Hämeenlinnan HAO 5.12.2000 00/475/2

Ampuma-aselupa - Hankkimislupa - Peruuttaminen

Oikeuskysymyksenä oli, voiko poliisilaitos peruuttaa ampuma-aseen hankkimiseen myönnetyn luvan sen jälkeen, kun asianomainen on jo ehtinyt hankkia aseen.

X oli saamansa ampuma-aseen hankkimisluvan nojalla ehtinyt hankkia aseen ja hakea hallussapitolupaa ennen kuin poliisilaitos oli peruuttanut hankkimisluvan. Syynä peruuttamiseen oli, että hankkimisluvan myöntämisen jälkeen poliisilaitos oli havainnut X:n asuvan samassa taloudessa henkilön kanssa, joka oli tuomittu eräistä rikoksista ja joka oli eräissä poliisin tutkittavana olevissa rikoksissa epäiltynä. Lisäksi oli ilmennyt, että X ei ollut ampumaseuran jäsen eikä hänellä ollut virallista ampumapaikkaa käytössään.

Hallinto-oikeus kumosi poliisilaitoksen hankkimisluvan peruuttamista koskevan päätöksen ja palautti asian hallussapitoluvan osalta käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi.

Ampuma-aseen hankkimislupaa ei voida peruuttaa enää sen jälkeen, kun asianomainen on ehtinyt hankkia aseen. Sen sijaan poliisilaitoksen on ennen hallussapitoluvan myöntämistä tutkittava, täyttyvätkö ampuma-aselain 18 ja 45 §:ien edellytykset hallussapitoluvan myöntämiseen.

Ampuma-aselaki 18 § 2 mom
Ampuma-aselaki 45 §
Ampuma-aselaki 52 § 1 mom
Ampuma-aselaki 67 §

KHO:n päätös 9.11.2001 taltionumero 2790. Päätöstä ei muuteta.

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.