10.07.2009

Käräjäoikeus - Oikeudenkäynti - Prosessinjohto

Käräjätuomarin menettely

Kantelijan mukaan lapsen tapaamisoikeutta koskevassa asiassa hänen asianajajansa ei ollut saanut antaa käräjäoikeuden istunnossa loppulausuntoaan. Asiassa puheenjohtajana toiminut käräjätuomari kiisti antamassaan selvityksessä kantelijan väitteen. Käräjätuomarin mukaan todistajien kuulemisen jälkeen asianosaisilla ei ollut lausuttavaa asiassa, minkä jälkeen käräjäoikeus oli tehnyt päätöksensä.

Kantelija toimitti asiassa vastineen, jonka liitteenä oli hänen asianajajansa lausuma. Asianajaja totesi lausumassaan, että viimeisen todistajan kuulemisen jälkeen käräjätuomari oli lopettanut pikaisesti käsittelyn antamatta hänelle mahdollisuutta loppulausunnon antamiseen.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, ettei hänellä käytettävissä olleiden tietojen perusteella ollut perusteita epäillä käräjätuomarin selityksessä kertomaa. Toisaalta kantelijalle ja tämän asianajajalle oli jäänyt erilainen käsitys siitä, oliko käräjätuomari antanut kantelijan asianajajalle mahdollisuuden antaa loppulausunto, eikä apulaisoikeuskanslerin sijainen voinut kyseenalaistaa myöskään heidän saamaansa käsitystä. Istunnossa käydyn keskustelun sanatarkasta sisällöstä koskien loppulausunnon antamista ei ollut enää saatavissa asiaan vaikuttavaa lisäselvitystä. Mainitun vuoksi apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, ettei hän pystynyt arvioimaan sitä, mitä tarkalleen oli tapahtunut istunnossa ennen kuin käräjätuomari oli päättänyt istunnon.

Käytettävissä olleiden tietojen perusteella apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi näyttäneen siltä, ettei käräjätuomari ainakaan selkeästi havaittavin tavoin ollut nimenomaisesti kysynyt kantelijalta tai tämän asianajajalta haluttiinko loppulausuntoa antaa. Toisaalta ei ilmennyt, että käräjätuomari olisi nimenomaisesti kieltänyt loppulausunnon antamista. Kantelijalle ja tämän asianajajalle oli kuitenkin heidän kertomansa mukaan jäänyt asiassa se käsitys, että loppulausuntoa ei tosiasiallisesti ollut mahdollista antaa. Jonkinlaisen väärinkäsityksen mahdollisuutta ei voinut sulkea pois ja apulaisoikeuskanslerin sijainen pitikin jonkinlaista väärinkäsitystä todennäköisimpänä selityksenä tapahtuneelle. Hän totesi kuitenkin, ettei asiassa ollut tullut ilmi sellaisia seikkoja, joiden perusteella olisi voitu päätellä kantelijan ja tämän asianajajan käsityksen aiheutuneen puhtaasti näiden väärinkäsityksestä ilman, että käräjätuomarin käyttämä muodollinen prosessinjohto olisi antanut käsitykselle jonkinlaista aihetta.

Prosessinjohtoa koskeviin säännöksiin perustuvat tuomioistuimen puheenjohtajan velvollisuudet voidaan nähdä ihmisoikeussopimuksessa ja perustuslaissa tarkoitetun oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaamisen takeina. Puheenjohtajan tulisi toteuttaessaan säännösten mukaista prosessinjohtoa pyrkiä siihen, että asianosaiset myös kokevat prosessinjohdon oikeudenmukaiseksi ja puolueettomaksi. Tämä aktualisoituu istuntokäsittelyn kuluessa esimerkiksi silloin kun puheenjohtaja huolehtii keskustelun johtamisesta ja puheenvuorojen varaamisesta ja jakamisesta asianosaisille ja muille kuultaville. Huomion arvoista myös on, että loppulausuntomenettely on olennainen osa oikeudenkäyntiä. Selvää on, että asianosaiselle tai tämän avustajalle on pääkäsittelyssä varattava tilaisuus loppulausunnon antamiseen.

Mainittu edellyttää apulaisoikeuskanslerin sijaisen käsityksen mukaan sitä, että oikeuden puheenjohtajan tulee riittävän selkeästi ilmaista istunnossa mistä prosessin vaiheesta kulloinkin on kyse ja mitä puheenvuoroja asianosaisilla tai heidän avustajilla kussakin vaiheessa on mahdollisuus käyttää. Kyseisille henkilöille ei saisi jäädä minkäänlaista epäselvyyttä esimerkiksi loppulausuntojen antamisen suhteen. Käytettävissä olleen aineiston perusteella ja ottaen huomioon päätöksessä esitetyt näkökohdat käräjätuomari ei näyttänyt onnistuneen prosessinjohdossaan tässä suhteessa. Asiassa huomio kiinnittyi erityisesti siihen, että vastapuolen asianajaja oli antanut loppulausuntonsa jo ennen kuin kaikkia todistajia oli asiassa kuultu, mutta kantelija ja tämän asianajaja olivat jääneet siihen käsitykseen, ettei kantelijan asianajajalla ollut tosiasiallista mahdollisuutta loppulausunnon antamiseen.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen katsoi, ettei käräjätuomari ollut ylittänyt hänelle säännösten perusteella kuuluvaa harkintavaltaa prosessinjohdossaan. Hän saattoi kuitenkin käräjätuomarin tietoon mainitsemansa yleisen käsityksen oikeuden puheenjohtajan velvollisuudesta pyrkiä asianmukaiseen prosessinjohtoon.

EIT 6 artiklan 1 kappale
PL 21 §
OK 6 luku 2 ja 2a §

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.