18.4.2007

Legaliteettiperiaate - Rikoslaki - Tuomioistuinvalvonta

Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate

Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat tuomioissaan lukeneet vastaajan syyksi sen, että vastaaja oli allekirjoittamalla sisällöltään puutteellisen ottelupöytäkirjan valmistanut väärän asiakirjan käytettäväksi harhauttavana todisteena ja myös käyttänyt sitä sellaisena. Pöytäkirjasta oli puuttunut tieto jalkapallo-otteluun osallistuneesta pelaajasta. Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat tuominneet vastaajan lievästä väärennyksestä sakkorangaistukseen.

Rikoslain 33 luvun 6 §:n 2 momentin mukaan todistuskappale on väärä, jos se todisteena käytettäessä on omiaan antamaan erehdyttävän kuvan alkuperästään tai antajansa henkilöllisyydestä. Säännöksen esitöiden mukaan siinä on pyritty vahvistamaan oikeustieteessä ja -käytännössä vakiintunut perusnäkemys, että todistuskappaleen vääryys tarkoittaa sen oikeaperäisyyttä koskevaa valhetta eikä sen sisältämän todistusteeman totuudenvastaisuutta.

Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat asiassa antamissaan tuomioissa antaneet rikoslain säännökselle merkityksen, joka poikkesi sille lainvalmisteluasiakirjoissa, oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa annetusta sisällöstä. Säännöksen sanamuoto ei ollut asiassa merkitykselliseltä osin tulkinnanvarainen.

Perustuslain 8 §:n 1 momentin mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Säännöksestä ilmenevään rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen sisältyy kielto soveltaa rikostunnusmerkistöä tai rangaistussäännöstä sanamuotonsa ulkopuolelle menevällä tavalla syytetyn vahingoksi.

Apulaisoikeuskansleri totesi käräjäoikeuden ja hovioikeuden yksiselitteisesti menneen lainsoveltamisessaan rikoslain säännöksen oikeudellisesti mahdollisten tulkintavaihtoehtojen ulkopuolelle ja siten loukanneen perustuslaissa säädettyä rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta. Tapauksen arvioinnissa oli näin ollen kysymys siitä, miten menettelyyn oli laillisuusvalvonnallisesti suhtauduttava.

Apulaisoikeuskansleri totesi, että tuomiovallan käyttöön kuuluu sisäänrakennettuna sen tärkein valvonnan muoto eli muutoksenhakujärjestelmä. Ulkoinen laillisuusvalvonta on aina vain täydentävää. Tämän seikan merkitys korostuu silloin, kun kysymys on riippumattomien tuomioistuinten tuomitsemistoiminnasta.

Tapauksessa korkein oikeus oli kumonnut alempien oikeusasteiden tuomiot kysymyksessä olevalta osalta ja hylännyt syytteen lievästä väärennyksestä. Korkeimman oikeuden asiassa antamasta ratkaisusta kävi ilmi sen arvioineen käräjäoikeuden ja hovioikeuden laintulkinnan olleen oikeudellisesti kestämätön, mikä asiantila oli oikeusjärjestyksen mukaisesti korjattu ja kysymyksessä olleen lainsäännöksen oikea tulkinta vahvistettu.

Apulaisoikeuskansleri totesi, että tämän vuoksi ja ottaen huomioon väärän todistuskappaleen käsitettä koskevasta oikeasta laintulkinnasta tuomioistuinkäytännössä mahdollisesti laajemminkin vallinneen sekaannuksen ei hänellä laillisuusvalvojana ollut asiassa aihetta ryhtyä muihin toimenpiteisiin kuin että hän saattoi päätöksessään lausumansa käsityksen käräjäoikeuden ja hovioikeuden menettelystä molempien tuomioistuinten sekä niissä asian ratkaisemiseen osallistuneiden tietoon.

Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus 7 artikla
Perustuslaki 8 § 1 mom
Rikoslaki 33 luku 6 § 2 mom

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.