HE 353/1992

1.Esityksen yhteiskunnallinen merkitys

Suomen kansallispuistoverkostoa on täydennetty voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Maallemme tyypillistä, mutta kansainvälisesti erityisen arvokasta suurjärviluontoa säilyttäviä kansallispuistoja on kuitenkin vain kaksi kappaletta. Nämä ovat vuonna 1956 perustettu ja 1982 laajennettu Linnansaaren kansallispuisto ja vuonna 1990 perustettu Koloveden kansallispuisto. Molemmat suojelualueet sijaitsevat Suur-Saimaan vesistöalueella. Päijänteen kansallispuisto on siten ensimmäinen Saimaan ulkopuolelle perustettava suurjärviluontoa säilyttävä kansallispuisto. Sen perustamisen myötä yksi kansallispuistoverkostomme olennaisimmista puutteista korjaantuu merkittävästi.

Päijänteen kansallispuisto käsittää keskeisen osan luonnoltaan ja maisemiltaan edustavasta, suurjärven parhaiten säilyneestä saaristosta. Kansallispuistoon kuuluu viitisenkymmentä rakentamatonta saarta ja luotoa sekä osia asutuista saarista. Toiset ovat Päijänteen vuorimaalle tyypillisiä jylhiä kallio- ja moreenisaaria toiset taas kahteen pitkittäisharjujaksoon kuuluvia hiekkarantaisia harjusaaria. Kalliosaarten vanhimmat osat ovat syntyneet lähes 2 miljardia vuotta sitten, kun taas harjusaaret ovat peräisin viimeisen jääkauden jälkimainingeista noin kymmenen tuhannen vuoden takaa.

Kansallispuiston huomattavin saari on Padasjoen selkää rajaava Kelvenne. Se on maamme suurimpia ja komeimpia harjusaaria, jonka vaaramaisesti kumpuileva siluetti antaa leimansa koko eteläisen Päijänteen maisemalle. Kahdeksan kilometrin pituinen saari kapenee ja madaltuu paikoin vähäiseksi kannakseksi tai hiekkasärkäksi, mutta levittäytyy taas toisaalla lähes kilometriseksi selänteeksi. Harjun rinteillä on hyvin kehittyneitä ja helposti havaittavia rantavalleja ja törmäterasseja, jotka liittyvät Päijänteen jääkauden jälkiseen kehityshistoriaan. Maahan hautautuneen jäälohkareen sulaessa syntyneitä harjukuoppia eli suppia on runsaasti. Niiden pohjalla on eriasteisia soistumia, yhdessä avovesilampi. Saaren pohjoisosaan, jossa harjuselänne ja kallio kohtaavat, on muodostunut huuhtoutuneita drumlineja. Erityisen vetovoimaiseksi Kelventeen tekevät hiekkarantaiset poukamat ja niemet sekä ennen kaikkea laguunimaiset lahdet ja lahdelmat, joista osa on Päijänteen pohjassa olevien harjukuoppien vedenpäällisiä reunoja tai sivuharjumuodostumia.

Kansallispuistoon kuuluu myös osia toisesta merkittävästä harjusaaresta, Pulkkilanharjusta. Se on tunnettu maisemanähtävyys, jonka keskeisimmät osat on ostettu valtiolle pääasiassa 1950-luvulla tehdyillä kaupoilla. Valtiolle tuolloin hankitut harjun osat ovat olleet luonnonsuojelualueena vuodesta 1982 lähtien. Pulkkilanharju ei ole säilynyt yhtä muuttumattomana kuin Kelvenne. Penkerein ja silloin mantereeseen yhdistetyn harjusaaren läpi kulkee maantie. Karisalmen siltaa rakennettaessa kaivettiin harju kapeimmasta kohdasta poikki. Luonnonsuojelualueen ulkopuolisille rannoille on syntynyt tiivistä loma-asutusta. Kansallispuiston käytön järjestelyiden, harjugeologian ja rantojensuojelun sekä eteläisen Päijänteen maisemansuojelun kannalta Pulkkilanharjun valtion maat ovat kuitenkin olennainen osa kansallispuistoa.

