Rovaniemen HO 31.05.2001 314

Törkeä veropetos

Esittely 8.5.2001

Diaarinumero R 01/152
Esittely 8.5.2001
Taltionumero 314
Antopäivä 31.5.2001

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Käräjäoikeus tuomitsi A:n ja tämän puolison B:n kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta kummatkin yhteiseen kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, koska A oli kirjanpitovelvollisena autoilijana ja B kirjanpitäjänä 1.1.1996 - 31.3.1999 tahallaan laiminlyöneet kokonaan liiketapahtumien kirjaamisen sekä tilinpäätösten laatimisen vuosilta 1996 - 1998 sekä hävittäneet kirjanpitoaineistoa ja siten olennaisesti vaikeuttaneet oikean ja riittävän kuvan saamista kirjanpitovelvollisen toiminnan taloudellisesta tuloksesta ja asemasta. A ja B olivat myös 1.1.1996 ja 31.10.1999 X:n kaupungissa antaneet veroviranomaiselle verotusta varten vääriä tietoja veron määräämiseen vaikuttavista seikoista ilmoittamalla arvonlisäverotuksessa kuukausi-ilmoituksissa verollisen myynnin todellista vähempänä ja vähentäneet verot todellista suurempana sekä tuloverotuksessa vuosien 1996 ja 1997 veroilmoituksissa liikevaihdon todellista pienemmäksi ja kulut liiallisina ja vuoden 1998 veroilmoituksessa vähennettävät kulut todellista suuremmiksi ja siten aiheuttaneet ja yrittäneet aiheuttaa verojen määräämisen yhteensä 409 639 markkaa liian alhaiseksi. Veropetosta oli pidettävä sen lisäksi, että sillä oli tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä, myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Kirjanpitorikoksen osalta käräjäoikeus lausui perusteluinaan muun muassa, että käsillä olevassa tapauksessa A:lla on ollut kirjanpitolain 1 luvun 1 §:n 1 momentin perusteella velvollisuus huolehtia ammattitoimintansa kirjanpidon asianmukaisesta järjestämisestä. A:n ja B:n yhdenmukaisten kertomusten mukaan he olivat sopineet siitä, että B huolehti A:n ammattitoimintaan liittyvästä kirjanpidosta. A:n mukaan myös kirjanpitoaineiston säilyttäminen oli ollut B:n tehtävänä. B oli sovitun mukaisesti huolehtinut kirjanpitotehtävistä noin 15 vuoden ajan. Sillä seikalla, ettei B ollut kirjanpitotehtävistä saanut palkkiota, ei hänen asemansa arvostelun kannalta ollut merkitystä. A:n liiketapahtumien kirjanpito oli voitu kirjanpitolain mukaan järjestää ns. yksinkertaisena kirjanpitona. Kouluttamattomuudestaan huolimatta B oli yli kymmenen vuoden ajan kyennyt kirjanpidon asianmukaisesti hoitamaan. A:n uskottua kirjanpitotehtävien hoitamisen B:lle A:lla oli ollut velvollisuus valvoa kirjanpidon asianmukaisuutta. A:n rikosoikeudellinen vastuu siitä, että kirjanpito ja tilinpäätökset ovat kokonaan jääneet laatimana ko. vuosilta ja että kirjanpitoaineisto on hävinnyt, perustui siihen, ettei A ollut lainkaan valvontavelvollisuuttaan täyttänyt. A:n oli täytynyt ymmärtää ja ottaa lukuun se mahdollisuus, että hänen ammatinharjoittamiseensa liittyvä kirjanpito on hoidettu kirjanpitolain säännösten vastaisesti tai jätetty täysin hoitamatta. A:n on katsottava suhtautuneen tähän mahdollisuuteen täysin välinpitämättömästi. A:n menettelyä on pidettävä tahallisena.

B:n rikosoikeudellinen vastuu syytekohdan teosta perustui siihen, että hän oli toimeksiantoon rinnastettavalla sopimuksella sitoutunut huolehtimaan kirjanpidosta ja tilinpäätösten laatimisesta ja oli nämä tehtävät kokonaan laiminlyönyt vuosina 1996 - 1998. Lisäksi B oli laiminlyönyt huolehtia kirjanpitoaineiston asianmukaisesta säilyttämisestä, vaikka myös tämä oli kuulunut hänen tehtäviinsä. B oli oikeudessa myöntänyt tietoisesti laiminlyöneensä kirjanpidon ja tilinpäätösten tekemisen, mistä syystä hänen menettelyään oli pidettävä tahallisena.

