18.12.2007

Vanhentuminen - Hovioikeuden menettely

Rangaistustuomion virheellisyys ja hovioikeuden tutkintavalta

Käräjäoikeuden ja hovioikeuden antamat tuomiot oli oikeuskanslerin tuomioistuimiin kohdistaman laillisuusvalvonnan nojalla toimitetussa tarkastuksessa havaittu virheelliseksi, kun vastaaja oli käräjäoikeudessa tuomittu rangaistukseen viidestä eri teosta, joista kahden syyteoikeus oli vanhentunut ennen kuin haaste oli annettu vastaajalle tiedoksi. Hovioikeus oli tuomiollaan korottanut vastaajalle määrättyä rangaistusta.

Korkein oikeus oli sittemmin apulaisoikeuskanslerin hakemuksesta purkanut hovioikeuden antaman tuomion syyksi luettujen vanhentuneitten tekojen sekä yhteisen rangaistuksen osalta ja tuominnut vastaajan tämän syyksi luettujen tekojen osalta uuteen yhteiseen vankeusrangaistukseen.

Käräjäoikeuden menettely

Käräjäoikeuden selityksen mukaan virhe oli pääsyt tapahtumaan kun tuomioistuin ei ollut tarkastanut mahdollista vanhentumisesta arvioidessaan vastaajan syyllistyneen alkuperäistä syytettä lievempään tekoon. Tällaista oikeudellisesti vaikuttavan seikan huomiotta jäämistä on pidettävä huolimattomuutena. Virantoimituksessa huolimattomuudesta tehty virhe voi olla rangaistavaa rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitettuna tuottamuksellisena virkarikoksena. Virheen moitittavuuden arvioinnissa on otettava huomioon virheestä aiheutuneet seuraukset; rikosvastuu edellyttää, ettei teko, sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat huomioon ottaen, ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Vanhentuneen rikoksen tuomitseminen tapahtuu aina tuomitun vahingoksi, ja virhettä on itsessään pidettävä luonteeltaan vakavana. Rangaistuksen tuomitseminen teosta, josta ei rangaistusta lain mukaan enää voi seurata on omiaan heikentämään luottamusta oikeudenhoitoa kohtaan. Nyt kyseessä olevassa tapauksessa oli oikeuskanslerin käsityksen mukaan otettava kuitenkin huomioon myös virheen syntytapa ja virheen aiheuttamat tosiasialliset seuraukset. Oli muun muassa arvioitava sitä, miten vakavaa huolimattomuutta virhe ilmentää.

Vanhentuneena tuomitut kaksi tekoa olivat osa useita syytekohtia sisältäneessä oikeudenkäynnissä, jossa oli kyse muun muassa murhan yrityksestä. Se, että kyse oli käsiteltävän kokonaisuuden kannalta vähämerkityksisistä teoista oli selityksessä todetuin tavoin voinut edesauttaa virheen syntymistä.

Virheestä ei ole ollut vastaajan kannalta haitallisia täytäntöönpanoseuraamuksia.

Oikeuskansleri katsoi, että puheenjohtajan virhettä oli edellä kerrotuilla perusteilla pidettävä tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistön tarkoittamalla tavalla vähäisenä.

Oikeuden puheenjohtajana toimineelle käräjätuomarille annettiin valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain 6 §:n 1 momentin mukainen huomautus tuomiossa olleesta virheestä.

Päätöksestä ilmenevin perustein oikeuskansleri katsoi, etteivät asian käsittelyyn osallistuneet lautamiehet olleet vastuussa virheestä.

Hovioikeuden tutkintavalta

Hovioikeuden antaman selvityksen mukaan oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 1 § ja saman luvun 1a §:n 2 momentti olivat rajoittaneet hovioikeuden tutkimisvaltaa asiassa niin, että hovioikeus ei ollut saanut ilman erityistä syytä tutkia, oliko vastaaja syyllistynyt hänen syykseen luettuihin tekoihin, kun tutkittavana oli vain syyttäjän ja asianomistajienvaatimus rangaistuksen korottamisesta. Rikosten syyksilukeminen oli jäänyt käräjäoikeuden ratkaisun varaan.