Metsätyyppien kirjo on kansallispuistossa moninainen. Männyn ja koivun sekaiset puolukkatyypin kankaat ovat vallitsevia. Harjusaarille ja Pulkkilanharjulle antavat leimansa puhtaat, puistomaisen valoisat männikköpilaristot. Hiekkarantojen yläpuolella on monin paikoin kanervatyypin metsiköitä. Kaikkein karuimmilla kallioilla menestyvät vain jäkälät ja hitaasti varttuvat petäjät. Lajiston suojelun kannalta merkittävimpiä ovat runsaspensastoiset ja kenttäkerrokseltaan monilajiset lehtomaiset kankaat, puolilehdot ja lehdot. Lehtomaisia metsiä on eniten Kelventeellä ja Virmailansaaressa. Joissakin lehdoissa kuusen, koivun ja raidan lisäksi kasvaa yksittäin metsälehmuksia ja vaahteroita. Virmailansaaressa lehmukset muodostavat paikoin useamman yksilön metsiköitä. Siellä on myös kansallispuiston parhaat puronvarren tervaleppä- ja sanikkaislehdot.

Neitsaaressa, Haukkasalossa ja osassa Pulkkilanharjua on entisiä laidun- ja hakamaita, jotka eroavat kasvilajistonsa puolesta selvästi ympäristöstään. Iäkkäitä lakkapääpetäjiköitä on etenkin jyrkänteillä ja louhikoissa sekä saarten kalliorannoilla. Yksittäisiä, muuta puustoa kookkaampia aihkeja on eri puolilla kansallispuistoa. Harjujen rinteillä on säilynyt muhkuramäntyjä ja visakoivuja.

Erilaisia rantatyyppejä on runsaasti matalista dyynihiekkarannoista, moreeni- ja hiesurantojen kautta rosoisiin kalliojyrkänteisiin tai mannerjään ja sittemmin veden hiomiin silokalliorantoihin asti. Rantavoimat ovat synnyttäneet myös hiekkasärkkiä ja komeita eroosiotörmiä. Ranta- ja vesikasvillisuus on niukkaa erityisesti lohkare- ja kalliorannoilla ja suuriin selkiin rajoittuvilla rannoilla, joissa aallokon vaikutus on voimakasta. Runsaampaa kasvillisuus on ainoastaan harjusaarten aallokon suojaisissa poukamissa ja laguunilahdissa. Harjusaarten rantoja myötäilee monin paikoin tervalepän ja koivun sekainen lehtovyö.

Kansallispuistoa ympäröivillä vesillä viihtyvät puhtaiden selkävesien rauhaa vaativat linnut. Näistä näkyvin ja kuuluvin on kuikka. Hiekkarannoilla on oma erikoinen linnustonsa, joka on viime vuosikymmeninä köyhtynyt rantojen lisääntyneen virkistyskäytön vuoksi. Kansallispuiston pikkusaaret ja luodot ovat lokkien pesimäpaikkoja. Virmailansaaren kappale on kansallispuiston parasta metsä- ja erityisesti kanalintuympäristöä. Muutoin kansallispuistossa pesii ja saalistaa alueelle tyypillisiä metsä-, ranta- ja vesieläimiä. Pulkkilanharjun Karisalmesta on tullut seudulle merkittävä lintujen muuton seurantapaikka.

2.Asian valmistelu

Ympäristönsuojelun neuvottelukunta ehdotti vuonna 1973 alueelle 900 hehtaarin suuruista kansallispuistoa. Kansallispuistokomitea puolestaan esitti vuonna 1976 valmistuneessa mietinnössään (Komiteanmietintö 1976:88) noin 1 060 hehtaarin laajuisen Kelventeen kansallispuiston perustamista eteläiselle Päijänteeelle. Uusien kansallis- ja luonnonpuistojen perustamisesta 24 päivänä helmikuuta 1978 tehtyyn valtioneuvoston periaatepäätökseen ei Kelventeen kansallispuistoa kuitenkaan sisällytetty. Suurin osa ehdotetusta Päijänteen kansallispuistostoalueesta on Päijät-Hämeen vuonna 1979 vahvistetun seutukaava 1:n mukaista suojelualuetta. Pulkkilanharjulta hankitut valtionmaat rauhoitettiin vuonna 1982 asetuksella (405/82) . Luonnonsuojelualueen pinta-ala on 72 hehtaaria. Sekä Kelvenne että sen pohjoisen puoleiset harjusaaret ja Pulkkilanharjun muodostuma kuuluvat valtioneuvoston vuonna 1984 vahvistamaan valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan.

