehtoista ammatillista aikuiskoulutusta varten myönnettävällä henkilökohtaisella tuella ja työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaisella koulutustuella. Muutos mahdollistaa koulutukseen hakeutumisen ilman, että työntekijän pitää pelätä eläketurvansa menettämistä.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi ansioon suhteutettua työttömyyspäivärahaa saavan työntekijän oikeudesta tulevaan aikaan. Säännös sisältyy voimassa olevan lain 6 §:n 3 momenttiin. Ehdotettavan säännöksen sisältö on entinen, vaikka sen sanamuotoa on teknisesti tarkistettu. Jos työntekijä on saanut ansioon suhteutettua päivärahaa työttömyysturvalain 26 §:n 3 momentin perusteella ennen kuin jälkikarenssiaika on kulunut työsuhteen päättymisestä, luetaan tämän työsuhteen perusteella myönnettävää työkyvyttömyyseläkettä määrättäessä tuleva aika eläkkeeseen oikeuttavaksi ajaksi.

Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi tulevan ajan lukemisesta eläkkeeseen oikeuttavaksi lapsenhoitoajan perusteella. Säännös sisältyy voimassa olevan lain 6 §:n 3 momenttiin. Se koskee ainoastaan naispuolisia työntekijöitä. Nyt ehdotetaan tasa-arvosyistä, että säännös koskee sekä miehiä että naisia. Uutena edellytyksenä olisi, että työntekijä on saanut tämän lapsen perusteella sairausvakuutuslain mukaista äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa taikka lasten kotihoidon tuesta annetun lain (797/92) mukaista kotihoidon tukea. Pidennys on kytketty siten Suomesta saataviin etuuksiin ja tämä helpottaa säännöksessä olevien aikojen laskemista. Asialla on merkitystä erityisesti Euroopan talousaluetta koskevan sopimuksen tultua voimaan. Lapsen hoitoaikaa koskeva säännös olisi edelleen toissijainen muihin tulevaa aikaa koskeviin säännöksiin nähden siten, että sitä sovelletaan vain silloin, kun tulevaa aikaa ei lueta eläkkeeseen oikeuttavaksi muiden säännösten mukaan.

Pykälän 5 momentissa säädetään Suomessa asumisen vaatimuksesta tulevan ajan saamisen edellytyksenä. Säännökset sisältyvät voimassa olevan lain 6 §:n 3 ja 7 momenttiin.

6 b §. Pykälän 1―3 momentissa säädetään, mihin työsuhteeseen tuleva aika liitetään. Säännökset sisältyvät voimassa olevan lain 6 §:n 3 momenttiin.

Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi siitä, mihin työsuhteeseen tuleva aika liitetään niin sanotuissa velvoitetyötilanteissa. Säännökset sisältyvät nykyisin määräaikaiseen lakiin velvoitetyön poikkeuksellisesta huomioon ottamisesta työeläketurvassa. Tämä laki on voimassa 30 päivään kesäkuuta 1993 saakka. Sen voimassa oloa ehdotetaan jatkettavaksi erillisellä lailla 31 päivään joulukuuta 1993 saakka, samalla vastaava säännös ehdotetaan 1 päivästä tammikuuta 1994 lukien siirrettäväksi pysyvänä säännöksenä työeläkelakeihin. Vaikka velvoitetyötä koskevat määräykset on kumottu vuoden 1993 alusta, velvoitetyöllä on merkitystä työeläkkeen laskemisessa vielä usean vuoden ajan.

Ehdotetun 4 momentin mukaan tulevaa aikaa ei liitettäisi velvoitetyösuhteeseen, jos työntekijä on täyttänyt 55 vuotta ja jos velvoitetyön perusteella laskettava eläkkeen perusteena oleva palkka on pienempi kuin aikaisemmasta työ- tai virkasuhteesta taikka yrittäjätoiminnasta laskettava vastaava palkka tai työtulo. Tällöin tuleva aika liitettäisiin sanottuun aikaisempaan velvoitetyötä edeltäneeseen työ- tai virkasuhteeseen taikka yrittäjätoimintaan, edellyttäen, että sen perusteella on vielä oikeus tulevaan aikaan velvoitetyön alkaessa. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi, ettei työntekijä myöskään menetä oikeuttaan tulevaan aikaan aikaisemmasta työ- tai virkasuhteesta velvoitetyön vuoksi, jos hän ei ole sitä jo menettänyt sillä hetkellä, kun hänen velvoitetyönsä alkoi. Tämä tarkoittaa, että 6 a §:n 1 momentissa mainittua 360 päivää laskettaessa jätetään huomioon ottamatta päivät, joina velvoitetyösuhde jatkuu.

6 c §. Voimassa olevan 6 §:n 4 momentin säännös ehdotetaan siirrettäväksi 6 c §:ään. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin työntekijän aikaisemman eläkkeelläoloajan lukemisesta eläkkeeseen oikeuttavaksi ajaksi uutta eläkettä myönnettäessä. Säännökset sisältyvät voimassa olevan lain 6 §:n 4 momenttiin, mutta uudesta 4 momentista on poistettu maininta rintamaveteraanien varhaiseläkelaista, koska säännös ei voi tulla enää sovellettavaksi.

Pykälän 2 momentissa säädetään eläkkeen myöntämisestä entisin perustein. Säännös sisältyy voimassa olevan lain 6 §:n 4 momenttiin. Aika, jonka jälkeen eläke myönnetään entisin perustein, ehdotetaan pidennettäväksi yhdestä vuodesta kahteen vuoteen. Näin parannetaan työkokeiluun ja kuntoutukseen osallistumismahdollisuuksia. Maininta rintamaveteraanien varhaiseläkelaista on poistettu, koska säännös ei voi tulla enää sovellettavaksi.

Voimassa olevan lain 6 §:n 5 momentin säännös siirretään 6 c §:n 3 momenttiin. Momentissa säädetään, ettei uutta eläketurvaa ansaita, jos eläke myönnetään entisin perustein. Edellytyksenä on, että entisin perustein myönnettävässä eläkkeessä on otettu huomioon tuleva aika tai sitä vastaava ansio. Tällöin aikaisemman eläkkeen päättymisen jälkeen jatkunutta työ- tai virkasuhdetta taikka yrittäjätoimintaa ei oteta eläkkeeseen oikeuttavana huomioon, koska sama aika jo luetaan eläkkeeseen oikeuttavaksi tulevana aikana.

Voimassa olevan lain 6 §:n 6 momentin säännös siirretään 6 c §:n 4 momenttiin. Momentissa säädetään kuntoutusrahaa saaneen työntekijän työkyvyttömyyseläkkeen määräytymisestä. Säännöksessä mainittu yhden vuoden aika ehdotetaan pidennettäväksi kahteen vuoteen.

7 §. Pykälän 1 momentissa säädetään eläkkeen perusteena olevan palkan määräämisestä. Lakiteknisen selkeyden vuoksi tästä palkasta käytetään laissa nimitystä eläkepalkka. Ehdotuksen mukaan eläkepalkkaa laskettaessa ei otettaisi huomioon työansioita 65 vuoden iän täyttämisen jälkeen. Säännös on sopusoinnussa 6 §:n 1 momentin säännöksen kanssa, jonka mukaan eläkettä ei ansaittaisi enää 65 vuoden iän täyttämisen jälkeen.

Ehdotetun säännöksen mukaan eläkepalkka lasketaan kuten nykyisin enintään neljän viimeisen kalenterivuoden ansioiden perusteella, jos työsuhde on päättynyt ennen eläketapahtumaa.

Jos työsuhde päättyy eläketapahtumaan, ehdotuksen mukaan eläketapahtumavuotta ei enää otettaisi eläkepalkkaa laskettaessa huomioon. Edellytyksenä sen jättämiselle pois laskennasta on lisäksi, että työsuhde on jatkunut vähintään kolmen kalenterivuoden aikana. Jos työsuhde on jatkunut vähintään viiden kalenterivuoden aikana, eläkepalkka lasketaan neljästä viimeisestä eläketapahtumavuotta edeltävästä kalenterivuodesta siten, että niistä jätettäisiin huomioon ottamatta se vuosi, jona keskimääräinen kuukausiansio on pienin, sekä se vuosi, jona sanottu kuukausiansio on suurin. Jos työsuhde on jatkunut neljän kalenterivuoden aikana, jätetään huomioon ottamatta eläketapahtumavuosi ja se vuosi, jona keskimääräinen kuukausiansio on pienin. Jos työsuhde on jatkunut kolmen kalenterivuoden aikana, eläketapahtumavuotta ei oteta huomioon, ja eläkepalkka on kahden sitä edeltäneen kalenterivuoden keskimääräinen kuukausiansio. Jos työsuhde ei ole jatkunut vähintään kolmen kalenterivuoden aikana, eläkepalkka on työsuhteen aikainen keskimääräinen kuukausiansio. Eläkepalkkaa laskettaessa ansiot tarkistetaan TEL-indeksillä laskemishetken tasoon.

Ehdotus eläketapahtumavuoden ansion poisjättämisestä eläkepalkkaa määrättäessä liittyy 1 §:n 1 momentin 1 kohdan muutokseen, jonka mukaan vanhuuseläkkeessä ei enää otettaisi huomioon tulevaa aikaa, vaan eläke laskettaisiin todellisen palvelusajan perusteella. Jotta vanhuuseläkkeet voidaan edelleen maksaa välittömästi eläkkeelle siirtymisen jälkeen, on eläketapahtumavuoden ansiot jätettävä huomioon ottamatta. Jos palkkatiedot tarvittaisiin eläkeiän täyttämiskuukauden loppuun saakka saaduista työansioista, eläkkeen laskenta ja sen myöntäminen viivästyisi useissa tapauksissa jopa pari kuukauttakin. Kuitenkin lyhyissä työsuhteissa eläkepalkka olisi laskettava koko työsuhteen ajalta, jotta eläkepalkka vastaisi työsuhteessa saatuja ansioita.