Törkeän veropetoksen osalta käräjäoikeus lausui perusteluinaan muun muassa, että todistaja C:n kertomus sekä kirjallisena todisteena esitetty verotarkastuskertomus osoittavat, että A:n ammattitoiminnan välillisen verotuksen osalta vuosittain oli jätetty ilmoittamatta 35 - 50 %- myynnin veroista ja vähennettävät verot oli ilmoitettu valvontailmoituksilla lähes kolme kertaa suurempina kuin todelliset ostojen verot, ja välittömän verotuksen osalta liikevaihto oli ilmoitettu vuoden 1996 osalta 40.054 markkaa ja 1997 osalta 65.562 markkaa todellista pienempänä ja toiminnan kuluja oli verotuksessa aiheettomasti vähennetty vuoden 1996 osalta 111.894 markkaa, vuoden 1997 osalta 110.075 markkaa ja vuoden 1998 osalta 165.071 markkaa. Väärillä tiedoilla oli siten aiheutettu ja yritetty aiheuttaa A:n ammatinharjoittamisen verojen määräämisen kaikkiaan 409.639 markkaa liian alhaiseksi.

A on toiminut kuorma-autoilijana vuodesta 1971 alkaen. Vuosina 1996 - 1998 ja myös tätä aikaisempina vuosina hän on suorittanut kuljetustehtäviä yksinomaan Z Oy:n tehdasalueella. Toiminta on ollut hyvin säännönmukaista, lähes palkkatyöhön rinnastettavaa. Ajolaskutuksen on hoitanut Y Oy, joka on tilittänyt A:lle kaksi kertaa kuukaudessa ajotulot vähennettynä polttoainekuluilla, ajovälityspalkkioilla ja toimintamaksuilla. A:n yritystoiminnan liikevaihto ja toiminnasta aiheutuneet kulut ovat olleet varsin vakiintuneet vuodesta toiseen. On uskottavaa, että A on ollut varsin hyvin tietoinen ammattitoimintansa liikevaihdosta, siitä johtuvista kuluista ja toiminnan tuloksesta. Tämä on pääteltävissä A:n omistakin lausumista muun muassa on hän tuntenut autonsa vuotuiset todelliset huolto- ja korjauskustannukset.

Veropetos-rikoksen tunnusmerkistön mukaan väärän tiedon antamisesta on tekijävastuussa se, jonka tehtävänä on päättää tiedon antamisesta. Liikkeenharjoittajatapauksessa tämä henkilö on luonnollisesti liikkeenharjoittaja itse. Ilmoittamatta jätettyjen tulojen ja aiheettomasti vähennettyjen kulujen huomattavan suuri määrä huomioon ottaen A:n on täytynyt olla tietoinen verottajalle annettavien tietojen virheellisyydestä tai ainakin hänen on katsottava suhtautuneen väärien tietojen antamiseen hyväksyvästi tai välinpitämättömästi. Menettely oli siten luettava A:n syyksi tahallisena tekona.

B on laatinut A:n kirjanpitäjänä tämän välittömän verotuksen veroilmoitukset sekä välillisen verotuksen kuukausi-ilmoitukset. A:n ja B:n kertomuksista ilmenee, että A on sallinut B:n huolehtia veroilmoitusten laatimisesta varsin itsenäisesti niin, että A on usein ainoastaan ilmoituksia lukematta allekirjoittanut ne. B on kertonut kyseisten verovuosien osalta pääsääntöisesti keksineensä ilmoitusten sisällön ilman, että ne olisivat perustuneet kirjanpitoon tai tositeaineistoon. B on huolehtinut A:n kirjanpidosta varsin pitkän ajan, mistä johtuen hänellä on täytynyt olla A:n ammattitoiminnan säännönmukaisista tuloista ja kuluista vähintään yhtä seikkaperäinen käsitys kuin on ollut A:lla itsellään. Y Oy:n kuukausittain toimittamista raporteista on ilmennyt kuukauden myynnit ja ostot (polttoainekulut, KTK:n kulut) veroineen eriteltyinä. Lisäksi raporteista on ilmennyt vastaavat tiedot kumulatiivisesti vuoden alusta lukien. B ei ole esittänyt väitettä siitä, etteikö myös muu kirjanpitotositeaineisto olisi ollut hänen käytettävissään ilmoitusten laatimisen yhteydessä. Mainitut seikat huomioiden B:n oli katsottava itse suunnitelleen ja laatineen A:n puolesta vääräksi tietämänsä veroilmoitukset ja kuukausi-ilmoitukset. A:n menettely oli näillä perusteilla luettava hänen syykseen tahallisena tekijäkumppanuutena veropetos-rikokseen.

