Kymen LO 27.11.1991 1187/II

Elatusvelvollisuusvähennys

Oikeuskysymyksenä oli, oliko elatusvelvollisuusvähennykseen
oikeuttavien maksusuoritusten katsottava tapahtuneen, kun
entiset aviopuolisot olivat sopineet keskinäisiä elatusmaksusaataviaan
kuitattavaksi siten, että rahana maksettiin vain
kuukausittaisten suoritusten erotus.
Lainvoimaisessa asumuserotuomiossa puolisoiden kolmesta alaikäisestä
lapsesta kaksi oli määrätty äidin huoltoon, ja isä
oli velvoitettu suorittamaan mainituille lapsille kummallekin
erikseen 800 markkaa kuukaudessa. Yksi lapsista määrättiin
isän huoltoon, ja äiti velvoitettiin suorittamaan tälle lapselle
elatusapua 400 markkaa kuukaudessa. Entiset puolisot
olivat sopineet maksut tapahtuviksi siten, että isä maksoi
kuukausittain rahana elatusapujen erotuksen 1.200 markkaa.
Lääninoikeus katsoi, että lain tarkoittama suoritus oli
tapahtunut äidin osalta, vaikka isän elatusapusaatava oli
kuitattu maksettavaksi erääntyneellä vastasaatavalla. Tämän
vuoksi äidille oli myönnettävä kunnallisverotuksessa veronalaisesta
tulosta tehtävä elatusvelvollisuusvähennys sekä
valtionverotuksessa tuloverosta tehtävä elatusvelvollisuus-
vähennys.
TVL 36 § 3 mom
TVL 57 § 3 mom

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.