Vaikka työsuhde on päätetty 2 §:n 5 momentissa tarkoitetulla tavalla teknisesti, eläkepalkka laskettaisiin kuitenkin aina myös teknistä katkaisua huomioon ottamatta. Jos eläkkeen määrä on suurempi, kun eläkepalkka määrätään yhdenjaksoisesta työsuhteesta eikä erillisiltä jaksoilta, eläke määräytyisi kuten yhdenjaksoisen työsuhteen perusteella.

Pykälän 2 momentissa säädetään harkinnanvaraisen palkan laskemisesta. Jos harkinnanvaraisen palkan käyttämisen edellytykset ovat olemassa teknisesti katkaistussa työsuhteessa, työsuhdetta ei jaettaisi eläkettä laskettaessa erillisiksi jaksoiksi. Automaattista teknistä katkaisua ei kuitenkaan purettaisi, vaan harkinnanvaraisen palkan säännöstä sovellettaisiin itsenäisesti kumpaankin työsuhdejaksoon.

Pykälän 3 momentti säilyy ennallaan, mutta siinäkin otetaan käyttöön termi eläkepalkka.

Pykälän 4 momentissa oleva viittaus 6 §:n 3 momenttiin muutetaan viittaukseksi uuteen 6 a §:ään.

Pykälän 5 momenttiin lisättäisiin säännös työntekijäin eläkemaksun vähentämisestä kunkin kalenterivuoden työansioista. Vähennys määräytyisi kunkin vuoden työntekijäin eläkemaksuprosentin mukaisesti. Eläkkeen perusteena oleva palkka laskettaisiin näin vähennetyistä ansioista 1 momentin mukaisesti.

Pykälän 6 momentin mukaan työansiota ei kuitenkaan vähennettäisi työntekijäin eläkemaksun vuoksi enempää kuin sillä suhteellisella määrällä, jolla ansiotason suhteellinen nousu ylittää hintojen suhteellisen nousun. Tämä nousu laskettaisiin vuoden 1992 kolmannesta vuosineljänneksestä sanotun työansion ansaitsemisvuotta edeltäneen kalenterivuoden kolmanteen vuosineljännekseen. Ajanjakso noudattaa TEL-indeksin määräämisessä vuosittain käytettyä ajanjaksoa. Kunakin vuonna vähennettäisiin kuitenkin vähintään edellisen kalenterivuoden määrä.

Pykälän 7 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaisi joka kalenterivuodeksi 5 ja 6 momenttia sovellettaessa käytettävän kertoimen määrän. Asetuksella säädettäisiin, mihin ajankohtaan mennessä ministeriön on julkaistava kerroin. Ajankohta olisi sama kuin TEL-indeksin vahvistamisessa.

7 b §. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi työeläkelisästä. Voimassa olevassa laissa oleva nimike työttömyyslisä ehdotetaan muutettavaksi työeläkelisäksi samalla kun siihen oikeuttavien etuuksien määrää lisättäisiin. Työeläkelisään oikeuttaisi nykyisen ansioon suhteutetun päivärahan lisäksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain mukainen ansiotuki, koulutus- ja erorahastosta annetun lain mukainen omaehtoista ammatillista aikuiskoulutusta varten myönnettävä henkilökohtainen tuki ja työeläkelakien tai kuntoutusrahalain mukainen kuntoutusraha taikka tapaturmavakuutuksen tai liikennevakuutuksen kuntoutusta koskevien säännösten perusteella maksettava ansionmenetyskorvaus. Pykälään on lisätty myös valtion virkamieslain, peruskoululain ja lukiolain mukaiset vastaavat etuudet. Eläkkeen lisänä maksettu kuntoutusraha ei oikeuttaisi työeläkelisään.

Pykälän 2 momentissa säädetään, miltä ajalta 1 momentissa mainitut etuudet eivät oikeuta työeläkelisään. Työeläkelisään ei oikeuttaisi etuus, joka on maksettu ajalta ennen sen kalenterivuoden alkua, jona työntekijä on täyttänyt 23 vuotta. Myöskään sellainen etuus, joka on maksettu ennen sitä kalenterivuotta, jona työntekijä ensimmäisen kerran on ollut työeläkkeeseen oikeuttavassa työsuhteessa tai tältä ensimmäiseltä vuodelta, ei kartuta eläketurvaa. Työeläkelisään ei olisi oikeutta myöskään sellaiselta kalenterivuodelta, jonka ajan työntekijä on ollut työeläkelakien alaisessa virka- tai työsuhteessa taikka yrittäjätoiminnassa. Kyseessä olevan työskentelyn on tullut jatkua koko kalenterivuoden ajan. Jos työntekijä on samana kalenterivuonna ansainnut lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain mukaista palkkaa vähintään sanotun lain 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun rajamäärän, tältä kalenterivuodelta maksettu etuus oikeuttaisi työeläkelisään. Työeläkelisään ei oikeuttaisi myöskään eläketapahtuman sattumisvuodelta maksettu etuus, mutta sitä edeltävänä vuonna maksetut etuudet ehdotetaan nyt otettavaksi huomioon työeläkelisää laskettaessa.

Pykälän 3 ja 4 momentissa säädetään työeläkelisän laskemisesta. Voimassa olevan lain mukaiset nimikkeet työttömyyslisä ja työttömyyskuukaudet ehdotetaan muutettavaksi työeläkelisäksi ja etuuskuukausiksi. Päivien jakajana käytetään kunkin etuuslajin osalta niiden kuukausittaisten maksupäivien lukumäärää.

8 §. Pykälän 2 momentissa säädetään yhteensovitusperusteesta. Yhteensovitusperusteen määräämistä ehdotetaan muutettavaksi siten, että yhteensovitusperusteena käytettäisiin pääsääntöisesti korkeinta peruseläkkeen perusteena olevaa palkkaa tai työtuloa sellaisesta työ- tai virkasuhteesta taikka yrittäjätoiminnasta, jonka perusteella eläkkeeseen oikeuttavaksi ajaksi on luettu vähintään vuosi. Muutoksella pyritään varmistamaan, etteivät lyhytaikaiset työsuhteet vaikuttaisi yhteensovitusperusteen määrään. Eläkkeeseen oikeuttava aika käsittää myös tulevan ajan. Jos tulevan ajan palkka lasketaan 7 §:n 4 momentin mukaan niin sanottuna tasoituspalkkana, tämä palkka valitaan yhteensovitusperusteeksi, jollei korkeampaa, vähintään vuoden eläkkeeseen oikeuttavaa aikaa sisältävää eläkepalkkaa ole.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi yhteensovitusperusteen valitsemisesta silloin, kun yhtään vähintään vuoden eläkkeeseen oikeuttavaa aikaa sisältävää työ- tai virkasuhdetta taikka yrittäjätoimintaa ei ole. Tällöin yhteensovitusperusteena käytettäisiin korkeinta peruseläkkeen perusteena olevaa palkkaa tai työtuloa. Momentissa säädetään myös yhteensovitusperusteen valinnasta rinnakkaisen työskentelyn tilanteissa. Jos rinnakkaisen työskentelyn eläkkeen perusteena olevat palkat ja työtulot laskettaisiin yhteensovitusperustetta määrättäessä yhteen, ehdotetaan edellä mainitun yhteensovitusperustetta koskevan tavoitteen mukaisesti, että työskentelyn on tullut jatkua yhdenjaksoisesti rinnakkaisena nykyisen kuuden kuukauden asemesta vähintään vuoden.

Pykälän 7 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että korkeinta peruseläkkeen perusteena olevaa palkkaa tai työtuloa käytetään yhteensovitusperusteena myös silloin, kun palkka, jota olisi pääsäännön mukaan käytettävä yhteensovitusperusteena, on huomattavasti alempi kuin työntekijän vuotta lyhyemmistä työsuhteista määrättävä palkka ja suurempaa palkkaa voidaan pitää vakiintuneena. Säännös on tarpeen tilanteissa, joissa työntekijän lähes koko työhistoria koostuu vuotta lyhyemmistä työsuhteista, mutta hänellä on jokin vähintään vuoden eläkkeeseen oikeuttavaa aikaa sisältävä, esimerkiksi osa-aikainen työsuhde, jonka palkka tulisi pääsäännön mukaan valittavaksi yhteensovitusperusteeksi. Tällöin hänen eläketurvansa saattaisi heiketä kohtuuttomasti, koska aikaisemmista työsuhteista ansaittu eläketurva vähennettäisiin yhteensovituksessa, vaikka ansainta-aika ei ylittäisi neljääkymmentä vuotta. Tämän epäkohdan estämiseksi ehdotetaan näissä tilanteissa käytettäväksi korkeinta palkkaa tai työtuloa, jolloin ansaittua eläketurvaa ei vähennettäisi.

8 a §. Pykälän 1 momentin 4 kohdassa on tekninen muutos, jossa viittaus 8 §:n 9 momenttiin vieraasta valtiosta maksettavasta etuudesta muuttuu viittaukseksi 8 §:n 10 momenttiin.

8 c §. Pykälän 3 momentissa oleva viittaus jälkikarenssin laskemisesta muuttuu viittaukseksi uuteen 6 a §:ään.

8 f §. Pykälässä säädetään uuden eläkesovituksen tekemisestä. Nykyisen säännöksen mukaan eläkesovitus tehdään uudelleen myös leskeneläkkeen muuttuessa yhteensovituksen johdosta. Säännös on kuitenkin tarpeeton, sillä leskeneläkkeen muuttuessa yhteensovituksen johdosta eläkesovitus säilyy ennallaan. Uudelleen yhteensovitetusta leskeneläkkeestä vähennetään aikaisemman eläkesovituksen mukainen ylite suorittamatta uudelleen varsinaista eläkesovitusta. Muutos on tekninen.

