HE 306/1992

1.Asian valmistelu

Hotellien, ravintoloiden ja muiden vastaavien yritysten työoloja koskeva yleissopimus nro 172 hyväksyttiin 78. Kansainvälisessä työkonferenssissa kesäkuussa 1991. Hyväksymisen puolesta äänesti 262 kokousedustajaa. Äänestyksestä pidättäytyi 133 edustajaa. Kukaan ei äänestänyt vastaan. Kaikkien Pohjoismaiden hallitukset äänestivät yleissopimuksen hyväksymisen puolesta. Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin hallitukset antoivat kuitenkin kokouksessa äänestysselityksen. Siinä ne totesivat muun muassa katsovansa, että yleissopimus on sisällöltään liian yleinen ja joustava sekä ilmaisivat epäilynsä sen suhteen, onko tämän yleissopimuksen kaltaisten alakohtaisten yleissopimusten hyväksyminen ylipäänsä suositeltavaa.

Lausunnon tämän hallituksen esityksen laatimista varten antoivat työsuojeluhallitus, Suomen Työnantajain Keskusliitto, Liiketyönantajain Keskusliitto LTK, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, Toimihenkilö- ja Virkamiesjärjestöjen Keskusliitto TVK, Valtion työmarkkinalaitos sekä Kunnallinen työmarkkinalaitos.

ILO-neuvottelukunta päätti yleissopimusta käsitellessään puoltaa sen hyväksymistä.

2.Nykytilanne ja yleissopimuksen merkitys

Yleissopimuksen ja suosituksen tavoitteena on hotelli- ja ravintola-alan sekä vastaavien yritysten työntekijöiden työolojen, koulutuksen ja ammatillisten etenemismahdollisuuksien parantaminen.

Soveltamisalaltaan yleisiä työoloja koskevia yleissopimuksia ja suosituksia sovelletaan myös hotellien, ravintoloiden sekä vastaavien yritysten työntekijöihin. Tämä yleissopimus ja suositus sisältävät hotelli- ja ravintola-alaa koskevia erityismääräyksiä. Niitä laadittaessa on pyritty ottamaan huomioon alan erityisolot. Tarkoituksena on edistää yleisten kansainvälisten yleissopimusten soveltamista alalla sekä täydentää niitä.

Yleissopimus pyrkii myös siihen, että majoitus- ja ravitsemisalan sekä vastaavien yritysten työntekijöitä ei suljettaisi muille työntekijöille annettavan yleisen sosiaali- ja muun turvan ulkopuolelle.

Suomen lainsäädäntö vastaa hyvin tätä pyrkimystä, sillä hotelli- ja ravintola-alan työntekijät kuuluvat yleensä saman sosiaali- ja työlainsäädännön piiriin kuin muutkin työntekijät. Lainsäädäntömme ja käytäntömme on katsottava muutoinkin täyttävän yleissopimuksessa asetetun vähimmäistason.

Yleissopimus on kuitenkin sisällöltään niin yleinen ja joustava, että sen hyväksymisellä ei ole Suomessa erityisempää merkitystä.

1.Yleissopimuksen ja suosituksen sisältö

Yleissopimus koskee hotelleissa ja vastaavissa majoitusliikkeissä sekä ravintoloissa ja vastaavissa ruokaa, juomia tai molempia tarjoavissa liikkeissä työskenteleviä työntekijöitä. Kukin jäsenvaltio määrittelee, neuvoteltuaan asianomaisten työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen kanssa, näiden yritystyyppien tarkemman sisällön, ottaen huomioon kansalliset olot. Jäsenvaltio voi lisäksi, neuvoteltuaan asianomaisten työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen kanssa, jättää soveltamisalan ulkopuolelle tietyn tyyppiset, muutoin yleissopimuksen piiriin kuuluvat yritykset, joihin liittyy luonteeltaan olennaisia erityisongelmia. Kaikki soveltamisalan ulkopuolelle jätetyt yritystyypit tulee luetella ensimmäisessä yleissopimuksen soveltamisesta Kansainväliselle työjärjestölle annettavassa, peruskirjan 22 artiklan mukaisessa raportissa. Siinä tulee ilmoittaa myös soveltamisalan ulkopuolelle jättämisen perusteet sekä asianomaisten työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen näkemykset asiasta. Myöhemmissä raporteissa tulee ilmoittaa valtion lain ja käytännön suhde soveltamisalan ulkopuolelle jätettyihin yrityksiin sekä laajuus, jossa yleissopimusta sovelletaan tai ehdotetaan sovellettavaksi näihin yrityksiin.