A ja B ovat 2 menettelyllään aiheuttaneet tai yrittäneet aiheuttaa verojen määräämisen yhteensä 409.639 markkaa liian alhaiseksi. Tavoiteltua taloudellista hyötyä on pidettävä huomattavana. Rikoksen törkeän tekomuodon kvalifiointiperusteen täyttyessä tekoa on lähtökohtaisesti myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. Koska asiassa ei ollut ilmennyt seikkoja, joiden perusteella tekoa olisi arvosteltava lievemmin, käräjäoikeus katsoi A:n ja B:n teoillaan syyllistyneen törkeään veropetokseen.

Käräjäoikeus tuomitsi lisäksi A:n ja B:n yhteisvastuullisesti suorittamaan X:n verovirastolle korvausta rikokseen perustuvista vahingoista arvonlisäverot 165.974 markkaa korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 15.2.1999 lukien, välittämät verot 29.847,60 markkaa korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 31.10.1997 lukien ja välittömät verot 87.674 markkaa korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 31.10.1998 lukien.

Käräjäoikeus määräsi korvauksista vähennettäväksi, mitä siitä hallinnollista tietä tai 4.10.2000 annetun konkurssituomion (no 1714) perusteella mahdollisesti saadaan perityksi.

Vahingonkorvausten sovitteluvaatimuksen osalta käräjäoikeus lausui, että koska vahinko oli aiheutettu tahallisella rikoksella, vahingonkorvausten sovittelulle ei ollut perusteita yksin sillä perusteella, että korvausvelvollisuus muodostui kohtuuttoman raskaaksi A:n ja B:n varallisuusoloihin nähden.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

A: n valitus

A vaati, että syytteet kirjapitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta hylätään. A vaati lisäksi, että X:n veroviraston vahingonkorvausvaatimukset hylätään tai että hänen vahingonkorvausvelvollisuuttaan X:n verovirastolle joka tapauksessa sovitellaan siten, ettei hänelle jää lainkaan korvausvelvollisuutta.

Syyksilukemisen osalta A lausui, että B:n tehtävänä oli ollut kirjanpidosta huolehtiminen ja verottajalle annettavien ilmoitusten laatiminen ja edelleen toimittaminen. B oli tahallaan salannut häneltä kirjanpidon ja ilmoitusten virheellisyyden. A ei ollut tiennyt ilmoitusten väärästä sisällöstä, eikä hänellä siten ollut ollut tarkoitus tahallaan aiheuttaa veron välttämistä. Hänen ei ollut myöskään katsottava laiminlyöneen valvontavelvollisuuttaan.

Vahingonkorvausten osalta A lausui, että X:n veroviraston saatavat oli vahvistettu konkurssituomiossa, jonka oikeusvoima ulottui asianosaissuhteessa myös nyt vaadittuihin suorituksiin. Koska hänen maksuvelvollisuutensa oli vahvistettu jo konkurssituomiossa, ei häntä voinut uudelleen velvoittaa korvaamaan samoja saatavia. Joka tapauksessa hänen korvausvelvollisuutensa X:n verovirastolle muodostui kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon hänen varallisuutensa ja muut olosuhteet, joten asiassa oli olemassa vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:ssä tarkoitettu erityinen syy sovitella vahingonkorvausta.

B:n valitus

B vaati, että syyte törkeästä veropetoksesta hylätään. B vaati lisäksi, että X:n veroviraston vahingonkorvausvaatimukset hylätään tai että hänen vahingonkorvausvelvollisuuttaan X:n verovirastolle joka tapauksessa sovitellaan niin, että hänet velvoitetaan maksamaan vaadituista korvauksista enintään 50 000 markkaa.

Syyksilukemisen osalta B lausui, että hän oli laatinut A:n veroilmoitukset. Tekijänvastuussa väärän tiedon antamisesta oli kuitenkin se, jonka tehtävänä oli toimivaltansa rajoissa päättää tiedon antamisesta. Asiassa ei ollut kysymys B:n verotuksesta eikä hänellä ollut ollut toimivaltaa tai velvollisuutta antaa A:n verotustietoja. B ei siten ollut syyllistynyt törkeään veropetokseen. Hän ei ollut myöskään syyllistynyt avunantoon törkeään veropetokseen, sillä hän ei ollut sopinut puheena olevasta menettelystä A:n kanssa, jolla ei ollut ollut edes aavistusta asiasta.