10 a §. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan siirrettäväksi voimassa olevan lain 2 §:n 5 momentissa oleva säännös työntekijän ja työnantajan muutoksenhakumahdollisuudesta, kun kysymys on työsuhteen teknisestä katkaisemisesta. Pykälän 3 momentti siirtyisi 4 momentiksi. Näin ennen eläkepäätöstä annettavat eläkelaitosta sitovat päätökset eläketurvasta olisivat samassa pykälässä.

12 §. Pykälän 1 momentin 1 kohtaan tehtäisiin vanhuuseläkkeen rahastoinnin laajentamisen mahdollistava lisäys. Vanhuuseläkkeen rahastointi voitaisiin ulottaa sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamissa perusteissa määritellyssä laajuudessa ja määritellyllä tavalla eläkkeeseen myös siltä osin kuin se perustuu palvelusaikaan sen kalenterivuoden jälkeen, jona työntekijä täyttää 54 vuotta, tai työkyvyttömyys- tai työttömyyseläkeaikaan. Samalla 4 kohdan viittaus 1 kohdan viimeiseen lauseeseen korjattaisiin koskemaan kaikkia 1 kohdassa tarkoitettuja siirtoja. Pykälän 1 momentin 2 kohdassa olevat viittaukset 6 §:n 3 momenttiin muutetaan viittaukseksi uuteen 6 a §:ään. Pykälän 3 momentissa oleva viittaus 4 b §:n 3 momenttiin muutetaan viittaukseksi 4 b §:n 4 momenttiin. Muutoksella korjataan voimassa olevassa säännöksessä oleva virhe.

12 a §. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset siitä, miten työeläkelisässä huomioon otettavista koulutusajoista aiheutuva eläkkeen osa kustannetaan. Koulutusajoista aiheutuvan eläkkeen osan kustantaa työttömyyskassojen keskuskassa samojen perusteiden mukaan kuin ansioon suhteutetun päivärahan.

12 b §. Pykälän 1 momentissa säädetään työntekijäin eläkemaksun määrästä. Vuonna 1993 eläkemaksun määrä on 3 % palkasta ja vuosittain eläkemaksun muutos olisi puolet keskimääräisen TEL-vakuutusmaksun muutoksesta.

Pykälän 2 momentissa säädetään työnantajan velvollisuudesta pidättää eläkemaksu työntekijän ennakkoperintälain 4 §:ssä tarkoitetusta palkasta jokaisen palkanmaksun yhteydessä. Pidätys on toimitettava myös sellaisesta ulkomailla työskentelystä saadusta tulosta, joka ei ole tuloverolain (1535/92) 77 §:n mukaan veronalaista, sekä sellaisesta Suomessa työskentelystä saadusta tulosta, josta on pidätetty lähdevero, sekä palvelurahoista. Eläkemaksu pidätetään myös vakuutuskassalaissa (1164/92) tarkoitetusta sairauskassan maksamasta täydennyspäivärahasta. Eläkemaksu pidätetään siltä osin kuin työnantaja on velvollinen järjestämään työntekijälle eläketurvaa. Työntekijäin eläkemaksu voidaan ottaa huomioon myös työnantajan kannatusmaksuissa.

Työntekijäin eläkemaksu on lopullinen siten, ettei siihen sovelleta sellaista ennakkomaksuista ja lopullisesta maksusta koostuvaa menettelyä kuin mitä noudatetaan työnantajan vakuutusmaksuun.

Pykälän 3 momentin mukaan työnantaja vastaa eläkelaitokselle myös työntekijäin eläkemaksusta.

Työnantajan eläkevakuutusmaksusta työnantaja voi valittaa eläkelautakuntaan. Koska työntekijäin eläkemaksu kuuluu vakuutusteknisesti osana työnantajan vastuulla olevaan työeläkevakuutusmaksuun, myös työntekijälle tulee varata muutoksenhakumahdollisuus eläkelautakuntaan. Esille voi tulla maksun määrän lisäksi myös eläkkeen perusteena olevan palkan käsite sekä sen perusteen ratkaiseminen, mitä eläkelakia työntekijään on sovellettava. Työntekijä voi tehdä eläkemaksusta perustevalituksen eläkelautakuntaan ja valittaa tämän päätöksestä edelleen vakuutusoikeuteen. Sosiaali- ja terveysministeriö antaa tarkemmat määräykset siitä, mistä palkasta eläkemaksu pidätetään samoin kuin muutoinkin tämän pykälän tulkinnasta.

17 §. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi maininta, että viranomaiset ja laitokset, jotka myöntävät 6 a ja 7 b §:ssä tarkoitettuja etuuksia eli kansaneläkelaitos, työvoimahallinto sekä koulutus- ja erorahasto ovat velvollisia antamaan tietoja eläketurvakeskukselle ja eläkelaitoksille. Vastaavasta tietojen annosta säädetään valtiokonttorin osalta 17 §:n 2 momentissa.

19 b §. Pykälän 1 momentista ehdotetaan poistettavaksi säännös 18 vuotta täyttäneen oikeudesta itse tehdä eläkehakemus. Vastaavasti 2 momentista ehdotetaan poistettavaksi maininta siitä, että eläke voidaan maksaa 18 vuotta täyttäneelle eläkkeensaajalle itselleen. Nämä säännökset ovat käyneet tarpeettomiksi, koska täysi-ikäisyys nykyään saavutetaan 18 vuoden iässä.

Pykälän 3 momenttia ei ehdoteta muutettavaksi. Pykälän 4 momentissa oleva viittaus 6 §:n 3 momenttiin muutetaan viittaukseksi uuteen 6 a §:ään.

Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 1994. Lakia ehdotetaan sovellettavaksi sellaisiin eläkkeisiin, joissa eläketapahtuma sattuu lain voimaan tullessa tai sen jälkeen.

Ennen lain voimaantuloa 55 vuotta täyttäneeseen työntekijään, jolla on lain voimaan tullessa oikeus työttömyysturvalain mukaiseen päivärahaan, ehdotetaan sovellettavaksi 4 c §:ää, sellaisena kuin se on voimassa tämän lain voimaan tullessa. Säännöstä sovellettaessa työntekijällä katsotaan olevan oikeus päivärahaan myös työttömyysturvalain 12 §:ssä tarkoitettuna omavastuuaikana.

Yksilöllisen varhaiseläkkeen alaikäraja säilyisi 55 vuotena vuonna 1939 tai sitä ennen syntyneillä henkilöillä. Siten 1940 syntyneet olisi ensimmäinen ikäluokka, jota koskisi 58 vuoden alaikäraja.

Yksilöllisen varhaiseläkkeen ennakkopäätöksen sitovuusaikaa koskevaa 4 e §:n 3 momenttia sovellettaisiin ennakkopäätökseen, joka on annettu lain voimassa ollessa. Eläkkeen alkamisaikaa koskevaa 4 momenttia sovellettaisiin eläkkeisiin, joissa eläketapahtuma sattuu 1 päivänä tammikuuta 1994 tai sen jälkeen. Sama koskisi 4 e §:n 2 momenttia, jossa säädetään mahdollisuudesta myöntää yksilöllinen varhaiseläke myös 65 vuotta alemmassa eläkeiässä julkisen puolen eläkelakien mukaiselle vanhuuseläkkeelle siirtyvälle työntekijälle. Yksilöllisen varhaiseläkkeen maksamista osaeläkkeen suuruisena ja sen lepäämistä koskevaa 5 b §:ää sovellettaisiin myös ennen lain voimaantuloa myönnettyihin eläkkeisiin, kuitenkin aikaisintaan lain voimaantulosta lukien.

Osa-aikaeläkkeen alaikärajaa koskevia 4 f ja 4 g §:ää ehdotetaan sovellettavaksi eläkkeisiin, joissa eläketapahtuma sattuu lain voimaan tullessa tai sen jälkeen. Pykälät koskisivat henkilöitä, jotka siirtyvät osa-aikatyöhön lain voimassa ollessa. Samoin eläkkeen ansaitsemista osa-aikaeläkkeen aikana koskevaa 5 §:n 6 momenttia sovellettaisiin lain voimaan tultua alkaneisiin osa-aikaeläkkeisiin.

Työeläkelisää koskevaa 7 b §:ää ehdotetaan sovellettavaksi eläkkeisiin, joissa eläketapahtuma sattuu lain voimaan tullessa tai sen jälkeen. Työeläkelisää laskettaessa ei otettaisi huomioon ajalta ennen lain voimaantuloa maksettuja koulutus- eikä kuntoutusetuuksia.

Työsuhteen teknistä katkaisua koskevaa 2 §:n 5 momenttia sovellettaisiin 1 päivästä tammikuuta 1994. Jos ennen sanottua päivää 54 vaan ei 62 vuotta täyttäneen työntekijän työsuhde on tuolloin jatkunut vähintään 10 vuotta, työsuhde katkaistaisiin teknisesti 31 päivänä joulukuuta 1994.

Yhteensovitusperustetta koskevat 8 §:n 2, 3 ja 7 momentti tulisivat sovellettaviksi eläkkeisiin, joissa eläketapahtuma sattuu lain voimaan tullessa tai sen jälkeen.

Eläkkeen karttumisprosentin korotusta koskevaa 5 §:n 1 momenttia ehdotetaan sovellettavaksi 1 päivästä tammikuuta 1994. Korotettu karttumisprosentti ei koskisi palvelusaikaa ennen sanottua päivämäärää.

Vanhuuseläkkeen laskemista koskevaa 1 §:n 1 momentin 1 kohtaa, 5 b §:n 3 momenttia ja eläkkeen perusteena olevaa palkkaa koskevaa 7 §:n 1, 2 ja 4 momenttia ehdotetaan sovellettavaksi eläkkeisiin, joissa eläketapahtuma sattuu 1 päivänä tammikuuta 1994 tai sen jälkeen.

