22.12.2006

Oikeuskansleri - Lausunto

Riidattomien velkomusasioiden käsittelyn kehittämistä koskeva työryhmämietintö

Oikeusministeriö pyysi kirjeellään lausuntoa riidattomien velkomusasioiden käsittelyn kehittämistä pohtineen työryhmän mietinnöstä.

Työryhmä esitti mietinnössään riidattomien velkomusasioiden käsittelyn säilyttämistä tuomioistuimissa, asioiden siirtomahdollisuutta käräjäoikeuksien kesken, sähköisen asioinnin lisäämistä ja todisteellisesta tiedoksiannosta luopumista. Työryhmä esitti myös muun muassa, että oikeusministeriössä ryhdyttäisiin valmistelemaan lainsäädäntöä, joka mahdollistaisi ulosottoperusteen hankkimisen vapaaehtoisessa perinnässä velallisen suostumuksella.

Työryhmä totesi mietinnössään, että vaikka sen toimeksiannossa korostuivat taloudelliset näkökohdat, oli kaikkien kehittämistoimenpiteiden reunaehtona pidetty riidattomien velkomusasioiden käsittelyn säilymistä oikeudellisesti korkeatasoisena. Edelleen työryhmä totesi, että ehdotus ei saanut johtaa kansalaisten oikeusturvan heikentymiseen, ehdotuksen oli oltava yhteensopiva perustuslain ja ylikansallisen sääntelyn kanssa ja oli kiinnitettävä huomiota siihen miten hyvin se sopi osaksi muuta kotimaista sääntelyjärjestelmää. Oikeuskansleri piti mainittuja tavoitteita perusteltuina ja tärkeinä.

Työryhmän mietintöön sisältyvistä ehdotuksista oikeuskansleri tarkasteli lausunnossaan erityisesti todisteellisesta tiedoksiannosta luopumista koskevaa ehdotusta.

Työryhmä ehdotti, että riidattomissa velkomusasioissa haasteen tiedoksianto voitaisiin laissa säädetyin edellytyksin toimittaa tavallisena postitiedoksiantona. Tällöin tiedoksianto toimitettaisiin lähettämällä asiakirjat asianosaiselle postitse asianosaisen väestörekisteriin tai kaupparekisteriin merkittyyn osoitteeseen, ellei olisi syytä epäillä tällaisen tiedoksiannon onnistumista. Tiedoksiannon katsottaisiin tapahtuneen seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun asiakirja olisi annettu postin kuljetettavaksi.

Työryhmä laski mietinnössään minkälaisiin kustannussäästöihin ehdotettu postitiedoksiantomenettely johtaisi. Oikeuskansleri piti hyvänä sitä, että mietinnössä toisaalta varsin avoimesti pohdittiin myös niitä oikeusturvaongelmia, joita ehdotettuun menettelyyn mahdollisesti liittyisi.

Oikeuskansleri toi asiassa esille sen, että perustuslain 21 §:n 2 momentin mukaan käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla. Myös muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa määrätään, että jokaisella on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Oikeuskansleri toi asiassa esille myös sen, että asianosaisen oikeus tulla kuulluksi (kontradiktorinen periaate) on keskeinen osa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Riidattomien velkomusasioiden käsittelyssä vastaajan oikeusturvan toteutumisen kannalta on ensisijaisen tärkeää, että haaste (kantajan kanne) annetaan vastaajalle tiedoksi ja tälle varataan mahdollisuus antaa kanteen johdosta vastaus. Jos vastausta ei tule, tuomioistuin ei nimittäin tutki kantajan vaatimuksen oikeellisuutta (vain kun kanne on selvästi perusteeton, on se tuomiolla hylättävä), vaan yksipuolinen tuomio perustuu yksinomaan vastaajan passiivisuuteen.

Myös työryhmä toi esille oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevat vaatimukset todeten, että tästä lähtökohdasta huolimatta lainsäädännössämme ei ole omaksuttu sellaista periaatetta, että todisteellinen tiedoksianto aina olisi yksipuolisen tuomion edellytys. Edelleen työryhmä totesi, että haasteen tiedoksiannon epäonnistuminen ei toisaalta johda pysyvään oikeudenmenetykseen, vaan vastaaja voi saattaa asian uudelleen tutkittavaksi hakemalla takaisinsaantia.

Oikeuskansleri totesi sinänsä olevan niin, että myös voimassa olleen tiedoksiantojärjestelmän puitteissa on täysin mahdollista, että yksipuolinen tuomio annetaan, vaikkei vastaaja tosiasiallisesti olisi saanutkaan tietää kanteesta. Haasteen tiedoksianto voidaan nimittäin oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 7 §:n mukaisesti toimittaa sijaistiedoksiantona ja 11 luvun 9 §:n mukaisesti kuuluttamalla. Näissä tapauksissa ei ole lainkaan varmaa, että vastaaja tosiasiallisesti saisi tiedon kanteesta ennen yksipuolisen tuomion antamista, mutta tämän ei ole katsottu olevan perus- ja ihmisoikeuksien vastaista.

