22.3.2016

Kiinteistö - Harkintavalta

Kulkuyhteysrasitteen paikan määrittäminen tonttijaossa

Kaupungingeodeetti oli tonttijaon muutosta koskevassa viranhaltijapäätöksessään osoittanut ajoyhteyden eri paikkaan kuin kiinteistökauppojen osapuolet olivat kauppakirjoissaan sopineet. Kiinteistönmuodostamistoimituksessa kulkuyhteysrasite oli kuitenkin perustettu kauppasopimuksissa määriteltyyn paikkaan. Sekä tonttijaon muutosta koskeva asia että lohkomista koskeva asia oli ratkaistu lainvoimaisesti asianomaisissa tuomioistuimissa. Apulaisoikeuskansleri katsoi, ettei rasitteen paikkaa koskevalla ratkaisulla tonttijaossa ole itsenäistä oikeudellista merkitystä tai sitovia oikeusvaikutuksia myöhempään kiinteistönmuodostamiseen. Muun muassa näistä syistä hänellä ei ollut perusteita katsoa, että kaupungingeodeetti, hallinto-oikeus tai korkein hallinto-oikeus olisivat käyttäneet harkintavaltaansa lainvastaisesti.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.