1.2.Lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelaki

1 §. Pykälän 1 momentin viittaussäännökset ehdotetaan muutettaviksi vastaamaan ehdotettuja muutoksia työntekijäin eläkelakiin. Koska TEL:n 5 b §:n säännöksiä vastaavat säännökset ehdotetaan otettaviksi LEL:n 5 b §:ään, viittausta TEL:iin ei enää tarvita.

4 a §. Pykälän 1 ja 2 momentissa säädetään yksilöllisen varhaiseläkkeen saamisen edellytyksistä. Muut edellytykset säilyisivät ennallaan, mutta eläkkeen saamisen alaikäraja ehdotetaan korotettavaksi 58 vuoteen.

Pykälän 2 momentin mukaan vastaavasti kuin TEL:n 4 e §:n 2 momentissa tulevan ajan edellytystä ei vaadittaisi myöskään silloin, kun työntekijä jää julkiselta puolelta vanhuuseläkkeelle 65 vuotta alemmassa iässä.

Pykälän 3 momentin mukaista ennakkopäätöksen sitovuusaikaa ehdotetaan pidennettäväksi nykyisestä kuudesta kuukaudesta yhdeksään kuukauteen samoin kuin TEL:n 4 e §:n 3 momentissa. Ennakkopäätös olisi eläkelaitosta sitova vielä tämän jälkeenkin, jos työnantaja ja työntekijä sopivat, esimerkiksi työtehtävien muuttamismahdollisuuksien tutkimiseksi pitemmästä ennakkopäätöksen voimassaoloajasta.

Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi yksilöllisen varhaiseläkkeen alkamisesta samalla tavoin kuin TEL:n 4 e §:n 4 momentissa. Jos henkilö ei enää ole työssä eläkettä hakiessaan, eläke maksettaisiin aikaisintaan eläkkeen tai ennakkopäätöksen hakemista seuraavan kuukauden alusta. Poikkeuksellisesta syystä eläke voitaisiin maksaa takautuvasti, kuitenkin enintään vuoden ajalta ennen hakemista seuraavaa kuukautta. Poikkeuksellisena syynä ei pidettäisi sitä, että eläke olisi suurempi kuin muusta toimeentulojärjestelmästä samalta ajalta saatu etuus. Toimeentulotuen varassa olleelle tai tulottomalle eläke voitaisiin maksaa takautuvasti. Poikkeuksellinen syy eläkkeen takautuvaan myöntämiseen voisi olla myös se, että kansaneläkettä koskeva hakemus on tehty työeläkehakemusta aikaisemmin.

Pykälän 5 momentin säännökset yksilöllisen varhaiseläkkeen lakkauttamisesta koskisivat eläkkeen lakkauttamista työkyvyn palautumisen johdosta. Eläkkeensaajan ansiotulojen johdosta ei eläkettä enää lakkautettaisi, vaan eläkeoikeus jätettäisiin lepäämään. Yksilöllisen varhaiseläkkeen saajan ansiotyön vaikutuksesta eläkkeen jatkumiseen säädettäisiin 5 b §:ssä. Pykälän 5 momenttiin siirtyisi 2 momentin säännös, jonka mukaan yksilöllisestä varhaiseläkkeestä on soveltuvin osin voimassa, mitä työkyvyttömyyseläkkeestä säädetään.

5 §. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vanhuuseläkkeeseen ei enää laskettaisi tulevaa aikaa 63 vuoden iästä 65 vuoden ikään. Jotta vanhuuseläke voitaisiin määrätä siten, että eläke voisi alkaa heti eläkeiän täyttämistä seuraavan kuukauden alusta, ehdotetaan, että viimeisen seitsemän kuukauden aikana maksettuja palkkoja ei otettaisi huomioon. Nämä korvattaisiin sillä keskimääräisellä kuukausipalkalla, jonka työntekijä on ansainnut edellisen vuoden aikana. Pykälässä säädettäisiin myös työntekijäin eläkemaksun vähentämisestä palkoista samoin kuin TEL:n 7 §:n 5 momentissa.

Lisäksi eläkkeen karttumisprosentti ehdotetaan korotettavaksi 2,5 %:iin sen vuoden alusta, jonka aikana työntekijä täyttää 60 vuotta. Säännös vastaisi TEL:n 5 §:n 1 momenttiin ehdotettua muutosta.

Voimassa olevan 5 §:n 1 momentin säännös eläkkeeseen oikeuttavan palkan alarajasta ehdotetaan siirrettäväksi 2 momenttiin ja samalla vanhempien ikäluokkien korotuskertoimet, jotka eivät enää voi tulla sovellettaviksi uusissa eläkkeissä, poistetaan 1 ja 2 momentista.

Voimassa olevan 5 §:n 3―7 momentin säännökset ehdotetaan siirrettäviksi uuteen 5 b ja 5 c §:ään sekä 8 momentin säännös osa-aikaeläkkeen aikana saatujen ansioiden korottamisesta vanhuuseläkettä laskettaessa poistettavaksi.

5 b §. Uuteen 5 b §:n 1 momenttiin ehdotetaan siirrettäväksi 5 §:n 3 momentin säännös työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisestä täytenä tai osaeläkkeenä. Yksilöllinen varhaiseläke myönnetään täytenä eläkkeenä. Säännökset, jotka koskevat vanhuuseläkkeeseen liittyvän tulevan ajan laskemista ja osaeläkkeen korottamista, ehdotetaan poistettaviksi. Osaeläkkeen korotus ei koske enää uusia eläkkeitä. Ehdotettu säännös vastaa TEL:n 5 b §:n 1 momenttia.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi yksilöllisen varhaiseläkkeen saajan ansiotyön vaikutuksesta eläkkeen jatkumiseen. Säännöksen mukaan yksilöllinen varhaiseläke voidaan maksaa osaeläkkeen määräisenä, jos eläkkeensaaja eläkkeen alkamisen jälkeen menee TEL:n 8 §:n 4 momentissa mainituissa laeissa tarkoitettuun ansiotyöhön siten, että ansiotulo ylittää sallitun ansion rajamäärän. Yksilöllistä varhaiseläkettä ei tällöin kuitenkaan muutettaisi osaeläkkeeksi, vaan yksilöllisen varhaiseläkkeen suuruus ainoastaan määräytyisi osaeläkettä koskevien säännösten mukaisesti. Yksilöllinen varhaiseläke säilyisi lepäävänä, vaikka se maksettaisiin osaeläkkeen suuruisena. Jos eläkkeensaajan ansiotulot kuitenkin ylittäisivät 3/5 siitä eläkkeen perusteena olevasta palkasta, johon liittyy tuleva aika, yksilöllistä varhaiseläkettä ei maksettaisi lainkaan, vaan se jätettäisiin lepäämään. Myös työkyvyttömyyseläke yleensä lakkaa, jos työansiot ylittävät sanotun määrän. Eläkkeen ollessa kokonaan lepäävänä työntekijää ei pidettäisi eläkkeensaajana. Säännös vastaa ehdotettua TEL:n 5 b §:n 2 momenttia.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi siitä ajankohdasta, josta työkyvyttömyyseläke tarkistetaan työkyvyn muuttuessa ja josta osaeläke muutetaan yksilölliseksi varhaiseläkkeeksi. Voimassa olevan lain 1 §:ssä on viittaus TEL:n 5 b §:n 3 momenttiin. Nyt ehdotetaan vastaavat säännökset otettaviksi selvyyden vuoksi 5 b §:n 3 momenttiin. Säännös vastaa ehdotettua TEL:n 5 b §:n 3 momenttia.

Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että työkyvyttömyyseläkettä lakkautettaessa eläke voidaan maksaa osaeläkkeenä vuotta lyhyemmältäkin ajalta. Voimassa olevan lain 1 §:n 1 momentissa on viittaus TEL:n 5 b §:n 4 momentin tätä koskevaan säännökseen. Nyt ehdotetaan siitä säädettäväksi 4 momentissa ja momenttiin lisätään säännös siitä, että osaeläke voidaan maksaa täytenä eläkkeenä myös työeläkelakien mukaisen kuntoutuksen ajalta, vaikka täysi eläke tulisi maksettavaksi lyhyemmältä kuin vuoden ajalta. Muutos on tarpeen sen vuoksi, että kuntoutusjaksot ovat usein vuotta lyhyempiä ja kuntoutuksenaikainen toimeentulo saattaa edellyttää osaeläkkeen muuttamista täydeksi silloin, kun kuntoutuja ei ole samanaikaisesti työssä. Säännös vastaa ehdotettua TEL:n 5 b §:n 5 momenttia.

Pykälän 5 momentissa ehdotetaan säädettäväksi siitä ajankohdasta, josta yksilöllistä varhaiseläkettä ryhdytään maksamaan osaeläkkeen suuruisena tai sen maksaminen keskeytetään. Tämä tehtäisiin seuraavasta mahdollisesta maksujaksosta alkaen. Eläkkeensaajan mennessä ansiotyöhön hänen on ilmoitettava siitä eläkelaitokselle. Tämä on tarpeen myös eläkkeen maksamismenettelyn tarkistamiseksi. Jos ilmoitusta tulojen eläkkeeseen vaikuttavasta muutoksesta ei tehdä, eläkelaitos voisi näissä tapauksissa periä aiheettomasti maksetut eläke-erät takaisin siitä lukien, kun eläkkeensaaja ryhtyi ansiotyöhön.

Pykälän 6 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että lepäävänä olevaa yksilöllistä varhaiseläkettä voidaan hakemuksesta ryhtyä uudelleen maksamaan entisen suuruisena. Hakemukseksi riittäisi työntekijän ilmoitus työn lopettamisesta tai vähentämisestä vähintään sallittuun ansion rajamäärään. Eläkkeen saamisen muita kuin ansiotuloja koskevia edellytyksiä ei uudelleen tutkittaisi ja eläkettä ryhdyttäisiin maksamaan hakemusta seuraavan kuukauden alusta. Poikkeuksellisesta syystä eläkettä maksettaisiin takautuvasti enintään vuoden ajalta ennen hakemista. Ehdotettu säännös vastaa TEL:n 5 b §:ään ehdotettua 7 momenttia.