Oikeuskansleri katsoi, ettei näitä tiedoksiantomenettelyjä kuitenkaan voida rinnastaa ehdotettuun postitiedoksiantomenettelyyn. Sijaistiedoksiantomenettely ja tiedoksianto kuuluttamalla on säädetty poikkeuksellisiksi tiedoksiantotavoiksi olkoonkin, että sijaistiedoksiantomenettelyä työryhmän mainitsemin tavoin käytettäneen melko yleisesti. Nämä tiedoksiantomenettelyt perustuvat siihen, että haaste on joko pyritty antamaan tiedoksi muulla tavalla, ilmenneiden seikkojen perusteella voidaan olettaa vastaajan välttelevän tiedoksiantoa tai haastamista muulla tavalla ei ole voitu edes yrittää. Nyt ehdotetusta postitiedoksiantomenettelystä sen sijaan tulisi ensisijainen tiedoksiantomenettely. Haastetta kantajan riidattomiksi väittämissä asioissa ei edes yritettäisi antaa vastaajalle todisteellisesti tiedoksi ja vain poikkeustapauksissa ehdotettua menettelyä ei käytettäisi.

Oikeuskanslerin mukaan on tietenkin myös niin, että yksipuolisen tuomion antamisen jälkeen vastaaja voisi aina saattaa asian uudelleen tutkittavaksi hakemalla takaisinsaantia. Mahdollisuus hakea takaisinsaantia ei hänen mukaansa kuitenkaan kokonaan poistaisi oikeusturvaongelmia. Oletetaan, että velkomusasiassa olisi annettu yksipuolinen tuomio ja haaste olisi annettu tiedoksi vastaajalle ehdotettua postitiedoksiantomenettelyä käyttäen, mutta vastaaja ei tosiasiassa olisi saanut haastetta tiedoksi. Tällöin olisi annettu yksipuolinen tuomio, johon liittyisi muun muassa välitön täytäntöönpanokelpoisuus ja maksuhäiriömerkintä luottotietorekisteriin ilman että vastaaja olisi lainkaan saanut tietää kanteesta. Oikeuskansleri kiinnitti tässä yhteydessä huomiota siihen, että merkintä luottotietorekisteriin ei poistu yksinomaan takaisinsaantia hakemalla. Takaisinsaannin hakeminen kasvattaisi myös asianosaisten kuluja verrattuna siihen tilanteeseen, että vastaaja olisi vastannut suoraan haasteeseen. Olisi lisäksi mahdollista, että tavallisen kansalaisen kohdalla kynnys takaisinsaantihakemuksen laatimiseen olisi suurempi kuin haastetta koskevan vastauksen antamiseen.

Työryhmäkin totesi mietinnössään, että tavallisen postitiedoksiannon käyttöön liittyvät oikeusturvaongelmat syntyisivät tilanteessa, jossa vastaaja ei saisi kirjeitse lähetettyä haastetta ajoissa tiedoksi eikä tuomioistuin havaitsisi tiedoksiannon epäonnistumista. Työryhmä pohti useasta eri näkökulmasta todennäköisyyksiä sille, että näin voisi käydä. Oikeuskanslerilla ei sinänsä ollut huomauttamista työryhmän esittämiin todennäköisyyslaskelmiin, joskin tietyt esitetyt arvelut vaikuttivat hänen mukaansa melko yleisluonteisilta ja oikeusturvan toteutumisen kannalta osin varsin optimistisiltakin. Oikeuskansleri myös huomautti, että kyse oli nykyistä käytäntöä koskevista laskelmista ja tulevaisuuden käytäntöä oli aina vaikea ennustaa. Oikeuskansleri kuitenkin katsoi, että oli jo periaatteellisella tasolla ongelmallista ryhtyä laskemaan yksityiskohtaisia todennäköisyyksiä sellaiselle, mikä asiallisesti jo sinänsä konstituoi oikeusturvaongelman. Se, että ehdotetun uudistuksen aiheuttamat oikeusturvaongelmat olisivat harvinaisia tarkasteltaessa asiaa mietinnön aikaisen käytännön valossa ei oikeuskanslerin mukaan voinut itsessään olla hyväksyttävä peruste ehdotuksen hyväksymiselle.

Oikeuskansleri katsoi voivansa yhtyä työryhmän pysyvän asiantuntijan Tatu Leppäsen mietintöön liittyvässä lausumassaan esittämään näkemykseen, että voitiin perustellusti kysyä, oikeuttivatko mietinnössä kuvatut valtiontaloudelliset näkökohdat niin merkittävän poikkeamisen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusteista kuin työryhmä oli ehdottanut. Oikeuskanslerin mukaan hänen lausumat näkökohdat huomioon ottaen työryhmän esittämät perustelut eivät saaneet häntä vakuuttuneeksi, että kysymykseen voitaisiin vastata myönteisesti.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.