Turun HAO 14.11.2000 00/0540/3

Leimavero - Lainhuudatusleimavero - Lainhuuto - Määräala - Kauppakirjan ehto - Vanhentuminen - Varainsiirtovero

Oikeuskysymyksenä asiassa oli, onko määräalan luovuttaja
velvollinen suorittamaan leimaveron omasta saannostaan, kun
luovutuskauppakirjassa oli sovittu myyjän suorittavan aikaisemmista
siirroista aiheutuvat verot eikä luovuttaja ollut
omistusaikanaan hakenut saannolleen lainhuutoa.
A oli 19.5.1985 allekirjoitetulla viidellä eri kauppakirjalla
ostanut kullakin yhtä kuudesosaa vastaavan osuuden tilaan
X kuuluvasta määräalasta. Muun osan määräalasta A oli saanut
osana hänelle tullutta perintöä. Perinnönjättäjät olivat
aikanaan tekemässään lahjakirjassa pidättäneet määräalan
itselleen erotettavaksi itsenäiseksi tilaksi. A oli 12.10.1998
myynyt määräalan edelleen. Kauppakirjaan oli otettu ehto, jonka
mukaan myyjä suorittaa aikaisemmista siirroista aiheutuvat
verot. Valittaja ei ollut 19.5.1985 tapahtuneen omistajanvaihdoksen
perusteella hakenut lainhuutoa, mutta hän oli sen
perusteella 18.11.1998 suorittanut leimaveron.
A:n saanto oli tapahtunut leimaverolain voimassa ollessa.
Leimaverolain mukaan leimavero oli suoritettava lainhuutoa
haettaessa. Koska kysymyksessä oli erottamaton määräala,
A:lla ei ollut omistusaikanaan velvollisuutta hakea saannolleen
lainhuutoa. A:lle ei ollut syntynyt velvollisuutta veron
suorittamiseen. Lisäksi A oli suorittanut veron myöhemmin
kuin kymmenen vuoden jälkeen verovelkasuhteen syntymisestä.
Hallinto-oikeus katsoi, että veroviraston oli palautettava
A:lle hänen aiheettomasti suorittamansa vero.
LeimaveroL 16 §
LeimaveroL 95 §
VanhA 1 §
MK 10 luku 1 §
L maakaaren voimaanpanosta 6 §

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.