26.9.2008

Hyvä hallinto - Neuvonta - Työvoima

Hyvään hallintoon kuuluva neuvonta

Kantelija oli soittanut työvoimatoimistoon uusiakseen aviomiehensä työnhaun, jolloin virkailija oli vaatinut toimittamaan ensiksi valtakirjan. Valtakirja oli toimitettu, mutta sitten oli ilmennyt, että työnhaun uusiminen asiamiehenä valtakirjalla ei ollut mahdollista. Kantelija oli katsonut toimittaneensa valtakirjan turhaan, kun sitä ei kuitenkaan voinut käyttää.

Työvoimatoimisto oli edellyttänyt kantelijan aviomiehen uusivan työnhakunsa henkilökohtaisesti. Kantelijalta oli vaadittu valtakirja, jotta virkailija oli yleensä voinut keskustella kantelijan kanssa tämän aviomiehen asioista ja luovuttaa tätä koskevia rekisteritietoja. Tältä osin työvoimatoimisto ei ollut apulaisoikeuskanslerin mukaan menetellyt virheellisesti.

Hallintolain säännösten mukaan hallinnossa tulee noudattaa palveluperiaatetta ja neuvontavelvoitetta. Asiakasta neuvomalla voidaan välttää väärinkäsitysten syntymistä ja oikaista niitä. Apulaisoikeuskansleri totesi, että kantelussa kuvatussa ja muissa tämänkaltaisissa asiointitilanteissa työvoimatoimistossa olisi asianmukaista ja hyvän hallinnon perusteiden mukaista heti kertoa asiakkaalle yleisellä tasolla, että vaikka valtakirja vaaditaan tietojen luovuttamiseksi, valtakirjalla asiointi ei pääsääntöisesti ole mahdollista.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.