Kuopion HAO 11.05.2012 12/0189/2

Työsuojelu - Uhkasakko - Työsuhde - Selvitysvelvollisuus - Suullinen käsittely - Oikeusvoima - Oikeudenkäyntikulut

Diaarinumero 02169/11/1502
Taltionumero 12/0189/2
Antopäivä 11.05.2012

Mistä asiassa oli kysymys

Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue oli tuominnut työnantaja A:n maksettavaksi uhkasakon sillä perusteella, että A ei ollut aluehallintoviraston velvoittavan päätöksen mukaisesti luovuttanut työntekijälleen B:lle työtodistusta ja palkkalaskelmaa. Valituksenalaisen päätöksen mukaan työntekijä B oli työskennellyt työnantaja A:n pizzeriassa täysipäiväisesti noin vuoden ajanjakson aikana. Päätös oli perustunut B:n työsuojelutarkastajalle antamiin tietoihin. A:n hallinto-oikeudessa esittämän mukaan kyseessä oli ollut vain satunnainen toimiminen ruokaa vastaan.

Hallinto-oikeus kumosi viranomaisen päätöksen, mutta hylkäsi A:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Asiassa saadun selvityksen arviointia

Hallinto-oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn, jossa kuultiin A:ta henkilökohtaisesti asian selvittämiseksi todistelutarkoituksessa ja työsuojelutarkastajaa todistajana. Hallinto-oikeus arvioi tätä asetelmaa seuraavasti. Hallinto-oikeus oli suullisen käsittelyä koskevassa välipäätöksessään ja vielä suullisessa käsittelyssä nimenomaisesti ilmoittanut, ettei se pitänyt B:tä asianosaisena asiassa eikä ollut viran puolesta kutsunut häntä todistajaksi suulliseen käsittelyyn. Työsuojeluviranomainen ei ollut nimennyt B:tä suulliseen käsittelyyn todistajaksi. Työsuojeluviranomainen ei ollut nimennyt suulliseen käsittelyyn muitakaan todistajia, joilla olisi ollut omia havaintoja B:n työnteosta A:n pizzeriassa. Työnantajalla ei ollut ollut tilaisuutta kuulustuttaa suullisessa käsittelyssä niitä henkilöitä, joilta tulleisiin tietoihin työsuojelun velvoittava päätös oli perustunut. Asiassa oli ymmärrettävää, että A ei ollut nimennyt suulliseen käsittelyyn todistajaksi B:tä, jolla oli väitettyyn työsuhteeseen liittyen vastakkaisia intressejä kuin A:lla. A:n vahingoksi ei näin ollen ollut laskettava sitä, että hän ei ollut nimennyt B:tä todistajaksi suulliseen käsittelyyn. Toisaalta A:n kertomus hänelle lähes vieraan B:n toimimisesta hänen hyväkseen noin vuoden ajanjakson ajan lähes vastikkeetta oli työoikeuden vastikkeellisuusolettaman ja myös yleisen elämänkokemuksen vastainen. Hallinto-oikeus kuitenkin arvioituaan asiaa tarkemmin päätyi siihen, että B:n oli katsottava työskennelleen sillä tavoin kuin A oli suullisessa käsittelyssä myöntänyt.

Hallinto-oikeus totesi, että B oli työskennellyt pizzeriassa muutamia kymmeniä kertoja noin vuoden ajanjakson aikana. B oli ilmaantunut pizzeriaan ennalta sopimatta ja saanut vastineeksi ruokaa. Hallinto-oikeus totesi, että pelkkä toisen hyväksi toiminen ei luo työsuhdetta ja sen mukanaan tuomia velvollisuuksia. Asiassa oli tämän vuoksi tarkasteltava, oliko osapuolten välille syntynyt työsuhde.

Työsuhteen täyttymisen arviointia

Hallinto-oikeus totesi, että työsuhteen keskeisiä tunnusmerkkejä ovat sopimus työteosta, ansiotyön tekeminen työnantajan lukuun, vastikkeellisuus sekä johdon ja valvonnan alaisuus. Mainitut tunnusmerkit määrittelevät työsuhdetta. Nyt tarkasteltavana oleva työskentely oli sillä tavoin epäselvää ja tulkinnanvaraista, että asia ei ratkennut minkään yksittäisen tunnusmerkin perusteella vaan kaikkien tunnusmerkkien perusteella tehtävän kokonaisharkinnan perusteella.

Hallinto-oikeus arvioi asiaa sopimuksen sekä työnantajan johto- ja valvontaoikeuden osalta seuraavasti. B:n työskentely oli ollut epäsäännöllistä ja sattumanvaraista. B oli ilmaantunut pizzeriaan ja tehnyt sitten tehtäviä ruokaa eli vähäistä vastiketta vastaan. Työskentely oli ollut epäsäännöllistä ja etukäteen sopimatonta, joten työsopimusta ei ollut syntynyt hiljaisesti tietyn vakiintuneen työajan tai esimerkiksi työntuntien huomattavan kokonaismäärän perusteella kuten asia olisi, mikäli sitä olisi tarkasteltava sellaisena kuin se valituksenalaisen päätöksen perusteena olleista B:n omista kirjauksista ilmeni. Työskentely oli ollut myöskin niin vähäistä ja epäsäännöllistä, että B:lle ei ollut pelkästään sen perusteella hiljaisesti tullut työnjohtovallan alaisuuteen kuuluvaa velvollisuutta työskennellä tiettynä aikana tai noudattaa muutoin työnantajan johto- ja valvontaoikeutta.