Pykälän 7 momentissa ehdotetaan säädettäväksi lepäävänä olevan yksilöllinen varhaiseläkkeen lakkaamisesta. Eläke voitaisiin lakkauttaa eläkkeensaajan hakemuksen tekemistä seuraavan kuukauden alusta. Tämä olisi tarpeen esimerkiksi silloin, kun eläkkeensaajan uudessa työssä ansiotaso on korkeampi kuin eläkkeen perusteena oleva palkka ja hän haluaisi ansaita uutta eläketurvaa. Jos eläkkeensaaja kuitenkin hakisi uudelleen eläkettä kahden vuoden kuluessa eläkkeen lakkaamisesta, eläke myönnettäisiin 7 b §:n 2 momentin mukaan entisin perustein. Jollei lepäävänä olevaa yksilöllistä varhaiseläkettä ole vaadittu maksettavaksi uudelleen viiden vuoden kuluessa keskeyttämisestä, varhaiseläke katsotaan ilman eri päätöstä lakanneeksi sanotun viiden vuoden kuluttua. Siten 60 vuotta täyttäneillä eläkkeensaajilla yksilöllinen varhaiseläke säilyisi lepäävänä vanhuuseläkeikään saakka. Säännös vastaa ehdotettua TEL:n 5 b §:n 8 momenttia.

5 c §. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan siirrettäväksi voimassa olevan lain 5 §:n 4 momenttin säännös eläkkeeseen oikeuttavasta palkasta. Sen mukaan vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeen suuruutta määrättäessä ei oteta huomioon palkkaa, jonka työntekijä on ansainnut saadessaan työeläkelakien mukaista sellaista peruseläkettä, jota määrättäessä on otettu huomioon eläkeiän saavuttamiseen jäljellä oleva aika tai sitä vastaava ansio. Voimassa olevan 4 momentin sanamuodon mukaan työntekijän tulee saada sanottua eläkettä, mutta oikeuskäytännössä uuden eläketurvan ansaitsemisen on estänyt se, että työntekijällä on eläkepäätöksellä vahvistettu oikeus sanottuun eläkkeeseen. Tällöin sama aika on jo luettu eläkkeeseen oikeuttavaksi täysitehoisessa eläkkeessä. Säännöksen sanamuoto ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan oikeuskäytäntöä. Työntekijä ei ansaitsisi uutta eläketurvaa lepäävän yksilöllisen varhaiseläkkeen aikaisesta ansiotyöstä. Tällaisesta ansiotyöstä työnantajan ja työntekijän on kuitenkin maksettava sosiaaliturva- ja muut vakuutusmaksut. Ehdotettu muutos vastaa muutoin TEL:n 6 §:n 1 momenttiin ehdotettua muutosta.

Ehdotettu 2 momentti vastaa voimassa olevan lain 5 §:n 5 momenttia. Säännöksessä oleva viittaus 4 momenttiin muuttuu viittaukseksi 1 momenttiin.

5 d §. Voimassa olevan 5 §:n 6 momentin säännös yhteensovitusperusteesta ehdotetaan siirrettäväksi tämän pykälän 1 momenttiin. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että yhteensovitusperustetta valittaessa voidaan käyttää LEL-palkkaa taikka ehdotetun uuden 7 a §:n mukaan laskettavaa tulevan ajan palkkaa silloinkin, kun LEL-eläkkeeseen ei liity tulevaa aikaa. Palkasta on vähennettävä työntekijäin eläkemaksu. Samalla voimassa olevat säännökset niin sanotuista LEL-työnimikepalkoista kumottaisiin.

Voimassa olevan 5 §:n 7 momentin säännökset ehdotetaan siirrettäviksi 5 d §:n 2 momenttiin. Samalla viimeisen virkkeen sanamuoto osittain muutetaan ja siihen lisättäisiin maininta työntekijäin eläkemaksun vaikutuksesta.

7 §. Voimassa olevan 7 §:n säännöksiä selkiytetään, momenttijakoa muutetaan ja samalla osa niistä siirretään uuteen 7 a ja 7 b §:ään. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, millä edellytyksillä se palkka, jonka työntekijä olisi ansainnut työkyvyttömyyden alkamisesta lukien eläkeikään mennessä (tulevan ajan palkka) luetaan eläkkeeseen oikeuttavaksi. Voimassa olevan 1 momentin Suomessa asumista koskeva edellytys siirretään 5 momenttiin. Samalla voimassa olevat 4, 5 ja 7 momentin tulevan ajan palkkaa koskevat säännökset siirretään siten, että pykälän 1 momenttiin siirretään 4 momentin säännökset ja pykälän 5 momenttiin 7 momentin säännökset. Nykyinen 5 momentin säännös siirretään uuden 7 b §:n 7 momenttiin.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi päivistä, jotka pidentävät sitä aikaa, jonka tulevan ajan oikeus on voimassa työsuhteen päättymisen jälkeen, eli niin sanottua jälkikarenssiaikaa. Voimassa olevan lain 7 §:n 1 momentin säännöksessä mainittujen päivien lisäksi ehdotetaan, että sama jälkikarenssiaikaa pidentävä vaikutus olisi myös koulutus- ja erorahastosta annetun lain, valtion virkamieslain, peruskoululain tai lukiolain mukaista omaehtoista ammatillista aikuiskoulutusta varten myönnettävällä henkilökohtaisella tuella ja työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaisella koulutustuella. Säännös vastaa ehdotettua TEL:n 6 a §:n 2 momenttia.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi ansioon suhteutettua työttömyyspäivärahaa saavan työntekijän oikeudesta tulevaan aikaan. Säännös sisältyy voimassa olevan lain 7 §:n 1 momenttiin. Jos työntekijä on saanut ansioon suhteutettua päivärahaa työttömyysturvalain 26 §:n 3 momentin perusteella ennen kuin jälkikarenssiaika on kulunut työsuhteen päättymisestä, luetaan tämän työsuhteen perusteella myönnettävää työkyvyttömyyseläkettä määrättäessä tulevan ajan palkka eläkkeeseen oikeuttavaksi. Säännös vastaa ehdotettua TEL:n 6 a §:n 3 momenttia.

Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi tulevan ajan lukemisesta eläkkeeseen oikeuttavaksi lapsenhoitoajan perusteella. Säännös sisältyy voimassa olevan lain 7 §:n 1 momenttiin. Se on koskenut ainoastaan naispuolisia työntekijöitä. Nyt ehdotetaan, että säännös koskisi sekä miehiä että naisia. Uutena edellytyksenä olisi, että työntekijä on saanut tämän lapsen perusteella sairausvakuutuslain mukaista äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa taikka lasten kotihoidon tuesta annetun lain mukaista kotihoidon tukea. Pidennys on kytketty Suomesta saataviin etuuksiin. Asialla on merkitystä erityisesti Euroopan talousaluetta koskevan sopimuksen tultua voimaan. Säännös vastaa ehdotettua TEL:n 6 a §:n 4 momenttia.

Säännös olisi edelleen toissijainen muihin tulevaa aikaa koskeviin säännöksiin nähden siten, että sitä sovellettaisiin vain silloin, kun tulevaa aikaa ei lueta eläkkeeseen oikeuttavaksi muiden säännösten mukaan.

Pykälän 5 momentissa ehdotetaan säädettäväksi Suomessa asumisen vaatimuksesta tulevan ajan saamisen edellytyksenä. Säännökset sisältyvät voimassa olevan lain 7 §:n 1 ja 8 momenttiin.

7 a §. Pykälän 1―5 momentissa ehdotetaan säädettäväksi tulevan ajan palkan määrästä. Säännökset sisältyvät voimassa olevan lain 7 §:n 1 momenttiin. Säännökseen lisättäisiin maininta työntekijäin eläkemaksun vähentämisestä.

7 b §. Voimassa oleva 7 §:n 2 momentin säännös ehdotetaan siirrettäväksi 7 b §:n 1 momentiksi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin työkyvyttömyyseläkkeelläoloajan lukemisesta eläkkeeseen oikeuttavaksi myöhemmin uutta eläkettä myönnettäessä. Samalla ehdotetaan poistettavaksi maininta rintamaveteraanien varhaiseläkelaista, koska säännös ei voi tulla enää sovellettavaksi. Säännös vastaa ehdotettua TEL:n 6 c §:n 1 momenttia.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi eläkkeen myöntämisestä entisin perustein. Säännös sisältyy voimassa olevan lain 7 §:n 2 momenttiin. Aika, jonka jälkeen eläke myönnetään entisin perustein, ehdotetaan pidennettäväksi kahteen vuoteen. Maininta rintamaveteraanien varhaiseläkelaista on poistettu, koska säännös ei voi tulla enää sovellettavaksi. Säännös vastaa ehdotettua TEL:n 6 c §:n 2 momenttia.

Voimassa olevan lain 7 §:n 2 momentissa eläkkeen myöntämisestä entisin perustein oleva säännös ehdotetaan siirrettäväksi 7 b §:n 3 momenttiin. Momentissa ehdotetaan säädettäväksi, ettei uutta eläketurvaa ansaita, jos eläke myönnetään entisin perustein. Edellytyksenä on, että entisin perustein myönnettävässä eläkkeessä on otettu huomioon tuleva aika tai sitä vastaava ansio. Tällöin aikaisemman eläkkeen päättymisen jälkeen jatkunutta työ- tai virkasuhdetta taikka yrittäjätoimintaa ei oteta eläkkeeseen oikeuttavana huomioon, koska sama aika jo luetaan eläkkeeseen oikeuttavaksi tulevana aikana. Säännös vastaa ehdotettua TEL:n 6 c §:n 3 momenttia. Pykälän 4 momenttiin siirrettäisiin nykyisen lain 7 §:n 3 momentin säännös ja siinä oleva viittaus korjattaisiin viittaukseksi 5 c §:ään.

