27.4.2006

Syyttäjä - Asianomistaja - Vahingonkorvaus

Syyttäjän velvollisuus ajaa asianomistajan vahingonkorvausvaatimusta syyteasian yhteydessä

Asianomistaja oli ilmoittanut kotirauhan rikkomista koskeneen asian esitutkinnassa vaativansa vastaajalta korvauksena henkisestä kärsimyksestä 60 euroa laillisine korkoineen ja pyytänyt syyttäjää esittämään mainitun vaatimuksen asian tuomioistuinkäsittelyssä. Syyttäjä oli kieltäytynyt vaatimuksen ajamisesta.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 9 §:n mukaan asianomistajan pyynnöstä virallisen syyttäjän on vireille panemansa syyteasian yhteydessä ajettava rikokseen perustuvaa asianomistajan yksityisoikeudellista korvausvaatimusta rikosasian vastaajaa vastaan, jos se voi tapahtua ilman olennaista haittaa eikä vaatimus ole ilmeisen perusteeton. Mainitulla syyttäjälle asetetulla velvollisuudella on pyritty parantamaan asianomistajan asemaa oikeudenkäynnissä sekä yksinkertaistamaan oikeudenkäyntiä.

Syyttäjäosasto totesi antamassaan selvityksessä, ettei asianomistaja ollut esitutkinnassa perustellut eikä yksilöinyt sitä, millaisesta henkisestä kärsimyksestä oli ollut kysymys. Selvityksen mukaan kihlakunnansyyttäjän ratkaisu olla ajamatta asianomistajan vaatimusta oli perustunut siihen, että mikäli vastaaja olisi rikosasian pääkäsittelyssä kiistänyt vaatimuksen, olisi sen tueksi ollut tarpeen esittää muutakin kuin esitutkinta-aineistosta ilmi käyvää näyttöä. Asiassa oli näin ollen kysymys siitä, olisiko asianomistajan kysymyksessä olevan korvausvaatimuksen ajaminen voinut tapahtua ilman oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 9 §:ssä tarkoitettua olennaista haittaa.

Mainitun säännöksen esitöissä (HE 82/1995 vp s. 74) ja valtakunnansyyttäjän syyttäjille asianomistajien yksityisoikeudellisten vaatimusten ajamisesta antamassa ohjeessa (VKS:1998:4) on todettu olennaisen haitan voivan muodostua lähinnä siitä, että syyteasian ratkaisu viivästyisi korvausvaatimuksen selvittämisen takia, korvausvaatimuksen ajaminen vaatisi kohtuuttomasti voimavaroja syytteen ajamiseen verrattuna tai että syyttäjän ja asianomistajan edut olisivat ristiriidassa.

Tapauksessa asianomistajan korvausvaatimuksen määrä oli vähäinen, rikoksesta epäilty oli esitutkinnassa myöntänyt mahdollista kohtuullista vaatimusta koskevan korvausvaatimuksen ja syytteessä tarkoitetun menettelyn voitiin lähtökohtaisesti olettaa aiheuttavan tiettyä korvattavaa kärsimystä. Apulaisoikeuskanslerin sijainen yhtyi apulaisvaltakunnansyyttäjän asiassa antamassaan lausunnossa edellä kerrotun perusteella esittämään näkemykseen, että korvausvaatimus olisi tapauksessa ollut käsiteltävissä syyttäjän syytteen tueksi esittämän näytön perusteella eikä asianomistajan korvausvaatimuksen ajamisesta olisi näin ollen aiheutunut olennaista haittaa.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen saattoi kihlakunnanviraston syyttäjäosaston tietoon lausumansa käsityksen oikeasta menettelytavasta asiassa. Asia ei antanut aihetta muihin toimenpiteisiin ottaen huomioon, että oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 9 §:n sisältämä olennaisen haitan käsite jättää avoimuutensa vuoksi soveltajalleen harkintavaltaa ja ettei asianomistajalle ollut tapauksessa aiheutunut syyttäjän menettelystä oikeudenmenetyksiä käräjäoikeuden otettua asianomistajan vaatimuksen tutkittavakseen tämän kirjallisen vaatimuksen perusteella.

Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 3 luku 9 §

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.