2.3.2007

Käsittelyaika-arvio - Asiakirjapyyntö

Käsittelyaika-arvion paikkansa pitämättömyys

Apulaisoikeuskanslerin sijainen katsoi Etelä-Suomen lääninhallitukselle tehdyn kantelun käsittelyn osalta, että kun kantelijalle 31.5.2006 oli varattu mahdollisuus antaa vastaus asiassa, olisi ollut asianmukaista siinä vaiheessa todeta hänelle, miksi hänelle aiemmin keväällä annettu ratkaisuaika-arvio, toukokuun loppuun mennessä, ei pitänytkään paikkaansa.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.