26.04.2016

Aläikäinen - Huoltaja - Nimet

Maistraatti ei kuullut lapsen isää nimenmuutosasiassa

Alaikäinen 14-vuotias lapsi ja hänen äitinsä olivat allekirjoittaneet maistraatille toimittamansa nimenmuutoshakemuksen. Väestötietojärjestelmän mukaan lapsen äiti oli lapsen ainoa huoltaja, mutta järjestelmässä oli merkintä, jonka mukaan huolto oli jaettu. Järjestelmästä ei ilmennyt käräjäoikeuden tekemän päätöksen sisältö. Käräjäoikeuden päätöksen mukaan lapsen huolto oli uskottu yksin hänen äidilleen kuitenkin siten, että äidillä ei ollut oikeutta yksin muuttaa lapsen nimeä eikä uskontoa. Maistraatti muutti lapsen nimen kuulematta lapsen isää.

Apulaisoikeuskansleri katsoi, että maistraatti oli laiminlyönyt hallintolain säännösten edellyttämän asian riittävän ja asianmukaisen selvittämisen. Maistraatin olisi tullut tarkistaa se, miten lapsen huolto oli jaettu, ja kuulla lapsen isää asiassa.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.