Pykälän 5 momentissa ehdotetaan säädettäväksi siitä, mihin työsuhteeseen tuleva aika liitetään niin sanotuissa velvoitetyötilanteissa. Säännökset sisältyvät nykyisin määräaikaiseen lakiin velvoitetyön poikkeuksellisesta huomioon ottamisesta työeläketurvassa. Tämä laki on voimassa 30 päivään kesäkuuta 1993 saakka. Vastaava säännös ehdotetaan nyt siirrettäväksi pysyvänä säännöksenä työeläkelakeihin. Vaikka velvoitetyötä koskevat määräykset on kumottu vuoden 1993 alusta, velvoitetyöllä on merkitystä työeläkkeen laskemisessa vielä usean vuoden ajan.

Mainitun 5 momentin mukaan tulevaa aikaa ei liitettäisi velvoitetyösuhteeseen, jos työntekijä on täyttänyt 55 vuotta ja jos velvoitetyön perusteella laskettava eläkkeen perusteena oleva palkka on pienempi kuin aikaisemmasta työ-tai virkasuhteesta laskettava vastaava palkka. Tällöin tulevan ajan palkka liitettäisiin velvoitetyötä edeltäneeseen työ- tai virkasuhteeseen, edellyttäen, että sen perusteella on vielä oikeus tulevan ajan palkkaan velvoitetyön alkaessa. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi, ettei työntekijä myöskään menetä oikeuttaan tulevan ajan palkkaan aikaisemmasta työ- tai virkasuhteesta velvoitetyön vuoksi, jos hän ei ole sitä jo menettänyt sillä hetkellä, kun hänen velvoitetyönsä alkoi. Säännös vastaa ehdotettua TEL:n 6 b §:n 4 momenttia.

Voimassa olevan lain 7 §:n 4 momentin säännös ehdotetaan siirrettäväksi 7 b §:n 6 momenttiin. Momentissa säädetään kuntoutusrahaa saaneen työntekijän työkyvyttömyyseläkkeen määräytymisestä. Säännöksessä mainittu yhden vuoden aika ehdotetaan pidennettäväksi kahteen vuoteen.

Voimassa olevan lain 7 §:n 8 momentin säännös ehdotetaan siirrettäväksi 7 b §:n 7 momentiksi ja samalla siinä oleva viittaus 1 momenttiin muutettavaksi viittaukseksi 7 §:n 1 momenttiin.

9 §. Pykälän 1 momenttia täydennetään vanhuuseläkkeen lisärahastointia koskevalla lisäyksellä.

10 c §. Pykälässä säädettäisiin työntekijäin eläkemaksusta. Työnantaja pidättäisi TEL:n 12 b §:n 1 momentissa tarkoitetun eläkemaksun työntekijänsä palkasta ja vastaisi siitä eläkelaitokselle samoin kuin omasta maksustaan. Maksu on saman suuruinen kuin työntekijäin eläkelain mukainen eläkemaksu.

Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 1994. Lakia ehdotetaan sovellettavaksi sellaisiin eläkkeisiin, joissa eläketapahtuma sattuu lain voimaan tullessa tai sen jälkeen.

Yksilöllisen varhaiseläkkeen alaikäraja säilyisi 55 vuotena vuonna 1939 tai sitä ennen syntyneillä henkilöillä. Siten 1940 syntyneet ovat ensimmäinen ikäluokka, jota koskee 58 vuoden alaikäraja.

Yksilöllisen varhaiseläkkeen ennakkopäätöksen sitovuusaikaa koskevaa 4 a §:n 3 momenttia sovellettaisiin lain voimassa ollessa annettaviin ennakkopäätöksiin. Eläkkeen alkamisaikaa koskevaa 4 momenttia sovellettaisiin eläkkeisiin, joissa eläketapahtuma sattuu 1 päivänä tammikuuta 1994 tai sen jälkeen. Sama koskisi 4 a §:n 2 momenttia, jossa säädetään mahdollisuudesta myöntää yksilöllinen varhaiseläke myös 65 vuotta alemmassa eläkeiässä julkisen puolen eläkelakien mukaiselle vanhuuseläkkeelle siirtyvälle työntekijälle.

Yksilöllisen varhaiseläkkeen maksamista osaeläkkeenä ja sen lepäämistä koskevaa 5 b §:ää sovellettaisiin myös ennen lain voimaantuloa myönnettyihin eläkkeisiin, kuitenkin aikaisintaan lain voimaantulosta lukien.

Eläkkeen karttumisprosentin korotusta koskevaa 5 §:n 1 momenttia ehdotetaan sovellettavaksi 1 päivästä tammikuuta 1994 alkaen. Korotettu karttumisprosentti ei koskisi ennen sanottua päivämäärää ansaittua eläkkeeseen oikeuttavaa palkkaa. Samoin vanhuuseläkkeen laskemista koskevaa säännöstä ehdotetaan sovellettavaksi eläkkeisiin, joissa eläketapahtuma sattuu 1 päivänä tammikuuta 1994 tai sen jälkeen.

1.3.Eräiden työsuhteessa olevien taiteilijoiden ja toimittajien eläkelaki

2 §. Pykälään on lisätty maininta työntekijän velvollisuudesta osallistua eläketurvan kustantamiseen. Muutos on tehty 1 momenttiin.

4 §. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus työntekijäin eläkelain 6 §:n 3 momenttiin ehdotetaan muutettavaksi viittaukseksi 6 §:n 1 momenttiin ja uuteen 6 a―6 c §:ään.

5 §. Pykälään on lisätty samalla tavoin kuin työntekijäin eläkelaissa maininta työntekijäin eläkemaksun huomioon ottamisesta eläkkeen perusteena olevaa ansiota määrättäessä.

6 §. Pykälässä on otettu huomioon työntekijäin eläkemaksun vaikutus eläkkeen perusteena olevaa työansiota määrättäessä. Muutoin pykälän sisältö on ennallaan.

7 a §. Pykälässä säädetään työntekijäin eläkemaksusta. Maksu on saman suuruinen kuin työntekijäin eläkelain mukainen eläkemaksu. Työntekijäin eläkemaksun osalta työnantajaa koskevat samat velvoitteet työntekijäin eläkemaksun osalta kuin työntekijäin eläkelaissa.

Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 1994 ja sovellettavaksi sellaisiin eläkkeisiin, joissa eläketapahtuma sattuu lain voimaan tullessa tai sen jälkeen.

1.4.Yrittäjien eläkelaki

1 §. Pykälässä säädetään vakuuttamisvelvollisuudesta. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi sen vuoksi, että vanhuuseläkkeeseen ei enää laskettaisi niin sanottua tulevaa aikaa 63 vuoden iästä 65 vuoden ikään, vaan eläkkeen ansaitseminen tänä aikana edellyttäisi yrittäjätoiminnan jatkumista. Jos yrittäjätoiminta jatkuisi, eläkettä ansaittaisiin tänä aikana korotetun prosentin eli 2,5 %:n mukaan.

Pykälän 4 ja 5 kohtaan ehdotetaan siirrettäväksi voimassa olevan lain 5 §:n 3 momentin vakuuttamisvelvollisuutta koskevat säännökset, jolloin 5 §:n 3 momentti voidaan kumota.

6 §. Pykälässä oleva viittaus TEL:n 6 §:n 3 momenttiin muutetaan viittaukseksi 6 §:n 1 momenttiin ja uuteen 6 a―6 c §:ään.

7 §. Pykälän 2 momentista ehdotetaan poistettavaksi vanhuuseläkkeen tulevaa aikaa koskevat säännökset.

Pykälän 4 momentista ehdotetaan poistettavaksi säännökset osa-aikaeläkkeen aikaisen eläkkeen perusteena olevan työtulon korottamisesta tietyillä kertoimilla. Korotuskertoimet eivät ole enää tarpeen, kun osa-aikaeläkkeen ajalta ansaittaisiin lisää eläketurvaa TEL:n 5 §:n 6 momentin mukaan.

7 a §. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi työeläkelisästä. YEL:n mukaan työeläkelisään oikeuttaisivat päivät, joilta yrittäjä on saanut kuntoutusrahaa. Säännökset vastaisivat tältä osin TEL:n 7 b §:n säännöksiä.

17 §. Pykälässä olevat viittaussäännökset muutettaisiin vastaamaan ehdotettuja TEL:n muutoksia.

Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 1994. Lakia ehdotetaan sovellettavaksi sellaisiin eläkkeisiin, joissa eläketapahtuma sattuu lain voimaan tullessa tai sen jälkeen.

Vanhuuseläkkeen laskemista koskevaa 1 §:n 3 momentin 3 kohtaa sekä 7 §:n 2 ja 4 momenttia ehdotetaan sovellettavaksi eläkkeisiin, joissa eläketapahtuma sattuu 1 päivänä tammikuuta 1994 tai sen jälkeen.

Sovellettaessa 7 a §:ää ei ajalta ennen tämän lain voimaantuloa maksettuja 1 momentissa tarkoitettuja etuuksia oteta huomioon.

1.5.Maatalousyrittäjien eläkelaki

1 §. Pykälässä säädetään vakuuttamisvelvollisuudesta. Pykälän 1 momentti ehdotetaan muutettavaksi sen vuoksi, että vanhuuseläkkeeseen ei enää laskettaisi niin sanottua tulevaa aikaa 63 vuoden iästä 65 vuoden ikään, vaan eläkkeen ansaitseminen tänä aikana edellyttäisi yrittäjätoiminnan jatkumista. Jos yrittäjätoiminta jatkuisi, eläkettä ansaittaisiin tänä aikana korotetun prosentin eli 2,5 %:n mukaan.

