Finlex - Etusivulle
Valtioneuvoston oikeuskansleri

19.3.2019

Valtioneuvoston oikeuskansleri

Valtioneuvoston oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin ratkaisuja

Viranhakuilmoitusten julkaisemisessa meneteltiin virheellisesti

Asiasanat
Ilmoitus, Ministeriö, Virkasuhde
Tapausvuosi
2019
Antopäivä
Diaarinumero
OKV/1856/1/2018-OKV1857/1/2018
Ratkaisija
Oikeuskansleri

Oikeuskanslerin näkemyksen mukaan oikeusministeriön menettely viranhakuilmoitusten julkaisemisessa ei ollut hyvän hallinnon mukaista.

Oikeusministeriö oli julkaissut valtiolle.fi-palvelussa kahta apulaistietosuojavaltuutetun virkasuhdetta koskevat hakuilmoitukset ja tiedottanut asiasta. Ministeriö oli kuitenkin poistanut hakuilmoitukset seuraavana päivänä, koska ne oli julkaistu erehdyksessä keskeneräisinä.

Oikeuskansleri totesi, että tilanne on voinut perustellusti aiheuttaa mahdollisten hakijoiden joukossa epätietoisuutta. Hyvän hallinnon mukainen menettely olisi ollut tiedottaa myös hakuilmoitusten poistamisesta ja siitä, että hakuilmoitukset julkaistaan myöhemmin uudelleen uudella hakuajalla.

Kanteluissa arvosteltiin myös hakuilmoituksissa ilmoitettuja kelpoisuusvaatimuksia ja hakijoiden eduksi luettavaa kokemusta ja osaamista. Näiltä osin oikeuskansleri ei havainnut puutteita.

Sivun alkuun