Helsingin HAO 23.03.2011 11/0345/3

Taksilupa - Luvan peruuttaminen - Yhtiömuotoinen toiminta - Yrityksen luovuttaminen - Vastikkeellinen luovutus - Lahja - Kauppa - Määräysvallan siirtyminen - Välillinen omistus

Diaarinumero: 08109/10/7503
Taltionumero: 11/0345/3
Antopäivä: 23.3.2011

A, joka omisti enemmistöosuuden taksiliikennöintiä harjoittaneen X Oy:n osakekannasta ja joka oli yhtiön liikenteestä vastaava henkilö, oli lahjoittanut omistamansa X Oy:n osakkeet Y Oy:lle, joka oli välillisesti X Oy:n aikaisemman vähemmistöosakkaan B:n määräysvallassa. Ennen mainittua lahjoitusta B oli myynyt vähemmistöosuutensa X Oy:stä välillisesti omistamalleen ja määräysvallassaan olleelle Z Oy:lle. X Oy:n liikenteestä vastaavaksi henkilöksi oli yhtiön omistussuhteissa tapahtuneiden muutosten jälkeen yhtiön hakemuksesta muutettu B. Asiassa oli kysymys siitä, oliko X Oy:n omistussuhteissa tapahtuneita muutoksia pidettävä taksiliikennelain 11 §:n säännöksen valossa vastikkeellisena yrityksen luovuttamisena, jolloin luovutuksensaajan on liikennöintiä jatkaakseen haettava uudelleen taksilupaa. Mainitun lainkohdan 3 momentissa on säädetty vastikkeellisen luovutuksen tunnusmerkeistä, jotka on sidottu yrityksen määräämisvallan siirtymiseen.

Hallinto-oikeus katsoi, että lahjoitettuaan omistamansa X Oy:n osakkeet A oli samalla menettänyt enemmistöosuuteen perustuneen määräysvaltansa yhtiöön. Lahjansaajana oli ollut Y Oy, joka oli välillisesti B:n määräysvallan alainen. Määräysvalta X Oy:ssä oli näin ollen tosiasiallisesti siirtynyt A:lta B:lle, joka oli myös ryhtynyt yhtiön liikenteestä vastaavaksi henkilöksi. Kysymys ei siten ollut ollut yhtiöjärjestelystä, jossa sama henkilöomistaja olisi omistussuhteiden muutosten jälkeen säilyttänyt hänellä jo aikaisemmin olleen välittömään tai välilliseen omistukseen perustuneen määräysvaltansa yhtiössä, jolle taksilupa oli myönnetty. Kysymyksessä ei ollut myöskään sukupolvenvaihdostilanne. Tässä tilanteessa, määräysvallan ja myös toiminnan harjoittamista koskevan vastuun siirryttyä yhtiön aikaisemman omistajan omistus- ja intressipiirin ulkopuolelle, hallinto-oikeus katsoi kuten lupaviranomainen, että kysymys oli ollut yrityksen luovuttamisesta vastikkeellisesti siten kuin taksiliikennelain 11 §:ssä tarkoitetaan. Asiaa ei ollut näiden olosuhteiden vallitessa arvioitava toisin siitä syystä, että enemmistöosuus yhtiöstä oli siirtynyt lahjana ja siten siviilioikeudellisesti määriteltynä vastikkeettoman luovutuksen muodossa. Kun luovutuksensaaja ei ollut hakenut säädetyssä määräajassa uutta taksilupaa, lupaviranomaisen oli tullut taksiliikennelain 22 §:n 4 momentin nojalla peruuttaa X Oy:lle myönnetty taksilupa. Hallinto-oikeus hylkäsi X Oy:n lupaviranomaisen päätöksestä tekemän valituksen.

Taksiliikennelaki 11 § ja 22 § 4 mom

KHO:n päätös 9.5.2012 taltionumero 1196: Päätöksen lopputulosta ei muuteta

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.