20.6.2005

Saksalainen energia-alan yritys oli osoittanut kaupunginhallituksen puheenjohtajalle kutsun tulla tutustumiskäynnille yrityksen päätoimipaikkaan Saksaan. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja va. kaupunginjohtaja osallistuivat kutsun mukaisesti yrityksen kustantamalle kaksipäiväiselle matkalle Müncheniin toukokuussa 2003. Matkan aikana he selvityksen mukaan kuulivat mm. yhtiön esittelyn sekä yhtiön näkemyksiä yhteistyömahdollisuuksista ja energia-alan kehityksestä Euroopassa. Saadun selvityksen valossa matkalla saatu informaatio keskittyi ensimmäiseen matkapäivään noin neljän tunnin ajalle.

Matkan jälkeen julkisuudessa oli herätetty keskustelua kaupungin enimmäkseen omistaman energiayhtiön osakkeiden mahdollisesta myynnistä saksalaisyhtiölle. Entuudestaan saksalaisyhtiö omisti selvityksen mukaan 64 % naapurikaupungin nimeä kantaneesta energiayhtiöstä.

Asiassa tuli arvioida, oliko matkalle osallistuneiden, merkittävää vaikutusvaltaa kaupungin päätöksenteossa omaavien virkamiehen ja luottamusmiehen menettelyä pidettävä oikeudellisesti asianmukaisena. Arvioinnissa oli syytä kiinnittää huomiota siihenkin, miltä matkalle osallistuminen näytti ulospäin mainittujen vallankäyttäjien toiminnan puolueettomuuden ja uskottavuuden kannalta erityisesti kun tiedossa oli kyseisen yhtiön kiinnostus olla keskeisenä toimijana suomalaisilla sähkömarkkinoilla ja tämän vuoksi oli perusteita otaksunnalle, että kaupunki voi vastaisuudessa joutua tekemään kyseistä yhtiötä koskevia päätöksiä.

Tapahtuma-aikaan voimassa ollut kuntalain 44 a § asetti apulaisoikeuskanslerin näkemyksen mukaan vaatimuksen, että kunnallisen viranhaltijan tuli välttää menettelyä, joka saattoi asettaa hänen riippumattomuutensa vaaraan. Nykyisin kunnan virkamiehiä koskee kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 17 §:ssä säädetty velvoite, jonka mukaan hän ei saa vaatia, ottaa vastaan tai hyväksyä sellaista taloudellista tai muuta etua, josta säädetään rikoslain 40 luvussa. Nämä kunnallisesta viranhaltijasta annetut säännökset eivät koske luottamusmiehiä. Apulaisoikeuskansleri katsoi, että luottamusmiesasemassa olevaltakin julkisen tehtävän hoitamiseen liittyvä puolueettomuusvaatimus edellyttää kuitenkin harkintaa ulkopuolisen kestityksen vastaanottamiselle, ja myös häntä koskevat rikoslain virkarikossäännökset.

Apulaisoikeuskansleri katsoi, ettei kantelun kohteena olevaa matkaa ohjelman ja saadun selvityksen mukaan voitu pitää rikoslain 40 luvun 3 §:n tarkoittamana lahjana tai muuna etuna. Vaikka matkan ei katsottukaan heikentäneen luottamusta viranomaistoiminnan puolueettomuuteen rikoslain tarkoittamalla tavalla, oli kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja va. kaupunginjohtajan menettelyä kuitenkin tässä tapauksessa pidettävä sellaisena, että se on voinut vaarantaa kaupunkilaisten luottamusta mainittujen päätöksentekijöiden puolueettomuuteen ainakin siinä tapauksessa, että kaupungin ja mainitun yhtiön välille tulisi neuvottelutilanne. Merkille pantavaa oli sekin, että yhtiön kutsu oli osoitettu nimetylle henkilölle, joka sittemmin itse valitsi kaupungin toisen edustajan. Kutsun osoittaminen nimetylle kaupunginhallituksen puheenjohtajalle viittasi siihen, että yhtiöllä oli intressiä saada nimenomaisesti hänet vieraakseen.

Apulaisoikeuskansleri totesi päätöksessään, että julkisten tehtävien hoidossa on tärkeää, että luottamus toiminnan puolueettomuuteen säilyy. Perustuslain 2 §:n 3 momentti edellyttää, että kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Säännös sisältää mm. vaatimuksen siitä, että julkisen tehtävän hoitamiseen eivät vaikuta siihen kuulumattomat vieraat vaikuttimet. Oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu sekin, että julkisia tehtäviä hoitavien toiminta näyttää myös ulospäin uskottavasti sellaiselta, että sitä eivät uhkaa mainitunlaiset vieraat vaikuttimet.

Käytettävissä olevan selvityksen perusteella asiassa ei apulaisoikeuskanslerin näkemyksen mukaan ollut ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden perusteella kaupunginhallituksen puheenjohtajan tai va. kaupunginjohtajan voisi katsoa menetelleen minkään nimenomaisen oikeussäännöksen vastaisesti osallistuessaan kyseiselle matkalle. Voidaan kuitenkin perustellusti esittää kysymys, olisiko kunnallisella puolella syytä harkita vastaavanlaisten matkustusperiaatteiden soveltamista kuin valtiovarainministeriön laatimassa ohjeessa valtion virkamiehiltä edellytetään. Tältä pohjalta hän esitti seuraavanlaisia näkökohtia.

Kunnan viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden on syytä suhtautua harkitun pidättyväisesti yksityisten yritysten tarjoamiin etuuksiin erityisesti, jos heillä asemansa puolesta saattaa olla merkittävääkin tosiasiallista vaikutusvaltaa tehtäessä myöhemmin etuuksia tarjonnutta yritystä koskevia päätöksiä ja hankintoja. Mikäli ulkomaanmatka katsotaan virkatehtävien hoidon vuoksi tarpeelliseksi, olisi perusteltua, että kunta pääsääntöisesti antaisi itse valitsemalleen viranhaltijalle matkamääräyksen ja huolehtisi matkan aiheuttamista kustannuksista. Kutsun lähettäminen nimetylle henkilölle saattaa joskus antaa viitteitä siitä, että yritys haluaa tarjota matkan nimenomaan tietylle vaikutusvaltaiselle henkilölle ja pyrkiä näin tuomaan virkatoiminnalle vieraita ja epäasiallisia vaikutteita päätöksentekoon.

Apulaisoikeuskansleri saattoi päätöksessä esittämänsä näkökohdat kaupunginhallituksen sekä matkalle osallistuneiden henkilöiden tietoon. Jäljennös päätöksestä lähetettiin tiedoksi myös Suomen Kuntaliitolle siinä tarkoituksessa, että se voi halutessaan ottaa huomioon ratkaisussa esitettyjä näkökohtia omassa asiantuntijaohjauksessaan.

Suomen Kuntaliitto on 27.10.2005 tiedottanut, että se on valmistellut kunnille suosituksen seikoista, jotka on otettava huomioon harkittaessa ulkopuolisten tahojen kunnan henkilöstölle ja luottamushenkilöille tarjoamien lahjojen, matkojen ja muiden etuuksien vastaanottamista (Yleiskirje 21/80/2005).

PerustusL 2 §
KuntaL 32 § ja 44 a §