Vaasan HAO 28.11.2013 13/0510/3

Etunimen muuttaminen - Kotimaisen nimikäytännön vastaisuus - Pätevä syy

Diaarinumero: 01487/12/1210
Taltionumero: 13/0510/3
Antopäivä: 28.11.2013

A oli terveydellisiin syihin vedoten hakenut etunimensä muuttamista niin, että uusi etunimi olisi muodostunut hänen nykyisten nimiensä alkukirjaimista. Nimi olisi koostunut kahdesta isoilla kirjaimilla kirjoitettavasta konsonantista. Kun haettu nimi on kotimaisen nimikäytännön vastainen eikä A ollut esittänyt pätevää syytä nimen hyväksymiseksi, maistraatti oli hylännyt hakemuksen. Suomen kielen sääntöjen mukaan vain etunimen ensimmäinen kirjain kirjoitetaan isolla, ja nimi kirjoitetaan niin kuin se lausutaan. Kun hakija ei ollut esittänyt pätevää syytä kotimaisen nimikäytännön ja kieliopin sääntöjen vastaisen etunimen hyväksymiselle, hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja pysytti maistraatin päätöksen.

Äänestys 5-3 koko jaoston istunnossa.

Vähemmistöön jääneet jäsenet katsoivat, että A:n esittämän nimen hyväksymiselle oli esitetty pätevä syy siihen nähden, että erikoislääkärin lausunnon mukaan etunimen muuttaminen haetulla tavalla edesauttaisi A:n terapeuttista prosessia ja että A:n etunimenä oli jo vakiintuneesti käytetty haettua nimeä.

Nimilaki 32 b §:n 2 momentin 1 kohta ja 3 momentin 3 kohta

KHO:ssa

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.