Hallinto-oikeus työnantajan lukuun toimimista koskevan tunnusmerkin osalta totesi, että B:n työskentely oli selvästi tullut työantajan pizzerian hyväksi. Tämä tunnusmerkki puolsi sitä johtopäätöstä, että A:n ja B:n välillä oli ollut työsuhde.

Hallinto-oikeus työstä maksetun vastikkeen osalta totesi, että työstä maksettavan vastikkeen ei tarvitse olla rahaa, jotta työsuhteen tunnusmerkit voisivat täyttyä. B:lle työstä maksettu vastike on kuitenkin ollut ruokaa eli varsin vähäarvoista. Työstä saadulla vastikkeella ei ollut olennaista itsenäistä merkitystä asian harkinnalle.

Johtopäätös ja lopputulos

Hallinto-oikeus totesi, että asian ratkaiseminen edellytti lopulta myös hallintomenettelyn ja oikeudenkäynnin kokonaistarkastelua. Viranomainen oli hallinnossa osoittanut kehotuksella ja muilla valvontalain mukaisilla toimilla työnantajalle, miten hänen tulee myötävaikuttaa asian selvittämiseen. A on vain ilmoittanut B:n siivonnen kerran pizzeriassa, mutta ei ole selvittänyt asiaa esimerkiksi tarkemmin henkilökohtaisesti asiasta kertomalla. Viranomainen on esittänyt kantaansa tukevaa selvitystä, jolloin työnantajalle on tullut puoleltaan velvollisuus esittää tarkka kantansa asiaan ja selvitystä kantansa tueksi. Prosessin osapuolen selvitysvelvollisuus muuttuu, kun vastapuoli esittää selvitystä oman kantansa tueksi. Tältä osin asian asetelma on muuttunut hallinto-oikeuden oikeudenkäynnissä. Työnantaja on selvittänyt asiaa henkilökohtaisesti suullisessa käsittelyssä, mutta viranomainen ei ole esittänyt vastaavaa välitöntä vastaselvitystä. Selvitysvelvollisuus on tässä tilanteessa kääntynyt olennaisilta osin viranomaiselle, jolloin asian selvittämättömyys ja tulkinnanvaraisuus jää asiaa harkittaessa viranomaisen vahingoksi.

Hallinto-oikeus edellä selostetun prosessiasetelman ja työsuhteen tunnusmerkkien tarkastelun perusteella päätyi johtopäätökseen, että A:n ja B:n välillä ei ollut tässä uhkasakon tuomitsemista koskevassa oikeudenkäynnissä näytetty olleen työsuhdetta sillä varmuudella, että siitä johtuvien velvollisuuksien laiminlyönnin perusteella voitaisiin tuomita uhkasakko.

Asiaa hallinto-oikeudessa selvitettäessä oli käynyt ilmi, että kysymyksessä olevaan asiaan liittyen oli vireillä tai tulossa vireille muitakin oikeusriitoja. Hallinto-oikeus lausui päätöksensä oikeusvoimaan liittyen seuraavaa. Tässä oikeudenkäynnissä oli ollut kysymys siitä, oliko aluehallintovirastolla ollut oikeus tässä asiassa tulleen oikeudenkäyntiaineiston perusteella tuomita uhkasakko. Tämä päätös ei tätä laajemmin sido oikeusvoimaisesti prosessin osapuolia. Prosessin osapuolet eivät ole vaatineet sitä, että hallinto-oikeus odottaisi mahdollisten muiden vireille tulevien oikeudenkäyntien lopputulosta ennen asian ratkaisemista. Myös edellä mainitut oikeusvoimaan liittyvät näkökannat huomioon ottaen hallinto-oikeus ratkaisi asian sille siihen mennessä kertyneen oikeudenkäyntiaineiston perusteella eikä hankkinut viran puolesta selvitystä mahdollisista muista oikeudenkäynneistä. Asian osapuolille oli ilmoitettu suullisen käsittelyn lopuksi, että asia ratkaistaan siihen mennessä kertyneen oikeudenkäyntiaineiston perusteella eikä tähän ollut kummallakaan osapuolella huomauttamista.

Oikeudenkäyntikulut

Asian lopputulos puolsi sitä, että valtio olisi velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut. Oikeudenkäynnin lopputulos on kuitenkin vain yksi peruste, joka vaikuttaa oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevaan harkintaan. Oikeudenkäyntiin on osaltaan johtanut se, että A ei ollut väitettynä työnantajana myötävaikuttanut valvontalain ja hallintolain vaatimalla tavalla asian selvittämiseen hallinnossa. Vastaajalla ei yleisesti ole rangaistusluonteisessa asiassa velvollisuutta selvittää omaa syyllisyyttään, mutta valvontalain järjestelmässä työnantajalla on tässä suhteessa suurempi myötävaikutusvelvollisuus asian selvittämiseen. Oikeudenkäynti ei ollut tämän vuoksi hallintolainkäyttölain 74 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla johtunut viranomaisen virheestä. Oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hylkäämistä puolsi myös se, että asia oli ollut epäselvä sekä näytön että puhtaan oikeudellisen harkinnan osalta.

Hallinto-oikeus päätyi johtopäätökseen, että ei ollut kohtuutonta, että A joutui pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Lainkohdat

Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettu laki (valvontalaki) 5 § 1 mom., 11 § , 13 §, 14 § ja 15 §
Uhkasakkolaki 6 § ja 10 §
Työsopimuslaki 1 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden ylituomari Veijo Tarukannel sekä hallinto-oikeustuomarit Päivi Toivanen ja Jukka Korolainen, joka myös esitteli asian.

KHO:n päätös 7.1.2013 taltionumerot 72 ja 73. Valitus raukeaa.

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.