HE 287/1992

1.Nykyinen tilanne ja ehdotetut muutokset

Erikoissairaanhoitolain (1062/89) 11 §:n 2 momentissa säädetään, että sosiaali- ja terveysministeriö määrää erityistason sairaanhoitoon kuuluvat tutkimukset, toimenpiteet ja hoidon sekä vahvistaa korvausta määrättäessä noudatettavat perusteet. Vuoden 1993 alusta voimaan tulevan sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusuudistuksen tavoitteiden saavuttamiseksi sairaanhoitolaitosten kustannuslaskentaa ja -seurantaa on kehitettävä palvelemaan johtamista ja toiminnan arviointia paremmin kuin tähän saakka. Siksi erikoissairaanhoidon kuntalaskutuksessa siirrytään asteittain keskimääräisiä hoitopäivä- ja poliklinikkakäyntikustannuksia yksityiskohtaisempaan laskutukseen. Yksityiskohtaista korvausten sääntelyä ei sen vuoksi enää tarvita. Lain 11 §:n 2 momentti ehdotetaan muutettavaksi niin, ettei sosiaali- ja terveysministeriö enää vahvistaisi erityistason sairaanhoidon korvausperusteita. Ministeriö voisi edelleen antaa tarpeelliset ohjeet tai määräykset erityissairaanhoitoon kuuluvista tutkimuksista, toimenpiteistä ja hoidosta.

Erikoissairaanhoitolain 7 §:ssä säädetään, että Suomi on jaettu 21 sairaanhoitopiiriin. Lain 8 §:ssä säädetään, että sairaanhoitopiirin alueella olevat kunnat ovat sairaanhoitopiirin kuntainliiton jäseniä. Sairaanhoitopiirin kuntainliiton tehtävänä on järjestää alueensa erikoissairaanhoito. Erikoissairaanhoitolain 14 §:n nojalla kuntainliitto voi tehdä toisen sairaanhoitopiirin kuntainliiton kanssa sopimuksen kuntainliiton sairaalan tai muun toimintayksikön käyttämisestä erikoissairaanhoidon järjestämiseen. Erikoissairaanhoitolain voimaanpanosta annetun lain (1063/89) 18 §:ssä säädetään, että sairaanhoitopiirin kuntainliitto on velvollinen tekemään sopimuksen sairaanhoidon järjestämisestä sellaisen sairaanhoitopiiriin kuulumattoman kunnan kanssa, joka on erikoissairaanhoitolain voimaan tullessa ollut jäsenenä aikaisemman lain mukaisen kuntainliiton ylläpitämässä sairaalassa, joka on siirtynyt sairaanhoitopiirin kuntainliitolle. Näiden säännösten on tulkittu merkitsevän sitä, ettei kunta muissa tapauksissa voi tehdä sopimusta vieraan sairaanhoitopiirin kuntainliiton kanssa palvelujen ostamisesta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain (733/92) 4 §:ssä todetaan, että kunta voi järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon alaan kuuluvat tehtävät muun ohella hankkimalla palveluja valtiolta, toiselta kunnalta, kuntainliitolta tai muulta julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta. Kunta voisi siten ostaa palveluja rajattomasti yksityiseltä palvelujen tuottajalta, muttei toiselta julkiselta tuottajalta. Tämän epätasapainon poistamiseksi ehdotetaan erikoissairaanhoitolain 14 §:n 2 momentin muuttamista niin, että kunta voisi sopia palvelujen ostamisesta vieraalta sairaanhoitopiiriltä. Muutoksella ei ole tarkoitus puuttua sairaanhoitopiirin yleiseen velvollisuuteen järjestää erikoissairaanhoito alueellaan.

Erikoissairaanhoitolain 42 §:n nojalla laskutetaan toiseen sairaanhoitopiiriin kuuluvasta kunnasta olevalle potilaalle annettu hoito sen sairaanhoitopiirin kuntainliitolta, johon kotikunta kuuluu. Jos kunta tekisi ehdotetun 14 §:n 2 momentin mukaisen sopimuksen palvelujen ostamisesta, sopimuksen mukaisten palvelujen kustannukset tulisi laskuttaa suoraan asianomaiselta kunnalta. Tämän mahdollistamiseksi ehdotetaan 42 §:ää muutettavaksi. Samalla säännöksen rakennetta ehdotetaan muutettavaksi.

Valtionosuusuudistuksen yhteydessä erikoissairaanhoitolain muuttamisesta annetulla lailla (748/92) kumottiin kuntien maksuosuuksia koskeva erikoissairaanhoitolain 11 luku. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja valtionosuutta koskevan lainsäädännön uudistamista koskevan hallituksen esityksen (HE 216/1991 vp) mukaan säännökset voitiin kumota tarpeettomina, koska kysymys oli kuntainliiton toimivaltaan kuuluvista sopimuksenvaraisista asioista.