Pykälän 3 ja 4 kohtaan ehdotetaan siirrettäväksi voimassa olevan lain 6 §:n 3 momentin vakuuttamisvelvollisuutta koskevat säännökset, jolloin 6 §:n 3 momentti kumottaisiin.

7 §. Pykälässä oleva viittaus työntekijäin eläkelain 6 §:n 3 momenttiin muutetaan viittaukseksi 6 §:n 1 momenttiin ja uuteen 6 a―6 c §:ään.

8 g §. Pykälän 4 momentti ehdotetaan kumottavaksi. Työtulon tarkistaminen olisi siten mahdollista myös 62 vuoden iän täyttämisvuoden jälkeen. Muutos liittyy vanhuuseläkkeen laskemista koskevaan 1 §:n 3 momentin 4 kohtaan.

8 i §. Pykälän 4 momentti ehdotetaan kumottavaksi. Momentissa on säännökset osa-aikaeläkkeen aikaisen eläkkeen perusteena olevan työtulon korottamista tietyillä kertoimilla. Korotuskertoimet eivät ole enää tarpeen, kun osa-aikaeläkkeen ajalta ansaittaisiin lisää eläketurvaa TEL:n 5 §:n 6 momentin mukaan.

8 k §. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi työeläkelisästä. Maatalousyrittäjien eläkelain mukaan työeläkelisään oikeuttaisivat päivät, joilta yrittäjä on saanut kuntoutusrahaa. Säännökset vastaisivat tältä osin TEL:n 7 b §:n säännöksiä.

19 §. Pykälässä olevat viittaussäännökset muutettaisiin vastaamaan ehdotettuja TEL:n muutoksia.

Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 1994. Lakia ehdotetaan sovellettavaksi sellaisiin eläkkeisiin, joissa eläketapahtuma sattuu lain voimaan tullessa tai sen jälkeen.

Vanhuuseläkkeen laskemista koskevaa 1 §:n 3 momentin 2 kohtaa sekä 8 g §:n 4 momenttia ehdotetaan sovellettavaksi eläkkeisiin, joissa eläketapahtuma sattuu 1 päivänä tammikuuta 1994 tai sen jälkeen.

Sovellettaessa 8 k §:ää ei ajalta ennen tämän lain voimaantuloa maksettuja 1 momentissa tarkoitettuja etuuksia oteta huomioon.

1.6.Kansaneläkelaki

20 §. Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädetään työkyvyttömyyseläkkeenä maksettavan yksilöllisen varhaiseläkkeen ikärajasta. Alaikäraja ehdotetaan korotettavaksi 55 vuodesta 58 vuoteen.

Pykälän 2 ja 3 momentti ehdotetaan kumottaviksi, koska niissä säädetyt työttömyyseläkkeen saamisen edellytyksenä olevat alaikärajat eivät voi tulla sovellettaviksi uusissa eikä takautuvasti myönnettävissä eläkkeissä.

22 a §. Pykälän 1 momentissa säädetään yksilöllisen varhaiseläkkeen saamisen edellytyksistä. Yksilöllisen varhaiseläkkeen ikäraja ehdotetaan korotettavaksi 58 vuoteen. Pykälän 1 momentin toisen virkkeen ansiotuloehtoa ehdotetaan muutettavaksi siten, että ansiotulon määrä arvioidaan kutakin kalenterikuukautta eikä keskimäärin kuukautta kohti laskettuna, koska yksilöllistä varhaiseläkettä ei enää ansiotulojen vuoksi lakkautettaisi, vaan se jäisi lepäämään tai maksettaisiin puolitettuna. Lisäksi ehdotetaan, että myös niillä päivillä, joilta vakuutettu on saanut koulutus- ja erorahastosta annetun lain, valtion virkamieslain, peruskoululain tai lukiolain mukaista omaehtoista ammatillista aikuiskoulutusta varten myönnettävää henkilökohtaista tukea ja työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaista koulutustukea, olisi pidentävä vaikutus siihen 360 päivän aikaan, joka lasketaan työnteon päättymisestä yksilölliseen varhaiseläkkeeseen oikeuttavan työkyvyttömyyden alkuun. Muut eläkkeen saamisen edellytykset säilyisivät ennallaan.

Pykälän 1 momentin 6 kohdassa luetellut edellä tarkoitetun 360 päivän aikaan pidentävästi vaikuttavat kuntoutusrahapäivät ja vastaavat ansionmenetyskorvauspäivät eläkelaitoksen tulisi ottaa huomioon viran puolesta, koska eläkelaitos saa tiedot muualta maksetuista kuntoutusrahoista ja kuntoutusajan ansionmenetyskorvauksista. Siten ehdotetaan poistettavaksi 1 momentin 6 kohdan viimeisen virkkeen viimeinen lause, joka edellyttää näiden korvauspäivien vaikutuksen huomioon ottamista vain vakuutetun ilmoituksen johdosta.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi eläkeoikeuden säilymistä koskeva säännös tapauksissa, joissa vakuutettu on saanut työttömyysturvalain 26 §:n 3 momentin perusteella päivärahaa ennen kuin edellä tarkoitettu 360 päivän aika on täyttynyt.

Pykälän 4 momentissa säädetään vakuutetun oikeudesta saada ennakkopäätös siitä, täyttääkö hän työkyvyn alentumista sekä työnteon lopettamisen ja yksilölliseen varhaiseläkkeeseen oikeuttavan työkyvyttömyyden alkamisen välistä aikaa koskevat edellytykset. Ennakkopäätöksen sitovuusaikaa ehdotetaan pidennettäväksi kuudesta kuukaudesta yhdeksään kuukauteen. Työnantajalla ja työntekijällä olisi mahdollisuus eläkelaitosta sitovasti sopia yhdeksää kuukautta pidemmästäkin ajasta.

Pykälän 5 momentissa ehdotetaan säädettäväksi yksilöllisen varhaiseläkkeen maksamisesta puolitettuna ja sen lepäämään jättämisestä. Voimassa olevan lain mukaan yksilöllinen varhaiseläke on lakkautettava, jos eläkkeensaaja menee ansiotyöhön ja hänen ansiotulonsa on keskimäärin 1 momentissa tarkoitetun rajatulon suuruinen, joka vuonna 1993 on 1 069,86 markkaa kuukaudessa. Ehdotuksen mukaan, eläkettä ei enää lakkautettaisi, vaan tulon suuruudesta riippuen se joko maksettaisiin puolitettuna tai jätettäisiin lepäämään. Yksilöllinen varhaiseläke maksettaisiin puolitettuna, jos eläkkeensaajan ansiotulo on suurempi kuin sallitun ansiotulon rajamäärä, mutta kuitenkin pienempi kuin 3/5 ansioeläkkeen perusteena olevasta eläkepalkasta tai työtulosta. Puolitettuna eläkkeenä maksettaisiin puolet siitä yksilöllisestä varhaiseläkkeestä, jonka vakuutettu on saanut ennen eläkkeen puolittamista. Eläkkeeseen liittyvää asumistukea ei kuitenkaan puolitettaisi. Jos ansiotulo on suurempi kuin 3/5 eläkepalkasta tai työeläkkeen perusteena olevasta työtulosta, eläke jäisi lepäämään.

Pykälän 6 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että lepäävänä olevaa yksilöllistä varhaiseläkettä voidaan ryhtyä maksamaan vakuutetun hakemuksesta. Hakemukseksi riittäisi vakuutetun kirjallinen ilmoitus ansiotyön lopettamisesta tai ansiotulon vähentymisestä sallittuun määrään. Eläkkeen saamisen muita kuin ansiotuloja koskevia edellytyksiä ei tutkittaisi uudelleen. Eläkettä ryhdyttäisiin maksamaan hakemista seuraavan kuukauden alusta. Poikkeuksellisesta syystä eläkettä voitaisiin maksaa takautuvasti enintään vuoden ajalta.

Pykälän 7 momentissa ehdotetaan säädettäväksi lepäävänä olevan yksilöllisen varhaiseläkkeen lakkauttamisesta vakuutetun pyynnöstä ja eläkkeen lakkaamisesta. Lepäävä yksilöllinen varhaiseläke voitaisiin lakkauttaa vakuutetun pyynnöstä. Jos vakuutettu ei ole vaatinut eläkettä maksettavaksi viiden vuoden kuluessa siitä ajankohdasta, josta eläke on jätetty lepäämään, eläke katsottaisiin lakanneeksi ilman eri päätöstä.

Pykälän 8 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että vakuutettua ei pidetä eläkkeensaajana yksilöllisen varhaiseläkkeen ollessa lepäävänä. Tällöin vakuutetulla olisi mahdollisuus saada sairausvakuutuslain mukaista päivärahaa, työttömyysturvalain mukaista päivärahaa, vammaistukea, perhe-eläkettä ja rintamasotilaseläkettä. Näitä hän ei saisi eläkkeensaajana. Jos vakuutettu kuolee yksilöllisen varhaiseläkkeen ollessa lepäävänä, myös hautausavustus maksettaisiin täytenä. Kansaneläkevakuutusmaksu määrättäisiin kuten niille, jotka eivät ole eläkkeensaajia.

Pykälän 9 ja 10 momentti vastaavat sellaisenaan nykyistä 4 ja 5 momenttia.

22 c §. Pykälän 1 momentissa säädetään työttömyyseläkkeen saamisen edellytyksistä. Työttömyyseläkkeeseen olisi edelleen oikeus 60 vuotta täyttäneellä pitkäaikaisesti työttömällä. Momentin 1 ja 2 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että kansaneläkejärjestelmästä työttömyyseläke voitaisiin myöntää vain, jos vakuutetulla olisi oikeus työttömyyseläkkeeseen myös työeläkejärjestelmästä. Jos työeläkkeeseen oikeuttavana aikana voidaan ottaa huomioon eläkeiän saavuttamiseen jäljellä oleva aika tai sitä vastaava ansio ja vakuutetulla on vähintään viiden vuoden työskentely työeläkelakien alaisessa työ- tai virkasuhteessa työttömyyseläkkeeseen oikeuttavan työttömyyden alkamista välittömästi edeltäneiden 15 kalenterivuoden aikana, olisi vakuutetulla oikeus työttömyyseläkkeeseen myös kansaneläkejärjestelmästä. Lisäksi edellytettäisiin, että vakuutettu on saanut joko ansioon suhteutettua päivärahaa tai peruspäivärahaa ansioon suhteutetun päivärahan enimmäismäärän. Työttömyyseläkkeen alkaminen myöhentyisi siten nykyiseen verrattuna.