Kelventeen alue mainitaan valtioneuvoston 28 päivänä syyskuuta 1984 eduskunnalle ympäristönsuojelusta antamassa selonteossa niiden alueiden joukossa, joiden suojelutapa ja aikataulu selvitettäisiin lähivuosina. Valtioneuvosto tekikin vuonna 1987 periaatepäätöksen 600 hehtaarin suojelualueen perustamisesta Kelventeelle ja sen lähisaarille. Yksi valtiolle perintönä tullut saari ja osa toisesta kuuluvat vuonna 1990 tehtyyn valtioneuvoston periaatepäätökseen rantojensuojeluohjelmasta. Päijät-Hämeen liitto sekä Padasjoen ja Asikkalan kunnat ovat useita kertoja esittäneet, että Kelventeestä ja sitä ympäröivästä saaristosta muodostettaisiin kansallispuisto.

Metsähallituksen hallinnassa olevaa vanhaa valtion maata kansallispuistossa on runsas 300 hehtaaria. Pääosa kansallispuiston maista on hankittu valtiolle ostamalla tai maata vaihtamalla. Vuonna 1983 ostettiin Pulkkilanharjulta 10 hehtaarin suuruinen määräala Kuninkaankoivikko-nimisestä tilasta. Vuonna 1990 tehtiin valtion ja Oy Forsbygård Ab:n kanssa maanvaihto, jolloin 230 hehtaarin suuruinen osa Kelventeen harjusaaresta tuli valtion omistukseen. Seuraavana vuonna siirtyi valtiolle vastaavalla tavalla Hämeenlinnan kaupungilta loppuosa Kelventeestä sekä sen pohjoisen puoleiset harjusaaret, yhteensä 290 hehtaaria. Vuonna 1992 ostettiin 64 hehtaarin suuruinen Neitsaari kansallispuiston osaksi.

Esityksestä on pyydetty lausunnot maa- ja metsätalousministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, kauppa- ja teollisuusministeriöltä, metsähallitukselta, maanmittaushallitukselta, tielaitokselta, merenkulkuhallitukselta, Hämeen lääninhallitukselta, Mikkelin lääninhallitukselta, Päijät-Hämeen liitolta, Padasjoen, Asikkalan ja Sysmän kunnilta sekä Suomen luonnonsuojeluliitolta. Lausunnonantajat suhtautuvat myönteisesti kansallispuiston perustamiseen. Metsähallitus, Hämeen ja Mikkelin lääninhallitukset, Päijät-Hämeen liitto, Padasjoen ja Asikkalan kunnat sekä Suomen luonnonsuojeluliitto esittävät kansallispuiston laajentamista tai eheyttämistä myöhemmin tehtävillä maanostoilla tai -vaihdoilla. Esitykseen on tehty joitakin lisäyksiä ja tarkennuksia lausuntojen perusteella. Osa lausunnoissa esitetyistä kannanotoista ja ehdotuksista voidaan ottaa huomioon Päijänteen kansallispuiston käyttöä ja hoitoa suunniteltaessa ja järjestyssääntöä laadittaessa.

3.Esityksen organisatoriset ja henkilöstövaikutukset

Päijänteen kansallispuistoa varten hankitut alueet ovat pääasiassa metsähallituksen hallinnassa ja hoidossa. Neitsaari on ympäristöministeriön hallinnassa. Kaksi lintuluotoa on vesi- ja ympäristöhallituksen hallinnassa. Pulkkilanharjun luonnonsuojelualueen sisällä on kaksi tielaitoksen pientä sorapalstaa. Ympäristöministeriön, vesi- ja ympäristöhallituksen ja tielaitoksen alueet on tarkoitus siirtää metsähallituksen hallintaan. Tielaitos on hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa ilmoittanut, että sillä ei ole käyttöä mainituille palstoille eikä se vastusta niiden siirtämistä metsähallitukselle. Kansallispuiston perustamisella ei siten ole mainittavia organisatorisia vaikutuksia.

Jokamiehen oikeuksia joudutaan rajoittamaan kansallispuistossa. Virkistyskäyttöä ja retkeilyä on tarpeen ohjata, jotta luonnolle aiheutuvat haitat voidaan estää tai rajoittaa mahdollisimman vähiin. Päijänteen kansallispuiston opastuksen ja luonnonhoidon sekä liikkumisrajoitusten tarve ja laajuus selvitetään hoito-ja käyttösuunnitelman laatimisen yhteydessä.

Metsähallituksessa 1 päivänä toukokuuta 1992 toteutetussa organisaatiouudistuksessa siirtyi metsätaloudesta vapautuvaa henkilöstöä luonnonsuojelualueiden hoidon tehtäviin. Tästä henkilöstölisäyksestä osa kohdennetaan Päijänteen kansallispuiston suunnittelu-, hoito- ja valvontatehtäviin.