Jäsenvaltio voi myös, neuvoteltuaan asianomaisten työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen kanssa, laajentaa soveltamisalaa muihin vastaaviin yrityksiin, jotka tarjoavat matkailupalveluja. Nämä yritykset tulee määritellä ratifiointiasiakirjaan liitetyssä ilmoituksessa. Tämän lisäksi jäsenvaltio voi myöhemminkin, neuvoteltuaan asianomaisten työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen kanssa, ilmoittaa Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle, että se laajentaa yleissopimuksen soveltamisalan koskemaan edellä tarkoitettuja yritystyyppejä, jotka tarjoavat matkailupalveluja (artikla 1).

Yleissopimusta sovelletaan työsuhteen luonteesta ja kestosta riippumatta kaikkiin sen piiriin kuuluvien yritysten työntekijöihin. Ottaen huomioon kansallisen lainsäädännön, kansalliset olot ja käytännön, jäsenvaltio voi kuitenkin, neuvoteltuaan asianomaisten työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen kanssa, sulkea tietyt työntekijäryhmät kaikkien tai joidenkin tämän yleissopimuksen määräysten soveltamisalan ulkopuolelle. Jäsenvaltion tulee luetella soveltamisalan ulkopuolelle jätetyt työntekijäryhmät ensimmäisessä tämän yleissopimuksen soveltamisesta Kansainvälisen työjärjestön perussäännön 22 artiklan mukaisesti annettavassa raportissa. Soveltamisalan ulkopuolelle jättäminen tulee myös perustella. Myöhemmissä raporteissa tulee ilmoittaa kaikesta soveltamisalan laajentamista edistävästä kehityksestä (2 artikla).

Jäsenvaltion tulee hyväksyä ja noudattaa toimintalinjaa, jolla pyritään parantamaan alan työntekijöiden työoloja. Tämä tulee tehdä asianomaisten työntekijä- ja työnantajajärjestöjen itsenäisyyttä kunnioittaen sekä kansalliseen lainsäädäntöön, kansallisiin oloihin ja käytäntöön soveltuvalla tavalla. Toimintalinjan tulee yleisesti pyrkiä varmistamaan, että alan työntekijöitä ei suljeta työntekijöille kansallisesti säädetyn, muun muassa sosiaaliturvaetuuksia koskevan, yleisen vähimmäisturvan ulkopuolelle (3 artikla).

Ellei kansallinen lainsäädäntö tai käytäntö toisin määrää, työajalla tarkoitetaan yleissopimuksessa aikaa, jona työntekijä on työnantajan käytettävissä. Yleissopimuksen piiriin kuuluvilla työntekijöillä tulee olla oikeus kohtuulliseen, säännölliseen työaikaan ja ylityöehtoihin kansallisen lainsäädännön ja käytännön mukaisesti. Heille on annettava kohtuulliset päivittäiset ja viikottaiset vähimmäislepoajat kansallisen lainsäädännön ja käytännön mukaisesti. Tieto työvuoroista on mahdollisuuksien mukaan annettava riittävän ajoissa etukäteen, jotta työntekijät voivat järjestää henkilökohtaiset asiansa ja perhe-elämänsä niiden mukaisesti (4 artikla).

Yleisinä vapaapäivinä tehty työ tulee korvata joko vapaa-aikana tai rahassa siten kuin siitä on määrätty työehtosopimuksissa tai kansallisen lainsäädännön tai käytännön mukaisesti. Työntekijöillä tulee olla myös oikeus palkalliseen vuosilomaan, jonka pituudesta on päätetty työehtosopimuksissa tai kansallisen lainsäädännön tai käytännön mukaisesti. Työntekijöiden työsopimuksen päättyessä sekä silloin kun työntekijöiden yhtämittainen palvelusaika ei ole ollut riittävän pitkä, jotta heille syntyisi oikeus täysimittaiseen vuosilomaan, heidän palkallisen lomansa pituuden tai tämän sijasta maksettavan palkkansa tulee määräytyä työssäoloajan pituuden mukaan siten kuin työehtosopimuksissa sovitaan tai kansallisen lainsäädännön tai käytännön mukaisesti (5 artikla).

Työntekijöille on juomarahoista huolimatta maksettava säännöllisesti peruspalkkaa. Juomarahalla tarkoitetaan asiakkaan vapaaehtoisesti laskun lisäksi maksamaa rahaa (6 artikla).

Työpaikkojen ostaminen ja myyminen yleissopimuksessa tarkoitettuihin yrityksiin on kiellettävä, jos sellaista esiintyy käytännössä (7 artikla).