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 1 § ja 1 a § kuuluvat:
"Hovioikeuden tutkimisvalta
1 § Oikeudenkäynti hovioikeudessa koskee käräjäoikeuden ratkaisun kohteena ollutta asiaa valituksessa ja mahdollisessa vastauksessa vedotulta osalta. Tutkittavana on, onko ja miten käräjäoikeuden ratkaisua muutettava.
1 a § Rikosasiassa hovioikeus voi muuttaa käräjäoikeuden rangaistusvaatimuksesta antamaa tuomiota vastaajan eduksi silloinkin, kun vain virallinen syyttäjä on hakenut siihen muutosta.
Jos käräjäoikeuden tuomioon rikosasiassa haetaan muutosta ainoastaan rangaistusseuraamuksen osalta, hovioikeus ei saa ilman erityistä syytä tutkia, onko vastaaja syyllistynyt hänen syykseen luettuun tekoon."

Nykyisiä 26 luvun 1 §:ää ja 1a §:n 2 momenttia vastaavat säännökset tulivat ensimmäisen kerran oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 11a §:ään lainmuutoksella 565/1993, osana uudistusta jonka eräänä tarkoituksena oli keventää asioitten käsittelyä hovioikeuksissa.

Uudistusta koskeneen hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa todettiin nykyistä 26 luvun 1a §:n 2 momenttia vastanneen 11a §:n pykälän 2 momentin osalta muun ohessa, että hovioikeus voi momentin estämättä hylätä syytteen silloin, kun se havaitsee, että syyteoikeus on jo vanhentunut tai se havaitsee, että teko ei ole lainkaan rangaistava.

Nykyiset 26 luvun 1 § ja 1a § tulivat voimaan lailla 381/2003. Lainmuutosta koskevan hallituksen esityksen perusteluista tai lakivaliokunnan mietinnöstä ei käy ilmi, että lainmuutoksen tarkoituksena olisi ollut muuttaa aiempaa lainmuutosta koskevan hallituksen esityksen perusteluissa ilmaistua käytäntöä, jonka mukaan tutkintavallan rajaus ei estänyt korjaamasta perusteluissa kerrotun kaltaisia vakavia virheitä.

Hovioikeuden antaman edellä kerrotun selityksen mukaan syyksilukemista ja niin muodoin myöskään syyksiluettujen tekojen syyteoikeuden voimassa oloa ei, kun hovioikeuden tutkintavalta on kattanut vain valituksessa vedotun seikan, ollut hovioikeudessa tutkittu.

Hovioikeus oli selvityksessään viitannut paitsi oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 1 §:ään myös 26 luvun 1a §:n 2 momenttiin. Oikeuskansleri piti hovioikeuden tulkintaa erityisesti perusoikeusnäkökulmasta kritiikille alttiina. Äärimmillään se johtaisi siihen, että hovioikeudella ei olisi velvollisuutta viran puolesta ottaa huomioon perustuslain 8 §:ssä säädettyä laillisuusperiaatetta. Tällainen tulkinta, jolle ei löydy myöskään lainkohdan esitöistä tukea, vesittäisi perustuslain mainitun säännöksen merkityksen. Oikeuskansleri viittasi siihen, että eduskunnan perustuslakivaliokunta on eri yhteyksissä edellyttänyt lakeja tulkittavan perus- ja ihmisoikeusmyönteisesti.

Oikeuskanslerin käsityksen mukaan oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 1a §:n 2 momenttia on tulkittava siten, että hovioikeus ei voi ilman erityistä syytä tutkia henkilön syyllisyyttä tutkinnan kohteena olleeseen tekoon eli sitä, onko näyttöä pidettävä riittävänä tai sitä, miten tekoa on rikosoikeudellisesti arvioitava. Sen sijaan tilanne, jossa rikoksen syyteoikeus on vanhentunut ja tämän vuoksi henkilöä ei lainkaan olisi tullut tuomita rangaistukseen, on oikeudellisesti täysin toisenlainen ja näin ollen lainkohdan soveltamisen kannalta oikeuskanslerin näkemyksen mukaan eri asemassa.

Koska hovioikeuden ja oikeuskanslerin tietämän mukaan mahdollisesti laajemminkin hovioikeuksissa omaksuttu edellä kerrottu tulkinta ei kuitenkaan ole ilmiselvästi lainkohdan sanamuodon vastainen ja koska virheellinen tuomio on jo purettu, oikeuskanslerilla ei ollut oikeudellisia perusteita puuttua asiaan muuten kuin että saattoi päätöksessä esittämänsä näkökohdat hovioikeuden tietoon. Ratkaisu lähetettiin myös oikeusministeriölle tiedoksi, jotta se voi halutessaan harkita, onko lain selventämiseen aihetta.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.