Vahingonkorvauksen osalta B lausui, että mikäli hänen syykseen kuitenkin katsottiin törkeä veropetos, tuli vahingonkorvausta sovitella hänen varallisuutensa ja muut olosuhteet huomioon ottaen.

Syyttäjän ja X:n veroviraston vastaus

Syyttäjä vastasi omasta ja X:n veroviraston puolesta ja vaati, että A:n ja B:n valitukset hylätään.

A valituksen osalta syyttäjä ja X:n verovirasto lausuivat, että A:n oli kirjanpitovelvollisena tullut seurata ja huolehtia siitä, että hänen kirjanpitonsa oli asianmukaisesti laadittu ja kirjanpitoaineisto oli huolellisesti säilytetty. A:lla oli ollut kirjanpitovelvollisena myös selonottovelvollisuus siitä, että kirjanpito oli ollut ajan tasalla ja perustunut tosiasiallisiin liiketapahtumiin. A ei ollut kuitenkaan lainkaan valvonut, miten B oli menetellyt kirjanpidon suhteen. A:n valvontavelvollisuus oli ollut erityisen korostunut, koska hän oli toimeksiannolla uskonut kirjanpidon henkilölle, jolla ei A:n tietämän mukaan ollut ollut koulutusta kyseessä oleviin tehtäviin. A:lla oli ollut verottajalle veroilmoituksessaan annettavien tietojen suhteen vielä suurempi selontekovelvollisuus niiden oikeellisuudesta kuin kirjanpidon osalta, koska A ei ollut voinut toimeksiannollaan siirtää velvollisuuttaan B:lle. Verottamatta jääneet tulot olivat johtuneet kirjanpidon tahallisista virheistä. A oli itse allekirjoittanut vuosittaiset veroilmoituksensa. Hänellä oli ollut mahdollisuus helposti tarkastaa tulonsa ainakin suurpiirteisesti ajojensa välittäjän kaksi kertaa kuukaudessa toimittamista raporteista. Rikoksella tavoiteltu hyöty oli ollut yli 400 000 markkaa, mikä osoitti, että A:n oli tullut vähäisenkin tarkastuksen perusteella havaita puutteellisuudet tulojensa ilmoittamisessa.

B:n valituksen osalta syyttäjä ja X:n verovirasto lausuivat, että B oli laatinut virheellisiksi tietämillään tiedoilla arvonlisäveroa koskevat valvontailmoitukset ja A:n varsinaiset vuosittain annettavat veroilmoitukset. B ei ollut kertomansa mukaan ilmoittanut A:lle veroilmoitusten virheellisistä perusteista. B:n oli siten katsottava olevan nimenomaan tekijänä vastuussa A:n ohella verorikoksesta siitäkin huolimatta, ettei B ollut varsinainen verovelvollinen. B oli syyllistynyt menettelyllään ainakin avunantoon törkeään veropetokseen edistämällä A:n rikosta virheellisellä kirjanpidolla ja täyttämällä väärin perustein varsinaiset veroilmoitukset.

Vahingonkorvauksen osalta X:n verovirasto lausui, että tuomittua vahingonkorvausta ei tullut sovitella lainkaan, sillä vahinko oli aiheutettu tahallisella veropetosrikoksella. Konkurssituomiolla ei ollut merkitystä tuomittuun vahingonkorvaukseen, sillä konkurssituomion merkitys koski varsinaisesti vain konkurssiin luovutettua omaisuutta.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut syyksilukemisen osalta.

Konkurssisäännön 96 §:n mukaan velkojan saatavasta konkurssissa annettu ratkaisu määrää sen, mikä oikeus velkojalla on saada maksu saatavalleen konkurssipesään kuuluvasta omaisuudesta. Konkurssituomiota ei voida käyttää täytäntöönpanoperusteena vaadittaessa velalliselta suoritusta uudesta omaisuudesta. X:n verovirastolla oli siten oikeus vaatia A:lta korvausta rikoksella aiheutetusta vahingosta.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut vahingonkorvauksen sovittelun osalta.

Ratkaisu

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.