Yleissopimuksen määräysten noudattaminen voidaan varmistaa kansallisella lainsäädännöllä, työehtosopimuksilla, välitystuomioilla tai oikeuden päätöksillä tai jollakin muulla sopivalla tavalla kansallisen käytännön mukaisesti. Jäsenvaltioissa, joissa tämän yleissopimuksen määräysten käsittelemät asiat tavallisesti jätetään työehtosopimusten varaan tai tavallisesti hoidetaan muutoin kuin lainsäädännöllä, näitä määräyksiä katsotaan noudatettavan, jos niitä sovelletaan asianomaisten työntekijöiden suureen enemmistöön (8 artikla).

Yleissopimusta täydentävässä suosituksessa käsitellään muun muassa ylityön korvaamista, katkonaisten työvuorojen, eli niin kutsuttujen hyppyvuorojen, välttämistä, ruokailutaukoja, viikottaisia ja vuorokautisia lepoaikoja, palkallista vuosilomaa sekä alaa koskevaa koulutusohjelmaa.

2.Yleissopimuksen suhde Suomen lainsäädäntöön ja käytäntöön

Suomessa majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöitä ei ole suljettu työntekijöille yleensä kuuluvan sosiaali- tai muunkaan turvan ulkopuolelle. Alan työntekijöiden työsuhteisiin sovelletaan työsopimuslain (320/70) säännöksiä. Työaika määräytyy työaikalain (604/46) mukaan ja oikeus vuosilomaan tai sitä vastaavaan lomakorvaukseen vuosilomalain (272/73) mukaan. Työsuhdetta ja työaikaa koskevia määräyksiä sisältyy lisäksi työehtosopimuksiin. Alalla noudatetaan lähinnä Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto ry:n ja Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL ry:n välistä majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöitä koskevaa työehtosopimusta. Esimiehiin ja vastaaviin hoitajiin sovelletaan samojen sopijaosapuolten välistä majoitus- ja ravitsemisliikkeiden esimiehiä ja vastaavia hoitajia koskevaa työehtosopimusta. Molempien työehtosopimusten osana noudatetaan Liiketyönantajain Keskusliiton ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön välistä yleissopimusta. Mainittujen työehtosopimusten yleissitovuuden vuoksi myös järjestäytymättömien työnantajien tulee soveltaa niiden vähimmäisehtoja työntekijöihinsä. Vähimmäissuoja koskee myös järjestäytymättömiä työntekijöitä.

Ravintolamuusikkojen työ- ja palkkaehtoihin sovelletaan LTK:n Erityisalojen Työnantajaliitto ry:n, Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto ry:n sekä Suomen Muusikkojen Liitto ry:n ja sen jäsenyhdistys Ravintolamuusikot ry:n sekä Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL ry:n solmimaa ohjelmatoimistojen palveluksessa olevien ravintolamuusikkojen työehtosopimusta riippumatta siitä onko työntekijä työsuhteessa ohjelmatoimistoon vai suoraan ravintolaan.

Tiskijukkien työehdoissa noudatetaan osittain majoitus- ja ravitsemisliikkeiden työntekijöitä koskevaa työehtosopimusta ja osittain ravintolamuusikkoja koskevaa työehtosopimusta sen mukaan, kun siitä on sovittu tiskijukkia koskevassa liitepöytäkirjassa ravintolamuusikkoja koskevaan työehtosopimukseen sekä majoitus- ja ravitsemisliikkeiden työntekijöitä koskevaan työehtosopimukseen. Tämän liitepöytäkirjan sopijaosapuolina ovat Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto ry. sekä Suomen Muusikkojen Liitto ry. ja sen jäsenyhdistys Ravintolamuusikot ry. sekä Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL ry.

Valtion liikelaitoksena toimivan Valtion ravitsemiskeskuksen työntekijöiden työsuhteiden ehdot määräytyvät muutoin samoin kuin valtion työsuhteisten työntekijöiden työehdot yleensä. Niihin sovelletaan kuitenkin valtion työsuhteisten työntekijöiden työehtosopimuksen lisäksi Valtion ravitsemiskeskuksen ja Valtion Ammattiliitto ry:n välistä yrityskohtaista työehtosopimusta.

Työaika tarkoittaa yleissopimuksen 4 artiklan 1 kohdan mukaan aikaa, jona työntekijä on työnantajan käytettävissä ellei kansallinen lainsäädäntö tai käytäntö toisin määrää. Suomen lainsäädännön mukainen työaika-käsite poikkeaa jossain määrin tästä yleissopimuksen mukaisesta pääsäännöstä. Työaikalain 8 §:n 1 momentin mukaan sitä aikaa, jonka työntekijä on sopimuksen mukaan velvollinen oleskelemaan asunnossaan, josta hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön, mutta jona hän ei suorita työtä, ei lueta työaikaan, vaikka siitä olisi sovittu suoritettavaksi korvausta. Saman pykälän 2 momentti sisältää säännöksen siitä, miten tämä varallaoloaika tulee korvata työntekijälle. Koska yleissopimus sallii sen, että työaika-käsite määritellään kansallisessa lainsäädännössä yleissopimuksen määritelmästä poikkeavalla tavalla, yleissopimuksen ja Suomen lainsäädännön välillä ei ole ristiriitaa.