4.Esityksen taloudelliset ja muut vaikutukset

Eteläisen Päijänteen saaria on hankittu usean vuoden aikana valtiolle luonnonsuojelua ja viime aikoina nimenomaan kansallispuiston perustamista varten. Maanhankintaan on tähän mennessä käytetty yhteensä noin 14 miljoonaa markkaa. Vaihdoissa on luovutettu valtion maita yhteensä noin 12 miljoonan markan arvosta.

Päijänteen kansallispuiston noin 980 hehtaarin pinta-alasta on metsämaita noin 850 hehtaaria sekä kitu-ja joutomaita noin 130 hehtaaria. Vesialueita kansallispuistossa on noin kaksi hehtaaria. Metsähallituksen entistä talousmetsää kansallispuistossa on noin 220 hehtaaria. Kansallispuistossa on kolme vuokramökkiä. Näitä koskevat vuokrasopimukset päättyvät viimeistään vuonna 2 000.

Kansallispuiston hoitoon, valvontaan ja yleisöpalveluiden rakentamiseen käytetään etupäässä valtion talousarviossa luonnonsuojelualueiden hoitoon vuosittain osoitettua määrärahaa. Kesäisin on tarpeen palkata alueelle opas tai oppaita. Opastus on tarkoituksenmukaisinta järjestää yhdessä kuntien kanssa. Tällä tavoin muun muassa kustannushyötysuhde saadaan mahdollisimman hyväksi.

Kansallispuiston perustamisella ei ole välittömiä, kielteisiä työllisyysvaikutuksia. Pitkällä aikavälillä sen välillinen vaikutus alueen työllisyyteen on myönteinen. Päijänteen kansallispuistosta tulee seudulle merkittävä järvimatkailun vetovoimatekijä, joka tällä tavoin luo nykyistä paremmat mahdollisuudet pitkäjänteiselle ja kestävälle matkailuelinkeinolle sekä parantaa osaltaan alueella jo olevien pienten matkailuyritysten toimintaedellytyksiä.

Kuntien metsäverotuloihin lain hyväksyminen ei vaikuttaisi, sillä Päijänteen alueen tultua kansallispuistoksi valtio korvaa kunnille luonnonsuojelulain 5 a §:n nojalla alueiden metsäntuottoa vastaavan metsäverotulon vähentymisen. Sen vuotuinen määrä on noin 70 000 markkaa.

1.Lakiehdotuksen perustelut

1 §. Lainkohdassa ehdotetaan, että Padasjoen, Asikkalan ja Sysmän kuntiin perustetaan valtion omistamille alueille Päijänteen kansallispuisto, joka on luonnonsuojelulain (71/23) mukainen erityinen suojelualue. Samalla säädetään luonnonsuojelualueen perustamistarkoituksesta.

2 §. Kansallispuistojen rajat on merkitty hallituksen esityksen liitteenä olevaan karttaan.

Lainkohdassa on myös kansallispuiston rajan käymistä ja merkitsemistä koskeva säännös, joka on samansisältöinen kuin vastaava säännös muiden luonnonsuojelualueiden perustamista koskevissa laeissa. Maa- ja metsätalousministeriö on 15 päivänä kesäkuuta 1982 tehnyt päätöksen eräiden valtion omistamille alueille perustettujen luonnonsuojelualueiden rajojen merkitsemisestä (449/82) . Tarkoitus on, että myös Päijänteen kansallispuiston rajat merkittäisiin tämän päätöksen mukaisesti.

3 §. Pykälään on otettu säännös luonnonsuojelua valvovan viranomaisen haltuunotto-oikeudesta. Säännös on samansisältöinen kuin vastaava säännös muiden luonnonsuojelualueiden perustamista koskevissa laeissa.

4 §. Päijänteen kansallispuistoon on tarkoitus hankkia suojelukokonaisuuden kannalta arvokkaita lisäalueita kulloinkin käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa. Kansallispuistoa varten nimenomaisesti hankittu alue tulisikin voida lukea kuuluvaksi suoraan puistoon. Menettely keventäisi huomattavasti asian hallinnollista käsittelyä. Kansallispuiston lisäalue voitaisiin tämän jälkeen lohkomistoimituksessa tai maanmittausviranomaisen hallinnollisella päätöksellä todeta virallisesti kuuluvaksi suojelualuekiinteistöön ilman nimenomaisia muita päätöksiä. Myöskään erillistä rajanmääräämistoimitusta ei tarvita, jos suojelualueen rajat on aikaisemmin käyty lohkomis- tai muussa maanmittaustoimituksessa.

Suojelualueen rauhoitusmääräykset tulevat liitetyllä alueella voimaan, kun liittäminen on merkitty kiinteistörekisteriin.

