Itä-Suomen HO 09.10.1980 TU-531/79

Tuomioistuimen toimivalta - Takaisinsaanti ulosottoon osituksen perusteella

Takaisinsaannissa ulosottoon osituksen perustella oli oikea vastaaja se, jonka väitettiin UL 3 luvun 35 §:n ja KS 46 §:n b) kohdan vastaisesti saaneen osituksessa omaisuutta. Juttu tutkittiin ajettuna vastaajan yleisessä oikeuspaikassa, koskei kyseessä ollut riita osituksesta eikä sanotunlaista kannetta siten ollut ajettava ja tutkittava OK 10 luvun 2 §:n 2 mom:n ja 11 §:n säännösten mukaan sen paikkakunnan oikeudessa, missä miehellä on koti. Kanteen ajaminen ei myöskään edellyttänyt, että koko ositusta olisi moitittu. Kanteen hyväksyvässä päätöksessä ei kumottu ositusta, vaan ainoastaan selitettiin, ettei ositus ollut esteenä velkojan saatavan suorittamiseksi siitä omaisuudesta, josta velallinen oli osituksessa velkojan vahingoksi luopunut.

Ks. KKO:1954-II-57

Vrt. konkurssitakaisinsaannin osalta KKO:1933-II-281.

Vrt. I-SHO:n T:PÄ-36/79, jossa HO toisella periaatteellisella kannalla.

Jouko Halila: Ulosmittaus, 1979, ss. 29-31

Jouko Halila: Konkurssioikeuden pääpiirteet, 1972, s. 91

Tauno Ellilä: Sivullisen oikeussuojan takeista ulosotossa, 1947, s. 25 ja 284

Tauno Ellilä: Ulosotto-oikeuden yleiset opit, 1970, ss. 358-366

Martti Rautiala: Avioliitto-oikeus, 1975, s. 283

Honkasalo: Virallisen vastaväittäjän lausunto teoksesta Tauno Ellilä: Sivullisen oikeussuojan takeista ulosotossa, LM 1947, s. 524

Lainvoimainen

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.