Vastauksessaan edellä mainittuun hallituksen esitykseen eduskunta muun muassa edellytti, että hallitus ratkaisee ongelman, joka voi kohdata kuntia yllättävien ja suurten sosiaali- ja terveydenhuollon menojen muodossa. Eduskunnan mukaan tulisi sairaanhoitopiireissä ja sosiaalitoimen kuntainliitoissa maksujärjestelyillä ja tasausrahastoilla varautua poikkeuksellisen suuriin kustannuksiin.

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama terveydenhuollon kuntakorvaustyöryhmä ehdotti muistiossaan (1991:25) poikkeuksellisen suurten hoitokustannusten tasaamista sairaanhoitopiirikohtaisesti kunnan asukaslukuun sidotulla jäsenmaksulla. Jäsenmaksun tuotto käytettäisiin yksittäisen potilaan saman sairauden takia aiheutuvien hoitokustannusten ylittäessä tietyn markkamäärän, esimerkiksi 300 000 mk vuodessa. Malli edellyttää jäsenkuntien sopimusta. Eri kuntainliitoissa voitaisiin yksityiskohdissa päätyä erilaisiin ratkaisuihin ja jäsenmaksu vaihtelisi eri kuntainliittojen välillä.

Erikoissairaanhoitolain 11 luvun kumoamisen jälkeen lähtökohtana on, että jäsenkunnat sopivat siitä, miten ne osallistuvat sairaanhoitopiirin talouteen. Eduskunnan lausuman perusteella ehdotetaan kuitenkin erityisen tasausjärjestelmän käyttöönottoa. Voimaantulosäännöksen mukaan järjestelyä ei tarvitsisi toteuttaa vielä vuosien 1993 ja 1994 aikana sellaisissa kuntainliitoissa, joissa toimitaan koko sairaalan tai pääerikoisalan keskimääräisten kustannusten perusteella, koska niissä ongelmaa ei synny. Tasausjärjestelmästä säädettäisiin erinäisiä säännöksiä koskevassa 13 luvussa, uudessa 56 a §:ssä, jota Helsingin yliopistollisesta keskussairaalasta annetun lain (1064/89) 19 §:n viittaussäännöksen nojalla sovellettaisiin myös tässä sairaalassa.

Nykyisessä erikoissairaanhoitolain 43 §:ssä on yksityiskohtaiset säännökset muusta kuin kuntainliiton jäsenkunnasta olevalle potilaalle annetun hoidon korvaamisesta. Säännöstä ehdotetaan tältä osin muutettavaksi niin, että laskutuksessa noudatettaisiin samoja periaatteita kuin jäsenkuntien välillä, jollei toisin ole sovittu. Myös tämä niin sanottu ulkokuntalaskutus jäisi siten sopimuksen varaan. Kahden vuoden siirtymävaihe on kuitenkin joillekin kuntainliitoille välttämätön, jotta ne pystyisivät laskuttamaan erityistason hoidon todellisia kustannuksia kuntainliiton ulkopuolisilta kunnilta. Tästä säädettäisiin voimaantulosäännöksessä.

Korvaukset tulisi voida mitoittaa niin, että investointikustannukset otetaan huomioon kuntien keskusjärjestöjen pääomakustannuslaskentaa koskevan suosituksen mukaisesti.

Kuntien on tullut esittää erikoissairaanhoitolain voimaanpanosta annetun lain 18 §:ssä tarkoitetun sopimuksen tekemistä vuoden 1990 loppuun mennessä. Kaikki tähän voimaantulosäännökseen perustuvat sopimukset on siten jo tehty. Vaikka säännöksessä viitataan erikoissairaanhoitolain 43 §:n 2 momentissa säädettyihin perusteisiin ja tätä säännöstä nyt ehdotetaan muutettavaksi, tarkoituksena ei ole muuttaa ylimenokauden sopimusten ehtoja tai sisältöä, vaan ne jäisivät ennalleen.

2.Esityksen taloudelliset vaikutukset

Esitys vaikuttaa sairaanhoitopiirin kuntainliittojen ja jäsenkuntien välisiin taloudellisiin suhteisiin. Lisäämällä valinnanvapautta ja kilpailua muutos lisää pitkällä tähtäyksellä myös toiminnan taloudellisuutta.

3.Asian valmistelu

Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä virkatyönä yhteistyössä kunnallisten keskusjärjestöjen kanssa.

4.Riippuvuus muista esityksistä

Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen kunnallislain ja kuntajaosta annetun lain muuttamisesta (HE 70/1992 vp) . Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kuntien välistä yhteistyötä koskevia säännöksiä. Kuntainliitot muuttuisivat kuntayhtymiksi ja perussäännöt perussopimuksiksi. Nykyisten sairaanhoitopiirin kuntainliittojen alueita ja jäsenyysperusteita ei ole tarkoitus muuttaa. Tässä esityksessä ei ole ehditty muuttaa terminologiaa vastaamaan uudistusta, vaan siitä ja kunnallislain muutoksen mahdollisesti edellyttämistä muista muutoksista annetaan erillinen esitys.

5.Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993 eli samanaikaisesti valtionosuusuudistuksen kanssa.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraava lakiehdotus:

11 §

14 §

42 §

43 §

56 a §