26 §. Pykälän 1 momentin 2 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että eri lakien mukaiseen tapaturmavakuutukseen perustuvat etuudet luettaisiin tuloksi kansaneläkkeen lisäosassa. Lisäosatuloksi luettaisiin eri lakien mukaiseen sekä pakolliseen että vapaaehtoiseen tapaturmavakuutukseen perustuvat tapaturmaeläkkeet, perhe-eläkkeet, elinkorot ja huoltoeläkkeet. Yksityiseen tapaturmavakuutukseen perustuvia mainittuja etuuksia ei kuitenkaan luettaisi tuloksi.

Pykälän 7 momentissa säädettäisiin siitä, kuinka työeläkelakien mukainen eläke luetaan tuloksi kansaneläkelain mukaisen puolitetun yksilöllisen varhaiseläkkeen lisäosaa määrättäessä. Tuloksi luettaisiin työeläkelakien mukaista täyttä yksilöllistä varhaiseläkettä vastaava määrä tosiasiassa maksettavan osaeläkkeen suuruisena maksettavan yksilöllisen varhaiseläkkeen sijasta. Samalla poistuisi nykyinen 7 momentti tarpeettomana, koska työeläkkeen tuloksilukemisesta ennakoituna eläkkeenä vanhuuseläkkeen lisäosaa määrättäessä on jo säännös tämän pykälän 3 momentissa.

31 §. Pykälän 2 momentissa säädetään työkyvyttömyyseläkkeen ja yksilöllisen varhaiseläkkeen myöntämisestä lakkautetun työkyvyttömyyseläkkeen jälkeen. Nykyisin työkyvyttömyyseläkkeen ja yksilöllisen varhaiseläkkeen myöntäminen lakkautetun työkyvyttömyyseläkkeen jälkeen edellyttää muun muassa, että eläkkeeseen oikeuttava työkyvyttömyys on alkanut vuoden kuluessa aikaisemman eläkkeen päättymisestä. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että työkyvyttömyyseläke ja yksilöllinen varhaiseläke voidaan myöntää, jos eläkkeeseen oikeuttava työkyvyttömyys on alkanut kahden vuoden kuluessa aikaisemman eläkkeen päättymisestä.

31 a §. Pykälässä säädetty työvoimaviranomaisen velvollisuus tarkistaa kuuden kuukauden väliajoin eläkkeensaajan työttömyyden jatkuminen ja ilmoittaa siitä kansaneläkelaitokselle ehdotetaan kumottavaksi, koska säännöstä ei ole käytännössä sovellettu.

39 §. Pykälän 6 momentti ehdotetaan kumottavaksi, koska työttömyyseläkkeen alkaminen ei olisi enää sidottu pelkästään päivärahan maksajan todistuksen antamiseen. Työttömyyseläke myönnettäisiin pykälän 1 momentin perusteella eläkeoikeuden syntymistä eli työttömyyseläkkeen kaikkien myöntöedellytysten täyttymistä seuraavan kuukauden alusta.

39 a §. Pykälän 1 momentissa säädetään yksilöllisen varhaiseläkkeen alkamisajasta. Eläkettä ehdotetaan maksettavaksi ennakkopäätöksen hakemista seuraavan kuukauden alusta tai jos eläkettä haetaan ilman ennakkopäätöstä, eläkkeen hakemista seuraavan kuukauden alusta. Eläkkeen alkamisaikaa koskevalla muutoksella pyritään maksuliikenteen vähentämiseen takautuvan eläkkeen maksamisessa. Työttömyyspäivärahan maksajalla on oikeus nostaa eläke päivärahan määrään saakka, jos eläkettä maksetaan samalta ajalta kuin päivärahaa. Poikkeuksellisesta syystä eläke voitaisiin maksaa enintään vuosi takautuvasti. Näin esimerkiksi toimeentulotuen varassa olleelle tai tulottomalle eläke voitaisiin myöntää takautuvasti. Poikkeuksellinen syy eläkkeen takautuvaan myöntämiseen voisi olla myös se, että eläkehakemus on tehty kansaneläkehakemusta aikaisemmin työeläkejärjestelmään. Poikkeuksellisena syynä ei pidettäisi sitä, että eläke olisi suurempi kuin muusta toimeentulojärjestelmästä samalta ajalta saatu etuus.

43 a §. Pykälän 1 momentissa säädetään kansaneläkkeen maksamisesta työvoimatoimikunnalle ja työttömyyskassalle. Momentti ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana, koska työttömyyspäiväraha-ajalle myönnetty takautuva eläke voidaan maksaa voimassa olevan 2 momentin perusteella päivärahan maksajalle, joka on nykyisin joko sosiaalivakuutustoimikunta tai työttömyyskassa.

Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 1994.

Yksilöllisen varhaiseläkkeen osalta lakia ehdotetaan sovellettavaksi siten, että 39 a §:n 1 momentissa olevaa eläkkeen alkamisaikaa koskevaa säännöstä sovellettaisiin niihin eläkkeisiin, joiden saamisen edellytykset täyttyvät lain voimaantulon jälkeen.

Eläkkeen saamisen edellytyksenä olevan 360 päivän laskemista, yksilöllisen varhaiseläkeoikeuden säilymistä eräissä työttömyyspäivärahaa koskevissa tapauksissa, ennakkopäätöksen sitovuusaikaa sekä yksilöllisen varhaiseläkkeen alkamista työkyvyttömyyseläkkeen jälkeen koskevia säännöksiä ehdotetaan sovellettaviksi niihin hakemuksiin, jotka tulevat vireille lain voimaantulon jälkeen.

Yksilöllisen varhaiseläkkeen maksamista puolitettuna, eläkkeen jättämistä lepäämään, lepäävän eläkkeen maksuunpanoa, eläkkeen pyynnöstä lakkauttamista, eläkkeen lakkaamista sekä vakuutetun asemaa koskevia 22 a §:n 7―10 momentissa olevia säännöksiä sekä ansiotulon arviointia koskevaa 22 a §:n 1 momentin toisen virkkeen säännöstä sovellettaisiin lain voimaantulosta lukien myös niihin eläkkeisiin, jotka ovat alkaneet ennen tämän lain voimaantuloa.

Yksilöllisen varhaiseläkkeen ikärajaksi on ehdotettu 58 vuotta. Voimaantulosäännöksen 4 momentissa ehdotetaan kuitenkin, että vuonna 1939 tai sitä ennen syntyneet vakuutetut olisivat oikeutettuja yksilölliseen varhaiseläkkeeseen lain voimaantulon jälkeenkin alemman eläkeiän mukaisesti, jos he muutoin täyttävät yksilöllisen varhaiseläkkeen saamisen edellytykset. Siten 1940 syntyneet ovat ensimmäinen ikäluokka, jota koskee 58 vuoden alaikäraja.

Ennen lain voimaantuloa 55 vuotta täyttäneisiin vakuutettuihin sovellettaisiin nykyisiä työttömyyseläkkeen myöntöedellytyksiä ja alkamisaikaa koskevia säännöksiä, jos heillä lain voimaan tullessa olisi oikeus työttömyysturvalain mukaiseen päivärahaan. Näin ollen heille voitaisiin myöntää työttömyyseläke 200 päivärahapäivän perusteella ilman tulevan ajan oikeutta ja työhistoriaa koskevaa edellytystä. Säännöstä sovellettaessa vakuutetulla katsottaisiin olevan oikeus työttömyyspäivärahaan myös työttömyysturvalaissa tarkoitetulta omavastuuajalta. Työttömyyseläke voitaisiin myöntää nykyisten säännösten perusteella myös silloin, kun vakuutetulle on myönnetty työeläkelakien mukainen työttömyyseläke, jonka eläketapahtuma on sattunut ennen tämän lain voimaantuloa.

Eri lakien mukaiseen vapaaehtoiseen tapaturmavakuutukseen perustuvat tapaturmaeläkkeet, perhe-eläkkeet, elinkorot ja huoltoeläkkeet ehdotetaan luettaviksi lisäosatuloksi vain silloin, kun ne ovat alkaneet tämän lain voimaantulon jälkeen.

1.7.Työttömyysturvalaki

4 §. Laissa mahdollistettaisiin se, että työeläkejärjestelmästä osatyökyvyttömyyseläkettä saava henkilö voisi saada oikeuden työttömyyspäivärahaan. Näin tuettaisiin osatyökykyisten henkilöiden hakeutumista työelämään ja toisaalta turvattaisiin heille kohtuullinen toimeentulo.

22 §. Osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevan henkilön työtulo lasketaan sen työtulon perusteella, jossa palkan pohjana on henkilön laskennallinen palkka kokoaikatyöstä.

Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 1994.

1.8.Laki velvoitetyön poikkeuksellisesta huomioon ottamisesta työeläketurvassa

2 §. Velvoitetyön huomioon ottamisesta työeläketurvassa on voimassa määräaikainen säännös, jonka voimassaoloaika päättyy 30 päivänä kesäkuuta 1993. Koska velvoitetyöllä on merkitystä työeläkkeen laskemisessa vielä useiden vuosien ajan ja siitä ehdotetaan pysyvästi säädettäväksi työntekijäin eläkelain 6 b §:ssä, ehdotetaan määräaikaisen lain jatkamista vuoden 1993 loppuun.