Kansallispuiston laajentamistarpeet ja -mahdollisuudet selvitetään etupäässä seutukaavoituksen ja kuntien yleiskaavatyön yhteydessä. Kaavoissa osoitetut kansallispuiston laajennusalueet on tarkoitus hankkia valtiolle.

5 §. Luonnonsuojelulain 2 §:n 2 momentin nojalla erityisen suojelualueen, kuten kansallispuiston, rauhoitussäännökset annetaan asetuksella. Tämän lisäksi on tarpeen säätää eräistä muistakin alueen käytön ja muun hoidon järjestämisestä.

2.Tarkemmat säännökset ja määräykset

Päijänteen kansallispuiston perustamisen tarkoitus on säilyttää puistoon kuuluvien alueiden luonto luonnontilaisena. Kansallispuiston rauhoitusmääräyksistä säädetään tarkemmin asetuksella. Esityksen liitteenä on luonnos asetukseksi Päijänteen kansallispuistosta, johon sisältyvät kansallispuiston rauhoitus- ja eräät muut säännökset. Näistä säännöksistä säädettäisiin kuitenkin, kuten yleensäkin luonnonsuojelualueiden kieltosäännöksistä, poikkeuksia, jotka ovat tarpeellisia kansallispuiston hoidon ja käytön takia.

Kansallispuistossa täytyy rajoittaa jokamiehenoikeuteen perustuvaa telttailua ja leiriytymistä sekä osassa alueita lintujen pesimäaikana myös liikkumista.

Määräykset siitä, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä Päijänteen kansallispuistossa, on tarkoitus ottaa kansallispuiston järjestyssääntöön. Määräyksiin kuuluvat yhtäältä asetuksen säännöksiin perustuvat rauhoitusmääräykset ja toisaalta määräykset, jotka valtio maanomistajana muutoinkin on sekä oikeutettu ja velvollinen antamaan luonnonsuojelualueittensa käytöstä.

Kansallispuiston hoitoa ja käyttöä varten on tarkoitus laatia hoito- ja käyttösuunnitelma.

3.Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus.

Edustavan suurjärvisaariston ja siihen kuuluvan ranta- ja metsäluonnon suojelemiseksi sekä ympäristöntutkimusta ja luonnonharrastuksen edistämistä varten samoin kuin virkistyksen ja retkeilyn tarpeisiin perustetaan valtion omistamille alueille luonnonsuojelulain (71/23) mukaiseksi erityiseksi suojelualueeksi Päijänteen kansallispuisto, joka sijaitsee Padasjoen, Asikkalan ja Sysmän kunnissa.

Päijänteen kansallispuiston pinta-ala on noin 980 hehtaaria ja sen rajat on merkitty punaisella katkoviivalla tämän lain liitteenä olevaan karttaan.

Kansallispuiston alueesta muodostetaan kiinteistö noudattaen mitä jakolaissa (604/51) säädetään.

Kansallispuisto on merkittävä maastoon siten, että riittävä määrä puistoaluetta osoittavia tunnuskilpiä asetetaan kansallispuistoon kuuluville maa-alueille.

Kansallispuistoon asetettavista tunnuskilvistä ja muista merkeistä on voimassa, mitä niistä erikseen määrätään.

Luonnonsuojelua valvovalla viranomaisella ja luonnonsuojelualueen vartijalla on oikeus ottaa haltuunsa metsästys-, keräily- tai muut välineet, joita on käytetty tai aiotaan käyttää vastoin kansallispuistossa noudatettavia säännöksiä tai määräyksiä. Sama haltuunotto-oikeus koskee myös alueelta luvattomasti pyydystettyjä eläimiä ja luvattomasti otettuja kasveja sekä kaikkea muuta sellaista, mitä luonnonsuojelualueelta on kielletty ottamasta tai siellä käyttämästä.

Sellainen valtion omistukseen siirtynyt alue, jonka käytöstä kansallispuiston laajennusalueena on tehty päätös hankinnan yhteydessä, luetaan kuuluvaksi kansallispuistoon.

Kansallispuistoon liitettäväksi hankitulla alueella tulevat voimaan kansallispuiston rauhoitussäännökset ja -määräykset, kun liittäminen on merkitty maa- tai kiinteistörekisteriin. Liitettävää aluetta koskevasta kiinteistönmuodostuksesta on voimassa, mitä jakolaissa säädetään.

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Lailla kumotaan Pulkkilanharjun luonnonsuojelualueesta 28 päivänä toukokuuta 1982 annettu asetus (405/82) .