Työaikalain 20 d § edellyttää työtuntijärjestelmän saattamista työntekijöiden tietoon viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöitä ja alan esimiehiä ja vastaavia hoitajia koskevat työehtosopimukset sisältävät vastaavat määräykset ajankohdasta, jona työvuorolistat on asetettava työntekijöiden nähtäväksi.

Työaikalain 18 § sisältää säännökset korvauksesta, joka on maksettava sunnuntaina tai kirkollisina vapaapäivinä tehdystä työstä. Itsenäisyyspäivänä ja vapunpäivänä tehdyn työn korvaamista koskevat säännökset sisältyvät lakiin itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä (388/37) sekä lakiin vapunpäivän järjestämiseksi vapaapäiväksi eräissä tapauksissa (272/44) . Myös edellä mainitut alan työehtosopimukset sisältävät määräykset, jotka koskevat korotetun palkan maksamista sunnuntaisin, viikkovapaalla, kirkollisina juhlapäivinä sekä vapun- ja itsenäisyyspäivinä tehdystä työstä.

Majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöitä koskeva työehtosopimus turvaa vähimmäis- eli takuupalkan palvelurahapalkkaisille tarjoilijoille sekä kerroshoitajille tilanteissa, joissa ansaittujen palvelurahojen määrä jää tiettyä vähimmäispalkkaa alemmaksi. Sen sijaan työehtosopimus sallii sen, että vahtimestarien ja portieerien palkan sovitaan määräytyvän ainoastaan heille kertyvistä palvelurahoista. Koska nämä palvelurahat eivät kuitenkaan ole yleissopimuksen 6 artiklan tarkoittamia vapaaehtoisia palvelurahoja, käytäntö ei ole mainitun artiklan vastainen. Työnantaja on vuosilomalain (272/73) 11 §:n mukaan velvollinen suorittamaan lain edellyttämän vuosilomapalkan tai lomakorvauksen myös osittain tai kokonaan palvelurahoista kertyneen ansion perusteella.

Työpaikkojen ostamisella ja myymisellä tarkoitetaan yleissopimuksessa lähinnä tilanteita, joissa työntekijä joutuu maksamaan niin kutsuttua kynnysrahaa päästäkseen tiettyyn työhön. Majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöitä koskeva työehtosopimus kieltää nimenomaisesti vuokran tai muun korvauksen perimisen vahtimestarilta eteisen tai muun vastaavan tilan käytöstä (7 § 2 kohta).

Suomessa hotelli- ja ravintolatyöntekijöitä ei ole suljettu työntekijöille yleisesti annettavan sosiaali- ja muun turvan ulkopuolelle, vaan heille on turvattu samantasoinen suoja kuin muillekin työntekijöille. Myös yleiset työntekijöiden suojelua koskevat kansainväliset yleissopimukset koskevat heitä samalla tavoin kuin muitakin työntekijöitä. Siten tarvetta nyt käsiteltävän yleissopimuksen hyväksymiseen ei Suomessa ole. Tämän vuoksi yleissopimusta ei esitetä hyväksyttäväksi.

3.Kansainvälisen työkonferenssin hyväksymien asiakirjojen eduskuntakäsittely

Kansainvälisen työjärjestön perussäännön 19 artikla edellyttää kunkin järjestön jäsenvaltion saattavan yleiskokouksen hyväksymät yleissopimukset ja suositukset määräajassa yleiskokouksen istunnon päättymisestä toimivaltaisen valtioelimen käsiteltäviksi lainsäädäntö- ja muita toimia varten. Tämän vuoksi yleissopimus ja suositus tulee saattaa eduskunnan käsiteltäväksi.

Edellä olevan perusteella ja hallitusmuodon 33 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta ei tässä vaiheessa hyväksyisi Genevessä pidetyssä Kansainvälisessä työkonferenssissa 25 päivänä kesäkuuta 1991 hyväksyttyä Kansainvälisen työjärjestön yleissopimusta nro 172, joka koskee hotellien, ravintoloiden sekä vastaavien yritysten työoloja,

ja

että Genevessä pidetyssä Kansainvälisessä työkonferenssissa 25 päivänä kesäkuuta 1991 hyväksytty Kansainvälisen työjärjestön suositus nro 179, joka koskee hotellien, ravintoloiden ja vastaavien yritysten työoloja, otettaisiin huomioon tulevassa lainsäädäntötyössä sikäli kuin se on tarkoituksenmukaista ja mahdollista.